ANSIOLUETTELO HENKILÖ- JA YHTEYSTIEDOT TAVOITE OSAAMINEN TYÖSKENTELYTAPA TYÖKOKEMUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ANSIOLUETTELO HENKILÖ- JA YHTEYSTIEDOT TAVOITE OSAAMINEN TYÖSKENTELYTAPA TYÖKOKEMUS 22.1.2015"

Transkriptio

1 ANSIOLUETTELO HENKILÖ- JA YHTEYSTIEDOT Sukunimi Vehkala Etunimet Jukka-Pekka Syntymäaika Syntymäpaikka Keuruu Osoite Saarnikatu 6 C 23, Lahti Puhelin Sähköposti jukvehk@iki.fi WWW Siviilisääty Naimisissa TAVOITE Tavoitteenani on olla tietotekniikkaan liittyvissä ja kaikenlaisissa avustaviin tehtäviin liittyvissä tehtävissä. Unelmani on olla työssä, josta on iloa Jumalalle, työnantajalle, itselleni, lähimmäisilleni sekä yhteiskunnalle. OSAAMINEN Keskeisin osaaminen liittyy tietotekniikkaan sekä koulutukseen. Opinnot ja työkokemukseni on antanut hyvän ammattitaidon eri-ikäisten henkilöiden avustamiseen tietoteknisten haasteiden kanssa. Minulla on myös muuta osaamista tietotekniikan ulkopuolelta. Niihin kuuluvat mm. työnhaku, matematiikka, parisuhde sekä monenlaiset tekniikkaan liittyvät asiat. TYÖSKENTELYTAPA Keskeisimpiä luonteenpiirteitäni ovat täsmällisyys, tarkkuus, tehokkuus, kehittäminen, auttamishalu sekä rehellisyys. Pyrin aina tekemään työni mahdollisimman tehokkaasti, aina miettien työskentelytapani tehostamista. Minua häiritsee, jos joku joutuu odottamaan minun takiani. Toimin parhaiten tiimissä tai vuorovaikutuksessa muiden kanssa. TYÖKOKEMUS Henkilökohtaisena avustajana toimiminen alkaen Tuotepäällikkö A&A Consulting Oy:ssä ajalla Vuorotteluvapaan sijaisuus Salpausselän koulussa kevätlukukauden Opettavana aineena matematiikka. Vastuukouluttajana vuosina Cimson Koulutuspalvelut Oy:ssa. Vuorotteluvapaan sijaisena lukuvuoden Mukkulan koulussa. Opetettavina aineina tietotekniikka ja matematiikka. Vuorotteluvapaan sijaisena lukuvuoden Lahden yhteiskoulussa. Opetettavina aineina tietotekniikka ja matematiikka. Jaakko Joutsin vanhempainvapaasijaisuus Keuruun yläasteella Opetettavina aineina matematiikka, tietotekniikka, fysiikka ja kemia.

2 Lukuvuonna Jyväskylän yliopiston Kasvatustieteen laitoksella tietoteknisenä apuna toimiminen. Tietotekniikan harjoitusryhmien pito JY:n humanistisessa tiedekunnassa Tietotekniikan kurssien pito JY:n varhaiskasvatuksen laitoksella Matematiikan, kemian, fysiikan ja tietotekniikan opettajan sijaisuus Vaajakosken koululla sekä lyhyempiä jaksoja myöhemmin. Tietotekniikan ja matematiikan opettajan sijaisuus Viitaniemen koululla Tietotekniikan opettajan sijaisuus Cygnaeus-lukiolla Tietotekniikan sovellusprojektina syksyllä 2005 teimme ryhmässä Neva-sovelluksen: oppimisympäristöalusta PHP 5:llä. Tietotekniikan kurssien pito JY:n varhaiskasvatuksen laitoksella Harjoittelijana Jyväskylän yliopiston tietotekniikan laitoksella työtehtävänä kotisivujen tekeminen. Tutorina uusille opiskelijoille syksyllä 2003 ja Matematiikan opettajan sijaisena Keuruun yläasteella Lisäksi olen tehnyt monenlaista käytännön työtä talojen rakentamisesta liikennemerkkien valmistamiseen. VARUSMIESPALVELUS Varusmiespalveluksen suoritin vuonna 2000 Vekaranjärvellä tykistössä tuliasemalinjalla. Sotilasarvoni on alikersantti. KOULUTUS Filosofian maisteri pääaineena tietotekniikka ( ) Sivuaineet: pedagogiikka (aineopinnot), matematiikka (aineopinnot) Kasvatustieteen ja aikuiskasvatustieteen perusopinnot ( ) Järjestysmieskurssi, 2004 Ylioppilastutkinto Keuruun lukiosta keväällä 1999 Pro gradu -tutkielman aiheena minulla oli Tietotekniikan aikuisopetuksen opetuskäytänteiden arviointi. KIELITAITO suomi äidinkieli ruotsi tyydyttävä suullinen ja kirjallinen englanti sujuva suullinen ja kirjallinen LUOTTAMUSTOIMET Vapaa-ajalla toimin aktiivisesti seurakunnassa. Toimin erilaisissa tehtävissä Joutjärvellä Kohtaamispaikka-yhteisössä. HARRASTUKSET Kuorolaulanta, lukeminen, elokuvat sekä hyötyliikunta

3 LIITE Jyväskylän yliopisto O P I N T O S U O R I T U S O T E Nimi : Vehkala Jukka-Pekka Syntymäaika : Opinto-oikeus : varsinainen Koulutusohjelma : Erikoiskoulutus : Pääaine : Tietotekniikka Yliopistoon tulovuosi : 1999 Tiedekunta ja -vuosi : Informaatioteknologian tdk 1999 YLEIS- JA MUUT OPINNOT Yliopisto, opiskelu ja opintojen ITK Y 1.00 suunnittelu Liikuntakurssi ITK Y 2.00 Pienryhmän ohjaaminen ITK HYV Y 1.00 Johdatus matematiikkaan MAT Y 2.00 opintoviikkoja yhteensä: 6.00 KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT Text Workshop 1 XEN K 1.00 Puheviestinnän perusteet matem.- XPV K 1.00 luonnontiet. tdk:n opiskelijoille Ruotsin perustason kurssi XRU TT K 1.00 opintoviikkoja yhteensä: 3.00 MATEMATIIKAN CUM LAUDE APPROBATUR (MATCUM) Suorituspäivä : Arvosana : TT Kokonaisuuteen liitetyt opintojaksot: Analyysin peruskurssi MAT A 5.00 Analyysi 2 MAT A 5.00 Sarjat ja differentiaaliyhtälöt MAT A 3.00 Vektorit ja matriisit MAT A 4.00 Euklidiset avaruudet MAT A 3.00 Todennäköisyyslaskenta MAT A 4.00 Johdatus diskreettiin matematiikkaan MAT A 3.00 Differentiaalilaskenta 1 MATA A 2.00 Integraalilaskenta 1 MATA A 2.00

