TAPATURMAKATSAUS 2016 Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
SAATTEEKSI Tapaturmassa äkillisen, odottamattoman ja tahattoman tapahtuman seurauksena henkilö menehtyy, loukkaantuu vakavasti tai saa lievemmän vamman. Tapaturma-käsitteeseen liittyy kaksi elementtiä, joista toinen on onnettomuustapahtuma ja toinen on tapahtumassa mukana olleelle henkilölle aiheutuva seuraus eli henkilövahinko. Tämä tapaturmakatsaus kuvaa onnettomuuksien aiheuttamia henkilövahinkoja eli tapaturmakuolemia ja vammoja sekä niistä aiheutuvaa hoitoa ja hoidon kustannuksia. Tapaturmat luokitellaan tavallisesti niiden tapahtumistilanteen perusteella liikenneonnettomuuksiin, työ-, koti- ja liikuntatapaturmiin sekä muihin vapaa-ajan tapaturmiin. Tapaturmakatsaukseen on koottu perustiedot alueen tapaturmatilanteesta: millaisia tapaturmia alueella sattuu ja paljonko niitä on koko maahan verrattuna. Katsauksen sisältämää tietoa kannattaa hyödyntää kunta- ja seutukuntakohtaisessa turvallisuustyössä. Sen avulla voidaan määritellä painopisteet turvallisuustyölle ja arvioida turvallisuustyön vaikutuksia. On tärkeää, että alueen turvallisuustoimijat, asukkaat ja luottamushenkilöt saavat tietoa alueen tapaturmista. Tapaturmakatsauksien sisältämiä asioita kannattaa käsitellä paikallisissa tilaisuuksissa, esimerkiksi turvallisuussuunnittelun tai hyvinvoinnin - ja terveyden edistämisen työryhmissä sekä koulutustilaisuuksissa. Paikallisesta tapaturmatilanteesta on tärkeää hyvä viestiä laajasti alueen eri toimijoille, organisaatioille ja kansalaisille. Tämä voi tapahtua esimerkiksi nostamalla oman alueen tapaturmakatsauksen tietoja paikallisten toimijoiden ja kunnan omalle verkkosivustolle sekä tiedottamalla tapaturmatilanteesta paikallismediassa ja sosiaalisessa mediassa. Tapaturmakatsaukset päivitetään vuosittain. Ideoita julkaisun kehittämiseksi ja palautetta voi toimittaa sähköpostitse osoitteeseen (tapaturmat@thl.fi). Tietoa tapaturmien ehkäisystä ja ideoita tapaturmatiedon hyödyntämiseksi on saatavissa myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Tapaturmat-verkkosivustolta osoitteesta www.thl.fi/tapaturmat Kiitämme kaikkia, joilta olemme saaneet arvokkaita kommentteja katsauksen valmistelun eri vaiheissa. Toukokuussa 2016 Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen -yksikkö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2
SISÄLLYS Sisältö SAATTEEKSI... 2 1 KÄYTETYT AINEISTOT JA TIETOSUOJA... 4 2 TAPATURMAT SUOMESSA... 5 2.1 Missä ja kenelle tapaturmia tapahtuu?... 6 2.2. Tapaturmatyypit... 8 4 TAPATURMAISET KUOLEMAT ALUEELLA... 11 5 VUODEOSASTOHOITOA VAATINEET TAPATURMAT... 13 5.1 Tapaturmien aiheuttamat hoitopäivät, hoitojaksot ja tapaturmapotilaat... 13 6 TAPATURMAT KUNNITTAIN... 22 7 TAPATURMISTA JOHTUVAN SAIRAALAHOIDON KUSTANNUKSET... 29 8 PALOTAPATURMAT... 30 3
1 KÄYTETYT AINEISTOT JA TIETOSUOJA Tämän katsauksen aineistolähteet ovat seuraavat: kuolemat: Suomen virallinen tilasto (SVT): Kuolemansyyt (lähde: Tilastokeskus) sairaalahoitojaksot, -potilaat ja -hoitopäivät: Hoitoilmoitusrekisteri (lähde: THL). Katsauksen luvut perustuvat rekisteripohjaisiin tietoaineistoihin. Suomessa rekisteröidään (Ahvenanmaata lukuun ottamatta) erittäin kattavasti tapaturmaiset kuolemat ja vuodeosastohoidosta hoitojaksot sekä potilaiden ja hoitopäivien määrät. Kuolemien osalta tiedot ovat hyvin luotettavia. Vaikka Hoitoilmoitusrekisteriin tulee käytännössä kirjata jokainen vuodeosastohoitojakso, sairaalassa ei aina kirjata riittävän tarkasti kaikkia tapaturmiin liittyviä tietoja. Joissakin katsauksen taulukoissa tiedot tapaturmien ja fyysisen väkivallan aiheuttamasta hoidosta esitetään yhteenlaskettuina. Tämä johtuu siitä, ettei sairaaloiden vuodeosastohoitoja kuvaavissa aineistoissa aina ole määritelty, onko vamma syntynyt tapaturmatilanteessa vai väkivallan uhriksi joutumisen yhteydessä. Tämän katsauksen tuloksia tulkittaessa pitää ottaa huomioon edellä mainitut aineistoon liittyvät seikat. Tietosuojan vuoksi taulukoissa pienimpien lukumäärien kohdalla kuntakohtaisten viittä pienempien lukumäärien tarkat arvot on salattu. Tietosuojan varmistamiseksi sovelletaan seuraavia sääntöjä Kaikki alle viiden (5) suuruiset arvot korvataan tekstillä <5 Rivien ja sarakkeiden summaluvut (yhteensä arvot tai koko aluetta koskevat arvot) pyöristetään lähimpään kymmeneen. Nämä säännöt koskevat vain niitä katsauksen osia, joissa käsitellään kuntatasoista tietoa tai joista olisi pääteltävissä kuntatasoisia lukumääriä. 4
2 TAPATURMAT SUOMESSA Vuonna 2014 tapaturmissa kuoli 2 408 suomalaista: 1 532 miestä ja 876 naista. Tapaturmat ja väkivalta olivat suomalaisten neljänneksi yleisin kuolemansyy. Yleisin syy tapaturmakuolemaan on putoaminen tai kaatuminen. Myös myrkytykset ovat yleisiä. Tapaturmakuolemat kotona ja vapaa-ajalla ovat lisääntyneet runsaan 20 vuoden aikana, mutta viime vuosina kehitys on ollut myönteistä. Liikenne- ja työtapaturmakuolemat ovat olleet laskussa jo pidemmän aikaa (kuvio 1). Alkoholi on usein osallisena tapaturmissa. Lähes joka kolmas tapaturman vuoksi kuollut oli päihtynyt. Saunan kuumuuteen, myrkytyksiin, hukkumisiin, tulipaloihin ja kylmyyteen kuollaan useimmiten päihdyksissä. Kuvio 1. Tapaturmaisesti kuolleet vuosina 1988 2013, N. Lisää tietoa Suomen tapaturmatilanteesta ja tapaturmien ehkäisystä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Tapaturmat-verkkosivustosta: www.thl.fi/tapaturmat 5
2.1 Missä ja kenelle tapaturmia tapahtuu? Tässä katsauksessa käsitellään vakavimpia, eli kuolemaan tai sairaaloiden vuodeosastohoitoon johtaneita tapaturmia (Kuvio 2). On kuitenkin hyvä muistaa, että iso osa tapaturmista hoidetaan polikliinisesti. Katsaus ei käsittele polikliinisesti hoidettavia tapaturmapotilaita, koska niistä ei toistaiseksi ole saatavilla riittävän luotettavaa tietoa rekistereistä. Esimerkiksi liikuntavammat ovat väestötasolla yleisiä ja niiden yhteiskunnalliset seuraukset ovat merkittäviä. Niistä voi seurata pitkiä poissaoloja työstä, merkittävää haittaa päivittäiseen elämään, pitkäaikaisia kiputiloja tai työkyvyttömyyttä vasta useiden vuosien viiveellä. Siihen saakka kunnes valtakunnallisista rekistereistä saadaan kattavaa ja luotettavaa tietoa tapaturmien polikliinisesta hoidosta, on paikallistasolla tärkeää seurata myös polikliiniseen hoitoon johtavien tapaturmien määrää ja aiheuttamia vaikutuksia. On tärkeää, että paikallisessa turvallisuussuunnittelussa asetetaan tavoitteita ja määritetään keinoja sekä vakavimpien että runsaasti terveydenhuollon eri yksiköitä kuormittavien tapaturmien ennaltaehkäisemiseksi. Seuraavaa laskutapaa käyttämällä voidaan arvioida, kuinka paljon tapaturmia alueella kaikkiaan tapahtuu: jokaista tapaturmakuolemaa kohti voidaan arvioida aiheutuvan noin 30-kertainen määrä tapaturmista johtuvia vuodeosastohoitoja ja 200-kertainen määrä polikliinisesti hoidettuja tapaturmia 1. Kuvio 2. Tapaturmat, joita katsauksessa käsitellään. 1 Olyckor i siffror: en rapport om olycksutvecklingen i Sverige. Karlstad: Räddningsverket/NCO, 2007:7. Antal sidor: 242. Statistik. 6
