Helsingin Poliisien Yhdistyksen lomakohteet
|
|
- Kai Katajakoski
- 10 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Hyvää lomaa! Helsingin Poliisien Yhdistyksen lomakohteet
2 HPY:n LOMAKOHTEET Helsingin Poliisien Yhdistyksen jäsenillä on käytössään seitsemän lomakohdetta, SINI- RANTA ja KAUKOLA (Inkoo) sijaitsevat samalla tontilla, SINIRINNE (Hollola), SINILAHTI (Jämsä), SINITAHKO (Nilsiä), SINIRUKA (Kuusamo) ja SINIVAARA (Kittilä). Lomakohteet ovat käytössä ympäri vuoden paitsi KAUKOLA, joka on suljettu talvikuukausina. Lomakohteita vuokrataan viikoksi kerrallaan, mutta SINIRANTAA ja KAUKOLAA voi vuokrata lyhyemmäksikin ajaksi ja näiden kohteiden varaukset tehdään aina soittamalla varauskirjanpitäjälle. Sesonkiviikoille suoritetaan arvonta halukkaiden kesken. Arvontaviikon saaneilla on kahden vuoden karenssi eli he eivät voi osallistua kyseisten sesonkiviikkojen arvontoihin seuraavaan kahteen vuoteen. Kesän ja syksyn viikot arvotaan tammikuun lopussa ja talven ja kevään viikot arvotaan syyskuun lopussa. Varaustoiveet on lähetettävä sähköpostitse osoitteeseen net Lomakohteista voi tiedustella Sinirinteen, Sinilahden, Sinitahkon, Sinirukan ja Sinivaaran varauskirjanpitäjältä Jyrki Mäkikokolta ja Sinirannan ja Kaukolan varauskirjanpitäjältä Charles Svahnilta Mökkikalenterit, vuokrahinnat ja muu INFO löytyy osoitteesta Lomakohteissa vieraillessanne jättäkää ne sellaiseen kuntoon, kuin toivoisitte niiden olevan, kun itse tulette lomakohteeseen. Jos havaitset lomakohteissa puutteita tai korjattavaa, niin soita mökkiisännälle tai varauskirjanpitäjälle. Toivomme jäsentemme viihtyvän lomakohteissamme ja nauttivan alueiden tarjoamista palveluista.
3 SINIRANTA KAUKOLA Inkoon kunnan Marsjö-nimisen järven rannalla sijaitsee yhdistyksen vapaa-ajan käyttöä varten hankittu 5,7:n hehtaarin tila, jolle on rakennettu vuosina m2:n päärakennus, pienempi mökki Kaukola ja 100 m2:n suuruinen saunarakennus. Mökissä on kolme makuuhuonetta, joissa 10 makuupaikkaa, keittiö ja pirtti. Saunarakennuksessa on kaksi erillistä yksikköä sauna- ja pukeutumistiloineen, joista toinen on Sinirannan käytössä. Alueella on myös molempien lomakohteiden käyttöön tarkoitettu grillikota, laituri, soutuvene ja frisbeegolf-rata. Yhteen makuuhuoneeseen on lemmikkieläinten vienti sallittu. Muihin tiloihin lemmikkieläinten vienti on ehdottomasti kielletty. Alueella on koiratarha. Sinirannan avaimet noudetaan ja palautetaan Pasilan Poliisitalo 2:n 5. kerroksen JLE:N Automaattivalvonnan tiloista. Sinirantaan johtava tie on suljettu lukitulla puomilla. Hallituksen päätöksen mukaisesti jäseneltä, joka järjestää 50-vuotisjuhlat tai eläkkeelle siirtymistilaisuuden Sinirannassa, ei peritä käyttökorvausta. Eri osastojen samaan aikaan työssä olevat vuorot ovat oikeutetut saamaan tilat käyttöönsä korvauksetta kerran vuodessa. Sinirannan osalta viikon yhtäjaksoiselle vuokraukselle on yhden vuoden karenssi kesä-elokuun ajalta ja kahden vuoden karenssi hiihtoloma-juhannus-jouluviikoilta. Majoitusvuorokausi alkaa ja päättyy kello Sinirannan isäntänä toimii Sakari Hakulinen. Sinirannan kanssa samalla tontilla on vuonna 1989 rakennettu 36 m2:n suuruinen erillinen mökkirakennus. Mökki on nimetty yhdistyksen kunniajäsenen Kauko Moision mukaan Kaukolaksi. Mökissä on tupa, keittiö, makuusyvennys ja parvi. Makuupaikkoja on 4-6 henkilölle. Mökkiin voi viedä lemmikkieläimiä. Mökissä on keittiö/olohuone, makuuhuone ja makuuparvi. Saunarakennuksessa on kaksi erillistä yksikköä sauna- ja pukeutumistiloineen, joista toinen on Kaukolan käytössä. Lemmikkieläinten vienti mökkiin on sallittu. Mikäli lemmikkieläimiä pidetään mökissä, on muistettava tehdä huolellinen loppusiivous. Alueella on myös molempien lomakohteiden käyttöön tarkoitettu grillikota, laituri, soutuvene ja frisbeegolf-rata. Hallituksen päätöksen mukaisesti Kaukola pidetään pääsääntöisesti suljettuna välisenä aikana. Kaukolan avaimet noudetaan ja palautetaan Pasilan Poliisitalo 2:n 5. kerroksen JLE:N Automaattivalvonnan tiloista. Alueelle johtava tie on suljettu lukitulla puomilla. Majoitusvuorokausi alkaa ja päättyy kello Kaukolan isäntänä toimii Sakari Hakulinen.