4 Geometria MATA A 4.00 Matematiikan cum laude approbatur laajuus : OPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (OKLPED) Suorituspäivä : Arvosana : Kokonaisuuteen liitetyt opintojaksot: Aikuiskasvatuksen suunnittelu ja AIK0Y P 2.00 (A) oppimisen ohjaaminen/pedagogiset op. Opetushallinnon opinnot KTK HYV A 1.00 Kasvu ja kehitys 1 OKL P 2.00 (A) Koulu työyhteisönä OKL P 1.00 (A) Kirjatentti OKL P 1.00 (A) Minä opettajana OKL P 1.00 (A) Johdatus opettajan työhön ja OKL P 1.00 (A) ajatteluun/pedagogisiin opintoihin Kulttuurien välinen kasvatus OKL P 1.00 (A) Oppiminen koulukasvatuksessa 1 OKL P 2.00 (A) Integroitu erityisopetus ja OKL P 1.00 (A) yksilöllisyys Opettajaharjoittelu 1 OKL P 3.00 (A) Vuorovaikutus opettajan ammatissa OKL A 2.00 Opettaja ja yhteiskunta OKL A 1.00 Kasvatustieteen proseminaari OKL A 3.00 Oppimisen ongelmia OKL A 1.00 Oppiminen koulukasvatuksessa 2 OKL A 4.00 Johdatus opettamisen ja oppimisen OKL A 2.00 tutkimukseen Opettajaharjoittelu 2 OKL A 3.00 Opettajaharjoittelu 3 OKL A 3.00 Opettajan pedagogiset opinnot laajuus : TIETOTEKNIIKAN SYVENTÄVÄT OPINNOT (LAUDATUR) (TIESYV) Suorituspäivä : Arvosana : HT Kokonaisuuteen liitetyt opintojaksot: Diskreetit rakenteet ITK P 3.00 WWW-julkaiseminen ITK P 2.00 Ihminen ja tietojärjestelmä ITK P 2.00 Johdatus ohjelmistotekniikkaan ITK A 2.00 Käyttöjärjestelmät ITK A 2.00 Oliokeskeinen tietojärjestelmien ITK P 2.00 kehittäminen Tietotekniikan opettajan ITK0C HYV A 4.00 työvälineitä Tietoverkot työvälineenä TIE A 2.00 Johdatus ohjelmointiin TIE A 3.00 Tietotekniikan perusteet TIE P 3.00

5 Mikrotietokonelaitteistot TIE A 2.00 Tietokannat TIE A 2.00 Mikrotietokoneiden ohjelmistot TIE A 2.00 Tietorakenteet ja algoritmit 1 TIE A 3.00 Fortran-kieli TIE A 2.00 Graafisten käyttöliittymien TIE A 4.00 ohjelmointi Ohjelmistotuotanto TIE S 4.00 Virtuaaliset oppimisympäristöt TIE S 5.00 Verkkokurssin tuotantoprosessi TIE S 5.00 Ohjelmointi TIE A 5.00 Kypsyysnäyte TIEA HYV A Harjoittelu TIEA HYV S 5.00 Sovellusprojekti TIES S 7.00 Sovellusprojektin hallintaa, TIES HYV S 2.00 viestintää ja työkaluja Pro gradu -seminaari TIES HYV S 2.00 Pro gradu -tutkielma TIES B S Johdatus tietoliikenteeseen TLI A 2.00 Johdatus tietokoneverkkoihin TLI A 3.00 Tietotekniikan syventävät opinnot laajuus : (laudatur) MUUT OPINTOSUORITUKSET OPPIAINEITTAIN DIGITAALINEN KULTTUURI Digitaalinen kuvankäsittely DGL P 2.00 opintoviikkoja yhteensä: 2.00 MATEMATIIKKA Lukuteorian alkeet MAT P 2.00 Lukualueet MAT P 2.00 opintoviikkoja yhteensä: 4.00 TIETOTEKNIIKKA Tietotekniikan propedeuttinen kurssi TIE A 1.00 opintoviikkoja yhteensä: 1.00 TILASTOTIEDE Tilastomenetelmien peruskurssi TIL0A A 4.00 opintoviikkoja yhteensä: 4.00 MUUT SUORITUKSET opintoviikkoja yhteensä: 11.00

6 Vehkala Jukka-Pekka OPINTOVIIKKOJA SUORITETTU YHTEENSÄ: LYHENTEET: Y=yleisopinnot, K=kieliopinnot, A=aineopinnot, S=syventävät opinnot, P=perusopinnot, J=jatko-opinnot KORVAAVUUDET/HUOMAUTUKSET: (A) = opintojakso korvattu avoimen yliopiston suorituksella ARVOSTELU (tulos): Tyydyttävät tiedot = TT, 1, 1+, 1.5; Hyvät tiedot = HT, 2-, 2, 2+; Erinomaiset tiedot = ET, 2.5, 3-, 3; PS=pass, GD=good, GP=good plus, VG=very good Ruotsin kielen peruskursseista annetaan vain arvosanat TT ja HT, koska kurssi tutkinnon osana on myös virkamiehiltä vaadittavan toisen kotimaisen kielen suoritus.

O P I N T O S U O R I T U S O T E

O P I N T O S U O R I T U S O T E Jyväskylän yliopisto 19.02.2013 O P I N T O S U O R I T U S O T E Sukunimi : Soranto Etunimet : Annemari Kristiina Syntymäaika : 01.05.1977 Opinto-oikeus : Varsinainen Tutkintotavoite : Kauppatieteiden

Lisätiedot

PUHEVIESTINTÄ Maturiteetti PUH0Y96 12.05.2008 HYV K 1.00 1

PUHEVIESTINTÄ Maturiteetti PUH0Y96 12.05.2008 HYV K 1.00 1 Jyväskylän yliopisto 29.08.2011 O P I N T O S U O R I T U S O T E Sukunimi : Rekola Etunimet : Pauli Mikael Syntymäaika : 01.03.1985 Opinto-oikeus : Valmistunut Koulutusohjelma : Erikoiskoulutus : Pääaine

Lisätiedot

Matematiikka. Orientoivat opinnot /

Matematiikka. Orientoivat opinnot / Matematiikka Orientoivat opinnot / 30.8.2011 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot erillisiä

Lisätiedot

Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot /

Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot / Matematiikka ja tilastotiede Orientoivat opinnot / 27.8.2013 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot

Lisätiedot

HOPS Henkilökohtainen opintosuunnitelma LuK -tutkintoon

HOPS Henkilökohtainen opintosuunnitelma LuK -tutkintoon JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Matematiikan ja tilastotieteen laitos Tilastotiede HOPS - Tilastotiede HOPS Henkilökohtainen opintosuunnitelma LuK -tutkintoon Nimi: Syntymäaika: Ammatti ja urasuunnitelmat: Muuta:

Lisätiedot

Myös opettajaksi aikova voi suorittaa LuK-tutkinnon, mutta sillä ei saa opettajan kelpoisuutta.

