Äitienpäivää edeltävänä lauantaina eli 12. toukokuuta kilpaillaan Porin ravien merkeissä. Ravit alkavat klo 18:00 ja pääpelinä pelataan Toto4 lähtöihin 4-7. Päivän Duoa voi pelata lähtöihin 6-7 ja Troikkaa lähtöihin 7 ja 9. Yhteensä Porin lauantai-illassa juostaan kymmenen totolähtöä. Toto4-pelin avauskohde on enintään 16 000 euroa tienanneiden lämminveristen 1600 metrin ryhmäajo. Joni-Petteri Irrin ohjastama 1 Black Ice Boost on saanut pikamatkalle mielenkiintoisen sisäradan lähtöpaikan. Mikäli se saisi puolustettua johtopaikan kiihdytyksessä, voisi se olla siitä lähellä voittoa. Mia Lammisen valmentama 3 Changeman on myös loistopaikalla. Se on palailemassa pieneltä kilpailutauolta ja saa vielä tiistaina startin kroppaansa Teivosta ja parantanee vain tähän Porin starttiin. Takarivin kaksikko 9 All Ready Match ja 10 Meadow Maestro ovat sarjoissaan pärjääviä hevosia, jotka toki nyt vaativat onnistuneen juoksun. Toisessa kohteessa kilpaillaan myös 1600 metrin ryhmäajo ja tässä lähdössä hevoset ovat enintään 10 000 euroa tienanneita. Harri Koivusen valmentama ja ohjastama 11 Wall Street Comery olisi saattanut olla eturivin paikalta suosikki, mutta 11-radalta voitto pikamatkalla ei koskaan ole etukäteen kirkossa kuulutettu. 3 Langen's Cza Cza on paljon paremmalla paikalla ja voisi kuvitella, että hyvä lähtöpaikka pyritään hyödyntämään ja hevonen juoksee tässä lähellä kärkeä ellei johtopaikalla. Hieman ailahdellen esiintynyt 8 Blue Chocolate omaa kyvyt tämän lähdön voittamiseen, mutta lähtöpaikka Ari-Pekka Pakkasen suojatilla on kyllä erittäin haastava. Päivän Duon avauskohde ja Toto4-pelin kolmas kohde on sarjamääritykseltään illan kovin lämminveristen koitos. 5- vuotias 5 Freelancer menestyi varsavuosinaan hienosti kovissa lähdöissä ja nyt ruunalla on muutama startti alla tällä kaudella. Kun paikkakin on melko hyvä, saatetaan se nähdä voittajana maalissa. Sen viereltä lähtee Seppo Markkulan ohjastama 6 Westcoast Titan, joka tulee kisaan voitto alla Teivosta. Olli Lähtisen valmennettava on tähän ehdottomasti pelihevosia. Olli Koivusen ajokki tähän lähtöön on 10 Lady Redcap, joka ei vielä tänä vuonna ole onnistunut voittamaan. Nyt se voisi kyllä olla lähellä, mikäli vain juoksu takarivistä onnistuu. 7 Mr Mallorca kilpailee maanantaina Kuopiossa ja jos kuntokäyrä osoittaa ylöspäin, voisi sekin menestyä. Toto4-peli päätetään illan kovimpaan kylmäveristen lähtöön, joka kilpaillaan tasoitusajona. Kyseessä on erittäin kiharainen pelikohde, jossa realistiset voittomahdollisuudet on usealla valjakolla. Paalulta matkaan lähtee kaksikko 1 Tuli-Rubiini ja 2 Vilox. Kumpaisellakin on kykyjä nousta sarjoissaan. 20 metriä näiden takaa matkaan lähtevät mm. 3 H.V. Tuuri, 4 Mellun Myrsky, 5 Tementikko ja 9 Tähtisäihke. Kun vielä 40 metriä paalun kaksikon perään ampaisee 11 Lover voidaan puhua todella haastavasta pelilähdöstä. Verryttelyaika 10 minuuttia, peliaika 5 minuuttia. Viimeinen verryttelyaika lähdön 7 jälkeen.
