Joululahjoja 2007
Varoitus! Tänä vuonna joulu tulee pian rapusesongin jälkeen. Olen jo aiemmin ottanut esille sesonkien ja vuodenaikojen nopean vaihtelun ja todennut, että tuskin ehtii laittaa pihakalusteet talviteloille, kun on jo otettava adventtikyntteliköt esiin. Mutta toteamukseni kannattaa toistaa ainakin niille, jotka haluavat kaikessa rauhassa miettiä huolella harkitut joululahjat asiakkaille ja henkilöstölle. Viime hetkessä tehdyistä paniikkiostoista tulee usein kalliimpia ja lahjavalinnoista vähemmän onnistuneita kuin oli toivottu. Jotta välttyisit paniikkiostoilta, tarjoamme nyt sinulle mahdollisuuden tutustua kuvastoomme, joka on täynnä joulun kaikkein arvostetuimpia lahjoja. Keskitymme tavanomaiseen tapaamme niihin ja hylkäämme tuotteet, joita kukaan oikeastaan ei halua saada. Näin toimimalla haluamme helpottaa sinun työtäsi. PS. Jatkamme pientä puutarhakalenteriamme, koska pihalla voi vielä oleskella pitkän aikaa. 3
Pöytä
Silliparvi. Tarjoilukulhot kivitavaraa. Kolmen kulhon setti. Pituus: 27, 25 ja 24 cm. Design: Ulrika Elofsson. Til.nro: 62018. Tarjoilukulhot kivitavaraa. Kaksi kivaa kulhoa lihapullille, prinssimakkaroille, punakaalille tai mille tahansa joulupöydän herkulle. Koko: 17x17 cm, korkeus 8 cm. Lahjapakkaukessa. Design: Ulrika Elofsson. Til.nro: 62067. Sinappipurkki. Mukana lusikka ja sinappimausteet. Til.nro: 62076. Janssonvuoka. Uunivuoka kivitavaraa suositulle jouluruoalle Janssonin kiusaukselle. Mukana puualusta. Koko: 30x22 cm, korkeus 6,5 cm. Toimitetaan lahjapakkanksessa. Design: Ulrika Elofsson. Til.nro: 62066. Glögisetti. Trendikkäät mustat mukit jouluglögille. Neljä mukia, puualuset ja lusikat. Kaksi kulhoa. Lahjapakkauksessa. Til.nro: 62093. 5
LAHJA EHDO- TUS Paketti Torppa Vanilja. Moderni joululiina ja kuusi vaniljantuoksuista lämpökynttilää. Lahjapakkauksessa. Til.nro: 24018/79064. Tuikkulyhdyt Reindeer. 2 lasista tuikkulyhtyä tuikkuineen. Korkeus 7 cm. Tilnro: 79066. 6 Puurokulhot. 4 puurokulhoa kivitavaraa. Ø18 cm. Lusikat mukana. Design: Jesper Design. Lahjapakkauksessa. Til.nro: 62077.
Tuikkulyhdyt Star. 2 lasista tuikkulyhtyä tuikkuineen. Korkeus 7 cm. Til.nro: 79065. Kynttilä Redwood. Tuoksukynttilä. Kork. 10 cm. Til.nro: 79067. Transeeraussetti. Leikkaa kinkku tyylikkäästi. Veitsi ja haarukka ruostumatonta terästä. Toimitetaan ohuessa lahjapakkauksessa, joka soveltuu hyvin postitettavaksi! Til.nro: 62096. Suklaafondue. Fonduesetti, joka sisältää neljä haarukkaa ruostumatonta terästä. Lahjapakkauksessa. Til.nro: 62086. Kynttilänjalka Drop. Moderni design. Koko: 22x15 cm. Design: Jesper Design. Lahjapakkauksessa. Kynttilät ei sisälly. Til.nro: 79068. 7
Kynttilälaatikko Punainen ja tulitikut. Tuoksukynttilät antamaan jouluun valoa. Kynttilän korkeus 5 cm. Til.nro: 79027/69009. Sähkökäyttöinen suola- ja pippurimylly. Paristokäyttöiset valaistut myllyt suolalle ja pippurille. Korkeus 22 cm. Mukana karkeaa suolaa tai vastaavasti pippuria. Pippurimylly. Til.nro: 62035. Suolamylly. Til.nro: 62099. Sillihaarukat. 4 sillihaarukkaa ruostumattomasta teräksestä. Toimitetaan kauniissa ohuessa lahjapakkauksessa, jonka voi hyvin postittaa asiakkaille joulukortin sijasta. Til.nro: 62030. Äyriäisaterimet. Mainio uudenvuodenlahja niin asiakkaille kuin henkilöstöllekin! 