Kansallinen veteraanipäivä Hyvät sotiemme veteraanit, arvoisat juhlavieraat!

Transkriptio

1 1 Kansallinen veteraanipäivä Hyvät sotiemme veteraanit, arvoisat juhlavieraat! Tänään kansallisena veteraanipäivänä vietämme samalla Lapin sodan päättymispäivää. On kulunut 56 vuotta siitä, kun rauhanehtojen johdosta vihollisiksi hetkessä muuttuneet sotilaat karkotettiin maamme rajojen ulkopuolelle. Tätä sotaa ei käyty ilman tappioita. Suomalaisia Lapin sodassa kaatui melkein 200 ja haavoittui noin 3000 miestä. Vastapuolen miestappiot olivat hieman suuremmat. Suomen siniristilippu kohosi viimein kolmen valtakunnan rajalle Lapin käsivarressa. Rauhan aika oli alkanut. Jälleenrakennus ja taukoamattomat vasaranäänet täyttivät Lapin maisemat. Uusi aika otettiin kiitollisin mielin vastaan. Kiitollisuus suuntautui myös kansojen Kaitsijan suuntaan. Ennen tätä suomalaiset olivat jo vuosien ajan taistelleet itsenäisyytensä puolesta, Suomen kansa oli joutunut suurvaltojen salaisten asiakirjojen pelinappulaksi. Emme tahtoneet sotaa, mutta jouduimme sen pyörteisiin. Suomalaiset miehet ja naiset taistelivat varustukseltaankin monikertaista ylivoimaa vastaan. Kansainvälisesti Suomi sai tosin henkistä tukea, mutta varustuksellinen tuki jäi vähäiseksi. Kuten tunnettua, talvisodan rauhanehdoissa Suomi menetti itärajan vastaisia maa-alueita. Moni koti oli sodan jälkeen vailla isää, vailla veljeä ja poikaa. Ahdistavaa tuskaa koettiin niissä kodeissa, jotka olivat joutuneet täällä Pohjois-Suomessa yllättävien hyökkäysten uhreiksi. Tappioista huolimatta kansa oli säilyttänyt vapautensa, jota se oli lähtenyt yhtenäisenä joukkona puolustamaan. Talonpoika ja työläinen taistelivat rinnakkain Suomen kansan itsenäisyyden ja vapauden puolesta. Sodan äänet taukosivat hetkeksi. Suomi varustautui pahimman varalle ja joutui pakon edessä liittoutumaan. Pian maailmanpoliittisista suhdanteista johtuen Suomi oli temmattu mukaan

