VarTe ry:n toimintakertomus 2013 1 (7) 1. Johtoelimet ja toimihenkilöt Hallitus: Pekka Purho, puheenjohtaja; Teemu Marjamäki, varapuheenjohtaja; Leena Kainomaa, taloudenhoitaja; Pekka Marjamäki, sihteeri; Jere Nieminen; Janne Janhonen; Päivi Pulkkinen; ja Matti Vehmas. Tilintarkastaja: Jouko Taipale. Valmennusjaosto: Pekka Purho, pj. Talousjaosto: Leena Kainomaa, pj. Virkistysjaosto: Päivi Pulkkinen, pj. Kilpailujaosto: Teemu Marjamäki, pj. Varainhoitojaosto: Leena Kainomaa, pj. Toimihenkilökaavio kokonaisuudessaan on toimintakertomuksen lopussa. Seuran edustajat Länsi-Vantaan tenniskeskus Oy:n hallituksessa vuonna 2013: Pekka Purho, Juha Hiekkala, Teemu Marjamäki, Pekka Marjamäki, Leena Kainomaa ja Ari Manninen. 2. Seuran kokoukset Seuran kevätkokous pidettiin 11.4.2013. Kokoukseen osallistui 10 äänioikeutettua jäsentä. Syyskokous pidettiin 11.11.2013, osallistujia oli 9 äänioikeutettua jäsentä. Hallitus kokoontui 6 kertaa vuonna 2013. Vuonna 2013 julkaistiin 1 jäsentiedote. 3. Jäsenistö Vuoden 2013 lopussa VarTeen kuului 319 jäsentä. Tyttöjä oli yhteensä 61, poikia 82, naisia 68 ja miehiä 108. Seuran iäkkäin henkilö oli vuoden 2013 lopussa 85-vuotias ja nuorin 4-vuotias. Jäsenistö asuinpaikkakunnan mukaan VarTen jäsenistöstä noin 57% on vantaalaisia, espoolaisia on noin 22% ja helsinkiläisiä on noin 13 %. Lisäksi vartelaisia asuu myös mm. Klaukkalassa, Kirkkonummella, Vihdissä, Siuntiossa, Tuusulassa ja Tampereella. 4. Valmennustoiminta Seuran valmentajien koulutus: Kari Siukonen HVT kilpavalmentaja (taso 3) Eero Hytönen kilpavalmentaja (taso 3) Katja Siukonen seuravalmentaja (taso 2) Juha Hamberg tennisohjaaja (taso 1) Alex Olin tennisohjaaja (taso 1) Anne Huomanen tennisohjaaja (taso 1) Laura Huomanen tennisohjaaja (taso 1) Marko Elovaara tennisohjaaja (taso 1) Muuta: ja Kari Siukonen osallistuivat syksyllä 2013 tennisliiton järjestämään valmentajien jatkokoulutukseen Talissa. Kevätkausi 2.1. 31.5.2013 Tunteja viikossa 79 Tunteja kaudessa 1580 Valmennettavia 248 joista junioreja 159 aikuisia 89 Valmentajat: Eero Hytönen Juha Hamberg Katja Siukonen Kari Siukonen Anne Huomanen Alex Olin Kesäkausi 1.6. 15.8.2013 24 h/vko 25 h/vko 13 h/vko 8 h/vko 6 h/vko 2 h/vko 2 h/vko Lasten tennisleirit viikoilla 23, 24, 25 ja 32, maanantaista perjantaihin, viisi tuntia päivässä. Valmentajina:, Eero Hytönen, Katja Siukonen, Juha Hamberg, Alex Olin, Anne Huomanen ja Konsta Vuori. Aikuisten kursseilla oli 18 pelaajaa kesällä, valmentajana toimi Eero Hytönen. Syyskausi 23.8 31.12.2013 Valmennustunteja viikossa 78 Valmennustunteja kaudessa 1404 Valmennettavia 240 joista junioreita 155 aikuisia 85 Valmentajat: Eero Hytönen Kari Siukonen Katja Siukonen Juha Hamberg Laura Huomanen Marko Elovaara 22 h/vko 25 h/vko 5 h/vko 7 h/vko 16 h/vko 3 h/vko 2 h/vko Tenniskoulun kilpailut Tenniskoulussa järjestettiin seuran valmennusryhmiin osallistuville junioreille 2 kilpailua keväällä ja 2 syksyllä.
