VUOSIKERTOMUS 2017 www.rauma.chamber.fi
Rauman kauppakamari Vuosikertomus 2017 Taitto- ja painopaikka: Laine Direct Oy, Rauma 2018 Kuvituskuvat: IngImage
VUOSIKERTOMUS 2017 37. TOIMINTAVUOSI Rauman kauppakamarin toiminta-alue 2017 Eura Eurajoki Rauma Säkylä
Kauppakamari vuosi 2017 Mennyt vuosi 2017 oli varsin vaiherikas toimitusjohtajavaihdoksineen ja markkinoiden elpymisen myötä. Vuoden 2016 loppupuolella toimitusjohtajamme Marko Mikkola irtisanoutui siirtyäkseen lopulta Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan myyntiin maaliskuussa 2017. Markon irtisanoutumisen myötä aloitti vuodelle 2017 valittu puheenjohtajisto yhdessä hallituksen kanssa uuden toimitusjohtajan haun, joka Jyrki Heinimaa, puheenjohtaja saatiin päätökseen huhtikuussa MMT Ritva Toivosen valinnan myötä. Ritva aloittikin vahvasti toukokuussa ja näytti siltä, että Rauman Kauppakamari on saanut kaipaamansa dynaamisen verkottujan ja vaikuttajan toimitusjohtajakseen. Valitettavasti Ritva kutsuttiin Helsingin Yliopiston Maaja metsätaloustieteellisen tiedekunnan dekaaniksi syys/lokakuussa, jonka valinnan johdosta voimme vain onnitella Ritvaa ja Helsingin Yliopistoa. Päivitetty toimitusjohtajan hakuprosessi aloitettiin hallituksen toimesta ja prosessi saatiin valmiiksi kuluvan vuoden helmikuussa, jolloin tehtävään valittiin KTM Riikka Piispa Rauman Yrittäjien toiminnanjohtajan tehtävistä. Toimitusjohtajien välinen tehtävien vaihto saatiin mutkattomasti toteutettua jo maaliskuun alussa, mistä lähtien olemme toimineet Riikan erinomaisessa komennossa. Puheenjohtajistolle ja koko hallitukselle vuosi 2017 näyttäytyi enemmän järjestäytymisvuotena toimitusjohtajavaihdoksineen, mutta saimme myös tehtyä elokuussa Strategian päivitystä vuorineuvos, TTT Kari Neilimon johdolla, jolloin määriteltiin uudestaan ne strategiset alueet, jossa Rauma Kauppakamari vaikuttaa ja strategiset tehtävät, jotka ohjaavat kauppakamarin henkilökunnan työtä vuonna 2018 ja eteenpäin. Tänä vuonna tulemme jo kokemaan näiden päätösten vaikutuksia, joilla on muun muassa tarkoitus huolehtia paremmin kauppakamarin varainkeruusta ja koulutuksesta yhdessä Satakunnan Kauppakamarin kanssa. Myös valiokuntien työtä ja eritoten valiokuntien ja hallituksen välistä yhteistyötä on tarkoitus vahvistaa kuluvana vuonna täyttäen paremmin Kauppakamarin perustehtävän verkottumisalustana jäsenistölleen. Vuonna 2017 keväällä viriteltiin Kasitie-valtuuskunnan kokoamista tukemaan Kasitien nelikaistaistamista Turusta Poriin yhteistyössä Satakunnan ja Turun Kauppakamarien. Valtuuskunta saatiin koottua ja helmikuussa 2018 pidettiin valtuuskunnan ensimmäinen järjestäytymisseminaari vieraanaan muun muassa valtiovarainministeri Petteri Orpo. Kasitie on meille elintärkeä, koska etelä-pohjoissuunnassa meiltä puuttuu rautatieyhteydet ja ta- 4 Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2017
varavirtojen kasvu sekä ihmisten työssäkäyntialueen laajeneminen Turusta Poriin ulottuvalla akselilla pakottaa meidät päivittäisiin kulkemiseen. Myös Rauman rooli selkeänä Suomen kolmanneksi suurimpana konttisatamana Kotka-Haminan ja Vuosaaren jälkeen ja ainoana isona Pohjanlahdella edellyttää meidän panostavan kasitien kehittämiseen valtakunnan konttiliikenteen jakelutienä. Koulutus on ollut ja tulee jatkossakin olemaan kauppakamarin perustehtäviä ja vahvaa osaamisaluetta. Koulutusohjelmistoa on pystytty laajentamaan yhteistyöllä ja tavoite on edelleen laajentaa koulutusohjelmaa jäsenistön tarpeisiin kustannustehokkaasti. Viime vuonna toteutettu ensimmäinen HHJ:n puheenjohtaja-kurssi oli täynnä ja oli erinomainen esimerkki niistä tavoista miten yhdessä toteuttaa Satakunnan kauppakamarin kanssa uusia koulutuksia. Suosittelenkin kaikille hallitusjäsenen tehtäviä miettiville tai siinä jo toimiville tämän kurssin läpikäymistä. Tässä koulutuksen laajentamistavoitteessa yhteistyö kauppakamarien kesken, eritoten satakunnan kauppakamarin kanssa on ollut hyvin hedelmällistä ja molempien alueiden jäsenistöä hyödyntävää. Tältä pohjalta jatkamme yhteistyön kehittämistä ja suunnittelemme uusia avauksia myös toisten kamarien kanssa. Alkanut vuosi 2018 muistuttaa pitkällä talvella ja kauniilla keväällä siitä subprimekriisistä lähtenyttä pitkää markkinoiden alakuloa, joka on nyt Suomessa voitettu. Nyt yritysten pitäisi pyrkiä kehittämään ja kasvamaan hyvällä vauhdilla, kuitenkin harkitsevaisesti, jolloin vahvistumme tulevaa varten. Hyvää kevään jatkoa Jyrki Heinimaa puheenjohtaja Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2017 5
Toimintakertomus 2017 Ritva Toivonen, Kauppakamarin toimitusjohtaja Rauman seutukunnassa käynnistyi vuonna 2017 taloudellisen kasvun vire, joka lähti liikkeelle jo vuonna 2016 ja vuoden 2017 alkupuolella päätetyistä tai toteutuneista investointihankkeista mm. alueen meri- ja elintarvikeklustereissa. Vuoden loppua kohden kasvu näkyi investointien ohella yhä selvemmin myös yritysten tilauskirjoissa ja tuotannossa. Myös elintarvikeklusterissa valmistui huomattava greenfield-investointi, eli HKScan Oyj:n tuotantolaitos Raumalle ja samalla toiminnot Eurasta siirtyivät pääosin Raumalle. Kasvun ohella ilmoituksia tuli kuitenkin myös divestoinneista. Pääosin seutukunnan taloudellinen aktiivisuus kääntyi joka tapauksessa selkeään positiiviseen suuntaan vahvistuneen kotimaan ja kansainvälisen talouden vedossa. Olkiluodon kolmosvaiheen rakentaminen kääntyi loppusuoralle. Suomalaisen biotalouden veturina toimivan metsäteollisuuden vienti kehittyi suotuisasti ja alaan liittyvä uusien tuotteiden valmistus vauhdittui myös Rauman seudulla. Rauman seutu säilyi teollisuuden bruttokansantuoteosuudella ja valmistuksen vientiosuudella mitattuna yhtenä Suomen teollistuneimmista ja kansainvälisimmistä seuduista. Samalla alue sijoittui edelleen myös Satakunnan vauraimpiin alueisiin, kuin mittarina käytetään bruttokansantuotetta henkilöä kohden. Teollisuuden kasvun vauhdittuminen lähes vuosikymmenen taantuman jälkeen nosti pintaan myös alueen vetovoima-haasteen. Satakunnan, mukaan lukien Rauman seutukunta, väkimäärä jatkoi laskua. Väheneminen kohdistui erityisesti nuoriin ja työikäiseen väestöön. Elinkeinoelämän haasteeksi nousi yhä selkeämmin rekrytointivaikeudet etenkin teknisen ja automaatio-alan korkeakoulutetun työvoiman suhteen. Tämä alleviivasi yhtä kauppakamarin vaikuttamistavoitteista, eli tarvetta vahvistaa Satakunnassa ja Lounais- Suomessa teknillisen ja kaupallisen korkeakoulututkinnon suoritusmahdollisuuksia. Samalla henkilöliikenteen parantaminen nousi materiaalikuljetusten rinnalle liikenneinfrastruktuurin kehittämistavoitteissa. Kauppakamarin vaikuttamistyössä korostuivat strategian ja tilanteen mukaisesti konkreettisina asioina Valtatie-8 yhteyksien parantaminen ja diplomi-insinöörikoulutuksen sekä teknillisen alan muuntokoulutuksen vahvistaminen yliopisto- ja ammattikorkeakouluissa. Valtatie-8 investointien tukemiseksi koottiin vahvoista henkilövaikuttajista koostuva VT8-valtuuskunta, joka kokoontui ensimmäiseen seminaarinsa vuoden 2018 alussa. Tilaisuudessa tuotiin selkeä viesti valtiovarainministeri Petteri Orpolle VT8-reitin merkityksestä paitsi lounaisen ja läntisen Suomen, niin myös koko Suomen kasvulle. Lisäksi liikenneinfra-vaikuttamisessa esille nostettiin henkilöliikenteen aloittamismahdollisuuksien selvittäminen Raumalle. Lentoliikenne Poriin käynnistyi uudelleen. Valtatie-8 kehittäminen nostettiin Rauman ja Satakunnan kauppakamarien kesken yhteisesti ykköskehityskohteeksi kauppakamarin valtakunnallisessa vuotuisessa listauksessa keskeisimmistä kansallisista liikenneinvestointien kohteista. Vaikuttamistyötä liikenneinfran ja koulutuksen osalla tehtiin kiinteässä yhteistyössä Satakunnan kauppakamarin sekä Turun kauppakamarin kanssa. Koko lounaisen Suomen vahva, teollisuusvetoinen kasvu symbolisoitu Uuden- Kuva: Samuli Ahtiainen Photography 6 Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2017
