Pasi Hujasen lähettikirje 03/2017, 07.04.2017 Ongelmia auton kanssa Auton toinen etupyörä rupesi pitämään outoa kolinaa. Kävin maaliskuun lopulla vaihdattamassa alatukivarren puslan josta asentaja sanoi, että hänestä se oli vielä ihan kelvollinen. Mutta kun muutakaan selitystä oudolle äänelle ei löytynyt, pusla vaihdettiin. Samalla tarkastettiin kaikki pyöränlaakerit olen jo oppinut, että ne eivät pitkään kestä. Oikean etupyörän laakeri piti ihan pientä ääntä, mutta asentaja oli sitä mieltä, että sitä ei tarvitse vaihtaa vielä pitkään aikaan. Kolina ei loppunut puslan vaihdolla. Eli sen alkuperä jäi edelleen arvoitukseksi. Kävin Virossa lähettienkokouksessa ja sen jälkeen palasin Helsinkiin ja lähdin perjantaina kohti Pietaria. Porvoon moottoritiellä alkoi kuulua hankaavaa ääntä, joka vain paheni ja paheni. Pian tuntui, että pelkääjän puolella ei ollut pyöränlaakeria lainkaan. Tilasin sähköpostilla tiistaiksi korjausajan. Tiistaina iltapäivällä tuli viesti, että pyöränlaakeri oli mennyt varaosatakuuseen se oli vaihdettu tämän vuoden puolella eli ei ollut kestänyt edes kahtakymmentä tuhatta kilometriä. Tämä oli jo viides laakerinvaihto eikä autolla ole ajettu kuin 133000 kilometriä. Kaksi ensimmäistä sain takuuseen, kaksi seuraavaa jouduin maksamaan itse ja tämä viides meni taas takuuseen. Sley, PL 184, 00181 Helsinki Käyntiosoite Malminkatu 12 A, 00100 Helsinki Vaihde (09) 251 390 Pankki Danske Bank FI13 8000 1500 7791 95 Y-tunnus 0242525-6 Internet www.sley.fi Sähköpostit etunimi.sukunimi@sley.fi sley@sley.fi
Tällä kertaa ei voi syyttää edes venäläisiä huonoja teitä, kun ajoin vain Virossa ja Suomessa tarkastuksen ja laakerin hajoamisen välillä. Valokuvassa on pienen joen yli menevä silta, jota joudun usein ajamaan, se on hieman Hatsinasta pohjoiseen. Nopeusrajoitus on 90 km/h. Eräs seurakuntalainen sanoikin, että osalla Venäjän teistä on luonnollinen nopeusrajoitus : ihmiset eivät uskalla ajaa edes liikennemerkissä sallittua nopeutta. Harmittaa, että on niin riippuvainen erilaisesta tekniikasta. Milloin tietokone ei toimi, milloin on ongelmia auton kanssa. Keskivertoautoilija ei olisi uskaltanut ajaa sellaista ääntä pitävällä autolla, mutta minulla oli viitisen vuotta sitten samanlainen tilanne ja laskin, että tuhannen kilometriä voi ajaa. Mutta täytyy todeta, että ääni virkisti rukouselämää Edellisen kirjeen jälkeen tapahtunutta 1. Kummallinen sää jatkuu Minulla oli ajatus vaihtaa kesärenkaat 1.4. ja lähdin sitä varten tavallista aikaisemmin perjantaina Venäjälle. Mutta kun katsoin sääennustetta, totesin, että vaihto saa jää myöhemmäksi. Vielä palmusunnuntaiviikonlopuksi ennustettiin yöpakkasia ja kun olen usein liikkeellä yöllä, ei kannata riskeerata. Talvirenkaat alkavat olla lopussa eli senkin puoleen niillä voi ajaa kevään karheilla asfalteilla, syksyllä on pakko ostaa uudet talvirenkaat. 2. Neljäsosa venäläisistä uskoo auringon kiertävän maata Venäjän valtiollinen mielipiteentutkimuslaitos kysyi ihmisiltä, kiertääkö maa aurinkoa vai päinvastoin. Neljäsosa oli sitä mieltä, että aurinko kiertää maata. Ikävä kyllä Venäjällä on turhankin paljon ajattelua: Tieteeseen ei voi luottaa Toisaalta Helsingin yliopiston Teologisen tiedekunnan legendaarinen dosentti Mauri Noro totesi aikanaan Usko ja ufot luennoillaan, että jos järjestettäisiin äänestys, onko maa pallo vai pannukakku, pannukakku voittaisi varmasti maailmanlaajuisessa äänestyksessä. Noro oli erikoinen tapaus, seuraavan luentosarjan otsikko oli Mannerheim rauhantekijänä : 3. Vahva johtaja Mielipidetiedustelun mukaan Venäjän asukkaista 46 % hyväksyy Stalinin teot. Hän oli kolmanneksi suosituin Venäjän johtaja presidentti Putinin ja neuvostojohtaja Leonid Brezhnevin jälkeen. Venäjällä johtajia arvioidaan lähinnä vahva-heikko-akselilla, ei niinkään hyvä-huono-akselilla. 4. Uskonpuhdistuksen vaikutuksia, osa 2 Jäi viime kerralla yksi The Economistin mainitsema uskonpuhdistuksen vaikutus pois: saksalaiset ovat maailman innokkaimpia kierrättäjiä; noin kaksi kolmasosaa jätteistä kierrätetään. Seuraavaksi tullut Etelä-Korea jää kauas taakse. Tämäkin olisi hyvä muistaa, kun puhutaan ympäristöteologiasta. 5. Uusi tunnus autoille, osa 3 Kuten viime kirjeissä kerroin, Pietarin uusi on autojen rekisteritunnusten aluenumero on 82. Nyt pitää tarkentaa: oli. 82-rekistereitä ei enää kuulemma anneta, vaan käyttöön otetaan 78- ja 178- loppuisia rekistereitä. Venäjällä on tähän asti ollut käytäntönä, että yhtä rekisteriä käytetään vain kerran, mutta nyt käyttöön otetaan niitä vanhoja numeroita, joita käyttänyt auto on poistettu rekisteristä. Näin Vaalimaan rajalla 82-kilpisen auton eli niillä on päässyt Suomeen ainakin joskus. Omituista sekoilua
Metroisku Jäin lomalle tiistaina 4.4. ja kun ei ole internettiä käyn vain silloin tällöin kahvilassa, jossa katson sähköpostit jne. en tiedä Pietarin metroiskun viime vaiheita. Tarkoitus oli laittaa kirje postiin maanantaina 3.4., mutta päätin jäädä odottamaan lisätietoja terrori-iskusta ja laittaa kirjeen vasta loppuviikosta postiin. Arvo Survo kertoi puhelimessa tiistai-illan tilanteen. Arvo seuraa myös venäläisiä tiedotusvälineitä, joissa asiasta on enemmän tietoa. Olin metroiskun aikana Puškinin kaukaisilla kylillä ja kuulin asiasta radiosta. Illalla lähdin Suomeen viemään auton korjattavaksi ja lomalle ja kuuntelin matkalla sekä venäläisiä että suomalaisia radiouutisia. Helsinkiin päästyäni katsoin, mitä internetistä löytyi. Ilmeisesti pommin asetti Keski-Aasiasta kotoisin ollut mies tämä tarkoittaa pääsääntöisesti Kaukasuksen alueen ja sen ympäristön muslimeja osa heistä asuu Venäjällä, osa naapurivaltioissa. Kun rajalla kyselin asiasta, yksi virkailija sanoi: On Syyria, on Ukraina Seuraavana päivänä metrossa oli kuulemma hyvin tilaa. Ilman metroa Pietari halvaantuu kuten kävi maanantai-iltapäivällä. Viranomaiset määräsivät metron suljettavaksi ja kaiken muun liikenteen ilmaiseksi jopa taksit. Minua ärsytti suomalaisissa uutisissa se, että melkoinen osa keskittyi siihen, mitä presidentti nyt tekee: tulee tiukennuksia jne. Entä jos uhrien joukossa olisi ollut yksi suomalainen liikemies tai yksi suomalaisen koulun oppilas? Kyllä sävy olisi ollut ihan toinen. Turha Suomessakaan on puhua puolueettomasta tiedottamisesta! On selvää, että turvallisuuden takia lakeja tullaan tiukentamaan. Mutta valtaosa ihmisistä hyväksyy sen: sananvapaudesta ei ole paljon iloa, jos henki lähti. Toinen asia, jota ihmettelin, oli erään suomalaisen Venäjä-asiantuntijan lausunto, että iskulla ei ollut mitään tekemistä sen kanssa, että presidentti Putin oli Pietarissa iskun aikaan. Ehkä iskua oli suunniteltu jo pitkään ja ehkä jopa toiselle päivälle pääsiäinen on kohta mutta minusta on selvää, että terroristit käyttivät hyväkseen sitä, että kaupungissa oli paljon lehtimiehiä, myös ulkomailta. Tyhmiähän he olisivat olleet, jos olisivat jättäneet tilaisuuden hyödyntämättä. Toki on selvää, että iskun takana oli muutakin, mutta ajankohta saattoi hyvinkin valikoitua presidentin vierailupäivään. Kyllä minä niin mieleni pahoitin, osa 2 kun näin Helsingin Sanomien etusivun 4.4. Siinä oli kokosivun Finlaysonin mainos. Jo aikaisemmin olin päättänyt kun se julkaisi suomalaisen homoikonin Tom of Finlandin mukaan nimetyn sarjan lopettaa firman tuotteiden oston. Firman omistavat nykyään kuulemma mainosmiehet, joille mikään ei tunnu olevan pyhää. Allaolevassa valokuvassa ei näy pieni teksti, jossa kerrotaan lakanoiden olevan valmistettu samasta materiaalista kuin käärinliina. Laitoin kuvan makaamaan, että siitä tuli isompi, mutta ei pieni teksti taida näkyä tulostuksessa. Imatralla aikanaan käytettiin paljon noita tolppajulisteita siihen aikaan oli vielä puisia puhelintolppia ja sähkötolpatkin olivat yleensä puuta. Yhtä julistetta ei kuitenkaan käytetty: JEESUS ON TIE RAUHAAN. Naapurikunnassa Joutsenossa oli siihen aikaan suuri Rauhan mielisairaala. Venäjällä tuollainen mainos ei olisi onnistunut siellä on laki, joka kieltää uskonnollisten tunteiden loukkaamisen. Suomessahan luovuttiin jumalanpilkkalaista ja nyt on (kai) uskontorauhaa koskeva laki.
Suosittelen muillekin Finlaysonin tuotteiden ostoboikottia. Mainosmiehet ymmärtävät vain rahan päälle Ylpeys käy lankeemuksen edellä Kehuin viime kirjeessä, että päätäni ei särje juuri koskaan. Virossa olleen Venäjän- ja Viron-lähettien kokouksen jälkeen päätäni on särkenyt lähes joka päivä. Joskus yöllä ei saa nukuttua, kun piätä kivistää. Tuli kuitenkin varmistettua, etten kovin usein ole tarvinnut särkylääkkeitä: kotona ollut ibuprofeiini oli mennyt vanhaksi vuonna 2009 ja autossa olleen paketin kyljessä oli viimeinen käyttöpäivä 10.2012. Kohonneesta verenpaineesta ei ole kysymys, silloin tuntuu sydämen lyönnit. Myös oikea olkapää on välillä niin kipeä, että haittaa nukkumista. Vanhuus tulloo vaivoin kans Helppouskoisuutta Sanomme seurakuntalaisille, että älkää avatko ovia tuntemattomille. Eräs mummo kertoi, että poika oli kieltänyt avaamasta edes miliisille lain mukaan miliisilläkin pitää olla erityinen syy pyrkiä sisään. Ikävä kyllä kerta kerran perään varoitukset kaikuvat kuuroille korville. Yhdellä kylällä oli käynyt siististi pukeutunut mies, joka oli ilmoittanut, että asuntojen kaasuputket pitää tarkastaa. Hän oli laittanut kaasuhellan yläpuolelle jonkin laatikon ja sanonut, että lasku on
11000 ruplaa (noin 180 euroa). Mummo valitti, että on vain 2000 ruplaa. No, teen lopusta teille laskun! Vaikka televisiossakin varoitetaan erilaisista huijareista, aina he onnistuvat rahastamaan monia vanhuksia. Ehkä erikoisin ja varmaan tuotteliain oli väite, että rahat vaihdetaan. Antakaa minulla kaikki rahanne, myös kolikot. Minä teen kuitin ja saatte uudet rahat pankista! Venäläisiä erikoisuuksia Maaliskuussa julkistetun tilaston mukaan Venäjän asukkaista 81 % on kansallisuudeltaan venäläisiä. Seuraavaksi suurin ryhmä ovat tataarit (3.9 %), sitten tulevat ukrainalaiset (1.4 %), baskiirit (1.15 %) ja tsuvassit (1.05 %). Luin aikanaan, että Stalinin aikana Neuvostoliiton 180 kansasta hävisi 60. Nyt kansoja kerrotaan olevan 185, vaikka Uzbekistan, Turkmenistan, Kazakstan (ns. stanit, muista myös Afganistan ja Pakistan) jne. ovat itsenäistyneet. Vuonna 2013 presidentti Vladimir Putin sanoi ns. Valdai-klubin puheessa, että Venäjällä (tai Neuvostoliitossa) ei ole kadonnut pienintäkään etnistä ryhmää. Kyse voi olla siitä, miten kansa määritellään: onko kyse yhden kansan kahdesta heimosta vai kahdesta eri kansasta. Kuulin aikanaan, että Viipurissa olisi noin 80 eri kansallisuutta. Venäjällä oppii olemaan luottamatta erilaisiin tilastoihin ja mielipidekyselyihin. Huumori on välttämätöntä Printterini rupesi pitämään ylimääräistä ääntä. Päätin viedä sen huoltoon, mutta ensin kävin ostamassa tarvikkeita samasta liikkeestä ja kysyin, miten he ovat auki 8.3., jolloin aioin viedä printterin huoltoon. Miesmyyjä katsoi minua oudoksuen ja kysyi: Onko meillä joku juhla 8.3.? Vieressä ollut naismyyjä sanoi: Naistenpäivä! Tuntuu uskomattomalta, että joku venäläinen mies voisi unohtaa vuoden toiseksi tärkeimmän uudenvuoden jälkeen juhlan. Tästä puhutaan kotona Liike oli normaalisti auki, vaikka naistenpäivä on Venäjällä vapaapäivä. Kun hain printterin huollosta, mustekasetti meni täysin jumiin, vika oli ollutkin siinä. Huolto tulostaa aina asiakkaan läsnäollessa testisivun, että asiakas näkee, että laite toimii. Nyt myyjä sanoi: Vaihda kasetti ja jos on edelleen ongelmia, tuo printteri takaisin! Toisella kasetilla laite toimii normaalisti. Korjaus maksoi noin 8 euroa. Suomessa noin vanhoja printtereitä ei kannata eikä usein edes voi korjata.
Tavaraa kaivataan Toiveita ei nyt ole. Pieni opetuksen sana Dareios näki hyväksi asettaa valtakunnan hallintoa hoitamaan satakaksikymmentä satraappia, jotka hän sijoitti kaikkialle valtakuntansa alueelle. Heidän esimiehinään oli kolme ylivalvojaa, ja Daniel oli yksi näistä. Satraappien tuli tehdä heille tili toimistaan, jotta kuningas ei joutuisi kärsimään vahinkoa. Daniel osoittautui etevämmäksi kuin toiset valvojat ja satraapit, sillä hänessä oli erityinen henki. Siksi kuningas aikoi asettaa hänet koko valtakunnan johtoon. Silloin toiset valvojat ja satraapit alkoivat etsiä sopivaa aihetta voidakseen syyttää Danielia valtakunnan vahingoittamisesta. Mitään syytöstä he eivät kuitenkaan pystyneet esittämään, sillä Daniel oli rehellinen eikä mitään laiminlyöntiä tai rikkomusta löytynyt. Silloin nuo miehet sanoivat: "Me emme pysty löytämään Danielia vastaan mitään, ellemme sitten löydä jotakin hänen uskonnostaan." Valvojat ja satraapit riensivät yhdessä kuninkaan luo ja sanoivat hänelle näin: "Ikuisesti eläköön kuningas Dareios! Kaikki valtakunnan valvojat, käskynhaltijat ja satraapit, hovimiehet ja maaherrat ovat yksimielisiä siitä, että tulisi antaa seuraava kuninkaallinen asetus ja vahvistaa tällainen määräys: Jos joku kolmenkymmenen päivän aikana tästä lähtien rukoilee jotakin keneltä tahansa jumalalta tai ihmiseltä paitsi sinulta, kuningas, hänet heitettäköön leijonien luolaan. Julista nyt, kuningas, tämä määräys ja anna laatia se kirjallisena, niin että se on Meedian ja Persian ikuisen lain mukaan peruuttamaton." Niin kuningas Dareios antoi laatia kirjallisen määräyksen. Kun Daniel sai tietää, että tällainen määräys oli annettu, hän meni taloonsa. Sen kattohuoneen ikkunat olivat Jerusalemiin päin, ja kolme kertaa päivässä Daniel polvistui siellä ja rukoili ja kiitti Jumalaansa, niin kuin hänellä ennenkin oli ollut tapana. Kun nuo miehet riensivät yhdessä paikalle, he tapasivat Danielin hartaasti rukoilemassa Jumalaansa. Silloin he menivät kuninkaan luo ja sanoivat hänelle: "Kuningas! Sinähän olet antanut kirjallisen määräyksen, että jos joku kolmenkymmenen päivän aikana rukoilee jotakin keneltä tahansa jumalalta tai ihmiseltä paitsi sinulta, kuningas, hänet heitettäköön leijonien luolaan." Kuningas vastasi: "Se määräys on peruuttamaton, niin sanoo Meedian ja Persian laki." Silloin he sanoivat kuninkaalleen: "Daniel, joka on Juudan pakkosiirtolaisia, ei ole välittänyt sinusta, kuningas, eikä antamastasi kirjallisesta määräyksestä, vaan kolme kertaa päivässä hän rukoilee rukouksensa." Kun kuningas kuuli tämän, hän tuli murheelliseksi ja alkoi miettiä, kuinka voisi pelastaa Danielin. Auringonlaskuun saakka hän etsi keinoa säästääkseen hänet rangaistukselta. Mutta miehet riensivät jälleen yhdessä kuninkaan luo ja sanoivat hänelle: "Muista, kuningas, että Meedian ja Persian lain mukaan ei mitään kuninkaan antamaa määräystä tai asetusta saa muuttaa!" Silloin kuningas käski noutaa Danielin ja heittää hänet leijonien luolaan. Kuningas sanoi Danielille: "Sinun jumalasi, jota sinä alati palvelet, pelastakoon sinut!" Luolan suulle tuotiin kivi, ja kuningas sulki sen sinetillään ja ylimystensä sineteillä, ettei mikään voisi muuttaa Danielin kohtaloa. Sen jälkeen kuningas meni palatsiinsa. Hän vietti yönsä paastoten eikä huolinut luokseen naista, ja uni pakeni hänen silmistään. Aamun koitteessa kuningas nousi ja kiirehti leijonien luolalle. Tultuaan luolan suulle hän huusi Danielia murheellisella äänellä ja sanoi: "Daniel, elävän jumalan palvelija! Onko jumalasi, jota sinä alati palvelet, pystynyt pelastamaan sinut leijonilta?" Daniel vastasi: "Ikuisesti eläköön kuningas! Minun Jumalani lähetti enkelin sulkemaan leijonien kidan, eivätkä ne vahingoittaneet minua, koska Jumalani havaitsi minut viattomaksi, enkä minä ole tehnyt mitään väärää myöskään sinua kohtaan, kuningas." Kuningas ilahtui kovin ja käski nostaa Danielin luolasta. Hänet nostettiin ylös, eikä hänessä ollut mitään vammaa, sillä hän oli luottanut Jumalaansa. (Dan 6:1-24) Inkerin kirkossa käytetään Suomen kirkon edellistä kirkkokäsikirjaa, jossa osa Danielin kirjan
