Varhaiskasvatuksen kehittämisyksikkö - OLH-2006-00978/So-612 hanke Selvitys hankkeen etenemisestä 1/2008 1.1.2008-31.3.2008
1 Hankkeen tavoitteet Hankesuunnittelun arvolähtökohtana ja perusmotiivina on lasten ja lapsiperheiden hyvinvoinnin tukeminen ja edistäminen. Hankkeen päätavoitteena on systematisoida varhaiskasvatuksen kehittämistyötä ja luoda sille pysyvät toiminnan rakenteet hankkeen toiminta-alueella. Hankkeessa luotavalla varhaiskasvatuksen kehittämisyksikkörakenteella: 1) edistetään kuntien välistä yhteistyötä varhaiskasvatuksen kehittämistyössä 2) edistetään eri toimijatahojen välistä yhteistyötä 3) kehitetään varhaiskasvatusta sisällöllisesti ja menetelmällisesti 4) kehitetään tutkimuksen, koulutuksen ja käytännön työn välistä yhteyttä 5) ylläpidetään ja kehitetään varhaiskasvatukseen liittyvää osaamista 2 Hankkeen toteutuminen 1.1. 31.3.2008 2.1 Kaksitasoinen kehittämisrakenne Varhiksen toiminnan rakentamisessa lähtökohtana on ollut paikallisen kehittämistyön ja alueellisen koordinoinnin yhdistäminen. Tämä konkretisoituu kaksitasoisena kehittämisrakenteena. Paikallinen kehittämistyö tapahtuu 4 kuntaryhmän alueella kehittämispäiväkodeissa 1 ja paikallista asiantuntemusta yhteen kokoavissa kehittämistiimeissä. Kehittämistyötä paikallistasolla koordinoivat hankkeeseen palkattavat kehittämiskoordinaattorit. Kehittämistyön sisällöllisestä alueellisesta koordinoinnista vastaa Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus yhdessä alueellisen kehittäjäverkoston kanssa. Tässä selvityksessä esitellään ensin Varhiksen paikallistason toiminta ja sen jälkeen alueellisen tason toiminta. 2.2 Varhiksen toiminta paikallistasolla Kaikkien 4 kuntaryhmän alueella Varhiksen toiminta on edennyt hankesuunnitelman mukaisesti. Kehittämiskoordinaattorien työssä on tällä ajanjaksolla painottunut BIKVA-arvioinnin suunnittelu ja toteuttaminen, kehittämissuunnitelmien ja työsuunnitelmien tekeminen sekä ajankohtaisfoorumien suunnittelu ja toteuttaminen. Koordinaattorit ovat myös osallistuneet paikallisten, alueellisten ja valtakunnallisten verkostojen toimintaan. Jokaisen kuntaryhmän alueelle on perustettu kehittämistiimit, joiden toimintaa koordinoivat kehittämiskoordinaattorit. Kehittämistiimit koostuvat kuntien, kehittämispäiväkotien ja Posken edustajista. Lisäksi kehittämistiimeissä on ollut mukana seurakunnan edustajia. Kehittämistiimien kokoonpano ja toiminta on vaihdellut paikallisten tarpeiden ja intressien mukaisesti. Kehittämistiimit ovat kokoontuneet vuorotellen eri kuntien alueella (taulukko 1). 1 Kehittämistyötä seudullisesti kokoava yksikkö voi olla päiväkoti, perhepäivähoidon yksikkö, sosiaalipalvelutoimisto tai jokiin muu asiakastyötä tekevä yksikkö. 2
Taulukko 1. Kehittämistiimien kokoukset 1.1. 31.3.2008 Alue Kokousaika Kokouspaikka Osallistujien määrä Haapajärvi-Kärsämäki- Nivala- Reisjärvi 16.1.2008 Kärsämäki 11 Kalajoki-Pyhäjoki- Raahe-Siikajoki-Vihanti Oulu-Ylikiiminki 8.1.2008 Oulu / Poske 8 Kuusamo 24.1.2008 27.2.2008 Kuusamo, kaupungintalo Kuusamo, neuvola 8 7 Yhteensä.. 4 34 Ajankohtaisfoorumi toiminta käynnistyi Varhiksessa vuoden 2007 ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Tuolloin pidettiin ajankohtaisfoorumit Raahessa ja Nivalassa. Toisella vuosineljänneksellä toteutettiin Kuusamon sekä Oulu-Ylikiiminki alueen ajankohtaisfoorumit. Foorumit sisältävät puheenvuoroja lapsiin ja lapsiperheisiin liittyvistä ajankohtaisista teemoista. Foorumit toimivat myös monialaisen yhteistyön ja verkostoitumisen edistäjinä, sillä foorumeihin osallistuvat kunnallisten toimijoiden ohella myös järjestöjen ja alueen seurakuntien lapsi- ja perhetyöntekijät sekä oppilaitosten edustajia (opiskelijoita ja opettajia). Kolmannella vuosineljänneksellä suunniteltiin tulevia ajankohtaisfoorumeita, jotka pidettiin joka alueella neljännellä vuosineljänneksellä. Ajankohtaisfoorumien ajankohdat ja osittain teemat on jo sovittu. Taulukko 2. Ajankohtaisfoorumit/osallistujat Haapajärvi- Kärsämäki- Nivala- Reisjärvi Ajankohta Paikka Teema Osallistujat 19.3.2008 Oulainen Päivähoidon Varhaiskasvattajat, johtajuus, erityisesti päivähoidon ph:n esimiehet, hallinnonala - yht.työkumppanit kysymys Kalajoki- Pyhäjoki-Raahe- Siikajoki- Vihanti Oulu Kuusamo Yhteensä Varhiksen toimintaa paikallistasolla eritellään tarkemmin liitteissä 1-4. 3
2.3 Varhiksen toiminta aluetasolla Kehittämiskoordinaattorien verkostoituminen Paikallistasolla toimivien kehittämiskoordinaattorien verkostoimisesta ja yhteistyön koordinoinnista on vastannut Posken Pohjois-Pohjanmaan toimintayksikkö. Tällä ajanjaksolla koordinaattorien tapaamisia on ollut 2 kertaa (taulukko 3). Lisäksi yhteydenpitoa koordinaattorien välillä on toteutettu sähköpostitse ja puhelimen välityksellä. Taulukko 3. Koordinaattorien kokoontumiset Aika Paikka Käsitellyt aiheet 15.1.2008 Poske, puhelinyhteys Kuusamoon 13.2.2008 Poske Sanna Parrila esitteli perhepäivähoidon kehittämishankkeissa kehitettyjä osaamiskartoitusmalleja. Keskusteltiin niiden käytöstä Varhiksen kehittämistyössä ja täydennyskoulutussuunnitelmien laatimisessa. Lisäksi suunniteltiin varhaiskasvatuspäivän ohjelmaa. 20.2.2008 Poske, KASTE-ohjelma ja Varhiksen toiminta puhelinneuvottelu 11.3.2008 Jyväskylä Valtakunnallinen verkostoituminen Varhiksen henkilöstö osallistuu valtakunnallisiin varhaiskasvatuksen verkostoihin ja työkokouksiin. Jyväskylässä pidettiin valtakunnallinen varhaiskasvatuksen kehittämisyksiköiden verkostokokous 11.3.2008. Varhiksen kehittämiskoordinaattorit, tutkija ja kehittämispäällikkö osallistuivat työkokoukseen. Hannakaarina Sarvela on osallistunut valtakunnallisen varhaiskasvatuksen verkkokonsultaation-hankkeen ohjausryhmään voske-verkoston edustajana. Ohjausryhmän kokouksista syntyneet kustannukset on maksettu Stakesista. Varhis on mukana valtakunnallisesta STM:N rahoittamassa kolmen osaamiskeskuksen Käytännön opetuksen kehittämishankkeessa. Hanke täydentää Varhiksen sisällöllistä kehittämistyötä ja hyödyntää mm. Varhiksessa syntynyttä laajaa toimijaverkostoa. Hankkeella on oma budjetti ja omat tavoitteet. 4
Alueellinen kehittäjäverkosto Alueellisen kehittäjäverkoston kokous oli 13.2.2008. Järjestöjen edustajat esittelivät varhaiskasvatustyötään. Lisäksi Sanna Parrila esitteli Verven toimintaa. Kehittäjäverkosto sopi kevään toimintaan liittyvistä käytännön järjestelyistä, opinnäytetyöpajatyöskentelyn käynnistämisestä sekä varhaiskasvatuspäivän toteutukseen liittyvästä yhteistyötä. Järjestöyhteistyö Järjestöillä on edustaja Varhiksen ohjausryhmässä ja alueellisessa kehittäjäverkostossa. Tällä ajanjaksolla yhteistyötapaaminen on toteutunut alueellisen kehittäjäverkoston työskentelyssä. Yhteistyö tutkimus- ja koulutusorganisaatioiden kanssa Ajanjaksolla on toteutettu useita palavereja koulutusorganisaatioiden edustajien kanssa. Lisäksi Pohjois-Pohjanmaan koulutusorganisaatioiden edustajat ovat osallistuneet Alueellisen kehittäjäverkoston toimintaan. Myös tutkimusyhteistyön osalta on toteutettu yhteistyöpalavereja. Koulutus- ja tutkimusorganisaatioiden kanssa toteutetut palaverit tältä ajanjaksolta on koottuna seuraavaan taulukkoon: Taulukko 3. Yhteistyöpalaverit tutkimus- ja koulutusorganisaatioiden edustajien kanssa Aika Tilaisuuden tarkoitus ja osallistujat 16.1.2008 Oulun seudun ammattiopiston Kontinkankaan yksikön koulutusohjelmajohtaja Ritva Moilasen ja Varhiksen tutkijan tapaaminen. Palaverin tarkoituksena oli jakaa informaatiota Varhiksen toiminnasta ja kuulla ajankohtaisia kuulumisia toisen asteen koulutuksesta. Tavoitteena on jatkossa tiivistää yhteistyötä toisen asteen, lasten ja nuorten hoidon ja kasvatuksen koulutusohjelman opettajien ja opiskelijoiden kesken. 