Ylä-Savon Jätehuolto Oy:n tiedotuslehti kotitalouksille JULKINEN TIEDOTE JAETAAN KAIKKIIN KOTITALOUKSIIN Miia näkee lajittelun merkityksen työssään ekovoimalassa s. 4 s. 8 s. 10 s. 12 Ota talteen kodin lajitteluohjeet Tunnistatko vaaralliset jätteet? Tietopaketti jätteiden vastaanottopaikoista 1
PÄÄKIRJOITUS SISÄLTÖ Kevätsiivousten aikaan Kun kevät on taittanut talven selän, meistä moni alkaa siivota varastojaan ja autotallejaan. Selviää, mitä kaikkea sitä onkaan tullut varastoitua, jos vaikka aika tavaran kauppaisi. Yleensä varastoista ja autotalleista löytyy ainakin vanhoja maaleja, metalliromuja ja muuta, joka jossain vaiheessa oli käyttökelpoista, mutta nyt jo romuksi tai jätteeksi muuttunutta. Tuosta me näin keväällä yleensä haluamme päästä eroon. Onneksi kaikelle tuolle löytyy meiltäkin Ylä-Savosta paikkoja, jonne romut ja jätteet voi viedä, ja jotka edelleen lähtevät aidosti kierrätykseen tai energiahyötykäyttöön. Viime vuonna kaatopaikan penkkaan haudattiin enää noin tuhat tonnia jätettä, kun vielä vuosikymmenen alussa penkkaan haudattiin lähes 25 000 tonnia. Viime vuonna kaatopaikan penkkaan haudattava jäte oli lähinnä vanhoja eristevilloja ja asbestia yms. rakennuksilta tulevaa jätettä, jolle ei hyötykäyttäjää ole Suomessa löytynyt. Kotiemme yhdyskuntajätettä ei kaatopaikan penkkaan haudata enää ollenkaan, vaan se kaikki hyödynnetään joko materiaalina tai energiana. Kevätsiivousten aikaan meille tulee paljon kyselyitä, mitä minnekin voi laittaa. Näihin vastaamme mielellämme puhelimitse ja sähköpostitse. Myös kotisivuillamme osoitteessa www.ylasavonjatehuolto.fi on paljon tietoa eri jätejakeiden oikeasta lajittelusta, ja kysyä meiltä voi myös sosiaalisissa medioissa Facebookissa ja Twitterissä. Kun teillä on mielessä jokin jätehuoltoon ja kierrätykseen liittyvä kysymys, käyttäkää rohkeasti yllä mainittuja kanavia. Suuria harppauksia olemme kuluvan vuosikymmenen aikana yhdessä ottaneet kohti puhtaampaa ja parempaa Ylä-Savoa, kun kaatopaikan penkkaan jätteiden hautaaminen on käytännössä jäänyt historiaan. Ei silti pysähdytä, vaan jatketaan yhdessä vieläkin paremman ja puhtaamman Ylä-Savon rakentamista. Tuo on meidän kaikkien yhteinen velvollisuus tuleville sukupolville. Ja näin lopuksi haluan vielä muistuttaa vanhan viisauden, että paras jäte on syntymätön jäte eli ostetaan ja kulutetaan vain tarpeeseen. Kevätsiivousten aikaan Ajankohtaista Vesi ja rauta eivät pala ekovoimalassakaan Pidetään metallit kierrossa Neljä toimivaa lajitteluratkaisua Kiitos kun lajittelet! Tunnistatko vaaralliset jätteet? Vaarallisten jätteiden keräys haja-asutusalueille Mitä, minne ja milloin? Tietopaketti jätteiden vastaanottopaikoista 2 3 4 5 6 8 10 11 12 YHTEINEN JUTTU ON YLÄ-SAVON JÄTEHUOLTO OY:N ASIAKASLEHTI Painos 30 416 kpl Toimitus Mika Jauhiainen, Risto Kauhanen ja Itä-Suomen jäteneuvonnan yhteistyöryhmä Painopaikka Alma Manu, Tampere Taitto Oddy Inc. Ylä-Savon Jätehuolto Oy www.ylasavonjatehuolto.fi Neuvoja-tiedottaja 040 527 3014 Risto Kauhanen Toimitusjohtaja Ylä-Savon Jätehuolto Oy Itä-Suomen jäteneuvontayhteistyössä ovat mukana kunnalliset jäteyhtiöt Jätekukko Oy, Metsäsairila Oy, Puhas Oy, Ylä-Savon Jätehuolto Oy ja jätelaitos Kainuun jätehuollon kuntayhtymä sekä jätettä energiaksi hyödyntävä Riikinvoima Oy. Yhteistyössä jaetaan tietoa jätehuollon palveluista, lajittelun tärkeydestä sekä autetaan tekemään valintoja puhtaamman ympäristön puolesta. Yhteistyössä tuotetaan mm. Yhteinen juttu -asiakaslehteä, instagram.com/yhteinenjuttu -profiilia sekä vuosittain joka kotiin jaettavaa seinäkalenteria. 2
AJANKOHTAISTA Ylä-Savon Jätehuolto Oy Facebookissa ja Twitterissä Ylä-Savon Jätehuolto Oy on nyt nettisivujen lisäksi Facebookissa ja Twitterissä! Näiltä kanavilta näet päivityksiä yhtiön ajankohtaisista asioista kuten esim. vaarallisten jätteiden keräyksistä, jätekeskuksen ja jäteasemien aukioloista jne. sekä monista muista jätehuoltoon liittyvistä ajankohtaisista asioista. www.facebook.com/ysjhoy/ https://twitter.com/ysjhoy www.ylasavonjatehuolto.fi Valokuvakisa kalenteriin 2020: Retkellä Lämpökompostorierän myyntikampanja huhti toukokuussa Lähetä meille valokuva retkeltä. Kuvauspaikan tulee sijaita Itä-Suomessa. Parhaat eri vuodenaikoina otetut kuvat