Nilakan yhtenäiskoulu, Suvanto, Keitele

Samankaltaiset tiedostot
Kunnanvirasto, Laituritie 1, Keitele. Jauhiainen Jaana Karhunen Esa Laitinen Liisa Savolainen Birgitta Savolainen Pekka Saastamoinen Oiva

KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Valtuusto 3/

KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Tekninen lautakunta 4/2018 xx

Nilakan yhtenäiskoulu, Suvanto, Keitele

Kunnanvirasto, Laituritie 1, Keitele. Savolainen Birgitta Savolainen Pekka. '.~~4Uf'- ~~ Keiteleen kunnantoimisto kunnan verkkosivut

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen.

Mikkelin Oppilaitoskiinteistöt Oy:n hallituksen esitys

Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 3/ (5) Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus, 42, Kunnanvaltuusto, 21,

12 Kotiniemen omarantaisten omakotitonttien myyntihinnan tarkistaminen sekä tontista jätetyn tarjouksen käsittely

Kunnanhallitus päättää tehdä valtuustolle seuraavan päätösehdotuksen:

Järvenpää Pöytäkirja 3/ ( 7) Lupajaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen

Valitusasiakirjojen toimittaminen valitusviranomaiselle

KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Tekninen lautakunta 6/

Oulunkylän ala-asteen koulu, Teinintie 12, rehtorin huone

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/ Sivu. 33 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajat 4

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Perusturvalautakunnan terveydenhuollon jaosto

KEITELEEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Tarkastuslautakunta 1/2016 1

Vaalilain ( /714) :ien päätöksestä ei voi tehdä oikaisuvaatimusta.

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kulttuuri- ja liikuntalautakunta

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 23

MUUTOKSENHAKUOHJE. Muutoksenhakukielto :t 46, 47, 49-56, 59, Muutoksenhakukielto MUUTOKSENHAKUKIELTO

Oulunkylän ala-asteen koulu, Teinintie 12, rehtorin huone

VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus. Valitusoikeus ja valitusperusteet

Aksels Tuulikki Jäsen

ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ (8)

Malminkartanon ala-asteen koulu, Puustellintie 6, opettajienhuone

Rautalammin kunta Pöytäkirja 2/ ( 13) Tarkastuslautakunta

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 13 Jyväskylän Seudun Työterveys Liikelaitoksen johtokunta

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Opetusvirasto 4/2014 Perusopetuslinja Salassa pidettävä Linjanjohtaja JulkL 24 1 mom 25 k.

KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Valtuusto 1/2019 1

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Muutoksenhakuohjeet. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisu- Pykälät ,

Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 )

Rautalammin kunta Pöytäkirja 1/ ( 12) Tarkastuslautakunta TIlintarkastajan väliraportti tilivuoden 2018 tilintarkastuksesta

Pöytäkirjan 51-53, 58, :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

277 Jouni Viitasen luottamustoimen päättyminen ja keskusvaalilautakunnan varajäsenen vaali. Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 75

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136.

48 Rakennuskielto Ryhälän osayleiskaava / Alapohjonen

:t 1-5, 8, Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:

Anna-Maija Jukkara. talousjohtaja, kokouksen sihteeri

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 16 Keski-Suomen pelastuslautakunta

Parikkalan kunta Kokouspöytäkirja nro 3/2013 Tarkastuslautakunta Sivu 13

Pöytäkirjan 25, 26, 28, 33 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kaupunginvaltuusto

1(5) Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle

UUSI JYVÄSKYLÄ MUUTOKSENHAKUKIELTO 26

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto

Hämeenkyrö Pöytäkirja 7/ (10) Keskusvaalilautakunta Aika , klo 18:00-18:14. Käsitellyt asiat

Pykälät: , , , 374. Seuraaviin päätöksiin haetaan muutosta oikaisuvaatimuksella.

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 )

KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Valtuusto 7/

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI OIKAISUVAATIMUSOHJE 16

Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi

Lemin kunta Pöytäkirja 10/2017 Tarkastuslautakunta

keskiviikkona klo

Munkkiniemen ala-asteen koulu Johtokunta PÖYTÄKIRJA. Aika: Keskiviikkona klo Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus. Porvoon kaupunki. Hallitus / lautakunta Kaupunginhallitus

Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä pykälät 39-54

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Kauniaisten kaupungin kirjaamosta (katso yhteystiedot oikaisuvaatimusohjeen alla).

