JALKAPALLO Vuoden jalkapalloturnaus työpaikkajoukueille järjestettiin 24. kerran STPU.n toimesta lauantaina 21.9.213. Vuodesta 27 on tarjolla ollut sekä kilpa- että harrastesarja. 2 alkaen STPU:n työpaikkajoukkueille suunnatut jalkapalloturnaukset on pelattu n urheiluopistolla. Jälleen kerran voitiin, aamuisen sumun hälvetessä nauttia kauniista syyssäästä. Turnaukseen oli ilmoittautunut yhteensä 21 joukkuetta. Vain yhden kerran aikaisemmin, vuonna 21 STPU on onnistunut samaan joukkuelukuun. Tällä kertaa mukana oli noin parisataa pelaajaa, joista ainoastaan jokunen nainen. n joukkueita oli 9, jotka oli jaettu kahteen lohkoon, jossa yhdessä lohkossa oli joukkuetta ja toisessa 4. Todettiin, että lohkossa, jossa oli vain 4 joukkuetta, alkusarjan kolme peliä jäivät liian vähäiseksi. an oli ilmoittautunut 12 joukkuetta, jotka oli jaettu kahteen lohkoon. Näin jokaiselle joukkueelle tuli viisi alkusarjan peliä. Niiden taas todettiin olevan liian monta, varsinkin kun pelien väliin ei jäänyt kovinkaan pitkiä taukoja. n kultamitalisti: Teollisuuden Voima Oyj (Ydinteam), Olkiluoto/Eurajoki Veli Martti Inkinen (c), Otto Inkinen (mv), Erkki Karri, Seppo Keränen, Marko Kuttila, Eero Kääntee, Rami Nieminen, Saku Nöyrä, Ville Siivonen, Lauri Taivainen Ydinteamin edellisen kultasaaliis on vuodelta 2. Siinä välissä joukkue on saavuttanut sekä hopea- että pronssimitaleja taitavan kapteenin johdolla. Pelit aloitettiin kaikilla kentillä klo 9. ja viimeiset saatiin päätökseen n. klo 18.. n kaikki pelattiin hallissa ja harrastesarjaa varten oli varattu kaksi ulkokenttää. Kaikkien kenttien alustat olivat hyvin hoidettuja keinonurmikenttiä. Sekä harraste- että kilpasarjassa pelattiin alkusarjojen jälkeen välierät ja pronssiottelut sekä finaalit. Lisäksi pelattiin peli, jossa ratkottiin alasarjan. ja 6. sija. Vuoden 213 jalkapallon SMturnauksen mitalijoukkueet KILPASARJA: 1. Teollisuuden Voima Oyj, (Ydinteam), Olkiluoto/Eurajoki 2. Areva NP SAS Finnish Branch Com, Rauma 3. Ovako Imatra Oy Ab, Imatra HARRASTESARJA: 1. Valio Oy (Maitopojat), Tampere 2. ISS, Vantaa 3. Nobina Finland Oy, Espoo n kultamitalisti: Valio Oy (Maitopojat), Tampere Pasi Järvinen, Toni Mikkola, Teno Nevala (mv), Hazmir Nuhanovic (c), Matti Närhi, Toni Ranta, Sauli Suntinen, Matti Taipale Kuvat Eva Fredriksson ja Pentti Sneck.