4 aterinta ohuessa lahjapakkauksessa, jonka voi haluttaessa postittaa kortin sijasta. Til.nro: 62004. LAHJA EHDO- TUS Suola ja pippuri. Pippurimylly sekä suola-astia bambua. Korkeus: 19,5 cm ja 21 cm. Til.nro: 62065. Suola- ja pippurimylly Combi. Suola- ja pippurimylly samassa. Keraaminen jauhin. Korkeus: 20 cm. Til.nro: 62032. Sillipaketti. Kaikki, mitä silliaterian yhteydessä tarvitaan. Silliparvi (kulho), sillihaarukat, keittiöpyyhe sekä talouspyyhe Silli. Lahjapussissa. Til.nro: 62018/62030/12003/12005. 8
Kynttilälaatikko Ruskea ja tulitikut. Tuoksukynttilät tunnelmaa luomaan. Kynttilän korkeus 10 cm. Til.nro: 79043/69009. Joululiina Raita. Perinteinen joululiina puuvillaa. 150 x 250 cm. Lahjapakkauksessa. Til.nro: 24011. Kolme tuikkukynttilää. Kolme tuikkukynttilä terästä ja lasia. Läpimitta 56 mm. Korkeus, 170 mm, 110 mm ja 60 mm. Til.nro: 79069. Joululiina Torppa. Jouluisen tunnelman luova pöytäliina puuvillaa. Koko 150x250 cm. Lahjapakkauksessa. Til.nro: 24018. 9
Keittiö
Jouluaiheiset keittiöpyyhkeet Jouluiloa. 2 kpl, 50x70 cm. Lahjapakkauksessa. Design: Eva Berg. Til.nro: 12018. Keittiösetti Raita. Raidat ovat aina yhtä suosittuja. Esiliina ja patalappu, kaksi väriasetelmaa. Lahjapakkauksessa. Til.nro: 29050 Punainen, 29051 Musta. Kokin esiliina. Perinteinen esiliina puuvillaa. Etutasku ja kiinnitysnauhat. Pituus: 100 cm. Leveys: 65 cm. Til.nro: 20015 Mariini. Til.nro: 20012 Musta. Til.nro: 20014 Punainen. 11
LAHJA EHDO- TUS Paketti Black & White. Mustavalkoinen paketti moderniin keittiöön. Suola- ja pippurimylly Black & White sekä musta vyötäröltä solmittava esiliina. Lahjapakkauksessa. Til.nro: 20001/62095. Suola- ja pippurimylly Black & White. Ajaton design. Musta ja valkoinen lakkamaalattu mylly suolalle ja pippurille. Korkeus 26 cm. Lahjapakkauksessa. Til.nro: 62095. 12
K 1 T 2 Keittiösetti Silli. Keittiöpyyhe pellavaa/puuvillaa 50x70 cm sekä sillikuviollinen talouspyyhe. Design Ulrika Elofsson. Lahjapakkauksessa. Til.nro: 12003+12005. P 3 L 4 S 5 M 6 T 7 K 8 T 9 P 10 L 11 ELOKUU 32 S 12 M 13 33 T 14 K 15 Pihapuuhia elokuussa: T 16 Kerää kesäkukkien P 17 ja perennojen siemeniä. L 18 Osta ja istuta S 19 kevätkukkien sipulit. M 20 34 T 21 K 22 T 23 P 24 L 25 S 26 24. elokuuta = 122 päivää jouluaattoon. M 27 35 T 28 K 29 Suolamylly BIG. Suolamylly hyviä kokkausvälineitä arvostavalle. Korkeus 42 cm. Pahvipakkauksessa. Til.nro: 62023. Pippurimylly BIG. Kätevä pippurimylly hyviä kokkausvälineitä arvostavalle. Koko: 42 cm. Pahvipakkauksessa. Til.nro: 62010. T 30 P 31 13
14
LAHJA EHDO- TUS Puliesiliina, lannemalli. Musta esiliina puuvillaa. Etutasku ja kiinnitysnauhat. Pituus 80 cm. Til.nro: 20001. Raidalliset keittiöpyyhkeet Raidat. 3 kpl. Puuvillaa. 50x70 cm. Til.nro: 12024 Punainen/harmaa/valkoinen. Paketti Caesar. Salaattikulho ja ottimet sekä öljysuihkepullo. Lahjapakkauksessa. Til.nro: 62091/62014. Pieni joulukeittiö. Keittiöpyyhe puuvilla/pellavaa ja jouluaiheinen talouspyyhe. Til.nro: 12004 + 12006. 15
Kahvi
