Suuri UudenSeelannin kiertomatka Tutustu hobittien Kontuun, Rotoruan maorikulttuuriin, Queenstowniin ja Franz Josefin jäätikköön sekä ihastu Doubtful Sound -vuonon jylhään kauneuteen. 17 päivää 20.1.2019-6.2.2019 20.10.2019-6.11.2019 alk. 7 280 /hlö Auckland - Rotorua - Dunedin - Te Anau - Queenstown - Franz Josef - Christchurch - Doha 2+1 yötä 2 yötä 1 yö 1 yö 3 yötä 2 yötä 1 yö 1 yö Tallennettu 17.11.2018 1
Uusi-Seelanti on kuin maapallon ikioma geologinen museo ja aarreaitta sieltä löytyy vihreitä niittyjä, tuliperäisiä vuoria, eteläisten Alppien lumihuippuja, jäätiköitä, kuumia lähteitä, kuplivia mutakenttiä, kirkasvetisiä järviä ja syviä vuonoja. Cookinsalmi erottaa maan Pohjois- ja Eteläsaaren toisistaan. Laajalla Uuden-Seelannin kiertomatkallamme tutustumme monipuolisesti kumpaankin saareen. Aloitamme Pohjoissaarelta, minne maan alkuperäiset asukkaat, polynesialaisiin kuuluvat maorit, saapuivat kanooteillaan vajaat tuhat vuotta siten. Maorikulttuuriin seikkailujen kuvauspaikaksi. Siinä missä pohjoisen suurin kaupunki Auckland houkuttelee pilvenpiirtäjillä, hyvillä ostosmahdollisuuksilla ja monipuolisilla museoilla, profiloituu Eteläsaaren Queenstown matkailun ja viiniteollisuuden kasvavaksi keskukseksi. Etelässä kiinnostavia matkaelämyksiä tarjoavat myös Dunedinin lähellä asustavat kuningasalbatrossiyhdyskunnat, kaunis ja kirkasvetinen Doubtful Soundin vuono ja patikointi Franz Josefin jäätikön lähelle. Vuosituhansia liikkeessä ollut jää luo vastakohdan vuorten alarinteitä peittäville saniais- ja havupuumetsille. Katselemme Eteläsaaren Alppien maisemia myös junan ikkunasta. tutustumme tuliperäisessä Rotoruassa. Pohjoisen Suurelle Uuden-Seelannin kiertomatkalle on kumpuilevilla rinteillä laiduntavat lukemattomat mahdollista varata lennot business-luokkaan. Qatar lammaslaumat. Tosin tänään hobitit, Hobitti- ja Taru Airways meno-paluu -lennot (Helsinki-Doha- sormusten herrasta -elokuvien pienet sympaattiset Auckland/Auckland-Doha-Helsinki), lisähinta sankarit, taitavat olla vihreiden niittyjen lampaitakin tammikuun matkalla 3.140 eur/henkilö, lokakuun tunnetumpia asukkaita. Uusi-Seelanti valittiin juuri matkalla 3.430 eur/henkilö. (Varauksen yhteydessä vaihtelevien maisemiensa vuoksi kohdassa "Lisäpalvelut" tai toimistostamme. Tallennettu 17.11.2018 2
Paikkoja rajoitetusti) Tallennettu 17.11.2018 3
HINTAMME SISÄLTÄÄ ENEMMÄN reittilennot turistiluokassa lentokenttäkuljetukset matkakohteissa majoitus kahden hengen huoneissa ohjelmassa mainituissa tai vastaavissa hotelleissa aamiaiset sekä muut ohjelmassa mainitut ateriat ohjelmassa mainitut kuljetukset ja retket pääsymaksuineen palvelupalkkiot ja kantajamaksut hotelleissa (osassa hotelleista ei ole kantajapalvelua) lento- ja turistiverot sekä muut viranomaismaksut 459 e (v 2018 475 e) juomarahat paikallisoppaille ja bussinkuljettajille suomalainen matkanjohto Matkapäivät 20.1.2019-6.2.2019 20.10.2019-6.11.2019 alk. 7 280 /hlö 17 päivää alk. 6 980 /hlö Tallennettu 17.11.2018 4
SUURI UUDEN-SEELANNIN KIERTOMATKA: MATKAOHJELMA Vuoden 2018 matkat A=aamiainen, L=lounas, RL=retkilounas, P=päivällinen 1. 2. päivä, su ma Lähtö Helsingistä (Qatar Airways) klo 16.25 Dohan kautta (Qatar Airways) Aucklandiin. Auckland 3. päivä, tiistai Saavumme Aucklandiin klo 5.00. Majoitumme heti aamulla kaupungin keskustaan ensimmäisen luokan Stamford Plaza -hotelliin (HHHH). Päivä on varattu lepoon ja omatoimiseen kaupunkiin tutustumiseen. Kaupungin keskustan ostoskadut sijaitsevat aivan hotellimme läheisyydessä, samoin Sky Tower - näköalatorni, josta avautuu upeat näkymät satamaan ja lähisaaria ympäröivälle lahdelle. Illalla nautimme tervetulopäivällisen. (A, P) Auckland 