Safari EteläAfrikassa Miellyttävä ilmasto, kaunis luonto ja mielenkiintoinen kulttuuri sekä lukuisat jännittävät safariajot ihastuttavat tällä Etelä-Afrikan matkalla 9 päivää 24.1.2019-2.2.2019 vain 2 paikka(a) jäljellä 7 yötä 21.2.2019-2.3.2019 Täynnä Pilanesberg retki (lisämaksullinen v. 2019) 6.6.2019-15.6.2019 10.10.2019-19.10.2019 - Welgevonde - Johannesburg ja Soweto retki (v. 2019) retki Tallennettu 30.11.2018 1
Etelä-Afrikka houkuttelee miellyttävällä ilmastollaan, kauniilla luonnollaan ja mielen kiin toisella kulttuurillaan. Useat väestöryhmät lukuisine kielineen, tapoineen ja menneisyyksineen tuovat oman värikkyytensä sekä myös haasteensa tämän päivän Etelä-Afrikkaan. Olematon aikaero ja sujuvat yhteydet tekevät Etelä-Afrikasta ihanteellisen matkakohteen. Maa on luonnonvarojen runsaudensarvi: kultaa ja timantteja, viiniä ja hedelmiä ja tietysti villieläimiä. Majoitumme viikoksi kauniiseen Sebatanaan, joka sijaitsee malariavapaalla alueella in suojelualueella. Saamme koko majapaikkamme Sebatana Rhino Lodgen ylellisesti vain omaan käyttöömme. Teemme useita safari- ja luontoajoja sekä nautimme hyvätasoisesta majapaikastamme. Yhden safareista teemme suojelualueelle, jonka savannin heinäarolla laiduntaa ja metsästää Big Five eli norsu, sarvikuono, afrikanpuhveli, leijona ja leopardi sekä monta muuta eläinlajia. Matkan päätteeksi ajamme Johannesburgiin, jossa tutustumme Soweton kaupunginosaan. Tammi-lokakuun lähdöille on mahdollista varata lennot (Helsinki-Istanbul- Johannesburg/Johannesburg-Istanbul-Helsinki) business-luokassa. Lisähinta on tammi-maaliskuun matkoilla 2.180 e/hlö, kesäkuun matkalla 1.980 e/hlö ja lokakuussa 2.200 e/hlö. Maksu erääntyy loppumaksun yhteydessä. Paikkoja rajoitetusti. Tallennettu 30.11.2018 2
HINTAMME SISÄLTÄÄ ENEMMÄN reittilennot turistiluokassa lentokenttäkuljetukset matkakohteessa majoitus kahden hengen huoneissa ohjelmassa mainitussa tai vastaavassa lodgessa täysihoito, 9. matkapäivänä puolihoito ohjelmassa mainitut kuljetukset ja retket pääsymaksuineen sekä puistojen sisäänpääsymaksut palvelupalkkiot ja kantajamaksut lodgessa lento- ja turistiverot sekä muut viranomaismaksut, 363 e juomarahat paikallisoppaille, bussinkuljettajille, luonto-oppaille sekä lodgen henkilökunnalle suomalainen matkanjohto 9 päivää alk. 1 980 /hlö Matkapäivät 24.1.2019-2.2.2019 vain 2 paikka(a) jäljellä 21.2.2019-2.3.2019 Täynnä 6.6.2019-15.6.2019 10.10.2019-19.10.2019 7.11.2019-16.11.2019 21.11.2019-30.11.2019 Tallennettu 30.11.2018 3
SAFARI ETELÄ-AFRIKASSA: MATKAOHJELMA Vuoden 2018 matkat A=aamiainen, L=lounas, RL=retkilounas P=päivällinen (Safarilla on täysihoito) Vuoden 2018 matkaohjelma ja retket päivitetty 26.4.2018 1. päivä, torstai Lähtö Helsingistä (Turkish Airlines) klo 18.15 Istanbulin kautta (Turkish Airlines) Johannesburgiin. 2. päivä, perjantai Saavumme klo 11.05 Johannesburgiin ja jatkamme bussilla reilun 3 tunnin ajomatkan päähän in suojelualueelle. Se on tunnettu in vuorijonosta, joka tuo maisemaan mielenkiintoista vaihtelua. Majoitumme 7 yöksi hyvään keskitason Sebatana Rhino Lodgeen (HHHHH). Tämä 12 bungalowin majapaikka on ainoastaan meidän käytössämme, joten tiedossa on leppoisa viikko tutussa seurassa. Ennen päivällistä meillä on tervetulotilaisuus, jossa meille kerrotaan talon säännöt. (L, P) 3. päivä, lauantai Aamiaisen jälkeen lodgen luonto-oppaat kertovat meille tulevan viikon ohjelmasta ja lisäretkistä. Tutustumme yhdessä pieneen eläinaiheiseen museoon, viinikellariin ja kauppaan, jotka sijaitsevat läheisessä Lion Lodgessa. Iltapäivällä teemme puistoajon ja käymme juomapaikalla, jonne