Hinta Vastaava toimittaja: Petri Virtanen Sisällysluettelo: s. - Lähtölistat - s. - Toto-vihjeet s. - Toto-kohteiden lähtölista s. - Troikka-lähtöjen lähtölista s. Koelähtö klo.0 s. 0 Ohjastaja- ja valmentajakommentit s. Troikka-vihje lähdöt & s. Täkyn Pelikohteet s. Totopeli-ohjeet & seuraavat ravit Ravien kuumat kysymykset? - Jokimaan sunnuntai-ravien seurautuin hevonen T-pelin avauskohteessa kilpaileva Your So Vain. 0, ennätyksen omaava jenkkiori on ollut yli kolme vuotta poissa kilparadolla. Koelähdön perusteella sen vauhtivarat ovat edelleen tallella ja kovaluokkaisen menijän esitystä seurataan mielenkiinnolla. toto-ravit sunnuntaina 0.. klo
Sunnuntain tuplaravit Jokimaan sunnuntai tarjoaa yleisölle ravilähtöjä yllin kyllin. Iltapäivä startataan kuuden lähdön poniraveilla klo, ja tähän perään ovat vuorossa yhdeksän lähdön Toto-ravit alkaen klo. Aurinkoterassi sekä alakerran kahvio palvelevat jo poniraveissa, joihin on yleisöllä tietysti vapaa pääsy. Poniraveissa nähdään ajotehtävissä hiljattain nimensä historian kirjoihin kirjannut Nina Hänninen. -vuotias nuorukainen on kaikkien aikojen voitokkain poniohjastaja Suomessa. Ykkössijoja on kertynyt toukokuun loppuun mennessä ja nämä ovat kertyneet seitsemän vuoden aikana yhteensä noin kuuteen sataan ajettuun starttiin. Voittoprosentti on täten käsittämättömän kova, %! Jokimaalla Nina ohjastaa kolmea ajokkia, ja statistiikka on sellainen että tuskinpa nuori lahjakkuus ilman voittoja Lahdesta poistuu. Illan kilpailuissa suurimman huomion kerää Kuislan jenkkiori Your So Vain, joka tekee sunnuntaina Suomen debyyttinsä Jonny Länsimäen ajamana. Yli puolen miljoonan euron ansiot Amerikasta kerännyt ori on kärsinyt vaivoista, ja taukoa on takana pitkän matkaa yli kolme vuotta. Vapunaaton kokeessa ori hyppäsi ensimmäiseen kurviin, ja parsi tämän jälkeen suorituksen kasaan varsin mukavasti tullen viimeisen kierroksen kolmentoista kyytejä. Mikä on vire sunnuntaina ja paljonko koelähtö vei hevosta eteenpäin? Nämä ja paljon muuta selviää sunnuntaina, kannattaa lähteä radalle! Tervetuloa Jokimaalle, Tomi Himanka Jokimaalla ravataan! Poniravit ja Toto sunnuntaina 0.. klo (ponit jo klo.0) Seuraavat ravit: Suur-Hollola viikonloppu..-.. Ravien aikataulu klo.0 ponilähtö I klo. ponilähtö VI klo.0 koelähtö klo.0 lähtö, esittely klo.0 lähtö n. klo.0 lähtö n. klo. kilpailut päättyvät Verryttelyaika 0 min. Viimeinen verryttelyaika lähdön seitsemän () jälkeen. HINNASTO Pääsyliput: Aikuiset. Eläkeläiset, työttömät,varusmiehet ja alle -v. vapaa sisäänpääsy. Lahtipassilla myös vapaa sisäänpääsy raveihin. oikein -käsiohjelma Vihjelehti Täky Ravintola Hippodrom Vapaa sisäänpääsy. Ruokailu buffet-pöydästä sekä Hot Wingsit. Pöytävaraukset p. 00-0 tai sp. pia.tanninen@jokimaanravit.fi Keittiömestari Jari Nurmi p. 00-0. Ravibussit: Maksuton nonstop kuljetus Marolankadulta klo.00-.00 noin puolen tunnin välein. Paluukuljetus 0 min ravien jälkeen. Pelaajapalvelut: Täky vihjelehti myynnissä radalla hintaan. Pelivihjeet nettisivuilla www.jokimaanravit.fi keskiviikkona klo Valvoja: Ahti Makkonen Kilpailutuomarit: Heidi Kari, Ari Lindgren, Tatu Merinen, Tuomo Ylisaari Valvontakamerat: Tuukka Rantala Maalituomarit: Petri Virtanen, Hannele Airola Päälähettäjä: Jarkko Korhonen Lähettäjät: Esko Hänninen, Miia Kouvalainen, Ada Massa, Janina Myllys, Jouni Paakki Varikkoalueen valvoja: Susanna Tinnilä Lähdön järjestäjä: Rauno Kilpisaari Kilpailusihteeri: Petri Virtanen Lähtöauto: Jouni Paakki, Tuomas Rantala Kuuluttaja: Marinka Salminen Selostaja: Jere Törmänen Haastattelija: Lauri Hyvönen Kilpailueläinlääkäri: Anna Färkkilä-Dojka Kengitysseppä: Heidi Alanko 00 0 Valjakkotarkkailija: Isabella Sarres Ensiapu: SPR Lahti 00- Nuorisovastaava: Eveliina Häggqvist 00- Järjestyksenvalvojat: Esko Sikanen 00-0 Ratamestari: Jouni Kaukinen 0-0 TV-tuotanto, DVD-tilaukset: Streamteam, info@streamteam.fi Lahden Hevosystäväinseura ry:n johtokunta: Pekka Kairtamo (pj.), Taru Holopainen, Jarkko Kallio, Jouko Kemppi, Lasse Kotiranta, Hannu Laakkonen, Anna-Kaisa Packalen, Lasse Sipilä Toimitusjohtaja: Tomi Himanka Etelä-Suomen HJL: 00-0 Ryhmäajo lämminverisille 0 m enint. 000 Palkinnot: 00,- 00, - 0, - 0,- (0,-) KELT. 0 Yht: -0-0 0: -0-0,a 0,.0 e 0: 0-0-0, 0 e RAW LA BELLE 0:,ake 0,ke.0 e v prt t Le Monteil - Quantanamera Kemp - Chergon sin valk pun - valk musta Tomi Wahlsten, Lahti TOMI WAHLSTEN (B) A) 0-- B) -- C) --- T Wahlsten H.0 00/,a c c H.0 00/,0a cc F 0.0 0/,a cc K 0.0 00/,0ax cc * Lo.0 0/0 0, cc Yht: 0 0-0- 0: 0-0-0,a, 0 e 0: 0-0-, 0 e TORRES BI (IT),ake,ke. e v prn r Love You - Las Brisas Bi - Toss Out musta harm raita - harm Flander Brita & Salakari Heikki, Parainen ERIK SKUTNABB (aa) A Teivainen H 0.0 00/,a cc H.0 0/, cc 0 Ha Torvinen H 0.0 0/, cc H.0 0/,x cc E Skutnabb H.0 0/, cc Yht: 0-0- 0: 0-0-,a 0,0 00 e 0: 0-0-,a, 0 e STONEISLE NOELLE,ake,ke. e v tprn t Conway Hall - Southwind Sabina - Malabar Man pun musta valk - valk Markku Sakala, Akaa MARKKU SAKALA (C) A Teivainen P.0 0/ 0,0 cc M Sakala F.0 0/,a cc F 0.0 0 0/ 0, cc K 0.0 00/,ax 0 c F 0.0 0/,a c Yht: 0--0 0: 0--0,a,.00 e 0: 0-0-0,a 00 e CREDIT TO LOVE,ake,ke.0 e v rn r Love You - Con Director - Credit Winner vihr pun - vihr pun valk Ristolainen Kirsi Maria & Riikonen Raino, Riihimäki HANNU TORVINEN (da) (Tapio Mäki-Tulokas)(B) M Forss F.0 0/ -a hpl cc H.0 00/, cc * H.0 00/,a cc T.0 00/ -a hpl cc * Ju Torvinen R 0.0 0 00/ -a hll cc * Yht: -0-0: -0-,a,0.00 e 0: 0 0-0-0 0 e ANDY VELVET,ake,0ke.00 e v mrn r Andover Hall - Violet Velvet - El Glide viin pun hopea - hopea viin pun Asikainen Esa & Pollari Kai, Espoo ANTTI TEIVAINEN (da) (Esa Asikainen)(C) T Kylliäinen H.0 0/, kl cc hyv A Moilanen Tk 0.0 00/, cc 0 Tk.0 00/,0 cc Tk.0 00/,0 cc F 0.0 0/0,a cc * Yht: -- 0: -- a,.00 e 0: 0-0-0,a, 0 e WINTER AMIRAAL,ake,ke.0 e v mrn o Cr V Eight - Summer Sisu - Victor Victor musta valk pun - valk sin Maa-Aitta Oy, Pieksämäki IIKKA NURMONEN (da) (Pertti Hakkarainen)(C) Sa Vehviläinen M.0 00/0, cc P Vehviläinen K 0.0 00/ - hpl cc Sa Vehviläinen Ku 0.0 0/, cc J 0.0 0/, cc 00 L.0 0/, cc * Yht: 0-0- 0: 0-0-0 a,0 0 e 0: 0-0-,a 0,0.00 e BELGRAM PINUS,ake,0ke.0 e v tprn o Pilgrims Taj - Zelda Kemp - Diesel Don kelt - valk Lindgren Timo & Tieruusu Oy, Pukkila TIMO LINDGREN (B) Ti Lindgren H.0 00/,x cc L.0 0/, cc L 0.0 0/ - hpl cc 0 Ku.0 00/,0 cc L.0 0/, cc Yht: 0-- 0: 0-0-0,0a 00 e 0: 0--0,0a, 0 e PAT MACRYAN,0ake,ke.0 e v prn r Sunshine Lord - Moll Flanders - R.B. Caesar orans musta - musta J.J.R.-Talli, Nastola JORMA RUOKONEN (A) J Ruokonen H.0 0 00/,a cc 0 H. 00/,a cc L.0 0/,a cc A Laaksonen H.0 00/,0a 0 cc J Ruokonen H.0 00/,0a cc Yht: 0-0- 0: 0-0-0,a 0 e 0: 0-0-,a,.00 e TIFFANY JOURNEY,ake,ke.0 e v tprn t S.J.'s Caviar - Pine Nugget - Pine Chip sin valk - sin valk Team Tiffany, Hollola ESA HOLOPAINEN (aa) Yht: -0-0 0: -0-0 a,.000 e 0: 0 0-0-0 0 e K Venäläinen H.0 00/,a cc E Holopainen L. 0/,a cc H 0.0 00/,a cc T.0 00/,ax c O-P Holopainen R 0.0 0 00/ -a hpl cc BOSSES LADY 0,ke.000 e v prn t The Bosses Lindy - Lil Wonder - Donerail pun musta kulta - pun B. Lady Stable, Hollola TAPIO PERTTUNEN (aa) Tii Mikkola L 0.0 0/, ol cc hyv T Perttunen L.0 0/0,x cc P.0 00/, cc * T.0 00/, cc H.0 00/ - hll cc * 0 BOSSES LADY aloitti uransa kahdella komealla voitolla. Teivossa tamma taittoi matkaa toisella ilman vetoapua, mistä kiri viimeiset 00 metriä vahvasti -vauhtia ja voitti varmasti. Ehjällä juoksulla Bosses Lilyn siskon pitäisi olla taas kärkihevosia. WINTER AMIRAAL teki viimeksi Jokimaalla hienon juoksun. Se kohosi.ulkoa kolmannelle päätöskierroksen alussa, mistä jyräsi vahvasti taistoon lähdön voitosta. Viimeinen kierros taittui komeasti aikaan,. CREDIT TO LOVE näytti viime sunnuntaina Riihimäellä jo varmalta voittajalta, mutta pilasi loppukaarteessa kärkipaikalta laukkaan. Jos ruuna malttaa ravata koko matkan, niin se kyvyt riittävät kärkikolmikkoon.
