19.-20.5.2018 HAMINA NORD Kaikkien rotujen NORD - koiranäyttely Virolahdella, Harjun Oppimiskeskus, os. Katariinankuja 19, Ravijoki Lauantaina 19.5. arvostellaan ryhmät 1, 3, 4, 7 & 8 Sunnuntaina 20.5. arvostellaan ryhmät 2, 5, 6, 9 & 10 Tervetuloa näyttelyymme! Oheisena on koirasi numerolappu, joka oikeuttaa koiran ja yhden henkilön sisäänpääsyyn sekä näyttelyn aikataulu, josta selviävät arvioidut rotukohtaiset arvosteluaikataulut. Rokotustodistusten tarkastus alkaa klo 8.00. Koirien tulee saapua näyttelypaikalle tuntia ennen ohjeellista arvosteluaikaa, kuitenkin viimeistään klo 13.00. Arvostelun jälkeen voi halutessaan poistua kaikki muut paitsi ROP-koirat, ROP-veteraanit sekä rotunsansa parhaisiin kasvattajaluokkiin kuuluvat koirat. Ryhmäkilpailut alkavat n. klo 15.00. Muistathan ottaa mukaan koirallesi näyttelynumeron, rekisterikirjan, rokotustodistukset, näyttelyhihnan, vesikupin ja vettä sekä makuualustan. Ulkoiluta koirasi kunnolla ennen näyttelypaikalle saapumista. Näyttelypaikalla jaetaan kakipusseja, joita toivomme tarvittaessa käytettävän. Huomioithan, Harjun näyttelyalue on savuton. Näyttelypaikka ja sisääntulo Näyttelypaikkana toimii Harjun Oppimiskeskus Osoite: Katariinankuja 19, 49980 Ravijoki, Virolahti Haminasta n. 18 km Vaalimaan suuntaan tietä E18 Risteys oik. (Ravijoki) oppimiskeskukseen n. 5 km HUOM! Koiria ei saa jättää kuumaan autoon! Autossa lämpötila voi kohota nopeasti tappaviin lukemiin. Näyttelyalueelle pääsee klo 8.00 alkaen. Näyttelyssä on purkupaikka, jolla on mahdollista jättää tavarat autosta, mutta auto pitää sen jälkeen siirtää välittömästi muualle. Näyttelyasettaja on itse vastuussa tavaroistaan. Näyttelyyn saapuvat koirat on oltava Suomen Kennelliiton sääntöjen mukaisesti rokotettuja sekä tunnistamismerkittyjä. Ilmoittautumismaksua ei palauteta puutteellisten rokotusten takia. Hinnat Luettelo: 7 euroa Pääsylippu: 5 euroa, alle12-v ilmaiseksi Alueella ei ole pankkiautomaattia, pyydämme varaamaan tasarahan. Tiedustelut Ilmoittautumisia koskevat tiedustelut: Showlink Oy, puh. 09-88730320, ark. klo 11.00-17.00 tai info@showlink.fi Muut tiedustelut ennen näyttelyä ja tiedustelut näyttelypäivinä: Jaana Metsola, p. 0500159258 jaana.metsola@pp.inet.fi Näyttelymme kotisivut www.bebops.fi/hamina Palkinnot Palkinnot ovat noudettavissa arvostelulipuketta vastaan palkintojenjakopisteestä. Palkintoja ei jälkikäteen toimiteta postitse.
