Avustukset paikallismuseoiden hankkeisiin vuodelle 2018

Samankaltaiset tiedostot
Museoviraston myöntämät harkinnanvaraiset avustukset museoille vuonna 2016

Avustukset paikallismuseoiden hankkeisiin vuodelle 2019

Museoviraston myöntämät harkinnanvaraiset avustukset museoille vuonna 2015

Museoviraston myöntämät harkinnanvaraiset avustukset museoille vuonna 2011

Museoviraston myöntämät harkinnanvaraiset avustukset museoille vuonna 2014

Museoviraston myöntämät harkinnanvaraiset avustukset museoille vuonna 2017

Museoviraston myöntämät harkinnanvaraiset avustukset museoille vuonna 2010

Yhdistysluettelo 2018

Yhdistysluettelo 2017

Jyväskylän steinerk Jämsän kaupunki Kaarinan kaupunki Kajaanin kaupunki Kalajoen kaupunki Kangasalan kunta

825 Vihdin ao ry 200 Kainuun yksityissektorin ao ry 207 Oulaisten seudun ao ry 407 Tiirismaan ao ry 607 TYKS:n ao ry 215 Siikalatvan Seutukunnan ao

Joutsan kunta ,00 Juankosken kaupunki ,00 Juvan kunta ,00 Jyväskylän kaupunki ,00 Järvenpään kaupunki ,00 Kaarinan

Itsenäisyyspäivä korvaavat ajopäivät Sairaalatoimitukset

OPH , Valtion erityisavustus Koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin esi- ja perusopetuksessa 2019

Ilveksen kannanhoidolliset poikkeusluvat metsästysvuonna : Suomen riistakeskus / JHT-raportointi

Helsingin kansainvälisen koulun kannatusyhdistys ry 1500,00 Helsingin kaupunki ,00 Helsingin Normaalilyseo 1500,00

Juankosken kaupunki ,00 Juuan kunta ,00 Juvan kunta ,00 Jyväskyläm kristillisen koulun yhdistys ry ,00 Jyväskylän kaupunki 1

Liite. Päätös. Hakija

Itsenäisyyspäivän korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset

Avustusta saaneet opetuksen järjestäjät

RESERVILÄISLIITTO RY Uudet jäsenet piireittäin

Avustukset ryhmäkoon pienentämiseen 2010

Kemera -työmäärät 2016 Toteutusilmoituksen saapumispäivä

Töysä-seura ry/töysän museo euroa hevosen vedettäviin ruumisvaunuihin sekä rakennusten korjauksiin

Päätökset etsivän nuorisotyön avustuksista 2015

AVI Hakija Vaikutusalue Myönnetty Etelä-Suomen AVI Asikkalan kunta Asikkala Etelä-Suomen AVI Askolan kunta Askola Etelä-Suomen AVI Espoon

Etelä Suomi

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet lukien

Liite IV: Toimitetun talousveden laatu (aritmeettinen keskiarvo). Keskiarvo on nolla, jos kaikki tulokset ovat olleet alle määritysrajan.

Päätösnumero. Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia. Folkhälsan Utbildning AB/Resurscentret Föregångarna. Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö

Two-person household, EUR per month

Hyvinkään Kaupunki Hämeenkosken Kunta Hämeenkyrön kunta Hämeenlinnan Kaupunki Iisalmen

Tehyn valtuustovaalin äänestysprosentit ammattiosastoittain

VAPAAN SIVISTYSTYÖN OPINTOSETELIAVUSTUKSET Kansalaisopistot

ELÄKELIITON KÄVELYTAPAHTUMA - TUNNISSA MAAPALLON YMPÄRI

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

ELÄKELIITON KÄVELYTAPAHTUMA - TUNNISSA MAAPALLON YMPÄRI

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Liikunnan haastekampanja TULOKSET YHDISTYKSET

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, helmikuu 2015, kaikki asunnot

Vapaa sivistystyön opintoseteliavustukset, kansalaisopistot 2016

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat

Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat 2018

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016

Yksityisen terveydenhuollon palvelujen tuottajan toimipaikan lopettaminen. 1. Palveluja tuottava toimipaikka:

Uppföljning av behandlingstiderna för utkomststöd

KELPO-hankkeeseen osallistuvat kunnat ja niiden koordinaattorit (syksy 2009)