1.2.2008 Varhiksen toiminnan esittelyä sosiaalialan koulutusohjelman opiskelijoille (sos6kn) ja tutoropettajalle tutkijan toimesta. Tilaisuuden seurauksena on käynnistynyt kolme ammattikorkeakoulun opinnäytetyötä Varhiksen kehittämispäiväkodeissa (ks. tarkemmin taulukko 4.) 12.2.2008 Oulun seudun ammattikorkeakoulun sosiaalialan koulutusohjelman opettajien ja Posken väen yhteistyökokous. Varhiksen edustajana tilaisuudessa oli tutkija. 5
Ehdotus uudeksi taulukoksi? Aira ehdotti Taulukko 4. Opinnäyte- ja tutkimusyhteistyö koulutusorganisaatioiden kanssa Koulutusorganisaatio/ Aihe ja yhteistyötahot koulutusohjelma Varhiksessa KTK, Oulun Varhaiskasvatuksen käytännön yliopisto, opetuksen toimintatapojen työharjoittelu kartoitus Pohjois-Pohjanmaalla Varhiksessa Vaka, Oulun Varhaiskasvatuksen käytännön yliopisto, opetus: kandidaatintyö Käytännön opetuksen ohjaajille tarkoitetun koulutuksen tarpeiden selvitys KTK, Oulun Kotikasvatuksen tukeminen, yliopisto, Pro gradu bikva-aineistoon pohjautuen OAMK, opinnäytetyö Vanhempien kokemukset omahoitajatyötavasta. OAMK, opinnäytetyö Opas omahoitajatyötavasta vanhemmille ja työntekijöille OAMK, opinnäytetyö Perehdytyskansio omahoitajatyötavasta päiväkotien työntekijöille. OAMK, opinnäytetyö Huoli puheeksi päiväkotityössä osana omahoitajatyötapaa. OAMK, opinnäytetyö Kasvatyskumppanuuden kehittäminen ja kasvatuskumppanuuskoulutuksen merkitys Nivalan päivähoidossa OAMK, opinnäytetyö Moniammatillinen yhteistyö: Päiväkodissa tehtävä ennaltaehkäisevä lastensuojelutyö Työn tämän hetkinen vaihe????????? Toinen vaihtoehto on kertoa opinnäytetyöyhteistyöstä laittamalla niiden tiedot osaksi liitteissä olevia alueellisen toiminnan kuvauksia. Näin siis Aira Muu yhteistyö Lisäksi KASTE-ohjelman toimeenpanoon liittyen Varhiksen tutkija on osallistunut kuntatoimijoiden kanssa pidettyihin palavereihin yhteistyössä Posken kehittämispäälliköiden kanssa seuraavasti: Raahen seutukunnan sote:n johtajat 21.2.2008 ja Oulun sote:n johtaja 25.2.2008. 6
Varhaiskasvatuspäivä Varhaiskasvatuspäivä toteutetaan vuosittain Varhiksen alueella. Seuraava varhaiskasvatuspäivä toteutetaan 8.5 2008 Oulussa. Varhaiskasvatuspäivän teemaksi on sovittu Varhaiskasvatuksen ammatillisuuden kehittyminen. Päivän ohjelma koostuu luennoista ja työpajatyöskentelystä. Ohjelma löytyy osoitteesta http://www.sosiaalikollega.fi/kehittamisyksikot/varhaiskasvatuksenkehittamisyksikko/varhkasvpva. 3 Tiedottaminen ja julkaisutoiminta Varhiksen www-sivusto on täydentynyt tämän vuosineljänneksen aikana. Sinne on rakennettu ulkoisen sivuston ja VarhisIntran lisäksi Kehittämispäiväkotien Intra. Kehittämispäiväkotien tapaamisiin liittyvä materiaali päivitetään ko. Intraan. Sitä myös kehitetään päiväkotien tarpeista käsin. Jatkossa kehittämispäiväkotien henkilöstö voi käyttää varhaiskasvatuksen verkkokonsultaatiota saamillaan Kehittämispäiväkotien Intran tunnuksilla. Varhiksen www-sivuille on nyt saatu Opinnäytepankki, jossa on esillä valmistuneita, käynnissä olevia opinnäytteitä sekä opinnäyteaihioita, jotka ovat nousseet Varhiksen käytännön toimijoiden tarpeista. Opinnäytepankkia on kehitetty yhdessä myös alueellisen kehittäjäverkoston kanssa. Tiedotusvälineissä tai verkkotiedotteissa Varhis on ollut esillä seuraavasti: Sanomalehti Kalajokilaakso, 12.2.2008, Mediakasvatuksesta oppia päiväkoteihin 4 Arvio hankkeen toteutumisesta 1.1.-31.3.2008 välisenä aikana Hanke on edennyt hankesuunnitelmassa asetettujen tavoitteiden ja aikataulun mukaisesti. Toiminnan toteutumista paikallistasolla seurataan ja arvioidaan kehittämistiimeissä. Lisäksi Varhiksen ohjausryhmä seuraa ja arvioi hankkeen etenemistä ja asetettujen tavoitteiden toteutumista koko hankkeen toiminta-alueella. Ohjausryhmä on sopinut kokoontuvansa 2 kertaa vuodessa. Seuraavaksi kokousajankohdaksi on sovittu 27.5.2008 klo 13-16. 7
