Visuaalinen ilme 2014 Tunnusmallit Värimääreet Kirjasintyypit Graafiset elementit Asiakirjapohjia Julkaisujen kannet Julisteet Ilmoituspohjat
Tämä ohjeistus on laadittu kaupungin tarvitsemien eri dokumenttien tuottamisen avuksi, mediasta riippumatta. Ohjeisto ei ota kattavasti kantaa tapauskohtaiseen suunnitteluun vaan esittelee Riihimäen kaupungin visuaalisen viitekehyksen, sen ilmeen kannalta olennaiset pääpiirteet, joiden sisällä on vapauksia toimia itse kunkin tarpeen vaatimalla tavalla. TUNNUSMALLIT Ensisijaisesti käytettävä, 4-värinen tunnus, vaakamalli ja keskitetty malli. Tätä tunnusta tulee käyttää kaikissa kokoluokissa ja medioissa, aina kuin se vain on tilankäytön ja lupauksen Kotikaupunki luettavuuden kannalta mahdollista. HUOM! Älä piirrä tai kirjoita tunnusta tai sen osia uudestaan. Käytä aina alkuperäistä tunnustiedostoa. Ensisijaisesti käytettävä, 4-värinen tunnus, vaakamalli ja keskitetty malli ilman lupausta. Tätä tunnusta tulee käyttää niissä mediossa ja kokoluokissa joissa lupaus ei ole enää luettavissa tunnuksen yhteydessä. Näitä ovat esim. pienet ilmoituskoot, pinssit, pienet liikelahjat yms. Lupaus on mahdollista irroittaa pienen mittakaavan liikelahjojen kohdalla erilliseksi elementikseen ja sen voi näin ollen muuttaa suhteessa tunnukseen.
TUNNUSMALLIT Väriversiot Musta, vaakamalli ja keskitetty malli. Tunnusmallien väriversiot nuodattelevat värillisen tunnuksen käyttösäännöstöä. Värimalli tulee valita tapauskohtaisesti parhaiten käytettävään taustaan ja tilaan nähden. Negatiivi
VÄRIMÄÄREET Visuaalisen ilmeen tunnusomaiset värit muodostuvat pää- ja apuväreistä. Oheisten värien lisäksi on mahdollista käyttää tapauskohtaisesti harkittavia huomiovärejä tuotteen sisältösuunnittelussa, mutta niitä ei saa soveltaa tässä esiteltävään kaupungin visuaaliseen ilmeeseen. PÄÄVÄRIT CMYK RGB Pantone Coated RAL MACal9800 Pro c0 m50y 100 k0 r218 g154 b35 152 C 2011 9801-4 Pro CMYK RGB Pantone Coated RAL MACal9800 Pro c0 m0 y0 k0 r255 g255 b255-9003 9829-00 Pro CMYK RGB Pantone Coated RAL MACal9800 Pro c0 m0 y0 k100 r0 g0 b0-9005 9889-00 Pro APUVÄRIT CMYK RGB Pantone Coated RAL MACal9800 Pro c0 m0 y0 k72 r93 g93 b93 Cool Grey 10 C 7012 9889-02 Pro CMYK RGB Pantone Coated RAL MACal9800 Pro c0 m0 y0 k40 r170 g170 b170 Cool Grey 6 C 7042 9889-03 Pro CMYK RGB Pantone Coated RAL MACal9800 Pro c0 m0 y0 k20 r214 g214 b214 Cool Grey 3 C 7035 9889-14 Pro
KIRJASINTYYPIT Visuaalisen ilmeen tunnistettavuus muodostuu osaksi myös käytettävästä kirjasintyypistä. Tekstin ensisijaisena tavoitteena on aina luettavuus ja visuaalisen ilmeen perusviestin vahvistaminen. Pyri aina tiiviiseen tekstisisältöön ja huomio tuotekohtaisesti riittävä pistekoko ja riviväli. Viestinnän pääasiallinen tekstityyppi ja kirjasinperhe sisältäen kaikki sen tarjoamat eri leikkausvahvuudet: HELVETICA Ohessa esimerkkiotsikko jatkettuna Ohessa esimerkkiteksti, joka esittelee käytettävää kirjasintyyppiä leipätekstissä. Ohessa esimerkkiteksti, joka esittelee käytettävää kirjasintyyppiä leipätekstissä. Ohessa esimerkkiteksti, joka esittelee käytettävää kirjasintyyppiä leipätekstissä. Ohessa esimerkkiteksti, joka esittelee käytettävää kirjasintyyppiä leipätekstissä. Ohessa