HANNU SAVOLA Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/
SISÄLLYSLUETTELO A Kalenterit 1 B Puheet 3
HANNU SAVOLAN ARKISTO Hannu Savola (s. 18.10.1949 Paavola, k. 13.2.2007 Helsinki) kävi Sanomien toimittajakoulun vuosina 1971-1972. Jo lukioaikana hän oli toiminut Kemijärvellä teinikuntansa lehden toimittajana. Savola aloitti Helsingin Sanomien politiikan toimituksessa vuonna 1973. Vuosina 1976-1978 Hannu Savola työskenteli päätoimittajien erityisavustajana. Toimitussihteeriksi hän siirtyi 1978. Savola palasi politiikan toimitukseen vuonna 1980. Hän oli yksi syksyllä 1981 julkaistun ja kohua herättäneen Tamminiemen pesänjakajat -teoksen kirjoittajista. Helsingin Sanomien politiikan toimittajien salanimellä kirjoittamassa teoksessa käsiteltiin presidentti Kekkosen huonoa terveydentilaa ja hänen seuraajikseen tulevissa presidentinvaaleissa pyrkiviä poliitikoita. Vuonna 1982 Savola siirtyi Suomen Kuvalehden toimituspäälliköksi. Kolme vuotta myöhemmin hän palasi Sanomiin aloittaen toimittajana Ilta-Sanomissa. Vuonna 1986 toimituspäälliköksi kohonnut Savola aloitti lehden uutispäätoimittajana vuonna 1991. Ilta-Sanomien vastaavaksi päätoimittajaksi hänet valittiin syyskuussa 2006 Antti-Pekka Pietilän erottua. Ilta-Sanomien vastaavana päätoimittajana Hannu Savola ehti toimia vain muutaman kuukauden. Loppuvuonna 1991 sairauslomalle jäänyt Savola menehtyi sairauskohtaukseen 13. helmikuuta 2007. Rajavuodet 1985-2006 Päävuodet 1985-2006 Määrä (hm) 0,12 Järjestämistyöt 18.10.2011, luovutukset 15/2007 ja 16/2007, Petri Marjeta Järjestämisperiaate Asiakirjojen alkuperäinen järjestys on säilytetty Huomautus Ei huomautuksia Käyttörajoitukset Ei käyttörajoituksia
Sivu Hannu Savola 1 Sarjan nimi Kalenterit Sarjan tunnus A sp/tn tns sy Vuosi Arkistoyksikön tiedot Huomautuksia 1 ko 1985 Kalenteri: Memo-viikkomuistio. 1985. 1986 Kalenteri: Memo-viikkomuistio. 1986. 1987 Kalenteri: Memo-viikkomuistio. 1987. 1988 Kalenteri: Memo-viikkomuistio. 1988. 1989 Kalenteri: Memo-viikkomuistio. 1989. 1990 Kalenteri: Memo-viikkomuistio. 1990. 1991 Kalenteri: Memo-viikkomuistio. 1991. 1992 Kalenteri: Memo-viikkomuistio. 1992. 1993 Kalenteri: Memo-viikkomuistio. 1993. 1994 Kalenteri: Memo-viikkomuistio. 1994. 1995 Kalenteri: Memo-viikkomuistio. 1995. 1996 Kalenteri: Memo-viikkomuistio. 1996. 2 ko 1997 Kalenteri: Memo-viikkomuistio. 1997. 1998 Kalenteri: Memo-viikkomuistio. 1998. 1999 Kalenteri: Memo-viikkomuistio. 1999. sp/tn=säilytyspaikka/tiedostonimi tns=säilytysyksikön tunnus sy=säilytysyksikkö (ko=kotelo, si=sidos, la=laatikko, sä=sähköinen asiakirja, pa=paketti, mu=muu)
Sivu Hannu Savola 2 Sarjan nimi Kalenterit Sarjan tunnus A sp/tn tns sy Vuosi Arkistoyksikön tiedot Huomautuksia 2 ko 2000 Kalenteri: Memo-viikkomuistio. 2000. 2001 Kalenteri: Memo-viikkomuistio. 2001. 2002 Kalenteri: Memo-viikkomuistio. 2002. 2003 Kalenteri: Memo-viikkomuistio. 2003. 2004 Kalenteri: Memo-viikkomuistio. 2004. 2005 Kalenteri: Memo-viikkomuistio. 2005. 2006 Kalenteri: Memo-viikkomuistio. 2006. sp/tn=säilytyspaikka/tiedostonimi tns=säilytysyksikön tunnus sy=säilytysyksikkö (ko=kotelo, si=sidos, la=laatikko, sä=sähköinen asiakirja, pa=paketti, mu=muu)
Sivu Hannu Savola 3 Sarjan nimi Puheet Sarjan tunnus B sp/tn tns sy Vuosi Arkistoyksikön tiedot Huomautuksia 2 ko 2002 Puhe Vesa-Pekka Koljosen 60-vuotisjuhla- liitteenä illalliskutsu ja illallisella. Hannu Savola. 4.10.2002. osallistujaluettelo (3 s., liitteitä 2 s.) sp/tn=säilytyspaikka/tiedostonimi tns=säilytysyksikön tunnus sy=säilytysyksikkö (ko=kotelo, si=sidos, la=laatikko, sä=sähköinen asiakirja, pa=paketti, mu=muu)