2 2 sodan melskeisiin. Suomalaiset lähtivät valtaamaan takaisin kotiseutujaan, jotka olivat jääneet talvisodassa rajan taakse. Osa katsoi intomielisesti ja utopistisesti eteenpäin ajatuksissaan Suur-Suomen perustaminen. Suurin osa lähti kuitenkin turvaamaan kansamme itsenäisyyttä ja turvaamaan omille lapsilleen tulevaisuutta. Itsenäisyyden kaipuu ja sen turvaaminen on ollut suomalaisten kuningasajatuksia. Olemme itse halunneet työllä ja ponnisteluilla vaikuttaa omaan tulevaisuuteemme. Koskaan ei ole liikaa kiinnitetty huomiota siihen, että emme toisessa maailmansodassa suurista tappioista ja menetyksistä huolimatta tulleet lyödyiksi. Suomalaiset olivat osoittaneet rohkeutensa ja peräänantamattomuutensa, kun itsenäisyys oli kyseessä. Suomalaiset olivat osoittaneet kestävyytensä. Selkäranka kesti kuin kestikin loppuun saakka. Etenkin talvisota on selvä osoitus vahvasta tulevaisuuden uskosta. Vaikka suomalaiset kokivat tappion, kuitenkin saavutimme henkisen voiton, jolle rakentui koko sodan jälkeinen tulevaisuus. Edelleenkin on syytä ihmetellä niitä ponnisteluja, miten kotinsa ja maansa menettäneet puoli miljoonaa karjalan evakkoa otettiin onnistuneesti vastaan ympäri Suomea. Juuriltaan temmattujen evakkojen majoittaminen ei sujunut kivutta, mutta Suomen kansa pystyi ottamaan vastaan nämä kotinsa menettäneet. Siinä on yksi merkittävä ja ihmeellinen saavutus, mihin suomalaiset ovat yltäneet. Ei tule unohtaa karjalaisten ohella muilta menetetyiltä alueilta lähteneitä suomalaisia, jotka olivat jättäneet kotinsa taakseen. Pohjois- Suomen evakkoalueita olivat muun muassa Petsamon käsivarsi sekä Sallan ja Kuusamon menetetyt alueet. Sotakorvaukset lankesivat pitkänä laskuna suomalaisten maksettaviksi. Suomalaisten selkärankaa taivutettiin jälleen. Viimeisen sotakorvausjuna lähdettyä 1950-luvulla kohti määränpäätä koettiin Suomessa suurta huojennusta. Nyt oli aika rakentaa tätä maata ja tämän kansan hyvinvointia. Teollisuus oli sotakorvausten hoitamisesta johtuen aivan uudessa vireessä. Siitä alkoi Suomen kehitys yhdeksi länsimaiseksi teollisuusvaltioksi. Muisto Lapin sodasta ja sodan hävityksestä elää meidän pohjoissuomalaisten muistoissa. Sotaa käytiin Lapin lisäksi myös Pohjois-Pohjanmaan alueella. Muistan elävästi ne hetket, kun sodan kokeneet miehet kokoontuivat pirtin hämärään muistelemaan ja kertomaan Lapin sodan vaiheista. Pienen pojan ajatuksissa tarinat ja kertomukset alkoivat elää. Mielikuvat olivat niin vahvoja, että jopa tunsin lähes itse eläneeni tuon sodan vaiheet.

3 3 Pohjois-Suomessa annettiin evakkomääräys, koska sodan uhka oli kasvanut. Eteläisen evakuointialueen raja piirrettiin Oulujokeen. Ruotsi ilmoitti ottavansa vastaan Lapin läntisten kuntien sekä Tervolan, Simon, Ranuan, Rovaniemen maalaiskunnan ja Kittilän asukkaita. Ruotsi aloitti valmistelut suomalaisten vastaanottamiseksi. Ruotsin lisäksi evakkoja alkoi virrata Oulun läänin eteläisiin kuntiin. Osa evakuoiduista sijoitettiin Vaasan lääniin ja Keski- Pohjanmaalle. Yli satatuhatta ihmistä joutui jättämään kotiseutunsa sodan armoille. 56 vuotta sitten Lapin sodan päätyttyä ihmiset palasivat kotiseuduillensa. Edessä oleva näky oli järkyttävä. Kotikylä oli raunioina. Sinitaivasta kohti kohosivat mustina ja aavemaisina kotien savupiiput. Kaiken hävityksen ja totaalisen tuhon keskellä aivan kuin taivaanmerkkinä kirkko kohosi tuhkaksi poltetussa pienessä lapinkylässä. Surullista näkymää katsellut suuntasi katseensa kirkkoon ja sen ristiin, joka ylimpänä merkkinä julisti toivoa kaiken toivottomuuden keskelle. Pienen lapinkylän kirkon tuhoaminen ja ristin kaataminen olisi vihollisellekin ollut liikaa. Pohjoisen Suomen naisten ja miesten mielissä eli toivo paremmasta. Toivo siitä, että tuhoutuneiden kotien raunioille rakennetaan vielä uusi koti. Lappi kohosi naisten ja miesten voimalla pian kirjaimellisesti tuhkasta. Ihmiset aloittivat arkensa asumalla kellareissa ja korsuasunnoissa, joka kertoi Lapin ihmisen halusta palata jälleen rakentamaan kotiseutuja. Uusi alku ja selviytyminen suurista koettelemuksista kertoi pohjoisen ihmisen voimakkaasta tahdosta voittaa vaikeudet. Ihmisten sisimmissä oli myös usko siihen, että Jumala johtaa Häneen luottavien ihmisten elämää vaikeinakin aikoina eteenpäin. Tänään me saamme elää vapaassa maassa. Näin Jumala on johtanut kansaamme ohi vaikeiden aikojen. Sodan jälkeen seurannut jälleenrakentaminen ja sotakorvausten maksaminen kertovat siitä, ettei tämän kansan selkärankaa ole voitu murtaa. Tänään me katsomme kiitollisina menneisiin vuosikymmeniin. Siellä näkyy suomalaisten suurmiesten ja naisten ponnistukset, kun he omia voimiaan säästämättä toimivat Suomen parhaaksi. Suurmiehillä en tarkoita pelkästään maamme johtajia, vaan korostan jokaisen kaupunkilaisen, talonpojan, työläisen tai torpparin ponnisteluja itsenäisyytemme turvaamiseksi ja maamme jälleenrakentamiseksi. Hekin olivat todellisia suurmiehiä. Suurnaisilla tarkoitan kotirintaman äitejä, jotka yksinäisinä ponnistellen kasvattivat sotaorvot puutteellisissa olosuhteissa kunnon kansalaisiksi. He ammensivat voimansa tällaisiin suurtekoihin uskomalla Jumalan

