65 Selvitykset arviointikertomuksesta vuodelta 2016 nousseisiin kohteisiin. 66 Eron myöntäminen Puulan seutuopiston opistolautakunnan varajäsenyydestä

Samankaltaiset tiedostot
Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 3/ (5) Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus, 42, Kunnanvaltuusto, 21,

Liitteet 1 raportti valtuuston asettamien toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen tammielokuu

33 Valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellista tavoitteiden toteutuminen

Laki vesihuoltolain muuttamisesta (681/2014)

Kangasniemi Pöytäkirja 2/ (10) Sivistyslautakunta Aika , klo 13:11-14:22. Kangasniemen kunnantalo, takkahuone

46 Selvitykset arviointikertomuksesta vuodelta 2015 nousseisiin kohteisiin. 48 Muut mahdolliset asiat / kuntalaisaloite kouluverkon puolesta

12 Valtuutettujen ja kunnan asukkaiden aloitteet v Eron myöntäminen kunnanhallituksen jäsenyydestä/tapani Kuusela

122 Kiinteistö Oy Salmelan maja Oy / yhtiöjärjestys ja perustamissopimus

Kangasniemi Pöytäkirja 1/ ( 13) Kunnanvaltuusto

Suoritemaksu on 85 (lasku suoritemaksusta postitetaan myöhemmin).

Kangasniemi Pöytäkirja 5/ ( 13) Kunnanvaltuusto

Järvenpää Pöytäkirja 3/ ( 7) Lupajaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen

MARTTILAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/ klo Marttilan kunnanvirasto, kokoustila

Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10, 1. krs)

Toivakan kunta Pöytäkirja 4/ / 9. Tarkastuslautakunta Aika klo 16:30-19:50. Toivakan kirjasto, kirjaston sali

220 Valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutuminen

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/2019 1

Valitusasiakirjojen toimittaminen valitusviranomaiselle

127 Hallintajohtajan virka / talous- ja hallintojohtajan viran täyttäminen

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Sivu 17 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4

Toivakan kunta Pöytäkirja 12/ / 12. Tarkastuslautakunta Aika klo 15:00-17:09. Toivakkatalo neuvotteluhuone

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 4/

Naapureilla ei ole ollut huomautettavaa hankkeesta. Poikkeamistoimivalta on MRL 171 :n 1 momentin mukaan kunnalla.

1. Päätös on lähetetty asianosaiselle kirjeitse ja annettu postin kuljetettavaksi

Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 5/ (6) Kunnanvaltuusto

Naapureilla ei ole ollut huomautettavaa hankkeesta. Poikkeamistoimivalta on MRL 171 :n mukaan kunnalla.

Vehmaan kunta Kunnanhallitus Kokous 307 Nro 13 Kokoustiedot Aika: Maanantai , klo Kunnanvirasto, Vinkkilä Asialista:

SIVISTYSLAUTAKUNNAN SUOMENKIELINEN JAOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2012. Kunnanviraston yhteispalvelupiste, Lapinjärventie 20 A

1. Päätös on lähetetty asianosaiselle kirjeitse ja annettu postin kuljetettavaksi

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

20 Tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2016

ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ (8)

Aksels Tuulikki Jäsen

Liitteet 1 kunnanvaltuuston aikaisemmat käsittelyt/salmelan Maja 2 Osakassopimus /Salmelan maja 3 kvalt

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

12 Kotiniemen omarantaisten omakotitonttien myyntihinnan tarkistaminen sekä tontista jätetyn tarjouksen käsittely

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 23

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 12/ Tarkastuslautakunnan kokoushuone, Torikatu 17, 3. kerros, Joensuu

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Muutoksenhakuohje

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 75

PERUSTURVAJAOSTO PÖYTÄKIRJA 4/2013. Kunnantalo, Lapinjärventie 20A, Kirkonkylä KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Kuopion yliopistollinen sairaala, kokoushuone 40 (rak. 4, 0. krs)