klo 18.10 klo 18.32 4,9 8,5,3,7 12 4,3,6,8,1,10,5,11,9,2,7
klo 18.55 klo 19.15 7,4,9,10 2,8,6,5,3 9 2,1,10,3,4,6,7
klo 19.35 klo 19.55 3,11 8,1,7,5,9,6,4,10 6,7,5,10 3,4,1,12
klo 20.15 klo 20.35 4 11,2,3,5,9,1,6 5,6,10,9,2,3 7,8,12,1
klo 20.50 klo 21.05 7,6,3 5,9,2,4 5,3,4,1 9,7,11,10,13,8,12,2
klo 17.15 klo 17.35
TOIMISTO Toimitusjohtaja: Jose Laaksonen Kilpailusihteeri: Hanna Heinonen HALLITUS Puheenjohtaja: Janne Ojanen Varapuheenjohtaja: Jenni Jakovaara Jäsenet: Tarja Koskela, Auli Lukkari, Mikko Laine, Jouni Miettinen, Hannu Myöhänen RATAVALMENTAJAT Aarre Multanen 050 557 4547 Tuomo Ojanperä 0500 597 478 Jouni Miettinen 0400-861613 --------------------------------------------------------------------------------- Suomen Hippoksen valvoja: Jari Tuomi Kilpailutuomarit: Tero Alamäki, Petri Nurmi, Tapio Aronen Maalituomari ja kamera: Jouko Lindholm Tuomariston sihteerit: Hanna Heinonen Selostus: Jouni Toroska Päälähettäjä: Riitta Viitaharju Lähettäjät: Kauko Ojala Valokuvaaja: Nelli Saari Lähdönjärjestäjä: Niko Ärling 1. sarja Angeliquen muistoajo Lämminveriset tasoitusajo 2600 m tammoille p. 4-v, 20m 5-v. ja vanhemmat P. 7000 e. (7000-3500- 2100-1400-700-700) Toto76 (Sarjaa muutettu: 21.3.2018) 2. sarja Hopeadivisioonakarsinta Lämminveriset ryhmäajo 1600 m enintään 125 000 e. P. 4500 e. (4500-2250-1350-900-450-450) Toto76 3. sarja Pronssidivisioonakarsinta Lämminveriset ryhmäajo 1600 m enintään 50 000 e. P. 3000 e. (3000-1500-900-600-300-300) Toto76 4. sarja Haastajadivisioonakarsinta Lämminveriset ryhmäajo 1600 m enintään 20 000 e. P. 3000 e. (3000-1500-900-600-300-300) Toto76 5. sarja Lämminveriset ryhmäajo 2100 m vähint. 1000 e. enintään 5000 e. P. 3000 e. (3000-1500-900-600-300-300) Toto76 6. sarja Lämminveriset tasoitusajo 2100 m p. 500 e + 20 m/ 1500 e. enintään 2000 e Etus. ensisij. 3-v. Etus. toissij. Suom. synt. P. 1500 e. (1500-750-450-300-150-150) 7. sarja Tähtidivisioonakarsinta Kylmäveriset ryhmäajo 1600 m enintään 80 000 e. Etus. Suom. synt. P. 4500 e. (4500-2250-1350-900-450-450) Toto76 8. sarja Huippudivisioonakarsinta Kylmäveriset tasoitusajo 2100 m p. 20 000 e + 20 m/ 20 000 e. enintään 40 000 e Etus. Suom. synt. P. 3000 e. (3000-1500-900-600-300-300) Toto76 9. sarja Kylmäveriset ryhmäajo 1600 m oriit & ruunat enint. 8000e, tammat enintään 10 000 e. Etus. Suom. synt. P. 1500 e. (1500-750-450-300-150-150) 10. sarja SM-karsinta Suomenhevoset Monte tasoitusajo 2100 m p. 15 000 e + 20 m/ 15 000 e. pt. 60 m. P. 1500 e. (1500-750-450-300-150-150) 11. sarja Biofarm Cup-finaali Suomenhevoset tasoitusajo 2100 m 4-v. p. 400 e + 20 m/ 800 e. pt. 60 m. P. 10 000 e. (10000-5000- 3000-2000-1000-1000) Toto76 Ilmoittaminen päättyy: 28.5.2018 09:00 Puhelinnumero: 044-3313018 Ilmoittaminen päättyy: 28.5.2018 09:00. Puhelinnumero: 044-3313018. Sarjat 6-9: Karsinnassa etusijalla Suomessa syntyneet Varikkoalueen valvoja: Raimo Ceder Valjakkotarkkailijat: Janne Nissilä, Veijo Sirviö Kilpailueläinlääkäri: Kati Tuomola Eläinlääkärin avustajat: Johanna Virtanen Ratamestari: Pasi Soimala Kengitysseppä: Kalervo Mäkinen 050-5667488 Sisäänkirjoitus: Ilona Suutari Numeroiden jakaja: Kaisa Rehula Lähtöauto: Kari Niemi / Juha Säntti Tasoituksen laatija: Jose Laaksonen Järjestysmiesten esimies: Kimmo Heinola / Pertti Koponen Järjestysmiehet: Satakunnan alueen hky:t Ensiapu: SPR