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta /2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat 2019

KOKO MAA ,1 0,6 1,47 Kuntien välinen lasten 0-15 nettomuutto , %

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Akaan kaupunki , ,25 0

ERITYISAVUSTUS KOULUTUKSELLISTA TASA-ARVOA EDISTÄVIIN TOIMENPITEISIIN

LIITE 1: Omistajat SITOVASTI MUKANA OLEVAT YHTEISÖT. KuntaPro Oy

Yli 75-vuotiaiden osuus kunnan väestöstä Maakunnittain

Julkaistu Helsingissä 29 päivänä tammikuuta /2013 Maa- ja metsätalousministeriön asetus

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet

Puoluekokous : äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi jokainen piirijärjestö saa yhden edustajan.

Vapaan sivistystyön opintoseteliavustukset 2015, Kansalaisopistot

THL: HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN MAANTIEDE KUNNITTAIN Kaikki luvut ovat vuosien keskiarvoja, ikävakioitu

Sivu TA VAPAUTUVAT ARAVUOKRA-ASUNNOT VUOSINA - 2 Varsinais-Suomi 00 Laitila Lieto Loimaa 0 Marttila 1 Masku 03 Mynämäki 2 Naantali 3 Nousiainen

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

terveydenhuollon nettomenot Kunta Väkiluku 1000 /as /as. /as. /as.

Kelan korvaamien taksimatkojen tilausnumerot kunnittain

Harkinnanvaraiset avustukset museoille vuonna 2012

Päätösnumero. Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia. Folkhälsan Utbildning AB/Resurscentret Föregångarna. Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö

Alkava ARA-tuotanto kunnittain

TOIMIPISTEET - PAKETTIPALVELUT

Puoluetta edustavat yhdistykset kunnissa

Kuntien vuoden 2015 veroprosentit Liite 3.

Valtionavustukset nuorten työpajatoimintaan vuonna 2019 Koko maa:

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KT KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2018

VM/KAO Saaristo-osakuntalisät ja niiden rahoitus koulutustaustalisästä v ALUSTAVA TIETO

Ajoneuvokanta, kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot Taulu 1. Rekisterisssä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan

KARJALAN LIITON JÄSENYHTEISÖJEN TOIMINTAKILPAILUT 2017 TULOKSET

VM/KAO, maks 323 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -638 Vuoden 2014 tasolla mediaani -56

Avustuksen saaja / Kansalaisopisto Ylläpitäjä Myönnetty avustus euroa

VM/KAO/vs, maks 340 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -592 Vuoden 2014 tasolla mediaani -42

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KT KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2016

VM/KAO/vs, maks ESITYS, vos-muutokset kunnittain min


Laskelma kuntien valtionosuusrahoituksesta ja sen yhteydessä maksettavista muista eristä vuonna 2013

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, kaksiot (2h)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, yksiöt (1h)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, kolmiot ja isommat (3h+)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, kolmioissa ja isommissa asuvat (3h+)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, yksiöissä (1h) asuvat

Marraskuun TAISTO18-harjoitukseen osallistuneet organisaatiot, jotka ovat raportoineet harjoitustoiminnasta

Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2012 kunnittain. Kutsuikä (vv) lasketaan kutsuvuoden ja syntymävuoden erotuksella.

Asemakaavalla suojeltujen rakennusten määrä ja kerrosala sekä niiden muutokset ELY-keskuksittain vuosina

alk. Ortokuvat. Ortobilder. Verollinen Inkl. moms. (24 %) Veroton Exkl. moms. Kunta

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Kelan korvaamien taksimatkojen suorakorvausalueet kunnittain

Puoluekokous äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi kukin piirijärjestö saa yhden edustajapaikan

Kunta MTV3:n näkyvyysalue

Ajoneuvokanta, mukana vain liikennekäytössä olevat ajoneuvot

Transkriptio:

Myönnetyt avustukset hakijatahon mukaan aakkosjärjestyksessä Anjala-Seura r.y, 6 000 euroa kokoelmien luettelointiin Asikkalan kunta, 6 000 euroa kuvakokoelman digitointiin Askola-Seura ry, 5 400 euroa Onni Seppälän arkistokokoelman ja Korttian varaston inventointi ja järjestely Asutusmuseosäätiö, 2 400 euroa Suomen Asutusmuseon asuinrakennuksen ulkovuorauksen korjaus ja maalaus Degerby byaråd rf, 3 300 euro för katalogisering av samlingarna Etelä-Pohjanmaan terveydenhuollon perinneyhdistys ry, 4 500 euroa perusnäyttelyn uudistamiseen Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä, 6 500 euroa Moision sairaalamuseon kokoelmapoliittisen ohjelman tekemiseen Euran kunta, 6 000 euroa Pekka Helanderin negatiivikokoelman digitointiin Evijärven kunta, 5 500 euroa Väinöntalon museon pikkutuvan katon uusimiseen Föreningen Brage i Vasa rf, 2 500 euro för projektet Från flicka till brud och pojke till brudgum Föreningen Brage i Vasa rf, 2 500 euro Skördetid på Harf - en dramatiserad guidning Föreningen Prästgårdsmuseet i Korsnäs r.f., 9 000 euro för målning av Prästgårdmuseet Haminan kaupunki, 10 000 euroa Haminan kaupungin museoiden kokoelmat kuntoon -hankkeeseen Hyrynsalmen kunta, 7 000 euroa Kaunislehdon pikkutuvan korjaustöihin Hämeenkyrön kunta, 7 000 euroa Hämeenkyrön kotiseutumuseo kokoelmien luettelointiin Iisalmen kaupunki, 5 800 euroa matkailullisen yhteistyön jatkaminen ja syventäminen Juhani Ahon museolla Ilmajoen museo- ja maamiesseura r.y., 1 600 euroa Kirkkomuseon katon maalaamiseen Ingå Musei- och hembygdsförening rf, 6 000 euro för reparation av Gammelgårdens väderkvarn Jalasjärvi-Seura r.y., 7 000 euroa Aittomäen ja Rinta-Mäntykosken tuulimyllyjen kunnostamiseen Janakkalan kunta, 4 000 euroa Laurinmäen torpparimuseon palvelujen kehittämiseen Juankosken Kulttuurihistoriallinen Seura ry, 3 200 euroa kotiseutukasvatukseen ja muistelutoimintaan Juupajoki - Seura ry, 2 500 euroa Kallenaution kievarimuseon kalustovajan pärekaton uusiminen Kangasala-Seura r.y., 8 000 euroa museorakennuksen julkisivun ja sähköasennusten korjauksiin

Kangasniemen kotiseutuyhdistys r.y., 3 800 euroa Pitkäpellon savusaunan katon korjaussuunnitelma ja navetan katon kunnostus Kansanmusiikki-instituutti ry, 3 500 euroa Suomen Kansansoitinmuseon perusnäyttelyn uudistamisen loppuun saattamiseen Karstula-Seura ry, 6 000 euroa näyttelyn uudistamiseen ja näyttelysuunnitelman tekemiseen, kokoelmien inventointiin ja hoitoon Kauhavan kaupunki, 6 000 euroa Suomen jääkärimuseon museotoiminnan jatkosuunnitteluun ja toiminnan kehittämiseen Keiteleen kunta, 2 900 euroa kokoelmien luettelointiin Keski-Suomen Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä/sairaalamuseo, 7 500 euroa Keski-Suomen keskussairaalan kirurgian klinikan toiminnan dokumentointihankkeeseen Kesälahti-Seura r.y., 7 500 euroa kotiseutumuseon savutuvan huopamalkakaton kunnostamiseen Kiukaisten Kilta, Kotiseutu- ja Museoyhdistys ry, 6 000 euroa kokoelmien luettelointiin Kiuruveden kaupunki, 5 000 euroa kokoelmien digitointiin Kivijärven kotiseutuyhdistys ry, 4 200 euroa Kivijärven museot 24/7 -hankkeeseen Kolin Kotiseutuyhdistys ry, 6 000 euroa perusnäyttelyn uudistamiseen Konneveden kunta, 3 800 euroa museorakennusten kattojen korjaamiseen Kotiseutuyhdistys Rovaniemen Totto ry, 10 000 euroa museon päärakennuksen kunnostusmaalaushankkeeseen Kouvolan Putkiradiomuseosäätiö sr, 5 000 euroa kokoelmien luettelointiin Krigshistoriska Föreningen i Västnyland rf, Länsiuudenmaan Sotahistoriallinen Yhdistys ry, 8 000 euro för katalogisering av museets föremålssamling Kuhmon kaupunki, 5 600 euroa kokoelmien luettelointiin Kurikka-Seura r.y., 6 500 euroa perusnäyttelyn uusimiseen Kurkijoki-Säätiö, 3 800 euroa valokuvakokoelman luettelointiin, arkistointiin ja digitointiin ja perusnäyttelyn täydentämiseen Kuusamon kaupunki, 7 000 euroa härkinmyllyn kunnostukseen Kärkölä-seura ry, 7 000 euroa kotiseutumuseon päärakennuksen katon korjaamiseen Lapin Metsämuseoyhdistys r.y., 8 000 euroa museorakennusten kattojen korjaus- ja huoltosuunnitelma sekä korjaustoimenpiteet Lapinlahden kunta, 4 500 euroa Varpaisjärven kotiseutumuseon kokoelmien luettelointiin Lauri Viita -seura ry. 750 euroa valokuvakokoelman digitointiin Leivonmäki-Seura ry, 6 000 euroa kokoelmien luettelointiin Lempäälä-Seura ry, 4 800 euroa kokoelmien luettelointiin ja järjestelyyn 2(5)

