Lääket. tohtori Jouko Hänninen, Mikkeli, ammatillisen kasvun tukijalle, tutkimuksen edistäjälle 10.000



Samankaltaiset tiedostot
Fil. lis. Pirkko Heikkinen Etelä-Savon rahaston kulttuuripalkinto ansioista Etelä- Savon kirjallisen kulttuurin esiinnostajana 5.

Arkkitehti SAFA Panu Kaila, Helsinki, restauroinnin tietäjälle, perinteiden kunnioittajalle, Rantasalmi-palkintona, Rantasalmen rahastosta 20.

Taidemaalari Paavo Viktor Pelvo uusien näkökulmien avaamisesta ja ajan ilmiöiden oivaltavasta tulkinnasta

Arkkimandriitta Sergei ja Valamon luostarin aarteet -työryhmä luostarin Heinävedellä toimimisen 70-vuotisjuhlakirjan toteuttamiseen 10.

Mus. maisteri Laura Heinonen konserttiohjelmien sekä operetti- ja oopperaroolien valmistamiseen 6.000

Suomen Kulttuurirahaston Mikael Agricola -mitali

Muusikko Lauri Ainala, Savonlinna, ääni- ja elokuvateosten tekemiseen

Laulaja Hillan Abdulla taiteelliseen työskentelyyn Yhdysvalloissa, Kaisu ja Antti Ravanin rahastosta

Käsityönopettaja Tuula Lampinen merkittävästä työstä eteläkarjalaisen käsi- ja taideteollisuuden hyväksi 5.000

IX Kalevi Hämäläisen muistohiihdot Juva

Kaisu ja Antti Ravanin rahastosta 3.000

Medianomi AMK Mari Ahokoivu, Oulu, sarjakuvaromaanin toteuttamiseen

EKL MIKKELIN PIIRIN MESTARUUSPILKKI RANTASALMELLA

Musiikinopiskelija Tatu Eskelinen, Joensuu, Suolahden kansainväliselle musiikkikurssille osallistumiseen, Valter ja Elin Parviaisen rahastosta 1.

Taiteilija Ismo Alanko laulun kotimaan laajentamisesta, ilojen ja surujen soittelemisesta

Fil. maisteri Tiina Elo pitkäjänteisestä ja vaikuttavasta työstä Lapin rakennetun kulttuuriympäristön hyväksi 2.500

Suur-Savon maakuntaviesti Mikkeli, tulokset

Maakuntaviesti Pieksämäki

VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA

EL:n PILKKIMESTARUUSKILPAILUT Anttola. TULOS Etelä-Savo

EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA

Fil. maisteri Anne Alanne Alexander-tekniikan opettajaopintoihin 8.000

Piirin rantaonki Rantasalmi

Lavastaja Marjatta Kuivasto, Tampere, tilojen taituruudesta, todentuntuisista illuusioista, Pirkanmaan Kulttuurirahaston palkinto 15.

VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA

VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA

VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA

El. Etelä-Savon piirin piirihallitus v jäseniä yhteensä

Kirjailija Jukka Behm kirjalliseen työskentelyyn

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat

Erityisluokanopettaja Raija Mikkonen, Lieksa, kodin antamisesta taiteelle, taiteen antamisesta

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2015*

Väestöennusteet (2012) Lähde: Tilastokeskus

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2015*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2015*

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu

Tulokset XVI Viljo Vellosen hiihdot

Saate. Vastaanottaja: Median edustajat Pvm: Lähettäjä: Jaana Kokkonen Puhelin:

Saate. Vastaanottaja: Median edustajat Pvm: Lähettäjä: Jaana Kokkonen Puhelin:

Fil. kand. Riitta Valorinta, Tampere, taidevaistosta ja tinkimättömyydestä, modernin kuvan puolustamisesta

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2015*

Kinnunen Mika, filosofian maisteri Urho Kekkosen poliittisia suhdeverkostoja kokoomukseen v käsittelevän väitöskirjatyön kuluihin.

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2016*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2016*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*

5 Etelä-Savo. 5.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2016*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*

Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET

Kaakkois-Suomen ilma-aseiden AM-kilpailu

Keski-Savon liikenneturvallisuussuunnitelma LÄHTÖKOHDAT JA SISÄLTÖ 2018

Maakuntaviesti Mikkeli

OSUUSKAUPPA SUUR-SAVON HALLINTO 2016

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018*

Kansanedustaja Eduskuntaryhmä Päivämäärä ja kellonaika Poissaolon peruste Aalto Touko Vihreä eduskuntaryhmä :00 sairaus Aalto Touko

Piirinmestaruus hiihdot Joroinen L Ä H T Ö L I S T A Joroisten Urheilijat :12. Lähtö Sarja Nro Lis.