mm. kirahvit, seeprat, gnut ja impalat tulevat sammuttamaan janoaan. Palaamme auringonlaskun hämyssä takaisin lodgeen. Sebatana Rhino Lodgessa vieraat kutsutaan useana iltana loman aikana viininmaistajaisiin ennen päivällistä. Tilaisuudessa on mukava kerrata päivän kokemuksia ja tietenkin valita mieleinen viini päivälliselle. (A, L, P) 4. päivä, sunnuntai Aamiaisen jälkeen on vapaata aikaa. Halukkaat voivat aamupäivällä tehdä lisämaksullisen (125 e) puolen päivän safarin Welgevonden suojelualueelle. Täällä todennäköisesti näemme myös Big Fiven. Retkelle pääsee max 20 osanottajaa mutta sama retki tehdään myös torstaina aamupäivällä. Myöhään iltapäivällä teemme yhteisen puistoajon. Illan hämärtyessä on mahdollisuus tehdä jeepeillä yösafari (69 eur), joka tarjoaa erilaisen kokemuksen Afrikan luonnossa. Valonheittimien avulla yritämme bongata eläimiä, jotka liikkuvat pimeän aikaan. Yön tunteina myös luonnon äänet pääsevät oikeuksiinsa. Safarin aikana syömme päivälli sen (sis. ruokajuomat) kauniisti katettuna leirinuotion äärellä. (A, L, P) 5. päivä, maanantai Tänään on ohjelmassa luontopolku lodgen ympäristössä. Kokeneet luontooppaat kertovat meille luonnon ihmeellisyyksistä sekä päiväntasaajan eteläpuolella elävien eläinten maailmasta. Koska olemme vanhalla laidun- ja viljelyalueella, on mielenkiintoista kuulla, miten ja miksi alue on vuosien saatossa muuttunut villieläinten kasvatus- ja ruokinta-alueeksi. Lounaan jälkeen ajamme eläinten tarkkailupaikalle, jossa näemme erilaisia antilooppeja, seeproja ja todennäköisesti myös kirahveja. Illan hämärtyessä on mahdollisuus osallistua lisämaksulliseen (49 e) heimoiltaan. Illan aikana saamme tutustua paikalliseen kulttuuriin ja elämäntapaan. Kuulemme heimokulttuurista ja perinteistä, tavoista ja uskomuksista. Syömme maukkaan päivällisen (sis. ruokajuomat) paikalliseen tapaan sormin ja saamme seurata vauhdikkaita tanssi- ja musiikkiesityksiä. (A, L, P) Pilanesberg 6. päivä, tiistai Varhain aamulla lähdemme koko päivän safarille Pilanesbergin kansallispuistoon, jonne on noin 3 tunnin ajomatka. Etelä-Afrikan neljänneksi suurin puisto (reilut 570 km 2 ) sijaitsee kauan sitten sammuneen tulivuoren kraatterin alueella. Se erottuu selkeästi ympäröivää tasankomaastoa korkeampana. Puistossa on runsas eläimistö ja myös lintuharrastajille on paljon kiikaroitavaa, noin 300 eri lintulajia. Hyvällä onnella voimme nähdä sekä pensas- että isosarvikuonoja, ja vaikka koko Big Five -viisikon. Alkuillasta palaamme lodgeen, jossa meitä odottaa pitkän päivän päätteeksi runsas päivällinen. (A, L, P) 7. päivä, keskiviikko Lähdemme auringonnousun aikaan puistoajolle. Liikumme silloin, Tallennettu 30.11.2018 4
kun eläimet ovat aktiivisimmillaan eli aikaisin aamulla ja auringon laskiessa. Todennäköisesti näemme antilooppilaumoja, jotka valmistautuvat uuteen päivään alati valppaina saalistajien, kuten leopardien, hyeenojen ja sakaalien varalta. Aamiaisen nautimme luonnon helmassa Kudu Rock - kalliolla. Leppoisan aamupäivän jälkeen palaamme lodgeen, jossa meillä on vapaata aikaa aina päivälliseen saakka. (A, L, P) 8. päivä, torstai Aamupäivän ohjelma on vapaa. Halukkaat voivat tehdä lisämaksullisen (125 e) puolen päivän safarin Welgevonden suojelualueelle. Retkelle voidaan ottaa max 20 matkustajaa. Myöhemmin iltapäivällä on vuorossa matkamme viimeinen safari. Se huipentuu lasilliseen kuohuviiniä auringon viimeisten säteiden pukiessa in maiseman punertavan eri sävyihin. On ainutlaatuista kokea luonnon loputon kauneus Afrikan taivaan alla tämän hetken toivoisi kestävän ikuisesti. Haikeissa tunnelmissa