Tässä katsauksessa kuvataan kyseisen alueen asukkaille tapahtuneita tapaturmia. Koska rekistereistä ei saada tietoa tapaturman tapahtumapaikasta, tapaturma sijoitetaan alueelle henkilön kotikunnan mukaan. Siten esimerkiksi kotkalaisen henkilön Lapissa sattunut tapaturma kirjautuu Kymenlaakson alueen tapaturmaksi. Taulukossa 1 on esitetty alueen kunnat vuoden 2014 kuntajaon mukaisesti sekä kuntien väestörakenne eri ikäryhmissä 2. Taulukko 1. Alueen kunnat (2014 kuntajako) ja väestörakenne 3 ikäryhmittäin (2014), N. Kunta 0 17 18 19 20 24 25 29 30 54 55 64 65 79 80 Yhteensä Koko maa 20% 2% 6% 6% 32% 14% 15% 5% 5 457 703 Koko alue 20% 2% 7% 7% 32% 13% 14% 5% 498 629 Akaa 22% 2% 4% 4% 34% 14% 15% 5% 17 079 Hämeenkyrö 22% 2% 4% 4% 33% 14% 15% 6% 10 597 Ikaalinen 18% 2% 5% 4% 28% 16% 19% 7% 7 300 Juupajoki 20% 2% 3% 4% 28% 17% 19% 7% 2 036 Kangasala 24% 2% 4% 4% 35% 13% 14% 4% 30 408 Kihniö 17% 2% 3% 4% 27% 19% 19% 9% 2 096 Lempäälä 28% 2% 4% 5% 36% 11% 11% 3% 22 031 Mänttä-Vilppula 16% 2% 4% 4% 27% 18% 21% 8% 10 810 Nokia 23% 2% 4% 5% 35% 13% 14% 4% 32 769 Orivesi 19% 2% 4% 4% 29% 15% 19% 7% 9 604 Parkano 18% 2% 4% 4% 27% 17% 20% 7% 6 822 Pirkkala 25% 2% 4% 5% 37% 11% 13% 3% 18 529 Pälkäne 19% 2% 3% 4% 30% 16% 19% 7% 6 758 Ruovesi 15% 2% 3% 3% 26% 18% 22% 10% 4 730 Sastamala 19% 2% 4% 4% 29% 16% 18% 7% 25 442 Tampere 16% 2% 10% 10% 32% 12% 13% 5% 221 726 Urjala 17% 2% 3% 4% 29% 16% 20% 8% 5 044 Valkeakoski 20% 2% 5% 5% 31% 14% 17% 6% 21 145 Vesilahti 28% 2% 2% 4% 36% 12% 12% 5% 4 483 Virrat 16% 2% 4% 4% 26% 17% 22% 9% 7 218 Ylöjärvi 26% 2% 4% 5% 35% 12% 12% 3% 32 001 2 Väestötietotaulukot sukupuolittain sähköisessä muodossa: http://pxweb2.stat.fi/database/statfin/vrm/vaerak/vaerak_fi.asp 3 Lähde: Tilastokeskus. 7
Prosenttia (%) 0 10 20 30 40 50 2.2. Tapaturmatyypit Tapaturmien ehkäisytyön kohdentamiseksi tarvitaan tietoa muun muassa siitä, millaisille väestöryhmille tai missä ympäristöissä tai tilanteissa tapaturmia tapahtuu. Tätä tietoa saadaan sairaalahoidossa tapaturman vuoksi olleiden potilaiden taustatiedoista ja tapaturmasta kirjatuista tiedoista. Tapaturmatyyppi ilmaisee tapaturmaan liittyneen toiminnan tai tapahtumapaikan. Tapaturmien ehkäisytyön kannalta on tärkeää, että sairaaloissa tapaturmatiedot kirjataan huolellisesti. Vaikka useissa sairaaloissa kirjaamistarkkuus on parantunut vuosituhannen vaihteessa, liian usein edelleen nämä tiedot jätetään merkitsemättä tai tietoa kirjataan ehkäisevän työn kannalta vähän informaatiota sisältävään luokkaan muu tai määrittämätön tapaturma. (Kuvio 3) Tapaturmien hoidon kirjaamisen tarkkuudesta ja systemaattisuudesta tulisi keskustella terveydenhuollon toimijoiden kanssa, jotta jatkossa saadaan entistä luotettavampaa ja kattavampaa tietoa tapaturmien ehkäisytyön perustaksi. Tämä katsaus käsittää tietoja vain tapaturmien sairaalahoidosta. Katsauksen tarjoamien tietojen perusteella tehtävissä tulkinnoissa ja esimerkiksi ehkäisytoimien suunnittelussa ja kohdentamisessa on huomioitava, että katsauksesta puuttuvat tiedot polikliinisesti hoidetuista potilaista. Esimerkiksi liikuntatapaturmia tapahtuu suomalaisille vuosittain yli 300 000, mutta niiden aiheuttama hoito ei tule kattavasti esiin tässä katsauksessa koska suuri osa liikuntatapaturmien seurauksista hoidetaan polikliinisesti. Kirjattu muu tai määrittämätön, koko maa Kirjattu muu tai määrittämätön, pelastusalue Tapaturmatyyppiä ei kirjattu, pelastusalue Tapaturmatyyppiä ei kirjattu, koko maa 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 Kuvio 3. Tapaturmatyypin kirjaamisaktiivisuus alueella ja koko maassa vuosina 2002 2014, %. 8
Tapausten lukumäärä 0 500 1000 1500 2000 2500 3000 3500 Kuvio 4 kertoo miten alueen asukkaille sairaalahoitoon johtaneet tapaturmat jakautuvat kotona, urheilu- ja liikuntatilanteissa, liikennealueilla, työssä tai päiväkodissa/koulussa tapahtuneisiin tapaturmiin. Kuvio 5 kuvaa saman asian koko maassa. Kotitapaturma Muu vapaa-ajan tapaturma Kirjattu muu tai määrittämätön Liikenne Urheilu- tai liikuntatapaturma Ei kirjattu Työtapaturma tai työhön liittyvä ulkoinen tekijä Tapaturma sairaalassa tai sairaalaoloihin liittyvä ulkoinen tekijä Tapaturma koulussa tai päiväkodissa 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 Kuvio 4. Sairaalahoitoon johtaneet tapaturmatyypit alueella vuosina 2002 2014, N. 9
Tapausten lukumäärä 0 10000 20000 30000 40000 Kotitapaturma Muu vapaa-ajan tapaturma Kirjattu muu tai määrittämätön Liikenne Urheilu- tai liikuntatapaturma Työtapaturma tai työhön liittyvä ulkoinen tekijä Ei kirjattu Tapaturma sairaalassa tai sairaalaoloihin liittyvä ulkoinen tekijä Tapaturma koulussa tai päiväkodissa 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 Kuvio 5. Sairaalahoitoon johtaneet tapaturmatyypit koko maassa vuosina 2002 2014, N. Taulukko 2. Tapaturman aiheuttamat hoitojaksot tapaturmatyypin mukaan vuosina 2002 2014 alueella. Tapaturmatyyppiä ei kirjattu 18 626 Liikenne 8 469 Kotitapaturma 31 741 Urheilu- tai liikuntatapaturma 5 070 Muu vapaa-ajan tapaturma 27 061 Tapaturma sairaalassa tai sairaalaoloihin liittyvä ulkoinen tekijä 3 444 Työtapaturma tai työhön liittyvä ulkoinen tekijä 4 282 Tapaturma koulussa tai päiväkodissa 872 Muu tai määrittämätön tapaturmatyyppi 14 360 10