Fil. maisteri Arttu Eräranta munuaisten vajaatoimintaa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Elli ja Elvi Oksasen rahastosta 7.000

Kainuun maakuntaviestisuunnistus Paljakassa

Väestö- ja muuttoliiketietoja Etelä-Savosta ja alueen kunnista. Tietopaketti kuntavaaliehdokkaille

Fil. maisteri Janne Gröhn kompleksianalyysiä käsittelevään väitöskirjatyöhön, toisen vuoden apurahana, Aino Leppäsen rahastosta 21.

Kotiseutuneuvos Pentti Siivonen ja rouva Anne Siivonen, Uusikaupunki, kotiseudun arvostamisesta, talonpoikaisperinteen vaalimisesta 10.

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO 1

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018*

Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne )

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 7/2017 1

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu

Etelä-Savon Kulttuurirahaston KULTA-hanke. Päivikki Eskelinen-Rönkä FT, asiamies Etelä-Savon Kulttuurirahasto

1/ Asunto Oy Tammelan Eskontie Henkilökohtainen varajäsen: Pääjärvi Marko

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018*

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain

Hämeen aluemestaruuskilpailut

Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen Sorsakoski 22, Kangaslampi 2 Eemi Saukkonen Heinävesi 22, Kangaslampi 3 Seppo Julkunen

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI

Suomen Kulttuurirahasto

Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen LepU 22, Eemi Saukkonen LepU 22, Seppo Julkunen LepU 22,

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018*

CV Hanna Vahvaselkä (1973)

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu

Pohjois- ja Etelä-Savon kasvihuonekaasupäästölaskenta 2010

Kirjailija Marja Björklöf, Helsinki, romaanin kirjoittamiseen, Aino ja Nuutti J. Rädyn apurahana

Uutta yrittäjyyttä osuustoiminnalla Kuopio

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu

Aluemestaruuskilpailut Mikkeli x x x

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET

Miesten työttömyysaste erityinen huolenaihe Etelä-Savossa

Kaakkois-Suomen Aluemestaruuskilpailu

ETELÄ-SAVON JÄTEVESIOSAAJAT / Mikkelin seutu

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

SAKU ry:n golfmestaruuskilpailut Rovaniemi

SAVO-KARJALA CUP 2013

Kainuun piirinmestaruushiihdot, maakuntahiihto ja hopeasomman aluekilpailu Kajaanissa

Transkriptio:

Suomen Kulttuurirahaston ETELÄ-SAVON RAHASTON apurahat 20.04.2013 Palkinnot Lääket. tohtori Jouko Hänninen, Mikkeli, ammatillisen kasvun tukijalle, tutkimuksen edistäjälle 10.000 Oy Juho Jussila, Jyväskylä, Rantasalmi-palkintona, Rantasalmen rahastosta 20.000 Apurahat Fil. yo. Nazia Asif ja työryhmä, Pieksämäki, Mikkelin Tyttöteatterin harjoitus- ja esitystoimintaan, Rantasalmen rahastosta 15.000 Restonomi AMK Timo Auvinen ja Suursavonlinna-työryhmä, Savonlinna, Itä- Savon seudun alueidentiteetin muodostumista käsittelevän luentosarjan järjestämiseen, Suur-Savon Matkailuyhdistyksen rahastosta 7.000 Tait. kand. Heini Erving ja valokuvaaja, kuva-artesaani Kalle Kervinen, Helsinki, Etelä-Savo ennen ja nyt: Kuvia 1950- ja 2010-luvun arjesta -valokuvaprojektin toteuttamiseen, Järvi-Suomen Portin rahastosta 10.000 Taidegraafikko Mia Esterinen, Sulkava, materiaalihankintoihin, Kaisu ja Urho Kiukkaan rahastosta 1.500 Diplomilyömäsoitinpedagogi, muusikko Annika Forsnabba, Savonlinna, soolomarimbansoiton opintoihin Valenciassa, matka-apurahana, Irja ja Hannes Lehtiön rahastosta 2.500 Kauppat. maisteri Riitta Forsten-Astikainen, Savonlinna, holistista osaamiskäsitystä strategisessa henkilöstöjohtamisessa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Toivakka-yhtiöiden nimikkoapurahana 8.000 Kuvataiteilija Hannele Haatainen, Pieksämäki, ryhmänäyttelyihin osallistumiseen New Yorkissa ja Brasiliassa 5.000 Luonnontiet. yo. Pauliina Hahl ja AMK-opiskelija Miikka Virtanen, Joensuu, Mimicon 2013, japanilaisen populaarikulttuuritapahtuman järjestämiseen Mikkelissä 5.000