Muki Niki. Valittavana neljä väri. 30 cl. Korkeus 105 mm musta, mariini, off-white sekä harmaa. Til.nro: 62056 Off-white. Til.nro: 62057 Mariini. Lasimuki. Kaunis lasimuki. 25 cl. Korkeus 100 mm. Til.nro: 62064. Til.nro: 62058 Musta. Til.nro: 62059 Harmaa. Kahvitermos terästä. Tilavuus: 1,5 litraa. Til.nro: 62013. Auto-/termosmuki. Teräsmuki, jonka sisäpinta on ABS-muovia. Eristetty. Kuusi väriä. Tilavuus 0,4 litraa. Til.nro: 62080 Musta lakkametalli. Til.nro: 62081 Punainen lakkametalli. Til.nro: 62082 Sininen lakkametalli. Til.nro: 62088 Kulta lakkametalli. Til.nro: 62019 Teräs/musta. Til.nro: 62014 Teräs. 17
Muki Java. Valittavana 4 väriä: musta, mariini, off-white sekä harmaa. 20 cl. Korkeus 70 mm. Til.nro: 62047 Off-white. Til.nro: 62055 Harmaa. Til.nro: 62046 Mariini. Muki Paus. Valittavana neljä väriä: musta, mariini, off-white sekä harmaa. 25 cl. Korkeus 95 mm. Til.nro: 62044 Off-white. Til.nro: 62052 Harmaa. Til.nro: 62043 Mariini. Muki Rio. Valittavana neljä väriä: musta, mariini, off-white, harmaa. 30 cl. Korkeus 110 mm. Til.nro: 62041 Off-white. Til.nro: 62053 Harmaa. Til.nro: 62040 Mariini. Muki Rio, 2-värinen. 30 cl. Korkeus 110 mm. Til.nro: 62048 Off-white/nougat. Til.nro: 62054 Harmaa/harmaa. Til.nro: 62050 Mariini/v.sininen. 18
Til.nro: 62045 Musta. Til.nro: 62042 Musta. Til.nro: 62039 Musta. Til.nro: 62049 Musta/harmaa. Muki Rio white & colour. Trendikäs kiiltäväpintainen valkoinen muki, jonka sisäpuoli on värillinen. 30 cl. Korkeus 110 mm. Til.nro: 62006 Punainen, 62007 Musta, 62008 Mariini, 62009 Petrooli. 19
Spa
Kylpytakki Terry. Kylpytakki 360 g puuvillafroteeta. Neljä väriä ja kaksi kokoa. Til.nro. Väri Koko 22009 Luonnonvaalea S/M 22008 Luonnonvaalea L/XL 22007 Valkoinen S/M 22006 Valkoinen L/XL 22011 Mariini S/M 22010 Mariini L/XL 22014 Musta S/M 22015 Musta L/XL Saunakiulu BIG. Iso saunakiulu, jossa on tuotteita rentouttavia hetkiä varten. Til.nro: 72005. Classique Square. Klassinen ruutu. 450 gramman froteeta. Til.nro Väri Koko 11503 Mariini/valk. 70x130 11501 Hiekka/valk. 70x130 11502 Harmaa/valk. 70x130 11403 Valk./mariini 50x70 11401 Valk./hiekka 50x70 11402 Valk./harmaa 50x70 Rätt bild? 21
L 1 S 2 M 3 T 4 K 5 T 6 P 7 L 8 S 9 M 10 T 11 K 12 SYYSKUU 36 37 T 13 Windsor. 360 g frotee. Kuusi väriä ja kolme kokoa. P 14 L 15 S 16 14. syyskuuta = 101 päivää jouluaattoon. Til.nro. Väri Koko 11101 Valkoinen 50x70 11102 Luonnonvaalea 50x70 11107 Kyyhkynsininen 50x70 11108 Mariini 50x70 11110 Harmaa 50x70 11131 Musta 50x70 Til.nro. Väri Koko 11201 Valkoinen 65x130 11202 Luonnonvaalea 65x130 11207 Kyyhkynsininen 65x130 11208 Mariini 65x130 11210 Harmaa 65x130 11211 Musta 65x130 Til.nro. Väri Koko 11301 Valkoinen 90x150 11302 Luonnonvaalea 90x150 11307 Kyyhkynsininen 90x150 11308 Mariini 90x150 11310 Harmaa 90x150 11331 Musta 90x150 M 17 38 T 18 K 19 T 20 P 21 L 22 S 23 M 24 T 25 K 26 T 27 P 28 Pihapuuhia syyskuussa: Jaa keväällä kukkivat perennat, kuten pienivuohenjuuri, kullero, päivälilja, 39 kissanminttu, siankärsämö ja kurjenpolvi. Istuta uudet taimet, jotta ne ehtivät juurtua ennen talven tuloa. 22 L 29 S 30 Healing kylpysetti. Koko vartalolle. Sisältää manikyyri/pedikyyrisetin, hieromarullan ja pallon, hohkakiven, harjan ja hoitavan vartaloemulsion. Toimitetaan kauniissa toalettilaukussa. Til.nro: 72010.