kaupungin autotehtaan mittaviin tilauksiin ja näiden edellyttämään, ennen näkemättömän suureen ja nopeaan rekrytointitarpeeseen. Kuitenkin huomattavin työvoiman kasvun tarve kohdistuu laajasti Varsinais- Suomen ja Satakunnan teollisuuteen ja automaatio-alaan, ja pitkäaikaisen kasvun mahdollistava osaajatarve on luonteeltaan vahvasti keskittynyt suunnittelun ja tekniikan korkeakouluosaajiin. Voimakas ja nopea muutos taloudellisessa tilanteessa kiteytyi kevään ja syksyn aikana valmisteltuun Positiivisen rakennemuutoksen kehityssuunnitelmaan ja sitä toteuttavaan Silta-sopimukseen, jota valmisteltiin työ- ja elinkeinomisteriön toimeksiannosta Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueelle selvityshenkilö Esko Ahon toimesta. Rauman kauppakamari oli tässä työssä aktiivisesti mukana. Varsinainen sopimus viimeisteltiin maakuntaliittojen ja työ- ja elinkeinoministeriön välillä vuoden lopulla. Vaikuttamistyö kohdentui vuonna 2017 myös maakunta- ja sote-uudistuksen mm. maakuntastrategian kautta. Kauppakamarin näkökulmasta teollisen kasvun ja kehityksen, bio- ja kiertotalouden sekä vetovoiman ja liikenneyhteyksien korostuminen strategian kärkinä olivat myönteisiä linjauksia. Kauppakamari antoi asiasta yhden oman lausunnon Satakunnan maakuntaliitolle ja tuki keskuskauppakamarin asiaan liittyneitä lausuntoja. Maakunta- ja sote-uudistus olivat vahvasti esillä myös kauppakamarin valiokuntatyössä. Yhteistyö Satakuntaliiton kanssa sujui myönteisessä hengessä. Yhteistyö naapurikauppakamarien, etenkin Satakunnan kauppakamarin, kanssa tiivistyi ja lisääntyi strategian mukaisesti. Satakunnan kauppakamarin kanssa yhteistyö toteutui konkreettisesti siten, että kaikki koulutus ja osa muista tilaisuuksista järjestettiin yhteisesti. Lisäksi vuoden lopulla sovittiin yhteisten henkilöresurssien hankkimisesta vuoden 2018 ajaksi, sisältäen mm. yhteisen viestintäprojektin. Satakunnan kansanedustajille järjestettiin yhteistyössä kaksi vaikuttajatapaamista ja lisäksi kaksi elinkeinoelämän foorumi -tapahtumaa. Yhteistyö mahdollisti laajemman palvelutarjonnan jäsenistölle kuin mihin yksin toimien olisi kyetty. Turun kauppakamarin kanssa keskusteltiin puheenjohtajiston kesken yhteistyömahdollisuuksien syventämisestä. Esillä olivat etenkin ajankohtaiskoulutus ja vaikuttaminen alueen diplomi-insinöörikoulutuspaikkojen lisäämiseksi sekä yhteistyö VT8-investointien vauhdittamiseksi. Myös Tampereen kauppakamarin kanssa ryhdyttiin suunnittelemaan yhteistyön syventämisen kartoitusta, mutta toteutus siirtyi vuodelle 2018. Kauppakamarin jäsentyytyväisyys säilyi korkealla, samoin jäsenpeitto, ollen Suomen korkeimpia liikevaihdolla ja henkilöstömäärällä mitaten. Jäsenet antoivat arvosanan 4/5 tai korkeamman kamarin tarjoamalle ajankohtaiskoulutukselle ja toiminnalle yleensä. Suositteluindeksi säilyi korkealla ja luottamushenkilöiden tyytyväisyys kamarin toimintaan oli vahvaa syksyllä tehdyn kyselyn perusteella, vaikka toimintaa rasitti toimitusjohtajan vaihtuminen keväällä ja tieto uudesta vaihdoksesta jälleen vuoden 2018 keväällä. Syksyllä toteutettiin myös kaksi jäsenkyselyä, joilla kartoitettiin tyytyväisyyttä ja toiveita kamarin palveluiden kehittämiseksi. Kyselyiden anti hyödynnetään vuoden 2018 aikana palvelujen kehityksen pohjana. Kamarin toimisto/ toimitusjohtaja vieraili noin kolmessakymmenessä jäsenyrityksessä. Kamarin nettojäsenmäärä aleni kuitenkin edelleen vuonna 2017, seuraten seutukunnan yritysmäärän alenevaa trendiä. Syitä olivat mm. toiminnan siirtyminen muualle tai päättyminen. Lisäksi luettelosta poistettiin jo aiempina vuosina pois jääneitä yrityksiä, joiden kohdalla muutos ei ollut päivittynyt jäsenrekisteriin. Koulutuspalvelut jäsenistölle lisääntyivät. Kauppakamari tarjosi jäsenilleen toiminta- Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2017 7
vuonna 30 koulutustilaisuutta ajankohtaisista aiheista ja lisäksi 6 verkkokoulutusta. Koulutuksiin osallistui 266 henkilöä Rauman kauppakamarin alueelta. Koulutus toteutettiin yhteistyössä Satakunnan kauppakamarin kanssa. Palaute koulutuksista oli 4,2/5. Yhtään tilaisuutta ei arvioitu laadultaan heikoksi. Suosiotaan jatkuvasti lisänneet HHJ-koulutukset jatkuivat niin ikään yhteisprojekteina Satakunnan kauppakamarin kanssa. Koulutuksen volyymi lisääntyi edellisvuodesta. Jäsenistölle on tarjottu ajankohtaista asiantuntijatietoa myös vastikkeettomissa jäsen- ja muissa tilaisuuksissa. Tilaisuuksia on järjestetty yhdessä muiden toimijoiden kanssa ja vuoden kuluessa pyrittiin vahvistamaan etenkin yhteistyötä alueen kuntiin ja koulutus- sekä tutkimusorganisaatioihin. Kamarin yhteistoimintasuhteet ja yhteydenpito alueen kuntiin ja muuhun julkishallintoon ja T&K-organisaatioihin säilyivät aktiivisina ja hyvinä. Yritysten kasvua ja kehitystä edistettiin koulutuksin ja asiantuntijatilaisuuksin. Lisäksi osallistuttiin valtakunnalliseen KasvuOpen -sparrausohjelmaan, jossa kunniamainintaan ylsi raumalainen VMP-Interior Oy. Yritysten verkostoitumista tuettiin yhteistapahtumin yrittäjäyhdistysten kanssa ja erilaisten teematilaisuuksien muodossa. Metsäalan Biotalousseminaari oli uusi kokeilu, jossa törmäytettiin tutkimusta ja yrityksiä uusien tuotteiden ja prosessien kehittämiseksi. Kansainvälisyyteen liittyvät toiminta väheni. Ulkomaankaupan asiakirjapalvelun tarve ja käyttö väheni seudun yritysten keskuudessa, jatkaen aiempien vuosien laskevaa trendiä. Tämä heijastui kauppakamarin talouteen vastaavasti ulkomaankaupan asiakirjapalveluista saatujen tulojen vähenemisenä. Kauppakamari vahvisti toimintavuonna yhteensä 1085 kpl vientitodistuksia, 132 kpl muita ulkomaankaupan asiakirjoja ja asiakirjojen kopiota 138 kpl. Vahvistuksista oli noin 85 prosenttia sähköisiä vahvistuksia. Vienti lienee kohdistunut yhä vahvemmin alueille, joissa ei alkuperätodistuksia vaadita. Rauman kaupungin rahoittama yritysten kansainvälisyysneuvonta päättyi 2016, eikä uutta vastaavaa projektia käynnistynyt vuonna 2017. Toisaalta uutta aktiivisuutta luotiin kansainvälistymistoimikunnan kautta, joka jakoi vuoden tauon jälkeen Kansainvälistymispalkinnon. Palkinnon sai Leo Laine Oy. Rauman seudulla vieraili useita muiden maiden Suomessa toimivia ja kotimaan ulkomailla toimivia suurlähettiläitä. Suomen Latinalaisen Amerikan suurlähettiläille järjestettiin koko päivän tutustumistilaisuus yhdessä Satakunnan kauppakamarin kanssa. Kiinalaisen Zuhain kaupungin edustajat vierailivat Raumalla marraskuussa ja kauppakamari osallistui tapaamisiin. Jäsenkuntaa informoitiin kansainväliseen kauppaan liittyvistä teemoista tiedottein ja uutiskirjein. Lisäksi ajankohtaiskoulutus keskittyi aiempien vuosien tapaan myös kansainvälisen kaupan teemoihin. Viestintä vahvistui edellisvuoteen nähden. Rauman kauppakamari esiintyi Keskuskauppakamarin seurannan mukaan aiempaa useammin printtimediassa. Varsinaisia tiedotteita julkaistiin 16 kappaletta. Kamarin jäsenlehti ilmestyi neljä kertaa ja sähköinen uutiskirje 11 kertaa. Koulutusten Google-markkinoinnin kokeilu aloitettiin syksyllä. Systemaattinen viestintäuudistus ja some-viestinnän aktivointi siirtyivät kuitenkin vuoteen 2018. Rauman kauppakamarin toimistossa resurssien vahvuus oli toimintavuonna kaksi henkilöä. Toimitusjohtaja Marko Mikkola siirtyi toisen työnantajan palvelukseen maaliskuussa, jonka jälkeen emeritus-toimitusjohtaja Jaakko Hirvonsalo vastasi toimitusjohtajatehtävistä, kunnes Ritva Toivonen aloitti toimitusjohtajana 15.5.2017. Koulutuspäällikkö Päivi Junnila oli vahvuudessa koko vuoden. Kesällä toimistoon kuului lisäksi kesätyöntekijä Netta Äijälä, joka jatkoi tuntiperusteisesti koulutuspalveluiden ja ulkomaankaupan asiakirjojen 8 Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2017 Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2015 8