Myös opettajaksi aikova voi suorittaa LuK-tutkinnon, mutta sillä ei saa opettajan kelpoisuutta. Tietojenkäsittelytiede Tutkintovaatimukset Perustutkinnot LUONNONTIETEIDEN KANDIDAATIN TUTKINTO (VÄHINTÄÄN 120 OV) 1. Tietojenkäsittelytieteen cum laude approbatur -oppimäärä (vähintään 55 ov) ja kypsyysnäyte

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO) (Opintonsa 2009-2010 aloittaneet opiskelijat, opetussuunnitelma 2009-2010) 1 KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP I KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT SEKÄ ORIENTOIVAT

Lisätiedot

OPINTOSUORITUSOTE. Opinto-oikeudet: Jyväskylän yliopistossa suoritetut tutkinnot: Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto, opintosuoritukset:

OPINTOSUORITUSOTE. Opinto-oikeudet: Jyväskylän yliopistossa suoritetut tutkinnot: Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto, opintosuoritukset: Sivu 1 / 6 Sukunimi: Mäkelä Etunimet: Jenni Emilia Kirjoilletulo yliopistoon: 1.9.2009 Opiskelijanumero: 1002113350 Syntymäaika: 9.1.1990 Opinto-oikeudet: Opinto-oikeuden tyyppi: Perustutkinto-opiskeluoikeus

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP 1 ERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (EO) (Opetussuunnitelma 2007-2009) KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP I KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT SEKÄ ORIENTOIVAT OPINNOT (20 op) KTKO101 Johdatus yliopisto-opiskeluun

Lisätiedot

Opintojen mallipolut

Opintojen mallipolut Opintojen mallipolut 1.0 20.12.2016 Opintojen mallipolut TOPSI-projekti Tietotekniikan laitos Jyväskylän yliopisto Jyväskylä Tekijät: Marianne Laapio Hannes Laukkanen Jaana Oinonen Jutta Tolvanen Tiivistelmä:

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP 1 ERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (EO) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2005-2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelma 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla

Lisätiedot

OPINTONSA ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman muutokset näkyvät vahvennetulla fontilla.

OPINTONSA ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman muutokset näkyvät vahvennetulla fontilla. 1 VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2005-2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla

Lisätiedot

Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot / 25.8.2015

Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot / 25.8.2015 Matematiikka ja tilastotiede Orientoivat opinnot / 25.8.2015 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot

Lisätiedot

TIETOTEKNIIKAN OPS

TIETOTEKNIIKAN OPS TIETOTEKNIIKAN OPS 2017-2020 Infotilaisuus nykyisille opiskelijoille Raino Mäkinen, Sanna Mönkölä & Ilona Lapinkylä OPS-infon sisältö OPS 2017-2020 mikä, miksi? Miten uusi eroaa nykyisistä ja vanhoista?

Lisätiedot

ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS (EP), opetussuunnitelma

ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS (EP), opetussuunnitelma ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS (EP), opetussuunnitelma 2014-2017 Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op I Kieli- ja viestintäopinnot sekä orientoivat opinnot, 20 op: KTKO101 Johdatus yliopisto-opiskeluun

Lisätiedot

Opintojakson nimi ja laajuus. Suositeltu suoritusajankohta. 1. vuosi 2. vuosi 3. vuosi. 1. syksy 1. kevät 2. syksy 2. kevät 3. syksy 3.

Opintojakson nimi ja laajuus. Suositeltu suoritusajankohta. 1. vuosi 2. vuosi 3. vuosi. 1. syksy 1. kevät 2. syksy 2. kevät 3. syksy 3. Oulun yliopisto Opintojen rakennekaavio 2018 2019 Tutkinto-ohjelman nimi, Kemian tutkinto-ohjelma Tutkinnon nimi, Luonnontieteiden kandidaatti (3 vuotta, 180 op)/ Kemisti Koodi Opintojakson nimi ja laajuus

Lisätiedot

Miten tullaan opettajaksi Helsingin yliopistosta?

Miten tullaan opettajaksi Helsingin yliopistosta? Miten tullaan opettajaksi Helsingin yliopistosta? Opintoasiainkoordinaattori Tanja Steiner 13.10.2004 Teema Opettaja Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Opettajankoulutus Helsingin yliopistossa Käyttäytymistieteellinen

Lisätiedot

Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi?

Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi? Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi? Tiina Nyyssönen, koulutussuunnittelija OKL tiina.m.nyyssonen@jyu.fi JYU. Since 1863. 12.11.2018 1 Millainen OKL on? Luokanopettajakoulutus =>

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN KANDIDAATIN TUTKINTO

KASVATUSTIETEIDEN KANDIDAATIN TUTKINTO ERITYISKASVATUKSEN ASIANTUNTIJAKOULUTUS (EA) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla

Lisätiedot

Tieto- ja viestintätekniikan opinnot Jyväskylän yliopistossa. Humanistinen tiedekunta Syksy 2016 Tanja Välisalo

Tieto- ja viestintätekniikan opinnot Jyväskylän yliopistossa. Humanistinen tiedekunta Syksy 2016 Tanja Välisalo Tieto- ja viestintätekniikan opinnot Jyväskylän yliopistossa Humanistinen tiedekunta Syksy 2016 Tanja Välisalo Sisältö 1. Mitä teknologiataitoja tarvitsen? 2. Tieto- ja viestintäteknologian opinnot 3.