valitaan seuraavaan vuosikalenteriimme 2020, ja kalenterissa julkaistuista kuvista kuvaaja palkitaan Ticketmasterin 70 lahjakortilla. Kuvien on oltava vaakakuvia (enintään 3 kpl), ja niiden on oltava digikuvina jpg-muodossa. Varmista, että kuvat ovat tiedostokooltaan riittävän suuria (yli 4 Mt) hyvällä resoluutiolla, jotta ne soveltuvat painettaviksi. Lähetä kuvasi sähköpostilla osoitteeseen yhteinenjuttu @yjkuvat.fi 31.8. mennessä. Vaihto ehtoisesti voit julkaista osallistumiskuvasi myös omalla Instagram-tililläsi, mikäli tilisi on julkinen. Tällöin kuvan tekstiin tulee merkitä @yhteinenjuttu ja #yhteinen-juttukuvakisa2020. Tämän jälkeen me uudelleenjaamme kuvasi @yhteinen-juttu -Instagram-tilillämme, jonne julkaisemme kaikkien osallistujien kuvat. Vaikka julkaisisit kuvasi Instagramissa, alkuperäisestä kuvasta tulee olla painokelpoinen versio siltä varalta, että se päätyisi kalenteriin. Instagramin kuvagalleriassa eniten tykkäyksiä 30.9. mennessä saanut kuva palkitaan Ticketmasterin 70 lahjakortilla. Ylä-Savon Jätehuolto myy kokeiluluontoisesti 20 kappaleen erän lämpöeristettyjä kompostoreita huhti-toukokuun aikana. Kompostorimalli on UK- Muovi Greeny 250 l kompostori, hinta 295 / kpl (sis. alv. 24 %). Kompostorilla on yhden vuoden takuu. Hinta sisältää kompostorin noudettuna myyntipaikasta (Ylä-Savon jätekeskus, Kierrätyskatu 15 Iisalmi) sekä kompostointioppaan. Kompostorille voi myös tilata kotiinkuljetuksen. Toimituksen hinta Ylä-Savon Jätehuolto Oy:n toiminta-alueella (Iisalmi, Keitele, Kiuruvesi, Lapinlahti, Pielavesi, Sonkajärvi, Vieremä) on 30 euroa. Myynnissä on 20 kpl erä, joten toimi nopeasti! Kompostorivarauksen voit tehdä myös sähköpostilla mika.jauhiainen@ylasavonjatehuolto.fi tai soit tamalla numeroon 040 527 3014. Jos kysyntää kompostoreille on paljon, kompostorimyyntiä on myös mahdollisuus jatkaa. Lähetettyjä kuvia voidaan käyttää myös muussa Itä-Suomen jäteneuvonnan yhteistyön viestinnässä, kuten asiakaslehdissä ja nettisivuilla. Kuvakisan järjestäjä pidättää oikeuden kuvien käyttöön, eikä julkaistuista kuvista makseta palkkiota. Itä-Suomen jäteneuvonnan yhteistyössä ovat mukana Ekokymppi, Jätekukko, Metsäsairila, Puhas, Ylä-Savon Jätehuolto ja Riikinvoima. 3
2018 Miia Varis kannustaa jätteiden lajitteluun. Se parantaa merkittävästi ekovoimalassa käytettävän polttoaineen laatua ja vähentää hiilidioksidipäästöjä. Moukari pelastettiin Riikinvoimalle polttoon tulleesta sekajätteestä. Käytöstä poistettu metalli kannattaa kierrättää, sillä siitä saadaan uusia metallituotteita vähemmällä vaivalla ja päästöillä kuin kaivoksista kaivamalla. Vesi ja rauta eivät pala ekovoimalassakaan Riikinvoiman ekovoimalaitos Leppävirralla käsittelee 667 000 asukkaan sekajätteet ja muuttaa ne kaukolämmöksi ja sähköksi. Voimalaitos rouskuttaa 10 000 roskapussia tunnissa kellon ympäri joka päivä, juhannuksena ja joulunakin. Jätettä tuodaan kahdeksan jätelaitoksen alueelta 58 kunnasta Itä- ja Keski-Suomesta sekä Kainuusta. Riikinvoiman palvelupäällikkö Miia Varis näkee päivittäin työssään varsin konkreettisella tavalla, miten suuri merkitys jätteiden lajittelulla on kotona. Ekovoimalan polttoaineeksi yhdyskuntajäte käy mainiosti, kunhan se on lajiteltu jo lähtöpäässä eli kodeissa, Miia sanoo. Syntypaikkalajiteltu jäte korvaa polttoaineena kivihiiltä ja öljyä ja vähentää hiilidioksidipäästöjä. Ilmastonmuutoksen hillitseminen on siis hyvä syy lajitella jätteet. Biojätteen mukana tulee kosteutta Palamaton jäte ei häviä ekovoimalassakaan. Jätteen lajittelussa on vielä parantamisen varaa, sillä Riikinvoimalle tulee tonneittain palamatonta tavaraa kuten biojätettä, metallia, lasia, kiviä, hiekkaa ja paristoja, Miia harmittelee. Biojätettä ekovoimalaitokselle saapuvassa jätteessä on kolmasosa, mikä tarkoittaa seitsemää rekkaa päivässä. Biojäte sisältää runsaasti kosteutta, mukana on paljon vettä. Biojätteen haittana ekovoimalan polttoprosessissa on sen sisältämä kosteus ja suolat. Liikuntatrendit näkyvät Riikinvoimalle päätyvässä metallijätteessä Metalli kuuluu kiertoon, ei jätteenä poltettavaksi. Tyhjät säilyketölkit ja aerosolipullot, alumiinivuoat, lasipurkkien kannet ja muut kodin pienmetallit ovat arvokasta raaka-ainetta, eivät roskiksen täytettä. Ne voi viedä kauppareissulla ekopisteelle tai asuintalon jätekatokseen, jos siellä on metallin keräysastia. 4