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Sivu 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 8 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4

Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Tapio Suokas ja Jarkko Hirvikallio. Sivu 39 KM Anssi Salosen virkavapaushakemus 84

Parikkalan kunta Pöytäkirja 6/ Asia Sivu

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1

Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 5/

7 Selvitys Kangasniemen Vuokratalot Oy:n taloudesta ja toiminnasta

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kaupunginvaltuusto

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/ Sivu. 33 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajat 4

Tekninen lautakunta KIHNIÖN KUNTA (7) Tekninen lautakunta. Pöytäkirja 10/2018. Kokousaika ke kello 16:00-17:00

34 Pylvänälän kylän Teho-nimisen tilan RN:o 2:204 ja tilalla sijaitsevan teollisuushallin myynti / kauppakirjan hyväksyminen

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 1

Vaalilain ( /714) :ien päätöksestä ei voi tehdä oikaisuvaatimusta.

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1

HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Haapaveden uimahalli, liikuntatoimiston kahvihuone

PELLON KUNTA 6/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Maanantai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

MUUTOKSENHAKUOHJE. Muutoksenhakukielto :t 46, 47, 49-56, 59, Muutoksenhakukielto MUUTOKSENHAKUKIELTO

Kangasniemi Pöytäkirja 2/ (9) Rakennuslautakunta Aika , klo 15:30-15:44. Kunnantalo, johtokeskus.

VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus. Valitusoikeus ja valitusperusteet

Otsikko Sivu 15 Kokouksen puheenjohtajan valinta 3 16 Kiinteistöyhtiöiden tavoitteiden toteutuminen ja

Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/

Kangasniemi Pöytäkirja 3/ ( 10) Sivistys- ja hyvinvointilautakunta

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 13 Jyväskylän Seudun Työterveys Liikelaitoksen johtokunta

se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen.

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Perusturvalautakunnan terveydenhuollon jaosto

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 8/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä Kokoustiedot Aika Maanantaina klo 19.

1. 39 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen Työjärjestyksen hyväksyminen 54

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 16 Keski-Suomen pelastuslautakunta

Lemin kunta Pöytäkirja 10/2017 Tarkastuslautakunta

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/ Sivu. 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 9 Pöytäkirjantarkastajat 4

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2010 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Muutoksenhakuohjeet. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisu- Pykälät ,

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kulttuuri- ja liikuntalautakunta

Parikkalan kunta Kokouspöytäkirja nro 3/2013 Tarkastuslautakunta Sivu 13

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2010 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2018 1

KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 105 TEKNISEN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN (LIITE) 3 OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS 5

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA TARKALTK 1/2019. Tarkastuslautakunta Julkinen. Aika klo 17:00-17:30

Keskusvaalilautakunnan kokous pidettiin kunnanviraston hallinto-osastolla tiistaina kello

Terho Kari Jäsen Lähti kokouksesta: 17:05

KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 20 ATERIAPALVELUN MAKSUT LUKIEN 3 21 ASIOITA TIEDOKSI (LIITE) 4

YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010. Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Niittytie 3 Käsiteltävät asiat

LEMIN KUNTA Tekninen lautakunta Sisällys

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2013 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 37 OSA-AIKA ELÄKE (LIITE 1) 3

Johtokunnan kokous Kokouskutsu ja esityslista

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2017 1

Lahdessa / Reija Launiemi, hallintosihteeri

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Opetusvirasto 4/2014 Perusopetuslinja Salassa pidettävä Linjanjohtaja JulkL 24 1 mom 25 k.

