~ 3 oo tc&.9c(ji( Helsingissä 20. joulukuuta 2011. Hallinto- ja kuntaministeri



Samankaltaiset tiedostot
Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, helmikuu 2015, kaikki asunnot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016

Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2012 kunnittain. Kutsuikä (vv) lasketaan kutsuvuoden ja syntymävuoden erotuksella.

TOIMIPISTEET - PAKETTIPALVELUT

Kuntien vuoden 2015 veroprosentit Liite 3.

asumisoikeus ARAvuokraasunnot

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä marraskuuta /2013 Verohallinnon päätös. metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta

Päätös PÄÄTÖS KUNNAN PERUSPALVELUJEN VALTIONOSUUDEN KERTALUONTEISESTA LISÄYKSESTÄ VUODELLE 2011

LAUSUNTOPYYNTÖ PARAS-LAIN VELVOITTEIDEN JATKAMISESTA

alk. Ortokuvat. Ortobilder. Verollinen Inkl. moms. (24 %) Veroton Exkl. moms. Kunta

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä marraskuuta /2012 Verohallinnon päätös. pellon keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta ja salaojituslisästä

Kuntanumero Kunnan nimi Maakuntanro Maakunnan nimi Rikosseuraamusalue 020 Akaa 06 Pirkanmaa LSRA 005 Alajärvi 14 Etelä-Pohjanmaa LSRA 009 Alavieska

Vammaisten tulkkauspalvelun tilastot vuodelta 2012

Maatalous- ja puutarhayritysten työvoima 2010

LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2013

Kunnat 2014 Verotusmenettelylain (1558/1995) 5 :n mukainen verovuoden 2013 kotikunta

Kuntatalouden tunnusluvut

Itsenäisyyspäivä korvaavat ajopäivät Sairaalatoimitukset

Kunnan kuuluminen Risen yks-toimiston ja arviointikeskuksen toimialueeseen

Puoluetta edustavat yhdistykset kunnissa

Puoluetta edustavat yhdistykset kunnissa

Alkava ARA-tuotanto kunnittain

VM/KAO, maks 323 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -638 Vuoden 2014 tasolla mediaani -56

Itsenäisyyspäivän korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset

Julkaistu Helsingissä 26 päivänä lokakuuta /2011 Oikeusministeriön asetus

Tulonsaajien keskitulo ja tuloluokat suurimmissa kaupungeissa, koko maassa, Päijät-Hämeen kunnissa sekä Lahdessa alueittain 2014

Uppföljning av behandlingstiderna för utkomststöd

287 Kristiinan- Kristinestad

287 Kristiinan- Kristinestad

Kotikuntaluettelo 2014 Sisältää Manner-Suomen kunnat ja 999 = Kotikunta muu tai tuntematon

Lausuntopyyntö STM 2015

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat 2019

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat 2018

Muistio Nykyinen aluejako: 2 Hallituksen päätös rakennepoliittisen ohjelman toimeenpanosta

KELPO-hankkeeseen osallistuvat kunnat ja niiden koordinaattorit (syksy 2009)

AVI Hakija Vaikutusalue Myönnetty Etelä-Suomen AVI Asikkalan kunta Asikkala Etelä-Suomen AVI Askolan kunta Askola Etelä-Suomen AVI Espoon

Kunta MTV3:n näkyvyysalue

THL: HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN MAANTIEDE KUNNITTAIN Kaikki luvut ovat vuosien keskiarvoja, ikävakioitu

terveydenhuollon nettomenot Kunta Väkiluku 1000 /as /as. /as. /as.

VM/KAO, maks 323 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -638 Vuoden 2014 tasolla mediaani -56

Eläkkeelle numeroina 2012

Eläkkeelle numeroina 2013

Laskelma kuntien valtionosuusrahoituksesta ja sen yhteydessä maksettavista muista eristä vuonna 2013

Yli 75-vuotiaiden osuus kunnan väestöstä Maakunnittain

VM/KAO/vs, maks 340 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -592 Vuoden 2014 tasolla mediaani -42

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KT KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2018

VM/KAO Saaristo-osakuntalisät ja niiden rahoitus koulutustaustalisästä v ALUSTAVA TIETO

VM/KAO/vs, maks ESITYS, vos-muutokset kunnittain min

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KT KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2016