Tasoitusajo kylmäverisille 0 m Tasoitusajo p. 0, 0 m enint. 00, 0 m enint. 00 SIN. Palkinnot: 00,- 00, - 0, - 0,-(0,-) 0 Yht: 0-0-0 0: 0-0-0 a, e 0: 0 0-0-0 0 e VEMPUN VOITTO 0:,ke e v rt r Villihotti - Vempun Taru - Temen Loppi sin oranssi - musta Tammi Johanna & Sauli, Valkeakoski SAULI TAMMI (B) S Tammi Tk.0 0/ 0,x cc F. 0/ - hll cc Ph.0 0/ 0, cc F.0 0/,0 0 cc R 0.0 00/, cc Yht: 0-0-0 0: 0-0-0 a 0 e 0: 0 0-0-0 0 e SÖRKÄN SÖÖR 0 e v prt r Sörkän Sälli - Tätimaija - Tinuri musta turkoosi - valk L.M.V. Stable Oy, Orimattila HENRY HIETALA (C) (Nina Snellman)(C) H Hietala L. 0/, ol cc hyv T Perttunen L.0 0/, kl cc hyv Tk.0 00/ - hpl cc Lo.0 0/ - hll cc Yht: 0-0-0 0: 0-0-0 a, e 0: 0-0-0 0 e MEREN LI,ke e v prn t Linkker - Meren Helmi - Samuli sin pun valk - sin valk Anne Jokinen, Vihti EMMA VÄRE (ea) (Risto Väre)(A) Yht: 0-0-0 0: 0-0-0 a 0 e 0: 0-0-0, e E Väre Pe.0 00/ - hpl cc H 0.0 0/, kl cc hyv Pe.0 00/,x cc R 0.0 00/,x cc NIPSUKKA,ke e v tprt t Niko-Vokker - Luonto-Sukka - Luonnos sin kelt - valk sin kelt Petri Salmi, Mäntsälä PETRI SALMI (B) Pet Salmi Pe.0 000/,x cc R.0 00/,x cc L 0.0 0/,x cc F.0 0/ - hll cc Pe.0 0/ - hll cc Yht: 0-0-0 0: 0-0-0 a 0, 00 e 0: 0 0-0-0 0 e OHRAN KARPALO 0,ke 00 e v trt t Vipu-Poika - Salperon Maare - Teme sin valk - sin valk H Saarelainen H.0 0/ 0, kl cc hyv Hakala Anne & Karoliina & Seppo, LohjaA Hammar Tk 0.0 00/ 0, cc ESA HOLOPAINEN (aa) (Arto Hammar)(F) Yht: 0 0-0-0 0: 0 0-0-0 a 0 e 0: 0 0-0-0 0 e MAISTERI JUTILA 0e v vprt r Villihotti - Maisi - Erovisku kelt pun valk - kelt musta Sanna-Kaisa Liukkonen, Orimattila KIMMO KALLIOLA (ba) (Sanna-Kaisa Liukkonen)(C) K Kalliola L.0 00/, kl c c hyv Yht: 0-0- 0: 0-0- a, 00 e 0: 0 0-0-0 0 e FAKTORI 0:,ke 00 e v rt o Franko - Villielli - Aatami sin - musta Armas Hotti, Mikkeli PEKKA VILPPONEN (A) (Armas Hotti)(C) P Puikkonen Ku.0 00/ -x k cc 0 E Holopainen Ku.0 0/, cc L.0 0/ -x k cc P Vilpponen M.0 0/, cc P Puikkonen Lo.0 0/,x cc Yht: 0-0-0 0: 0-0-0 a,0 00 e 0: 0 0-0-0 0 e KOHTAAVA,0ke 00 e v tprt t Taikuri - Kihin Keva - Kihin-Muisto sin kelt - kelt Marja-Leena Paavilainen, Ypäjä KARI VENÄLÄINEN (da) (Solja Virtanen)(C) K Venäläinen L 0.0 0/, cc T 0.0 00/,0 cc K 0.0 00/ - hll cc T.0 00/ - hpl cc T.0 00/,0x cc 0 Yht: 0-0- 0: 0-0- a,0 0 e 0: 0 0-0-0 0 e PEKALLE,0ke 0 e v trt r Apassi - Tosi-Ulla - Uno musta vihr - musta vihr Immonen Helena & Olli, Kouvola MARKO HEIKARI (ba) Mar Heikari K 0.0 0/, kl cc hyv K 0.0 00/, cc Lo.0 0/,0 cc Yht: 0--0 0: 0-0-0 a, 0 e 0: 0--0 0, e KUMUN KULKURI 0,ke e v prt o Kiraus - Virkan Sara - K.M. Poku vihr kelt valk - vihr Mervi Koivisto, Lahti TIMO TUOMINEN (ba) (Vesa Virtakoivu)(C) J Kantonen Jm 0.0 00/ - hpl cc 0 V-M Pursiainen Su.0 00/,x cc Ps.0 00/, cc Ti Tuominen Lo.0 0/ 0,x cc M Majaniemi Ks 0.0 00/,x 0 Yht: 0--0 0: 0-0-0 a,0 0 e 0: 0--0 0,a 00 e PAAKKARIN INTO 0,ake,0ke 0 e v rt r Tino - Parne-Tyttö - Tähti-Vokker sin hopea - valk Paakkarin Talli, Mäntyharju VILLE MIKKANEN (A) (Jyrki Hyyryläinen)(C) V Mikkanen J 0.0 00/, cc M 0.0 0/, cc K 0.0 00/ - hpl cc J.0 0/,0x cc 0 La.0 00/ - hll cc 0 Yht: 0-- 0: 0-- a, 00 e 0: 0-0-0 0 e LALAKA ROLS 0:,ke 00 e v rt o Turon Into - Balaka - V.H. Holkeri musta pun kelt - musta pun kelt Kiiskinen Erkki & Uotinen Jouni, Joroinen HENRI BOLLSTRÖM (ba) (Erkki Kiiskinen)(C) J Ruotsalainen Ku.0 0/, kl cc hyv M 0.0 00/ - hpl cc 0 He Bollström Jo 0.0 0/, cc P Vehviläinen M 0.0 0/, hlo cc Jo.0 0/, cc * A) - B) ---- C) ----0 PEKALLE on aloittanut uransa mukavilla esityksillä. Viimeksi ruuna taittoi matkaa toisella ilman vetoapua, josta taisteli mukavasti totokolmikkoon. Sopivassa seurassa se pystyy vielä viime sijoituksiaan parantamaan. LALAKA ROLS eteni viimeksi pitkältä takamatkalta nopeasti kärkiparin tuntumaan, josta eteni hyvin hopealle. Viimeinen kierros taittui aikaan,. lämminverisille 0 m Lahti p. 00..0,, m Ratanumero enint. 00 = 0 Palkinnot: 00,- 00, - 0, - 0,- (0,-) 00 e Etus. ensisij. --v. Etus. toissij. Suom. synt. P. 00 e. PUN. (00-00-0-0-0-0) Lähtö Lämminveriset tasoitusajo 0 m p. 0 e + 0 m/ 00 e. enintään 0 Yht: 0 0-0-0 0: 0 0-0-0 a 0 e 0: 0 0-0-0 0 e JACO RAY 0: 0 e v m r Quite Easy - Fatima Kemp - Express Ride pun valk - pun Heikkinen Yhtiöt Oy, Joensuu TOMMI KYLLIÄINEN (aa) A) - B) --- C) -0-- M Tynell L.0 0/, ol cc hyv Ale Pyykkönen L 0.0 0/, cc T Kylliäinen L.0 0/,0 kl cc hyv Yht: 0-0-0 0: 0-0-0 a, 0 e 0: 0 0-0-0 0 e CAZADOR,ke 0e v tprn r Classic Photo - Tactique Mellby - Love You musta kelt - musta kelt Establo Cazador, Laukaa JUHA UTALA (aa) (Christa Packalen)(B) T Perttunen L.0 0/, kl cc hyv Ha Torvinen T.0 00/ - hll cc K 0.0 00/, c L.0 0/ -a hll c L.0 0/ - hpl c 0 Yht: 0 0-0-0 0: 0 0-0-0 a 0 e 0: 0 0-0-0 0 e LEEMARK'S GHOST 0e v rn r Federal Flex - San Casciano - Angus Hall vihr pun - vihr Wiik Alexander & Heidi, Sipoo JUKKA TORVINEN (da) (Tapio Mäki-Tulokas)(B) Tii Koskela F.0 0/ - ol cc hpl Juh Koskela F.0 0/, ol cc hyv M Forss F 0.0 0/ 0, kl hyv Yht: 0-0-0 0: 0-0-0 a 0 e 0: 0-0-0, 0 e SELFIE STAR,ke 0 e v prt t S.J.'s Photo - Seeing Stars - Feel The Flow vihr pun - vihr pun valk Stall Egenkär, Salo HANNU TORVINEN (da) (Marjo Lindström)(B) Ha Torvinen H.0 00/, cc J.0 0/,x cc T.0 00/,x cc H.0 00/ - hpl cc Tk.0 00/ -a hpl cc Yht: 0-0-0 0: 0-0-0 a 0 e 0: 0 0-0-0 0 e MOON'S JACKPOT 0e v tprn o Lexus Font - Hunter's Moon - Kiikku's Sunday viin pun hopea - hopea viin pun Luukkainen Eija & Ruuhola Pekka, Iitti ANTTI TEIVAINEN (da) (Nyyti-Maria Timonen)(B) E Holopainen H.0 00/, kl c c hyv A Teivainen Lo.0 0/ - hll c c *0 Yht: --0 0: -0-0 0,a, 0 e 0: 0--0,a,0 00 e ANTONIN 0:,ake,ke.0 e v rn o Le Monteil - Katie Scarlett - Keepitinthefamily sin - valk Päivi Hänninen, Lahti MARKKU TONTERI (B) (Päivi Hänninen)(C) M Tonteri L.0 0/,a 0 c c K.0 00/0,0 cc H 0. 00/,a cc A Laaksonen F.0 0/, c c M Tonteri Lo.0 0/ 0,a c c Yht: 0 0-0-0 0: 0 0-0-0 0,a 0, 00 e 0: 0 0-0-0,0a, 0 e KETCHUP WURST,0ake,ke 0 e v prn t Arctic Alan - Crowns Juliette - King Lavec sin - valk Kari Muhonen, Jämsä KARI MUHONEN (C) Kari Muhonen P.0 0/, cc T 0.0 0/, cc J.0 0/, cc 0 P 0.0 0 0/, 0 H.0 0 00/ 0, Yht: 0-0-0 0: 0-0-0,a 0, 00 e 0: 0-0-0,a 0, 0 e KNIGHT ARIA,ake 0,ke 0 e v rn r Amour Ami - Cherie Aria - Durvalo vaal pun rusk - vaal pun rusk Riku Espo, Kouvola NEEA ESPO (C) T Kylliäinen L 0. 