Helsingin seurakuntayhtymä PÖYTÄKIRJA 5/2018 Yhteinen kirkkovaltuusto

Samankaltaiset tiedostot
Yhteinen kirkkoneuvosto päättää merkitä tuomiokapitulin päätöksen tiedoksi ja saattaa sen myös yhteiselle kirkkovaltuustolle tiedoksi.

67 Yhteinen pöytä ja elintarvikeavun uudistaminen sekä määrärahan myöntäminen uuden toimintamallin käynnistämiseen

Seurakuntayhtymän johtaja Teemu Laajasalo. Seuraavat kokoukset sovitaan kokouksessa.

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo sekä antoi kirkkolain mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen.

LUOTTAMUKSELLINEN

Puheenjohtaja päätti kokouksen ja antoi liitteen mukaiset oikaisuvaatimusohjeet

Puheenjohtaja päättää kokouksen sekä antaa oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen.

Vaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön hallussa.

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 )

Kirkkoherra Juha Rintamäki Seurakuntaneuvosto merkitsee selvityksen tiedoksi.

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 )

Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla.

Seurakuntaneuvosto merkitsee kirkkoherran päätösluettelon tiedoksi. Seurakuntaneuvosto merkitsi kirkkoherran päätösluettelon tiedoksi.

Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla ( Muutoksenhakukielto ( , )

Valitusosoitus. Muutoksenhakukielto

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Muutoksenhakuohje

Hankintaoikaisuun on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä asianosainen ja / tai kunnan jäsen.

Seuraavista päätöksistä ei kuntalain 136 :n mukaan saa tehdä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella.

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Kauniaisten kaupungin kirjaamosta (katso yhteystiedot oikaisuvaatimusohjeen alla).

1(5) Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle

Valitusosoitus. Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä valitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalain 136 (410/2015)).

HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS (Kynnysarvot ylittävissä hankinnois sa)

Valituskirjassa on ilmoitettava

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS

Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla ( Muutoksenhakukielto ( 92, 93, ) Muutoksenhakukielto hankinta-asiassa ( 96)

8 Espoon seurakuntayhtymän yhteisen kirkkovaltuuston aloite tilaajapalvelusta ja jakelulinjauksista

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Valitusviranomainen Päätökseen 5 tyytymätön saa hakea muutosta kunnallisvalituksella Helsingin hallinto-oikeudelta.

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Postiosoite: PL HELSINGIN KAUPUNKI. Faksinumero: (09) Käyntiosoite: Pohjoisesplanadi Puhelinnumero: (09)

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, osoite ja postiosoite:

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS

kirkkoherra, Munkkiniemi

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

PÖYTÄKIRJA. Paavalin seurakunnan seurakuntaneuvosto. Aika klo 18:00-19:59 Yläsali, Sammatintie 5, Helsinki

Lisätiedot Juha Jokinen, asiakasohjauksen päällikkö, puhelin: juha.jokinen(a)hel.fi. 1 Salassa pidettävä (JulkL 24 1 mom 25 k.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Rakentamispalvelu (Stara) 8/2014 Logistiikka Yksikönjohtaja

22, 23, 24, 26, 27, 28, 30, 31

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Helsingin kaupungin työterveys -liikelaitos

Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 134 :n mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla.

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Seuraaviin päätöksiin, jotka koskevat vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 91 :n mukaan hakea muutosta.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Opetusvirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Liikuntavirasto

Järvenpää Pöytäkirja 3/ ( 7) Lupajaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen

PÖYTÄKIRJA. Lauttasaaren seurakunnan seurakuntaneuvosto. Aika klo 14: klo 16:00 Kokous sähköpostitse

HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS MARKKINAOIKEUTEEN

Liite 3. Oikaisuohje ja valitusosoitus

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunta Asianro 1160/ /2013

VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä.

Muutoksenhakuohjeet. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisu- Pykälät ,

Muutoksenhaku Muutoksenhaku hankintapäätökseen, Palvelukeskuksen johtokunta

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Liikuntavirasto Hallintopalvelut Suunnittelupäällikkö

MUUTOKSENHAKUOHJEET / TELA

Lumenajo kaupunkialueella talvikaudella / Optio

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS

40 Herttoniemen, Mikaelin ja Vartiokylän seurakunnan yhteinen määräaikainen diakoniajohtajan virka

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Liikuntavirasto 8/2015 Kehittämisyksikkö Suunnittelupäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Opetusvirasto

se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen.

MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(7) Kirkkovaltuusto 3/ OSALLISTUJAT läsnä poissa

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 16 Keski-Suomen pelastuslautakunta

OIKAISUVAATIMUSOHJET JA VALITUSOSOITUS

187 Rovasti Pentti Miettisen irtisanoutumisilmoitus yhteisen. yhteisen seurakuntatyön johtajan virasta vanhuuseläkkeelle siirtymisen

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä. Muutoksenhakukiellot. Oikaisuvaatimusohjeet

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Pykälät: 23 27, 35, 36 ja 37. Pykälät: 28, 29, 30, 31, 32, 33 ja 34. Pykälät: 28, 29, 30, 31, 32, 33 ja 34

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Liitteenä nro 5 on esitys hankintapäätöksestä. Liite ei ole julkinen ennen lautakunnan hankintapäätöstä. Tämä pykälä tarkastetaan kokouksessa.

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 3/2016 1(7) Viestinnän johtokunta Kokous

PÖYTÄKIRJA. Munkkiniemen seurakunnan seurakuntaneuvosto. Aika klo 17:30-19:05 Munkkivuoren seurakuntatalo

Muutoksenhakuosoitukset

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

127 Sitoumus liittymisestä KL-Kuntahankinnat Oy:n toimistotarvikkeiden

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Sivu 17 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4

Muutoksenhaku Muutoksenhaku hankintapäätökseen, yleisten töiden lautakunta Otteet Otteen liitteet

Veriviljelyautomaatti

Muutoksenhaku Muutoksenhaku hankintapäätökseen, yleisten töiden lautakunta Otteet Otteen liitteet

Lisätiedot Eeva Rantala, hankinta-asiantuntija, puhelin: eeva.rantala(a)hel.fi. 1 Salassa pidettävä (JulkL 24 1 mom 25 k.

89, 94, 95, 96, 98, 99, 100. Valituskieltojen perusteet: 89, 94, 95, 96, 98, 99, 100. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään:

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Liikelaitosten johtokunta. :t 46, 47, 51, 52, 53, 54, 55, Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Tekninen lautakunta. :t 74, 86, 87. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS

PÖYTÄKIRJA. Munkkiniemen seurakunnan seurakuntaneuvosto. Aika klo 17:30-18:15 Paikka Munkkivuoren seurakuntatalo, Raumantie 3

Vetokaapit ISLAB 2A-tiloihin

Otteet Otteen liitteet Päätösluonnosteksti Muutoksenhaku hankintapäätökseen, HKLliikelaitoksen

MUUTOKSENHAKUOHJEET / TELA

PÖYTÄKIRJA 3/ (6)

PÖYTÄKIRJA 1 (9)

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Transkriptio:

Helsingin seurakuntayhtymä PÖYTÄKIRJA 5/2018 Yhteinen kirkkovaltuusto Aika 06.09.2018 klo 18:00-20:05 Paikka Seurakuntien talo, Engel-sali Saapuvilla olleet jäsenet Kaisa Raittila, puheenjohtaja Kai Ahola Alli Ailio Susanna Airola Sonja Alanko Viivi Ali-Löytty Jukka Annala Anki Arpiainen Riitta Asikanius Sirpa Asko-Seljavaara Kristiina Kartano Liisa Berghäll Johan Bärlund Liisa Elovainio Irja Eskola Leea Halmetoja Jorma Hentilä Miikka Hietaranta Juha-Pekka Hippi Poissa: 67-70 Pertti Hyvärinen Sirkku Ingervo Poissa: 59-65 Ville Jalovaara Poissa: 67-70 Raisa Jarkkola Ari Järvinen Tarja Kantola Saimi Kautonen Leena Kontula Samuel Kopperoinen Lauri Kopponen Maritta Laiho Anna Laine Jukka Rakemaa Ami Lainela Johanna Laisaari Antti Lanamäki Sanna Lehtinen Raija Lehtonen Jarmo Leppiniemi Tiina Lintunen Hedvig Långbacka Lotta Keskinen Pekka Majuri Pirjo Liisa Kangasniemi