VarTe ry:n toimintakertomus 2013 2 (7) 27.01.13 SOFTIKSET Tytöt lohko 1 Vilja Riihimäki Essi Wihervaara Viivi Mannermaa Dorinda Nyamah Tytöt lohko 2 Julia Lehtonen Aurora Pylvänen Milena Rantala Triinu Närep Karoliina Kola Pojat: Lenni Niemi Luka Niemi Kalle Kola Aarni Wihervaara Miko Berg Säde-Pilvi Riitala Marcus Petrovets KOVAT Roope Puntari Oliver Pylvänen Aada Samuli 03.03.13 SOFTIKSET Tytöt: Jasmin Savonen Essi Wihervaara Vilja Riihimäki Pojat: Luka Niemi Eric Väyrynen Lenni Niemi Miko Berg Akseli Eskola Onni Rintakari Joonas Savonen Oliver Pylvänen Veini Simolin 19.05.13 SOFTIKSET Pojat: Eric Väyrynen Luka Niemi Lenni Niemi Aarni Wihervaara Tytöt lohko 1: Viivi Mannermaa Essi Wihervaara Anni Viinikka Tytöt lohko 2: Julia Lehtonen Saana Männikkö Aurora Pylvänen Miko Berg Onni Rintakari Akseli Eskola KOVAT Roope Puntari Oliver Pylvänen Markus Kopisto 13.10.13 SOFTIKSET : Viivi Mannermaa Samule Koskinen Jasmin Savonen Lohko B: Aurora Pylvänen Saana Männikkö Vlad Patrascu Oranssi: Luka Niemi Petra Lehto Aksu Flyström Midi: Marcus Petrovets Miko Berg Eric Väyrynen 5. Kilpailutoiminta KOVAT Roope Puntari Oliver Pylvänen Joonas Sipiläinen VarTen vuonna 2013 järjestämät kansalliset kilpailut: Variston Pääsiäiskilpailut 30.3..-1.4.2013 Varistossa MB2: 10 pel, Dennis Arnold HLK Pajari Lauri RoVS 6-4, 6-3 MD: 6 pel, Itäluoma Mika VarTe Pylvänen Oliver VarTe 6-2, 6-1 NC2: 13 pel, Löfman Julia HVS Stude SOlja VarTe 3-6, 6-2, 10-2 Vuokra-Pekat Open14.-16.6.2013 Varistossa MB: 6 pel,merenheimo Aatu NurTS Troil von Philip HVS 6-3, 6-3 NC2: 0 pel P13: 10 pel, Löfman Aleksi HVS Wesamaa Oliver HLK 6-1, 6-0 T13: 0 pel Vuokra-Pekat Open 9.8.- 11..8.2013 Varistossa MB: 11 pel,ovaskainen Verneri VarTe Nylund Niko HVS 7-5, 5-7, 6-4 MD: 9 pel, Hyytiäinen Olli VarTe Puranen Arto PuiU w.o. NC: 4 pel, Leiviskä IIda HVS P13 6 pel, Heinonen ALeksi Smash Liu Rui-Qi ETS 6-4, 6-2 T13: 3 pel, Stude Sonja VarTe Variston Kansalliset 6.-8.12.2013 Varistossa MA3: 15 pel, Stenfors Marcus PVS Troil von Philip HVS 6-4, 7-6 P13: 15 pel, Piulkkinen Mikko EVS Matias Rikka HyTS 6-1, 6-1 T13: 6 pel, Hautalahti Erika TaTS Tuomela Anni ETS 6-4, 6-0 P9: 16, Haavisto Matias TVS Sarvikivi Axel HVS 6-0, 6-0 VarTen seuranmestaruuskilpailut 31.8.-2.9.2013 Sarja: Voittaja: M Avoin Jaakko Vuori M harraste Jussi Ovaskainen N Monika Nousmaa M60 Juhani Rautio P15 Oliver Pylvänen P 10 Joona Salminen Seuralaisten tasoitukset STL tasoitusluettelossa 8.4.2013 Naiset taso Pulkkinen Päivi 25 Seppälä Eeva 25 Ijäs Eija 24 Koivisto Maarit 24