5 Selvitys henkilöstön käytöstä Tällä ajanjaksolla Varhiksessa on työskennellyt henkilöstöä seuraavasti: Aira Vähärautio on toiminut koko hankkeen toiminta-alueen yhteisenä, kokopäivätoimisena tutkijana. Anu Määttä on toiminut Kuusamon osa-aikaisena (50%) kehittämiskoordinaattorina. Marja Hiitola-Moilanen on toiminut Oulu Ylikiiminki alueen osa-aikaisena (50%) kehittämiskoordinaattorina. Leena Oikkonen on toiminut Raahen seutu Kalajoki alueen kokopäivätoimisena kehittämiskoordinaattorina. Marjut Parhiala on toiminut Nivala-Haapajärven seutukunnassa kokopäivätoimisen kehittämiskoordinaattorina. Posken järjestelmätukihenkilö Viktor Gurkalov on osallistunut henkilöstön laitteiston hankintoihin, ohjelmistojen asennukseen sekä käytön opastukseen. Lisäksi Posken vs. kehittämispäällikkö Hannakaarina Sarvela sekä oppilaitosten, järjestöjen ja seurakuntien henkilöstöä on osallistunut Varhiksen toimintaan osana virkatyötään. 6 Selvitys asiantuntijapalveluiden käytöstä Vuoden 2008 ensimmäisellä vuosineljänneksellä Varhiksessa koulutuspalveluja käytettiin seuraavassa luvussa kuvatulla tavalla. 7 Selvitys hankkeessa toteutetusta koulutuksesta 1.1. 31.3.2008 välisenä aikana Varhiksessa on toteutettu kehittämiskoulutusta sekä paikallistasolla että alueellisella tasolla. Koordinaattorit ja tutkija ovat myös osallistuneet kehittämisosaamista tukevaan koulutukseen. Koulutusta paikallistasolla on yksityiskohtaisesti eritelty liitteissä 1-4. Tähän lukuun on koottuna yhteen ne koulutukset, joihin on käytetty Varhiksen resursseja. 1) Kasvatuskumppanuuskoulutus tuleeko tästä mainintaa tämän vuoden puolelle? 8
Lähiopetusjaksot toteutuivat 2.-3.8.2007 ja 20.-22.8.2007. Kouluttajina toimivat Marja Kaskela ja Marjatta Kekkonen Stakesista. Kasvatuskumppanuuskoulutukseen osallistui toimijoita Varhiksen toiminta-alueilta, kehittämispäiväkodeista sekä alueen kunnista. Myös kehittämiskoordinaattorit ja Varhiksen tutkija osallistuivat koulutukseen. Kasvatuskumppanuuskoulutus antaa valmiudet toimia kasvatuskumppanuuskouluttajana. Lisäksi kehittämistiimit ovat tällä ajanjaksolla suunnitelleet kasvatuskumppanuuskoulutukseen liittyviä tulevia alueellisia koulutuksia. Kasvatuskumppanuuskoulutukseen osallistujat on pääsääntöisesti kustannettu Varhiksesta, mutta myös kunnat ja yhteistyötahot ovat kustantaneet edustajiaan koulutukseen. 2) Kehittämiskoulutus Raahen seutu Kalajoki alueella. 3) Kehittämiskoulutus Oulu Ylikiiminki alueella Kasvatuskumppanuus-kohtaamisia arjessa 13.3.2008, Oulu (45 henkilöä). 4) Kehittämiskoulutus Kuusamon -alueella 5) Kehittämiskoulutus Haapajärvi Kärsämäki Nivala Reisjärvi alueella Hei Hanna, mietin vähän mikä ero on kehittämiskoulutuksella ja myöhemmin taulukon muodossa kysyttävällä koulutuksella, laitoin kumpaankin samat asiat, kun en eroa ymmärrä!!! Kasvatuskumppanuuskoulutus 2.1.2008 Nivala, 8h, Sari Suhonen ja Marjut Parhiala, osallistujina kehittämispäiväkodin henkilökunta (5 hloöä) Huoli puheeksi koulutus Haapajärvellä 7.1, 3h ja 30.1 3h, Marjut Parhiala, Satakielen pk:n väki (13 hlöä) Varhaiskasvatus mediamaailman aallonharjalle 9.2.2008 Haapajärvellä, mediakouluttaja Johanna Sommer-Piiroinen, 7 h (40 hlöä) 6) Kehittämiskoordinaattorien kouluttautuminen Käytännön opetuksen seminaari 23.1.2008, Oulu Varhaiskasvatuspäivä 1.2.2008, Stakes ja STM, osallistuminen päivään ja hanke-esitys Toimijoiden kokemuksista varhaiskasvatuksen kehittämiseen yhdessä Hannakaarina Sarvelan kanssa, MARJUT KYSYY: mietin Hanna, olisiko tämä sopinut tuonne raportin alkuosaan jonnekin, missä oli osallistumiset valtakunnan verkostoihin ym.????? Kehittäjäkoulutus 25.