KARJALAISEN KULTTUURIN EDISTÄMISSÄÄTIÖ SR TOIMINTAKERTOMUS

Samankaltaiset tiedostot
KARJALAISEN KULTTUURIN EDISTÄMISSÄÄTIÖN MYÖNTÄMÄT TIEDE-, TAIDE- JA KULTTUURITOIMINNAN APURAHAT 2017

VUODELLE 2016 MYÖNNETYT TIEDE- TAIDE- JA MUUT KULTTUURITOIMINNAN APURAHAT

Heiskanen Kalle Santeri, Kiihtelysvaara Hankintojen johtamisen maisteriopintojen suorittamiseen Lappeenrannan Teknillisessä Yliopistossa

Kinnunen Mika, filosofian maisteri Urho Kekkosen poliittisia suhdeverkostoja kokoomukseen v käsittelevän väitöskirjatyön kuluihin.

ELMA JA VÄINÖ KOKKOSEN RAHASTO Holopainen Anna, Joensuu Lääketieteen opiskeluun Itä-Suomen yliopistossa

KARJALAISEN KULTTUURIN EDISTÄMISSÄÄTIÖ SR TOIMINTAKERTOMUS

Pohjois-Karjalan Vapaa-ajankalastajapiiri Onkicup 2011

KARJALAISEN KULTTUURIN EDISTÄMISSÄÄTIÖ VUODELLE 2014 MYÖNNETYT TIEDE-, TAIDE- JA KULTTUURITOIMINNAN APURAHAT

KARJALAISEN KULTTUURIN EDISTÄMISSÄÄTIÖ 2018 MYÖNNETYT APURAHAT TIEDEAPURAHAT

P15 korkeus. 1 Eeki Kokkonen Lieksan Urheilijat Niklas Kärkkäinen Lieksan Urheilijat Pekka Kärkkäinen Lieksan Urheilijat 125

Piirinmestaruuskilpailut/piiricup IV Juuan Suurin tulos KKP:n Otto Huovisella 3892 g. Osallistujia 139.

TOIMINTAKERTOMUS. 64. toimintavuosi

2015 APURAHAT TIETEESEEN Berger Laura Master of Arts, Helsinki puolen vuoden apurahana arkkitehtuurialan väitöskirjatutkimukseen The Building that

Pohjois-Karjalan piirinmestaruuskilpailut Viesti TULOKSET

TULOSLUETTELO SIJOITUS NUMERO NIMI YHDISTYS SYNTYMÄV. TEORIA TAITO TULOS TULOSLUETTELO. RÄÄKKYLÄ Hevostaituri vuotiaat (synt.

LIEKSAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN YLEISURHEILUMESTARUUS KILPAILUT LIEKSAN KESKUSKENTTÄ

Lieksan Lukioan yleisurheilun koululaismestaruudet Raappanaviesti 4x100m. 1) Lieksan Lukio 52,32

Pohjois-Karjalan 67. MKV

Kuvataiteen maisteri Kaisa Jussila 12 kuukauden apuraha taiteelliseen työskentelyyn, Anja ja Arto Ruudun rahastosta

Juuka, LETE-kisat II/Marja-Leenan juhlakisat käsiajanotto - osassa juoksuista ei eräjakoja

TOIMINTAKERTOMUS. 63. toimintavuosi

POHJOIS-KARJALAN PIIRINMESTARUUSHIIHDOT

LAUANTAI P9

72 osallistujaa, yhteissaalis g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y.

Hirvenjuoksun ISM-kisa

KARJALAISEN KULTTUURIN EDISTÄMISSÄÄTIÖ

Pokary ry/liperin Taimi ry Pm maastot tulokset SIJOITUS NIMI

TOIMINTAKERTOMUS 2009

TULOKSET 18:10 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu Kuopio

Hese-kisa, Pohjois-Karjala, Joensuun keskuskenttä. Yhteispisteet:

Pohjois-Karjalan piirinmestaruuskilpailut Viesti LÄHTÖLISTA

Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä

1. Martti Silvennoinen Kiteen Eläkkeensaajat ry 2. Juhani Merjanen Haminanseudun Oloneuvokset ry 3. Voitto Voutilainen Polvijärven Eläkkeensaajat ry

3-4lk. Tytöt 25m su. 5-6lk. Tytöt 25m su

1 Säätiön nimi on Saimaan lentoasema säätiö sr. ja sen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki.

Y-tunnus Siltakatu 4, Joensuu

Johto- ja luottamustehtävät. Ilmoitettavia. sidonnaisuuksia. muissa yhteisöissä. Joensuun tulkkikeskus Arife Oy: Toimitusjohtaja 1 (5)

POHJOIS-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON TUKISÄÄTIÖ SIUN SÄÄTIÖ SR:N SÄÄNNÖT

TULOKSET. SML ISM Kuopiossa ILMAHIRVI 10M KAIKKI SARJAT. Sarja Etunimi Sukunimi Seura Alku Loppu Tulos Ratkot

TULOKSET 19:00 Itä-Suomen mestaruuskilpailut Kuopio

JALKAVÄEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT

(Lähti: 1 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 1 1. Hulkkonen Mikko Pihkan 41.00

1 (7) Onni Hurskainen Joensuun Kataja M 8v. 1 km 11:00:00 11:04:45 04:45 2 (6) Voitto Voutilainen Joensuun Kataja M 8v. 1 km 11:00:00 11:05:14 05:14

Kuopion Uimaseuran TOP Päivitetty

EL:n PILKKIMESTARUUSKILPAILUT Anttola TULOS. MIEHET ALLE 70 VUOTTA 30 Parasta

hallituksen kokouksessa karjalaiseen kulttuuritoimintaan myönnetyt apurahat

Pärnän Kunkku

Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset

Sivu 1/7. Tulokset Ilotuuli-Hiihto Tytöt ,3 km. Lähti: 9 Keskeytti: 0 Hylätty: 0

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.

TOIMINTAKERTOMUS

Tulokset / El Pilkit Kuusamo N Alle 70 V

TOIMINTAKERTOMUS 61. TOIMINTAVUOSI

X Waarojen Wauhdit TULOSLUETTELO VAPAA

Joensuun Kataja SkiTeam KILPAILU Vapaa

SOPIMUS ETELÄ-KARJALAN LIITON LUOPUMISESTA SAIMAAN LENTOASEMA SÄÄTIÖ SR:N HALLINTOELIMISTÄ

Suomen Kulttuurirahasto. Kristiina Havas

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä,

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain

Nuoret: Naiset: 1 Lehikoinen Kirsi Liperin urheilukalastajat Ovaskainen Heidi Pielisen pilkkijät Miehet:

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

M I N I L I I G A TILANNE TULOKSET / PISTEET

Piirinmestaruus hiihdot Joroinen L Ä H T Ö L I S T A Joroisten Urheilijat :12. Lähtö Sarja Nro Lis.

LASTEN JA NUORTEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

Suunnistuksen maakuntaviesti Paljakassa

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016

MAJAOJA-SÄÄTIÖ MAIJA IKONEN

Hämeen aluemestaruuskilpailut

Pohjois-Karjalan vapaa-ajan kalastajanpiirin pilkkimestaruuskilpailut ja piiri-cup III. pidettiin 4.3. Liperin Kirkkolahdella.