Peruutukset Näyttelytoimikunta on joutunut tekemään joitain tuomarimuutoksia, jotka on merkitty aikatauluun *-merkillä. Peruutuksesta tuomarinmuutoksen vuoksi on ilmoitettava viimeistään 16.5. (postileima). Käytä viimeisen sivun lomaketta ja täytä pyydetyt tiedot koirasta ja omat tietosi. Laita liitteeksi koiran numerolappu sekä kopio kuitista. Ennalta varalle merkitylle tuomarille tehdyt siirrot on merkitty #-merkillä. Nämä rodut eivät ole oikeutettuja maksunpalautukseen. Mitattavat rodut Kaikkien tarkastettavien rotujen tarkastus ja mittaus suoritetaan ennen arvostelua ja koira kilpailee tässä näyttelyssä siinä rodussa mihin se siirretään. (Koskee mm. villakoiria, mäyräkoiria ja spitzejä). Rokotusmääräykset Ilmoittaessaan koiransa näyttelyyn näytteilleasettaja sitoutuu noudattamaan Suomen Kennelliiton voimassa olevia näyttelysääntöjä ja niitä täydentäviä ohjeita sekä rokotusmääräyksiä. Koiralla tulee olla rokotustodistus (rokotuskirja tai lemmikkieläinpassi), johon on merkitty rokotteen viimeinen voimassaolopäivä, koiran tunnistetiedot ja edelliset rokotukset. Jotta koira voi olla läsnä tapahtumassa, tulee koiralla olla voimassa seuraavat rokotukset: Penikkatautia vastaan koiran pitää olla rokotettu vähintään kaksi kertaa. Tehosterokotuksesta tulee tapahtuman hetkellä olla kulunut vähintään 21 vrk (kolmen viikon varoaika). Alle vuoden iässä annettu tehosterokotus on voimassa yhden vuoden. Vuoden iässä tai vanhempana annetut tehosteet ovat voimassa ko. rokotteen valmisteyhteenvedon mukaisesti. Raivotautirokotus (rabies): Koiran ensimmäisestä raivotautirokotuksesta tulee tapahtuman hetkellä olla kulunut vähintään 21 vrk (kolmen viikon varoaika). Alle vuoden iässä annettu rokotus on voimassa yhden vuoden. Vuoden iässä tai vanhempana annetut rokotukset ovat voimassa ko. rokotteen valmisteyhteenvedon mukaisesti. Vanhentuneen penikka- ja raivotautirokotuksen varoaika: Jos koiran rokotus on vanhentunut, tulee rokotus kaikissa tapauksissa uusia vähintään 21 vrk ennen tapahtumaa (kolmen viikon varoaika). Koira saa osallistua seuraavana päivänä varoajan päättymisen jälkeen eli 22. päivä rokotuksesta. Tartuntatauteihin liittyviä määräyksiä Jos koira sairastuu penikkatautiin, tarttuvaan maksatulehdukseen, kennelyskään tms. tarttuvaan hengitystieinfektioon, parvovirusripuliin tms. tarttuvaan mahasuolikanavan tulehdukseen, koira ei saa olla läsnä tapahtumassa ennen kuin se on ollut vähintään kaksi viikkoa oireeton. Sama rajoitus koskee myös saman talouden oireettomia koiria. Ulko- ja sisäloistartunnat on asianmukaisesti hoidettava ennen kuin koira voi olla läsnä tapahtumassa. Suomen lain vastaisesti typistetyt koirat eivät saa osallistua näyttelyyn. Tunnistusmerkintä Tunnistusmerkintä on pakollinen Kennelliiton virallisissa näyttelyissä, kokeissa ja kilpailuissa. Mikäli koiralla on siru, jota yleisimmät lukulaitteet eivät tunnista, on koiran omistajalla oltava mukanaan lukulaite, joka kyseisen sirun pystyy lukemaan. Jos tarkastuksessa löytyy koira, jota ei ole tunnistusmerkitty, tulee järjestäjän sulkea kyseinen koira pois tästä tapahtumasta. Antidoping-valvonta Suomen Kennelliiton valtuuston hyväksymät antidopingsäännöt ja dopingvalvonta koskevat kaikkia Suomen Kennelliiton myöntämiä näyttelyitä, kilpailuja ja kokeita.ajankohtaisinta tietoa osoitteessa www.kennelliitto.fi Toivotamme oikein mukavaa näyttelypäivää! Järjestäjä Kaakon Kennel-Kerho Ry
