Osuuskunnan toiminimi on Rautavaaran tietoverkko-osuuskunta ja kotipakka on Rautavaara.

Samankaltaiset tiedostot
1 TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA Osuuskunnan nimi on Valoa kuidun päässä ja kotipaikka on Kouvola.

Osuuskunnan nimi on Hailuodon laajakaistaosuuskunta ja kotipaikka on Hailuoto.

Osuuskunnan tarkoituksena on tietoliikenneverkon antamin edellytyksin tukea kestävää kehitystä.

1 TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA 2 TOIMIALA 3 MONIPALVELUVERKKOINFRASTRUK- TUURIN HANKKIMINEN, YLLÄPITO, HAL- LINNOINTI JA MUU HOITO

1 Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on Valkjärven Kuituosuuskunta ja kotipaikka on Nurmijärvi.

Osuuskunnan säännöt

MALLI Sähköosuuskuntien säännöt ovat yhtenevät lukuun ottamatta nimeä ja kotipaikkaa.

Osuuskunnan toiminimi on Tuuloksen tietoverkko-osuuskunta ja kotipaikka on Hämeenlinna.

Osuuskunta Visian yhteisösäännöt

Osuuskunnan toiminnan periaatteena on toimia voittoa tavoittelemattomasti ja tuottaa jäsenilleen osuuskunnan toimialaan liittyviä palveluja.

Osuuskunnan tarjoamia palveluja saavat käyttää hyväkseen muutkin kuin jäsenet, ellei hallitus toisin päätä.

OSUUSKUNTA KYMIJOEN KYLÄKUITU säännöt

1. Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on Käsämän vesiosuuskunta ja kotipaikka Liperin kunta.

Osuuskunnan toiminimi on Pispalan Kivijalka osk ja sen rinnakkaistoiminimi on Pispala Stonefoot co-op. Osuuskunnan kotipaikka on Tampere.

Osuuskunta Universon säännöt

Järventaustan kyläkuituosuuskunnan säännöt

Osuuskunnan toiminimi on Suomen Luotto-osuuskunta, ruotsiksi Finlands Kreditandelslaget ja sen kotipaikka on Helsinki.

Osuuden nimellisarvo (osuusmaksu) on 90,00 euroa.

SUOVANLAHTI-VESIJÄRVI VESIOSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT. 1 Toiminimi ja kotipaikka

S Ä Ä N N Ö T - S U O M E N B I O P A N K K I O S U U S K U N T A

Etelä-Elimäen Vesiosuuskunta

VESIOSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT 1 (10) 4 Muiden kuin jäsenten oikeus käyttää palveluja ja liittyä osuuskunnan verkostoon

Osuuskunnan toiminimi on Anjalan vesihuolto-osuuskunta ja kotipaikka on Kouvolan kaupunki.

HÄRKINVAARAN VESIOSUUSKUNTA VESIOSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT

Vehniän vesiosuuskunnan säännöt

Osuuskunnan palveluja saavat käyttää muutkin kuin jäsenet, mikäli hallitus ei toisin päätä.

1 Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on Yläneenjoen Jätevesiosuuskunta ja kotipaikka on Pöytyä.

Osuuskunnan toiminimi on Pihlajalahden Vesiosuuskunta ja kotipaikka on Ruoveden kunta.

JÄTEVESIOSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT. 1 Toiminimi ja kotipaikka. Osuuskunnan toiminimi on Kierikkalan Jätevesiosuuskunta ja kotipaikka on Rusko.

Suvisaariston vesiosuuskunta Säännöt 1 (9) SUVISAARISTON VESIOSUUSKUNTA-SOMMARÖ VATTENANDELSLAG -NIMISEN OSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT

VESIOSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT 2011

Tavoitteena on osuustoiminnallinen omavaraisuus. Ellei ylijäämää jaeta, se käytetään toimintatavoitteiden saavuttamiseen.

1 Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on Uki-Kustavi saaristovesiosuuskunta. ja kotipaikka on Uusikaupunki.

Osuuden nimellisarvo (osuusmaksu) on 100 euroa.

SUOMEN LUOTTO-OSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT

4 Muiden kuin jäsenten oikeus käyttää palveluja ja liittyä osuuskunnan verkostoon

I I PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS. Kaupparekisterijärjestelmä : -

Osuuskunnan toiminimi on Villingin vesiosuuskunta ja kotipaikka on Helsinki.

