NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2014 1



Samankaltaiset tiedostot
PALVELUSETELI YKSITYISEN PÄIVÄHOIDON RAHOITUSVAIHTOEHTONA

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2016 1

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2015 1

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Sivu 13 Aleksia-liikelaitoksen osavuosikatsaus I ajalta Viranhaltijapäätökset 4

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 1

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Sivu 5 Nurmijärvi-Tuusula työterveyshuollon yhteistyöhankkeen tilanne 3

NURMIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/ Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Varhaiskasvatuksen toiminta-ajat vuonna 2019

Asianro 308/ / Palvelusetelin käyttöönotto päivähoidossa

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2016 1

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Lasten ja nuorten lautakunta. :t 100, 101. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/

Avustusmäärärahaa on vuoden 2016 käyttösuunnitelmassa euroa, josta 2000 euroa on varattu kulttuuripalkinto Konstiniekkaan

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2017 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 1

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2014 1

PELLON KUNTA 6/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Maanantai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 9/2016 Tekninen lautakunta. 47 Ehdotus käyttötalouden talousarvioksi vuodelle

Sivistyslautakunta

Aksels Tuulikki Jäsen

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

NURMIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 4/ Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2017 1

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä asianosainen ja / tai kunnan jäsen.

YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010. Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Niittytie 3 Käsiteltävät asiat

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/ Sivu. 33 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajat 4

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 7/2017 1

JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Otsikko Sivu

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 1

PELLON KUNTA 3/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/2019 1

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 3/

Pöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

PELLON KUNTA 4/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

Parikkalan kunta Pöytäkirja 1/ Asia Sivu

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 13/

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Kaupunginhallitus. :t 90, 92. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2

MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 15/ TILINTARKASTAJAN KATSAUS VUODEN 2015 ARVIOINTIKERTOMUS MUUT ASIAT 121

VALITUSOSOITUS (maa-ainesluvat) 59

KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 20 ATERIAPALVELUN MAKSUT LUKIEN 3 21 ASIOITA TIEDOKSI (LIITE) 4

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 13/

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/ Kokoushuone K1-K2, Ulvilan kaupungintalo

Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus. Porvoon kaupunki. Hallitus / lautakunta Kaupunginhallitus

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 13 Jyväskylän Seudun Työterveys Liikelaitoksen johtokunta

Parikkalan kunta Kokouspöytäkirja nro 3/2013 Tarkastuslautakunta Sivu 13

SIVISTYSLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2010. Lapinjärven koulutuskeskus (Sivarikeskus), C-talon kabinetti

Parikkalan kunta Pöytäkirja 2/ Asia Sivu

Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö

JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 15/ Otsikko Sivu

Pyhtään kunnanvirasto klo

PELLON KUNTA 1/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/

HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Haapaveden uimahalli, liikuntatoimiston kahvihuone

Otsikko Sivu 87 Otto-oikeuden käyttäminen / viranhaltijapäätös Oikaisuvaatimus työpajaohjaajan valintapäätökseen / Laakso Sari

Tekninen lautakunta KIHNIÖN KUNTA (7) Tekninen lautakunta. Pöytäkirja 10/2018. Kokousaika ke kello 16:00-17:00

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOI TUS

7 1 5 LIIKELAITOS CATERINAN OSAVUOSIKATSAUS LIIKELAITOS CATERINAN SWOT-ANALYYSI, ARVOT, MISSIO, VISIO JA STRATEGIAT

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2010 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Kunnantoimisto Kemiö,

SIMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

PÖYTÄKIRJA Kilon koulun päärakennus, opettajien huone

Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Tapio Suokas ja Jarkko Hirvikallio. Sivu 39 KM Anssi Salosen virkavapaushakemus 84

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Lapinjärventie 25 Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

SIVISTYSLAUTAKUNNAN SUOMENKIELINEN JAOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2012. Kunnanviraston yhteispalvelupiste, Lapinjärventie 20 A

VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus. Valitusoikeus ja valitusperusteet

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie Tieavustushakemus: Paikkarin yksityistie...

KAAVIN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

PUOLANGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/

Pöytäkirjan 25, 26, 28, 33 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Liperin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Keskustie 10, Liperi

Lausunto talonrakennushankkeista ja investointiohjelmasta

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1

MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/ Muhoksen kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Tekninen lautakunta. :t 143. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään

Otsikko Sivu 27 Aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestäminen ja

Kunnanvirastossa klo

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 14/2017 1

Transkriptio:

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2014 1 Sivistyslautakunta 11.09.2014 KÄSITELLYT ASIAT Sivu 62 NUMMENPÄÄN KOULUN JOHTOKUNNAN TÄYDENTÄMINEN 4 63 KARHUNKORVEN KOULUN JOHTOKUNNAN TÄYDENTÄMINEN 64 ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2013 6 65 KARHUNKORVEN KOULUN LAAJENNUKSEN JA PERUSKORJAUKSEN LUONNOSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN 66 SIVISTYSLAUTAKUNNAN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2015-2017 67 LAUSUNTO TALONRAKENNUSHANKKEISTA VUOSILLE 2015-2019 68 KONSTINIEKKA 2014 18 69 AVUSTUKSET 19 70 PALVELUSETELI YKSITYISEN PÄIVÄHOIDON RAHOITUSVAIHTOEHTONA 71 KOULUJEN JOHTOKUNTIEN PÖYTÄKIRJAT JA VIRANHALTIJAPÄÄTÖKSET 72 ILMOITUSASIAT 28 73 KEHITYS- JA KESKUSTELUASIAT 29 5 7 10 14 21 27

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2014 2 Sivistyslautakunta Aika 11.09.2014 klo 17:00-20:05 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Osallistujat Läsnä Korhonen Virpi, KESK puheenjohtaja Jalava Markku, KOK varapuheenjohtaja Aittakallio Minna, KOK jäsen Aronen Jari, PerusS jäsen Oral Nezir, SDP jäsen Pispala Leni, VIHR jäsen Saarinen Mikko, PerusS jäsen Suolaniemi Teemu, KESK jäsen Valli Mika, RKP jäsen saapui klo 18:10 Viitala-Aaltio Ritva, KESK jäsen poistui klo 19:20 69 käsittelyn ajaksi ja palasi klo 19:25 Viljakainen Sanna, SDP jäsen Kakko Kimmo kunnanhallituksen edustaja Hirvonen Tiina esittelijä Hyvämäki Kirsi pöytäkirjan pitäjä Poissa Vuoristo Aleksanteri nuorisovaltuuston edustaja Muut Laine Marja-Leena valmistelija Luostarinen Kati valmistelija Sorvali Anu valmistelija Muut saapuvilla olleet Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Pöytäkirjan tarkastajien valinta Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Käsitellyt asiat 62-73 Allekirjoitukset Virpi Korhonen puheenjohtaja Kirsi Hyvämäki pöytäkirjanpitäjä

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2014 3 Pöytäkirjan tarkastus Mikko Saarinen Teemu Suolaniemi Pöytäkirja yleisesti nähtävillä 19.9.2014 klo 9:00 Todistaa Kirsi Hyvämäki

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2014 4 Sivistyslautakunta 62 11.09.2014 NUMMENPÄÄN KOULUN JOHTOKUNNAN TÄYDENTÄMINEN SIVIS 62 Nummenpään koulun johtokunnan opettajajäsen Osmo Tuppurainen ei enää ole Nurmijärven kunnan palveluksessa. Hänen tilalleen esitetään Nummenpään koulun ainoaa viranhaltijaa Aino-Leena Lumpusta. Perustelut päätöksen taloudellisille vaikutuksille sekä vaikutukset ym pä ris töön ja ilmastonmuutokseen:- Yritysvaikutusten arviointi:- Esitys: Sivistyslautakunta valitsee Aino-Leena Lumpuksen Nummenpään koulun johtokunnan opettajajäseneksi. Lisätietoja: hallintopäällikkö Kirsi Hyvämäki, puh. 040 317 2400 Päätös: Esitys hyväksyttiin.