VarTe ry:n toimintakertomus 2013 3 (7) Moisander Teija 22 Koskinen Aulikki 20 Jämsen Kristin 18 Korhonen Riitta 18 Kainomaa Leena 17 Hirvonen Asta 16 Huomanen Anne 15 Kupila Terttu 15 Samuli Aada 15 Magi Tina 10 Samuli Veera 10 Samuli Oona 9 Hanttu Aini 1 Huomanen Laura 1 Laakkonen Amanda 1 Lehikoinen Essi 1 Nousmaa Monika 1 Pihl Susan 1 Siukonen Katja 1 Tuunanen Nina 1 Miehet taso Pelkonen Antti-Kristian 45 Hytönen Eero 36 Hyyti Lasse 35 Vesanen Ilari 34 Ovaskainen Verneri 32 Marjamäki Teemu 31 Vuori Jaakko 31 Gabara Oliver 27 Janhonen Janne 27 Kaipio Juhana 26 Elovaara Marko 25 Marjamäki Pekka 25 Jukkara Arttu 24 Nieminen Jere Ilari 24 Saarinen Kari 23 Seppä Kai 23 Horneman Matti 21 Purho Pekka 21 Hautamäki Risto 20 Hyytiäinen Olli 20 Kaivola Juhani 20 Poikolainen Erkki 20 Suomela Tapio 19 Taipale Jouko 19 Vehmas Johannes 19 Markkanen Markku 18 Ovaskainen Jussi 17 Valasti Esa 17 Hietala Arto 16 Houni Paavo 16 Timonen Matti 16 Vehmas Matti 16 Mentunen Viktor 15 Ylikangas Matti 15 Yliperttula Kari 15 Kuosa Veijo 13 Lehtonen Tarmo 13 Savonen Joonas 13 Koskinen Kalervo 12 Bom Bjarne 11 Hiekkala Juha 11 Jämsen Ilari 11 Kurkela Vesa 10 Berg Joel 9 Hautanen Seppo 9 Kaukoranta Eero 8 Olin Alex 7 Saarikoski Heikki 7 Aaltonen Eero 6 Heinonen Erkki 6 Pylvänen Oliver 6 Laukkanen Pentti 5 Berg Miko 4 Ollikkala Hannu 3 Lehtonen Leo 2 Petrovets Marcus 2 Berg Joel 1 Haapanen Ilmari 1 Häikiö Hannu 1 Kemppi Riku 1 Koikkalainen Olli 1 Kumpulainen Esko 1 Manninen Ari 1 Marjamäki Kauko 1 Nirhamo Jorma 1 Pihko Pete 1 Purho Taneli 1 Rautio Juhani 1 Rinne Jarkko 1 Riutankoski Risto 1 Ruotsalainen Tapani 1 Sillanpää Esa 1 Siukonen Kari 1 Termonen Ville 1
VarTe ry:n toimintakertomus 2013 4 (7) Väyrynen Eric Voitto 1 Vuori Konsta 1 Zielinski Michael 1 6. Sarjatennis VarTella oli Suomen Tennisliiton sarjatenniksessä kolme miesten joukkuetta sekä kesä- että talvisarjassa. Kesäsarjassa ykkösjoukkue nousi ykkösdivisioonaan, talvisarjassa se pelaa kakkosdivisioonassa. Suomen Senioritenniksen sarjoissa VarTella oli 14 joukkuetta, joista neljä on naisten joukkueita ja joista kolme pelaa