KUORMA-AUTON RENKAAT HINNASTO, voimassa lähtien
|
|
- Väinö Saaristo
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KUORMA-AUTON RENKAAT 2018 HINNASTO, voimassa lähtien
2 EU-rengasmerkintä tuli voimaan uusi EU-rengasmerkintä, jolla edistetään turvallisempaa, taloudellisempaa ja ympäristöystävällisempää tieliikennettä Euroopassa. Uudet merkinnät kertovat renkaan suorituskyvyn kolmella tärkeällä alueella: märkäpito, vierintämelu ja vierintävastus. EU-rengasmerkintä Polttoainetehokkuuden taso 7 tasoa, joista G on matalin ja A on korkein tehokkuus Ajoneuvojen ja olosuhteiden välillä voi olla eroja, mutta tasojen G ja A välinen ero rengassarjaa kohti voi merkitä jopa 20* prosentin eroa polttoaineen kulutuksessa. B B Märkäpidon taso 7 tasoa, joista G on heikoin ja A paras Ajoneuvojen ja olosuhteiden välillä voi olla eroja, mutta jarrutettaessa tasojen G ja A välinen ero rengassarjaa kohti voi merkitä jopa 30% lyhyempää jarrutusmatkaa*. 1222/ C1 72 db Vierintämelu Desibeleinä (db) ilmoitetun vierintämeluarvon lisäksi kuviossa on ääniaalloilla merkittynä meluarvon suhde EU:n tuleviin raja-arvoihin. Kolme mustaa ääniaaltoa merkitsee sitä, että meluarvo on tulevaa raja-arvoa korkeampi, kaksi mustaa ääniaaltoa sitä, että arvo on välillä tuleva rajaarvo -3 db, ja yksi musta ääniaalto sitä, että arvo on yli 3 db alempi kuin tuleva raja-arvo. Renkaan vierintämelu ei korreloi ajoneuvon sisämelun kanssa. Vaikka uusiin rengasmerkintöihin sisältyvät tiedot ovat tärkeitä, ne eivät kerro koko totuutta Bridgestonerenkaiden kokonaisvaltaisesta suorituskyvystä, käyttöiästä ja käyttäjätyytyväisyydestä. Uusia renkaita ostettaessa on edellä mainittujen kolmen peruskriteerin lisäksi otettava huomioon muitakin merkittäviä seikkoja. EU-rengasmerkintä ei kerro renkaan talvipidosta mm. jäällä tai lumella, mikä on huomioitava ostettaessa talvipintoja. Bridgestone-renkaat kestävät pitkään merkintöjen arvoista riippumatta. Kun valitset oikean renkaan kuhunkin käyttötarkoitukseen ja kullekin akselille, varmistat että ajaminen on vieläkin turvallisempaa ja taloudellisempaa. Renkaiden asianmukainen huolto on keskeisen tärkeää renkaiden suorituskyvyn maksimoimiseksi: Rengaspaineella on merkittävä vaikutus polttoaineen kulutukseen ja renkaan käyttöikään. Kun paine pidetään oikeana, suorituskyky pysyy huipputasolla. Bridgestone-renkaiden erinomainen pinnoitettavuus pidentää niiden kokonaiskäyttöikää ja suorituskykyä ja alentaa kaluston käyttökustannuksia entisestään. Bridgestone-rungot on tehty kestämään ja sopimaan täydellisesti erittäin edistykselliseen Bandag-pinnoitusprosessiin. Muut seikat: Ajoneuvon ominaisuudet (ikä, ilmanvastus), ajoneuvon huolto ja akselien oikea suuntaus Ajotapa Lisää pitoa tilanteissa, joissa tarvitaan parempaa hallintaa ja käsiteltävyyttä 2 * Perustuvat testiolosuhteisiin, jotka on määritelty asetuksessa EC 1222/2009 ja EC Impact Assessment SEC(2008)2860
3 BRIDGESTONE MAANTIE 4-6 H-STEER 5 H-STEER 2 5 R249 ECOPIA, R249 EC. Evo 5 R294 5 H-DRIVE 5 H-DRIVE 2 5 M749 Ecopia 5 M729 5 M730 5 H-TRAILER 5 H-TRAILER 2 6 R187 6 R166 6 R168 6 R168 PLUS 6 R164 6 M840 6 M852 6 M748 6 PAIKALLISAJO/ JAKELULIIKENNE 8-9 R-STEER/ R-STEER PLUS 8 R-STEER 2 8 R227 8 R297, R297 Evo 8 R-DRIVE 8 R-DRIVE PLUS 9 R-DRIVE 2 9 M729 9 M788 9 M716 9 M840 9 TIE/MAASTO M-STEER 10 M-DRIVE 11 M-TRAILER 11 M M M748, M748 Evo 11 MAASTO 11 L355, L355 Evo 11 L317, L317 Evo 11 TALVI W M REGIONAL WINTER DRIVE NORDIC DRIVE W VSX 13 KAUPUNKIBUSSIT JA LINJA-AUTOT U-AP1 15 R W M R173 Greatec 15 BANDAG & BRIDGESTONE PINNOITUKSET MAANTIEAJO M749 ECOPIA 20 PAIKALLISAJO/JAKELU M729 EVO 21 R-Drive BDR-HT4 22 BDR-ASD 22 BT MS 22 BDLT 22 BDR-AS 22 R BTR-WB 22 BTR-SA, BTR-SA s 22 BTR, BTR (E) 22 BRR-UWB 23 BRR 23 BTA 23 TIE/MAASTO BDM1 25 BRM1 25 BTM-WB 25 L355 (E) 25 M748 (E) 25 MAASTO 26 LGT 26 RLDU 26 TALVIAJO W SIT 27 BDR-W 27 BDR-W+ 28 BDR-HG 28 M M KAUPUNKIAJO 29 U-AP1 29 BDU2 29 BDR-C 29 R PROTREAD 30 YHTEYSTIEDOT 36 FRT MERKINTÄ 32 MYYNTI- JA TOIMITUSEHDOT 33 SOVELTUVUUSTAULUKOT FIRESTONE MAANTIE 17 FS FS FS FD FD FD FT TSP MAANTIE/MAASTO 18 FS UT3000 Plus 18 FD SAT3000 Plus 18 FT TMP
4 BRIDGESTONE Maantie Ecopia H-Steer 001 R249 R249 EVO Ecopia H-Drive 001 M749 M729 M730 R294 R187 Ecopia H-TRAILER 001 R168 R168 PLUS R164 * R166 II 4
5 Bridgestone maantieajo Hinnasto Tuotenumero / Artikel nr Rengaskoko / Dimension LI/SS Pintamalli / BRIDGESTONE - MAANTIEAJO HINNASTO EUR Alv 0% EU-rengasmerkintä** EUR Alv 24% Melu db ETURENKAAT H-STEER /80 R L H-STEER 653,00 809,72 C C /60 R L H-STEER 701,00 869,24 C C /70 R L H-STEER 682,00 845,68 B C /80 R L H-STEER 688,00 853,12 C C /55 R K H-STEER 711,00 881,64 C C 71 2 H-STEER 2 UUTUUS! /70 R L H-STEER 2 703,00 871,72 Tulossa 09/2018 ilm.myöh /80 R L H-STEER 2 709,00 879,16 Tulossa 10/2018 ilm.myöh /55 R K H-STEER 2 733,00 908,92 Tulossa 07/2018 ilm.myöh /65 R K H-STEER 2 727,00 901,48 Tulossa 09/2018 ilm.myöh R249 ECOPIA /70 R M R249 Ecopia 611,00 757,64 M+S merkintä C C /60 R L R249 Ecopia 670,00 830,80 D C /80 R M R249 Ecopia 670,00 830,80 M+S merkintä C C /70 R M R249 Ecopia 607,00 752,68 D C /70 R M R249 Ecopia 670,00 830,80 M+S merkintä C B /70 R L R249 Ecopia EVO 670,00 830,80 D C /80 R M R249 Ecopia 697,00 864,28 M+S merkintä C C /50 R L R249 Ecopia EVO 759,00 941,16 D C /55 R K R249 Ecopia 727,00 901,48 D C /65 R K R249 Ecopia 706,00 875,44 M+S merkintä C B 74 3 R /70 R M R ,00 700,60 M+S merkintä D C /80 R M R ,00 773,76 E C 71 2 VETORENKAAT H-DRIVE /60R L H-DRIVE 667,00 827,08 M+S & 3PMSF C D /80 R L H-DRIVE 653,00 809,72 M+S & 3PMSF C C /60 R L H-DRIVE 701,00 869,24 M+S & 3PMSF C C /70 R L H-DRIVE 682,00 845,68 M+S & 3PMSF B C /80 R L H-DRIVE 688,00 853,12 M+S & 3PMSF C C 70 1 H-DRIVE 2 UUTUUS! /70 R L H-DRIVE 2 703,00 871,72 Tulossa 09/2018 ilm.myöh /80 R L H-DRIVE 2 709,00 879,16 Tulossa 09/2018 ilm.myöh M749 ECOPIA /80 R M M749 Ecopia 670,00 830,80 M+S & 3PMSF D C /45 R L M749 Ecopia 717,00 889,08 M+S & 3PMSF E D /70 R M M749 Ecopia 670,00 830,80 M+S & 3PMSF D B /80 R M M749 Ecopia 697,00 864,28 M+S & 3PMSF D C 75 3 M /70 R M M ,00 716,72 M+S & 3PMSF E C /80 R M M ,00 766,32 M+S & 3PMSF E C /70 R M M ,00 752,68 M+S & 3PMSF F C /70 R M M ,00 803,52 M+S & 3PMSF E C /80 R M M ,00 803,52 M+S & 3PMSF E C 78 3 M /80 R M M ,00 766,32 M+S & 3PMSF F C /70 R M M ,00 803,52 M+S & 3PMSF F C /80 R M M ,00 803,52 M+S & 3PMSF F C 75 3 PERÄVAUNUN RENKAAT H-TRAILER /55 R K H-TRAILER 695,00 861,80 B C /65 R K H-TRAILER 667,00 827,08 B B 68 1 ** EU-rengasmerkinnän meluluokitus: 1= 2= 3= * FRT-merkittyjä kuorma-auton renkaita suositellaan käytettävän ainoastaan perävaunuissa, ei etu- tai vetoakselilla. Bridgestone suosittelee käyttämään FRT-merkittyjä kuorma-auton renkaita ainoastaan perävaunuissa, ei etu- tai vetoakselilla. Bridgestonea tai sen yhteistyökumppaneita ei voi vahingon sattuessa pitää vastuullisena, jos FRT-merkittyä rengasta on vastoin Bridgestonen suosituksia käytetty etu- tai vetoakselilla, ellei vahinko johdu Bridgestonen tai sen yhteistyökumppanin virheestä. 5
6 BRIDGESTONE - MAANTIEAJO HINNASTO Tuotenumero / Artikel nr Rengaskoko / Dimension LI/SS Pintamalli / EUR Alv 0% EU-rengasmerkintä** EUR Alv 24% Melu db H-TRAILER 2 UUTUUS! /45 R K H-TRAILER 2 826, ,24 Tulossa 07/2018 ilm.myöh /55 R K H-TRAILER 2 716,00 887,84 Tulossa 09/2018 ilm.myöh /65 R K H-TRAILER 2 688,00 853,12 Tulossa 09/2018 ilm.myöh R-TRAILER 2 UUTUUS! /65 R J R-TRAILER 350,00 434,00 Tulossa 10/2018 ilm.myöh /75 R J R-TRAILER 369,00 457,56 Tulossa 09/2018 ilm.myöh /75 R J R-TRAILER 380,00 471,20 Tulossa 09/2018 ilm.myöh /70 R J R-TRAILER 409,00 507,16 Tulossa 09/2018 ilm.myöh /70 R J R-TRAILER 409,00 507,16 Tulossa 10/2018 ilm.myöh /70 R J R-TRAILER 452,00 560,48 Tulossa 09/2018 ilm.myöh R R J R ,00 455,08 M+S D C /65 R J R ,00 420,36 M+S & 3PMSF D C /75 R J R ,00 442,68 M+S & 3PMSF D C /75 R J R ,00 455,08 M+S C C /70 R J R ,00 489,80 M+S C C /70 R J R ,00 531,96 M+S D C /70 R J R ,00 541,88 M+S & 3PMSF D B /70 R J R ,00 689,44 M+S C C /55 R K R ,00 841,96 M+S C B /65 R K R168 PLUS 667,00 827,08 M+S C B 70 1 R /65 R K R ,00 793,60 M+S C C /65 R K R , ,12 M+S C D /65 R K R , ,68 M+S C C 70 1 M840/M /70 R J M ,00 483,60 M+S & 3PMSF E C /70 R K M ,00 716,72 M+S E C 70 1 M /65 R K M ,00 837,00 M+S C B /65 R K M , ,28 M+S D D /65 R K M , ,08 M+S C D 71 2 R R J R ,00 396,80 E C R L R ,00 546,84 M+S C B 68 1 R /50 R J R ,00 866,76 M+S D C 73 2 ** EU-rengasmerkinnän meluluokitus: 1= 2= 3= 6