palaamme home away from home -majapaikkaamme, jossa ystävällinen ja hymyilevä henkilökunta on meitä odottamassa. Jäähyväispäivällinen. (A, L, P) Johannesburg 9. päivä, perjantai Varhaisen aamiaisen jälkeen suuntaamme kohti Johannesburgia. Kaupunkikierroksen aikana tutustumme Apartheid-museoon ja käymme Sowetossa. Rotuerottelun aikoina mustat afrikkalaiset pakotettiin asumaan tietyillä alueilla kaupunkien laidoilla. Rotusorto ei kuitenkaan pystynyt lannistamaan afrikkalaisten elämänhalua eikä -iloa. Nämä joutomaille syntyneet slummit muuttuivat pian eläviksi yhteisöiksi, joissa oli omat yhteiskuntaluokkansa kauppiaineen ja käsityöläisineen. Rotusorron loputtua monet eivät halunneet enää muuttaa kotoaan. Näin slummeista tuli tunnustettuja kaupunginosia. Niistä yksi on Soweto, jossa nykyään asuu noin 3,5 miljoonaa ihmistä. Talojen kirjo on yllättävä, sillä vaikka alueella on edelleen runsaasti hökkeleitä, täältä löytyy myös todella hulppeita taloja, joissa asuu niin paikallisia tv-tähtiä, poliitikkoja kuin urheilijoitakin. Apartheid-museo avattiin vuonna 2001 ja se kuvastaa rotuerottelun syntyä ja kaatumista. Museon laaja sisältö avautuu vierailijoilleen valokuvin, tekstein, elokuvien ja erilaisten näyttelyjen avulla. Sen merkittävin muistomerkki lienevät tasa-arvoa symbolisoivat perustuslain pylväät. Päivän päätteeksi kuljetus lentokentälle, josta klo 19.15 lento (Turkish Airlines) Istanbulin kautta (Turkish Airlines) Suomeen. (A, RL) 10. päivä, lauantai Saavumme Helsinkiin klo 11.40. Mikäli hotellilla on virallinen paikallinen tähtiluokitus, olemme maininneet sen hotellin nimen perässä. Huomioittehan, että paikalliset tähtiluokitukset eivät ole yhteismitallisia maailman eri kolkissa ja antavat usein liian hyvän kuvan hotellista. Tallennettu 30.11.2018 5
Vuoden 2019 matkat (tammi-marraskuu) A=aamiainen, L=lounas, RL=retkilounas, P=päivällinen (Safarilla on täysihoito) 1. päivä, torstai Lähtö Helsingistä (Turkish Airlines) klo 18.15 Istanbulin kautta (Turkish Airlines) Johannesburgiin. 2. päivä, perjantai Saavumme klo 11.05 Johannesburgiin ja jatkamme bussilla pysähdyksineen reilun 4 tunnin ajomatkan päähän in suojelualueelle. Se on tunnettu in vuorijonosta, joka tuo maisemaan mielenkiintoista vaihtelua. Majoitumme 7 yöksi hyvään keskitason Sebatana Rhino Lodgeen (HHHH). Tämä 12 bungalowin majapaikka on ainoastaan meidän käytössämme, joten tiedossa on leppoisa viikko tutussa seurassa. Yleiset tilat ovat viihtyisät ja lodgen ravintola tarjoaa maukasta ruokaa unohtamatta paikallisia makunautintoja. Ennen päivällistä on tervetulotilaisuus, jossa meille kerrotaan talon säännöt. (RL, P) 3. päivä, lauantai Aamiaisen jälkeen lodgen luonto-oppaat kertovat meille tulevan viikon ohjelmasta ja lisäretkistä. Tutustumme yhdessä pieneen eläinaiheiseen museoon, viinikellariin ja kauppaan, jotka sijaitsevat läheisessä Lion Lodgessa. Iltapäivällä teemme puistoajon ja käymme juomapaikalla, jonne mm. kirahvit, seeprat, gnut ja impalat tulevat sammuttamaan janoaan. Palaamme auringonlaskun hämyssä takaisin lodgeen. (A, L, P) ja Welgevonde 4. päivä, sunnuntai Varhain aamulla lähdemme puolen päivän safarille Welgevonden suojelualueelle, jonne on vajaan tunnin ajomatka. Welgevonde on yksi Etelä-Afrikan suurimmista suojelualueista. Puistossa on runsas eläimistö ja myös lintuharrastajille on paljon kiikaroitavaa. Hyvällä onnella voimme nähdä koko Big Five - viisikon. Lounaan jälkeen on hyvä hetki rentoutua uima-altaalla. Illan hämärtyessä on mahdollisuus tehdä jeepeillä lisämaksullinen (69 e) yösafari, joka tarjoaa erilaisen kokemuksen Afrikan