JALKAPALLO Lauantaina 15. syyskuuta 218 pelattiin STPU:n historian 29. jalkapalloturnaus työpaikkajoukkueille. Vuosien varrella ilmoittautuneiden joukkueiden lukumäärä on vaihdellut 921 väillä. Tänä vuonna ilmoittautuneita oli alun perin 7, mutta kaksi joukkuetta joutui peruuttamaan osallistumisensa. Ehkä vähäinen osallistujamäärä oli osaksi hyväkin. Näin voitiin pelata kaikki pelit sisähallissa, kun suurimmaksi osaksi päivää satoi. STPU:n jalkapalloturnauksissa on totuttu siihen, että sää on aurinkoinen ja lämmin, lukuunottamatta vuotta 21, jolloin satoi jopa niin paljon, että turnausta olisi voitu kutsua mutapalloturnaukseksi. Tarjolla oli alun pein sekä kilpa- että harrastesarja. Järjestäjä päätti yhdistää sarjat yhdeksi sarjaksi, missä kaikki viisi taitavaa joukkuetta pelaisivat alkusarjan kaikki kaikkia vastaan. Ottelut pelattiin kuudella pelaajalla + maalivahti. Vaihtomiehiä sai olla rajattomasti. Peliaika kaikissa peleissä oli 1 x 25 min. Keskimäärin joukkueissa oli 1 henkilöä/ joukkue. Vain yksi nainen osallistui turnaukseen. Kultamitalijoukkue: Teollisuuden Voima Oyj (Ydinteam), Olkiluoto Seppo Keränen, Erkki Korri, Marko Kuttila (c), Eero Kääntee, Mikko-Matti Lehti, Roope Mannonen, Anssi Myllymaa, Jukka Raivio, Hannu Reinvall, Janne Rouhiainen, Ville Siivonen Vuoden 218 jalkapallon SM-turnauksen mitalisijoitukset 1. Teollisuuden Voima Oyj, (Ydinteam), Olkiluoto/Eurajoki 2. Fazer Leipomot Oy (Fazer), Vantaa 3. R.R. Putki Oy (Putki), pääkaupunkiseutu Pelit olivat hyvin tasaisia ja käytiin puulaakihengessä. Vaikka pelaajat ovat miltei samoja kuin aikaisempina vuosina niin harjoittelu tekee tehtävänsä. Turnauksen ensimmäisessä ottelussa Fazerin vikkeläkinttuiset pelaajat rökitti viime vuoden mestaria Putkea laukomalla jo ensimmäisen peliminuutin sisällä maalin. Pelit aloitettiin klo 9.3. Mitalit ja pokaalit oli jaettu kello neljään mennessä. Tuomari-/toimitsijatehtäviä hoitivat mallikkaasti: Kimmo Eloranta, Riku Virtanen sekä STPU:sta Eva Fredriksson ja Pentti Pena Sneck, joka kantoi päävastuun koko turnauksen onnistumisesta Hopeamitalijoukkue: Fazer Leipomot Oy (Fazer), Vantaa Salah Al-Mehsen, Adhurim Bajraktari, Maksim Dunajerski, Pasi Immonen, Jani Mattinen (c), Dmitro Platonenko, Jan Rehn, Toni Remes, Tomi Tirkkonen Kuvat: Eva Fredriksson.
