Tutkintoluettelo. kaukolämpöasentajan ammattitutkinto sihteerin ammattitutkinto. vanhustyön erikoisammattitutkinto oppisopimuskoulutus

Samankaltaiset tiedostot
LUONNONVARA- JA YMPÄRISTÖALA

Julkaistu Helsingissä 20 päivänä huhtikuuta /2015 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus

AMMATTITUTKINTOSTIPENDI VUONNA 2010 AMMTTITUTKINNOT JA ERIKOISAMMATTITUTKINNOT Myönteiset päätökset edunsaajan suorittaman tutkinnon ja sukupuolen

AMMATILLISESTA AIKUISKOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN 13 :N 1 MOMENTISSA TARKOITETUT TUTKINNOT. Lasten ja nuorten erityisohjaajan ammattitutkinto

AMMATILLISESTA AIKUISKOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN 13 :N 1 MOMENTISSA TARKOITETUT TUTKINNOT. Lasten ja nuorten erityisohjaajan ammattitutkinto

Julkaistu Helsingissä 30 päivänä syyskuuta /2013 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus

AMMATILLISESTA AIKUISKOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (631/1998) 13 :SSÄ TARKOITETUT TUTKINNOT

AMMATTITUTKINTOSTIPENDI VUONNA 2007 MYÖNTEISET PÄÄTÖKSEN EDUNSAAJAN SUORITTAMAN TUTKINNON JA SUKUPUOLEN MUKAAN Tutkinto Miehet Naiset yhteensä

AMMATTITUTKINTOSTIPENDI VUONNA 2008 MYÖNTEISET PÄÄTÖKSEN EDUNSAAJAN SUORITTAMAN TUTKINNON JA SUKUPUOLEN MUKAAN Tutkinto Miehet Naiset yhteensä

AMMATTITUTKINTOSTIPENDI VUONNA 2009 Myönteiset päätökset edunsaajan suorittaman tutkinnon ja sukupuolen mukaan Tutkinto Miehet Naiset yhteensä

Erikoisammattitutkinto Tarhaajamestarin erikoisammattitutkinto

AMMATILLISET NÄYTTÖTUTKINNOT

Oppisopimus ON HYVÄ DIILI. Ammatilliset näyttötutkinnot

AMMATTITUTKINTOSTIPENDI 2011 AMMATTITUTKINNOT JA ERIKOISAMMATTITUTKINNOT Myönteiset päätökset edunsaajan suorittaman tutkinnon ja sukupuolen mukaan

Tutkintoluettelo. Tietoa ammatillisen koulutuksen tutkintovaihtoehdoista

Hämeenlinnan seudun oppisopimustoimisto Hattelmalantie 25, rak. K Hämeenlinna OPPISOPIMUSTUTKINNOT

Tutkintorakenteesta poistuneet tutkinnot työelämätoimikuntien toimialoissa

Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama oppisopimuskoulutus on osallistujalle maksuton.

Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama oppisopimuskoulutus on osallistujalle maksuton.

HUMANISTINEN JA KASVATUSALA KULTTUURIALA YHTEISKUNTATIETEIDEN, LIIKETALOUDEN JA HALLINNON ALA

HUMANISTINEN JA KASVATUSALA KULTTUURIALA YHTEISKUNTATIETEIDEN, LIIKETALOUDEN JA HALLINNON ALA

Oppisopimuskoulutus. Tutkintoluettelo

Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä

Opetushallitus. Toimialaan kuuluvat tutkinnot lukien

Tutkinnot. Tiesitkö, että Keudan koulutustarjonta sisältää. yli 370 oppisopimuksella suoritettavaa

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2005 N:o Valtioneuvoston asetus. N:o 1035

Oppisopimus sopii niin nuorelle kuin aikuiselle, uudelle työntekijälle tai jo työssä olevalle sekä yrittäjälle. Perustuu työsuhteeseen

Julkaistu Helsingissä 14 päivänä tammikuuta /2011. Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus

AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALITTUJEN ALIMMAT PISTEMÄÄRÄT 2015

OPISKELIJAT Palvelut ja hyvinvointi -toimiala

liite, ammatilliset perustutkinnot, ammattitutkinnot ja erikoisammattitutkinnot

1 Luonnontieteellisen alan konservoinnin ammattitutkinto Maalarin ammattitutkinto (yhteinen prosessikemian-

AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALITTUJEN ALIMMAT PISTEMÄÄRÄT KESÄLLÄ 2014

AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALITTUJEN ALIMMAT PISTEMÄÄRÄT 2016

Julkaistu Helsingissä 22 päivänä lokakuuta /2014 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus. ammatillisen koulutuksen tutkintorakenteesta

YHTEISKUNTATIETEIDEN, LIIKETALOUDEN JA HALLINNON ALA

Ammatillisten perustutkintojen sijoittuminen koulutusaloille LIITE 1

LUONNONVARA-ALA. Maatalousalan perustutkinto 1580 Maatilatalouden koulutusohjelma Maaseutuyrittäjä

Julkaistu Helsingissä 1 päivänä helmikuuta /2012 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus

TUTKINTOKOHTAISET VASTUUHENKILÖT Perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkinnot/koulutustoimikunnat/tutkintotoimikunnat

Julkaistu Helsingissä 2 päivänä maaliskuuta /2011 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus

SISÄLLYS. N:o Tasavallan presidentin asetus

1 koulutustoimikunta Nuorisoalan ja muun ohjaustoiminnan koulutustoimikunta

Keudan ammattiopisto

Ammattilaiseksi oppisopimuksella

OPH LUONNOS OPH LUONNOS

TUTKINTOLUETTELO. Valittavana yli 380 tutkintoa. Keudan oppisopimuskeskus. Tartu tilaisuuteen ja kouluttaudu unelmiesi ammattiin!

AMMATILLISTEN TUTKINTOJEN JA KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISLUPA LUKIEN

Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus

terveydentilasuositukset

Ammatilliset tutkinnot ja työelämätoimikunnat, joiden toimialaan tutkinnot kuuluvat lukien

AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALITTUJEN ALIMMAT PISTEMÄÄRÄT 2017

AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALITTUJEN ALIMMAT PISTEMÄÄRÄT 2017

TERVETULOA HELSINKIIN!

arboristin ammattitutkinto

02 kustannusryhmä Kauppa, hallinto ja oikeustieteet

AMMATILLISET PERUSTUTKINNOT LUKIEN AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVAT UUDET RAJOITUKSET

SISÄLLYS. N:o24. Opetusministeriön asetus. ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa tarkoitetusta tutkintorakenteesta

Audiovisuaalisen viestinnän perustutkinto Pääsy- ja soveltuvuuskokeet

Ajoneuvonosturinkuljettajan tutkintotoimikunta Asiakirjahallinnon ja arkistoinnin tutkintotoimikunta 8873

Hae meille jatkuvassa haussa!

AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALITTUJEN ALIMMAT PISTEMÄÄRÄT 2018

AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALITTUJEN ALIMMAT PISTEMÄÄRÄT 2019

SISÄLLYS. N:o Opetusministeriön asetus. ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa tarkoitetusta tutkintorakenteesta

Oppisopimus ON HYVÄ DIILI. Ammatilliset näyttötutkinnot

ALOITUSPAIKAT 2016 AmoV AmoJp AmoJtk AmoK AmoL AmoN AmoO AmoNi AIKO Yht.

Liite, ammatilliset perustutkinnot, ammattitutkinnot ja erikoisammattitutkinnot

ALOITUSPAIKAT Yht. AmoJtk AmoK. Ylitys / Alitus. AmoJp. AmoNi AIKO. AmoO. AmoN. AmoV. AmoL. Alpat 2014

Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus

LOMAKE 3 Voimassaolo (Kaikki) Kaikki,myös poistuvat Kustannusryhmä (Useita kohteita) Kaikki

Oppisopimus ON HYVÄ DIILI. Ammatilliset näyttötutkinnot

PERUSTUTKINTO- KOHTAISET TER- VEYDENTILAVAATI- MUKSET

Koulutustarjonta syksyllä 2018 alkava koulutus. Ajankohtaista Amiksesta Riitta Murtorinne

Ammatilliset tutkinnot ja työelämätoimikunnat, joiden toimialaan tutkinnot kuuluvat lukien

Tampereen kaupungin yhteistoimintasopimuksen mukainen neuvottelu

ALOITUSPAIKAT 2017 AmoV AmoJp AmoJtk AmoK AmoL AmoN AmoO AmoNi AIKO Yht.