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA TARKALTK 1/2019. Tarkastuslautakunta Julkinen. Aika klo 17:00-17:30

PELLON KUNTA 6/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Maanantai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

MARTTILAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/ klo Marttilan kunnanvirasto, kokoustila

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Muutoksenhakuohje

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1

Pyhtään kunnanvirasto klo

Postiosoite: PL HELSINGIN KAUPUNKI. Faksinumero: (09) Käyntiosoite: Pohjoisesplanadi Puhelinnumero: (09)

Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10, 1. krs)

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 7/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä:

Pöytäkirjan 32, 33, 36, 40 ja 43 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019

Hämeenkyrö Pöytäkirja 1/ (10) Keskusvaalilautakunta Aika , klo 19:00-19:07. Käsitellyt asiat

Paikka: Munkkiniemen ala-asteen koulun opettajainhuone, Tietokuja 1

AIKA klo 20:00-23:00 PAIKKA Kaupungintalo, neuvotteluhuone Mahonki, Villimiehenkatu 1, Lappeenranta

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Muutoksenhakukiellot :t 35-36, Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91.

Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli. Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, p ,

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

Transkriptio:

Nro 3/2019 Sivu 25 KOKOUSAIKA Maanantaina kello 14.00-15.09 KOKOUSPAIKKA Nilakan yhtenäiskoulu, Suvanto, 72600 Keitele SAAPUVILLA OLLEET Andersson Anna-Riikka JÄSENET Huttunen Eeva (ja merkintä siitä, kuka toimi pu- Jauhiainen Jaana heenjohtajana) Kaunisaho Ari Koskinen Saara Laitinen Liisa Laukkanen Matti Metso Marko Paananen Antti Paananen Jari Paananen Markku Pellikka Minna puheenjohtaja Räty Eeva Savolainen Pekka Tabell Helena Tirkkonen Mirja Tuhkanen Anna-Liisa Vesterinen Pekka Vuorela Olli MUUT SAAPUVILLA Helaste Hanna kunnanjohtaja OLLEET Kinnunen Airi hallintojohtaja, pöytäkirjanpitäjä (ja läsnäolon peruste) Rautio Pirjo sosiaalijohtaja LAILLISUUS JA PÄÄTÖS- 20 VALTAISUUS Ahonen Ville ASIAT 20-31 sivistvsiohtaia POYTAKIRJAN TARKAS- Pöytäkirja tarkastetaan Keiteleen kunnanvirastossa 12.6.2019. TUSTAPA (tarkastuspaikka ja -aika sekä tar- Pöytäkirjantarkastajien valinta 21. kastajien valinta) POYTAKIRJAN ALLEKIRJOI- Puheenjohtaja TUS JA VARMENNUS Pöytäkirjan pitäjä Minna Pellikka POYTAKIRJAN TARKASTUS Tarkastusaika Keitele, 12.6.2019 Pöytäkirja on tarkastettu ja to- Allekirjoitukset dettu kokouksen kulun mukaiseksi. Pöytäkirjan käsittelylehdet on samalla varustettu nimikirjaimillamme. M~r:p~ ~ ~ 11~s~~ Airi Kinnunen ~ tea)/s~ ON PIDETTY Paikka ja pvm YLEISESTI NÄHTÄVÄNÄ Keiteleen kunnantoimisto, 12.6.2019 c klo 14.00-16.00 Kunnan verkkosivut.,,..._,-.._ Virka-asema jllekirjoi~us,l pöytäkirjanpitäjä p I I l~t? ~ ~ ~ -... 1

KÄSITELLYT ASIAT 26 Pykälä 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 Liite 1, 2 3 4 Asia KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS NTARKASTAJIEN VALINTA VUODEN 2018 TILINPÄÄTÖS ARVIOINTIKERTOMUKSEN LAATIMINEN VUODELLE 2018 TILINTARKASTUSPALVELUN JÄRJESTÄMINEN KESKUSVAALILAUTAKUNNAN VARAJÄSENEN NIMEÄMINEN OMAVELKAISEN TAKAUKSEN MYÖNTÄMINEN /KIINTEISTÖ OY NILA KANRANTA VALTUUSTON PUHEENJOHTAJAN JA VARAPUHEENJOHTAJIEN VAALI KUNNANHALLITUKSEN VAALI TOIMIKAUDELLE 1.6.2019-31.5.2021 TALOUDEN TOTEUTUMA 1-4/2019 TIEDOKSI ESITETTÄVÄT ASIAT MUUT ASIAT Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet:(f...5 J. ~. /

KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 27 20 Tätä kokousta koskeva kuulutus, jossa on lisäksi ollut luettelo käsiteltävistä asioista, on julkipantu kunnan ilmoitustaululle ja kunnan verkkosivuille 5.6.2019 kuulutuksella ja lähetetty samanaikaisesti valtuutetuille. Lisäksi kokouksesta on kuulutettu 6.6.2019 ilmestyneessä Pielavesi Keitele-lehdessä. Nimenhuudossa todettiin, että kaikki valtuutetut olivat paikalla. päätti muuttaa kokouksen työjärjestystä niin, että 27 ja 28 käsitellään 21 :n jälkeen. n kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja saapuvilla olevien valtuutettujen määrään nähden päätösvaltaiseksi. NTARKASTAJIEN VALINTA 21 valitsee kaksi jäsentään tarkastamaan tästä kokouksesta laadittavan pöytäkirjan. Pöytäkirja tulee olla tarkastettuna keskiviikkona 12.6.2019, jolloin pöytäkirja on yleisesti nähtävänä kello 14.00-16.00. Anna-Liisa Tuhkasen esityksestä pöytäkirjantarkastajaksi valittiin Pekka Savolainen ja Matti Laukkasen esityksestä Liisa Laitinen. Pöytäkirja nta rkastajie n nimikirja i met:

VUODEN 2018 TILINPÄÄTÖS 28 K.hall. 53 1.4.2019 Kunnan tulee laatia kirjanpitolain säännösten mukaan tilinpäätöksensä kolmen kuukauden kuluessa tilivuoden päättymisestä. Kunnan tilinpäätökseen kuuluvat Kunta lain 113 : n mukaan tase, tuloslaskelma ja rahoituslaskelma, niiden liitetiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus sekä konsernitilinpäätös. Kunnan, jolla on kirjanpitolaissa tarkoitettu määräysvalta toisessa kirjanpitovelvollisessa, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös liitteineen. Konsernitaseen laadinnassa tulee noudattaa soveltuvin osin kirjanpitolakia ja kirjanpitolautakunnan kuntajaoston ohjeita. Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja. Kunnanhallituksen tulee sisällyttää toimintakertomukseen myös ehdotus tilikauden tuloksen käsittelystä. Kunnan ulkoiset kokonaismenot vuonna 2018 olivat 18 584 405 ja kokonaistulot 17 772 233. Edelliseen vuoteen verrattuna menot pienenivät -1,9 % ja tulot vähenivät -2,34 %. Käyttötalouden ulkoiset menot olivat 17,68 milj. euroa ja tulot 3, 15 milj. euroa. Käyttötalouden osuus kokonaismenoista oli 95, 1 % ja kokonaistuloista 17,7 %. Talousarvioon verrattuna käyttötalouden menojen toteutumaprosentti on 103,3 % eli talousarvio ylitettiin 563 283 eurolla. Käyttötalousmenot pienenivät edellisestä vuodesta 3,4 % eli 620 763 euroa. Käyttötalouden tulot kasvoivat edellisvuodesta 4,9 % eli 148 330 euroa, talousarvion toteutumaprosentti oli 102,6 %. Kunnanhallituksen nettomenot alittuivat 76 656, sosiaalilautakunnan ylittyivät 628 921, sivistyslautakunnan alittuivat 10 161, teknisen lautakunnan ylittyivät 15 253 ja ympäristölautakunnan alittuivat 5 697. Investointimenot olivat 883 263 euroa eli 4, 7 % kokonaismenoista. Tuloja investointiosaan kertyi 29 639 euroa eli investointien nettomenot olivat 853 624 euroa. Rahoitusosaan kirjattuja verotuloja kunnalle kertyi 6,9 milj.euroa, mikä on 441 085 euroa eli 6,3 % edellisvuotta vähemmän. Kunnan tuloveroa kertyi 281 134 euroa eli 4, 7 % edellisvuotta vähemmän. Osuus yhteisöveron tuotosta pieneni 18,5 % eli 140 739. Kiinteistöveron tuotto pieneni 3,4 % eli 19 213. Talousarvioon verrattuna verotulot olivat 280 244 euroa ennakoitua pienemmät. Valtionosuuksia kunnalle kertyi 7,46 milj. euroa. Valtionosuudet pienenivät edellisestä tilinpäätöksestä 3,2 % eli noin 251 300 euroa../.. Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimetd _5 c/. c/.

