n n n ' T T O TA V T TT TT T I i L T ) 30.12.2014 80/221 /2013 Kunnille, kuntayhtymille, rekis teröidyille yhteisöille ja säätiöille sekä kansalaisopistojen, kans anopistojen, liikunnan koulutuskes kus ten ja s ekä kes äyliopis tojen ylläpitäjillc PÄÄTÖS OPETUS- JA KULTTUURITOINTA VARTEN KUNNIi,LR KÄYTI'ÖKUSTANNUKSIIN MYÖNNETTÄVÄN VALTIONOSUUDEN SEKÄ KUNTAYHTYMILLE, REKISTERÖIDYILLE YHTEISÖILLE JA SÄÄTIÖILLE MYÖNNETTÄVÄN RAIIOPIUKSEN TARKISTAMISESTA VUODELLE 2014 Opetus- ja kulttuuriministeriö on opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) 50 :n ja 57 :n 3 momentin sekä va paasta sivistystyöstä annetun lain (632/1998) 16 :n noja lla tänään tarkistanut kunnille vuodeksi 2014 my' önnetyn valtionosuuden sekä kuntayhtymille, rekisteröidyille yhteisöille ja säätiöille vuodeksi 2014 myötmetyn rahoituksen vuoden 2014 keskimääräisen oppilas- ja opiskelijamäärien mukaiseksi liitteenä olevan raportin (VOP 6OS 14) sarakkeen 01 mukaisesti. Ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjien valtionosuutta tai rahoitusta tarkistettaessa on otettu huomioon ammatillisesta koulutuksesta annetun lain (630/1998) 9 :n mukaisessa koulutuksen jäijestämisluvassa määrätty opiskelijoiden vuotuinen enimmäismäärä. Päätöksessä on otettu huomioon ammatillisesta aik uiskoulutuksesta annetun lain (631/1998) 5 :n 2 momentin nojalla oppisopimusk oulutuksena :c tc u. t' aaalle a:mmatill isel;e lisäkoulutukselle määrätty oppisopimusten Päätöksessä on korjattu valtionosuuden/rahoiatksen määrää eräiden koulutuksen järjestäjien/ylläpitäjicn osalta hallintolain (434/2003) 50 ja 51 :n nojalla. Tämä päätös korvaa opetus- ja kulttuuriministe riön 4.8.2014 tekemän päätöksen (Dnro 8 0/221/2013) opetus- ja kulttuuritointa varten kurmille käyttökustannuksiin myönnettävästä valtionosuudesta sekä kuntayhtymille, rekisteröidyille yhteisöille ja säätiöille myönnettävästä rahoituksesta vuodelle 2014 oheisessa liitteessä mainittujen kuntien, kuntayhtymien, rekisteröityjen yhteisöjen ja säätiöiden osalta. Opetus- ja kulttuuriministeriö Undervisnings- och kutturnlinisiericl mwt:nineau. i Meri:11l6nkatu 10. Hets,nki 1 PL 20, 00023 Vaaåneuiosto SjöNv'S; tatan 10, Heleinglore 1 P8 29. 00023 Stalmådel Puh. 0 _f: 1 fn 0 295330 034 1
Oikaisuvaatimusosoitus on tämän päätöksen liitteenä. Opetus- ja kulttuunministeriölle osoitettu oikaisuvaatunus tulee `cimit:aa Opelushallimkeen osoitteella Opetushallitus, Rahoitus, PL 330, 00531 HELSINKI. Kansliapäällikön sijainen, korkeakouluneuvos Ari Saarinen. Ylitarkastaja Riitta I.ehtomaa LIITTEET TIEDOKSI Raportti VOP6OS14 Oikaisuvaatunusosoitus (DNRO 15/091/2012) Valtiovaraintninisteriö/Kunta- ja aluehallinto-osasto Op etushal l itus/rahoi tus Suomen Kuntaliitto
Vi,:, l'io NO SUUS /RAR(:i 1 'ru5 5 UVELLUS 2 0 1 4 * * - OP ET US- J A KIJL'I' UURLTO I1: 1 * * * PVI4: 1 6. 1 2. 2 0 1 4 * * * V CP, CS 14 **., VALTICNCSUL:6/RA1 1 OI TUS KÄYT T ÖKIS'_ ::NNUKS:IN (EIJROA}. (L I I T E OP ET US - J A 0 1 02 Va l t i o n o s u u s e3 Ra h o i t u k s e n Koulutuksen järjestäjä `.'alti.enosuus /rahoitus /rahoitus aiemmin nuutos aiempaar. - - - - - - - - - - - - - - 00 4 75 3 koin mun - 6 2 8. 3 4 1-5 ' 1 2. 2 1 6-5 6. 7 2 5 0 0 4 8 0 3 1,, ; i k u n t a - 4 8 6-5 1 9 939 004813 M.-i skun kunta 33 56 6-2. 5 8 9. ' 3 5 6-2. 6 1 4. 2. 5 " 7 2 4. 9 0 1 00 48 3 '3 Me ri j är v en k u nt a 307. 3CC - 3 1 :. ' : 3 4 4. 2 3 4 0 0 4 8 4 3 M e r i k a r v i a n k u n t a -62. 696-7 9. 5 5 2 1 6. 8 5 6 0 0 4 8 9 3 M i e h i k k ä l ä n k u n t a - 6 2 8. 7 3 3 6 5 4. : 6 7 25 434 00 4 9 1 3 M i k k e l i n k a u p u n k i - 4. 4 0 2. 1 1 4-3. 