SM-tasolla. Sisäkauden (2013-2014) tulokset 28.1.2014 oleva tilanne, ulkokauden tulokset kesältä 2013 Sisäkausi, Miehet 2-divisioona Break Point 4 16-0 32-2 206-74 8 Smash 2 4 8-8 18-18 166-171 5 TeTe 2 2 8-0 16-5 118-82 4 VarTe 4 6-8 14-18 142-163 4 HLK 2 5 7-13 17-26 177-194 3 GVLK 2 5 1-17 6-34 110-235 0 Sisäkausi, Miehet 4-divisioona HYTS 3 5 17-2 35-9 243-136 10 VarTe 3 3 11-1 23-2 149-56 6 Smash 9 4 11-5 24-12 178-146 5 EsTe-78 5 10-10 21-21 184-169 5 EVS 3 5 6-14 13-30 150-227 2 HLK 5 3 0-11 1-22 43-134 0 RajaTe 2 3 0-12 3-24 76-155 0 Sisäkausi, Miehet 4-divisioona VarTe 2 5 18-1 36-5 238-102 10 Lo-Te4 3 12-0 24-1 147-44 6 Smash 10 6 11-13 25-26 218-202 6 He-Te 3 9-2 18-5 121-64 4 V-P 2 4 5-11 11-23 126-172 2 DS-T 4 4-12 10-25 112-180 2 SlVS2 2 2-6 6-12 71-90 1 GVLK 4 5 2-18 4-37 56-235 1 Ulkokausi, Miehet 2-divisioona VarTe 5 16-4 34-9 238-157 9 KoTS 5 13-7 29-19 240-207 7 Ettan 5 10-10 24-23 221-209 5 Smash 2 4 8-8 18-20 190-174 4 TaTS 3 4 7-9 16-21 152-181 3 HLK 5 5 2-18 8-37 145-258 0 Ulkokausi, Miehet 3-divisioona Lohko E GVLK 2 6 18-5 36-11 248-136 10 TCT 2 6 16-8 32-19 234-187 8 GT 3 6 13-11 29-24 251-225 8 LTC-33 6 12-10 25-22 219-194 7 ETS 2 6 10-14 22-31 206-257 5 EsTe-78 6 8-13 20-28 203-222 4 VarTe 3 6 4-20 11-40 139-279 0 Ulkokausi, Miehet 4-divisioona Lohko J Sata 3 6 21-3 43-9 294-150 11 VarTe 2 6 21-3 42-10 290-149 11 TTS 2 6 14-10 29-25 235-225 7 DS-T 6 12-12 27-24 204-186 6 GVLK 4 6 9-15 20-31 185-228 5 Smash 6 6 4-20 11-40 163-277 1 V-P 3 6 3-21 9-42 113-269 1 Seniorikausi, Naiset 50 SM-sarja HVS 5 15-0 30-0 184-67 15 Club 5 14-1 29-4 198-111 14 Smash 5 10-5 22-15 179-165 10 TCT 6 9-9 20-21 189-175 9 SLT 5 7-8 16-19 135-152 7 VarTe 6 7-11 16-26 159-211 7 TaTS 6 2-16 10-33 143-224 2 TaTe 6 2-16 7-32 130-212 2 Seniorikausi, Naiset 55 1-divisioona HVS 4 12-0 24-1 150-41 12 HTC 3 9-0 18-1 114-53 9 TCT 4 8-4 17-11 136-115 8 TaTe 4 4-8 9-6 92-125 4 KTK 3 3-6 7-13 90-100 3
VarTe ry:n toimintakertomus 2013 5 (7) LTS 3 3-6 6-12 53-82 3 VarTe 4 3-9 10-19 116-152 3 TVS 5 3-12 7-25 98-181 3-3 Seniorikausi, Naiset 60 SM-sarja HVS 5 13-2 275 182-60 13 HTS 5 9-6 22-11 182-114 9 V-P 5 8-7 18-16 151-155 8 LTS 5 8-7 16-15 135-136 8 ÅLK 5 7-8 17-19 165-187 7 TVS 5 6-9 15-21 164-186 6 VarTe 4 5-7 10-18 103-153 5 JäTS 4 1-11 3-22 51-142 1 2 Seniorikausi, Naiset 65 SM-sarja TVS1 4 