0 0/,a cc 0 L.0 0/0,a cc A Teivainen F.0 0/,a cc E Holopainen M 0.0 0/, 0 cc 0 N Espo Pe.0 0/ 0,x cc Yht: 0-- 0: 0-0-0 a, 0 e 0: 0--,a,.0 e FANIZZI,ake,ke.0 e v mrn t Lass Zefyr - Paparazzi - Barbeque pun musta kulta - pun Risukon Talli, Porvoo TAPIO PERTTUNEN (aa) (Sami Tyni)(C) J Tapani La.0 00/, cc M Dahlström M 0.0 00/,a cc 0 La.0 00/,ax cc J Saarela H.0 0/, cc P Lindroos Lo.0 0/ 0, cc 0 Yht: -0-0: 0-0-0,0a, 0 e 0: -0-,a 0,.00 e DELTA RHYTM BOY,ake,ke.00 e v m r Brad De Veluwe - Prix De France - Ulf d'ombree harm pun - pun Ecurie Trotsan, Kärkölä TAMARA SKUTNABB (ea) (Erik Skutnabb)(A) A Laaksonen T. 00/,a cc H 0.0 0/, cc A Teivainen L.0 0/0,0a cc 0 T Skutnabb H.0 0/, cc B Flander H.0 00/,a 0 cc 00 LEEMARK S GHOST teki mukavan kokeen. Ruuna kiihdytti heti johtopaikalle, mistä ravasi viimeisen kierroksen,-vauhtia, mistä päätöspuolikas vielä lujempaa. MOON S JACKPOT lähti Loviisassa voltista ripeästi matkaan, mutta kompuroi lähtösuoralla laukalle. Koelähdön perusteella sen pitäisi pystyä tässä seurassa pärjäämään. SELFIE STAR laukkasi viime startissa johtopaikalta loppukaarteen alussa. Tamma on selvästi tulosriviään kyvykkäämpi ja pystyy ehjällä juoksulla totokolmikkoon. CAZADOR otti viimeksi hyvin kyytiä lähtölaukan jälkeen. Ruuna polki viimeiset 00 metriä aikaan,, minkä perusteella se voisi ravilla vähän pärjätä.
Toto varma: Toto potintekijä: Toto potintekijä: It Is Express Man - Toto/III Ebu B.Boko - Toto/I Golden Luxi - Toto/IV Jokimaan Toto-vihjerivit rakennettaan kolmannessa kohteessa kilpailevan IT IS EXPRESS MANin varaan. Kahdessa viime kilpailussa Juha Utalan valmennettava on tehnyt paljon sijoituksiaan paremmat esitykset, joiden perusteella se kilpailee huippuvedossa. Hyvältä lähtöpaikalta It Is Express Man pystyy sopivassa seurassa saalistamaan uran avausvoiton. Toto-pelin avauskohteessa on kaksi suurta suosikkia, joita haastaa vahvasti uusi tuonti EBU B.BOKO. Finlandiapäivänä ruuna oli mukana kolmen kierroksen kilpailussa. Se taittoi matkaa hännillä kuudennessa ulkona, mistä tuli päätöskierroksen aikaan, pystymättä kunnolla parantamaan asemiaan. Nyt vastus on oikein sopiva, eikä sijoitus kärkipäässä yllättäisi. Päätöskohteessa kilpailee paljon sekavaa tulosriviään parempi GOLDEN LUXI. Viimeksi tamma näytti oikein hyvälle ennen starttia, mikä sitten meni pilalle pahan lähtölaukan vuoksi. Christa Packalenin valmennettava kilpailee vireessä ja pystyy takarivin lähtöpaikasta huolimatta kiertämään taistoon lähdön voitosta. Toto- systeemit: Pieni systeemi x x x = riviä x 0,0 =,0 Iso systeemi x x x = riviä x 0,0 =,0 Toto-I Toto-II Toto-III Toto-IV Your So Vain Amaretto Scoop Ebu B.Boko Club Nord Star Fiery Sid Sahara B Boy Midnight Coger Enzo Xpress 0 Larsman Nuga Rols Hyvännäköinen Carmeniina Lintan Likka Kujalan Erätuuli Sariannan Arlan Ilo Jemmatar Taftin Laina Pöllikuski Kalkaros Hilipee Ilon Vilistys Sipsinsiro Teilor It Is Express Man Geremi Boko Capo The Amour Spejsat B.M.W. Nelilyn Raptor 0 Southwind Mojita Tonnere D inverne Daiquiri Web Honey Avenger Franklin Web Airborn Bee Hazel Hen Golden Luxi Dream Of Celebrity Hope s Hunter Nelson Hilly Denny Crane Leon Coger 0 Pesco Velvet Erica Eme Capo The Fly Max The Flax Good Guy Brissac Rapide
Lähtö -Toto-I Toto-pelin avauskohteessa nähdään YOUR SO VAIN, joka palaa kilparadalle yli kolmen vuoden paussilta. Viimeisimmässä koelähdössä hevonen laukkasi ensimmäisen kaarteen alussa. Sen jälkeen Reima Kuislan suojatti otti hyvin kyytiä, kun kulki viimeiset 00 metriä aikaan,. Your So Vain on lähdön selkeä suosikki, mutta varmistetaan kolmella merkillä isossa systeemissä. AMARETTO SCOOP on saanut loukkaantumisen jälkeen kaksi starttia alle ja parantaa otteitaan kaiken aikaa. Ruuna pääsee matkaan hyvältä lähtöpaikalta, mistä sen pitäisi olla lähellä voittoa. EBU B.BOKO kiri viimeksi päätöskierroksen -vauhtia ja sai esityksestä puhtaat paperit. Nyt vastus on paljon aikaisempaa sopivampi. Lähtö - Toto-II Toto-pelin toinen vaikuttaa ennakkoon kahden kaupalta. 0 LARSMAN jäi viimeksi Jokimaalla maalisuoralla täysin ajamattomaksi pussiin. Ruuna näytti oikein hyvälle ja pystyy juoksun onnistuessa kirimään jälleen voittoon. NUGA ROLS kiri Jokimaalla tarkan juoksun jälkeen maalisuoralla vahvasti voittoon. Päätöskilometrin aikaan, polkenut ruuna on sen esityksen perusteella jälleen tosipaha. HYVÄNNÄKÖINEN haparoi viimeksi heti lähdössä, minkä jälkeen se ravasi viimeiset 00 metriä aikaan,. Tamma jäi vielä maalisuoralla väsyvän taakse jumiin, eikä päässyt näyttämään kaikkea osaamistaan. Lähtö - Toto-III Toto-pelin kolmannessa kohteessa kilpailee varmaehdokkaamme IT IS EXPRESS MAN. Mikkelissä ruuna kiersi parijonon ulkopuolella kolmannella pitkään, kunnes pääsi vasta 00 metriä ennen maalia laskeutumaan johtavan rinnalle. Juha Utalan valmennettava jaksoi urheasti maaliin asti ja kamppaili mahdottoman juoksun jälkeen vielä toton tuntumaan. Viimeksi Jokimaalla kiritilat aukesivat takajoukoista aivan liian myöhään, eikä se ehtinyt enää viidettä sijaa parempaan. Nyt lähtöpaikka on paras mahdollinen, josta sillä on hyvät saumat sopivassa seurassa voittoon. GEREMI BOKO on jalosukuinen uusi tuonti, joka on valmentajalle ensimmäiseen starttiin pieni arvoitus. Suosikin tapaan voittaja ei ole vielä uralla, mutta kakkossijoja viisi. CAPO THE AMOUR taittoi viimeksi Jokimaalla matkaa neljännessä sisällä, mistä kiri maalisuoralla rahasijalle. Tehtävä on nyt aikaisempaa paljon helpompi. SPEJSAT B.MW. on ollut kovin epäonninen kahteen viime starttiin. Tamma kilpailee riviään paljon paremmassa kunnossa, eikä sijoitus kärkipäässä yllättäisi. Lähtö - Toto-IV Päätöskohteen vihjeen saa GOLDEN LUXI, joka kykenee helpossa seurassa paljon aikaisempaa parempaan. DREAM OF CELEBRITY voitti lounasraveissa johtopaikalta. Viimeksi se hakeutui.ulkoa selässä kolmannelle viimeisellä takasuoralla, mutta ei pystynyt -vauhtisessa lopetuksessa parantamaan asemiaan. HOPE S HUNTER sai viime sunnuntaina tarkan juoksun johtaneen Dillon Riden selässä, mistä spurttasi maalisuoralla eleettömästi ykköseksi. Hyvältä lähtöpaikalta sen pitäisi pystyä jälleen kärkipäähän. NELSON HILLY on ollut viime starteissa kaukana parhaastaan. Kyseessä on kuitenkin niin kovaluokkainen hevonen, että se pitää huomioida varhaisessa vaiheessa.