Lisätiedot

Kieli- ja viestintäopinnot 8 ov

Kieli- ja viestintäopinnot 8 ov Kieli- ja viestintäopinnot 8 ov Y 1 Äidinkieli 4 OV Y 1.1 63054 63055 Äidinkielen puhe- ja ilmaisutaito osa 1 (63054) osa 2 (63055) Y 1.2 63056 Tieteellinen kirj. ja harjoitusaine Luennot 1 ov (63057)

Lisätiedot

Kandidaatin tutkinnon rakenne

Kandidaatin tutkinnon rakenne Kandidaatin tutkinnon rakenne ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS 2016 2020 KANDIDAATIN TUTKINNON RAKENNE 180 op op Kieli-, viestintä ja orientoivat opinnot 20 Kvo Orientoituminen opintoihin (HOPS) ja opiskelutaitojen

Lisätiedot

KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio

KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio 1 Tampereen yliopiston organisaatio 2 Tieteenalayksiköt (9 kpl) Biolääketieteellisen teknologian yksikkö Informaatiotieteiden yksikkö Johtamiskorkeakoulu Kasvatustieteiden yksikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden

Lisätiedot

Opintosuunnitelma. Suunta: Tietoliikenneohjelmistot ja -sovellukset Pääaine: Tietoliikenneohjelmistot Sivuaine: Yritysturvallisuus

Opintosuunnitelma. Suunta: Tietoliikenneohjelmistot ja -sovellukset Pääaine: Tietoliikenneohjelmistot Sivuaine: Yritysturvallisuus Opintosuunnitelma Janne Paalijärvi Koulutusohjelma ja vuosikurssi: T II Opiskelijanumero: 57375S Sähköpostiosoite: jpaalija cc hut fi Opinto-opas: 2003-2004 Kirjastonkäyttöharjoitus suoritettu: 27.09.2004

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS SAKSAN KIELI JA KULTTUURI

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS SAKSAN KIELI JA KULTTUURI HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS SAKSAN KIELI JA KULTTUURI Nimi: Opiskelijanumero: Sähköpostiosoite: Pääaine: Puh: Yo-tutkinnon suoritusvuosi: Sivuaine(et): Ylioppilastutkinnon jälkeen / ennen saksan

Lisätiedot

Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op

Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op Tavoite Kasvatustieteen kandidaatin tutkinnon tavoitteena käsityönopettajan koulutuksessa on antaa opiskelijalle perustiedot käsityön kentästä, materiaaleista

Lisätiedot

Matematiikka tai tilastotiede sivuaineena

Matematiikka tai tilastotiede sivuaineena Matematiikka tai tilastotiede sivuaineena Matematiikan sivuainekokonaisuudet Matematiikasta voi suorittaa 25, 60 ja 120 opintopisteen opintokokonaisuudet. Matematiikan 25 op:n opintokokonaisuus Pakolliset

Lisätiedot

AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi

AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi AINEENOPETTAJANKOULUTUS historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi SOVELTUVUUSKOE - - OPINTOMENESTYS Soveltuvuuskoe Soveltuvuuskokeesta voi saada 15 pistettä; alin hyväksytty

Lisätiedot

AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi

AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi AINEENOPETTAJANKOULUTUS historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi - SOVELTUVUUSKOE - - OPINTOMENESTYS - Soveltuvuuskoe Soveltuvuuskokeesta voi saada 15 pistettä; alin

Lisätiedot

Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset

Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset Filosofinen tiedekunta / Hallintotieteet Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset Tutkintojen järjestämistä ja suorittamista koskevat määräykset tarkentavat opetusta ja tutkintoja sääteleviä lakeja,

Lisätiedot

OPS-MUUTOSINFO

OPS-MUUTOSINFO 1 OPS-MUUTOSINFO 3.9.201 Matemaattisten tieteiden tutkinto-ohjelma MUUTOKSEN TAUSTALLA 2 Oulun yliopiston strategia- ja rakennemuutokset Oulun yliopiston opetussuunnitelmatyön periaatteet o Opintojaksojen

Lisätiedot

ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS (EP) (Opintonsa syksyllä 2012 aloittaneet opiskelijat, opetussuunnitelma 2010-2013)

ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS (EP) (Opintonsa syksyllä 2012 aloittaneet opiskelijat, opetussuunnitelma 2010-2013) ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS (EP) (Opintonsa syksyllä 2012 aloittaneet opiskelijat, opetussuunnitelma 2010-2013) 1 KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP I KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT SEKÄ ORIENTOIVAT

Lisätiedot

Tärkeää huomioitavaa:

Tärkeää huomioitavaa: Siirtymäohjeistus tietotekniikan kandivaiheen opiskelijoille 2005 tutkintorakenteesta 2013 Teknistieteellisen kandidaattiohjelman tietotekniikan pääaineeseen Tärkeää huomioitavaa: Yli 7 vuotta vanhoilla

Lisätiedot

KÄYTTÄYTYMISTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TUTKINTOJA JA OPINTOJA KOSKEVAT PYSYVÄISMÄÄRÄYKSET

KÄYTTÄYTYMISTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TUTKINTOJA JA OPINTOJA KOSKEVAT PYSYVÄISMÄÄRÄYKSET KÄYTTÄYTYMISTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TUTKINTOJA JA OPINTOJA KOSKEVAT PYSYVÄISMÄÄRÄYKSET Käyttäytymistieteellisen tiedekunnan tiedekuntaneuvoston 14.6.2005 vahvistama. Näitä pysyväismääräyksiä sovelletaan

Lisätiedot

AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi

AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi AINEENOPETTAJANKOULUTUS historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi Aineenopettajainfo 15.9.2017 - SOVELTUVUUSKOE - - OPINTOMENESTYS - Soveltuvuuskoe Soveltuvuuskokeesta

Lisätiedot

HOPS ja opintojen suunnittelu

HOPS ja opintojen suunnittelu HOPS ja opintojen suunnittelu Hanna-Mari Kivinen, 8.12.2010 Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta, Fysiikan laitos Mikä ihmeen HOPS? HOPS eli Henkilökohtainen OPintoSuunnitelma HOPS kuuluu 1.8.2005

Lisätiedot

Korvataan uuden ohjelman opintojaksolla. Suorittamatta jäänyt YPATperuskurssi. tutkinto-ohjelman peruskurssilla, á 5 op

Korvataan uuden ohjelman opintojaksolla. Suorittamatta jäänyt YPATperuskurssi. tutkinto-ohjelman peruskurssilla, á 5 op Siirtymäsäännökset 2010 YPAT KOULUTUSOHJELMASSA JATKAVILLE (YPATohjelman uusilla YAP-opintosuunnan opintojaksoilla suorittaville) Ohje siitä miten uuden ohjelman opintojaksot korvaavat vanhan koulutusohjelman

Lisätiedot

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma Viestintätieteiden kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 30.8.2018 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi korkeakoulututkinto,

Lisätiedot

4.5. MATEMAATTISTEN AINEIDEN OPETTAJANKOULUTUS. 4.5.1. Tutkinnon rakenne. Matemaattisten aineiden koulutusohjelma

4.5. MATEMAATTISTEN AINEIDEN OPETTAJANKOULUTUS. 4.5.1. Tutkinnon rakenne. Matemaattisten aineiden koulutusohjelma Matemaattisten aineiden 82 4.5. MATEMAATTISTEN AINEIDEN OPETTAJANKOULUTUS Koulutuksesta vastaa professori Seppo Pohjolainen, Matematiikan laitos, huone Sg207, puhelin 365 2424 email: seppo.pohjolainen@tut.fi.