8 6 1. 5 4 5 5 4 0. 00 4 9 4 3 M u h o k s e n k u n t a 5 6 9-1. 1 9 7. 0 1 3-1. 3 6 3. 8 9 1 1 6 6. 8 7 6 00 4 95 3 M u 1 t i a n k u n t a - 5 9 8. 5 5 4-5 9 6. 2 9 3. 2. 2 6 1 00 4 9 8 3 K u o ni o n k u n t a - 6 7. ' 1 6-1 0 8. 0!: 6 4 0. 9 4 3 00 50 03 R- uu r am en ku nt a - 1. 5 6 9. 2 3 7-1. 7 3 9. 2 6 2 170 0 2 ; 005033 Mynämäen kunta - 6 7 1. 2 2 3-6 0 4. 6 5 9-6 9.. 5 6 4 0 0 5 0 4 3 M y r s k y l ä n k u n t a -6 22. 8: 6-6 2 1. 1 8 9 00 5 0 5 3 M a n t s a l ä n k u n t a 1. 6 2 7-4. 1 9 6. 3 3 5-4. 13 ' 1. 3 50 1 00 5 0 83 M än t t ä- V i lp p u l a n k a u pu n k i - 5 8. 9 8 5-2. 0 3 9. 3 2 8-2. 0 8 5. 9 ( 1 2 00 5 0 7 3 M ä n t y h a r j u n k u n t a 4 1. 5 7 4-4 8 5. 1.19-5 3 0.E> L I 00 5 2 9 3 N aa n t a l i n k a u p u n k i 4 5. 6 7 9-2. 5 0 8. 3 8 8-2. 3 7 0. : 2 I - 1 3 8. 2 6 5 k u n t a - 9 6 2. 6 4 8-8 8 0. ; 3 2-8 2 2 : 6 0 0 5 3 2 3 N a s t o l a n k u n t a _ - 3. 4 0 9. 6 1 5 _ 3 -. 3 9 2.3 4 4 _ 00 5 35 3 N_ v a l a n k a u p u n k i -17.068-2. 0 3 7. 3 5 3-1. 9';3. f414 00 5 3 6 3 N o k i a n k a u p u n k i -63. 212-5. 3 2 0. 8 5 8-5. 5 5 1. 8. 6 1 8 0. 9 5 2 0 0 5 3 8 3 N o u s i a i s t e n k u n t a - 2 8. 7 2 9 8' 3. : 4-1 1 2. 6 ' / 0 0 0 5 4 1 3 N u r m e k s e n k a u p u n k i - 1. 5 9 2. 9 8 2-1. 6 2 5. 7 0 5 3 2. 7 2 3 0 0 5 4 3 3 Nu -,m k u n t a - 1 0. 4 5 3. 5 3 1. - 1 0. 7 5 4. 3 e 2 3 0 0. 8 5 1 0 0 8 9 3 3 N y k a r i e b y s t a d - 9 8 6. 7 4 6-9 4. 9 9 0-4 4. 7 5 6 00 4 5 Na r p e s s t d 0 0 5 6 0 3 O r i m a t t i l a n k a u p u n k i - 8 9 5. 3 8 9-6 2 5. 6 9 9-6 9. 6 9 0-3. 1 5 6. 6 9 4-3. 1 1 6. 6 0 1-4 0 09 0 0 0 5 6 1 3 O r i p ä ä n k u n t a - 4 3 2. 3 : 3 : - 4 2 8. 6 9 G -3.. 635 0 0 5 6 2 3 O r i v e d e n k a u p u n k i - 1. 4 2 9. 2 5 7-1. 5 1 7. 3 8 5 00 5 6 3 3 O u l a i s t e n k a u o n n k i 8 8. 1 2 8-1. 1 4 0. 5 9 5-1. 1 1 7. 8 4 8 00 5 6 4 3 O u l un k a u p u n k i - 2 2. 7 4 7-2 1. 7 6 4. 1 5 0-2 2. 4 0 1. 5 0 3 6 3 7. 3 5 3 0 0 3 0 9 3 O u t o k u m m u n k a u p u n k i - 1. 2 8 0. 3 ' / 8 0 0 5 7 6 3 P a d a s j o e n k u n t å - 1. 2 9 7. 3 7 5 1 6. 9 9 7-5 4 3. 0 6 9-5 5 2. 9 1 8 00 5 77 3 P a ir n io n k a up u nk i 9. 8 4 9-1. 2 4 6. 3 3 7-1. 2 8 1. 0 4 0 34 733 005783 Paltamon kunta - 2 7 0. C5 3.. 2 2 1. 8 9 7 48.. 0 0 4 4 5 3 P a r 9 a s s t a d 35 6-1. 9 2 6. 8 0 ' 7-2. 0 5 7. 7 8 8 1 3 0. 9 8 1 0 0 5 8 0 3 P a r i k k a l a n k u n t a - 9 0 8. 3 0 6.. 8 6 6. 6 1 9 4 1. 6 8 7 00 58 13 P a r k a n o n k a u p u n k i - 1. 2 2 0. 0 0 0-1. 1 0 7. 0 4 9 00 5 9 9 3 P e d e r s ö r e k o m m u n - 1 1 2. 9 5 1-1. 3 4 0. 5 1 9-1. 5 4 0. 0 8 1 19 9 562 0 0 5 8 3 3 P e l k o s e n n i e m e n k u n t a -3 0 8. 1 6 ' 7-3 2 0. 4 3 2. 1 2. 00 85 43 P el l ot : ku nt a 2 6 5-5 8 6. 3 1 0-5 3 8. 4 8 5-4 7 00 5 8 4 3 P e r h o n k u n t a 825-9 0. 5 1 6-1 6 2. 0 3 5 '7 1.. 51 9 00 5 88 : 3 P er t un m aa n k u nt a - 6 0 6. 8 2 7-6 2 2. 3 1 1 1 5. 4 8 4 0 0 5 9 2.3 P e t ä j ä v e d e n k u n t a - 5 0 8. 3 1 0 5216. 99C 00 5 93 3 P i e ks ä -' ä en k au p un k i 1 8. 6 8 6-3. 5 8 7. 4 8 8-3. 5 6 6. 6 6 9-2 0. 8 1 9 005953 Piela 'v e de n ku nt a - 3 1 5. 1 3 7 2 4 2. 9 2 5 00601.3 Pihtip u:-taan kunla - 7 2. 2 1 2-3 5. 7 8 ( 1-2 8. 06 1 00 60 4 3 Pi r kk al. am k u nt a - 7. ' / 1 9-3. 6 8 4. 4 3 5-3. 7 6 7. 7 2 4 006 073 Po l.v ijä rve r. kun ta 8 3. 2 8 9-852.11-55 - 8 1 8. 3 4 3 :33.8 12 00 6 0 6 3 P o m a r k u n k u n t a 1 1 1. 3 4 3 11 7. 3 3' 6-6. 0 3 3