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

PKO juoksuliigan tulokset

Orava Cup 5. osakilpailu, , Siikainen

H13 Rastivälien ajat Sija Nimi M Tulos

Nu Homin Joonas OKY 890 g. Nu Kärkkäinen Jussi-Pekka NKM 450 g 2. Tertsunen Aki NKM 8 g. Nu18

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat

ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä,

RHY:n hirvenhiihtokisa

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

Seuraottelun tulokset

Hallinto ja aluetoiminta

Päätöspäivämäärä Päätöksen

Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg

Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia Tulokset ILMAHIRVI

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5

Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo

Pohjois-Karjalan Vapaa-ajankalastajapiiri pilkkicup 2011

M I N I L I I G A 2018 LÄHTÖ P E R I N T E I N E N

Pori Lapua

Linkopallo 2019 Naiset

IX Kalevi Hämäläisen muistohiihdot Juva

Lista 1 ( 6 ) Oulu toimitukset

Koululaisten uintikisat

Transkriptio:

KARJALAISEN KULTTUURIN EDISTÄMISSÄÄTIÖ SR TOIMINTAKERTOMUS 68. toimintavuosi, 1950 2017 2017

Puheenjohtajan katsaus Hallituksen puheenjohtaja, teollisuusneuvos Matti Virtaala Uusi säätiölaki tuo mahdollisuuksia mutta myös vastuita Säätiölaki uudistui vuonna 2017, ja se toi mukanaan myös useita Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiön sääntöihin ja toimintaan vaikuttavia asioita. Yksi mielenkiintoisimmista uudistuksista on säätiöille annettu mahdollisuus harjoittaa toimintansa rahoittamiseksi liiketoimintaa - kunhan se liittyy välittömästi säätiön ydintoimintaan. Meillä KKES:ssä tämän suuntaisia suunnitelmia ei ole, vaan varat apurahoihin ja avustuksiin tulevat jatkossakin sijoitusten - pääosin asuin- ja liikehuoneisto-osakkeiden - tuotoista. Emme kuitenkaan tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, joten otamme mahdollisuuden mielenkiinnolla vastaan.

Uusi laki korostaa myös lojaliteettia säätiötä kohtaan. Lain mukaan säätiössä on aina oltava hallitus, joka hoitaa säätiön asioita kollektiivisesti ja on vastuussa säätiön toiminnasta ja varallisuuden hoidosta. Hallituksen toiminnan ainoa päämäärä on säätiön tarkoituksen toteuttaminen, ja sitä ohjaa velvoite toimia vain ja ainoastaan säätiön hyväksi. Tässä suhteessa säätiöt eroavat vahvasti esimerkiksi osakeyhtiöistä tai yhdistyksistä, joiden hallituksissa saatetaan nähdä jäsenten kesken hyvinkin monenkirjavia mielipiteitä ja linjauksia. Uusi säätiölaki lisäsi hallinnollisia vaatimuksia, minkä seurauksena on nähty useita pienten säätiöiden fuusioitumisia isompiin säätiöihin, kuten esimerkiksi Pohjois-Karjala Säätiön sulautuminen osaksi Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiötä. Suuntaus ei välttämättä ole huono, sillä isompien suojassa pienet säätiöt pystyvät usein aiempaa paremmin toteuttamaan alkuperäistä tarkoitustaan. Yhdessä olemme vahvempia, mikä pätee yhtä lailla säätiöihin kuin vaikkapa Joensuun talousalueeseen - yhteistyötä eri kuntien ja toimijoiden välillä täytyy tiivistää ja nähdä alue yhtenä kokonaisuutena. Vain niin voimme taata Joensuun seudun vetovoiman ja vaikutusmahdollisuudet. Vuonna 2017 Joensuun Penttilään valmistunut puukerrostalo Joensuun Pihapetäjä oli säätiöltämme varsinainen voimainponnistus. Ilolla voimme todeta, että hanke saatiin hienosti päätökseen ja asukkaat ovat tutkitusti erittäin tyytyväisiä uusiin koteihinsa. Pihapetäjän myötä säätiön vuokratulot ovat selvässä nousussa, ja se, että 200 vuokraasuntomme käyttöaste on täydet 100 prosenttia, on komea suoritus. Myös asukkaiden vaihtuvuus on hyvin pientä. Kiinteistövarallisuuden hoito on kaiken kaikkiaan jatkunut onnistuneesti, minkä ansiosta pystyimme vuonna 2017 jakamaan apurahoja yli 514.000 euroa. Yhteensä kulttuuritoimintaan ja kulttuurikiinteistöjen kuluihin käytettiin reilut 625.000 euroa ja lisäksi Itä-Suomen yliopiston varainkeruuta tuettiin 75.000 eurolla. Huolenaiheemme ovat sekä Joensuussa että Lappeenrannassa sijaitsevat keskustan arvotontit. Joensuussa Torikatu 26/Niskakatu 4 osayleiskaava on ratkaisematta, eikä tonttia ole päästy kehittämään. Säätiön hallituksen on päätettävä toimenpiteistä myös Lappeenrannan Karjalankulman suhteen. Kiinteistön ja arvokkaan tontin tehokkaampi hyödyntäminen säätiön sijoitustoiminnassa pitää ratkaista mahdollisimman pian. Toinen tulevaisuuden haasteemme on pystyä tukemaan kulttuurin ohella nykyistä enemmän tutkimusta ja tiedettä. Vaikka säätiömme nimi on Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö, on tehtävämme edistää alueen hyvinvointia kaikilla rintamilla. Ehkä roolimme on tässä mielessä jäänyt epäselväksi, ja siinä on säätiöllemme yksi sarka kynnettäväksi.

1. VARSINAINEN TOIMINTA Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö on yleishyödyllinen apurahasäätiö, jonka tarkoituksena on karjalaisen henkisen ja aineellisen viljelyn tukeminen ja kehittäminen sekä maassamme tapahtuva karjalaisten perinteiden vaaliminen. Tarkoitustaan säätiö toteuttaa myöntämällä apurahoja ja avustuksia, tukemalla tutkimus- ja julkaisutoimintaa, ylläpitämällä perinnekokoelmia ja laitoksia, järjestämällä kulttuuritilaisuuksia sekä osallistumalla erilaisiin kulttuurihankkeisiin Pohjois- ja Etelä-Karjalassa. Säätiön kotipaikka on Joensuu, toiminta-alue Pohjois- ja Etelä-Karjala sekä menetetty Karjala, jonka perinteen vaalimista tuetaan evakkokarjalaisten nykyisillä asuinalueilla. Apurahoihin, avustuksiin sekä muihin yhteistoimintahankkeisiin käytettiin vuoden aikana 514.628 euroa. Kaikkiaan kulttuuritoimintaan ja kulttuurikiinteistöjen kuluihin käytettiin 625.332 euroa ja lisäksi Itä-Suomen yliopiston varainkeräykseen yliopistorahastosta 75.000. KULTTUURITOIMINTA TUNNUSTUSPALKINNOT Vuoden 2017 tunnustuspalkinnot, 5.000 euroa, myönnettiin lieksalaislähtöiselle sellotaiteilija Jussi Makkoselle Suomen, Sibeliuksen ja Pohjois-Karjalan tunnettuutta edistävästä toiminnastaan ja lemiläislähtöiselle, karjalaista heavygenreä edustavalle Stam1na-rockyhtyeelle, joka on koko 20-vuotisen uransa aikana korostanut omaa lemiläisyyttään ja karjalaisuuttaan. 2017 MYÖNNETYT TIEDE-, TAIDE- JA MUUT KULTTUURITOIMINNAN APURAHAT Henkilökohtaiset tieteen apurahat myönnettiin yhden vuoden ja puolen vuoden tutkimusapurahoina. Lisäksi myönnettiin apurahoja poikkitieteellisiin, useampivuotisiin tutkimushankkeisiin. Taiteen apurahat myönnettiin ammattimaiseen taiteen harjoittamiseen puolen vuoden ja yhden vuoden työskentelyapurahoina. Kulttuuriharrastustoimintaa varten apurahoja myönnettiin Pohjois- ja Etelä-Karjalan maakuntien alueella merkittäviä ja kehittyviä tapahtumia järjestäville ja niihin nuoria palkkaaville, Suomeen rekisteröidyille yhteisöille ja ryhmille. Erillisrahastoista apurahoja myönnettiin rahastojen tarkoituksen mukaiseen toimintaan. Apurahojen myöntöpäätökset ja apurahoihin käytetty rahamäärä tilinpäätöksessä eivät vastaa toisiaan, koska tutkimuksen ja taiteen työskentelyapurahoja on mahdollista nostaa kahden kalenterivuoden aikana. Joskus hanke, johon apuraha on osoitettu, voi myös peruuntua. Säätiö osallistui Karjala-tietokantasäätiön Karjala-tietokannan tallennustyön loppuun saattamis- ja tietokannan käytettävyyden 3-vuotiseen kehittämishankkeeseen yhteensä 60.000 eurolla, josta ensimmäisen vuoden rahoitusosuus oli 20.000 euroa, joka osoitettiin Terttu Vartiaisen testamenttilahjoituksesta. Muut useammalle vuodelle päätetyt hankkeet ja niiden kuluneen vuoden rahoitusosuudet olivat: - Etelä- Karjalan historia, 3-vuotinen hanke, toisen vuoden osuus, 10.000. - Ortodoksisen kulttuurin säätiö, 3-vuotinen Ortodoksisen kulttuurikeskuksen kehittämishanke, toisen vuoden osuus 10.000.