4 4 johdatukseen ja tekemällä työtä tahdon voimalla. Lamassakaan tämän kansan selkäranka ei murtunut rintamamiesten ja naisten henki elää edelleenkin kansamme keskuudessa. Toki samalla tulee muistaa niitä ihmisiä, jotka edelleenkin kamppailevat ylitsepääsemättömän velkataakan alla. Samalla tulee muistaa niitä ihmisiä, jotka eivät ole selvinneet tasapainoisina ihmisinä kiivaan kehityksen kilpajuoksussa. Näihin ongelmiin tulisi yhteiskuntamme entistä enemmän kiinnittää huomiota. Arvokeskustelua tulisi käydä myös siitä, miten meidän sukupolvemme huolehtii jo ikääntyneestä veteraanien sukupolvesta, joka itseään säästämättä uhrasi parhaimmat nuoruusvuodet isänmaan hyväksi. Tänään täällä Pohjois-Suomessa monilla seuduilla elää ihmisten mielissä pelko kylien autioitumisesta. Riittääkö tulevaisuudessa nuorille kotiseudulla työpaikkoja? Riittääkö palveluja myös syrjäisimmillekin seuduille? Riittääkö kasvukeskuksiin keskittyvästä hyvinvoinnista jaettavaa muuttotappioista kärsiville seuduille? Yhteiskuntamme päättäjät ovat monien suurten ratkaisujen edessä. On helppo kohottaa syyttävä sormi ja laatia muuttovirtoihin liittyvää epäkohtien listaa. Nyt tarvitaan yhdessä yrittämisen henkeä, jossa eri sektorien edustajat kokoontuvat saman pöydän ympärille miettimään ratkaisuja ongelmiin. Meidän on yhdessä ponnistellen lähdettävä rakennustyöhön Pohjois-Suomen tulevaisuuden turvaamiseksi. Ei ole pahitteeksi, jos ponnisteluissa on mukana sodan kokeneen sukupoven jälleen rakentajien henkeä. Tänä aikana meidän tulisi palauttaa pohjoissuomalaisten usko huomiseen. Huomispäivään voidaan itsekin vaikuttaa olennaisesti. Yhtenä esimerkkinä mainittakoon Taivalkoskella syntynyt liikehdintä. Muutama vuosi sitten Taivalkoski oli uutisotsikoissa kielteisten uutisten esimerkkipitäjä. Nyt tilanne on toinen. Monien eri tahojen yhteistyöstä on syntynyt innostunut ilmapiiri, jossa paikalliset vahvuudet ja menestystekijät on kartoitettu. Näiden varaan on lähdetty rakentamaan uudenlaista huomista. Usko omaan osaamiseen ja omaan työhön on tuonut merkittävää myötätuulta alueen kehitykseen. Seurakunta ja vapaaehtoiset työntekijät ovat omalta osaltaan mukana yhteistyörintamassa esimerkiksi käynnistäen syrjäytymisvaarassa oleville lapsille ja nuorille oman erityisprojektin. Seurakuntien ja hiippakunnan suuri haaste on sen, miten voimme tukea harvaanasutuilla alueilla olevia ihmisiä sekä ylläpitää toivoa, että näillä alueilla kannattaa elää ja pitää elossa omaleimaista pohjoissuomalaista kulttuuria. Lappikin on rakennettu tuhkasta ja se oli