ALOITUSPAIKAT Yht. AmoJtk AmoK. AmoJp. Ylitys / Alitus. AmoNi AIKO. AmoO. AmoN. AmoV. AmoL. Alpat

TUTKINTOTOIMIKUNNAT

Opinvipinää

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/110/531/2017, ja Länsirannikon Koulutus Oy:n vastine 11.8.

Liite 4, AmoJtk JK / 8

ALOITUSPAIKAT 2018 AmoV AmoJp AmoJtk AmoK AmoL AmoN AmoO AmoNi Aiko Yhteensä

Nuorten koulutuksen aloittajatarpeet sekä OKM:n ehdotus valtakunnallisiksi tavoitteiksi vuodelle 2016 KORKEAKOULUTUS. Varsinais-Suomi + Satakunta

SYKSY 2015 AIKUISKOULUTUSKALENTERI TREDUSTA TUHANSIIN TÖIHIN

HUMANISTINEN JA KASVATUSALA. Vapaa-aika ja nuorisotyö

Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus

Uudistuneet ammatilliset perustutkinnot ja valmistavat koulutukset

Tavoitekehitys, Varsinais-Suomi

Oulun seudun ammattiopisto OSAO Koulutustarjonta Yhteishaku Yhteishaku on osoitteessa:

Koulutustarjonta. Yhteishaku kevät Oulun seudun ammattiopisto

TREDUSTA TUHANSIIN TÖIHIN SYKSY 2016 AIKUISKOULUTUSKALENTERI

Rovaniemen koulutuskuntayhtymä - PÄÄTTÖ-kysely vertailu

KEVÄT 2016 AIKUISKOULUTUSKALENTERI TREDUSTA TUHANSIIN TÖIHIN

Nuorten koulutuksen maakunnalliset aloittajatarpeet sekä OKM:n ehdotus valtakunnallisiksi tavoitteiksi vuodelle 2016

OPPISOPIMUS Joustava, yksilöllinen ja käytännönläheinen

HUMANISTINEN JA KASVATUSALA

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TUTKINTORAKENTEESEEN KUULUVAT TUTKINNOT ALKAEN

HUMANISTINEN JA KASVATUSALA. Perusteet vuodelta. Nykyinen tutkintorakenne Asetukset 216/2001, muut. 3/2011 ja 693/2013

STÅHLBERGINKATU - SVINHUFVUDINKATU, LAHTI. Koulutuskeskus Salpaus puh

Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös ja opetus- ja kulttuuriministeriön muutettu päätös , OKM/85/531/2017

Transkriptio:

OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN HYRIA OPAS Tutkintoluettelo Opetushallituksen hyväksymät toisen asteen tutkinnot rakennusalan perustutkinto baarimestarin erikoisammattitutkinto eläintenhoitaja sähköasentajan oppisopimuskoulutus lähihoitaja tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto kaukolämpöasentajan ammattitutkinto sihteerin ammattitutkinto vanhustyön erikoisammattitutkinto oppisopimuskoulutus taloushallinnon ammattitutkinto tuotekehittäjän erikoisammattitutkinto oppisopimuskoulutus kone- ja metallialan perustutkinto yrittäjän ammattitutkinto oppisopimuskoulutus ravintolakokin ammattitutkinto liiketalouden perustutkinto audiovisuaalisen viestinnän perustutkinto logistiikan perustutkinto arboristin ammattitutkinto luonto- ja eräoppaan ammattitutkinto vartijan ammattitutkinto oppisopimuskoulutus oppisopimuskoulutus teknisen suunnittelun perustutkinto