- Sissosen sukuseuran 2-vuotinen hanke Mekrijärven Sissolan pärekattojen korjauksiin, ensimmäisen vuoden osuus 12.500. - Itä-Suomen yliopiston 2-vuotisen Raja-Karjalan ja inkerinsuomen murrekorpusten työstämishankkeen toisen vuoden apurahana 10.500. - Itä-Suomen yliopiston 3-vuotisen Sortavalan kaupungin 1900-luvun historian tutkimushankkeen toisen vuoden apurahana 9.000. APURAHAT TIETEELLISIIN TUTKIMUSHANKKEISIIN Hirvonen Helena Anneli FT, historiantutkija, Joensuu Sortovuosia ja Suomen itsenäistymistä käsittelevän julkaisuhankkeen tutkimus- ja toimitustyön loppuunsaattamiseen, Ritva Oravan rahastosta. 3.000 Kohonen Siria Emilia, teologian maisteri, Helsinki Folkloristiikan väitöskirjatutkimus, joka käsittelee esimodernia kansanlääkintäperinnettä kognitiivisesta tutkimuslähtökohdasta, 12 kuukauden tutkimusapurahana. 24.000 Kohvakka Mikko Eero Tapani, filosofian tohtori, Lappeenranta Väitöskirjan jälkeisen tieteellisen artikkelin kirjoittamiseen, kuuden kuukauden työskentelyapurahana. 12.000 Logrén Anna Helena, filosofian tohtori, Joensuu Väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen "Taiteilijan positiot ja neuvottelu yhteisötaiteesta Able Art Group II -taidekollektiivin monikulttuurisissa käytännöissä", kuuden kuukauden tutkimusapurahana. 12.000 TAITEILIJOIDEN TYÖSKENTELYAPURAHAT POHJOIS-KARJALA Asikainen Ville Matias, ohjaaja/kuvaaja, Joensuu Suomen viimeisestä kupletööristä, kansantaiteilija Jaakko Teposta kertovan pitkän dokumenttielokuvan ohjaamis-, käsikirjoitus- ja taustatutkimustyöhön sekä tuotannon valmisteluun, kuuden kuukauden työskentelyapurahana. 12.000 Malinen Tarja Helena, kuvanveistäjä, Joensuu Kosketeltavan näyttelyn järjestämiseen Galleria Art Kaarisiltaan, 12 kuukauden työskentelyapurahana. 24.000 Saarelma Päivi Katariina, kuvataiteilija Liperi Kuva- ja performanssitaiteelliseen työskentelyyn, kuuden kuukauden työskentelyapuraha. 12.000 Turunen Harri Sakari, kuvanveistäjä, Joensuu taiteellinen työskentelyyn 12 kuukauden työskentelyapurahana Anja ja Arto Ruudun rahastosta. 24.000

ETELÄ-KARJALA Rapo Sara-Elina, kuvataiteilija, Imatra Taiteelliseen työskentelyyn kuuden kuukauden apurahana. 12.000 Shahmardan Kamran, elokuva- ja teatteriohjaaja, Imatra Taiteelliseen työskentelyyn kuuden kuukauden apurahana. 12. 000 KULTTUURIHARASTUSTOIMINTA POHJOIS-KARJALASSSA Blueberry Hill Festival kannatusyhdistys ry. Blueberry Hill Jazz & Blues Festivalin järjestämiseen Hanna ja Antti Turusen rahastosta. 2.000 Eettisesti Innovatiiviset Kulttuurin Uudistajat EIKU ry Suomi 100 vuotta ohjelmaan hyväksytyn Suomen tarina -multigenrespektaakkelin esityskiertueen kuluihin Taimi ja Väinö Toron rahastosta. 10.000 Enon 4H-yhdistys ry. 1-2 nuoren kesätyöllistämisen tukeminen. Ahvenisen Punaisen Talon käsityömyymälään ja navettamuseon ja ympäristöperinteen esittelijäksi Kerttu Tossavaisen rahastosta. 1.000 Honkavaaran seudun kyläyhdistys ry. 2-4 nuoren työllistämiseen kulttuurisisältöisille Lasten kesähässäkät -päiväleireille. 2.000 Ilomantsin Museosäätiö Parppeinvaaran runokylän nuorten kesätyöntekijöiden palkkaamiseen Aino ja Nuutti J Rädyn rahastosta. 10.000 Itä-Suomen yliopiston kuoro Joy ry. Valtakunnallisten opiskelijakuoropäivien tilanvuokrakuluihin Paavo ja Hilkka Honkajuuren rahastosta. 3.000 Jakokosken kyläyhdistys ry. Salpalinjan tykkipatteristoon kuuluneen tykkipesäkkeen entistämiseen ja kunnostamiseen yhdeksi ohjelmapalveluksi ja sotaveteraanien retkikohteeksi Riitta ja Väinö Bromanin rahastosta. 4.000 Joensuun kaupunki / Pohjois-Karjalan museo Mäntyniemen kartanon esineinventointiin. 6.000 Joensuun kirjallisuustapahtuman työryhmä/ Joensuun kirjallisuustapahtuman järjestämiskuluihin. 2.000 Joensuun Musiikkijuhlat Joensuun Musiikkijuhlien järjestämiseen Paavo ja Hilkka Honkajuuren rahastosta. 4.000

Joensuun Popmuusikot ry. Rokumentti Rock Film Festivalin järjestämiskuluihin Paavo ja Hilkka Honkajuuren rahastosta. 4.000 Joensuun Taiteilijaseura ry. Möhkönvirta -nykytaidenäyttelyn järjestämiseen Hanna ja Antti Turusen rahastosta. 2.000 Joensuun Tiedeseura Joensuu Science Society ry. kahden nuoren palkkaamiseen SciFest2017-festivaalille tapahtuma-assistenteiksi. 2.000 Juuka-seura ry. 1-2 nuoren palkkaamiseen kotiseutuavustajaksi. 1.000 Karelia-Soutu ry. Karelia-Soudun historiallisen osuuden esiintyjäpalkkioihin. 1.500 Karjalan Maanpuolustussoittokunta. Eri maanpuolustusjärjestöjen ja puolustusvoimien järjestämien juhlatilaisuuksien musiikin tuottamiseen Pohjoiskarjalaisesta sotilasmusiikkirahastosta. 6.000 Kiteen kamarikonsertit ry. Kiteen kamarikonsertit -konserttisarjan järjestämiseen. 2.000 Kontiolahti-seura ry. Kahden nuoren palkkaukseen kotiseututoimintaan. 1.000 Lieksan Nuorisopuhallinorkesterin tuki ry. Ruskatrööttä 2017 tapahtuman kuluihin. 4.000 Lieksan Vaskiviikon kannatusyhdistys ry. Lieksan Vaskiviikon järjestämiskuluihin. 4.000 Liperi-Seura ry. 1-2 nuoren työntekijän palkkaamisen esittelemään Maaseutumuseo Tähkän Suomi100 - näyttelyä sekä museon perusnäyttelyitä. 1.000 Monola-seura ry. Monola-juhlaviikot -kulttuuritapahtuman esiintyjäpalkkioihin. 4.000 Nuorisoseura Motora ry. Motora 50 vuotta -kuvateoksen toteuttamiseen Taimi ja Väinö Toron rahastosta. 2.500 Pielinen Soi työryhmä. 10-vuotiaan Pielinen Soi festivaalin toteuttamiseen E. J. Huttusen rahastosta. 4.000 Pohjois-Karjalan musiikkiyhdistys ry. Ilomantsin kanteleleirin järjestämiseen Hilkka ja Paavo Honkajuuren rahastosta. 2.000