Miia kertoo, että Riikinvoimalle metallia kulkeutuu jätteissä vajaa rekkakuorma päivässä. Murskausvaiheessa siitä saadaan talteen valtaosa, mutta metallia kulkeutuu siitä huolimatta kattilaan. Kaikki ekovoimalaitokseen tuleva metalli päätyy romuraudaksi. Liikuntatrenditkin näkyvät Riikinvoimalla: jätteessä on ollut kuulaa, kahvakuulaa, keihästä ja moukaria. Lajittelu ohjaa raaka-aineet oikeaan käsittelyyn Sekajätteeseen päätyy yhä hyödynnettäviä raaka-aineita, esimerkiksi paperia ja kartonkia. Ne toki palavat, mutta uusiokäyttö eli kierrätyspaperin ja -kartongin tekeminen on parempi ja ekologisempi vaihtoehto kuin polttaminen. Miia kannustaa jätteiden lajitteluun kodeissa ja työpaikoilla, koska siitä hyötyvät kaikki. Kun lajittelu onnistuu, ekovoimalaan tulee yhä vähemmän sinne kuulumatonta jätettä, eli biojätteitä, lasia, metallia tai paristoja. Ne hyödynnetään muualla paremmin kuin polttolaitoksessa: biojätteestä tehdään biokaasua, lasista uutta lasia ja metallista uusia metallituotteita. Paristot ovat vaarallista jätettä, ja niiden oikea paikka on punainen paristokeräyslaatikko, joita on lähes kaikissa kaupoissa. Ja kun lajittelu onnistuu, vähenee myös turhien kuljetusten määrä, mikä puolestaan säästää luonnonvaroja ja kuluttajan kukkaroa, Miia hehkuttaa. Itä-Suomen jätelaitokset opastavat Itä-Suomen jätelaitokset tekevät yhteistyötä Riikinvoiman kanssa ja opastavat toimialueittensa asukkaita jäteasioissa. Tietoa jaetaan muun muassa jätehuollon palveluista ja lajittelun tärkeydestä. Pienillä teoilla on suuri merkitys, Miia muistuttaa, ja häntä komppaavat Ekokymppi, Jätekukko, Metsäsairila, Puhas ja Ylä-Savon Jätehuolto. Lajittelu on meidän kaikkien yhteinen juttu! Ekovoimalaitos ottaa polttoaineeksi päivittäin vastaan reilu 20 rekka-autollista sekajätettä, joka sisältää 7 rekkaa biojätettä 2,5 rekkaa pahvia ja paperia vajaa rekka metallia puoli rekkaa lasia Pidetään metallit kierrossa Metallia voi kierrättää yhä uudelleen ja uudelleen, sillä sen laatu ei heikkene. Hyödyntämällä kierrätysmetallia vähennetään paineita avata uusia kaivoksia ja säästetään energiaa. Malmista metalliksi jalostaminen vaatii yli kaksi kertaa enemmän energiaa kuin kierrätysmetallin käyttö raaka-aineena. Suomessa noin puolet metallituotteiden raaka-aineesta tulee kierrätyksestä. Esimerkiksi käytöstä poistetuista terästuotteista yli 90 prosenttia päätyy kiertoon. Kaikesta tuotetusta alumii- Metallin elinkaari nista noin 75 prosenttia kiertää yhä, kuparista noin 80 prosenttia. Kierrätyslaitoksiin tulevat romumetalli kuormat ohjataan ensin säteilyvalvonnan läpi. Tämän jälkeen paksu rauta poimitaan pellin seasta ja metallit pilkotaan polttoleikkaamalla. Sen jälkeen kappaleet murskataan. Eri metallilaadut erotellaan toisistaan magneettikäsittelyssä, pyörrevirrassa ja lopuksi käsin lajittelemalla. Värimetallit, kuten kupari, erotellaan. Romusta on tullut raaka-ainetta sulattavalle metalliteollisuudelle. Loppuun ajetut autot kuuluvat kierrätykseen, samoin polkupyörät. Kodinkoneissakin on paljon arvokasta metallia, kun ne ovat tulleet käyttöikänsä päähän. Kännyköissä ja läppäreissä on metallia ja lisäksi jalometalleja. Vanhoja laitteita on turha säilöä pahan päivän varalle. Niissä oleville metalleille on parempi antaa uusi elämä kierrättämällä laite saman tien. Malmikiven louhinta Metallin rikastaminen ja jalostaminen Metallin jatkojalostus Uusia metallituotteita Pakkausten täyttö Kuluttaja Metallin keräys 5
Neljä toimivaa lajitteluratkaisua Tuntuuko, että kotona ei ole tarpeeksi tilaa jätteiden lajittelulle? Onko tiskipöydän alla liian vähän astioita kaikille hyötyjätteille? Silloin tarvitaan luovaa ongelmanratkaisua. Kaiken ei tarvitse mahtua keittiön allaskaappiin. Biojätteen lajitteluastiaksi riittää pienessä taloudessa purnukka tai pieni kannellinen ämpäri, joka voi olla tiskipöydällä. Kaunis peltipurkki, kannellinen emalikattila tai saviastia kestää katseet. Isommassa ruokakunnassa tarvitaan suurempi astia, tai sitten pientä astiaa on tyhjennettävä useammin. Jos jätevaunussa on kaksi tai kolme astiaa, yhden niistä voi varata biojätteelle. Biojätepussin voi taitella sanomalehdestä tai