Kutsu Citycon Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen

Samankaltaiset tiedostot
6. Vuoden 2016 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen esittäminen Toimitusjohtajan katsaus

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen esittäminen Toimitusjohtajan katsaus

NURMINEN LOGISTICS OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU

Finnlines Oyj:n yhtiökokouskutsu 2012

6. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen. 5. Läsnäolevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen

6. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

(6) Vuoden 2016 konsernitilinpäätöksen sisältävän tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

3 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN JA ÄÄNTENLASKUN VALVOJIEN VALITSEMINEN 5 LÄSNÄOLEVIEN TOTEAMINEN JA ÄÄNILUETTELON VAHVISTAMINEN

päättyneen tilikauden tilinpäätöksen, konsernin tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

Kutsu Siili Solutions Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen

Kokouksen jälkeen on kahvitilaisuus, jossa osakkeenomistajilla on mahdollisuus tavata Revenio - konsernin toimitusjohtajaa sekä johtoryhmän jäseniä.

6. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

6. Vuoden 2018 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

3 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN JA ÄÄNTENLASKUN VALVOJIEN VALITSEMINEN 5 LÄSNÄOLEVIEN TOTEAMINEN JA ÄÄNILUETTELON VAHVISTAMINEN

6. Tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen sekä tilintarkastuskertomuksen esittäminen päättyneeltä tilikaudelta

Efecte Oyj: Yhtiökokouskutsu

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

Tieto Oyj:n yhtiökokouskutsu

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen; toimitusjohtajan katsauksen esittäminen

Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen ja äänestyslippujen jakaminen aloitetaan klo

6. Vuoden 2016 tilinpäätöksen, joka sisältää konsernitilinpäätöksen, ja toimintakertomuksen esittäminen Toimitusjohtajan katsaus

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen. 5. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen

NURMINEN LOGISTICS OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU

TELESTE OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU

6. Vuoden 2016 tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2011 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

(6) Vuoden 2018 konsernitilinpäätöksen sisältävän tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

Oulu ICT Oy Varsinainen yhtiökokous

6. Vuoden 2010 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

3 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN JA ÄÄNTENLASKUN VALVOJIEN VALITSEMINEN 5 LÄSNÄOLEVIEN TOTEAMINEN JA ÄÄNILUETTELON VAHVISTAMINEN

KUTSU EVLI PANKKI OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

6. Vuoden 2017 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

Olvi Oyj:n varsinaisessa yhtiökokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

TELESTE OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

3 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN JA ÄÄNTENLASKUN VALVOJIEN VALITSEMINEN 5 LÄSNÄOLEVIEN TOTEAMINEN JA ÄÄNILUETTELON VAHVISTAMINEN

6. Vuoden 2016 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen ja äänestyslippujen jakaminen aloitetaan

6. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2013 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen. 8. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

Keskisuomalainen Oyj:n yhtiökokouskutsu. Keskisuomalainen Oyj, yhtiökokouskutsu, klo 16.30

TELESTE OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU

KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

KUTSU ZEELAND OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

Efecte Oyj: Yhtiökokouskutsu

YHTIÖKOKOUSKUTSU. A. Johdanto

KUTSU TALENOM OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN; HALLITUKSEN EHDOTUKSET

INNOFACTOR OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

6. Vuoden 2009 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen - Toimitusjohtajan katsauksen esittäminen.

klo Vuoden 2013 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen ja äänestyslippujen jakaminen aloitetaan

3 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen


Yhtiökokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen. 5. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen

6. Vuoden 2012 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

4. Pöytäkirjantarkastajan ja ääntenlaskun valvojan valinta. 5. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

VARSINAISESSA YHTIÖKOKOUKSESSA KÄSITELTÄVÄT ASIAT

KUTSU YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

YHTIÖKOKOUSKUTSU. 6. Vuoden 2016 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

Kutsu Detection Technology Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen

ELECSTER OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 13:00


Kutsu Fiskarsin yhtiökokoukseen

Tieto Oyj:n yhtiökokouskutsu

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen. 5. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen

SOPRANO OYJ KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

6. Vuoden 2018 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

KUTSU ORAVA ASUNTORAHASTO OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

6. Vuoden 2013 tilinpäätöksen, joka sisältää konsernitilinpäätöksen, ja toimintakertomuksen esittäminen Toimitusjohtajan katsaus

6. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

Huhtamäki Oyj:n vuoden 2017 varsinainen yhtiökokous

Kutsu Detection Technology Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen

Aika: 12. maaliskuuta 2018 klo 9.00 Paikka: Finlandia-talo (B-sali, kongressisiipi), Mannerheimintie 13 e, Helsinki

Innofactor Oyj:n yhtiökokouskutsu

KUTSU FARON PHARMACEUTICALS OY:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

Kutsu Remedy Entertainment Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen

ZEELAND FAMILY OYJ YHTIÖTIEDOTE

6. Vuoden 2016 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen; toimitusjohtajan katsauksen esittäminen

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

4 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä läsnäolijoiden toteaminen. 9 Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

Kutsu Citycon Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN

Varsinainen yhtiökokous perjantaina 16. maaliskuuta 2012 klo Pörssisali, Fabianinkatu 14, Helsinki

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen

Hallituksen ehdotukset yhtiökokoukselle (Esityslistan kohdat 9, 11 18)

6. Vuoden 2012 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

Vuoden 2016 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

Transkriptio:

Kutsu Citycon Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen Citycon Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 20.3.2018 kello 12.00 alkaen Finlandia-talon Veranda 4 -salissa, osoitteessa Mannerheimintie 13, Helsinki (sisäänkäynti ovista M4 ja K4). Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen ja äänilippujen jakaminen aloitetaan klo 11.00. A. Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat 1. Kokouksen avaaminen 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Pöytäkirjantarkastajan ja ääntenlaskun valvojien valitseminen 4. Kokouksen laillisuuden toteaminen 5. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen 6. Vuoden 2017 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen esittäminen - Toimitusjohtajan katsaus 7. Tilintarkastuskertomuksen esittäminen 8. Tilinpäätöksen vahvistaminen 9. Taseen osoittaman voiton käyttäminen sekä hallituksen valtuuttaminen päättämään osingonjaosta ja varojen jakamisesta sijoitetun vapaan oman pääoman rahastosta Hallitus ehdottaa, että 31.12.2017 päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan taseen perusteella ei jaeta osinkoa varsinaisen yhtiökokouksen päätöksellä. Hallitus ehdottaa kuitenkin, että hallitus valtuutetaan päättämään harkintansa mukaan osingonjaosta ja varojen jakamisesta sijoitetun vapaan oman pääoman rahastosta seuraavasti. Valtuutuksen perusteella jaettavan osingon määrä on enintään 0,01 euroa osakkeelta ja osakkeenomistajille sijoitetun vapaan oman pääoman rahastosta jaettavan pääoman palautuksen määrä on enintään 0,12 euroa osakkeelta. Valtuutus on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen alkuun asti. Ellei hallitus perustellusta syystä päätä toisin, valtuutuksen perusteella jaetaan osinkoa ja/tai pääoman palautusta neljä kertaa valtuutuksen voimassaoloaikana. Tällöin hallitus tekee erilliset päätökset kustakin osingonmaksusta ja/tai pääoman palautuksesta siten, että osinkojen ja/tai pääoman palautusten alustavat täsmäytys- ja maksupäivät ovat alla mainitut. Citycon julkistaa tällaiset päätökset erikseen. Alustava maksupäivä Alustava täsmäytyspäivä 29.3.2018 22.3.2018 29.6.2018 21.6.2018 28.9.2018 20.9.2018 28.12.2018 14.12.2018 Hallituksen päätöksen perusteella jaettava osinko ja/tai pääoman palautus maksetaan osakkeenomistajalle, joka osingon ja/tai pääoman palautuksen täsmäytyspäivänä on merkittynä 1

Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. 10. Vastuuvapaudesta päättäminen hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle 11. Hallituksen jäsenten palkkioista päättäminen Hallitus ehdottaa nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan suosituksesta, että hallituksen jäsenten palkkiot pysyvät ennallaan ja että puheenjohtajalle maksetaan 160 000 euron, hallituksen varapuheenjohtajille 70 000 euron ja hallituksen jäsenille 50 000 euron vuosipalkkio. Hallituksen valiokuntien puheenjohtajille ehdotetaan maksettavaksi lisäksi 5 000 euron vuosittainen lisäpalkkio. Hallituksen valiokuntien kokousten puheenjohtajille ehdotetaan maksettavaksi 800 euron sekä hallituksen ja valiokuntien jäsenille 600 euron kokouskohtainen palkkio, lukuun ottamatta hallituksen puheenjohtajaa, jolle ei makseta kokouskohtaisia palkkioita. Hallituksen jäsenille ehdotetaan korvattavaksi hallitus- ja valiokuntatyöskentelyyn liittyvät toteutuneet matka- ja majoituskulut ja muut mahdolliset kustannukset. 12. Hallituksen jäsenten lukumäärästä päättäminen Hallitus ehdottaa nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan suosituksesta, että hallituksen jäsenten lukumääräksi päätetään yhdeksän. 13. Hallituksen jäsenten valitseminen Hallitus ehdottaa nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan suosituksesta, että hallituksen nykyisistä jäsenistä Chaim Katzman, Bernd Knobloch, Arnold de Haan, Kirsi Komi, David Lukes, Andrea Orlandi, Per- Anders Ovin ja Ariella Zochovitzky valitaan uudelleen ja että uutena jäsenenä hallitukseen valitaan Ofer Stark. Hallituksen jäsenet valitaan toimikaudeksi, joka jatkuu seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka. Hallituksen nykyisistä jäsenistä Rachel Lavine ja Claes Ottossonjäävät pois hallituksesta. Kaikki ehdokkaat ovat antaneet suostumuksensa valintaan. Hallitukseen ehdolla olevat henkilöt on esitetty yhtiön internet-sivuilla citycon.com/fi/yhtiokokous2018. Tiedot uudeksi hallituksen jäseneksi ehdotetusta henkilöstä on esitetty lisäksi tämän kokouskutsun lopussa. 14. Tilintarkastajan palkkiosta päättäminen Hallitus ehdottaa tarkastus- ja hallinnointivaliokunnan suosituksesta, että tilintarkastuspalkkio maksetaan tilintarkastajan esittämän ja yhtiön hyväksymän laskun mukaan. 15. Tilintarkastajan valitseminen Hallitus ehdottaa tarkastus- ja hallinnointivaliokunnan suosituksesta, että tilintarkastajaksi valitaan yhtiön nykyinen tilintarkastaja tilintarkastusyhteisö Ernst & Young Oy. Ernst & Young Oy on ilmoittanut, että yhtiön päävastuullisena tilintarkastajana toimisi KHT Mikko Rytilahti. 16. Hallituksen ehdotus yhtiöjärjestyksen muuttamiseksi Hallitus ehdottaa, että varsinainen yhtiökokous päättäisi muuttaa yhtiöjärjestystä ja erityisesti yhtiöjärjestyksen 2, 4, 8, 9 ja 11 :iäalla kuvatun mukaisesti. Hallitus ehdottaa, että voimassa olevan yhtiöjärjestyksen 2 muutetaan kuulumaan seuraavasti: 2 Yhtiö toimialana on ostaa, myydä, omistaa ja hallita kiinteistöjä, rakennuksia, tiloja, tai näiden osia sekä tällaisiin oikeuttavien yhtiöiden osakkeita ja osuuksia. Yhtiön toimialaan kuuluu myös kiinteistöjen, rakennusten ja tilojen vuokraaminen ja kehittäminen sekä kiinteistöjen, rakennusten ja tilojen hallintapalveluiden tarjoaminen. Yhtiö voi lisäksi harjoittaa muuta toimintaa, joka liittyy tässä 2

