Tämä kuulutus ja siihen liittyvät asiakirjat ovat nähtävillä sähköisesti myös verkko-osoitteessa

Samankaltaiset tiedostot
Viite: Laki vesien- ja merenhoidon järjestämisestä ja asetus vesienhoidon järjestämisestä

ympäristövaikutusten arvioimisesta sekä Kymijoen-Suomenlahden vesienhoitoalueen keskeisistä kysymyksistä

Yleistä vesienhoidon suunnittelusta. Pertti Manninen Etelä-Savon elinkeino- liikenne ja ympäristökeskus

Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi eräiden ympäristöllisten lupamenettelyjen yhteensovittamisesta, laiksi ympäristövaikutusten

Kalatalousalueiden rajat on vahvistettu, toiminta alkaa 2019

Jakelussa mainitut. järjestämisestä ja asetus. }icå..,i I. r. vaitianeuvastc' k I ehdc. tais ;Ile. elinkeina-, liikenne- Ei,,,--G021".

BElinkeino-, liikenne-ja Lausuntopyyntö UUDELY/6450/2014

Veneenlaskuverkoston nykytila ja kehittämissuunnitelmat

LIITE 1 TEM120:00/2008. KAIVOSLAIN UUDISTAMINEN: Pyydetyt ja saadut lausunnot. Pyydetty lausunto lausunto

Tietoja valtion maksullisesta toiminnasta 2014

Tietoja valtion maksullisesta toiminnasta 2013

Pohjois- ja Etelä-Savon kasvihuonekaasupäästölaskenta 2010

Väestöennusteet (2012) Lähde: Tilastokeskus

Konkurssilain tarkistaminen

Tietoja valtion maksullisesta toiminnasta 2012

Nuorten miesten työttömyys on lisääntynyt syksystä selvästi Etelä-Savossa. Työllisyyskatsaus, tammikuu klo 9:00

Miesten työttömyysaste marraskuussa Etelä-Savossa lähes 5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin naisten

Etelä-Savossa työttömyys on lisääntynyt vuodentakaisesta tilanteesta koko maata vähemmän kaikissa ammattiryhmissä

Etelä-Savossa työttömyys lisääntynyt vuodentakaisesta vähemmän kuin koko maassa. Työllisyyskatsaus, syyskuu

Liite 3: Yhdistelmäluettelo (valtion kirjanpitoyksiköt, tulosohjatut virastot ja työnantajavirastot)

Etelä- Savon valtuuskunta Helsinki, Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen

Verkkolaskutilastot 2016

Työttömien määrä kasvoi Etelä-Savossa vuodentakaisesta 7 % ja koko maassa 17 % Työllisyyskatsaus, huhtikuu klo 9:00

Tietoja valtion maksullisesta toiminnasta 2015

VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA

Etelä-Savossa TE-toimiston aktivointipalveluissa 350 henkilöä edellisvuoden lokakuuta vähemmän. Työllisyyskatsaus, lokakuu klo 9.

KUTSU: ELO-pelto Mäntyharjulla ke

Etelä-Savon nuorten työttömien aktivointiaste toukokuussa 45 % Suomen kolmanneksi paras. Työllisyyskatsaus, toukokuu

Vetovoimaa maaseudulle yhteistoimilla ja verkostoitumalla

Palkkatuella työllistettyjen määrä lähes puolittunut Etelä-Savossa vuodentakaisesta. Työllisyyskatsaus, marraskuu klo 9.

Alueiden käyttö, luonnonvarat ja liikenne Valmisteluryhmä 4

Verkkolaskun vastaanotto valtiolla

Etelä-Savossa työpaikkoja avoinna työnvälityksessä 14 % edellisvuoden tammikuuta enemmän. Työllisyyskatsaus, tammikuu

Liite 3: Yhdistelmäluettelo (valtion kirjanpitoyksiköt, tulosohjatut virastot ja työnantajavirastot)

Pertti Manninen Etelä-Savon ELY- keskus. Vesienhoito Joroisten vesienhoitoryhmä Kokous 3/

Nuorten aktivointiaste Etelä-Savossa heinäkuussa koko maan toiseksi korkein. Työllisyyskatsaus, heinäkuu klo 9:00