tuotannon tehtävissä syyskuusta vuoden loppuun. Kansainvälinen yliopistoharjoittelija Florencia Franzini työsti alueen kansainvälisen markkinoinnin kehitysmateriaalia marrasjoulukuun ajan. Strategisena ja käytännön keinona resurssien vahvistamiseksi on hyödynnetty yhteistyötä Satakunnan kauppakamarin kanssa. Kauppakamarin talous oli vuonna 2017 tappiollinen, tuloksen ollessa -51.201. Taustalla olivat toimitusjohtajarekrytoinnin budjetoimattomat menot ja Kasvu-Open projektin budjetoitua korkeammat menot sekä ulkomaankaupan asiakirjatuottojen selvä supistuminen. Vuotta 2017 voidaan kuitenkin pitää poikkeuksena, ja vuoden 2018 talousnäkymä on jälleen tasapainoinen. Tätä edistävät vuoden 2017 aikana käynnistetty projektitoiminta, satsaus koulutuspalveluiden kasvuun ja markkinointiin, jäsenmaksujen tarkistus sekä strategian mukainen satsaus jäsenhankintaan. Kamarin tase on vahva ja rahoitusasema hyvä. Rauman kauppakamarin hallituksen puheenjohtajana toimi Hollming Oy:n/RMC Finland Oy:n toimitusjohtaja Jyrki Heinimaa, ja varapuheenjohtajina Sakke Suominen Euraprint Oy:stä sekä Juha Kuusisto KuusistoGroup Oy:stä. Hallitus kokoontui 11 kertaa, joista kaksi kokousta olivat sähköpostikokouksia. Sääntömääräiset kevät- ja syyskokoukset (ja vastaavat valtuuskunnan kokoukset) pidettiin 24.5. (Teknologiatalo Sytytin, Rauma) ja 28.11.2017 (Rauman kaupungintalo, Rauma). Kevään kokouksen yhteydessä alustivat vuorineuvos Jari Paasikivi ja ministeri Esko Aho. Syksyn kokouksessa esitelmöi vuorineuvos Kari Neilimo. Hallitus kokoontui strategiaseminaariin Kari Neilimon johdolla elokuussa. Suomen 100-vuotisjuhlallisuudet kokosivat elokuussa kauppakamarien toimistot ja luottamusjohdon juhlaseminaariin Finlandiatalolle. Joulukuussa Keskuskauppakamarin valtuuskunta tutustui digitalisaatioon SLUSHtapahtumassa Helsingissä. Valiokuntatyöskentely jatkui toimintavuonna melko pienin muutoksin, lukuun ottamatta sitä, että vuoden alussa Kaupan ja palvelualojen valiokunnat yhdistyivät. Useimmissa valiokunnissa siirryttiin kokousten suunnittelussa teemoitettuun vuosikelloon, jossa syysja kevätkauden kokousten asiantuntija- ja keskusteluosuudet linjattiin ennalta muutamiin teemoihin. Digitalisaation liiketoimintamahdollisuudet, koulutustarjonta, alueen vetovoima, maakuntauudistus ja sote olivat lähes kaikkien valiokuntien työohjelmissa. Kokouksissa oli lähes poikkeuksetta mukana ulkopuolien asiantuntija-alustus. ICT- ja Kansainvälistymisvaliokuntien pienuus herätti keskustelua valiokuntatyön kehitystarpeista. Valiokuntatyön uudistustarve todettiin strategiatyössä edelleen ajankohtaiseksi. Vaalivaliokunta kokoontui kahdesti valmistelemaan syksyn henkilövalintoja. Uusitussa strategiassa Rauman kauppakamarin visio ja samalla slogan on Rauman seutu paras paikka elinkeinoelämälle. Strategia linjaa kamarin rooliksi olla jäsentensä etuja ajava, verkostoitunut ja tuloksellinen elinkeinoelämän kehittäjä. Olennaista on antaa alueen elinkeinoelämälle vaikuttamisessa ja viestinnässä yhteinen ja yhtenäinen ääni. Alueen ja sen elinkeinoelämän suotuisa kehitys ovat tavoitteita, joiden ajamiseksi vaikutetaan elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä edistäviin tekijöihin sekä alueen vetovoimaisuuden vahvistamiseen muuttuvassa, kansainvälisessä toimintaympäristössä. Kamarin tavoitetila on olla elinkeinoelämän tuloksekkain vaikuttaja ja vahva, sitoutunut ja kasvava jäsenyhteisö. Strategian pääkohdat julkaistiin kamarin web-sivuilla. Rauman seudun talouden ja elinkeinoelämän näkymä lähitulevaisuuteen on vireän myönteinen. Tämä pätee myös Rauman kauppakamariin. Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2017 9
Strategia 2017 Rauman seutu paras paikka elinkeinoelämälle Toiminta-ajatus Rauman kauppakamari on jäsentensä etuja ajava, verkostoitunut ja tuloksellinen elinkeinoelämän kehittäjä. Kauppakamari antaa alueen elinkeinoelämälle yhteisen äänen. Kauppakamari tukee ja edistää jäsentensä sekä alueensa elinkeinoelämän kehitystä ja kasvua vaikuttamalla - alueensa yritystoiminnan toimintaedellytysten, kilpailukyvyn ja kasvun sekä - seudun vetovoimaisuuden parantamiseen jatkuvasti muuttuvassa kansainvälisessä toimintaympäristössä Missio, visio Misso Rauman seutu paras paikka elinkeinoelämälle Visio Elinkeinoelämän tuloksekkain vaikuttaja ja vahva, sitoutunut ja kasvava jäsenyhteisö. Arvot Jäsenlähtöisyys: Toimintamme perustuu yritysten todellisiin tarpeisiin. Yhteistyö. Luotettava ja uskottava kumppani: jäseniä yhteen kokoava voima. Strategiset päämäärät Vahva ja myönteinen jäsenkokemus: Jäsenten asialla sydämellä ja toiminnalla. Toimintamme koetaan erittäin hyödylliseksi ja laadukkaaksi. Jäsenkuntamme on sitoutunutta, aktiivista ja kasvava. Vaikutamme alueen vetovoiman ja osaamisresurssien kasvuun. Toimimme aktiivisesti alueen T&K-resurssin vahvistamiseksi ja koordinoimiseksi. Toimimme aktiivisena verkoston rakentajana. Päämäärien saavuttamiseksi Vahvistamme yhteistyötä naapurikauppakamarien kanssa Näymme mediassa aktiivisesti erityisesti toimitusjohtajan kautta Kehitämme toimintaamme ennakoiden, kantaa ottaen ja vaikuttaen. 10 Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2017
Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2017 11
Kauppakamarin toimielimet 2017 HALLITUS 2017 Puheenjohtajisto Jyrki Heinimaa (pj) Sakke Suominen Juha Kuusisto toimitusjohtaja, Hollming Oy/RMC Finland Oy toimitusjohtaja, Euraprint Oy toimitusjohtaja, Kuusisto Group Jäsenet Pekka Auramaa Timo Frimodig Juhani Ignatius Kari Koski Janne Mokka Johanna Närvä Petri Pakarinen Ilkka Poikolainen Olli Rantanen Sakari Toivonen toimitusjohtaja, Auramaa Yhtiöt talousjohtaja, Länsi-Suomen OP hallituksen puheenjohtaja, RaumanHovi Oy kaupunginjohtaja, Rauman kaupunki toimitusjohtaja, Posiva Oy toimitusjohtaja, Sisustustalo Kodinonni Ky toimitusjohtaja, K-Rauta Rauma tehtaanjohtaja, Oy Metsä Fibre Ab toimitusjohtaja, Rolls-Royce Oy henkilöstöjohtaja, Oras Oy 12 Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2017
RAUMAN KAUPPAKAMARIN VALTUUSKUNTA 2017 Puheenjohtajisto Jyrki Heinimaa (pj) Sakke Suominen (1.vpj) Juha Kuusisto (2.vpj) Jäsenet Bergman John Fredman Peter Huhtala Johanna Heikkonen Ismo Hörkkö Tuija Komaro Kim Laihonen Jari Lehtinen Pasi Leino Antti Majalahti Juha Marva Heikki Mäenpää Teijo Nurminen Kimmo Orne Tapio Pitkänen Hannu Rantanen Olli Rantanen Teppo Remmer Jens Ruusunen Erkka Saarinen Esa Sainio Esa Sallinen Kari Salmi Ari Seppälä Jussi Seppälä Jussi Suistio Timo Vaenerberg Marcus Viitanen Timo Viljakainen Rauno Ylitalo Heimo toimitusjohtaja, Hollming Oy/RMC Finland Oy toimitusjohtaja, Euraprint Oy toimitusjohtaja, Kuusisto Group toimitusjohtaja, Raumaster Oy toimitusjohtaja, Eskimo Finland Oy kehitysjohtaja, Eurajoen kunta toimitusjohtaja, RTK palvelu Oy toimitusjohtaja, Beacon Finland Ltd Oy toimitusjohtaja, Posirol Oy toimitusjohtaja, Kivikylän Kotipalvaamo Oy toimitusjohtaja, Aslemetals Oy toimitusjohtaja, Leimet Oy kunnanjohtaja, Euran kunta toimitusjohtaja, Marva Group Oy kunnanjohtaja, Säkylän kunta toimitusjohtaja, Paneliankosken Voima Oy toimitusjohtaja, Euroports Rauma Oy toimitusjohtaja, Mykora Oy toimitusjohtaja, Rolls-Royce Oy Ab toimitusjohtaja, Biolan Oy myyntijohtaja, Jujo Thermal Oy toimitusjohtaja, Arkkitehtuuritoimisto Erkka Ruusunen Oy toimitusjohtaja, FB ketjutekniikka Oy pankinjohtaja, Länsi-Suomen Osuuspankki toimitusjohtaja, Motoseal Components Oy hallituksen puheenjohtaja, Logistikas Oy toimitusjohtaja, LähiTapiola Lännen toimitusjohtaja, Streerprop Oy toimitusjohtaja, BMH Technology Oy tehtaanjohtaja, Amcor Flexibles pankinjohtaja, Euran Osuuspankki toimitusjohtaja, A&R Carton Oy toimitusjohtaja, Lääkärikeskus Minerva Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2017 13
Rauman kauppakamarin luottamushenkilöt 2017 Henkilövalinnat on tehty 2016 syyskokouksessa vuodelle 2017. HR- JA KOULUTUSVALIOKUNTA Marva Heikki (pj.) Toimitusjohtaja Marva Group Oy Alanko Sari Henkilöstöpäällikkö Oras Oy Berglund-Palmo Sirkka Henkilöstöpäällikkö Alfa Laval Aalborg Oy Ekholm Kristiina Henkilöstöjohtaja Rolls-Royce Oy Ab Högerman Reija Henkilöstöpäällikkö Amcor Flexibles Finland Oy Isotalo Jaana Henkilöstöjohtaja Teollisuuden Voima Oyj Justen Minna Henkilöstöpäällikkö Metsä Fibre Oy/Rauman tehdas Järvi Jani Työvoimapäällikkö Euroports Rauma Oy Kalin-Savolainen Sanna Henkilöstöpalvelupäällikkö Hollming Oy Kangasmaa Tuomas Henkilöstöpäällikkö UPM Paper ENA Oy, Rauma Koskela Elina Yrittäjä Rauman Henkilöstöpalvelu Oy, Opteam Rauma Kämäri Juha Toimitusjohtaja Satakunnan Ammattikorkeakoulu Oy Laisti Piia Henkilöstökoordinaattori Raumaster Oy Mäki Tuija Henkilöstöjohtaja Rauman kaupunki Nurmi Jukka Toimitusjohtaja Muottituote Group Oy Pakaslahti Ari Hallintopäällikkö Osuuskauppa Keula Pertola-Kupiainen Sari Henkilöstöpäällikkö Apetit Ruoka Oy Remmer Satu Palvelujohtaja Rauman työ- ja elinkeinotoimisto Schultz Lasse Toimitusjohtaja Länsirannikon Koulutus Oy Winnova ICT-VALIOKUNTA Nummela Jussi (pj.) Toimitusjohtaja Riffid Oy Jalonen Lauri It-manager Oy Rolls-Royce Oy Ab Jylhä Jukka-Pekka Tietohallintapäällikkö Teollisuuden Voima Oyj Kivistö Mika Toimitusjohtaja IonSign Oy Konsi Jani Toimitusjohtaja M&V Software Oy Leppänen Marika Toimialajohtaja TopTeam Lipsanen Matti Toimitusjohtaja Ouman Oy Lähdemäki Heimo Toimitusjohtaja Comprog Electronics Oy Raikisto Vesa Osastopäällikkö DNA Oy, Lounais-Suomi Salonen Jani It-manager Metsä Fibre Oy/Rauman tehdas Sarasalo Antti Toimitusjohtaja Rauman Tietokeskus Oy Sundström Peter Osastopäällikkö Affecto Oy / CGI Sydänheimo Lauri Yksikönjohtaja Tampereen Teknillinen yliopisto, Rauman yksikkö Talvio Janne Teknologiajohtaja Progman Oy 14 Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2017