4. päivä, keskiviikko Auckland, Purjeiden kaupunki, sijaitsee täydellisen luonnonsataman äärellä. Puolen päivän kiertoajelulla tutustumme mm. kaupungin akvaarioon, jossa perehdymme kiinnostavaan merenalaiseen elämään. Käymme myös museossa, jonka kokoelmat esittelevät laajasti maorien ja muiden Polynesian alkuperäisasukkaiden kulttuuria. (A) Auckland Waitomo Hobbiton Rotorua 5. päivä, torstai Aamiaisen jälkeen lähdemme bussimatkalle kohti Rotoruaa rehevän ja kauniisti kumpuilevan maaseudun halki. Ensimmäinen vierailukohteemme ovat Waitomon kiiltomatoluolat. Lounaan jälkeen pysähdymme opastetulle kierrokselle Hobbitonin elokuvakylään Hobitti- ja Taru sormusten herrasta -elokuvista tuttuun maailmaan. Myöhemmin iltapäivällä saavumme Rotoruaan, yhteen maorien tärkeimmistä keskuksista. Majoitumme 2 yöksi hyvään keskitason Millenium - hotelliin (HHHH). (A, L) Rotorua 6. päivä, perjantai Aamupäivällä teemme kiertoajelun Rotoruassa. Te Puian tulikuumat geysirit ja kuplivat muta-altaat kertovat alueen tuliperäisyydestä. Vehreässä Rainbow Springs -puistossa maan omaperäiset kasvit ja linnut sekä kirkasvetisissä lähteissä uiskentelevat lohikalat tulevat tutuiksi. Kuulemme myös Uuden- Seelannin sukupuuton partaalla olevan kansallislinnun kiivin suojelusta. Iltapäivällä on vapaaaikaa. Perinteisen hangi-päivällisen yhteydessä saamme seurata maorikulttuuriesityksiä. (A, P) Rotorua Dunedin 7. päivä, lauantai Aamulla lennämme Eteläsaarelle Dunedinin rannikkokaupunkiin. Ensimmäiset eurooppalaiset saapuivat vuonna 1848 Dunedinin satamaan, Port Chalmersiin. Kaupunki vaurastui ja kasvoi nopeasti, kun lähialueelta muutamaa vuotta myöhemmin löydettiin kultaa. Kaupungissa oli oma raitiovaunuliikenne jo vuonna 1879. Katuja reunustavat kauniit englantilaistyyliset asuintalot ja julkiset rakennukset. Läheinen Otagon niemimaa tunnetaan kuningasalbatrossi-, pingviini- ja hyljeyhdyskunnistaan. Iltapäivällä tutustumme albatrosseihin. Myöhemmin majoitumme ensimmäisen luokan Scenic-hotelliin (HHHH). (A) Dunedin Te Anau 8. päivä, sunnuntai Aamupäivällä ajamme bussilla noin 2000 asukkaan Te Anaun pikkukaupunkiin. Te Anaun matkailukeskus sijaitsee samannimisen järven rannalla ja on tärkeä väylä Fiordlandin kansallispuistoon. Tutustumme paikalliseen luontoon noin tunnin kävelyretkellä, joka seurailee Keplerin patikointireittiä. Majoitumme keskitason The Village Inn -hotelliin (HHH); marraskuussa hyvään keskitason Distinction Luxmore -hotelliin (HHHH). (A, P) Doubtful Sound 9. päivä, maanantai Tänään teemme kokopäiväretken Doubtful Sound -vuonolle. Se on yhtä kaunis kuin kuuluisampi Milford Sound, mutta suuret matkailijavirrat puuttuvat vielä. Te Anaun kylästä ajamme Fiordlandin kansallispuiston kupeessa sijaitsevaan Manapourin kylään. Nousemme alukseen, joka kuljettaa (n. 45 min) meidät Manapourijärven poikki. Jatkamme bussilla (n. 1 t) kukkuloiden yli Doubtful Sound - vuonon pohjukkaan. Teemme noin kolmen tunnin risteilyn kauniissa vuonossa. Hyvällä onnella voimme nähdä mm. pullokuonodelfiinejä, uuden-seelanninhylkeitä Tallennettu 17.11.2018 5
ja pingviinejä. Risteilyn aikana syömme retkilounaan. Myöhemmin iltapäivällä ajamme Queenstowniin. Majoitumme 3 yöksi hyvään ensimmäisen luokan St Moritz - hotelliin (HHHH). (A, RL) Queenstown 10. 