10-2 21-6 160-106 10 HVS 3 9-0 18-2 114-46 9 TaTe 3 6-3 12-8 97-93 6 Nokia 4 4-8 11-17 121-141 4 Smash 4 4-8 9-17 109-141 4 VarTe 4 4-8 9-17 99-135 4 JäTS 4 2-10 7-20 116-154 2 0 Seniorikausi, Miehet 40 1-divisioona TVS 5 15-0 30-3 197-81 15 HVS2 5 11-4 22-11 159-97 11 GT 5 10-5 22-10 165-93 10 LTC-33 6 10-8 21-16 156-150 10 VarTe 5 6-9 12-18 112-134 6 TaTe2 3 1-8 2-16 37-102 1 V-P 4 1-11 3-23 60-157 1 OTC2 3 0-9 1-18 41-113 0 Seniorikausi, Miehet 45 2-divisioona Lohko B AVS 5 15-0 30-1 190-86 15 RajaTe 4 8-4 18-10 141-106 8 VarTe 5 8-7 18-14 153-136 8 VRT 5 8-7 18-18 173-173 8 OTC3 4 5-7 12-15 116-127 5 HVS2 4 5-7 11-16 109-134 5 KoTS2 4 3-9 6-18 91-133 3 TaTe4 5 2-13 6-27 106-184 2 Seniorikausi, Miehet 55 2-divisioona TaTe4 4 10-2 21-5 148-83 10 ETK 4 8-4 17-12 151-135 8 KeuTS2 3 7-1 14-6 104-80 7 T-I 4 7-5 17-13 143-123 7 SoPa 3 3-6 8-13 93-105 3 RUT 3 1-8 5-17 81-121 1 VarTe1 3 0-9 2-18 42-115 0 Seniorikausi, Miehet 60 2-divisioona Lohko B V-P2 5 11-4 25-10 191-142 11 VarTe2 5 8-7 20-20 196-202 8 HyTS2 4 7-5 15-10 132-102 7 HVS2 4 7-5 14-14 130-135 7 ETS2 4 5-7 14-16 144-154 5 TaTe1 4 4-8 14-17 156-147 4 OTC 3 3-6 7-14 73-115 3 GVLK1 3 3-6 7-14 84-109 3 Seniorikausi, Miehet 60 2-divisioona VarTe 5 13-2 28-5 190-92 13 GVLK2 4 9-3 18-8 137-115 9 ETS3 4 7-5 15-11 125-114 7 V-P 4 7-5 14-13 125-122 7 PuiU 4 5-7 14-16 144-138 5 JäTS2 3 3-6 6-13 61-95 3 MänTS 6 1-17 5-34 116-222 1 Seniorikausi, Miehet 65 2-divisioona EVS2 4 11-1 23-6 159-94 11 VRT 4 8-4i 18-13 161-144 8 Lo-Te 3 6-3s 13-7 99-83 6 VarTe3 3 5-4i 11-9 85-83 5 RajaTe 3 3-6 7-13 78-98 3 JäTS1 4 3-9 12-19 140-157 3 MänTS 3 0-9 1-18 50-113 0
VarTe ry:n toimintakertomus 2013 6 (7) Seniorikausi, Miehet 65 2-divisioona NurTS 5 14-1 29-4 198-106 14 ETS2 4 12-0 24-2 156-86 12 HyTS 5 9-6 19-14 156-136 9 Smash 4 8-4 18-10 150-112 8 Sata 5 7-8 14-16 143-135 7 EVS3 5 4-11 11-22 126-162 4 VarTe1 5 2-13 5-26 87-174 2 GVLK2 5 1-14 3-29 86-191 1 Seniorikausi, Miehet 70 1-divisioona TVS1 5 12-3 25-6 170-84 12 SoPa 5 11-4i 25-8 180-93 11 SaTS 5 9-6 19-14 153-144 9 KeTS 4 8-4 16-10 127-95 8 Sata 5 8-7 17-15 148-128 8 ÅLK 4 5-7 10-17 114-132 5 VarTe2 5 3-12 6-24 60-160 3 TVS2 5 1-14 4-28 73-189 1 Seniorikausi, Miehet 70 1-divisioona ETS44+ 4 12-0 24-1 149-39 12 VarTe1 4 8-4 18-8 130-93 8 GT 3 7-2 15-6 116-91 7 VTS 4 7-5 16-14 164-149 