Helsingin seurakuntayhtymä PÖYTÄKIRJA 2 (30) Anja Malm Petri Merenlahti Eero Minkkinen Hanna Mithiku Anna Munsterhjelm Liisa Mustajärvi Seija Muurinen Johanna Nuorteva Jaakko Ojala Jessi Orpana Matti Paavonen Risto Peltokorpi Matteus Pentti Christoffer Perret Tuula Pontela Poissa: 67-70 Lea Purhonen Heikki Pynnönen Timo Raittinen Ilari Rantakari Katrianna Raunio Jukka Relander Laura Rissanen Poissa: 67-70 Veronica Saarela Timo Sahi Leena Saastamoinen Kirsi Salo Pekka Salomaa Caroline Sandström Juha Saunamäki Maija-Liisa Seppä Petri Seppä Helena Seppälä Arja Sihvonen Juha-Pekka Sihvonen Seppo Kataila Anna-Maria Soininvaara Lari Ahokas Satu Sopanen-Helisalo Sini Suomalainen Juha-Matti Terämä Sini Terävä Eeva Tikka Ingmar Tollander Anhild Träskman Jukka Tuominen Tuula Tynjä Sirpa Tyrkkö Paavo Untamala Eeva Vallisaari Minna Valtonen Sinikka Vepsä Arto Virkkunen

Helsingin seurakuntayhtymä PÖYTÄKIRJA 3 (30) Wiking Vuori Tuulikki Vuorinen Saapuvilla oli 71 yhteisen kirkkovaltuuston jäsentä ja 6 varajäsentä. Muut saapuvilla olleet Margareta Back, vt. hallintojohtaja Kai Heinonen, kiinteistöjohtaja Pentti Miettinen, yhteisen seurakuntatyön johtaja Jukka Pakarinen, yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja Juha Rintamäki, seurakuntayhtymän johtaja Kirsi Wickström, lakimies, sihteeri Alkuhartaus Hedvig Stenman, ykn:n jäsen Kokous aloitettiin puheenjohtajan pitämällä hartaushetkellä. Ilmoitus kokouksesta asialuetteloineen on ollut nähtävänä ajalla 29.8. 6.9.2018 Helsingin seurakuntayhtymään kuuluvien seurakuntien ilmoitustauluilla sekä seurakuntayhtymän ilmoitustaululla. Kokouksesta on myös ilmoitettu Kirkko ja kaupunki -lehdessä 30.8.2018 ja Kyrkpressen-lehdessä 30.8.2018. Kokouskutsu ja esityslista on lähetetty kaikille yhteisen kirkkovaltuuston jäsenille. Asioiden nro 5-6, 10-12 kohdalla ei käytetty puheenvuoroja. Puheenjohtaja antoi valitusosoituksen. Kokouksen pöytäkirja pidetään nähtävänä seitsemännestä päivästä alkaen kokouksesta eli syyskuun 13. päivästä alkaen 30 päivän ajan seurakuntayhtymän kirjaamossa, Kolmas linja 22 B, kirjaamon aukioloaikana. Kokous päättyi klo 20.05. Kokouksen jälkeen oli kyselytunti klo 20.10.-20.15. Käytettiin kaksi puheenvuoroa.

Helsingin seurakuntayhtymä PÖYTÄKIRJA 4 (30) Allekirjoitukset Kaisa Raittila puheenjohtaja Kirsi Wickström sihteeri Pöytäkirjan tarkastus Pöytäkirja on tarkastettu ja hyväksytty. Helsinki 12.9.2018 Helsinki 12.9.2018 Viivi Ali-Löytty Caroline Sandström Pöytäkirjan nähtävänäolo Pöytäkirja on ollut yleisesti nähtävänä 13.9. 15.10.2018 seurakuntayhtymän kirjaamossa, Kolmas linja 22, ja sen nähtävänä pitämisestä on ilmoitettu seurakuntien kirkkoherranvirastojen ilmoitustauluille sekä seurakuntayhtymän ilmoitustaululle 29.8.2018 laitetulla ilmoituksella. Helsingissä 16.10.2018 Kirsi Wickström

Helsingin seurakuntayhtymä PÖYTÄKIRJA 5 (30) Käsitellyt asiat Liite Otsikko Sivu 59 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 6 60 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 7 61 Esityslistan hyväksyminen 8 62 Puheenjohtajan ilmoitukset 9 63 1 Helsingin seurakuntayhtymän lähipiiriselvitys 10 64 2 Tuomiokapitulin päätös yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtajasta ajalle 1.9.- 31.12.2018 12 65 3 Yhteisen seurakuntatyön johtajan määräaikaisen viran täyttäminen 13 66 4 Helsingin seurakuntien yhteinen varhaiskasvatussuunnitelma 2018 16 67 Yhteinen pöytä ja elintarvikeavun uudistaminen sekä määrärahan myöntäminen uuden toimintamallin käynnistämiseen 19 68 5 Kirkkohallituksen vahvistuspäätös yhteisen kirkkovaltuuston 8.3.2018 tekemään päätökseen (määräalan myyntiä koskeva 24 päätös ostajana Vantaan kaupunki) 69 6 Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulin vahvistuspäätös yhteisen kirkkovaltuuston 8.3.2018 18 tekemään päätökseen (Vantaan Asolassa sijaitsevan tontin 92-72-33-1 vuokraaminen Lujatalo 25 Oy:lle. Helsingin ja Vantaan seurakuntayhtymien päätökset. 70 7 Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulin vahvistuspäätös yhteisen kirkkovaltuuston 8.3.2018 17 tekemään päätökseen (Vantaan Tammistossa sijaitsevan tontin 92-51-106-2 vuokrasopimuksen uusiminen). Helsingin ja Vantaan seurakuntayhtymien päätökset. 26

Helsingin seurakuntayhtymä PÖYTÄKIRJA 6 (30) 59 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Helsingin seurakuntayhtymä PÖYTÄKIRJA 7 (30) 60 Pöytäkirjan tarkastajien valinta Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin valtuutetut Viivi Ali-Löytty ja Caroline Sandström.

Helsingin seurakuntayhtymä PÖYTÄKIRJA 8 (30) 61 Esityslistan hyväksyminen Esityslistan asioiden käsittelyjärjestys hyväksyttiin.

Helsingin seurakuntayhtymä PÖYTÄKIRJA 9 (30) 62 Puheenjohtajan ilmoitukset Asioiden käsittelyn pohjaksi otettiin yhteisen kirkkoneuvoston ehdotukset asioissa nro 5-12. Valtuutettu Salla Korhonen joka on edustanut Kannelmäen seurakuntaa, on muuttanut seurakuntansa alueelta pois ja täten menettänyt vaalikelpoisuutensa. Hänen tilalleen valtuusto-kauden loppuun on kutsuttu Sonja Alanko. Valtuutettu Katri Korolainen joka on edustanut Kallion seurakuntaa, on muuttanut seurakuntansa alueelta pois ja täten menettänyt vaalikelpoisuutensa. Hänen tilalleen valtuusto-kauden loppuun on kutsuttu Sini Terävä. Vapaaehtoistoiminnan työntekijät Hanna Lipasti-Raulus, Lauri Anttila ja Katri Kulmala esittäytyivät.