11. päivä, ti ke Maan suosituimpiin lomakohteisiin kuuluva Queenstown sijaitsee kauniilla paikalla Wakatipujärven pohjoisrannalla ja tarjoaa matkailijoille erilaisia ulkoilumahdollisuuksia ja myös iloista iltaelämää. Tiistaina aamupäivällä tutustumme kaupunkiin mm. nousemalla kaapelihissillä Bob s Peakin näköalapaikalle ihailemaan kauniita vuoristo- ja järvimaisemia. Käymme myös viehättävässä, vuonna 1862 tehdyn kultalöydön ansiosta tunnetuksi tulleessa Arrowtownin kylässä ja tutustumme sen pieneen museoon. Keskiviikko on vapaapäivä, jolloin halukkailla on mahdollisuus lähteä lisämaksulliselle kansainväliselle retkelle joko läheisille viinitiloille (140 e sis. lounaan) tai lammasfarmille, jonne matkustetaan höyrylaivalla (80 e sis. lounaan). (2xA) Queenstown Franz Josef 12. päivä, torstai Heti aamiaisen jälkeen aloitamme bussimatkan kohti Franz Josefin jäätikköaluetta. Kaunis reittimme vie meidät mm. Mount Aspiringin kansallispuiston ja pikkuruisen Haastin kylän läpi. Matkalla teemme vielä noin tunnin kestävän pikavenesafarin Haastjoella. Iltapäivällä saavumme Franz Josefin kylään ja majoitumme 2 yöksi keskitason Scenic Hotel Franz Josef Glacier - hotelliin (HHHH). (A, P) Franz Josefin jäätikkö 13. päivä, perjantai Itävalta-Unkarin keisarin Frans Joosef I:n mukaan nimetty jäätikkö tunnetaan maorikielellä nimellä Ka Roimata o Hine Hukatere, joka suomeksi tarkoittaa Lumivyöryn tyttären kyyneleitä. Aamiaisen jälkeen teemme parin tunnin patikkaretken tämän vuoristojäätikön lähelle. Iltapäivällä halukkaat voivat tehdä lisämaksullisen helikopterilennon jäätikölle edellyttäen, että sää sallii lentämisen. (hinnat alk. n. 170 e). Lento varataan ja maksetaan paikan päällä. (A) Franz Josef Greymouth Christchurch 14. päivä, lauantai Aamulla ajamme rannikolle Greymouthiin. Lounaan jälkeen aloitamme noin neljä tuntia kestävän junamatkan saaren itärannikolle. Alkumatkasta juna kulkee kapeissa vuoristosolissa, pujahtaa läpi tunneleiden ja ylittää syviä rotkoja. Myöhemmin iltapäivällä matka jatkuu kauniin Canterburyn tasangon halki, ennen kuin illansuussa saavumme Christchurchiin. Majoitumme hyvään keskitason Rydges Latimer - hotelliin (HHHH). (A, L) Christchurch Auckland 15. päivä, sunnuntai Aamulla on aikaa tutustua Christchurchin keskustaan omatoimisesti. Aamupäivällä lähdemme lentokentälle, josta reilun tunnin lento Aucklandiin. Aucklandissa majoitumme jo tuttuun Stamford Plaza -hotelliin. Ilta vapaa. (A) Auckland Doha 16. päivä, maanantai Aamulla on aikaa tehdä vielä viimeiset tuliaisostokset. Ennen puoltapäivää lähdemme lentokentälle, josta lentomme (Qatar Airways) Dohaan lähtee klo 16.15. Saavumme Qatarin pääkaupunkiin Dohaan puolenyön jälkeen. Majoitumme lyhyen ajomatkan päässä lentokentältä sijaitsevaan ensimmäisen luokan Doha Marriott -hotelliin (HHHHH). (A) Doha 17. päivä, tiistai Aamiaisen jälkeen teemme puolen päivän kiertoajelun Dohassa. Kaupungin rakennuskanta itsessään on nähtävyys; arkkitehdeille on annettu vapaat kädet suunnitella mitä näyttävämpiä ja erikoisempia pilvenpiirtäjiä. Lisäksi näemme hienosti uudistetun Waqif-basaarin ja Cornicherantakadun kävelyalueineen. Tutustumme myös laajaan Islamilaisen taiteen museoon. Kierroksen päätteeksi nautimme jäähyväislounaan. Iltapäivällä on vapaa-aikaa vaikkapa rentoutua hotellin uima-altaalla. Huoneet saamme pitää lentokentälle lähtöön saakka. (A, L) Doha Helsinki 18. päivä, keskiviikko Suora lento (Qatar Airways) Helsinkiin klo 1.35 6.55. Hotellien tähtiluokitukset, ks. s. 15. Mikäli hotellilla on virallinen Tallennettu 17.11.2018 6