Dnro 15/ 091/2012 Oi kaisuvaati musosoi tus opetus- ja kul ttuuri toi men rahoi tuksesta annetun lain (1705/2009) ja vapaasta sivistystyöstä annetun lai n (632/1998) mukai seen päätökseen Viranomainen, jolta oikaisua vaaditaan Tähän päätökseen tyytymätön saa hakea siihen oikaisua opet us- ja kultt uurimin ist eriöltli. Oikaisuvaatimus osoitetaan opetus - ja kulttuuriminis teriölle ja s e on toimitettava oikais uvaatimus ajan kuluess a Opctushallituksen kirjaamoon. Oikaisuvaatimusaika Oikais uvauimus on tehtävä kolmen kuukauden kulues sa päätöks en tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimusaikaa laskettaess a ei päätöks en tiedoksis aantipäivää oteta lukuun. J os oikaisuvaatimus ajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, lauantai, its enäisyyspäivä. vapunpäivä, jouluaatto tai juhannusaatto, oikais uvaa[ irnusaika jatkuu vielä seuraavana arkipäivänä. Jos päätös on pos titettu tavallisena kirjeenä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon kirjeitse seitsemäntenä päivänä päätöksen sisältävän kirjeen lähettämis es tä, jollei muuta näytetä. Kirjeen lähcttämispäivä ilmenee päätöksen mukana toirnitettavasta lähetteestä. Päätöksen katsotaan tulleen viranomais en tietoon kuitenkin kirjeen saapumispäivänä. Jos päätös on toimitettu postitse saantitodistusta vas taan, tiedoksisaannin ajankohta ilmenee s aantitodistuksesta. Jos on kysymyksessä sijaistiedoksianto, päätös kats otaan saadun tiedoksi, ellei muuta näytctä, kolmantena päivänä tiedoks ianto- tai saantitodistuks esta ilmenevästä päivästä. Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava: - oikaisua vaativan nimi ja kotikunta - päätös, johon haetaan oikaisua, miltä kohdin päätöks een haetaan oikaisua, mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväks i ja millä perusteilla oikais ua vaaditaan - pos tiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset oikais ua vaativalle voidaan tounittaa. Lisäks i sähköpostiosoitc, mikäli vas taanottaja suostuu päätöks en sähköiseen tiedoksiantoon. Jos oikaisua vaativan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehenä tai jos oikaisuvaatimuks en laatijana on joku muu henkilö, otkaisuvaatimuksess a on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Oikais ua vaativan, tämän laillis en edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava oikaisuvaatimus. Oikais uvaat inmk sen liitt eet Oikaisuvaatimukseen on liitettävä: - päätös, johon oikais ua haetaan, alkuperäisenä tai jäljennöks en - päätöksen mukana toimitettu lähetc tai s elvitys päätöksen tiedoksis aannista myöhemmin kuin seitsemäntenä päivänä päätöksen lähettämisestä taikka päätöstä koskeva tiedoksianto- tai saantitodistus - as iamiehen valtakirja - as iakirjat, joihin oikaisuvaatimuksen tekijä vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu opetus- ja kulttuuriministeriölle. Oikais uvaatimuks en toimittaminen perille Oikaisuvaatimuks en voi toimittaa Opetus hallitukseen henkilökohtaisesti, asiamiestä käyttäen, lähetin välityksellä, pos tits e, telekopiona tai sähköpostina. Oikaisuvaatimuks en lähettäminen tapahtuu lähettäjän vastuulla. Oikaisuvaatimus on toimitettava perille viimeistään oikais uvaatimus ajan viimeis enä päivänä ennen aukioloajan päättymistä. Opetushallituksen kirjaamon aukioloaika on kello 8.00-16.15. Pos tiin oikais uvaatimus on jätettävä niin ajoiss a, että se ehtii perille edellä mainitussa ajassa. Opetushallituksen käyntiosoite Ilakaniemenranta 6, Helsinki postiosoite PL 380, 00531 Helsinki puhehnvaihde 029 533 1000 telefax 029 533 1035 sähköposti kirjaamoåoph.fi Valitus oikaisuvaatirnuksesta annettuun päätökseen Opetus- ja kulttuuriministeriön oikaisuvaatimukseen antamaan päätöks een haetaan muutosta korkeimmalta hallinto-oikeudelta valittamalla.