-26.2.2008, Rovaniemi 7) Kehittämiskoordinaattorien kouluttautuminen Kehittämiskoordinaattorit ovat osallistuneet koko Posken kehittämisyksikköjen henkilöstölle tarkoitettuun kehittämiskoulutukseen Rovaniemellä 25.-26.2.2008. Kouluttajana on ollut Paavo Viirkorpi. 9
8) Tutkijan kouluttautuminen Tutkija on osallistunut koko Posken kehittämisyksikköjen henkilöstölle tarkoitettuun kehittämiskoulutukseen Rovaniemellä 25.-26.2.2008. Kouluttajana on ollut Paavo Viirkorpi. Hannakaarina, katsotko, miten haluat laittaa Viirkorven koulutuksen. Nyt sitä on useiden numero-otsikoiden alle, kuten huomasit edellisestä. 10
Liite 1. Varhiksen toiminta Nivala-Haapajärvi-Kärsämäki-Reisjärvi alueella Kehittämiskoordinaattori Tällä ajanjaksolla kehittämiskoordinaattorin työssä ovat painottuneet seuraavat tehtäväkokonaisuudet: Kehittämispäiväkotien kehittämisprosessien edistäminen; kevään konsultoinnin ja muun kehittämistoiminnan suunnittelu Nivalan Bikva arviointiprosessin eteenpäin vieminen Perhepäivähoidon osaamiskartoitukseen perehtyminen ja sen käynnistäminen Nivalassa Ajankohtaisfoorumin suunnittelu Hankkeen jatkumiseen liittyvät selvitystyö; perehtyminen KASTE ohjelmaan, hankkeen esittelyä alueen kunnille Kehittämistiimi Kuluneella kaudella kehittämistiimi on kokoontunut kerran, jolloin avattiin keskustelu Varhiksen roolista kuntien kehittämistoiminnassa. Kehittämistiimissä jatketaan ajankohtaisten asioiden lisäksi kehittämisen pysyvien rakenteiden pohdintaa. Kehittämistiimi on kokoontunut seuraavasti; Aika Paikka Osallistujien määrä 16.1.2008 Kärsämäki 11 Kehittämispäiväkodin / asiakastyötä tekevän yksikön toiminta Päiväkoti Satakieli/ varhainen mediakasvatus - tavoitteiden mukaista vanhempien tukemista mediakasvatuksessa edistettiin Huoli puheeksi -koulutuksella, yht. 6 h, 7.1.2008 ja 30.1.2008 - mediakasvatuksen konsultointipäivä 8.2.2008, mukana mediakonsultti Johanna Sommers-Piiroinen, mediakasvatuksen ajankohtaistilanne ja etenemissuunnan tarkistaminen - Helena Nybacka ja Hanna Hiironen esittelivät Satakielen mediakasvatusta Haapajärvellä pidetyssä mediakasvatuksen alueellisessa koulutuspäivässä 9.2.2008, Varhaiskasvatus mediamaailman aallonharjalle, koko henkilökunta osallistui koulutuspäivään - Eija Tähtinen ja Jouni Hautakangas osallistuvat työpajan vetämiseen valtakunnallisessa Lapset ja tietoyhteiskunta seminaarissa Tampereella 14.2.2008 11
- päiväkodin työntekijät ovat työstäneet kukin omalle persoonalleen ja lapsiryhmälleen sopivaa tapaa toteuttaa mediakasvatusta ja ryhtyneet toteuttamaan sitä toiminnassaan - henkilökunta on koostanut diaesityksen mediakasvatuksesta, jonka avulla aihetta voi viestittää muille varhaiskasvattajille Knuutinpuhdon päiväkoti/ kasvatuskumppanuus ja vanhempien osallisuus - Kasvatuskumppanuus koulutus jatkui 2.1.2008 pidetyllä koulutuspäivällä - vanhempien osallisuutta päiväkodin arjen kohtaamistilanteissa on edelleen vahvistettu ja vanhempainillat järjestettiin vanhempia osallistaviksi. 