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2014 5 Sivistyslautakunta 63 11.09.2014 KARHUNKORVEN KOULUN JOHTOKUNNAN TÄYDENTÄMINEN SIVIS 63 Karhunkorven koulun johtokunnan muun henkilökunnan jäsen Brittmari Lehikoinen ei enää ole Karhunkorven koulussa. Henkilökunta on 28.8.2014 pitänyt kokouksen ja esittää muun henkilökunnan varsinaiseksi jäseneksi Merja Rissasta ja hänen varajäseneksi Monica Muro de Vuorenmaata. Perustelut päätöksen taloudellisille vaikutuksille sekä vaikutukset ym pä ris töön ja ilmastonmuutokseen:- Yritysvaikutusten arviointi:- Esitys: Sivistyslautakunta valitsee Merja Rissasen Karhunkorven koulun johtokunnan muun henkilökunnan jäseneksi ja Monica Muro de Vuorenmaan hänen varajäsenekseen. Lisätietoja: hallintopäällikkö Kirsi Hyvämäki, puh. 040 317 2400 Päätös: Esitys hyväksyttiin.

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2014 6 Sivistyslautakunta 64 11.09.2014 ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2013 SIVIS 64 Tarkastuslautakunta on antanut 5.5.2014 päivätyn arviointikertomuksen vuodelta 2013 (liite 1). Valtuusto on käsitellyt arviointikertomusta 21.5.2014 38. Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 23.6.2014 170 lähettää arviointikertomuksen lautakuntien ja liikelaitosten johtokuntien sekä viranhaltijaorganisaatiossa toimialojen, keskusten, tulosalueiden ja tiimien käsiteltäväksi ja vastattavaksi viimeistään 15.9.2014, jolloin talousarvioesityksetkin on jätettävä. Tarkastuslautakunta on pyytänyt vastineita/selvityksiä joihinkin tarkastuslautakunnan havaintoihin (liite 2). Sivistystoimialan osalta tarkastuslautakunnalla ei ollut mitään vastine/selvityspyyntöä. Perustelut päätöksen taloudellisille vaikutuksille sekä vaikutukset ym pä ris töön ja ilmastonmuutokseen:- Yritysvaikutusten arviointi:- Esitys: Sivistyslautakunta on käsitellyt tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta 2013 ja merkitsee sen tiedoksi. Lisätietoja: hallintopäällikkö Kirsi Hyvämäki, puh. 040 317 2400 Päätös: Esitys hyväksyttiin. Päätökseen kuuluu liitteet 1 ja 2.

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2014 7 Sivistyslautakunta 65 11.09.2014 KARHUNKORVEN KOULUN LAAJENNUKSEN JA PERUSKORJAUKSEN LUONNOSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN SIVIS 65 Nurmijärven valtuusto päätti kokouksessaan 16.11.2011 115, että Kar hun kor ven koulun peruskorjaus ja laajennus yhdistetään yhdeksi hank keek si ja koulu laajennetaan yksisarjaiseksi eli 6 opetusryhmää kä sit tä väk si kouluksi. Sivistyslautakunta on 8.12.2011 107 hyväksynyt Karhunkorven kou lun laajennuksen ja peruskorjauksen sen hetkiset luon nossuunnitelmat. Sivistyslautakunta on 19.4.2012 36 todennut Karhunkorven koulun peruskorjauksen ja laajennuksen tarpeelliseksi ja esittänyt omalta osaltaan kunnanhallitukselle niiden toteuttamista suunnitelmien mukaan. Karhunkorven koulun johtokunnalle on 1.9.2014 kokouksessa esitelty peruskorjauksen sekä laajennuksen luonnossuunnitelmat. Johtokunta pitää hanketta erittäin tarpeellisena ja puoltaa suunnitelman hyväksymistä. Johtokunnan lausunto asiasta liitteessä 3. Nykyisten oppilasmäärien ja syntyneiden lasten perusteella laaditun oppilasennusteen mukaan Karhunkorven koulun oppilasmäärä nousee nykyisestä 89 oppilaan oppilasmäärästä vuoteen 2016-2017 124 oppilaaseen, edelleen aina lukuvuonna 2019-2020 139 oppilaaseen. Jo tällä hetkellä koulussa toimii 6 perusopetusryhmää. OT3 kokoisia luokkatiloja on kuitenkin vain kolme, joista yksi on peruskorjattu vuonna 2013-2014. Muut nykyisistä alkuperäisessä kunnossa olevista OT3 luokkatiloista tarvitsee peruskorjauksen. Loput kolme opetusryhmää on sijoitettu tällä hetkellä seuraavasti: yksi pienryhmätilassa ja yksi läpikulkutilassa, mikä toimii samalla atk-tilana ja yksi erillisessä parakkirakennuksessa. Parakkirakennukselle ympäristötarkastajat eivät anna enää kauan jatkoaikaa. Henkilökunnalla (7 kokopäiväistä, 3 osapäiväistä) on 12,5m 2 kokoinen tila opettajainhuoneena, rehtorin työtila on käsityövarastossa. Käsityötarvikkeet on sijoiteltu ripotellen avotiloihin eri rakennuksiin ja tiloihin. Liikuntasali pukuhuoneineen ja suihkutiloineen on peruskorjattu v. 2012-2013, mutta liikuntasalin yhteydessä oleva aulatila, opettajien sosiaalitila sekä oppilaiden wc:t ja inva-wc ovat huonossa kunnossa. Keittiö on remontoitu vuonna 2013, ruokailusalia ei ole. Oppilaiden ruokailu tapahtuu luokissa, mikä aiheuttaa ongelmia jo pelkästään terveydellisten hygienia- ja allergiavaatimusten täyttämiseen.

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2014 8 Sivistyslautakunta 65 11.09.2014 Yläkerran terveydenhoitajan, erityisopettajan sekä koulukuraattorin vastaanottotila on alkuperäiskunnossa ja tarvitsee peruskorjauksen. Koulun laajennus sekä peruskorjaus ovat täten välttämättömiä ja kiireellisiä. Peruskorjaus käsittää rakennusten taloteknisten järjestelmien peruskorjauksen, nykyisten tilojen tarpeellisia sisäkunnostustöitä sekä piha-alueen muutostyöt. Peruskorjaustöitä tehdään niillä alueilla, joita ei ole vielä peruskorjattu. Töiden myötä tilat voidaan myös järjestää uudelleen tarkoituksenmukaiseen opetus-, oppilashuolto- ja hallintokäyttöön. Laajennuksen pinta-alaksi tulee 377,5 m 2, lisäksi ullakolle rakennetaan iv-konehuone. Laajennus sisältää kolme OT3 -opetustilaa, rehtorintilan, ruokasalin, neljä oppilas -wc:tä sekä aulan. Karhunkorven koulun laajennuksen luonnossuunnitelmat on laatinut arkkitehtitoimisto Aarne von Boehm. Luonnossuunnitelmat liitteessä 4. Kokonaishanke on aloitettu vuonna 2012 ja hanke pyritään saamaan loppuun vuoden 2016 päättyessä. Hanke noudattaa valtuuston 18.12.2013 hyväksymää investointiohjelmaa. Karhunkorven koulun laajennukseen sekä peruskorjaukseen on varattu 250 000 euroa vuodelle 2014, 1 200 000 euroa vuodelle 2015 sekä 1 500 000 euroa vuodelle 2016. Hankkeen irtaimisto- ja kalustohankintoihin on valtuusto 18.12.2013 myöntänyt investointimäärärahan 75 000e vuodelle 2015 ja 50 000e vuodelle 2016. Perustelut päätöksen taloudellisille vaikutuksille sekä vaikutukset ympäristöön ja ilmastonmuutokseen: Hankkeen kustannukset ovat 3 075 000. Yritysvaikutusten arviointi:- Esitys: Sivistyslautakunta päättää osaltaan hyväksyä Karhunkorven koulun laajennuksen ja peruskorjauksen luonnossuunnitelmat ja esittää ne edelleen teknisen lautakunnan sekä kunnanhallituksen hyväksyttäväksi.