Vihr. Ryhmäajo lämminverisille 0 m TOTO-I hevosille, jotka eivät ole voittaneet v. 0 Palkinnot: 00,- 00, - 0, - 0,- Yht: 0 -- 0: 0-0-0 0,a 0, 0 e 0: 0-0-0,a 0, 0 e ENZO XPRESS 0:,0ake,ke. e v tprn r Barbeque - Patricia Kemp - Express Ride musta - pun Olli Vaittinen, Vihti OLLI VAITTINEN (C) A) - B) --- C) - O Vaittinen L 0.0 0/,a cc Ph.0 00/,x cc F 0.0 0/,ax cc H.0 00/ 0,a cc Pe.0 0/ 0, cc Yht: -- 0: 0-0-0,a,0 00 e 0: --,a.00 e AMARETTO SCOOP (SE),aly,0ke. e v prn r Mythical Lindy - Emerald Tortilla - Angus Hall sin valk - sin Talli Amaretto, Jyväskylä JYRKI TAMMIMETSÄ (aa) J Tammimetsä L.0 0/,a cc * H 0.0 0 00/,a cc T.0 00/,a cc * T 0.0 0/,0 cc T.0 00/,a cc Yht: 0 -- 0: 0-0-,a,0 00 e 0: -0-,a,.0 e MIDNIGHT COGER (SE),aly,ly. e v trn r Olimede - Ödina Takstens - Lord Quick sin valk pun - sin Pekka Majoniemi, Kouvola LOTTA MAJONIEMI (C) (Pekka Majoniemi)(B) S Raitala T.0 00/, cc Mo Törmälä T 0.0 0/ m0, cc J Länsimäki J.0 0/, 0 cc V Vekola O 0.0 00/ m0,a 0 cc P Majoniemi H.0 00/,ax cc Yht: --0 0: 0--0,a,0. e 0: --,a,. e EBU B.BOKO (SE),aly,0ke. e v rn r Dream Vacation - Dasooner Dabettor - Meadow Road musta kelt - musta kelt Tuulia Parkkonen, Kouvola JUHA UTALA (aa) (Jani Punkkinen)(C) U Ohlsson Rs.0 0/, J Kontio Sv 0.0 0/,0 Bs.0 0/, cc Ö Kihlström Sv.0 0/0,a c J Kontio H 0.0 0/, 0 Yht: -- 0: 0 0-0-0 a 0 e 0: 0 0-0-0 0 e YOUR SO VAIN (US),aly.0 e v trn o Donato Hanover - Tennis Lover - Muscles Yankee sin vihr - sin Reima Kuisla Stable, Seinäjoki JONNY LÄNSIMÄKI (ba) (Reima Kuisla)(C) Å Svanstedt Us 0. 0/,a kl hyv Us. 0 0/ 0,a Us. 0/,0a 0 Jo Länsimäki S 0.0 00/,x kl cc hyv S 0.0 00/,x kl hyv Yht: -- 0: 0--0,a,.0 e 0: --,a,.0 e CLUB NORD STAR,aly,ke. e v prn t Juliano Star - Cassie Laurelton - Express Ride pun musta kulta - pun Hilkka Suomalainen, Inari TAPIO PERTTUNEN (aa) (Reijo Suomalainen)(C) T Perttunen P.0 00/,a T.0 00/,a H 0.0 00/ - hpl T.0 00/ -a hpl Lo.0 0/, cc 0 Yht: -- 0: 0--0,a,.000 e 0: 0--,a,.00 e SAHARA B BOY,akp,pi 0. e v trn r Make It Happen - Senorita Smile - Alf Palema sin vihr hopea - vihr Pekkala H-M. & Lahtinen T. & Viippola R-L., Forssa IIVARI NURMINEN (eb) (Hanna-Maria Pekkala)(C) Ju Torvinen H. 0/, cc H 0.0 0/, cc I Nurminen H.0 00/,a cc F.0 0/, cc T.0 00/,a cc 0 Yht: -- 0: 0-0-,0a,. e 0: -0-,a,.00 e FIERY SID,ake,ly. e v prn r Demon Sid - Fiery - Barbeque viin pun hopea - hopea viin pun Parviainen Lauri & Sirkka, Tuusula ANTTI TEIVAINEN (da) (Lauri Parviainen)(C) O Koivunen P.0 00/0,a 0 cc Ju Torvinen K.0 00/,a cc Ja Hautaviita Pe.0 0/,0 cc Lo.0 0/, cc O Koivunen F 0.0 0/, cc VALK. TOTO-II Tasoitusajo kylmäverisille 0 m p. 00, 0 m enint. 0 00 Palkinnot: 00,- 00, - 0, - 0,-(0,-) JÄMSÄN RAVIT.-..0 -LÄHTÖ 0 Yht: -- 0: 0-0-0,a 0, 0 e 0: 0--,a,0.0 e KUJALAN ERÄTUULI 0:,aly,0ke.0 e v rt r Liising - Hyrre - Vokkerilla harm musta pun - musta pun Talli Piukat Paikat, Hattula MARKKU IIVARI (A) (Susanna Vuorinen)(C) M Laurila S 0.0 00/,a c c Mi Huttunen Tk 0.0 0 00/ -a hpl c c Ha Torvinen K.0 0/ - hpl c c H Kuossari Ph.0 0/ m,x c c Ha Torvinen T 0.0 0/ 0,x c c 0 Yht: -- 0: --0,a 0,.00 e 0: 0--,.0 e SARIANNAN,ake 0,ke.0 e v prt t Liising - Saijan - Apassi orans musta - musta J.J.R.-Talli, Nastola JORMA RUOKONEN (A) J Ruokonen H.0 00/,x cc 0 L.0 0/,x cc F 0.0 0/,ax cc H 0.0 0/ 0, cc Lo.0 0/ - hpl cc Yht: -- 0: 0-0-0 a 0, 0 e 0: 0-0-0 0,a, 0 e KALKAROS,ake,ke.0 e v prt r Viesker - Puuskan Tyttö - Tuulenpuuska pun musta valk - pun valk musta Posti Jenni & Jesse, Orimattila HENRY M BOLLSTRÖM (A) (Jenni Posti)(C) H M Bollström L.0 0/0 0,ax c c Te Keskitalo L 0.0 0/ 0,a c 0 H M Bollström K.0 0/, c Pe.0 0/ - hpl cc L.0 0 0/ 0, 0 c c Yht: -- 0: 0--0,a, e 0: -- 0,a,. e TAFTIN LAINA 0,ake,ke. e 0v prt t Liising - Tafti - Turo sin valk lila - sin valk pun Välimäen Tila, Hattula MIKKO VALTONEN (A) (Timo Kannisto)(C) S Raitala K.0 00/, 0 cc Mi Valtonen L.0 0/, cc Ph 0.0 00/, cc S Raitala T.0 00/, cc A Moilanen Tk 0.0 0/, 0 cc Yht: 0 -- 0: 0-0-0,a 0, 0 e 0: -0-0,a 0,0. e TEILOR 0,ake 0,0ke. e v prt t Viesker - Liina-Loru - Turo musta kelt - valk Petri Hirvonen, Ypäjä PETRI HIRVONEN (B) Yht: -- 0: 0 0-0-0 a 0 e 0: 0-0-0,0 0 e E Holopainen Kt.0 0/, cc 0 A Moilanen L.0 0/, cc Tk.0 00/, c 0 S Raitala H 0.0 0/, cc H 0.0 00/ 0, cc ILON VILISTYS,ake,ke. e v prt o Valtraus - Ilon Heliste - Jaloste sin hopea valk - valk Matti Simola, Hämeenlinna MATTI SIMOLA (A) M Simola K.0 0/, cc T 0.0 00/ 0,0a 0 cc L.0 0/ -a hll cc H.0 0/,0x cc L 0.0 0/,x cc Yht: -- 0: 0--,a,.0 e 0: -- 0,.0 e ARLAN ILO,ake,ke.0 e v trt t Liising - Arla-Tyttö - Sipori vihr kelt valk - vihr kelt Hednäs Hanna & Peter, Lohja TEEMU OKKOLIN (aa) (Ari Jääskeläinen)(C) O Koivunen H.0 0/, cc T Okkolin Tk.0 00/,0 cc H 0.0 00/, cc Km 0.0 0/, cc F 0.0 0 0/, cc Yht: -- 0: 0-0-0 a 0, 0 e 0: -0-0,a 0,.00 e JEMMATAR,ake,ke. e v vprt t Valtraus - Venlatar - Rallaus vihr kelt valk - vihr Mia Liipola, Lahti TIMO TUOMINEN (ba) (Mia Liipola)(C) H Halme R 0.0 00/,x cc Ti Tuominen L.0 0/ - hpl cc L.0 0/, 0 cc K 0.0 0/,0 cc L.0 0 0/ 0, cc Yht: -- 0: 0 --,a,.0 e 0: --0,.0 e PÖLLIKUSKI 0:,ake,ke.00 e v prt r Joihuri - Tähti Pako - Tähen Muisto sin - musta Ville Laakkala, Asikkala VILLE LAAKKALA (C) J Saarela L.0 0/, cc I Nurmonen H.0 0/ 0,0x cc J Saarela K 0.0 0/, cc 0 Tk.0 00/,a cc 0 I Nurmonen L.0 0/ 0,ax cc Yht: -- 0: -0-,a 0,0.00 e 0: 0 --0,a,0.0 e LARSMAN,ake,0ke.0 e v prt r Lars - Ruutu-Valssi - Suikun Ero vihr pun - vihr pun valk Leo Mönttinen, Lahti HANNU TORVINEN (da) (Leo Mönttinen)(B) K Innanen J 0.0 0/ - hll cc T.0 00/,a cc T 0.0 00/,a 0 cc M Forss F.0 0/ 0,0 cc * L.0 0/,a cc *0 Yht: -- 0: 0 --,a 0,.00 e 0: -0-0,a,.0 e HYVÄNNÄKÖINEN,aly 0,ke. e v prt t Linkori - J Utala H.0 00/,x cc 0 I.P. Vivian - Teme L.0 0/ 0, cc musta kelt - musta kelt H 0.0 00/,ax c Packalen Susanna & Packalen-Metsälä L.0 0/,a cc Pauliina, Hollola P 0.0 00/,a 0 c JUHA UTALA (aa) Yht: -- 0: 0-0-0,a 0, 00 e 0: 0--0 0,0 00 e SIPSINSIRO,ake,ke.0 e v prt t Joihuri - Sipsi - Suikku musta valk - musta Jukka Kolkka, Ähtäri JUKKA KOLKKA (A) Jan Räisänen Ku 0.0 00/,0a c c Jo.0 0/,a cc 0 Ju Kolkka K 0.0 00/ - hpl c c S.0 00/,ax 0 c c T.0 0/ 0, cc Yht: -- 0: 0--0,a,.00 e 0: --,0a,. e LINTAN LIKKA,0ake,ke.0 e v prt t Turo - Sysmän Linta - S.P. Keke pun musta kulta - pun Tuominen Kauko & Kantonen Otto, Sysmä TAPIO PERTTUNEN (aa) (Juha Kantonen)(C) Ju Torvinen J 0. 