paikallinen tähtiluokitus, olemme maininneet sen hotellin nimen perässä. Huomioittehan, että paikalliset tähtiluokitukset eivät ole yhteismitallisia maailman eri kolkissa ja antavat usein liian hyvän kuvan hotellista. LISÄRETKET Retket ovat kansainvälisiä ja englanniksi opastettuja. Pyydämme ilmoittautumaan lisäretkille jo matkaa varatessanne, kuitenkin viimeistään 3 kk ennen lähtöä. Minimi 10 osallistujaa. Huom! retket järjestetään samana päivänä joten matkaan kuuluvan ohjelman lisäksi voi osallistua vain toiselle näistä. Viinitilaretki Puolen päivän (n. 5 h) retki Central Otago viinialueelle. Retken aikana vieraillaan neljällä eri viinitilalla viininmaistajaisissa ja kuullaan tarinoita alueen historiasta. Lähtö retkelle on n. klo 11. Hinta 140 e/hlö sisältäen lounaan ja viininmaistajaiset Höyrylaivaristeily lammasfarmille Puolen päivän (n. 3,5 h) retki höyrylaivalla lammastilavierailulle. Laivamatka Wakatipu-järven yli kestää n. 40 min ja perillä vietetään reilut kaksi tuntia tutustuen opastetulla kävelyllä lammastilan toimintaan. Tilalla on myös alpakoita, saksanhirviä ja Skotlannin ylämaankarjaa. Perillä nautitaan myös grillilounas. Hinta 80 e/hlö sisältäen lounaan ja edestakaiset laivamatkat Tallennettu 17.11.2018 7
Vuoden 2019 matkat A=aamiainen, L=lounas, RL=retkilounas, P=päivällinen 1. 2. päivä, su ma Lähtö Helsingistä (Qatar Airways) klo 16.50 Dohan kautta (Qatar Airways) Aucklandiin. Auckland 3. päivä, tiistai Saavumme Aucklandiin klo 5.30 matkustettuamme reilun vuorokauden. Majoitumme heti aamulla kaupungin keskustaan ensimmäisen luokan Stamford Plaza -hotelliin (HHHHH). Iltapäivällä teemme lyhyen kaupunkikierroksen ja käymme lisäksi Aucklandin monipuolisessa museossa tutustumassa mm. maorien historiaan. Illalla syömme tervetulopäivällisen. (A, P) Auckland 4. päivä, keskiviikko Vapaa päivä. Auckland, Purjeiden kaupunki, sijaitsee täydellisen luonnonsataman äärellä. Kaupungin keskustan ostoskadut sijaitsevat aivan hotellimme läheisyydessä, samoin Sky Tower -näköalatorni, josta avautuu upeat näkymät satamaan ja lähisaaria ympäröivälle lahdelle. Halukkaat voivat tehdä lisämaksullisen kansainvälisen retken joko lyhyen lauttamatkan päässä sijaitsevalle erityisesti linnuistaan tunnetulle Tiritiri Matangi -saarelle (60 e) tai viinitiloistaan ja lähiruoastaan kuuluisalle Waiheken saarelle (100 e). Molemmilla retkillä on säävaraus.tarkemmat tiedot retkistä ohjelman lopussa. (A) Auckland Waitomo Hobbiton Rotorua 5. päivä, torstai Aamiaisen jälkeen lähdemme bussimatkalle kohti Rotoruaa rehevän ja kauniisti kumpuilevan maaseudun halki. Ensimmäinen vierailukohteemme ovat Waitomon kiiltomatoluolat. Lounaan jälkeen pysähdymme opastetulle kierrokselle Hobbitonin elokuvakylään Hobitti- ja Taru sormusten herrasta -elokuvista tuttuun maailmaan. Myöhemmin iltapäivällä saavumme Rotoruaan, yhteen maorien tärkeimmistä keskuksista. Majoitumme 2 yöksi Rotoruajärven tuntumaan, hyvään keskitason Novotel Rotorua Lakeside -hotelliin (HHHH). (A, L) Rotorua 6. päivä, perjantai Aamupäivällä teemme kiertoajelun Rotoruassa. Te Puian tulikuumat geysirit ja kuplivat muta-altaat kertovat alueen tuliperäisyydestä. Vehreässä Rainbow Springs -puistossa maan omaperäiset kasvit ja linnut sekä kirkasvetisissä lähteissä uiskentelevat lohikalat tulevat tutuiksi. Kuulemme myös Uuden- Seelannin sukupuuton partaalla olevan kansallislinnun kiivin suojelusta. Iltapäivällä on vapaaaikaa. Perinteisen hangi-päivällisen yhteydessä saamme seurata maorikulttuuriesityksiä. (A, P) Rotorua Dunedin 7. päivä, lauantai Aamulla lennämme Eteläsaarelle Dunedinin rannikkokaupunkiin. Ensimmäiset eurooppalaiset saapuivat vuonna 1848 Dunedinin satamaan, Port Chalmersiin. Kaupunki vaurastui ja kasvoi nopeasti, kun lähialueelta muutamaa vuotta myöhemmin löydettiin kultaa. Kaupungissa oli oma raitiovaunuliikenne jo vuonna 1879. Katuja reunustavat kauniit englantilaistyyliset asuintalot ja julkiset rakennukset. Läheinen Otagon niemimaa tunnetaan kuningasalbatrossi-, pingviini- ja hyljeyhdyskunnistaan. Iltapäivällä tutustumme albatrosseihin. Myöhemmin majoitumme Dunedinin keskustassa sijaitsevaan hyvään keskitason Scenic-hotelliin (HHHH). (A) Dunedin Te Anau 8. päivä, sunnuntai Aamupäivällä ajamme bussilla noin 2000 asukkaan Te Anaun pikkukaupunkiin. Te Anaun matkailukeskus sijaitsee samannimisen järven rannalla ja on tärkeä väylä Fiordlandin kansallispuistoon. Tutustumme paikalliseen luontoon noin tunnin kävelyretkellä, joka seurailee Keplerin patikointireittiä. Majoitumme Te Anaun keskustassa sijaitsevaan hyvään keskitason Distinction Luxmore -hotelliin (HHHH), jossa syömme päivällisen. (A, P) Te Anau Doubtful Sound Queenstown 9. päivä, maanantai Tänään teemme kokopäiväretken Doubtful Sound -vuonolle. Se on yhtä kaunis kuin kuuluisampi Milford Sound, mutta suuret matkailijavirrat puuttuvat vielä. Te Anaun kylästä ajamme Fiordlandin kansallispuiston kupeessa sijaitsevaan Manapourin Tallennettu 17.11.2018 8
kylään. Nousemme alukseen, joka kuljettaa (n. 45 min) meidät Manapourijärven poikki. Jatkamme bussilla (n. 1 t) kukkuloiden yli Doubtful Sound -vuonon pohjukkaan. Teemme noin kolmen tunnin risteilyn kauniissa vuonossa. Hyvällä onnella voimme nähdä mm. pullokuonodelfiinejä, uudenseelanninhylkeitä ja pingviinejä. Risteilyn aikana syömme retkilounaan. Myöhemmin iltapäivällä ajamme Queenstowniin. Majoitumme 3 yöksi kaupungin keskustaan hyvään keskitason Novotel Lakeside -hotelliin (HHHH). (A, RL) Queenstown 10. 11. päivä, ti ke Maan suosituimpiin lomakohteisiin kuuluva Queenstown sijaitsee kauniilla paikalla Wakatipujärven pohjoisrannalla ja tarjoaa matkailijoille erilaisia ulkoilumahdollisuuksia ja myös iloista iltaelämää. Tiistaina aamupäivällä tutustumme kaupunkiin mm. nousemalla kaapelihissillä Bob s Peakin näköalapaikalle ihailemaan kauniita vuoristo- ja järvimaisemia. Käymme myös viehättävässä, vuonna 1862 tehdyn kultalöydön ansiosta tunnetuksi tulleessa Arrowtownin kylässä ja tutustumme sen pieneen museoon. Keskiviikko on vapaapäivä, jolloin halukkailla on mahdollisuus lähteä lisämaksulliselle kansainväliselle retkelle joko läheisille viinitiloille (140 e sis. lounaan) tai lammasfarmille, jonne matkustetaan höyrylaivalla (80 e sis. lounaan). Tarkemmat tiedot retkistä ohjeman lopussa. (2xA) Queenstown Franz Josef 12. päivä, torstai Heti aamiaisen jälkeen aloitamme bussimatkan kohti Franz Josefin jäätikköaluetta. Kaunis reittimme vie meidät mm. Mount Aspiringin kansallispuiston ja pikkuruisen Haastin kylän läpi. Matkalla teemme noin tunnin kestävän pikavenesafarin Haastjoella. Iltapäivällä saavumme Franz Josefin kylään ja majoitumme 2 yöksi keskustassa sijaitsevaan keskitason Scenic Hotel Franz Josef Glacier -hotelliin (HHHH). (A, P) Franz Josefin jäätikkö 13. päivä, perjantai Itävalta-Unkarin keisarin Frans Joosef I:n mukaan nimetty jäätikkö tunnetaan maorikielellä nimellä Ka Roimata o Hine Hukatere, joka suomeksi tarkoittaa Lumivyöryn tyttären kyyneleitä. Aamiaisen jälkeen teemme parin tunnin patikkaretken tämän vuoristojäätikön lähelle. Iltapäivällä halukkaat voivat tehdä lisämaksullisen helikopterilennon jäätikölle edellyttäen, että sää sallii lentämisen. (hinnat alk. n. 170 e). Lento varataan ja maksetaan paikan päällä. (A) Franz Josef Greymouth Christchurch 14. päivä, lauantai Aamulla ajamme rannikolle Greymouthiin. Lounaan jälkeen aloitamme noin neljä tuntia kestävän junamatkan saaren itärannikolle. Alkumatkasta juna kulkee kapeissa vuoristosolissa, pujahtaa läpi tunneleiden ja ylittää syviä rotkoja. Myöhemmin iltapäivällä matka jatkuu kauniin Canterburyn tasangon halki, ennen kuin illansuussa saavumme Christchurchiin. Majoitumme kaupungin keskustaan hyvään keskitason Rydges Latimer - hotelliin (HHHH); lokakuun lähdöllä hyvään keskitason Distinctionhotelliin (HHHH). (A, L) Christchurch Auckland 15. päivä, sunnuntai