kuudennesta luvusta on 5. paastoajan sunnuntain Vanhan testamentin tekstinä. Uudessa käsikirjassa tekstiä ei enää ole onkohan katsottua liian legendanomaiseksi vai mitä. Tekstissä on useita tärkeitä opetuksia. Otan nyt vain pääsiäiseen liittyvät, ensi kerralla tulee sitten lisää. Tämä on yksi Vanhan testamentin esikuvallisista teksteistä : Vanhassa testamentissa on kerrottu jotain, joka saa täyttymyksensä Jeesuksen elämässä. Yksi suuri esikuva on Joosefin elämä. Mitä esikuvia tekstistä löytyy: - luolan suulle vieritettiin kivi. Niin tehtiin myös pitkäperjantaina Jeesuksen haudalla. - kivi sinetöitiin - kun luola avattiin, huomattiin, että Daniel elää. Jeesus ei ollut haudassa, vaan hän oli voittanut kuoleman vallan ja avannut meille kaikille taivaan. Tärkeää on myös huomata, että tuomio langetettiin vain kerran: kun leijonat eivät syöneet Danielia, hänet otettiin pois luolasta. Tuomio ei ollut joutua leijonien syömäksi, vaan tulla heitetyksi leijonien luolaan. Ainakin amerikkalaisten elokuvien ja televisiosarjojen mukaan ketään ei siellä voi haastaa oikeuteen samasta rikoksesta kahteen kertaan. Jos syyllinen on vapautettu, mutta myöhemmin tulee esiin todisteita hänen syyllisyydestään, häntä ei voi haastaa oikeuteen toista kertaa samasta rikoksesta. Jeesus on jo kärsinyt meidän syntiemme tuomion. Ei Jumala laita niitä toiseen kertaan täytäntöön! Kehenkään ei tarvitse mennä iankaikkiseen kadotukseen, kaikille on paikka taivaassa odottamassa (Joh 14:2). Kiitos- ja rukousaiheita Terveyttä, että päänsärky lakkaisi ja pysyisi poissa Turvallisuutta Venäjän kuoppaisille teille Idän ja lännen kirkkojen pääsiäinen on tänä vuonna yhtä aikaa. Että sanoma Kristuksen kärsimyksestä, kuolemasta ja ylösnousemuksesta puhuttelisi ihmisiä. Pitkäperjantai on Venäjällä tavallinen työpäivä eli jumalanpalvelukset ovat usein illalla. Myös toinen pääsiäispäivä on työpäivä. Pääsiäisen ajan olen Suomessa. On pari jumalanpalvelustakin. Viisautta jakaa aika oikein
Tämän renkaan yhdyshenkilönä toimii Pasi Hujanen. Hänelle tulee ilmoittaa osoitteenmuutokset jne. Mikäli ystäväsi/tuttavasi/naapurisi haluaa renkaan jäseneksi, ilmoitathan siitä Pasi Hujaselle, Sley, PL 184, 00181 Helsinki tai pasi.hujanen@sley.fi Lähetyskannatus Pasi Hujasen työn tukemiseksi Sleyn tilille IBAN: FI13 8000 1500 7791 95 BIC:DABAFIHH henkilökohtaisella viitenumerollasi, jolloin kannatus näkyy automaattisesti myös kotiseurakuntasi lähetyskannatuksena. Henkilökohtaisen viitenumeron saat Sleystä Anna Poukalta puh. 09 251 390 tai anna.poukka@sley.fi tai kirjoittamalla viestikenttään Pasi Hujasen rengas + oma kotiseurakuntasi tai Pasi Hujasen renkaan yleisviitenumerolla 10078 89200 30001 01518 Mikäli haluat avustaa diakoniatyötä, on vuonna 2017:kin koko vuoden kestävä keräys diakonia-avun saamiseksi Inkerin kirkon seurakuntiin. Jos haluat antaa lahjasi tähän tarkoitukseen, käytä tiliä: IBAN: FI13 8000 1500 7791 95 viite 10078 89200 30010 04517 Käytä viitettä, se takaa, että raha menee oikeaan kohteeseen, lisäksi se vähentää työtä ja kuluja Sleyn keskustoimistolla. Keräyslupa 2017-2021: Poliisihallituksen 31.1.2017 myöntämän keräysluvan RA/2017/100 mukaisesti Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys ry voi kerätä varoja 31.1.2017-31.12.2021 koko Suomessa Ahvenanmaata lukuun ottamatta julistus-, opetus- ja diakoniatyöhön kotimaassa sekä yhdistyksen lähetyskohteissa ulkomailla.