TE-hallinnon toimenpiteiden vaikutus Etelä-Savon työttömyysasteeseen on yli 5 prosenttiyksikköä

Etelä-Savossa työttömiä yhtä paljon viimeksi tammi-helmikuussa Työllisyyskatsaus, joulukuu klo 9:00

Etelä-Savossa elokuun työttömyysluvut pahimmat sitten vuoden Työllisyyskatsaus, elokuu klo 9:00

Palvelu- ja myyntityön työpaikkoja tänä vuonna työnvälityksessä selvästi viime vuosia vähemmän. Työllisyyskatsaus, syyskuu

Työttömyys kasvoi Etelä-Savossa heinäkuussa. Työllisyyskatsaus, heinäkuu klo 9.00

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 7/2017 1

Työttömiä ja lomautettuja Etelä-Savossa yli tuhat enemmän kuin vuosi sitten. Työllisyyskatsaus, marraskuu klo 9:00

Taantuma kaksinkertaisti yli 60-vuotiaiden pitkäaikaistyöttömien määrän Etelä-Savossa

Etelä-Savossa työttömien määrä lisääntynyt vuodentakaisesta eniten rakennus- ja kuljetustyössä. Työllisyyskatsaus, heinäkuu

Etelä-Savossa työttömyys lisääntyi kesäkuussa vähemmän kuin koko maassa. Työllisyyskatsaus, kesäkuu klo 9:00

Savon ilmasto-ohjelma

Valtion verkkolaskutilastot

TE-toimiston aktivointipalvelut alensivat maaliskuussa työttömyysastetta Etelä-Savossa yli 6 prosenttiyksikköä

VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA

VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA

Työttömien määrä laskee kesää kohti viime vuoden tapaan. Työllisyyskatsaus, huhtikuu klo 9.00

Työttömyys helpottui vain hieman tammikuusta helmikuuhun Etelä-Savossa. Työllisyyskatsaus, helmikuu klo 9:00

VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA

Maatilojen matkailutulot Etelä-Savossa Hanna Kautiainen Etelä-Savon maakuntaliitto

Yli työtöntä Etelä-Savossa kesäkuun lopussa. Työllisyyskatsaus, kesäkuu klo 9:00

Etelä-Savon työttömyys pahimmillaan sitten vuoden 2005 joulukuun. Työllisyyskatsaus, joulukuu klo 9.00

UUDENMAAN 4. VAIHEMAAKUNTAKAAVAN LUONNOKSEN LAUSUNNONANTAJAT

Kausivaihtelu pienensi maaliskuussa työttömyyslukuja vain vähän. Työllisyyskatsaus, maaliskuu klo 9.00

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1. Joroisten kunnanhallituksen kokoushuone, Joroisten lentokenttä

Saate. Vastaanottaja: Median edustajat Pvm: Lähettäjä: Jaana Kokkonen Puhelin:

Saate. Vastaanottaja: Median edustajat Pvm: Lähettäjä: Jaana Kokkonen Puhelin:

Valtiovarainministeriö, henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto VALTIONHALLINNON YLIMMÄN JOHDON ARVIOIDUT VIRKANIMITYSTEN PÄÄTTYMISPÄIVÄT (27.1.

Itä-Suomen alueverkosto , Savonlinna

Alle 25-vuotiaita työttömänä Etelä-Savossa yli 200 enemmän kuin vuosi sitten. Työllisyyskatsaus, lokakuu klo 9.00

MUISTIO KANTA- JA PÄIJÄT-HÄMEEN VESIEN- JA MERENHOIDON YHTEISTYÖRYHMÄN KOKOUSUKSESTA

Kasvuyritykset Etelä-Savossa

Verkkolaskun lähetys valtiolla

Uudenmaan vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmän kokous 1/2014

Lomautukset heikensivät vuodenvaihteen työllisyystilannetta Etelä-Savossa. Työllisyyskatsaus, joulukuu klo 9:00

Väestö- ja muuttoliiketietoja Etelä-Savosta ja alueen kunnista. Tietopaketti kuntavaaliehdokkaille

Uudenmaan vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmän kokous 2/2014

Omaehtoisen koulutuksen työttömyysturvalla aloittaneita Etelä- Savossa tänä vuonna jo lähes 700. Työllisyyskatsaus, syyskuu klo 9.