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/ Kokoushuone K1-K2, Ulvilan kaupungintalo

Hämeenkyrö Pöytäkirja 7/ (10) Keskusvaalilautakunta Aika , klo 18:00-18:14. Käsitellyt asiat

Vehmaan kunta Lomituslautakunta Kokous 1 Nro 2

Transkriptio:

Kangasniemi Pöytäkirja 7/2017 1 (14) Aika 16.10.2017, klo 18:00-18:36 Paikka Kangasniemen kunnantalo, Kangasniemi-sali Käsitellyt asiat 62 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 63 Pöytäkirjan tarkastus 64 Talouden ja toiminnan toteutuminen 1.1-31.8.2017 65 Selvitykset arviointikertomuksesta vuodelta 2016 nousseisiin kohteisiin 66 Eron myöntäminen Puulan seutuopiston opistolautakunnan varajäsenyydestä 67 Kunnanjohtajan virka

Kangasniemi Pöytäkirja 7/2017 2 (14) Saapuvilla olleet jäsenet Tommi Vehmala, puheenjohtaja Tuula Vornanen, 1. varapuheenjohtaja Rauni Pietarinen, 2. varapuheenjohtaja Arto Tommola Eija Partanen Hannu Tiihonen Hannu Tiusanen Jani Savolainen Juhani Raatikainen Kari Luukkainen Maisa Juntunen Marjo Heikkinen-den Arend Markku Kuusjärvi Matti Tulla Petra Laitinen Roope Pylvänäinen Simo Hokkanen Sirpa Söderström Sulo Hämäläinen Tapani Nykänen Tapio Viljanen Tiina Väisänen Timo Seppälä Tuomo Janhunen Tuula Paavilainen Eetu Lahikainen, varajäsen Sirpa Sappinen, varajäsen Muut saapuvilla olleet, sihteeri Risto Nylund, vt. kunnanjohtaja, poistui 18:18 Mirja Ursin, taloussuunnittelija, poistui 18:10 Poissa Kari Synberg Sari Leskinen Allekirjoitukset Tommi Vehmala Puheenjohtaja Sihteeri Pöytäkirjan tarkastus Pöytäkirja on tarkastettu ja hyväksytty 19.10.2017 19.10.2017

Kangasniemi Pöytäkirja 7/2017 3 (14) Jani Savolainen Hannu Tiusanen Pöytäkirjan nähtävänäolo Kangasniemen kunnantalolla 20.10.2017 virka-aikana talous- ja hallintojohtajan työhuoneessa., palvelupäällikkö

Kangasniemi Pöytäkirja 7/2017 4 (14) 62 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Valmistelija / lisätiedot: liina.kuusela@kangasniemi.fi Ehdotus Esittelijä: Tommi Vehmala 1. Puheenjohtaja toteaa kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 2. Asialista hyväksytään tämän kokouksen työjärjestykseksi. Ehdotus hyväksyttiin

Kangasniemi Pöytäkirja 7/2017 5 (14) 63 Pöytäkirjan tarkastus Valmistelija / lisätiedot: liina.kuusela@kangasniemi.fi Pöytäkirjan tarkastuspäivä on torstaina 19.10.2017 (ennen klo 12.00) Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty oikaisuvaatimusohjeet / valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävillä kokouksesta seuraavana perjantaina virka-aikana Kangasniemen kunnantalolla, talous- ja hallintojohtajan työhuoneessa. Ehdotus Esittelijä: Tommi Vehmala Valitaan 2 pöytäkirjantarkastajaa. Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Jani Savolainen ja Hannu Tiusanen