luonnossa. Valonheittimien avulla yritämme bongata eläimiä, jotka liikkuvat pimeän aikaan. Yön tunteina myös luonnon äänet pääsevät oikeuksiinsa. Safarin aikana syömme päivälli sen (sis. ruokajuomat) kauniisti katettuna leirinuotion äärellä. (A, L, P) 5. päivä, maanantai Tänään on ohjelmassa luontopolku lodgen ympäristössä. Kokeneet luontooppaat kertovat meille Afrikan luonnon ihmeellisyyksistä sekä päiväntasaajan eteläpuolella elävien eläinten maailmasta. Koska olemme vanhalla laidun- ja viljelyalueella, on mielenkiintoista kuulla, miten ja miksi alue on vuosien saatossa muuttunut villieläinten kasvatus- ja ruokinta-alueeksi. Lounaan jälkeen ajamme eläinten tarkkailupaikalle, jossa näemme erilaisia antilooppeja, seeproja ja todennäköisesti myös kirahveja. Illan hämärtyessä on mahdollisuus osallistua lisämaksulliseen (49 e) heimoiltaan. Illan aikana saamme tutustua paikalliseen kulttuuriin ja elämäntapaan. Kuulemme heimokulttuurista ja perinteistä, tavoista ja uskomuksista. Syömme maukkaan päivällisen (sis. ruokajuomat) paikalliseen tapaan sormin ja saamme seurata vauhdikkaita tanssi- ja musiikkiesityksiä. (A, L, P) 6. päivä, tiistai Varhain aamulla lähdemme koko päivän kestävälle lisämaksulliselle (145 e) safarille Pilanesbergin kansallispuistoon, jonne on reilun 3 tunnin ajomatka. Etelä-Afrikan neljänneksi suurin puisto (reilut 570 km 2 ) sijaitsee kauan sitten sammuneen tulivuoren kraatterin alueella. Se erottuu selkeästi ympäröivää tasankomaastoa korkeampana. Luonto on arvaamaton, mutta täällä meillä on mahdollisuus nähdä sekä pensas- että isosarvikuonoja ja bongata Big Five. Monipuolisen eläimistön lisäksi puistossa elää jopa noin 300 eri lintulajia. Alkuillasta palaamme lodgeen, jossa meitä odottaa pitkän päivän päätteeksi maukas päivällinen. Vaihtoehtoisesti ohjelmassa on leppoisa lomapäivä lodgen uimaaltaalla. (A, L, P) 7. päivä, keskiviikko Lähdemme puistoajolle auringonnousun aikaan, jolloin eläimet ovat Tallennettu 30.11.2018 6
aktiivisimmillaan. Todennäköisesti näemme antilooppilaumoja, jotka valmistautuvat uuteen päivään alati valppaina saalistajien, kuten leopardien, hyeenojen ja sakaalien varalta. Aamun ajon kruunaa kuohuviinibrunssi, jonka nautimme luonnon helmassa Kudu Rock - kalliolla. Leppoisan aamupäivän jälkeen palaamme lodgeen, jossa meillä on vapaata aikaa aina päivälliseen saakka. (A, L, P) 8. päivä, torstai Tänään on mahdollisuus tehdä vielä lisämaksullinen (125 e) puolen päivän safari Welgevonden suojelualueelle. Myöhemmin iltapäivällä on vuorossa matkamme viimeinen safari. Se huipentuu lasilliseen kuohuviiniä auringon viimeisten säteiden pukiessa in maiseman punertavan eri sävyihin. On ainutlaatuista kokea luonnon loputon kauneus Afrikan taivaan alla tämän hetken toivoisi kestävän ikuisesti. Haikeissa tunnelmissa palaamme home away from home -majapaikkaamme, jossa ystävällinen ja hymyilevä henkilökunta on meitä odottamassa. Jäähyväispäivällinen. (A, L, P) Johannesburg 9. päivä, perjantai Aamiaisen jälkeen ajamme Johannesburgiin. Teemme kiertoajelun Soweton kaupunginosassa. Rotuerottelun aikoina mustat afrikkalaiset pakotettiin asumaan tietyillä alueilla kaupunkien laidoilla. Joutomaille syntyneet kaivostyöläisten asuinalueet muuttuivat pian eläviksi yhteisöiksi ja rotusorron loputtua monet eivät enää halunneet muuttaa pois pienistä hökkeleistään. Näin slummeista tuli tunnustettuja kaupunginosia. Niistä laajin on Soweto (South Western Township), jossa nykyään asuu noin 3,5 miljoonaa ihmistä. Talojen kirjo on yllättävä. Peltikojuja löytyy edelleen, mutta laajat alueet koostuvat varsin uusista