Sekä kilpa- että harrastesarjan käytiin puulaakihengessä, pahimmilta onnettomuuksilta säästyen. Kylmäpusseille oli kuitenkin tarve. Ottelut pelattiin kuudella pelaajalla + maalivahti. Vaihtomiehiä sai olla rajattomasti. Peliaika kaikissa peleissä oli 1 x 2 min. Myös tänä vuonna kuuluu kiitos kaikille osallistujille ja heidän kannustusjoukkueille. Tuomari-/toimitsijatehtäviä hoitivat mallikkaasti: Kimmo Eloranta, Markku Harjula, Pasi Kangas, Jari Kokko, Pauli Ojalehto, ja Juha Pursiainen sekä STPU:n varapuheenjohtaja Pentti Pena Sneckille, joka kantoi päävastuun koko turnauksen onnistumisesta. KILPASARJA Lohko Joukkue Lyhenne Paikkakunta C1 Teollisuuden Voima Oyj Ydinteam Olkiluoto/Eurajoki 2 Areva NP SAS Finnish Branch Com Areva NP Rauma 3 Inex Partners Oy Inex Espoo 4 Celsa Steel Service Oy CSS Finland Espoo Lohko Joukkue Lyhenne Paikkakunta D1 Ovako Imatra Oy Ab Ovako Imatra 2 R.R. Putki Oy R.R. Putki Espoo 3 Helsingin Energia Helen Helsinki 4 Schaumanin urheilijat ry Inex Partners Oy SI-SU Inex Tuore Athletics Pietarsaari Espoo Lohko C Areva NP Inex 1 Ydinteam CSS Finland 3 Ydinteam Areva NP CSS Finland Inex 1 2 Inex Ydinteam 7 Areva NP CSS Finland 1 1 Lohko D Ovako R.R. Putki 2 R.R. Putki Inex Tuore Athletics 1 1 Helen SI-SU 3 Helen Ovako 1 SI-SU Inex Tuore Athletics 1 Ovako SI-SU 4 R.R. Putki Helen SI-SU R.R. Putki 3 Inex Tuore Athletics Ovako 2 2 Inex Tuore Athletics Helen 6 Lohko C ehdyt päästetyt 1. Ydinteam 3 2 1 1 7 2. Areva NP 3 1 1 1 2 1 3. Inex 3 1 2 2 9 3 4. CSS Finland 3 1 2 2 6 1 Lohko D ehdyt päästetyt 1. Ovako 4 3 1 9 2 1 2. SI-SU 4 2 2 6 7 6 3. Inex Tuore Athletics 4 1 2 1 9 4 4. R.R. Putki 4 1 2 1 4. Helen 4 1 3 1 1 Välierät (kilpasarja) vastakkain lohkojen ykköset ja kakkoset. Voittajat finaaliotteluun. Häviäjät pronssiotteluun Ydinteam SI-SU 4 Ovako Areva NP 1 3 Pronssiottelu SI-SU Ovako 1
n alasarjassa pelasivat kolmoseksi tullet vastakkain, tuloksena. sija Inex Inex Tuore Athletics 1 Kuvassa Inexin pelaajat: Jukka-Pekka Ahola Mikael Akpedeye Hari Hartikainen Timo Kerkkänen Olavi Kujanen Juho Lampio (mv) Simon Lokake Dao Nguyen (c) Mikko Raito Loppuottelu (kilpasarja): Teollisuuden Voima Oy (Ydinteam), Olkiluoto Areva NP SAS Finnish Branch Com (Areva NP) 1 Oikealla kuvassa kilpasarjan hopeamitalisti. Arevan joukkue voitti viime vuonna kultaa. Tämän vuoden joukkueessa vain yksi sama pelaaja kuin viime vuonna! Areva NP SAS Finnish Branch Com, Rauma Florian Bonnet Cyril Francou Pierre-Yves Guiban Tomi Laikko (c, mv) Arthur Leveque Damien Passinge Sebastian Rodrigues Mathias Steffan Gregory Tribault Vasemmalla kuvassa kilpasarjan pronssimitalisti: Ovako Imatra Oy Ab, Imatra Tommi Airas Sami Halonen Juha Ikonen (c) Mikko Lindroos Ari Luukkonen Ville Pajari Ahti Pulliainen Timo Ruottinen Pasi Savolainen Ovako on, kuten moni muukin tämän vuoden joukkueista osallistunut jalkapalloturnauksiin monen vuoden aikana. Ovakon mitalisaalis on runsas. Heiltä löytyy sekä pronssia ja hopeata sekä vuodelta 21 kulta.