4 Jäsenen eroaminen Ilmoitus osuuskunnasta eroamisesta on tehtävä hallitukselle kirjallisesti.

Osuuskunnan nimi on Vesankajärven vesiosuuskunta ja kotipaikka Jyväskylä.

MUHOKSEN SANGINJOEN VESIOSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT

Nykyinen (voimassa lukien) (Päätettäväksi varsinaisessa osuuskunnan kokouksessa Voimaan mahdollisimman pian.

Siikaverkko osuuskunta, säännöt

Linnanrauniontien vesiosuuskunnan säännöt

VESIOSUUSKUNTA HKM:n SÄÄNNÖT

VIHTIJÄRVEN VESIOSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT. 1 Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on Vihtijärven vesiosuuskunta ja kotipaikka on Vihti.

Osuuden nimellisarvo (osuusmaksu) on 120 euroa.

LUOMAN VESIOSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT (Säännöt on hyväksytty Luoman Vesiosuuskunnan perustavassa kokouksessa )

Osuuskunnan toiminimi on Roukalahden vesiosuuskunta ja kotipaikka Liperin kunta.

VIRTAIN VESIOSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT

SÄÄNNÖT. Käsittelevä toimisto: Kaupparekisteri Arkadiankatu 6 A Helsinki, puh

Osuuskunnan toiminimi on Vakka-Suomen Media Osuuskunta ja sen kotipaikka on Uusikaupunki.

Osuuskunnan toiminimi on Alajärven Vesiosuuskunta ja kotipaikka on Alajärven kaupunki.

SANTALAHTI LINTULUOTO VESIOSUUSKUNTA SÄÄNNÖT

MARTNET OSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT (Y-tunnus: )

Vehniän vesiosuuskunnan säännöt

Osuuskunnan toiminimi on Mäntsälän Sääksjärven vesiosuuskunta ja kotipaikka on Mäntsälä

2 Toimiala. [ei muutosta] [ei muutosta]

Osuuskunnan toiminimi on Varparannan vesiosuuskunta ja kotipaikka Kontiolahti.

Osuuskunnan toiminimi on Kitö Vattenandelslag Kitön Vesiosuuskunta ja kotipaikka on Sipoo.

Osuuskunnan toiminimi on Paksuniemen vesiosuuskunta ja kotipaikka on Rääkkylä.

LEMPYYN VESIHUOLTO-OSUUSKUNTA SÄÄNNÖT

SAMMALJOEN VESIOSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT. 1 Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on Sammaljoen Vesiosuuskunta ja kotipaikka on Sastamalan kaupunki.

KUOPIO HEALTH OSK-nimisen osuuskunnan säännöt

Toimialoina ovat kaikki kulttuurin ja taiteen alat ja näiden toimintaa välittömästi tai välillisesti tukevat toimialat.

Pohjois-Kangasalan vesihuolto-osuuskunta (9)

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisterijärjestelmä. Sivu Y-tunnus: Yritys- ja yhteisötunnus:

Muiden kuin jäsenten oikeus käyttää palveluja ja liittyä osuuskunnan verkostoon

ETELÄ-KORPILAHDEN VESIOSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT. 1 Toiminimi ja kotipaikka

Osuuskunnan toiminimi on Karunan vesihuolto-osuuskunta ja kotipaikka on Sauvo.

4 Muiden kuin jäsenten oikeus käyttää palveluja ja liittyä osuuskunnan verkostoon

1 Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on Kannuksen Vesiosuuskunta ja kotipaikka Kannuksen kaupunki

Leppälahti-Savio vesihuolto-osuuskunnan säännöt

Osuuden nimellisarvo (osuusmaksu) on 85 euroa.

Sääntömuutosesitys. 1 Toiminimi ja kotipaikka. kaupunki. 2 Toimiala

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt

Mediaholvi Osk säännöt

HighScore Osk -nimisen osuuskunnan säännöt

Järilä-Kuurolan jätevesiosuuskunta 1 (9) Säännöt

ViljaTavastia osuuskunta Grain Tavastia cooperative SÄÄNNÖT

Korpilahden Hyrkkölän vesiosuuskunnan säännöt

Osuuskunnan nimi on Kuusamon energia- ja vesiosuuskunta ja sen kotipaikka on Kuusamo.