4 TAPATURMAISET KUOLEMAT ALUEELLA Tämän katsauksen tiedot tapaturmaisista kuolemista saadaan Tilastokeskuksen kuolemansyytilastoista. Suomessa valtaosasta niin sanottuja ei-luonnollisia kuolemia, kuten tapaturmista, tehdään oikeuslääketieteellinen tutkimus, jossa määritetään kuolemansyy. Nuoren henkilön kuolemantapauksissa kuolemasyy tutkitaan lähes aina. Iäkkäiden henkilöiden tapaturmakuolemista ei ihan aina tehdä tutkintaa. Tällaisia ovat esimerkiksi sairaalassa tai laitoksissa tapahtuneen kaatumisen tai kaatumisen seurausten johdosta tapahtunut kuolema, josta lääkärillä on hyvät kliiniset tiedot. 4, Taulukko 3. Tapaturmaiset kuolemat alueella kymmenen vuoden aikana vuosina 2005 2014 iän ja sukupuolen mukaan. 5 6 7 0 17 18 19 20 24 25 29 30 54 55 64 65 79 80 Liikenne, kevyt <5 <5 <5 <5 14 9 21 10 Liikenne, moottoriajoneuvot 14 16 24 25 71 33 39 15 Kaatuminen ja putoaminen <5 <5 <5 <5 86 121 275 627 Hukkuminen <5 <5 <5 <5 34 34 32 7 Tukehtuminen 7 <5 <5 <5 13 25 14 17 Tulipalo <5 <5 <5 <5 21 9 19 7 Paleltuminen <5 <5 <5 <5 14 21 27 13 Alkoholimyrkytys <5 <5 <5 <5 207 137 44 <5 Muu myrkytys 8 <5 12 25 34 128 36 39 7 Muut tapaturmat <5 <5 <5 <5 44 43 48 45 Yhteensä 40 30 70 70 630 470 560 750 Miehet Naiset Yht. Vertailu Liikenne, kevyt 41 24 70 - Liikenne, moottoriajoneuvot 181 56 240 - Kaatuminen ja putoaminen 572 546 1 120 - Hukkuminen 100 16 120 - Tukehtuminen 51 27 80 - Tulipalo 48 12 60 - Paleltuminen 55 22 80 - Alkoholimyrkytys 299 99 400 - Muu myrkytys 199 84 280 - Muut tapaturmat 125 58 180 - Yhteensä 1 670 940 2 620-4 Lunetta P, Lounamaa A, Sihvonen S (2007): Surveillance of injury-related deaths: medicolegal and autopsy rates and trends in Finland. Injury Prevention 2007;13:282 284 & Pasternack I, Laitinen R, Kauppila R. Oikeuslääkinnän vaikuttavuuden edellytykset Kirjallisuuskatsaus. THL, TYÖPAPERI 10/2014. 5 Vertailusarake kertoo, kuinka paljon alueella havaittu kuolemien määrä poikkeaa siitä kuolleiden määrästä, joka olisi odotettavissa, jos alueen kuolleisuus olisi samanlaista kuin koko Suomessa. Esimerkiksi +10 % kertoisi alueella tapahtuvan 10 prosenttia odotettua enemmän kuolemia. Vain tilastollisesti merkitsevät poikkeamat ilmoitetaan. Jos taulukossa esiintyy symboli -, joka tarkoittaa sitä, että vertailussa laskettu ero ei ole tilastollisesti merkitsevä. 6 Jos Vertailu-sarakkeessa esiintyy symboli *, se tarkoittaa sitä, että vertailun tilastollista merkitsevyyttä ei ole laskettu. Syynä tähän ovat yleensä hyvin pienet lukumäärät, jolloin merkitsevyyttä ei ole voitu riittävän luotettavasti laskea. Vertailussa saatu ero voi siis tällaisessa tapauksessa olla joko merkitsevä tai ei-merkitsevä. 7 Alle viiden (5) suuruiset arvot korvataan tekstillä <5 ja rivien ja sarakkeiden summaluvut pyöristetään lähimpään kymmeneen. 8 Muut myrkytykset ovat pääosin lääke- ja huumausainemyrkytyksiä. 11
Kuolemantapauksia 0 50 100 150 200 250 300 Liikenne, kevyt Liikenne, moottoriajoneuvot Kaatuminen ja putoaminen Hukkuminen Tukehtuminen Tulipalo Paleltuminen Muut tapaturmat pl. myrkytys 0 20 40 60 80 100 Päihtyneiden osuus (%) Kuvio 6. Päihtyneiden osuudet tapaturmissa kuolleista alueella vuosina 2005 9 2014, %. Liikenne Kaatuminen ja putoaminen Alkoholimyrkytys Muu myrkytys Muut tapaturmat 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 Kuvio 7. Tapaturmissa kuolleet syyn mukaan alueella vuosina 2005 2014, N. 9 Kuolemansyytilastossa olevan päihtymystiedon luokitusmuutoksen (2005) takia vuosirajaus on tässä yhteydessä vuodesta 2005 eteenpäin mahdollisimman hyvän yhteensopivuuden varmistamiseksi. 12
Tuhansia hoitopäiviä 0 10 20 30 40 50 60 5 VUODEOSASTOHOITOA VAATINEET TAPATURMAT Tapaturmien ehkäisytyön suunnittelun ja kohdentamisen kannalta on tärkeää tarkastella paitsi tapaturmien lukumääriä mutta myös niissä tapahtuvia muutoksia. Tässä osiossa esitellään koko aluetta koskevia tapaturmatietoja. Eri alueiden tapaturmalukuja vertailemalla saadaan tietoa siitä, missä ennaltaehkäisevää työtä erityisesti tarvitaan. 5.1 Tapaturmien aiheuttamat hoitopäivät, hoitojaksot ja tapaturmapotilaat Kansalliset tietojärjestelmät kattavat tällä hetkellä sairaaloiden vuodeosastoilla tapahtuvan hoidon (hoitoilmoitusrekisteri). Tietojärjestelmässä noudatetaan kansainvälistä ICD-luokitusjärjestelmää. Kaikista sairaalahoidoista voidaan poimia ne, joissa hoidon syy on ollut vammojen hoitaminen. Vamma voi syntyä tapaturmaisessa onnettomuudessa, väkivallan seurauksena tai se voi olla itse aiheutettu. Sairaaloiden vuodeosastohoitoja kuvaavissa aineistoissa ei aina ole merkitty, onko vamma syntynyt tapaturmatilanteessa vai väkivallan uhriksi joutumisen yhteydessä. Siksi tässä osiossa esitetyissä luvuissa hoitopäivistä ja hoitojaksoista on laskettu yhteen sekä tapaturmien ja väkivallan aiheuttama hoito. Kuitenkin valtaosassa tapauksista (noin 85 %) hoidon syynä on tapaturma. Kaatuminen ja putoaminen, 75-vuotta täyttäneet Kaatuminen ja putoaminen, alle 75-vuotiaat Liikenne, moottoriajoneuvot Liikenne, kevyt Veteen vajoaminen Tulipalo Muu myrkytys Hengitystä estävät tapaturmat Alkoholimyrkytys 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 Paleltuminen Kuvio 8. Tapaturmien ja väkivallan hoidosta kertyneet hoitopäivät alueella vuosina 2005 2014, tuhansia päiviä. 13
Taulukko 4. Tapaturmien ja väkivallan aiheuttamat hoitojaksot kymmenen vuoden aikana vahinkotyypin, iän ja sukupuolen mukaan alueella vuosina 2005 2014, N. 10 Miehet 0 17 18 19 20 24 25 29 30 54 55 64 65 79 80 Yhteensä Liikenne, kevyt 295 20 49 53 401 186 196 60 1 260 Liikenne, moottoriajoneuvot 767 168 311 293 1 009 295 213 104 3 160 Kaatumis- ja putoamistapaturma 2 640 250 834 876 6 007 3 851 5 588 4 578 24 620 Veteen vajoaminen 9 <5 <5 <5 11 <5 7 <5 30 Hengitystä estävät tapaturmat 128 <5 <5 <5 34 13 23 7 210 Tulipalo 16 10 14 7 95 42 30 5 220 Paleltuminen <5 <5 <5 8 36 27 18 6 100 Myrkytys (muu kuin alkoholi) 137 <5 15 12 78 36 31 17 330 Alkoholimyrkytys 152 <5 <5 <5 32 7 <5 <5 200 Muu tapaturma 1 881 435 1 315 1 435 6 593 3 113 3 507 1 333 19 610 Yhteensä 6 030 890 2 550 2 690 14 300 7 570 9 610 6 110 49 740 Naiset 0 17 18 19 20 24 25 29 30 54 55 64 65 79 80 Yhteensä Liikenne, kevyt 157 11 42 32 210 191 246 102 990 Liikenne, moottoriajoneuvot 229 61 106 88 370 144 167 66 1 230 Kaatumis- ja putoamistapaturma 1 712 142 388 420 3 232 3 209 8 203 15 998 33 300 Veteen vajoaminen 7 <5 <5 <5 5 <5 <5 <5 20 Hengitystä estävät tapaturmat 99 <5 <5 <5 22 10 16 25 180 Tulipalo 6 <5 <5 <5 18 15 19 17 80 Paleltuminen <5 <5 <5 <5 <5 <5 <5 13 20 Myrkytys (muu kuin alkoholi) 151 <5 9 10 33 19 61 47 330 Alkoholimyrkytys 105 <5 <5 <5 10 <5 <5 <5 120 Muu tapaturma 1 138 224 540 586 3 556 2 298 3 672 2 355 14 370 Yhteensä 3 600 440 1 090 1 140 7 460 5 890 12 390 18 620 50 640 Yhteensä 9 630 1 340 3 640 3 830 21 750 13 460 22 010 24 740 100 390 10 Alle viiden (5) suuruiset arvot korvataan tekstillä <5 ja rivien ja sarakkeiden summaluvut pyöristetään lähimpään kymmeneen. 14
