Tilastoaineisto Pohjanmaan ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Irina Nori, Pohjanmaan liitto, versio 181215
Elinkeinorakenne Muutosjoustavuus Riskitoimialojen tunnistaminen
Teollisuus on edelleen suurin toimiala, vaikka sen osuus on supistunut kolme % yksikköä taantuman aikana.
Pohjanmaa on Suomen teollistunein maakunta. Pohjanmaan lisäksi vain Satakunnassa teollisuuden osuus on yli 30 %. Myös alkutuotannon osuus on selvästi suurempi kuin maassa keskimäärin.
Pietarsaaren seutu on Pohjanmaan teollistunein seutukunta. Suupohjan rannikkoseudulla alkutuotannon osuus on suuri.
Sähkötuoteteollisuus kasvoi kone ja laitevalmistuksen ohi vuonna 2013.
Teollisuuden henkilöstöstä noin 35 % työskentelee yli 250 henkilön yrityksissä ja noin 70 % työskentelee yli 50 henkilön yrityksissä. Henkilöstö on siis varsin keskittynyt suuriin yrityksiin.
Yritysten toimipaikat suhteessa asukaslukuun 2013 Ahvenanmaa Etelä Pohjanmaa Etelä Savo Pohjanmaa Keski Pohjanmaa Varsinais Suomi Satakunta Koko maa Kanta Häme Pohjois Savo Päijät Häme Uusimaa Etelä Karjala Pirkanmaa Lappi Keski Suomi Pohjois Karjala Kymenlaakso Kainuu Pohjois Pohjanmaa 72 71 69 69 69 68 68 68 68 66 64 62 61 79 79 79 76 85 94 99 0 20 40 60 80 100 120 toimipaikkaa / 1000 hlöä Pohjanmaa näyttäytyy varsin yritteliäänä alueena, jos mukana ovat kaikki yritykset.
Yritysten toimipaikat suhteessa asukaslukuun 2013 (pl. maa ja metsätalous) Ahvenanmaa Uusimaa Varsinais Suomi Etelä Pohjanmaa Koko maa Satakunta Pirkanmaa Lappi Päijät Häme Kanta Häme Etelä Savo Pohjanmaa Keski Pohjanmaa Keski Suomi Etelä Karjala Kymenlaakso Pohjois Savo Pohjois Pohjanmaa Pohjois Karjala Kainuu 81 65 64 62 59 59 58 57 56 56 56 55 55 52 51 50 48 47 46 44 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 toimipaikkaa / 1000 hlöä Jos luvuista poistetaan maa ja metsätalouden yritykset, Pohjanmaan yritteliäisyys on alle keskitason.
Yritysten toimipaikat suhteessa asukaslukuun 2013 Koko maa 72 Pohjanmaa 79 Sydösterbotten 127 Kyrönmaa 91 Pietarsaaren seutu 81 Vaasan seutu 69 0,0 20,0 40,0 60,0 80,0 100,0 120,0 140,0 toimipaikkaa / 1000 hlöä Luvuissa ovat mukana maa ja metsätalouden yritykset, sillä seutukunnittain ei ole saatavilla toimialoittaisia toimipaikka tietoja. Sydösterbotten erottautuu selvästi yritysvaltaisimpana.
Työpaikkojen siirrettävyys Riskitoimialojen tunnistaminen
Skät lli d ttä l l i t tö ikt t hti i Sii ttä illä Sekä teollisuudessa että palveluissa perusasteen työpaikat ovat uhatuimpia. Siirrettävillä teollisuustoimialoilla (joihin Pohjanmaan tärkeimmät toimialat kuuluvat pl. elintarvike ja metallituote) myös keskiasteen työpaikat ovat viime vuosina vähentyneet koko maan tasolla.