Valtiovarainministeriö, Valtionhallinnon kehittämisosasto VALTIONHALLINNON YLIMMÄN JOHDON ARVIOIDUT VIRKANIMITYSTEN PÄÄTTYMISPÄIVÄT Tilanne 1.2.

Vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmä Lappeenranta. Taina Ihaksi

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*

Uudenmaan vedet kuntoon ELY-keskuksen myöntämät avustukset

ETELÄ-SAVON JÄTEVESIOSAAJAT / Savonlinnan seutu

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2016*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2016*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*

SOTE-JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELUN YHTEYDESSÄ KUULTUJA TAHOJA

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*

Varsinais-Suomen ja Satakunnan vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmän 5. kokous

Liikennealue // Nykyinen Waltti- Waltti Kunta // seutulipun yleiskausilipun *) kuntakausilipun **) Yhteysväli // hinta hinta hinta

ETELÄ-SAVON JÄTEVESIOSAAJAT / Savonlinnan seutu

1 (5) UUSIMAA-KAAVA LUONNOS NÄHTÄVILLÄ VERKOSSA

Etelä-Savon vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous 1/2010

Lunastuslainsäädännön korvausperusteiden tarkistaminen - Lunastuslakityöryhmän mietintö

ETELÄ-SAVON JÄTEVESIOSAAJAT / Savonlinnan seutu

Asunto-osakeyhtiöiden purkava lisärakentaminen ja asuntoosakeyhtiölain

Kansallinen suo- ja turvemaiden strategia. Suoseuran 60-vuotisjuhlaseminaari Säätytalo Veikko Marttila, Maa- ja metsätalousministeriö

Miesten työttömyysaste erityinen huolenaihe Etelä-Savossa

Mikkelin pohjavesialueet & pohjavesialueiden suojelusuunnitelmat

KESKI-SUOMEN ELY-KESKUKSEN VESIENHOIDON YHTEISTYÖRYHMÄN KOKOUS. Maatalo, Makumaan kokoustila, Kauppakatu 19 C, Jyväskylä

Transkriptio:

Etelä-Savo Mikkeli 29.09.2014 Dnro ESAELY/1237/2014 KUULUTUS Vesien tila hyväksi yhdessä kuuleminen ehdotuksesta Vuoksen ja Kymijoen- Suomenlahden vesienhoitoalueiden vesienhoitosuunnitelmiksi vuosille 2016 2021. Tausta Laki vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä (1299/2004) edellyttää vesienhoitosuunnitelmien laatimista vesienhoitoalueille, jotka on määritelty valtioneuvoston asetuksessa vesienhoitoalueista (1303/2004). Vesienhoitosuunnitelmissa esitetään vesienhoidon yleislinjaukset sekä määritellään tavoitteet ja toimenpiteet seuraavan kuuden vuoden aikana tehtävälle vesienhoitotyölle. Vesien hoitosuunnitelmat vuoteen 2015 hyväksyttiin valtioneuvostossa v. 2009. Nyt valmistellaan vesienhoitosuunnitelmia vuoteen 2021. Nähtävillä olevat asiakirjat Vesienhoitosuunnitelman valmistelua varten on laadittu vesienhoitoaluekohtaiset asiakirjat, joissa käsitellään toisen suunnittelukierroksen tarkistettua vesienhoitosuunnitelmaa vuosiksi 2016-2021. Vesienhoitosuunnitelmiin sisältyy yhteenveto vesienhoitoalueille laadituista pinta- ja pohjavesien toimenpideohjelmista sekä viranomaisten suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista annetun lain (200/2005) mukainen ympäristöselostus. Etelä-Savon aluetta koskevat asiakirjat ovat nähtävillä 1.10.2014-31.3.2015 Etelä-Savon kuntien kunnanvirastoissa niiden aukioloaikoina sekä virastoaikana lisäksi Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa (ELY-keskus), käyntiosoite Jääkärinkatu 14, 50100 Mikkeli. Vesienhoitoalueet eivät määräydy hallinnollisten vaan vesistöjen rajojen mukaan. Etelä-Savon kunnissa on nähtävillä joko Vuoksen vesienhoitoaluetta tai Kymijoen- Suomenlahden vesienhoitoaluetta koskeva asiakirja tai molemmat riippuen mihin vesienhoitoalueeseen/alueisiin kunta kuuluu (liite 2). Tämä kuulutus ja siihen liittyvät asiakirjat ovat nähtävillä sähköisesti myös verkko-osoitteessa http://www.ymparisto.fi/vesienhoito/etela-savo Mielipiteiden esittäminen Kaikilla on mahdollisuus esittää mielipiteensä kuultavana olevista vesienhoitosuunnitelmien ehdotuksista ja niihin sisältyvästä ympäristöselostuksesta kirjallisesti tai sähköisesti Etelä-Savon ELY-keskukselle 31.3.2015 klo 16.00 mennessä. Palautteen antamista varten on laadittu sähköinen palautelomake, joka löytyy Internetistä verkkosivulta www.ymparisto.fi/vaikutavesiin Postiosoite: Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, PL 164, 50101 Mikkeli Sähköpostiosoite: kirjaamo.etela-savo(at)ely-keskus.fi Lisätiedot: ETELÄ-SAVON ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Kutsunumero 0295 024 000 www.ely-keskus.fi/etela-savo PL 164 50101 Mikkeli Jääkärinkatu 14 50100 Mikkeli