Kartta 1. Vammojen ja myrkytysten aiheuttamat hoitojaksot alueen kunnissa vuosina 2010 2014, vertailutiedot koko maan tilanteeseen. Kartta: Maanmittauslaitoksen Yleiskartta 1:4 500 000, 2011. Kartta on aluehallintorajojen mukainen ja sisältää myös vesistöalueet. Kuntakoodi Kunnan nimi Kuntakoodi Kunnan nimi 20 Akaa 790 Sastamala 108 Hämeenkyrö 837 Tampere 143 Ikaalinen 887 Urjala 177 Juupajoki 908 Valkeakoski 211 Kangasala 922 Vesilahti 250 Kihniö 936 Virrat 418 Lempäälä 980 Ylöjärvi 508 Mänttä-Vilppula 536 Nokia 562 Orivesi 581 Parkano 604 Pirkkala 635 Pälkäne 702 Ruovesi 15
Taulukko 5. Tapaturmien ja väkivallan seurauksena hoidetut potilaat kymmenen vuoden aikana vahinkotyypin, iän ja sukupuolen mukaan alueella vuosina 2005 2014, N. 11 Miehet 0-17 18 19 20 24 25 29 30 54 55 64 65 79 80 Yhteensä Liikenne, kevyt 228 15 42 46 297 133 121 37 900 Liikenne, moottoriajoneuvot 572 131 222 176 667 195 139 61 2 090 Kaatumis- ja putoamistapaturma 2 193 212 708 734 4 171 2 346 2 914 2 228 15 080 Veteen vajoaminen 8 <5 <5 <5 10 <5 6 <5 30 Hengitystä estävät tapaturmat 123 <5 <5 <5 29 12 23 7 200 Tulipalo 12 6 11 7 61 24 19 <5 140 Paleltuminen <5 <5 <5 <5 22 21 18 6 70 Myrkytys (muu kuin alkoholi) 132 <5 14 12 73 33 29 15 310 Alkoholimyrkytys 147 <5 <5 <5 24 5 <5 <5 180 Muu tapaturma 1 606 390 1 130 1 224 5 240 2 196 2 239 694 14 370 Yhteensä 4 660 740 2 000 2 080 9 590 4 450 4 860 2 750 29 850 Naiset 0 17 18 19 20 24 25 29 30 54 55 64 65 79 80 Yhteensä Liikenne, kevyt 138 9 37 27 159 141 172 72 750 Liikenne, moottoriajoneuvot 186 50 80 69 261 80 101 39 850 Kaatumis- ja putoamistapaturma 1 426 127 322 342 2 453 2 082 4 298 7 092 17 590 Veteen vajoaminen 7 <5 <5 <5 5 <5 <5 <5 20 Hengitystä estävät tapaturmat 90 <5 <5 <5 20 10 16 21 160 Tulipalo 6 <5 <5 <5 12 6 12 10 50 Paleltuminen <5 <5 <5 <5 <5 <5 <5 11 20 Myrkytys (muu kuin alkoholi) 145 <5 9 9 33 16 47 45 310 Alkoholimyrkytys 101 <5 <5 <5 9 <5 <5 <5 110 Muu tapaturma 990 196 462 514 2 883 1 665 2 301 1 447 10 220 Yhteensä 2 930 380 870 920 5 440 3 650 6 150 7 800 27 130 Yhteensä 7 590 1 110 2 870 3 010 15 020 8 100 11 010 10 550 56 980 11 Alle viiden (5) suuruiset arvot korvataan tekstillä <5 ja rivien ja sarakkeiden summaluvut pyöristetään lähimpään kymmeneen. 16
Taulukko 6. Tapaturmien ja väkivallan hoidosta kertyneet hoitopäivät kymmenen vuoden aikana vahinkotyypin, iän ja sukupuolen mukaan alueella vuosina 2005 2014, N. 12 Miehet 0 17 18 19 20 24 25 29 30 54 55 64 65 79 80 Yhteensä Liikenne, kevyt 960 82 183 298 2 426 1 523 1 980 1 039 8 490 Liikenne, moottoriajoneuvot 3 741 931 2 063 2 677 9 780 2 844 1 827 1 414 25 280 Kaatumis- ja putoamistapaturma 5 014 685 2 252 2 367 35 800 33 722 70 610 74 335 224 790 Veteen vajoaminen 236 <5 9 <5 45 9 16 <5 320 Hengitystä estävät tapaturmat 142 <5 <5 <5 97 37 53 127 460 Tulipalo 251 34 82 13 1 283 694 382 24 2 760 Paleltuminen <5 <5 8 31 246 667 62 33 1 050 Myrkytys (muu kuin alkoholi) 158 6 24 36 182 148 148 61 760 Alkoholimyrkytys 163 <5 5 <5 149 67 <5 <5 390 Muu tapaturma 3 588 783 2 508 3 638 20 583 15 545 23 459 13 923 84 030 Yhteensä 14 250 2 530 7 140 9 060 70 590 55 260 98 540 90 960 348 320 Naiset 0 17 18 19 20 24 25 29 30 54 55 64 65 79 80 Yhteensä Liikenne, kevyt 429 41 105 111 1 195 1 146 2 727 1 188 6 940 Liikenne, moottoriajoneuvot 636 195 420 314 1 680 1 474 1 757 685 7 160 Kaatumis- ja putoamistapaturma 3 253 367 991 1 230 10 492 20 160 108 403 308 334 453 230 Veteen vajoaminen 7 <5 <5 <5 14 <5 8 <5 40 Hengitystä estävät tapaturmat 108 <5 <5 8 31 12 76 91 330 Tulipalo 10 <5 31 9 104 224 138 205 720 Paleltuminen <5 <5 5 <5 <5 7 33 207 250 Myrkytys (muu kuin alkoholi) 282 <5 11 14 76 110 303 283 1 080 Alkoholimyrkytys 110 <5 <5 <5 18 <5 <5 <5 130 Muu tapaturma 2 698 338 1 208 1 333 11 217 10 083 22 470 17 659 67 010 Yhteensä 7 530 950 2 780 3 020 24 830 33 220 135 920 328 660 536 890 Yhteensä 21 790 3 470 9 910 12 080 95 420 88 470 234 460 419 620 885 210 12 Alle viiden (5) suuruiset arvot korvataan tekstillä <5 ja rivien ja sarakkeiden summaluvut pyöristetään lähimpään kymmeneen. 17
Lukumäärä 0 2000 4000 6000 8000 10000 12000 14000 Kuten raportin luvuista voidaan havaita, vuoden aikana hoitoon tulleiden potilaiden määrä on pienempi kuin vuoden aikana alkaneiden hoitojaksojen määrä. Tämä johtuu siitä, että joissakin tapauksissa samasta tapaturmasta seurannutta vammaa saatetaan hoitaa sairaalassa useampia kertoja. Myös silloin, jos potilas siirtyy esimerkiksi yliopistollisesta keskussairaalasta aluesairaalaan tai terveyskeskuksen vuodeosastolle jatkohoitoon, samasta tapaturmasta muodostuu kaksi hoitojaksoa. Hoitojaksoja Potilaita 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 Kuvio 9. Tapaturmien ja väkivallan hoidosta syntyneet hoitojaksot ja hoidetut potilaat alueella vuosina 2005 2014, N. 18
Prosenttia (%) 0 10 20 30 40 50 60 70 Hoitokäytännöt ovat viime vuosina muuttuneet. Hoitojaksot ovat yleisesti lyhentyneet ja osa tapaturmavammoista, jotka aiemmin hoidettiin sairaalan vuodeosastolla, hoidetaan nykyään polikliinisesti avohoitona. Siksi pelkkä hoitojakson pituus ei enää kerro samalla tavoin vamman vakavuudesta, kuin aiemmin. Erityisesti vanhemman väestön tapaturmista johtuvat hoito on edelleen pitkäkestoista, mutta entistä useammin hoito jakautuu lyhyempiin hoitojaksoihin eri hoitopaikoissa. Edellä mainituista seikoista huolimatta, hoitojaksojen lukumäärä kuitenkin edelleen kuvaa kohtalaisen hyvin vakavien tapaturmien kehitystä pitkällä aikavälillä. 1 vuorokausi 2-7 vuorokautta 8 vuorokautta tai enemmän 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 Kuvio 10. Tapaturmien ja väkivallan hoidosta syntyneiden hoitojaksojen jakauma hoitojakson pituuden mukaan alueella vuosina 2005 2014, %. 19