jaksossa määritettyyn liiketoimintaan. Hallitus ehdottaa, että voimassa olevan yhtiöjärjestyksen 8 ja 9 :iin tehdään seuraavat muutokset: 8 Yhtiökokous valitsee yhtiön hallintoa ja tilejä tarkastamaan yhden (1) tilintarkastajan. Tilintarkastajan tulee olla hyväksytty tilintarkastusyhteisö. 9 Varsinainen yhtiökokous on pidettävä vuosittain kuuden (6) kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä hallituksen määräämänä päivänä. Lisäksi hallitus ehdottaa, että voimassa olevan yhtiöjärjestyksen 4 ja 11 :iin tehdään seuraavat lisäykset: 4 Valiokunnat valmistelevat määrättyjä asioita hallitukselle sekä päättävät ajoittain operatiivisista asioista hallituksen ohjeistamalla tavalla. 11 Yhtiökokous voidaan pitää yhtiön kotipaikan, Helsingin, lisäksi Espoossa (Suomi), Tukholmassa (Ruotsi), Oslossa (Norja) tai Kööpenhaminassa (Tanska) siten kuin hallitus päättää. Muilta osin hallitus ehdottaa, että yhtiöjärjestykseen tehdään kielellisiä tarkennuksia. Yhtiöjärjestystä ehdotetaan muutettavaksi vastaamaan uutta tilintarkastuslakia sekä Citycon Oyj:n pohjoismaisen liiketoiminnan tarpeita. 17. Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeannista sekä osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta Hallitus ehdottaa, että hallitus valtuutetaan päättämään osakeannista sekä osakeyhtiölain 10 luvun 1 :ssä tarkoitettujen osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta yhdellä tai useammalla päätöksellä seuraavasti. Valtuutuksen nojalla annettavien osakkeiden lukumäärä voi olla yhteensä enintään 85 miljoonaa osaketta, mikä vastaa noin 9,55 prosenttia yhtiön kaikista nykyisistä osakkeista. Osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien nojalla mahdollisesti annettavat osakkeet sisältyvät edellä mainittuun osakkeiden kokonaismäärään. Hallitus päättää kaikista osakeannin ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisen ehdoista. Valtuutus koskee sekä uusien osakkeiden antamista että omien osakkeiden luovuttamista. Osakeanti ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antaminen voi tapahtua osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen suunnatulla osakeannilla. Valtuutus on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka, kuitenkin enintään 30.6.2019 asti. 18. Hallituksen valtuuttaminen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta ja/tai pantiksi ottamisesta Hallitus ehdottaa, että hallitus valtuutetaan päättämään yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta ja/tai pantiksi ottamisesta yhdessä tai useammassa erässä seuraavasti. Hankittavien ja/tai pantiksi otettavien omien osakkeiden lukumäärä voi olla yhteensä enintään 50 miljoonaa osaketta, mikä vastaa noin 5,61 prosenttia yhtiön kaikista nykyisistä osakkeista. Omia osakkeita voidaan valtuutuksen nojalla hankkia vain vapaalla omalla pääomalla. Omia osakkeita voidaan hankkia hankintapäivänä julkisessa kaupankäynnissä muodostuvaan hintaan tai muuten markkinoilla muodostuvaan hintaan. 3

Hallitus päättää miten omia osakkeita hankitaan ja/tai otetaan pantiksi. Hankinnassa voidaan käyttää muun ohessa johdannaisia. Omia osakkeita voidaan hankkia muuten kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa (suunnattu hankkiminen). Valtuutus on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka, kuitenkin enintään 30.6.2019 asti. 19. Kokouksen päättäminen B. Yhtiökokousasiakirjat Citycon Oyj:n tilinpäätös, toimintakertomus ja tilintarkastuskertomus, edellä mainitut yhtiökokouksen asialistalla olevat päätösehdotukset sekä tämä kokouskutsu ovat saatavilla yhtiön internetsivuilla osoitteessa citycon.com/fi/yhtiokokous2018 viimeistään 27.2.2018. Mainitut asiakirjat ovat saatavilla myös yhtiökokouspaikalla. Yhtiökokouksen pöytäkirja on nähtävillä edellä mainitulla internetsivulla viimeistään 3.4.2018 alkaen C. Ohjeita kokoukseen osallistujille 1. Osakasluetteloon merkitty osakkeenomistaja Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on osakkeenomistajalla, joka on torstaina 8.3.2018 rekisteröity Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Osakkeenomistaja, jonka osakkeet on merkitty hänen henkilökohtaiselle suomalaiselle arvo-osuustililleen, on rekisteröity yhtiön osakasluetteloon. Yhtiön osakasluetteloon merkityn osakkeenomistajan, joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen, tulee ilmoittaa osallistumisestaan yhtiölle viimeistään 15.3.2018 klo 16.00 mennessä. Ilmoittautumisen tulee olla perillä ennen ilmoittautumisajan päättymistä. Yhtiökokoukseen voi ilmoittautua - yhtiön internetsivuilla citycon.com/fi/yhtiokokous2018, - sähköpostitse osoitteeseen legal@citycon.com, - puhelimitse numeroon 020 766 4400 maanantaista perjantaihin klo 9.00 16.00, tai - kirjeitse osoitteeseen Citycon Oyj, Yhtiökokous, Suomenlahdentie 1, 02230 Espoo. Ilmoittautumisen yhteydessä pyydetään ilmoittamaan osakkeenomistajan nimi ja henkilötunnus tai yritys- ja yhteisötunnus, puhelinnumero sekä mahdollisen avustajan tai asiamiehen nimi ja asiamiehen henkilötunnus. Osakkeenomistajien Citycon Oyj:lle luovuttamia henkilötietoja käytetään vain yhtiökokouksen ja siihen liittyvien tarpeellisten rekisteröintien käsittelyn yhteydessä. Osakkeenomistajan, hänen edustajansa tai asiamiehensä tulee kokouspaikalla tarvittaessa pystyä osoittamaan henkilöllisyytensä ja/tai edustusoikeutensa. 2. Hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja Hallintarekisteröityjen osakkeiden omistajalla on oikeus osallistua yhtiökokoukseen niiden osakkeiden nojalla, joiden perusteella hänellä olisi oikeus olla merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon 8.3.2018. Osallistuminen edellyttää lisäksi, että osakkeenomistaja on näiden osakkeiden nojalla tilapäisesti merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon viimeistään 15.3.2018 klo 10.00 mennessä. Hallintarekisteriin merkittyjen osakkeiden osalta tämä katsotaan ilmoittautumiseksi yhtiökokoukseen. 4