Aamulla tutustumme Christchurchin upeaan kasvitieteelliseen puutarhaan. Iltapäivällä reilun tunnin lento Aucklandiin, jossa majoitumme jo tuttuun Stamford Plaza -hotelliin. Ilta vapaa. (A) Auckland Doha 16. päivä, maanantai Aamulla on aikaa tehdä vielä viimeiset tuliaisostokset. Ennen puoltapäivää lähdemme lentokentälle, josta klo 15.15 23.15 maailman pisin (n. 18 t) reittilento (Qatar Airways) Qatarin pääkaupunkiin Dohaan. Majoitumme lyhyen ajomatkan päässä lentokentältä sijaitsevaan ensimmäisen luokan Doha Marriott -hotelliin (HHHHH). (A) Doha 17. päivä, tiistai Aamiaisen jälkeen teemme puolen päivän kiertoajelun Dohassa. Kaupungin rakennuskanta itsessään on nähtävyys; arkkitehdeille on annettu vapaat kädet suunnitella mitä näyttävämpiä ja erikoisempia pilvenpiirtäjiä. Lisäksi näemme hienosti uudistetun Waqif-basaarin ja Cornicherantakadun kävelyalueineen. Tutustumme Tallennettu 17.11.2018 9
myös laajaan Islamilaisen taiteen museoon. Kierroksen päätteeksi nautimme jäähyväislounaan. Iltapäivällä ja illalla on vapaa-aikaa. Huoneet saamme pitää lentokentälle lähtöön saakka. (A, L) Doha Helsinki 18. päivä, keskiviikko Suora lento (Qatar Airways) Helsinkiin klo 1.50 7.00. *LISÄRETKET Retket ovat kansainvälisiä ja englanniksi opastettuja. Pyydämme ilmoittautumaan lisäretkille jo matkaa varatessanne, kuitenkin viimeistään 3 kk ennen lähtöä. Huom! Sekä Aucklandissa että Queenstownissa on vain yksi vapaapäivä joten matkaan kuuluvan ohjelman lisäksi voi osallistua vain yhdelle lisäretkelle/kaupunki. Retki Tiritiri Matangi saarelle (Auckland) Kokopäivän luontoretki (n. 8 h). Tiritiri Matangi on rauhoitusalue ja tutkimuskohde, jossa on mahdollisuus nähdä ja kuulla Uuden-Seelannin kotoperäisiä lintuja luonnon keskellä opastetulla kävelykierroksella. Aikaa jää myös omatoimiseen kiertelyyn. Saarelle mennään katamaraanialuksella Aucklandista ja matka kestää 75 min suuntaansa. HUOM. Saarelle ei saa viedä rikkakasvien siemeniä eikä mitään vieraslajeja, jonka vuoksi kenkien pohjat on puhdistettava ennen alukseen nousemista. Saarella ei ole ravintoloita eikä kahviloita, joten suosittelemme omia eväitä mukaan. Hinta 60 e/hlö sisältäen kuljetukset ja opastetun kierroksen. Retki Waiheken saarelle (Auckland) Kokopäivän retki (n. 6 h) 40 minuutin katamaraanimatkan päässä Aucklandista sijaitsevalle idylliselle Waiheken saarelle. Retkeen sisältyy vierailut kolmella eri viinitilalla viinimaisteluineen sekä kevyt lounas. Välimatkat liikutaan bussilla. Kierroksen jälkeen on mahdollista jäädä omin päin tutustumaan saareen ja palata myöhemmällä aluksella takaisin Aucklandiin. Hinta 100 e/hlö sisältäen kevyen lounaan ja kuljetukset. Viinitilaretki (Queenstown) Puolen päivän (n. 5 h) retki Central Otago viinialueelle. Retken aikana vieraillaan neljällä eri viinitilalla viininmaistajaisissa ja kuullaan tarinoita alueen historiasta. Lähtö retkelle on n. klo 11. Hinta 140 e/hlö sisältäen lounaan ja viininmaistajaiset Höyrylaivaristeily lammasfarmille (Queenstown) Puolen päivän (n. 3,5 h) retki höyrylaivalla lammastilavierailulle. Laivamatka Wakatipu-järven yli kestää n. 40 min ja perillä vietetään reilut kaksi tuntia tutustuen opastetulla kävelyllä lammastilan toimintaan. Tilalla on myös alpakoita, saksanhirviä ja Skotlannin ylämaankarjaa. Perillä nautitaan myös grillilounas. Hinta 80 e/hlö sisältäen lounaan ja edestakaiset laivamatkat Mikäli hotellilla on virallinen paikallinen tähtiluokitus, olemme maininneet sen hotellin nimen perässä. Huomioittehan, että paikalliset tähtiluokitukset eivät ole yhteismitallisia maailman eri kolkissa ja antavat usein liian hyvän kuvan hotellista. Tallennettu 17.11.2018 10