Taulukko 7. Tapaturmien ja väkivallan aiheuttamat hoitojaksot kymmenen vuoden aikana vahinkotyypin ja hoitojakson pituuden mukaan alueella vuosina 2005 2014, N. 1 päivä 2 7 päivää 8 päivää Yhteensä % Liikenne, kevyt 809 1 012 430 2 251 2 Liikenne, moottoriajoneuvot 1 734 1 766 891 4 391 4 Kaatumis- ja putoamistapaturma 16 758 24 469 16 701 57 928 58 Veteen vajoaminen 23 23 4 50 0 Hengitystä estävät tapaturmat 316 61 10 387 0 Tulipalo 82 120 100 302 0 Paleltuminen 40 51 26 117 0 Myrkytys (muu kuin alkoholi) 420 190 54 664 1 Alkoholimyrkytys 270 36 9 315 0 Muu tapaturma 16 358 13 314 4 309 33 981 34 Yhteensä 36 810 41 042 22 534 100 386 100 20
Taulukko 8. Sairaalat, joissa alueen asukkaat on hoidettu vuonna 2014, N. Tapaturmien ja väkivallan aiheuttamat hoitopäivät on laskettu vuoden alusta sairaaloissa, joissa oli vähintään 10 potilasta vuonna 2014. Yhdellä palveluntuottajalla voi olla useita toimipaikkoja. Lisätietoja: http://www.thl.fi/tietokannat/topi Palveluntuottaja Hoitojaksoja Potilaita Hoitopäiviä Hoitopäiviä / hoitojaksoja 50290 - Tampereen yliopistollinen sairaala 6 282 5 335 19 593 3,1 90532 - Tampereen terveyskeskus 1 931 1 512 28 290 14,6 60697 - Koskiklinikka 653 636 655 1,0 60718 - Tekonivelsairaala Coxa Oy 531 432 1 836 3,5 60713 - Suomen Terveystalo/Tampere 333 322 333 1,0 40413 - Valkeakosken sairaala 349 306 1 607 4,6 90756 - Sastamalan pääterveysasema 229 185 3 123 13,5 90567 - Valkeakosken sosiaali- ja terveyskeskus 277 177 3 122 11,3 40423 - Vammalan aluesairaala 183 176 521 2,8 90375 - Nokian terveyskeskus 213 163 4 232 19,9 60776 - Tays Sydänkeskus Oy 171 158 1 083 6,3 90607 - Ylöjärven terveyskeskus 181 127 2 642 14,6 60754 - Pihlajalinna Oy/Sairaala 122 120 122 1,0 90208 - Kangasalan terveyskeskus 129 118 2 588 20,1 90102 - Akaan terveyskeskus 125 111 2 711 21,5 90591 - Virtain terveyskeskus 121 95 2 275 18,6 60644 - Sairaala Mehiläinen Tampere 88 84 88 1,0 90757 - Mänttä-Vilppulan terveyskeskus 95 82 983 10,3 90316 - Lempäälän terveyskeskus 94 79 828 8,8 90419 - Pirkkalan yhteistoiminta-alue/pirkkalan terveyskeskus 93 79 1 175 12,5 90163 - Hämeenkyrön terveyskeskus 95 73 1 102 11,6 90399 - Parkanon terveyskeskus 91 68 1 060 11,6 90168 - Ikaalisten terveyskeskus 77 60 1 025 13,3 90707 - Jämsän sosiaali- ja terveystoimi/terveyspalvelut 40 40 65 1,6 50200 - Helsingin yliopistollinen keskussairaala 28 26 155 5,5 90242 - Kihniön terveys- ja palvelukeskus 25 20 410 16,4 40311 - Lapin keskussairaala 19 19 36 1,9 60816 - (nimi ei tiedossa) 20 19 463 23,1 40302 - Keski-Suomen keskussairaala 20 16 31 1,5 40313 - Satakunnan keskussairaala 17 16 34 2,0 60806 - Omasairaala 16 16 16 1,0 90579 - Vesilahden kunta 16 15 124 7,8 50275 - Oulun yliopistollinen sairaala 15 14 45 3,0 60794 - Sairaala Neo 13 13 13 1,0 40309 - Kanta-Hämeen keskussairaala 14 13 42 3,0 50230 - Turun yliopistollinen keskussairaala 11 11 47 4,3 40317 - Seinäjoen keskussairaala 11 11 15 1,4 60611 - Diacor sairaala 10 10 11 1,1 60605 - Dextra Munkkivuoren lääkärikeskus 10 10 10 1,0 21
6 TAPATURMAT KUNNITTAIN Tässä osiossa esitetään tapaturmiin liittyviä tietoja alueen kunnista tapaturman tyypin, ikäryhmien ja sukupuolen mukaan jaoteltuina. Tapaturmien ja väkivallan määrään vaikuttaa muiden muassa alueen asukkaiden ikärakenne ja sukupuolijakauma. Kuntien välisiin eroihin tapaturmien määrässä voivat vaikuttaa myös esimerkiksi alkoholin käyttö, työllisyys, alueella toimivien työnantajaorganisaatioiden työturvallisuus tai esimerkiksi kevyen liikenteen väylien määrä tai turvallisuus sekä alueella tehty tapaturmien ehkäisy ja turvallisuustyö. Katsauksen vertailuluvuissa näitä alueen eroihin vaikuttavia taustatekijöitä ei pystytä ottamaan huomioon, mutta eroja selittäviä syitä tulee kuitenkin pohtia paikallisen turvallisuustyön suunnittelussa ja tavoitteita määriteltäessä. Kun halutaan vertailla, poikkeavatko alueelliset luvut siitä, mitä niiden oletettaisiin koko Suomen lukuihin perustuvien tietojen perusteella olevan, voidaan ikä- ja sukupuolirakenteesta johtuvia eroja ottaa huomioon vakiointimenettelyllä. Tässä katsauksessa on käytetty epäsuoraa vakiointia. Tässä menetelmässä lasketaan ensin kyseiselle alueelle odotettu lukumäärä tapahtumia (esimerkiksi tapaturmista johtuvia kuolemantapauksia) sillä oletuksella, että alueen tapahtumatiheys (esimerkiksi kuolleisuus tapaturmiin) ikäryhmittäin ja sukupuolittain olisi samanlainen kuin koko Suomessa. Sen jälkeen on alueella todellisuudessa havaittua tapahtumamäärää verrattu alueelle odotettuun lukumäärään tapahtumia. Esimerkki 1: Jos taulukossa on luvun perässä prosenttiluku +10 %, se tarkoittaa, että alueella on kyseisen tyyppisiä tapahtumia 10 prosenttia odotettua enemmän. Esimerkki 1.1: Hoitojaksojen määriä sisältävässä taulukossa lukee Liikenneonnettomuus -sarakkeessa 712 27 %. Tulkinta: kuntalaisilla on ollut 712 liikenneonnettomuudeksi kirjattua hoitojaksoa, mikä on 27 % vähemmän kuin koko Suomen lukujen perusteella olisi odotettu. Esimerkki 1.2: Hoitopäivien määriä sisältävässä sarakkeessa on luku 6 539 +33 %. Tulkinta: kuntalaisille on kertynyt tarkasteluajanjaksolla 6539 hoitopäivää, mikä on 33 % enemmän kuin koko Suomen lukujen perusteella olisi odotettu. Esimerkki 2: Jos taulukossa luvun jälkeen ei ole lisäksi prosenttilukua vaan sen tilalla symboli -, se tarkoittaa, että poikkeama odotetusta luvusta on niin pieni, ettei se ylitä riittävän paljon arvioitua satunnaisuudesta johtuvaa vaihtelua. Tällöin poikkeama ei ole tilastollisesti merkitsevä. Huomautus 1: Vaikka ero odotettuun määrään nähden olisi tilastollisesti merkitsevä, on hyvä pohtia kuinka suuri käytännön merkitys sillä on. Tilastollisesti merkitsevä ero tai muutos ei aina tarkoita käytännössä merkittävää eroa tai muutosta. Esimerkki: silloin kun hoitojaksojen määrä on esimerkiksi 15 ei 100 % odotettua enemmän ole yhtä painava tulos kuin 50 % odotettua enemmän silloin kun hoitojaksojen määrä on 15 000. Huomautus 2: Jos taulukossa luvun perässä on symboli *, se tarkoittaa, että tilastollista merkitsevyyttä ei ole voitu luotettavasti laskea. Tällöin kyse on yleensä pienistä havainto- tai väestömääristä. Katsauksessa käytetyt tilastomenetelmät on kuvailtu tarkemmin verkossa löytyvässä menetelmäselosteessa 13. 13 http://www.thl.fi/tapaturmat/alueraportit Menetelmäseloste 22