Lisätiedot

AIKAISEMPIEN OPINTOJEN TUNNUSTAMINEN YLEISET HAKUOHJEET

AIKAISEMPIEN OPINTOJEN TUNNUSTAMINEN YLEISET HAKUOHJEET 1 AIKAISEMPIEN OPINTOJEN TUNNUSTAMINEN YLEISET HAKUOHJEET Opiskelija täyttää itse hakemansa opintojakson tiedot eli mitä opintojaksoa tai opintojakson osaa hän hakee tunnustettavaksi. Samoin opiskelija

Lisätiedot

ERILLISET OPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (60 op) 2018

ERILLISET OPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (60 op) 2018 LIITE 2 KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA ERILLISET OPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (60 op) 2018 1. HAKUEDELLYTYKSET Yleisenä edellytyksenä erillisiin opettajan pedagogisiin opintoihin hakemiselle on, että hakija

Lisätiedot

AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi

AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi AINEENOPETTAJANKOULUTUS historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi - SOVELTUVUUSKOE - - OPINTOMENESTYS - Soveltuvuuskoe Soveltuvuuskokeesta voi saada 15 pistettä; alin

Lisätiedot

Perustutkintojen suorittamista koskevat määräykset

Perustutkintojen suorittamista koskevat määräykset 109 Hallintotieteiden tiedekunta Hyväksytty hallintotieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokouksessa 5.6.2007. 1. Tutkintoja ja opiskelua koskevat määräykset Tutkintojen suorittamisessa noudatetaan

Lisätiedot

LUONNONTIETEELLINEN KOULUTUSALA

LUONNONTIETEELLINEN KOULUTUSALA LUONNONTIETEELLINEN KOULUTUSALA TUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET Seuraavat tutkintojen järjestämistä ja suorittamista koskevat määräykset tarkentavat asetuksia ja johtosääntöjä. Nämä määräykset hyväksyy

Lisätiedot

Tärkeää huomioitavaa:

Tärkeää huomioitavaa: Siirtymäohjeistus tuotantotalouden kandidaattivaiheen opiskelijoille 2005 tutkintorakenteesta 2013 Teknistieteellisen kandidaattiohjelman tuotantotalouden pääaineeseen Tärkeää huomioitavaa: Pääsääntöisesti

Lisätiedot

AHOT Hyväksilukemisen uudet periaatteet

AHOT Hyväksilukemisen uudet periaatteet AHOT Hyväksilukemisen uudet periaatteet 16.5.2012 16.5. Humanistinen tiedekunta.2012 1 Taustaa Aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen =hyväksiluku Rehtorin päätös Tdk-neuvosto Astuivat

Lisätiedot

Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne. 27.8.2015 Eija Heinonen-Özdemir

Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne. 27.8.2015 Eija Heinonen-Özdemir Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma sisältö ja rakenne 27.8.2015 Eija Heinonen-Özdemir Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi korkeakoulututkinto,

Lisätiedot

Kielipalvelut-yksikkö TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT. Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset

Kielipalvelut-yksikkö TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT. Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset 3 TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT Kielipalvelut-yksikkö Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset Valtioneuvoston asetuksessa yliopistojen tutkinnoista (794/2004) 6 määrätään kielitaidosta, että opiskelijan

Lisätiedot

Lähiopetus Monimuoto-opetus (=puhelinvälit-teisesti ja kirjeitse) Verkko-opetus EduWeb ympäristössä

Lähiopetus Monimuoto-opetus (=puhelinvälit-teisesti ja kirjeitse) Verkko-opetus EduWeb ympäristössä 1 HY/ Päivitetty 19.4.2017 Lehtori Pirkko Raudaskosken opetusura yliopistossa Opettajanurani käynnistyi yliopistossa toimiessani syyslukukausina 1992 ja 1995 Kasvatustieteen laitoksella aikuiskasvatustieteen

Lisätiedot

Tervetuloa Elimäen lukioon!

Tervetuloa Elimäen lukioon! Tervetuloa Elimäen lukioon! www.edukouvola/elimaenlukio Lukioon vai ammatilliseen koulutukseen? Lukio ei valmista ammattiin, mutta antaa monipuoliset jatko-opintomahdollisuudet. Ammattiopistojen yo-linjat

Lisätiedot

Kielipalvelut-yksikkö TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT. Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset

Kielipalvelut-yksikkö TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT. Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset 3 TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT Kielipalvelut-yksikkö Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset Valtioneuvoston asetuksessa yliopistojen tutkinnoista (794/2004) 6 määrätään kielitaidosta, että opiskelijan

Lisätiedot

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne - 27.8.2015 Hanna Korpela

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne - 27.8.2015 Hanna Korpela Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 27.8.2015 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi

Lisätiedot

Tieto- ja viestintätekniikan opinnot Jyväskylän yliopistossa

Tieto- ja viestintätekniikan opinnot Jyväskylän yliopistossa Tieto- ja viestintätekniikan opinnot Jyväskylän yliopistossa Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Syksy 2017 Tanja Välisalo tinyurl.com/hytk-tvt2017 Sisältö 1. Mitä teknologiataitoja tarvitsen?

Lisätiedot

Infoa voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista

Infoa voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista Infoa 1.8.2015 voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista Kasvatustieteiden yksikkö 10.9.2015 Arja Tahvola PÄÄAINEPOHJAISTEN KOULUTUSTEN

Lisätiedot

Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne Eija Heinonen-Özdemir

Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne Eija Heinonen-Özdemir Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma sisältö ja rakenne 26.8.2016 Eija Heinonen-Özdemir Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi korkeakoulututkinto,

Lisätiedot

4. Diplomi-insinöörin tutkinto ja koulutusohjelmien tutkintovaatimukset

4. Diplomi-insinöörin tutkinto ja koulutusohjelmien tutkintovaatimukset 34 4. Diplomi-insinöörin tutkinto ja koulutusohjelmien tutkintovaatimukset 4.1. DI-koulutusohjelmien rakenne ja tutkinnon suorittaminen Koulutusohjelman opintojen yleinen rakenne on Tampereen teknillisessä

Lisätiedot

LEADERSHIP IS NOT ABOUT COMPETITION. FOR US IT MEANS BEING OPEN AND SEIZING OPPORTUNITIES.