Vaniljakynttilät. Tee kylpyhuoneesta oma kylpylä. 6 vaniljantuoksuista kynttilää. Til.nro: 79064. Healing Lady Foot Spa. Rentoudu hetki ja hoida samalla väsyneitä jalkojasi. Hieromarulla, tossut sekä suihkusaippua kätevässä pussissa. Til.nro: 72011. Froteesetti Classique Multi Stripe. Värikäs lahjasetti. Sisältää kaksi kylpypyyhettä (70x130 cm). 450 g frotee. Lahjapakkauksessa. Design: Ulrika Elofsson. Til.nro: 16027. Classique Original. Ylellisen paksua froteeta 500 g. Neljätoista väriä ja kolme kokoa. Kylpytakki Velour. Ylellinen kylpytakki veluurifroteesta. 340 gr/m 2. Kaksi kokoa. Väri: Nougat/Valkoinen. Til.nro: S/M 22025, L/XL 22026. Til.nro. Väri Koko 10101 Valkoinen 50x70 10102 Luonnonvaalea 50x70 10103 Keltainen 50x70 10104 Viininpunainen 50x70 10105 Vaaleansininen 50x70 10106 Royalsininen 50x70 10107 Kyyhkynsininen 50x70 10108 Mariini 50x70 10109 Vihreä 50x70 10110 Harmaa 50x70 10111 Musta 50x70 10132 Punainen 50x70 10133 Turkoosi 50x70 10134 Ruskea 50x70 Til.nro. Väri Koko 10201 Valkoinen 70x130 10202 Luonnonvaalea 70x130 10203 Keltainen 70x130 10204 Viininpunainen 70x130 10205 Vaaleansininen 70x130 10206 Royalsininen 70x130 10207 Kyyhkynsininen 70x130 10208 Mariini 70x130 10209 Vihreä 70x130 10210 Harmaa 70x130 10211 Musta 70x130 10232 Punainen 70x130 10233 Turkoosi 70x130 10234 Ruskea 70x130 Til.nro. Väri Koko 10301 Valkoinen 100x150 10302 Luonnonvaalea 100x150 10303 Keltainen 100x150 10304 Viininpunainen 100x150 10305 Vaaleansininen 100x150 10306 Royalsininen 100x150 10307 Kyyhkynsininen 100x150 10308 Mariini 100x150 10309 Vihreä 100x150 10310 Harmaa 100x150 10311 Musta 100x150 10332 Punainen 100x150 10333 Turkoosi 100x150 10334 Ruskea 100x150 23
LAHJA EHDO- TUS Saunakiltti raidallista 400 gr. froteeta. Naisten: Til.nro: 29033. Pituus: 85 cm. Miesten: Til.nro: 29034. Pituus: 60 cm. Lipokkaat/tossut. Jalat lämpiminä pitävät untuvatossut/lipokkaat. Til.nro: 29032 Valkoinen, 29035 Musta. Hyvänolon kylpypaketti. Iso kylpypaketti, joka sisältää Windsor -froteepyyhkeitä, kaksi 65 x130 cm ja neljä 50 x 70 cm, valittavana kuusi väriä (katso s. 22), sekä iso saunakiulu. Lahjapussissa. 24
Rentouttava ja piristävä kylpytuotesetti. Saunakiulu, jossa on kehoa rentouttavia ja mieltä piristäviä tuotteita. Sopiva lahja yhdessä kylpypyyhkeiden tai kylpytakkien kanssa. Til.nro: 72003. 25
M 1 40 T 2 K 3 T 4 P 5 L 6 S 7 M 8 T 9 K 10 T 11 P 12 L 13 LOKAKUU 9. lokakuuta = 76 päivää jouluaattoon. 41 S 14 M 15 T 16 K 17 T 18 P 19 L 20 S 21 M 22 T 23 42 Pihapuuhia lokakuussa: Nyt on paras aika istuttaa useimmat lehtipuut, pensaat, hedelmäpuut ja aitakasvit. Aloita joulukukkien sipulien hyötäminen. Kastele talvivihannat 43 kasvit.. Healing Spa Deluxe. Täydellinen kylpysetti kaikille, jotka kaipaavat rentouttavan hetken. Sisältö: suihkugeeli, vartaloemulsio, vartalon kuorintageeli, vartalovoide, saippua, hieromaharja sekä pesulappu. Til.nro: 72013. K 24 T 25 P 26 L 27 S 28 M 29 44 T 30 Spa Set Relax. Kylpysetti, joka sisältää kylpypyyhkeen 65 x130 cm, saippuan sekä kaksi tuikkulyhtyä. Til.nro: 72012. 26 K 31