Kangasniemi Pöytäkirja 7/2017 6 (14) Kunnanhallitus, 273, 25.09.2017 Kunnanvaltuusto, 64, 16.10.2017 64 Talouden ja toiminnan toteutuminen 1.1-31.8.2017 KNGDno-2016-188 Kunnanhallitus, 25.09.2017, 273 Valmistelijat / lisätiedot: Mirja Ursin mirja.ursin@kangasniemi.fi Kunnan sisäisen valvonnan ohjeen mukaan talouden ja toiminnan vastuualueraportti tulee viedä kunnanvaltuustoon vuosittain 30.4., 31.8. ja 31.12. Muutos edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan ei ole vartailukelpoinen toimintatuottojen ja -kulujen osalta johtuen Essote-muutoksesta. Laskennallinen käyttöaste elokuun lopussa on 66,7 % ja palkkojen osalta 68,5 % huomioiden heinäkuussa maksetut lomarahat. Elokuun toteumavertailun (tilanne 18.9.) mukaan toimintatuottoja on kirjattu 3 297 t, joka on 63,4 % budjetoidusta. Alle budjetoidun on jääty lähinnä myyntija maksutuottojen osalta. Toimintakulut ovat 26 095 t, joka on 68,1 %, ja budjetoituun alitusta 600 t euroa. Palkkoja on kirjattu 4 085, käyttö on 150 t alle budjetoidun. Toimintakate on 22 798 t, joka on 1,3 % ja 453 t alle talousarvion ja 5,7 % parempi kuin elokuun tilanne 2016. Verotuloja on kirjattu elokuun lopussa 12 404 t, jossa kasvua edelliseen vastaavaan ajankohtaan 272 t ja valtionosuuksia on kertynyt budejtoidun mukaisesti 12 432 t. Vuosikate on 2 073 t ja poistoja on kirjattu 1 028 t, (898+130) joten elokuun tilanteen mukaan on ennakoitavissa ylijäämäinen tilinpäätös. Olennaisia vastuualueylityksiä ei ole elokuun toteumavertailun perusteella. Epävarmuutta loppu vuoden osalta aiheuttaa Essote-menojen toteutuminen. Essote-menot 31.8.2017 ovat 14 551 t (65,5 %). Osavuosikatsaus on laadittu kunnanvaltuuston 16.12.2016 hyväksymän määrärahajaon perusteella. Ehdotus Esittelijä: Risto Nylund Kunnanhallitus hyväksyy toiminnan ja talouden raportin 1.1.-31.8.2017 ja esittää sen edelleen kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi. Ehdotus hyväksyttiin

Kangasniemi Pöytäkirja 7/2017 7 (14) Tekninen johtaja Mikko Korhonen ja sivistys- ja hyvinvointijohtaja Jari Karttunen osallistuivat asiantuntijoina asian käsittelyyn. Kunnanvaltuusto, 16.10.2017, 64 Valmistelija / lisätiedot: liina.kuusela@kangasniemi.fi Liitteet 1 toiminnan ja talouden raportit.pdf Liitteenä nro 1 talouden ja toiminnan raportit. Ehdotus hyväksyttiin. Taloussuunnittelija Mirja Ursin osallistui asiantuntijana asian käsittelyyn.

Kangasniemi Pöytäkirja 7/2017 8 (14) Kunnanhallitus, 274, 25.09.2017 Kunnanvaltuusto, 65, 16.10.2017 65 Selvitykset arviointikertomuksesta vuodelta 2016 nousseisiin kohteisiin KNGDno-2017-22 Kunnanhallitus, 25.09.2017, 274 Valmistelijat / lisätiedot: Risto Nylund risto.nylund@kangasniemi.fi Tarkastuslautakunta päätti 15.5.2017 18 esittää kunnanvaltuustolle, että arviointikertomuksen tummennetuista kohdista pyydetään kunnanhallitusta antamaan tarpeelliset selvitykset. Selvitykset pyydetään antamaan lokakuun 2017 loppuun mennessä. Hallintokunnat ovat laatineet selvityksensä arviointikertomuksessa oleviin kohtiin, selvitykset liitteenä nro 1. Ehdotus Esittelijä: Risto Nylund Kunnanhallitus yhtyy hallintokuntien selvityksiin ja saattaa ne tiedoksi tarkastuslautakunnalle ja kunnanvaltuustolle. Ehdotus hyväksyttiin Tekninen johtaja Mikko Korhonen ja sivistys- ja hyvinvointijohtaja Jari Karttunen osallistuivat asiantuntijoina asian käsittelyyn. He poistuivat kokouksesta klo 15.35. Kunnanvaltuusto, 16.10.2017, 65 Valmistelija / lisätiedot: Risto Nylund risto.nylund@kangasniemi.fi Liitteet 1 ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2016.pdf Liitteenä nro 1 on arviointikertomus vuodelta 2016/ Hallintokuntien laatimat selvitykset. Ehdotus hyväksyttiin