Helsingin seurakuntayhtymä PÖYTÄKIRJA 10 (30) 428/2018 63 Helsingin seurakuntayhtymän lähipiiriselvitys ehdotus Yhteinen kirkkovaltuusto merkitsee selvityksen tiedoksi. Merkittiin tiedoksi. historia Yhteinen kirkkoneuvosto 23.8.2018 253 ehdotus 1) Yhteinen kirkkoneuvosto päättää merkitä selvityksen tiedoksi ja käy keskustelun jatkotoimista. 2) Saattaa selvityksen tiedoksi yhteiselle kirkkovaltuustolle. ehdotus hyväksyttiin. Selostus Yhteinen kirkkoneuvosto kuuli 16.8.2018 kokouksessa Maura Audit Oy:n Petri Tahvanaisen selostuksen lähipiiriselvityksen keskeisimmistä havainnoista. Asia päätettiin siirtää käsiteltäväksi seuraavaan kokoukseen, jotta kirjallinen selvitys lausuntojen pohjalta ehtii valmistua ja sen voi merkitä tiedoksi. Helsingin yhteinen kirkkoneuvosto päätti 18.1.2018 teettää puolueettomalla tilintarkastusyhtiöllä seurakuntayhtymän erityistarkastuksen. Tarkastuksen toteuttajaksi valittiin tarjouskilpailun perusteella MAURA Audit Oy. Erityistarkastus koski luottokortti- ja matkalaskujen tarkastusta, josta raportoitiin YKN:lle 8.3. ja 22.3.2018. Erityistarkastukseen sisältyi myös erillisenä toimeksiantona seurakuntayhtymän lähipiiriselvitys. Toimeksiannossa selvitettiin seurakuntayhtymään liittyvää lähipiiriä ennalta nimettyjen henkilöiden osalta sekä tarkistettiin ja arvioitiin tämän lähipiirin kanssa mahdollisesti toteutettuja liiketapahtumia vuodelta 2017. Lähipiirin sidokset kartoitettiin ajalta 2015 2017 ja olennaisuusrajaksi asetettiin 1000 euroa.

Helsingin seurakuntayhtymä PÖYTÄKIRJA 11 (30) Liitteet 1 Helsingin seurakuntayhtymä lähipiiritapahtumat

Helsingin seurakuntayhtymä PÖYTÄKIRJA 12 (30) 490/2014 64 Tuomiokapitulin päätös yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtajasta ajalle 1.9.- 31.12.2018 ehdotus Yhteinen kirkkovaltuusto merkitsee tiedoksi. Merkittiin tiedoksi. historia Yhteinen kirkkoneuvosto 16.8.2018 229 ehdotus Yhteinen kirkkoneuvosto päättää merkitä päätöksen tiedoksi ja saattaa asian yhteisen kirkkovaltuuston tiedoksi. ehdotus hyväksyttiin. Selostus Liitteet Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli on määrännyt Vartiokylän kirkkoherra Jukka Pakarisen Helsingin seurakuntayhtymän yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtajaksi ajalle 1.9. 31.12.2018. 2 Pöytäkirjanote Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli 13.06.2018

Helsingin seurakuntayhtymä PÖYTÄKIRJA 13 (30) 574/2018 65 Yhteisen seurakuntatyön johtajan määräaikaisen viran täyttäminen ehdotus Yhteinen kirkkovaltuusto päättää 1) valita seurakuntayhtymän yhteisen seurakuntatyön johtajan määräaikaiseen tehtävään 1.1.2019-31.12.2021 valintatyöryhmän yksimielisesti ehdottaman kirkkoherra Stefan Forsénin. 2) että valinta on ehdollinen, kunnes tehtävään valittu on saanut tuomiokapitulilta kyseistä tehtävää koskevan virkavapauden. Käsittely Puheenjohtaja totesi, että valintatyöryhmä on yhteisen kirkkoneuvoston asettama. Päätettiin korjata kirjoitusvirhe ja poistaa päätösehdotuksen 1) kohdassa sana asettamansa. Käsittelyn aikana käytettiin 9 puheenvuoroa. ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. historia Yhteinen kirkkoneuvosto 23.8.2018 252 ehdotus Yhteinen kirkkoneuvosto päättää esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle 1) että se valitsee seurakuntayhtymän yhteisen seurakuntatyön johtajan määräaikaiseen tehtävään 1.1.2019-31.12.2021 asettamansa valintatyöryhmän yksimielisesti ehdottaman kirkkoherra Stefan Forsénin. 2) että valinta on ehdollinen, kunnes tehtävään valittu on saanut tuomiokapitulilta kyseistä tehtävää koskevan virkavapauden. ehdotus hyväksyttiin. Selostus Yhteisen seurakuntatyön johtaja, rovasti Pentti Miettinen ilmoitti 14.5.2018 päivätyllä kirjeellä eroavansa yhteisen seurakuntatyön johtajan virasta vanhuuseläkkeelle siirtymisen vuoksi 1.1.2019 alkaen.

Helsingin seurakuntayhtymä PÖYTÄKIRJA 14 (30) Viran täytön valmistelussa nähtiin tarpeelliseksi valita yhteisen seurakuntatyön johtajan määräaikaiseksi kolmeksi vuodeksi. Hakijoilla tuli olla kelpoisuus kirkkoherran virkaan. Helsingin seurakuntayhtymän yhteisen seurakuntatyön osalta on tällä hetkellä käynnissä toimintakulttuurin muutokseen liittyvä syvälle käyvä prosessi, jonka tuloksena yhteisen seurakuntatyön työskentelytapa ja työn organisointi tulevat perin pohjin muuttumaan. Tämän prosessin läpivieminen tulee edellyttämään erityisesti vahvaa muutosjohtamista, jotta muutos kyetään hallitusti viemään läpi ja uudenlainen toimintamalli vakiinnuttamaan. Määräaikaisella viralla pyritään saamaan tätä epäilemättä erittäin haastavaa vaihetta johtamaan henkilö, jolla on nimenomaan muutoksen läpiviemiseen tarvittavaa osaamista. Muutoksen läpiviennin ja vakiinnuttamisen jälkeen johtajalle asetettavien vaatimusten painopiste saattaa olla toinen. Tällöin virka luonnollisesti täytetään toistaiseksi, jollei määräaikaisuuden perustetta ole. YSK 2020 rakennemuutoksen läpivieminen on haasteellinen tehtävä. Kysymyksessä on merkittävä rakennemuutos, jonka jälkeen yhteisen seurakuntatyön luonne voi olla toisenlainen kuin nyt. Sen myötä yhteisen seurakuntatyön johtajan viran tehtävänkuva, rooli ja viranhaltijan kyvykkyyden kannalta olennaiset seikat voivat poiketa merkittävästi nykyisestä. Osana hanketta myös yhteisen seurakuntatyön johtamisrakenne arvioidaan uudelleen. Yhteinen kirkkoneuvosto asetti viran täyttämistä valmistelemaan valintatyöryhmän ja nimesi jäseniksi yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtajan Kaisa Raittilan ja varapuheenjohtaja Christoffer Perretin, yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtajan Marja Heltelän ja varapuheenjohtaja Jarmo Leppiniemen, yhteisen kirkkoneuvoston jäsen Riitta Asikaniuksen sekä yhtymän johtaja Juha Rintamäen. Rekrytoinnissa toimi konsulttina Personnell:sta Kari Sorvari. Valintatyöryhmä täydensi vielä kokoonpanoa kutsumalla mukaan tulevan yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtajan Jukka Pakarisen. Helsingin seurakuntayhtymän yhteisen seurakuntatyön määräaikainen virka julistettiin haettavaksi 18.6.- 16.7.2018. Määräaikaan mennessä saatiin 11 hakemusta. Lisäksi yksi hakemus tuli määräajan jälkeen, jota ei tästä syystä voitu hyväksyä mukaan käsittelyyn. Hakijoiden yhteenveto on esittelyn liitteenä. Valintatyöryhmän suorittaman hakemusten seulonnan perusteella haastatteluun valittiin hakijat numero 1, 2, 7 ja 9. Valintatyöryhmän suorittamien haastattelujen perusteella henkilöarviointiin valittiin yksimielisesti hakijat 1 ja 7. Psykologisen johtotason henkilöarvioinnin perusteella Stefan Forsén täytti parhaiten ko. tehtävän hoitamiselle asetetut valintakriteerit (johtamisvalmiudet ja yhteistyötaidot).

Helsingin seurakuntayhtymä PÖYTÄKIRJA 15 (30) Valintatyöryhmä esittää Stefan Forsénia valittavaksi yhteisen seurakuntatyön johtajan virkaan määräajaksi. Valintatyöryhmän esitys on yksimielinen. Mikäli tarvitaan virkavapautta, niin tuomiokapituli käsittelee asian sen jälkeen, kun valittava henkilö on tiedossa. Virkavapauden myöntäminen edellyttänee seurakunnan myönteistä lausuntoa. Liitteet 3 Yhteisen seurakuntatyön johtajan määräaikainen virka_hakijayhteenveto (ei-julkinen, muodostaa henkilörekisterin, JulkL 13 2 mom)

Helsingin seurakuntayhtymä PÖYTÄKIRJA 16 (30) 577/2018 66 Helsingin seurakuntien yhteinen varhaiskasvatussuunnitelma 2018 ehdotus Yhteinen kirkkovaltuusto merkitsee tiedoksi. Käsittely Päivi Vuorelma-Glad esitteli varhaiskasvatussuunnitelmaa. Käsittelyn aikana käytettiin 12 puheenvuoroa. Merkittiin tiedoksi. historia Yhteinen kirkkoneuvosto 14.6.2018 218 ehdotus Yhteinen kirkkoneuvosto 1) merkitsee tiedoksi kirkkoherrainkokouksen 6.3.2018 hyväksymän liitteenä olevan Helsingin seurakuntien yhteisen varhaiskasvatussuunnitelman 2018; 2) lähettää sen seurakuntaneuvostoille tiedoksi ja toimenpiteitä varten; 3) lähettää sen tiedoksi yhteiselle kirkkovaltuustolle. ehdotus hyväksyttiin. Selostus Mitä on laadukas varhaiskasvatus? Varhaiskasvatuksen tehtävänä on edistää lapsen kokonaisvaltaista kasvua, kehitystä ja oppimista yhdessä vanhempien kanssa. Tämä edellyttää aitoa osallisuuden kokemusta, perusteltuja pedagogisia valintoja sekä lämmintä ja avointa vuorovaikutusta lapsen, vanhempien ja kasvattajien välillä.

Helsingin seurakuntayhtymä PÖYTÄKIRJA 17 (30) Varhaiskasvatus seurakunnassa sisältää myös hengellisen ulottuvuuden, joka ilmenee pienen lapsen arjessa kaiken aikaa. Lapsen hengellisyyttä tulee vaalia erityisen sensitiivisellä tavalla yhdessä asioita ihmetellen ja pohtien. Koska lapsi oppii parhaiten itselleen merkityksellisten asioiden kautta, on kasvattajan aina mietittävä hengellisyys suhteessa lapsen mielenkiinnon kohteisiin ja muuhun kehitykseen. Laadukas varhaiskasvatus on uusimpien tutkimusten mukaan kaikista vaikuttavinta toimintaa lapsen tulevaisuutta ajatellen ja tätä tavoitellaan myös seurakuntien kaikessa toiminnassa lasten kanssa. Varhaiskasvatuksessa opitut tiedot ja taidot vahvistavat lasten osallisuutta sekä aktiivista toimijuutta, niin yhteiskunnassa kuin seurakunnassa. Varhaiskasvatusta Suomessa ohjaavat tekijät Varhaiskasvatuksen valtakunnallisista tavoitteista säädetään varhaiskasvatuslaissa. Sen tavoitteet ohjaavat Varhaiskasvatussuunnitelman perusteita, paikallista Helsingin kaupungin varhaiskasvatussuunnitelmaa, toimipaikkakohtaisia toimintasuunnitelmia ja lapsen varhaiskasvatussuunnitelman laadintaa, toteuttamista ja arviointia. Paikallinen suunnitelma tarkentaa valtakunnallisia perusteita, mutta ei sulje pois mitään lain, asetuksen tai varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden edellyttämää tavoitetta tai sisältöä. Varhaiskasvatuslaki 2015 ja sen tavoitteet Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016, Opetushallitus Helsingin varhaiskasvatussuunnitelma 2017, Helsingin kaupunki Toimipaikan toimintasuunnitelma Lapsen oma varhaiskasvatussuunnitelma Varhaiskasvatus Helsingin seurakunnissa Helsingin seurakuntien varhaiskasvatuksen toimintakulttuuri on kokonaisuus, joka rakentuu kristillisistä arvoista, normeista ja arvostuksista, oppimiskäsityksestä, pedagogiikasta, oppimisympäristön vuorovaikutuksesta, ilmapiiristä, arkikäytännöistä, ammatillisuudesta sekä kasvatustietoisuudesta ja koko yhteisön tavasta toimia. Varhaiskasvatus seurakunnan toimintana kytkeytyy osaksi kirkon itseymmärrystä. Ihminen nähdään Jumalan kuvaksi luotuna ja tarkoitettuna elämään yhteydessä häneen ja toisiin ihmisiin. Tätä hengellistä tehtäväänsä kirkko ja seurakunnat toteuttavat avoimesti ja kaikkia mukaan kutsuen. Varhaiskasvatuksessa hengellisyys on aina lapsen kokonaisvaltaista kasvua ja kehitystä sensitiivisesti huomioivaa. Lapsi ja perhe kohdataan kaikkine elämän- ja kasvukysymyksineen. Helsingin seurakuntien yhteisen varhaiskasvatussuunnitelma 2018:n synty

Helsingin seurakuntayhtymä PÖYTÄKIRJA 18 (30) Uuden valtakunnallisen suunnitelman 2016 sisällöstä ja merkityksestä seurakuntien työlle on käyty sen alusta lähtien yhteistä pohdintaa Helsingin seurakuntien varhaiskasvattajien kesken (ns. starttipäivät kaksi kertaa vuodessa, työstä vastaavien tapahtumat ja muu yhteinen työn käsittely). Keskusteluun ja koulutukseen on saatu tukea sekä kirkon omasta piiristä (mm. kirkkohallitus) että muualta varhaiskasvatuksen kentältä. Tärkeänä tavoitteena on ollut etsiä yhteistä ymmärrystä oman työn erityislaatuun, varhaiskasvatuksen sisällöllisiin kysymyksiin ja samalla uudistuvan yhteistoiminnan kenttään. Tämä yhteinen näkemys on syntynyt ja se on kirjattu asiakirjaan Helsingin seurakuntien yhteinen varhaiskasvatussuunnitelma 2018. Siinä seurakuntien varhaiskasvatus halutaan nähdä yhteisten valtakunnallisten tavoitteiden kanssa samaan suuntaan toimivana. Tähän yhteiseen tavoitteistoon tuodaan seurakuntien oman mission mukainen erityisosaaminen. Asiakirjassa kuvataan varhaiskasvatuksen lähtökohtia sekä yleisiä periaatteita suunnittelusta, järjestämisestä ja toteuttamisesta koko seurakuntayhtymässä. Yhteinen suunnitelma luo pohjan seurakuntien varhaiskasvatuksen pedagogiselle ajattelulle, jonka keskiössä on lapsi. Sen avulla seurakuntien työn laatu voidaan ilmaista sekä varhaiskasvatuksen ammattilaisille ja kumppaneille että lasten vanhemmille yhteisellä varhaiskasvatuksen käyttämällä käsitteistöllä. Yhteisessä varhaiskasvatussuunnitelmassa sekä seurakuntien sitä täydentävissä omissa yksityiskohtaisemmissa toimintasuunnitelmissa sitoudutaan samalla valtakunnalliseen Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016 asiakirjaan lapsesta, oppimisesta ja kokonaisvaltaisesta kasvun tukemisesta. Näin valtakunnallinen, seurakuntien yhteinen ja jokaisen seurakunnan oma suunnitelma yhdessä antavat vanhemmille tietoa varhaiskasvatuksen laadusta, periaatteista ja sisällöstä. Lapsiperheiden liikkuvuus Helsingissä ja erilaiset elämän tilanteet vaikuttavat lapsen hoito- ja kerhojärjestelyiden valintoihin. Lapsen ja perheen kannalta on siksi tärkeää, että eheä ja tasalaatuinen oppimisen polku toteutuu mahdollisuuksien mukaan myös seurakuntien toiminnassa lapsen siirtyessä varhaiskasvatuksen eri toimintamuodosta toiseen. Asiankirjan käsittely Prosessi on siis ollut varhaiskasvattajien yhteinen. Kirkkoherrat ovat käsitelleet sen kokouksessaan 16.1.2018, jonka jälkeen se on kirkkoherran päättämällä tavalla käsitelty seurakunnissa. Saadun palautteen perusteella suunnitelmaan tehtiin korjauksia. Korjattu versio käsiteltiin uudelleen kirkkoherrainkokouksessa 6.3.2018, jossa se hyväksyttiin. Lopullinen suunnitelma valmistui huhtikuussa ja suunnitelma viedään kirkkoherrojen päätöksellä tiedoksi seurakuntaneuvostoihin. Liitteet 4 HSRKY varhaiskasvatussuunnitelma 2018

Helsingin seurakuntayhtymä PÖYTÄKIRJA 19 (30) 635/2015 67 Yhteinen pöytä ja elintarvikeavun uudistaminen sekä määrärahan myöntäminen uuden toimintamallin käynnistämiseen ehdotus Yhteinen kirkkovaltuusto päättää hyväksyä yhteisen kirkkoneuvoston kokouksessaan 16.8.2018 päättämät kohdat 1-6. Käsittely Käsittelyn aikana käytettiin 16 puheenvuoroa. ehdotus hyväksyttiin. historia Yhteinen kirkkoneuvosto 16.8.2018 237 ehdotus Yhteinen kirkkoneuvosto päättää 1) palkata elintarvikeavun uuden toimintamallin käynnistämiseen kahden vuoden (2018-2020) määräaikaisen työntekijän, jonka tehtävänä on yhdessä verkoston kanssa luoda rakenteet uudenlaisen toiminnan tueksi, rakentaa tarvittavaa asiakasohjausjärjestelmää ja logistiikkaa, luoda suhteita lahjoittajiin sekä käynnistää toimintarakenteita seurakuntiin ja myöntää tätä tarkoitusta varten 126 000 euron määrärahan toimintakulttuurin muutoksen kustannuspaikalta 3931080011; 2) palkata elintarvikeavun uuden toimintamallin käynnistämiseen kahden vuoden (2018-2020) määräaikaisen työntekijän, jonka tehtävänä on käynnistää seurakuntien kanssa yhteisöruokailuja ja niiden ympärillä tapahtuvaa kohtaamista, vastata yhteisövalmennuksesta, konsultaatiosta ja koulutuksesta sekä ylläpitää eri toimijatahojen yhteistyötä ja myöntää tätä tarkoitusta varten 98 000 euron määrärahan toimintakulttuurin muutoksen kustannuspaikalta 3931080011; 3) palkata elintarvikeavun uuden toimintamallin käynnistämiseen kahden vuoden (2018-2020) määräaikaisen työntekijän, jonka tehtävänä on hoitaa hävikkiruuan kuljetus lahjoittajilta seurakuntiin ja myöntää tätä tarkoitusta varten 60 000 euron määrärahan toimintakulttuurin muutoksen kustannuspaikalta 3931080011; 4) hankkia elintarvikekuljetukseen soveltuva auto, joka mahdollistaa hävikkiruoan kuljetuksen seurakuntien yhteisöruokailuihin ja myöntää tätä tar-

Helsingin seurakuntayhtymä PÖYTÄKIRJA 20 (30) koitusta varten 25 000 euron määrärahan toimintakulttuurin muutoksen kustannuspaikalta 3931080011; 5) myöntää 30 000 euron toimintamäärärahan elintarvikeavun uuden toimintamallin käynnistämiseen toimintakulttuurin muutoksen kustannuspaikalta 3931080011; 6) sijoittaa palkattavat henkilöt ja elintarvikeavun uudistamisen toimintavastuun yhteisen seurakuntatyön diakoniaan; 7) kirkkovaltuuston 14.6.2018, 41 kohta C, tekemän päätöksen mukaisesti alistaa päätöskohdat 1-6 yhteisen kirkkovaltuuston hyväksyttäviksi. ehdotus hyväksyttiin. Selostus Yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyi kokouksessaan 14.6.2018, 41, lisämäärärahana 2,5 M toimintakulttuurin muutoksen kustannuspaikalle käytettäväksi määrärahaesittelyssä olleisiin kohteisiin. Tässä esitettävät määrärahan käyttökohteet sisältyvät yhteisen kirkkovaltuuston 14.6.2018 pidetyn kokouksen 41 :n esittelyn ehdotukseen 2.1. Yhteinen pöytä ja elintarvikeavun uudistaminen. Elintarvikeavun kehittämisen tausta Toimintakulttuurin muutoksen yhdeksi linjaukseksi on nostettu elintarvikeavun jakamiskäytäntöjen uudistaminen. Tavoitteena on löytää yhdessä eri toimijoiden kanssa vaihtoehtoisia ja helsinkiläiseen toimintaympäristöön sopivia keinoja ruoan jakelulle ilman kadulla jonottamista. Uuden toimintatavan tulisi myös vahvistaa osallisuutta ja yhteisöllisyyttä, vähentää ruokahävikkiä ja tarjota työllistymisen mahdollisuuksia. Helsingin seurakuntayhtymä osallistui kaupungin sosiaali- ja terveystoimen keväällä 2018 järjestämään Leipäjonoista yhteisöihin työpajoihin, joissa yhdessä ruoka-aputoimijoiden kanssa hahmotettiin nykytilannetta, mahdollisia uusia toimintamalleja ja kehittämisen reunaehtoja sekä tutustuttiin Vantaan Yhteisen pöydän hankkeeseen ja uusiin hävikkiruokaloihin. Työpajojen lisäksi on järjestetty neuvotteluja eri toimijaosapuolten välillä ja niihin osallistuivat mm. Myllypuron elintarvikeapu, Veikko ja Lahja Hurstin laupeudentyö Pelastakaa Suomen nuoret, Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimi, Helsingin Diakonissalaitos ja Helsingin seurakuntayhtymä. Yhteistyötä on tehty myös Vantaan Yhteisen pöydän ja Sitran kanssa.

Helsingin seurakuntayhtymä PÖYTÄKIRJA 21 (30) Nykytoiminnan arviointi Työpajoissa arvioitiin ruoka-aputoiminnan nykytilan vahvuuksia, heikkouksia, mahdollisuuksia ja uhkia. Vahvuutena nykytoiminnassa nähtiin toimijoiden vahva osaaminen, kustannustehokkuus ja verkostot. Heikkoutena tuli esiin henkilöstöresurssit ja asiakasohjauksen puute. Mahdollisuuksiksi nähtiin yhdessä tekeminen ja voimien yhdistäminen sekä tuotantokeittiöiden hyödyntäminen. Toiminnan uhkana nousi esiin rahoituksen epävarmuus ja hävikkiruuan riittävyys. Uusi toimintamalli Työpajoissa ideoidulta uudelta toimintamallilta odotetaan osallisuuden ja toimijuuden lisäämistä, joustavuutta, asiakkaan tarpeiden huomioimista, tehokkuutta, linkittymistä muuhun palvelujärjestelmään, erilaisia vaihtoehtoisia ratkaisutapoja sekä olemassa olevien resurssien hyödyntämistä. Myös palvelun saatavuutta, esteettömyyttä ja monikanavaisuutta haluttiin kehittää. Samoin nousi esiin tarve hyödyntää uusia teknologisia ratkaisuja ja digitalisaatiota. Kehitettävä toimintamalli koostuu seuraavista elementeistä: asiakasohjauksesta, logistiikkakeskuksista, ruuan jakelupisteistä, ruoka-avusta, kuljetuksesta, yhteisistä ruokailuista, vertaistuesta, kohtaamisista, toimijoiden yhteistyöverkostosta, työllistämisestä, sosiaaliohjauksesta ja tietoteknisistä ratkaisuista. Elintarvikeavun toimintaprosessi etenisi seuraavasti: - logistiikkakeskuksen autot hakevat hävikkiruokaa kaupoista, kaupan keskusvarastoista tai tukusta - tukut voivat myös tuoda tavaraa ja ruokaa logistiikkakeskukseen - hävikkiruoka varastoidaan, luetteloidaan ja punnitaan logistiikkakeskuksessa - logistiikkakeskus selvittää ruoka-avun jakajien kanssa kunkin jakelupisteen ja hävikkiravintolan tarpeet - keskus kuljettaa hävikkiruuan jakelupisteisiin ja hävikkiravintoloihin - keskus tekee sopimukset hävikkiruuan antajien kanssa sekä valvoo elintarvikkeiden kuljetusten ja varastoinnin turvallisuutta Ruoan jakelupiste - ilmoittaa tarpeensa logistiikkakeskukseen - jakaa ruoan sovittuna jakelupäivänä Hävikkiravintola/ruokala - ilmoittaa ruokatarpeensa logistiikkakeskukseen - valmistaa ruoan sovittuna päivänä - antaa ilmaista ruokaa tai perii ruoasta maksun. Logistiikkakeskusten määrää tulee suunnitella yhdessä Espoon ja Vantaan sekä nykyisten Helsingin toimijoiden kanssa. Helsingissä olisi hyvä

Helsingin seurakuntayhtymä PÖYTÄKIRJA 22 (30) olla ainakin yksi logistiikkakeskus. Alkuvaiheessa voitaneen hyödyntää Vantaan terminaalia. Logistiikkakeskus tarvitsee käyttöönsä kaksi isoa pakettiautoa ja yhden kylmäkuljetusauton. Henkilöstöä tarvitaan tavaroiden kuljetuksiin, varaston organisointiin ja siivoamiseen sekä hallintoon, verkoston rakentamiseen ja toiminnan johtamiseen. Lisäksi varaston, kuljetuksen ja ns. tilausten hallintaan tarvitaan tuotannonohjausjärjestelmä. Helsingissä on tällä hetkellä muutamia isoja ruoan jakelupisteitä: Myllypuron elintarvikeapu ja Hurstin jakelu sekä Pelastusarmeijan leipäjako ja ruoka-apu. Lisäksi Helsingissä ruokajakelua toteuttaa Malmin Saalem, Helsingin Saalem-seurakunta ja Andreas Helps-ruokajakelu. Yhteensä elintarvikejakelupaikkoja on neljätoista. Kehittämishankkeen periaatteena on, että elintarvikkeiden jakelu tapahtuu ilman ulkona olevia jonoja. Hävikkiruokaloita tai ilmaisia tai edullisia ateriamahdollisuuksia on Helsingissä noin 34 kappaletta, joista suurin osa on seurakuntien järjestämiä. Lisäksi tarjolla on yksityissektorin hävikkiravintoloita. Uuden toimintamallin tavoitteena on rakentaa maantieteellisesti kattava hävikkiruokaverkosto. Ruokailut järjestetään niin, etteivät ne erottele ruokailijoita; maksavat asiakkaat ruokailevat yhdessä ilmaista ruokaa saavien kanssa. Luodaan keskitetyn asiakasohjauksen toimintamalli, jossa sovituissa toimipisteissä todetaan asiakkaan ruoka-avun tarve ja määrä sekä selvitetään, onko henkilö tai perhe tarvitsemiensa yhteiskunnan palvelujen piirissä. Keskitetty asiakasohjaus auttaa toimijoita tunnistamaan paremmin erityistä tukea tarvitsevia asiakkaita ja ohjaamaan heitä sopivien palvelujen piiriin. Asiakasohjausta voidaan toteuttaa esim. seurakuntien diakonian, kaupungin sosiaalineuvonnan, asukastalojen sosiaaliohjauksen tai etsivän lähityön yhteydessä. Toimintamalliin sisältyy ruoka-aputoiminnassa olevien toimijoiden yhteistyön lisääminen. Helsinkiläisiä hyödyntää, jos toimintaa suunnitellaan ja koordinoidaan yhdessä, hyviä käytäntöjä jaetaan, eivätkä toimijat kilpaile keskenään. Samoin on hyvä sopia yhdessä ruokajakeluiden porrastamisesta ja aukioloajoista. Asiakkaat hyötyvät myös toimijoiden välisestä asiakastyön yhteistyöstä. Ideana on luoda yhtenäinen monitoimijainen prosessi, jossa avun tarve tunnistetaan, asiakas pääsee ruoka-avun ja palveluiden piiriin, yhteisölliseen toimintaan tai työhön. Ruoka-apua ei tarvitse enää jonottaa. Tarkoituksena on luoda kasvualustaa myös uusille toimintamalleille, mitkä liittyvät hävikkiruokaan, yhteiseen ruokailuun tai ruoka-apuun. Kustannukset ja aikataulu Ruoka-aputoiminnan järjestämiseen osallistuu tällä hetkellä satoja ihmisiä. Myös seurakuntien ja kaupungin sosiaalihuollon työntekijöiden työpanosta käytetään asiakastyössä. Lisäresursseja tarvitaan keskitetyn logistiikkakeskuksen toimintaan sekä toimijoiden verkostojen kehittämiseen. Logistiikkakeskuksen rakentaminen on suurin kustannuserä.

Helsingin seurakuntayhtymä PÖYTÄKIRJA 23 (30) Helsingin seurakuntayhtymän ja kaupungin sosiaali- ja terveystoimen kanssa käytyjen alustavien neuvottelujen perusteella kaupunki kantaisi päärahoitusvastuun hankkeesta, mutta myös seurakuntayhtymä olisi valmis resursoimaan hankkeeseen ja osallistumaan kustannuksiin. Hankkeelle on mahdollisuus hakea myös projektirahoitusta ja selvittää muita rahoitusvaihtoehtoja. Helsingin seurakuntayhtymän tulee olla aktiivinen ja vahvasti hanketta eteenpäin vievä toimijataho, joka yhdessä Helsingin kaupungin kanssa kehittää ruoka-aputoiminnan uudenlaista organisointia ja toteuttamista. Samalla seurakuntayhtymän tulee vahvistaa seurakuntien mahdollisuutta toteuttaa yhteisöllisiä ruokailuja, kehittää uudenlaisia ruoka-avun toimintatapoja sekä ottaa käyttöön yhteisölliset työtavat seurakunnan omassa työssä ja kansalaistoiminnan tukena. Jotta edellä kuvattu elintarvikeavun uusi toimintamalli saisi käynnistämiseen tarvittavaa lisäresurssia sekä seurakunnat tukea yhteisöllisten ruokailujen toteuttamiseen, uudenlaisten ruoka-avun toimintatapojen kehittämiseen ja yhteisöllisyyden vahvistamiseen, Helsingin seurakuntayhtymä osoittaa yhteisen kirkkovaltuuston kesäkuussa 2018 vahvistaman päätöksen mukaisesti diakonisen vaikuttavuuden vahvistamiseen tarkoitetun lisämäärärahan elintarvikeavun uudistamiseen. Lisämäärärahalla 1) palkataan työntekijä, jonka tehtävänä on yhdessä verkoston kanssa luoda rakenteet uudenlaisen ruoka-aputoiminnan tueksi eli olla mukana rakentamassa tarvittavaa asiakasohjausjärjestelmää ja logistiikkaa, luoda suhteita lahjoittajiin sekä käynnistää toimintarakenteita seurakuntien kanssa; 2) palkataan työntekijä, jonka tehtävänä on käynnistää seurakuntien kanssa yhteisöruokailuja ja niiden ympärillä tapahtuvaa kohtaamista, vastata yhteisövalmennuksesta, konsultaatiosta ja koulutuksesta sekä ylläpitää eri toimijatahojen yhteistyötä; 3) palkataan työntekijä, jonka tehtävänä on hoitaa hävikkiruuan kuljetus lahjoittajilta seurakuntiin (tähän tehtävään voidaan työllistää pitkäaikaistyötön ja hyödyntää mahdollista palkkatukea); 4) hankitaan elintarvikekuljetukseen soveltuva auto, joka mahdollistaa hävikkiruoan kuljetuksen seurakuntien yhteisöruokailuihin; 5) varataan toimintamäärärahaa ruoka-aputoiminnan kehittämiseen.

Helsingin seurakuntayhtymä PÖYTÄKIRJA 24 (30) 249/2013 68 Kirkkohallituksen vahvistuspäätös yhteisen kirkkovaltuuston 8.3.2018 tekemään päätökseen (määräalan myyntiä koskeva päätös ostajana Vantaan kaupunki) ehdotus Yhteinen kirkkovaltuusto merkitsee tiedoksi. Merkittiin tiedoksi. historia Yhteinen kirkkoneuvosto 16.8.2018 241 ehdotus Yhteinen kirkkoneuvosto päättää merkitä kirkkohallituksen päätöksen tiedoksi ja saattaa sen myös yhteiselle kirkkovaltuustolle tiedoksi. ehdotus hyväksyttiin. Selostus Liitteet Helsingin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto on kokouksessaan 8.3.2018 20 päättänyt osaltaan myydä noin 17 229 m2:n kokoisen määräalan Vantaan kaupungissa sijaitsevasta tilasta Räckhals, kiinteistötunnus 92-407-13-7 Vantaan kaupungille 60 301,50 euron kauppahinnasta. Helsingin seurakuntayhtymän osuus kauppahinnasta on 21 642,21 euroa. Kirkkohallitus on 20.6.2018 päättänyt vahvistaa Helsingin seurakuntayhtymän yhteisen kirkkovaltuuston 8.3.2018 20 asiassa tekemän päätöksen kirkkolain 14 luvun 4 :n 1 momentin ja 24 luvun 2 :n 1 momentin nojalla. 5 Pöytäkirjanote_Kirkkohallitus-Virastokollegio_20.06.2018

Helsingin seurakuntayhtymä PÖYTÄKIRJA 25 (30) 249/2013 69 Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulin vahvistuspäätös yhteisen kirkkovaltuuston 8.3.2018 18 tekemään päätökseen (Vantaan Asolassa sijaitsevan tontin 92-72-33-1 vuokraaminen Lujatalo Oy:lle. Helsingin ja Vantaan seurakuntayhtymien päätökset. ehdotus Yhteinen kirkkovaltuusto merkitsee tiedoksi. Merkittiin tiedoksi. historia Yhteinen kirkkoneuvosto 16.8.2018 242 ehdotus Yhteinen kirkkoneuvosto päättää merkitä tuomiokapitulin päätöksen tiedoksi ja saattaa sen myös yhteiselle kirkkovaltuustolle tiedoksi. ehdotus hyväksyttiin. Selostus Liitteet Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli on istunnossaan 13.6.2018 17 vahvistanut Helsingin seurakuntayhtymän yhteisen kirkkovaltuuston 8.3.2018 18 tekemän päätöksen, joka koskee Vantaan Asolassa sijaitsevan tontin 92-72-33-1 vuokraamista Lujatalo Oy:lle. Päätökseen ei kirkkolain 24 luvun 6 :n 3 momentin mukaan saa hakea muutosta. 6 Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulin päätös 17 /2018 13.6.2018

Helsingin seurakuntayhtymä PÖYTÄKIRJA 26 (30) 249/2013 70 Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulin vahvistuspäätös yhteisen kirkkovaltuuston 8.3.2018 17 tekemään päätökseen (Vantaan Tammistossa sijaitsevan tontin 92-51-106-2 vuokrasopimuksen uusiminen). Helsingin ja Vantaan seurakuntayhtymien päätökset. ehdotus Yhteinen kirkkovaltuusto merkitsee tiedoksi. Merkittiin tiedoksi. historia Yhteinen kirkkoneuvosto 16.8.2018 243 ehdotus Yhteinen kirkkoneuvosto päättää merkitä tuomiokapitulin päätöksen tiedoksi ja saattaa sen myös yhteiselle kirkkovaltuustolle tiedoksi. ehdotus hyväksyttiin. Selostus Liitteet Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli on istunnossaan 13.6.2018 18 vahvistanut Helsingin seurakuntayhtymän yhteisen kirkkovaltuuston 8.3.2018 17 tekemän päätöksen, joka koskee Vantaan Tammistossa sijaitsevan tontin 92-51-106-2 vuokrasopimuksen uusimista. Päätökseen ei kirkkolain 24 luvun 6 :n 3 momentin mukaan saa hakea muutosta. 7 Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulin päätös 18 /2018 13.6.2018

MUUTOKSENHAKUKIELLOT Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevat asia Pöytäkirjan pykälät: 59-64, 66, 68-70 Edellä mainituista päätöksistä, jotka koskevat vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kirkkolain 24 luvun 5 :n, eikä hallintolainkäyttölain 5.1 :n mukaan hakea muutosta. Julkista hankintaa koskevasta päätöksestä ei saa hankintalain 146.2 :n mukaan valittaa, jos päätös koskee yksinomaan hankintamenettelyn valmistelua. Sisäinen määräys Pöytäkirjan pykälät: Hankinta-asia Hallintolainkäyttölain 5.2 :n mukaan valitusta ei saa tehdä hallinnon sisäisestä määräyksestä, joka koskee tehtävän tai muun toimenpiteen suorittamista. Pöytäkirjan pykälät: Päätökseen hankinta-asiassa ei saa hakea muutosta kirkkolain nojalla oikaisuvaatimuksella tai kirkollisvalituksella, jos asia kuuluu markkinaoikeuden toimivaltaan. Mikäli hankinnan arvo ylittää hankintalain 25 :n mukaisen kynnysarvon, asia kuuluu markkinaoikeuden toimivaltaan. Soveltamisen kynnysarvot ovat (alv 0 %): 60 000 euroa tavarat, palvelut ja suunnittelukilpailut, 150 000 euroa rakennusurakat, 400 000 euroa sosiaali- ja terveyspalvelut (liitteen kohdat E1-4), 300 000 euroa muut erityiset palvelut (liitteen kohdat E 5-15), 500 000 euroa käyttöoikeussopimukset. Muu peruste, mikä? Pöytäkirjan pykälät: VALITUSOSOITUS Seuraaviin yhteisen kirkkovaltuuston päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Oikeus valituksen tekemiseen Valitusperusteet Valitusviranomainen Valitusaika Tiedoksisaanti Valituskirjelmän sisältö Kirkollisvalitus, pöytäkirjan pykälät: 65, 67 Hallintovalitus, pöytäkirjan pykälät: Valituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä seurakuntayhtymän jäsenseurakunta ja sen jäsen. Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on muuten lainvastainen. Valitus seurakunnan tai seurakuntayhtymän alistettavasta päätöksestä voidaan perustaa myös siihen, että päätös ei ole tarkoituksenmukainen. Helsingin hallinto-oikeus. Alistusasioissa valitusviranomainen on tuomiokapituli tai kirkkohallitus. Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua päätöksen lähettämisestä. Sähköistä tiedoksiantoa käytettäessä asiakirja katsotaan annetun tiedoksi kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Seurakunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja tai alistus- tai valitusviranomaisen päätös on asetettu yleisesti nähtäväksi. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei oteta lukuun valitusaikaa laskettaessa. Valituskirjelmässä, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava - päätös, johon haetaan muutosta - miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi - perusteet, joilla muutosta vaaditaan - valittajan nimi ja kotikunta - postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa. Valituskirjelmä on valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen omakätisesti allekirjoitettava. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituskirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Helsingin seurakuntayhtymä PÖYTÄKIRJA 2 (30) Oikeudenkäyntimaksu Valituskirjelmän toimittaminen Valituskirjelmään on liitettävä - päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä - todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta, sekä - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle. Asiamiehen, jollei hän ole asianajaja tai julkinen oikeusavustaja, on liitettävä valitukseen valtakirja. Muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksua tuomioistuinmaksulain (1455/2015) mukaisesti. Helsingin hallinto-oikeus, kirjaamo, pöytäkirjan pykälät: 65, 67 Radanrakentajantie 5, 00520 Helsinki Puhelin: 029 564 2000 Fax: 029 564 2079 Sähköposti: helsinki.hao@oikeus.fi Aukioloaika: 8.00-16.15 Alistusasioissa Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet. Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli, pöytäkirjan pykälät: Käyntiosoite: Bulevardi 16 B, V kerros, Helsinki Postiosoite: Bulevardi 16 B, 00120 Helsinki Fax: (09) 2340 3050 Sähköposti: helsinki.tuomiokapituli@evl.fi Porvoon hiippakunnan tuomiokapituli, pöytäkirjan pykälät: Käyntiosoite: Lukiokatu 2, Porvoo Postiosoite: PL 30, 06101 Porvoo Fax: (019) 585 705 Sähköposti: borga.domkapitel@evl.fi Kirkkohallitus, pöytäkirjan pykälät: Käyntiosoite: Eteläranta 8, Helsinki Postiosoite: PL 210, 00131 Helsinki Fax: (09) 1802 350 Sähköposti: kirkkohallitus@evl.fi HANKINTAOIKAISUOHJE Pöytäkirjan pykälät: Hankintaoikaisuoikeus Hankintaoikaisuaika Viranomainen Tiedoksisaanti Hankintayksikön päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun tyytymätön asianosainen voi tehdä hankintayksikölle kirjallisen hankintaoikaisun. Hankintaoikaisu on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Hankintaoikaisu osoitetaan hankintapäätöksen tehneelle toimielimelle tai viranhaltijalle. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua päätöksen lähettämisestä. Hankintaoikaisun sisältö Käytettäessä sähköistä tiedoksiantoa viestin katsotaan saapuneen vastaanottajalle sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä. Tällaisena ajankohtana pidetään viestin lähettämispäivää, jollei asiassa esitetä luotettavaa selvitystä siitä, että sähköinen viesti on saapunut vastaanottajalle myöhemmin. Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Hankintaoikaisu pannaan vireille kirjallisesti ilmoittamalla: - oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi - tiedot hankintaoikaisun kohteena olevasta päätöksestä - millaista oikaisua päätökseen vaaditaan - millä perusteilla oikaisua päätökseen vaaditaan Hankintaoikaisuun on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön hallussa.

Helsingin seurakuntayhtymä PÖYTÄKIRJA 3 (30) Hankintaoikaisun toimittaminen Hankintaoikaisu on toimitettava jäljempänä olevaan osoitteeseen virka-aikana ennen oikaisuajan päättymistä. Postiin hankintaoikaisu on jätettävä niin ajoissa, että se ehtii perille Helsingin seurakuntayhtymän kirjaamoon oikaisuajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Hankintaoikaisun voi toimittaa virka-aikana ennen oikaisuajan päättymistä myös sähköpostilla lähettäjän omalla vastuulla. Kirjaamon osoite on: Käyntiosoite: Kolmas linja 22 B, Helsinki Aukioloaika: 9-15 Postiosoite: Kolmas linja 22 B, 00530 Helsinki Sähköposti: kirjaamo.hsrky@evl.fi VALITUS MARKKINAOIKEUTEEN Pöytäkirjan pykälät: Oikeus valituksen tekemiseen Valitusperusteet Valitusaika Tiedoksisaanti Valituskirjelmän sisältö Hankintaa koskevan asian voi saattaa markkinaoikeuden käsiteltäväksi tekemällä valituksen se, jota asia koskee. Valituksen markkinaoikeuteen voi tehdä vain hankinnoista, jotka ylittävät hankintalain 25 :ssä määritellyn kansallisen kynnysarvon. on julkista hankintamenettelyä koskevien oikeusohjeiden vastainen. Valitus on tehtävä kirjallisesti 14 päivän kuluessa siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut kirjallisesti tiedon asemaansa vaikuttavasta ratkaisusta tai tarjousmenettelyn ratkaisusta ja sen perusteista sekä kirjallisen ohjeen asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi (valitusosoitus). Jos hankintayksikkö on tehnyt hankintapäätöksen jälkeen hankintasopimuksen hankintalain 130 :n 1 tai 3 kohdan nojalla noudattamatta odotusaikaa, valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa siitä, kun tarjoaja on saanut tiedon päätöksestä valitusosoituksineen. Valitus markkinaoikeudelle on tehtävä viimeistään kuuden kuukauden kuluessa hankintapäätöksen tekemisestä siinä tapauksessa, että ehdokas tai tarjoaja on saanut tiedon hankintapäätöksestä valitusosoituksineen ja hankintapäätös tai valitusosoitus on ollut olennaisesti puutteellinen. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua päätöksen lähettämisestä. Käytettäessä sähköistä tiedoksiantoa viestin katsotaan saapuneen vastaanottajalle sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä. Tällaisena ajankohtana pidetään viestin lähettämispäivää, jollei asiassa esitetä luotettavaa selvitystä siitä, että sähköinen viesti on saapunut vastaanottajalle myöhemmin. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei oteta lukuun valitusaikaa laskettaessa. Valituskirjelmässä on ilmoitettava: Oikeudenkäyntimaksu - valittajan nimi ja kotikunta - postiosoite ja puhelinnumero, joihin asian käsittelyä koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa - päätös, johon haetaan muutosta - miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi - perusteet, joilla muutosta vaaditaan. Puitejärjestelyyn perustuvan hankinnan osalta valituskirjelmässä on esitettävä, minkä vuoksi käsittelylupa tulisi myöntää. Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä taikka jos valituksen laatijana on muu henkilö, on valituskirjelmässä ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Valituskirjelmään on liitettävä: Valituskirjelmän toimittaminen - päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä - todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisajankohdasta - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle. Asiamiehen, jollei hän ole asianajaja tai julkinen oikeusavustaja, on liitettävä valitukseen valtakirja. Markkinaoikeuden käsiteltäväksi valituksella voidaan saattaa hankintalaissa tarkoitettu hankintayksikön päätös tai hankintayksikön muu hankintamenettelyssä tehty ratkaisu, jolla on vaikutusta ehdokkaan tai tarjoajan asemaan. Markkinaoikeuden käsiteltäväksi valituksella ei voida saattaa hankintayksikön sellaista päätöstä tai muuta ratkaisua, joka koskee yksinomaan hankintamenettelyn valmistelua, hankinnan jättämistä osiin jakamatta tai yksinomaan halvimman hinnan käyttämistä kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteena. Muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksua tuomioistuinmaksulain (1455/2015) mukaisesti.

Helsingin seurakuntayhtymä PÖYTÄKIRJA 4 (30) Valitus on toimitettava markkinaoikeudelle osoitettuna osoitteeseen: Postiosoite: Radanrakentajantie 5, 00520 Helsinki Puhelin: 029 564 3300 Fax: 029 564 3314 Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi Aukioloaika: 8.00-16.15 Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet. Yksityiskohtainen valitusosoitus liitetään pöytäkirjan otteeseen.