Hallintarekisteröidyn osakkeen omistajaa kehotetaan pyytämään hyvissä ajoin omaisuudenhoitajaltaan tarvittavat ohjeet koskien tilapäistä rekisteröitymistä osakasluetteloon, valtakirjojen antamista ja ilmoittautumista yhtiökokoukseen. Omaisuudenhoitajan tilinhoitajayhteisön tulee ilmoittaa hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja, joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen, merkittäväksi tilapäisesti yhtiön osakasluetteloon viimeistään edellä mainittuun ajankohtaan mennessä. Lisätietoa näistä asioista on saatavilla myös yhtiön internetsivuilla citycon.com/fi/yhtiokokous2018. 3. Asiamiehen käyttäminen ja valtakirjat Osakkeenomistaja saa osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää siellä oikeuksiaan asiamiehen välityksellä. Osakkeenomistajan asiamiehen on esitettävä päivätty valtakirja, tai hänen on muuten luotettavalla tavalla osoitettava olevansa oikeutettu edustamaan osakkeenomistajaa. Mikäli osakkeenomistaja osallistuu yhtiökokoukseen usean asiamiehen välityksellä, jotka edustavat osakkeenomistajaa eri arvopaperitileillä olevilla osakkeilla, on ilmoittautumisen yhteydessä ilmoitettava osakkeet, joiden perusteella kukin asiamies edustaa osakkeenomistajaa. Valtakirjamalli on saatavilla yhtiön internetsivuilla citycon.com/fi/yhtiokokous2018. Mahdolliset valtakirjat pyydetään toimittamaan yhtiölle ennen ilmoittautumisajan päättymistä. 4. Muut ohjeet/tiedot Yhtiökokouksessa läsnä olevalla osakkeenomistajalla on yhtiökokouksessa osakeyhtiölain 5 luvun 25 :n mukainen kyselyoikeus kokouksessa käsiteltävistä asioista. Lisätietoa yhtiökokoukseen liittyvistä asioista ja osakkeenomistajan oikeuksista on saatavilla yhtiön internetsivuilla citycon.com/fi/yhtiokokous. Kokouskutsun julkistamispäivänä 23. helmikuuta 2018 Citycon Oyj:llä on 889 992 628 osaketta ja ääntä. Yhtiön hallussa on kokouskutsun julkistamispäivänä 24 767 yhtiön omaa osaketta. Hallitus Tietoa uudeksi hallituksen jäseneksi ehdotetusta henkilöstä Ofer Stark Syntynyt 1972 Israelin ja USAn kansalainen Päätoimi: arkkitehti, yrittäjä 5