Taulukko 9. Tapaturmien ja väkivallan aiheuttamat hoitojaksot, potilaat, hoitopäivät ja kuolemat viiden vuoden aikana, 14 15 16 17 2010 2014. Kunta Hoitojaksoja Potilaita Hoitopäiviä Hoitopäiviä/ hoitojaksoja Kuolleita Koko alue 63 160-38 260-484 590-5% 7,5 1 740 - Akaa 2 150-1 302-14 075-24% 6,5 58 - Hämeenkyrö 1 530 +10% 911 +8% 15 437-9,8 31 - Ikaalinen 1 070-616 - 7 927-20% 7,3 42 - Juupajoki 280-171 - 1 206-56% 4,3 11 * Kangasala 3 210-11% 2 170-5% 18 682-32% 5,7 81 - Kihniö 260-20% 170-6 290 * 22,5 8 * Lempäälä 2 270-1 529-10 454-38% 4,5 48-23% Mänttä-Vilppula 1 640-973 - 10 221-38% 6,1 56 - Nokia 3 950-2 397-26 861-10% 6,7 104 - Orivesi 1 390-829 - 10 129-20% 7,2 44 - Parkano 1 150 +13% 637-11 701-9,9 31 - Pirkkala 1 950-1 339-9 139-32% 4,6 28-46% Pälkäne 930-537 -8% 7 218-7,7 20 - Ruovesi 800-455 - 5 143-35% 6,4 25 - Sastamala 4 000 +9% 2 273 +4% 27 102-19% 6,6 113 - Tampere 26 920-16 590-2% 231 834 +9% 8,4 776 - Urjala 870-479 - 8 319-9,2 29 - Valkeakoski 3 260 +15% 1 743-25 037-7,5 89 - Vesilahti 530-349 - 2 714-35% 5,0 18 - Virrat 1 220-669 - 9 764-7,9 42 - Ylöjärvi 3 810 +6% 2 384 +5% 25 335-6,5 84-14 Taulukon lukujen jälkeen esiintyvät prosenttiluvut kertovat vertailutiedon koko Suomeen nähden (ks. s. 21). 15 Jos taulukossa esiintyy symboli *, se tarkoittaa, että vertailun tilastollista merkitsevyyttä ei ole laskettu. Syynä tähän on yleensä hyvin pienet lukumäärät, jolloin vertailulukuun liittyvää merkitsevyyttä ei ole voitu riittävän luotettavasti laskea. Vertailussa saatu ero voi siis tällaisessa tapauksessa olla merkitsevä tai ei. 16 Jos taulukossa esiintyy symboli -, se tarkoittaa, että vertailun tulos ei ole tilastollisesti merkitsevä. 17 Alle viiden (5) suuruiset arvot korvataan tekstillä <5 ja rivien ja sarakkeiden summaluvut pyöristetään lähimpään kymmeneen. 23
Taulukko 10. Tapaturman ja väkivallan aiheuttamat hoitojaksot vahinkotyypin mukaan viiden vuoden aikana, 18 19 20 21 2010 2014. Kunta Liikenneonnettomuus Kaatumis- ja putoamistapaturma Väkivalta (itse tai toisen aiheuttama) Muu tapaturma Tietoa ei kirjattu Yhteensä Koko alue 3 370-22% 29 880-2 900 +13% 22 060 +5% 4 950 +5% 63 160 - Akaa 131-1 035-97 - 765-118 -22% 2 150 - Hämeenkyrö 90-814 +19% 58 +55% 501-67 -29% 1 530 +10% Ikaalinen 43-507 - 53 +106% 403 +21% 61-1 070 - Juupajoki 18 * 133-7 * 98-20 - 280 - Kangasala 198-24% 1 351-20% 131-1 220-306 - 3 210-11% Kihniö 8 * 113-28% 5 * 99-37 * 260-20% Lempäälä 166-961 -11% 73-888 - 180-2 270 - Mänttä-Vilppula 79-688 -24% 73 +52% 603 +13% 200 +95% 1 640 - Nokia 244-1 859-166 - 1 449 +9% 227-23% 3 950 - Orivesi 76-734 - 53 +59% 447-83 - 1 390 - Parkano 46-549 - 39 * 352-164 +153% 1 150 +13% Pirkkala 106-23% 832-77 - 698-233 +49% 1 950 - Pälkäne 56-409 -18% 39 * 349-75 +42% 930 - Ruovesi 35-388 - 36 * 255-85 +88% 800 - Sastamala 240-2 117 +12% 149 +30% 1 295 +10% 198-20% 4 000 +9% Tampere 1 259-35% 12 562-1 518 +22% 9 417 +3% 2 160-26 920 - Urjala 51 +49% 492 +20% 25 * 281-22 - 870 - Valkeakoski 164-1 918 +36% 102-869 - 203-3 260 +15% Vesilahti 32-217 - 14 * 215-52 +94% 530 - Virrat 77-570 - 33-492 +37% 49-1 220 - Ylöjärvi 252-1 632-148 - 1 362 +9% 412 +48% 3 810 +6% 18 Taulukon lukujen jälkeen esiintyvät prosenttiluvut kertovat vertailutiedon koko Suomeen nähden (ks. s. 21). 19 Jos taulukossa esiintyy symboli *, se tarkoittaa, että vertailun tilastollista merkitsevyyttä ei ole laskettu. Syynä tähän on yleensä hyvin pienet lukumäärät, jolloin vertailulukuun liittyvää merkitsevyyttä ei ole voitu riittävän luotettavasti laskea. Vertailussa saatu ero voi siis tässä tapauksessa olla merkitsevä tai ei. 20 Jos taulukossa esiintyy symboli -, se tarkoittaa, että vertailun tulos ei ole tilastollisesti merkitsevä. 21 Alle viiden (5) suuruiset arvot korvataan tekstillä <5 ja rivien ja sarakkeiden summaluvut pyöristetään lähimpään kymmeneen. 24
Taulukko 11. Kaatumisen tai putoamisen aiheuttamat hoitojaksot viiden vuoden aikana, 22 23 24 25 2010 2014. Kunta Kaatuminen jäätai lumikelillä Kaatuminen samalla tasolla Kaatuminen tai putoaminen portailla tai portailta Muu putoaminen tai hyppääminen Määrittämätön kaatuminen tai putoaminen Yhteensä Koko alue 2 130-6% 22 350 +3% 990-8% 2 110-2 150-13% 29 740 - Akaa 67-758 - 40-80 - 86-1 030 - Hämeenkyrö 60-642 +30% 17 * 58 +49% 34-810 +20% Ikaalinen 34-376 - 33 * 31-26 - 500 - Juupajoki 10 * 106 - <5 * 8 * 7 * 130 - Kangasala 151-937 -22% 46-120 - 96-29% 1 350-19% Kihniö 17 * 66-43% 5 * 10 * 15 * 110-34% Lempäälä 74-686 - 32-98 +32% 70-960 -10% Mänttä-Vilppula 47-514 -23% 18-51 - 51-680 -24% Nokia 141-1 353-58 - 190 +38% 112-1 850 - Orivesi 47-538 - 33 * 59 +50% 56-730 - Parkano 37-418 - 24 * 40 +93% 29-550 - Pirkkala 60-608 - 31 * 61-70 - 830 - Pälkäne 25-307 -17% 18 * 33-26 - 410-18% Ruovesi 27-291 - 18 * 26 * 25-390 - Sastamala 127-1 726 +23% 43-120 - 91-32% 2 110 +13% Tampere 878-10% 9 369-409 - 809-11% 1 024-12 490 - Urjala 28 * 355-23 * 28 * 51 +111% 490 - Valkeakoski 128-1 497 +45% 66 +68% 100-115 - 1 910 +36% Vesilahti 14 * 161-6 * 17 * 18 * 220 - Virrat 33-446 - 26 * 29-32 - 570 - Ylöjärvi 126-1 200-43 - 142-116 - 1 630-22 Taulukon lukujen jälkeen esiintyvät prosenttiluvut kertovat vertailutiedon koko Suomeen nähden (ks. s. 21). 23 Jos taulukossa esiintyy symboli *, se tarkoittaa, että vertailun tilastollista merkitsevyyttä ei ole laskettu. Syynä tähän on yleensä hyvin pienet lukumäärät, jolloin vertailulukuun liittyvää merkitsevyyttä ei ole voitu riittävän luotettavasti laskea. Vertailussa saatu ero voi siis tällaisessa tapauksessa olla merkitsevä tai ei. 24 Jos taulukossa esiintyy symboli -, se tarkoittaa, että vertailun tulos ei ole tilastollisesti merkitsevä. 25 Alle viiden (5) suuruiset arvot korvataan tekstillä <5 ja rivien ja sarakkeiden summaluvut pyöristetään lähimpään kymmeneen. 25