käyttää esimerkiksi paperista jauhopussia. Muiden hyötyjätteiden lajittelulle löytyy erilaisia vaihtoehtoja, joko valmiita tai tee se itse -ratkaisuja. Allaskaappiin, siivouskomeroon, kylpy huoneeseen tai esimerkiksi parvekkeelle voi sijoittaa sopivankokoisia laatikoita tai kulmikkaita ämpäreitä kartongille, muoville, lasille ja metallille. Yhtenäiset jäteastiat voivat olla näkösälläkin. Rivi kannellisia roskaastioita voi olla tyylikäs osa sisustusta. Hyötyjätteiden välivarasto voi olla myös kaapin ovien takana piilossa tai kenkäkaapin tyyppisessä kalusteessa. Kaupallisia ratkaisuja löytyy moneen makuun ja budjettiin. Vähällä rahalla saa toimivan lajittelukeskuksen allaskaappiin, kun hankkii pieniä jätesankoja tai käyttää pahvilaatikoita. Kätevä vaihtoehto on lajittelukassi, jossa on lokerot eri lajeille. Myös jäteastian jakajia on saatavissa. 1 Biopurkit 2 Valmispaketti BIO BIO 3 Jätesanko ja kassit kaverina 4 Tee se itse -lajittelukeskus KARTONKI PAPERI METALLI MUOVI LASI BIO 6
Kerro meille oma lajitteluratkaisusi! Kilpailuun voi osallistua julkaisemalla kuvan julkisella Instagram-tilillä tunnisteilla @yhteinenjuttu #yhteinenjuttuasiakaslehti #lajitteluratkaisu Osallistumisaikaa 31.5. saakka Arvomme osallistuneiden kesken Ticketmasterin 100 euron lahjakortin. Instagramiin tägättyjä kuvia voidaan käyttää myös muussa Itä-Suomen jäteneuvonnan yhteistyön viestinnässä. Arvonnan järjestäjä pidättää oikeuden kuvien käyttöön, eikä julkaistuista kuvista makseta palkkiota. Tunnuksia käyttämällä osallistuja hyväksyy nämä säännöt. Se on helppoa Kajaanilainen Arja Lehto sanoo olevansa vihkiytynyt lajittelulle. Jätteiden lajittelu on hänen mielestään helppoa, eikä missään nimessä riesa. Rivitalossa asuvalla Arjalla on keittiössään tilava jätevaunu ja kannelliset astiat muovipakkauksille, kartongille, biojätteelle, lasille ja metallille sekä sekajätteelle. Lehdet menevät kainalossa talon keräysastiaan ja patterit taskussa kauppaan keräyslaatikkoon. Ilman näitä pönttöjäkin pärjää ja voi lajitella, Arja sanoo. Vaikka kauraryynipakettiin tai paperikassiin voi koota litistetyt maito- ja mehutölkit. Itselläni on tässä kartonkiastiassa sisällä hapankorppupakkaus, johon kerään maitotölkit ja vien koko paketin talon kartonkiastiaan. Biojätteen voi laittaa vaikka litran jogurttisankoon. Kansi pitää biojäteastian tuoksut poissa. Leikkaan muna kennosta sopivan palan biopussin pohjalle. Se imee kosteutta, jota tulee kahvin suodatinpusseista. Metallin ja lasin keräykseen Arja on käyttänyt vanhaa peltipurkkia. Tilava lasitölkkikin käy tarkoitukseen, tai mikä tahansa joutilas astia. Olen kiinnostunut ympäristöasioista, varsinkin kun olen matkoilla nähnyt millaista on, kun jätehuoltoa ei ole järjestetty. Jätelajittelu onnistuu ihan maalaisjärkeä käyttäen, eikä sen tarvitse mennä hiusten halkomiseksi. Koko maailmaa en voi parantaa, mutta omalta osaltani teen tämän pienen asian eli lajittelen jätteeni. 7
Kiitos kun lajittelet! VIE KIINTEISTÖN KERÄYSASTIAAN TAI EKOPISTEELLE Löydät lähimmän ekopisteen: kierrätys.info METALLI Metallipurkit, -korkit ja -kannet Alumiinifoliot Tuikkujen ja ulkotulien kuoret Tyhjät ja kuivat maalipurkit Metalliesineet Vain tyhjiä ja puhtaita pakkauksia. Vie isot metalliromut jätekeskukselle tai -asemalle. KARTONKIPAKKAUKSET Maito- ja mehutölkit Keksipaketit, jauhopussit, pizzalaatikot Juomapakkausten kääreet Pahvilaatikot Huuhtele likaiset pakkaukset. Litistä ja pakkaa tiiviisti. LASIPAKKAUKSET Lasipurkit Pantittomat lasipullot Vain tyhjiä ja puhtaita lasipakkauksia. Poista korkit ja kannet. Etikettejä ja kaulusrenkaita ei tarvitse poistaa. MUOVIPAKKAUKSET Elintarvikkeiden muoviset pakkaukset, kuten jogurttipurkit, leikkele- ja juustopakkaukset Pesuaine- ja shampoopakkaukset Muovipullot, -kanisterit ja -purkit Muovikassit, -pussit ja -kääreet Vain puhtaat ja kuivat pakkaukset. Korkit, kannet ja pumppu osat irrallaan pakkauksista. Laita likaiset pakkaukset sekajätteeseen. PAPERI Sanoma- ja aikakauslehdet Mainokset Kirjekuoret Kopiopaperit Puhelinluettelot ja kirjat Vie paperi keräykseen irrallaan. Niittejä tai klemmareita ei tarvitse poistaa. TEKSTIILIT Vaatteet Kengät Kodintekstiilit Vain ehjät ja puhtaat tekstiilit pussiin suljettuina. Laita käyttökelvottomat tekstiilit sekajätteeseen. Saat lisätietoa pakkausten lajittelusta: www.rinkiin.fi 8