Arvosteluaikataulut - Schedules * = TUOMARIMUUTOS - CHANGE OF JUDGE # = SIIRTO ENNALTA VARALLE ILMOITETULLE TUOMARILLE - PRE-INFORMED RESERVE JUDGE LAUANTAI - SATURDAY KEHÄ 1... RING 1 Astrid Lundava, Estonia... Astrid Lundava, Estonia... 85 welsh corgi cardigan...welsh Corgi Cardigan...13 10:00 welsh corgi pembroke...welsh Corgi Pembroke...22 pumi...pumi...3 12:00 mudi...mudi...4 valkoinenpaimenkoira...white Swiss Shepherd Dog...9 saksanpaimenkoira...german Shepherd Dog...12 saksanpaimenkoira, pitkäkarvainen...german Shepherd Dog, long harsh outer coat...5 * belgianpaimenkoira, groenendael...* Belgian Shepherd Dog, Groenendael...8 * belgianpaimenkoira, tervueren...* Belgian Shepherd Dog, Tervueren...7 * belgianpaimenkoira, malinois...* Belgian Shepherd Dog, Malinois...2 KEHÄ 2... RING 2 Boris Spoljaric, Kroatia... Boris Spoljaric, Kroatia... 62 #labradorinnoutaja...#labrador Retriever...11 10:00 #lagotto romagnolo...#lagotto Romagnolo...5 australianpaimenkoira...australian Shepherd...9 australiankelpie...australian Kelpie...10 australiankarjakoira...australian Cattle Dog...3 12:00 beaucenpaimenkoira / beauceron...beauceron...2 brienpaimenkoira / briardi...briard...1 * itäeuroopanpaimenkoira...* East-European Shepherd...1 * sileäkarvainen collie...* Collie Smooth...13 * picardienpaimenkoira...* Berger Picard...1 * lyhytkarvainen pyreneittenpaimenkoira...* Short-haired Pyrenean Sheepdog...1 * lancashirenkarjakoira...* Lancashire Heeler...3 * owczarek podhalanski...* Tatra Shepherd Dog...1 * slovakiancuvac...* Slovakian Chuvach...1 KEHÄ 3... RING 3 Elisabeth Feuz, Switzerland... Elisabeth Feuz, Switzerland... 35 amerikanstaffordshirenterrieri...american Staffordshire Terrier...13 10:00 staffordshirenbullterrieri...staffordshire Bull Terrier...8 norwichinterrieri...norwich Terrier...4 norfolkinterrieri...norfolk Terrier...4 valkoinen länsiylämaanterrieri...west Highland White Terrier...4 * saksanmetsästysterrieri...* German Hunting Terrier...1 karkeakarvainen kettuterrieri...fox Terrier, Wire-haired...1 Marko Lepasaar, Estonia... Marko Lepasaar, Estonia... 31 australianterrieri...australian Terrier...12 12:15 irlanninterrieri...irish Terrier...3 airedalenterrieri...airedale Terrier...1 brasilianterrieri...brazilian Terrier...5 bedlingtoninterrieri...bedlington Terrier...3 kääpiöbullterrieri...miniature Bull Terrier...1 bullterrieri...bull Terrier...3 kerrynterrieri...kerry Blue Terrier...3 KEHÄ 4... RING 4 Hannele Jokisilta... Hannele Jokisilta... 46 * amerikankääpiökettuterrieri...* American Toy Fox Terrier...1 10:00 kultainennoutaja...golden Retriever...27