Kangasniemi Pöytäkirja 7/2017 9 (14) Kunnanhallitus, 279, 25.09.2017 Kunnanvaltuusto, 66, 16.10.2017 66 Eron myöntäminen Puulan seutuopiston opistolautakunnan varajäsenyydestä KNGDno-2017-369 Kunnanhallitus, 25.09.2017, 279 Valmistelijat / lisätiedot: liina.kuusela@kangasniemi.fi Puulan seutuopiston lautakunnan varajäsen Rauni Salomaa-Peussa on pyytänyt että hänelle myönnetään ero lautakunnan varajäsenyydestä henkilökohtaisesta syystä. Ehdotus Esittelijä: Risto Nylund Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle että Rauni Salomaa- Peussalle myönnetään ero Puulan seutuopiston lautakunnan varajäsenyydestä ja hänen tilalleen valitaan uusi varajäsen. Ehdotus hyväksyttiin Kunnanvaltuusto, 16.10.2017, 66 Valmistelija / lisätiedot: liina.kuusela@kangasniemi.fi Ehdotus hyväksyttiin. Kunnanvaltuuston valitsi Puulan seutuopiston opistolautakunnan jäsenen Arja Kuparisen henkiklökohtaiseksi varajäseneksi Raija Vinkolan. Tiedoksi Puulan seutuopisto, Arja Kuparinen, Raija Vinkola, Rauni Salomaa-Peussa

Kangasniemi Pöytäkirja 7/2017 10 (14) Kunnanhallitus, 305, 09.10.2017 Kunnanvaltuusto, 67, 16.10.2017 67 Kunnanjohtajan virka KNGDno-2017-244 Kunnanhallitus, 09.10.2017, 305 Valmistelijat / lisätiedot: liina.kuusela@kangasniemi.fi Kunnanvaltuusto päätti kokouksessaan 29.5.2017 28 myöntää eron kunnanjohtaja Johanna Luukkoselle. Samalla kunnanvaltuusto nimesi valmistelevan työryhmän suppeana siten, että kunnanhallitus voi sitä halutessaan täydentää. Työryhmän puheenjohtajaksi nimettiin Tommi Vehmala ja jäseniksi Rauni Pietarinen, Markku Kuusjärvi ja Tapio Viljanen. Samalla päätettiin, että kunnanvaltuusto nimeää varsinaisen haastattelutyöryhmän, jota kunnanhallitus voi tarvittaessa täydentää. Kunnanvaltuusto valtuutti päätöksellään 12.6.2017 152 kunnanhallituksen valitsemaan varsinaisen haastatteluryhmän kunnanjohtajan valintaan. Kunnanhallitus nimesi haastattelutyöryhmään 19.6.2017 217 Tommi Vehmalan, Tuula Vornasen, Rauni Pietarisen, Tapani Nykäsen, Tiina Väisäsen ja Petra Laitisen. Kunnanjohtajan viran hakuilmoitus julkaistiin Kuntarekryssä ja TE-palveluissa sekä Kangasniemen Kunnallislehdessä, Helsingin Sanomissa, Länsi-Savossa, Keskisuomalaisessa ja Kuntalehdessä. Viran hakuaika päättyi perjantaina 21.7.2017 klo 12.00. Hakijoilta valintatyöryhmä edellytti soveltuvaa korkeakoulututkintoa, johtamiskokemusta sekä perehtyneisyyttä kunnallishallintoon ja - talouteen. Lisäksi työryhmä arvosti hakuilmoituksessa monipuolista elinkeinoelämän tuntemusta, hyviä vuorovaikutustaitoja ja rohkeutta toimia muutostilanteissa. Hakuilmoituksessa mainittiin mahdollisuus suostumusmenettelyn käyttämiseen. Virka täytetään sopimuksen mukaan ja täytössä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Kunnanjohtajan virkaa haki määräaikaan mennessä 21 hakijaa, joista valintatyöryhmä kutsui haastatteluun kuusi hakijaa: Nina Kivi, Kimmo Mäkelä, Pasi Koistinen, Esa Santakallio, Antti Mulari ja Pasi Lievonen Haastattelut suoritettiin 14.8. ja 16.8. Vt. kunnanjohtaja Risto Nylund antoi 25.9.2017 suostumuksen kunnanjohtajan virkaan. Valintatyöryhmä päätti kokouksessaan 25.9.2017 yksimielisesti esittää, että Risto Nylund valitaan kunnanjohtajan virkaan.