V A LTIONOSUUSIRA HOITUSSOV ELLUS 2014 "' OPETUS- JA KULTTUURITOIMI'" "' PV M: 11.12.2014-, "' RAPORTTI: ZE60C14"' Vucden 2014 lopullinen laskelma Kunnan omarahoitusosuuden ( Rahl 8 ) laskennan pohjana käytettävät suoritemäärät ja opiskelijamääristä vähennetyt, valtiolta kotikuntakorvauksen saavat oppilaat, sekä maksuosuuden perusteet vuonna 2014 Laskennallisen perustaen Vähennetyt Rahoituksen peruste opiskelijat yhteensä (euroa) laskennallinen peruste/yksikkö Kunnan Rahoituspros omarahoitusosuus entti Kunnan omarahoitus- 1 Yksi tyinen 032 Yksityinen lukinkoulutus 8.600,9 94,7 51.883.493 6.729,92 33.636.098 58,11 6.23 035 Yks;t lukiokoul. yli 18v 1.350,1 3,0 5.051.283 3.741,46 2.935.301 58,11 0,54 036 Kielikoulut: lukiokoul. 445,5 24,8 3.207.694 7.200,21 1.863.991 58.11 0,35 038 Yks. lukiok. valmistava koul. 12,9 0,0 122.646 9.495,21 61.323 50,00 0,01 040 Yks, lukiok. valm. 18v. koul. 10,8 0,0 50.668 4.671,06 25.334 50,00 0,00 0,46 Yks. ammattikorkeakoulut 93.065,6 2.422,4 742.605.202 7.979,38 431.527.883 58,11 79,94 049 Amk:n opet.koul. kunnanos. -1.240,0 1.240,0-12.974.793 10.463,54-7.539.652 58,11-1,40 C52 Yksit. ammat. koulutus 30.507,8 87,9 432.560.31.1 14.178,66 251.360.791 58,11 46,56 051 Oppis:amm. peruskoulutus 3.880, 2,5 28.480,9* 9 114044 16.550.262 58,11 3,07 1 Yksityinen 136.633,6 3.875,3 1256.9 8/.424 9.199,69 730421.336 58,11 135,31 2 Valtio 161 Valtion amm, oppilait. 413,7 3,8 4.537.948 10.970,06 2.637.002 58,11 0,49 165 Valtionkielik: lukiot 319,9 1,2 2.055.778 6.425.98 1.194.613 58.11 0,22 166 Valtion kielik: yli 18v 3,4 0,0 21.955 6.425,98 12.758 58,11 0,00 2 Valtio 737 4,9 6.615.682 8.976,50 3.844.373 58,11 0,71 3 Kunta 031 Kunnall. lukiokoulutus 80.400,3 382,4 518.526.758 6.449,31 301.315.899 58,11 55,82 034 Kunn. lukiokoul. yli 18v 4.508,1 32,3 16.078.564 3.566,59 9.343.254 58,11 1,73 037 Kunn. lukiok. valmistava koul 18,8 0,0 145.790 7.775,44 72.895 50,00 0.01 039 Kunn. lukiok. valm. 18v. koul. 24,2 0,0 108.986 4.509,75 54.493 50,00 0,01 051 Kunnall. ammat. koulutus 30.699,0 57,0 308.357.255 10.044,54 179.186.401 58,11 33,19 061 O is: amm. peruskoulutus 3.176,5 0,0 22.095.489 6.955,92 12.839.688 58,11 2,38 3 Kunta 118.826,9 471,8 865.312.841 7.282,:3 502.812.630 58,11 93,14 4 K unta ht mä 031 Kunnan. luk okoulutus 4.169,3 12,6 25.082.021 6.01 5,96 14.575.162 58,11 2,70 034 Kunn. lukiokoul. yli 18v 467,5 0,0 1.622.570 3.470,49 942.875 58,11 0,17 045 Kunn. arnin. korkeakoulut 14.362,1 461,9 111.918.390 7.792,64 65.035.776 58,11 12,05 049 Amk:n opct.koul. kunnanos. -425,0 425,0-4.475.735 10.531,14-2.600.849 58,11 -C,48 051 Kunnall. ammat. koulutus 87.6/6,8 579,3 914.682.377 10.432,44 531.521.929 58,11 98,46 0610ppis: amm. peruskoulutus 5.9/1,0 30,0 41.675.326 6.979,62 24.217.532 58,11 4,49 4Kuntayhtymä 112.221,6 1508,8 1.090.504.949 9.717.42 633.692.426 58,11 _1.7,39 7 Yliop istot 177 Harjoittelukoul: lukiot 2.241,5 6,7 14.403.834 6.425,98 8.370.068 58,11 : -,55 173 Harjoittelukoul: yli 18v 1,4 0,0 9.103 6.425.98 5.290 58,11 0,00 7 Y:iopistot 2.242,9 6,7 14.412.938 6.425,98 8.375.358 58,111 1 Raportti yhteensä 370.662,0 5.867,5 3. 233.833. 834 8.724,48 1.879.146.123 58,1 1 348,11 Vuoden 2013 valtionosuuksien olkaisut ja korjaukset 1.131.567-657.554 58,11-0,12 Aiempien vuosien rahoitusten takaisinperinnöistä saatu -27.367.328-15.903.154 58.11-2,95 Kunnan omarahoitusosuus yhteensä 3.205. 334.9391 1 1.862.585.415 58,11 345,04
