Rakennusavustukset 2017

Samankaltaiset tiedostot
Juankosken kaupunki ,00 Juuan kunta ,00 Juvan kunta ,00 Jyväskyläm kristillisen koulun yhdistys ry ,00 Jyväskylän kaupunki 1

Yhdistysluettelo 2017

Helsingin kansainvälisen koulun kannatusyhdistys ry 1500,00 Helsingin kaupunki ,00 Helsingin Normaalilyseo 1500,00

Yhdistysluettelo 2018

OPH , Valtion erityisavustus Koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin esi- ja perusopetuksessa 2019

Avustukset ryhmäkoon pienentämiseen 2010

Itsenäisyyspäivän korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset

Joutsan kunta ,00 Juankosken kaupunki ,00 Juvan kunta ,00 Jyväskylän kaupunki ,00 Järvenpään kaupunki ,00 Kaarinan

Tilitetyt kirkollisverot ja yhteisövero-osuudet kalenterivuonna 2009 / tilitysjaksot ei sisällä tilityksen korkoja

Hyvinkään Kaupunki Hämeenkosken Kunta Hämeenkyrön kunta Hämeenlinnan Kaupunki Iisalmen

Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta

Liite. Päätös. Hakija

Avustusta saaneet opetuksen järjestäjät

HE 206/2010 vp alussa voimaan tulevia kuntajaon muutoksia.

SEURAKUNTIEN VEROTULOJEN TÄYDENNYKSET HIIPPAKUNNITTAIN v (verovuosi 2016)

Jyväskylän steinerk Jämsän kaupunki Kaarinan kaupunki Kajaanin kaupunki Kalajoen kaupunki Kangasalan kunta

SOPIMUS VIRKAEHTOSOPIMUKSEN SITOVUUSPIIRIN RAJOITTAMISESTA

825 Vihdin ao ry 200 Kainuun yksityissektorin ao ry 207 Oulaisten seudun ao ry 407 Tiirismaan ao ry 607 TYKS:n ao ry 215 Siikalatvan Seutukunnan ao

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, helmikuu 2015, kaikki asunnot

Päätökset etsivän nuorisotyön avustuksista 2015

Alkava ARA-tuotanto kunnittain

Vaalien ajankohdat ja kansalaisten. osallistumisoikeudet. Vastausaika päättyy: Lausuntopyynnön taustatiedot. Johdanto

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016

Vapaa sivistystyön opintoseteliavustukset, kansalaisopistot 2016

Kunta MTV3:n näkyvyysalue

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet lukien

VM/KAO, maks 323 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -638 Vuoden 2014 tasolla mediaani -56

VM/KAO/vs, maks 340 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -592 Vuoden 2014 tasolla mediaani -42

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2015

VM/KAO/vs, maks ESITYS, vos-muutokset kunnittain min

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat 2019

Laskelma kuntien valtionosuusrahoituksesta ja sen yhteydessä maksettavista muista eristä vuonna 2013

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, kaksiot (2h)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, yksiöt (1h)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, kolmiot ja isommat (3h+)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, kolmioissa ja isommissa asuvat (3h+)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, yksiöissä (1h) asuvat

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat 2018

Sivu TA VAPAUTUVAT ARAVUOKRA-ASUNNOT VUOSINA - 2 Varsinais-Suomi 00 Laitila Lieto Loimaa 0 Marttila 1 Masku 03 Mynämäki 2 Naantali 3 Nousiainen

terveydenhuollon nettomenot Kunta Väkiluku 1000 /as /as. /as. /as.

Pöytäkirja 1/ Kirkkohallitus - Täysistunto

Itsenäisyyspäivä korvaavat ajopäivät Sairaalatoimitukset

Ajoneuvokanta, mukana vain liikennekäytössä olevat ajoneuvot

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KT KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2018

Ajoneuvokanta, mukana vain liikennekäytössä olevat ajoneuvot

VM/KAO Saaristo-osakuntalisät ja niiden rahoitus koulutustaustalisästä v ALUSTAVA TIETO

Manner-Suomi

Ajoneuvokanta, kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot Taulu 1. Rekisterisssä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan


KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KT KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2016

ARA-vuokra-asuntokanta kunnittain (Tiedot on laskettu vuoden kuntien perusteella. Kuntaliitokset on huomioitu)

ARA-vuokra-asuntokanta kunnittain

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2014

KOKO MAA ,1 0,6 1,47 Kuntien välinen lasten 0-15 nettomuutto , %

Kemera -työmäärät 2016 Toteutusilmoituksen saapumispäivä

Akaan kaupunki , ,25 0

Ajoneuvokanta, mukana kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot Taulu 1b. Kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan

Kirjastojen lainat 2015 Kirjasto Lainojen lkm

Kuntien vuoden 2015 veroprosentit Liite 3.