Lestijärven Kotiseutuyhdistys r.y., 4 200 euroa museon päärakennuksen sisäkaton maalaukseen ja näyttelyn rakentamiseen Liljendal Hembygdsförening r.f., 7 000 euro för genomgång, omorganisering och flyttning av samlingar Liperi-Seura ry, 5 500 euroa kuntatuvan katon korjaukseen Lounais-Hämeen Luonnonsuojeluyhdistys ry, 4 700 euroa museon hyönteiskokoelmien läpikäynti, huolto ja dokumentointi Loviisan Merenkulkuhistorian Säätiö - Stiftelsen för Lovisa Sjöfartshistoria, 7 000 euroa museorakennuksen korjaamiseen Mannerheim-stiftelsen, 7 000 euroa museokokoelmien sähköiseen luettelointiin ja tietojen migraatioon, erityisesti valokuvakokoelman digitointiin ja aineistojen avaamiseen Mooses Putron Muistosäätiö, 4 500 euroa kokoelmien luettelointiin ja portaiden uusimiseen Museorautatieyhdistys ry, 7 000 euroa arkistotilan rakentamiseen Muurlan kotiseutuyhdistys ry, 3 800 euroa kokoelmien luettelointiin ja järjestämiseen ja näyttelyn suunnitteluun Mynämäen kunta, 7 000 euroa Museovarastot kuntoon ja esille -hankkeeseen Mäntsälän kunta, 6 000 euroa Sepäntuvan lautakaton uusiminen pärekatoksi Nilsiän Perinne- ja Kulttuuriyhdistys ry, 1 600 euroa museokokoelmien luettelointiin Nivala-Seura ry, 7 000 euroa väentuvan katteen uusimiseen Nokian kaupunki, 6 000 euroa Nokian museoiden opastus- ja näyttelytoiminnan kehittäminen Noormarkun Kotiseutuyhdistys ry, 7 000 euroa Kotiseututalo Kaharin päärakennuksen maalaamiseen ja Ruusan mökin katon korjaukseen Nousiaisten Kotiseutuyhdistys ry, 7 000 euroa kokoelmien luettelointiin Nurmoo Seura ry, 7 000 euroa Nurmon museon päärakennuksen vesikatteen uusiminen Orimattilan kaupunki, 6 000 euroa kokoelmien konservointiin Oriveden Kotiseutuyhdistys ry, 6 800 euroa Paltanmäen kotiseutumuseon museorakennuksen huopakaton uusimiseen Padasjoki-Seura ry, 6 000 euroa makasiinimuseon ulkomaalaukseen, vaurioituneen laudoituksen korjaukseen ja punamultakeiton koulutuspäivän järjestämiseen Paimion kaupunki, 6 000 euroa Paimion kotiseutumuseon tuulimyllyn katon uusimiseen Pajamäen Talomuseon kannatusyhdistys ry., 6 000 euroa Pajamäen talomuseon päärakennuksen maalaukseen Paltamo-Seura ry., 4 000 euroa Tekniikka, toiminta ja visio -hankkeeseen Panelian Kotiseutuyhdistys ry, 7 000 euroa Panelian rivimyllyn vesikaton uusimiseen Pargas Hembygdsförening r.f., 4 000 euro för katalogisering av föremål 3(5)