Fil. tohtori Jopi Harri, Turku, Valamon luostarin kirkkomusiikkitraditiota käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen 13.000 Oikeust. tohtori Hagen Henrÿ, valtiot. maisteri Klén Tytti ja kasvatust. maisteri Pekka Hytinkoski, Kauniainen, osuustoiminnan tutkimusseminaarin järjestämiseen Hirvensalmella, Aarne J. Aarnion rahastosta 3.000 Fil. tohtori Sari Himanen ja työryhmä, Mikkeli, seosviljelyn satovarmuutta käsittelevän kenttäkoetutkimuksen toteuttamiseen, Aarne J. Aarnion rahastosta 9.000 Muotoilija AMK Heidi Huovinen, Mikkeli, arkistomateriaaleja hyödyntävän muotoilukasvatus-oppimateriaalin valmistamiseen, Rantasalmen rahastosta 11.000 Valtiot. maisteri Anne-Maria Hytönen, tradenomi Elina Häkkinen ja maat. ja metsät. maisteri Elisa Niemi, Mikkeli, valtakunnallisten Luomupäivien järjestämiseen Mikkelissä, Järvi-Suomen Portin rahastosta 10.000 Psykoterapeutti Sanna Häkkinen, Mikkeli, Sotaorvot, evakot -aiheisen näytelmäkäsikirjoituksen valmistamiseen 4.000 Kuvaaja, ohjaaja Pertti Hänninen, Mikkeli, Tapaus Alftan -lyhytelokuvan tekemiseen 12.000 Kirkkomuusikko Natalia Ikonen, Kangasniemi, sähköurkujen hankintaan, Irja ja Hannes Lehtiön rahastosta 4.000 Kuvataiteilija AMK Taru Innanen, Savonlinna, taiteelliseen työskentelyyn ja näyttelyn järjestämiseen, Rantasalmen rahastosta 11.000 Musiikkipedagogi Nikke Isomöttönen, kapellimestari Sasha Mäkilä ja fil. maisteri Ilmari Mäenpää, Jyväskylä, internetvälitteisen konserttitoiminnan käynnistämiseen Etelä-Savossa, Suur-Savon Matkailuyhdistyksen rahastosta 15.000 Tait. maisteri Olli Jaatinen, Mikkeli, Muuttuva Mikkeli -hankkeeseen liittyvän kuvateoksen valmistamiseen 11.000 Musiikinopiskelija Juho Jolkkonen, Mäntyharju, musiikin opinnoissa tarvittavan tietokoneen hankintaan, Toivo Pyyn rahastosta 2.500 Erikoislääkäri Riikka Juhakoski, Mikkeli, lonkkanivelrikon hoitoa käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Olavi Räsäsen rahastosta 4.000 Musiikinopiskelija Julia Jumppanen, Turku, piccolohuilun hankintaan, Irja ja Hannes Lehtiön rahastosta 2.500 Tait. maisteri Kaija Juurikkala, Mäntyharju, pitkän elokuvan käsikirjoitustyöhön, Toivo Pyyn rahastosta 6.500 2