LAHJA EHDO- TUS Kylpypaketti Bordeaux DeLuxe. Kaksi suloisen pehmeää viininpunaista froteepyyhettä 70x130 (saatavana myös muita värejä, katso s. 23) sekä kynttiläpakkaus, jossa on kaksi punaista ja yksi valkoinen pöytäkynttilä. Lahjapakkauksessa. Til.nro: 10204/79027. Froteesetti Classique Stripe. Ylellinen lahjasetti. Sisältää kaksi kylpypyyhettä (70x130 cm) ja kaksi pyyhettä (50x70 cm). 450 g frotee. Lahjapakkauksessa. Til.nro: 16021 Mariini, 16022 Valkoinen. Classique Raita. Trendikäs ja ylellinen frotee 600 g. Yhdeksän väriä ja kaksi kokoa. Til.nro. Väri Koko 10121 Valkoinen 50x70 10122 Luonnonvärinen 50x70 10127 Kyyhkynsininen 50x70 10128 Mariini 50x70 10130 Harmaa 50x70 10131 Musta 50x70 10142 Punainen 50x70 10143 Turkoosi 50x70 10144 Ruskea 50x70 10221 Valkoinen 70x130 10222 Luonnonvärinen 70x130 10227 Kyyhkynsininen 70x130 10228 Mariini 70x130 10230 Harmaa 70x130 10231 Musta 70x130 10242 Punainen 70x130 10243 Turkoosi 70x130 10244 Ruskea 70x130 27
Rentoutuminen
Rentouttava vehnätyyny. Kolme väriä. Til.nro: 79011 Luonnonvaalea. Til.nro: 29045 Punainen. Til.nro: 29047 Musta. Fleecehuopa Hirvi. Hirviaiheinen huopa. Korkealaatuista ja pehmeää nukkaantumatonta fleecea. 130x170 cm. Design: Ulrika Elofsson. Til.nro: 28012 Harmaa/off-white. Lahjapakkauksessa. Fleecehuopa Hearts. Sydänkuvioinen huopa nukkaantumatonta fleecea. 130x170 cm. Design: Ulrika Elofsson. Til.nro: 28031Viininpunainen/off-white, 28040 Khaki/valkoinen. Lahjapakkauksessa. Yksiväriset fleecehuovat. Nukkaantumatonta fleecea. Viisi värivaihtoehtoa.130x170 cm. Til.nro: 28018 Antrasiitinharmaa, 28032 Vaaleanharmaa, 28047 Off-white, 28019 Viininpunainen, 28058 Musta. 29
LAHJA EHDO- TUS Paketti Reindeer Vanilla. Kaikille soveltuva lahja! Poroaiheinen nukkaantumaton fleecehuopa (musta, punainen tai harmaa) ja vaniljantuoksuiset lämpökynttilät. Lahjapakkauksessa. Lahjalaatikot. Kaikki meidän kuviolliset fleecehuovat ovat pakattu sointuviin lahjalaatikkoihin. Design: Ulrika Elofsson. Fleecehuopa Stars. Amerikkalaistyylinen huopa nukkaantumatonta fleecea. Lahjapakkauksessa. 130 x170 cm. Design: Ulrika Elofsson. Til.nro: 28059 Punainen, 28060 Mariini. 30
T 1 Fleecehuopa Lumisade. Lumihiutaleaiheinen huopa nukkaantumatonta fleecea. 130x170 cm. Design: Ulrika Elofsson. Til.nro: 28041 Harmaa/off-white. Lahjapakkauksessa. LAHJA EHDO- TUS P 2 L 3 S 4 M 5 T 6 K 7 T 8 P 9 L 10 S 11 M 12 T 13 K 14 T 15 P 16 L 17 S 18 M 19 T 20 K 21 T 22 P 23 L 24 S 25 PYHÄINPÄIVÄ ISÄNPÄIVÄ MARRASKUU Pihapuuhia marraskuussa: 45 46 47 Suojaa perennat kanaverkolla, jotta kauriit eivät pääse pureskelemaan niiden latva- ja sivuversoja. Levitä ruusujen juurille multaa niiden suojaamiseksi talven yli. Paketti Stars. Suloisen pehmeä tähtikuvioinen punainen tai mariini huopa nukkaantumatonta fleecea. Lahjapakkauksessa yhdessä kahden hot pax -tähden kanssa. Til.nro: 28059/79063. M 26 T 27 K 28 T 29 P 30 27. marraskuuta = 27 päivää jouluaattoon. 48 31
32