2/5 Lisätietoja antavat hydrobiologi Pertti Manninen (p. 029 502 4209), erikoissuunnittelija Juho Kotanen (p. 029 502 4192) Mikkelissä 1. lokakuuta 2014 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Liite 1 Liite 2 Kuulemisasiakirjat Asiakirjojen nähtävilläolopaikat kunnissa Liite 2. Asiakirjojen nähtävilläolopaikat Etelä-Savon kunnissa Enonkosken kunta Enonkoskentie 3 T, Enonkoski X Heinäveden kunta Kermanrannantie 7, Heinävesi X Joroisten kunta Mutalantie 2, Joroinen X Juvan kunta Juvantie 13, Juva X Puumalan kunta Keskustie 14, Puumala X Rantasalmen kunta Poikkitie 2, Rantasalmi X Savonlinnan kaupunki Olavinkatu 27, Savonlinna X Sulkavan kunta Kauppatie 1, Sulkava X Kunta Nähtävilläolopaikka Vuoksen vesienhoitoalue Kymijoen- Suomenlahdenvesienhoitoalue Vuoksen ja Kymijo- en- Suomenlahden vesienhoitoalueet Mikkelin kaupunki Maaherrankatu 9-11, Mikkeli X Mäntyharjun kunta Asematie 3, Mäntyharju X Pieksämäen kaupunki Pertinkuja 1, Pieksämäki X Hirvensalmen kunta Keskustie 2, Hirvensalmi X Kangasniemen kunta Otto Mannisentie 2, Kangasniemi X Pertunmaan kunta Pertuntie 14, Pertunmaa X

3/5 JAKELU VALTION VIRANOMAISTAHOT SEKÄ MUUT YHTEISÖT Elinkeinoelämän keskusliitto, Itä-Suomen toimisto Etelä-Savon luonnonsuojelupiiri ry Etelä-Savon Maakuntaliitto Eurofins Viljavuuspalvelu Oy Geologian tutkimuskeskus, Kuopion alueyksikkö Itä-Suomen AVI Joensuun yliopisto / Savonlinnan koulutus- ja kehittämiskeskus, matkailuklusteri Järvi- Suomen kylät ry Metsähallitus Metsänomistajien liitto, Järvi-Suomi ry Mikkelin Autokuljetus, Mikkeli Mikkelin seudun vapaa-ajanasukasvaltuuskunta Mikkelin seudun ympäristöpalvelut Mikkelin vesilaitos MTK, Etelä-Savo ry MTT Nablabs Oy Pieksämäen kaupunki, vesilaitos Pohjois-Savon ELY- keskus ProAgria Etelä-Savo kalatalouskeskus ProAgria, Etelä-Savo ry Saimaan vesiensuojeluyhdistys ry Savo-Karjalan vesiensuojeluyhdistys ry Savon Kuljetus Oy Savonlinnan kaupunki, Savonlinnan Vesi Savonlinnan Seudun Matkailu Oy StoraEnso, Varkauden tehdas Suomen Metsäkeskus, Etelä-Savo Vapo Oy, Jyväskylä Varkauden kaupunki Veljekset Kontinen, Sulkava KUNNAT Enonkosken kunta Heinäveden kunta Hirvensalmen kunta Joroisten kunta Juvan kunta Kangasniemen kunta Mikkelin kaupunki Mäntyharjun kunta Pertunmaan kunta Pieksämäen kaupunki Puumalan kunta Rantasalmen kunta Savonlinnan kaupunki Sulkavan kunta KUNTIEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISET JA YMPÄRISTÖTERVEYDENSUOJELUVI- RANOMAISET Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä, terveysvalvonta Keski-Savon ympäristötoimi, ympäristölautakunta Keski-Savon ympäristötoimi. ympäristöterveydenhuolto Kangasniemen kunta, ympäristöterveydenhuolto Mikkelin seudun ympäristöpalvelut, ympäristöterveydenhuolto