VUODEN 2018 TILINPÄÄTÖS... 29 Kunnan lainakanta vuoden lopussa oli 8, 1 milj. euroa eli 3 632 /asukas. Tuloslaskelman mukaan kunnan tilikauden tulos on 510 920,64 euroa alijäämäinen. Tunnusluvuista vuosikatteeksi muodostui 42 059,62 euroa ja toimintakatteeksi -14 531 600,91 euroa. Liitteenä 1 on toimintakertomus, joka sisältää yksityiskohtaisempaa tietoa toiminnan ja talouden toteutumisesta. Toimintakertomuksessa on esitettynä myös kirjanpidollisesti eriytetty vesilaitos ja konsernitilinpäätös tunnuslukuineen. (Valm. hj. AK) Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että tilikauden alijäämä siirretään edellisten tilikausien alijäämätilille - allekirjoittaa vuoden 2018 tilinpäätöksen ja jättää tilinpäätöksen tilintarkastajan tarkastettavaksi ja tarkastuslautakunnan arvioitavaksi valtuuston asettamien tavoitteiden osalta. - valtuuttaa hallintojohtajan tekemään stilistiset muutokset tilinpäätöskirjaan. (Esitt. kj. HH) Merkitään, että toimialapäälliköt esittelivät kukin oman toimialansa tilinpäätöksen keskeiset asiat. Tark.ltk. 23 23.5.2019 Tarkastuslautakunta toteaa, että 1. kunnanhallitus ja kunnanjohtaja ovat laatineet kunnan tilinpäätöksen sekä jättäneet sen tilintarkastajalle tarkastettavaksi ja tarkastuslautakunnalle arvioitavaksi, ovatko valtuuston asettamat vuoden 2018 toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet. 2. tilintarkastaja on suorittanut vuoden 2018 hallinnon, kirjanpidon ja tilinpäätöksen tarkastuksen sekä antanut 9.5.2019 liitteen 2 mukaisen tilintarkastuskertomuksen, jossa tilintarkastaja on esittänyt tilinpäätöksen hyväksymistä ja vastuuvapauden myöntämistä tilivelvollisille. Tarkastuslautakunta toteaa, ettei tilintarkastuskertomuksessa ole kuntalain 125 tarkoittamaa muistutusta eikä muuta merkittävää huomauttamista, joten tarkastuslautakunta ei pidä tarpeellisena lausunnon pyytämistä kunnanhallitukselta tilintarkastuskertomuksesta../.. Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet: ~ del

30 VUODEN 2018 TILINPÄÄTÖS... Tarkastuslautakunta lähettää vuoden 2018 tilintarkastuskertomuksen valtuustolle tiedoksi. Tarkastuslautakunta esittää tilintarkastajan lausuman mukaisesti, että valtuusto: 1. hyväksyy kunnanhallituksen laatiman vuoden 2018 tilinpäätöksen liitteineen sekä 2. myöntää vastuuvapauden tilivelvollisille tilikaudelta 2018 tilintarkastuskertomuksen mukaisesti. (Esitt. pj. JJ) 22 Toimintakertomus, liite 1. Tilintarkastuskertomus, liite 2. Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaime. ~ r/.,i

31 ARVIOINTIKERTOMUKSEN LAATIMINEN VUODELLE 2018 Tark.ltk. 22 23.5.2019 Tarkastuslautakunta on laatinut arviointikertomuksen vuodelle 2018. (Valm. pj. JJ) Arviointikertomus jätetään tiedoksi valtuustolle liitteen 1 mukaisena. (Esitt. pj. JJ) 23 Arviointikertomus, liite 3. Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet r '/.

TILINTARKASTUSPALVELUN JÄRJESTÄMINEN 32 Tark.ltk. 13 25.3.2019 Tilintarkastuksesta saatu tarjous, joka on liitteenä 1. (Valm. pj. JJ) Tarkastuslautakunta esittää valtuustolle tilintarkastuksen järjestämistä hyväksymällä BDO Audiator Oy:n tarjouksen. (Esitt. pj. JJ) 24 Tilintarkastuksesta saatu tarjous, liite 4. Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet: -1" j /.