5 5 aikanaan valtava voimainponnistus. Näinä aikoina meillä ei ole samanlaista kriisiä, minkä kokivat jälleen rakentajat, joten miksi emme nyt voisi luottaa siihen, että tästäkin tilanteesta selvitään. Tällä hetkellä Pohjois-Suomessa on menossa muuttovaihe, mutta kuka sen sanoo, että tämä vaihe on pysyvä? Voi hyvin olla, että tilanne kääntyy toiseen suuntaan ja toivottavasti kääntyy. Uskoa ja toivoa tulevaisuuteen tulee tukea lasten ja nuorten keskuudessa entistä enemmän. Tänään uuden Euroopan aikana me tarvitsemme selkärankaa, jonka juonteina ovat kestävät arvot ja tietoisuus siitä, että me voimme luottaa omaan työhön ja osaamiseen. Sen jo historiakin osoittaa. Pohjois-Suomessa arkitodellisuus ja hengelliset asiat ovat perinteisesti olleet läheisiä toisilleen. Täällä uskonasiat eivät ole vieraita elämälle, ja meidän on pyrittävä toimimaan niin, että elävä kontakti tähän perintöön säilyisi. Kasvukeskuksiin juuriltaan muuttaneilla ihmisillä on vaarana menettää yhteys arvokkaaseen hengelliseen perintöönsä. Uskon näin, että juuri hengellisen perinnön vaaliminen on tämän kansan selkärangassa merkittävä asia. Eihän meillä ole hyvät kuulijat varaa tämän selkärangan murtamiseen. Kansallisena veteraanipäivänä olemme kiitollisia sukupolvelle, joka omilla raskailla ponnistuksillaan takasi mielipiteen- ja kokoontumisenvapauden kaikille ihmisille, jotka asuvat tässä maassa. Tästä itsenäisyyden tärkeästä juonteesta me olemme teille suuressa kiitollisuudenvelassa. Taisteluissa ansaittu vapaus on avannut myös pohjoisen ihmisille väylän henkilökohtaisen uskon ja menneiltä sukupolvilta perityn hengellisen perinnön vaalimiseen. Tutun isänmaan virren sanat käyvät toteen: On isät täällä taistelleet ja uskoneet ja toivoneet. Me saimme oman asunnon, ja samat vaiheet meidän on. Isiltä saatuun lahjaan kuuluu uskon lisäksi isänmaa. Meidän sukupolven tulee huolehtia siitä, että näistä lahjoista saavat nauttia myös meidän lapsemme. Olemme sotien jälkeisinä vuosikymmeninä havainneet, millaisia seurauksia koituu kansakuntien kristillisten arvojen romuttamisesta. Arvojen romuttaminen on helposti johtanut moraaliseen rappioon ja arvotyhjiöön. Romuttaminen on kestänyt vain lyhyen ajan, mutta moraalisesti kestävän tilan palauttaminen voi viedä useita sukupolvia. Tästä tuhkasta nouseminen on kivulias ja pitkä prosessi. Kaikkein eniten ovat arvojen tuhosta kärsineet heikoimmassa yhteiskunnallisessa asemassa olevat ihmiset.

6 6 Yli 50 vuotta sitten sodan jälkeen poltettuihin kyliin palaavat pohjoisen ihmiset näkivät kaiken toivottomuuden keskellä ristin. Kirkon sanoma rististä kantaa meitä tänäkin aikana. Risti ei ole kuoleman ja tuhon merkki. Se on elämän kantava voima, sen vahva plusmerkki ja selkäranka. Rististä avautuu näköala rauhaan, vapauteen ja iloon. Siitä avautuu meille tie lähimmäisen kunnioittamiseen, palvelemiseen ja rakastamiseen. Risti on tulvaisuuden ja toivon symboli.