Taulukko 12. Tapaturman aiheuttamat hoitojaksot tapaturmatyypin mukaan viiden vuoden aikana, 26 27 28 29 2010 2014. Kunta Kotitapaturma Urheilu- tai liikuntatapaturma Muu vapaaajan tapaturma Työtapaturma tai työhön liittyvä ulkoinen tekijä Muu tapaturma Tietoa ei kirjattu Yhteensä Koko alue 15 060-10% 2 260-11% 15 680 +27% 2 040-8% 24 970-8% 3 160 +80% 63 160 - Akaa 507-17% 77-649 +50% 89-799 -15% 25-40% 2 150 - Hämeenkyrö 552 +44% 46-339 +25% 72 +66% 510-13% 11-1 530 +10% Ikaalinen 266-17 - 222-42 - 510 +15% 10-1 070 - Juupajoki 75-11 * 70 +58% 14 * 101-5 * 280 - Kangasala 669-27% 143-918 +25% 130-1 321-16% 25-63% 3 210-11% Kihniö 63-29% 5 * 58-17 * 115 - <5 * 260-20% Lempäälä 480-16% 117-665 +34% 90-898 -14% 18-56% 2 270 - Mänttä-Vilppula 421-20% 37-376 +20% 60-728 - 21-1 640 - Nokia 1 071-158 - 981 +25% 125-1 584-26 -61% 3 950 - Orivesi 427-43 - 414 +61% 50-437 -24% 22-1 390 - Parkano 371 +23% 11-240 +29% 41-446 - 41 * 1 150 +13% Pirkkala 303-33% 106-458 - 68-1 003 +14% 8-48% 1 950 - Pälkäne 231-19% 21-267 +43% 36-368 - 5-52% 930 - Ruovesi 209-16% 29 * 181 +32% 37 +110% 334-9 * 800 - Sastamala 1 347 +23% 107-972 +40% 172 +59% 1 359-11% 42-36% 4 000 +9% Tampere 5 291-24% 982-17% 6 346 +19% 661-34% 10 828-8% 2 808 +270% 26 920 - Urjala 263-20 - 229 +59% 36 * 313-10 - 870 - Valkeakoski 1 188 +47% 109-869 +58% 90-982 -18% 18-52% 3 260 +15% Vesilahti 107-23 - 161 +58% 23-206 - 10 * 530 - Virrat 338-27 - 269 +28% 36-545 - 6-49% 1 220 - Ylöjärvi 881-175 - 991 +34% 148-1 578-33 -46% 3 810 +6% 26 Taulukon lukujen jälkeen esiintyvät prosenttiluvut kertovat vertailutiedon koko Suomeen nähden (ks. s. 21). 27 Jos taulukossa esiintyy symboli *, se tarkoittaa, että vertailun tilastollista merkitsevyyttä ei ole laskettu. Syynä tähän on yleensä hyvin pienet lukumäärät, jolloin vertailulukuun liittyvää merkitsevyyttä ei ole voitu riittävän luotettavasti laskea. Vertailussa saatu ero voi siis tällaisessa tapauksessa olla merkitsevä tai ei. 28 Jos taulukossa esiintyy symboli -, se tarkoittaa, että vertailun tulos ei ole tilastollisesti merkitsevä. 29 Alle viiden (5) suuruiset arvot korvataan tekstillä <5 ja rivien ja sarakkeiden summaluvut pyöristetään lähimpään kymmeneen. 26
Taulukko 13. Tapaturman ja väkivallan aiheuttamat hoitojaksot iän mukaan MIEHILLÄ, viiden vuoden aikana vuosina 30 31 32 33 2010 2014. Kunta 0-17 18-19 20-24 25-29 30-54 55-64 65-79 80- Yhteensä Koko alue 3 520 +10% 620-1 880-1 970-9 760-4 690-5 900-3 800-32 120 - Akaa 137-15 - 39-49 - 323-177 - 261 +30% 144-1 150 - Hämeenkyrö 79-12 - 24-42 - 246-113 - 201 +44% 75-790 - Ikaalinen 41-12 * 34-11 - 140-88 - 129-61 -29% 520 - Juupajoki 12 * <5 * <5 * <5 * 33-31 - 36-19 * 140 - Kangasala 242-51 - 62-82 - 538-17% 272-254 -27% 136-34% 1 640-15% Kihniö 18 * <5 * <5 * 5 * 25-39% 22-20 -50% 30-120 -28% Lempäälä 230 +22% 21-61 - 61-409 - 151-20% 165-111 - 1 210 - Mänttä-Vilppula 70-13 * 34-27 - 211-135 - 166-148 - 800 - Nokia 295 +20% 40-82 - 103-732 - 307-393 - 168-2 120 - Orivesi 63-12 - 27-31 - 192-109 - 140-107 - 680 - Parkano 48-5 * 25-26 - 117-128 - 129-71 - 550 - Pirkkala 141-23 - 33-49 - 381-132 - 179-103 - 1 040 - Pälkäne 44-13 * 9-42% 13-136 - 66-103 - 99-480 - Ruovesi 34-8 * 18 * 11 * 103-67 - 103-76 - 420 - Sastamala 169-27 - 67-79 - 556 +16% 346-402 - 312-1 960 +7% Tampere 1 275 +9% 289-1 175-1 199-4 175-1 756-2 191-1 374-9% 13 430-3% Urjala 28-6 * 11-15 * 83-85 - 117-89 - 430 - Valkeakoski 137-22 - 43-32% 73-484 +18% 246-386 +32% 228-1 620 +14% Vesilahti 47 - <5 * 7 * 11 * 100-36 - 61-46 - 310 - Virrat 71-14 * 29-17 - 124-98 - 162-137 - 650 +16% Ylöjärvi 336 +26% 32-88 - 62-26% 650-327 - 299-263 +44% 2 060-30 Taulukon lukujen jälkeen esiintyvät prosenttiluvut kertovat vertailutiedon koko Suomeen nähden (ks. s. 21). 31 Jos taulukossa esiintyy symboli *, se tarkoittaa, että vertailun tilastollista merkitsevyyttä ei ole laskettu. Syynä tähän on yleensä hyvin pienet lukumäärät, jolloin vertailulukuun liittyvää merkitsevyyttä ei ole voitu riittävän luotettavasti laskea. Vertailussa saatu ero voi siis tällaisessa tapauksessa olla merkitsevä tai ei. 32 Jos taulukossa esiintyy symboli -, se tarkoittaa, että vertailun tulos ei ole tilastollisesti merkitsevä. 33 Alle viiden (5) suuruiset arvot korvataan tekstillä <5 ja rivien ja sarakkeiden summaluvut pyöristetään lähimpään kymmeneen. 27
Taulukko 14. Tapaturman ja väkivallan aiheuttamat hoitojaksot iän mukaan NAISILLA, viiden vuoden aikana vuosina 34 35 36 37 2010 2014. Kunta 0-17 18-19 20-24 25-29 30-54 55-64 65-79 80- Yhteensä Koko alue 2 260 +9% 410-960 - 930-5 280-5% 3 670-7 040-10 49 +7% 31 03 +2% 0 0 Akaa 85-7 - 18-23 - 158-20% 112-226 - 372-1 000 - Hämeenkyrö 43-9 * 15-16 - 107-94 - 191 +26% 263-740 - Ikaalinen 15-47% <5 * 12 * 8 * 82-95 - 143-194 - 550 - Juupajoki 18 * <5 * <5 * <5 * 19-8 -53% 33-53 - 140 - Kangasala 170-23 - 30-30 - 376-216 - 365-359 -20% 1 570-7% Kihniö 6 * <5 * <5 * <5 * 21-24 - 31-51 - 140 - Lempäälä 127-20 - 30-38 - 252-113 - 244-235 - 1 060 - Mänttä-Vilppula 69 +65% <5 * 16 * 13 * 109-103 - 195-332 - 840 - Nokia 160-27 - 42-30 -33% 303-23% 262-395 - 606-1 830 - Orivesi 56-9 * 9 * 6 * 101-76 - 155-300 - 710 - Parkano 19 - <5 * 12 * 11 * 58-58 - 139-301 +50% 600 +18% Pirkkala 110-23 * 21-32 - 226-121 - 183-189 - 910 - Pälkäne 25-7 * 15 * 6 * 76-65 - 106-145 -20% 450 - Ruovesi 21-5 * <5 * 6 * 60-51 - 103-131 -20% 380 - Sastamala 117-18 - 60 +113% 55 +82% 279-221 - 511-780 - 2 040 +11% Tampere 873 +13% 210-603 - 564-2 241-7% 1 538-2 898-4 555 +9% 13 48-0 Urjala 14-9 * 9 * <5 * 49-27 -41% 118-208 - 440 - Valkeakoski 80-15 - 22-41 - 209-172 - 457 +30% 641 +29% 1 640 +16% Vesilahti 27 - <5 * <5 * <5 * 51-23 - 47-67 - 220 - Virrat 27 - <5 * 9 * <5 * 57-58 - 160-253 - 570 - Ylöjärvi 197-12 -43% 29-42 - 449 +14% 230-340 - 450-1 750 +9% 34 Taulukon lukujen jälkeen esiintyvät prosenttiluvut kertovat vertailutiedon koko Suomeen nähden (ks. s. 21). 35 Jos taulukossa esiintyy symboli *, se tarkoittaa, että vertailun tilastollista merkitsevyyttä ei ole laskettu. Syynä tähän on yleensä hyvin pienet lukumäärät, jolloin vertailulukuun liittyvää merkitsevyyttä ei ole voitu riittävän luotettavasti laskea. Vertailussa saatu ero voi siis tällaisessa tapauksessa olla merkitsevä tai ei. 36 Jos taulukossa esiintyy symboli -, se tarkoittaa, että vertailun tulos ei ole tilastollisesti merkitsevä. 37 Alle viiden (5) suuruiset arvot korvataan tekstillä <5 ja rivien ja sarakkeiden summaluvut pyöristetään lähimpään kymmeneen. 28