7 BRIDGESTONE Paikallisajo/jakeluliikenne R-STEER 001 R297 R297 Evo M788 R227 R-DRIVE 001 M729 M730 M716 M840 7
8 Bridgestone paikallisajo/jakeluliikenne Hinnasto BRIDGESTONE - PAIKALLISAJO/JAKELULIIKENNE HINNASTO EU-rengasmerkintä** Tuotenumero / Artikel nr Rengaskoko / Dimension LI/SS Pintamalli / EUR Alv 0% EUR Alv 24% Melu db ETURENKAAT R-STEER / R-STEER PLUS /80 R M RS1Plus 666,00 825,84 M+S ilm.myöh /60 R L R-STEER 702,00 870,48 M+S & 3PMSF D C /70 R L RS1Plus 684,00 848,16 M+S ilm.myöh /80 R L RS1Plus 689,00 854,36 M+S ilm.myöh /65 R K RS1Plus 698,00 865,52 M+S C B /65 R K RS1Plus EVO 735,00 911,40 M+S ilm.myöh R-STEER 2 UUTUUS! /75 R R-STEER 2 288,00 357,12 Tulossa 09/2018 ilm.myöh /75 R M R-STEER 2 299,00 370,76 M+S & 3PMSF C C /75 R M R-STEER 2 328,00 406,72 M+S & 3PMSF ilm.myöh /75 R R-STEER 2 357,00 442,68 M+S & 3PMSF ilm.myöh /70 R M R-STEER 2 387,00 479,88 M+S & 3PMSF ilm.myöh /70 R R-STEER 2 430,00 533,20 Tulossa 07/2018 ilm.myöh /70 R R-STEER 2 410,00 508,40 Tulossa 09/2018 ilm.myöh /70 R M R-STEER 2 419,00 519,56 M+S & 3PMSF ilm.myöh /70 R M R-STEER 2 485,00 601,40 Tulossa 07/2018 ilm.myöh R /75 R M R ,00 345,96 M+S D C /75 R M R ,00 358,36 M+S & 3PMSF D C /75 R M R ,00 394,32 M+S D C /75 R M R ,00 429,04 M+S C C /70 R M R ,00 463,76 M+S D C /70 R M R ,00 515,84 M+S D C /70 R M R ,00 492,28 M+S D C /70 R M R ,00 504,68 M+S D B /70 R M R ,00 581,56 M+S D B /70 R M R ,00 755,16 M+S D B 71 2 R R L R ,00 670,84 M+S E C R L R ,00 792,36 M+S D B R L R ,00 827,08 M+S D B /70 R K R ,00 714,24 M+S D C /80 R M R ,00 763,84 M+S D B /70 R M R ,00 801,04 M+S D B /70 R L R297 EVO 680,00 843,20 M+S D C /80 R M R ,00 801,04 M+S D B 73 2 VETORENKAAT R-DRIVE /60 R L R-DRIVE 670,00 830,80 M+S & 3PMSF E C /80 R M R-DRIVE 666,00 825,84 M+S & 3PMSF D C /60 R L R-DRIVE 702,00 870,48 M+S & 3PMSF E D /70 R L R-DRIVE 684,00 848,16 M+S & 3PMSF D C /80 R L R-DRIVE 689,00 854,36 M+S & 3PMSF D C 75 2 * FRT-merkittyjä kuorma-auton renkaita suositellaan käytettävän ainoastaan perävaunuissa, ei etu- tai vetoakselilla. Bridgestone suosittelee käyttämään FRT-merkittyjä kuorma-auton renkaita ainoastaan perävaunuissa, ei etu- tai vetoakselilla. Bridgestonea tai sen yhteistyökumppaneita ei voi vahingon sattuessa pitää vastuullisena, jos FRT-merkittyä rengasta on vastoin Bridgestonen suosituksia käytetty etu- tai vetoakselilla, ellei vahinko johdu Bridgestonen tai sen yhteistyökumppanin virheestä. ** EU-rengasmerkinnän meluluokitus: 1= 2= 3= 8
9 BRIDGESTONE - PAIKALLISAJO/JAKELULIIKENNE HINNASTO Tuotenumero / Artikel nr Rengaskoko / Dimension LI/SS Pintamalli / EUR Alv 0% EUR Alv 24% EU-rengasmerkintä** R-DRIVE PLUS UUTUUS! /80 R M RD1 Plus 666,00 825,84 M+S & 3PMSF ilm.myöh /70 R L RD1 Plus 684,00 848,16 M+S & 3PMSF ilm.myöh /80 R L RD1 Plus 689,00 854,36 M+S & 3PMSF ilm.myöh R-DRIVE 2 UUTUUS! /75 R M R-DRIVE 2 288,00 357,12 Tulossa 09/2018 ilm.myöh /75 R M R-DRIVE 2 328,00 406,72 M+S & 3PMSF ilm.myöh /75 R M R-DRIVE 2 357,00 442,68 M+S & 3PMSF ilm.myöh /70 R M R-DRIVE 2 387,00 479,88 M+S & 3PMSF ilm.myöh /70 R M R-DRIVE 2 430,00 533,20 Tulossa 07/2018 ilm.myöh /70 R M R-DRIVE 2 410,00 508,40 Tulossa 09/2018 ilm.myöh /70 R M R-DRIVE 2 419,00 519,56 M+S & 3PMSF ilm.myöh /70 R M R-DRIVE 2 485,00 601,40 Tulossa 09/2018 ilm.myöh M /75 R M M ,00 345,96 M+S & 3PMSF E D /75 R M M ,00 358,36 M+S & 3PMSF F C /75 R M M ,00 394,32 M+S & 3PMSF E C /75 R M M ,00 429,04 M+S & 3PMSF F C /70 R M M ,00 463,76 M+S & 3PMSF F C /70 R M M ,00 515,84 M+S & 3PMSF F C /70 R M M ,00 492,28 M+S & 3PMSF F D /70 R M M ,00 504,68 M+S & 3PMSF F C /70 R M M ,00 581,56 M+S & 3PMSF E C /70 R M M ,00 755,16 M+S & 3PMSF F C R L M ,00 829,56 M+S & 3PMSF E C /70 R M M ,00 716,72 M+S & 3PMSF E C /80 R M M ,00 766,32 M+S & 3PMSF E C /70 R M M ,00 752,68 M+S & 3PMSF F C /70 R M M ,00 803,52 M+S & 3PMSF E C /80 R M M ,00 803,52 M+S & 3PMSF E C 78 3 M /75 R M M ,00 345,96 M+S F C /75 R M M ,00 358,36 M+S & 3PMSF E C /75 R M M ,00 394,32 M+S & 3PMSF E C /70 R M M ,00 504,68 M+S & 3PMSF E D /70 R M M ,00 581,56 M+S & 3PMSF E C 74 2 M R L M ,00 758,88 M+S F C 73 2 KAIKILLE AKSELEILLE M R J M ,00 487,32 M+S E D 70 1 Melu db 9
10 BRIDGESTONE Maantie/maastoajo M-STEER M-DRIVE M-TRAILER M840 M852 M748 L355 L317 BRIDGESTONE - MAANTIE/MAASTOAJO HINNASTO Tuotenumero / Artikel nr Rengaskoko / Dimension LI/SS Pintamalli / EUR Alv 0% EUR Alv 24% EU-rengasmerkintä** Melu db ETURENKAAT M-STEER R K M-STEER 695,00 861,80 M+S & 3PMSF C B /80 R M M-STEER 662,00 820,88 M+S & 3PMSF C B /80 R K M-STEER 695,00 861,80 M+S & 3PMSF C B /65 R K M-STEER 708,00 877,92 M+S & 3PMSF C B 71 1 ** EU-rengasmerkinnän meluluokitus: 1= 2= 3= 10
11 Bridgestone maantie/maastoajo Hinnasto Tuotenumero / Artikel nr Rengaskoko / Dimension LI/SS Pintamalli / EUR Alv 0% EUR Alv 24% EU-rengasmerkintä** Melu db VETORENKAAT M-DRIVE R K M-DRIVE 678,00 840,72 M+S & 3PMSF D B /80 R M M-DRIVE 662,00 820,88 M+S & 3PMSF D B /80 R K M-DRIVE 695,00 861,80 M+S & 3PMSF D B 72 1 PERÄVAUNUNRENKAAT M-TRAILER /65 R K M-TRAILER 693,00 859,32 M+S & 3PMSF C B 73 2 KAIKILLE AKSELEILLE M /70 R J M ,00 483,60 M+S & 3PMSF E C 73 2 M R K M ,00 662,16 M+S D B R K M ,00 607,60 M+S & 3PMSF D C R K M ,00 783,68 M+S & 3PMSF D C R G M840 EVO 697,00 864,28 M+S & 3PMSF D B /70 R K M ,00 716,72 M+S E C /80 R G M840 EVO 697,00 864,28 M+S & 3PMSF D C /95 R K M840 EVO 854, ,96 M+S D C 72 2 M748/M748 EVO /65 R K M ,00 837,00 M+S C B /65 R G M748 EVO 709,00 879,16 M+S & 3PMSF D B 72 2 BRIDGESTONE - MAASTOAJO HINNASTO Tuotenumero / Artikel nr Rengaskoko / Dimension LI/SS Pintamalli / EUR Alv 0% EUR Alv 24% EU-rengasmerkintä** Melu db KAIKILLE AKSELEILLE L355/L355 EVO R K L ,00 804,76 M+S & 3PMSF E B R G L355 EVO 681,00 844,44 M+S & 3PMSF E B /80 R K L ,00 823,36 M+S & 3PMSF E C /80 R G L355 EVO 697,00 864,28 M+S & 3PMSF E B 73 1 L317/L317 EVO R G L ,00 765,08 M+S F C R G L ,00 781,20 M+S F D R G L317 EVO 662,00 820,88 M+S & 3PMSF F B R24 HUOM.TT L , ,40 11
12 BRIDGESTONE Talviajo W958 M788 UUTUUS UUTUUS W990 NORDIC DRIVE 001 REGIONAL WINTER DRIVE
13 Bridgestone talviajo Hinnasto BRIDGESTONE - TALVIAJO HINNASTO Tuotenumero / Artikel nr Rengaskoko / Dimension LI/SS Pintamalli / EUR Alv 0% EUR Alv 24% EU-rengasmerkintä** Melu db ETURENKAAT W /70 R J W ,00 740,28 M+S & 3PMSF E B /80 R M W ,00 762,60 M+S & 3PMSF D C /70 R M W ,00 793,60 M+S & 3PMSF D C /70 R L W958 EVO 672,00 833,28 M+S & 3PMSF Tulossa 09/2018 D C /80 R L W ,00 817,16 M+S & 3PMSF D C /65 R K W ,00 931,24 M+S & 3PMSF C C /65 R K W958 EVO 788,00 977,12 M+S & 3PMSF D C 71 1 M /75 R M M ,00 345,96 M+S F C /75 R M M ,00 358,36 M+S & 3PMSF E C /75 R M M ,00 394,32 M+S & 3PMSF E C /70 R M M ,00 504,68 M+S & 3PMSF E D /70 R M M ,00 581,56 M+S & 3PMSF E C /80 R M M788 EVO 645,00 799,80 M+S & 3PMSF D C /70 R M M ,00 789,88 M+S & 3PMSF D C /80 R L M ,00 813,44 M+S & 3PMSF D C /55 R K M ,00 900,24 M+S & 3PMSF E C /65 R K M ,00 886,60 M+S & 3PMSF E C 75 3 VSX R L VSX 393,00 487,32 M+S & 3PMSF E D 71 2 VETORENKAAT W /60 R L W ,00 801,04 M+S & 3PMSF F E 73 2 REGIONAL WINTER DRIVE 001 UUTUUS! /80 R M RWD1 650,00 806,00 M+S & 3PMSF ilm.myöh /70 R M RWD1 670,00 830,80 M+S & 3PMSF E B /80 R M RWD1 689,00 854,36 M+S & 3PMSF E B 73 1 NORDIC DRIVE 001 UUTUUS! /70 R M NORDIC DRIVE 594,00 736,56 M+S & 3PMSF E C /80 R M NORDIC DRIVE 645,00 799,80 M+S & 3PMSF E C /80 R M NORDIC DRIVE 683,00 846,92 M+S & 3PMSF E C 75 2 ** EU-rengasmerkinnän meluluokitus: 1= 2= 3= 13
14 BRIDGESTONE Kaupunkibussit ja linja-autot U-AP 001 R192 W958 M788 EVO Greatec R173 14