Pohjois-Karjalan Rajavartiosto, historiatoimikunta Pohjois-Karjalan rajavartioston 70-vuotishistoriateoksen painokustannuksiin Riitta ja Väinö Bromanin rahastosta. 15.000 Pohjois-Karjalan Reserviupseeripiiri ry ja Reserviläispiiri ry. Karjalan Pojat -lehden vuosikertojen keräämiseen, digitointiin ja tallentamiseen Riitta ja Väinö Bromanin rahastosta. 5.000 RanKids ry. 3-6 nuoren työllistämiseen taide- ja kulttuuriprojekteihin Joensuussa ja lähialueilla. 3.000 Rääkkylä Folk ry. 2-4 nuoren palkkaaminen Kihaus Folk -festivaalin järjestelytöihin. 2.000 Taito Pohjois-Karjala ry. 3-6 nuoren palkkaamiseen näyttelynvalvojiksi ja oppaiksi Ilomantsin taitokeskukseen ja Joensuun Taitokortteliin. 3.000 Teatteri-Traktori /Teatteri otsot ry. 3-6 nuoren palkkaamiseen Peppi seitsemällä merellä -näytelmän toteutukseen. 3.000 Tohmajärvi-Seura ry. 1-2 nuoren palkkaamisen museo-oppaiksi ja tapahtumien apuhenkilöiksi. 1.000 Vääräpyörä ry. 2-4 nuoren palkkaamiseen lasten ja varhaisnuorten monitaiteiseen työpajatoimintaan. 2.000 Mielonen Markku Juhani, kirjailija, Joensuu Valmisteilla olevan Kiihtelysvaaran Pitäjä-sarjan kolmannen kirjan painatuskuluihin Eevi ja Matti Väistön rahastosta. 2.000 Muikku Onni Ensio, muusikko, Kontiolahti Onni Muikun tekemän klassisen, kolmiosaisen sävelteoksen "Kevättä kohti - tammikuusta kesän alkuun" sovittamiseen suurelle orkesterille. 1.000 KULTTUURIHARRASTUSTOIMINTA ETELÄ-KARJALASSA Etelä-Karjalan taiteilijaseura ry. Etelä-Karjalan taiteilijaseuran näyttelyn järjestämiseen ja grafiikkatyöpajat 12-13-vuotiaille lapsille. 4.000 Joutsenon Pitäjätupa ry. kahden nuoren museotyötekijän palkkaukseen museon ja Joutsenon koulun "Suomi 100 vuotta" -hankkeeseen. 2.000 Kasarmin Kakarat työryhmä Entisen Rautatehtaan asukkaiden muistitiedon keräämishankkeeseen Paavo Kotilaisen rahastosta. 1.900

Kehruuhuone Oy Nuorten palkkaaminen Kehruuhuoneen kesämuusikoiksi. 4.000 Kontufolk ry. Kontufolk-festivaalin järjestämiseen. 3.000 Lemin Musiikkiyhdistys ry. Lemin musiikkijuhlien järjestämiseen. 4.000 Mustan ja Valkoisen Teatteri-yhdistys ry. 14. Mustan ja Valkoisen Teatterifestivaaliin Imatralla. 4.000 Työryhmä Joutava Ruuhi nukketeatterinäytelmä "Tyvenestä kerran" tuottamiseen. 4.000 Kalevatron Uuden taiteen Kalevatron-festivaalin järjestämiskuluihin. 5.000 KULTTUURITOIMINNAN APURAHAT SIIRTOKARJALAISHANKKEISIIN Hiitolanjoki-yhdistys ry. "Vesitien vaeltajat", muinaiskarjalaisten kulkuyhteyksien kokeellisen tutkimuksen valmistelukuluihin. 3.000 Karjalaisseurojen Pohjois-Karjalan piiri ry. karjalaiseen kulttuuritoimintaan ja perinteisiin tapahtumiin. 2.000 Karjalan Liitto ry. Somempi Karjala, sähköisen Karjala-foorumin nuorille suunnatun tietokonepelin kuluhin. 3.000 Karjalan Sivistysseura ry. Akateemikko Pertti Virtarannan 100-vuotismuistojulkaisun kuvien käsittelyyn, julkaisun taittoon sekä painatuskustannuksiin. 4.000 Vpl Pyhäkylä-Seura Taubilan kartano -kirjan taittoon ja painatukseen. 1.500 POHJOIS-KARJALAN OSUUSKAUPAN RAHASTO Rahastosta jaettiin 50 euron kannustusstipendejä PKO:n toimialueen alakoulujen oppilaille koulujen ehdottamina seuraavasti: Enon alakoulu Hammaslahden koulu Heinävaaran alakoulu Iiksenvaaran koulu Itä-Suomen koulu Joensuun normaalikoulu Arttu Meriläinen Veeti Kesti Tuukka Hirvonen Salla Voutilainen Valtteri Väistö Iisakki Hukka Kanervalan koulu Karhunmäen koulu Karsikon koulu Kiihtelysvaaran alakoulu Louhiojan koulu Marjalan koulu Vivica Tiippana Moona Räsänen Milla Toivanen Niko Jalkanen Janne Hirvonen Anton Kettunen

Mutalan koulu Nepenmäen koulu Niittylahden koulu Noljakan koulu Rantakylän koulu Reijolan koulu Rekivaaran koulu Suhmuran koulu Tuupovaaran alakoulu Uimaharjun alakoulu Utran koulu Liperin koulu Viinijärven koulu Ylämyllyn koulu Mattisenlahden koulu Salonkylän koulu Keskuskoulu (Lieksa) Jamalin koulu (Lieksa) Rantalan koulu (Lieksa) Kirkonkylän koulu (Kontiolahti) Ahokkalan koulu Jakokosken koulu Kulhon koulu Roope Kailasalo Jaana Niemeläinen Petra Kurki Veeti Matikainen Siri Pakarinen Tiia Puruskainen Kerttu Pakarinen Joona Näkki Johanna Sivonen Leena Räty Iida Hurskainen Erika Tuominen Otto Rummukainen Oona Silvennoinen Inna Tuomainen Elmeri Lavikainen Titta Martikainen Kristian Lampinen Tuuli Saraniemi Minka Turunen Malviina Tarnanen Elmeri Behm Roosa Piirainen Kylmäojan koulu Lehmon koulu Onttolan koulu Selkien koulu Varparannan koulu Kirkonkylän koulu (Polvijärvi) Sotkuman koulu Hatun koulu Iknonvaaran koulu Lylykosken koulu Kummun koulu Rääkkylän koulu Kemien koulu Tikkalan koulu Värtsilän koulu Arppen koulu Hutsin koulu Kesälahden koulu Puhoksen koulu Kirkkokadun koulu Porokylän koulu Vuoniskylien koulu Kolin koulu Saska Niemeläinen Luka Pesonen Josa Räsänen Venla Kervinen Terho Koponen Siiri Ratilainen Simo Siimestö Johanna Huurinainen Timo Mielonen Kaneli Leinonen Susanna Kiiski Joona Pennanen Hanna Tolonen Tuomas Karhu Karo Hyttinen Arttu Piiroinen Iida-Maija Kostamo Anni Pölönen Viljami Vauhkonen Sini Mustonen Eevi Niskanen Daniel Pitkänen Mikko Sutinen OPISKELUAPURAHAT LUKUVUODELLE 2016 2017 MARTTA JA AARNE CEDERBERGIN RAHASTO Alvila Annina Emilia, Lieksa Englannin kielen opiskeluun ja opinnäytteen kirjoittamiseen University of Glasgow ssa. 850 Asikainen Tuomas Ilari, Joensuu Fysioterapian opiskeluun Karelia AMK:ssa ja vaihto-opiskeluun Nepalissa. 1.000 Calveley Vilma Regina, Joensuu Hoitotyön opiskeluun Karelia-amk:ssa ja perhehoitotyön ja ikäosaamisen harjoitteluun Sambiassa. 1.000 El-Khoury Marianne, Joensuu Vaatesuunnittelun opiskeluun ja maisterin opinnäytetyöhön Aalto-yliopistossa. 850 Hara Henri Kasimir, Kontiolahti ICT-asentajan koulutukseen Pohjois-Karjalan ammattiopistossa. 500