0/,x cc T Skutnabb K.0 000/, T Rautiainen M 0.0 00/, J 0.0 0/, cc L.0 0/,a cc Yht: --0 0: --0,a,.00 e 0: -0-0,0a,0.00 e NUGA ROLS,ake,0ke.00 e v vprn r Turon Into - Vilo-Pilkku - Kauhu musta pun kelt - musta pun kelt Heimo Mäkäläinen, Parikkala HENRI BOLLSTRÖM (ba) (Heimo Mäkäläinen)(C) A Laaksonen Ku. 00/,0a cc K.0 00/ -a hpl cc La.0 0/, cc J Kervinen Ku 0.0 0/, hlo cc A Laaksonen L.0 0/,a cc Yht: -- 0: 0--0,a,.00 e 0: -0-0 0,a 0,0.0 e CARMENIINA,ake,ke. e v prt t Viesker - Viroliina - Vinkaus musta sin - sin Jasnibs Ky, Kärkölä ARTO LAAKSONEN (aa) (Pertti Karhu)(C) A Laaksonen L 0.0 0/ 0,ax cc * L.0 0/ 0, cc 0 L.0 0/,x cc 0 K 0.0 00/,x cc L.0 0 0/, cc Yht: -- 0: 0-0-0,0a, 0 e 0: --0,a,.0 e HILIPEE,aly,ke.00 e v rt o Ramiini - Mini-Mimmi - Tähti-Tili sin kelt - kelt Jouni Uotinen, Joroinen KARI VENÄLÄINEN (da) (Erkki Kiiskinen)(C) He Bollström Ku. 00/,a cc Ku 0. 00/,a cc J.0 0/ -a hpl cc P Vehviläinen J.0 0/, cc M 0.0 00/,0a cc 0 A) 0- B) ----- C) -------
Ryhmäajo lämminverisille 0 m enint. 0 000 TOTO-III enint. 00 Palkinnot: 00,- 00, - 0,- 0, - (0,-) Lahti 0..0, Palkinnot: Ratanumero 00,- 00, = 0-0,- 0, - (0,-) MUSTA Lähtö VAAL. Toto- KARJALA duo- troikka -LÄHTÖ Lämminveriset ryhmäajo 0 m Karjala RUSKEA -lähtö enintään 00 e. P. 00 e. (00-00-0-0-0-0) 0 Yht: 0-- 0: 0-0-0,a, 00 e 0: 0--,a,.00 e FRANKLIN WEB 0:,ake,ke.0 e v trn r Donerail - Minkstole Hanover - Andover Hall musta valk pun - valk sin Team Kaksoisisku, Kotka IIKKA NURMONEN (da) (Jussi Rämö)(A) Ju Torvinen L.0 0/,a cc H 0.0 00/,a cc K Rosimo H.0 00/, cc H.0 00/,a cc J Launonen Lo.0 0 0/,a Yht: 0 0-- 0: 0--0,a.00 e 0: 0--,a,.0 e IT IS EXPRESS MAN,aly,ke.0 e v rn r Express It - Multi Marigold - Gate Open musta kelt - musta kelt Team Gold Express, Hämeenkyrö JUHA UTALA (aa) J Utala T 0.0 00/,a cc 0 H.0 00/,a cc F 0.0 0/,a cc M.0 0 00/,a cc L.0 0/,a c Yht: -- 0: 0-0-0,a 0 e 0: --0,a.00 e SPEJSAT B.M.W. (SE),ake,ke. e v tprn t Oeillet Rouge - Speed Queen Beemd - Kaliman vihr pun - vihr pun valk Leo Mönttinen, Lahti HANNU TORVINEN (da) (Leo Mönttinen)(B) S Raitala La.0 00/,ax He Pehkonen Ku.0 00/,a cc 0 A Hammar F.0 0/,a cc 0 Ju Torvinen L.0 0/,0ax c A Hammar R 0.0 00/,0ax cc Yht: -- 0: 0--0,a,.00 e 0: --,a,.00 e CAPO THE AMOUR,ake,ke.00 e v tprn r Amour Ami - Anastasia Sower - Ganymede orans musta - orans musta Capo Talli Oy, Hollola TOMMI KYLLIÄINEN (aa) (Mauno Mäntylä)(C) S Raitala K.0 00/,a cc J Saarela Tk 0.0 00/,x J Utala F 0.0 0/,ax cc 0 L 0.0 0 0/,a cc 0 J Saarela L.0 0/,a cc Yht: -- 0: 0-0-0,a 00 e 0: 0--0,a.00 e AIRBORN BEE (DK),aly,ke. e v tprn t Brandy Dei Fiori - Song of Winter - Gusto B. harm musta pun - musta pun Lumenmaa Eija & Savolainen Seppo, Hollola MARKKU IIVARI (A) (Seppo Savolainen)(C) M Iivari L.0 0/,0ax c c H 0. 00/,a cc L. 0/0,a cc H.0 0/,a cc 0 L.0 0/,a cc Yht: -- 0: 0-0-0,a 00 e 0: 0-0-0,a,0 0 e HAZEL HEN,ake,0ke.0 e v tprt t Simb Chaplin - Brave Finn - Choctaw Brave musta vihr - musta vihr Mikko Ellonen, Kouvola MARKO HEIKARI (ba) (Mikko Ellonen)(C) Mar Heikari L 0.0 0/,a cc S Markkula La.0 00/,0 0 cc J Utala K.0 00/,a cc Mar Heikari K.0 00/,a cc La.0 00/,a cc Yht: -- 0: 0-0-0,a, 00 e 0: -0-,a 0,.0 e TONNERRE D'INVERNE (SE) v rn r Quaker Jet - Destiny's Child - Pine Chip viin pun hopea - hopea viin pun Stone Park Stable, Helsinki ANTTI TEIVAINEN (da) (Martti Ropponen)(C),ake,ke. e An Veteläinen T 0.0 00/,0a cc M Ropponen T 0.0 00/,a cc An Veteläinen H.0 0/, cc A Teivainen T 0.0 00/,a cc T Säde T.0 00/,a 0 cc Yht: -- 0: 0-0-0,a, 0 e 0: 0--,a,.00 e DAIQUIRI WEB,aly,ke.0 e v prn r Donerail - Around Of Tomson - Diamond Way sin valk - sin valk Aki Keskinen, Kurikka ESA HOLOPAINEN (aa) (Aki Keskinen)(C) M Seittu Kt.0 0/, cc Pp 0.0 00/ 0, cc T.0 00/,a cc Hr 0.0 00/,a cc S Markkula P.0 00/,a cc Yht: 0-- 0: 0-0-0 a 0 e 0: 0--,a.0 e GEREMI BOKO (SE),aly,ke.0 e v trn r Yankee Glide - Monkey Ride - Express Ride sin valk - sin Toivonen Janne & Jesse & Jonna, Taipalsaari JYRKI TAMMIMETSÄ (aa) S Söderkvist Åb 0. 0/,a Hd. 0/,a Åb. 0/,a Jä. 0/,a Åb 0.0 0/ -a hll Yht: -- 0: 0 0--0,a,.00 e 0: --,a,.0 e SOUTHWIND MOJITA (US) v prn t Muscle Hill - Southwind Martini - Conway Hall musta hopea - musta hopea Mika Rauma Oy, Kalajoki JARKKO RISTIMÄKI (aa) 0,ake,ke.0 e J Ristimäki La.0 00/, cc T 0.0 00/,0a cc L.0 0/,a cc K 0.0 0/, cc L.0 0/0,a cc Yht: -- 0: 0-0-0,a 0 e 0: --,a,.0 e NELILYN RAPTOR,aly,ke.00 e v trn r Capetown Hall - Sj's Fantasy - S.J.'s Caviar vihr pun - vihr Koivunen Tapio & Ylänen Sinikka, Tampere JUKKA TORVINEN (da) (Kati Kuivakoski)(C) J Hurme F.0 0/,a cc Ju Torvinen H 0. 00/,a cc Tk. 00/, cc Tk 0.0 00/,a cc P.0 00/,a cc Yht: 0 -- 0: --,a,.0 e 0: 0-0-,a,.00 e HONEY AVENGER,ake,ke.0 e v rn t Le Monteil - Kiss Me Avenger - Super Arnie pun musta kulta - pun Team Aaltovoima, Orimattila TAPIO PERTTUNEN (aa) T Perttunen T 0.0 00/,a c c H.0 0 00/,a c c Tiia Viljanen K 0.0 00/0,0a c c T Perttunen Tk.0 0/, c c H Hietala Lo.0 0 0/,a c c Ryhmäajo lämminverisille 0 m TOTO-IV A) B) ----0-- C) --- A) - B) ----0- C) --- 0 Yht: --0 0: 0--,a.0 e 0: --0,0a.00 e DENNY CRANE 0:,0aly,ke.0 e v trn r Holiday Credit - Supersemlan - Super Arnie orans musta - orans musta Law-abiding Citizens, Mäntyharju TOMMI KYLLIÄINEN (aa) T Kylliäinen H.0 00/,a cc L.0 0/,a T.0 00/,ax c T 0.0 00/,a c T.0 00/,a c Yht: -- 0: -0-0,a.00 e 0: --0,a.00 e HOPE'S HUNTER,aly,ke. e v tprn o Frank The Hands - Marisa Hbd - Supergill sin valk pun - valk Toivo Värikoski, Sastamala JEROEN VAN CRAEN (aa) (Päivi Sirviö)(C) Ha Torvinen P 0.0 00/0 0,0a cc P 0.0 00/,a cc M Forss Tk 0.0 00/ 0,a cc Ha Torvinen J 0.0 0/,a cc 0 J van Craen R 0.0 00/,a 0 Yht: -- 0: 0 0-0-0 a 0 e 0: --,a.0 e LEON COGER,aly,ke. e