KANSAINVÄLISTYMISVALIOKUNTA Aaltonen Pauli (pj.) Varatoimitusjohtaja Fredman Group Oy Bergman John toimitusjohtaja Raumaster Oy Enlund Håkan Vientijohtaja RMC Oy Fontell Hannamaija Kehitysjohtaja Biolan Oy Gahmberg Sini Tiedottaja Teollisuuden Voima Oyj Huhtala Johanna Kehitysjohtaja Eurajoen kunta Komaro Kim Toimitusjohtaja Posirol Oy Leino Antti Toimitusjohtaja Leimet Oy Lindholm Ari Toimitusjohtaja Lai-Mu Oy Läiskä Pekka Kehitysjohtaja Alfa Laval Aalborg Oy Salo Sari Toimialajohtaja Rauman kaupunki Tanhua Daniela Lehtori Satakunnan ammattikorkeakoulu Oy KAUPPA- JA PALVELUALOJENVALIOKUNTA Ylitalo Heimo (pj.) Toimitusjohtaja Lääkärikeskus Minerva Ignatius Juhani (vpj.) Hallituksen puheenjohtaja RaumanHovi Oy Aarniketo Tiina Johtaja Nordea Pankki Suomi Oyj Frimodig Timo Talousjohtaja Länsi-Suomen Osuuspankki Heikkonen Ismo Toimitusjohtaja RTK-Palvelu Oy Helkelä Raimo Toimitusjohtaja Kultasepänliike Helkelä Oy Ikonen Antti Toimitusjohtaja E&Y Jantunen Erika Henkilöstöpäällikkö Adecco Juusela kirsi Asiakkuusjohtaja 1st Accounting Kuusinen Oili Toimitusjohtaja Asuntokauppa fajanssi Känä Veli-Matti Toimitusjohtaja Rauman Varaosahalli OY Lammi Taina Toimitusjohtaja Rauman Akku Oy Lanne Veli-Matti Asianajaja Asianajotoimisto Kauppi & Lanne Liukkonen Pekka Talouspäällikkö RTK-Palvelu Oy Manner Juha Asianajaja Asianajotoimisto Brander&Manner Oy Mantere Sari Toiminnanjohtaja Rauman Yrittäjät Ry Marttila Mika Toimitusjohtaja Osuuskauppa Keula Nevanpää Maritta Toimitusjohtaja Klapsakka Oy Närvä Johanna Toimitusjohtaja Sisustustalo Kodinonni Pakarinen Petri Kauppias K-Rauta Papinhaka Palmu Pekka Toimitusjohtaja Silmäoptikot Palmu Oy Paulasaari Veli-matti Toimitusjohtaja VMP-Interior Pihlajamäki Tapio Toimitusjohtaja Rantalainen Oy Länsi-Suomi Porkka Riitta Toimitusjohtaja Rauman Offsetpaino Oy Ruohonen Mauri Toimitusjohtaja Kaluste Ruohonen Ruosteenoja Kaija Asianajaja Asianajotoimisto Kaija Ruosteenoja Ky Ruusunen Erkka Toimitusjohtaja Arkkitehtuuritoimisto Erkka Ruusunen Oy Saarikko Ilkka Toimitusjohtaja RV Tools Oy Saarinen Janne Konttorinjohtaja Handelsbanken Sadekallio Milona Toimitusjohtaja Desing House Hellapuu Oy Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2017 15
Salmi Harri Liiketoimintajohtaja Delete Puhdistuspalvelut Oy Saustila Matti Toimitusjohtaja Eurajoen Säästöpankki Seppälä Jussi Toimitusjohtaja Lähitapiola Lännen Sjöblom Jouni Rakennusarkkitehti ARCCI Rauma Smedberg Timo Tuotepäällikkö Autopalin Oy Suominen Jukka Yrittäjä Fysikaalinen Hoitolaitos Friski Oy Suominen Mika Myymäläpäällikkö Osuuskauppa Keula Toivola Turkka Toimitusjohtaja Sissos-myymälä Oy Vainio Eeva Yrityspankinjohtaja Länsi-Suomen Osuuspankki Vainio Juha Kauppias K-citymarket Rauma Vikkula Jani Toimitusjohtaja River Co. Viljanen Olli-Pekka Toimitusjohtaja Rauman Konttoripalvelu Oy LIIKENNEVALIOKUNTA Asumalahti Hannu (pj.) Toimitusjohtaja Rauman Satama Oy Auramaa Juho Laatu- ja kehityspäällikkö Auramaa Yhtiöt Oy Heikintalo Seppo Virastopäällikkö Rauman kaupunki, tekninen virasto Hörkkö Mikko Toimitusjohtaja Elinar Javanainen Jussi Toimitusjohtaja Rauma Survey Oy Jääskeläinen Tiina-Maija Vs. hallintojohtaja Rauman Satama Oy Kangas Esko Toimitusjohtaja Satakunnan Liikenne Oy Koukku Antti Osastopäällikkö Nurminen Logistics Services Oy Kuusisto Jarkko Terminaalipäällikkö Rauma Terminal Services Oy Lehti Jyrki Aluepäällikkö GAC Finland Oy Liuska-Kankaanpää Päivi Alueiden käytön johtaja Satakuntaliitto Mäki Juha Tienpidon asiantuntija Varsinais-Suomen ELY-keskus Peippo Pekka Logistiikkapäällikkö HK Ruokatalo Oy Rantala Olli Varatoimitusjohtaja Baltic Tank Oy Salmi Ari Hallituksen puheenjohtaja Logistikas Oy Salonen Jussi Logistiikkapäällikkö Forchem Oyj Tommila Jari Toimitusjohtaja Tie-Tiimi Oy Tormonen Tauno Toimitusjohtaja Rauman KTK Oy Valkoja Pekka Asiakaspalvelujohtaja Euroports Rauma Oy Wikström Janne Logistiikkapäällikkö Oras Oy Vuollet Esa Resurssipäällikkö Metsä Group Oy PYHÄJÄRVISEUDUN PAIKALLISVALIOKUNTA Haikonen Markku (pj.) Tuotantopäällikkö Sucros Oy Auramaa Kalle Myynti- ja markkinointijohtaja Auramaa Yhtiöt Oy Kallio Marko Henkilöstö- ja ICT-johtaja Jujo Thermal Oy Katila Harri Toimitusjohtaja Scandinavian Cable Service Oy Katila Jari Toimitusjohtaja Säkylän Osuuspankki Kause Anne Rauman Nuorkauppakamari Ry Kuupakko Yrjö Johtaja Nordea Pankki Suomi Oyj 16 Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2017
Majalahti Juha Kunnanjohtaja Euran kunta Mäenpää Teijo Kunnanjohtaja Säkylän kunta Nurmela Heikki Toimitusjohtaja Pyhäjärviseudun Paikallislehti Oy Nurminen Kimmo Toimitusjohtaja Paneliankosken Voima Oy Pere Samu Hallintojohtaja Pintos Oy Rantanen Teppo Toimitusjohtaja Biolan Oy Remmer Jens Myyntijohtaja Jujo Thermal Oy Suominen Sakke Toimitusjohtaja Euraprint Oy Vaenerberg Marcus Tehtaanjohtaja Amcor Flexibles Finland Oy Viitanen Timo Toimitusjohtaja Euran Osuuspankki Viljakainen Rauno Toimitusjohtaja A&R Carton Oy Virén Harri Yrityskehittäjä Euran kunta TEOLLISUUSVALIOKUNTA Suistio Timo (pj.) Toimitusjohtaja BMH Technology Oy Ala-Kaila Kari Tekninen johtaja Metsä Fibre Oy Haapala Marko Toimitusjohtaja Rauman Energia Oy Heinimaa Jyrki Toimitusjohtaja Hollming Oy/RMC Finland Oy Jalonen Markku Toimitusjohtaja Rakennus Jalonen Oy Kaitila Tuomas Aluejohtaja Sataservice Oy Koivunen Petri Toimitusjohtaja Emeca Oy Laine Iiro Toimitusjohtaja Kirjapaino Laine Direct Oy Lehtinen Pasi Toimitusjohtaja Aslemetals Oy Lindholm Ari Toimitusjohtaja Oy Lai-Mu Ab Lotila Harri Toimitusjohtaja Alfa Laval Aalborg Oy Lundstedt Timo Johtaja Hartela Oy Marva Iiro Hallintojohtaja Marva Group Oy Mokka Janne Toimitusjohtaja Posiva Oy Mäkinen Teemu Projektijohtaja Rauma Marine Constructions Oy Näsi Risto Toimitusjohtaja Forchem Oyj Peni Erkki Toimitusjohtaja ENG'nD Pere Tuomas Toimitusjohtaja Pintos Oy Pitkänen Hannu Toimitusjohtaja Mykora Oy Sallinen Kari Toimitusjohtaja Motoseal Components Oy Seppälä Matti Tuotantojohtaja Rolls-Royce Oy Ab Suvanto Tomi Toimialajohtaja Rauman kaupunki Toivonen Sakari Henkilöstöjohtaja Oras Oy Vekkeli Matti Toimitusjohtaja FB Ketjutekniikka Oy VAALIVALIOKUNTA Seppälä Jussi (pj) Toimitusjohtaja Lähitapiola Lännen Heinimaa Jyrki Toimitusjohtaja Hollming Oy/RMC Finland Oy Suominen Sakke Toimitusjohtaja Euraprint Oy Kuusisto Juha Toimitusjohtaja Kuusisto Group Huhtala Johanna Kehitysjohtaja Eurajoen kunta Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2017 17
Hallitustyöskentely (11 kokousta) Hyvä hallinto, hallituksen ja puheenjohtajiston tehtävät Hallituksen järjestäytyminen Keskuskauppakamarin linjaamat kansalliset vaikuttamistavoitteet Vaikuttaminen: VT8 valtuuskunta Maakuntauudistus ja SOTE-uudistus Lounais-Suomen positiivinen rakennemuutos, Silta-sopimus Kauppakamariyhteistyö: Satakunta, Turku, Tampere Toimitusjohtajarekrytointi Tilinpäätös ja toiminta 2016 Toiminta ja talous 2017 ja suunnitelmat vuodelle 2018 Rauman seudun vetovoima ja matkailun kehittäminen Rauman seudun logistiikkapalveluiden kehittäminen ja kehitysprojekti Kansainvälinen toiminta ja markkinointi, West Coast markkinointiprojekti Tutkimus- ja kehittämistoiminta Rauman ja kauppakamarin koordinointirooli Kauppakamarin ajankohtaiskoulutukset, kehitys ja kehittäminen Kansanedustajatapaamiset ja alueellisen vaikuttamisviestinnän kärjet Kauppakamarin edustukset ja edustamispolitiikka Ulkomaankaupan asiakirjapalvelu ja palvelun kehittäminen Jäsenet, jäsenhankinta, -palvelut, -kyselyt ja kehitystarpeet Kauppakamarin jäsenmaksut Strategia Toimiston resurssointi Valiokuntatyön aktiivisuus ja kehittäminen, tulevaisuuden ennakointi Kansainvälistymispalkinto Kauppakamarin henkilövalinnat ja huomionosoitukset Puheenjohtajisto Edellisten teemojen lisäksi: kauppakamarin omaisuus, sijoitukset, sijoituspolitiikka, vakuutukset 18 Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2017