sileäkarvainen noutaja...flat Coated Retriever...5 espanjanvesikoira...spanish Waterdog...1 barbet...barbet...4 portugalinvesikoira...portuguese Water Dog...8 Reino Korpela... Reino Korpela... 26 * novascotiannoutaja...* Nova Scotia Duck Tolling Retriever...7 13:00 bretoni...brittany...1 punainen irlanninsetteri...irish Red Setter...1 gordoninsetteri...gordon Setter...1 italianseisoja...bracco Italiano...2 pointteri...english Pointer...1 stabijhoun...stabyhoun...1 karkeakarvainen saksanseisoja...wire-haired German Pointer...2 lyhytkarvainen saksanseisoja...short-haired German Pointer...5 lyhytkarvainen unkarinvizsla...hungarian Vizsla Short-haired...2 weimarinseisoja, lyhytkarvainen...weimaraner Short-haired...3 KEHÄ 5... RING 5 Joakim Ohlsson, Sweden... Joakim Ohlsson, Sweden... 42 cairnterrieri...cairn Terrier...14 10:00 vehnäterrieri...irish Soft Coated Wheaten Terrier...12 shetlanninlammaskoira...shetland Sheepdog...16 KEHÄ 6... RING 6 Marja-Leena Kurvinen... Marja-Leena Kurvinen... 37 mäyräkoirien mittaus...measurement of Dachshund... 9:45 kaniinimäyräkoira pitkäkarvainen...rabbit Dachshund, Long-haired...1 10:00 kaniinimäyräkoira lyhytkarvainen...rabbit Dachshund, Smooth-haired...1 kaniinimäyräkoira karkeakarvainen...rabbit Dachshund, Wire-haired...1 kääpiömäyräkoira pitkäkarvainen...dachshund, Miniature Long-haired...3 kääpiömäyräkoira lyhytkarvainen...dachshund, Miniature Smooth-haired...4 kääpiömäyräkoira karkeakarvainen...dachshund, Miniature Wire-haired...2 mäyräkoira, pitkäkarvainen...dachshund, Standard Long-haired...9 mäyräkoira, lyhytkarvainen...dachshund, Standard Smooth-haired...4 mäyräkoira, karkeakarvainen...dachshund, Standard Wire-haired...12 KEHÄ 7... RING 7 Petra Junehall, Sweden... Petra Junehall, Sweden... 39 englanninspringerspanieli...english Springer Spaniel...18 10:00 walesinspringerspanieli...welsh Springer Spaniel...11 clumberinspanieli...clumber Spaniel...2 fi eldspanieli...field Spaniel...1 kooikerhondje...nederlandse Kooikerhondje...2 irlanninvesispanieli...irish Water Spaniel...2 * tsekinpaimenkoira...* Chodsky Pes...1 * schipperke...* Schipperke...2 KEHÄ 8... RING 8 Siret Lepasaar, Estonia... Siret Lepasaar, Estonia... 60 borderterrieri...border Terrier...9 10:00 dandiedinmontinterrieri...dandie Dinmont Terrier...4 glen of imaalinterrieri...irish Glen Of Imaal Terrier...7 jackrussellinterrieri...jack Russell Terrier...13 11:00 parsonrussellinterrieri...parson Russell Terrier... 9 lakelandinterrieri...lakeland Terrier...3 manchesterinterrieri...manchester Terrier...3 englanninkääpiöterrieri...english Toy Terrier...1 skotlanninterrieri...scottish Terrier...4 silkkiterrieri...australian Silky Terrier...5 skyenterrieri...skye Terrier...2 KEHÄ 9... RING 9 Pietro Bottagisio, Italy... Pietro Bottagisio, Italy... 32 pitkäkarvainen collie...collie Rough...25 10:00