3-5 vuotiaiden vanhempainillassa vanhemmat osallituivat päiväkodin arvojen toteuttamisen pohdintaan ja esikouluryhmässä vanhemmat pohtivat kouluunlähtijöille ajankohtaisia kysymyksiä mm. vastuun ja vapauden antamista - kehittämisen ajankohtaistilannetta ja tulevia tavoitteiden tarkentaminen EAD keskustelua soveltamalla Asiakaslähtöinen arviointi Haastattelu Ajankohta Paikka Osallistujat Työntekijät 9.1.2008 Nokelan 13 + pk, Nivala kehittämiskoordinaattori Esimiehet 29.1.2008 Nivala 6 + kehittämiskoordinaattori Toteutunut koulutus Haapajärvi Kärsämäki Nivala Reisjärvi alue on ollut mukana seuraavissa Varhikseen liittyvissä koulutuksissa: Koulutus Kasvatuskumppanuuskoulutus Huoli puheeksi Varhaiskasvatus mediamaailman aallonharjalle Ajan-kohta ja laajuus Paikka Osallistujat Rahoitus 2.1.2008, 8h Nivala Knuutinpuhdon Varhis pk, 5 hlöä 7.1.2008 ja Haapajärvi Satakielen Varhis 30.1.2008, pk, 13 hlöä yht. 6h 9.2.2008, 7h Haapajärvi Koko alue Varhis 40 hlöä 12
Muu toiminta Alla olevaan taulukkoon on koottu muut kehittämis- ja yhteistyöpalaverit, joihin koordinaattori on osallistunut kuluneen neljänneksen aikana. Kokoontumisten Aika ja tarkoitus kesto Pienet päivähoidossa 24.1.2008 pedagoginen kahvila 1,5 h Perhepäivähoitajien 31.1.2008 osaamiskartoitus 1,5 h Hanke esittely Kallion 4.2.2008, peruspalvelukuntayhtymässä 1,5h ja sen osallisuus hankkeeseen (Nivala osa Kalliota 1.1.2008 alkaen) Vanhempainillan 6.2.2008, suunnittelu, Bikvaarvioinnista 1,5 h keskusteleminen Vanhempainilta 19.2.2008 1,5 h Pienet päivähoidossa 20.2.2008 pedagoginen kahvila 1,5 h Osallistujat koordinaattorin lisäksi 11 Nivalan päiväkotien ja ryhmiksen työntekijää 43 Nivalan perhepäivähoitajaa, 2 pph-ohjaajaa Lasten ja nuorten palveluiden palvelupäälliköt Marja Ranta-Nilkku, Ulla-Maija Miettilä ja palvelujohtaja Onni Mononen 5 hoito- ja kasvatushenkilöä Peltopuiston päiväkodin 30 vanhempaa, 10 työntekijää 8 Nivalan päiväkotien ja ryhmiksen työntekijää Liite 2. Varhiksen toiminta Kuusamossa 1.1.-31.3.2008 Kehittämiskoordinaattori Kuusamon osa-aikaisena 1 kehittämiskoordinaattorina toimii 2.1.2007 työnsä aloittanut KK Anu Määttä. Tällä ajanjaksolla kehittämiskoordinaattorin työssä ovat painottuneet seuraavat tehtäväkokonaisuudet: Kasvatuskumppanuus- koulutuksen käynnistäminen ja toteuttaminen Konsultaation suunnittelu ja käynnistäminen Varhaiskasvatuskerhon toiminnan suunnittelu Kehittämissuunnitelman työstäminen Koulutussuunnittelu Seutukunnallinen yhteistyö, seutupalaverin suunnittelu Vuoden 2008 toiminnan suunnittelu Osallistuminen alueellisen ja valtakunnallisen tason toimintaan (kehittämiskoordinaattorien verkosto, alueellinen kehittäjäverkosto, 13
valtakunnallinen varhaiskasvatuksen kehittämisyksikkö-verkosto) Kehittämistiimi Kuusamon kehittämistiimi aloitti toimintansa syksyllä 2006. Kehittämistiimin kokoonpano on pysynyt ennallaan syksyyn nähden. Kehittämistiimi on kokoontunut ensimmäisen vuosineljänneksen aikana seuraavasti; Aika Paikka Osallistujien määrä 24.1.2008 Kuusamo, kaupungintalo 8 27.2.2008 Kuusamo, neuvola 7 yht.2 kertaa 15 Seurakunnan edustajana on Hilppa Lampilan vuorotteluvapaan ajan Satu Koski. Anna-Maija Puroilan vuorotteluvapaan ajan Posken edustajana kehittämistiimissä on Aira Vähärautio. Kehittämispäiväkodin / asiakastyötä tekevän yksikön toiminta Kuusamon Varhis-hankkeessa asiakastyötä tekevä yksikkö on Kuusamon kaupungin varhaiskasvatus yhteistyössä neuvolan ja seurakunnan lapsityön kanssa. Ensimmäisellä vuosineljänneksellä kehittämisyksikön toiminnassa ovat painottuneet kehittämis- ja koulutussuunnitelman työstämiseen liittyvät asiat. Kullakin hallinnonalalla kehittämistyöhön liittyviä teemoja käsitellään omissa työpaikkakokouksissa. Päivähoidossa on alkanut tammikuussa ensimmäinen 12 osallistujan kasvatuskumppanuus- peruskoulutus. Koulutuksen myötä on lähtenyt liikkeelle monenlaisia prosesseja, mm. päivähoidon palveluprosessin päivittäminen kotikasvatuksen tukemisen näkökulmasta. Lisäksi