VIE KOMPOSTORIIN TAI BIOJÄTTEEN KERÄYSASTIAAN BIOJÄTE Ruuantähteet Hedelmien ja vihannesten kuoret Kahvinporot, teepussit Talouspaperit Kukkamulta, kasvit Imeytä nesteet. Pakkaa biojäte ennen keräysastiaan laittamista, älä käytä muovia. VIE KIINTEISTÖN SEKAJÄTEASTIAAN SEKAJÄTE ENERGIAKSI Muovit ja styrox Likaiset kartongit, paperit ja muovipakkaukset Lahja-, pakkaus- ja käärepaperit Hygieniatuotteet Käyttökelvottomat vaatteet, jalkineet ja kodin tekstiilit Pölypussit ja siivousjätteet Tupakantumpit ja tuhka Hehkulamput ja halogeenilamput Purukumi Lemmikkieläinten kuivikkeet Pienet puuperäiset jätteet Sekajätteet ovat jätteitä, joita ei voi kierrättää materiaalina. Sekajätteet hyödynnetään energiaksi ekovoimalaitoksessa. LAJITTELE OIKEIN JA VIE KERÄYKSEEN VAARALLINEN JÄTE Ylä-Savon Jätehuollon järjestämiin vastaanottopisteisiin kotitalouksista veloituksetta Kovettumattomat maali-, liima- ja lakkajätteet, myös näiden aerosolipullot Käytetyt öljyt, öljyiset jätteet (esim. trasseli) ja öljynsuodattimet Liuottimet kuten tärpätti, tinneri ja asetoni Ajoneuvojen ja työkoneiden akut Kasvinsuojelu- ja torjunta-aineet sekä niiden pakkaukset Puunsuoja- ja kyllästysaineet Myrkyt ja desinfiointiaineet Uudenvuoden tinat PARISTOT JA PIENAKUT Myyntipisteisiin kotitalouksista veloituksetta Teippaa käytöstä poistettujen paristojen ja akkujen navat Pussita vuotaneet paristot LÄÄKEJÄTE Apteekkeihin kotitalouksista veloituksetta Tabletit omissa liuskoissaan tai irrallisina läpinäkyvässä pussissa Jodia sisältävät lääkkeet sekä solusalpaajat omissa pakkauksissaan Nestemäiset lääkkeet, voiteet ja suihkeet omissa pakkauksissaan Elohopeakuumemittarit pakattuina Neulat ja piikit pakattuina SÄHKÖLAITTEET Myyntipisteisiin uuden laitteen oston yhteydessä tai jätekeskukseen, jäteasemalle sekä muihin tuottajayhteisöjen hyväksymiin vastaanottopaikkoihin kotitalouksilta veloituksetta. Kaikki verkkovirralla, akulla tai paristolla toimivat laitteet Jääkaapit, pakastimet TV:t, tietokoneet Pölynimurit, kahvinkeittimet, puhelimet, radiot Loisteputket, energiansäästölamput, LED-lamput 9
Tunnistatko vaaralliset jätteet? Kodin kaapeista löytyy monenlaisia aineita, jotka jätteeksi päätyessään ovat vaarallista jätettä. Vaaraa on monenlaista, ja tunnistaminen ei ole aina helppoa. Vaaralliset jätteet on hyvä oppia tunnistamaan. Vaaralliset jätteet voivat jo pieninä määrinä aiheuttaa haittaa tai vaaraa terveydelle ja ympäristölle. Tyypillisiä kodin vaarallisia jätteitä ovat pesu aineet, lääkkeet sekä erilaiset akut ja paristot. Pesu aineiden vahvat emäkset, kynsilakat ja niiden poisto aineiden liuottimet sekä lyijyakkujen sisältämät hapot ovat esimerkkejä aineista, jotka tekevät jätteestä vaarallisen. Mikäli jätteeksi päätyy maalia, liimaa, puhdistus aineita, öljyä, painepakkauksia, kasvinsuojeluaineita tai hyönteismyrkkyjä, kyse on vaarallisesta jätteestä. Näitä ovat myös painekyllästetty puu, elohopeakuumemittarit sekä elohopeaa sisältävät loisteputket ja energiansäästölamput. Vaarallisen jätteen tunnistaa yleensä pakkauksen varoitusmerkeistä. Aina varoitusmerkkejä ei kuitenkaan löydy. Tutkaile silloin etikettien tekstejä. Jos olet epävarma jätteen vaarallisuudesta, vie jäte vaarallisten jätteiden keräykseen. Lisätietoa saa myös jätelaitoksen nettisivuilta, kodin lajitteluoppaasta ja vaarallinenjate.fi -sivustolta. Vaaralliset jätteet otetaan vastaan maksutta Kotitalouksien vaaralliset jätteet otetaan vastaan maksutta kaikkialla Suomessa. Jokaisessa kunnassa on vähintään yksi vaarallisen jätteen vastaanottopiste; osoitteet, aukioloajat ja toimintaohjeet löytyvät jätelaitokselta. Lääkejätteet palautetaan apteekkiin. Maksuttomalla vastaanotolla vaaralliset aineet saadaan kerättyä talteen ja pidettyä erillään muista jätteistä. Jos olet epävarma jätteen vaarallisuudesta, vie jäte vaarallisten jätteiden keräykseen. Vaarallisia jätteitä on vähän Riikinvoiman ekovoimalaan matkaavissa roskapusseissa. Poik keuksena ovat paristot, joita yhä löytyy polttoprosessin jälkeen tuhkan seasta, vaikka ne voi toimittaa niiden myyntipisteisiin. Alkaliparistojen kaliumhydroksidi on syövyttävää ja ärsyttää hengitys elimiä, joten