HARRASTESARJA Lohko Joukkue Lyhenne Kotipaikkakunta A1 Neljä Astetta Oy Neljä Astetta Lahti 2 Deloitte & Touche Oy Deloitte Helsinki 3 Helsingin kaupunki, Liikunnanohjaajat LIV Helsinki 4 Nobina Finland Oy Nobina Espoo Vianor Holding Oy FC Adonis Nokia 6 Lumon Oy Lumon I Kouvola B1 Orion Oy OJP Orion Espoo 2 Valio Oy Maitopojat Tampere 3 ISS Palvelut Oy ISS Vantaa 4 Itä-Uudenmaan poliisilaitos I-U pl Vantaa Steeri Oy Steeri Helsinki 6 Lumon Oy Lumon II Kouvola Lohko A (HARRASTESARJA) Deloitte FC Adonis LIV Nobina 1 Neljä Astetta Lumon I 1 FC Adonis LIV 3 2 Neljä Astetta Deloitte 1 2 Lumon I Nobina 3 LIV Neljä Astetta 2 Nobina FC Adonis 2 Deloitte Lumon I 1 Neljä Astetta Nobina Deloitte LIV 2 1 Lumon I FC Adonis 1 Nobina Deloitte 3 FC Adonis Neljä Astetta 2 LIV Lumon I 1 Lohko B (HARRASTESARJA) Maitopojat Steeri 3 ISS I-U pl 3 OJP Orion Lumon II 3 Steeri ISS 2 OJP Orion Maitopojat 3 Lumon II I-U pl 7 ISS OJP Orion 3 1 I-U pl Steeri 2 Maitopojat Lumon II 4 OJP Orion I-U pl 3 Maitopojat ISS 2 Lumon II Steeri I-U pl Maitopojat 1 2 Steeri OJP Orion 3 ISS Lumon II tehdyt päästetyt 1. Nobina 14 1 2. Lumon I 3 2 3 4 9 3. FC Adonis 2 1 2 7 4. Deloitte 2 1 2 4 6 7. LIV 2 3 6 6 6 6. Neljä Astetta 1 12 tehdyt päästetyt 1. ISS 1 1 1 2. Maitopojat 4 1 12 3 12 3. I-U pl 3 2 13 9 4.. 6. OJP Orion Steeri Lumon II 2 1 3 4 7 9 1 24 6 3 ssa vastakkain lohkoissa kolmosiksi ja neloseksi tulleet FC Adonis OJP Orion 1 I-U pl LIV 3.-6. sija FC Adonis LIV Välierät (harrastesarja) vastakkain lohkojen ykköset ja kakkoset. Voittajat finaaliotteluun. Häviäjille pronssimitalit/-pokaalit Nobina Maitopojat 2 ISS Lumon I 1 Pronssiottelu (harrastesarja) Nobina Lumon I 3 Loppuottelu (harrastesarja): Valio Oy (Maitopojat), Tampere ISS Palvelut, Vantaa 2 1 rp ( )
Hopeamitalijoukkue (harrastesarja): ISS Palvelut, Vantaa Ville Holmstedt Jukka Kemppainen Tuomo Koikkalainen Pasi Känkänen Joni Laaksonen (c) Pasi Lahti Timo Luiro Jeremias Mattila Kaius Mertanen Markus Ryssy Sebastian Schauman Ville Takkinen Pronssimitalijoukkue (harrastesarja): Nobina Finland Oy, Espoo Rejhan Bajramoviċ (c) Benamar Jalil Abdel Jyrki Heikkinen Enis Hosiċ Sherry Kabau Kule Begai Krenar Behir Murati Mika Outinen Mirko Saponja Semso Okiċ Pete Silvonen ssa vastakkain lohkoissa kolmosiksi ja neloseksi tulleet FC Adonis OJP Orion 1 I-U pl LIV 3.-6. sija FC Adonis LIV Oikealla kuva Helsingin kaupungin liikunnanohjaajista (LIV) Juha Glad Jesse Haapakoski Tony Honkala Elina Häyrinen Lauri Immonen (c) Kara Koskinen Veli-Pekka Laukkanen (mv) Ari Männistö Olli-Pekka Toikkalainen