Koikkalan Kyläosuuskunnan säännöt

LEVANNON VESIOSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT

Yhtiöllä on peruspääomana takuupääoma ja pohjarahasto.

Työosuuskunta expertos osk -nimisen osuuskunnan säännöt

YHTIÖJÄRJESTYS. (ei muutosta) 2 Toimiala

Kerisalon valokuituosuuskunta SÄÄNNÖT

1 Toiminimi ja kotipaikka. Osuuskunnan toiminimi on Metsäylioppilaiden Osuuskunta Uniforst ja sen kotipaikka on Helsinki.

Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt

Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt

Yhtiön nimi on Asunto Oy Kahisevanrinne ja kotipaikka Espoon kaupunki.

Osuuskunnan nimi on Kuusamon energia- ja vesiosuuskunta ja sen kotipaikka on Kuusamo.

Yhtiössä on erilaisia osakkeita seuraavasti:

Suomen Yritysosuuskunta -nimisen osuuskunnan säännöt

SOMAKISS ry:n säännöt

1 Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on Kannuksen Vesiosuuskunta ja kotipaikka Kannuksen kaupunki

Yhtiöjärjestys on hyväksytty varsinaisessa yhtiökokouksessa ja merkitty kaupparekisteriin

Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere.

LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT

Transkriptio:

1 Rautavaaran tietoverkko-osuuskunta -nimisen osuuskunnan säännöt 1 Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on Rautavaaran tietoverkko-osuuskunta ja kotipakka on Rautavaara. 2 Osuuskunnan toimiala ja toiminnan tarkoitus Osuuskunnan toimialana on hankkia, omistaa, ylläpitää, hoitaa, myydä ja vuokrata hallinnassaan olevaa kiinteää laajakaista tietoliikenneverkkoa ja sen liittymiä. Osuuskunta voi ostaa, myydä, välittää ja tuottaa laajakaistaverkkoon liittyviä palveluja ja laitteita sekä siihen liittyviä atk- ja tietoliikennepalveluja, -ohjelmistoja ja laitteita. Osuuskunta voi ostaa, myydä, vuokrata ja hallita kiinteistöjä, arvopapereita tai muuta omaisuutta. Osuuskunta voi myös hallinnoida tämän laajakaistaverkon ja sen sisällön ja palveluiden luomiseen ja kehittämiseen tähtääviä hankkeita. Osuuskunnan tarkoituksena on laajakaistaverkon antamin edellytyksin tukea kestävää kehitystä. 3 Laajakaistaisen tietoliikenneverkon hankkiminen, ylläpito, hallinnointi ja muu hoito Osuuskunta huolehtii laajakaistaisen tietoliikenneverkon hankkimisesta, ylläpidosta, hallinnoinnista ja muusta hoidosta osuuskunnan hallituksen määräämään liittämiskohtaan saakka. 4 Jäsenyys (OKL 3. luku) Osuuskunnan jäseneksi pyrkivän on tehtävä siitä kirjallinen hakemus hallitukselle, joka päättää jäseneksi ottamisesta ja erottamisesta. Hallitus voi myös vahvistaa hyväksymismenettelyn, jolla toimivaltaa jäsenhakemusten hyväksymisessä siirretään muulle kuin hallitukselle. Jäsenyys alkaa, kun hakemus on hyväksytty. Jos hallitus ei hyväksy hakijaa jäseneksi, hallitus voi alistaa osuuskunnan kokouksen ratkaistavaksi. Jäsenellä on oikeus erota osuuskunnasta ilmoittamalla siitä kirjallisesti osuuskunnalle. Jäsen ei kuitenkaan saa erota, ennen kuin hänen osuuskuntaan liittymisestään on kulunut kolme vuotta. Jäsen voidaan erottaa osuuskunnasta, jos hän ei ole saamastaan varoituksesta huolimatta täyttänyt sitoumuksiaan tai jäsenyydestä johtuvia muita velvollisuuksiaan, on aiheuttanut osuuskunnalle huomattavaa vahinkoa tai jos hänet on asetettu konkurssiin tai julistettu holhottavaksi tai hän muuten toimii osuuskunnan edun vastaisesti. Jäsenen erottamisesta päättää hallitus. Erotetulla jäsenellä on oikeus vaatia erottamispäätöksen siirtämistä osuuskunnan kokouksen päätettäväksi. Siirtoa koskeva kirjallinen vaatimus on toimitettava hallitukselle tiedoksi kuukauden kuluessa siitä, kun erottamispäätöksestä on kirjallisesti ilmoitettu erotetulle hänen jäsenluetteloon merkittyyn tai muutoin osuuskunnan tiedossa olevaan osoitteeseen. Hallituksella on oikeus omasta aloitteestaankin siirtää asia osuuskunnan kokouksen päätettäväksi. Erotettu saa moittia osuuskunnan kokouksen tekemää erottamispäätöstä tuomioistuimessa. 5 Jäsenluettelo Hallituksen on pidettävä osuuskunnan jäsenistä ja entisistä jäsenistä aakkosellista luetteloa siten kuin osuuskuntalaissa määrätään. Jos osuuskunnan osuuksia voivat merkitä myös muut kuin jäsenet, myös tällaiset omistajat on merkittävä luetteloon. Jäsenluetteloon merkittävistä tiedoista ja jäsenluettelon julkisuudesta säädetään osuuskuntalaissa. Jäsenluetteloa käsitellään EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen mukaisesti. 6 Jäsenen oikeudet Jäsenellä on oikeus, mutta ei velvollisuus, hankkia liittymä tai useampia liittymiä osuuskunnan laajakaistaiseen tietoliikenneverkkoon, osuuskunnan sääntöjen, liittymisehtojen sekä osuuskunnan ja hallituksen päätösten mukaisesti. Jäsenellä on oikeus käyttää päätäntävaltaa osuuskunnan kokouksissa. Yksi osuus oikeuttaa yhteen ääneen.