v prt r Classic Response - Geraldine Coger - Speedy Tomali sin pun valk - sin valk Leivo Mikko & Timo, Sastamala EMMA VÄRE (ea) (Risto Väre)(A) E Väre H.0 00/0,a c c 0 F 0.0 0/,0a cc * Tk 0.0 00/,a cc * P.0 00/,a cc H. 00/,a cc Yht: -- 0: 0--,a.0 e 0: --,a,.0 e CAPO THE FLY,aly,ke. e v prn t Like A Prayer - Anastasia Sower - Ganymede sin valk - sin Esko Töyrylä, Lahti JYRKI TAMMIMETSÄ (aa) J Tammimetsä H.0 00/0,a K.0 00/,a cc L.0 0/,a cc K.0 00/,a cc Lo.0 0/,a cc Yht: -- 0: 0-0-0,a 0 e 0: 0--,a.0 e NELSON HILLY,ake,ke.0 e v prn r Coktail Jet - Sienna Hilly - Luvsamust pun sin - valk Petri Mäkinen, Hämeenlinna PETRI MÄKINEN (C) A Moilanen H.0 00/0,ax cc Pet Mäkinen H. 00/,ax cc 0 Tk 0.0 00/,a cc F 0.0 0/,a cc T 0.0 00/,a cc Yht: -0-0: 0 0--,a.00 e 0: --,a, 0.0 e ERICA EME (SE),ake,ke.0 e v tprn t Gidde Palema - Lazy Later - Texas musta sin valk - sin Johansson Cathy & Hila-Talli, Forssa VILLE TONTTILA (aa) (Cathy Johansson)(A) J Saarela H.0 00/,a cc V Tonttila H.0 00/,ax cc S Raitala F.0 0/,a hlo cc J Saarela Tk.0 00/ -a hpl c 0 L.0 0/,a cc Yht: -- 0: 0--0,a 0 e 0: 0-0-0,a 0 e GOOD GUY,aly,ke. e v mrn o Berto Primo - Rosa Nova - Barbeque sin valk lila - sin valk pun Kuhanen Katja & Ripatti Antti, Mikkeli MIKKO VALTONEN (A) (Antti Ripatti)(C) A Ripatti La 0.0 00/ -a hpl cc 0 K 0.0 00/,a cc J.0 0/,a cc K.0 00/,a c 00 Mi Valtonen K.0 00/,a cc 0 Yht: -- 0: -0-0,a.00 e 0: 0 --0,a,. e MAX THE FLAX (SE),aly,ly 0. e v prn r Sam Bourbon - Ciao Later - Buvetier d'aunou musta hopea - musta hopea Mika Rauma Oy, Kalajoki JARKKO RISTIMÄKI (aa) J Ristimäki T 0.0 00/,a cc 0 L.0 0/,a hlo cc L.0 0/ -a hpl cc 0 K.0 00/,0a cc L.0 0/0,a cc Yht: -- 0: --,a, 0.00 e 0: --,a,.00 e DREAM OF CELEBRITY,ake,ke.00 e v rn r Dream Vacation - Briso Celesta - Briso Robertto sin valk - sin valk Ready to Celebrate Team, Sotkamo ESA HOLOPAINEN (aa) E Holopainen H 0.0 00/,a c L.0 0/0 -a hpl cc H 0.0 00/,0a c K.0 00/,a c 0 L.0 0/,a c Yht: -- 0: 0 0-0-0 a 0 e 0: 0--0,a.0 e PESCO VELVET 0,ake,ke.0 e v prn r Don't Blink Twice - Sandy Velvet - Sandman Lobell viin pun hopea - hopea viin pun Asikainen E.& H.& P.& Pollari K.& Mononen K., Espoo ANTTI TEIVAINEN (da) (Esa Asikainen)(C) A Teivainen Tk 0.0 00/0,a cc T Kylliäinen F.0 0/,a cc A Teivainen P.0 00/,a cc K.0 00/,0a cc K. 00/,a cc 0 Yht: -- 0: 0-0-0,0a 0 e 0: 0 0--,a,. e GOLDEN LUXI,aly,ke. e v trn t Donerail - Nouvelle Cuisine - Supergill vihr pun - vihr pun valk Maisan Kimppa, Jyväskylä HANNU TORVINEN (da) (Christa Packalen)(B) Ju Torvinen H.0 0/, cc 0 Ha Torvinen S 0.0 0/,a cc Tk.0 0/0,ax 0 c L 0.0 0/,0a 0 cc L.0 0/ -a hpl cc Yht: -- 0: 0-0-0,a, 00 e 0: 0-0-,a,.00 e BRISSAC RAPIDE* (SE),ake,ly.0 e v trn r Sam Bourbon - Global Demon - Defi d'aunou musta valk pun - valk sin Tarja Perälä, Ylöjärvi IIKKA NURMONEN (da) (Carl Hägg)(C) Ky Nyman T 0.0 00/,ax cc A Moilanen T.0 00/,a cc J Saarela P 0.0 00/ -a hll cc S Markkula T.0 0/, cc A Moilanen T.0 0/, cc 0 PÄIVÄN DUO -VIHJE Lähtö /Duo-I) It Is Express Man Lähtö /Duo-II),,, riviä x = euroa Muista LÄHDÖSSÄ
Ryhmäajo kylmäverisille 0 m enint. 0 000 Lahti 0..0, Ratanumero = 0 Palkinnot: 00,- 00, - 0, - 0,- LILA AMATÖÖRIOHJASTAJIEN SM-LIIGA Lähtö Kylmäveriset ryhmäajo 0 m Amatööriohjastajien SM-liiga enintään 0 000 e. Juniorit Kokelaat C-lis. Etus. Suom. synt. P. 00 e. (00-00-0-0-0-0) Yht: --0 0: 0-0-0,a, 00 e 0: -0-,a,.0 e SUVIRUUSULI 0:,aly,ke. e v trt t Liising - Tuppuran Tuuli - Vokkerilla musta turkoosi - valk Anneli Jäppinen, Mäntsälä HENRY HIETALA (C) (Tapio Perttunen)(A) A) B) ---- C) - T Perttunen K.0 00/,a cc K 0.0 00/, cc T.0 0/, cc P.0 0/ - hpl cc F 0.0 0 0/, cc Yht: -- 0: 0 0-0-0 a 0 e 0: 0-0-0,a 0,0 0 e HALTIJA,ake,0ke.00 e 0v prt o Tuska-Poika - Mekki - Vispok musta - valk Halttunen Jukka & Äikäs Terhi, Jämsä JUKKA HALTTUNEN (C) T E Mäenpää R.0 00/,ax cc T.0 0 00/,a cc J Halttunen J.0 0/, cc T E Mäenpää S.0 00/,a cc L.0 0/ 0,0 cc Yht: 0 -- 0: --0,a m,.0 e 0: 0-0-,.0 e ERIKA KULTAMAA,ake,0kp.0 e v prt t Erikasson - Tantra - Tino sin pun kelt - kelt sin Team Diablo, Tuusula TEEMU KESKITALO (A) (Nora Palonen)(C) Ki Sundström Tk.0 0/,x 0 cc M Kullberg Ph.0 0/ m, cc Te Keskitalo Lo.0 0/, cc M Kullberg P 0.0 00/ m, cc M 0.0 0 00/ m- hpl cc Yht: -- 0: 0-0-0,a, 0 e 0: --,a,.0 e PAAKKARIN MYRSKY,aly,ke.00 e v prt o Saran Salama - Parne-Tyttö - Tähti-Vokker sin hopea - valk Paakkarin Talli, Mäntyharju VILLE MIKKANEN (A) (Jyrki Hyyryläinen)(C) V Mikkanen H 0.0 00/ - hpl * T 0.0 00/,0a cc H.0 00/,a 0 La.0 00/, La.0 00/ -a hpl Yht: -- 0: 0--0,a 0,.0 e 0: --0,a,.00 e VENNELMON TYYNE,aly,ke.0 e v tprt t Erikasson - Liisan Lilli - Jaanen Suikku musta orans - orans Hautanen Elina & Jussi, Kaarina JUSSI HAUTANEN (B) H Koivunen Tk 0.0 00/, cc H.0 00/,a cc O Koivunen F.0 0/ 0,x cc Ju Hautanen P.0 00/,a cc H 0.0 0/ cc Yht: 0 -- 0: 0--0 0,a,.0 e 0: 0-0-,a,.00 e TOSKAN VIRKKU,aly,ke.0 e v vprt t I.P. Vektori - R.R. Toska - V.T. Ajatus pun musta valk - pun valk musta Sari Sikkilä, Orimattila HENRY M BOLLSTRÖM (A) (Sari Sikkilä)(C) M Tonteri K 0.0 00/ -a hpl cc V Kuossari L.0 0/ m- hpl cc P Niveri K.0 0/, cc H M Bollström L 0.0 0/, cc M Tonteri Lo.0 0/, cc Yht: -- 0: 0-0-0 0,a 0 e 0: --,a.0 e VEMPUN VALTTI,aly,ke. e 0v tprt r Turkka K - Vempun Likka - Vekselin-Ero sin oranssi - musta Tammi Johanna & Sauli, Valkeakoski SAULI TAMMI (B) S Tammi F 0.0 0 0/,a c c * M.0 00/,a cc T.0 00/,a cc * T. 0 00/,a c c R 0.0 00/0 0,a cc Yht: -- 0: 0--,a,.00 e 0: 0 --,a,.0 e KORVEN LIIDERI,ake,ke.0 e v prt r Liising - Suikun Typy - Suikku sin valk teksti - sin Jm-Alltrans Oy, Kirkkonummi JUKKA MATTILA (A) A Teivainen H 0.0 00/, c c * Ju Mattila H.0 00/,a c c A Teivainen H.0 00/,x c c *0 L 0.0 0/, c c Ju Mattila R 0.0 00/,ax c c VAAL. VIHREÄ Ryhmäajo lämminverisille 0 m enint. 