Tutkintoluettelo HUMANISTINEN JA KASVATUS- ALA VAPAA-AIKA JA NUORISOTYÖ Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen pt - nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaaja Lasten ja nuorten erityisohjaajan at KIELITIETEET Viittomakielisen ohjauksen pt - viittomakielen ohjaaja Asioimistulkin at Oikeustulkin eat OPETUS- JA KASVATUSTYÖ Lapsi- ja perhetyön pt - lastenohjaaja MUU HUMANISTISEN JA KASVATUSALAN KOULUTUS Suntion at KULTTUURIALA KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSALA Käsi- ja taideteollisuuden pt - artesaani Aseseppäkisällin at Kultaajakisällin at Käsityöntekijän at Lasinpuhaltajakisällin at Luonnontieteellisen alan konservoinnin at Maalarin at Puusepänalan at Restaurointikisällin at Romanikulttuurin ohjaajan at Saamenkäsityökisällin at Seppäkisällin at Sisustusalan at Soitinrakentajakisällin at Tekstiilialan at Vaatetusalan at Veneenrakentajan at Verhoilijan at Aseseppämestarin eat Kultaajamestarin eat Käsityömestarin eat Lasinpuhaltajamestarin eat Maalarimestarin eat Puusepänalan eat Restaurointimestarin eat Romanikulttuurin ohjaajan eat Saamenkäsityömestarin eat Seppämestarin eat Soitinrakentajamestarin eat Tekstiilialan eat Vaatetusalan eat Venemestarin eat Verhoilijamestarin eat VIESTINTÄ- JA INFORMAATIOTIETEET Audiovisuaalisen viestinnän pt - media-assistentti Kuvallisen ilmaisun pt - kuva-artesaani Audiovisuaalisen viestinnän at Tieto- ja kirjastopalvelujen at Valokuvaajan at Audiovisuaalisen viestinnän eat Valokuvaajan eat TEATTERI JA TANSSI Tanssialan pt - tanssija Teatterialan at Teatterialan eat MUSIIKKI Musiikkialan pt - muusikko - musiikkiteknologi - pianonvirittäjä Rytmimusiikkituotannon at Suurin osa tutkinnoista on mahdollista suorittaa oppisopimuskoulutuksena. 2 3 SIRKUSALA Sirkusalan pt - sirkusartisti YHTEISKUNTATIETEIDEN, LIIKE- TALOUDEN JA HALLINNON ALA LIIKETALOUS JA KAUPPA Liiketalouden pt - merkonomi Asiakirjahallinnon ja arkistotoimen at Finanssialan at Isännöinnin at Kiinteistövälitysalan at Lähiesimiestyön at Markkinointiviestinnän at Myynnin at Sihteerin at Taloushallinnon at Tullialan at Ulkomaankaupan at Viestinvälitys- ja logistiikkapalvelujen at Virastomestarin at Yrittäjän at Johtamisen eat Kaupan esimiehen eat Markkinointiviestinnän eat Talous- ja henkilöstöhallinnon eat Ulkomaankaupan eat Viestinvälitys- ja logistiikkapalvelujen eat Yritysjohtamisen eat Yritysneuvojan eat

LUONNONTIETEIDEN ALA TIETOJENKÄSITTELY Tieto- ja viestintätekniikan pt - datanomi Tieto- ja viestintätekniikan at Tieto- ja viestintätekniikan eat TEKNIIKAN JA LIIKENTEEN ALA ARKKITEHTUURI JA RAKENTAMINEN Kiinteistöpalvelujen pt - kiinteistönhoitaja - toimitilahuoltaja Maanmittausalan pt - kartoittaja Rakennusalan pt - maarakentaja - maarakennuskoneen kuljettaja - talonrakentaja - kivirakentaja Talotekniikan pt - putkiasentaja - lämmityslaiteasentaja - ilmanvaihtoasentaja - tekninen eristäjä - rakennuspeltiseppä - kylmäasentaja Ammattisukeltajan at Ilmastointiasentajan at Ilmastointijärjestelmien puhdistajan at Kaukolämpöasentajan at Kiinteistöpalvelujen at Kylmäasentajan at Lattianpäällystäjän at Lämmityslaiteasentajan at Maanmittausalan at Maarakennusalan at Putkiasentajan at Rakennuspeltisepän at Rakennustuotannon at Rakennustuotealan at Talonrakennusalan at Teknisen eristäjän at Vesihuoltoalan at Ilmastointiasentajan eat Kaukolämpöyliasentajan eat Kiinteistöpalvelujen eat Kylmämestarin eat Lattiamestarin eat Maarakennusalan eat Putkiasentajan eat Rakennuspeltiseppämestarin eat Rakennusalan työmaapäällikön eat Talonrakennusalan eat KONE-, METALLI- JA ENERGIATEKNIIKKA Kone- ja metallialan pt - automaatioasentaja - hienomekaanikko - koneenasentaja - koneistaja - kunnossapitoasentaja - levyseppähitsaaja - työvälinevalmistaja - valaja - valumallinvalmistaja Hissiasentajan at Hitsaajan at Kaivosalan at Koneenasentajan at Koneistajan at Laivanrakentajan at Levytekniikan at Metallien jalostuksen at Teollisuusputkiasentajan at Työvälinevalmistajan at Valajan at Valumallin valmistajan at Hitsaajamestarin eat Koneenasentajamestarin eat Koneistajamestarin eat Laivanrakennusalan eat Levytyömestarin eat Teollisuusalojen työnjohdon eat Työvälinemestarin eat Valajamestarin eat Valumallimestarin eat SÄHKÖ- JA AUTOMAATIOTEKNIIKKA Sähkö- ja automaatiotekniikan pt - sähköasentaja - automaatioasentaja Automaatioasentajan at Sähköteollisuuden at Kiskoliikenteen turvalaiteasentajan at Kotitalouskoneasentajan at Sähköasentajan at Sähköverkkoasentajan at Tuulivoima-asentajan at Voimalaitoksen käyttäjän at Automaatioyliasentajan eat Sähköverkkoalan eat Sähköyliasentajan eat TIETO- JA TIETOLIIKENNETEKNIIKKA Tieto- ja tietoliikennetekniikan pt - ICT-asentaja - elektroniikka-asentaja Teollisuussähköasentajan at GRAAFINEN JA VIESTINTÄTEKNIIKKA Painoviestinnän pt - painotuotantoassistentti Digitaalipainajan at Jälkikäsittelykoneenhoitajan at Kirjansitojan at Painajan at Painopinnanvalmistajan at Faktorin eat Kirjansitojamestarin eat Konesitojamestarin eat Painajamestarin eat Rotaatiomestarin eat Sivunvalmistajamestarin eat 4 5