Sivu TA VAPAUTUVAT ARAVUOKRA-ASUNNOT VUOSINA - 2 Varsinais-Suomi 00 Laitila Lieto Loimaa 0 Marttila 1 Masku 03 Mynämäki 2 Naantali 3 Nousiainen

Ajoneuvokanta, mukana vain liikennekäytössä olevat ajoneuvot

Ajoneuvokanta, mukana vain liikennekäytössä olevat ajoneuvot

Manner-Suomi

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2014

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, kaksiot (2h)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, yksiöt (1h)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, kolmiot ja isommat (3h+)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, kolmioissa ja isommissa asuvat (3h+)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, yksiöissä (1h) asuvat

LTH-tutkimukseen osallistuneet perheet, terveydenhoitajien ja vanhempien vastaukset sekä niiden kattavuus kunnittain 2018

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2015

,67 28, ,40 27,90 KUNNITTAIN:

ARA-vuokra-asuntokanta kunnittain (Tiedot on laskettu vuoden kuntien perusteella. Kuntaliitokset on huomioitu)

ARA-vuokra-asuntokanta kunnittain

Two-person household, EUR per month

Yleistä asumistukea saavien ruokakuntien vuokrat elokuussa 2011

SISÄLLYS. N:o Työministeriön asetus. työvoimapoliittisen lausunnon antamisesta ja lausuntoon merkittävistä asioista

Ajoneuvokanta, kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot Taulu 1. Rekisterisssä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP

Sivu Uusimaa. Tietohallinto / ELV

KOKO MAA ,1 0,6 1,47 Kuntien välinen lasten 0-15 nettomuutto , %


Lausuntopyyntö STM 2015

Ajoneuvokanta, mukana kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot Taulu 1b. Kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan

Asemakaavalla suojeltujen rakennusten määrä ja kerrosala sekä niiden muutokset ELY-keskuksittain vuosina

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilastorekisterilasto, tuensaajat elokuussa Sivu 1 (10)

Ajoneuvokanta, mukana kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot Taulu 1a. Kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan

kuntia kpl /kk /m2/kk m2 kuntia kpl /kk /m2/kk m2 Yhteensä: Manner-Suomi ,24 10, ,56 11,16 49,2 46,9 %

Taulu 2 Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilastorekisterilasto, tuensaajat tammikuussa Sivu 1 (10)

METSÄKANALINTUJEN METSÄSTYSAJAT

Sote-järjestämislain, vos-uudistuksen ja -leikkausten yhteisvaikutukset kuntiin

Kelan korvaamien taksimatkojen tilausnumerot kunnittain

Selvitysperusteiden tarkastelua maakunnittain päivitys

Camera obscura -toiminta Toiminnan kohdennus. 1 Päivitetty Suomen NMKY:n liitto. CAM Toteutuksen suunnittelun lähtökohta

Kemera -työmäärät 2016 Toteutusilmoituksen saapumispäivä

Valtionosuusuudistus: Esityksen vaikutus kuntien valtionosuuteen vuoden 2014 tasossa sekä vuosien siirtymätasaus Lähde: VM/KAO 9.4.

Sivu 1 (10) VÄESTÖ- JA ASUNTOMARKKINATIETOJA 2011 KUNNITTAIN

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

VM/KAO, Sote-järjestämislain, vos-uudistuksen ja -leikkausten yhteisvaikutukset kuntiin

Valtakunnallisesti arvokkaat moreenimuodostumat kunnittain Uudenmaan ympäristökeskuksen alueella

Työllistymistä edistävässä palvelussa tai muussa toiminnassa. Työ- tai yritystoiminnan tuloa

Kelan korvaamien taksimatkojen suorakorvausalueet kunnittain

Kaupunginhallituslkunnanhallitus


Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Transkriptio:

~ 3 oo tc&.9c(ji( VALTIOVARAINMINISTERIÖ Päätös VM/251 1 02.02.06.00/2010 Kunta- ja aluehallinto-osasto 20.12.2011 j. ~4.( ~J ~2ora.. - c,s1~ Uck Kunnanhallituksille PÄÄTÖS KUNNAN PERUSPALVELUJEN LISÄYKSESTÄ VUODELLE 2011 VALTIONOSUUDEN KERTALUONTEISESTA Kunta-alan palkkaratkaisun tukemiseen liittyvän valtionosuuden kertaluonteisen lisäyksen huomioon ottaminen kunnan peruspalvelujen valtionosuudessa Kuntien peruspalvelujen valtionosuuksiin vuodelle 2011 tehdään kunta-alan palkkaratkaisun tukemiseen liittyvä valtionosuuden kertaluonteinen lisäys, yhteensä 60 000 000 euroa. Valtionosuuden lisäys 150 euroa kunta-alan työntekijää kohden ja se maksetaan kunnille asukasta kohden tasasuuruise na summana. Toimivalta: Päätös: Valtion vuoden 2011 neljännen lisätalousarvion mukaan kunnille makse taan kunta-alan palkkaratkaisun tukemiseen liittyvä valtionosuuden kerta luonteinen lisäys. Valtiovarainministeriö on tänään päättänyt lisätä kuntien peruspalvelujen valtionosuutta 11,27 euroa asukasta kohti kunta-alan palkkaratkaisun tuke miseen liittyen. Päätöksen vaikutus kunnalle myönnettyyn kunnan peruspalvelujen valtionosuuteen ilmenevät asianomaiselle kunnalle tämän päätöksen liitteestä 1. Helsingissä 20. joulukuuta 2011 Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen Ylitarkastaja VIII Valtiovarainministeriö Snellmaninkatu 1 A, Helsinki PL 28, 00023 Valtioneuvosto ~w vm.fi Puh 09 160 01 tai 09 578 11 (vaihde) Faksi 09 160 33123 valtiovarainministerio@vm fj,~. - - Y-tunnus 0986674-0 SUOMEN VA4T~ 1 1 1 1 i~~j:~7; ~ j L IO~ uo~oi Oi ~U~ d

2(2) Oikaisuvaatirnusosoitus: Jos kunta on tyytymätön valtiovarainministeriön päätökseen, sillä on kun nan peruspalvelujen valtionosuuslain 64 :n nojalla oikeus kolmen kuukau den kuluessa päätöksestä tiedon saatuaan tehdä kiijallinen oikaisuvaatimus valtiovaraimninisteriljlle. Oikaisuvaatimusohjeet ovat tämän päätöksen liit teenä 2. LIITTEET Muutoslaskelma 2011 (Liite 1) Oikaisuvaatimusohjeet (Liite 2) TIEDOKSI Valtiovarainministeriö/Kehittämis- ja hallintotoiminto Opetusministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö Opetushallitus Suomen Kuntaliitto

Liite 1. Muutokset vuoden 2011 kuntien peruspalvelujen valtionosuuksiin VM/Kunta/vs, 20.12.2011 * = Yhteensä sisältää myös muut opetuksen järjestäjät kuin kunnat Nro Kuntanimi Asukasmäärä Koko vuosi Muutokset Koko vuosi 11,27 Ias YHTEENSÄ* 5 323 693 8 057 454 746 59 998 021 8 117 452 767 Kunnat yht. 5 323 693 7 917 002 014 59 998 021 7 977 000 035 5 Alajärvi 10573 31240819 119 158 31359977 9 Alavieska 2 776 8 666 420 31 286 8 697 706 10 Alavus 9395 26448949 105 882 26554831 16 Asikkala 8 551 17 586 259 96370 17682629 18 Askola 4831 7493623 54445 7548068 l9aura 3840 6195508 43277 6238785 20Akaa 16858 32000695 189990 32190685 46 Enonkoski 1617 5128629 18224 5146853 47 Enontekiö 1 882 8081 550 21 210 8102760 49 Espoo 244330 55125335 2753599 57878934 50 Eura 12554 25397879 141 484 25539363 51 Eurajoki 5 874 5874606 66200 5940806 52 Evijärvi 2772 8110277 31240 8141517 61 Forssa 17807 35195361 200685 35396046 69 Haapajärvi 7714 22843161 86937 22930098 71 Haapavesi 7 396 21 403019 83353 21 486 372 72 Hailuoto 1019 3486722 11484 3498206 74 Halsua 1323 3983022 14910 3997932 75 Hamina 21483 34735393 242113 34977506 77 Hankasalmi 5514 16684873 62143 16747016 78 Hanko 9597 13873025 108 158 13981183 79 Harjavalta 7 548 9 802 229 85 066 9 887 295 81 Hartola 3388 8613151 38183 8651334 82 Hattula 9625 12352460 108474 12460934 84 Haukipudas 18654 34764937 210231 34975168 86 Hausjärvi 8826 14633144 99469 14732613 90 Heinävesi 3975 12472821 44798 12517619 91 Helsinki 583 350 235 703 362 6574355 242 277 717 92 Vantaa 197636 133258324 2227358 135485682 97 Hirvensalmi 2436 7154561 27454 7182015 98 Hollola 21 845 29936457 246 193 30182650 99 Honkajoki 1 889 5282321 21 289 5303610 102 1-luittinen 10700 25353057 120589 25473646 103 Humppila 2 524 6 597 733 28445 6626 178 105 Hyrynsalmi 2791 10794201 31455 10825656 106 Hyvinkää 45270 54844610 510193 55354803 108 Hämeenkyrö 10436 22699976 117614 22817590 109 Hämeenlinna 66455 101 391 266 748 948 102 140 214 111 Heinola 20374 35893121 229615 36122736 139 Ii 9294 25300792 104743 25405535 140 Iisalmi 22169 44964983 249 845 45214828 142 litii 7061 14578560 79577 14658137 143 Ikaalinen 7424 16482361 83668 16566029 145 Ilmajoki 11744 26115677 132355 26248032 146 Ilomantsi 6 022 21 869 263 67 868 21 937 131 148 man 6 863 20 952 002 77 346 21 029 348 149 Inkoo 5609 5175608 63213 5238821 151 Isojoki 2406 8764982 27116 8792098 152 Isokyrö 4953 12624181 55820 12680001