V A L T I O N O S U U S / R A H O I T U S S O V E L L U S 2 0 1 4 * * * O P E T U S - J A K U L T T U U R I T O I M I * * * * * * PV M : 1 6. 1 2. 2 0 1 4 ** * *** R A P O R T T I : V O S 6 S L 1 4 *** Y K S I T Y I S K O H T A I N E N L A S K E L M A K Ä Y T T Ö K U S T A N N U K S I I N M Y Ö N N E T Y S T Ä V A L T I O N O S U U D E S T A / R A H O I T U K S E S T A ( E U R O A ) V U O D E L L E 2 0 1 4. 0 1 02 03 04 05 06 07 L a s k e n n a l l. p e r u s t e e n L a s k e n n a l l. V a l t i o n o s. K o k o n a i s - K o k. r a h. y k s i k ö i d e n p e r u s t e l a s k e n n a l l. R a h o i - K o k o n a i s - r a h o i t u s m u u t o s K o u l u t u s m u o t o lk m / y k s i k k ö p e r u s t e tu s % r a h o i t u s a i e m m i n a i e m p a a n - - 0 0 5 3 1 3 N a k k i l a n k u n t a 2 0 0 5 6 P e r u s o p : v a i k. k e h. v a m m a i s e t 2, 5 28. 1 8 4, 4 1 7 0. 4 6 1 10 0 70. 461 8 4. 5 5 3-1 4. 0 9 2 20 0 5 7 Pe r us op : muut vam m ai s e t 8, 5 1 7. 5 9 7, 0 0 1 4 9. 5 7 5 100 1 4 9. 57 5 1 5 8. 3 7 3-8. 7 9 8 2 0 0 6 0 J o u s t a v a n p e r u s o p e t u k s e n l i s ä 1 0, 0 3. 2 0 0, 0 0 3 2. 0 0 0 10 0 32. 00 0 3 2. 0 0 0 0 2 0 0 5 1 P e r u s o p : m a a h a n. v a l m, o p e t u s 0, 5 1 3. 9 7 2, 6 7 6. 98 6 10 0 6. 9 8 6 0 6. 9 8 6 2 0 0 3 9 A a m u - 3 a i l t a p ä i v ä t o i m i n t a 2. 2 5 6, 0 2 6, 0 0 5 8. 6 5 6 5 7 3 3. 43 4 3 3. 4 3 4 0 2 0 0 1 3 L u k i o k o u l u t u s 8 2, 4 8. 4 8 7, 8 5 6 9 9. 54 0 10 0 6 9 9. 5 4 0 7 8 6. 5 4 1-8 7. 0 0 1 20 0 0 4 L i i k u n t a t o i m i n t a 5. 7 4 7, 0 1 2, 0 0 6 8. 9 6 4 30 20. 482 2 0. 4 8 2 0 2 0 0 0 5 N u o r i s o t y ö 1. 7 5 5, 0 1 5, 0 0 2 6. 3 2 5 30 7. 8 1 9 7. 8 1 9 0 2 0 0 0 7 K u n n a n o m a r a h o i t u s o s u u s 5. 7 4 7, 0-3 4 5, 0 4 0 1 0 0-1. 9 8 2. 9 4 5-2. 0 0 3. 6 3 4 2 0. 6 8 9 - - - - - - - - 0 0 5 3 1 3 N a k k i l a n k u n t a 1 5. 6 0 8, 9-5 5, 7 7 1. 1 1 2. 5 0 7 1 1 1-9 6 2. 6 4 8-8 8 0. 4 3 2-8 2. 2 1 6
V A L T I O N O S U U S / R A H O I T U S S O V E L L U S 2 0 1 4 ** * O P E T U S - J A K U L T T U U R I T O I M I ** * *** P V M : 1 6. 1 2. 2 0 1 4 * * * ** * R A P O R T T I : C L 6 S L 1 4 Y K S I T Y I S K O H T A I N E N L A S K E L M A K A Y T T O K U S T A N N U K S I I N M Y Ö N N E T Y N V A L T I O N O S U U D E N / R A H O I T U K S E N M A K S U I S T A ( E U R O A ) J A M A K S U E R A N M U U T O K S E S T A V U O N N A 2 0 1 4 / T a r k i s t u s p ä ä t ö s K o k o n a i s - M a k s e t t u M a k s e t t a v a a M a k s u e r ä K o u l u t u s m u o t o r a h o i t u s a i e m m i n j ä l j e l l ä / k e r t a - - - - - - - - - 2 0 0 5 6 P e r u s o p : v a i k. k e h. v a m m a i s e t 7 0. 4 6 1 8 4. 5 5 3-1 4. 0 9 2-1 4. 0 9 2 2 0 0 5 7 P e r u s o p : m u u t v a m m a i s e t 1 4 9. 5 7 5 1 5 8. 3 7 3-8. 7 9 8-8. 7 9 8 2 0 0 6 0 J o u s t a v a n p e r u s o p e t u k s e n l i s ä 3 2. 0 0 0 3 2. 0 0 0 0 0 2 0 0 5 1 P e r u s o p : m a a h a n m. v a l m, o p e t u s 6. 98 6 0 6. 9 8 6 6. 9 8 6 20 0 3 9 A a mu - j a i l t a p ä i v ä t o i m i n t a 2 0 0 1 3 L u k i o k o u l u t u s 3 3. 4 3 4 6 9 9. 5 4 0 3 3. 4 3 4 7 8 6. 5 4 1 0-8 7. 0 0 1 0-8 7. 0 0 1 2 0 0 0 4 L i i k u n t a t o i m i n t a 2 0. 4 8 2 2 0. 4 8 2 0 0 20 0 0 5 N u o r i s o t y ö 7. 8 1 9 7. 8 1 9 0 0 20 0 0 7 K u n n a n o m a r a h o i t u s o s u u s - 1. 9 8 2. 9 4 5-2. 0 0 3. 6 3 4 20. 6 8 9 2 0. 6 8 9 0-0- 5-3- 1-3 - - N- a- k- k- i- l- a- n - - k- u- n- t- a - - - - - - 9 6 2. 6 4 8 - -8 8 0. 4 3 2 - - - - - - --8-2 -. -2-1 -6-8 2. 2 1 6
P E R U S T I E T O K Y S E L Y 2 0. 9. 2 0 1 4 * * * P V M : 0 9. 0 1. 2 0 1 5 * * * * * * R A P O R T T I : V A L T I O N O S U U S S U O R I T T E E T J A L A S K E N N A L L I S E T V A L T I O N O S U U D E T 2 0 1 4. K O T I K U N N I T T A I N J A K O U L U T U S T Y Y P F.IT T Ä I N R a h o i t u s - V a l t i o n - T y y p p i 2 0. 1. 2 0 1 4 2 0. 9. 2 0 1 4 L a s k. p e r u s t e p r o s e n t t i o s u u s - - 0 3 L u k i o k o u l u t u s 0 4 L u k i o k o u l u t u s y l i 1 8 v. a 0 5 A m m a t i l l i n e n k o u l u t u s 1 4 A a m u - j a i l t a p ä i v ä t o i m i n t 1 8 A m m a t t i k o r k e a k o u l u t 2 1 Y l e i n e n k u l t t u u r i t o i m i 6 1 O p p i s o p i m u s k. a m m. p e r u s k 7 2 K u n n a n o m a r a h o i t u s o s u u s 97 92 7 7 0. 4 8 9 10 0 7 7 0. 4 8 9 4 4 1 4. 4 2 9 100 1 4. 4 2 9 190 2 0 8 2. 1 1 3. 9 5 8 100 2. 1 1 3. 9 5 8 1. 1 6 4 70 1. 0 9 2 66 5 8. 6 5 6 4 5 2. 6 1 1 57 100 3 3. 4 3 4 4 5 2. 6 1 1 7. 5 0 2 7. 5 0 2 9 5. 2 8 9 30 2 8. 3 0 1 1 1 7 6 4. 1 5 2 100 6 4. 1 5 2 5. 7 4 7 5. 7 4 7-1. 9 8 2. 9 4 5 100-1. 9 8 2. 9 4 5 1 4. 7 8 5 1 4. 7 1 8 - - - 1. 5 8 6. 6 3 9 - - - - - - - - - 94 - - - 1. 4 9 4. 4 2 8