Edustukset 2017 Keskuskauppakamarin vaalivaliokunta Paasikivi Jari Keskuskauppakamarin valtuuskunta Heinimaa Jyrki Suominen Sakke Suistio Timo Sallinen Kari Marva Heikki Keskuskauppakamarin liikennevaliokunta Asumalahti Hannu Salmi Ari Rauman kaupungin elinkeinofoorumi Toivonen Ritva / Heinimaa Jyrki Suistio Timo / Marva Heikki Kuusisto Juha / Sallinen Kari Rauman kaupungin hankintafoorumi Toivonen Ritva Rauman seudun toisen asteen ammatillisen koulutuksen neuvottelukunta Junnila Päivi Satakunnan korkean teknologian säätiön valtuuskunta ja hallitus Juha Palmén / Ari Eklund Lähdemäki Heimo Toivonen Ritva Rauman teknillisen oppilaitoksen säätiön hallitus Kangasmaa Tuomas Raumalaisen kaupan ja tekniikan kannatus säätiö sr Sieviläinen Jorma Heinimaa Jyrki Toivonen Ritva Satakuntaliitto, Maakunnallinen yhteistyöryhmä MYR Toivonen Ritva/Porkka Riitta Satakunnan ELY-keskus, neuvottelukunta Toivonen Ritva/Junnila Päivi Rauman kaupunki, korkeakoulujen yhteistyöelin Toivonen Ritva Satakunnan Ammattikorkeakoulu, hallitus Toivonen Ritva WinNova Hallitus: Alanko Sari Helsinki-Forssa-Pori yhteysvälin neuvottelukunta Toivonen Ritva Kasitie ry, hallitus Toivonen Ritva PORE ohjausryhmä, Satakunta Toivonen Ritva Lounaisrannikko-kaupunkien yhteistyöryhmä LOURA Toivonen Ritva Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2017 19
Valiokuntatyöskentely 2017 HR- ja koulutusvaliokunta (pj. Heikki Marva/Jaana Isotalo) Ajankohtaista TVO: lta Työssä jaksajat vai työssä nauttijat? resepti palkitsevaan ja kehittyvään työyhteisöön Rauman kauppakamarin uusi toimitusjohtaja Ritva Toivonen esittäytyi Yritysten työvoimansaatavuus alueella ja Ruman kaupungin 10 kesäteekkaria hanke Ammatillisen koulutuksen reformin ajankohtaisia kuulumisia Modernin työntekemisen tavat Ajankohtaista Osuuskauppa Keulasta Urastartti 2018 konseptin esittely Digipassi-mallin esittely Teollisuus tutuksi- päivän tapahtumakonseptin esittely HR- ja koulutusvaliokunta Osuuskauppa Keulan tiloissa 23.11.2017 Kauppa- ja palvelualojen valiokunta (pj. Heimo Ylitalo) Tutustuminen Minerva Oy:n, Keulan ja Länsi- Suomen Osuuspankin toimintaan ja palveluiden digitalisointiin Maakuntauudistus ja sote-yhteistyö Kauppakamarin tilannekatsaukset Alueen vetovoima Kansainvälistymisvaliokunta (pj. Pauli Aaltonen/Sini Gahmberg) Ideointi yritysten digipohjaisista palveluista ja kauppakamarin roolista näiden selvittämisessä/ toteuttamisessa Keskustelu valiokunnan toiminnan kehittämisestä ja yhteistyöstä muiden valiokuntien kanssa Yritysten ja SAMKin yhteistyö; keskustelu kehitysmahdollisuuksista Kansainvälistymispalkinto Tutustuminen VMP-Interior Oy:n toimintaan ja kansainvälistymiseen Kauppakamarin tilannekatsaukset Yhteistyön mahdollisuudet ja -mallit muiden valiokuntien kanssa. ICT-valiokunta (Pj. Juha Numminen/Jani Konsi) Tutustuminen Progman Oyn toimintaan Digi- ja Ict -osaaminen yläkoulun ja lukion opetuksessa, case Rauman kaupunki Yhteistyö yritysten ja Rauman sivistystyön kanssa Digi- ja ohjelmointiosaaminen opettajien koulutuksessa, case Rauman opettajankoulutuslaitos Kauppakamarin tilannekatsaukset Liikennevaliokunta (pj. Antti Koukku) RMC Finland Oy:n toiminta Yhteistyön käynnistäminen Satakunnan kauppakamarin kanssa Liikenneinfran kehittäminen; lausunnot ja tiedotteet valiokuunnalta ja yhteistyössä kauppakamarijärjestön kanssa Kauppakamarien liikennehankelistaus; Yhteistyö satakunnan kauppakamarin kanssa Rauman rata-hanke/mahdollinen henkilöliikenne, Rauman kaupungin selvitys Rauman seudun logistiikkapalveluiden mahdollinen brändäys- ja kehityshanke ja kauppakamarin rooli Puheenjohtajan ja toimitusjohtajan tapaaminen Lounais-Suomen ja Uudenmaan ELY-keskusten tiejohtajien kanssa VT8, VT2, VT12 kehityshankkeet, lentoliikenne, raideliikenne -kehityshankkeet ja -tilanne Kauppakamarin tilannekatsaukset 20 Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2017
Pyhäjärviseudun paikallisvaliokunta (pj. Samu Pere) Uusi toimitusjohtaja Kauppakamarin tilannekatsaukset Maakuntauudistus ja Sote Jäsenhankinta Pyhäjärviseudun vetovoimaisuus Alueen kuntien elinkeinoelämän ja vetovoimaisuuden edistämistoimet Pintos Oy:n, Euran kunnan ja Jujo Thermal Oy:n toiminta Teollisuusvaliokunta (pj. Timo Suistio) Rauman kaupungin ajankohtaiskatsaus, teolliset investoinnit alueella 2017 ja näiden taloudelliset ja työllisyysvaikutukset Uusi toimitusjohtaja SAMK -yhteistyö ja koulutuslinjaukset teollisuuden näkökulmasta EK:n suhdannebarometri ja teollisuuden näkymät Länsi-rannikon positiivinen rakennemuutos ja valtion toimet, PORE-selvitys Esko Ahon johdolla ja Silta-sopimus vaikutuksineen. Tutustuminen RMC Finland Oy:n ja Logistikas Oy:n toimintaan (Seaside Industry Park). Yhteistyö teollisuusvaliokuntien kesken kansallisella tasolla. Vaalivaliokunta (pj. Jussi Seppälä) Henkilövalinnat kamarin luottamustoimielimiin 2018 Pyhäjärviseudun paikallisvaliokunta kokoontui Jujolla 4.12.2017. Lentoyhteys Porista maailmalle on jälleen auki! Kuulimme13.6.2017 Nextjetin tarjoamista matkustusmahdollisuuksista runsaan aamupalan ja verkostoitumisen merkeissä Key Account Manager Paula Kangasniemeltä. Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2017 21
Hyväksytty hallituksen jäsen (HHJ)- kurssi 2017 Kurssi oli Rauman kauppakamarin 11. ja pidettiin Kauttuan Klubilla yhteistyössä Satakunnan kauppakamarin kanssa. HHJ-koulutus antaa parhaan osaamisen hallitustyöskentelyyn. Yrittäjä ja yritysjohto tarvitsevat tuekseen eri alojen kokeneita asiantuntijoita ja liiketoimintaosaajia. Myös erilaiset murrokset ovat helpoimmin hallittavissa, jos yrityksestä löytyy laajalti kokemusta. Tehokkaan hallitustyöskentelyn avulla voidaan parhaiten sitoa yritykseen sen tarvitsemat ulkopuoliset resurssit toimivan johdon tai yrittäjän tueksi. Kursseilla myös verkostoidutaan ja siirretään ns. hiljaista tietoa, mikä edistää huomattavasti yritysten toimintaedellytyksiä ja terveen kasvun edellytyksiä. HHJ-kurssi pidettiin Kauttuan Klubilla syksyllä 2017. Kuvassa luennoi Antero Virtanen Jesura Oy:stä. 22 Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2017
Hyväksytty hallituksen puheenjohtaja (HHJ)- kurssi 2017 Ensimmäinen hallituksen puheenjohtajille tarkoitettu kurssi pidettiin Satakunnassa maaliskuussa 2017. Pk-yrityksen hallituksen rooli on kasvanut yhteiskunnassa ja siten myös yhteiskunnan kehittämisessä. Valtionhallinnon ja yksityisen sektorin yksi ajankohtaisista painopistealueista on yrittäjyyden edistäminen sekä pk-yritysten toiminnan kehittäminen ja kasvun tukeminen. Näin luodaan mahdollisuuksia uusien työpaikkojen syntymiselle ja vanhojen säilymiselle. Tässä työssä pk-yrityksen hallituksella ja erityisesti sen puheenjohtajalla on suuri strateginen rooli. Pk-yrityksen hallituksen puheenjohtajakoulutuksessa käsiteltiin hallituksen johtamista ja ryhmädynamiikkaa. Puheenjohtajan tulisi toimia vastaavasti kuten orkesterinjohtaja tai luotsi. Hänellä tulee olla kyky kehittää hallitusosaamista, niin omaansa kuin hallituksen jäsenten. Toimiva hallitus toimii osakeyhtiön voimavarana ja suunnan näyttäjänä. Kurssin onnelliseesti suorittaneet osallistujat todistus kädessä. Ensimmäisen alueen HHJ-puheenjohtajakurssin avasivat Rauman kauppakamarin puheenjohtaja Jyrki Heinimaa ja Satakunnan kauppakamarin puheenjohtaja Joni Hautojärvi. Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2017 23
Tapahtumat ja tiedotteet 2017 TIEDOTTEET 30.11.2017 Kansainvälistymispalkinto myönnetty Leo Laine Oy:lle 2017 29.11.2017 Uusi tietosuoja-asetus asettaa kuluttajan yksityisyyden keskiöön 07.09.2017 Valtatie 8 on Satakunnan liikennehankkeiden kärki 06.06.2017 Miten maakuntauudistus muuttaa yritys- ja työvoimapalveluja? 05.06.2017 Satakunnan kasvuopenissa voittoon Clean Steel Pori Oy ja VMP-Interior 17.05.2017 Asiakirjojen laillistaminen ulkoministeriössä 12.05.2017 Oletko valmis vastaanottamaan kesätyöntekijät? 18.04.2017 Rauman kauppakamarille uusi toimitusjohtaja 22.03.2017 Nämä 15 kasvuhaluisinta yritystä Satakunnasta valittiin KasvuOpen -sparraukseen 14.02.2017 Yrityksen askelmerkit Saksan AHK-palveluihin 09.02.2017 Pakollinen ennakkoilmoittaminen Euraasian talousliiton tullialueelle lentoteitse tuotavista tavaroista voimaan 1.4.2017 07.02.2017 Kauppakamarien kuntavaaliohjelma on julkaistu 02.01.2017 Satakunnan suurimmat yritystyönantajat listattu (Satamittari) TAPAHTUMAT 21.12.2017 Tuomaan päivän Glögi 12.12.2017 Elinkeinoelämän foorumi - kemiaa ja kiertotaloutta 28.11.2017 Rauman kauppakamarin syyskokous 2017 21.11.2017 Omistajanvaihdos-tilaisuus 02.11.2017 Uudet biotuotteet ja puurakentaminen 31.10.2017 LOGY:n Satakunnan alueen vuosikokous 10.09.2017 Vapaa-ajan jäsentapahtuma peruttu! 05.09.2017 LOGY Satakunta: Logistiikan aamukahvit Porissa 31.08.2017 Latinalaisen Amerikan suurlähettiläiden Suomen vierailu 31.08.2017 Yrittäjäpäivä Yyterissä 22.08.2017 Team Finland-kierto: Sata yritystä Satakunnasta maailmalle 21.08.2017 Rauman kauppakamarin ja yrittäjien sekä yhteistyötahojen golfkisa 16.08.2017 Rauman rautatiet 120v juhlaseminaari 13.06.2017 Aamukahvitilaisuus - Lentoyhteydet Satakunnassa 12.06.2017 Digiasiointi & Asiakaspolut lounastilaisuus 24.05.2017 Rauman kauppakamarin kevätkokous 2017 23.05.2017 Teknologian esittelypäivät mikro- ja pk-yrityksille 03.05.2017 Elinkeinoelämän foorumi 31.03.2017 Trump administration and Finnish companies 07.03.2017 Aamukahvitilaisuus - Finnveran rahoitusinfo 08.02.2017 Urastartti 2017 08.02.2017 Teknologian esittelypäivät mikro- ja pk-yrityksille 08.02.2017 Aamukahvitilaisuus - Välimiesmenettely ja sovittelu riidanratkaisukeinoina 19.01.2017 KasvuOpen-startti 24 Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2017