2 7 Jäsenen velvollisuudet Jäsen on velvollinen: 1) Liittymäsopimusta tehdessään hyväksymään hallituksen määrittelemän ja hyväksymän sopimuksen laajakaistaverkkoon liittymisestä ja osuuskunnan palvelujen käyttämisestä. 2) Noudattamaan osuuskunnan hallituksen hyväksymiä kulloinkin voimassa olevia osuuskunnan palvelujen toimitusehtoja ja hinnastoa. 3) Luovuttamaan liittymää varten osuuskunnan käyttöön korvauksetta maata osuuskunnan laajakaistaverkon rakenteiden, johtojen ja laitteiden rakentamista, korjaamista ja uusimista varten. 4) Kohtuullista korvausta vastaan yhteisesti sopien myöntämään osuuskunnalle oikeuden rakentaa, korjata ja uusia maillaan myös muita kohdassa 3) mainittuja laajakaistaverkon rakenteita, johtoja ja laitteita. 5) Sallimaan, että osuuskunnan hallitus tai sen valtuuttama henkilö tarkastaa laajakaistaverkkoon liitetyt johdot, laitteet ja rakenteet. 8 Jäsenten henkilökohtainen vastuu (lisämaksuvelvollisuus) Jäsenet eivät ole henkilökohtaisessa vastuussa osuuskunnan sitoumuksista tai muista velvoitteista. 9 Muiden kuin jäsenten oikeus käyttää osuuskunnan palveluja Muutkin kuin jäsenet saavat osuuskunnan hallituksen niin päättäessä, ja sen hyväksymän sopimuksen tehtyään liittyä osuuskunnan laajakaistaverkkoon ja käyttää osuuskunnanpalveluja. 10 Osuus ja osuuden merkintä Jäsenellä on oltava yksi osuuskunnan osuus. Osuuden nimellisarvo (osuusmaksu) on 100 euroa. Osuusmaksu on maksettava yhdessä erässä osuuskunnan osoittamalla pankkitilille 30 päivän kuluessa jäseneksi hyväksymisestä lukien. Osuudesta osuuskunnalle maksettavasta merkintähinnasta ja maksuehdoista päättää osuuskunnan kokous tai osuuskunnan kokouksen valtuuttamana osuuskunnan hallitus. Osuuden merkintähinta voi poiketa osuuden nimellisarvosta. Merkintähinnan tulee kuitenkin aina olla vähintään osuuden nimellisarvo. Osuuden merkintähinta merkitään kokonaisuudessaan osuuspääomaan, ellei osuuskunnan kokous tai hallitus osuuskunnan kokouksen valtuuttamana toisin päätä. Osuuden merkintähinnasta on vähintään osuusmaksua vastaava määrä merkittävä osuuspääomaan. 11 Vapaaehtoinen osuus (OKL 9:3 ) Osuuskunta voi myös antaa vapaaehtoisia osuuksia. Yksi vapaaehtoinen osuus on samansuuruinen kuin osuusmaksu. Osuuskunnan kokous päättää vapaaehtoisten osuuksien antamisesta (lukumäärä, suorittamistapa, kenelle tai minkä tyyppisille jäsenille) tai valtuuttaa hallituksen päättämän siitä. Valtuutus annetaan enintään viideksi vuodeksi kerrallaan (lainmukainen enimmäisaika on viisi vuotta). Jäsen ei saa vähentää vapaaehtoisten osuuksiensa lukumäärää ennen kuin on kulunut kuusi vuotta tällaisen osuuden antamisesta. Vapaaehtoinen osuus tuo samat oikeudet ylijäämään kuin pakollinenkin osuus. Vapaaehtoinen osuus ei anna muita oikeuksia, jäsenetuja eikä ääniä. 12 Liittymismaksu ja muut maksut Jokaista erillistä laajakaistaverkon liittymää kohden maksetaan hallituksen päättämä liittymismaksu, perusmaksu tai muu maksu. Hallitus vahvistaa edellä mainitut maksut vuosittain ja ne peritään hallituksen määrääminä aikoina ja erinä. Jos jäsen tai muu osuuskunnan palveluja saava saamastaan varoituksesta huolimatta laiminlyö suorittaa maksunsa, osuuskunnalla on oikeus keskeyttää tilatun palvelun toimitus. Varoitus katsotaan annetuksi seitsemäntenä päivänä siitä, kun se on postitettu maksunsa laiminlyöneen viimeksi ilmoittamaan osoitteeseen.