Hassinen Elisa Salme Susanna, Joensuu Hammaslääketieteen opiskeluun Itä-Suomen yliopistossa. 850 Hiltunen Heli Marita, Joensuu Liiketalouden opiskeluun Karelia-amk:ssa ja vaihto-opiskeluun Riikassa Latviassa. 1.000 Hirvonen Noora Sini Maria, Kitee Kasvatustieteiden opiskeluun Itä-Suomen yliopistossa. 850 Hirvonen Tuomas Samuel, Juuka Tuotantotalouden opiskeluun Tampereen teknillisessä yliopistossa. 850 Häyrinen Janne Johannes, Joensuu Venäjän kielen ja kulttuurin opiskeluun Itä-Suomen yliopistossa. 850 Ikonen Hanna-Mari Elina, Joensuu Arkkitehtuurin maisteriopintoihin Aalto-yliopistossa. 850 Ikonen Joel Ilmari, Ilomantsi Talotekniikan opintoihin Karelia ammattikorkeakoulussa. 850 Kasurinen Petra Pirita, Joensuu Turvallisuusalan opiskeluun Pohjois-Karjalan ammattiopistossa. 500 Kettunen Joni Eemeli, Liperi Tuotantotalouden opiskeluun Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa. 850 Klippel Mirja Irmeli, Nurmes Musiikin maisterin opintoihin Rhythmic Music Conservatoryssa Kööpenhaminassa. 850 Kostamo Salla Annika, Kitee Musiikkikasvatuksen opintoihin Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa. 850 Kukkonen Miikka Olli Antero, Joensuu Kauppatieteiden opiskeluun Tampereen yliopistossa ja vaihto-opiskeluun Buenos Airesissa, Argentiinassa. 1.000 Kähkönen Tiia Annika Marjaana, Joensuu Biologian opiskeluun Turun yliopistossa. 850 Kämäräinen Miro Henri Kristian, Joensuu Hoitotyön opintoihin Karelia-ammattikorkeakoulussa. 850 Laakkonen Heta Erika Heikintytär, Tohmajärvi Musiikkipedagogian opiskeluun, Karelia-ammattikorkeakoulussa. 850 Lehtonen Josetta Anneli, Joensuu Sosiaalipsykologian opiskeluun Helsingin yliopistossa ja vaihto-opiskeluun Griffith Universityssa Australiassa. 1.000 Lindh Mertsi Mikael, Joensuu

Espanjalaisen filologian opiskeluun Helsingin yliopistossa. 850 Mustonen Laura Iida Anniina, Liperi Ohjelmistotekniikan opiskeluun Vaasan Yliopistossa. 850 Mähönen Maiju Elisa, Kitee Oikeustieteen maisterivaiheen vaihto-opinnot Utrechtin yliopistossa Alankomaissa. 1.000 Mäntynen Hanna Eeva Maria, Joensuu Erityispedagogiikan opiskeluun Itä-Suomen yliopistossa ja vaihto-opiskeluun Itävallassa. 1.000 Mäntynen Laura Emilia, Joensuu Oikeustieteen opiskeluun Itä-Suomen yliopistossa ja vaihto-opiskeluun Nizzassa. 1.000 Naumanen Maria Eliina, Joensuu Kansainvälisen oikeuden sekä Eurooppa-oikeuden opiskeluun De Haagse Hogeschool yliopistossa Alankomaissa. 850 Nuutinen Elisa Mari, Joensuu Functional materials -opiskeluun Aalto-yliopistossa ja vaihto-opiskeluun Yhdysvalloissa Texas A&M Universityssa. 1.000 Nykyri Emma Katariina, Kontiolahti Liiketalouden perusopintoihin P-K:n ammattiopistossa ja kolmen viikon työharjoitteluun Mercedes Benzin tehtaalla Stuttgartissa. 500 Partanen Mikko Aleksi, Kontiolahti Tietotekniikan opiskeluun Jyväskylän yliopistossa ja vaihto-opiskeluun Groningenin yliopistossa Alankomaissa. 1.000 Pekkonen Henrikki Paul, Juuka Tuotantotalouden opiskeluun Tampereen teknillisessä yliopistossa. 850 Pietarinen Petra Annika, Joensuu Liiketalouden opiskeluun Karelia-ammattikorkeakoulussa ja vaihto-opiskeluun Liberecin teknillisessä yliopistossa Tšekin tasavallassa. 1.000 Piipponen Hanna Aino Helena, Liperi Erityispedagogiikan opiskeluun Itä-Suomen yliopistossa. 850 Pillinen Elvis Aaron, Joensuu Fysiikan opiskeluun Itä-Suomen yliopistossa. 850 Puustinen Juuso Samuli, Joensuu Liiketalouden opiskeluun Karelia-ammattikorkeakoulussa. 850 Päivinen Henri Pekka, Kontiolahti Talotekniikan opiskeluun Karelia ammattikorkeakoulussa. 850

Pörsti Elina Aino Johanna, Valtimo Translationaalisen lääketieteen opiskeluun Helsingin yliopistossa. 850 Rautiainen Jaana Marketta Emilia, Tohmajärvi Kansainvälisen turismin opiskeluun Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa ja vaihto-opiskeluun Alankomaissa. 1.000 Repo Markus Joel Tapani, Joensuu Julkisoikeuden opiskeluun Tampereen yliopistossa. 850 Repo Tiina Marjaana Jarintytär, Juuka Kemian opiskeluun Itä-Suomen yliopistossa. 850 Ruuska Elina Anni Maria Joensuu/Liperi Medianomiksi opiskeluun Karelia-ammattikorkeakoulussa. 850 Schreck Maiju Helene, Joensuu Tieto- ja viestintätekniikan vaihto-opiskeluun Espanjassa Universidad Europea Madridissa 1.000 Sorsa Lari Janne Herman, Joensuu Rakennustekniikan opiskeluun ja diplomityön viimeistelyyn Aalto-yliopistossa. 850 Sorsa Maria Eini Inkeri, Kontiolahti Musiikkipedagogin opiskeluun Savonia ammattikorkeakoulussa. 850 Stedt Anniina, Joensuu Optometrian opiskeluun Oulun Ammattikorkeakoulussa. 850 Suomalainen Minna Emilia, Joensuu Luokanopettajakoulutuksen opiskeluun Itä-Suomen yliopistossa. 850 Tahvanainen Janne Matias, Joensuu Kauppatieteiden opiskeluun Tampereen yliopistossa. 850 Tahvanainen Joona Mikael, Joensuu oikeustieteen opiskeluun Lapin yliopistossa. 850 Tanskanen Aino Anja Katariina, Polvijärvi Metsätieteiden opiskeluun Itä-Suomen yliopistossa. 850 Tuomainen Laura Maria, Joensuu Suomen kielen opiskeluun Itä-Suomen yliopistossa, ja opetusassistenttina toimimiseen ja opiskeluun Minnesotan yliopistossa. 1.000 Turunen Karri Antti Tapio, Nurmes Röntgenhoitajan tutkinnon opiskelemiseen Savonia-ammattikorkeakoulussa. 850 Tyynelä Hanna-Henniina, Joensuu Yhteisöpedagogin opintoihin Humanistisessa ammattikorkeakoulussa. 850