33 KESKUSVAALILAUTAKUNNAN VARAJÄSENEN NIMEÄMINEN K.hall. 61 15.4.2019 Kokouksessaan 18.2.2019 5 valtuusto valitsi keskusvaalilautakunnan jäseneksi ja varapuheenjohtajaksi Reijo Eemeli Laukkasen. Laukkanen on aiemmin ollut keskusvaalilautakunnan 5.varajäsen. Hallintosäännön 11 :n mukaan keskusvaalilautakuntaan nimetään viisi jäsentä ja vähintään viisi varajäsentä, jotka valtuusto asettaa siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Reijo Laukkasen tultua valituksi keskusvaalilautakunnan varsinaiseksi jäseneksi jäi varajäsenten määrä vajaaksi. (Valm hj AK) Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se valitsee keskusvaalilautakuntaa viidennen varajäsenen. (Esitt. kj HH) 25 valitsi keskusvaalilautakunnan viidenneksi varajäseneksi Juhani Kolarin. Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaim~ c/ rj!

34 OMAVELKAISEN TAKAUKSEN MYÖNTÄMINEN /KIINTEISTÖ OY NILAKANRANTA Khall 89 13.5.2019 Kiinteistö Oy Nilakanranta on Keiteleen kunnan kokonaan omistama vuokrataloyhtiö. Yhtiö on kevään 2019 aikana käynyt keskusteluja Kuntarahoitus Oyj:n kanssa lainojensa konvertointivaihtoehdoista. Konvertoinnilla pidennetään lainojen takaisinmaksuaikaa ja siten helpotetaan yhtiön maksuvalmiutta. Neuvottelujen tuloksena KOy Nilakanranta on saanut 950 000 euron lainatarjouksen Kuntarahoitus Oyj:lta lainojen 0636/99, 0637/99, 0638/99, 0640/99, 10246/02 ja 11642/05 konvertoimiseksi yhdeksi lainaksi. Lainan edellytyksenä on kunnan omavelkainen takaus. Lainaehdot: pääoma 950 000,00 laina-aika 15 vuotta korko sidotaan 6 kuukauden euriborviitekorkoon lisättynä 0,860 % - yksikön marginaalilla. Lainan marginaali on voimassa 10 vuotta, jonka jälkeen lainanottaja ja lainanantaja sopivat tulevasta lainan uudesta marginaalista. Kiinteistö Oy Nilakanrannan hallitus päätti kokouksessaan 6.5.2019 hyväksyä Kuntarahoitus Oyj:n tarjouksen ja hakea lainalle kunnan omavelkaisen takauksen. Kuntalain 129 :n mukaan kunta voi myöntää takauksen tai muun vakuuden kilpailutilanteessa markkinoilla toimivan yhteisön velasta tai muusta sitoumuksesta ainoastaan, jos yhteisö kuuluu kuntakonserniin tai se on kuntien tai kuntien ja valtion yhteisessä määräysvallassa. Kunnan myöntämä laina, takaus tai muu vakuus ei saa vaarantaa kunnan kykyä vastata sille laissa säädetyistä tehtävistä. Kunta ei saa myöntää lainaa, takausta tai muuta vakuutta, jos siihen sisältyy merkittävä taloudellinen riski. Kunnan edut tulee turvata riittävän kattavilla vastavakuuksilla. Lisäksi on huomioitava, mitä EU:n toiminnasta tehdyn sopimuksen 107-109 artikloissa säädetään. Soveltamisesta annetun tiedonannon mukaan takaus ei ole valtiontukea ainakaan silloin, kun lainanottaja ei ole taloudellisissa vaikeuksissa takauksen laajuus voidaan myöntämishetkellä mitata asianmukaisesti takaus ei kata enempää kuin 80 prosenttia rahoitussitoumuksen määrästä takauksesta maksetaan markkinaperusteinen hinta../.. Pöytäkirjanta rkasta jien nimikirja i met