Yhteisöpedagogi AMK Helinä Juurinen, lastentarhanopettaja Hanna-Liisa Koistinen-Purps ja Otavan päiväkodin henkilökunta, Mikkeli, Taikarumputaidekasvatusprojektin toteuttamiseen, Toivakka-yhtiöiden nimikkoapurahana 2.500 Muotoilija AMK Roni Kosunen, Mikkeli, muotoiluprojektin toteuttamiseen 22.000 Tekn. tohtori Saku Kukkonen, Savonlinna, differentiaalievoluution kontrolliparametrien optimointia käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Suur- Savon Energiasäätiön rahastosta 15.000 Kuvataideopettaja, taidekirjansitoja Tuula Kähkönen, Savonlinna, suomalaisten ja tansanialaisten lasten yhteisen kuvataideprojektin käynnistämiseen, Länsi- Savo Oy:n rahastosta 4.000 Kuvataiteilija Markku Laamanen, Mikkeli, taiteelliseen työskentelyyn ja näyttelyiden järjestämiseen 11.000 Tanssinopiskelija Emmi Lahtinen, Mikkeli, tanssin opintoihin Portugalissa 2.500 Fil. ja yhteiskuntat. maisteri Virpi Launonen, Mikkeli, Salpalinjan rakentamista Pohjois-Karjalan ja Kainuun eteläosien alueella 1940-1941 käsittelevään väitöskirjatyöhön, Rantasalmen rahastosta 11.000 Fil. maisteri Anne Leinonen, Mikkeli, romaanin kirjoittamiseen, Länsi-Savo Oy:n rahastosta 4.000 AMK-opiskelija Juho Levänen, Pieksämäki, metsätalousyrittäjän ammattitutkinnon vaikutusta metsänomistajien toimintaan käsittelevän kyselytutkimuksen toteuttamiseen, Toivo Pyyn rahastosta 2.000 Kasvatust. maisteri Anu Liljeström, Sulkava, koulua ja lähiympäristöä yhdistävän pedagogiikan kehittämistä käsittelevään väitöskirjatyöhön, William, Bertta ja Erkki Lylyksen rahastosta 15.000 Fil. maisteri Sirpa Lintunen ja työryhmä, Mikkeli, musiikkiluokkien edustuskuoron Cantus Michaeliksen osallistumiseen kuorofestivaaleille Bulgariassa 10.000 M.Sc. Olga Lipkina, Joensuu, venäläisten loma-asuntojen omistajuutta Itä- Suomessa käsittelevään väitöskirjatyöhön 22.000 Fil. maisteri Laura Lipsanen ja työryhmä, Savonlinna, yläkoululaisille suunnattujen tiedeaiheisten teemapäivien toteuttamiseen, Kaisu ja Urho Kiukkaan rahastosta 3.000 Yhteiskuntat. kand. Helmiina Munukka, Mäntyharju, ideologioita monikielisen Euroopan parlamentin viestintämateriaaleissa käsittelevään pro gradu -työhön, Toivo Pyyn rahastosta 1.500 3

M.F.A. Tea Mäkipää, Mäntyharju, taiteelliseen työskentelyyn ja näyttelyiden järjestämiseen 8.000 AMK-opiskelija Sari Mörsky, Mäntyharju, biokaasuprosessin vaikutusta kasvitauteihin käsittelevään opinnäytetyöhön, Toivo Pyyn rahastosta 2.500 Terveystiet. lis. Liisa Ollikainen, Savonlinna, postikyselyllä ja rekisteritiedoista saatujen murtumatietojen luotettavuutta käsittelevään väitöskirjatyöhön, Mikkelin keskussairaalan 200-vuotisrahastosta 8.000 Lääket. lis. Krista Partti, Helsinki/Mikkeli, suunterveyttä psykoosisairauksissa käsittelevään väitöskirjatyöhön 4.000 Taidemaalari Paavo Pelvo, Savonlinna, taiteelliseen työskentelyyn ja näyttelyiden järjestämiseen, Rantasalmen rahastosta 11.000 Musiikkipedagogi AMK Terhi Pippuri, Savonlinna, laulunkirjoittamisen maisteriopintoihin Iso-Britanniassa, Irja ja Hannes Lehtiön rahastosta 2.500 Koululainen Ella Puurtinen, Savonlinna, Suomen Kansallisoopperan balettioppilaitoksen erikoiskoulutukseen osallistumiseen, Kaisu ja Urho Kiukkaan rahastosta 6.000 Kuvataiteilija Susanna Pälviä, Mäntyharju, taiteelliseen työskentelyyn 22.000 Fil. maisteri Anni Rautio, Mikkeli, siilin käyttäytymisekologiaa itäsuomalaisessa kaupunkiympäristössä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Olavi Räsäsen rahastosta 4.000 AMK-opiskelija Ale Ripatti, Mikkeli, monitaiteelliseen työskentelyyn, Irja ja Hannes Lehtiön rahastosta 5.000 Kuvataiteilija Hanna Räty, Juva, taiteelliseen työskentelyyn ja näyttelyiden järjestämiseen 11.000 Musiikinopiskelija Mikael Saastamoinen, Helsinki, kontrabasson hankintaan, Irja ja Hannes Lehtiön rahastosta 5.000 Dipl.ins. Minna Saunila, Lahti, innovaatiokyvykkyyttä osana pk-yritysten suorituskyvyn johtamista käsittelevään väitöskirjatyöhön, Olavi Räsäsen rahastosta 4.000 Kuvataiteilija AMK Anna Siiriäinen, Hirvensalmi, maalaussarjan valmistamiseen, Järvi-Suomen Portin rahastosta 1.000 Lausuntataiteilija Lea Suopelto ja fil. maisteri Jari Tuononen, Mikkeli, murremonologiesityksen valmistamiseen 5.000 4