esimerkkiteksti, joka esittelee käytettävää kirjasintyyppiä leipätekstissä. Ohessa esimerkkiteksti, joka esittelee käytettävää kirjasintyyppiä leipätekstissä. Esim. otsikko Helvetica Bold 12 pistettä Esim. leipäteksti Helvetica Light 9 pistettä Riviväli 12 Ohessa esimerkkiteksti, joka esittelee käytettävää kirjasintyyppiä kursiivina. Pääasiallinen kirjasintyyppi voidaan korvata julkaisuissa ja yksilöllisiä dokumentteja laatiessa yleisesti saatavilla olevalla kirjasimella. Korvaava tekstityyppi ja kirjasinperhe sisältäen kaikki sen tarjoamat eri leikkausvahvuudet: ARIAL Ohessa esimerkkiotsikko jatkettuna Ohessa esimerkkiteksti, joka esittelee käytettävää kirjasintyyppiä leipätekstissä. Ohessa esimerkkiteksti, joka esittelee käytettävää kirjasintyyppiä leipätekstissä. Ohessa esimerkkiteksti, joka esittelee käytettävää kirjasintyyppiä leipätekstissä. Ohessa esimerkkiteksti, joka esittelee käytettävää kirjasintyyppiä leipätekstissä. Ohessa esimerkkiteksti, joka esittelee käytettävää kirjasintyyppiä leipätekstissä. Ohessa esimerkkiteksti, joka esittelee käytettävää kirjasintyyppiä leipätekstissä. Esim. otsikko Arial Bold 12 pistettä Esim. leipäteksti Arial 9 pistettä Riviväli 12 Ohessa esimerkkiteksti, joka esittelee käytettävää kirjasintyyppiä kursiivina.
GRAAFISET ELEMENTIT Kuva on vahva visuaalisen ilmeen ja dokumenttikohtaisen viestin välittäjä. Kuvarajauksessa (dokumenttien kannet, julisteet) hyödynnetään tunnuksen muotokielestä johdettavia graafisia elementtejä, asemoiden ne selkeällä ja visuaalisesti mielenkiintoisella tavalla. Tunnuselementin rajaaminen on sallittua, mutta sen tunnistettavuus tulee säilyttää. Tunnuselementistä on sallittua poistaa yläosa kuvarajausta varten. Älä poista muita osia. Huomioi tarpeen vaatiman kuvainformaation välittyminen luodessasi kansikuvia. TAPA 1 (Esim. esite, kuvarajaus) OPASKARTTA 2014 Tunnuselementti, josta on poistettu yläosa ja rajattu oikeaa reunaa tuotemittojen vaatimalla tavalla. TAPA 2 Tunnuselementin sisäpuolisten kaarien hyödyntäminen (Esim. juliste, vapaa sisältöalue, ilme allekirjoittajana) Kuva- ja sisältöalue Kuva- ja sisältöalue
ASIAKIRJAPOHJAT Kaupungille on laadittu perusasiakirjapohjia edesauttamaan jatkotuotantoa ja suunnittelua. Lähtökohtaisesti asiakirjat ja lomakepohjat pidetään hyvin yksinkertaisina, niin värien kuin elementtiekin osalta, jotta itse sisältö ei huku allekirjoittajan ilmeen alle. Kaikki jatkossa esiteltävät asiakirja- ja lomakepohjat on toimittettu 1:1 koossa kaupungin viestintään tämän ohjeiston yhteydessä. Oheiset esimerkit perussäännöin ja -mitoin. Kirjelomake A4 Marginaali 9 mm Marginaali 9 mm PL 125, 1101 RIIHIMÄKI Yhteystiedot/ tunnisteet PL 125, 1101 RIIHIMÄKI Marginaali 6 mm Marginaali 6 mm Marginaali 6 mm Huomioi 1) Alapalkin tunnuselementistä rajattu osa ei saa olla suoraan tekstin alla, häiritsemässä sen luettavuutta. Sijoita rajattu elementti aina tekstin vastakkaiselle puolelle, näin dokumenttiin tulee myös visuaalista liikettä. 2) Tunnuksen marginaali poikkeaa muista marginaaleista. Tällä varmistetaan sen näkyvyys. 3) Mustavalkoisessa lomakepohjassa oranssi väri korvataan 100% mustalla, luettavuuden varmistamiseksi laitekannasta riippumatta.