Fleecehuopa Reindeer. Poroaiheinen huopa nukkaantumatonta fleecea luo todellisen joulutunnelman. 130x170 cm. Design: Ulrika Elofsson. Til.nro: 28052 Musta/off-white, 28051 Punainen/off-white, 28050 Harmaa/off-white. Lahjapakkauksessa. LAHJA EHDO- TUS LAHJA EHDO- TUS Paketti Hot Hearts. Suloisen pehmeä sydänkuvioinen huopa viininpunaista nukkaantumatonta fleecea. Putkipakkauksessa yhdessä kahden hot pax -sydämen kanssa Til.nro: 28031/79062. Paketti Total Relax. Yksivärinen huopa nukkaantumatonta fleecea (viisi väriä) ja vehnätyyny (kolme väriä) sekä vaniljantuoksuiset lämpökynttilät. Lahjapakkauksessa. 33
Kalaha. Kuka kerää eniten amboja kotipesäänsä? Kahdelle pelaajalle. Til.nro: 79017. Brain Game Box. Kolme ajattelukykyä kehittävää arvoitusta. Hardwoodia. 21x8,5x7 cm. Til.nro: 79047. Noppapeli The Dice. Uusi, hauska peli kahdelle tai useammalle pelaajalle. Helpot säännöt ja kätevä ottaa matkalle mukaan. Til.nro: 79070. Kiinalainen shakki. Klassinen seurapeli. Hardwoodia. 2 6 hengelle. 14,5x15,5x3 cm. Til.nro: 79045. LAHJA EHDO- TUS Hyvänolon paketti. Vaaleanharmaa huopa nukkaantumatonta fleecea, 130x170 cm. Sudoku-peli puuta, pelaajia voi olla useampia! Lahjapakkauksessa. Til.nro: 28032/79049. Sudoko. Vuoden villitys puupelinä. Nyt numeroiden paikkaa voi vaihtaa pyyhekumia tarvitsematta.15x15x3 cm. Til.nro: 79049. 34
3-ulotteinen jätkän shakki. 4 riviin joka suunnassa, vaatii terävyyttä. Til.nro: 79019. Fia -peli. Perinteinen peli vapaa päiville. 15x15x3 cm. Til.nro: 79053. 35
Hyvinvointi
Matkatoilettilaukku Weekend. Pieni ja kätevä matkatoilettilaukku. Koko: 19x13 cm. Til.nro: 44006. Travel Bag. Vanha Interrail-pussi uudessa muodossa. Pidä tallessa kortit, kamera ja lompakko kun olet lomalla. Nailonista. Koko: 13 x18 cm. Til.nro: 44007. Askelmittari. Ylös, ulos ja lenkille! Askelmittarista näkee kävelylenkin askelmäärän. Helppokäyttöinen. Til.nro: 79060 Musta. Til.nro: 79058 Valkoinen. Pyyhe Sports. Treenauspyyhe millä voit kuivata hikesi. Koko: 30x80 cm. 400g. Til.nro: 16028. Toalettilaukku. Ripustettava toalettilaukku, jossa on monta lokeroa. Koko: 27x22 (roikkuvana 47 cm.) Til.nro: 44004. 37
38
Fitness kit. 3-osainen sarja, johon kuuluu 1 Fitness- Tube, 1 Fitness-Toner sekä 1 Fitness-Ring lateksia. Lisäksi harjoitusohjeet koko keholle. Pakattu nailonpussiin. Til.nro: 79050. Hot Pax. Lämpimät kädet hetkessä! Kätevät geelityynyt lämpenevät nopeasti. Päällinen fleecea. Toimitetaan kätevässä postitettavassa pakkauksessa. Til.nro: 79057. Paketti Lämpö. Anna lämmin lahja nyt jouluna. Pipo, kaulaliina ja lapaset sekä paketti Hot Pax. Pakattu lahjapussiin. Til.nro: 29041/79057. Nordic Trekking Carbon. Tehostaa kuntoilua. Säädettävät 3-osaiset kävelysauvat, hiilikuituputki. Nailonpussissa. Til.nro: 79059. Matkalompakko. Kaikille tärkeille asiakirjoille matkan aikana. Til.nro: 44003. Nordic Trekking kävelysauvat. Harrastus, jonka suosio vain kasvaa. Kaksiosaiset, säädettävät sauvat nailonpussissa. Til.nro: 79040. 39