Kauppakamarilaitoksen hyväksymät asiantuntijat 2017 Keskuskauppakarin hyväksymät tilintarkastajat (KHT) Rauman alueella Anttila, Ville SatAudit Oy Björklöf Jan-Erik Ernst & Young Oy Ikonen Antti Ernst & Young Oy Rauman kauppakamarin hyväksymät tilintarkastajat (HTM) Järvimäki, Hannu Kiukaisten Tilitoimisto Ky Stenback, Kristiina (KTM) HTT- tilintarkastus Ky Suominen, Hannu (OTK) Oikia Niklas KPMG OY AB Seikola Simo Simkola Oy Metsäbiotalous-päivä Raumalla 2.11.2017 Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2017 25
Rauman kauppakamarin tilinpäätös 2017 26 Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2017
Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2017 27
28 Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2016
Toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen allekirjoitukset Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2017 29
30 Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2016
Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2017 31
Rauman kauppakamarin ajankohtaiskoulutukset 2017 KEVÄT 17.01.2017 Kehityskeskustelujen mestariksi Asiantuntijana Pia Aalto, Pomon enkelit 19.01.2017 Sosiaalinen media - hypetyksestä hyötykäyttöön Asiantuntijana Juha Laitinen, Staart Oy 24.01.2017 Verotusmenettely uudistuu Asiantuntijana Jukka Koivumäki, Helsingin seudun kauppakamari 26.01.2017 Kuinka laatia osakeyhtiön veroilmoitus? Asiantuntijana Sakke Vehkakoski, Revisium Oy 09.02.2017 Hyödynnä hankintalain muutokset - näin onnistut myynnissä julkiselle sektorille Asiantuntijana Harri Koskinen, Liikkeenjohdon Asiantuntijakeskus 14.02.2017 Uusi tietosuoja-asetus tulee - oletko valmis? Asiantuntijoina Minna Aalto-Setälä, Keskuskauppakamari & Pessi Honkasalo, Krogerus Oy 08.03.2017 Tuontitullaus tänään Asiantuntijana Marika Nummila, Samex Oy 10.03.2017 Tuloslaskelman ja taseen hyödyntäminen yrityksen johtamisessa Asiantuntijana Toivo Koski, Tulosakatemia 14.03.2017 Excel-osaajan tehopäivä Asiantuntijana Arja Kuukkanen, Powen Oy 21.03.2017 Tietoturvaa yrityskäyttöön Asiantuntijana Petteri Järvinen, Petteri Järvinen Oy 28.-29.03.2017 HHJ-Puheenjohtajakurssi 06.04.2017 Kustannusten korvaukset verotuksessa - verovapaat ja veronalaiset korvaukset Asiantuntijana Tomi Peltomäki, Verohallinto 27.04.2017 Arvonlisäveron ajankohtaiskatsaus Porissa Asiantuntijana Petri Salomaa, Deloitte 27.04.2017 Kansainvälisen kaupan arvonlisäverotuksen kysymykset Porissa Asiantuntijana Petri Salomaa, Deloitte 28.04.2017 Arvonlisäveron ajankohtaiskatsaus Raumalla Asiantuntijana Petri Salomaa, Deloitte 28.04.2017 Kansainvälisen kaupan arvonlisäverotuksen kysymykset Raumalla Asiantuntijana Petri Salomaa, Deloitte 04.05.2017 Esimiestyön rajat - oikeudet ja velvollisuudet haastavissa työyhteisötilanteissa Asiantuntijana Katariina Sorvanto, KataKoski Oy 09.05.2017 Remburssi - hidaste vai mahdollisuus? Asiantuntijoina Laila Heikkinen, OP Yrityspankki Oyj & Kirsti Turkia, Yrityskonsultointi Turkia Ky 30.05.2017 ISO 9001:2015 ja ISO 14001:2015 oleelliset muutokset sekä järjestelmien sertifiointi. Asiantuntijoina Jaana-Marjut Seppälä, Q-test Oy & Harri Kaartinen, SGS Fimko Oy 32 Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2017
SYKSY 31.08.2017 Työilmapiirin pilaajat Asiantuntijana Teppo Laine, Legistum Oy 05.09.2017 Incoterms 2010 osana kannattavan kaupan tekemistä Asiantuntijana Päivi Pietarinen, Paicon 12.09.-10.10.2017 Hyväksytty hallituksen jäsen HHJ-kurssi 14.09.2017 Uudistuva työaikalaki Asiantuntijana Maritta Antola, Henkilöstöpalveluyritysten Liitto ry 21.09.2017 Uusi tietosuoja-asetus tulee - oletko valmis? Asiantuntijoina Minna Aalto-Setälä, Keskuskauppakamari & Pessi Honkasalo, Krogerus Oy 18.10.2017 Työsopimuksen tekeminen ja muutoksiin varautuminen Asiantuntijana Reetta Riihimäki, Helsingin seudun kauppakamari 18.10.2017 Ajankohtaista palkanlaskennasta Asiantuntijana Reetta Riihimäki, Helsingin seudun kauppakamari 31.10.2017 Esimies ja johtajuus Asiantuntijana Pirkko Heiske, Pirkko Heiske Oy 14.11.2017 Veropäivä Porissa Asiantuntijoina Ann-Mari Kemell, Keskuskauppakamari, Tomi Viitala, Aalto-yliopisto, Emmiliina Kujanpää, keskuskauppakamari, Risto Walden, Bilanssi Oy & Pauli K. Mattila, Keskuskauppakamari 15.11.2017 Veropäivä Raumalla Asiantuntijoina Emmiliina Kujanpää, Keskuskauppakamari, Tomi Viitala, Aalto-yliopisto & Henry Kampman, Revisium Oy 21.11.2017 Ennakkoperintä 2018 Raumalla Asiantuntijana Janne Myllymäki, Verohallinto 22.11.2017 Ennakkoperintä 2018 Porissa Asiantuntijana Janne Myllymäki, Verohallinto 28.11.2017 Vientipäivä Asiantuntijana Marika Nummila, Samex Oy VERKKOKOULUTUKSET POWEN OY 13.02.2017 Isojen aineistojen muokkaus ja käsittely Excelillä verkkokoulutus 13.03.2017 Nopeat raportit Excelin Pivotilla ja PowerPivotilla-verkkokoulutus 24.04.2017 Alkuun Power BI -raportointityökalulla - verkkokoulutus 18.09.2017 Hallitse isot aineistot Excelillä 16.10.2017 Raportoi Excelin Pivotilla ja PowerPivotilla 20.11.2017 Tutustu PowerBi-raportointityökaluihin Porissa olleet koulutukset merkitty vihreällä värillä. Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2017 33
Elinkeinoelämän foorumi Raumalla 3.5.2017 Mistä Suomeen talousvauhtia, mistä yrityksille energiaa? Elinkeinoelämän keskusliitto ja Rauman kauppakamri järjestivät Elinkeinoelämän foorumin. Tilaisuudessa kuultiin pääministeritason puheenvuoro Esko Aholta. Hän luotsasi Suomen talouden ja tulevaisuutta ja energianäkymiä. Globaalista taloudesta ja energiasta esitelmöi Esko Aho, entinen pääministeri, hallituksen puheenjohtaja, East Office of Finnish Industries. Suhdannebarometrin tuloksia esitteli Jouko Kangasniemi, ekonomisti, Elinkeinoelämän keskusliitosta. 34 Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2017
Rauman kauppakamarin uudeksi toimitusjohtajaksi Ritva Toivonen Yläkuva: Marko Mikkolan läksiäisiä Rauman kauppakamarista vietettiin hallituksen kokouksen yhteydessä 14.3.2017. Alakuva: Hallituksen puheenjohtaja kiitti Marko Mikkolaa kauppakamarin toimitusjohtajana tehdystä työstä. Marko siirtyi vientipäälliköksi uusiin haasteisiin Laitilan Wirvoitusjuomatehtaalle. Rauman kauppakamarin uudeksi toimitusjohtajaksi 15.5.2017 alkaen valittiin maatalous- ja metsätieteiden tohtori MMT Ritva Toivonen. Hän siirtyi tehtävään Säkylän kunnan liiketoimintajohtajan virasta. Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2017 35
Kevätkokous 24.5.2017 Rauman kauppakamarin hallituksen puheenjohtaja Jyrki Heinimaa avasi kokouksen ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi. Paikalla oli runsaslukuisesti osallistujia. 36 Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2017
Kokouksen lopuksi luovutettiin Ari Salmelle Tasavallan Presidentin myöntämä Suomen valkoisen Ruusun I luokan ritarimerkki. Merkin luovuttivat Rauman kauppakamarin hallituksen puheenjohtaja Jyrki Heinimaa ja RMC:n toimitusjohtaja Heikki Pöntynen. Jyrki Heinimaa esitti puheessaan laajat perustelut ansiomerkille Arin tekemästä työstä mm. Rauman elinkeinoelämän kehittämisessä. Kokousta seurasi Lyhyt teemaseminaari 17.30-18.30 Seminaarissa puhuivat ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja, entinen pääministeri Matti Vanhanen aiheesta Länsirannikko Suomen taloudessa ja Vuorineuvos Jari Paasikivi aiheesta Yritystoiminnan isot haasteet lähitulevaisuudessa. Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2017 37