ASIAKIRJAPOHJAT Käyntikortti 90 x 50 mm 1:1 Edestä Eeva-Maria Saravuoristo Kampanjapäällikkö p. 019 758 4016, 044 534 5675 Kalevankatu 1, 11100 Riihimäki eeva-maria.saravuoristo@riihimaki.fi Takaa Vaihtoehtoinen, yksipuolinen käyntikorttimalli Marginaali 2 mm Eeva-Maria Saravuoristo Kampanjapäällikkö p. 019 758 4016, 044 534 5675 Kalevankatu 1, 11100 Riihimäki eeva-maria.saravuoristo@riihimaki.fi Marginaali 2 mm
ASIAKIRJAPOHJAT Muistilappu / Saate A6 Marginaali 6 mm PL 125, 1101 RIIHIMÄKI Marginaali 3 mm
ASIAKIRJAPOHJAT Kirjekuoret (Mallit C4, ei mittakaavassa) PL 125, 1101 RIIHIMÄKI Marginaalit 10 mm PL 125, 1101 RIIHIMÄKI
ASIAKIRJAPOHJAT Kalvopohjat Teksti/ graafikalvo Marginaalit 3 mm Viiden tähden asumista Riihimäellä Riihimäeltä löytyy jokaiselle sopiva asumismuoto - asuitpa sitten vuokralla tai omistusasunnossa. Teksti/ kuvakalvo Arial-kirjasin Puutarhamaisesta kaupunkikeskustasta löytyy niin idyllisiä puutaloja kuin moderneja kerrostaloja. Keskustaa ympäröivät pientalovaltaiset asuinalueet. Kaupungilta saat tietoa mm. asumisen eri vaihtoehdoista ja tukimuodoista, asumiseen liittyvistä sopimuksista sekä omakotitalon rakentamisesta. Rakennusvalvonnan tehtävänä on valvoa rakentamista sekä huolehtia kaupunkikuvasta ja -ympäristöstä. Rakennusvalvonnassa käsitellään rakentamiseen liittyvät luvat. Lisäksi se tekee lupiin liittyvät tarkastukset ja antaa ohjeita rakentajille. Kansikalvo Viiden tähden asumista Riihimäellä Huomioi 1) Alapalkin tunnuselementistä rajattu osa voidaan kalvopohjissa sijoittaa tunnistetietojen alle.