P E R U S T I E T O K Y S E L Y 2 0. 9. 2 0 1 4 * ' * P V M : 0 9. 0 1. 2 0 1 5 ' * * * * * R A P O R T T I : Z K U N 6 K B S * * * V A L T I O N O S U U S S U O R I T T E E T J A L A S K E N N A L L I S E T V A L T I O N O S U U D E T 2 0 1 4 K O U L U T U S T Y Y P E I T T Ä I N J A O M I S T A J I T T A I N R a h o i t u s - V a l t i o n - O m i s t a j a R a h o i t u k s e n sa a j a 2 0. 1. 2 0 1 4 2 0. 9. 2 0 1 4 L a s k. p e r u s t e p r o s e n t t i o s u u s - - - K u n t a H A R J A V A L L A N K A U P U N K I 1 3. 4 6 8 1 0 0 3. 4 6 8 N A K K I L A N K U N T A 8 3 7 4 6 7 2. 6 6 2 1 0 0 6 7 2. 6 6 2 P O R I N K A U P U N K I 3 6 26. 43 2 1 0 0 2 6. 4 3 2 R A U M A N K A U P U N K I 1 1 5. 8 6 2 1 0 0 5. 8 6 2 U L V I L A N K A U P U N K I V A L K E A K O S K E N K A U P U N K I 9 1 7 1 4 7. 8 7 1 5. 8 6 2 1 0 0 1 0 0 4 7. 8 7 1 5. 8 6 2 Y k s i t y i n e n B J O R N E B O R G S S V. S A M S K O L A S A B 2 8. 3 3 1 1 0 0 8. 3 3 1 97 92 - - - 7 7 0. 48 9 - - - - - - - - - 1 0 0 - - - 7 7 0. 4 8 9 0 4 L u k i o k o u l u t u s y l i 1 8 v. a K u n t a P O R I N K A U P U N K I 4 4 1 4. 4 2 9 1 0 0 1 4. 4 2 9 4 4 - - - 14. 42 9 - - - - - - - - - 10 0 - - 1 4. 4 2 9 K u n t a K u n t a y h t y m ä T U R U N K A U P U N K I I T A - S A V O N K O U L U T U S K U N T A Y H T Y M Ä 1 1 1 9. 6 6 7 6. 1 9 4 10 0 10 0 9. 6 6 7 6. 1 9 4 L Q U N A I S - S U O M E N K O U L. K Y 1 4. 50 3 10 0 4. 5 0 3 P A T J A T - H A M E E N K O U L U T U S K O N S E R N I 1 5. 9 9 9 1 0 0 5. 9 9 9 S A L O N S E U D U N K O U L U T U S K U N T A Y H T, 1 4. 3 3 5 1 0 0 4. 3 3 5 S A S T A M A L A N K O U L U T U S K U N T A Y H T Y M 4 8 1 1 96. 8 0 3 1 0 0 9 6. 8 0 3 S A T A K U N N A N K O U L U T U S K U N T A Y H T Y M A 1 1 8 1 2 0 1. 2 1 7. 3 9 0 1 0 0 1. 2 1 7. 3 9 0 S U U P O H J A N K O U L U T U S K U N T A Y H T Y M A 1 5. 9 3 3 1 0 0 5. 9 3 3 Y k s i t y i n e n H R N G I T Y S L I I T T O H E L I R Y 2 2 9. 3 9 3 1 0 0 2 9. 3 9 3 L A N S I R A N N I K O N K O U L U T U S.. 56 69 66 2. 7 1 3 1 0 0 6 6 2. 7 1 3 S. J A A. B O V A L L I U K S E N S A A T I O 2 3 9. 45 8 1 0 0 3 9. 4 5 8 S U O M E N U R H E I L U O P. K A N N A T. Q Y 1 1 1 6. 3 7 7 1 0 0 1 6. 3 7 7 T U R U N A M M A T T I O P I S T O S A A T I Q T U R U N K R I S T I L L. O P I S T O N S A A T I O 1 1 1 1 0. 5 5 6 4. 6 3 5 1 0 0 1 0 0 1 0. 5 5 6 4. 6 3 5 - - - 19 0 208 2. 1 1 3. 9 5 8 100 2. 1 1 3. 9 5 8 1 4 A a m u - j a i l t a p ä i v ä t o i m i n t K u n t a N A K K I L A N K U N T A 1. 1 6 4 1. 0 9 2 5 8. 6 5 6 57 3 3. 4 3 4 - - - 1. 1 6 4 1. 0 9 2 5 8. 6 5 6 57 3 3. 4 3 4 K u n t a y h t y m ä H A M E E N A M M. K O R K E A K O U L. K U N T A Y H T 2 4. 9 8 2 10 0 4. 9 8 2 S A V O N I A - AMK KY 1 1 7. 1 0 1 100 7. 1 0 1 Y k s i t y i n e n C E N T R I A A M K O Y 1 3. 8 7 8 1 0 0 3. 8 7 8 D I A K O N I A - A M M A T T I K O R K E A K O U L U OY 4 4 3 3. 4 5 4 1 0 0 3 3. 4 5 4 FI U N. A N I S T I N E N M N. K O R K E A K. O Y 2 7. 3 5 6 1 0 0 7. 3 5 6 J K Y L A N A M M A T T : K O R K E A K O U L U O Y 1 3. 8 0 2 1 0 0 3. 8 0 2 L A U R E A A b 2 4 A T T I K O R K E A K O U L U OY 1 1 6. 8 3 0 10 0 6. 8 3 0