4/5 Enonkosken kunta, tekninen lautakunta Juvan kunta, ympäristölautakunta Kangasniemen kunta, rakennus- ja ympäristölautakunta Mikkelin kaupunki, ympäristölautakunta Puumalan kunta, tekninen lautakunta Rantasalmen kunta, ympäristölautakunta Savonlinnan kaupunki, ympäristölautakunta Sulkavan kunta, rakennuslautakunta KALASTUSALUEET Haukiveden kalastusalue Joroisten kalastusalue Juvan kalastusalue Kermajärven kalastusalue Kolkonjärven kalastusalue Koloveden kalastusalue Korpijärven kalastusalue Kyyveden kalastusalue Louhiveden-Yöveden kalastusalue Luonterin kalastusalue Mikkelin kalastusalue Mäntyharjun kalastusalue Pieksämäen kalastusalue Pihlajaveden kalastusalue Puruveden kalastusalue Puulan kalastusalue Puumalan kalastusalue Sulkavan kalastusalue Sääminginsalon kalastusalue Virtasalmen kalastusalue Vuokalan kalastusalue Vuoksen vesienhoitoalue on toimittanut tiedon meneillään olevasta kuulemisesta myös seuraaville valtakunnallisille tahoille: Aalto yliopisto, Vesi- ja ympäristötekniikan laitos Bioenergia ry BirdLife Suomi ry Elinkeinoelämän keskusliitto EK Elintarviketeollisuusliitto ETL Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Energiateollisuus ry Geologian tutkimuskeskus, GTK HELCOM Kalatalouden keskusliitto ry Kemian teollisuus ry Kiinteistöliitto Kirkkohallitus Korkein hallinto-oikeus Kuntaliitto Liikenne- ja viestintäministeriö Liikennevirasto LIVI Luonnonmukaisen Viljelyn Liitto ry Luonto-Liitto ry Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT

5/5 Maa- ja metsätalousministeriö Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK Maaseutuvirasto MAVI Metsähallitus Metsäntutkimuslaitos Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio Metsäteollisuus ry Natur och Miljö r.f. Oikeusministeriö Puolustusministeriö Rajavartiolaitos Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos RKTL Sisäasiainministeriö Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira Sosiaali- ja terveysministeriö Suomen Kalankasvattajaliitto ry Suomen luonnonsuojeluliitto ry Suomen metsäkeskus Suomen omakotiliitto ry Suomen Purjehdus ja Veneily Suomen riistakeskus Suomen Satamaliitto Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liitto ry Suomen Turvetuottajat ry Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö ry Suomen vesiensuojeluyhdistysten liitto ry Suomen Ympäristökeskus Suomen Yrittäjät ry Svenska lantbuksproducenternas centralförbund r.f. Teknologiateollisuus ry Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, THL Turveteollisuusliitto ry Työvoima- ja elinkeinoministeriö Vaasan hallinto-oikeus Valtiovarainministeriö Vesi- ja viemärilaitosyhdistys WWF Suomi Ympäristöministeriö Öljyalan keskusliitto TIEDOKSI Vuoksen vesienhoitoalueen ohjausryhmä Kymijoen-Suomenlahden vesienhoitoalueen ohjausryhmä Etelä-Savon vesienhoidon yhteistyöryhmä Etelä-Savon ELY- keskus, vesiryhmä