päivähoidossa on työstetty kehityskeskusteluun liitettävää itsearviointilomaketta. Neuvolassa on tutkailtu Perhenavigaattorin käyttömahdollisuuksia osana lastenneuvolatyötä. Terveydenhoitajat ovat päivittäneet neuvola-asiakkaan hoitopolkuja. Tarkastelun kohteena on muun muassa luottamuksellisen asiakassuhteen rakentaminen lapsen kasvun ja kotikasvatuksen tukemiseksi. Yksi tulevista tarkasteltavista teemoista on neuvolan rooli mediakasvatuksessa. Seurakunnan lapsityössä on pohdittu palvelurakennetta perhetyön näkökulmasta. Esillä olleita teemoja ovat muun muassa lapsilähtöisyys, kasvatuskumppanuus ja lapsen suru. Näitä teemoja työstetään jatkossa muun muassa konsultaatiokerroilla. Lisäksi lastenohjaajien kanssa on ideoitu seurakunnan ja päivähoidon varhaiskasvatuksen keskinäisen koulutuksen ja osaamisen vaihtoa. Varhaiskasvatuskerhotoiminnan suunnittelu on edennyt hyvin. Maaliskuun puolivälissä tiedotettiin paikallislehdissä kerhoihin ilmoittautumisesta. 14
Ilmoittautumisen yhteydessä kartoitetaan kiinnostusta kielellisen kehityksen tukemiseen painottuvaa Varhis-kerhoa kohtaan. Helmikuussa on aloitettu ryhmäkonsultaatiot hallintokunnittain. Konsultaation tavoitteena on tukea kehittämisyksikössä tapahtuvan kotikasvatuksen tukemiseen liittyvän kehittämistehtävän toteutusta ja kehittämissuunnitelman laadintaa. Konsulttina toimii KM, työnohjaaja Markku Koivisto. Konsultaation toteutuminen: Ryhmä Teema Aika ja kesto Osallistujat Seurakunnan lapsityön Kotikasvatuksen 28.2.2008 1h 19 henkilöstö määrittelyä omaan Päivähoidon ohjaajat, kelto, 4 lastentarhanopettajaa Lastenneuvolan henkilöstö Asiakaslähtöinen arviointi työhön peilaten: - ihanteellinen kotikasvatus - riittävä kotikasvatus - huolta herättävä kotikasvatus - ei-toivottu kotikasvatus 28.2.2008 1h 15min 9 28.2.2008 1h 8 - Bikva-arvioinnin haastattelut on toteutettu Kuusamossa ajalla 15.3.-18.4.2007 - Arvioinnissa esille nousseet teemat ovat herättäneet monenlaista keskustelua, mikä vähitellen hioutuu konkreettisiksi kehittämistoimenpiteiksi - Bikva-aineistoa käytetään kevään 2008 aikana laadittavan kehittämissuunnitelman pohjana - Asiakaslähtöinen arviointi nähdään tulevaisuudessa yhtenä kehittämistoiminnan rakenteena, alustavaa keskustelua on käyty mm. päivähoidon kasvatuskeskustelun lomakkeiden ja toimintamallien arvioinnista bikva-menetelmällä Ajankohtaisfoorumit Kevään 2008 ajankohtaisfoorumi toteutetaan Kuusamon alueella seudullisena työkokouksena 3.4.2008. Tilaisuuteen on kutsuttu Taivalkosken, Posion ja Kuusamon varhaiskasvatuksesta (päivähoito, seurakunta) ja alle kouluikäisten lasten neuvolatyöstä vastaavat toimijat. 15
Toteutunut koulutus Kuusamon alue on ollut mukana seuraavissa Varhikseen liittyvissä koulutuksissa: Kehittämiskoordinaattori Ajankohta ja Osallistujat Paikka Rahoitus laajuus 10. 11.1.2008 kehittämis- Oulun Varhis koordinaat- yliopisto tori Anu Määttä 23.1.2008 kehittämiskoordinaattor Oulu, Varhis AMK i Kasvatuskumppanuus - koulutus, Anja Niemi ja Anu Määttä Koulutus Solution focus basic Ratkaisukeskeinen työskentely (5op) Käytännön opetuksen hankkeen seminaari I kasvatuskumppanuuskoulutusryhmä; päivähoidon esimiehet (2), lastentarhanopettajat (5) ja lastenhoitajat (5) 17.1.2008 25.1.2008 26.1.2008 15.2.2008 14.3.2008 12 14 14 13 13 Kuusamo, neuvola Varhis ja Kuusamon kaupunki Kehittämiskoulutus Kehittäjäkoulutus kehittämisyksiköiden toiminnan tueksi 25. 