7 PuiU 4 4-8 9-16 110-129 4 V-P 4 2-10 5-21 78-151 2 ETS1 2 1-5 4-10 52-80 1 EVS3 3 1-8 2-17 46-113 1 Seniorikausi, Miehet 70 1-divisioona Lohko B VarTe 2 5-1 11-2 75-29 5 LTS 2 5-1 10-2 69-29 5 MTS 2 4-2 8-5 61-46 4 V-P 3 4-5 8-10 63-72 4 Smash2 2 2-4 4-8 45-63 2 Sata 3 1-8 2-16 27-101 1 7. Muu toiminta Pikkujoulut Seuran pikkujoulut vietettiin lauantaina 21.12.2013 hallilla glögin ja pikkusyömisten höystämänä. Pikkujouluissa palkittiin seuran jäseniä mm. aktiivisuuden, asenteen ja aikaansaamisten perusteella seuraavasti: vuoden kilpajuniori: vuoden tenniskoululainen: valmentaja: toimitsijat: seniorit : menestyksekkäin vartelainen: Verneri Ovaskainen Jasmin Savonen Eric Väyrynen Alex Olin Pekka ja Teemu Marjamäki Riitta Korhonen Kalervo Koskinen Ilari Vesanen Illan päätteeksi pelattiin kinkkukisa, jonka voittivat pari Pekka Markjamäki/Erkki Laulainen ja hopealle tulivat Oliver Pylvänen/Esko Kumpulainen. Tennismatka Turkin Belekiin 12-19.10.2013 Seura järjesti tennisleirin Turkin Belekiin 12-19.10.2013, Hotelli Gloria Golf Resortiin. Mukana oli 12 pelaajaa ja 10 muuta matkalaista. Stockholm Open Kansainvälistä huipputennistä käytiin katsomassa Tukholmassa 17.-20.10.2013. VarTen ja TaTen seuramatkalle osallistui 7 henkilöä. Talous Vuonna 2013 VarTe on saanut Vantaan kaupungilta avustusta toimintaansa. Muuta Talkoilla on tehty kenttien kunnostusta ja ulkoalueiden haravointia. Seuran www-sivut löytyvät osoitteesta www.varistontennis.net. Seuralla on käytössä sähköposti osoitteena varistontennis @ varistontennis.net
VarTe ry:n toimintakertomus 2013 7 (7) SEURAN JÄSENISTÖ SYYSKOKOUS KEVÄTKOKOUS TILINTARKASTAJA Jouko Taipale HALLITUS Pekka Purho pj. Teemu Marjamäki vpj. Päivi Pulkkinen Leena Kainomaa Janne Janhonen Pekka Marjamäki Jere Nieminen Matti Vehmas SEURAN SIHTEERI Pekka Marjamäki -pöytäkirjat -tiedotus VALMENNUSJAOSTO Pekka Purho pj. Kari Siukonen valmennuspäällikkö päävalmentaja -perusvalmennus -kilpavalmennus -aikuisvalmennus VIRKISTYSJAOSTO Päivi Pulkkinen pj. VARAINHOITOJAOSTO Leena Kainomaa pj. KILPAILUJAOSTO Teemu Marjamäki pj. Kari Siukonen Pekka Marjamäki -kansalliset kilpailut -Varisto Masters -hallisarja -sisäiset kilpailut -sarjatennis TALOUSJAOSTO Leena Kainomaa pj. Maarit Koivisto Teemu Marjamäki -laskujen maksaminen -laskutus -kaupungin avustukset -kirjanpito