Kevään 2020 matka Alustavat matkapäivät 12.-29.1.2020 Matkan ohjelma ja hinta julkaistaan keväällä 2019. Matkalle voi kuitenkin jo tehdä alustavan varauksen toimistostamme, p 09 696 2770 tai olympia@olympia.fi Tallennettu 17.11.2018 11
MATKA- JA PERUUTUSEHDOT Lisämaksu yhden hengen huoneesta on tammikuussa 1.740 e, lokakuussa 1.870 e Huom. Yksin matkustavan edellytetään maksavan lisämaksun yhden hengen huoneesta. Lisäretket: Pyydämme ilmoittautumaan lisäretkille jo matkaa varatessanne, kuitenkin viimeistään 3 kk ennen lähtöä. Minimi 10 osallistujaa. Retkien esittely matkaohjelman lopussa. Matkalle on mahdollista varata lennot business-luokkaan. Qatar Airways meno-paluu -lennot (Helsinki-Doha- Auckland/Auckland-Doha-Helsinki), lisähinta tammikuun matkalla 3.140 eur/henkilö, lokakuun matkalla 3.430 eur/henkilö. (Varauksen yhteydessä kohdassa "Lisäpalvelut" tai toimistostamme. Paikkoja rajoitetusti) Passin tulee olla voimassa vielä 6 kuukautta matkan jälkeen. Tarkistakaa passinne voimassaolo ja kunto jo matkaa varatessanne ja hankkikaa tarvittaessa uusi hyvissä ajoin. Ryhmän minimikoko 15. Matka ei sovellu liikuntarajoitteisille. Ennakkomaksu 550 e Peruutusehto B: Mikäli matkustaja peruuttaa matkansa viimeistään 91 vrk ennen matkan alkua, pidätetään toimistokuluina 150 e/henkilö 90 61 vrk ennen matkan alkua, pidätetään 250 e/henkilö 60 35 vrk ennen matkan alkua, pidätetään matkan ennakkomaksu 34 21 vrk ennen matkan alkua, pidätetään 50 % matkan hinnasta 20 8 vrk ennen matkan alkua, pidätetään 75 % matkan hinnasta 7 vrk tai vähemmän ennen matkan alkua, pidätetään 95 % matkan hinnasta Matkan hinta perustuu 2.5.2018 voimassa olleisiin tariffeihin ja valuuttakursseihin. Tallennettu 17.11.2018 12
Kuluttaja-asiamiehen antamien ohjeiden mukaan hinnanmuutosta laskettaessa verrataan esitteen hinnoittelukurssia ja 6 viikkoa ennen matkaa voimassa ollutta valuuttakurssia. Vastuullinen matkanjärjestäjä on Olympia Kaukomatkatoimisto, joka on asettanut vakuuden Suomen Kilpailu- ja Kuluttajavirastoon (KKV). Matkoja on myynnissä rajoitettu määrä. Tässä ilmoitetut matkan tiedot ja hinta perustuvat tämän päivän tilanteeseen ja voivat muuttua. Matkan ajantasaiset tiedot, hinta ja saatavuus ovat aina saatavissa olympia.fi - verkkopalvelusta tai toimistostamme. Matkan varaushetkellä vallitseva matkan sisältö, hinta ja matkaehdot muodostuvat osaksi matkasopimusta, joten kehotamme tutustumaan niihin huolellisesti. Annamme mielellämme lisätietoja. Matkaan sovelletaan matkan varaushetkellä voimassa olevia matkaehtoja. Viimeistään 30.6.2018 tehtäviin varauksiin sovelletaan Yleisiä Valmismatkaehtoja ja Olympian lisä- ja erityisehtoja. 1.7.2018 alkaen tehtäviin varauksiin sovelletaan Yleisiä Matkapakettiehtoja ja Olympian lisä- ja erityisehtoja. Olympian matkaehdot Tallennettu 17.11.2018 13
SUURI UUDEN-SEELANNIN KIERTOMATKA: VINKKEJÄ JA SUOSITUKSIA Milloin on paras aika matkustaa? Uudessa-Seelannissa pääasiallinen sadekausi on touko-elokuussa, mutta sateet ovat mahdollisia ympäri vuoden. Olympian matkat tehdään meidän talvemme aikaan, jolloin eteläisellä pallonpuoliskolla on kesä. Uudessa-Seelannissa päivälämpötilat ovat silloin 18 23 ºC. Tähän aikaan myös sademäärät ovat alimmillaan suurimmassa osassa aluetta. Mitä matkalle mukaan? Henkilökohtaisten matkatavaroidensa lisäksi jokainen tarvitsee matkalle ehjän passin, jonka tulee olla voimassa vielä 6 kk matkan jälkeen. Uusiseelantilaiset pukeutuvat melko rennosti. Mukaan kannattaa pakata mukavia retkivaatteita. Kerrospukeutuminen on suositeltavaa koska aamut ja illat voivat olla viileitä. Retkivaatteiden lisäksi riittää, kun mukana on yksi siistimpi asu. Uuden-Seelannin dollareita vaihdetaan