P E R U S T I E T O K Y S E L Y 2 0. 9. 2 0 1 4 * * * P V M : " 9. 0 1. 2 0 1 5 * * * * * R A P O R T T I : Z K U N 6 K B S * * * V A L T I O N O S U U S S U O R I T T E E T J A L A S K E N N A L L I S E T V A L T I O N O S U U D E T 2 0 1 4 K O U L U T U S T Y Y P E I T T A I N J A O M I S T A J I T T A I N R a h o i t u s - V a l t i o n - O m i s t a j a R a h o i t u k s e n s a a j a 2 0. 1. 2 0 1 4 2 0. 9. 2 0 1 4 L a s k. p e r u s t e p r o s e n t t i o s u u s - - - Y k s i t y i n e n M E T R O P O L I A A M M A T T I K O R K E A K. O Y 1 2 9. 1 4 1 10 0 9. 1 4 1 P I R K A N M A A N A M M A T T I K. K O U L U O Y 1 2 9. 9 5 5 1 0 0 9. 9 5 5 S A T A K U N N A N A M M A T T I K O R K E A K. O Y 57 5 0 3 4 8.4 5 5 1 0 0 3 4 8. 4 5 5 S E I N A J O E N A M M. K O R K E A K O U L U O Y 1 1 6. 6 3 7 1 0 0 6. 6 3 7 T U R U N A M M A T T I K O R K E A K O U L U O Y 2 1 1 1. 0 2 0 1 0 0 1 1. 0 2 0 - - - 70 66 4 5 2. 6 1 1 10 0 4 5 2. 6 1 1 2 1 Y l e i n e n k u l t t u u r i t o i m i K u n t a N A K K I L A N K U N T A 5. 7 4 7 5. 7 4 7 6 8. 9 6 4 3 0 2 0. 4 8 2 1. 7 5 5 1. 7 5 5 2 6. 3 2 5 3 0 7. 8 1 9 7.5 02 7.5 02 - - - 95. 289 - - - - - - - - - 30 - - - 2 8. 3 0 1 6 1 O p p i s o p i m u s k. a m m. p e r u s k K u n t a y h t y m ä S A T A K U N N A N K O U L U T U S K U N T A Y H T Y M Ä 4 5 3 1. 3 4 5 1 0 0 3 1. 3 4 5 Y k s i t y i n e n L A N S I R A N N I K O N K O U L U T U S O Y 7 2 3 2. 8 0 7 1 0 0 3 2. 8 0 7 1 1 7 6 4. 1 5 2 10 0 6 4. 1 5 2 7 2 K u n n a n o m a r a h o i t u s o s u u s K u n t a N A K K I L A N K U N T A 5. 7 4 7 5. 7 4 7-1. 9 8 2. 9 4 5 1 0 0-1. 9 8 2. 9 4 5 - - - - 1 4. 7 8 5 1 4. 7 1 8 1. 5 8 6. 6 3 9 94 1. 4 9 4. 4 2 8
TAMP EREEN YLIOP ISTO Ylion st npa iv e. uut ietohallintn VA1.OS/J.I, kin 12.01.70:: VUODEN 2014 VALT IONOSUUDET KOT IKUNNITT AIN ZKUN6 *-raporteilla opetus- ja kulttuurimir:isteriön vuodelle 2014 myöntämät valtiorosuudetja rahoitus on esi- ja perusopelusta lukuun ottamatta kohdistettu kotikunnille. Ne eivät siis ole hain mukaisia valtionosuuspäätöksiä, vaan laskennallisia raportteja, joilla tode lliscija osittain laskennalliset valtionosuudet opetus-ja kuluuuritoimeen kohdistetaan koulutuksen järjestä än sijaan opiskelijoiden, asukkaiden tms. mukaan kotikunnille seuraavien periaatteiden mukaan: 1. Sellaisen kunnallisen toiminnan, jota kunta järjestää pääasiassa omille asukkailleen, valtionosuuden on kohdistettu kokonaisuudessaan valtionosuuden saajalle eli kullekin kunnalle itselleen. Näitä ovat perusopenrksen oppilaille järjestetty aamu- ja iltapäiväto:minta yleinen kulltuuritoi:ni (liikuntatoiminta sekä nuorisotyö) 2. Sellaisen toiminnan, johon ylläpitäjä ei saa lakiin perustuvaa kunnan osuutta lainkaan, valtionosuudet on kohdistettu kokonaisuudessaan va!'.ionosuuden saajalle. Tällaisia yksityisten ja kuntayhtymien saamia valtionosuuksia ei siis ole kohdistettu kunnille lainkaan, mutta kunnan itsensä järjestämä toiminta on kohdistettu kullekin kunnalle itselleen. Näitä ovat taiteen petusopetus ( tuntiperusreincn) (musiikki- ja ;tai muussa taiteenperusopetusta antavassa laitoksessa järjestetty) vapaan sivistystyön mukainen kansanopistotuiminta (kunnista Näipiöllä ja Mikkeliliä) liikunnan koulutuskeskusten vapaan sivistystyön koulutus (ei kuntien järjestämää) oppisopimuskoulutuksena järjestetty ammatillinen lisäkoulutus, myös nuorten aikuisten osaamisohjelman mukaan toteutettu an-.matillisct erikoisoppilaitokset (kunnallisia ainoastaan Helsingin kaupungin liikennealan oppilaitos) oppilaitosmuotoisenajärjestetty' ammatillinen lisäkoulutus, myös nuorten aikuisten osaamisohjelman mukaan toteuteta museot, teatterit ja orkesterit (kulttuurilaitokset) 3. Sellais en opetustoiminnan, jonka rahoitukseen opetus-ja kulttuuritoimen rahoituslain 8 &:n mukaan kunta on velvollinen osallistumaan kunnan omarahoitusosuuden kautta, rahoitus on kol:diste ttu 20.1.2014 ja 20.9.20 '.4 kerättyjen kotikunnittaisten opiskelijarnäärien kuukausien määrällä painotetun keskiarvon perusteella opiskelijoiden kotikunnille. lukiokoulunus yli 18 vuotiaina aloittaneiden opiskelijoiden lukiokoulutus lukiokoulutukseen valmistava koulutus ammatillinen neruskouluhus aminattikorkeakoulut (ei kuitenkaan opettajankoulutuksen rahoitusosuutta) oppisopimus kotrluntlcsenajäreste ttyammatillinenpcrus kouiuus Kuntien, kuntayhtymien ja yks ityis en koulutuks n :rj täjien os alta vahvis tettujen yksikköhintojen s ekä valtionjiirjestämä n ;kot:iut ks en osalta kes kinnäa.äist.n yks ikköhin