3 Liittymismaksua ei palauteta, mutta jäsen voi siirtää liittymismaksulla saamansa edut luovutuksen yhteydessä sen uudelle omistajalle ja haltijalle. 13 Osuuskunnan perimät ja suorittamat maksut ja hinnastot Hinnoittelusta päättää osuuskunnan hallitus. Hinnoitteluperiaatteet päättää osuuskunnan kokous. 14 Ylijäämä Osuuskunnan tuottamasta ylijäämästä tehdään ensiksi vähintään lain edellyttämä siirto vararahastoon. Jäljelle jäävä Ylijäämä voidaan käsitellä varsinaisessa osuuskunnan kokouksessa päätettävällä tavalla. Ylijäämä käytetään ensisijaisesti palvelutarjonnan laajentamiseen ja kehittämiseen, laajakaistaverkon laajentamiseen ja kehittämiseen tai palvelujen hinnan alentamiseen jäsenille. Päätöksen mukaan ylijäämä voidaan myös rahastoida, jättää osuuskunnan haltuun, maksaa osuuksille korkoa tai jakaa osakkaiden hyväksi muulla tavalla. 15 Vararahasto ja muut rahastot (OKL 8. LUKU) Osuuskunnalla tulee olla lainmukainen vararahasto, jota on kartutettava, kunnes se on vähintään yksi prosentti (1%) taseen loppusummasta, kuitenkin vähintään 2.500 euroa. Rahastoa kartutetaan vähintään viidellä (5%) vuotuisesta edellisen taseen mukaisella tappiolla vähennetystä ylijäämästä. Osuuskunnalla voi vararahaston lisäksi olla muitakin rahastoja. Osuuskunnan jäseniltä peritään kuukausimaksun yhteydessä rahasto-osuusmaksua, jota ei käsitellä yhtiön tulona vaan jäsenten yhtiöön suorittamina pääomasijoituksina. Varoja käytetään verkon rakentamista varten otetun vieraan pääoman lyhentämiseen. Rahastoituja varoja ei voi käyttää muihin osuuskunnan kuluihin. Rahastoinnin edellytys on lainojen lyhentäminen tilikauden aikana vähintään lainanlyhennysrahastointia vastaavalla määrällä. Hallitus päättää rahasto-osuusmaksun määrän kuten 14 :ssä on määrätty. 16 Avustuksen ja lahjoitukset Osuuskunta voi ottaa vastaan avustuksia, lahjoituksia, arvontavoittoja ja testamentteja. 17 Osuuden palautus Jäsenyyden päättyessä tai osuus irtisanottaessa jäsenelle palautetaan osuudesta osuuspääomaan merkitty määrä siten ja niillä edellytyksillä, kuin osuuskuntalain 17 luvun 1 ja 2 :ssä määrätään. 18 Osuuskunnan kokoukset (OKL 5. LUKU) Jäsenet käyttävät päätösvaltaansa osuuskunnan asioissa osuuskunnan kokouksessa. Osuuskunnan kokoukset ovat joko varsinaisia (ns. vuosikokous) tai ylimääräisiä kokouksia. Jokaisella jäsenellä on oikeus osallistua osuuskunnan kokoukseen. Jäsen voi osallistua osuuskunnan kokoukseen myös tietoliikenneyhteyden avulla. Edellytyksenä on, että osallistumisoikeus ja ääntenlaskennan oikeellisuus voidaan selvittää tavallisessa osuuskunnan kokouksessa noudatettavaan menettelyyn verrattavalla tavalla. Jäseneltä voidaan kuitenkin vaatia, että saadakseen osallistua kokoukseen, jäsenen on ilmoittauduttava kokouskutsussa mainittuun päivämäärään mennessä. Viimeinen ilmoittautumispäivä voi olla aikaisintaan 10 päivää ennen kokousta. Osuuskunnan varsinainen kokous eli vuosikokous pidetään kerran vuodessa osuuskunnan hallituksen määräämänä päivänä ennen huhtikuun loppua. Ylimääräinen kokous pidetään, milloin hallitus katsoo sen tarpeelliseksi tai se on muutoin lain mukaan pidettävä.