Viljakainen Jenna Karita, Joensuu Tietojärjestelmätieteen opiskeluun Jyväskylän yliopistossa. 850 Virmajoki Silla Simone, Joensuu Valokuvataiteen opiskeluun Aalto-yliopistossa. 850 Vänskä Eveliina Iida Sofia, Lieksa Psykologian opintoihin Jyväskylän yliopistossa. 850 Väänänen Mikael Seppo Matias, Kontiolahti Merkonomiopintoihin ja harjoittelujaksoon USA:ssa. 500 Wager Joni Juhani, Joensuu Vaihto-opiskeluun Edutus Collegessa Budapestissa, Unkarissa. 1.000 VÄINÖLÄ-RAHASTO Louhikoski Hilla-Mari Logopedian opiskeluun Oulun yliopistossa. 850 Louhikoski Otto Antero Metsäalan perustutkinnon opiskeluun Lapin ammattiopistossa. 500 Louhikoski Saana-Maria Eveliina Liiketalouden opiskeluun Oulun ammattikorkeakoulussa. 850 Paanila Ida Annaliisa Oikeustieteen opiskeluun Itä-Suomen yliopistossa. 850 Rohkimainen Anissa Lempi Maria Pohjoismaisen filologian opiskelu Oulun yliopistossa. 850 KULTTUURIKIINTEISTÖT Säätiön omistamia perinne- ja kulttuurikiinteistöjä ovat Murtovaaran talomuseo Valtimolla, Karjalantalo Joensuussa ja Olli Tiaisen maja Ylämyllyllä. Karjalantalo on vuokrattu Joensuun Popmuusikot ry:n omistamalle Töminä Oy:lle ravintola- ja konserttitoimintaa varten. Murtovaaran talomuseon ylläpidosta, auki pidosta ja opaspalveluiden järjestämisestä on sopimus valtimolaisen yrittäjän Heikki Ovaskaisen kanssa.

Karjalantalon terassin kaiteet uusittiin ja julkisivut maalattiin samaan aikaan, kun Joensuun kaupunki toteutti Ilosaaren puiston peruskunnostusta. Olli Tiaisen majan käytöstä säätiöllä on yhteistyösopimus Pohjois-Karjalan aluetoimiston ja pohjoiskarjalaisten maanpuolustusjärjestöjen kanssa. Joensuussa, Papinkatu 5:ssä säätiön omistama liikehuoneisto oli vuokrattu kulttuuritoimintatilaksi NS Motora ry:lle. Vuokrasopimus jouduttiin päättämään heinäkuussa, koska tilassa todettiin vakava kosteusvaurio. Ilomantsin Parppeinvaaraa hallinnoivan Kalevanpirtti Oy:n säätiö omistaa yhdessä Ilomantsin kunnan kanssa. Parpppeinvaaralla toimii karjalaista perinnettä vaaliva ravintola Parppeinpirtti, joka on vuokrattu Tsipaniekka Oy:lle. Runokylän ja Luontokeskus Mesikän toiminnasta Kalevanpirtti Oy:llä on sopimus Ilomantsin Museosäätiön kanssa. ENERGIATEHOKAS PUUKERROSTALO Euroopan aluekehitysrahasto-hanke Hanke päättyi Asunto Oy Joensuun Pihapetäjän valmistuttua toukokuun loppuun. Puukerrostalo sai ensimmäiset asukkaansa kesäkuun alussa, ja heinäkuun loppuun mennessä kaikissa huoneistoissa oli vuokralaiset. Puukerrostalon rakentaminen maksoi 6 miljoonaa euroa, ja kustannukset pysyivät tiukasti alkuperäisessä arviossa, vaikkakin valmistumisaika venyi kuukauden verran. Joensuun Pihapetäjä -hankkeesta laadittiin erillinen hyvin yksityiskohtainen raportti, joka on luettavana kokonaisuudessaan Pihapetäjän verkkosivuilla, osoitteessa www.joensuunpihapetaja.fi.

2. VARAINHOITO JA SIJOITUSTOIMINTA Säätiölain mukaan säätiön varainhoidon on oltava suunnitelmallista. Säätiön varainhoitoon kuuluu varsinaiseen toimintaan käytettävien varojen hoitamisen lisäksi sijoitustoiminta. Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiöllä on hallituksen hyväksymä sijoitussuunnitelma, jota tarkistetaan tarpeen mukaan, vähintään kerran vuodessa talousarvion laatimisen yhteydessä. Hallituksen alaisuudessa toimii sijoitustyöryhmä, joka seuraa sijoitusvarallisuuden kehittymistä ja tekee säätiön hallitukselle sijoittamista koskevat päätösesitykset. Kiinteistösijoitusten ja kiinteistöjen kehittämistä varten hallituksen alaisuudessa ja yhteistyössä sijoitustyöryhmän kanssa toimii kiinteistötyöryhmä, joka tekee hallitukselle päätösesitykset kiinteistöomaisuuteen liittyvistä hankkeista ja investoinneista. VARALLISUUS Säätiön varallisuus on kertynyt lahjoituksista ja sijoitusten tuotoista. Varat on sijoitettu pääasiassa kiinteistöja huoneisto-osakkeisiin, pörssiosakkeisiin ja muihin arvopapereihin sekä maa- ja metsäalueisiin. Säätiön taseessa pysyviin vastaaviin sisältyvän sijoitusomaisuuden käypäarvo on noin 40 miljoonaa euroa. Sijoitus- ja rahoitusomaisuudesta saadut tulot olivat yhteensä 2.704.813 euroa ja tuotto n. 964.000 euroa. Säätiön saamat osinkotuotot olivat 249.224 euroa, joista Karjalan Kirjapaino Oy:n osinkoa oli 114.616 euroa. Pääomalahjoituksia saatiin 370.831 euroa. Säätiön taseen loppusumma oli 26.103.331,91 euroa ja konsernin 30.771.408,89 euroa. Tilinpäätössiirtojen jälkeen säätiön vuoden 2017 ylijäämä oli 158.185 euroa ja konsernin 193.766 euroa. Säätiön talous on vankalla pohjalla. Pitkäaikaisia velkavastuita säätiöllä on n. 4 miljoonaa euroa. Talouteen liittyviä suuria riskejä ei ole, mutta Lappeenrannassa sijaitsevan Karjalankulman kiinteistön tyhjenevän vanhan osan tulevaisuus ja lisärakennusoikeuden käyttäminen olisi mahdollisimman pikaisesti ratkaistava. Myös 1970-luvulla rakennettujen asuinkiinteistöjen suunnitellut peruskorjaukset vaativat huomattavia rahoituseriä lähivuosien aikana. Merkittävä osuus säätiön tuotoista kertyy tytäryhtiöiden osakkeista saatavista vuokratuloista. Säätiön kiinteistö- ja asunto-osakeomaisuus sisältää n. 200 vuokra-asuntoa, joita on pääosin Joensuussa sijaitsevissa asuinkerrostaloyhtiöissä, sekä n. 70 vuokrattavaa liike- tai toimistohuoneistoa. Lähes kaikki säätiön sijoituskiinteistöt ja huoneistot sijaitsevat Joensuun keskustassa tai sen lähituntumassa. Joensuu on yliopistokaupunkina kasvualue, joka varmistaa tuoton myös pitkällä aikavälillä. Säätiöllä on myös tonttiresursseja, joten esimerkiksi vuokra-asuntojen määrää on mahdollista lisätä lähitulevaisuudessa. Säätiön merkitys toimintaympäristölleen onkin paljon enemmän kuin apurahoina maksettava euromäärä. Kiinteistö-, taloushallinto- ja muihin ostopalveluihin säätiön konserni käyttää vuosittain yli 1,5 miljoonaa euroa. Säätiön taloushallintoa hoidetaan konsernina ja Säätiö tekee myös konsernitilinpäätöksen. Konserniin kuuluu säätiön lisäksi 14 tytäryhtiötä. Joensuussa näitä ovat Karjalan Kirjapaino Oy, Kolmikärki Oy, Kiinteistöyhtiö Kauppakulma, Kiinteistöyhtiö Inarinkulma ja Kiinteistöyhtiö Jokelankulma, Kiinteistöyhtiö Kuurnankatu 16, Kiinteistöyhtiö Pataluodonhaka ja Kiinteistöyhtiö Utrankoski sekä Asunto Oy Joensuun Aarnela ja Asunto Oy Joensuun Pihapetäjä, sekä kaksi Väinö Toron testamentilla tullutta yhtiötä: Kiinteistö Toro Oy ja kuluneen