Nro Kuntanimi Asukasmäärä Koko vuosi Muutokset Koko vuosi 11,27!as euroa euroa outoa YHTEENSA* 5 323 693 8 057 454 746 59 998 021 6 117 452 767 Kunnatyht. 5 323 693 7 917 002 014 59 998 021 7 977 000 035 153 Imatra 28676 48004205 323179 48327384 164 Jalasjärvi 8277 21 875 631 93282 21 968 913 165 Janakkala 16795 27302339 189 280 27491619 I67Joensuu 72704 117214148 819374 118033522 169 Jokioinen 5753 10574733 64836 10639569 171 Joroinen 5423 12134163 61117 12195280 172 Joutsa 5093 14164707 57398 14222105 174 Juankoski 5273 15202851 59427 15262278 176 Juuka 5705 19102394 64295 19166689 177 Juupajoki 2116 5248934 23847 5272781 l78juva 7064 18591168 79611 18670779 179 Jyväskylä 129623 158297501 1460851 159758352 181 Jämijärvi 2 063 6 324 380 23250 6 347 630 182 Jämsä 22949 42385193 258635 42643828 186 Järvenpää 38708 30173508 436 239 30609747 202 Kaarina 30 760 30 608 594 346 665 30 955 259 204 Kaavi 3429 11185602 38645 11224247 205 Kajaani 38211 64241134 430638 64671 772 208 Kalajoki 12540 29757628 141 326 29898954 211 Kangasala 29522 39245256 332713 39577969 213 Kangasniemi 6024 19 197 703 67 890 19 265 593 214 Kankaanpää 12224 25140743 137 764 25278507 216 Kannonkoski 1 587 6170290 17885 6188175 217 Kannus 5793 13839612 65287 13904899 218 Karijoki 1529 4102411 17232 4119643 223 Karjalohja 1 504 2260801 16950 2 277 751 224 Karkkila 9109 15565323 102658 15667981 226 Karstula 4564 14219519 51436 14270955 230 Karvia 2672 8717705 30113 8747818 231 Kaskinen 1 442 324 972 16251 341 223 232 Kauhajoki 14384 35707321 162108 35869429 233 Kauhava 17 545 44779934 197 732 44977666 235 Kauniainen 8617 2986610 97114 3083724 236 Kaustinen 4 298 8 988 639 48 438 9 037 077 239 Keitele 2563 7 756 152 28885 7785037 240 Kemi 22580 41 789 502 254 477 42043979 241 Keminmaa 8606 14565010 96990 14662000 244 Kempele 15652 20031 010 176398 20207408 245 Kerava 33833 23 310 968 381 298 23692266 246 Kerimäki 5658 13760793 63766 13824559 248 Kesälahti 2460 7 991 301 27 724 8 019 025 249 Keuruu 10757 26327809 121 231 26449040 250 Kihniö 2257 6134733 25436 6160169 254 KNkoinen 1 270 3635093 14 313 3649406 265 Kiiminki 12 966 22 559 494 146 127 22705621 256 Kinnula 1820 6850184 20511 6870695 257 Kirkkonummi 36 509 30 094 267 411 456 30 505 723 260 Kitee 9401 22063371 105949 22169320 261 Kittilä 6115 16858022 68916 16926938 263 Kiuruvesi 9318 29553592 105014 29658606 265 Kivijärvi 1 365 5480241 15 384 5495625 271 Kokemäki 8080 18381 460 91 062 18472 622 272 Kokkola 45896 74852778 517248 75370026