Kangasniemi Pöytäkirja 7/2017 11 (14) Ehdotus Esittelijä: Tapani Nykänen Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että kunnanjohtajan virkaan valitaan hallintotieteiden maisteri Risto Nylund Ehdotus hyväksyttiin. Vt. kunnanjohtaja Risto Nylund ei esteellisenä osallistunut asian käsittelyyn klo 17:27-17:31. Tämän pykälän aikana esittelijänä toimi kunnanhallituksen puheenjohtaja Tapani Nykänen. Kunnanvaltuusto, 16.10.2017, 67 Valmistelija / lisätiedot: liina.kuusela@kangasniemi.fi Ehdotus hyväksyttiin. Vt. kunnanjohtaja Risto Nylund ei esteellisenä osallistunut asian käsittelyyn. Hän poistui kokouksesta klo 18.18. Tiedoksi hakijat, Risto Nylund, palkanlaskenta

Kangasniemi Pöytäkirja 7/2017 12 (14) Kunnallisvalitus 64, 66, 67 Kunnallisvalitusohje Valitusosoitus kunnanvaltuuston päätöksestä hallinto-oikeuteen Kunnallisvalituksen alaisiin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella kuntalain 90 mukaisesti. Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on muuten lainvastainen. Kunnalisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon kun pöytäkirja on yleisesti asetettu nähtäviksi. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaatitodistukseen merkittynä aikana. Valitusviranomainen Kunnallisvalitus Itä-Suomen hallinto-oikeus Minna Canthin katu 64, PL 1744 70101 KUOPIO puh: 029 56 42502 fax: 029 56 42501 ita-suomi.hao@oikeus.fi Valitusaika alkaa päätöksen tiedoksisaannista. Hallintovalitus Itä-Suomen hallinto-oikeus Minna Canthin katu 64, PL 1744 70101 KUOPIO puh: 029 56 42502 fax: 029 56 42501 ita-suomi.hao@oikeus.fi Valituskirjelmä Valitus tehdään kirjallisesti, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava päätös, johon haetaan muutosta miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi, sekä perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Kangasniemi Pöytäkirja 7/2017 13 (14) Valituskirjelmässä on ilmoitettava valittajan tai muun laatijan nimi, kotikunta ja postiosoite sekä pu-helinnumero, johon asiaa koskevat ilmoitukset voidaan toimittaa. Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Valituskirjelmään on liitettävä päätös, josta valitetaan, alkuperäisenä tai jäljennöksenä todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle Asiamiehen on tarvittaessa liitettävä valtakirja (HLL 21 ) Valituskirjat on toimitettava valitusviranomaiselle valitusajan kuluessa ennen sen viimeisen päivän virka-ajan päättymistä. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valitusasiakirjat toimittaa ensimmäisenä sen jälkeisenä arkipäivänä. Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen valitusajan päättymistä.

Kangasniemi Pöytäkirja 7/2017 14 (14) Muutoksenhakukielto 62, 63, 65 Muutoksenhakukielto Muutoksenhakukieltoja koskevista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.