Lohk o A1 2 3 5 Joukkue Lyhenne Kotipaikkakunta Teollisuuden Voima Oyj R. R. Putki Oy Boliden Oy Sweco Finland Oy Fazer Leipomot Oy Ydinteam Putki Boliden Sweco Fazer Olkiluoto, Eurajoki pääkaupunkiseutu Pori/Harjavalta Helsinki Vantaa Putki Fazer 1 Boliden Sweco 2 Ydinteam Putki 1 1 Fazer Boliden 5 2 Ydinteam Sweco Putki Boliden 2 1 Sweco Fazer 1 5 Boliden Ydinteam 7 Sweco Putki 2 Fazer Ydinteam 1 2 Lohko A pelit voitot tasa-pelit häviöt tehdyt maalit päästetyt 1. Fazer 3 1 15 6 9 2. Ydinteam 2 2 1 2 8 3. Putki 2 1 1 6 6 7. 5. Sweco Boliden 1 1 2 3 7 3 16 pisteet Alkusarjan jälkeen kohtasivat lohkon nelonen ja lohkon kolmonen pronssiottelussa. Lohkon kakkonen sai vastaan lohkon ykkösen finaalissa. Pronssiottelu: Sweco Putki 2 Finaali: Ydinteam Fazer 2 Pronssimitalijoukkue: R.R. Putki Oy (Putki), Espoo (mustapaitaiset) Siim Evert, Lavdim Jupolli, Tarvo Karlson, Jaanus Kohva, Meelis Kohva (c), Marko Meripuu, Skoda Musa, Mario Möttus, Kuno Veskioja Sweco Oy (Sweco), Helsinki (punapaitaiset) Anders Bäckblom, Arttu Honkanen, Mikko Horko (c, mv), Kristian Karv, Janne Laitinen, Eetu Lehtimäki, Anne Lindblad, Jarkko Matilainen, Joni Salo, Tuomas Olavi Soisalo, Harri Takkinen
Turnauksessa säästyttiin haavereilta. Tukena ja turvana paikan päällä ensiapupäivystyksen hoiti Suomen Punaisen Ristin Tammelan osasto Jari Lähteen johdolla. SPR:n ensiapuryhmissä eri alojen ammattilaiset, opiskelijat ja eläkeläiset harjoittelevat säännöllisesti ensiapua ja muita valmiustaitoja sekä toimimista ryhmässä johdettuina. Tammelan osasto kuuluu Punaisen Ristin Hämeen piiriin, joka on toiminut Pirkanmaan, Kanta- Hämeen ja Päijät-Hämeen alueella jo 8 vuotta. Piirissä on 5 aktiivista osastoa, joissa on runsaasti erilaisia toimintaryhmiä toteuttamassa Punaisen Ristin aatetta ja toimintaa. Hämeen piirissä tuhannet ihmiset tekevät arvokasta Punaisen Ristin vapaaehtoistyötä osastojen toimintaryhmissä, verenluovuttajina, kerääjinä, lahjoittajina ja toimijoina erilaisissa tapahtumissa. Mitalijoukkueet vuosina 199 1999 (harrastesarja) Ajankohta Joukkue ja kotipaikka Turnauksen pitopaikka ja osallistunut joukkuemäärä 22.9.199 1. Helsingin Puhelinyhdistys HPY, Helsinki Helsinki, Siltamäen urheilupuisto 18 2. Merikiito Oy, Helsinki 3. Helsingin Kaukokiito Oy, Helsinki Posti, Lahti 17.8.1991 1. Helsingin Puhelinyhdistys HPY, Helsinki Lahti 9 2. Posti, Lahti 3. Merikiito Oy, Helsinki Yhteistyövaltuuskunta YTV, Helsinki 5.9.1992 1. Tampereen Puhelinosuuskunta, Tampere Helsinki, Pihlajamäen kenttä 11 2. Helsingin Puhelinyhdistys HPY, Helsinki 3. HK-Ruokatalo, Vantaa 18.9.1993 1. Helsingin Puhelinyhdistys HPY, Helsinki Tampere, Kaukajärven hiekkakentät 12 2. Tamrock Oy, Tampere 3. Tampereen Puhelinosuuskunta, Tampere 1.9.199 1. Kesko Oy Keskusvarasto, Vantaa Vantaa, Hakunilan urheilupuisto 12 2. Sanoma Oy, Vantaa 3. HK-Ruokatalo, Vantaa 2.9.1995 1. Yhteistyövaltuuskunta YTV, Helsinki Helsinki, Herttoniemen liikuntapuisto 12 2. 