0 000 Palkinnot: 00,- 00, - 0, - 0,- (0,-) 0 Yht: 0 -- 0: 0-0-0,a 0 e 0: --,a,.00 e TIGER MINT 0:,ake,ke.0 e v trn r Wildwood Express - Gloria Waltter - Cold Comfort sin beige harm - valk sin Jarmo Kuusela, Hollola JUHANI TAPANI (aa) (Jarmo Kuusela)(C) J Tapani L. 0/,a 0 cc Jani Huusko La.0 00/,0a cc H.0 00/,a cc J Tapani K.0 00/,ax 0 A Laaksonen F.0 0/,ax cc 0 Yht: -- 0: 0-0-,a,.00 e 0: --,a,.00 e DARENA,ake,ke.0 e v mrn t Quite Easy - Doris Desiree - Lindy Lane viin pun hopea - hopea viin pun Eija Sällinen, Mänttä-Vilppula ANTTI TEIVAINEN (da) (Jarno Gynther)(C) Ha Torvinen J 0.0 0/,a cc T 0.0 0/,x cc 0 J.0 0/,a cc 0 He Bollström M.0 0/, cc E Holopainen L.0 0/,a cc 0 Yht: -- 0: 0 0-0-0 a 0 e 0: 0 0-0-0 0 e SIBIAN CR (IT),aly,ke.0 e v prt o Varenne - Princess Pine - Giant Victory musta valk pun - valk sin Hanna Korhonen, Muurame IIKKA NURMONEN (da) (Hanna Korhonen)(E) E Holopainen J.0 0/ -a hpl cc S Markkula L 0.0 0/ -a k cc Pek Korhonen J.0 0/ - kl cc k A Moilanen M 0.0 00/, kl cc hyl Pek Korhonen J 0.0 0/, kl hyv Yht: -- 0: 0-0-0,a 0 e 0: 0-0-0,a, e PHOTO GIRL (SE),ake,ke. e v prn t S.J.'s Photo - Lowkeyed - Enjoy Lavec vihr pun - vihr Palonen Nora & Pauli, Tuusula JUKKA TORVINEN (da) (Nora Palonen)(C) E Väre Pe.0 0/, cc Te Keskitalo T 0.0 00/,a cc O Koivunen F 0.0 0/,a cc N Palonen Pe.0 0/ - hll cc I Nurmonen L.0 0/ -ax hrp cc Yht: -- 0: --0,a,.0 e 0: -0-0,a,.0 e BIG LOVELY,ake,ke.0 e v m t Orlando Vici - Lovely Dream - Coktail Jet sin valk - sin Toni Lasila, Orimattila JYRKI TAMMIMETSÄ (aa) J Tammimetsä H 0.0 00/,a cc H.0 00/,a cc 0 H.0 00/0,a c H 0.0 00/,a cc M.0 0/, cc Yht: -- 0: 0-0-,0a 00 e 0: --,0a,.0 e LEEMARK'S EDEN,0ake,ke.0 e v tprn t Amour Ami - Early Rapide - Daguet Rapide pun musta valk - pun valk musta Ekroos Miia & Fagerlund Kristian & Mira, Hamina HENRY M BOLLSTRÖM (A) (Arto Fagerlund)(C) T Perttunen K. 00/,a cc 0 K 0.0 00/,a cc 0 K 0.0 00/,a cc K.0 00/,0a cc H M Bollström La.0 00/,a cc Yht: -0-0: -0-,a 0 e 0: 0-0-0,a 00 e CHIP MALIBU,ake,ke.0 e 0v prn t Pine Chip - Brook Malibu - Graduate Student musta sin valk - sin Karvinen Arto & Maarit & Anttonen Jarmo, Mäntsälä VILLE TONTTILA (aa) (Johanna Karvinen)(C) N Jokela J.0 0/ -a hpl cc V Tonttila La.0 00/ -a hpl cc A Moilanen H.0 00/ 0,x kl cc hyv V Tonttila K.0 00/,a cc 0 R 0.0 00/,a cc * Yht: -- 0: 0-0-0,a 0 e 0: 0--0,a.000 e STONE CAPES OHIO,ake,ke. e v mrn r Andover Hall - Enchanted Victory - Valley Victory sin valk - sin valk Mikkola Maini & Saku, Längelmäki ESA HOLOPAINEN (aa) (Saku Mikkola)(B) E Holopainen H.0 00/,a cc S Markkula L 0.0 0/,a cc A Teivainen H 0.0 00/,a cc Sak Mikkola J 0.0 0/, kl hyv A Teivainen R 0.0 00/,a cc Yht: -0-0 0: 0-0-0 a, 0 e 0: -0-0,a e NOTABLE* (US),ake,pi 0.000 e v rn r Muscle Hill - Impressive Kemp - Credit Winner vihr pun - vihr pun valk SRF Stable, Ruotsi HANNU TORVINEN (da) (Tapio Mäki-Tulokas)(B) M Forss T 0. 00/ - hpl cc F. 0/0,a cc H.0 0/,x cc F.0 0/ -a hpl cc * A Moilanen Tk.0 00/0 -a hpl cc Yht: -- 0: 0-0-,a, 0 e 0: 0--,a,.00 e LIKE FATAL LOVE 0,ake,ke.0 e v tprn t Like A Prayer - Feelet On Soul - Shippmate Hanover sin kelt - kelt Fanni's Team, Sastamala KARI VENÄLÄINEN (da) (Merianne Järvinen)(C) T Säde T.0 00/,0a cc J-P Irri H 0.0 00/,a cc T Säde F 0.0 0/,a cc K 0.0 00/,a cc 0 Tii Mikkola H 0.0 00/,a cc Yht: -- 0: 0-0-,a 0 e 0: -0-,a,. e HERE I GO AGAIN S (SE),ake,ly. e v prn t Quite Easy - C Svensson Ör 0. 0/ - hll Gracious Beauty - S.J.'s Caviar A Moilanen T.0 00/,a cc 0 kelt vihr - vihr F.0 0/,a cc Team Aikku, Loppi An Veteläinen T.0 00/ -a hpl ARI EVE (B) A Teivainen H 0.0 00/ -a hpl c (Reetta Eve)(C) Yht: -- 0: 0-0-0,a 0 e 0: 0--0,a.00 e JUNIOR MAGISTRATE (SE) v prn t Clerk Magistrate - Toscana Sund - Viking Kronos sin pun kelt - kelt sin Teemu Keskitalo, Myrskylä TEEMU KESKITALO (A),ake,ke. e Te Keskitalo L 0. 0/ -a k c c H M Bollström H.0 00/,0 kl c c hyv Te Keskitalo K.0 00/,a c c I Nurminen K 0.0 00/ -a hll c c Te Keskitalo La.0 00/,a c c 0 A) - B) ---- C) -0---.-.. Muista LÄHDÖSSÄ
Koelähtö klo.0, tas.ajo 0 m Yht: 0 0-0-0 0: 0 0-0-0 a 0 e 0: 0 0-0-0 0 e FREYA STARS 0: 0e v trn t Gentle Star - Mexican Kemp - Duran Hanover harm musta pun - musta pun Alhainen Ari & Laitinen Kirsi, Hämeenlinna MARKKU IIVARI (A) (Kirsi Laitinen)(C) J Saarela L. 0/, ol c c hyv Yht: 0 0-0-0 0: 0 0-0-0 a 0 e 0: 0 0-0-0 0 e FLORENTINO 0e v prn r Uno Di Jesolo - Stensro Florence - Lindy's Crown sin valk - sin valk Niklas Kallio, Mäntsälä ESA HOLOPAINEN (aa) (Jere Kallio)(C) J Kallio H 0.0 00/ - kl c c hpl Yht: 0 0-0-0 0: 0 0-0-0 a 0 e 0: 0 0-0-0 0 e LEGAL CREDIT LI 0e v trn r Holiday Credit - Legacy Crown - Buvetier d'aunou musta - musta Pursiainen Ahti & Ritva, Leppävirta ALEXIS PYYKKÖNEN (ec) (Tommi Kylliäinen)(A) J Ruotsalainen Ku.0 0/,x kl c c hyl Yht: 0 0-0-0 0: 0 0-0-0 a 0 e 0: 0 0-0-0 0 e COVER PRINCESS 0e v tprn t Love You - Under Cover Series - Majestic Son orans musta - orans musta Ylisuvanto Jouko & Niva Risto & Tervo Tommi, Rovaniemi TOMMI KYLLIÄINEN (aa) T Kylliäinen L 0. 0/,0 ol c c hyv Yht: 0 0-0-0 0: 0 0-0-0 a 0 e 0: 0 0-0-0 0 e HOW HIGH THE MOON 0e v prn r Quite Easy - Desideria Cashflow - Defi d'aunou musta raidat - musta pun Gustafsson-Kinnunen Jutta & Kinnunen Jorma, Kärkölä HARRI LIND (C) (Jorma Kinnunen)(C) Yht: 0-0- 0: 0 0-0-0 a 0 e 0: 0-0-0,a 0 e LABOULAYE LADY,ake,ke 0 e v tprn t Diesel Don - Artsy Hanover - S.J.'s Caviar vihr pun - vihr Hautala Veeti & Vesala Katri, Loppi JUKKA TORVINEN (da) (Hanna Hautala)(C) O Koivunen R.0 0/, cc P Lindroos P 0.0 00/,a 0 cc F.0 0/,a cc Ha Torvinen T.0 00/ -a k cc 0 E Väre T.0 00/ -x k Yht: 0--0 0: 0-0-0 a 0, 00 e 0: 0--0,.000 e SARIN ILO 0: 0,ke.00 e v prt r Pulssi - Hiskin Ilo - Kihin Hiski pun musta kulta - pun Sari Suomalainen, Inari TAPIO PERTTUNEN (aa) (Reijo Suomalainen)(C) T Perttunen M.0 0/,x hlo cc 0 H 0.0 00/ - hll cc H 0.0 0/ 0, cc Ks 0.0 00/ - hpl Lo.0 0/ - hll cc VERRYTTELYAJAT! Verryttelyaika edellisen lähdön maaliintulosta 0 minuuttia. Viimeinen verryttelyaika lähdön () kuusi jälkeen. VOITTAJATIIMIIN SATASELLA! Liity osaksi ravit & lätkä -yhteisöä ja omista ravihevonen yhdessä Lahden Pelicans -joukkueen kanssa. Osuuksien myynti starttaa toukokuussa. WWW.RAVILIIGA.FI SEURAAVAT RAVIT: SUUR-HOLLOLA VIIKONLOPPU.-..