15 kasvuhaluista yritystä Satakunnasta valittiin KasvuOpen-sparraukseen 2017 Yritysten kasvuohjelmaan Satakunnan Kasvupolulle valittiin 15 kasvupotentiaalisinta yritystä 36 hakijan joukosta. Kasvupolku järjestetään osana Suomen suurinta yritysten kasvun sparrausohjelmaa, Kasvu Openia. Yritysten liikeideat olivat hyvin moninaiset. Ideoita löytyi esim. vaatekokopalvelusta, työhyvinvoinnista, apteekkitilojen suunnittelusta/rakentamisesta, monitoimirollaattorista jopa kontteihin, konevuokraukseen, kasvinjalostukseen, viestintään ja vaatetusalaan. Satakunnan lupaavimmat kasvuyritykset valittiin 23.5.2017. Satakunnan lupaavimmaksi kasvajaksi on Kasvu Openin sparrausprosessin jälkeen valittu Clean Steel Pori Oy Ulvilasta. Kunniamaininnan sai VMP-Interior Oy. Tuomariston valintakriteereinä olivat mm. kasvusuunnitelman relevanttius, työllistämismahdollisuudet, kansainvälisyys, uskottavuus, kyvykkyys toteuttaa kasvua sekä yrityksen motivaatio Kasvupolkua ja omaa kasvua kohtaan. Kasvu Open -voittajat. 38 Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2017
Kauppakamarin hallituksen ja toimiston yhteinen strategiapäivä 15.8.2017 Kari Neilimon johdolla pohdimme toimintaympäristön tulevaisuuden muutostrendejä ja niiden tunnistamista ja sekä huomiointia Kauppakamarin strategiassa. Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2017 39
Kauppakamarien 100 vuotta tulevaisuutta -juhlaseminaari 10.8.2017 Kauppakamarien 100 vuotta tulevaisuutta -juhlaseminaari kokosi 10.8.2017 Finlandiatalolle yli 1000 yritysjohtajaa ja elinkeinoelämän vaikuttajaa. Ohjelmassa peilattiin maamme yrityshistoriaa kauppakamaritoiminnan kautta ja luotiin monipuolinen katsaus suomalaisen elinkeinoelämän tulevaisuuteen. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö toivotti juhlapuheessaan menestystä kauppakamareille sekä kauppakamarien jäsenille. Kauppakamari on tehnyt hyvin arvokasta työtä hyvinvoivan ja vakaan Suomen rakentamisessa sadan vuoden ajan. Kuvat: Pasi Murto 40 Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2017
Golfkisa 21.08.2017 Rauman kauppakamarin ja yrittäjien sekä yhteistyötahojen perinteinen golfkisa pidettiin ma 21.08.2017. Palkinnot jaettiin parhaalle mies- ja naispelaajalle, pisimmälle draiville, sekä lippukisan voittajalle. Kisaa edelsi Hyvinvoinnin Walimon vetämä alkuverryttely. Tapahtumassa olivat mukana myös Lähitapiola ja Hyvinvoinnin Walimo. Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2017 41
Kansainvälisiä asioita Kanadan suurlähettiläs Andree N. Cooligan ja lähetystöneuvos Seppo Vihersaari Kanadan suurlähetystöstä sekä Håkan Enlund RMC Finland Oy ja Ritva Toivonen tutustumassa Raumaan. Etelä-Afrikan Suomen suurlähettiläs vieraana Raumalla. Latinalaisen Amerikan suomalaiset suurlähettiläät esittelivät kohdemaansa tarjoamia mahdollisuuksia satakuntalaisille yrityksille 31.8.2017. 42 Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2017
Kuvia koulutuspäivistä Verotusmenettely uudistuu -koulutus 24.1.2017 Kehityskeskustelujen mestariksi - koulutus 18.1.2017 Asiantuntijana oli johtamisvalmentaja Pia Aalto Pomon Enkeleistä. Koulutuspäivän aikana kuultiin tutkimustietoa, valmentajan parhaita käytäntöjä ja vinkkejä sekä muiden osallistujien kokemuksia. Kouluttajana oli Jukka Koivumäki Helsingin Seudun kauppakamarista. Vuoden 2017 alusta tuli voimaan uusi laki oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä. Tilaisuudessa kuultiin miten arvonlisäverotuksen, ennakonpidätyksen, muiden työnantajasuoritusten, lähdeverojen ja muiden oma-aloitteisten verojen verotusmenettely muuttuu. Tietosuoja-asetus tulee-oletko valmis? -koulutus 14.2.2017 Asiantuntijoina olivat lakimies, VT Minna Aalto- Setälä, Keskuskauppakamari ja asianajaja Pessi Honkasalo, Asianajotoimisto Krogerus Oy. Uusi tietosuoja-asetus vaikuttaa merkittävällä tavalla jokaisen suomalaisen yrityksen ja organisaation toimintaan asettamalla uusia velvoitteita tietosuojakäytöntöihin. Asetusta aletaan soveltaa 25.5.2018. Ylemmässä kuvassa Minna Aalto-Setälä keskuskauppakamarista. Alemmassa kuvassa Pessi Honkasalo Asianajotoimisto Krogerus Oy:stä. Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2017 43
Tuontitullaus tänään -koulutus 8.3.2017 Koulutuksessa käytiin läpi mm. mitä pitää tietää, kun tuodaan tavaraa EU:n ulkopuolelta Suomeen? Mihin kaikkeen tullinimike vaikuttaa ja mitä ovat tullietuudet? Koulutuspäivän aikana käytiin laajasti läpi koko tuontiprosessi tullauksen näkökulmasta. Kuvassa Marika Nummila, Samex Oy. 21.3.2017 Tietoturvaa yrityskäyttöön -koulutus Asiantuntijana oli Petteri Järvinen. 44 Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2017
Incoterms 2010 osana kannattavan kaupan tekemistä -koulutus pidettiin 5.9.2017 Asiantuntijana oli Päivi S Pietarinen Paicon Oy:stä. Koulutuksen tavoitteena on tunnistaa kansainvälisessä tarjontaketjussa kustannusten, toimenpidevastuiden ja riskien jakautuminen kuljetuksissa ja maastaviennin ja maahantuonnin tilanteissa Incoterms 2010 toimitusehtojen mukaisesti. Kauppakamarin Suuri veropäivä 15.11.2017 Ylempi kuva: Apulaisprofessori Tomi Viitala, Aalto-yliopistosta oli asiantuntijana. Alempi kuva: Henry Kampman Revisium Oy:stä oli asiantuntijana. Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2017 45
Ennakkoperintä 2018 -koulutus 21.11.2017 Asiantuntijana oli Janne Myllymäki Verohallinnosta. Satakunta-mitali Satakunta- Suomi 100-vuotistilaisuudessa luovutettiin Jaakko Hirvonsalolle Satakuntamitali elämäntyöstään Rauman kauppakamarin pitkäaikaisena toimitusjohtaja. Kuvassa Jaakko Hirvonsalo ja Ritva Toivonen. 46 Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2017
Syyskokous 28.11.2017 Osa Kauppakamarin hallituksesta syyskokouksessa 2017 Jaakko Hirvonsalolle luovutettu rautainen risti kauppakamarin eteen tehdystä työstä. Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2017 47
Kuvat: Samuli Ahtiainen Photography Vuorineuvos Kari Neilimon juhlaesitelmä - Miten suomalainen pk-yritys voi menestyä uuden talouden maailman globaalissa markkinakilpailussa? Rahoitustilaisuus Finnveran kanssa 7.3.2017 Asiakkuuspäällikkö Pia Kiuru Rahoituspäällikkö Jari Ihamäki Tilaisuudessa kuultiin Finnveran tarjoamista rahoitusratkaisuista aamukahvien nauttimisen lomassa. Finnveran edustajat kertoivat erilaisista rahoitusvaihtoehdoista yrityksen elinkaaren eri vaiheissa. 48 Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2017
Slush 1.12.2017 Kansanedustajatapaaminen 27.11.2017 Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2017 49
Rauman kauppakamarin jäsenyritykset 2017 1.Accounting Rauma Oy A&R Carton Oy AB ME Group Oy Ltd ABC-Biopower Oy Adecco Finland Oy Ajado Oy Ala-Kulju & Hakala Oy Alexandria Pankkiiriliike Oyj Alfa Laval Aalborg Oy Amcor Flexibles Finland Oy Aquamec Oy A-Rahti Oy ARCCI-Rauma (Suunnittelukonttori Jouni Sjöblom Ky) Areva ANP GMBH, Sivuliike Suomessa Arkkitehtuuritoimisto Erkka Ruusunen Oy Asianajotoimisto Brander&Manner Oy Asianajotoimisto Juhani Salo Asianajotoimisto Kaija Ruosteenoja Ky Asianajotoimisto Kauppi & Lanne Asianajotoimisto Sinikka Kelhä Asianajotoimisto Viinikkala & Ylikoski Ky Aslemetals Oy Asuntokauppa Fajanssi Oy Atea Finland Oy Attendo Valtakadun Hammaslääkäriasema Oy Auramaa Yhtiöt Oy Autopalin Oy Auttajat Oy Baltic Tank Oy Beacon Finland Ltd Oy Best Western Hotelli Kalliohovi (Rauman Hovi oy) Biolan Oy BMH Technology Oy Cafe Sali Carrot Keski-Suomi Oy Rauma Comprog Electronics Oy Depot Service Rauma Oy Design House Hellapuu Oy DNA Oy, Lounais-Suomi EcoPorts Finland EKA Länsi Oy Emeca Oy ENG'nD Erkki Reims Ermail Oy Ernst & Young Oy Etra Oy ETS-Lindgren Oy ETT-Liikenne Oy Eupart Oy Eura Works Oy Eurajoen Kiinteistö- ja Tilipalvelu Oy Eurajoen kunta Eurajoen Puhelin Osk Eurajoen Romu Oy Eurajoen Säästöpankki Eurajoen Yrittäjät ry Euran Asuntopalvelu Oy Euran Energia Oy Euran Erikoispaperit Oy Euran Hydrauliikka ja Metallirakenne Oy Euran kunta Euran Osuuspankki Euran Teollisuushuolto Oy Euran tilitoimisto Ky (Tilitoimisto Finansia) Euran Urakointipalvelu EUP Ay Euran Yritystilit Oy Euraprint Oy Euroports Rauma Oy Evetco Ky FB Ketjutekniikka Oy Fere Oy Finda Oy Finnchain Oy Finnvera Oyj, Porin Aluekonttori Fistekno Oy Foilpoint Oy Forchem Oyj Forlogistics Oy Fredman Group Oy Fresco Ravintolat Oy Fysikaalinen Hoitolaitos Friski Oy Haaviston Siitoskanala Haaviston Sora Oy Hallaworks Oy Handelsbanken 50 Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2017