perheasunnoista, joita on rakennettu niin tiheään, ettei viheralueille ole juuri jäänyt tilaa. Pysähdymme Hecror Pietersonin muistomerkillä, jossa opas kertoo vuonna 1976 traagisesti päättyneestä nuorten koululaisten mielenosoituksesta. Sivuutamme myös Nelson Mandelan kotitalon Orlandon kaupunginosassa ja käymme katsomassa valtavaa, kirjavasti koristeltua FNBjalkapallostadionia. Kiertoajelun päätteeksi suuntaamme lentokentälle, josta klo 19.20 lähtee paluulentomme (Turkish Airlines) Istanbulin kautta (Turkish Airlines) Suomeen. (A, RL) 10. päivä, lauantai Saavumme Helsinkiin klo 11.30. Mikäli hotellilla on virallinen paikallinen tähtiluokitus, olemme maininneet sen hotellin nimen perässä. Huomioittehan, että paikalliset tähtiluokitukset eivät ole yhteismitallisia maailman eri kolkissa ja antavat usein liian hyvän kuvan hotellista Tallennettu 30.11.2018 7
26.12.2019-4.1.2020 HUOM! Tämän lähdön hinta julkaistaan tammikuussa 2019. Matkalle voi kuitenkin jo tehdä alustavan varauksen toimistostamme, p 09 696 2770 tai olympia@olympia.fi A=aamiainen, L=lounas, RL=retkilounas, P=päivällinen (Safarilla on täysihoito) 1. päivä, torstai Lähtö Helsingistä (Turkish Airlines) klo 18.15 Istanbulin kautta (Turkish Airlines) Johannesburgiin. 2. päivä, perjantai Saavumme klo 11.05 Johannesburgiin ja jatkamme bussilla pysähdyksineen reilun 4 tunnin ajomatkan päähän in suojelualueelle. Se on tunnettu in vuorijonosta, joka tuo maisemaan mielenkiintoista vaihtelua. Majoitumme 7 yöksi hyvään keskitason Sebatana Rhino Lodgeen (HHHH). Tämä 12 bungalowin majapaikka on ainoastaan meidän käytössämme, joten tiedossa on leppoisa viikko tutussa seurassa. Yleiset tilat ovat viihtyisät ja lodgen ravintola tarjoaa maukasta ruokaa unohtamatta paikallisia makunautintoja. Ennen päivällistä on tervetulotilaisuus, jossa meille kerrotaan talon säännöt. (RL, P) 3. päivä, lauantai Aamiaisen jälkeen lodgen luonto-oppaat kertovat meille tulevan viikon ohjelmasta ja lisäretkistä. Tutustumme yhdessä pieneen eläinaiheiseen museoon, viinikellariin ja kauppaan, jotka sijaitsevat läheisessä Lion Lodgessa. Iltapäivällä teemme puistoajon ja käymme juomapaikalla, jonne mm. kirahvit, seeprat, gnut ja impalat tulevat sammuttamaan janoaan. Palaamme auringonlaskun hämyssä takaisin lodgeen. (A, L, P) ja Welgevonde 4. päivä, sunnuntai Varhain aamulla lähdemme puolen päivän safarille Welgevonden suojelualueelle, jonne on vajaan tunnin ajomatka. Welgevonde on yksi Etelä-Afrikan suurimmista suojelualueista. Puistossa on runsas eläimistö ja myös lintuharrastajille on paljon kiikaroitavaa. Hyvällä onnella voimme nähdä koko Big Five - viisikon. Lounaan jälkeen on hyvä hetki rentoutua uima-altaalla. Illan hämärtyessä on mahdollisuus tehdä jeepeillä lisämaksullinen (69 e) yösafari, joka tarjoaa erilaisen kokemuksen Afrikan luonnossa. Valonheittimien avulla yritämme bongata eläimiä, jotka liikkuvat pimeän aikaan. Yön tunteina myös luonnon äänet pääsevät oikeuksiinsa. Safarin aikana syömme päivälli sen (sis. ruokajuomat) kauniisti katettuna leirinuotion äärellä. (A, L, P) 5. päivä, maanantai Tänään on ohjelmassa luontopolku lodgen ympäristössä. Kokeneet luontooppaat kertovat meille Afrikan luonnon ihmeellisyyksistä sekä päiväntasaajan eteläpuolella elävien eläinten maailmasta. Koska olemme vanhalla laidun- ja viljelyalueella, on mielenkiintoista kuulla, miten ja miksi alue on vuosien saatossa muuttunut villieläinten kasvatus- ja ruokinta-alueeksi. Lounaan jälkeen ajamme eläinten tarkkailupaikalle, jossa näemme erilaisia antilooppeja, seeproja ja todennäköisesti myös kirahveja. Illan hämärtyessä on