Vesipullovyö. Vyö, jossa on vesipullo, kuntoilijalle. Til.nro: 49011 Musta. Til.nro: 49018 Punainen. Til.nro: 49017 Valkoinen. Rannepainot. Rannepainot kävelylenkeille. 0,5 kg/kpl. Til.nro: 79029. Turvahälytin. Turvalliseen ulkoiluun ja lenkkeilyyn. Til.nro: 79087. Avaimenperä Heijastinliivi. Til.nro: 79031. Fleecepipo, kaulaliina ja lapaset. Pipo, kaulaliina ja lapaset lämpöistä fleecea. Til.nro: 29041. Reflex Clip-on. Heijastava tippa jonka voi kiinnitää reppuunsa tai koiran hihnaan ym. Kaksi eri vilkuvaa toimintaa tai kiinteä valo. Til.nro. 79041. 40
LAHJA EHDO- TUS Ulkoiluvyö ja termos tai aluminiumpullo. Tilavuus: 0,5 litraa. Ulkoiluvyö ja termos. Til.nro: 49019 + 62083-85. Ulkoiluvyö ja aluminiumpullo. Til.nro: 49019 + 62089. Sauvakävelypaketti. Kävelysauvat (kaksiosaiset), heijastinliivi sekä pipo, kaulaliina ja lapaset nailonpussiin pakattuina. Terästermokset. Neljä kokoa. Til.nro: 62060 0,25 litraa. 62061 0,5 litraa. 62062 0,75 litraa. 62063 1,0 litraa. 41
42
LAHJA EHDO- TUS Heijastinliivi. Heijastinliivi, joka lisää kävelyretkien ja juoksulenkkien turvallisuutta. CE-merkintä. Til.nro: 79035 S/M, 79036 L/XL. Pieni ulkoilupaketti. Ulkoiluvyö ja termos sekä innostava askellaskin nailonpussissa. Metallic Termos. Termos ruostumatonta terästä. Koko 0,5 litraa. Til.nro: 62084 Punainen. Art.nr: 62083 Antrasiitti. Art.nr: 62085 Sininen. 43
L 1 S 2 1. ADVENTTI M 3 T 4 K 5 T 6 P 7 L 8 S 9 M 10 T 11 K 12 T 13 P 14 L 15 S 16 JOULUKUU 5. joulukuuta ITSENÄISYYSPÄIVÄ = 19 päivää jouluaattoon. 2. ADVENTTI NOBELDAGEN 3. ADVENTTI 49 50 Grillauspuikko. Teleskooppivartinen puikko, 80 cm. Nailonpussissa. Til.nro: 60013. Retkireppu Grillaa. Talviretkelle tai kahden hengen retkelle luontoon. Sisältää 0,75 l, termoksen, mukit, maito- ja sokeripurkit, sekä pienen veitsen. Lisäksi mukana on kaksi istuma-alustaa ja grillipuikkoa. 34x17x25 cm. Til.nro: 42013. M 17 Pihapuuhia joulukuussa: 51 T 18 Ei paljon, joten voi K 19 rentoutua ja käydä T 20 elokuvissa. Monen P 21 hyvän filmin ensi-ilta L 22 on joulua ennen. S 23 4. ADVENTTI M 24 JOULUAATTO 52 T 25 JOULUPÄIVÄ K 26 TAPANINPÄIVÄ T 27 P 28 L 29 S 30 Kahvitauko. 0,75 litran termos sekä kaksi mukia laukussa. Til.nro: 62103. 44M 31 UUDENVUODENAATTO 1
Retkihuopa Hirvi. Hirviaiheinen fleecehuopa. Alapinta nailonia ja kätevä kantokahva. 130x180 cm. Til.nro: 28026. Retkireppu Kahvi. Urheilumallinen reppu kahviretkeä varten. Sisältää termoksen, kaksi mukia sekä sokeri- ja maitopurkit. Til.nro: 42012. 45
Give aways
Käärmekuutio. Aivojumppaa. Käärmeestä pitäisi saada kuutio. 6x6x6 cm. Til.nro: 79046. Nyöriarvoitus. Älynystyröitä harjoittava tehtävä. 10x2x1 cm. Til.nro: 79048. Avaimenperä/avaaja Hirvi. Kiva avaimenperä alumiinia. Korkeus: 63 mm. Voidaan myös varustaa omalla painatuksella. Til.nro: 79022. Monitoimityökalu. Monitoimityökalu, jossa on yksitoista toimintoa. Til.nro: 69002. 47
Korttilompakko Slide card. Musta lompakko, jossa on luonnonväriset ompeleet. Seitsemän lokeroa. 100x75 mm. Uusionahkaa. Til.nro: 52025. Korttikansio. Korttikansio, jonka selät ruostumatonta terästä. Seitsemän taskua. Paljon tilaa niin korteille kuin seteleillekin. Mitat 105x70 mm. Til.nro: 79093 Hopea. 79097 Musta. 48 Taskulamppu. Taskulamppu, joka syttyy kevyellä painalluksella. LED-valo. Til.nro: 79083 Hopea, 79088 Musta.