Mus. maisteri Teemu Takanen, Savonlinna, big band -musiikin säveltämiseen ja sovittamiseen, Rantasalmen rahastosta 11.000 Fil. lis. Anja Tuohino, Savonlinna, järviä matkailun resurssina käsittelevän väitöskirjatyön loppuunsaattamiseen, Toivo Pyyn rahastosta 7.000 Taidemaalari Esa Tuomiranta, Savonlinna, taiteelliseen työskentelyyn ja näyttelyiden järjestämiseen, Rantasalmen rahastosta 11.000 Terveydenh. maisteri Tarja Turtiainen, Savonlinna, ammattikorkeakoulun opettajien opetukseen ja pedagogiseen johtamiseen liittyviä kysymyksiä käsittelevään väitöskirjatyöhön 6.500 Koululainen Sanni Törrönen, Pieksämäki, Suomen Kansallisoopperan balettioppilaitoksen erikoiskoulutukseen osallistumiseen, Kaisu ja Urho Kiukkaan rahastosta 4.500 Kuvataiteilija, tuottaja Kirsimaria Törönen-Ripatti, Mikkeli, European Horizons - taidefoorumin järjestämiseen 6.000 Maat. ja metsät. tohtori Petteri Vanninen ja työryhmä, Savonlinna, Lusto ja sen ympäristö osaksi historiakasvatuksen opetusta opettajankoulutuksessa - hankkeen kuluihin, William, Bertta ja Erkki Lylyksen rahastosta 23.000 Kasvatust. maisteri Anna Väänänen, Pieksämäki, Haapakosken ruukkialueen tutkimus- ja matkailutoiminnan kehittämiseen, Rantasalmen rahastosta 22.000 Aarne Haapakoski-seura ry, Pieksämäki, Haapakoski herää eloon! - kesätapahtuman järjestämiseen, Rantasalmen rahastosta 7.000 AREFS taide ja kulttuuri ry, Mikkeli, Tämä on minun takapihani -taidetyöpajojen järjestämiseen 8.000 Heinäveden Elävän Musiikin Yhdistys ry, Heinävesi, nuorten bändikurssin järjestämiseen, Järvi-Suomen Portin rahastosta 1.000 Heinäveden Musiikkipäivät ry, Heinävesi, Heinäveden Musiikkipäivien järjestämiseen 15.000 Joroisten Musiikkiyhdistys, JOROINEN, Joroisten Musiikkipäivien järjestämiseen, Rantasalmen rahastosta 15.000 Kirjoittajayhdistys Akseli ry, Savonlinna, juhla-antologiateoksen valmistamiseen, Rantasalmen rahastosta 1.500 Lapsi- ja nuorisokuorojen tuki Cantilena ry, Savonlinna, Tietsikka-musikaalin valmistamiseen 4.000 5

Mekkala ry, Mikkeli, Ketjureaktio -kehollisen ja runollisen sooloperformanssiteoksen kiertueen toteuttamiseen 6.500 Mikkelin kesäyliopiston kannatusyhdistys, Mikkeli, Lasten Akatemia - tiedetapahtuman järjestämiseen, Kaisu ja Urho Kiukkaan rahastosta 7.000 Pieksämäen GospelNuoret ry, Pieksämäki, GoodMoodStock-festivaalin järjestämiseen Pieksämäellä 5.000 Savonlinnan seudun sukututkimusyhdistys ry, Savonlinna, valtakunnallisten sukututkimuspäivien järjestämiseen Savonlinnassa, Rantasalmen rahastosta 5.000 Suomen Nuoriso-opiston kannatusyhdistys ry, Mikkeli, J. H. Erkon kirjoituskilpailun järjestämiseen, Länsi-Savo Oy:n rahastosta 5.000 Teatteri Tuikku ry, Mikkeli, Hyvää iltaa rakkaat vainajat -esityksen valmistamiseen 2.500 Apurahat ja palkinnot yhteensä 600.500 euroa Varataan Rantasalmi-stipendeihin, Rantasalmen rahastosta 3.500 Varataan omaan kulttuuritoimintaan 7.500 Kaikki yhteensä 611.500 euroa 6