26.2.2008 lapsi- ja perhetyön johtaja Aini Naumanen Rovaniemi Varhis Suunnitteilla oleva kehittämiskoulutus - Varhiksessa mukana olevien toimijoiden osalle on laadittu useamman vuoden tähtäimellä suunnitelma kasvatuskumppanuuskoulutuksen toteutuksesta. - Alkuvuoden aikana on koottu toimijatahojen koulutustoiveita ja tarpeita, minkä pohjalta laaditaan kaksitasoinen koulutussuunnitelma. - Yhteistyössä kesäyliopiston kanssa on suunniteltu yleisöluennon järjestämistä. Työkokoukset yhteistyötahojen kanssa Kehittämiskoordinaattori on osallistunut mukana olevien tahojen ja sidosryhmien työpaikkakokouksiin ja yhteistyöpalavereihin seuraavasti: Neuvola Kohderyhmä Tapaamisen aihe Aika ja kesto neuvolan pohdinta Perhenavigaattorin 29.1.2008 esimies käyttömahdollisuuksista 1h lastenneuvolan 14.2.2008 henkilöstö 1h Perhenavigaattoriin tutustuminen, konsultaation suunnittelu Osallistujien määrä 2 7 16
Päivähoito päivähoidon esimiehet päivähoidon esimiehet päivähoidon esimiehet Seurakunta lapsityön ohjaaja, lapsityöstä vastaava teologi Muut tahot itsearviointilomake osaksi 18.1.2008 kehityskeskustelua 1,5h päivähoidon palvelurakenne 24.1.2008 1h konsultaation suunnittelu 5.2.2008 1h Varhiksen tilannekatsaus, 28.1.2008 varhaiskasvatuskerho- 2h toiminnan suunnittelu lastenohjaajat koulutus- ja kehittämissuunnitelma, konsultaation suunnittelu kesäyliopiston koulutussuunnittelija naapurikuntien päivähoidosta vastaavat 14.2.2008 1h koulutussuunnittelu 5.2.2008 2h soittokierros Varhiksen tulevaisuuteen ja KASTEohjelmaan liittyen 29.2.2008 2x 1h 4 5 4 3 17 2 2+ 2 Liite 3. Varhiksen toiminta Raahen seudulla ja Kalajoella Kehittämiskoordinaattori Liite 4. Varhiksen toiminta Oulu Ylikiiminki -alueella Oulu-Ylikiiminki alueen osa-aikaisena 2 kehittämiskoordinaattorina toimii syksystä 2006 Oulun kaupungin/ Posken kehittämiskoordinaattori Marja Hiitola-Moilanen, joka on työskennellyt Poskessa v. 2001 lähtien perhetyön suunnittelijana osana varhaiskasvatuksen kehittämistyötä. Kehittämispäiväkodin toiminta - Kehittämispäiväkodissa toteutetaan kehittämisteeman mukaisesti omahoitajatyötapaa. - Välkkylän päiväkodin henkilöstön työnohjaus jatkuu vuoden 2008 kolmen viikon välein. - Vertaispäiväkodeissa toteutetaan omahoitajatyötapaa. 2 Kehittämiskoordinaattorin työaika on 50% KVTES:in mukaisesta toimistotyöajasta. 17
- Vertaispäiväkodit ovat tehneet vertaiskäyntejä. - Vertaispäiväkotien henkilöstön työnohjaukset jatkuvat vuonna 2008 kerran kuukaudessa. Asiakaslähtöinen arviointi Bikva- arviointi - Ylemmän johdon Bikva-haastattelu 8.1.2008 Toteutunut koulutus Oulu- Ylikiiminki on ollut mukana seuraavissa Varhiksen koulutuksissa: Kehittämiskoordinaattorin kouluttautuminen Koulutus Ajankohta ja laajuus Paikka Rahoitus Kehittämiskoordinaattorin alueella järjestämä koulutus Kasvatuskumppanuuskohtaamisia arjessa 13.3.2008 Läsnä 45 Oulu Oulun kaupunki Muu toiminta - Vertaispäiväkotien ja kehittämispäiväkodin johtajien tapaaminen 16.1.2008 - Suunnittelukokous, päivähoidon päällikkö Irja Knuuti, koulutusasiat 16.1.2008 - Vertaispäiväkodit ovat tiivistäneet yhteistyötä mm. tekemällä vertaiskäyntejä ja konsultoimalla toisiaan. - Varhiksen ja Oulun kaupungin päivähoidon koulutussuunnittelussa on tehty yhteistyötä. Varhis toteuttaa osaltaan päivähoidon strategian painopisteiden mukaista koulutusta mm. alle 3-vuotiaiden lasten päivähoidon kehittämisessä. Varhiksen järjestämät koulutukset ovat osa päivähoidon koulutussuunnitelmaa. - Alueelliset info-tilaisuudet päivähoidon esimiehille alkoivat 20.3.2008. Tilaisuuksien tarkoitus on antaa tietoa Auta lasta kasvamaan -periaatteen mukaisesta omahoitajatyöskentelytavasta. Asiaa valaistaan päiväkodin johtajan, omahoitajan ja työnohjaajan näkökulmasta. Info toteutetaan kolmella päivähoidon alueella. - Työnohjaajien verkostotapaamiset 24.1. ja 25.3.2008. - OSAO:n 20 opiskelijaa tutustui omahoitajuuteen Välkkylän päiväkodissa. - Opiskelijoiden opinnäytetyön ohjaus 20.3.2008. 18