JULKAISUKANNET Graafinen ESIMIEHEN TYÖKALUPAKKI Henkilöstöhallinto Kalevankatu 1 11100 Riihimäki p. 019 758 4088 Päivitys 2/2014 Kuvallinen ESIMIEHEN TYÖKALUPAKKI TAPAHTUMAKALENTERI Henkilöstöhallinto Kalevankatu 1 11100 Riihimäki p. 019 758 4088 Päivitys 2/2014 Henkilöstöhallinto Kalevankatu 1 11100 Riihimäki p. 019 758 4088 Päivitys 2/2014
JULISTEET Kaupungin julistepohjat on suunniteltu toimiviksi sekä kuvallisina että ilman viestinnän määrittelemää kuva-aihetta, antaen tilaa muulle julistetuotannolle. Pohjat kantavat mukanaan kaupungin visuaalista ilmettä sisällöstä ja koosta riippumatta. Kuvallinen (Mallirajaukset, aiheet ja sisällöt) A B C Viiden tähden asumista. Viiden tähden asumista. Palveluja, tiloja ja toimintaa nuorille Palvelupiste Nuppi Työpaja Etappi Asuminen Verkkopalvelut Meidän jengi - Riihimäen Nuorisoteatteri kevät 2014 Kuvaton (Grafiikkamallit värilliselle ja blankolle pohjalle) Kuva- ja sisältöalue Kuva- ja sisältöalue
ILMOITUSPOHJAT Graafinen (Pienet ilmoituskoot) Yhteisilmoitus ja kumppanuusmarkkinointi Kuulutus, tiedote MUUTOKSIA KOTI- JA VANHUSPALVELUISSA 2014 Ed quides aliquas piende eos milisim quaest rem rem quidendi cus quassus quam, sundus pos atem quae lam, sam quat voluptas eius venderias aspeles dolum nulparumquis dolupta tiaese perfero cullabo. Et pernam volor aliam aris alignat. Ma nusa duntus ma volesci antioreiciis poriber istianimi, sit ut alis non cum dolori tem sincidebit dionse laboribus as am hicil illorecto blabo. Nam, ad ut vollibusdaes suscime pero dolum qui aci duci non nostrum om eruptaero blaut licipsa ndistibus. KUULUTUS Hämeenkatu 52, asemakaavamuutos Ed quides aliquas piende eos milisim quaest rem rem quidendi cus quassus quam, sundus pos atem quae lam, sam quat voluptas eius venderias aspeles dolum nulparumquis dolupta tiaese perfero cullabo. Et pernam volor aliam aris alignat. Ma nusa duntus ma volesci antioreiciis poriber istianimi, sit ut alis non cum dolori tem sincidebit dionse laboribus as am hicil illorecto blabo. Nam, ad ut vollibusdaes suscime pero dolum qui aci duci non nostrum sed ut dolecus dit eiumquo in nienet om. PL 125, 1101 RIIHIMÄKI Kuvallinen (Suuremmat ilmoituskoot) PARANNUKSIA KAUPUNGIN SENIORIPALVELUIHIN 2014 Ed quides aliquas piende eos milisim quaest rem rem quidendi cus quassus quam, sundus pos atem quae lam, sam quat voluptas eius venderias aspeles dolum nulparumquis dolupta tiaese perfero cullabo. Et pernam volor aliam aris alignat. Ma nusa duntus ma volesci antioreiciis poriber istianimi, sit ut alis non cum dolori tem sincidebit dionse laboribus as am hicil illorecto blabo. Nam, ad ut vollibusdaes suscime pero dolum qui aci duci non nostrum sed ut dolecus dit eiumquo in nienet om t licipsa ndistibus. KULTTUURI- JA VAPAA-AIKA- KESKUS KUTSUU MUKAAN Ed quides aliquas piende eos milisim quaest rem rem quidendi cus quassus quam, sundus pos atem quae lam, sam quat voluptas eius venderias aspeles dolum nulparumquis dolupta tiaese perfero cullabo. Et pernam volor aliam aris alignat. Ma nusa duntus ma volesci antioreiciis poriber istianimi, sit ut alis non cum dolori tem sincidebit dionse laboribus as am hicil illorecto blabo. Nam, ad ut vollibusdaes suscime pero dolum qui aci duci non nostrum sed ut dolecus dit eiumquo in nienet om eruptaero ndistibus. Huomioi Alapalkin tunnuselementistä rajattua osaa ei sijoiteta tunnuksen alle.
KIITOS yhteistyöstäsi. Kysymyksiä, aineistotarpeita, sovellusohjeita? Kaupungin viestintä vastaa ja opastaa mielellään kaupungin viestinnällisiin ja visuaalisiin kysymyksiin liittyvissä asioissa. Kysymallä vahvistamme johdonmukaista viestintää. www.precis.fi / 2014