vuotavia paristoja tulee käsitellä varoen. Teippaa tyhjien paristojen virtanavat ja säilytä niitä vuotojen varalta muovisessa astiassa tai pussissa. Vaaralliset jätteet toimitetaan Riihimäelle Fortumin käsittelylaitokseen, jossa jätteet ominaisuuksista riippuen neutraloidaan vaarattomiksi, saostetaan talteen tai poltetaan hyvin korkeissa lämpötiloissa. Osa jätteestä voidaan kierrättää, kuten akkujen ja paristojen metallit. Jopa jäteöljyjä voidaan hyödyntää uusien öljytuotteiden valmistuksessa. Tavallisissa jätevoimaloissa ei voi polttaa vaarallisia jätteitä, sillä niiden polttaminen vaatii korkeita lämpötiloja sekä tarkempaa savukaasujen puhdistamista. Säilytä ostopakkauksissa Kotona vaaralliset jätteet kannattaa säilyttää ostopakkauksissaan tai merkitä pakkaukset selkeästi. Pakkauksen tiedot auttavat vahingon sattuessa tai jätteeksi päätyessään jätteen vastaanottajaa. Jätelaitoksella vaaralliset jätteet säilytetään lukkojen takana toisistaan erillään. Näin ehkäistään aineiden sekoittumista ja reagoimista keskenään, joka voi aiheuttaa vahinkoja, kuten esimerkiksi myrkyllisiä kaasupäästöjä tai räjähdyksiä. Älä siis sekoita vaarallisia aineita keskenään ja pidä ne poissa lasten ulottuvilta. Mikäli vaarallista ainetta päätyy elimistöön tai iholle, tutki varoitustekstit ja -merkit sekä ota yhteys myrkytystietokeskukseen. Myrkytystietokeskus vastaa vuorokauden ympäri numerosta 0800 147 111. Sähkölaitteet kiertoon Kotona lojuu usein käytöstä poistettuja sähkölaitteita. Osa niistä voi olla vaarallisia, kuten loisteputket ja akkuja sisältävät laitteet. Kaikki sähkölaitteet otetaan vastaan kotitalouksilta maksutta yleensä samoissa vaarallisten jätteiden vastaanottopisteissä. Sähkölaitteet kuljetetaan turvalliseen käsittelyyn, josta materiaalit kierrätetään mahdollisimman tehokkaasti teollisuuden raaka-aineiksi. Sähkövempainta ostettaessa myyjällä on nykyään velvollisuus ottaa vastaan vanha laite veloituksetta. Lisäksi suurissa kodinkone- ja elektroniikkamyymälöissä ja tavarataloissa kerätään pieniä sähkölaitteita ilman ostovelvoitetta. Loisteputket, energiansäästölamput sekä LED-lamput luetaan myös sähkölaitteiksi, joten uutta ostaessa ne voi palauttaa myyntipisteeseen. 10
Vaarallisten jätteiden keräys haja-asutusalueilla Ylä-Savon Jätehuolto Oy järjestää yhteistyössä Fortum Waste Solutions Oy:n kanssa vaarallisten jätteiden keräykset Ylä-Savon Jätehuolto Oy:n toiminta-alueen haja-asutusalueilla seuraavasti: KEITELE ti 3.9. PIELAVESI ma ti 9. 10.9. KIURUVESI ti 17.9. VIEREMÄ ke 25.9. SONKAJÄRVI ke 2.10. IISALMI ke to 9. 10.10. LAPINLAHTI ti ke 15. 16.10. Keräyksissä vastaanotetaan kotitalouksilta veloituksetta: jäteöljyt, öljyiset vedet, öljyn suodattimet ja iskunvaimentimet, jäähdytys- ja jarrunesteet, ajoneuvojen akut, maalit, liimat, lakat ja niiden ohenteet, loisteputket, loistelamput, energiansäästölamput, liuottimet ja pesuaineet, vanhentuneet lääkkeet ja elohopeamittarit, torjunta- ja suoja-aineet, hapot ja emäkset. Haja-asutusalueiden keräyksessä keräysauto kiertää ja pysähtyy puoli tuntia ennalta ilmoitetuissa keräyspaikoissa. Keräysaikataulu ja -paikat ilmoitetaan Ylä-Savon Jätehuolto Oy:n nettisivuilla www.ylasavonjatehuolto.fi, ja paikallislehdissä. Keräyksistä tiedotetaan myös mm. Ylä-Savon Jätehuolto Oy:n Facebook- ja Twitter kanavilla, paikallisradiossa (Oikea Asema) ja Ylä-Savon Jätehuolto Oy:n toimialueen kaupunkien ja kuntien viestintäkanavilla. 11
Ylä-Savon Jätehuolto Oy:n ekopiste. Mitä, minne ja milloin? Tietopaketti jätteiden vastaanottopaikoista Siivotessa tai jätekuormaa tehdessä herää monesti kysymys, minne mitäkin jätettä voi viedä, milloin ja maksaako jätteiden vienti. Vaihtoehtoja on useampiakin sillä Ylä-Savon Jätehuolto Oy:n palveluverkostoon kuuluvat mm. kotitalouksien käyttöön tarkoitetut ekopisteet, vaarallisten jätteiden ja käytöstä poistettujen sähkölaitteiden keräyspisteet, Ylä-Savon jäte keskus ja kuntien paikalliset jäteasemat. EKOPISTEET Ylä-Savon Jätehuolto Oy:n toimialueella on kahdenlaisia ekopisteitä, joita kotitaloudet voivat käyttää veloituksetta: RINKI-ekopisteet ovat pakkausten tuottajien järjestämiä keräyspisteitä, joissa kerätään lasi- ja kartonkipakkauksia ja pienmetallia. Useimmissa pisteissä voi kierrättää