Mitalijoukkueet vuosina 199 213 Päivämäärä Kulta Hopea Pronssi Turnauspaikka-kunta ja joukkueiden määrä 22.9.199 HPY Merikiito Oy Helsingin kaukokiito Helsinki 18 Posti, Lahti 17.8.1991 HPY Posti, Lahti Merikiito Oy Lahti 9 YTV.9.1992 Tampereen puhelinosuuskunta HPY HK Helsinki 11 18.9.1993 HPY Tamrock Oy TPO Tampere 12 1.9.1994 Kesko Oy Sanoma Oy HK Vantaa 12 2.9.199 YTV Vantaan kaupunki HPY Helsinki 12 1.8.1996 Sanoma Oy Helsingin Puhelin Oyj Finnair Espoo 14 Martis Oy 13.9.1997 Helsingin Puhelin Oyj Sanoma Oy Ingman Foods Oy Vantaa 12 Vantaan kaupunki.9.1998 UPM-Kymmene Oyj, Ingman Foods Oy Tellabs Oy Espoo 21 Pietarsaaren tehtaat Tieto Corporation Oy 4.9.1999 UPM-Kymmene Oyj, Tellabs Oy Sanoma Oy Vantaa 2 Pietarsaaren tehtaat Imatra Steel Oy 2.9.2 Inex Partners Oy Tieto Enator Oyj L M Ericsson Oyj Tammela 18 Vantaan kaupunki 8.9.21 Sanomain kerho ry Vantaan kaupunki OL Elanto Tammela 21 Tieliikelaitos 7.9.22 UPM-Kymmene Oyj, TietoEnator Oyj Vantaan kaupunki Tammela 16 Pietarsaaren tehtaat Helsingin Energia Eerikkila 6.9.23 TietoEnator Oyj Messer Suomi Oy Satakunnan Lennosto Tammela 17 UPM-Kymmene Oyj, Pietarsaaren tehtaat 4.9.24 TietoEnator Oyj/ Helsingin Energia UPM-Kymmene Oyj, Pietarsaaren tehtaat Tammela 18 Tietokarhu Vantaan kaupunki 1.9.2 Teollisuuden Voima Satakunnan Lennosto Ovako Imatra Tammela 13 Oy (Ydinteam ry) UPM-Kymmene Oyj, Pietarsaaren tehdas 2.9.26 Helsingin Sanomat Ovako Bar Oy Ab Inex Partners Oy Tammela 14 Oy Teollisuuden Voima Oy/Ydinteam ry 8.9.27 Satakunnan Lennosto Helsingin Sanomat Oy Teollisuuden Voima Oy Tammela 6 8.9.27 Tapiolan Lämpö Ovako Bar Oy Ab Skanska Talonrakennus Oy Tammela 8 Valio Oy 2.9.28 Inex Partners Oy Ovako Bar Oy Ab Teollisuuden Voima Oy (Ydinteam) Tammela 8 (Team Rainbow) UPM Pietarsaaren tehtaat 2.9.28 Inex Partners Oy Finnsteve Oy 3. SF ammattimies Oy Tammela 3 (Inex Tuore).9.29 Inex Partners Oy Ovako Bar Oy Ab Schaumanin urheilijat Tammela (Team Rainbow).9.29 L M Ericsson Oy Inex Partners Oy ConcordiaFinland Oy Ab Tammela 11 (Inex Team Tuore) Na, Kirkkonummi/Espoo 18.9.21 Deloitte & Touche Oy Manpower business Sanomain kerho ry Tammela 8 solutions Inex Partners Näädät 18.9.21 Ovako Bar Oy Ab Inex Partners Oy Inex Partners Oy (Team Rainbow) Tammela 6 (Team Tuore) 17.9.211 Deloitte & Touche Oy Nobina Finland Oy ISS Palvelut Tammela 8 Steris Finn-Aqua Oy 17.9.211 NA, Kirkkonummi Teollisuuden Voima Oy (Ydinteam, Inex Partners Oy (Team Rainbow), Espoo Tammela 1.9.212 1.9.212 21.9.213 21.9.213 Olkiluoto Itä-Uudenmaan Nobina Finland Oy, Neljä Astetta Oy, Lahti poliisilaitos, Vantaa Espoo Parmarine Oy, Forssa Areva Com, Rauma NA, Kirkkonummi Teollisuuden Voima Oy (Ydinteam), Olkiluoto Schaumanin Urheilijat (SI-SU), Pietarsaari Tammela Tammela Valio Oy, Tampere ISS Palvelut, Vantaa Nobina Finland Oy, Espoo Tammela Teollisuuden Voima Areva NP SAS Ovako Imatra Oy Ab, Imatra Tammela Oy (Ydinteam), Finnish Branch Com, Olkiluoto Rauma 9 8 12 9