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2014 9 Sivistyslautakunta 65 11.09.2014 Lisätietoja: hallintopäällikkö Kirsi Hyvämäki, puh. 040 317 2400 Päätös: Esitys hyväksyttiin. Päätökseen kuuluu liitteet 3 ja 4.

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2014 10 Sivistyslautakunta 66 11.09.2014 SIVISTYSLAUTAKUNNAN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2015-2017 SIVIS 66 Talousarviota koskevat säännökset on koottu kuntalain 65 pykälään. Kun nan talousarviovuosi on kalenterivuosi. Talousarviovuosi on ensim mäi nen vuosi kolmea vuotta koskevassa taloussuunnitelmassa. Ohjeet talousarvion ja taloussuunnitelman 2015-2017 laadintaan liitteessä 5. Kunnan palvelutuotannossa on keskeistä valtuuston hyväksymän stra te gian noudattaminen ja vieminen käytäntöön. Kun ta stra te giasta vuoteen 2020 on päätetty toukokuussa valtuustossa. Myös aikaisemmin hyväksyttyjen palveluverkkoselvityksen ja asiakas läh töi sen palvelutuotanto-ohjelman vieminen käytännön toi menpi tei siin on tärkeää. Lisäksi hyvinvointisuunnitelman tavoitteet ja peri aat teet on otettava huomioon palvelutuotannossa. Hallintokunnat ja liikelaitokset arvioivat omia toiminnallisia ja ta loudel li sia tavoitteita asettaessaan, miten ne toteuttavat vuosina 2015 2017 Nurmijärven uuden kuntastrategian neljää strategista pää lin jaus ta (1) hoitavat kunnan taloutta vastuullisesti (2) tukevat kuntalaisten aktiivisuutta ja osallisuutta (3) ylläpitävät hyvinvointia edistäviä palveluita ja (4) vahvistavat kunnan vetovoimaa ja kilpailukykyä. Toimialan ja tulosalueiden tavoitteet sekä toimialan visio ja strategia ovat liitteessä 6. Tavoitteiden ja niiden mittareiden toteutumisen seuranta ta pahtuu kuu kau si ra por teil la, osavuosikatsauksilla ja toimintakertomuksella. Euromääräiset resurssit Hallintokunnat esittävät tavoitteiden to teuttamisen edellyt tämät euromääräiset resurssit käyttötaloudessa tulosaluetasolle, eri tellen tuotot, ku lut ja toimin takatteen. Sitovuustaso on valtuustoon nähden toimintakate. Investoin neissa hanketasolle eritellään tuotot, kulut ja niiden net to. Tulosaluekohtaiset osuudet toimialan/keskuksen kehyksestä jaetaan toi mi alan ja keskuksen johtajan johdolla ja ne esitetään val tuustolle toi min ta kat teen tasolla sitovina erinä. Sivistystoimen toimialan kehys vuodelle 2015 oli seuraava: Tuotot 5 916 540 euroa Kulut - 92 362 791 euroa Henkilöstömenojen 755 928 euroa karsinta

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2014 11 Sivistyslautakunta 66 11.09.2014 Toimintakate -85 701 510 euroa Henkilöstömenojen karsinta suoritetaan YT-neuvotteluiden tuloksena. Talousarvioesityksen pohjana on pidetty vuoden 2014 tasoa sivistystoimen toiminnassa. Esitys talousarvioksi ja -suunnitelmaksi vuosille 2015-2017 on liitteessä 7 (eurot). Talousarvioesitys sisältää valtuustoon nähden sito vat tavoitteet, hen ki lös tö suun ni tel mas sa esi te tyt va kans sit sekä talousarviokehyksen tulosaluettain. Talousarviokehyksessä on huomioitu uudet vakanssit ja esitetyt muutokset toimintaan. Oheisena esitetään kehyksen toteutuminen tulosalueittain: Hallinto- ja talouspalvelut Toimintakate 747 149 euroa. Ei muutoksia toiminnassa. Koulutuspalvelut Toimintakate 49 664 259 euroa. Sisältää seuraavat muutokset toiminnassa: - asiakaspalveluiden ostojen lisääntyminen - palkkakulujen kasvaminen - sisäisten kustannusten nousu Varhaiskasvatuspalvelut Toimintakate 30 833 571 euroa. Sisältää seuraavat muutokset toiminnassa: - palveluseteli - toiminnan kehittäminen, mm. mobiilikirjaukset, asiantuntijapalvelut -kotihoidon tuen kuntalisän leikkaus uusista päätöksistä 1.1.2015 alkaen 50 eurolla Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Toimintakate 2 800 137 euroa. Sisältää seuraavat muutokset toiminnassa: - kirjastoaineiston hinnan nousu ja muut hintojen korotukset - sähköisten aineistojen hankinta, museonäyttelyiden uudistaminen Nuorisopalvelut Toimintakate 1 656 394 euroa. Nuorisopalveluiden talousarviosta päätetään nuorisolautakunnassa. Avustukset Tai teen perusopetuksen, musiikkiopiston ja Nurmijärven Opis ton avustukset ovat vuoden 2014 tasolla.

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2014 12 Sivistyslautakunta 66 11.09.2014 Henkilöstösuunnitelma Hallintokunnat esittävät henkilöstösuunnitelman vuosille 2015 2017 (lii te 8). Suunnitelmaa tehtäessä on otettu huomioon toiminnan kehittämisen osalta kriittiset kohdat. Suunnitelmassa esitetään kahden uuden vakanssin perustamista koulutuspalveluihin. Maksut ja taksat Hallintokuntien tulee tarkistaa/korottaa kaikki maksut ja taksat ajan ta sal le sekä päivittää ta lousarvion liitteenä oleva luettelo kunnan mak suis ta ja taksoista. Listaan tulee merkitä tarkas teluajankohta, vaik ka hintaa ei olisi muutettu. Lista toimitetaan kunnanhallitukselle ta lous ar vio esi tyk sen liitteenä (liite 9). Perustelut päätöksen taloudellisille vaikutuksille sekä vaikutukset ym pä ris töön ja ilmastonmuutokseen:- Yritysvaikutusten arviointi:- Esitys: Sivistyslautakunta päättää esitää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuus tol le liitteenä olevan talousarvio- ja taloussuunnitelmaesityksen, jo ka sisältää sivistystoimen sekä em. tulosalueiden vision, stra tegian, tavoitteet, eurot, henkilöstösuunnitelman vuosille 2015-2017 sekä listauksen sivistyslautakunnan alaisista maksuista ja taksoista. Kou lu jen johtokunnita pyydetään esitykset kalustohankinnoista 28.11.2014 mennessä opetuspäällikölle. Päiväkotien ka lus to esi tykset pyydetään toimittamaan varhaiskasvatuspäällikölle samassa aika tau lus sa. Sivistyslautakunta oikeuttaa viranhaltijat suorittamaan mahdolliset laskennalliset tarkistukset ja korjaukset. Lisätietoja: sivistystoimenjohtaja Tiina Hirvonen, puh. 040 317 4410 Asian käsittely: Keskustelun aikana Korhonen esitti Suolaniemen kannattamana, että kotihoidon tuen kuntalisän leikkausta uusista päätöksistä alkaen 50 eurolla 1.1.2015 ei toteuteta. Koska oli tehty esittelijän esityksestä poikkeava esitys, puheenjohtaja määräsi suoritettavaksi seuraavan nimenhuutoäänestyksen: jaa=esittelijän esitys ei=korhosen esitys Äänestyksen tulos: jaa 1 ääni: Jalava ei 7 ääntä: Aittakallio, Aronen, Pispala, Suolaniemi, Viitala-Aaltio,

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2014 13 Sivistyslautakunta 66 11.09.2014 Viljakainen, Korhonen vaiti 2 ääntä: Oral, Saarinen poissa 1: Valli Päätös: Sivistyslautakunta päätti äänin 1-7-2-1(poissa) hyväksyä Korhosen muutosesityksen, että kotihoidon tuen kuntalisän leikkausta uusista päätöksistä alkaen 50 eurolla 1.1.2015 ei toteuteta.tämä tarkoittaa sitä, että varhaiskasvatuksen menoja kasvatetaan 180000 euroa. Näin ollen sivistystoimen toimialan toimintakate ylittyy 180000 euroa valtuuston antamaan toimialan kehykseen verrattuna. Päätökseen kuuluu liitteet 5, 6, 7, 8 ja 9.

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2014 14 Sivistyslautakunta 67 11.09.2014 LAUSUNTO TALONRAKENNUSHANKKEISTA VUOSILLE 2015-2019 SIVIS 67 Talonrakennusinvestointien lähtökohtana on ollut yksiköiden tarveselvitykset, jotka on käsitelty ja priorisoitu toimialoilla. Ympäristötoimiala on yhteistyössä muiden toimialojen ja keskusten investoinnit voimassa olevan prosessikuvauksen mukaisesti. Hallintokuntien edustajista koostunut investointiryhmä on rakennuspäällikön johdolla valmistellut talonrakennuksen investointiohjelman. Investointiohjelman laadinnassa on huomioitu kuntastrategia, palveluverkkosuunnitelma, maankäytön kehityskuva 2040, palvelutuotanto-ohjelma sekä muut kunnan toimintaa ohjaavat linjaukset. Investoinnit on pyritty sovittamaan yhteen asunto-, työpaikka- ja palvelurakentamisen kanssa. Pidemmän aikavälin investoinneissa on huomioitu myös kuntarakenteen kehittäminen maankäytön suunnittelun kanssa käydyissä neuvotteluissa todettujen tavoitteiden mukaisesti. Kunnallistekniikan rakentamisohjelma on laadittu kunnallistekniikan suunnittelun, teknisen keskuksen ja vesilaitoksen yhteistyönä ohjeellisena vuoteen 2019 saakka. Teknisen lautakukunnan näkökulma investointeihin on toimitilajohtaminen, tilojen tehokas käyttö, omaisuuden arvon säilyttäminen ja yhdyskuntatekniikka. Hallintokunnat tarkastelevat investointeja toiminnallisesta ja asiakasnäkökulmasta. Kuntasuunnittelulautakunnan näkökulma on kuntastrategian toteutumisessa, kunnan kasvu- ja kehitysnäkymissä pitkällä aikavälillä sekä palveluverkossa ja palvelutuotannossa. Tekninen lautakunta on kokouksessaan 25.6.2014 85 päättänyt lähettää talonrakennuksen investointiohjelman hallintokunnille lausunnon antamista varten. Lausunnot tulee toimittaa edelleen kuntasuunnittelulautakunnalle arviointia ja yhteensovittamista varten. Investointiesitys liitteessä 10. Hallintokuntia pyydetään lisäksi arviomaan talonrakennushankkeiden käyttötalousvaikutukset lisättäväksi hankekortteihin (hankekortit liitteessä 11). Arvioidut käyttötalousvaikutukset liitteessä 12. Talonrakennus 1.3.Päiväkodit Valtuuston 18.12.2013 hyväksymään investointiohjelmaan verrattuna päiväkoteihin liittyvät investoinnit liitteessä 10 ovat siirtyneet 1-4 vuotta eteenpäin:

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2014 15 Sivistyslautakunta 67 11.09.2014 Isosuon päiväkoti, peruskorjaus on siirtynyt vuodesta 2017 vuoteen 2018 Kylänpään päiväkoti, peruskorjaus on siirtynyt vuodesta 2017 vuoteen 2019 Perttulan päiväkoti, peruskorjaus on siirtynyt vuodesta 2016 vuoteen 2018 Maaniitun leikkipuiston laajentaminen on siirtynyt vuodesta 2017, suunnittelumääräraha on vasta vuonna 2019 Riihipuiston päiväkoti, peruskorjaus on siirtynyt vuodesta 2017, suunnittelumääräraha on vasta vuonna 2019 Syrjälän päiväkodin ja koulun lvi-peruskorjaus ja piha, valmistuminen on siirtynyt vuodesta 2016 vuoteen 2018 Tornitien päiväkoti, peruskorjaus on siirtynyt vuodesta 2015 vuoteen 2019 1.4 Koulut Valtuuston 18.12.2013 hyväksymään investointiohjelmaan verrattuna kouluihin liittyvät investoinnit ovat siirtyneet 1-3 vuotta eteenpäin: Isoniitun koulun laajennuksen suunnittelu on siirtynyt vuodesta 2017 vuoteen 2019 Lukkarin yhtenäiskoulun laajennuksen, päiväkodin ja liikuntahallin suunnittelu on siirtynyt vuodesta 2016 vuoteen 2019 Maaniitun koulun peruskorjaus on siirtynyt vuodesta 2018 vuoteen 2019 NYKin peruskorjaus on siirtynyt vuodesta 2018 vuoteen 2019 Länsikaaren koulun laajennus on siirtynyt vuodesta 2017 vuoteen 2019 1.6 Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Valtuuston 18.12.2013 hyväksymään investointiohjelmaan verrattuna kirjasto- ja kulttuuripalveluihin liittyvät investoinnit ovat siirtyneet 2 vuotta eteenpäin: Pääkirjaston perusparannus on siirtynyt vuodelta 2017 vuodelle 2019 Taabor, Puolimatkan Krouvin ja Kahvion suunnittelu on siirtynyt vuodelta 2017 vuodelle 2019. Sivistystoimialalla on valmisteltu investointiohjelmaan seuraava lausunto:

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2014 16 Sivistyslautakunta 67 11.09.2014 Investointiohjelmassa on huolehdittava siitä, että lakisääteisiä palveluita tarjoavien päiväkotien ja koulujen peruskorjaukset ja laajennukset pysyvät valtuuston 18.12.2013 hyväksymässä aikataulussa. Lisäksi peruskorjauksia ja laajennuksia tehdessä on huolehdittava siitä, että myös piha-alueet tulevat samassa yhteydessä asianmukaisesti korjattua. Vaskomäen päiväkoti siirtyi kunnan käyttöön 1.8.2014. Päiväkotitilat tarvitsevat pikaista kunnostusta toisin kuin liitteessä 10 on esitetty (suunnittelumääräraha v. 2018 ja peruskorjaus v. 2019). Mahdollisiin sisäilmaongelmista aiheutuviin äkillisiin korjaustarpeisiin tulee varata riittävästi määrärahaa, jotta korjaukset voidaan toteuttaa heti ongelmien ilmaantuessa ja toiminta mm. päiväkodeissa ja kouluissa voi jatkua ilman, että henkilökunnan ja lasten terveys vaarantuu. Kirjasto- ja kulttuuripalveluiden osalta pääkirjaston perusparannukseen olisi haettavissa huomattavaa valtionavustusta, mikäli hanke pysyy vuodessa 2017. Pääkirjaston nykyinen kunto ja sisäilmatutkimukset puoltavat myös perusparannuksen mahdollisimman pikaista toteuttamista. Kirjaston tilat eivät enää vastaa nykyaikaiselle kirjastolle asetettuja vaatimuksia. Puolimatkan krouvin kahvilan kunto on niin huono, ettei sitä voida käyttää toimintaan, jos korjausta lykätään. Jos Nurmijärven monitoimitalohanke toteutuu, sivistystoimen toimialan käyttötalouteen tulee lisätä 750 000 euroa vuodesta 2017 alkaen. Tämä summa kattaa taiteen perusopetukselle jaettavat, nostetut avustukset ja sisäisen vuokran. Kalusto- ja irtaimistohankinnoista sivistyslautakunta esittää liitteen 13 mukaisen esityksen vuosille 2015-2019 kuntakehitystoimikunnan kautta kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle. Esityksessä on huomioitu teknisen lautakunnan lausunnolle lähettämä talonrakennuksen investointiohjelma. Esitys sisältää koulujen ja päiväkotien ATK- ja AV-välineet, sekä uusien ja peruskorjattujen tilojen osalta irtaimiston hankinnat. Perustelut päätöksen taloudellisille vaikutuksille sekä vaikutukset ym pä ris töön ja ilmastonmuutokseen:- Yritysvaikutusten arviointi:- Esitys: Sivistyslautakunta antaa kuntasuunnittelulautakunnalle esittelytekstin mukaisen lausunnon investointiohjelmasta v.2015-2019 sekä esittää liitteen mukaisen esityksen kalusto- ja irtaimistohankinnoista vuosille 2015-2019. Esityksen tueksi ovat liitteet 23 oppilasennuste, 24, oppilasennuste kylittäin, ja 25 varhaiskasvatuksen lasten määrän ennuste.

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2014 17 Sivistyslautakunta 67 11.09.2014 Sivistyslautakunta puoltaa monitoimitalon rakentamista investointiesityksen puitteissa, jos hanketta supistetaan ja monitoimitalon käyttöastetta nostetaan uusilla toimijoilla. Lisätietoja: Sivistystoimenjohtaja Tiina Hirvonen, puh. 040 317 4410 Päätös: Esitys hyväksyttiin. Päätökseen kuuluu liitteet 10, 11, 12, 13, 23, 24 ja 25.

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2014 18 Sivistyslautakunta 68 11.09.2014 KONSTINIEKKA 2014 SIVIS 68 Kulttuuriavustusmäärärahoista on varattu 2000 euroa Nurmijärven kunnan kulttuuripalkinto Konstiniekkaan. Kokouksessa päätetään vuoden 2014 Konstiniekan saaja. Kulttuuripalkinnon saaja julkistetaan Aleksis Kiven päivän konsertin yhteydessä Nurmijärven yhteiskoulun salissa 10.10.2014. Perustelut päätöksen taloudellisille vaikutuksille sekä vaikutukset ym pä ris töön ja ilmastonmuutokseen: Yritysvaikutusten arviointi: Esitys: Sivistyslautakunta päättää kulttuuripalkinto Konstiniekan saajasta. Nimi julkistetaan 10.10.2014. Päätös tulee julkiseksi 10.10.2014 jälkeen. Lisätietoja: Marke Vornanen, kulttuurijohtaja, puh. 040 317 2510 Päätös: Esitys hyväksyttiin. Päätös on julkinen 10.10.2014 jälkeen.

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2014 19 Sivistyslautakunta 69 11.09.2014 AVUSTUKSET SIVIS 69 Kulttuuriavustusten tavoitteena on luoda edellytyksiä tai teen harjoittamiselle ja harrastamisel le, laajentaa ja monipuolistaa paikallista kulttuuritarjontaa sekä vaalia paikallista kulttuuriperintöä ja tukea kotiseututyötä. Toimin nan vaikuttavuus, taiteellinen taso ja laatu huomioidaan avustusta myönnettäessä. Kulttuuriavustusta ei myönnetä pääosin liiketaloudelliseen, uskonnolliseen tai puoluepoliitti seen toimintaan tai tarkoitukseen (esim. tapahtumat tai julkaisut), ei myöskään suljettuihin tilaisuuksiin tai vuosijuhliin, irtaimen tai kiin teän omaisuuden hankintaan, kunnan muiden hallintokuntien tuke maan toimintaan eikä peruskoulutuk seen tai ammatilliseen koulu tukseen. Sitä ei myöskään myönnetä perusharrastustoimintaan, esiintymisasuihin, soitinhankintoihin tai esiintymismatkoihin. Avustukset on jaettu seuraaviin eri luokkiin: tuotantotuki, yhdis tysten vuokra-avustus, työskentelyapuraha, nuorten kulttuuris tipendi, kulttuuriperinnön vaaliminen ja kotiseututyö sekä ohjaa ja-avustus. Avustusmäärärahaa vuoden 2014 käyttösuunnitelmassa on 35 000 euroa, josta 2000 euroa on varattu kulttuuripalkinto Konstiniekkaan. Avustusten ensimmäinen hakuaika päättyi 31.3. ja huhtikuussa pidetyssä sivistyslautakunnan kokouksessa avustuksia jaettiin yhteensä 22 790 euroa. Toinen hakuaika päättyi 1.9. ja hakemuksia saapui määräaikaan mennessä 17 kpl. Myöhässä saapui yksi hakemus. Jaettavana on 10 210 euroa. Perustelut päätöksen taloudellisille vaikutuksille sekä vaikutukset ym pä ris töön ja ilmastonmuutokseen: Yritysvaikutusten arviointi: Esitys: Sivistyslautakunta myöntää alla mainitut avustukset ja näiden lisäksi 600 euron tunnustuspalkinnon Teatteri Pikku Kivelle. Klaukkalan Metsäkylän kyläyhdistys r.y. 450 -nukketeatteriesityksen järjestäminen Kumi Komori 1500 -joulukonserttien järjestäminen: esiintyjien palkkiot ja markkinointikulut Lauluyhtyeyhdistys Kivi r.y. 600 -joulukonsertin järjestäminen Rajamäen kirkossa: valmentajan palkkio ja tapahtuman markkinointi Mansikkamäki-ryhmä 860 -lastenteatteriesitysten tuottaminen:

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2014 20 Sivistyslautakunta 69 11.09.2014 esiintyjien matkakorvaukset ja markkinointikulut Meebu Lahdenpää 1700 -Stand Up -iltojen järjestäminen Teatteri Kino Juhassa: tilavuokrat ja tapahtumien markkinointi Mystica r.y. 600 -joulukonsertin järjestäminen Klaukkalan kirkossa: teosto- ja ilmoituskulut ja esiintyjien matkakulut Nurmijärvi-Seura r.y. 700 -Albin Koposen lääketehtaan muistolaatan valmistus ja pystytys Tero Puha 2000 -työskentelyapuraha taiteelliseen työskentelyyn Niko Saarinen 1200 -nuorten verkkopelitapahtuman järjestäminen: laitevuokrat ja tapahtuman markkinointi Seuraaville hakijoille ei myönnetä avustusta: Marika Lumme Nurmijärven Tanssi- ja Musiikkiyhdistys r.y. Eero Purhonen Heidi Roth Niko Saarinen Salla Sivula Tony Tynys/Shoelace Productions Työryhmä Hotelli Ihan Uus Perustelut ovat liitteessä (liite 14). Myönnettäväksi esitettävien avustusten ja tunnustuspalkinnon yhteissumma on 10 210 euroa. Lisätietoja: Marke Vornanen, kulttuurijohtaja, puh. 040 317 2510 Päätös: Esitys hyväksyttiin. Päätökseen kuuluu liite 14. Ritva Viitala-Aaltio poistui esteellisenä (intressijäävi) asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2014 21 Sivistyslautakunta 70 11.09.2014 PALVELUSETELI YKSITYISEN PÄIVÄHOIDON RAHOITUSVAIHTOEHTONA SIVIS 70 Laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä tuli voimaan 1.8.2009 (liite 15). Laki koskee myös päivähoitoa siitä huolimatta, että päivähoito on sivistystoimen alaista toimintaa ja kuuluu opetusministeriön alaisuuteen. Palvelusetelistä yksityisen päivähoidon rahoitusvaihtoehtona on myös Nurmijärvellä tehty valtuustoaloite (liite 16). Palveluseteli on yksi tapa järjestää kunnan vastuulle kuuluvia sosiaali- ja terveyspalveluja. Sillä tarkoitetaan palvelujen saajalle myönnettävää sitoumusta korvata palveluntuottajan antaman palvelun kustannukset kunnan ennalta määrittämään arvoon asti. Palvelusetelin tavoitteena on lisätä asiakkaan valinnan mahdollisuuksia, parantaa palvelujen saatavuutta, monipuolistaa palvelutuotantoa sekä edistää kuntien, elinkeinotoimen ja yksityisten palveluntuottajien yhteistyötä. Palveluseteli voi olla käyttäjileen samansuuruinen tai tulosidonnainen. Jatkuvassa palvelussa, kuten päivähoito, käytetään tulosidonnaista mallia. Esiopetus ei ole sosiaalihuoltolain mukaista toimintaa eikä siihen voida myöntää sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskevaa palvelusetelilain mukaista palveluseteliä. Perusopetuslaki sisältää säännökset oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna järjestettävästä maksuttomasta esiopetuksesta. Palveluseteli on saajalleen veroton etuus. Verottomuus edellyttää, että palveluseteli myönnetään selkeästi määriteltyihin palveluihin. Se on henkilökohtainen eikä siirrettävissä toiselle henkilölle. Samoin palveluseteli ei ole asiakkaalle suoraan maksettavaa rahaa, jonka käytön asiakas voisi määritellä. Palveluseteliä käytettäessä asiakkaan omavastuu ei myöskään oikeuta kotitalousvähennykseen. Arvonlisäverolain 37 :n mukaan veroa ei suoriteta sosiaalihuoltona tapahtuvasta palveluiden ja tavaroiden myynnistä. Laissa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä luetellaan tarkasti palvelusetelin eri osapuolten: kunnan, palveluntuottajan ja asiakkaan tehtävät ja velvollisuudet palvelusetelitapahtumassa. Laissa sanotaan myös, että kunnan tulee määrätä palvelusetelin arvo niin, että se on asiakkaan kannalta kohtuullinen ja linjassa muiden vastaavien palveluiden kustannusten kanssa. Palveluseteli maksetaan palveluntuottajalle 12 kuukaudelta.

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2014 22 Sivistyslautakunta 70 11.09.2014 Palvelusetelilainsäädännön ja palvelusetelin hallinnoinnin kautta kunnan työmäärä lisääntyy. Yksityisen hoidon tukea hallinnoi Kela ja palveluseteli on kokonaan kunnan hallinnoima. Palvelusetelin käyttöönotto lisää yhteistyötä yksityisten palveluntuottajien ja kunnan kesken. Kunnan valvonta ja ohjausvastuu myös lisääntyy. Siksi palvelusetelin käyttöönotto tarvitsee lisäresurssointia kunnissa. Palveluseteli on vaihtoehtoinen järjestelmä yksityisen hoidon tuen kanssa. Yksityisen hoidon tuki on valtakunnallinen lakisääteinen tuki, joka säilyy yhtenä vaihtoehtona edelleen. Palveluseteli ei ensi vaiheessa tule koskemaan Nurmijärvella yksityistä perhepäivähoitoa, joka toimii yksityisen hoidon ja yksityisen hoidon tuen kuntalisällä. On perusteltua, että yksityisen hoidon tuen kuntalisä Nurmijärvellä säilyy entisellään, kunnes nähdään pidemmällä aikavälillä palvelusetelipalvelun kehitys. Palveluseteli on asiakkaalle sosiaalisesti oikeudenmukaisempi kuin yksityisen hoidon tuki, koska siinä on toimittava asiakasmaksulain mukaan, esimerkiksi sisarusalennukset on annettava (liite 17). Tämän pykälän liitteessä laskelmia yksityisen hoidon tuen ja palvelusetelin eroista (liite 18). Yksityisen päivähoidon järjestämistavat ja tukimuodot Päivähoito on yhteiskunnan järjestämää, valvomaa ja tukemaa palvelua, jonka tarkoituksena on edistää lapsen tasapainoista kasvua, kehitystä ja oppimista. Päivähoito on joko yksityistä tai kunnallista.yksityinen päivähoito on on yksityisen palveluntuottajan tuottamaa päivähoitoa, jonka tuottajina voivat olla liiketoimintaa harjoittavat yritykset, yhdistykset ja muut ns. kolmannen sektorin toimijat. Yksityisen päivähoidon valvontaa säätelee laki yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta (liite 19). Lain tarkoituksena on turvata asiakkaan asema ja varmistaa yksityisten sosiaalipalvelujen laatu. Myös päivähoitolaki ja -asetus säätelevät yksityistä päivähoitoa (liite 20 ja 21). Näissä säädetään mm. yksityisen päivähoitotuottajan ilmoitusvelvollisuudesta, kunnan tarkastusvelvollisuudesta koskien sitä, että päivähoitopaikka ja sielä annettava hoito vastaavat päivähoidolle asetettuja terveydellisiä ja muita vaatimuksia. Jokaisesta uudesta yksityisestä päivähoidon tuottajasta kunta lähettää tiedot myös Aluehallintovirastoon. Kunta voi ostaa yksityisen päivähoidon palveluntuottajalta

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2014 23 Sivistyslautakunta 70 11.09.2014 ostopalveluna tai perheet voivat saada alle kouluikäisen lapsen päivähoidon järjestämiseen yksityisen hoidon tukea ja useissa kunnissa siihen kuuluvaa yksityisen hoidon tuen kuntalisää. Ostopalvelutoiminnassa kunta kilpailuttaa toimijat ja sen jälkeen ostaa palveluntuottajalta koko palvelutuotannon. Yksityisen hoidon tuen perheet hakevat Kansaneläkelaitokselta, joka laskuttaa sen kuukausittain kunnalta. Yksityisen hoidon tuki koostuu hoitorahasta ja tulosidonnaisesta hoitolisästä.useilla kunnilla on sen tukena tulosidonnainen kuntalisä, joka Nurmijärvellä muistuttaa seteliä mm. sen arvon määrittämisessä. Yksityisen hoidon tuki on laajin tukimuoto, koska sillä perhe voi järjestää lastensa hoidon myös palkkaamalla hoitajan kotiin. Tällä hetkellä nurmijärveläisten lasten vanhemmilla on lakiin perustuva subjektiivinen oikeus valita lapselleen kunnan järjestämä hoitopaikka tai järjestää päivähoito lasten kotihoidon tai yksityisen hoidon tuella. Kuntaliiton vuonna 2014 tekemän tutkimuksen mukaan päivähoidon palveluseteliä käyttävien kuntien määrä on kasvanut merkittävästi. 38 (13 %) kuntaa ilmoitti, että palveluseteli on käytössä ja 24 kuntaa vastanneista ilmoitti, että palveluseteli on suunnitteilla. Palvelusetelilaissa säädetään tarkasti myös valvontaa koskevat vastuut. Palvelusetelijärjestelmä perustuu kolmen osapuolen, kunnan, asiakkaan ja palveluntuottajan väliseen yhteistyöhön. Kunnan tehtävät palvelusetelijärjestelmässä - päättää palvelusetelin käyttöönotosta ja sen kattohinnasta - resurssoi palveluseteliin sen tarvitseman euromäärän - hyväksyy palveluntuottajat hyväksymiensä kriteerien pohjalta - myöntää palvelusetelin, selvittää asiakkaan tarpeen ja setelin käyttötarkoituksen ja määrittää palvelusetelin voimassaolon ja sen arvon. - opastaa asiakasta palvelusetelin käytöstä (informointivelvollisuus) - tiedottaa asikkaalle palveluntuottajista ja palvelun sisällösta - pitää rekisteriä palveluntuottajista esillä asiakkaita varten - pitää rekisteriä asiakkaista (rekisterinpitovelvollisuus) - valvoo yksityisen palveluntuottajan toimintaa yhdessä Aluehallintoviraston kanssa - tekee sääntökirjan toiminnan tueksi - määrittää asiakkaan tulotietojen pohjalta asiakkaan saaman palvelusetelin arvon - tekee päätöksen asiakkaalle tulosidonnaisesta palvelusetelistä - maksaa palveluntuottajalle kuukausittain palvelusetelin arvon

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2014 24 Sivistyslautakunta 70 11.09.2014 Asiakkaan vastuut palvelusetelijärjestelmässä - ottaa yhteyttä kuntaan päivähoidon tarpeestaan tai hakee kunnalta päivähoitopaikkaa yksityiseen päiväkotiin - valitsee kunnan tarjoamista palveluvaihtoehdoista palvelusetelin - antaa palvelusetelin myöntämiseen tarvittavat tiedot (tulotiedot esimerkiksi) - valitsee palveluntuottajan - tekee sopimuksen kunnan hyväksymän palveluntuottajan kanssa - maksaa palvelun omavastuuosuuden eli päivähoitomaksun palveluntuottajalle Asiakkaalla on aina oikeus kieltäytyä heille tarjotusta palvelusetelistä. Asiakas ei voi vaatia palveluseteliä. Asiakas voi vaihtaa hoitopaikkaa. Voi tehdä tarvittaessa muistutuksen tai kantelun huonosta palvelusta. Palveluntuottajan tehtävät palvelusetelijärjestelmässä - täyttää palvelusetelilain yleiset ehdot ja päivähoitolain ja -asetuksen edellytykset ja toimittaa niistä kunnalle kirjalliset todisteet - tekee ilmoituksen kunnalle aloittamastaan toiminnasta - tekee asiakkaan kanssa sopimuksen palvelusta ja toimittaa sen kunnalle - tarkistaa palvelusetelin voimassaolon ja sisällön - tuottaa palvelusetelipäätöksessä määritellyn palvelun - raportoi kunnalle sovitulla tavalla - kunnan plaveluntuottajalta pyytämät toimintaa koskevat raportit esimerkiksi - toimii lakien ja asetusten mukaisesti - toimii kunnan ohjeiden mukaisesti - lähettää kuukausittain tiedon hoidossa olevista lapsista ja heidän hoitopäivistään - laskuttaa kuntaa - laskuttaa asiakkaalta omavastuuosuuden Sääntökirjassa kuvataan tarkemmin kunkin tahon vastuut. Palveluseteli on käytössä mm. Oulussa, Kuopiossa, Tampereella, Jyväskylässä, Pirkkalassa, Ylöjärvellä Turussa ja Vantaalla ja useissa pienemmissä kunnissa. Tällä hetkellä palveluseteli ei ole käytössä missään Keski-Uudenmaan kunnista. Palvelusetelin suurimmat arvot eli kattohinnat vaihtelevat suuresti eri puolella Suomea riippuen alueen kustannustasosta. Oulussa päiväkotihoidon 3-6 -vuotiaan kokopäivälapsen palvelusetelin arvo on 761,20 euroa ja Vantaalla 810 euroa. Palvelusetelin arvoa tarkistetaan indeksikorotuksella kahden vuoden välein ja uusi arvo astuu voimaan aina uuden toimintakauden alusta 1.8.

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2014 25 Sivistyslautakunta 70 11.09.2014 Nurmijärvellä palvelusetelin käyttöönottoa on valmisteltu yhdessä yksityisten palveluntuottajien kanssa. Tällä hetkellä Nurmijärvellä olevat palveluntuottajat ovat kiinnostuneita palvelusetelitoiminnasta. Kaikki palveluntuottajat eivät kuitenkaan välttämättä tule valituiksi palvelusetelipäiväkodeiksi. Myöskään yksityinen perhepäivähoito ei ensi vaiheessa tule mukaan palvelusetelitoimintaan. Asiakkaalla on myös aina mahdollisuus valita niin halutessaan yksityisen hoidon tuki.siksi yksityisen hoidon tuen kuntalisää ei voi poistaa. Nurmijärvellä setelin arvoksi/kattohinnaksi 3-5 -vuotiaalle kokopäivähoitoiselle lapselle esitetään 810 euroa. Tästä summasta johdetaan kertoimilla muut arvot. Alle 3-vuotiaan kokopäivälapsen setelin arvoksi saadaan kertoimella 1,5 1215 euroa. Nurmijärven omat kunnallisen päivähoidon myyntihinnat muille kunnille ovat: * yli 3-vuotias kokopäivälapsi 1004 * alle 3-vuotias kokopäivälapsi 1548 Hinnat on saatu vuoden 2013 tilipäätöksestä. Palvelusetelin sääntökirjassa tarkennetaan eri hoitoaikojen kattohinnat, kriteerit palveluntuottajien valinnalle ja muut kunnan määräämät asiat.sääntökirja tuodaan myöhemmin sivistyslautakuntaan hyväksyttäväksi. Talousarvioon varataan vuodelle 2015 viidelle kuukaudelle 250000 euroa palvelusetelitoiminnalle. Varhaiskasvatuksen Effica-hallintajärjestelmään ostettavalle setelin hallinnointipalikalle varataan talousarvioon 15000 euroa. Henkilöstölisäystä setelin hallinnointiin ei tarvita vaan työ hoidetaan olemassa olevalla henkilöstöllä toimenkuvia muuttamalla. Palvelusetelityö etenee kunnassa seuraavasti: * kun palveluseteli on hyväksytty yhtenä yksityisen päivähoidon rahoitusvaihtoehtona, tuodaan syksyn 2014 aikana lautakunnalle hyväksyttäväksi sääntökirja, jossa on tarkemmin kirjattuna palvelusetelin eri osapuolten vastuut ja kriteerit palveluntuottajien valinnalle. * kevään 2015 aikana valitaan avoimella hakumenettelyllä kriteereihin nojaten palvelusetelituottajat * kevään 2015 aikana informoidaan vanhempia * kevään 2015 aikana tehdään työtehtävien jako setelin hallinnoimiseksi * kevään 2015 aikana tehdään yksityisen palvelusetelituottajien nettisivut * raportoidaan lautakunnalle syksyn 2015 aikana, miten palvelusetelitoiminta on kehittynyt.

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2014 26 Sivistyslautakunta 70 11.09.2014 Perustelut päätöksen taloudellisille vaikutuksille sekä vaikutukset ym pä ris töön ja ilmastonmuutokseen:palveluseteli lisää yksityisen hoidon kustannuksia, koska se on tasoltaa korkeampi kuin yksityisen hoidon tuki ja sen kuntalisä. Yksityisen päivähoitotoiminnan lisäännyttyä, voidaan omaa kunnallista toimintaa supistaa.tällä hetkellä tulevaan talousarvioesitykseen on varattu palvelusetelitoimintaan 250000 euroa. Yritysvaikutusten arviointi: tulee lisäämään varhaiskasvatuksen yritystoimintaa kunnassa. Esitys: Sivistyslautakunta esittää kunnanhallitukselle, että yksityisen päivähoidon päiväkotitoiminnan järjestämiseen hyväksytään palvelusetelin käyttö. Sivistyslautakunta esittää kunnanhallitukselle, että se antaa lautakunnalle oikeuden hyväksyä palvelusetelin sääntökirjan myöhemmin syksyn 2014 aikana. Lisätietoja: Leena Laine, varhaiskasvatuspäällikkö, p. 0403172201 Päätös: Esitys hyväksyttiin. Päätökseen kuuluu liitteet 16, 17, 18, 19, 20 ja 21.