OHJASTAJA- & VALMENTAJAkommentteja: Lähtö CAZADOR (Christa Packalen): Treenaa kotona tosi hyvin, mutta starteissa hevonen on ollut todella epävarma. Nyt Utala saa kokeilla, löytäisikö hän mitään ajatusta, jotta saataisiin se starteissa varmemmaksi. Jos ruuna malttaa ravata koko matkan, en kovin yllättyisi, jos se vähän pärjäisikin. Lähtö AMARETTO SCOOP (Jyrki Tammimetsä): Parantaa kaiken aikaa starttien myötä. Samoilla vehkeillä jatketaan kuin aikaisemmin ja hyvältä lähtöpaikalta on odotuksia kärkipäähän. YOUR SO VAIN (Reima Kuisla): On ollut treeneissä normaali viimeisimmän kokeen jälkeen. Harjoituksissa vauhdit ovat olleet maltillisia ja koelähtö oli ylivoimaisesti kovinta vauhtia, mitä sillä on ajettu. Jokimaalta löytyi aloitukseen sopivan näköinen lähtö, mistä on hyvä aloittaa kilpaileminen monen vuoden tauon jälkeen. Hevonen ei ole auton takaa mikään rakettiavaaja, mutta eiköhän pienessä lähdössä löydy nopeasti juoksupaikka. Sunnuntaina olisi tarkoitus ajaa ilman kaikkia kenkiä. Tietenkin ennakkoon on vaikea arvioida hevosen suorituskykyä, mutta uskon, että oriin pitäisi pystyä menemään hyvissä olosuhteissa täysi matka - välille. Lähtö GEREMI BOKO (Jyrki Tammimetsä): Tuli tammikuussa Suomeen ja on ollut pari kuukautta valmennuksessani. Se treenaa asiallisesti ja kovimmillaan olen ajanut sillä täyden matkan -vauhtia läpi. Tämä on vähän kokeilustartti, jotta nähdään tarkemmin, että missä mennään. Viime kilpailujen tapaan ajetaan kaikki kengät jalassa. Lähtö GOLDEN LUXI (Christa Packalen): Oli ensimmäiseen starttiin suoraan tauolta kovin laiska, minkä vuoksi sen varustukseen lisättiin viime starttiin kokolaput. Sitten virtaa tuli vähän liikaa, ja kun tammalla ei ollut obersekkiä, ravaamisesta ei tullut lähtötohinoissa eikä sen jälkeenkään oikein mitään. Nyt sunnuntaina lisätään sekki varustukseen ja laput pidetään päässä. Hevonen treenaa hyvin ja pystyy onnistuessaan nähtyä parempaan. 0
Lähtö - Troikka Ensimmäinen Troikka-vihje tehdään kahden voittajan varaan. GOLDEN LUXI kilpailee paljon tulosriviään paremmassa kunnossa, ja pystyy takarivin lähtöpaikasta huolimatta pärjäämään. DREAM OF CELEBRITY on esittänyt viime starteissa vahvaa virettä. Sopivassa seurassa ruuna on jälleen lähellä täysosumaa. I, ii,,,,, iii,,,,, Vihje yhteensä 0 riviä x 0,0 = 0,00 Lähtö - Troikka Toinen Troikka-pelataan lähtöön yhdeksän. Se laaditaan myös kahden piikin varaan. arttaavan BIG LOVELY kohtaa paljon aikaisempaa helpomman vastuksen, missä se pystyy palaamaan voittokantaan. NOTABLE omaa näihin sarjoihin mainiot vauhtivarat. Jos ruuna malttaa ravata koko matkan, niin se pystyy varmasti paljoon. I, ii,,,,, iii,,,,, Vihje yhteensä 0 riviä x 0,0 = 0,00 täkyn pelikohde BOSSES LADY - l Ravien avauslähdössä kilpaileva 0 BOS- SES LADY on aloittanut uransa lupaavasti ja Bosses Lilyn siskolla voi loppukaudesta olla mahdollisuuksia aivan ikäluokkansa suurkilpailujen finaaliin asti. Sopivassa rahasarjassa Tapio Perttusen valmennettava pystyy taas paljoon. Ostamme pelistä 0 % Winter Amiraal () sekä Credit To Love (). täkyn pelikohde IT IS EXPRESS MAN - l Kuudennen lähdön IT IS EXPRESS MAN kohtaa sopivan vastuksen, jossa sen pitäisi nykykunnossaan riittää helposti kahden parhaan joukkoon. Ostamme pelistä 0 % Geremi Boko () sekä 0 % Capo The Amour (), Spejsat B.M.W. () ja Nelilyn Raptor ().
NÄIN PELAAT TOTO-PELEJÄ VOITTAJA Valitse hevonen, jonka arvelet voittavan lähdön. Pienin panos on euro. Voittoina palautetaan pelivaihdosta %*. SIJA Valitse hevonen, jonka arvelet sijoittuvan kolmen ensimmäisen joukkoon. Jos lähtölistalla on alle hevosta, tulee pelatun hevosen sijoittua kahden ensimmäisen joukkoon. Pienin panos on euro. Voittoina palautetaan pelivaihdosta %*. KAKSARI Valitse kaksi hevosta, joiden arvelet tulevan maaliin kahtena ensimmäisenä. Hevosten keskinäisellä maaliintulojärjestyksellä ei ole merkitystä. Pienin panos on euro. Voittoina palautetaan pelivaihdosta %*. TROIKKA Valitse kolme hevosta, joiden arvelet tulevan ensimmäiselle, toiselle ja kolmannelle sille oikeassa maaliintulojärjestyksessä. Pienin panos on 0,0 euroa. Voittoina palautetaan pelivaihdosta 0%*. PÄIVÄN DUO Valitse voittajahevoset kahteen ennalta ilmoitettuun lähtöön. Pienin panos on euro. Voittoina palautetaan pelivaihdosta %*. TOTO / TOTO Valitse voittajahevoset seitsemään ennalta ilmoitettuun lähtöön. Toto-pelissä on kaksi voittoluokkaa ( ja oikein) ja Toto-pelissä kolme (, ja oikein). Toto- ja Toto-pelien pienin panoskoko on 0,0 euroa. TOTO / TOTO Valitse voittajahevoset kuuteen ennalta ilmoitettuun lähtöön. Toto-pelissä on kaksi voittoluokkaa ( ja oikein), Toto-pelissä kolme (, ja oikein). Toto- ja Toto-pelien pienin panoskoko on 0,0 euroa. TOTO Valitse voittajahevoset viiteen ennalta ilmoitettuun lähtöön. Toto-pelissä voittaa viisi oikein -tuloksella. Toto-pelin pienin panoskoko on 0,0 euroa. TOTO Valitse voittajahevoset neljään ennalta ilmoitettuun lähtöön. Toto-pelissä voittaa neljä oikein -tuloksella. Toto-pelin pienin panoskoko on 0,0 euroa. TOTO Valitse voittajahevoset kahdeksaan ennalta ilmoitettuun lähtöön. Toto-pelissä on kolme voittoluokkaa:, ja oikein. Toto-pelin pienin panoskoko on 0,0 euroa. Seuraavat ravit jokimaalla PERJANTAINA.. klo Lounasravit LAUANTAINA 0.. klo T-ravit SUNNUNTAINA.. klo T-ravit YLEISTÄ Toto/, Toto/, Toto, Toto ja Toto-peleihin voit osallistua myös porukkapelillä tai Salama-pikapelillä. T-peleissä on välillä tarjolla jackpotkierroksia, jolloin aiemmin jakamatta jääneet varat lisätään pelin voitonjakoon. TARKISTA PELIT Tarkista aina, että saat haluamasi Toto-pelin. Maksettua pelitositetta ei vaihdeta toiseen. Pelitosite on voimassa kolme () kuukautta. Säilytä pelitosite kuumuudelta suojassa. IKÄRAJA + Veikkauksen peleihin saavat osallistua vain vuotta täyttäneet henkilöt. Pyydettäessä ikä on todistettava viranomaisen myöntämällä henkilöllisyystodistuksella. Toto-pelejä ei voi ostaa velaksi eikä luottokortilla. PELAATKO LIIKAA? Pelaaminen on hauska ja jännittävä ajanviete kohtuullisesti harrastettuna. Jos epäilet, että pelaaminen on muodostunut sinulle tai läheisellesi ongelmaksi, ota yhteyttä peliongelmista kärsivien omaan puhelinpalveluun: puh. 000 00 0. www.peluuri.fi *Kotimaisten pelikohteiden palautusprosentti. SEURAAVAT TOTO-RAVIT JOKIMAALLA LAUANTAINA 0.. klo - Suur-Hollola-ajon välierät - Jokimaan Monte Tähti 0