4 Kokoukset pidetään Rautavaaran kunnassa yleisessä tiedossa ja jäsenistön kohtuullisesti saavutettavissa olevassa paikassa, jonka osuuskunnan hallitus ilmoittaa. Kokous voidaan pitää myös muulla paikkakunnalla, jossa osuuskunnalla on toimipaikka tai osuuskunnan jäsenistä enemmän kuin puolella on jäsenluettelon mukainen kotipaikka. Kokouksessa on kullakin jäsenellä yksi ääni. Osuuskunnan kokouksen päätökseksi tulee se mielipide, jota kannattaneilla jäsenillä on enemmän kuin puolet annetuista äänistä. Vaalissa katsotaan valituksi se, joka saa eniten ääniä. Äänen mennessä tasan vaali ratkaistaan arvalla, mutta muissa asioissa osuuskunnan kokouksen päätökseksi tulee puheenjohtajan puoltama mielipide. Kokouksen puheenjohtajan on huolehdittava siitä, että kokouksessa pidetään pöytäkirjaa. Pöytäkirjaan on merkittävä kokouksessa tehdyt päätökset ja äänestyksen tulos ja äänten jakautuminen. Ääniluettelo on liitettävä pöytäkirjaan. Kokouksissa on valittava vähintään kaksi pöytäkirjan tarkastajaa. Puheenjohtaja ja sihteeri ja pöytäkirjan tarkastajat allekirjoittavat pöytäkirjan. Korvattuaan kulut jäsenellä on oikeus saada jäljennös kokouksen pöytäkirjasta tai sen osasta. 19 Varsinainen osuuskunnan kokous 1) Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri sekä vähintään kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja äänten laskijaa. 2) Todetaan, onko kokouskutsu toimitettu sääntöjen määräämällä tavalla ja onko kokous muutoin laillinen. 3) Esitetään tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus edelliseltä tilikaudelta 4) Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja toimenpiteistä, joihin vahvistetun taseen mukainen ylijäämä tai tappio antaa aihetta. 5) Päätetään vastuuvapauden myöntämisestä osuuskunnan hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle tilikaudelta. 6) Määrätään osuuskunnan hallituksen puheenjohtajan ja jäsenten palkkiot. 7) Päätetään tarvittaessa hallituksen jäsenten lukumäärästä ja Valitaan jäsenet hallitukseen. 8) Valitaan tilintarkastajat, mikäli entiset tilintarkastajat eivät jatka. 9) Päätetään palvelujen hinnoitteluperiaatteista. 10) Valtuutetaan osuuskunnan hallitus määräämään liittymismaksu. 11) Päätetään, missä lehdissä ja millä muulla tavoin kutsu osuuskunnan kokoukseen toimitetaan. 12) Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat. 20 Kokouskutsu Hallitus kutsuu osuuskunnan kokouksen koolle. Kutsu osuuskunnan kokoukseen toimitetaan jäsenille aikaisintaan kahta kuukautta ja viimeistään 14 päivää ennen kokousta. Kokouskutsu toimitetaan jäsenille tiedoksi varsinaisessa kokouksessa päätetyllä tavalla. Kokouskutsussa mainitaan tiedossa olevat kokouksessa käsiteltävät asiat. Kokouskutsussa voidaan myös määrätä jäsenelle ilmoittautumisvelvollisuus, jonka perusteella jäsen saa osallistua kokoukseen ja äänestää. Jos kokouksessa käsitellään sääntöjen muuttamista tai osuuskuntalain 4. luvun 12 :ssä tarkoitettua asiaa tai minkäänlaisten uusien osuuksien antamista, kutsussa on lisäksi mainittava päätösehdotuksen pääasiallinen sisältö. 21 Hallitus (OKL 6. LUKU) Osuuskunnan hallitukseen kuuluu 3-7 jäsentä, jotka valitaan toimeensa kahdeksi (2) vuodeksi kerrallaan. Hallitukseen voidaan valita vain osuuskunnan jäsen tai hänen aviopuolisonsa ja osuuskunnan jäsenenä olevan yhteisön edustaja. Toimitusjohtaja voi kuulua hallitukseen siitä riippumatta, onko hän osuuskunnan jäsen. Sellaisista jäsenistä tai jäsenyhteisön edustajista, jotka eivät säännöllisesti käytä osuuskunnan palveluksia voi hallitukseen kuulua enintään yksi jäsen.