ELINTARVIKEALA JA BIOTEKNIIKKA Elintarvikealan pt - elintarvikkeiden valmistaja - leipuri-kondiittori - lihatuotteiden valmistaja - meijeristi Elintarvikejalostajan at Elintarviketeollisuuden at Kondiittorin at Leipomoteollisuuden at Leipurin at Lihanjalostajan at Lihantarkastuksen at Lihateollisuuden at Maidonjalostajan at Meijeriteollisuuden at Elintarviketekniikan eat Kondiittorimestarin eat Leipurimestarin eat PROSESSI-, KEMIAN- JA MATERIAALITEKNIIKKA Laboratorioalan pt - laborantti Muovi- ja kumitekniikan pt - kumituotevalmistaja - muovituotevalmistaja Pintakäsittelyalan pt - lattianpäällystäjä - maalari - pintakäsittelijä Prosessiteollisuuden pt - prosessinhoitaja Puualan pt - puuseppä Veneenrakennuksen pt - veneenrakentaja Verhoilu- ja sisustusalan pt - verhoilija - sisustaja Kemianteollisuuden at Korroosionestomaalarin at Kumialan at Lasikeraamisen alan at Levyalan at Maalarin at Muovimekaanikon at Paperiteollisuuden at Puusepän alan at Saha-alan at Teollisen pintakäsittelijän at Veneenrakentajan at Kemianteollisuuden eat Levymestarin eat Maalarimestarin eat Muovitekniikan eat Paperiteollisuuden eat Pintakäsittelymestarin eat Puusepän alan eat Sahamestarin eat Venemestarin eat TEKSTIILI- JA VAATETUSTEKNIIKKA Tekstiili- ja vaatetusalan pt - vaatetusompelija - sisustusompelija - modisti - vaatturi - tektiilinvalmistaja - tekstiilihuoltaja - suutari Jalkinealan at Laukku- ja nahka-alan at Nahanvalmistajan at Tekstiilialan at Turkkurin at Vaatetusalan at Jalkinealan eat Laukku- ja nahkamestarin eat Nahanvalmistajamestarin eat Tekstiilialan eat Turkkurimestarin eat Vaatetusalan eat AJONEUVO- JA KULJETUSTEKNIIKKA Autoalan pt - ajoneuvoasentaja - autokorinkorjaaja - automaalari - automyyjä - varaosamyyjä - pienkonekorjaaja Lentokoneasennuksen pt - avioniikka-asentaja - lentokoneasentaja Logistiikan pt - autonkuljettaja - varastonhoitaja - linja-autonkuljettaja - yhdistelmäajoneuvonkuljettaja - lentoasemahuoltaja Merenkulkualan pt - korjaaja - laivasähköasentaja - vahtikonemestari - vahtiperämies Ajoneuvonosturinkuljettajan at Auto- ja kuljetusalan työnjohdon at Autokorimekaanikon at Automaalarin at Automyyjän at Henkilöautomekaanikon at Lastinkäsittelyalan at Lentoasemapalvelujen at Lentokonetekniikan at Linja-autonkuljettajan at Metsäkoneasentajan at Pienkonemekaanikon at Puutavaran autokuljetuksen at Raskaskalustomekaanikon at Varaosamyyjän at Varastoalan at Yhdistelmäajoneuvonkuljettajan at Autoalan myyjän eat Autoalan työnjohdon eat Autokorimestarin eat Automaalarimestarin eat Automekaanikon eat Laivasähkömestarin eat Lastinkäsittelyalan eat Lentokonetekniikan eat Liikenne-esimiehen eat Liikenneopettajan eat Varastoalan eat 6 7

MUU TEKNIIKAN JA LIIKENTEEN ALAN KOULUTUS Kaivosalan pt - kaivosmies - rikastaja Kello- ja mikromekaniikan pt - kelloseppä - mikromekaanikko Lennonjohdon pt - lennonjohtaja Teknisen suunnittelun pt - suunnitteluassistentti Turvallisuusalan pt - turvallisuusvalvoja Kivimiehen at Kunnossapidon at Lukkosepän at Mittaajan ja kalibroijan at Nuohoojan at Rautatiekaluston kunnossapidon at Rengasalan at Sisustusalan at Suunnitteluassistentin at Vartijan at Ympäristöhuollon at Kunnossapidon eat Lukkoseppämestarin eat Nuohoojamestarin eat Sisustusalan eat Tekniikan eat Tuotekehittäjän eat Turvallisuusvalvojan eat Ympäristöalan eat LUONNONVARA- JA YMPÄRISTÖ- ALA MAATILATALOUS Hevostalouden pt - hevostenhoitaja - ratsastuksenohjaaja Maatalousalan pt - maaseutuyrittäjä - turkistarhaaja - eläintenhoitaja Hevostenvalmentajan at Kengityssepän at Luonnonmukaisen tuotannon at Maatalouskoneasentajan at Mehiläistarhaajan at Ratsastuksenopettajan at Seminologin at Tuotantoeläinten hoidon ja hyvinvoinnin at Viljelijän at Maaseudun vesitalouden eat Ratsastuksenopettajan eat Tallimestarin eat Tarhaajamestarin eat PUUTARHATALOUS Puutarhatalouden pt - puutarhuri Arboristin at Floristin at Viheralan at Vihersisustajan at Viinintuotannon at Viljelypuutarhurin at Floristimestarin eat Viheralan eat Taimistomestarin eat KALATALOUS Kalatalouden pt - kalanjalostaja - kalanviljelijä - kalastaja - kalastuksenohjaaja Kalanjalostajan at Kalanviljelijän at Kalastusoppaan at METSÄTALOUS Metsäalan pt - metsuri-metsäpalvelujen tuottaja - metsäkoneenkuljettaja - metsäkoneasentaja - metsäenergian tuottaja Bioenergia-alan at Metsäkoneenkuljettajan at Metsätalousyrittäjän at Metsämestarin eat Puunkorjuun eat LUONTO- JA YMPÄRISTÖALA Luonto- ja ympäristöalan pt - ympäristönhoitaja - luonto-ohjaaja - luonnonvaratuottaja - luonto- ja ympäristöneuvoja - poronhoitaja Erä- ja luonto-oppaan at Luonnontuotealan at Porotalouden at Keruutuotetarkastajan eat Luontokartoittajan eat Riistamestarin eat MUU LUONNONVARA- JA YMPÄRISTÖALAN KOULUTUS Eläintenhoitajan at Golfkentänhoitajan at Golfkenttämestarin eat Koe-eläintenhoitajan eat Maaseudun kehittäjän eat SOSIAALI-, TERVEYS- JA LIIKUNTA-ALA SOSIAALIALA Koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen at Perhepäivähoitajan at 8 9