OMAVELKAISEN TAKAUKSEN MYÖNTÄMINEN... 35 Kunnan on valtiontukiviranomaisena huolehdittava valtiontukea koskevien määräysten ja säännösten noudattamisesta. Valtion ottamasta riskistä olisi yleensä perittävä takauksen ja vastatakauksen kohteena olevaan määrään perustuva asian mukainen takausmaksu. Kun takauksesta maksettu hinta on vähintään yhtä korkea kuin vastaava rahoitusmarkkinoilla esiintyvä takauksen viitemaksu, takaus ei ole tukea. Lähtökohtaisesti yhtiön omistuspohjalla ei ole merkitystä tarkasteltaessa valtiontukimääräysten ja -säännösten soveltamista. Kuntakonsernin yhteinen etu on, että konsernin yhtiöillä on mahdollisuus edulliseen rahoitukseen ja kuntakonsernia ohjataan kokonaisuutena. Kiinteistö Oy Nilakanranta on Keiteleen kunnan kokonaan omistama vuokrataloyhtiö. Kiinteistö Oy Nilakanranta on perustettu kehittämään paikallista vuokra-asuntotuotantoa. Yhtiön toiminta on vakiintunutta ja pitkäaikaista. Kiinteistö Oy Nilakanrannan taloustilanteen parantamiseen liittyvän lainan takaaminen kuuluu kunnan toimialaan, sillä kunnan on luotava alueellaan yleiset edellytykset asunto-olojen kehittämiselle ja edistettävä asuntotuotantoa. Komission takaustiedonannossa edellytetyn mukaisesti voidaan katsoa Kiinteistö Oy Nilakanrannan olevan vakavarainen ja taloudeltaan kunnossa; sekä takauksen laajuus voidaan mitata asianmukaisesti ja takaus liittyy tiettyyn rahoitustoimeen, sekä sille on asetettu kiinteä enimmäismäärä ja sen voimassaoloaika on rajoitettu. Komission takaustiedonannon mukaisesti takauksesta tulee periä markkinaehtoinen hinta. Kiinteistö Oy Nilakanranta on hyväksynyt Kuntarahoitus Oyj:ltä lainatarjouksen, kunnan 100 % omavelkaisella takauksella. Näissä olosuhteissa on perusteltua katsoa, että kunnan Kiinteistö Oy Nilakanrannan lainalle antama omavelkainen takaus ei vääristä tai uhkaa vääristää kilpailua taikka vaikuta haitallisesti jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Valtiontukisääntelyn näkökulmasta järjestely mahdollistaa kunnan 100 %:n omavelkaisen takauksen antamisen. Kuntarahoituksen toiminta on komission takaustiedoksiannon mukaisesti ilmoitettu (notifioitu) ja on katsottu, ettei se ole markkinoilla toimiva rahalaitos eikä takaus sille näin ollen vinouta markkinoita. (Valm. hj. AK)./..

OMAVELKAISEN TAKAUKSEN MYÖNTÄMINEN... 36 Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että 1. se myöntää omavelkaisen takauksen Kiinteistö Oy Nilakanrannan lainalle seuraavin lainaehdoin: lainan määrä 950 000,00 euroa laina-aika 15 vuotta - lainan korko on 6 kk:n euribor-korko lisättynä 0,860 % -yksikön marginaalilla. Luoton viitekorko ja marginaali on voimassa 10 vuotta, jonka jälkeen lainanottaja ja lainanantaja sopivat lainan uudesta marginaalista 2. Keiteleen kunta perii takauksesta Kiinteistö Oy Nilakanrannalta takausprovisiona 0,3 %. 3. Takauksen vastavakuudeksi Kiinteistö Oy Nilakanranta luovuttaa Keiteleen kunnalle 950 000,00 euron panttikirjat. (Esitt. kj. HH) Merkitään, että Anna-Liisa Tuhkanen, Ari Kaunisaho, Marko Metso, Markku Paananen, Jari Paananen ja Saara Koskinen poistuivat esteellisinä kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Esteellisyyden peruste Kiinteistö Oy Nilakanrannan hallituksen jäsenyys tai varajäsenyys. Puheenjohtajaksi valittiin Anna-Riikka Andersson. 26 Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet~ 'r;(:

37 VALTUUSTON PUHEENJOHTAJAN JA VARAPUHEENJOHTAJIEN VAALI K.hall. 94 3.6.2019 Kuntalain (2015/410) 18 :n mukaan valtuusto valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja tarpeellisen määrän varapuheenjohtajia toimikaudekseen, jollei valtuusto ole päättänyt, että heidän toimikautensa on valtuuston toimikautta lyhyempi. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat valitaan samassa vaalitoimituksessa. n puheenjohtajalla ja varapuheenjohtajilla on läsnäolo- ja puheoikeus kunnanhallituksen kokouksessa. Hallintosäännön 78 :n mukaan ennen puheenjohtajiston vaalia valtuusto päättää puheenjohtajiston toimikaudesta. ssa on kaksi varapuheenjohtajaa. päätti kokouksessaan 10.12.2018 38 jatkaa valtuuston puheenjohtajiston toimikautta 31.5.2019 saakka.(valm hj AK) Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se päättää puheenjohtajiston toimikaudesta valitsee valtuuston puheenjohtajan sekä I ja II varapuheenjohtajan. (Esitt. kj. HH) 27 päätti, että puheenjohtajiston toimikausi on 1.6.2019-31.5.2021. n puheenjohtajaksi valittiin Minna Pellikka, 1. varapuheenjohtajaksi Jari Paananen ja 2. varapuheenjohtajaksi Saara Koskinen. Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaim

38 KUNNANHALLITUKSEN VAALI TOIMIKAUDELLE 1.6.2019-31.5.2021 K.hall. 95 3.6.2019 Keiteleen kunnan hallintosäännön 7 :n mukaan kunnanhallituksen jäsenmäärä on seitsemän (7) ja varapuheenjohtajien määrä on yksi (1 ). valitsee jäsenet ja heille henkilökohtaiset varajäsenet. Yksi varsinaisista jäsenistä määrätään puheenjohtajaksi ja yksi varapuheenjohtajaksi. on kokouksessaan 10.12.2018 38 päättänyt jatkaa kunnanhallituksen toimikautta 31.5.2019 saakka. Kuntalain 73 :n mukaan vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan: 1) välittömästi kunnanhallituksen alaisena toimiva kunnan palveluksessa oleva henkilö; 2) henkilö, joka on kunnanhallituksen tehtäväalueella toimivan, kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa; 3) kunnan palveluksessa oleva henkilö, joka lautakunnan esittelijänä tai muuten vastaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi tulevien asioiden valmistelusta; 4) henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä tai säätiössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle kunnanhallituksessa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa. Henkilöstön edunvalvonnasta asianomaisessa kunnassa huolehtivan yhteisön hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen puheenjohtaja ei ole vaalikelpoinen kunnanhallitukseen. Vaalikelpoinen ei myöskään ole henkilö, joka yhteisön neuvottelijana tai muussa vastaavassa ominaisuudessa vastaa edunvalvonnasta. Enemmistön kunnanhallituksen jäsenistä on oltava muita kuin kunnan tai kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa olevia henkilöitä. Edellä 1 momentin 4 kohtaa ei sovelleta kunnan määräysvallassa olevan yhteisön hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäseneen. (Valm. hj AK) Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se valitsee toimikaudeksi 1.6.2019-31.5.2021 kunnanhallituksen jäsenet ja heille henkilökohtaiset varajäsenet valitsee jäseniksi valituista kunnanhallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. (Esitt. kj. HH)./.. Pöytä kirja nta rkasta jie n nimikirja i met:

KUNNANHALLITUKSEN VAALI... 39 28 valitsi kunnanhallitukseen seuraavat: varsinainen jäsen Anna-Liisa Tuhkanen Markku Paananen Eeva Huttunen Marko Metso Ari Kaunisaho Anna-Riikka Andersson Matti Laukkanen varajäsen Maarit Qvick-Ruuskanen Pekka Vesterinen Eija Liimatainen Timo Kolehmainen Olli Vuorela Eeva Räty Asko Raatikainen valitsi kunnanhallituksen puheenjohtajaksi Anna-Liisa Tuhka sen ja varapuheenjohtajaksi Markku Paanasen. Pöytä kirjanta rkastajie n nimikirjaimet:

TALOUDEN TOTEUTUMA 1-4/2019 40 K.hall. 96 3.6.2019 Kooste Keiteleen kunnan talousraportista TA 2019 1.1. -30.4. 2019 toteutuma-% Toimintatuotot 3 418 466 912 142 26,68 Toimintakulut -17 659 963-5 636 783 31,92 Toiminta kate -14 241497-4 724 642 33,18 Verotulot 7 271000 2 513 167 34,56 Valtio nosuudet 8 040 272 2 686132 33,41 Vuosi kate 1227 275 471879 38,45 Tilikauden tulos 699 000 Keiteleen kunnan tilikauden tulos ajalta 1.4.-30.4.2019 on oikaisujen jälkeen noin 197 084 euroa. Oikaisuun vaikuttavat mm. kunnan tulojen ja menojen laskutusrytmi, rahoitustuottojen tuloutumisaika ja verotulojen kertymärytmi. Vuoden 2019 osalta tulosta pienentää kunnalle realisoitunut takaustappio, yhteensä 181 034 euroa, joka on laskelmassa huomioitu. Verotulojen kertymään epävarmuutta on aiheuttanut tulorekisterin käyttöönotto. Merkittävimmistä kustannuksista erikoissairaanhoito on alkuvuoden aikana alittanut talousarvion noin 210 000 eurolla ja perusterveydenhuolto 42 000 eurolla. Sairaanhoitopiirin alijäämien kattamiseksi on kuitenkin varauduttava vähintään 70 000 euron lisälaskutukseen. Osastoittain tarkasteltuna toimintakulut ovat toteutuneet seuraavasti: hallinto 31, 1 %, sivistystoimi 33, 1 %, sosiaalitoimi 31,4 % ja tekninen toimi 34,5 %. Toteutuman perusteella tehty talousennuste näyttää talousarvion mukaista ylijäämää. (Valm. kj. HH) Kunnanhallitus merkitsee talouskatsauksen tiedokseen ja saattaa sen edelleen valtuustolle tiedoksi. (Esitt. kj. HH) 29 Merkitään valtuuston tietoon saatetuksi. Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet ~ d, o(