bordercollie...border Collie...7 Åsa Fröding Andersson, Sweden... Åsa Andersson, Sweden... 33 partacollie...bearded Collie...1 12:00 vanhaenglanninlammaskoira...old English Sheepdog...5 polski owczarek nizinny...polish Lowland Sheepdog...2 amerikancockerspanieli...american Cocker Spaniel...2 cockerspanieli...cocker Spaniel...21 yorkshirenterrieri...yorkshire Terrier...2 SUNNUNTAI - SUNDAY KEHÄ 1... RING 1 Astrid Lundava, Estonia... Astrid Lundava, Estonia... 43 englanninbulldoggi...bulldog...12 10:00 bernhardinkoira, pitkäkarvainen...saint Bernard Dog, Long-haired...4 bernhardinkoira, lyhytkarvainen...saint Bernard Dog, Short-haired...2 estrelanvuoristokoira, pitkäkarvainen...estrela Mountain Dog, Long-haired...3 keskiaasiankoira...central Asian Ovtcharka...1 appenzellinpaimenkoira...appenzell Cattle Dog...3 isosveitsinpaimenkoira...great Swiss Cattle Dog...3 cane corso...italian Cane Corso...3 dogo argentino...dogo Argentino...1 snautseri, musta...schnauzer, black...1 snautseri, pippuri & suola...schnauzer, pepper & salt...3 bokseri...boxer...7 KEHÄ 2... RING 2 Boris Spoljaric, Kroatia... Boris Spoljaric, Kroatia... 73 kiinanharjakoira...chinese Crested Dog...13 10:00 papillon...papillon...14 phalène...phalène...1 11:30 japanese chin...japanese Chin...5 kromfohrländer...kromfohrländer...1 bichon frisé...bichon Frisé...5 löwchen...little Lion Dog...7 lhasa apso...lhasa Apso...7 maltankoira...maltese...2 shih tzu...shih Tzu...8 coton de tuléar...coton de Tuléar...10 KEHÄ 3... RING 3 Elisabeth Feuz, Switzerland... Elisabeth Feuz, Switzerland... 57 havannankoira...bichon Havanais...23 10:00 villakoira, iso, harmaa, aprikoosi, punainen...standard Poodle, grey, apricot and red...2 villakoira, iso, musta, ruskea, valkoinen...standard Poodle, black, brown and white...3 villakoirien mittaus...measurement of Poodles... 11:45 villakoira, keskikokoinen, harmaa, aprik., punainen..medium Size Poodle, grey, apricot and red...7 villakoira, keskikokoinen, musta, ruskea, valkoinen..medium Size Poodle, black, brown and white...5 villakoira, kääpiö, harmaa, aprikoosi, punainen...miniature Poodle, grey, apricot and red...5 villakoira, kääpiö, musta, ruskea, valkoinen...miniature Poodle, black, brown and white...10 villakoira, toy...toy Poodle...2 KEHÄ 4... RING 4 Joakim Ohlsson, Sweden... Joakim Ohlsson, Sweden... 22 kiinanpalatsikoira, pekingeesi...pekingese...4 10:00 bolognese...bolognese...1 kääpiösnautseri, valkoinen...miniature Schnauzer, white...6 kääpiösnautseri, pippuri & suola...miniature Schnauzer, pepper and salt...3 kääpiösnautseri, musta-hopea...miniature Schnauzer, black and silver...5 kääpiösnautseri, musta...miniature Schnauzer, black...3 Harry Tast... Harry Tast... 43 mopsi...pug...12 11:30
tiibetinspanieli...tibetan Spaniel...11 tiibetinterrieri...tibetan Terrier...17 venäjänbolonka...russkaja Tsvetnaja Bolonka...3 KEHÄ 5... RING 5 Marko Lepasaar, Estonia... Marko Lepasaar, Estonia... 57 saluki...saluki...11 10:00 #saksanpystykorva, keeshond...#wolfsspitz (Keeshond)...10 siperianhusky...siberian Husky...11 japaninpystykorva...japanese Spitz...10 cavalier kingcharlesinspanieli...cavalier King Charles Spaniel...15 KEHÄ 6... RING 6 Petra Junehall, Sweden... Petra Junehall, Sweden... 