Pertunmaan kunta, 7 000 euroa Vanha-Rantalan talomuseon isännän kamarin lattian kunnostukseen 4(5) Petalax Hembygdsförening r.f., 7 000 euro för förnyande av väderkvarns vingar Petäjäveden Viestilaitenäyttelyn Tukiyhdistys ry, 6 000 euroa kokoelmien luettelointiin Pielaveden kunta, 6 000 euroa kokoelmien luettelointiin Polvijärvi-Seura ry, 4 400 euroa esinekokoelman digitointiin, kalustovaraston sähköistämiseen ja uuden näyttelyn rakentamiseen Porin Lastentarhamuseon ystävät - LasTMu ry, 6 000 euroa Lastentarhatarhatalo Saiman kokoelma kuntoon -hankkeeseen Posion kunta, 4 800 euroa Posion Lohirannan kotiseutumuseon vauriokartoitus ja restaurointisuunnitelman teko Puolangan kunta, 2 800 euroa Puolanka-Pirtin aittojen pärekattojen uusimiseen ja katosseinän rakentamiseen Pyhäjoen kunta, 5 000 euroa kokoelmien luettelointiin Pyhäjärvi-Seura ry, 6 000 euroa perusnäyttelyn uudistamiseen Pälkäne-Seura ry, 6 000 euroa Salinmäen ulkomuseon päärakennuksen korjaustöihin Rantasalmen kunta, 3 000 euroa venetalaksen pystytykseen Replot Skärgårds Hembygdsförening r.f., 7 800 euro för byggnadsvårdsprojekt vid Granösunds fiskeläge Ruokolahti-Seura r.y., 6 000 euroa vitriinien uusimiseen, kokoelmien luettelointiin ja näyttelyn uusimiseen Sastamalan kaupunki, 4 000 euroa Suodenniemen kotiseutumuseon kokoelmien luettelointiin Sauvon kunta, 5 700 euroa kotiseutumuseon päärakennuksen korjaustöihin Siikalatvan kunta, 7 700 euroa Viitainahon pappilan restaurointiin Siilinjärven kunta, 7 500 euroa kokoelmien digitointiin ja luettelointiin Somero-Seura ry, 6 000 euroa Torppamuseon paloilmoitinjärjestelmän uusiminen Sonkajärven kunta, 6 000 euroa kokoelmien luettelointiin Stiftelsen Kilens Hembygdsgård i Sideby rf, 5 500 euro för rengöring av museibyggnadernas tak Suomen Partiomuseoyhdistys ry, 6 000 euroa kokoelmien digitointiin ja avaamiseen Suomen Siirtolaisuusmuseon Tuki ry, 7 000 euroa Siirtolaisten historia ja nykykulttuuri esillehankkeeseen Suomussalmen kunta, 6 000 euroa Alanteen pirtin korjaukseen Suonenjoen kaupunki, 7 000 euroa museokokoelmien luettelointiin Teisko-Seura ry, 7 000 euroa kokoelmien luettelointiin

Tornion Kotiseutuseura ry, 3 000 euroa perusnäyttelyn uudistamiseen 5(5) Utajärven Kotiseutuyhdistys ry, 1 350 euroa vitriininen hankintaan Vaasan Merihistorian yhdistys - Vasa Sjöhistoriska förening, 1 200 euroa näyttelyn uusimiseen Varsinais-Suomen Sairaanhoitopiiri, 5 000 euroa Paimion sairaalan näyttelyn toteuttamiseen Vilppula-Seura ry, 5 500 euroa valokuvien digitointiin Yläneen kotiseutuyhdistys ry, 4 300 euroa Yli-Jokelan museorakennuksen savupiipun korjaukseen Ylä-Savon Kotiseutuyhdistys r.y., 7 500 euroa kokoelmien luettelointiin Ylöjärven kaupunki, 3 000 euroa Kurun ulkomuseon jalkamyllyn katon korjaukseen Ähtäri-seura ry, 6 000 euroa Ähtärin kotiseutumuseon tuulimyllyn ja lutin kattojen uusimiseen