Nro Kuntanimi Asukasmäärä Koko vuosi Muutokset Koko vuosi 11,27 Ias YHTEENSÄ* 5323693 8057454746 59998021 8117452767 Kunnatyht. 5 323 693 7 917 002 014 59 998 021 7 977 000 035 273 Kalan 3854 10440210 43435 10483645 275 Konnevesi 2971 8710785 33483 8744268 276 Kontiolahti 13677 24244503 154 140 24398643 280 Korsnäs 2239 5891 812 25234 5917046 283 Hämeenkoski 2126 4436248 23960 4460208 284 KoskiTi 2450 7437894 27612 7465506 285 Kotka 54775 88 331 241 617 314 88 948 555 286 Kouvola 88174 140075815 993721 141 069536 287 Kristiinankaupunki 7254 17778666 81 753 17860419 288 Kruunupyy 6720 16860674 75734 16936408 290 Kuhmo 9636 28829618 108 598 28938216 291 Kuhmoinen 2589 8594013 29178 8623191 297 Kuopio 96135 137 327 839 1 083 441 138 411 280 300 Kuortane 3983 10909442 44888 10954330 301 Kurikka 14626 36761 703 164 835 36 926 538 304 Kustavi 881 2172425 9929 2182354 305 Kuusamo 16669 42912405 187 860 43100265 309 Outokumpu 7492 18758181 84435 18842616 312 Kyyjärvi 1536 4893450 17311 4910761 316 Kärkölä 4 875 9 584 835 54 941 9 639 776 317 Känsämäki 2918 10654524 32886 10687410 319 Köyhä 2852 6083905 32142 6116047 320 Kemijärvi 8519 24834219 96009 24930228 322 Kemiönsaari 7298 20 082 250 82 248 20 164 498 398 Lahti 100854 146180933 1136625 147317558 399 Laihia 7794 14363963 87838 14451801 400 Laitila 8442 17793260 95 141 17 888 401 402 Lapinlahti 10 477 29 746 400 118 076 29 864 476 403 Lappajärvi 3495 9 795 231 39389 9 834 620 405 Lappeenranta 71 814 103 818 381 809 344 104 627 725 407 Lapinjärvi 2 926 7991 084 32 976 8 024 060 408 Lapua 14326 33354882 161 454 33516336 410 Laukaa 17975 34908183 202578 35110761 413 Lavia 2058 7346870 23194 7370064 416 Lemi 3 041 6 390 720 34 272 6 424 992 418 Lempäähä 20178 26956101 227406 27183507 420 Leppävirta 10633 24564856 119834 24684690 421 Lestijärvi 860 3226814 9692 3 236 506 422 Lieksa 12788 34934247 144121 35078368 423 Lieto 16011 19820676 180444 20001120 425 Liminka 8 861 23 772 859 99 863 23 872 722 426 Lipeni 12133 28156470 136 739 28293209 430 Loimaa 17005 42207675 191 646 42399321 433 Lappi 8244 16471 228 92910 16564138 434 Loviisa - 15549 26959174 175237 27134411 435 Luhanka 834 3237174 9399 3246573 436 Lumijoki 1 994 5 722 195 22472 5744667 440 Luota 4719 11990100 53183 12043283 441 Luumäki 5179 11555631 58367 11613998 442 Luvia 3315 5402386 37360 5439746 444 Lohja 39 334 52 534 688 443 294 52 977 982 445 Länsi-Turunmaa 15490 30394196 174 572 30568768 475 Maahahti 5614 16789434 63270 16852704