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2014 27 Sivistyslautakunta 71 11.09.2014 KOULUJEN JOHTOKUNTIEN PÖYTÄKIRJAT JA VIRANHALTIJAPÄÄTÖKSET 711/12.00.01.00/2014 SIVIS 71 Kuntalain mukaan sivistyslautakunta tai lau ta kun nan pu heen joh taja voi ottaa lautakunnan kä sit te lyyn asian, jo ka on kun ta lain no jalla siirretty lautakunnan alai sen vi ran haltijan toi mi val taan ja jossa asianomainen vi ranhaltija on teh nyt päätöksen, ellei kun nan hallitus, kunnan hallituksen puheejoh taja tai kunnanjoh taja ole il moittanut asian ottamisesta kunnanhalli tuk sen käsittelyyn. Lautakunnan käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa yksilöön kohdistuvia opetustoimen asioita. Koululautakunta on lisäksi 19.10.1995 :ssä 65 rajannut otto-oikeuden ulkopuolelle päätöksessä tarkemmin määrätyt asiat. Sivistystoimenjohtajan, hallintopäällikön, opetuspäällikön, varhaiskas va tus päälli kön, kirjastonjohtajan, kulttuurijohtajan ja kul je tussuun nit te li jan pää tök set ajalta 21.8. - 10.9.2014 ovat ko kouk sessa näh tävil lä. Sivistyslautakunnalle on toimitettu seuraavat koulujen johtokuntien pöytäkirjat: - Nukarin koulun johtokunta 18.8.2014 - Kivenpuiston koulun johtokunta 1.9.2014 - Karhunkorven koulun johtokunta 1.9.2014 Perustelut päätöksen taloudellisille vaikutuksille sekä vaikutukset ym pä ris töön ja ilmastonmuutokseen: Esitys: Sivistyslautakunta merkitsee tie dok si ko kouk sessa näh tä villä ole vat viranhaltijapäätökset ajalta 21.8. - 10.9.2014 sekä koulujen johtokuntien pöytäkirjat ja to teaa, ett ei se ota kä sit te lyyn sä em. pää töksiä. Lisätietoja: hallintopäällikkö Kirsi Hyvämäki, puh. 040 317 2400 Päätös: Esitys hyväksyttiin.

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2014 28 Sivistyslautakunta 72 11.09.2014 ILMOITUSASIAT 715/02.05.01.00/2014 SIVIS 72 a. Alueelliset koulupiiri- ja koulukuljetuskeskusteluillat järjestetään 29.9. Klaukkalassa (Syrjälän koulu), 1.10. kirkonkylässä (Lukkarin koulu) ja 2.10. Rajamäellä (Rajamäen yläaste ja lukio). b. OKM on myöntänyt Nurmijärven kunnalle valtion erityisavustusta pedagogiseen ICT-ohjaukseen perusopetuksessa 37 400 euroa vuosille 2014-2016 (liite 22). Perustelut päätöksen taloudellisille vaikutuksille sekä vaikutukset ym pä ris töön ja ilmastonmuutokseen: Esitys: Merkitään tiedoksi. Kohdan b-osalta tyydytään päätökseen. Lisätietoja: hallintopäällikkö Kirsi Hyvämäki, puh. 040 3172400 Päätös: Esitys hyväksyttiin. Päätökseen kuuluu liite 22.

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2014 29 Sivistyslautakunta 73 11.09.2014 KEHITYS- JA KESKUSTELUASIAT SIVIS 73 Keskusteltiin alueellisista keskusteluilloista koskien koulukuljetuksia ja oppilaaksiottoalueita. Perustelut päätöksen taloudellisille vaikutuksille sekä vaikutukset ym pä ris töön ja ilmastonmuutokseen: Yritysvaikutusten arviointi:

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2014 30 Sivistyslautakunta MUUTOKSENHAKU 1. OIKAISUVAATIMUS Muutosta 62, 63 ja 69 :issä tehtyihin päätöksiin voi hakea Nurmijärven sivistyslautakunnalta kir jal li sella oikaisuvaatimuksella, joka on toi mi tet tava Nurmijärven kunnanviras ton kir jaamoon viimeistään ennen kunnan vi raston aukioloajan päättymistä nel jänte nätoista (14) päivänä päätöksen tiedok sisaan nista. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä asianosainen ja kunnan jäsen. 64, 65, 66, 67, 70, 71, 72 ja 73 :istä ei voi tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätökset koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. 2. VALITUSOSOITUS Muutosta :issä tehtyihin päätöksiin voi hakea Helsingin hallinto-oikeudelta kirjallisella valituksella (kunnallisvalitus), joka on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään ennen viraston aukioloajan päättymistä kolmantenakymmenentenä (30) päivänä tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta vain se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen. Mikäli päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa päätökseen hakea muutosta asianosainen ja kunnan jäsen. 62, 63 ja 69 :istä ei saa valittaa, koska päätöksestä tehdään ensimmäisessä vaiheessa 1. kohdan mukaisesti oikaisuvaatimus. 64, 65, 66, 67, 70, 71, 72 ja 73 :istä ei saa valittaa, koska päätökset koskevat vain valmistelua tai täytäntöön panoa. OHJEITA MUUTOKSENHAUSTA Oikaisuvaatimus-/valituskirjelmä Oikaisuvaatimus/valitus on tehtävä kirjallisesti ja siinä on ilmoitettava: 1) valittajan nimi, ammatti ja postiosoite (asiamiehen osalta vastaavat tiedot); 2) päätös, johon haetaan muutosta; 3) miltä osin päätökseen haetaan muutosta ja muutos, jota siihen vaaditaan tehtäväksi; sekä 4) muutosvaatimuksen perusteet. Kirjelmä on vaatimuksen tekijän itsensä tai hänen valtuuttamansa asia miehen allekirjoitettava ja siihen on liitettävä päätös, johon haetaan muutosta sekä selvitys siitä, mistä päivästä oikaisuvaatimuksen/valituksen tekemisen aika seuraavassa todetun mukaisesti lasketaan. Oikaisuvaatimus-/valitusaika

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2014 31 Oikaisuvaatimus- ja valitusaika lasketaan tiedoksisaannista. Asianosaiselle (se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa) lähetetään päätöstä koskeva pöytäkirjanote erikseen tiedoksi kirjeellä. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäville. Oikaisuvaatimuksen/valituksen toimittaminen muutoksenhakuviranomaiselle Oikaisuvaatimus- tai valituskirjelmä on muutoksenhakijan itsensä tai hänen valtuutta mansa asiamiehen toimitettava taikka postitse lähetettävä oikaisuvaatimus- tai valitusviranomaisen kirjaamoon ennen valitusajan päättymistä. Oikeudenkäyntimaksu Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetun lain (701/93) 3 :n nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksua hallinto-oikeudessa 97 euroa. Muutoksenhakuviranomaisten osoitteet Nurmijärven sivistyslautakunta Katuosoite: Keskustie 2, 01900 Nurmijärvi Postiosoite: PL 37, 01901 Nurmijärvi Helsingin hallinto-oikeus Katuosoite: Radanrakentajantie 5, 00520 Helsinki Sähköposti: helsinki.hao@oikeus.fi