LEADERSHIP IS NOT ABOUT COMPETITION. FOR US IT MEANS BEING OPEN AND SEIZING OPPORTUNITIES. LEADERSHIP IS NOT ABOUT COMPETITION. FOR US IT MEANS BEING OPEN AND SEIZING OPPORTUNITIES. Tuotantotalouden ja tietojärjestelmätieteen ohjelma Pääaineinfo 17.4.2018 Tervetuloa! Omaohjaaja Ulla Laakkonen

Lisätiedot

VALINNAISTEN OPINTOJEN INFO

VALINNAISTEN OPINTOJEN INFO VALINNAISTEN OPINTOJEN INFO 22.3.2018 Presentation Name / Firstname Lastname 29/03/2018 1 KLO 16.00-17.00 YLEISINFO KLO 17.00-18.00 VALINNAISTEN OPINTOJEN ESITTELYÄ ERI PISTEISSÄ Presentation Name / Firstname

Lisätiedot

Ahotointiin liittyviä kysymyksiä ja vastauksia

Ahotointiin liittyviä kysymyksiä ja vastauksia Helsingin yliopisto Oodi Sivu 1/6 Ahotointiin liittyviä kysymyksiä ja vastauksia 1. Opiskelija on suorittanut HY:ssa monta matematiikan kurssia pääaineessaan ja on siirtynyt uuteen koulutusohjelmaan, jossa

Lisätiedot

Yliopistojen tutkinnoista annetun valtioneuvoston asetuksen (794/2004) mukaisesti opiskelevat

Yliopistojen tutkinnoista annetun valtioneuvoston asetuksen (794/2004) mukaisesti opiskelevat 14 Yliopistojen tutkinnoista annetun valtioneuvoston asetuksen (794/2004) mukaisesti opiskelevat Opiskelijat, joiden tutkinnonsuoritusoikeus on myönnetty 1.8.2005 jälkeen sekä ne aiemmin aloittaneet opiskelijat,

Lisätiedot

Vastaavuudet ja siirtymäsäännöt opetussuunnitelmien sekä välillä

Vastaavuudet ja siirtymäsäännöt opetussuunnitelmien sekä välillä Vastaavuudet ja siirtymäsäännöt opetussuunnitelmien 2012 2015 sekä 2015 2018 välillä PERUS- JA AINEOPINNOT Perus- ja aineopintojen suurin muutos on se, että jaksot Suomen kielen ja sen tutkimuksen historia

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS RANSKAN KIELI

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS RANSKAN KIELI HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS RANSKAN KIELI Nimi: Opiskelijanumero: Sähköpostiosoite: Puh: Pääaine: Yo-tutkinnon suoritusvuosi: Sivuaine(et): Minut valittiin ranskan kielen opiskelijaksi vuonna.

Lisätiedot

Luonnontieteellinen tiedekunta Sivuaineinfo. Katri Suorsa

Luonnontieteellinen tiedekunta Sivuaineinfo. Katri Suorsa Luonnontieteellinen tiedekunta Sivuaineinfo Katri Suorsa 6.9.2018 Monipuolinen luonnontieteellinen Tutkintoohjelmat Luonnontieteellinen tiedekunta: - Biologia - Maantiede - Matemaattiset ja fysikaaliset

Lisätiedot

Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa.

Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa. Asetus teologisista tutkinnoista 7.4.1995/517 1 LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Koulutusvastuu Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa. 2 Tutkinnot

Lisätiedot

Curriculum Vitae 2016

Curriculum Vitae 2016 Curriculum Vitae 2016 Enni Annika Kiiski (os. Sjöblom) Proviisori, yliopisto-opettaja, jatko-opiskelija Farmasian tiedekunta, HY Farmakologian ja lääkehoidon osasto Kliinisen farmasian ryhmä / Sosiaalifarmasia

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä

Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä Henkilökunnan esittely Perus- ja aineopintojen rakenne Yleisen kielitieteen ja Fonetiikan peruskurssit ja Suomen kielen rakenne Luokanopettajien korvaavuudet Opettajan

Lisätiedot

VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO), opetussuunnitelma 2014-2017

VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO), opetussuunnitelma 2014-2017 VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO), opetussuunnitelma 2014-2017 Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op I Kieli- ja viestintäopinnot sekä orientoivat opinnot, 20 op: KTKO101 Johdatus yliopisto-opiskeluun

Lisätiedot

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 25.8.2016 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi

Lisätiedot

Opettajatuutorointi-kurssin syksyn 2006 kyselyjen tulokset

Opettajatuutorointi-kurssin syksyn 2006 kyselyjen tulokset Opettajatuutorointi-kurssin syksyn 26 kyselyjen tulokset Opinnot keväällä ja syksyllä 26 Pirjo Moen, 2.1.26 Yleistä Kyselyyn vastasi 2.9.26 mennessä 121 opiskelijaa vanhan tutkintojärjestelmän mukaan etenevistä

Lisätiedot

14. TIETOJOHTAMINEN. Rakennustekniikka. Tietojohtaminen. 14.1. Tavoitteet. 14.2. Koulutusohjelman yhteiset perusopinnot

14. TIETOJOHTAMINEN. Rakennustekniikka. Tietojohtaminen. 14.1. Tavoitteet. 14.2. Koulutusohjelman yhteiset perusopinnot Rakennustekniikka 14. TIETOJOHTAMINEN 14.1. Tavoitteet 163 on koulutusohjelma, joka on suunniteltu vastaamaan tietoteknisen, taloudellisen sekä viestinnällisen johtamisen haasteisiin. Tietojohtamisen opinnot

Lisätiedot

Opintopisteitä yht. 180op n. 60op n. 60op n. 60op

Opintopisteitä yht. 180op n. 60op n. 60op n. 60op KANDIDAATIN TUTKINNON OPINTOJEN ETENEMISJÄRJESTYS 1. lukuvuosi 2. lukuvuosi 3.lukuvuosi Teologian kandidaatin tutkinto (180 op) A1-linja sl kl sl kl sl kl Yleis- ja kieliopinnot 25op YK10 Filosofia ja

Lisätiedot

Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma

Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma ssa opiskellaan suomea ja ruotsia aidosti kaksikielisessä ympäristössä. Ohjelmaan sisältyy kolme pääainetta: suomenkieliset opiskelevat pääaineenaan ruotsia, ruotsinkieliset joko ruotsia äidinkielenä tai