Nro Kuntanirni Asukasmäärä Koko vuosi Muutokset Koko vuosi 31.12.2009 2 011 2 011 2 011 1127 Ias YHTEENSÄ~ 5 323 693 8 057 454 746 59 998 021 8 117 452 767 Kunnat yht. 5 323 693 7 917 002 014 59 998 021 7 977 000 035 476 Maaninka 3870 10865825 43615 10909440 480 Marttila 2019 4 325 577 22 754 4348331 481 Masku 9516 11587129 107245 11694374 483 Merijärvi 1209 4291 781 13625 4305406 484 Merikarvia 3411 11250078 38442 11288520 489 Miehikkälä 2 278 7 400 750 25 673 7 428 423 491 Mikkeli 48688 84 943 863 548 714 85492577 494 Muhos 8 856 22 607 721 99 807 22 707 528 495 Multia 1 919 6612451 21 627 6634078 498 Muonio 2377 7189535 26789 7216324 499 Mustasaari 18338 28788947 206 669 28995616 500 Muurame 9231 11462014 104033 11566047 503 Mynämäki 8039 16967297 90600 17057897 504 Myrskylä 2 021 4 272 337 22777 4295 114 505 Mäntsälä 19 747 29061 846 222 549 29 284 395 507 Mäntyharju 6475 16428894 72 973 16 501 867 508 Mänttä-Viippula 11496 23083103 129 560 23212663 529 Naantali 18544 19 740 541 208 991 19949 532 531 Nakkila 5716 11446642 64419 11511081 532 Nastola 15065 21 597 831 169 783 21767814 534 Nilsiä 6521 16802864 73492 16878358 535 Nivala 11023 31590499 124229 31714728 536 Nokia 31 357 41 467 259 353 393 41 820 652 538 Nousiainen 4824 8 658 382 54366 8712748 540 Nummi-Pusula 6 125 12 561 985 69 029 12631 014 541 Nurmes 8573 25918289 96618 26014907 543 Nurrnijärvi 39 628 39092 396 446 608 39 539 004 545 Närpiö 9464 23916550 106659 24023209 560 Orimattila 16 353 35404283 184 298 35588581 561 Oripää 1403 3078351 15812 3094163 562 Orivesi 9634 22965824 108575 23074399 563 Oulainen 7 931 21 918677 89 382 22008059 564 Oulu 139133 142554847 1568029 144122876 567 Oulunsalo 9596 14 933 935 108 147 15042082 576 Padasjoki 3448 9421 218 38859 9460077 577 Paimio 10334 13017275 116464 13133739 578 Paltamo 3917 ii 521 144 44145 11 565 289 580 Parikkala 5885 16571 774 66324 16 638 098 581 Parkano 7069 15770340 79668 15850008 583 Pelkosenniemi 1 025 3744315 11 552 3755867 584 Perho 2986 10883078 33652 10918730 588 Pertunmaa 1 983 6 325 724 22 348 8 348 072 592 Petäjävesi 3979 10400 193 44843 10445038 593 Pieksämäki 20151 46012528 227102 46239630 595 Pielavesi 5 147 17689 849 58 007 17747856 598 Pietarsaari 19627 36888232 221 195 37109428 599 Pedersöre 10821 26904993 121 953 27026946 601 Pihtipudas 4613 15523106 51 989 15575095 604 Pirkkala 16515 16484563 186124 16870687 607 Polvijärvi 4821 15506873 54333 15561206 608 Pomarkku 2482 7724 928 27 972 7752900 609 Pori 82786 136742237 932998 137675235 611 Pornainen 5067 8132814 57105 8189919