Työllisten kehitys eri toimialoilla Muutosjoustavuus Riskitoimialojen tunnistaminen
Työllisten % muutos 2000 2013 Pietarsaaren seutu 5,7 5,7 8,8 21,1 42,9 Sydösterbotten 22,8 9,1 6,7 67 4,9 9,3 Vaasan seutu 9,5 12,6 20,1 29,0 36,9 Kyrönmaa 43,0 41,9, 26,3 13,6 9,8 50 40 30 20 10 0 10 20 30 40 50 Julkiset + muut palvelut Yksityiset palvelut Rakentaminen Teollisuus Alkutuotanto
Teollisuustoimilojen työllisten % muutos 2000 2013 Pietarsaaren seutu 51,3 25 2,5 8,9 72,3 Sydösterbotten 46,8 29,6 16,0 5,9 Vaasan seutu 32,5 21,5 28,1 36,5 Kyrönmaa 71,7 37,8 36,2 30,4 80 60 40 20 0 20 40 60 80 Muu teollisuus Metalli, sähkö, kone, kulkuneuvo Puu, paperi, painaminen Elintarvike
Palvelutoimialojen työllisten % muutos 2000 2013 Pietarsaaren seutu 9,5 3,4 15,5 21,4 50,5 Sydösterbotten 14,6 0,3 4,0 6,1 55,6 Vaasan seutu 14,3 10,8 15,4 26,4 41,3 Kyrönmaa 40,1 32,8 35,1 27,2 14,4 60 40 20 0 20 40 60 80 Muut yksityiset palvelut Rahoitus ja vakuutus Majoitus ja ravitsemis Kuljetus ja varastointi Kauppa
Työvoima ja osaaminen Muutosjoustavuus
112 15 64 vuotiaan väestön kehitys 1980 2014 ja ennuste 2015 2040 (1980=100) 110 108 106 104 102 100 98 1980 1985 1990 1995 2000 2005 2010 2015 2020 2025 2030 2035 2040 Vuosi Toteutunut: Koko maa Toteutunut: Pohjanmaa Ennuste (2015): Koko maa Ennuste (2015): Pohjanmaa www.pohjanmaalukuina.fi Lähde: Tilastokeskus
Väestön määrän kehitys 2015 2040 (2015=100) 115 110 105 100 95 90 85 80 2015 2020 2025 Vuosi 2030 2035 2040 Koko maa Pohjanmaa Pietarsaaren seutu Kyrönmaa Suupohjan rannikkoseutu Vaasan seutu www.pohjanmaalukuina.fi Lähde: Tilastokeskuksen väestöennuste 2015
Väestön määrän muutos ikäluokittain 2014 2030 Koko maa 2,11 5,4 35,5 Pohjanmaa 2,7 0,9 23,2 Pietarsaaren seutu 2,0 1,1 21,6 Kyrönmaa 4,8 1,9 25,0 Vaasan seutu 6,6 5,4 26,9 Suupohjan rannikkoseutu 17,9 0,8, 11,2 30 20 10 0 10 20 30 40 % alle 15 15 64 yli 64 Lähde: Tilastokeskuksen väestöennuste 2015
100 95 90 85 80 75 70 65 60 55 50 45 40 Väestöllinen huoltosuhde: hd kehitys 1980 2014 ja ennuste 2015 2040 ennuste 1980 1990 2000 2010 2020 2030 2040 Vuosi Koko maa Pohjanmaa Pietarsaaren seutu Suupohjan rannikkoseutu Kyrönmaa Vaasan seutu www.pohjanmaalukuina.fi Lähde: Tilastokeskus
Korkeintaan perusasteen tutkinnon suorittaneet 2014 Ahvenanmaa Etelä Savo Stk Satakuntat Keski Pohjanmaa Päijät Häme Etelä Pohjanmaa Etelä Karjala Kymenlaakso Kainuu Kanta Häme Pohjanmaa Pohjois Karjala j Varsinais Suomi Lappi Koko maa Pohjois Savo Keski Suomi Uusimaa Pohjois Pohjanmaa Pirkanmaa 27,6 27,5 29,3 28,7 28,6 30,1 30,0 30,0 29,8 31,2 31,1 32,7 32,6 32,6 32,5 32,2 32,2 32,1 31,6 37,0 0 5 10 15 20 25 30 35 40 Osuus 15 vuotta täyttäneistä (%) www.pohjanmaalukuina.fi Lähde: Tilastokeskus
Pohjois Karjala Kainuu Lappi Pohjois Savo Pohjois Pohjanmaa Etelä Pohjanmaa Kymenlaakso Keski Pohjanmaa Etelä Savo Keski Suomi Satakunta Etelä Karjala Päijät Häme Kanta Häme Pirkanmaa Varsinais Suomi i i Koko maa Pohjanmaa Ahvenanmaa Uusimaa Keskiasteen tutkinnon suorittaneet 2014 34,7 45,7 45,5 45,3 44,4 44,3 44,0 43,5 43,5 43,3 43,2 42,8 42,6 42,0 41,9 41,9 40,9 40,5 40,3 39,6 0 5 10 15 20 25 30 35 40 45 50 www.pohjanmaalukuina.fi Osuus 15 vuotta täyttäneistä (%) Lähde: Tilastokeskus
Uusimaa Pirkanmaa Koko maa Varsinais Suomi Pohjanmaa Pohjois Pohjanmaa Keski Suomi Kanta Häme Pohjois Savo Päijät Häme Etelä Karjala Lappi Satakunta Kymenlaakso Pohjois Karjala Etelä Savo Keski Pohjanmaa Etelä Pohjanmaa Ahvenanmaa Kainuu Korkea asteen asteen tutkinnon suorittaneet 2014 30,7 29,7 29,1 28,6 28,1 28,1 26,9 26,2 25,5 25,2 24,8 24,5 24,4 24,2 24,0 23,9 23,8 23,4 23,0 36,7 0 5 10 15 20 25 30 35 40 www.pohjanmaalukuina.fi Osuus 15 vuotta täyttäneistä (%) Lähde: Tilastokeskus
Väestön koulutusrakenne 2014 korkea asteen tutkinnon suorittaneita 24,0 25,9 21,0 32,5 keskiasteen tutkinnon suorittaneita 40,0 40,9 42,4 39,2 perusasteen jälkeisen tutkinnon suorittaneita 60,1 64,9 68,3 72,5 0 10 20 30 40 50 60 70 80 Osuus 15 vuotta täyttäneistä (%) Vaasan seutu Pietarsaaren seutu Kyrönmaa Suupohjan rannikkoseutu www.pohjanmaalukuina.fi Lähde: Tilastokeskus