3. Helsingin Puhelinyhdistys HPY, Helsinki 1.8.1996 1. Sanoma Oy, Vantaa Espoo, Leppävaaran urheilupuisto 1 2. Helsingin Puhelin Oyj, Helsinki 3. Finnair, Vantaa Martis Oy, Espoo 13.9.1997 1. Helsingin Puhelin Oy, Helsinki Vantaa, Hakunilan urheilupuisto 12 2. Sanoma Oy, Vantaa 3. Ingman Foods Oy, Sipoo 5.9.1998 1. Espoo, Tapiolan urheilupuisto ja 21 2. Ingman Foods Oy, Sipoo 3. Tellabs Oy, Espoo Tieto Corporation Oy, Espoo Tapion Kenttä.9.1999 1. 2. Tellabs Oy, Espoo 3. Sanoma Oy, Vantaa Imatra Steel Oy, Imatra Vantaa, Hakunilan urheilupuisto 2
Mitalijoukkueet vuosina 2 217 2.9.2 1. Inex Partners Oy, Espoo 2. TietoEnator Oyj, Helsinki 3. L M Ericcon Oyj, Kirkkonummi 8.9.21 1. Sanomain kerho ry, Vantaa 2. 3. Osuusliike Elanto/Maxin joukkue, Espoo Tieliikennelaitos, Mikkeli 7.9.22 1. 2. TietoEnator Oyj, Helsinki 3. Helsingin Energia, Helsinki 6.9.23 1. TietoEnator Oyj, Helsinki 2. Messer Suomi Oy, Imatra 3. Satakunnan Lennosto, Tampere.9.2 1. TietoEnator Oyj/Tietokarku, Helsinki/Espoo 2. Helsingin Energia, Helsinki 3. 1.9.25 1. Teollisuuden Voima Oy/Ydinteam ry, Olkiluoto 2. Satakunnan Lennosto 3. Ovako Bar Oy Ab, Imatra 2.9.26 1. Helsingin Sanomat Oy, Helsinki/Vantaa/Forssa 3. Inex Partners Oy, Espoo Teollisuuden Voima Oy/Ydinteam ry, Olkiluoto Vuodesta 27 alkaen sekä harraste- että kilpasarja 9.9.27 1. Tapiolan Lämpö Oy, Espoo 3. Skanska Talorakennus Oy, Helsinki Valio Oy, Tampere 2.9.28 1. Inex Partners Oy (Inex Tuore), Espoo 2. Finnsteve Oy, Helsinki 3. SF Ammattimies Oy, Helsinki 5.9.29 1. L M Ericsson Oy, Kirkkonummi 2. Inex Partners Oy (Inex Team Tuore), Espoo 3. ConcordiaFinland Oy Ab, Espoo NA, Kirkkonummi/Espoo 18.9.21 1. Deloitte & Touche Oy, Helsinki 2. Manpower business solutions Oy, Loimaa 3. Sanomain kerho ry, Helsinki/Forssa Inex Partners Oy (Inex Näädät), Espoo 17.9.211 1. Deloitte & Touche Oy, Helsinki 2. Nobina Finland Oy, Espoo 3. ISS Palvelut Oy, Vantaa Steris Finn-Aqua Oy, Tuusula 15.9.212 1. Itä-Uudenmaan poliisilaitos, Vantaa 2. Nobina Finland Oy, Espoo 3. Neljä Astetta Oy, Lahti Parmarine Oy, Forssa 21.9.213 1. Valio Oy (Maitopojat), Tampere 2. ISS Palvelut Oy, Vantaa 3. Nobina Finland Oy, Espoo 13.9.21 1. Danx Oy, Espoo 2. Are Oy, Helsinki 3. ISS