41 TIEDOKSI ESITETTÄVÄT ASIAT 30 Tiedoksi esitettäviä asioita ei ollut. Lisätiedot: Kunnanjohtaja Hanna Helaste, puh. 0400 7 42 751 sähköposti: hanna. helaste@keitele.fi MUUT ASIAT 31 Muita asioita ei ollut. Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet: -({'' o( /.

42 OIKAISUVAATI MUSOHJE Asiat Seuraaviin päätöksiin tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Pykälät: Oikaisuvaatimusviranomainen Oikaisuvaatimus- Oikaisuvaatimuksen saa tehdä: oikeus se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) kunnan jäsen Oikaisuvaatimusaika Oikaisuvaatimus on tehtävä kunnallisvalituksen alaisista asioista 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista ja hallintovalituksen alaisista asioista 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimus on toimitettava Keiteleen kuntaan viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän (7) kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena (3.) päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Käytettäessä todisteellista tiedoksiantotapaa, tiedoksianto katsotaan tapahtuneeksi saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän (7) päivän kuluessa siitä, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi tietoverkkoon. Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen. Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava: päätös, johon haetaan oikaisua se, millaista oikaisua vaaditaan millä perusteella oikaisua vaaditaan Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan rnvös sähköpostiosoite. MUUTOKSENHA- Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta (Kuntalaki 136 ). KUKIELTO Pykälät: Hallintolainkäyttöl 5 :n/muun lainsäädännön mukaan seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta. Pykälät ja valituskieltojen perusteet: 23, 29-31. Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet:~ j_ /_

43 VALITUSOSOI TUS Valitusviranomainen Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Itä-Suomen hallinto-oikeus Minna Canthinkatu 64, PL 1744, 70101 Kuopio Puh. 029 564 2502, Fax 029 564 2501 Sähköposti: ita-suomi.hao@oikeus.fi Asiat Kunnallisvalitus, pykälät: 20-22, 24-28. Hallintovalitus, pykälät: Valituksen voi tehdä myös asiointipalvelussa h ttps ://asiointi 2. oikeus. fi/ha /Ii n totuomioistui met Muu valitusviranomainen, osoite ja postiosoite, sähköposti, telefax Pykälät Valitusoikeus Valitusaika Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta valittamalla vain se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen. Mikäli päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa tähän päätökseen hakea muutosta valittamalla myös se, jolla on lain mukaan valitusoikeus asiassa. Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän (7) päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena (3.) päivänä viestin lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän (7) päivän kuluessa siitä, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi tietoverkkoon. Valitusperusteet Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen. Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on muuten lainvastainen. Hallintovalituksen saa tehdä erityislainsäädännön mukaisesta päätöksestä, jolla asia on ratkaistu tai jätetty tutkimatta. Valitusta ei saa tehdä hallinnon sisäisestä määräyksestä, joka koskee tehtävän tai muun toimenpiteen suorittamista. (HLainkäyttöL 5 ) Valituksen muoto ja sisältö Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusaian päättymistä. Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava: päätös, johon haetaan muutosta miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi perusteet, joilla muutosta vaaditaan. Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite, puhelinnumero ja muut tarvittavat yhteystiedot. Jos valitusviranomaisen päätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite. Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä. Oikeudenkäyntimaksu Valitukseen on liitettävä: päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle. Hallinto-oikeus voi periä muutoksenhakuasian käsittelystä oikeudenkäyntimaksun. Maksuista säädetään laissa tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista 701/1993. Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet: