Päätöspöytäkirja 15/2018 Päätöspvm 28.2.2018 Elinkeino- ja työvoimapalvelut Porin kaupunki Konsernihallinnon toimiala Dnro PORI/459/02.05.01/2018 Toimialajohtaja Otsikko Porin retkeily- ja virkistysreittien sekä Tammentilan leirikeskuksen kunnossapito ja huolto, avustushakemus vuodelle 2018 Asian esittely ja perustelut Työllisyyden hoidon päällikkö Juha Laineen esitys 21.2.2018: "TUL:n Satakunnan piiri ry on toteuttanut 2000-luvun alusta lukien retkeilyreittien kunnossapitoa ja tarjonnut työllistetyille työmahdollisuuksia. Vuodesta 2017 alkaen TUL:n Satakunnan piirin tehtävät ovat keskittyneet reittien puu- ja jätehuoltoon sekä materiaalien kuljetukseen. Reittien rakenteelliset korjaukset ovat pääasiassa kaupungin vastuulla. Vuonna 2018 TUL:n Satakunnan piiri pystyy tarjoamaan huolto- ja kunnossapitotehtävissä viikoittain työtehtäviä 20-28 pitkäaikaistyöttömälle. Työllistettävät sijoittuvat pääasiassa työelämäkokeiluun. Yhdistyksellä on käytössään autot, joilla työllistettävät kuljetetaan Porin keskustasta Joutsijärvelle ja muille retkeilyreiteille. Lisäksi TUL:n Satakunnan piirillä on muuta huoltotoiminnassa vaadittavaa kalustoa. TUL:n Satakunnan piiri ry anoo kaupungilta 96 000 euron avustusta, jolla katetaan työnjohtajan palkkausmenot ja muut toiminnan järjestämisestä aiheutuvat menot. Esitän, että TUL:n Satakunnan piiri ry:lle myönnetään vuodelle 2018 yhteensä 96 000 euron avustus käytettäväksi Porin retkeilyreittien huolto- ja kunnossapitotoimintaan. Avustuksen myöntämisen perusteena on, että hanke tarjoaa merkittävän määrän työllistymisen aktiivitoimenpiteitä porilaisille työttömille ja tukee näin työllisyyspalveluiden toimintasuunnitelmaa. Avustus voidaan myöntää työllisyyspalveluiden kustannuspaikalta 141 14001, S1 141 51041." Päätös Päätän, että TUL:n Satakunnan piiri ry:lle myönnetään vuodelle 2018 yhteensä 96 000 euron avustus käytettäväksi Porin retkeilyreittien huolto- ja kunnossapitotoimintaan. Avustuksen myöntämisen perusteena on, että hanke tarjoaa merkittävän määrän työllistymisen aktiivitoimenpiteitä porilaisille työttömille ja tukee näin työllisyyspalveluiden toimintasuunnitelmaa.
Avustus myönnetään työllisyyspalveluiden kustannuspaikalta 14114001, S1 14151041. Allekirjoitus Lauri Kilkku KONS toimialajohtaja Tiedoksi TUL:n Satakunnan piiri ry Työllisyysyksikkö Pöytäkirja nähtävänä 7.3.2018 Liitteet Oikaisuvaatimusohje TUL:n Satakunnan piirin anomus Työllisyyden hoidon päällikkö Juha Laineen lausunto
Oikaisuvaatimusohjeet Oikeus oikaisuvaatimuksen tekemiseen Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä oikaisuvaatimuksen Porin kaupunginhallitukselle. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä Porin kaupungin jäsen. Oikaisuvaatimusaika Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän (7) päivän kuluttua päätöksen otteen lähettämisestä kirjeellä. Kaupungin jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi. Oikaisuvaatimuskirjelmän sisältö Oikaisuvaatimus tehdään kirjallisesti. Oikaisuvaatimuskirjelmä osoitetaan Porin kaupunginhallitukselle. Siinä ilmoitetaan päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu, sekä miten päätöstä vaaditaan oikaistavaksi. Oikaisuvaatimuskirjelmässä ilmoitetaan vaatimuksen tekijän nimi ja postiosoite, johon asiaa koskevat ilmoitukset vaatimuksen tekijälle voidaan toimittaa. Oikaisuvaatimuskirjelmä on allekirjoitettava. Oikaisuvaatimuskirjelmän liitteet Oikaisuvaatimuskirjelmään liitetään asiakirjat, joihin oikaisuvaatimuksen tekijä vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle. Asiamiehen on liitettävä oikaisuvaatimuskirjelmään valtakirja, ellei hänen oikeutensa toimia päämiehen puolesta ole epäilyksetön ilman valtakirjaakin. Oikaisuvaatimuksen perille toimittaminen Oikaisuvaatimuskirjelmä on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa Porin kaupungin kirjaamolle osoitteeseen: Porin kaupungin kirjaamo PL 121, 28101 Porin kaupunki käyntiosoite: Yrjönkatu 6 B 2. krs. puhelin (02) 623 4470 faksi (02) 634 9417 sähköpostiosoite: kirjaamo@pori.fi
Konsernihallinto Elinvoimayksikkö 21.02.2018 Toimialajohtaja Lauri Kilkku TUL:n Satakunnan piiri ry:n anomus Porin retkeily- ja virkistysreittien, sekä Tammentilan leirikeskuksen kunnossapito ja huolto, avustushakemus vuodelle 2018 TUL:n Satakunnan piiri ry on toteuttanut 2000-luvun alusta lukien retkeilyreittien kunnossapitoa ja tarjonnut työllistetyille työmahdollisuuksia. Vuodesta 2017 alkaen TUL:n Satakunnan piirin tehtävät ovat keskittyneet reittien puu- ja jätehuoltoon sekä materiaalien kuljetukseen. Reittien rakenteelliset korjaukset ovat pääasiassa kaupungin vastuulla. Vuonna 2018 TUL:n Satakunnan piiri pystyy tarjoamaan huolto- ja kunnossapitotehtävissä viikoittain työtehtäviä 20 28 pitkäaikaistyöttömälle. Työllistettävät sijoittuvat pääasiassa työelämäkokeiluun. Yhdistyksellä on käytössään autot, joilla työllistettävät kuljetetaan Porin keskustasta Joutsijärvelle ja muille retkeilyreiteille. Lisäksi TUL:n Satakunnan piirillä on muuta huoltotoiminnassa vaadittavaa kalustoa. TUL:n Satakunnan piiri ry anoo kaupungilta 96 000 euron avustusta, jolla katetaan työnjohtajan palkkausmenot ja muut toiminnan järjestämisestä aiheutuvat menot. Esitän, että TUL:n Satakunnan piiri ry:lle myönnetään vuodelle 2018 yhteensä 96 000 euron avustus käytettäväksi Porin retkeilyreittien huolto- ja kunnossapitotoimintaan. Avustuksen myöntämisen perusteena on, että hanke tarjoaa merkittävän määrän työllistymisen aktiivitoimenpiteitä porilaisille työttömille ja tukee näin työllisyyspalveluiden toimintasuunnitelmaa. Avustus voidaan myöntää työllisyyspalveluiden kustannuspaikalta 141 14001, S1 141 51041. Työllisyyden hoidon päällikkö Juha Laine LIITE TUL:n Satakunnan piiri ry:n anomus Porin kaupunki Työllisyyspalvelut Teljänkatu 5, 28130 Pori www.pori.fi Puhelin (02) 621 1100, Faksi (02) 635 3700 etunimi.sukunimii@pori.fi Y-tunnus 0137323-9