Suomessa ja luottokortit hyväksytään yleisesti. Noin viisi viikkoa ennen matkaa lähetämme kaikille matkustajillemme toimintaohjeet, joihin olemme keränneet tietoa mm. matkalla tarvittavista valuutoista, matkatavaroista, rokotuksista sekä säätiloista. Karanteenimääräykset Koska Australia ja Uusi-Seelanti ovat olleet miljoonia vuosia eristyksissä muusta maailmasta, ei siellä esiinny monille muille maille tyypillisiä eläin- ja kasvisairauksia. Molemmissa maissa noudatetaan erittäin tarkkoja karanteeni mää räyk siä, joiden mukaan mm. elintarvikkeiden ja kasvien maahantuonti on ehdottomasti kielletty. Tarkemmat karanteeniohjeet saatte toimintaohjeiden mukana. Rokotteet, lääkkeet ja turvallisuus Uudessa-Seelannissa hygienia on pohjoiseurooppalaista tasoa ja myös hyvät sairaanhoitopalvelut. Matkailijan perusrokotukset ovat kurkkumätä -jäykkäkouristusrokotus ja tarvittaessa MPR-ro ko tus. Suosittelemme yleisesti Tallennettu 17.11.2018 14
myös A(B)-hepatiittirokotusta. Tarkempia tietoja rokotuksista saa esim. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen nettisivuilta www.thl.fi. Ottakaa huomioon matkojen pituudet, sekä mahdolliset lentojen ja laukkujen viivästymiset ja pakatkaa käsimatkatavaroihin koko matkan ajan tarvitsemanne lääkitys. Matkakohteina Australia ja Uusi- Seelanti ovat turvallisia, mutta yleisiä turvallisuuteen liittyviä suosituksia on hyvä noudattaa. Esimerkiksi taskuvarkaita on Aucklandissa siinä missä Helsingissäkin ja yöllä yksin liikkumista tulisi välttää. Vesijohtovesi on Uudessa- Seelannissa pääsääntöisesti juomakelpoista. Pitkät lennot ja aikaerorasitus Siirryttäessä usean aikavyöhykkeen yli elimistön vuorokausirytmi häiriintyy paikallisen ajan ja oman sisäisen kellon ollessa ristiriidassa. Tällöin syntyy tyypillisiä rasitusoireita, joita ovat mm. väsymys ja unettomuus, vatsaoireet, päänsärky, ärtyneisyys sekä fyysisen että psyykkisen suorituskyvyn lasku. Elimistö pystyy siirtämään sisäistä kelloa n. 2 tuntia vuorokaudessa. Aikaerorasitusta (jet lag) voi näillä itään päin suuntautuvilla matkoilla vähentää jo ennen lentomatkaa aikaistamalla nukkumaanmeno- ja heräämisaikoja. Pitkille lentomatkoille suosittelemme lentosukkia ja väljiä vaatteita. Turvallisuussyistä unilääkkeitä ei pidä käyttää lennon aikana; ne saattavat jopa hidastaa elimistön totuttautumista uuteen aikavyöhykkeeseen. Useimmilla Oseanian matkoillamme pysähdymme mennessä ja/tai palatessa Singaporessa/Hongkongissa/Dohassa yhdeksi yöksi. Nämä pysähdykset mahdollistavat levon pitkien lentojen välissä. Tästä syystä näihin pysähdyksiin ei ole lyhyttä kaupunkikierrosta lukuun ottamatta sisällytetty muuta ohjelmaa. Ruokailut Matkoillamme tarjottava runsas aamiainen on hyvä aloitus päivälle. Uudessa-Seelannissa ei ole täysitai puolihoitoa, sillä Tallennettu 17.11.2018 15
varsinkin suurkaupungeissa on paljon erilaisia ja erihintaisia ravintoloita, joita on mukava kokeilla omin päin tai matkanjohtajan opastuksella. Hintataso ja palvelut Uudessa-Seelannissa hintataso on lähes sama kuin Suomessa. Hotellitaso on melko hyvä, mutta ei aina aivan eurooppalaista tasoa. Muut matkailijan tarvitsemat palvelut ovat erinomaisia. Paikalliset ihmiset ovat hyvin palvelualttiita ja ystävällisiä. sisältyvät juomarahat paikallisoppaille ja bussinkuljettajille. Olympian matkanjohtaja hoitaa nämä maksut. On hyvä muistaa, että esim. parin viikon matkalla juomarahoista kertyy jo sievoinen summa. Linkkejä Unescon maailmanperintökohteisiin: Te Wahipounamu South West New Zealand Juomarahat Olympian ryhmässä on helppo matkustaa. Ei tarvitse miettiä ainaista kysymystä juomarahojen suuruudesta. Matkojemme hintaan Tallennettu 17.11.2018 16