Nro Kuntanimi Asukasmäärä Koko vuosi Muutokset Koko vuosi 11,27 Ias YHTEENSÄ* 5 323 693 8 057 454 746 59 998 021 8 117 452 767 Kunnat yht 5 323 693 7 917 002 014 59 998 021 7 977 000 035 614 P0510 3945 14555080 44460 14599540 615 Pudasjärvi 8947 35347625 100833 35448458 616 Pukkila 2004 3717075 22585 3739660 618 Punkaharju 3804 8406307 42871 8449178 619 Punkalaidun 3333 10411 302 37563 10448865 620 Puolanka 3123 13576363 35196 13611559 623 Puumala 2 549 7 676 995 28 727 7 705 722 624 Pyhtää 5316 9556563 59911 9616474 625 Pyhäjoki 3373 8940129 38014 8978143 626 Pyhäjärvi 6001 17022461 67631 17090092 630 Pyhäntä 1 648 5 790 084 18573 5808657 631 Pyhäranta 2233 2925164 25166 2950330 635 Pälkäne 7012 15976645 79025 16055670 636 Pöytyä 8459 21 055 562 95333 21150895 638 Porvoo 48599 54880130 547711 55427841 678 Raahe 22501 30135268 253586 30388854 680 Raisio 24191 27746186 272633 28018819 681 Rantasalmi 4076 12671 879 45937 12717916 683 Ranua 4407 21063367 49667 21113034 684 Rauma 39793 51 079 204 448 467 51 527 671 686 Rautalanipi 3 520 11 434 522 39 670 11 474 192 687 Rautavaara 1918 8005080 21516 8026696 689 Rautjärvi 4037 10249584 45497 10295081 691 Reisjärvi 3 020 9 187 738 34035 9221 773 694 Riihimäki 28587 39951196 322 175 40273371 696 Ristiina 4938 10021 040 55651 10076691 697 Ristijärvi 1 521 6077452 17142 6094594 698 Rovaniemi 59 848 91 701 786 674 487 92376273 700 Ruokolahti 5733 11366494 64611 11431105 702 Ruovesi 5101 13025523 57488 13083011 704 Rusko 5822 7931 584 65614 7997198 707 Rääkkylä 2625 9372587 29584 9402171 710 Raasepori 28944 51980103 326199 52306302 729 Saarijärvi 10666 29358869 120206 29479075 732 Saha 4231 18502331 47683 18550014 734 Salo 54889 72207908 618 599 72826507 738 Sauvo 3040 5 948 578 34261 5982839 739 Savitaipale 3957 11 069 233 44 595 11113828 740 Savonlinna 27742 52193502 312 652 52506154 742 Savukoski 1181 4063129 13310 4076439 743 Seinäjoki 57 024 78614237 642 660 79256897 746 Sievi 5278 16547489 59483 16606972 747 SUkainen 1 686 5632373 19001 5651 374 748 Säkajoki 5776 17 167 926 65096 17 233 022 749 Siilinjärvi 20 964 31 354 130 236 264 31 590 394 751 Simo 3496 9158109 39400 9197509 753 Sipoo 18036 19478361 203 266 19681627 755 Siuntio 6 024 6 339 472 67 890 6 407 362 758 Sodankylä 8 801 24 929 860 99 187 25029047 759 Soini 2429 8 093 779 27375 8 121 154 761 Somero 9402 24699003 105961 24804964 762 Sonkajärvi 4694 13 603 402 52 901 13 656 303 765 Sotkamo 10703 23476447 120 623 23597070