Kortinpidin. Kortinpidin terästä. Luottokorteille tai käyntikorteille. Mitat: 95x60 mm. Til.nro: 79081. Kortinpidin. Kortinpidin terästä. Luottokorteille tai käyntikorteille. Mitat: 95x60 mm. Til.nro: 79080. Kortinpidin jossa liitin. Kortinpidin kiiltävää ruostumatonta terästä jossa liitin. 60x102x12 mm. Til.nro: 79089. Korttikansio kiiltävä. Korttikansio terästä. Seitsemän taskua. 105x70 mm. Til.nro: 79096. 49
50
Pöytälaskin, litteä. Mitat: 90x140x20 mm. Til.nro: 78012. Laskin Super Thin. Ylellinen ja erittäin ohut taskulaskin terästä. Hopeanvärinen. Mitat: 100x55x4 mm. Til.nro: 78010. Pöytälaskin. Valokenno/nappiparistokäyttöinen. Mitat: 173x98x20 mm. Til.nro: 78007 Hopea. Pöytälaskin Wave. Mitat 95x160x25 mm. Til.nro: 78013. Kiikari. Suurentaa 8x21. Til.nro: 69006. Laskin/kello Touch. Pöytälaskin ja kello samassa. Toiminto vaihdetaan painamalla kevyesti näyttöä. Mitat: 13x6,5x3 cm. Til.nro: 79084. 51
Hot Pax Heart. Sydän joka lämpenee hetkessä. 9x9 mm. Til.nro: 79062. Hot Pax Star. Tähti joka lämpenee hetkessä. 10x10 mm. Til.nro: 79063. 52
Emergency Kit. Sisältää käynnistyskaapelit, hinausvaijerin, heijastinliivi, taskulamppu sekä suojakäsineet. Til.nro: 79092. Sääasema. Ulko/sisälämpötilan mittari ja kello, hälytin, ilmapuntari sekä radio. Til.nro: 79085. Ensiapu Mini. Kun vahinko tapahtuu. Sisältää laastareita sekä haavan puhdistuslappuja. 90x110 mm. Til.nro: 79095. 53
Kenkienhoitosetti. Mainio matkalle. Koko: 125x90x45 mm. Til.nro: 79033. Nailonreppu. Yksinkertainen, mutta suosittu muunnelma klassisesta jumppapussista. Soveltuu mainiosti kampanjatuotteeksi. 33x44 cm. Til.nro: 39004 Musta, 39024 Valkoinen, 39025 Mariini, 39026 Punainen. Kangaskassit puuvillaa 250 gr/m 2. 43x43x14 cm. Til.nro: 30012 Mariini, 30003 Luonnonvaalea, 30004 Musta. Kangaskassit puuvillaa 150gr/m 2. 40x40x9 cm. Til.nro: 30008 Luonnonvaalea, 30016 Mariini, 30014 Punainen, 30015 Turkoosi, 30007 Musta. 54
55
Vyö. Ruskea Til.nro: 50012. Nahka Vyö Leasure. Til.nro: 50032. Muotivyö B2/40. Musta muotivyö 40 mm, jonka solkena on metallilaatta. Til.nro: 50034. Muotivyö B3/30. Musta muotivyö 30 mm, jonka solkena on metallilaatta. Til.nro: 50023. Muotivyö B2/35. Musta vyö 35 mm, jonka solkena on metallilaatta. Til.nro: 50022. 56
Lompakko TC 5. 125x95 mm. Kaksitoista lokeroa korteille. Til.nro: 52020. Matkalompakko BR23. 110x230 mm. Yhdeksän lokeroa korteille ja kaksi päällystaskua lipuille. Til.nro: 52003. Unisexlompakko BR22. 132x95 mm. Yhdekksän lokeroa korteille. Til.nro: 52002. Naisten lompakko TC13. 100x160 mm viisitoista lokeroa. Til.nro: 52023. Dollarilompakko BR21. 125x95 mm. Yhdeksän lokeroa korteille. Til.nro: 52001. Naisten lompakko TC12. 90x135 mm. Kaksitoista lokeroa. Til.nro: 52022. 57
Pakkaukset Yksiväriset laatikot. Koko: 35x37x9 cm. Til.nro: 90072 Hopea, 90071 Punainen. Laatikko Pilkku. Kaksi eri väristä lahjalaatikkoa joita löytyy eri kokoisina. Til nro. Malli Koko 90043 Punainen pilkku mini 26,5x18x7,5 cm 90044 Punainen pilkku keittiö 25x25x4 cm 90045 Punainen pilkku keski 35x27x9 cm 90001 Punainen pilkku iso 50x35x10 cm 90050 Harmaa pilkku keski 35x27x9 cm 90051 Harmaa pilkku mini 26,5x18x7,5 cm 90052 Harmaa pilkku keittiö 5x25x4 cm 90053 Harmaa pilkku iso 50x35x10 cm Juuttisäkki. Kolme kokoa: 30x50, 40x60 och 60x70 cm. Sellofaanipussi. Todellinen joululahjapakkaus. Koot: S, M ja L. Värit: hopearuutu, punainen tai sininen. 58
Emme vastaa painovirheistä.