mukaan laskettu rahoitus on c m. koulutuksen osalta kohdistettu opis kelijoiden kotilmnnille. Vuoden 2014 kotikuntakohtaistamis ess a on kuitenkin jouduttu amrc auikorkeakoulun las kennallista opis kelijaa kohden vahvistettu yks ikköhinta suhteuttamaan todellis ta opis kelijaa kohden las keudc s i yks ikköhinnaksijakainalla ammattikorkeakoulun s aama kokonais rahoitus ilman opc ttajankoulutusta Tilas tokeskuksen 20.9. 2013 ja 20.9.2014 til2stoimien läsnä olevien opiskelijoiden kokonais ntääräliä (ilman opettajankoulutuks en opiskelijoita). Kokonais rahoitus on s iten kohdistettu näiden opis kelijoiden kotikunnille opis kelijamlärien s uhtees s a. niiden ammatillis en perus koult-.n'. ksen järjes täjien kohdalla, joille onjou(:tttu va!tionos uus las kennass a pienentämään opiskeiijamäärää järjes tämis luvas sa olevan kiintiön ylittymis en vuoksi, on käytetty opetus- ja kulttuuriminis teriön päätöks es tä poikkeavaa yks ikköltintaa, joka on s aatu jakamalla koulutuks enjärjes ts jän ammatillis een peruskoulutuks een s aarna rahoitus tilasw intipäivien mukais ten toteutuneiden opiskelijarnäärien painotetulla keskiarvolla. 4. Lisäks i rapoteilla on otettu mukaan kunnan omarahointso,uus lkasta kohden laskettuna euromääränä samoin kuin varsinaisissa valtion-)s ucl i,,:r_..i.... Ketilatn.takohtaistettujen valtionosuuksien raporteille ( ZKL N6") on tulostettu edellä olevan mukaisesti kohdistetut valtionosuudet kuntien. osalta. Täten opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuusjärj :ste1män kautta maksettu todellinen rahoitus yhteensä koko maan osalla poikkeaa ZKUN6- raportcicn koko uraan loppusummista siten, että ZKUN6- raporteilla: Esi-ja pentsopetuksen valtionosuudetja -avustukset (muut kuin aamu- ja iltapäivätoiminta) puuttuu Yks ityis ten ia knntayhtymien ylläpitämän s ellais en toiminnan valtionosuudet,johon ei ole ollut kotikuntakorvaus vc ivoitetta, puuttuu ( ks. yllä kohta 2.) Lu'.kiokouhttttks en järjes täjille aineopetuks een maks ettu rahoitus ( yhteensä noin 4;35 :uili. euroa) puuttuu, koska sitä ei ole kotikuutatietojen puut entisen takia voitti kotikuutakohtais taa. Ulkomaan koulujen ( lukiokoulutus) rahoitus puuttuu Kotikuntaa vailla olevien opis kelijoiden rahoitus on kohdistettu kuvittec llis elie kunnalle "ulkomaat", joten tie eivät ole minkään kunnan luvuis sa, mutta näkyvät kaikiss a yhteiss ummis s a. Vieraskielisten koulujen (lukiokoulutus) kotikuntaa vailla olevien opiskelijoiden kohdalle on laskettu koko valtionosuuden peruste (eikä 57 ','o) ja sc en kohdis tettu kunnalle "Ulkomaat". Ammattikorkeakoulujen opettajankoulutuksen ktumanosuuslas kelman mukainen osuus on kokonaisuudess aan jätetty pois kotikuntakohtais tusrapoitellta. RahL:n 32 :n 2 momentin mukainen alvin takais inniaks un korvauks ena eräille yks ityis ille anunattikorkeakouluilleja ammatillis en koulutuks en järjes täjille yks' kköhintaan tehty korotus puuttuu, koska se ei kuulu kuntien rahoitusos uuden piir iin. Tois aalta ZKUN6- raporteille sisältyy valtion kielikoulujenja yliopis tojen yhteydess ä toimivien harjoittelukouh:jcn järjestämän lttkiokoulutuksen sekä Pelastusopiston ja Saanielaisalueen koulutuskeskuksen ammatillisen pc ruskoulun:ks en kes kimääräisten yks ileköh-intojen perusteella laskettu laskennallinen rahoitus jyvilettynä opiskelijoi den kolikunnille.