50 tiibetinmastiffi...tibetan Mastiff...4 10:00 espanjanmastiffi...spanish Mastiff...1 bordeauxindoggi...dogue de Bordeaux...4 bullmastiffi...bullmastiff...3 pyreneittenmastiffi...pyrenean Mastiff...1 pyreneittenkoira...pyrenean Mountain Dog...2 newfoundlandinkoira...newfoundland...9 leonberginkoira...leonberger...12 landseer...landseer...2 hovawart...hovawart...12 KEHÄ 7... RING 7 Pietro Bottagisio, Italy... Pietro Bottagisio, Italy... 67 afgaaninvinttikoira...afghan Hound...17 10:00 irlanninsusikoira...irish Wolfhound...6 skotlanninhirvikoira...deerhound...3 englanninvinttikoira...greyhound...5 11:30 puolanvinttikoira...polish Greyhound...3 whippet...whippet...21 azawakh...azawakh...7 sloughi...sloughi...5 KEHÄ 8... RING 8... Pirjo Aaltonen... Pirjo Aaltonen... 38 berninpaimenkoira...bernese Mountain Dog...20 10:00 apinapinseri...affenpinscher...3 ranskanbulldoggi...french Bulldog...11 bostoninterrieri...boston Terrier...4 KEHÄ 9... RING 9... Siret Lepasaar, Estonia... Siret Lepasaar, Estonia... 64 chihuahua, lyhytkarvainen...chihuahua Smooth-haired...13 10:00 chihuahua, pitkäkarvainen...chihuahua Long-haired...30 - pennut...- puppies...5 - urokset...- dogs...12 - nartut...- bitches...13 italianvinttikoira...italian Greyhound...8 venäjänvinttikoira...borzoi...13 KEHÄ 10... RING 10 Åsa Fröding Andersson, Sweden... Åsa Andersson, Sweden... 49 chow chow...chow Chow...6 10:00 saksanpystykorva, pomeranian...zwergspitz (Pomeranian)...14 spitzien mittaus...measurement of Spitz... 11:00 saksanpystykorva, kleinspitz, muut värit...kleinspitz (Miniature Spitz), other colours...9 saksanpystykorva, kleinspitz, musta ja ruskea...kleinspitz (Miniature Spitz), black and brown...9 saksanpystykorva, mittelspitz, muut värit...mittelspitz (Medium size Spitz), other colors...5 saksanpystykorva, mittelspitz, valkoinen...mittelspitz (Medium size Spitz), white...6
KEHÄ 11... RING 11 Reino Korpela... Reino Korpela... 69 dalmatiankoira...dalmatian...16 10:00 rhodesiankoira...rhodesian Ridgeback...12 eurasier...eurasier...1 buhund...norwegian Buhund...1 amerikanakita...american Akita...13 11:45 akita...akita...8 shikokunkoira...shikoku...1 shiba...shiba...2 basenji...basenji...9 volpino italiano...volpino Italiano...3 länsigöötanmaanpystykorva...swedish Vallhund...3 KEHÄ 12... RING 12 Erja Nummi... Erja Nummi... 55 grand basset griffon vendéen...grand Basset Griffon Vendéen...6 10:00 petit basset griffon vendéen...petit Basset Griffon Vendéen...1 basset artésien normand...basset Artésien Normand...3 bretagnenbassetti...basset fauve de Bretagne...1 beagle...beagle...5 dreeveri...drever...1 suomenajokoira...finnish Hound...4 11:00 venäjänajokoira...russian Hound...1 karkeakarvainen istrianajokoira...coarse-haired Istrian Hound...1 pesukarhukoira...black and Tan Coon Hound...1 karjalankarhukoira...karelian Bear Dog...5 jämtlanninpystykorva...swedish Elkhound...8 harmaa norjanhirvikoira...norwegian Elkhound, grey...7 alaskanmalamuutti...alaskan Malamute...11 KEHÄ 13... RING 13 Hannele Jokisilta... Hannele Jokisilta... 