5 Hallituksen jäsenistä on erovuorossa puolet vuosittain, aluksi arvan mukaan ja sitten vuorottain. Hallitus valitsee keskuudestaan yhdeksi (1) vuodeksi kerrallaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. 22 Hallituksen päätöksenteko Osuuskunnan hallitus on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet sen jäsenistä on läsnä tai ajantasaisessa yhteydessä kokoukseen joko puhelimitse tai tietoliikenne/internetverkon kautta toteutetun video/kuvapuhelinjärjestelmän avulla. Päätöstä ei kuitenkaan saa tehdä, ellei kaikille hallituksen jäsenille ole varattu tilaisuutta asian käsittelyyn. Osuuskunnan hallituksen kokouksessa tulee päätökseksi se mielipide, jota enemmän kuin puolet saapuvilla olevista on kannattanut tai äänten mennessä tasan se mielipide, johon puheenjohtaja yhtyy. Hallituksen puheenjohtajan vaalissa, äänten mennessä hallituksessa tasan, puheenjohtaja valitaan arvalla. Puheenjohtajan on huolehdittava siitä, että hallitus kokoontuu tarvittaessa. Lisäksi puheenjohtajan on kutsuttava hallitus koolle, jos hallituksen jäsen tai toimitusjohtaja sitä vaatii. 23 Hallituksen tehtävät Hallituksen on huolellisesti toimien edistettävä osuuskunnan etua. Hallitus huolehtii osuuskunnan hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä (yleistoimivalta). Hallitus vastaa siitä, että kirjanpidon ja varainhoidon valvonta on asianmukaisesti järjestetty. Hallituksen kokouksesta on laadittava pöytäkirja, jonka allekirjoittavat puheenjohtaja ja yksi hallituksen osoittama jäsen. Hallituksen jäsenellä ja toimitusjohtajalla on oikeus saada eriävä mielipiteensä merkityksi pöytäkirjaan. 24 Toimitusjohtaja (OKL 6:5-7 ja 17 ) Osuuskunnalla voi olla toimitusjohtaja. Toimitusjohtajan nimittää ja erottaa osuuskunnan hallitus. Hallitus tekee toimitusjohtajan kanssa kirjallisen sopimuksen, jossa sovitaan toimitusjohtajan tehtävien hoitamiseen, velvollisuuksiin, palkkioon tai muihin etuihin liittyvistä asioista. Toimitusjohtajan on huolellisesti toimien edistettävä osuuskunnan etua. Toimitusjohtaja hoitaa osuuskunnan juoksevaa hallintoa hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti (yleistoimivalta). Toimitusjohtaja vastaa siitä, että osuuskunnan kirjanpito on lain mukainen ja varainhoito luotettavalla tavalla järjestetty. Toimitusjohtaja saa ryhtyä osuuskunnan toiminnan laajuus ja laatu huomioon ottaen epätavallisiin tai laajakantoisiin toimiin vain, jos hallitus on hänet siihen valtuuttanut tai hallituksen päätöstä ei voi odottaa aiheuttamatta osuuskunnan toiminnalle olennaista haittaa. Viimeksi mainitussa tapauksessa hallitukselle on mahdollisimman pian annettava tieto toimista. 25 Osuuskunnan edustaminen Osuuskuntaa edustaa ja sen toiminimen kirjoittavat hallituksen jäsenet kaksi yhdessä, toimitusjohtaja tai hallituksen puheenjohtaja yksin. Osuuskunnan hallitus voi antaa toiminimen kirjoittamisoikeuden tapauskohtaisesti osuuskunnan palveluksessa olevalle henkilölle siten, että tämä voi kirjoittaa toiminimen yhdessä hallituksen jäsenen tai toimitusjohtajan kanssa. Hallitus voi myös päättää prokuran antamisesta. 26 Tilikausi (OKL 8:4. LUKU) Osuuskunnan tilikausi on kalenterivuosi.

6 27 Tilintarkastaja ja varatilintarkastaja Osuuskunnalle on valittava yksi varsinainen tilintarkastaja tai tilintarkastusyhteisö. Jos tilintarkastajaksi ei ole valittu tilintarkastusyhteisöä, on valittava myös varatilintarkastaja. Tilintarkastajan toimikausi on toistaiseksi voimassa oleva. 28 Osuuden siirto ja siirronsaajan oikeus Jäsen voi siirtää osuutensa toiselle. Jäsenyyttä ei voida toiselle luovuttaa. Osuuden siirronsaaja, joka täyttää jäseneksi pääsemisen edellytykset, tulee hyväksyä osuuskunnan jäseneksi. Siirronsaaja saa hyväkseen oikeudet (mm. kiinteistökohtainen liittymä) ja velvollisuudet, mitkä siirtäjällä olisi ollut, jos hänen jäsenyytensä olisi jatkunut. 29 Kuolleen jäsenen oikeudenomistajan oikeus Kuolleen jäsenen oikeudenomistajalla, jolle oikeus tämän osuusmaksuun on siirtynyt, on oikeus jäseneksi pääsemiseen, jos hän vuoden (1v.) kuluessa kuolinpäivästä hakee osuuskunnan jäsenyyttä, ja edellytykset jäsenyyden saamiseen muutoin ovat olemassa. Oikeudenomistajalla, joka hyväksytään osuuskunnan jäseneksi, on tällöin oikeus lukea hyväkseen osuuskunnalle maksettu liittymismaksu ja osuusmaksu. Oikeudenomistaja saa tällöin myös muut osuuskuntalakiin ja näihin sääntöihin kuuluvat oikeudet ja velvollisuudet, jotka edesmenneellä olisi eläessään ollut. 30 Osuuskunnan purkautuminen ja selvitystila Päätös osuuskunnan vapaaehtoisesta purkamisesta ja selvitystilaan asettamisesta tehdään osuuskunnan kokouksessa. Päätös on pätevä, jos sitä kannattavat jäsenet, joilla on vähintään kolme neljäsosaa (3/4) annetuista äänistä. 31 Varojen jakaminen osuuskunnan purkautuessa Jos osuuskunta puretaan, sen jäljellä olevat varat, sen jälkeen, kun velat ja sitoumukset on selvitetty ja osuusmaksut jäsenille palautettu, jaetaan osuuskunnan kokouksen päätöksen mukaan. 32 Sääntöjen muuttaminen Sääntöjen muuttamisesta päättää osuuskunnan kokous. Päätös on pätevä, ellei laissa tai näissä säännöissä ole muuta säädetty, jos sitä kannattavat jäsenet, joilla on vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä