TURNAUSESITE HELSINKI CUP 2018 9.-14.7.2018 TERVETULOA! VÄLKOMMEN! WELCOME! BIENVENUE! BEM-VINDO!
Heinäkuun toinen viikko on Helsinki Cupin omaa aikaa. Se on ollut sitä jo vuodesta 1976 asti. Kesäinen Helsinki on parhaimmillaan, kun lapset ja nuoret saavat pelata keskenään jalkapalloa, solmia ystävyyssuhteita, nauttia kesästä ja luoda keskenään ainutlaatuisen ympäristön: Helsinki Cup -yhteisön. Siihen kuuluu joka kesä yli 20 000 pelaajaa ympäri Suomen ja maailman, mutta myös valmentajia, huoltajia, joukkueenjohtajia ja muita kannustusjoukkoja. Helsinki Cup on yhteisöllinen kaupunkitapahtuma, jossa jokaisella meistä on oma tärkeä turnauksen henkeä kohottava roolinsa. Helsinki Cupin perusideologia on säilynyt sen alkujuurista asti aina samana. Helsinki Cup on suvaitsevainen, tasa-arvoinen, kansainvälinen ja kaikkia osallistujiaan kunnioittava juniorijalkapalloturnaus, jonka katon alle mahtuvat kaikki. Meillä pelaavat tytöt ja pojat, nuoremmat ja vähän vanhemmatkin. Meille on kunnia-asia, että osallistujat tulevat eri puolilta Suomea ja maailmaa, erilaisista taustoista ja oloista. Jokainen turnauksen osallistuja on meille ainutlaatuinen, oma persoonansa, omanlaisensa yksilö. Sitä me haluamme tukea ja korostaa. Tarkoituksenamme on luoda onnistuneet puitteet hienolle ja ainutlaatuiselle tapahtumalle ja haluamme tarjota turnausosallistujillemme ennen kaikkea upeita ja kokonaisvaltaisia turnaus- ja pelikokemuksia. Itse peli ja pelaajat taustoineen ovat meillä aina keskiössä. Olemme varmoja kuitenkin siitä, että myös muilla asioilla on merkitystä. Ikimuistettavat avajaiset, onnistunut turnausdisco ja kaikki kaverikontaktit turnauksen aikana ovat niitä kokemuksia, joita myöhemmin kaiholla muistelemme. Niin, silloin vuonna se ja se Helsinki Cupissa! Lämpimästi tervetuloa Helsinkiin. Kirsi Kavanne Kirsi Kavanne Toimitusjohtaja, Helsinki Cup Oy TURNAUSINFO MITÄ JA MISSÄ? Helsinki Cup 2018, Helsinki MILLOIN? 9. 14.7.2018 IKÄLUOKAT: Pojat: B7 - B17 Tytöt: G7 - G15
(7 17 VUOTIAAT) Ikäluokat B7 - B9 Joukkueet voivat valita yhden kolmesta tasolohkosta (harraste/yleis/elite) Joukkueet pelaavat kuusi ottelua oman tasolohkonsa joukkueita vastaan Pisteitä tai sarjataulukkoja ei lasketa, jatko-otteluita ei pelata Kaikki pelaajat palkitaan osallistumismitalein Osallistumismaksu 295 Ikäluokissa B10 - B17 Joukkueet voivat valita kahdesta tasolohkosta (yleis/elite) Joukkueet jaetaan viiden tai kuuden joukkueen alkulohkoihin Alkulohkojen jälkeen joukkueet jatkavat yhteisiin A-, B- ja C-jatkosarjoihin Kaikki jatkosarjat pelataan finaaliin asti Jatkosarjoissa hävinnyt joukkue putoaa turnauksesta A-finaalin neljä parasta joukkuetta palkitaan mitalein A- ja B-finaalin voittajat palkitaan pokaalilla Myös C-finaalit pelataan ratkaisuun asti ja voittaja palkitaan palkintolautasella Osallistumismaksu 345 Ikäluokat B10H, B11H ja B12H Erillinen harrastesarja, joka on tarkoitettu vähemmän pelanneille Joukkueet jaetaan viiden tai kuuden joukkueen alkulohkoihin Alkulohkojen jälkeen joukkueet pelaavat torstaina yhden ottelun toisen lohkon samalle sijalle sijoittunutta joukkuetta vastaan Muita jatko-otteluita ei pelata Osallistumismaksu 335 Huom! Tasolohko tulee valita ilmoittautumisen yhteydessä ja sitä voidaan muuttaa 15.4.2018 asti. Turnausjärjestäjä säilyttää oikeuden muuttaa joukkueen tasolohkoa, mikäli tämä katsotaan tarpeelliseksi Ikäraja Pelitapa Peliaika Pallo Paitsio Tasolohkot Pelipäivät B7 1.1.2011 5v5 2 x 14 min 3 - Elite/Yleis/Harraste Ma-Ke B8 1.1.2010 5v5 2 x 14 min 3 - Elite/Yleis/Harraste Ti-To B9 1.1.2009 5v5 2 x 14 min 3 - Elite/Yleis/Harraste Ke-Pe B10 1.1.2008 8v8 2 x 15 min 4 Alue* Elite/Yleis Ma-La B10H 1.1.2008 8v8 2 x 15 min 4 Alue* Harraste Ma-To B11 1.1.2007 8v8 2 x 15 min 4 Alue* Elite/Yleis Ma-La B11H 1.1.2007 8v8 2 x 15 min 4 Alue* Harraste Ma-To B12 1.1.2006 8v8 2 x 20 min 4 x Elite/Yleis Ma-La B12H 1.1.2006 8v8 2 x 20 min 4 x Harraste Ma-To B13 1.1.2005 8v8 2 x 20 min 4 x Elite/Yleis Ma-La B13 1.1.2005 11v11 2 x 20 min 4 x Elite Ma-La B14 1.1.2004 11v11 2 x 20 min 5 x Elite/Yleis Ma-La B15 1.1.2003 11v11 2 x 25 min 5 x Elite/Yleis Ma-La B17 1.1.2001 11v11 2 x 25 min 5 x Elite/Yleis Ma-La 4
TYTÖT 7 15 VUOTIAAT Helsinki Cup 2018 tulee uudistumaan tyttösarjojen osalta kokonaisvaltaisesti. Entistä laajempi sarjatarjotin mahdollistaa mielekkäät pelit kaiken tasoisille joukkueille koko turnauksen ajaksi! Korkeiden tyytyväisyyslukujen ja merkittävien uudistusten myötä uskallamme odottaa tulevalle kesälle yli 200 tyttöjoukkuetta. Tsekkaa uudistuneet tyttösarjat alta. Ikäluokat G7 - G9 (2009-2011 syntyneet) Aiempien sekasarjojen sijaan tytöille on nyt omat sarjat myös nuorimmissa ikäluokissa! Joukkueet voivat valita yhden kolmesta tasolohkosta (harraste/yleis/elite) Joukkueet pelaavat kuusi ottelua oman tasolohkonsa joukkueita vastaan Pisteitä tai sarjataulukkoja ei lasketa, jatko-otteluita ei pelata Kaikki pelaajat palkitaan osallistumismitalein Ikäraja Pelitapa Peliaika Pallo Paitsio Tasolohkot Pelipäivät G7 1.1.2011 5v5 2 x 14 min 3 - Elite/Yleis/Harraste Ma-Ke G8 1.1.2010 5v5 2 x 14 min 3 - Elite/Yleis/Harraste Ti-To G9 1.1.2009 5v5 2 x 14 min 3 - Elite/Yleis/Harraste Ke-Pe Aikaisen ilmoittautujan osallistumismaksu 199 per joukkue! (1.1.2018 lähtien 295 ) Ikäluokat G10 - G15 (2003 2008) Jokaisessa ikäluokassa pelataan kolme eri tasoista sarjaa (elite, haaste ja harraste), eri sarjojen joukkueet eivät kohtaa toisiaan turnauksessa Joukkueet jaetaan sarjoissa vähintään viiden joukkueen alkulohkoihin Alkulohkot pelataan keskiviikon ja torstain aikana Alkulohkojen jälkeen joukkueet jatkavat oman sarjatasonsa A- ja B-jatkosarjoihin Jatkosarjoissa hävinnyt joukkue putoaa turnauksesta Jatkosarjat pelataan perjantain aikana lukuun ottamatta lauantaina pelattavaa Elite-tason A-finaalia A-jatkosarjan neljä parasta joukkuetta palkitaan mitalein jokaisessa sarjassa A- ja B-jatkosarjan voittajat palkitaan pokaalilla jokaisessa sarjassa Ikäraja Pelitapa Peliaika Pallo Paitsio Pelipäivät G10 Harraste 1.1.2008 8v8 2 x 15 min 4 Alue* Ke-Pe G10 Yleis 1.1.2008 8v8 2 x 15 min 4 Alue* Ke-Pe G10 Elite 1.1.2008 8v8 2 x 15 min 4 Alue* Ke-La G11 Harraste 1.1.2007 8v8 2 x 15 min 4 Alue* Ke-Pe G11 Yleis 1.1.2007 8v8 2 x 15 min 4 Alue* Ke-Pe G11 Elite 1.1.2007 8v8 2 x 15 min 4 Alue* Ke-La G12 Harraste 1.1.2006 8v8 2 x 20 min 4 x Ke-Pe G12 Yleis 1.1.2006 8v8 2 x 20 min 4 x Ke-Pe G12 Elite 1.1.2006 8v8 2 x 20 min 4 x Ke-La G13 Harraste 1.1.2005 8v8 2 x 20 min 4 x Ke-Pe G13 Yleis 1.1.2005 8v8 2 x 20 min 4 x Ke-Pe G13 Elite 1.1.2005 8v8 2 x 20 min 4 x Ke-La G15 Harraste 1.1.2003 11v11 2 x 25 min 5 x Ke-Pe G15 Yleis 1.1.2003 11v11 2 x 25 min 5 x Ke-Pe G15 Elite 1.1.2003 11v11 2 x 25 min 5 x Ke-La Aikaisen ilmoittautujan osallistumismaksu 199 per joukkue! (1.1.2018 lähtien 315 ) Huom! Tasolohko tulee valita ilmoittautumisen yhteydessä ja sitä voidaan muuttaa 15.4.2018 asti. Turnausjärjestäjä säilyttää oikeuden muuttaa joukkueen tasolohkoa yhdellä tasolla suuntaan tai toiseen, mikäli tämä katsotaan tarpeelliseksi. Mahdollisesta muutoksesta ilmoitetaan viimeistään 15.4.2018.
ILMOITTAUTUMINEN Ilmoittautuminen turnaukseen tapahtuu osoitteessa www.helsinkicup.fi Ilmoittautumisaika turnaukseen: 15.9.2017 15.4.2018 Nopean ilmoittautujan etu: jos ilmoittaudut 31.12.2017 mennessä, takaamme paikan kuuden (pojat) tai viiden (tytöt) joukkueen lohkossa Kaikissa tyttöikäluokissa osallistumismaksu 199 31.12.2017 mennessä ilmoittautuneille joukkueille Majoituspaketin ennen vuodenvaihdetta varanneille osallistumismaksu ilmaiseksi! Ennen vuodenvaihdetta ilmoittautuneille joukkueille kuuden (tyttöjen sarjoissa viiden) joukkueen lohko! OSALLISTUMISOIKEUS Osallistuvien joukkueiden tulee kuulua johonkin Palloliiton jäsenseuraan Pelaajilla tulee olla voimassa oleva pelipassi (korttelipassi riittää) Yllä olevat määräykset eivät koske kansainvälisiä joukkueita Tarkemmat tiedot osallistumisoikeudesta ja säännöistä verkkosivuillamme VAKUUTUKSET Helsinki Cup ei vakuuta turnaukseen osallistuvia pelaajia tai taustahenkilöitä. Jokaisella pelaajalla tulee olla voimassa oleva kortteli- tai pelaajapassi. Ulkomaisilla pelaajilla pitää olla voimassa oleva matkavakuutus tai jokin muu vakuutus, joka korvaa otteluissa tapahtuvat mahdolliset tapaturmat. KENTÄT JA PALLOT Helsinki Cupin ottelut pelataan Helsingin kaupungin loistokuntoisilla ja laadukkailla, jalkapallokäyttöön tarkoitetuilla luonnon- ja tekonurmikentillä Kentät sijaitsevat hyvien kulkuyhteyksien varrella Ottelut pelataan varta vasten Helsinki Cupille suunnitelluilla Selectin palloilla
TURNAUSPAKETTI Helsinki Cupin turnauspaketti on paras tapa saada turnauksesta kaikki irti samalla se on helpoin ja nopein ratkaisu kaikkiin turnausjärjestelyihin! TURNAUSPAKETTI SISÄLTÄÄ: Majoituksen ja ruokailut toiveesi mukaisesti Helsingin Seudun Liikenteen matkakortin Helsinki Cupin turnausoppaan palvelut Ottelut mahdollisimman lähelle joukkueesi majoituskohdetta Helsinki Cupin majoitusmyynnin henkilökohtaisen asiakaspalvelun Kaikki varaustekniset järjestelyt hoituvat kätevästi suoraan Helsinki Cupin oman majoitusmyynnin kautta. Lisäksi autamme tarvittaessa matkustusjärjestelyissä, tulitte Helsinkiin sitten junalla, bussilla tai lentäen! TURNAUSRUOKAILU Joukkueet taustajoukkoineen voivat varata edulliset turnausruokailut koko viikon ajalle. Turnausruokailut on ostettava etukäteen. Aamiainen tarjoillaan majoituskohteessa joka aamu. Lounas ja päivällinen tarjoillaan turnausravintolassa Tarjolla on päivittäin tarjolla myös kasvisvaihtoehto, ja huomioimme myös mahdolliset erityisruokavaliot sekä ruoka-aineallergiat OPPAAT Helsinki Cupin oppaat palvelevat turnauspaketin varanneita joukkueita koko turnauksen ajan. Helsinki Cupin opas on joukkuettanne vastassa ja avustaa siirtymisessä majoituskohteeseen Oppaat avustavat joukkueita majoituskohteista ottelupaikoille siirtymisessä sekä muissa turnausta tai Helsinkiä koskevissa kysymyksissä Helsinki Cupin oppaat ovat läsnä majoituskohteissa joukkueiden apuna Oppaat toimivat linkkinä joukkueen ja turnausorganisaation välillä HSL MATKAKORTTI Turnauspaketin lunastavat joukkueet saavat myös Helsingin Seudun Liikenteen matkakortin, jolla pääsee kulkemaan ilmaiseksi julkisilla liikennevälineillä pelikentille. Kortilla pääsee kulkemaan julkisilla kulkuvälineillä ilmaiseksi koko turnauksen ajan Helsingin alueella, mukaan lukien Suomenlinnan lautta Kaikki Helsinki Cupin pelikentät sijaitsevat hyvien joukkoliikenneyhteyksien varrella Helsinki Cupin majoitusmyynnin kautta on mahdollista tilata erikseen kuljetus omaan majoituskohteeseen Helsinki-Vantaan lentokentältä, Helsingin satamista, linja-autoasemalta tai rautatieasemalta Suosittelemme turnauksen aikaiseen liikkumiseen Helsingin monipuolisia joukkoliikennevälineitä parkkipaikkojen vähäisyyden vuoksi
MAJOITUS HOTELLIMAJOITUS Helsinki Cup tarjoaa yhteistyökumppaneidensa kautta laadukasta hotellimajoitusta Holiday Inn, Cumulus ja Crowne Plaza -hotelleissa Kaikki majoituskohteet sijaitsevat Helsingin kantakaupungin alueella, osa kenttien välittömässä läheisyydessä Majoitus 1-4 hengen huoneissa mukavuuksin Kattava hotelliaamiainen päivittäin (lounas ja päivällinen turnausravintolassa) Perheenjäsenet ja muut taustajoukot ovat tervetulleita majoittumaan Helsinki Cupin yhteistyöhotelleihin samoin turnaushinnoin kuin itse joukkueetkin KOULUMAJOITUS Turnauspaketti on saatavilla myös koulumajoituksella. Koulumajoitus on tarkoitettu vain joukkueiden pelaajille ja valmennusjohdolle. Suurin osa koulumajoitustiloista on luokkahuoneita, joihin mahtuu max. 18 henkeä. Koulumajoituspaketti sisältää 18 ruokailua: 6 aamupalaa (koulu), 6 lounasta ja 6 päivällistä (turnausravintola) Koulumajoituksesta on tarjolla kolme palvelutasoa, basic, plus ja premium VARAUKSET JA TIEDUSTELUT Ota yhteyttä Helsinki Cupin majoitusmyyntiin 040 680 4006 tai sales@helsinkicup.fi, niin autamme ryhmäänne sopivan turnauspaketin kokoamisessa!
BESIDES FOOTBALL AVAJAISET Helsinki Cupin avajaiset pidetään turnauksen ensimmäisenä päivänä maanantaina 9.7. Avajaiset kerää turnausväen hetkeksi yhteen toivottaen kaikki joukkueet tervetulleiksi turnaukseen. HELSINKI CUP DISCO Helsinki Cup Disco kuuluu olennaisena osana turnausviikkoon ja se on perinteisesti järjestetty keskellä turnausviikkoa. LOVE THE BALL CENTER Love the Ball Center on turnauksen sydän. Se on turnauksen tapahtumatori, jossa turnaukseen osallistujat voivat tavata toisiaan ja viettää aikaa otteluiden välissä. Love the Ball Centerissä on turnausviikon aikana monenlaisia aktiviteetteja yhteistyökumppaniemme toimesta. Jos nälkä tai jano yllättää, niin Love the Ball Centeriin voi tulla hetkeksi hengähtämään ja asioimaan turnauskioskeillamme seuraavaa peliä odotellessa. #BETTERTOGETHER2018
Tervetuloa elämykselliseen Helsinkiin! Helsinki on yksi parhaista tapahtumakaupungeista, jonka eläväisessä kaupunginympäristössä yhdistyvät moderni suomalaisuus ja eurooppalaisuus. Keskustan alueeseen voi tutustua kätevästi kävellen kaikkien nähtävyyksien ja palveluiden ollessa lähellä. Pääkaupungissa on myös loistava julkisen liikenteen verkosto ja Helsingissä onkin helppo tutustua www.myhelsinki.fi-sivustolta löydät runsain mitoin näkemistä, tekemistä, kokemista ja vinkkejä koko perheelle. jalkapallopelien välissä myös kaupungin monipuoliseen tarjontaan. Helsingin puhdas luonto, vihreys ja meren läheisyys ovat kaupungin valttikortteja. Helsinki hengittää merta 130 kilometrin rantaviivalla ja puolet kaupungista aukeaakin avomerelle. Kaupungissa kohtaavat niin itä ja länsi, vanha ja uusi, kuin urbaani ympäristö ja luonto. #myhelsinki #myhelsinki
HELSINKI CUP KARTALLA STOCKHOLM, SWEDEN HELSINKI, FINLAND TALLINN, ESTONIA TRAVEMÜNDE, GERMANY LAIVALLA SAN FRANCISCO PHOENIX TORONTO NEW YORK REYKJAVÍK LONDON PARIS MADRID BARCELONA HELSINKI, FINLAND MOSCOW FRANKFURT ROME Helsinkiin saapuu päivittäin laivoja, niin Ruotsista, Virosta kuin Saksastakin. Kaikki laivayhtiöt mahdollistavat auton ottamisen matkaan. Tämän lisäksi myös Puolasta ja Venäjältä on mahdollisuus saapua laivalla turnaukseen. BEIJING TOKYO MÉXICO CITY MIAMI DELHI HONGKONG LENTOKONEELLA Helsinki on saavutettavissa helposti mistä päin maailmaa tahansa. BOGOTÁ QUITO ACCRA LAGOS DAR ES SALAAM BANGKOK SINGAPORE Helsinki-Vantaan lentoaseman kautta operoidaan noin kaksisataa kansainvälistä lentoa päivittäin, joiden lisäksi lukuisat kotimaan lennot palvelevat matkaajia. Finnairin reittiverkosto kattaa yli 1000 kohdetta maailmassa, ja suoria lentoja on kotimaan lisäksi niin eurooppaan, pohjois-amerikkaan, kuin aasiaankin. Matka lentokentältä kaupunkiin kestää vain noin 30 minuuttia. SÃO PAULO BUENOS AIRES PERTH SYDNEY
YHTEYSTIEDOT Helsinki Cup, Radiokatu 20 FI-00240 Helsinki, FINLAND +358 9 454 3511 helsinkicup@helsinkicup.fi www.helsinkicup.fi MAJOITUSMYYNTI sales@helsinkicup.fi +358 40 680 4006 SOSIAALINEN MEDIA JÄRJESTÄJÄT HELSINKI CUP 2018