mahdollisuus osallistua lisämaksulliseen (49 e) heimoiltaan. Illan aikana saamme tutustua paikalliseen kulttuuriin ja elämäntapaan. Kuulemme heimokulttuurista ja perinteistä, tavoista ja uskomuksista. Syömme maukkaan päivällisen (sis. ruokajuomat) paikalliseen tapaan sormin ja saamme seurata vauhdikkaita tanssi- ja musiikkiesityksiä. (A, L, P) 6. päivä, tiistai Varhain aamulla lähdemme koko päivän kestävälle lisämaksulliselle (145 e) safarille Pilanesbergin kansallispuistoon, jonne on reilun 3 tunnin ajomatka. Etelä-Afrikan neljänneksi suurin puisto (reilut 570 km 2 ) sijaitsee kauan sitten sammuneen tulivuoren kraatterin alueella. Se erottuu selkeästi ympäröivää tasankomaastoa korkeampana. Luonto on arvaamaton, mutta täällä meillä on mahdollisuus nähdä sekä pensas- että isosarvikuonoja ja bongata Big Five. Monipuolisen eläimistön lisäksi puistossa elää jopa noin 300 eri lintulajia. Alkuillasta palaamme lodgeen, jossa meitä odottaa pitkän päivän päätteeksi maukas päivällinen. Vaihtoehtoisesti ohjelmassa Tallennettu 30.11.2018 8
on leppoisa lomapäivä lodgen uima-altaalla. (A, L, P) 7. päivä, keskiviikko Lähdemme puistoajolle auringonnousun aikaan, jolloin eläimet ovat aktiivisimmillaan. Todennäköisesti näemme antilooppilaumoja, jotka valmistautuvat uuteen päivään alati valppaina saalistajien, kuten leopardien, hyeenojen ja sakaalien varalta. Aamun ajon kruunaa kuohuviinibrunssi, jonka nautimme luonnon helmassa Kudu Rock - kalliolla. Leppoisan aamupäivän jälkeen palaamme lodgeen, jossa meillä on vapaata aikaa aina päivälliseen saakka. (A, L, P) 8. päivä, torstai Tänään on mahdollisuus tehdä vielä lisämaksullinen (125 e) puolen päivän safari Welgevonden suojelualueelle. Myöhemmin iltapäivällä on vuorossa matkamme viimeinen safari. Se huipentuu lasilliseen kuohuviiniä auringon viimeisten säteiden pukiessa in maiseman punertavan eri sävyihin. On ainutlaatuista kokea luonnon loputon kauneus Afrikan taivaan alla tämän hetken toivoisi kestävän ikuisesti. Haikeissa tunnelmissa palaamme home away from home -majapaikkaamme, jossa ystävällinen ja hymyilevä henkilökunta on meitä odottamassa. Jäähyväispäivällinen. (A, L, P) Johannesburg 9. päivä, perjantai Aamiaisen jälkeen ajamme Johannesburgiin. Teemme kiertoajelun Soweton kaupunginosassa. Rotuerottelun aikoina mustat afrikkalaiset pakotettiin asumaan tietyillä alueilla kaupunkien laidoilla. Joutomaille syntyneet kaivostyöläisten asuinalueet muuttuivat pian eläviksi yhteisöiksi ja rotusorron loputtua monet eivät enää halunneet muuttaa pois pienistä hökkeleistään. Näin slummeista tuli tunnustettuja kaupunginosia. Niistä laajin on Soweto (South Western Township), jossa nykyään asuu noin 3,5 miljoonaa ihmistä. Talojen kirjo on yllättävä. Peltikojuja löytyy edelleen, mutta laajat alueet koostuvat varsin uusista perheasunnoista, joita on rakennettu niin tiheään, ettei viheralueille ole juuri jäänyt tilaa. Pysähdymme Hecror Pietersonin muistomerkillä, jossa opas kertoo vuonna 1976 traagisesti päättyneestä nuorten koululaisten mielenosoituksesta. Sivuutamme myös Nelson Mandelan kotitalon Orlandon kaupunginosassa ja käymme katsomassa valtavaa, kirjavasti koristeltua FNBjalkapallostadionia. Kiertoajelun päätteeksi suuntaamme lentokentälle, josta klo 19.20 lähtee paluulentomme (Turkish Airlines) Istanbulin kautta (Turkish Airlines) Suomeen. (A, RL) 10. päivä, lauantai Saavumme Helsinkiin klo 11.30. Mikäli hotellilla on virallinen paikallinen tähtiluokitus, olemme maininneet sen hotellin nimen perässä. Huomioittehan, että paikalliset tähtiluokitukset eivät ole yhteismitallisia maailman eri kolkissa ja antavat usein liian hyvän kuvan hotellista Tallennettu 30.11.2018 9
MATKA- JA PERUUTUSEHDOT Lisämaksu yhden hengen euroissa. Retkihinnat annetaan Tutustukaa Afrikan-matkojen huoneesta 295 e (v 2018 210 e) sitoumuksetta; pidätämme erityisehtoihin. Ryhmän minimikoko oikeuden hinnanmuutoksiin. 16. Matka ei sovellu Passissa tulee olla 1 tyhjä aukeama, liikuntarajoitteisille. Tammi-lokakuun lähdöille on mahdollista varata lennot (HelsinkiIstanbulJohannesburg/JohannesburgIstanbul-Helsinki) businessluokassa. Lisähinta on tammimaaliskuun matkoilla 2.180 e/hlö, kesäkuun matkalla 1.980 e/hlö ja ja koska lennämme Istanbulin kautta, sen tulee olla voimassa vielä Ennakkomaksu 350 e/hlö. 6 kk matkan jälkeen. Tarkistakaa Peruutusehdot A: passinne voimassaolo ja kunto jo Mikäli matkustaja peruuttaa matkaa varatessanne ja hankkikaa matkansa tarvittaessa uusi hyvissä ajoin. HUOM! Alle 18-vuotiaalla viimeistään 61 vrk ennen matkustajalla tulee aina olla matkan alkua, pidätetään mukana englanninkielinen toimistokuluina 150 e/henkilö syntymätodistus (voi tilata 60 35 vrk ennen matkan alkua, Tämän matkan hinnoittelu perustuu maistraatista). Kysy toimistostamme pidätetään 250 e/henkilö euroon. lisätietoja alle 18-vuotiaita 34 21 vrk ennen matkan alkua, matkustajia koskevista muista pidätetään matkan Ohjelmassa mainitut lisämaksulliset viranomaisvaatimuksista. Lisätietoja ennakkomaksu retket varataan ja maksetaan paikan toimistostamme. 20 8 vrk ennen matkan alkua, lokakuussa 2.200 e/hlö. Maksu erääntyy loppumaksun yhteydessä. Paikkoja rajoitetusti. päällä luottokortilla pidätetään Tallennettu 30.11.2018 10
50 % matkan hinnasta 7 3 vrk ennen matkan alkua, pidätetään 75 % matkan hinnasta 2 vrk tai vähemmän ennen matkan alkua, pidätetään 95 % matkan hinnasta Vastuullinen matkanjärjestäjä on Olympia Kaukomatkatoimisto, joka on asettanut vakuuden Suomen Kilpailu- ja Kuluttajavirastoon (KKV). Matkoja on myynnissä rajoitettu määrä. Tässä ilmoitetut matkan tiedot ja hinta perustuvat tämän päivän tilanteeseen ja voivat muuttua. Matkan ajantasaiset tiedot, hinta ja saatavuus ovat aina saatavissa olympia.fi - verkkopalvelusta tai toimistostamme. Matkan varaushetkellä vallitseva matkan sisältö, hinta ja matkaehdot muodostuvat osaksi matkasopimusta, joten kehotamme tutustumaan niihin huolellisesti. Annamme mielellämme lisätietoja. Matkaan sovelletaan matkan varaushetkellä voimassa olevia matkaehtoja. Viimeistään 30.6.2018 tehtäviin varauksiin sovelletaan Yleisiä Valmismatkaehtoja ja Olympian lisä- ja erityisehtoja. 1.7.2018 alkaen tehtäviin varauksiin sovelletaan Yleisiä Matkapakettiehtoja ja Olympian lisä- ja erityisehtoja. Olympian matkaehdot Tallennettu 30.11.2018 11
SAFARI ETELÄ-AFRIKASSA: VINKKEJÄ JA SUOSITUKSIA Olympia järjesti ensimmäiset safarimatkat Itä-Afrikkaan jo 1950- luvulla. Vuosikymmenien kokemus näkyy matkojemme kohteiden valinnoissa sekä niiden laadukkaassa, tarkoin mietityssä sisällössä. Tänä päivänä tarjoammekin todella monipuolisen valikoiman ryhmämatkoja eri puolille Afrikkaa. Milloin on paras aika matkustaa? Eteläisessä Afrikassa kesä alkaa lokakuussa ja loppuu huhtikuussa, jolloin päivälämpötilat vaihtelevat 20 ja 30 ºC:n välillä. Toimintaohjeet Noin 5 viikkoa ennen matkaa lähetämme Afrikkaan matkustaville toimintaohjeet, joihin olemme keränneet perustietoa mm. matkalle tarvittavista vaatteista, valuutoista, matkatavaroista ja rokotuksista. Mitä matkalle mukaan? Henkilökohtaisten matkatavaroiden lisäksi jokainen tarvitsee matkalle voimassa olevan passin, jonka tulee olla voimassa vielä 6 kk matkan jälkeen (lennot Istanbulin kautta). Passissa tulee olla vähintään 1 tyhjä aukeama. Kysy toimistostamme lisätietoja alle 18-vuotiaita matkustajia koskevista viranomaisvaatimuksista Safareilla ja saarilla vaatetus voi noudattaa rentoa ulkoilu- ja rantatyyliä. Päivisin pärjää hyvin shortseissa, t-paidassa ja sandaaleissa. Suosittelemme safarivaatetuksessa luonnonläheisiä värejä. Eteläisessä Afrikassa liikumme myös kaupungeissa, joten edellisten lisäksi yksi hieman siistimpi vaatekerta on hyvä olla mukana. Yöllä saattaa olla viileää (n. 10 ºC) erityisesti talvikuukausina, joten esim. villatakki tai fleece voi olla tarpeen. Euro ja USA:n dollari ovat hyviä matkavaluuttoja koko Afrikassa. Etelä-Afrikan randeja voi vaihtaa Suomessa. Sebatanassa kaikki lisäretket, juomat ym maksetaan paikan päällä luottokortilla euroissa joten käteistä rahaa ei kovin paljon tarvitse varata mukaan. Tallennettu 30.11.2018 12
Rokotukset, lääkitys ja turvallisuus Matkailijan perusrokotukset ovat jäykkäkouristus- ja kurkkumätärokotukset sekä tarvittaessa MPR- ja poliorokotus. Suosittelemme myös A(B)- hepatiittirokotusta maksatulehdusta vastaan. Huomatkaa, ettei kaikkia rokotuksia voi ottaa samalla kertaa. Vaatimukset rokotuksista saattavat muuttua lyhyellä varoitusajalla tarkempia tietoja rokotuksista saa esim. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen nettisivuilta www.thl.fi. Ajantasaiset rokotustiedot ilmoitamme myös toimintaohjeissa. Ottakaa huomioon matkojen pituudet sekä mahdolliset viivästymiset ja pakatkaa käsimatkatavaroihin tarvitsemanne lääkitys koko matkan ajaksi. Ruokien erilainen bakteerikanta saattaa aiheuttaa herkkävatsaisille oireita, joten matka-apteekkiin kannattaa varata mukaan myös jotain vatsan toimintaa rauhoittavaa sekä särkylääkettä. Aina lääkäriin pääsy ei ole mahdollista heti oireiden alkaessa eikä lääkkeitä välttämättä ole saatavilla saman tien. Käsihygieniasta voi matkalla huolehtia kätevästi desinfiointigeelillä. Etelä-Afrikassa hygieniataso on korkea. Kaupungeissa voi olla epäsiistiä, mutta hotellimme ovat hyvätasoisia ja palvelut toimivat. Turvallisuussyistä kaupungeissa ei ole suositeltavaa liikkua yksin varsinkaan iltaisin. Yleinen hyvä neuvo on näyttää määrätietoiselta kulkiessaan kaupungilla. Safareilla on villieläimistä huolimatta turvallista, mutta matkanjohtajan ja paikallisoppaan antamia ohjeita tulee noudattaa. Matkustajiemme turvallisuus on meille ehdottoman tärkeää, ja siksi seuraamme eri maiden turvallisuustilannetta jatkuvasti mm. Suomen ulkoministeriön julkaisemien maakohtaisten matkustustiedotteiden välityksellä. Ruokailut Matkaan sisältyy täysihoito, 9. matkapäivänä puolihoito (retkilounas). Kaikilla Tallennettu 30.11.2018 13
Afrikan-matkoilla suosittelemme juomaan vain pullotettuja juomia. Hintataso Etelä-Afrikassa ruoka, juoma ja eteläafrikkalaiset tuotteet ovat melko edullisia, mutta tuontitavaroiden hinnat ovat usein kalliita. Lentoliikenne Afrikan sisäisessä lentoliikenteessä lennot saattavat olla myöhässä, viime hetken aikataulumuutokset ja jopa lentojen peruuntumiset ovat mahdollisia. Koska näillä alueilla korvaavia lentoja on usein vaikea saada, edellä mainitun kaltaiset ongelmat saattavat aiheuttaa muutoksia matkan ohjelmaan ja matkakohteiden kiertojärjestykseen. Juomarahat Olympian ryhmässä on helppo matkustaa. Matkojemme hintaan sisältyvät juomarahat paikallisoppaille ja autonkuljettajille. Lodgeissa juomaraha jätetään yhteisesti koko henkilökunnalle. Olympian matkanjohtaja hoitaa nämä maksut. On hyvä muistaa, että esim. parin viikon matkalla juomarahoista kertyy jo sievoinen summa. Tallennettu 30.11.2018 14