Palvelut, Vantaa Neljä Astetta Oy, Lahti 19.9.215 1. Enoro Oy, Helsinki 2. Are Oy, Helsinki 3. Deloitte Oy, Helsinki Riikku Rakenteet Oy, Alavus 17.9.216 1. Sweco Oy, Helsinki 2. Orion Oy, Espoo 3. Danx Oy, Vantaa 23.9.217 1. Danx Oy, Vantaa 2. Sweco Oy, Helsinki 3. Westpak Oy Ab, Säkylä 15.9.218 (vain yksi sarja) 1. Teollisuuden Voima Oy/Ydinteam ry, Olkiluoto 2. Fazer Leipomot Oy, Vantaa 3. RR Putki Oy, pääkaupunkiseutu (harrastesarja) Eerikkilän urheiluopisto, Tammela 18 Eerikkilän urheiluopisto, Tammela 21 Eerikkilän urheiluopisto, Tammela 16 Eerikkilän urheiluopisto, Tammela 17 Eerikkilän urheiluopisto, Tammela 18 Eerikkilän urheiluopisto, Tammela 13 Eerikkilän urheiluopisto, Tammela 1 Eerikkilän urheiluopisto, Tammela 3 Eerikkilän urheiluopisto, Tammela 11 Eerikkilän urheiluopisto, Tammela 9 Eerikkilän urheiluopisto, Tammela 12 Eerikkilän urheiluopisto, Tammela 1 Eerikkilän urheiluopisto, Tammela 3
Mitalijoukkueet vuosina 199 217 (kilpasarja) Ajankohta Joukkue ja kotipaikka Turnauksen pitopaikka ja osallistunut joukkuemäärä Vuodesta 27 alkaen sekä kilpa- että harrastesarja 9.9.27 1. Satakunnan Lennosto, Tampere 2. Helsingin Sanomat Oy, Helsinki 2.9.28 1. Inex Partners Oy (Team Rainbow), Espoo 5.9.29 1. Inex Partners Oy (Team Rainbow), Espoo 3. Schaumanin urheilijat ry, Pietarsaari 18.9.21 1. Ovako Bar Oy Ab, Imatra 2. Inex Partners Oy (Team Tuore), Espoo 3. Inex Partners Oy (Team Rainbow), Espoo 17.9.211 1. NA, Kirkkonummi 2. Teollisuuden Voima Oy/Ydinteam ry, Olkiluoto 3. Inex Partners Oy (Team Rainbow), Espoo 15.9.212 1. Areva Com, Rauma 2. NA, Kirkkonummi Schaumanin urheilijat Si-Su, Pietarsaari 21.9.213 1. Teollisuuden Voima Oy/Ydinteam ry, Olkiluoto 2. Areva NP SAS Finnish Branch Com, Rauma 3. Ovako Imatra Oy Ab, Imatra 13.9.21 1. Teollisuuden Voima Oy/Ydinteam ry, Olkiluoto 2. Inex Partners Oy (Team Inex), Espoo 3. R. R. Putki Oy, Espoo 19.9.215 1. Teollisuuden Voima Oy/Ydinteam ry, Olkiluoto 2. Icehearts Suomi ry, Länsi-Suomi ja pääkaupunkiseutu 3. R. R. Putki Oy, Espoo 17.9.216 1. R. R. Putki Oy, Espoo 2. Icehearts Suomi ry, koko Suomea kattavasti 23.9.217 1. R. R. Putki Oy, Espoo 2. Transval Group Oy, pääkaupunkiseutu 218 Ei erikseen kilpasarjaa. Pelattiin vain yksi sarja Eerikkilän urheiluopisto, Tammela 6 Eerikkilän urheiluopisto, Tammela 6 Eerikkilän urheiluopisto, Tammela 9 Eerikkilän urheiluopisto, Tammela Eerikkilän urheiluopisto, Tammela Eerikkilän urheiluopisto, Tammela 7 Eerikkilässä riittää toinen toistaan hyvin hoidettua kenttää. Taustalla pari vuotta sitten valmistunut harjoitushalli kaikkine hienouksineen.