7 TAPATURMISTA JOHTUVAN SAIRAALAHOIDON KUSTANNUKSET Tapaturmavammat aiheuttavat usein pitkäaikaista hoidontarvetta ja ketjuuntuneita hoitojaksoja. Seurauksena on merkittäviä terveydenhuollon kustannuksia. Erityisesti vakavat tapaturma- ja väkivaltapotilaat hoidetaan kirurgian erikoisalalla, missä hoidon kustannukset ovat suuria. Vuonna 2011 Suomessa kirurgian erikoisalan hoitojaksot kestivät keskimäärin 3,0 vuorokautta 38 ja hoitojakson keskimääräinen kustannus oli 3605 39. Taulukossa 15 esitetään arvioita tapaturman ja väkivallan aiheuttamien hoitojaksojen kustannuksista erikoissairaanhoidon osalta. Koska luvut perustuvat koko Suomesta laskettuihin diagnoosiryhmäkohtaisiin hoitokustannuksiin ne eivät suoraan kerro alueen todellisia, toteutuneita kustannuksia mutta antavat viitteitä kustannusten suuruusluokasta. Tietoa käytetystä laskentamenetelmästä löytyy PERFECT-hankkeen menetelmäraportista. 40 Näitä kustannustietoja käytettäessä on huomioitava, että huomattava osa tapaturmien kustannuksista syntyy perusterveydenhuollossa ja sairauspoissaoloina. Näistä kustannuksista ei kuitenkaan toistaiseksi ole saatavilla valtakunnallisesti luotettavaa tietoa. Taulukko 15. Tapaturman ja väkivallan aiheuttamien hoitojaksojen kustannukset vuonna 2014. Alue Hoitojaksojen kustannukset (tuhatta euroa) Koko Suomi 566 818 Koko alue 55 420 Alue Hoitojaksojen kustannukset (tuhatta euroa) Akaa 1 429 Sastamala 2 790 Hämeenkyrö 889 Tampere 25 422 Ikaalinen 868 Urjala 818 Juupajoki 204 Valkeakoski 2 785 Kangasala 2 353 Vesilahti 401 Kihniö 266 Virrat 1 150 Lempäälä 1 595 Ylöjärvi 3 999 Mänttä-Vilppula 1 091 Nokia 4 605 Orivesi 1 353 Parkano 894 Pirkkala 1 186 Pälkäne 604 Ruovesi 717 38 Rautiainen H, Pelanteri S, Rasilainen J (2012): Somaattinen erikoissairaanhoito 2011. THL 12/2012. http://urn.fi/urn:nbn:fife2012121210293 39 Kapiainen S, Väisänen A, Haula T (2014): Terveyden- ja sosiaalihuollon yksikkökustannukset Suomessa vuonna 2011. THL Raportti 2014_003. http://urn.fi/urn:isbn:978-952-302-079-5 40 Peltola M, Juntunen M, Häkkinen U, Linna M, Rosenqvist G, Seppälä T, Sund R: PERFECT-menetelmäraportti, THL 2/2009. http://www.thl.fi/fi_fi/web/fi/tutkimus/hankkeet/perfect/julkaisut/perusraportit 29
8 PALOTAPATURMAT Tässä osiossa tarkastellaan sellaisia savun, tulen tai liekkien 41 aiheuttamia tapaturmia, joiden seurauksen on ollut henkilön kuolema tai joutuminen vähintään sairaalan vuodeosastohoitoon (mukaan lukien päiväkirurginen hoito). Lisäksi kuvataan tapaturmaisten tulipalojen johdosta tehtyjen hoitopäivien ja potilaiden määriä alueella kymmenen vuoden ajanjaksolla 2005 2014 (kuvio 11). Suomessa tapaturmaisissa tulipaloissa kuolleiden määrä on vuosien 1952 2007 aikana vaihdellut 50:stä ja 140:een henkilöön 42. Tulipalojen vuoksi sairaalahoitoon joutuvien henkilöiden määrä on tulipaloissa menehtyneiden määrään verrattuna moninkertainen. Tulipaloissa kuolleiden ja loukkaantuneiden sekä loukkaantumisista seuranneiden hoitopäivien määrissä on huomattavia eroja iän ja sukupuolen mukaan. Tulipaloissa kuolee ja loukkaantuu huomattavasti useammin miehet kuin naiset. Avohoidossa hoidettavien tulipaloissa vammoja saaneiden henkilöiden määrä on huomattavasti suurempi kuin sairaalahoitoon joutuvien tulipalojen uhrien määrä. Luotettavaa tietoa avohoidossa hoidetuista tulipaloihin liittyvien tapaturmien hoidosta ei toistaiseksi ole saatavilla ja siksi ne eivät mukana tässä katsauksessa. 41 Ilmaisulla halutaan tehdä ero varsinaisiin rakennuspaloihin, sillä terveydenhuollon rekistereistä saatava tieto kertoo pääasiallisesti vammautumisen mekanismin, mutta harvoin tapahtumapaikan. Loukkaantumisia koskevat luvut eivät siis kuvaa yksinomaan rakennuspaloissa loukkaantuneita, vaan niitä, joille loukkaantumisen syyksi on merkitty savu, tuli tai liekit. 42 Kokki E, Jäntti J (2009): Vakavia henkilövahinkoja aiheuttaneet tulipalot 2007 2008. B-sarja: tutkimusraportit 2/2009. Pelastusopisto. 30
Taulukko 16. Palokuolemat ikäryhmittäin vuosina 2007 2009 ja 2010 koko maassa, kokonaismäärät (N) ja kokonaismäärät suhteutettuna miljoonaa asukasta kohti vuodessa (N/inh). Lähde: Kokki E (2011): Palokuolemat ja ihmisen pelastamiset tulipaloissa 2007 2010. B-sarja: tutkimusraportit 3/2011. Pelastusopisto. Ikäryhmä Palokuolleet 2007 2009 Palokuolleet 2010 N N / inh N N / inh 0 9 3 1.7 1 1,7 10 19 10 5.2 1 1,6 20 29 12 6.0 6 9,0 30 39 21 10.8 2 3,1 40 49 42 18.7 16 21,7 50 59 73 30.8 15 19,6 60 69 81 44.8 20 30,5 70 79 34 28.8 10 24,7 80 89 20 33.5 9 41,7 90+ 2 22.0 0 0,0 Yhteensä 299 18.8 80 14,9 Taulukko 17. Savun, tulen ja liekkien aiheuttamat hoitojaksot miehillä ja naisilla ikäryhmittäin vuosina 2005 2014 koko maassa, N. Miehet Naiset Yhteensä 0 9 104 53 157 10 19 305 54 359 20 29 386 72 458 30 39 368 79 447 40 49 502 145 647 50 59 572 205 777 60 69 384 207 591 70 79 238 151 389 80 89 131 130 261 90+ 9 29 38 Yhteensä 2 999 1 125 4 124 Taulukko 18. Savun, tulen ja liekkien aiheuttamat hoitopäivät miehillä ja naisilla ikäryhmittäin vuosina 2005 2014 koko maassa, N. Miehet Naiset Yhteensä 0 9 436 144 580 10 19 2 269 222 2 491 20 29 2 331 471 2 802 30 39 3 234 467 3 701 40 49 5 021 1 280 6 301 50 59 5 936 2 323 8 259 60 69 4 571 2 561 7 132 70 79 3 074 1 715 4 789 80 89 1 613 958 2 571 90+ 130 236 366 Yhteensä 28 615 10 377 38 992 31
Hoitopäiviä 0 200 400 600 800 1000 1200 1400 Hoitopäivät 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 Kuvio 11. Savun, tulen ja liekkien aiheuttamat hoitopäivät alueella vuosina 2005 2014. Lisätietoa palotapaturmista ja niiden ehkäisystä Sosiaali- ja terveydenhuollon paloturvallisuuteen liittyvät käytännöt ja pelastuslaki (STEP) on THL:n vuosina 2012 2016 toteuttama tutkimus- ja kehittämishanke. www.thl.fi/step Savusta, tulesta ja liekeistä vammautumisen terveyskustannukset tutkimuksen tuloksia Haikonen K, Lillsunde PM, Lunetta P, Kokki E. Economic burden of fire-related deaths in Finland, 2000-2010: Indirect costs using a human capital approach. Burns. 2016;4:56-62. Haikonen K, Lillsunde PM, Vuola J. Inpatient costs of fire-related injuries in Finland. Burns. 2014;40:1754-60. Haikonen K, Lunetta P, Lillsunde PM, Sund R.Methodological challenges in using the Finnish Hospital Discharge Register for studying firerelated injuries leading to inpatient care. BMC Med Inform Decis Mak. 2013;13:36. Haikonen K, Lillsunde PM, Lunetta P, Lounamaa A, Vuola J. Fire-related injuries with inpatient care in Finland: a 10-year nationwide study. Burns. 2013;39:796-802. 32
Tapaturmat-verkkosivusto www.thl.fi/tapaturmat Tietoa ja työvälineitä ammattilaisille tapaturmien ehkäisyyn sekä turvallisuuden edistämiseen. 33