TOIMIPISTEET - PAKETTIPALVELUT



Samankaltaiset tiedostot
Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, helmikuu 2015, kaikki asunnot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016

Kuntien vuoden 2015 veroprosentit Liite 3.

Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2012 kunnittain. Kutsuikä (vv) lasketaan kutsuvuoden ja syntymävuoden erotuksella.

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä marraskuuta /2013 Verohallinnon päätös. metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta

Vammaisten tulkkauspalvelun tilastot vuodelta 2012

LAUSUNTOPYYNTÖ PARAS-LAIN VELVOITTEIDEN JATKAMISESTA

alk. Ortokuvat. Ortobilder. Verollinen Inkl. moms. (24 %) Veroton Exkl. moms. Kunta

asumisoikeus ARAvuokraasunnot

Kuntanumero Kunnan nimi Maakuntanro Maakunnan nimi Rikosseuraamusalue 020 Akaa 06 Pirkanmaa LSRA 005 Alajärvi 14 Etelä-Pohjanmaa LSRA 009 Alavieska

LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2013

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä marraskuuta /2012 Verohallinnon päätös. pellon keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta ja salaojituslisästä

Maatalous- ja puutarhayritysten työvoima 2010

Kunnat 2014 Verotusmenettelylain (1558/1995) 5 :n mukainen verovuoden 2013 kotikunta

Kuntatalouden tunnusluvut

Kunnan kuuluminen Risen yks-toimiston ja arviointikeskuksen toimialueeseen

Alkava ARA-tuotanto kunnittain

Puoluetta edustavat yhdistykset kunnissa

Itsenäisyyspäivä korvaavat ajopäivät Sairaalatoimitukset

Puoluetta edustavat yhdistykset kunnissa

Uppföljning av behandlingstiderna för utkomststöd

Itsenäisyyspäivän korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset

VM/KAO, maks 323 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -638 Vuoden 2014 tasolla mediaani -56

287 Kristiinan- Kristinestad

Tulonsaajien keskitulo ja tuloluokat suurimmissa kaupungeissa, koko maassa, Päijät-Hämeen kunnissa sekä Lahdessa alueittain 2014

287 Kristiinan- Kristinestad

Kotikuntaluettelo 2014 Sisältää Manner-Suomen kunnat ja 999 = Kotikunta muu tai tuntematon

~ 3 oo tc&.9c(ji( Helsingissä 20. joulukuuta Hallinto- ja kuntaministeri

Päätös PÄÄTÖS KUNNAN PERUSPALVELUJEN VALTIONOSUUDEN KERTALUONTEISESTA LISÄYKSESTÄ VUODELLE 2011

Lausuntopyyntö STM 2015

Julkaistu Helsingissä 26 päivänä lokakuuta /2011 Oikeusministeriön asetus

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat 2019

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat 2018

THL: HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN MAANTIEDE KUNNITTAIN Kaikki luvut ovat vuosien keskiarvoja, ikävakioitu

AVI Hakija Vaikutusalue Myönnetty Etelä-Suomen AVI Asikkalan kunta Asikkala Etelä-Suomen AVI Askolan kunta Askola Etelä-Suomen AVI Espoon

Muistio Nykyinen aluejako: 2 Hallituksen päätös rakennepoliittisen ohjelman toimeenpanosta

VM/KAO Saaristo-osakuntalisät ja niiden rahoitus koulutustaustalisästä v ALUSTAVA TIETO

KELPO-hankkeeseen osallistuvat kunnat ja niiden koordinaattorit (syksy 2009)

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KT KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2018

Kunta MTV3:n näkyvyysalue

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KT KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2016

Sivu TA VAPAUTUVAT ARAVUOKRA-ASUNNOT VUOSINA - 2 Varsinais-Suomi 00 Laitila Lieto Loimaa 0 Marttila 1 Masku 03 Mynämäki 2 Naantali 3 Nousiainen

Eläkkeelle numeroina 2013

terveydenhuollon nettomenot Kunta Väkiluku 1000 /as /as. /as. /as.

VM/KAO, maks 323 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -638 Vuoden 2014 tasolla mediaani -56

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, kaksiot (2h)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, yksiöt (1h)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, kolmiot ja isommat (3h+)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, kolmioissa ja isommissa asuvat (3h+)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, yksiöissä (1h) asuvat

LTH-tutkimukseen osallistuneet perheet, terveydenhoitajien ja vanhempien vastaukset sekä niiden kattavuus kunnittain 2018

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2015

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet lukien

ARA-vuokra-asuntokanta kunnittain (Tiedot on laskettu vuoden kuntien perusteella. Kuntaliitokset on huomioitu)

ARA-vuokra-asuntokanta kunnittain

Laskelma kuntien valtionosuusrahoituksesta ja sen yhteydessä maksettavista muista eristä vuonna 2013

VM/KAO/vs, maks 340 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -592 Vuoden 2014 tasolla mediaani -42

Ajoneuvokanta, kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot Taulu 1. Rekisterisssä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan

VM/KAO/vs, maks ESITYS, vos-muutokset kunnittain min

Two-person household, EUR per month

KOKO MAA ,1 0,6 1,47 Kuntien välinen lasten 0-15 nettomuutto , %

,67 28, ,40 27,90 KUNNITTAIN:

Ajoneuvokanta, mukana vain liikennekäytössä olevat ajoneuvot

Ajoneuvokanta, mukana vain liikennekäytössä olevat ajoneuvot

Kemera -työmäärät 2016 Toteutusilmoituksen saapumispäivä

Lausuntopyyntö STM 2015

Manner-Suomi

METSÄKANALINTUJEN METSÄSTYSAJAT

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2014

Kelan korvaamien taksimatkojen tilausnumerot kunnittain

Camera obscura -toiminta Toiminnan kohdennus. 1 Päivitetty Suomen NMKY:n liitto. CAM Toteutuksen suunnittelun lähtökohta

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP

Kaupunginhallituslkunnanhallitus

Kelan korvaamien taksimatkojen suorakorvausalueet kunnittain

Työllistymistä edistävässä palvelussa tai muussa toiminnassa. Työ- tai yritystoiminnan tuloa

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta /2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta

Eläkkeelle numeroina 2012

Åldersgrupper som får screeningskallelse enligt kommun 2010 Kommuner

Sote-järjestämislain, vos-uudistuksen ja -leikkausten yhteisvaikutukset kuntiin

Liite / Bilaga. Lausuntokierroksen jakelu / Sändlista för begäran om utlåtande. Kunnat Kommuner Gieldat. Akaa Alajärvi Asikkala Askola Aura

Käynnissä olevat kuntajakoselvitykset. Ville Nieminen

Ajoneuvokanta, mukana kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot Taulu 1b. Kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilastorekisterilasto, tuensaajat elokuussa Sivu 1 (10)

Etuus työllistymistä edistävän

Ajoneuvokanta, mukana kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot Taulu 1a. Kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan

Lausuntopyyntö STM 2015

kuntia kpl /kk /m2/kk m2 kuntia kpl /kk /m2/kk m2 Yhteensä: Manner-Suomi ,24 10, ,56 11,16 49,2 46,9 %

Taulu 2 Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilastorekisterilasto, tuensaajat tammikuussa Sivu 1 (10)

Etuus työllistymistä edistävän

Keskituloisten palkansaajapuolisoiden tuloverot vuonna 2019 kunnittain (kunnat verojen mukaisessa suuruusjärjestyksessä)

Selvitysperusteiden tarkastelua maakunnittain päivitys

Faba edustajistovaali 2015 Maidontuotanto-vaalipiirin vaalialueet

SISÄLLYS. N:o Työministeriön asetus. työvoimapoliittisen lausunnon antamisesta ja lausuntoon merkittävistä asioista

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Transkriptio:

TOIMIPISTEET - PAKETTIPALVELUT Kunta (lopullinen kysely Manner- Suomen kuntajaon 1.1.2016 mukaan) Akaa Alajärvi Alavieska Alavus Asikkala Askola Aura Enonkoski Enontekiö Espoo Eura Eurajoki Evijärvi Forssa Haapajärvi Haapavesi Hailuoto Halsua Hamina Hankasalmi Hanko Harjavalta Hartola Hattula Hausjärvi Heinola Heinävesi Helsinki Hirvensalmi Hollola Honkajoki Huittinen Humppila Hyrynsalmi Hyvinkää Hämeenkoski Hämeenkyrö Hämeenlinna Ii Iisalmi Iitti Ikaalinen Ilmajoki Ilomantsi Imatra Inari Inkoo Isojoki Isokyrö Jalasjärvi Janakkala Joensuu Jokioinen Joroinen Joutsa Juankoski Juuka Juupajoki 1 2 3 Kunnassa on kiinteä toimipiste, josta kuluttaja voi lähettää paketteja kotimaan toimipisteisiinne ja vastaanottaa Voiko kunnassa sijaitsevasta toimipisteestä lähettää paketteja yleisesti ulkomaille Voiko kunnassa sijaitsevaan toimipisteeseen vastaanottaa ulkomailta saapuvia paketteja Kommentit Selitteet toimipiste, josta kuluttaja voi lähettää paketteja yrityksenne 1 kotimaan toimipisteisiin ja vastaanottaa tällaisia paketteja. Lähetys tulee voida maksaa käteismaksutavalla. Jos kyllä, merkitkää soluun X. 2 3 toimipiste, josta kuluttaja voi lähettää paketin lähtökohtaisesti mihin tahansa ulkomaahan. Lähetys tulee voida maksaa käteismaksutavalla. Jos kyllä, merkitkää soluun X. toimipiste, johon toimitatte maahan saapuvia paketteja vastaanottajan noudettavaksi. Jos kyllä, merkitkää soluun X.

Juva Jyväskylä Jämijärvi Jämsä Järvenpää Kaarina Kaavi Kajaani Kalajoki Kangasala Kangasniemi Kankaanpää Kannonkoski Kannus Karijoki Karkkila Karstula Karvia Kaskinen Kauhajoki Kauhava Kauniainen Kaustinen Keitele Kemi Kemijärvi Keminmaa Kemiönsaari Kempele Kerava Keuruu Kihniö Kinnula Kirkkonummi Kitee Kittilä Kiuruvesi Kivijärvi Kokemäki Kokkola Kolari Konnevesi Kontiolahti Korsnäs Koski Tl Kotka Kouvola Kristiinankaupunki Kruunupyy Kuhmo Kuhmoinen Kuopio Kuortane Kurikka Kustavi Kuusamo Kyyjärvi Kärkölä Kärsämäki Köyliö Lahti Laihia Laitila Lapinjärvi Lapinlahti Lappajärvi

Lappeenranta Lapua Laukaa Lemi Lempäälä Leppävirta Lestijärvi Lieksa Lieto Liminka Liperi Lohja Loimaa Loppi Loviisa Luhanka Lumijoki Luoto Luumäki Luvia Maalahti Marttila Masku Merijärvi Merikarvia Miehikkälä Mikkeli Muhos Multia Muonio Mustasaari Muurame Mynämäki Myrskylä Mäntsälä Mänttä-Vilppula Mäntyharju Naantali Nakkila Nastola Nivala Nokia Nousiainen Nurmes Nurmijärvi Närpiö Orimattila Oripää Orivesi Oulainen Oulu Outokumpu Padasjoki Paimio Paltamo Parainen Parikkala Parkano Pedersören kunta Pelkosenniemi Pello Perho Pertunmaa Petäjävesi Pieksämäki Pielavesi

Pietarsaari Pihtipudas Pirkkala Polvijärvi Pomarkku Pori Pornainen Porvoo Posio Pudasjärvi Pukkila Punkalaidun Puolanka Puumala Pyhtää Pyhäjoki Pyhäjärvi Pyhäntä Pyhäranta Pälkäne Pöytyä Raahe Raasepori Raisio Rantasalmi Ranua Rauma Rautalampi Rautavaara Rautjärvi Reisjärvi Riihimäki Ristijärvi Rovaniemi Ruokolahti Ruovesi Rusko Rääkkylä Saarijärvi Salla Salo Sastamala Sauvo Savitaipale Savonlinna Savukoski Seinäjoki Sievi Siikainen Siikajoki Siikalatva Siilinjärvi Simo Sipoo Siuntio Sodankylä Soini Somero Sonkajärvi Sotkamo Sulkava Suomussalmi Suonenjoki Sysmä Säkylä Taipalsaari

Taivalkoski Taivassalo Tammela Tampere Tervo Tervola Teuva Tohmajärvi Toholampi Toivakka Tornio Turku Tuusniemi Tuusula Tyrnävä Ulvila Urjala Utajärvi Utsjoki Uurainen Uusikaarlepyy Uusikaupunki Vaala Vaasa Valkeakoski Valtimo Vantaa Varkaus Vehmaa Vesanto Vesilahti Veteli Vieremä Vihti Viitasaari Vimpeli Virolahti Virrat Vöyri Ylitornio Ylivieska Ylöjärvi Ypäjä Ähtäri Äänekoski Vesanto Vesilahti Veteli (Vetil) Vieremä Vihanti Vihti (Vichtis) Viitasaari Vimpeli Virolahti Virrat (Virdois) Vähäkyrö (Lillkyro) Vöyri (Vörå) Yli-Ii Ylitornio (Övertorneå) Ylivieska Ylöjärvi Ypäjä Ähtäri (Etseri) Äänekoski YHTEENSÄ 0 0 0