myös paperin, hyväkuntoiset vaatteet ja kodin tekstiilit. Ylä-Savon Jätehuolto Oy:n ekopisteissä kerätään paperia, lasipakkauksia ja pienmetallia. Ekopisteisiin ei saa viedä muita jätteitä. Jätteet tulee lajitella oikeisiin astioihin, jotta materiaali voidaan hyödyntää. Lajitteluohjeet löydät Ylä-Savon Jätehuolto Oy:n nettisivuilta www.ylasavonjatehuolto.fi sekä Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy:n nettisivuilta www.rinkiin.fi. Ylä-Savon Jätehuolto Oy:n toimialueella on kaikkiaan 60 ekopistettä. Voit tarkistaa ekopisteiden sijainnin ja pisteellä kerättävät jätejakeet mm. RINKI Oy:n nettisivuilta, Kierrätys.info palvelusta www.kierratys.info tai ottamalla yhteyttä Ylä-Savon Jätehuolto Oy:hyn (p. 040 527 3014 Neuvoja-tiedottaja). 12
JÄTEASEMAT Ylä-Savon Jätehuolto Oy:n jäteasemat ottavat vastaan kotitalouksien lajiteltuja ja maksuttomia jätejakeita. Jäteasemilla ei vastaanoteta yhdyskuntajätteitä, rakennusjätteitä, muovijätteitä, lääkejätteitä, pienakkuja ja paristoja eikä ajoneuvojen renkaita. Kiuruveden jäteasema Kirkkoharjuntie 36, 74700 Kiuruvesi Avoinna: ma klo 7.30 12.30 ja to klo 12.00 17.00 Huom! Jäteasema avoinna myös la 11.5. klo 10.00 13.00, la 15.6. klo 12.00 14.00, la 13.7. klo 12.00 14.00 ja la 10.8. klo 12.00 14.00 Vastaanotetaan veloituksetta kotitalouksien: Vaaralliset jätteet Sähkölaitteet Suuret metalliromut Kartonki- ja lasipakkaukset, pienmetalli, paperi ja käyttökelpoiset vaatteet ja kodin tekstiilit Muut kuin pakkauslasit (ikkuna- ja peililasi, juomalasit yms. lasi) Painekyllästetty puujäte Lapinlahden jäteasema Suoniementie 142, 73100 Lapinlahti Avoinna: ma klo 9.00 12.00 ja to klo 15.00 18.00 Huom! Jäteasema avoinna myös la 25.5. klo 13.00 15.00, la 29.6. klo 9.00 11.00, la 27.7. klo 9.00 11.00 ja la 24.8. klo 9.00 11.00 Vastaanotetaan veloituksetta kotitalouksien: Vaaralliset jätteet Sähkölaitteet Suuret metalliromut Kartonki- ja lasipakkaukset, pienmetalli, paperi ja käyttökelpoiset vaatteet ja kodin tekstiilit Muut kuin pakkauslasit (ikkuna- ja peililasi, juomalasit yms. lasi) Painekyllästetty puujäte Pielaveden jäteasema Oikopolku 5, 72400 Pielavesi Avoinna: ke klo 15.00 18.00 ja pe klo 9.00 12.00. Huom! Jäteasema avoinna myös la 18.5. klo 10.00 13.00, la 15.6. klo 9.00 11.00, la 13.7. klo 9.00 11.00 ja la 10.8. klo 9.00 11.00 Vastaanotetaan veloituksetta kotitalouksien: Vaaralliset jätteet Sähkölaitteet Suuret metalliromut Muut kuin pakkauslasit (ikkuna- ja peililasi, juomalasit yms. lasi) Painekyllästetty puujäte Varpaisjärven jäteasema Yrittäjäntie 1, 73200 Varpaisjärvi Avoinna: ti klo 15.00 18.00 Huom! Jäteasema avoinna myös la 25.5. klo 10.00 12.00, la 29.6. klo 12.00 14.00, la 27.7. klo 12.00 14.00 ja la 24.8. klo 12.00 14.00 Vastaanotetaan veloituksetta kotitalouksien: Vaaralliset jätteet Sähkölaitteet Suuret metalliromut Kartonki- ja lasipakkaukset, pienmetalli, paperi ja käyttökelpoiset vaatteet ja kodin tekstiilit Muut kuin pakkauslasit (ikkuna- ja peililasi, juomalasit yms. lasi) Painekyllästetty puujäte Vieremän jäteasema Ouluntie 1966, 74200 Vieremä Avoinna: ma klo 13.00-18.00 ja to klo 9.00 14.00 Huom! Jäteasema avoinna myös la 4.5. klo 10.00 17.00, la 15.6. klo 15.00 17.00, la 13.7. klo 15.00 17.00 ja la 10.8. klo 15.00 17.00 Vastaanotetaan veloituksetta kotitalouksien: Vaaralliset jätteet Sähkölaitteet Suuret metalliromut Kartonki- ja lasipakkaukset, pienmetalli, paperi ja käyttökelpoiset vaatteet ja kodin tekstiilit Muut kuin pakkauslasit (ikkuna- ja peililasi, juomalasit yms. lasi) Maalaamaton, maalattu ja lakattu puu, lastulevy, vaneri, Painekyllästetty puujäte Risu- ja haravointijäte Keiteleen jäteasema Suotie 11, 72600 Keitele Avoinna: ke klo 16.00 18.00. Huom! Jäteasema avoinna myös la 18.5. klo 10.00 13.00 Keiteleen jäteaseman omistaa ja ylläpitää Keiteleen jätehuolto Oy. Lisätietoja: p. 0400 276 002, www.keiteleenjatehuolto.fi ja keiteleenjatehuolto@outlook.com Lapinlahden jäteasema 13