vuoden aikana Kuurnankatu 31:ssä sijaitsevasta liikekiinteistöstä perustettu Kiinteistö Oy Joensuun Toronkulma. Lappeenrannassa on kotipaikka Kiinteistöyhtiö Lappeenrannan Karjalankulmalla ja Ilomantsissa Kalevanpirtti Oy:llä. Säätiön ja sen konserniyhtiöiden operatiivinen toiminta sekä raha- ja maksuliikenne hoidettiin Kalevanpirtti Oy:tä lukuun ottamatta säätiön toimistossa. Pääkirjanpito ostettiin Azets Insights Oy:ltä. Kiinteistöyhtiöiden isännöinti ja suuri osa kiinteistöjen huoltoon liittyvistä tehtävistä hoidettiin säätiön konsernipalveluina. Kiinteistö Oy Lappeenrannan Karjalankulman teknisestä isännöinnistä vastasi Imatran Talokeskus Oy. Säätiön suora omistusosuus konserniyhtiöissä Kiinteistö Oy Joensuun Kauppakulma 100 % Kiinteistö Oy Joensuun Inarinkulma 100 % Kiinteistö Oy Joensuun Jokelankulma 100 % Kiinteistö Oy Joensuun Kuurnankatu 16 100 % Kiinteistö Oy Lappeenrannan Karjalankulma 92,83 % Kiinteistö Oy Utrankoski 100 % Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö Kiinteistö Oy Pataluodonhaka 100 % Asunto Oy Joensuun Aarnela 100 % As Oy Joensuun Pihapetäjä 100 % Kalevanpirtti Oy 53,4 % Karjalan Kirjapaino Oy 66,27 % Kolmikärki Oy 100 % Kiinteistö OY Joensuun Toronkulma 100 % Kiinteistö Toro Oy 100 % Konserniyhtiöiden hallinto KOy Joensuun kauppakulma, KOy Joensuun Inarinkulma, KOy Joensuun Jokelankulma, KOy Utrankoski, KOy Pataluodonhaka, Asunto Oy Joensuun Aarnela ja KOy Joensuun Toronkulmma; hallitusten puheenjohtaja oli Antti Heliövaara ja jäseninä Matti Vuojärvi ja Raija Komppula. Toimitusjohtaja oli Eero Kuittinen. KOy Karjalankulma; hallituksen puheenjohtajana oli Eero Kuittinen ja jäseninä Antti Heliövaara ja Risto Voipio. Kiinteistö Toro Oy:n hallituksen jäsen oli Satu Kokkonen. Kalevanpirtti Oy; hallituksen puheenjohtaja oli Satu Kokkonen ja jäseninä Markku Lappalainen ja Hilkka Hiltunen sekä yhtiön toimitusjohtaja Marjut Ahokas.

Karjalan Kirjapaino Oy; hallituksen puheenjohtaja oli Eero Broman, jäseninä Maija-Liisa Lindqvist ja Satu Kokkonen, joka oli myös yhtiön prokuristi. Kolmikärki Oy; hallituksen varsinaisena jäsenenä oli Antti Heliövaara ja varajäsenenä Satu Kokkonen. Asunto Oy Joensuun Pihapetäjän hallituksen puheenjohtaja oli Antti Heliövaara ja jäseninä Raija Komppula ja Matti Vuojärvi. Toimitusjohtajana rakennuksen valmistuttua oli Eero Kuittinen METSÄT Säätiö omistaa Kaavin Luikonniemessä metsätiloja, joiden pinta-ala on yhteensä noin 350 hehtaaria. Lapissa, Kittilän ja Enontekiön kunnissa säätiöllä on maa-alueita, joiden pinta-ala on yhteensä noin 400 hehtaaria. ARVOPAPERIT Vuoden lopussa säätiön omistamien pörssiosakkeiden ja listattujen arvopapereiden markkina-arvo oli yhteensä n. 2,6 miljoonaa euroa ja konsernin n. 7,6 miljoonaa euroa. LAHJOITUKSET ja SULAUTUMINEN Broman Group Oy lahjoitti Riitta ja Väinö H. Bromanin rahastoon 25.000 euroa. Joensuulainen Pohjois-Karjala Säätiö, joka oli perustettu Pohjois-Karjalan maaherra Esa Timosen 60- vuotismerkkipäivän yhteydessä saaduista ja kerätyistä lahjoituksista, sulautui lokakuussa Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiöön, jonne perustettiin sulautumisessa saadulla pääomalla, 345.781,11, Eeva ja Esa Timosen erillisrahasto. Rahaston tarkoituksena on Pohjois-Karjalan asukkaiden elinolojen kehittäminen ja sen hyväksi toimivien yhteisöjen toiminnan edistäminen. ERILLISRAHASTOT Säätiössä on yleisrahaston lisäksi erillinen Yliopistorahasto, josta lahjoitettiin Itä-Suomen yliopistolle 75.000 euroa. Rahaston tuottoa käytetään yliopistotoimintaan Pohjois-Karjalassa. Yliopistorahastoa kartutetaan säätiön sijoitustoiminnan tuloksesta ja rahastoon osoitetuista lahjoituksista. Säätiössä on 40 nimikkorahastoa, joista yksi on omakatteinen rahasto. Nimikkorahastojen pääoma oli vuoden lopussa 14 miljoonaa euroa ja omakatteisen rahaston 67.597 euroa. Riitta ja Väinö H. Bromanin rahasto Martta ja Aarne Cederbergin rahasto Etelä-Karjalan rahasto Eino ja Marjatta Hietasen rahasto Aini ja Toivo Hirvosen rahasto Paavo ja Hilkka Honkajuuren rahasto E. J. Huttusen Rahasto Joensuun Marttayhdistys ry:n rahasto Karjalaisen Kosti Aaltosen rahasto Karjalan Äänen rahasto Elma ja Väinö Kokkosen rahasto Kaupunginlääkäri O. A. Kososen muistorahasto V. A. Kotilaisen rahasto Antti Kukkosen rahasto Laakkosen rahasto Martta Laineen rahasto Veijo Mannelinin rahasto Sanni ja Pekka Mensosen rahasto