Lisätiedot

Organisaatio- a ja yhteiskuntaosaaminen. - ja vuorovaikutusosaaminen istoiminnan osaaminen toimintaosaaminen. Kansainvälisyysosaaminenn

Organisaatio- a ja yhteiskuntaosaaminen. - ja vuorovaikutusosaaminen istoiminnan osaaminen toimintaosaaminen. Kansainvälisyysosaaminenn TIETOTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA Lukuvuonna 2009-2010 aloittavat Kompetenssit Yleiset Yhteiset Ohjelmistotekniset Tietoverkkotekniset Itsensä kehittäminen Eettine Viestint Kehittä n ä m Organisaatio- a ja

Lisätiedot

Virtuaalisesti toteutettavat erilliset opettajan pedagogiset opinnot 2002-2003 TÄYDENTÄVÄ HAKU 28.8.-21.10.2002

Virtuaalisesti toteutettavat erilliset opettajan pedagogiset opinnot 2002-2003 TÄYDENTÄVÄ HAKU 28.8.-21.10.2002 Virtuaalisesti toteutettavat erilliset opettajan pedagogiset opinnot 2002-2003 TÄYDENTÄVÄ HAKU 28.8.-21.10.2002 Virtuaalisesti toteutettavien erillisten opettajan pedagogisten opintojen hakuaika jatkuu

Lisätiedot

PERUSTIETEIDEN LAAJA OPPIMÄÄRÄ Syksyn 2010 informaatiotilaisuudet: to 2.9. klo L-salissa / pe 3.9. klo F-salissa TERVETULOA!

PERUSTIETEIDEN LAAJA OPPIMÄÄRÄ Syksyn 2010 informaatiotilaisuudet: to 2.9. klo L-salissa / pe 3.9. klo F-salissa TERVETULOA! PERUSTIETEIDEN LAAJA OPPIMÄÄRÄ Syksyn 2010 informaatiotilaisuudet: to 2.9. klo 14.15-15 L-salissa / pe 3.9. klo 12.15-13 F-salissa TERVETULOA! prof. Juhani Pitkäranta (mat.) tutk. Antti Hakola(fys.) suunn.

Lisätiedot

III Sivuaineopintokokonaisuuksien tutkintovaatimukset

III Sivuaineopintokokonaisuuksien tutkintovaatimukset 208 SIVUAINEKOKONAISUUDET, YMPÄRISTÖTIETEIDEN LAITOS III Sivuaineopintokokonaisuuksien tutkintovaatimukset AKVAATTISTEN TIETEIDEN KOULUTUSOHJELMAAN LIITTYVÄT SIVUAINEOPINTO- KOKONAISUUDET 86173 Kala- ja

Lisätiedot

PERUSAINEIDEN LAAJA OPPIMÄÄRÄ Syksyn 2007 informaatiotilaisuudet: MA 3.9. klo G-salissa/ TI 4.9. klo G-salissa TERVETULOA!

PERUSAINEIDEN LAAJA OPPIMÄÄRÄ Syksyn 2007 informaatiotilaisuudet: MA 3.9. klo G-salissa/ TI 4.9. klo G-salissa TERVETULOA! PERUSAINEIDEN LAAJA OPPIMÄÄRÄ Syksyn 2007 informaatiotilaisuudet: MA 3.9. klo 14-15 G-salissa/ TI 4.9. klo 15-16 G-salissa TERVETULOA! Prof. Juhani Pitkäranta (mat.) Prof. Juhani von Boehm (fys.) suunn.

Lisätiedot

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela Viestintätieteiden kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 31.8.2017 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi korkeakoulututkinto,

Lisätiedot

Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma

Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelman opintojen vastaavuudet 2012-2015 ja 2015-2018 Perusopinnot Aineopinnot Ei muutoksia.

Lisätiedot

Computing Curricula 2001 -raportin vertailu kolmeen suomalaiseen koulutusohjelmaan

Computing Curricula 2001 -raportin vertailu kolmeen suomalaiseen koulutusohjelmaan Computing Curricula 2001 -raportin vertailu kolmeen suomalaiseen koulutusohjelmaan CC1991:n ja CC2001:n vertailu Tutkintovaatimukset (degree requirements) Kahden ensimmäisen vuoden opinnot Ohjelmistotekniikan

Lisätiedot

TODISTUS AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN OHJAAVAN JA VALMISTAVAN KOULUTUKSEN, 20 0V 40 OV. Opinnot Opintojen laajuus Arvosana

TODISTUS AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN OHJAAVAN JA VALMISTAVAN KOULUTUKSEN, 20 0V 40 OV. Opinnot Opintojen laajuus Arvosana MALLI 1. ESIMERKKILÄN SEUDUN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ ESIMERKKILÄN AMMATTIOPPILAITOS TODISTUS Tiiti Tokko (300681-6148) on suorittanut AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN OHJAAVAN JA VALMISTAVAN

Lisätiedot

Ulla Laakkonen. KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta Teknillinen tiedekunta

Ulla Laakkonen. KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta Teknillinen tiedekunta Ulla Laakkonen KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta 5.4.2017 Teknillinen tiedekunta Pääaineinfon ohjelma Pääaineen valintamenettely Ohjelman esittely Tuotantotalouden esittely Tietotekniikkan/tietojärjestelmätieteen

Lisätiedot

Kieliasiantuntijuus erikoistuneessa yhteiskunnassa -maisteriohjelma

Kieliasiantuntijuus erikoistuneessa yhteiskunnassa -maisteriohjelma Kieliasiantuntijuus erikoistuneessa yhteiskunnassa -maisteriohjelma Maisteriohjelma KEY antaa sinulle vahvat kielelliset ja kulttuuriset taidot, joita tarvitset monikulttuurisessa työelämässä ja yhteiskunnassa.

Lisätiedot

Sinustako tulevaisuuden opettaja?

Sinustako tulevaisuuden opettaja? Sinustako tulevaisuuden opettaja? Esityksen sisältö Sinustako tulevaisuuden opettaja? Aineenopettajaksi Kielten aineenopettajaksi Opettajankoulutuksessa Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisessa

Lisätiedot

Matematiikka yhteinen MAY1 MAY1 Luvut ja lukujonot Otava

Matematiikka yhteinen MAY1 MAY1 Luvut ja lukujonot Otava Kurssin lyhenne Kurssin nimi Oppikirja ja kustantaja Biologia Sekä digiversio että paperiversio kirjasta käy, kunhan se on uuden opetussuunnitelman (LOPS2016) versio. BI1 Elämä ja evoluutio Bios 1 Elämä

Lisätiedot

SIIRTYMÄOHJEET UUSIIN OPETUSSUUNNITELMIIN

SIIRTYMÄOHJEET UUSIIN OPETUSSUUNNITELMIIN SIIRTYMÄOHJEET UUSIIN OPETUSSUUNNITELMIIN Pääaineen opinnot Pääaineen opinnot suoritetaan pääsääntöisesti uusien tutkintorakenteiden mukaisesti. Jo suoritetut pääaineiden opinnot korvaavat uusien tutkintorakenteiden

Lisätiedot

YHTEISKUNTA- JA KULTTUURITIETEIDEN YKSIKKÖ 7.7.2015

YHTEISKUNTA- JA KULTTUURITIETEIDEN YKSIKKÖ 7.7.2015 1 YHTEISKUNTA- JA KULTTUURITIETEIDEN YKSIKKÖ 7.7.2015 HUMANISTISTEN TIETEIDEN, PSYKOLOGIAN JA YHTEISKUNTATIETEIDEN KANDIDAATIN, SEKÄ FILOSOFIAN, PSYKOLOGIAN JA YHTEISKUNTATIETEIDEN MAISTERIN TUTKINTOJA

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) sivuaineopiskelijoiden info

KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) sivuaineopiskelijoiden info KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) sivuaineopiskelijoiden info lv. 2017-2018 kasvatustieteen perusopintoja koordinoiva opettaja Maarit Koskinen maarit.g.koskinen@jyu.fi Perusopinnot sivuaineopiskelijalle

Lisätiedot

Minna Koskinen Yanzu-seminaari 12.11.2011

Minna Koskinen Yanzu-seminaari 12.11.2011 Minna Koskinen Yanzu-seminaari 12.11.2011 } Pedagogiset näkökulmat taito opettaa, koulutuspolitiikan ymmärrys, itsevarmuuden kasvu opettajana } Palkkaan liittyvät näkökulmat Pätevä opettaja saa yleensä

Lisätiedot

PERUSAINEIDEN LAAJA OPPIMÄÄRÄ Syksyn 2008 informaatiotilaisuudet: to 4.9. klo L-salissa/ pe 5.9. klo L-salissa TERVETULOA!

PERUSAINEIDEN LAAJA OPPIMÄÄRÄ Syksyn 2008 informaatiotilaisuudet: to 4.9. klo L-salissa/ pe 5.9. klo L-salissa TERVETULOA! PERUSAINEIDEN LAAJA OPPIMÄÄRÄ Syksyn 2008 informaatiotilaisuudet: to 4.9. klo 14-15 L-salissa/ pe 5.9. klo 12-13 L-salissa TERVETULOA! Prof. Juhani Pitkäranta (mat.) Leht. Petri Salo (fys.) suunn. Katriina

Lisätiedot

KAUPPATIETEELLISEN ALAN TUTKINTOMÄÄRÄYKSET

KAUPPATIETEELLISEN ALAN TUTKINTOMÄÄRÄYKSET KAUPPATIETEELLISEN ALAN TUTKINTOMÄÄRÄYKSET 1.10.2010 Sivu 1 / 7 Kauppatieteellisessä ja teknillisessä tiedekunnassa suoritettavista kauppatieteellisen alan tutkinnoista ja opinnoista sekä opetuksesta ja

Lisätiedot

Historian kandidaattiohjelma (180op) ( 2023) Yleinen linja (luonnos)

Historian kandidaattiohjelma (180op) ( 2023) Yleinen linja (luonnos) Historian kandidaattiohjelma (180op) 2019 2020 ( 2023) Yleinen linja (luonnos) Perusopinnot 25 op HISP05 Teemaseminaari 5 op Aineopinnot 55 op HISA03 Historiantutkimuksen ajankohtaisia keskusteluja, 20

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä. Henkilökunnan esittely Perus- ja aineopintojen rakenne Suomen kieli sivuaineena Opettajan kelpoisuusehdot

Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä. Henkilökunnan esittely Perus- ja aineopintojen rakenne Suomen kieli sivuaineena Opettajan kelpoisuusehdot Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä Henkilökunnan esittely Perus- ja aineopintojen rakenne Suomen kieli sivuaineena Opettajan kelpoisuusehdot Henkilökunta syyslukukaudella 2016 Professorit Harri Mantila

Lisätiedot

SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO-OPPAIDEN 2012 2015 ja 2008 2012 VÄLILLÄ

SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO-OPPAIDEN 2012 2015 ja 2008 2012 VÄLILLÄ 1 (9) JOHTAMISKORKEAKOULU Huom.! Päivitetty 19.12.2013 SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO-OPPAIDEN 2012 2015 ja 2008 2012 VÄLILLÄ talousjohtamisen opintosuunta (oppiaineet finanssihallinto ja julkisyhteisöjen laskentatoimi

Lisätiedot

VERO-OIKEUS Tax Law. Ammatillisten ja tieteellisten tavoitteiden saavuttamiseksi opinnoissa tulevat esille erityisesti seuraavat asiat:

VERO-OIKEUS Tax Law. Ammatillisten ja tieteellisten tavoitteiden saavuttamiseksi opinnoissa tulevat esille erityisesti seuraavat asiat: VERO-OIKEUS Tax Law Hallintotieteiden kandidaatin ja maisterin tutkintojen tavoitteet Vero-oikeus pääaineena suoritettavan hallintotieteiden kandidaatin tutkinnon (120 ov) ja maisterin tutkinnon (160 ov)

Lisätiedot

Tietojenkäsittelytieteen tutkintovaatimukset

Tietojenkäsittelytieteen tutkintovaatimukset Tietojenkäsittelytieteen tutkintovaatimukset Näiden tutkintovaatimusten mukaan opiskelevat lukuvuonna 2006 2007 opintonsa aloittaneet opiskelijat sekä uuteen tutkintojärjestelmään lukuvuoden 2005 2006

Lisätiedot

PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA

PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA LV 2013 2014 1 Sisällysluettelo OPISKELU KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA... 3 KOULUTUSOHJELMAN

Lisätiedot

Aikaisemmin suoritettujen opintojen hyväksilukeminen ja täydentäminen. 1. Kaikkien opintojen hyväksilukemista koskevat yleiset periaatteet

Aikaisemmin suoritettujen opintojen hyväksilukeminen ja täydentäminen. 1. Kaikkien opintojen hyväksilukemista koskevat yleiset periaatteet 1(7) 2016 Aikaisemmin suoritettujen opintojen hyväksilukeminen ja täydentäminen Mikäli sinut on hyväksytty suorittamaan kandidaatin ja maisterin tutkintoa ja sinulla on aikaisempia korkeakouluopintoja,

Lisätiedot