Ylä-Savon jätekeskuksen lajitteluasema YLÄ-SAVON JÄTEKESKUS Ylä-Savon jätekeskus Kierrätyskatu 15, 74140 Iisalmi p. 017 743 379 Avoinna: ma pe klo 7.30 17.30 Huom! Jätekeskus avoinna myös la 11.5. klo 10.00 15.00, la 15.6. klo 10.00 13.00, la 13.7. klo 10.00 13.00 ja la 10.8. klo 10.00 13.00 Ylä-Savon jätekeskuksella vastaanotetaan hyötyjätteiden lisäksi myös sekajätettä ja isokokoisia jätteitä, jotka eivät mahdu kiinteistön sekajäteastiaan (esim. rikkinäiset huonekalut, runkopatjat jne.). Seka jätekuormat ovat maksullisia. Ylä-Savon jätekeskuksen lajitteluasema on tarkoitettu auton peräkonttiin, pakettiautoon tai tavalliseen peräkärryyn mahtuville jätekuormille. Asiakkaat lajittelevat jätteensä itse paikan päällä eri lavoille, joten jätteet kannattaa järjestellä jo kotona materiaaleittain ajan ja vaivan säästämiseksi. Lisätietoja löydät yhtiön nettisivuilta osoitteesta www.ylasavonjatehuolto.fi/palvelut/ylasavon-jatekeskus.html. Tarvittaessa voit kysyä ohjeita Ylä-Savon jätekeskukselta. p. 017 743 379 MUUT VAARALLISTEN JÄTTEIDEN JA KÄYTÖSTÄ POISTETTUJEN SÄHKÖLAITTEIDEN VASTAANOTTOPISTEET Ylä-Savon Kuljetus- ja Kiinteistöhuolto Ky (Vain vaaralliset jätteet) Siikalammentie 9, 74300 Sonkajärvi Avoinna: pe klo 12.00 14.00 Sonkajärven kunta/ Työpaja (Vain käytöstä poistetut sähkölaitteet ja metalliromut) Lepokankaantie 9, 74300 Sonkajärvi Avoinna: ma pe klo 7.00 14.00 Sonkajärven autokeräys la 4.5. klo 12.00 14.00 K-Market Marjapaikan piha Rutakontie 30, 74300 Sonkajärvi M-Market Sukeva Sukevantie 16, 74340 Sukeva Autokeräys, vastaanotto kuukauden ensimmäinen arkimaanantai klo 13.00 14.00 Huom! Autokeräys myös la 4.5. klo 9.00 11.00 14
Haravointijätteen vastaanottopaikka Ylä-Savon jätekeskuksella. RISU- JA HARAVOINTIJÄTTEIDEN VASTAANOTTOPAIKAT Kotitalouden risu- ja haravointijätteet vastaanotetaan lajiteltuna veloituksetta. Risu- ja haravointijätteiden vastaanottopaikoille saa tuoda puiden ja pensaiden oksia ja risuja, irralliset puiden ja pensaiden lehdet sekä ruohosilpun. Vastaanottopaikoille ei saa tuoda kantoja, lautoja, parruja, vaneria, lastulevyä, kiviä, lakaisuhiekkaa, metallia, muovia, styroxia, vaarallisia jätteitä, sähkölaitteita eikä sekajätteitä. Lajittele risujätteet ja haravointijätteet erilleen ja laita ne vastaanottopaikoilla omiin paikkoihinsa. Erillään pitäminen on tärkeää, koska risut haketetaan ja hyödynnetään energiantuotannossa ja haravointijätteet kompostoidaan. Ylä-Savon jätekeskus Kierrätyskatu 15, 74140 Iisalmi p. 017 743 379 Avoinna: ma pe klo 7.30 17.30 Huom! Jätekeskus avoinna myös la 11.5. klo 10.00 15.00, la 15.6. klo 10.00 13.00, la 13.7. klo 10.00 13.00 ja la 10.8. klo 10.00 13.00 Keiteleen jäteasema Suotie 11, 72600 Keitele Avoinna: ke klo 16.00 18.00 Huom! Jäteasema avoinna myös la 18.5. klo 10.00 13.00 Keiteleen jäteaseman omistaa ja ylläpitää Keiteleen jätehuolto Oy. Lisätietoja: p. 0400 276 002, www.keiteleenjatehuolto.fi ja keiteleenjatehuolto@outlook.com Savikon risulaani Kalliokyläntie 14, 74700 Kiuruvesi Avoinna: Kevään ja kesän aukioloajoista tiedotetaan Kiuruveden kaupungin nettisivulla www.kiuruvesi.fi/suomeksi/palvelut/ Ymparisto,-luonto-ja-liikenne/ Jatehuolto/Puutarhajate-ja-maa-ainekset Lapinlahden risu- ja haravointijätteiden vastaanottopaikka Suoniementie Lapinlahti. Vedenpuhdistamon viereinen keräyspiste. Pielaveden kunnan maankaatopaikka Maaningantie 96, Pielavesi Jätteiden viennistä sovittava erikseen palveluesimiehen kanssa p. 040 503 8325 Varpaisjärven risu- ja haravointijätteiden vastaanottopaikka Puhdistamontie Varpaisjärvi, Vedenpuhdistamon viereinen keräyspiste Vieremän jäteasema Ouluntie 1966, 74200 Vieremä Avoinna: ma klo 13.00 18.00 ja to klo 9.00 14.00 Huom! Jäteasema avoinna myös la 4.5. klo 10.00 17.00, la 15.6. klo 15.00 17.00, la 13.7. klo 15.00 17.00 ja la 10.8. klo 15.00 17.00 15
Ylä-Savon Jätehuolto Oy Pienin askelin kohti puhtaampaa Ylä-Savoa Neuvontaa, apua ja palvelua jätehuoltoasioissa Iisalmen, Keiteleen, Kiuruveden, Lapinlahden Pielaveden, Sonkajärven ja Vieremän alueilla. Yhteystiedot: YLÄ-SAVON JÄTEHUOLTO OY YLÄ-SAVON JÄTEKESKUS (PELTOMÄKI) Kierrätyskatu 15, 74140 Iisalmi Avoinna ma pe klo 7.30 17.30 p. 017 743 379 Lisätietoa jätehuollosta osoitteessa www.ylasavonjatehuolto.fi www.facebook.com/ysjhoy/ RISTO KAUHANEN Toimitusjohtaja 040 526 3014 risto.kauhanen@ylasavonjatehuolto.fi MIKA JAUHIAINEN Neuvoja-tiedottaja tavoitettavissa ma pe klo 7 15 p. 040 527 3014 (myös WhatsApp) mika.jauhiainen@ylasavonjatehuolto.fi https://twitter.com/ysjhoy www.ylasavonjatehuolto.fi