57 lapinporokoira...lapponian Herder...6 10:00 suomenlapinkoira...finnish Lapponian Dog...13 suomenpystykorva...finnish Spitz...2 11:00 pohjanpystykorva...norrbottenspitz...3 itäsiperianlaika...east-siberian Laika...2 samojedinkoira...samoyed...20 portugalinpodengo, karkeakarvainen, pieni...podengo Portuguese Wire-haired Miniature...1 portugalinpodengo, sileäkarvainen, pieni...podengo Portuguese Smooth-haired Miniature...4 etnankoira...cirneco dell Etna...1 faaraokoira...pharaoh Hound...5 KEHÄ 14... RING 14 Marja-Leena Kurvinen... Marja-Leena Kurvinen... 52 Harjoitusarvostelija Maarit Hassinen; kääpiöpinseri...trainee judge Maarit Hassinen; Miniature Pinscher kääpiöpinseri...miniature Pinscher...17 10:00 pinseri...german Pinscher...2 tanskalais-ruotsalainen pihakoira...danish-swedish Farmdog...3 dobermanni...dobermann...5 rottweiler...rottweiler...11 11:30 shar pei...shar Pei...2 kanariandoggi...dogo Canario...3 broholminkoira...broholmer...3 tanskandoggi, keltainen ja tiikerijuovainen...great Dane, fawn and brindle...5 tanskandoggi, sininen...great Dane, blue...1
RYHMÄKILPAILUT - GROUP FINALS Näyttelyn loppukilpailut alkavat noin klo 15.00 ja järjestys voi muuttua. Esiarvostelu alkaa noin puolta tuntia aikaisemmin. LAUANTAI - SATURDAY FCI 1...Astrid Lundava FCI 3... Elisabeth Feuz FCI 4...Marja-Leena Kurvinen FCI 7...Reino Korpela FCI 8... Hannele Jokisilta Paras veteraani - Best veteran... Boris Spoljaric Paras kasvattajaryhmä - Best breeder s group...astrid Lundava SUNNUNTAI - SUNDAY FCI 2... Petra Junehall FCI 5... Marko Lepasaar FCI 6...Erja Nummi FCI 9...Siret Lepasaar FCI 10...Pietro Bottagisio Paras veteraani - Best veteran...astrid Lundava Paras kasvattajaryhmä - Best breeder s class... Harry Tast Best in Show... Pirjo Aaltonen Peruutan koirani osallistumisen Haminan koiranäyttelyyn 19.-20.5.2018 Mikäli haluat peruuttaa tulosi näyttelyymme tuomarimuutoksen vuoksi, ilmoita siitä meille kirjallisesti viimeistään 16.5. postileimatulla kirjeellä. Huomaathan että #:llä merkityt rodut ovat siirtoja ennakkoon ilmoitetulle varatuomarille, eivätkä oikeuta peruutukseen. If you wish to cancel your entry because of the change of judge (*-mark), please mail the filled in form below plus the ring card and copy of the payment receipt no later than May 16th 2018. Koiran nimi Dog s name Koiran rotu Breed Maksamani ilmoittautumismaksun Entry fee voi palauttaa tilille can be returned to my bank account Tilinumero Account number Saajan nimi Owner s name: Osoite Address Päiväys Date: Allekirjoitus Signature: Laita kuoreen tämä sivu numerolapun ja kuitin kera ja postita osoitteella: Fill in this form, enclose entry number and receipt and send to: Jaana Metsola, Kirkkovuorentie 600, 49570 Kannusjärvi Näyttelytoimikunnan on palautettava ilmoittautumismaksu neljän viikon kuluessa näyttelyn päättymisestä ja palautuksesta on oikeus vähentää käsittelykulut. Mikäli numerolappu ei ole liitteenä, näyttelytoimikunnalla on oikeus vähentää palautuksesta myös pääsylipun hinta.