Olli Tiaisen maanpuolustusrahasto Kirjastonhoitaja Ritva Oravan rahasto Irma ja Reino Pitkäsen rahasto Pohjoiskarjalainen sotilasmusiikkirahasto Pohjois-Karjalan Osuuskaupan rahasto Pohjois-Karjalan Osuuspankkien rahasto 21. prikaatin rahasto Jorma Reenpään rahasto Anja ja Arto Ruudun rahasto Aino ja Nuutti J. Rädyn rahasto Ensio Salmenkallion rahasto Erkki ja Inkeri Salomaan rahasto Tauno ja Siiri Talluksen rahasto Mirjam ja Pauli Talvion Kantele-rahasto Eeva ja Esa Timosen rahasto Väinö ja Taimi Toron rahasto Apteekkari Kerttu Tossavaisen rahasto Hanna ja Antti Turusen rahasto Vuokko Vallinkosken rahasto Wiipuri-museon säätiön rahasto Väinölä rahasto Eevi ja Matti Väistön rahasto 3. SÄÄTIÖN HALLINTO Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiön hallintoelimiä ovat hallintoneuvosto ja hallitus. Säätiön säännöt ja säätiölaki määräävät näiden toiminnasta. Säätiölain mukaan säätiön johdon on huolellisesti toimien edistettävä säätiön tarkoituksen toteutumista ja säätiön etua. Hallinnon toimintaohjeena on hyvän säätiötavan mukainen hallituksen työjärjestys, jossa määrätään yksityiskohtaisemmin mm. hallintoon kuuluvien työnjaosta, vastuusta ja velvollisuuksista. Säätiön sääntöjä tarkistettiin vastaamaan uutta säätiölakia. Säätiörekisteriin merkittiin, että säätiössä on säätiölain mukainen hallintoneuvosto ja asiamies/toiminnanjohtaja. LÄHIPIIRI Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiön lähipiiriin luetaan säätiön perustajat, säätiön hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenet, konserniin kuuluvat yhtiöt ja yhtiöiden hallitusten jäsenet, tilintarkastajat ja säätiön asiamies sekä kaikkien em. henkilöiden säätiölaissa mainittu lähipiiri. Säätiön lähipiiriin kuuluville ei ole osoitettu säätiölaissa kiellettyjä, säätiön tarkoitukseen kuulumattomia taloudellisia etuja eikä heidän kanssaan ole tehty säätiön tavanomaiseen toimintaan kuulumattomia poikkeuksellisia toimia. Säätiö on antanut tytäryhtiöilleen lainoja ja lainavakuuksia, jotka selviävät konsernin taseen liitetiedoista. Muille kuin tytäryhtiöilleen säätiö ei ole antanut lainoja tai vakuuksia tai muitakaan vastuita tai vastuusitoumuksia. Säätiöllä ei ole lähipiiriinsä kuuluvien henkilöiden kanssa sellaisia sopimuksia tai liiketoimia, jotka eivät olisi markkinahintaisia, tai sellaisia sopimuksia tai toimia, jotka poikkeaisivat säätiön tavanomaisesta sopimuskäytännöstä, esim. toimitiloja tai asuntoja vuokrattaessa. Säätiön sääntöjen mukaisesti hallituksen tai hallintoneuvoston jäsenille ei makseta palkkioita. Säätiön asiamies on työsopimussuhteinen, kuukausipalkkainen toiminnanjohtaja. Tilintarkastajalle maksetaan laskun mukaan. Säätiön konserniin kuuluvien tytäryhtiöiden hallituksen jäsenille ei pääsääntöisesti makseta palkkioita. Poikkeuksena on ollut Karjalan Kirjapaino Oy, jonka hallituksen jäsenille on yhtiön tavan

mukaisesti, yhtiökokouksen päätöksen perusteella maksettu kokouspalkkio. Karjalan Kirjapaino Oy:ssä on säätiön lisäksi n. 120 muuta osakkeenomistajaa. Säätiö omistaa Karjalan Kirjapainon osakkeista 66,69 %. Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiön myöntämät apurahat päättää säätiön hallitus vastaanotettujen hakemusten, erillisrahastojen hoitokuntien, saatujen asiantuntijalausuntojen ja säätiön hallituksen nimeämän apurahatyöryhmän esitysten perusteella. Esitykset ja myönnöt perustuvat myös hallituksen toimintasuunnitelmassa tekemiin linjauksiin. Hakijat, joiden toiminnassa on mukana säätiön lähipiiriin kuuluva henkilö voivat saada apurahan hankkeisiinsa ainoastaan tavanomaisin myöntöperustein. Apurahahakemuksia käsiteltäessä esittelijät ja päätöksentekijät jääväävät itsensä sellaisten hakemusten kohdalla, joiden hakija kuuluu heidän lähipiiriinsä tai joissa hankkeissa he itse ovat osallisina tai vaikuttajina. HALLINTONEUVOSTO Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiön hallintoneuvosto valvoo säätiön hallituksen ja säätiön muun johdon vastuulla olevaa säätiön hallintoa ja tukee sekä edistää säätiön etua. Lisäksi hallintoneuvosto päättää myös asioista, jotka koskevat toiminnan huomattavaa supistamista tai laajentamista. Hallintoneuvosto päättää myös säätiön sääntöjen muuttamisesta ja säätiön sulautumisesta tai purkamisesta. Hallintoneuvoston jäseneksi ei voi valita 75 vuotta täyttänyttä henkilöä. Hallintoneuvosto piti kevätkokouksensa 1. huhtikuuta Joensuussa ja syyskokouksensa 18. marraskuuta Joensuussa. Puheenjohtaja asessori Timo Nevalainen, Joensuu Varapuheenjohtaja lehtori Liisa Ryyppö, Joensuu Jäsenet kauppaneuvos Harri Broman, Joensuu kanslianeuvos Matti Halonen, Joensuu museonjohtaja Liisa Eskelinen, Lieksa professori Tapio Hämynen, Joensuu filosofian tohtori Laura Jetsu, Ilomantsi konsernijohtaja Kyösti Kakkonen, Joensuu kanslianeuvos Arto Oikkonen, Lappeenranta filosofian lisensiaatti Eeva Punta, Joensuu eversti evp. Pekka Ripatti, Kontiolahti diplomi-insinööri Antti Reenpää, Helsinki opetusneuvos Seppo Saarinen, Lappeenranta professori Lea Siilin, Joensuu professori Risto Turunen, Joensuu dosentti Pasi Tuunainen, Joensuu toimitusjohtaja Matti Vuojärvi, Kontiolahti Kunniajäsenet professori Heikki A. Reenpää professori Heikki Kirkinen professori Veijo Saloheimo kauppaneuvos Väinö H. Broman diplomi-insinööri Pentti Immonen varatuomari Risto Piepponen

HALLITUS Hallitus huolehtii säätiön hallinnosta ja siitä, että säätiön toiminta järjestetään asianmukaisesti tarkoituksen toteuttamiseksi. Hallitus vastaa myös siitä, että säätiön kirjanpito ja varainhoidon valvonta on asianmukaisesti järjestetty. Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiön hallitukseen kuuluu kolmeksi vuodeksi kerrallaan valittu puheenjohtaja ja kolmeksi vuodeksi kerrallaan valitut kuusi jäsentä, joista kaksi on vuosittain erovuorossa. Hallitukseen ei voida valita henkilöä, joka on täyttänyt 75 vuotta. Hallitus kokoontui vuoden aikana neljä kertaa. Puheenjohtaja teollisuusneuvos Matti Virtaala, Joensuu Varapuheenjohtaja professori Marjatta Palander, Joensuu Jäsenet KTM Eero Broman, Joensuu varatuomari Antti Heliövaara, Joensuu professori Raija Komppula, Kontiolahti FM, KTM Anu Talka, Lappeenranta varatuomari Risto Voipio, Helsinki TILINTARKASTUS Säätiön tilintarkastus on toimitettava kuuden kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä. Tilintarkastuskertomuksessa on tilintarkastuslaissa säädetyn lisäksi oltava lausunto siitä, onko säätiön tilinpäätöksessä ja toimintakertomuksessa annettu säätiön toiminnasta tilikaudella tiedot, jotka ovat olennaisia säätiön tarkoitusta ja toimintamuotoja koskevien sääntömääräysten noudattamisen arvioimiseksi, ja onko säätiön toimielinten jäsenille säätiön ja sen tytäryhteisön suorittamia palkkioita ja korvauksia pidettävä tavanomaisina. Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiön Tilintarkastaja oli Ernst & Young Oy, päävastuullisena tilintarkastajana KHT Katja Pesonen. HENKILÖSTÖ Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiön asiamies oli työsopimussuhteinen toiminnanjohtaja, filosofian maisteri Satu Kokkonen. Säätiön taloussihteeri oli laskentamerkonomi Satu Piitulainen. Rakennusmestari Eero Kuittinen oli säätiön kiinteistöpäällikkö. Joensuussa sijaitsevien liikekiinteistöjen huollosta ja teknisestä isännöinnistä vastasi kiinteistöjenhoitaja Jouni Judin. Energiatehokas Puukerrostalo -EAKR-hankkeeseen määräaikaisilla työsopimuksilla oli palkattu projektipäälliköksi ja rakennuttajainsinööriksi Petteri Elonen, hankekoordinaattoriksi rakennusarkkitehti Hannu Piipponen ja hankesihteeriksi taiteen maisteri Mikko Matveinen. Hankehenkilöstön työsopimukset päättyivät, kun EAKR-hanke päättyi ja Puukerrostalo valmistui.

2017 KARJALAISEN KULTTUURIN EDISTÄMISSÄÄTIÖ SR PL 259, 80101 JOENSUU puh. 013 123 271 www.kkes.fi