15 Bridgestone kaupunkibussit ja linja-autot Hinnasto BRIDGESTONE KAUPUNKIBUSSIT JA LINJA-AUTOT HINNASTO Tuotenumero / Artikel nr Rengaskoko / Dimension LI/SS Pintamalli / EUR Alv 0% EUR Alv 24% EU-rengasmerkintä** Melu db KAIKILLE AKSELEILLE U-AP /70 R M U-AP1 446,00 553,04 M+S & 3PMSF D B /70 R J U-AP1 Plus 586,00 726,64 M+S & 3PMSF D B 71 1 R /70 R J R ,00 755,16 D C R J R ,00 655,96 E D /80 R J R ,00 875,44 M+S & 3PMSF D C /70 R J R ,00 766,32 D D 70 1 W /70 R J W ,00 740,28 M+S & 3PMSF E B 71 1 M /80 R M M788 EVO 645,00 799,80 M+S & 3PMSF D C 71 1 VETORENKAAT GREATEC R /45 R J R , ,48 M+S D D /45 R J R , ,52 M+S D C 72 2 ** EU-rengasmerkinnän meluluokitus: 1= 2= 3= 15
16 FIRESTONE Lähi- ja kaukoliikenne, maantie/maastoajo LÄHI- JA KAUKOLIIKENNE FS422 FS400 FD622 FD600 FT522 TSP3000 * MAANTIE/MAASTOAJO FS833 UT3000 Plus FD833 SAT3000 Plus FT833 TMP * FRT-merkittyjä kuorma-auton renkaita suositellaan käytettävän ainoastaan perävaunuissa, ei etu- tai vetoakselilla. Bridgestone suosittelee käyttämään FRT-merkittyjä kuorma-auton renkaita ainoastaan perävaunuissa, ei etu- tai vetoakselilla. Bridgestonea tai sen yhteistyökumppaneita ei voi vahingon sattuessa pitää vastuullisena, jos FRT-merkittyä rengasta on vastoin Bridgestonen suosituksia käytetty etu- tai vetoakselilla, ellei vahinko johdu Bridgestonen tai sen yhteistyökumppanin virheestä. ** EU-rengasmerkinnän meluluokitus: 1= 2= 3=
17 Firestone lähi- ja kaukoliikenne & maantie/maastoajo Hinnasto Tuotenumero / Artikel nr Rengaskoko / Dimension LI/SS FIRESTONE - LÄHI- JA KAUKOLIIKENNE & MAANTIE/MAASTOAJO Pintamalli / HINNASTO EUR Alv 0% EUR Alv 24% EU-rengasmerkintä** ETURENKAAT FS /80 R M FS ,00 621,24 M+S D B /70 R M FS ,00 644,80 M+S D B /80 R L FS ,00 668,36 M+S D B /65 R L FS ,00 695,64 Tulossa 09/2018 ilm.myöh. FS411 UUTUUS! /75 R M FS ,00 312,48 Tulossa 03/2018 ilm.myöh /75 R M FS ,00 342,24 Tulossa 09/2018 ilm.myöh /75 R M FS ,00 375,72 Tulossa 09/2018 ilm.myöh /70 R M FS ,00 441,44 Tulossa 03/2018 ilm.myöh. FS R M FS ,00 388,12 E B /75 R M FS ,00 312,48 D B /75 R M FS ,00 342,24 D B /75 R M FS ,00 375,72 D B /70 R M FS ,00 430,28 D B /70 R M FS ,00 441,44 D B /70 R M FS ,00 509,64 D B R L FS ,00 587,76 M+S D B /70 R M FS ,00 575,36 D B 74 3 VETORENKAAT FD /80 R M FD ,00 649,76 M+S & 3PMSF E C /70 R M FD ,00 680,76 M+S & 3PMSF E B /80 R L FD ,00 696,88 M+S & 3PMSF E C 73 1 FD611 UUTUUS! /75 R M FD ,00 312,48 Tulossa 03/2018 ilm.myöh /75 R M FD ,00 342,24 Tulossa 09/2018 ilm.myöh /75 R M FD ,00 375,72 Tulossa 09/2018 ilm.myöh /70 R M FD ,00 441,44 Tulossa 03/2018 ilm.myöh. FD R M FD ,00 388,12 M+S F C /75 R M FD ,00 312,48 M+S & 3PMSF F C /75 R M FD ,00 342,24 M+S & 3PMSF E C /75 R M FD ,00 375,72 M+S & 3PMSF F C /70 R M FD ,00 430,28 M+S & 3PMSF F C /70 R M FD ,00 441,44 M+S & 3PMSF E C /70 R M FD ,00 509,64 M+S & 3PMSF F C R L FD ,00 653,48 M+S F C /70 R M FD ,00 597,68 M+S & 3PMSF F C 74 3 Melu db ** EU-rengasmerkinnän meluluokitus: 1= 2= 3= 17
18 Tuotenumero / Artikel nr Rengaskoko / Dimension LI/SS Pintamalli / EUR Alv 0% EUR Alv 24% EU-rengasmerkintä** PERÄVAUNUN RENKAAT FT /55R J FT ,00 669,60 Tulossa 08/2018 ilm.myöh /65R J FT ,00 649,76 M+S merkintä C B 69 1 TSP3000 & FS R J TSP ,00 394,32 D D /75 R J TSP ,00 375,72 E C /75 R J TSP ,00 394,32 D D /70 R J TSP ,00 422,84 D D /70 R J TSP ,00 447,64 D B /70 R J TSP ,00 591,48 D C /65 R K TSP ,00 901,48 C D /75 R M FS ,00 342,24 D B 74 3 MAANTIE/MAASTOAJO ETURENKAAT FS R K FS ,00 726,64 M+S & 3PMSF C B /80 R K FS ,00 709,28 M+S & 3PMSF C B R K FS ,00 726,64 Tulossa 03/2018 C B /80 R K FS ,00 709,28 Tulossa 03/2018 C B 70 1 KAIKILLE AKSELEILLE UT3000 PLUS R K UT3000 PLUS 402,00 498,48 M+S E C R K UT3000 PLUS 518,00 642,32 M+S D C /80 R K UT3000 PLUS 544,00 674,56 M+S D C /80 R K UT3000 PLUS 572,00 709,28 M+S D C 71 2 VETOAKSELILLE FD R K FD ,00 726,64 M+S & 3PMSF D B /80 R K FD ,00 709,28 M+S & 3PMSF D B R K FD ,00 726,64 Tulossa 03/2018 D B /80 R K FD ,00 709,28 Tulossa 03/2018 D B 75 2 SAT3000 PLUS R K SAT3000 PLUS 584,00 724,16 M+S E B /80 R K SAT3000 PLUS 572,00 709,28 M+S E C 77 3 PERÄVAUNUN RENKAAT FT /65 R J FT ,00 686,96 M+S C B /65 R J FT ,00 686,96 Tulossa 03/2018 C B 71 2 TMP /70 R J TMP ,00 419,12 M+S E C /70 R K TMP ,00 582,80 M+S D D /65 R K TMP ,00 959,76 M+S D C 72 2 Melu db ** EU-rengasmerkinnän meluluokitus: 1= 2= 3= 18
19 BANDAG & BRIDGESTONE PINNOITUKSET Maantieajo M749 R109 BDL2 BANDAG & BRIDGESTONE PINNOITUKSET - MAANTIEAJO HINNASTO Rengaskoko/Dimension Pintamalli/ EAN Hinta/Pris EUR Alv 0% Hinta/Pris EUR Alv 24% 275/70R22.5 M749 FT ,36 295/60R22.5 M749 FT ,92 295/80R22.5 M749 FT ,68 315/60R22.5 M749 FT ,00 315/70R22.5 M749 FT ,80 315/80R22.5 M749 FT ,92 295/60R22.5 BDL ,00 295/80R22.5 BDL ,24 315/70R22.5 BDL ,12 385/55R22.5 R109 FT ,40 385/65R22.5 R109 FT ,24 425/65R22.5 R109 FT ,04 19
20 BANDAG & BRIDGESTONE PINNOITUKSET Paikallisajo/jakeluliikenne M729 EVO R-Drive 001 R168 BDR-ASD BRD-HT4 BRR BTR-SA BTR-WB (E) BTR (E) BTA BRR-UWB BANDAG & BRIDGESTONE - PAIKALLISAJO/JAKELULIIKENNE HINNASTO Rengaskoko/Dimension EUR Alv 0% EUR Alv 24% Pintamalli/ Hinta/Pris Hinta/Pris EAN 295/60R22.5 M729EVO ,56 295/80R22.5 M729EVO ,08 315/60R22.5 M729EVO ,88 315/70R22.5 M729EVO ,20 315/80R22.5 M729EVO ,56 295/60R22.5 RD ,20 295/80R22.5 RD ,48 315/60R22.5 RD ,52 315/70R22.5 RD ,84 315/80R22.5 RD ,20 20
21 Rengaskoko/Dimension EUR Alv 0% EUR Alv 24% Pintamalli/ Hinta/Pris Hinta/Pris EAN 275/70R22.5 BDR-HT ,52 295/80R22.5 BDR-HT ,08 315/60R22.5 BDR-HT ,88 315/70R22.5 BDR-HT ,20 315/80R22.5 BDR-HT ,56 275/70R22.5 BDR-ASD ,80 295/60R22.5 BDR-ASD ,64 295/80R22.5 BDR-ASD ,88 315/70R22.5 BDR-ASD ,76 315/80R22.5 BDR-ASD ,64 275/70R22.5 BRR ,48 295/80R22.5 BRR ,84 435/45R22.5 BRR-UWB ,40 445/45R19.5 BRR-UWB ,28 455/50R22.5 BRR-UWB ,44 205/75R17.5 BTA ,68 215/75R16 BTA ,20 215/75R17.5 BTA ,64 225/75R16 BTA ,64 225/75R17.5 BTA ,32 235/75R17.5 BTA ,60 245/70R17.5 BTA ,00 245/70R19.5 BTA ,00 265/70R19.5 BTA ,08 275/70R22.5 BTA ,84 295/80R22.5 BTA ,24 315/80R22.5 BTA ,04 435/50R19.5 BTR ,40 425/55R19.5 BTR (E) ,28 435/45R22.5 BTR (E) ,40 445/45R19.5 BTR (E) ,28 385/55R22.5 BTR-SA ,00 385/65R22.5 BTR-SA ,56 425/65R22.5 BTR-SA ,24 385/55R22.5 BTR-WB ,88 385/65R22.5 BTR-WB ,96 425/65R22.5 BTR-WB ,84 385/55R22.5 BTR-WB (E) ,40 385/65R22.5 BTR-WB (E) ,24 425/65R22.5 BTR-WB (E) ,04 385/65R22.5 BTR-WB ,20 12R22.5 L ,92 13R22.5 L ,72 295/80R22.5 L ,08 315/70R22.5 L ,20 315/80R22.5 L ,56 385/65R22.5 M748 (E) ,92 13R22.5 MD ,72 295/80R22.5 MD ,08 315/80R22.5 MD ,56 385/65R22.5 MT ,32 21
22 Rengaskoko/Dimension EUR Alv 0% EUR Alv 24% Pintamalli/ Hinta/Pris Hinta/Pris EAN 385/55R22.5 R168+ (E) ,76 385/65R22.5 R168+ (E) ,60 425/65R22.5 R168+ (E) ,68 235/75R17.5 RT ,08 245/70R17.5 RT ,72 245/70R19.5 RT ,36 265/70R19.5 RT ,92 275/70R22.5 RT ,16 285/70R19.5 RT ,88 315/80R22.5 RT ,32 22
23 BANDAG & BRIDGESTONE PINNOITUKSET Tie/maasto BDM1 BRM1 BTM-WB L355 MT1 MD1 BANDAG & BRIDGESTONE PINNOITUKSET - ON/OFF ROAD HINNASTO Rengaskoko/ Pintamalli/ Hinta/Pris Hinta/Pris EAN Dimension EUR Alv 0% EUR Alv 24% 12R22.5 BDM ,52 13R22.5 BDM ,08 295/80R22.5 BDM ,68 315/70R22.5 BDM ,80 315/80R22.5 BDM ,92 12R22.5 BRM ,32 13R22.5 BRM ,92 275/70R22.5 BRM ,64 295/80R22.5 BRM ,24 315/70R22.5 BRM ,12 315/80R22.5 BRM ,00 385/55R22.5 BTM-WB ,92 385/65R22.5 BTM-WB ,28 425/65R22.5 BTM-WB ,24 23
24 BANDAG PINNOITUKSET Maasto LGT RLDU BANDAG & BRIDGESTONE PINNOITtukset - OFF ROAD HINNASTO Rengaskoko/ Pintamalli/ Hinta/Pris Hinta/Pris EAN Dimension EUR Alv 0% EUR Alv 24% 12R22.5 LGT ,32 13R22.5 LGT ,36 295/80R22.5 LGT ,48 315/80R22.5 LGT ,20 13R22.5 RLDU ,16 24
25 BANDAG & BRIDGESTONE PINNOITUKSET Talviajo W990 BDR-HG BDR-W(+) BDR-WXT SIT M852 M788 BANDAG & BRIDGESTONE PINNOITUKSET - TALVIAJO HINNASTO Rengaskoko/Dimension EUR Alv 0% EUR Alv 24% Pintamalli/ Hinta/Pris Hinta/Pris EAN 275/70R22.5 W ,52 295/60R22.5 W ,56 295/80R22.5 W ,08 315/60R22.5 W ,88 315/70R22.5 W ,20 315/80R22.5 W ,56 12R22.5 BDR-W ,72 275/70R22.5 BDR-W ,80 13R22.5 BDR-W ,80 295/60R22.5 BDR-W ,64 295/80R22.5 BDR-W ,88 315/60R22.5 BDR-W ,72 315/70R22.5 BDR-W ,76 315/80R22.5 BDR-W ,64 12R22.5 BDR-HG ,92 13R22.5 BDR-HG ,72 275/70R22.5 BDR-HG ,52 295/80R22.5 BDR-HG ,08 25
26 Rengaskoko/Dimension EUR Alv 0% EUR Alv 24% Pintamalli/ Hinta/Pris Hinta/Pris EAN 315/60R22.5 BDR-HG ,88 315/70R22.5 BDR-HG ,20 315/80R22.5 BDR-HG ,56 295/60R22.5 BDR-WXT ,64 315/60R22.5 BDR-WXT ,72 315/70R22.5 BDR-WXT ,76 315/80R22.5 BDR-WXT ,64 245/70R17.5 M ,92 265/70R19.5 M ,28 275/70R22.5 M ,04 285/70R19.5 M ,00 295/80R22.5 M ,68 385/55R22.5 M ,40 385/65R22.5 M ,24 425/65R22.5 M ,04 26
27 BANDAG PINNOITUKSET Kaupunkiajo BDU2 BDR-C R249 BANDAG PINNOITUKSET - KAUPUNKIAJO HINNASTO Rengaskoko/ Pintamalli/ Hinta/Pris Hinta/Pris EAN Dimension EUR Alv 0% EUR Alv 24% 275/70R22.5 BDU ,80 295/80R22.5 BDU ,88 245/70R19.5 BDR-C ,40 265/70R19.5 BDR-C ,20 275/70R22.5 BDR-C ,64 285/70R19.5 BDR-C ,88 295/80R22.5 BDR-C ,24 245/70R19.5 R ,04 265/70R19.5 R ,60 275/70R22.5 R ,32 295/80R22.5 R ,44 315/70R22.5 R ,08 315/80R22.5 R ,96 27
28 UUTUUS PRO-DR1 PRO-TR1 PRO-DM3 PRO-TM1 PRO-WINTER PRO-WINTER2 PROTREAD HINNASTO Rengaskoko/ Dimension Pintamalli/ Hinta/Pris EUR Alv 0% Hinta/Pris EUR Alv 24% 12R22.5 PRO-DM ,16 13R22.5 PRO-DM ,32 295/80R22.5 PRO-DM ,84 315/70R22.5 PRO-DM ,24 315/80R22.5 PRO-DM ,64 12R22.5 PRO-DM2L ,20 13R22.5 PRO-DM2L ,40 295/80R22.5 PRO-DM2L ,64 315/70R22.5 PRO-DM2L ,80 315/80R22.5 PRO-DM2L ,96 13R22.5 PRO-DM ,32 295/80R22.5 PRO-DM ,84 315/70R22.5 PRO-DM ,24 315/80R22.5 PRO-DM ,64 275/70R22.5 PRO-DR ,76 295/60R22.5 PRO-DR ,24 295/80R22.5 PRO-DR ,44 315/60R22.5 PRO-DR ,36 315/70R22.5 PRO-DR ,84 315/80R22.5 PRO-DR ,24 265/70R19.5 PRO-RR ,20 275/70R22.5 PRO-RR ,80 285/70R19.5 PRO-RR ,72 295/80R22.5 PRO-RR ,00 315/80R22.5 PRO-RR ,08 275/70R22.5 PRO-RU ,92 295/80R22.5 PRO-RU ,08 385/55R22.5 PRO-TM ,88 385/65R22.5 PRO-TM ,88 425/65R22.5 PRO-TM ,88 385/65R22.5 PRO-TR ,88 385/65R22.5 PRO-TR2L ,20 425/65R22.5 PRO-TR2L ,32 385/65R22.5 PRO-TR ,88 12R22.5 PRO-WINTER ,16 13R22.5 PRO-WINTER ,08 235/75R17.5 PRO-WINTER ,40 245/70R17.5 PRO-WINTER ,56 245/70R19.5 PRO-WINTER ,32 265/70R19.5 PRO-WINTER ,40 275/70R22.5 PRO-WINTER ,68 295/60R22.5 PRO-WINTER ,64 295/80R22.5 PRO-WINTER ,60 315/60R22.5 PRO-WINTER ,76 315/70R22.5 PRO-WINTER ,00 28
29 Rengaskoko/ Dimension Pintamalli/ Hinta/Pris EUR Alv 0% Hinta/Pris EUR Alv 24% 315/80R22.5 PRO-WINTER ,64 12R22.5 PRO-WINTER ,16 13R22.5 PRO-WINTER ,08 235/75R17.5 PRO-WINTER ,40 245/70R17.5 PRO-WINTER ,56 245/70R19.5 PRO-WINTER ,32 295/60R22.5 PRO-WINTER ,64 295/80R22.5 PRO-WINTER ,60 315/60R22.5 PRO-WINTER ,76 315/70R22.5 PRO-WINTER ,00 315/80R22.5 PRO-WINTER ,64 29
30 FRT-merkintä, Kierrätysmaksut Myynti- ja toimitusehdot FRT: Free Rolling TyrE (vapaasti pyörivä rengas) 1. Määritelmä FRT-merkittyjä kuorma-auton renkaita suositellaan käytettävän ainoastaan perävaunuissa, ei etu- tai vetoakselilla. 2. Reklamaatiot Bridgestone suosittelee käyttämään FRT-merkittyjä kuorma-auton renkaita ainoastaan perävaunuissa, ei etu- tai vetoakselilla. Bridgestonea tai sen yhteistyökumppaneita ei voi vahingon sattuessa pitää vastuullisena, jos FRT-merkittyä rengasta on vastoin Bridgestonen suosituksia käytetty etu- tai vetoakselilla. KIERRÄTYSMAKSUT alkaen EUR, Alv 0% EUR, Alv 24% Kuorma- ja linja-auton renkaat, 15,0" 6,89 8,54 Runkoineen pinnoitetut renkaat 4,14 5,13 Pinnoitetut renkaat asiakkaan rungolla
31 BRIDGESTONE FINLAND OY:N YLEISET MYYNTI- JA TOIMITUSEHDOT MYYNTIEHDOT FRT-merkintä, Kierrätysmaksut Myynti- ja toimitusehdot 1.1 Hinnat Hinnat perustuvat tarjouspäivänä voimassaoleviin tehdashintoihin, valuuttakursseihin, veroihin, tulleihin ja muihin julkisen vallan edellyttämiin maksuihin. Mikäli näissä tapahtuu oleellisia muutoksia toimituspäivään mennessä, pidätämme oikeuden vastaaviin hinnanmuutoksiin. Ohjehinnat eivät sido jälleenmyyjää. 1.2 Alennukset Ohjehinnoista annetaan tuoteryhmäkohtainen perusalennus. Lisäksi voidaan sopia asiakaskohtaisesti mahdollisista muista alennuksista ja jälkihyvityksistä. Alennukset eivät koske voimassa olevia tuoteryhmäkohtaisia rengaskierrätysmaksuja eikä mahdollisesti erikseen veloitettavaa rahtia. Kampanjoiden ja/tai ennakkomyyntien kohdalla voidaan noudattaa myös poikkeavia alennuksia tai nettohintoja. 1.3 Maksuehto Maksuehto on 7 pv netto, mikäli ei ole erikseen toisin sovittu. Bridgestone Finland Oy pidättää omistusoikeuden myymiinsä tuotteisiin, kunnes kauppahinta on kokonaisuudessaan maksettu. Viivästyskorko on 11 % p.a. 2 TOIMITUSEHDOT 2.1 Tilaus ja toimitus Tilaus on sitova, kun myyjä on sen vahvistanut. Toimitusaika on heti varastosta välimyyntivarauksin tai sopimuksen mukaan. Toimitusehto on vapaasti myyjän varastossa, jollei muuta ole sovittu. Myyjän vastuu päättyy, kun lähetys on luovutettu itsenäiselle rahdinkuljettajalle. Lähetykset on vakuutettu. 2.2 Rahti Rahdista sovitaan erikseen. 2.3 Palautukset Palautuksista on aina erikseen sovittava. Palautukseen tulee aina olla Bridgestone Finlandin edustajan lupa. Palautukset toimitetaan varastolle Bridgestone Finlandin tilaamalla kuljetuksella. Tavaran vastaanoton yhteydessä esiintyvästä viasta tai kuljetusvauriosta on välittömästi ja viimeistään viiden päivän kuluessa ilmoitettava tavarantoimittajalle. Jos toimitetuissa tavaroissa näkyvät kuljetusvaurion jäljet tai vastaanotettava kollimäärä poikkeaa siitä mitä käsipäätteessä tai rahtikirjassa on ilmoitettu, on siitä tehtävä varauma vastaanottokuittausta ja tehtäessä. Mikäli kuittauksesta puuttuu merkintä näkyvistä kuljetusvauriosta tai kollimäärän poikkeamasta, joka on ollut vastaanotossa havaittavissa, emme ole velvoitettuja selvittämään asiaa kuljetusliikkeen kanssa. Tapauskohtaisen toimintaohjeen saamiseksi ota yhteyttä asiakaspalveluumme. 3 VASTUU VIALLISESTA TUOTTEESTA Vastuu koskee kaikkia Bridgestonen tehtaiden valmistamia sarjanumerolla varustettuja renkaita ja muita Bridgestone Finland Oy:n myymiä tuotteita. Vastuu koskee vain myytyyn tuotteeseen kohdistuvia aine- ja valmistevirheitä. Reklamaatiotapauksissa toimintaohjeet antaa Bridgestonen edustaja. Reklamoidun tuotteen tarkastus suoritetaan Bridgestonen tai sen valtuuttaman tahon toimesta. Jos tuotteessa asianmukaisesti tarkastettuna löydetään em. vikaa, korvataan viallinen tuote virheettömällä uudella tuotteella, jolloin viallisesta tuotteesta käyttämättä jäänyt hyöty huomioidaan hinnan alennuksena. Jos vialliseksi todettu rengas on nastoitettu, korvataan myös nastoitus, mikäli se täyttää nastarenkaita koskevat määräykset. Vaihdetusta viallisesta tuotteesta tulee Bridgestonen omaisuutta, ellei Bridgestone toisin ilmoita. Vialliseksi todetun tuotteen jatkokäsittelystä antaa ohjeet Bridgestonen edustaja. Korjaamiseen soveltuvissa tapauksissa viallinen tuote korjataan Bridgestonen kustannuksella. Viallisen tilalle toimitetun tuotteen asennus-, tasapainotus- ja rahtikuluja ei veloiteta kuluttajansuojalain 1. luvun 4. :n mukaan määritellyltä kuluttajalta. Bridgestone Finland tilaa kuljetuksen ja maksaa rahdin reklamaatiokäsittelyyn lähetetyille tuotteille. Vastuun edellytyksenä on, että asiakas vetoaa virheeseen kohtuullisen ajan sisällä vian havaitsemisesta. Tärkeää on, että tarkastuspyyntökaavake täytetään huolellisesti ja asiakas sen myös allekirjoittaa. Vastuu viallisesta tuotteesta ei koske: Rengasta, jonka ostopäivästä on kulunut kolme (3) tai valmistuksesta viisi (5) vuotta. Rengasta, jonka alkuperäispinta on kulunut kulumisvaroittimeen asti Korjattua, pinnoitettua tai uudelleenuritettua rengasta Rengasta, joka on ollut autourheilu- tai muussa poikkeuksellisessa käytössä Tuotetta, joka on vaurioitunut virheellisen käytön tai varastoinnin, väärän ilmanpaineen, ylikuormituksen, liikennevahingon tai ajoneuvossa olleen vian takia Tapaturmaisesti vaurioitunutta tuotetta Tahallisesti vaurioitettua tuotetta Bridgestonella ei ole velvollisuutta korvata asiakkaalle tuotannon vähentymistä, saamatta jäänyttä voittoa, tai muita epäsuoria seurannaisvahinkoja jotka johtuvat tuotteen virheellisyyden johdosta. Korvausvastuu ei missään olosuhteissa ylitä kyseessä olevan tuotteen ostohintaa. Jälleenmyyjän on noudatettava Bridgestonen antamia ohjeita varastoinnin, asennuksen, ilmanpaineen ja käytön suhteen. Jälleenmyyjän vastuulla on tiedottaa näistä ohjeista tuotteiden käyttäjille ja omille asiakkailleen. 4 VOIMASSAOLO Force Majeure: Jos myyjälle tai tehtaalle tulee sodan, lakon, tulipalon, luonnonkatastrofin tai muun ylivoimaisen esteen vuoksi mahdottomaksi täyttää velvoitteitaan näiden ehtojen mukaisesti, tulee asiat viedä päätökseen esteen poistuttua. Nämä yleiset myynti- ja toimitusehdot ovat voimassa toistaiseksi, kunnes ilmoitamme uusista ehdoista. Mahdollisista muista poikkeamista on sovittava erikseen kirjallisesti. 31
32 Bandag soveltuvuustaulukko Firestone soveltuvuustaulukko Bridgestone soveltuvuustaulukko Maantie Paikallisajo Tie/maasto Maasto Kaupunkibussit Linja-autot Talvi Tavara-autot Ecopia H-STEER 001 H-STEER 2 R249 Ecopia R249 EVO Ecopia R249II EVO Ecopia R294 R-STEER 001 R-STEER PLUS/EVO R-STEER 2 R297 R297 EVO M788 R227 M-STEER 001 M840 M840 EVO M840 M840 EVO M840 EXTRA L317 L317 EVO U-AP 001 R192 M788 EVO M788 M788 EVO W958 W958 W958 EVO M788 M788 EVO Kesä DURAVIS R660 DURAVIS R630 DURAVIS R410 TURANZA ER30C R623 Ecopia H-DRIVE 001 H-DRIVE 2 M749 Ecopia GREATEC M709 Ecopia M730 R-DRIVE 001 R-DRIVE plus R-DRIVE 2 M729 M730 M788 M-DRIVE 001 M840 M840 EVO M840 M840 EVO M840 EXTRA L355 EVO L355 EXTRA L317 L317 EVO U-AP 001 R192 M788 EVO GREATEC R173 M788 M788 EVO regional winter drive 001 Nordic-Drive 001 W990 RD-613 STEEL Talvi BLIZZAK W810 BLIZZAK W800 Ecopia H-TRAILER 001 * H-TRAILER 2 R-TRAILER R166II R164 * R187 R168* R168PLUS* R166ii R164* R180 R187 M-TRAILER 001 M840 M852 M748 M748 EVO M840 M840 EVO M840 EXTRA M748 M748 EVO L317 L317 EVO M852 BLIZZAK LM-32C BLIZZAK W995 BLIZZAK LM-18C M723 RD-713 WINTER * Kuorma-autoissa FRT-merkittyjä renkaita suositellaan käytettäväksi ainoastaan vapaasti pyörivinä perävaunun renkaina. Bridgestone suosittelee myös, että niitä käytetään ainoastaan perävaunukäytössä eikä etu- tai vetorenkaana. Bridgestonea ei voi pitää vastuullisena vahingoista, joita syntyy jos FRT-merkittyjä renkaita käytetään vastoin näitä suosituksia. ** 17.5" ja 19.5" Perävaunun rengas Vetorengas Etu-/ohjaava rengas 32
33 Bandag soveltuvuustaulukko Firestone soveltuvuustaulukko Bridgestone soveltuvuustaulukko Vetorengas Kaikki akselit Perävaunun rengas Maantie Paikallisajo Tie/maasto Maasto Kaupunkibussit Linja-autot Talviajo M749 FuelTech BDL2 R-DRIVE 001 M729EVO BDR-HG BDR-ASD BDR-HT4 M-DRIVE 001 BDM1 L355 LGT RLDU BDU2 BDLT BDR-C BDU2 BDR-HG BDR-W+ BDR-WXT W990+ SIT BRM1 M840 (E) U-AP 001 R192 (E) R249 BRR BTR-SA R168+(E) BTR-WB+ BTR-WB R109 FuelTech BTR-WB (E) BRR-UWB BTR+(E) BRR BTA BTM-WB M748 (E) MT1 M788 M852 33
34 Bridgestone soveltuvuustaulukko Firestone soveltuvuustaulukko Bandag soveltuvuustaulukko Etu/ohjaava Veto Perävaunu Maantie- ja paikallisajo FS422 fs411 FS400 FD622 fd611 FD600 FT522 TSP3000 Maantie/maastoajo FS833 UT3000 Plus FD833 UT3000 Plus FT833 TMP3000 UT3000 Plus Kesä Talvi Tavara-autot Vanhawk 2 Vanhawk F-580C vanhawk winter Winterhawk C * Kuorma-autoissa FRT-merkittyjä renkaita suositellaan käytettäväksi ainoastaan vapaasti pyörivinä perävaunun renkaina. Bridgestone suosittelee myös, että niitä käytetään ainoastaan perävaunukäytössä eikä etu- tai vetorenkaana. Bridgestonea ei voi pitää vastuullisena vahingoista, joita syntyy jos FRT-merkittyjä renkaita käytetään vastoin näitä suosituksia. 34
35
36 BRIDGESTONE FINLAND OY Valokaari Helsinki puhelin ASIAKASPALVELU Sähköposti: Aki Niiranen Niko Tervonen Asiakaspalvelupäällikkö Tiina Veisiö-Lauhde MYYNTI Henkilö- ja tavara-auton renkaat Myyntipäällikkö Tommi Helikari Avainasiakaspäällikkö Lasse Wirama (autokauppa) Aluemyyntipäällikkö Matti Uusitalo (Pohjois-Suomi) Aluemyyntipäällikkö Tero Kallio (Itä-Suomi) Aluemyyntipäällikkö Ville Jokipolvi (Länsi-Suomi) Aluemyyntipäällikkö Ilkka Laine (Etelä-Suomi) MYYNTI Raskaan kaluston renkaat Myyntipäällikkö Jussi Huhta Kehityspäällikkö Sami Vesterinen (Bridgestone Partner) Avainasiakaspäällikkö Jouni Kalpio Liiketoimintapäällikkö Nordic AG Janne Ulmanen MARKKINOINTI Markkinointipäällikkö Auli Kähkönen Tuotepäällikkö Rauli Kotta (erikoisvanteet, levypyörät) tekninen asiakaspalvelu Tekninen päällikkö Kai Niemi Tekninen asiakaspalvelu Jari Salin talous Myyntireskontra; Lea Mattsson FAKSI ALUEMYYNTIPÄÄLLIKÖT Itä-Suomi Pohjois-Suomi Etelä-Suomi Länsi-Suomi Mikko Jokinen Puh Matti Uusitalo Puh Petri Äikäs Puh Vesa Vuorinen Puh
KUORMA-AUTON RENKAAT HINNASTO, voimassa lähtien
KUORMA-AUTON RENKAAT 2017 HINNASTO, voimassa 1.3.2017 lähtien EU-rengasmerkintä 1.11.2012 tuli voimaan uusi EU-rengasmerkintä, jolla edistetään turvallisempaa, taloudellisempaa ja ympäristöystävällisempää
KUORMA- JA LINJA-AUTON RENKAAT. hinnasto 2018 voimassa alkaen
KUORMA- JA LINJA-AUTON RENKAAT hinnasto 2018 voimassa 1.10.2018 alkaen Sisällysluettelo 4-30 maantie 4-6 Ecopia H-Steer 001 4 Ecopia H-Steer 002 4 R249 Ecopia 4 R249 EVO Ecopia 4 R249II EVO Ecopia 4 R294
KUORMA-AUTON RENKAAT 2016. HINNASTO, voimassa 1.1.2016 lähtien
KUORMA-AUTON RENKAAT 2016 HINNASTO, voimassa 1.1.2016 lähtien EU-rengasmerkintä 1.11.2012 tuli voimaan uusi EU-rengasmerkintä, jolla edistetään turvallisempaa, taloudellisempaa ja ympäristöystävällisempää
KUORMA-AUTON RENKAAT 2013
KUORMA-AUTON RENKAAT 2013 HINNASTO, voimassa 1.1.2013 lähtien Kustannuksia ja aikaa säästävät rengasratkaisut Total Tyre Services Ammattimaista renkaiden huoltoa & neuvontapalvelua ympäri Euroopan Total
KUORMA-AUTON RENKAAT 2015. HINNASTO, voimassa 1.8.2015 lähtien
KUORMA-AUTON RENKAAT 2015 HINNASTO, voimassa 1.8.2015 lähtien EU-rengasmerkintä 1.11.2012 tuli voimaan uusi EU-rengasmerkintä, jolla edistetään turvallisempaa, taloudellisempaa ja ympäristöystävällisempää
Kuorma-auton renkaat Hinnasto Voimassa alkaen
Kuorma-auton renkaat Hinnasto 2012 Voimassa 1.7.2012 alkaen Pidempi renkaan kokonaisikä pienimmillä mahdollisilla kustannuksilla per kilometri Pitkäikäiset rungot Ylivertaiset uudet renkaat Bandag, maailman
KUORMA-AUTON RENKAAT 2015. HINNASTO, voimassa 1.1.2015 lähtien
KUORMA-AUTON RENKAAT 2015 HINNASTO, voimassa 1.1.2015 lähtien EU-rengasmerkintä 1.11.2012 tuli voimaan uusi EU-rengasmerkintä, jolla edistetään turvallisempaa, taloudellisempaa ja ympäristöystävällisempää
KUORMA-AUTON RENKAAT 2014. HINNASTO, voimassa 1.1.2014 lähtien
KUORMA-AUTON RENKAAT 2014 HINNASTO, voimassa 1.1.2014 lähtien EU-rengasmerkintä 1.11.2012 tuli voimaan uusi EU-rengasmerkintä, jolla edistetään turvallisempaa, taloudellisempaa ja ympäristöystävällisempää
MAATALOUSRENKAAT HINNASTO 2015. Voimassa 1.1.2015 alkaen
MAATALOUSRENKAAT HINNASTO 2015 Voimassa 1.1.2015 alkaen KUORMITUSTUNNUKSET KG KG KG KG KG 90 600 110 1060 130 1900 150 3350 170 6000 91 615 111 1090 131 1950 151 3450 171 6150 92 630 112 1120 132 2000
MAATALOUSRENKAAT HINNASTO 2013. Voimassa 1.1.2013 alkaen
MAATALOUSRENKAAT HINNASTO 2013 Voimassa 1.1.2013 alkaen KUORMITUSTUNNUKSET KG KG KG KG KG 90 600 110 1060 130 1900 150 3350 170 6000 91 615 111 1090 131 1950 151 3450 171 6150 92 630 112 1120 132 2000
MAATALOUSRENKAAT HINNASTO 2012. Voimassa 1.7.2012 alkaen
MAATALOUSRENKAAT HINNASTO 2012 Voimassa 1.7.2012 alkaen KUORMITUSTUNNUKSET KG KG KG KG KG 90 600 110 1060 130 1900 150 3350 170 6000 91 615 111 1090 131 1950 151 3450 171 6150 92 630 112 1120 132 2000
KUORMA-AUTON RENKAAT HINNASTO, voimassa lähtien
KUORMA-AUTON RENKAAT 2019 HINNASTO, voimassa 1.2.2019 lähtien BANDAG & BRIDGESTONE PINNOITUKSET Maantieajo M749 R109 BDL2 HT HD BTR-SA BANDAG & BRIDGESTONE PINNOITUKSET - MAANTIEAJO HINNASTO Rengaskoko/Dimension
Rengasvalikoima ja EU-rengasmerkinnät Kuorma- ja linja-auton renkaat SPECIMEN. 72 db 1222/2009 - C3
Rengasvalikoima ja EU-rengasmerkinnät Kuorma- ja linja-auton renkaat B B SPECIMEN 72 db 1222/2009 - C3 Yleistä Kokovalikoima EU:n rengasmerkintä-asetus Regulation (EY) N:o 1222/2009 Marraskuun 1. päivänä
HINNASTO Henkilö- ja tavara-auton kesärenkaat. Voimassa 1.1.2013 alkaen
HINNASTO Henkilö- ja tavara-auton kesärenkaat 2013 Voimassa 1.1.2013 alkaen EU-RENGASMERKINTÄ B B 72 db Regulation (EC) No 1222/2009 Standardoidun EU-rengasmerkinnän (alkaen 1.11.2012) tavoitteena on lisätä
BRIDGESTONE TALVIRENKAAT HINNASTO 2012 Voimassa 1.11.2012 alkaen
BRIDGESTONE TALVIRENKAAT HINNASTO 2012 Voimassa 1.11.2012 alkaen Yhteystiedot Sisällysluettelo BRIDGESTONE FINLAND OY Korpivaarantie 1 - PL 22 01451 VANTAA puhelin ASIAKASPALVELU 0207 936 200 Sähköposti:
TALVIRENKAAT KXS10 Ohjaava rengas ympärivuotiseen käyttöön UUTUUS! ALV 0% ALV 24% 5XS /80 R 22.5 M+S 156/150L D B 2 73 db 551,90 684,35 3PMSF
Raskaan kaluston RENGASHINNASTO 2017 kuorma-autot linja-autot rekat TALVIRENKAAT KXS10 Ohjaava rengas ympärivuotiseen käyttöön UUTUUS! ALV 0% ALV 24% 5XS18031 315/80 R 22.5 M+S 156/150L D B 2 73 db 551,90
Raskaan kaluston renkaat 2014
Helsinki 0214 Raskaan kaluston renkaat 2014 koivunen.fi hankooktire.com Raskaan kaluston Hankook-renkaiden tyyppimerkinnät AH22+ Hankook-renkaiden käyttösuositukset kuorma- ja linja-autoille sekä perävaunuille
Kuorma-auton rengashinnasto
hankook.fi shop.kmrrr.fi Kuorma-auton rengashinnasto KM-RRR YHTIÖT OY Virkamaankatu 7 95420 Tornio, Suomi KESÄ 2017 www.hankook.fi puh. 040-5868199 016-431066 shop.kmrrr.fi info@kmrrr.fi tilaukset@kmrrr.fi
Valitse voittajarengas
Valitse voittajarengas Monipuolisuus on nyt tärkeämpää kuin koskaan Nykyisessä vaikeassa taloustilanteessa yksi parhaista kuljetus- ja kalustotoimintojen optimointitavoista on hyödyntää jokaista kuorma-autoa
BRIDGESTONEN KUORMA-, LINJA- JA PAKETTIAUTOJEN RENGASMALLISTO 2017
BRIDGESTONEN KUORMA-, LINJA- JA PAKETTIAUTOJEN RENGASMALLISTO 2017 Sisällysluettelo Käyttökohdekaavio Total Tyre Life Bandag Retread Käyttökohdekaavio... 4 Rengasvalikoima... 28 EU:n rengasmerkintäasetus...
KUORMA- JA LINJA- AUTON RENKAAT. Hinnasto 1.3.2015. www.nokiantyres.com/heavy
KUORMA- JA LINJA- AUTON RENKAAT Hinnasto 1.3.2015 www.nokiantyres.com/heavy 19 Eturenkaat Nokian Hakkapeliitta Truck F 295/80 R 22.5 152/148M Nokian Hakkapeliitta Truck F x x D C 74 )) 860, 1 066, T675020
EU-RENGASMERKINTÄ RENGASVALINTOJEN TUEKSI
EU-RENGASMERKINTÄ RENGASVALINTOJEN TUEKSI, tekninen päällikkö Bridgestone Finland Oy Rengasvalmistajat ry EU-RENGASMERKINNÄN TARKOITUS JA TAVOITTEET EU-rengasmerkinnän tarkoituksena on lisätä tieliikenteen
BRIDGESTONE KUORMA-, LINJA- JA PAKETTIAUTOT RENGASMALLISTO 2016
BRIDGESTONE KUORMA-, LINJA- JA PAKETTIAUTOT RENGASMALLISTO 2016 Sisällysluettelo Käyttökohdekaavio Total Tyre Life Bandag Retread Käyttökohdekaavio... 4 Rengasvalikoima... 26 EU:n rengasmerkintäasetus...
KUORMA- JA LINJA-AUTON RENKAAT
KUORMA- JA LINJA-AUTON RENKAAT HINNASTO 1.6.2017 www.nokiantyres.com/heavy 19 19 19 Eturenkaat Nokian Hakkapeliitta Truck F 295/80 R 22.5 152/148M Nokian Hakkapeliitta Truck F x x D C 74 )) 860, 1 066,
BRIDGESTONE MOOTTORIPYÖRÄN RENKAAT HINNASTO 2010 Voimassa 15.11.2010 alkaen
BRIDGESTONE MOOTTORIPYÖRÄN RENKAAT HINNASTO 2010 Voimassa 15.11.2010 alkaen HYPERSPORT RADIAL -VYÖRENKAAT HINNASTO Battlax BT-003 Racing Street Battlax BT-016 Battlax BT-014 Battlax BT-01 2 HYPERSPORT
BRIDGESTONE MOOTTORIPYÖRÄN RENKAAT HINNASTO 2013 Voimassa 1.1.2013 alkaen
BRIDGESTONE MOOTTORIPYÖRÄN RENKAAT HINNASTO 2013 Voimassa 1.1.2013 alkaen Parempi käsiteltävyys Ylivoimainen käsiteltävyys ja kaarreajo on MotoGP:stä johdettujen uuden pintakuvion ja rakenteen ansiota.
Kuorma-auton renkaat
hankook.fi shop.kmrrr.fi Kuorma-auton renkaat KM-RRR YHTIÖT OY Virkamaankatu 7 95420 Tornio, Suomi shop.kmrrr.fi puh. 040-5868199 tai 016-431066 KESÄ 2019 www.hankook.fi info@kmrrr.fi tilaukset@kmrrr.fi
ehdot 12.1 Toimitus- Yhteystiedot: Gyproc myyntiryhmä: Tilaukset ja toimitukset Tekninen palvelu ORDER
Yhteystiedot: Gyproc myyntiryhmä: Gyproc-tuotteet Myyntijohtaja: Jan Rokama, puh: 0400 534 357 Myyntipäällikkö: Markku Itänen, puh: 040 754 2794 Aluemyyntipäälliköt: Etelä-Suomi: Marko Alho, puh: 044 735
BRIDGESTONE MOOTTORIPYÖRÄN RENKAAT HINNASTO 2012 Voimassa 1.1.2012 alkaen
BRIDGESTONE MOOTTORIPYÖRÄN RENKAAT HINNASTO 2012 Voimassa 1.1.2012 alkaen UUTUUS! Parempi käsiteltävyys Ylivoimainen käsiteltävyys ja kaarreajo on MotoGP:stä johdettujen uuden pintakuvion ja rakenteen
BRIDGESTONE HENKILÖAUTON, MAASTURIN JA TAVARA-AUTON KESÄRENKAAT HINNASTO 2013 Voimassa 1.1.2013 alkaen
BRIDGESTONE HENKILÖAUTON, MAASTURIN JA TAVARA-AUTON KESÄRENKAAT HINNASTO 2013 Voimassa 1.1.2013 alkaen Sisällysluettelo RFT Your Journey, Our Passion HENKILÖAUTON RENKAAT sivu 25-SARJA: 20 8 30-SARJA:
BRIDGESTONE HENKILÖAUTON, MAASTURIN JA TAVARA-AUTON KESÄRENKAAT HINNASTO 2012 Voimassa 1.11.2012 alkaen
BRIDGESTONE HENKILÖAUTON, MAASTURIN JA TAVARA-AUTON KESÄRENKAAT HINNASTO 2012 Voimassa 1.11.2012 alkaen Sisällysluettelo RFT Your Journey, Our Passion HENKILÖAUTON RENKAAT sivu 30-SARJA: 18,19, 20 8 35-SARJA:
Turussa Scason Oy:n kehittämä ja valmistama XT-Turbine-nasta on suunniteltu Kumhon WI31-renkaalle. XT-Turbine-nasta on suurempi. Se lisää kulutuskestä
KUMHO2017-18 TALVIRENGASOPAS henkilöauto SUV maastoauto pakettiauto Turussa Scason Oy:n kehittämä ja valmistama XT-Turbine-nasta on suunniteltu Kumhon WI31-renkaalle. XT-Turbine-nasta on suurempi. Se lisää
sekä lisäksi budjetti- ja poistotuotteet Talvi 2017
sekä lisäksi budjetti- ja poistotuotteet Talvi 2017 Ym. merkkejä todella edullisin hinnoin! Hox! Tätä hinnastoa päivitetään kotisivuillemme tulevien tuotteiden, tarjousten ja hintojen osalta. KM-RRR YHTIÖT
UUTUUDET KRS50 Ohjaava rengas ALV 0% ALV 24% 5S506538 385/65 R 22.5 160K C B 1 69 db 589,84 731,40 UUTUUS! KXS10 Ohjaava rengas ympärivuotiseen käyttöön 5XS18031 315/80 R 22.5 M+S 156/150L D B 2 73 db
Kuorma-auton renkaat TALVI 2019
hankook.fi shop.kmrrr.fi Kuorma-auton renkaat TALVI 2019 TW01 KM-RRR YHTIÖT OY Virkamaankatu 7 95420 Tornio, Suomi shop.kmrrr.fi puh. 040-5868199 tai 016-431066 www.hankook.fi info@kmrrr.fi tilaukset@kmrrr.fi
Tuotekuvasto. Suomi Bandag- ja Bridgestone-pinnoitukset 04.2011
Tuotekuvasto Suomi Bandag- ja Bridgestone-pinnoitukset 04.2011 Bandag- ja Bridgestone-pinnoitukset, joita yksinomaan Bandag-pinnoittajaverkosto tuottaa Bandag on tuotemerkki, jonka omistaa Bridgestone
Kuorma-auton renkaat TALVI 2017
Kuorma-auton renkaat TALVI 2017 KM-RRR YHTIÖT OY Virkamaankatu 7 95420 Tornio, Suomi shop.kmrrr.fi puh. 040-5868199 tai 016-431066 www.hankook.fi info@kmrrr.fi tilaukset@kmrrr.fi Sisältö 03: Asennushinnasto,
Move For The Better Life, KUMHO TYRE KUMHO KESÄRENGASKUVASTO henkilöauto, SUV, maastoauto, pakettiauto KH17 on kestävä, hiljainen rengas ja vaivaton ajettaessa. Optimaalinen vierintävastus. KH27 on edullinen
FUELMAX-mallisto. Aja pitemmälle vähemmällä polttoaineella. Jopa 10 % pienempi vierintävastus edeltäjään verrattuna*
FUELMAX-mallisto. Aja pitemmälle vähemmällä polttoaineella. Jopa 10 % pienempi vierintävastus edeltäjään verrattuna* * Goodyearin Luxemburgin innovaatiokeskuksen rengaskoolla 15/70R22.5 tekemät vertailutestit
is KUMHO. 758 KH11
KUMHO KESÄRENGASOPAS henkilöauto SUV maastoauto pakettiauto 2017 www.kumho.fi is KUMHO. 758 KH11 www.kumho.fi H E N K I L Ö A U T O 10-15 10 13 14 KOODI KOKO MALLI NL LI 1758004 145/80 R10 758 T 69 0 0
Valitse voittajarengas
Valitse voittajarengas Monipuolisuus Bridgestonen uuden sukupolven renkaat keskipitkille matkoille Todella monipuoliset, aidosti monikäyttöiset Bridgestonen keskipitkän matkan ajoon tarkoitetut uuden sukupolven
TYÖKONERENKAAT HINNASTO, voimassa lähtien
TYÖKONERENKAAT 2017 HINNASTO, voimassa 1.7.2017 lähtien Kaikissa renkaissa on Bridgestonen merkinnät käyttötarkoituksesta renkaan sivualueella. Each Bridgestone tyre has a Bridgestone code number on the
Kuorma-auton renkaat TALVI 2016
Kuorma-auton renkaat TALVI 2016 KM-RRR YHTIÖT OY shop.kmrrr.fi www.hankook.fi Virkamaankatu 7 info@kmrrr.fi 95420 Tornio, Suomi puh. 040-5868199 tai 016-431066 tilaukset@kmrrr.fi Sisältö 02: Myyntiehdot
KUORMA-AUTON RENKAAT KESÄ 2019
KUORMA-AUTON RENKAAT KESÄ 2019 Eturenkaat KOKO PINTAKUVIO KANTAVUUS HINTA 315/60R22.5 X ENERGY XF 154/148L M+S 530 315/70R22.5 X MULTI Z 156/150L M+S 480 315/80R22.5 MULTIWAY XZE 156/150L M+S 480 315/80R22.5
TIETOA RENKAISTAMME JA UUDELLEENURITUKSESTA 2016
TIETOA RENKAISTAMME JA UUDELLEENURITUKSESTA 2016 Johdanto Sisältö Renkaiden soveltuvuustaulukko Hakemisto Johdanto Sisältö Renkaiden soveltuvuustaulukko Hakemisto Yleistä Renkaiden soveltuvuustaulukko...
TYÖKONERENKAAT HINNASTO, voimassa lähtien
TYÖKONERENKAAT 2016 HINNASTO, voimassa 1.1.2016 lähtien Kaikissa renkaissa on Bridgestonen merkinnät käyttötarkoituksesta renkaan sivualueella. Each Bridgestone tyre has a Bridgestone code number on the
Kuorma-auton renkaat KESÄ 2018
hankook.fi shop.kmrrr.fi Kuorma-auton renkaat KESÄ 2018 KM-RRR YHTIÖT OY shop.kmrrr.fi www.hankook.fi Virkamaankatu 7 info@kmrrr.fi 95420 Tornio, Suomi puh. 040-5868199 tai 016-431066 tilaukset@kmrrr.fi
RASKAAN KALUSTON RENKAAT JA LEVYPYÖRÄT 2011
Ryhmä 18-08 1118-785 05/11 RASKAAN KALUSTON RENKAAT JA LEVYPYÖRÄT 2011 AL10 AL15 AM15 DL10 TL10 1 Raskaan kaluston Hankook-renkaiden tyyppimerkinnät AH11 Akseli Käyttö Sarjanumero Akseli Pitkän matkan
Myyntiehdot. Toimitusehdot Myyjä pidättää oikeuden toimitusaika-arvioiden muutoksiin ilman ennakkovaroitusta.
2018 Sisältö 03: Myyntiehdot 12: Henkilöauto & SUV, profiili 55 04: Nexen Tire esittely 13: Henkilöauto & SUV, profiili 50 ja 45 05: Nexen ensiasennusrenkaat 14: Henkilöauto & SUV, profiili 40 ja 35 06:
BRIDGESTONE KUORMA-, LINJA- JA PAKETTIAUTOT RENGASMALLISTO 2016
BRIDGESTONE KUORMA-, LINJA- JA PAKETTIAUTOT RENGASMALLISTO 2016 Sisällysluettelo Käyttökohdekaavio Total Tyre Life Bandag Retread Käyttökohdekaavio... 4 Rengasvalikoima... 26 EU:n rengasmerkintäasetus...
KUORMA-AUTON RENKAAT TALVI 2018
KUORMA-AUTON RENKAAT TALVI 2018 Talvirenkaat etuakselille KOKO PINTAKUVIO KANTAVUUS HINTA 315/70R22.5 XFN2 154/150L M+S 500 315/80R22.5 XFN2+ 156150L M+S 530 385/55R22.5 XFN2 160K M+S 540 385/65R22.5 XFN2
EHDOTUS TALVIKAUDEN RENGASVAATIMUKSIKSI RASKAILLE AJONEUVOILLE
EHDOTUS TALVIKAUDEN RENGASVAATIMUKSIKSI RASKAILLE AJONEUVOILLE Rengasalan tekninen foorumi, myyntipäällikkö/ka-renkaat Oy Suomen Michelin Ab/Michelin Nordic TEKNINEN FOORUMI Rengasalan tekninen foorumi
Talvirengashinnasto 2010
bfgoodrich.dk bfgoodrich.fi Talvirengashinnasto 2010 Henkilöauton ja SUV/4x4 -talvirenkaat. Hinnat eivät sisällä rengaskierrätysmaksua. Jälleenmyyjille. 1.6.2010 Alkusanat Hyvää ajon hallintaa kaikilla
LI KG LI KG LI KG LI KG LI KG LI KG
Kuorma- ja linja-auton renkaat hinnasto 1.4.2016 Suorituskykyluokat EU-rengasmerkintä Kuormitustunnukset (Li) 6 SVH ALV SVH ALV 5 4 LI KG LI KG LI KG LI KG LI KG LI KG 50 190 75 387 100 800 125 1650 150
Kesärenkaat. 1 Nokian Renkaat Kesärenkaat
1 Nokian Renkaat Kesärenkaat Kesärenkaat Hinnasto 1.12.2017 KESÄRENKAAT HINNASTO 1.12.2017 SISÄLLYS HENKILÖAUTON RENKAAT Uutuus! 3 Nokian Hakka Black 2 4 Nokian Hakka Blue 2 5 Nokian Hakka Green 2 6 Nokian
Valtavalo Oy:n Toimitusehdot Voimassa 22.12.2011 alkaen
Valtavalo Oy:n Toimitusehdot Voimassa 22.12.2011 alkaen 1. Soveltamisala Näitä toimitusehtoja (jäljempänä Toimitusehdot ) sovelletaan Valtavalo Oy:n (jäljempänä Myyjä ) ja asiakkaan (jäljempänä Ostaja
Hinnasto 18.8.2014 Talvirenkaat
Hinnasto 18.8.2014 Talvirenkaat 2 Nokian Renkaat Talvirenkaat, hinnasto 18.8.2014 HAKKAPELIITTA 8 Ennenkokematonta pitoa Vakaa ja tarkka ohjaustuntuma, luotettava talvipito Ympäristöystävällinen: pienempi
WENDA-30kW KAMIINAN ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJEET
Sivu 1/8 WENDA-30kW KAMIINAN ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJEET Puh: 02-4870258, Web: www.wenda.fi, E-Mail: sales@wenda.fi Sivu 2/8 Kamiinan perustiedot: Kamiina on valmistettu merivettä kestävästä alumiinista,
Talvirenkaat. Hinnasto Nokian Renkaat Talvirenkaat
Talvirenkaat Hinnasto 11.9.2017 1 Nokian Renkaat Talvirenkaat TALVIRENKAAT HINNASTO 11.9.2017 SISÄLLYS HENKILÖAUTON RENKAAT Uutuus! 3 Nokian Hakkapeliitta 9 4 Nokian Hakkapeliitta 8 6 Nokian Hakkapeliitta
HA, PA, SUV ja 4x4 Talvihinnasto 2017
HA, PA, SUV ja 4x4 Talvihinnasto 2017 Virkamaankatu 7 95420 Tornio, Suomi Falken on japanilainen rengasmerkki, joka on perustettu vuonna 1983 OHTSU Rubber & Tire toimesta. Merkki on tänä päivänä osa Sumitomo
Valmiina kaikkeen. Uusi On/Off-mallisto kuorma-autoille
Valmiina kaikkeen Uusi On/Off-mallisto kuorma-autoille Kestävä kumppani kaikenlaisiin työoloihin Pitkä käyttömatka Pienet käyttökulut Äärimmäinen kestävyys Pidempi renkaan käyttöikä * Bridgestonen uusin
1.1.2013 Suomen Euromaster Oy pidättää oikeuden huoltotyöhinnaston hinnanmuutoksiin.
HUOLTOTYÖ- HINNASTO Suomen Euromaster Oy pidättää oikeuden huoltotyöhinnaston hinnanmuutoksiin. HENKILÖAUTOT HUOLTOTÖIDEN YHDISTELMÄT (EUROMASTERIN VÄLITTÄMIIN TUOTTEISIIN) Normaalivanne Tuote- Nimike
Maatalousrengashinnasto 01.05.2011
Maatalousrengashinnasto 01.05.2011 Trademark licensed by Continental AG 16 17 18 20 22,5 24 28 Rengaskoko 200/70 R 16 94 A8 (94 B) 240/70 R 16 104 A8 (104 B) 260/70 R 16 109 A8 (109 B) 265/70 R 16 MPT
Kesärenkaat. 1 Nokian Renkaat Kesärenkaat
1 Nokian Renkaat Kesärenkaat Kesärenkaat Hinnasto 1.3.2017 KESÄRENKAAT HINNASTO 1.3.2017 SISÄLLYS HENKILÖAUTON RENKAAT Uutuus! Uutuus! 3 Nokian Hakka Black 4 Nokian Hakka Blue 2 5 Nokian Hakka Green 2
Kesärenkaat Hinnasto 1.1.2012
Kesärenkaat Hinnasto 1.1.2012 Hakka-turva. Mielenrauhaa pohjoisille teille. Nokian Hakka -renkaat on tehty pohjoisiin oloihin, huolehtimaan turvallisesta matkanteosta kaikissa sää- ja tieolosuhteissa.
Sisältö. 15: SUV ja 4x4, Tuuma kokot ja profiili 80,75 16: SUV ja 4x4, profiili 70,65,60
Sisältö 03: Myyntiehdot 13: Henkilöautot, profiili 40 04: Falken esittely 14: Henkilöautot, profiili 35,30 05: Azenis FK510 15: Henkilöautot, profiili 25 06: Pintamallit 15: SUV ja 4x4, Tuuma kokot ja
MULTIWAY D M+S XDE2 LT M+S XDE2+ MT M+S (2) / XDE2+ M+S (1) VETO VETO ERINOMAINEN KILOMETRITULOS ERINOMAINEN VETO- JA PITOKYKY PITO-/VETO-OMINAISUUDET
MAANTIEKULJETUKSET MULTIWAY D M+S KAIKKIIN OLOSUHTEISIIN ERINOMAINEN - JA PITOKYKY MICHELIN-pintamalli yksinoikeudella. Renkaan poikkeuksellinen suorituskyky säilyy sen koko käyttöiän ajan MICHELINin patentoiman
MICHELIN SISÄRENKAAT. Hinnasto 1.1.2012. www.michelin.fi
MICHELIN SISÄRENKAAT VannenauhaT Hinnasto 1.1.2012 www.michelin.fi Henkilöauton sisärenkaat HENKILÖAUTON SISÄRENKAAT - Airstop slang personvagn Kpl/ EURO CAI Tyyppi - slang Venttiili Rengaskoko - däckdimension
KANSISTOT HINNASTO 1.5.2007
2 KANSISTOT HINNASTO 1.5.2007 2007 MUOVIKAIVOJEN KANSISTOT LVI-nro Tuotenro Nimitys 33 630 10 F16 D818 Kehys h=100 D400 14 30,30 2 kpl 10 mm kiinnitysreikää Muovisille kaivoputkille Ø 160-200 mm 33 630
SHOKKITARJOUS! Bridgestonen valmistama laadukas kesärengas! Asennus kaupan päälle! TESTIMENESTYJÄ KESÄRENGAS! MAKSUAIKA! 149,33/kk.
RENGASASIANTUNTIJASI Nyt uudet, turvalliset renkaat ja vanteet KOLMEN KUUKAUDEN KOROTON JA KULUTON KESÄRENGAS- VERTAILU TM 5/2019 TESTIMENESTYJÄ KESÄRENGAS! MAKSUAIKA! 448 149,33/kk Testimenestyjä, viiden
shop.kmrrr.fi KM-RRR YHTIÖT OY Virkamaankatu Tornio, Suomi Puh tai
2017 www.nexen.fi shop.kmrrr.fi KM-RRR YHTIÖT OY Virkamaankatu 7 95420 Tornio, Suomi Puh. 040-5868199 tai 016-431066 info@kmrrr.fi tilaukset@kmrrr.fi Sisältö 03: Myyntiehdot 12: Henkilöauto & SUV, profiili
Rengaskohtaiset arvot löytyvät tästä hinnastosta kunkin tuotteen kohdalta. Huomioithan myös tekstin tämän sivun alalaidassa.
Hinnasto 1.7.2012 Uusi Marraskuusta 2012 alkaen kaikki uudet, myynnissä olevat renkaat on varustettava EU-rengasmerkinnällä. Merkinnän tarkoituksena on antaa tietoja mm. renkaan ympäristöystävällisyydestä
Hinnasto. Voimassa alkaen. Työkonerenkaat
Hinnasto Voimassa 1.1.2012 alkaen Työkonerenkaat Each Bridgestone Kaikissa tyre renkaissa has a Bridgestone on Bridgestonen code number merkinnät on the käyttötarkoituksesta tyre sidewall according renkaan
Kesärengashinnasto
Kesärengashinnasto 1.4.2013 Uusi Marraskuusta 2012 alkaen kaikki uudet, myynnissä olevat renkaat on varustettava EU-rengasmerkinnällä. Merkinnän tarkoituksena on antaa tietoja mm. renkaan ympäristöystävällisyydestä
Nokian E-Truck. Luotettavat All Season -renkaat keskipitkään ja alueelliseen kuljetukseen
Nokian E-Truck Luotettavat All Season -renkaat keskipitkään ja alueelliseen kuljetukseen Teiden tarinoita GERARD LEUSHUIS, HOLLANTI Lähden sunnuntaina ja palaan lauantaina, turvallisesti. Gerard Leushuis
KUORMA- JA LINJA-AUTON HINNASTO 1.3.2016. www.nokiantyres.com/heavy
KUORMA- JA LINJA-AUTON RENKAAT HINNASTO 1.3.2016 www.nokiantyres.com/heavy 19 Eturenkaat Nokian Hakkapeliitta Truck F 295/80 R 22.5 152/148M Nokian Hakkapeliitta Truck F x x D C 74 )) 860, 1 066, T675020
Linja-auton renkaiden energiatehokkuus
Linja-auton renkaiden energiatehokkuus Renkaan tehtävät Kuorman kantaminen Ohjaaminen Kulun pehmentäminen Vieriminen Voimien välittäminen Kulutuksen kestäminen Renkaiden kehityssuuntia Matalampi ja leveämpi
KUORMA-AUTON RENKAAT TALVI 2017
KUORMA-AUTON RENKAAT TALVI 2017 Talvirenkaat etuakselille KOKO PINTAKUVIO KANTAVUUS HINTA 315/70R22.5 XFN2 154/150L M+S 500 315/80R22.5 XFN2+ 156150L M+S 530 385/55R22.5 XFN2 160K M+S 540 385/65R22.5 XFN2
SAGA SPATECH TOIMITUS- JA MAKSUEHDOT 1.2.2009 ALKAEN
SAGA SPATECH TOIMITUS- JA MAKSUEHDOT 1.2.2009 ALKAEN TOIMITUSEHDOT: Hinnat ovat vapaasti varastossamme Turussa. Alle 140 (alv 0 %) tilaukset lähetetään ennakkomaksulla ja alle 300 (alv 0 %) tilauseristä
Hinnasto. Voimassa 1.10.2011 alkaen. Työkonerenkaat
Hinnasto Voimassa 1.10.2011 alkaen Työkonerenkaat Each Bridgestone Kaikissa tyre renkaissa has a Bridgestone on Bridgestonen code number merkinnät on the käyttötarkoituksesta tyre sidewall according renkaan
Tamlans Oy:n yleiset myynti- ja toimitusehdot
Tamlans Oy:n yleiset myynti- ja toimitusehdot 1 SOVELTAMISALA Näitä myynti- ja toimitusehtoja sovelletaan Oy Tamlans Ab:n ja ostajan välisessä kaupassa, mikäli osapuolet eivät joltain osin ole nimenomaisesti
Hinnasto kuormaja linja- autot. Hinnat voimassa
Hinnasto kuormaja linja- autot Hinnat voimassa 01.01.2016 1 Uusi FUELMAX-mallisto. Aja pitemmälle vähemmällä polttoaineella... Jopa 10 % pienempi vierintävastus edeltäjään verrattuna. 1 1 Goodyearin Luxemburgin
Yleiset myyntiehdot. RASI ry YLEISET MYYNTIEHDOT
Yleiset myyntiehdot RASI ry 1.6.2018 YLEISET MYYNTIEHDOT 1. Soveltamisala Näitä sopimusehtoja sovelletaan rakennus- ja sisustustarvikekaupan (jäljempänä myyjä) ja ostajan välisessä kotimaankaupassa. Sopimusehtoja
OSTA LASKULLA! Koko 205/55R PÄIVÄÄ KOROTONTA MAKSUAIKAA! Laskun toimittaa TESTIMENESTYJÄ NASTARENGAS! Noranza 001 on tehty Pohjolan talveen!
RENGNNJ 90 PÄVÄÄ KOROON MKK Laskun toimittaa EMENEJÄ NRENG Noranza 1 on tehty Pohjolan talveen 558 Noranza tarjoaa erinomaisen luotettavuuden ja turvallisuuden uomen talviolosuhteisiin. O J R K K HO RJOE
Talvihinnasto KM-RRR YHTIÖT OY. shop.kmrrr.fi. Virkamaankatu 7
Talvihinnasto 2016 KM-RRR YHTIÖT OY shop.kmrrr.fi www.hankook.fi Virkamaankatu 7 info@kmrrr.fi 95420 Tornio, Suomi puh. 040-5868199 tai 016-431066 tilaukset@kmrrr.fi Sisältö 03: Myyntiehdot 13: Jakeluauton
Polttoainesäästöjä kilometri kilometriltä
Polttoainesäästöjä kilometri kilometriltä Bridgestone, kumppanisi vastuullisessa suhteessa ympäristöön Liikkuvuuden parissa toimivana yhtiönä Bridgestone tekee työtä CO 2 -päästöjen vähentämiseksi ja luonnonsuojelun
home HINNASTO VALAISIMET
home HINNASTO VALAISIMET ALV 24% 2014 ARTEK HOME HINNASTO 2014 SISÄLLYSLUETTELO MYYNTI- JA TOIMITUSEHDOT LATTIAVALAISIMET RIIPPUVALAISIMET PÖYTÄVALAISIMET SEINÄVALAISIMET KATTOVALAISIMET YHTEYSTIEDOT 3
Nokian Renkaat Hinnasto. Hinnasto 1.3.2014 Kesärenkaat
1 Nokian Renkaat Hinnasto Hinnasto 1.3.2014 Kesärenkaat 2 Nokian Renkaat Kesärenkaat, hinnasto 1.3.2014 HAKKA BLACK viileää suorituskykyä nopeaan ajoon. Vakaa, tarkka ja hiljainen Täsmällinen ja helppo
lighting solutions Hinnasto 2019
lighting solutions Hinnasto 2019 For a light loving world Valo on intohimomme. Fagerhult on toiminut valaistusalalla vuodesta 1945. Näiden vuosien aikana olemme onnistuneet yhdistämään valaisimiin tämän
EU-rengasmerkintä Kuormitustunnukset (Li) Lisätiedot LI KG LI KG LI KG LI KG LI KG LI KG
Kuorma- ja linja-auton renkaat hinnasto 1.7.2014 Suorituskykyluokat EU-merkintä Kuormitustunnukset (Li) Tuotenumero EAN-koodi db 0% 6 SVH ALV SVH ALV 5 4 LI KG LI KG LI KG LI KG LI KG LI KG 50 190 75 387
KMAX-mallisto. Aja pitemmälle vuoden ympäri...
KMAX-mallisto. Aja pitemmälle vuoden ympäri... Jopa 5 % pitempi ajomatka edeltäjäänsä verrattuna. 1 1 Goodyearin Luxemburgin innovaatiokeskuksen koolla 15/80R22.5 heinäkuun 2011 ja kesäkuun 201 välisenä
Uusi ULTRA GRIP MAX -valikoima pitää sinut liikkeellä läpi koko talven.
Uusi ULTRA GRIP MAX -valikoima pitää sinut liikkeellä läpi koko talven. Jopa 40 % parempi pito lumella verrattuna edeltäjiinsä, kun renkaat ovat puoliksi kuluneet* * Goodyear GIC*L:n tekemät vertailutestit
Kesärenkaat Hinnasto 1.2.2011
Kesärenkaat Hinnasto 1.2.2011 Hakka-turva. Mielenrauhaa pohjoisille teille. Nokian Hakka -renkaat on tehty pohjoisiin oloihin, huolehtimaan turvallisesta matkanteosta kaikissa sää- ja tieolosuhteissa.
RASKAAN KALUSTON RENKAIDEN HINNASTO Kuorma-autot Linja-autot Rekat
RASKAAN KALUSTON RENKAIDEN HINNASTO 2019 Kuorma-autot Linja-autot Rekat Cordiantin laadukkaasta valikoimasta löytyy raskaita renkaita kuorma-autoille, perävaunuille ja busseille. Cordiant kuuluu Itä-Euroopan
Rengashinnasto 15.5.2011
Tradotim Oy www.tradotim.fi g Rengashinnasto 15.5.2011 gue e gue gue e Catalo Catalo Catalo YLEISET TAKUU- JA TOIMITUSEHDOT TAKUU Annamme tuotteillemme takuun (6kk), joka korvaa valmistus- ja raaka-aineviat.
AL02 Ohjaaville ja vapaasti pyöriville akseleille. Lyhyet ja keskipitkät matkat
hankook.fi HANKOOK Kuorma-auto rengashinnasto KESÄ 2015 www.hankook.fi KM-RRR YHTIÖT OY Virkamaankatu 7 95420 Tornio, Suomi puh. 040-5868199 tai 016-431066 info@kmrrr.fi tilaukset@kmrrr.fi DM09 Uusi vetorengas
Michelin Henkilöauton, SUV-/4x4- ja jakeluauton renkaat Hinnat eivät sisällä rengaskierrätysmaksua. Vain jälleenmyyjille. 1.7.
TALVIrengashinnasto Michelin 2012 Henkilöauton, SUV-/4x4- ja jakeluauton renkaat Hinnat eivät sisällä rengaskierrätysmaksua. Vain jälleenmyyjille. 1.7.2012 2 2012 Henkilöauton renkaat 70-sarja 13 627732
OULUN KONTTIVUOKRAUS OY:N VIRALLISET MYYNTIEHDOT
OULUN KONTTIVUOKRAUS OY:N VIRALLISET MYYNTIEHDOT Voimassa 14.6.2018 alkaen. 1. Soveltamisala Näitä sopimusehtoja sovelletaan Oulun Konttivuokraus Oy:n, (jäljempänä myyjän) ja ostajan välisessä kaupassa.
Pihakivet Hinnasto 2015
Pihakivet Hinnasto 2015 Pihakivihinnasto 1.3.2015... Joensuun tehtaat... Lopen tehdas... Jalasjärven tehdas Tuotteidee laatua valvoo Inspecta Sertifiointi Oy. Lakan Betoni Oy:llä on sertifioidut ISO 9001:2008
Suomen Euromaster Oy pidättää oikeuden huoltotyöhinnaston hinnanmuutoksiin.
HUOLTOTYÖ- HINNASTO Suomen Euromaster Oy pidättää oikeuden huoltotyöhinnaston hinnanmuutoksiin. HENKILÖAUTOT HUOLTOTÖIDEN YHDISTELMÄT (EUROMASTERIN VÄLITTÄMIIN TUOTTEISIIN) Normaalivanne Tuote- Nimike