TOIMIPISTEET - PAKETTIPALVELUT

,67 28, ,40 27,90 KUNNITTAIN:

Kelan korvaamien taksimatkojen tilausnumerot kunnittain

Ajoneuvokanta, mukana kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot Taulu 1a. Kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan

AVI Hakija Vaikutusalue Myönnetty Etelä-Suomen AVI Asikkalan kunta Asikkala Etelä-Suomen AVI Askolan kunta Askola Etelä-Suomen AVI Espoon

Kelan korvaamien taksimatkojen suorakorvausalueet kunnittain

Camera obscura -toiminta Toiminnan kohdennus. 1 Päivitetty Suomen NMKY:n liitto. CAM Toteutuksen suunnittelun lähtökohta

Kampanjan nimi Yhtiö Viite Istuta puu AKAAN SEURAKUNTA Istuta puu ALAJÄRVEN SEURAKUNTA Istuta puu ALAVIESKAN

METSÄKANALINTUJEN METSÄSTYSAJAT

Liikunnan haastekampanja TULOKSET YHDISTYKSET

Työllistymistä edistävässä palvelussa tai muussa toiminnassa. Työ- tai yritystoiminnan tuloa

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä marraskuuta /2013 Verohallinnon päätös. metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta

Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2012 kunnittain. Kutsuikä (vv) lasketaan kutsuvuoden ja syntymävuoden erotuksella.

THL: HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN MAANTIEDE KUNNITTAIN Kaikki luvut ovat vuosien keskiarvoja, ikävakioitu

Etuus työllistymistä edistävän

Etuus työllistymistä edistävän

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

LTH-tutkimukseen osallistuneet perheet, terveydenhoitajien ja vanhempien vastaukset sekä niiden kattavuus kunnittain 2018

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilastorekisterilasto, tuensaajat elokuussa Sivu 1 (10)

Keskituloisten palkansaajapuolisoiden tuloverot vuonna 2019 kunnittain (kunnat verojen mukaisessa suuruusjärjestyksessä)

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta /2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta

Faba edustajistovaali 2015 Maidontuotanto-vaalipiirin vaalialueet

kuntia kpl /kk /m2/kk m2 kuntia kpl /kk /m2/kk m2 Yhteensä: Manner-Suomi ,24 10, ,56 11,16 49,2 46,9 %

Taulu 2 Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilastorekisterilasto, tuensaajat tammikuussa Sivu 1 (10)

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

LAUSUNTOPYYNTÖ PARAS-LAIN VELVOITTEIDEN JATKAMISESTA

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Päätös 1 (7) Yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamista koskeva luvan muuttaminen

TILASTOKESKUS - Kuntien ja kuntayhtymien talous- ja toimintatilasto 2013

Selvitysperusteiden tarkastelua maakunnittain päivitys

SEURAKUNTIEN VEROTULOJEN TÄYDENNYKSET v.2015 KAAVAN MUKAINEN AVUSTUS. 100 jäsentä kohti vv2013

Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2013 kunnittain. Kuntia 320

Asukas-tiheyteen perustuvat. Kunnan asukas-tiheys v.2014 Ev.lut.läsnäoleva väkiluku. Läsnä-olevaan väkilukuun perustuvat tasoitusraja% tasoitusraja%

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

Naapurit-pelin voittokooste

KOKONAIS- VAIKUTUS. + tulot kasvavat/menot alenevat - tulot alenevat/menot kasvavat

Transkriptio:

Rakennusavustukset 2017 TURUN ARKKIHIIPPAKUNTA Marttilan srk Marttilan kirkon ulkomaalaus 37 400 Säkylä-Köyliön srk Köyliön kirkonkellojen automatiikka 1 150 Mynämäen srk Mynämäen kirkon paanukaton uusimishanke, osa 1/5 40 800 Kosken srk Kosken kirkon katon ja salaojituksen korjaus 191 650 Sastamalan srk Karkun kirkon ulkoseinäkorj. sisäpuolelta 53 850 Sastamalan srk Mouhijärven kkon kellonsoittokoneisto 5 850 Sastamalan srk Keikyän kirkon ulkopuolen kunnostus ja Sastamalan srk maalaus 76 900 Tyrvään Pyhän Olavin kirkon kattorakenteiden korjaus, 2. vaihe 13 500 Loimaan srk Metsämaan kirkon kiviaidan korjaus 33 450 Kustavin srk Kustavin kirkon pysäköintialueen kunn. 3 550 Kustavin srk Kustavin tapulin puuosien korjaus 4 100 Siikaisten srk Siikaisten kirkon sisätilakorjaus 9 650 Pomarkun srk Vehmaan srk Pomarkun vanhan kirkon paanukaton uusimisen 2. vaihe 34 900 Vehmaan kirkon tekn.järjestelmien korjaus ja kirkkoaita 1 750 508 500 Säkylä-Köyliön srk Pihlavan leirikeskuksen korjaus - Säkylä-Köyliön srk Srk:n viraston kosteusvaurion korjaus - Sastamalan srk Sammaljoen kirkon paloturvall. parant. 1 700 Punkalaitumen srk Pappilan esteettömyyden parantaminen 8 550 Taivassalon srk Seurakuntakodin ja kirkon hultorak. rakentaminen 160 700 Kustavin srk Ruumishuoneen kunnostus 10 850 181 800 TAMPEREEN HIIPPAKUNTA Oriveden srk Eräjärven kirkon julkisivukorj. ja maalaus 69 350 Jämijärven srk Jämijärven kirkon taideteosten konservointi 3 800 Hollolan srk Hollolan kirkon paanukaton tervaus 20 800 Hollolan srk Hollolan kirkon ulko-oven uusiminen 6 750 Nokian srk Nokian kirkon ulkopuolinen korjaus - Akaan srk Toijalan kirkon ulkomaalaus 33 000 133 700

Ruoveden srk Ruoveden seurakuntakesk. rakentaminen 109 300 109 300 OULUN HIIPPAKUNTA Tyrnävän srk Tyrnävän kirkon aita 17 300 Ylivieskan srk Ylivieskan messukasukan konservointi 7 300 Alavieskan srk Alavieskan tapulin ulkopuol. korjaus 4 050 Kempeleen srk Kempeleen kirkon ja tapulin korjaus - Tornion srk Alatornion kirkon pääportaiden korjaus - Tornion srk Tornion kirkon ikkunoiden korjaus - Reisjärven srk Reisjärven kirkon palohälytyslaitteet 4 350 Siikalatvan srk Siikalatvan sankarihautausmaiden kunnost. 52 900 Muonion srk Muonion kirkon ulkop. huoltomaalaus - Kokkolan srky Ullavan kirkon korjaus ja maalaus - Kokkolan srky Kälviän kirkon sisäpuol. korjaus - Kokkolan srky Kokkolan siunauskappelin urut - Nivalan srk Nivalan kirkon peruskorjaus 1354 300 Kalajoen srk Kalajoen kirkon peruskorjaus 807 900 Utajärven srk Utajärven kirkkopihan ja sankarihautausmaan parantaminen 10 400 Halsuan srk Halsuan kirkon vaivaisukon korjaus - Tervolan srk Tervolan ison kirkon korjaus ja maalaus, 2. vaihe 11 800 2270 300 Perhon srk Seurakunnan kerhotilojen korjaus 3 000 Posion srk Posion srk-talon yläpohjan korjaus 5 900 Taivalkosken srk Hautausmaan aita ja huoltorakennus 9 000 Kemijärven srk Kirkon ikkunoiden ja muu ulkop. korj. 25 250 Halsuan srk Seurakuntatalon korjaus 12 100 55 250 BORGÅ STIFT Eckerön srk Eckerön kirkon katon korjaus 11 850 Kemiönsaaren srk Västanfjärdin kirkkojen ja srk-talon palohälytyslaitteet 5 700 Kristiinankaupungin srky Kristiinankaupungin kirkon katto- ja julkisivukunnostus 1116 200 Korsnäsin srk Korsnäsin kirkon korjaus 410 300 Saltvikin srk Saltvikin kirkon katon tervaus 8 250 Saltvikin srk Saltvikin kirkon ikkunakorjauksen 2. vaihe 6 200 Sund-Vårdön srk Sundin ja Vårdön kirkonkattojen tervaus 23 000 Uusikaarlepyyn srk Uusikaarlepyyn kirkon korjaussuunnittelu - Inkoon srk Inkoon kirkon korjaus ja muutos - _ 1581 500

Eckerön srk Eckerön hautausmaan laajennus - Saltvikin srk Saltvikin seurakuntatalon korjaus 27 200 Sund-Vårdön srk Sundin pappilan lisärakennus - 27 200 MIKKELIN HIIPPAKUNTA Imatran srk Imatran kolmen ristin kirkon korjaukset - Parikkalan srk Parikkalan kirkon ja tapulin korjaus, 2. vaihe 8 900 Iitin srk Iitin kirkon ent. alttaritaulun konservointi 4 100 Heinolan srk Pitäjänkirkon ja tapulin kattojen tervaus - Mikkelin srk Pitäjänkirkon tapulin katon korj. ja maalaus - Lemin srk Lemin kirkon korjaussuunnittelu, seinien puhdistus ja katon tervaus - Lemin srk Kellotapulin korjaus ja soittoautomaatio - 13 000 Heinolan srk Uuden hautausmaan laajennustyöt - Mäntyharjun srk Pertunmaan srk-kodin korjaus - Savitaipaleen srk Seurakuntatalon muutos 66 200 66 200 KUOPION HIIPPAKUNTA Ristijärven srk Kirkon korjausten 2. vaihe 35 450 Kiteen srk Rääkkylän kirkon palohäl.laitteet ja kameravalvonta 8 250 Hyrynsalmen srk Kirkon portaiden korjaus 24 500 Juuan srk Juuan kirkon ja tapulin ulkomaalaus ja vesikattotyöt - Juuan srk Juuan kirkon turvalaitteet 3 500 Liperin srk Liperin kirkon muutostyöt - 71 700 Joroisten srk Joroisten siunauskappelin katon ja ilmanvaihdon korjaus 3 750 Puolangan srk Kirkon sakastin muutostyö 650 Puolangan srk Kirkon ja seurakuntatalon lämmitys 81 900 Juuan srk Siunauskappelin korjauksen 2. vaihe 4 650 Kiteen srk Rääkkylän srk-talon salin katon korjaus - Valtimon srk Siunauskappelin korjaus 41 800 Ristijärven srk Ristijärven srk-kodin lämmitys 40 550 Vieremän srk Seurakuntatalon korjaus 850 Vaalan srk Vaalan srk-keskuksen korjaus 97 850

Liperin srk Liperin hautausmaan kiviaidan korjaus - Heinäveden srk Heinäveden kirkkotekstiilien uusiminen - 272 000 LAPUAN HIIPPAKUNTA Seinäjoen srk Ylistaron urkujen peruskorjaus - Muuramen srk Muuramen kirkon peruskorjaus - Petäjäveden srk Petäjäveden kirkon urkujen peruskorjaus 12 550 Honkajoen srk Kirkon paloturvalaitt. ja kellotornin korjaus 8 750 21 300 Keuruun srk Haapamäen kirkon peruskorjaus 262 700 Pihtiputaan srk Seurakuntakeskuksen ulkop. kunnostus 2 750 Pihtiputaan srk Leirikeskuksen kunnostus 6 300 Teuvan srk Teuvan kirkon peruskorjaussuunnittelu - Kauhavan srk Kauhavan kirkon ulkop. korjaukset 9 600 Virtain srk Killinkosken kirkon ulkop. korjaus 6 900 288 250 HELSINGIN HIIPPAKUNTA Vantaan srky Pyhän Laurin kirkon peruskorjaus - 0 ESPOON HIIPPAKUNTA Lohjan srk Pusulan Kärkölän kyläkirkon kunnostus - _ 0 YHTEISHANKKEET Valtion rahoituksen käyttäminen seurakuntien rakennusrekisteriin 400 000 yhteensä 5000 000 yhteensä 1000 000