Hartela Länsi-Suomi Oy Hauenguanon Antiikki Heinimäen Hautaustoimisto Oy Heitkamp Ingenieur- und Kraftwerksbau GmbH Hoitokoti Linnanneito Oy Hollming Oy Holvisaunat Oy Honkilahden Osuuspankki Hotelli Vanha Rauma Oy/ Ravintola Kalatori Hotelli-ravintola Maffi (Rauman Cityväylä Oy) Härkälän Puutarha Oy IFM Electronic Oy Info Kirjakauppa Insinööritoimisto Kai Kivistö Ky Insinööritoimisto LVI-Rauma Oy Insinööritoimisto Rakenne-Rauma Oy Inspecta Oy Interrock Oy ionsign Oy Isla Oy J.K. Kunnossapito Oy Jakaja Oy Jappis Oy / Jabadabaduu Jarin Kuvakauppa Oy JH-Sprinkleriurakointi Oy JK. Kone Oy JLX Industry JMP-Asennus Oy Joleikon Oy J-P Computer Oy JPT Jaskari Oy Jujo Thermal Oy Junitra Oy Kaiku HR Oy Kajak-Sport Oy Kaluste Ruohonen Oy Karhuvalu Oy K-citymarket Rauma Kendall Oy Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia Ketjurauma Oy Kiinteistökehitys Kuusisto Oy Kiinteistökeskus Harjuseutu Oy Kirjanpitotoimisto Tilivienti Kirjapaino Laine Direct Oy Kiukaisten Tilitoimisto Ky Kivikylän Kotipalvaamo Oy Klapsakka Oy Kollan Teräsrakenne Oy KollanPojat Oy Koneistamoveljet Mäkinen Oy Koneistus J. Lähteenmäki Kone-Kauppi Oy Konepaja Eurakon Oy Kontion Konditoria Oy Konttorimix Oy Kouluelektroniikka Oy KPMG Oy Ab/ Turku K-Rauta Rauma Kukukari Oy Kuljetus Perkola Oy Kuljetusliike Kauko Koskinen Ky Kultasepänliike Helkelä Oy Kuusakoski Oy Köyliön-Säkylän Sähkö Oy Laine Leo Oy (Lokari-Yhtiöt) Lapin Osuuspankki LC Logistics Center Oy Leimet Oy Liha-Rauma Oy Liikenne Pihlavamäki Ky LM-Suomiset Oy Logistikas Oy LVI-Dahl Oy LVT-Putki Oy Lähitapiola Lännen Lännen Kaivuu ja Louhinta Oy Lännen Teollisuuspalvelu Oy Länsirannikon Koulutus Oy Winnova Länsi-suomen OP-isännöinti Länsi-Suomen OP-Kiinteistökeskus Oy Länsi-Suomen Osuuspankki Länsi-Suomen Pesula Oy Lääkärikeskus Minerva Oy M&V Software Oy Maalausliike Heino Oy Maarakennus J.Lammila Oy Manpower Oy Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2017 51
Marva Group Oy MBA-Rakentajat Oy Metsä Fibre Oy (Rauman tehdas) MilTilil MJS Steel Engineering Oy Motoseal Components Oy Muksumassi Oy Muottituote Group Oy Mykora Oy Männistö Oy Metallituote Narvi Oy Narvi Sähkö Ky Narvila-Auto Pekka Narvila Oy Nordea Pankki Suomi Oyj Nurminen Logistics Services Oy Onninen Oy Oras Oy Osuuskauppa Keula Ouman Oy Ovitek Oy Oy Lai-Mu Ab Paassilta Oy Pakkasvakka Oy Palvelu Oy Mäkiset Paneliankosken Voima Oy Petäjäksen telakka Oy Pintos Oy Pizzeria Riviera, Lindencenter Oy Platom Oy Pohjaranta Oy Posirol Oy Posiva Oy Posti Oy Aluemyynti Prismarit Oy Progman Oy Proins Oy Putelius-Yhtiöt Oy Putkiliike Juha Nurminen Oy Pyhäjärvi-instituutti Pyhäjärviseudun Op-Kiinteistökeskus Oy Pyhäjärviseudun Paikallislehti Oy (Alasatakunta) Raikka Oy Rakennus Jalonen Oy Rakennus Jope Oy Rakennus JTS Oy (LTJ Betonilattiat) Rakennus Lappi Oy Rakennusliike Koskialho Oy Rakennusliike Veljet Koivisto Oy Rakennustoimisto M.Suoramaa Oy Rakennustyöt Ville Kauppi Oy Ramirent Oyj Rantalainen Oy Länsi-Suomi Rauma Cata Rauma Interior Oy Rauma Marine Constructions Oy Rauma Survey Oy Rauma Terminal Services Oy Raumair Oy Raumametals Oy Rauman Akku Oy Rauman Biovoima Oy Rauman Energia Oy Rauman Erikoislääkärikeskus Oy Rauman Henkilöstöpalvelu Oy, Opteam Rauma Rauman JS-Kiinteistöt Oy Rauman Juku Oy Rauman Kaivin Oy Rauman Kaupunginteatterin Kannatusyhdistys ry Rauman kaupunki Rauman Konepaja Oy Rauman Konttoripalvelu Oy Rauman KTK Oy Rauman Kylmärakenne Oy Rauman Lämpö-Kartano Oy Rauman Meriteollisuuskiinteistöt Oy Rauman Nuorkauppakamari Ry Rauman Offsetpaino Oy Rauman Painopiste Oy Rauman Rauta- ja Putkirakenne Oy Rauman RS-Rakennus Oy Rauman Sammutin Rauman Satama Oy Rauman Seudun Palvelutaksit Oy Rauman Seudun Ympäristöhuolto Oy Rauman Sinimailanen Oy Rauman Sähkö- ja teleasennus Oy Rauman Sähkökonehuolto Rauman Talokeskus Oy Rauman Tankkihuolto Oy Rauman Teräspoltto Oy 52 Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2017
Rauman Tietokeskus Oy Rauman Tilipalvelu Rauman Ulataksi Oy Rauman Varaosahalli OY Rauman Vesikattomestarit Oy Rauman Yrittäjät Ry Raumaster Oy Ravintola Buena Vista (Filemon Oy) Rental Store Finland Oy Restel Hotellit Oy Riffid Oy Rolls-Royce Oy Ab RR Site Service Oy R-Sarkon Oy RS-ympäristöhuolto Oy RTK-Henkilöstöpalvelu Oy RTK-Palvelu Oy RV Tools Oy Saint-Gobain Glass Finland Oy Salosport Oy, Kuntosumppu Sanomalehti Oy Länsi-Suomi Satacom Oy Satakunnan ammattikorkeakoulu Oy (Rauma) Satakunnan Liikenne Oy Satakuntaliitto Sata-Seri Oy Sataservice Oy Satatuote Oy SatAudit Oy Satawood Oy Scandinavian Cable Service Oy SCC Installation Ltd Oy SGS Finland Oy Siemen-Flora Oy Silmäoptikot Palmu Oy Sissos-myymälä Oy Sisustustalo Kodinonni Skanska Talonrakennus Oy SLO Oy SPS Tuotanto Oy SP-suunnittelu Oy Stance Starcke Oy Steerprop Oy Ställverksprodukter Oy Ab Sucros Oy Suomen Opetuskaluste Oy SyneFiine Sähkö-Rauma Oy Säkylän Aaltek Oy Säkylän kunta Säkylän Osuuspankki Tammiston Puu Oy Tampereen Teknillinen yliopisto, Rauman yksikkö Teollisuuden Voima Oyj Terameri Oy Terveystalo Healthcare Oy Texpro Oy TF Engineers OY Tie-Tiimi Oy Tiilikaari Oy Tilausajo Kontula Oy Tilikymppi Oy Tilipalvelu Alfa Oy Tilipalvelu Calcurium Tilitoimisto Heikki Peltola Oy Tilitoimisto Tiliniitty topteam Care Oy topteam IT Oy Tovepak Ky Tukimet Oy TV-Kone Mäntynen Oy TVO Nuclear Services Oy UPM Paper ENA Oy (Rauma) Wanhan Rauman Kellari Oy Veljet Kuusisto Oy VERTEK Sähköpalvelu Oy Vesi-Vasa Oy WestPak Oy Ab Viherkäine Oy Viishanke Oy VikkulaPartners Oy (River co.) VMP-Interior Oy VR Transpoint Rauma Vuojoen Kartano Oy Värirauma Oy Yski Oy Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2017 53
Rauman kauppakamarin jäsenmaksuperusteet 2017 Liikevaihto alle 40 milj. 2017 Henkilökunta / vuosi 0-4 180 5-9 245 10-19 370 20-49 480 50-99 795 100-199 1400 200-499 2400 500-999 4350 100-5650 Liikevaihto yli 40 milj. Liikevaihto / vuosi 40-60 2400 60-100 4350 yli 100 5650 Pankit, rahalaitokset, vakuutusyhtiöt Henkilökunta / vuosi alle 10 370 10-19 670 22-49 1110 50-1830 Henkilöjäsenmaksu / vuosi 74 Kunnat 0,45 / asukas 54 Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2017
Toimisto Sinkokatu 11 26100 RAUMA www.rauma.chamber.fi HENKILÖKUNTA Toimitusjohtaja Koulutuspäällikkö BBA Marko Mikkola 28.2.2017 asti, 15.5.2017 alkaen MMT Ritva Toivonen yo-merkonomi Päivi Junnila ASIANTUNTIJAT Veroasiantuntija Lakiasiantuntija Yritysasiantuntija Niklas Oikia (KHT) KPMG Oy Ab ja Mika Kankare (OTK, VT) Ernst & Young Oy Varatuomari Juha Manner, Asianajotoimisto Brander & Manner Oy ok KTM Jouko Tukkiniemi (KHT) Junitra Oy TIEDOTUSTOMINTA Kauppakamarin jäsenlehti ilmestyi 4 kertaa vuoden aikana ja sen lisäksi noin 10 kertaa sähköinen tiedote. Sähköisissä tiedotteissa on kerrottu kauppakamarin toiminnasta ja ajankohtaisista tilaisuuksista, lain ja asetuksen muutoksista, koulutuksista ja yritystoiminnan ajankohtaisista kysymyksistä. Kauppakamari on toimittanut julkiselle sanalle tiedotteita lausunnoistaan, aloitteistaan ja järjestämistään tilaisuuksista. JÄSENPALVELU Kauppakamari tarjosi jäsenilleen toimintavuonna 30 koulutustilaisuutta ajankohtaisista aiheista ja lisäksi 6 verkkokoulutusta mm. Excelin ja Power Pivotin käyttöön liittyen. Koulutuksiin osallistui 266 henkilöä Rauman kauppakamarin alueelta. Vuoden aikana järjestettiin Satakunnan kauppakamarin kanssa yhteinen HHJ -koulutus, joka oli 11 HHJ -koulutus samalla Rauman alueella. Lisäksi uutena koulutuksena tarjonnassa oli HHJ -puheenjohtajakoulutus. Kauppakamari oli mukana toteuttamassa Satakunnan Kasvuopenia yhteistyötahojen (Satakunnan kauppakamari, Prizztech Oy, Satakunnan Yrittäjät, Eurajoen kunta, Rauman kaupunki Finnvera ja Tekes) kanssa. Kauppakamari on ollut lisäksi yhteistyökumppanina useiden eriaiheisten yrityselämän teemapäivien järjestämisessä. Jäseniä on neuvottu mm. oikeudellisissa sekä verotus- ja ulkomaankaupan kysymyksissä. Kauppakamari vahvisti toimintavuonna yhteensä 1085 kpl vientitodistuksia, 132 kpl muita asiakirjoja ja asiakirjojen kopiota 138 kpl. Vahvistuksista oli noin 85 prosenttia sähköisiä vahvistuksia. Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2017 55