r. Nro Kuntaninii Asukasmäärä Koko vuosi Muutokset Koko vuosi 11,27 Ias YHTEENSÄ* 5 323 693 8 057 454 746 59 998 021 8 117 452 767 Kunnat yht. 5 323 693 7 917 002 014 59 998 021 7 977 000 035 768 Sulkava 2965 9704586 33416 9738002 775 Suomenniemi 809 1 966 260 9117 1 975 377 777 Suomussalmi 9 332 32430624 105 172 32535796 778 Suonenjoki 7611 23162726 85776 23248502 781 Sysmä 4391 12766840 49487 12816327 783 Säkylä 4721 6509023 53206 6 562 229 785 Vaala 3400 11866958 38318 11905276 790 Sastamala 24 476 57 707 009 275 845 57 982 854 791 Siikalatva 6293 21 440 966 70 922 21 511 888 831 Taipalsaari 4 888 7282551 55 088 7 337 649 832 Taivalkoski 4491 17730325 50614 17780939 833 Taivassalo 1 692 4404 758 19 069 4 423 827 834 Tammela 6628 13679643 74698 13754341 837 Tampere 211 507 207 254 059 2 383 684 209 637 743 838 Tarvasjoki 1 970 4328921 22202 4351123 844 Tervo 1 744 5545899 19655 5565554 845 Tervola 3462 11412235 39017 11451252 846Teuva 5962 16803368 67192 16870560 848 Tohmajärvi 5079 14 521 325 57240 14578 565 849 Toholampi 3493 9 415712 39 366 9 455 078 850 Toivakka 2379 5799047 26 811 5825858 851 Tornio 22426 36213753 252741 36466494 853 Turku 176 087 227 784 658 1 984 500 229 769 158 854 Pello 4021 15012498 45317 15057815 857 Tuusniemi 2 864 8974 132 32277 9006409 8SBTuusula 36766 30403889 414353 30818242 859 Tyrnävä 6320 18391790 71 226 18463016 863Töysä 3191 9132458 35963 9168421 886 Ulvila 13692 21 885 713 154 309 22040022 887 Urjala 5362 13119674 60430 13180104 889 Utajärvi 3014 11424347 33968 11458315 890 Utsjoki 1 302 5966311 14674 5980985 892 Uurainen 3382 9185058 38115 9223173 893 Uusikaarlepyy 7452 16975379 83984 17059363 895 Uusikaupunki 15873 24698103 178889 24876992 905 Vaasa 59 175 68 955 821 666 902 69623723 908 Valkeakoski 20631 31 205 548 232 511 31 438 059 911 Valtimo 2 482 9406 753 27 972 9 434 725 915 Varkaus 22 935 44436324 258 477 44694801 918 Vehmaa 2400 6196237 27048 6223285 921 Vesanto 2412 9721472 27183 9748655 922 Vesilahti 4365 10075806 49 194 10 125 000 924 Veteli 3482 8993890 39242 9033 132 925 Vieremä 3 985 9 505 850 44 911 9 550 761 926 Vihanti 3173 10478415 35760 10514175 927 Vihti 27869 28732958 314 084 29047042 931 Vhtasaari 7195 21 911 225 81088 21992313 934 Vimpeli 3298 7 780 534 37 168 7 817 702 935 Virolahti 3 530 8879862 39783 8 919 645 935 Virrat 7612 19347113 85787 19432900 942 Vähäkyrö 4740 9824317 53420 9877737 946 Vöyri 6686 17170530 75351 17245881 972 Yli-li 2179 7257383 24557 7291940

Nro Kuntanimi Asukasmäärä Koko vuosi Muutokset Koko vuosi 11,27 ties YHTEENSÄ~ 5 323 693 8 057 454 746 59 998 021 8 117 452 767 Kunnat yht. 5 323 693 7 917 002 014 59 998 021 7 977 000 035 976 Ylitornio 4807 17518113 54175 17572288 977 Ylivieska 13895 28177522 156597 28334119 980 Ylöjärvi 30175 42115669 340 072 42455741 981 Ypäjä 2584 6361 901 29122 6391023 989 Ahtäri 6565 16875116 73988 16949104 992 Äänekoski 20243 39277177 228 139 39505316

jo ~ LIITE2 OIKAISUVAATIMUSOHOJEET Oikeus hakea oikaisua Jos kunta on tyytymätön edellä olevaan päätökseen. sillä on kunnan peruspalvelujen vai tionosuudesta airnetun lain 64 :n nojalla oikeus kolmen kuukauden kuluessa päätöksestä tiedon saatuaan tehdä kirjallinen oikaisuvaatimus valtiovarainministeriölle. Oikaisuvaatimusviranoinainen Valtiovarainministeriö Kuntaosasto PL 28 00023 Valtioneuvosto faksi (09) 160 32230 sähköpostiosoite: valtiovaraim~inisteriofl~vm.ti Oikaisuvaatimusaika Oikaisuvaatirnus on tehtävä kolmen kuukauden kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Vastaanottajan katsotaan saaneen asiasta tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämi sestä. Oikaisuvaatimuksen muoto, sisältö sekä lähettäminen Oikaisuvaatirnus on tehtävä kirjallisesti ja siitä on käytävä ilmi oikaisuvaatimuksen teki jän nimi ja osoite. halcijan vaatimukset ja vaatimuksen perusteet sekä niitä päätöstä oi kaisuvaatimus koskee. Oikaisuvaatimus on toimitettava valtiovarainrninisteriöfle ennen oikaisuvaatiinusaj an päättymistä. Oikaisuvaatimus voidaan lähettää sähköpostitse tai faksilla. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vappu, joulutai juhannusaattopäivä tai lanantai, oikaisuvaatimus voidaan jättää ensimmäisenä arki päivänä edellä mainitun päivän jälkeen.