Koulunkäyntiavustajan eat TERVEYSALA Jalkojenhoidon at Kipsausalan at Obduktiopreparaattorin at Kipsimestarin eat Psykiatrisen hoidon eat SOSIAALI- JA TERVEYSALOJEN YHTEISET Sosiaali- ja terveysalan pt - lähihoitaja Kehitysvamma-alan at Päihdetyön at Kehitysvamma-alan eat Näkövammaistaitojen ohjaajan eat Puhevammaisten tulkin eat Työvalmennuksen eat Vanhustyön eat HAMMASLÄÄKETIEDE JA MUU HAMMASHUOLTO Hammastekniikan pt - hammaslaborantti KUNTOUTUS JA LIIKUNTA Liikunnanohjauksen pt - liikuntaneuvoja Hierojan at Liikunnan at Liikuntapaikkojenhoitajan at Valmentajan at Hierojan eat Liikuntapaikkamestarin eat Valmentajan eat TEKNISET TERVEYSPALVELUT Optiikkahiojan at Välinehuoltajan at Välinehuoltajan eat FARMASIA JA MUU LÄÄKEHUOLTO Lääkealan pt - farmanomi - lääketeknikko KAUNEUDENHOITOALA Hiusalan pt - parturi-kampaaja Kauneudenhoitoalan pt - kosmetologi - kosmetiikkaneuvoja Hiusalan at Hiusalan eat Kosmetologin eat MATKAILU-, RAVITSEMIS- JA TALOUSALA MATKAILUALA Matkailualan pt - matkailupalvelujen tuottaja - matkailuvirkailija Maaseutumatkailun at Matkailun ohjelmapalvelun at Matkaoppaan at Matkatoimistovirkailijan at MAJOITUS- JA RAVITSEMISALA Hotelli-, ravintola- ja catering-alan pt - kokki - tarjoilija - vastaanottovirkailija Hotellivirkailijan at Ravintolakokin at Suurtalouskokin at Tarjoilijan at Baarimestarin eat Dieettikokin eat Majoitus- ja ravitsemisalan esimiehen eat Ruokamestarin eat KOTITYÖ- JA PUHDISTUSPALVELUALA Kotityö- ja puhdistuspalvelujen pt - kodinhuoltaja - toimitilahuoltaja Kotityöpalvelujen at Laitoshuoltajan at Tekstiilihuollon at Pesulateknikon eat Siivousteknikon eat Siivoustyönohjaajan eat Hyriassa voit suorittaa reilut 60 erilaista perus-, ammatti- tai erikoisammattitutkintoa joko nuorten tai aikuisten koulutuksessa! Järjestämme koulutusta kaikilla aloilla. Kaikki aikuisten tutkinnot on mahdollista suorittaa myös oppisopimuksella. 10 11

Soveltumattomuutta ja opiskeluturvallisuutta koskeva lainsäädäntö (ns. SORA-lainsäädäntö) Lakisäädännöllä on lisätty koulutuksen järjestäjien mahdollisuutta puuttua tilanteisiin, jotka liittyvät opiskelijoita koskeviin soveltumattomuus- ja turvallisuuskysymyksiin. Erityisesti pyritään parantamaan potilas- ja asiakasturvallisuutta, liikenteen turvallisuutta, alaikäisten turvallisuutta, opiskelu- ja työyhteisön turvallisuutta sekä yksittäisen opiskelijan oikeusturvaa. Rajoitukset koskevat joitakin seuraavien alojen tutkintoja: humanistinen ja kasvatusala, sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala, luonnonvara- ja ympäristöala sekä tekniikan ja liikenteen ala. Näillä aloilla edellytetään, että opiskelijaksi otettava on terveydentilaltaan ja toimintakyvyltään kykenevä opintoihin liittyviin käytännön tehtäviin tai harjoitteluun. Oppisopimusopiskelijalta voidaan opiskelukyvyn arviointia varten pyytää otetta rikosrekisteristä. Otetta voidaan pyytää vain niiltä opiskelijoilta, joiden opintoihin liittyvä harjoittelu tai muut tehtävät edellyttävät alaikäisten parissa työskentelyä, ja sitä pyydetään ennen harjoittelun tai tehtävien alkamista. Hyria oppisopimuspalvelut Kauppalankatu 18, Hyvinkää Sakonkatu 1, Riihimäki puh. 040 765 5816 puh. 040 765 5817 puh. 040 510 6244 www.hyria.fi/oppisopimus oppisopimus@hyria.fi Tarkemmat alakohtaiset yhteystiedot löydät kotisivuiltamme. Luettelo on päivitetty tammikuussa 2016. Tarkempia tietoja SORA-lainsäädännöstä ja tutkinnoista saat opetus- ja kulttuuriministeriön nettisivuilta osoitteesta www. minedu.fi.