4 SINIRINNE SINILAHTI Vuonna 2001 yhdistys hankki hirsimökin Hollolasta Messilän hiihtokeskuksen rinteiden välittömästä läheisyydestä. Mökki on pinta-alaltaan 61,5 m2 ja sen lisäksi siinä on parvi 22 m2 ja kuisti 12 m2. Mökki on täysin varusteltu ja siellä on makuupaikat 6-8 henkilölle. Lemmikkieläinten vienti mökkiin on sallittu. Mikäli lemmikkieläimiä pidetään mökissä, on muistettava tehdä huolellinen loppusiivous. Messilän alueella voi mm. harrastaa ratsastusta, golfia, laskettelua ja murtomaahiihtoa. Lahden kaupunkiin on n. 8 km ja Vesijärvelle on matkaa muutama sata metriä. Varausviikko alkaa ja päättyy perjantaina kello Mökkiä vuokrataan ainoastaan viikoittain. Mökin isäntänä toimii Petri Ylönen. Yhdistyksemme hankki vuonna 2009 lomamökin Päijänteen rannalta Jämsästä, vain noin 10 kilometrin päästä Himoksen laskettelukeskuksesta. Syksyllä 2010 valmistui mökkiin tehty laajennus. Mökissä on makuupaikkoja 8-10 henkilölle. Alakerrassa on kaksi makuuhuonetta, oleskeluhuone, sauna pesuhuoneineen, wc sekä keittiö. Yläkerrasta löytyy makuupaikat viidelle. Rannassa on erillinen rantasauna ja tietysti soutuvene ja kaasugrilli kuuluvat mökin varustukseen. Mökin lähellä on mainiot marjastus maastot ja kalastusmahdollisuudet ovat mitä parhaimmat. Mökin alakertaan voi viedä lemmikkieläimiä. Yläkertaan lemmikkieläinten vieminen on kielletty. Mikäli lemmikkieläimiä pidetään mökissä, on muistettava tehdä huolellinen loppusiivous. Varausviikko alkaa ja päättyy lauantaina klo 14. Mökin isäntänä toimii Mikko Siponen.
5 SINITAHKO SINIRUKA Yhdistyksemme loppukeväästä 2005 hankkimaan Sinitahkoon tehty laajennus valmistui syksyllä Mökissä on pinta-alaa yli 80 neliömetriä. Mökissä on makuupaikkoja 8 henkilölle. Alakerrassa on kaksi makuuhuonetta, sauna pesuhuoneineen, wc sekä keittiö. Laajennuksen ansiosta alakerran oleskelutila laajeni mukavankokoiseksi. Yläkerrassa sijaitsee toinen oleskelutila televisioineen. Yläkerrasta löytyy makuupaikat neljälle. Mökin pihasta rinteiden läheisyydessä olevalle parkkipaikalle on matkaa 1,4 kilometriä. Tahkon rinteet näkyvät mökin ikkunasta. Alueella on myös hyvät mahdollisuudet harrastaa hiihtämistä ja moottorikelkkailua. Lähialueet tarjoavat myös mainiot patikointi ja marjastusmahdollisuudet. Sinitahkon vuokraan kuuluu talvikuukausina 2 kpl hissilippuja. Mökkiin ei saa viedä lemmikkieläimiä. Varausviikko alkaa ja päättyy lauantaina klo 14. Mökin isäntänä toimii Mikko Siponen. Keväällä 2010 yhdistys hankki 64 m2:n lomahuoneiston Kuusamon Rukatunturilta. Lomahuoneisto sijaitsee aivan laskettelurinteiden läheisyydessä ja latujen välittömässä läheisyydessä. Myös kaupat ja ravintolat sijaitsevat kävelymatkan päässä huoneistosta. Huoneistossa on makuupaikkoja kuudelle henkilölle ja siellä on pesukone, kuivauskaappi ja takka. Sinirukan avainta säilytetään Rukan K-Marketissa. Avain luovutetaan maksettua varauskuittia esittämällä. Samalla kaupasta voi ostaa yhdistyksen tilille tarvittavia kulutustavaroita. Sinirukan vuokraan kuuluu talvikuukausina 2 kpl hissilippuja. Mökkiin ei saa viedä lemmikkieläimiä. Varausviikko alkaa ja päättyy lauantaina klo 12. Huoneiston isäntä on Jyrki Mäkikokko.
6 SINIVAARA VAIN IFIN VAKUUTUKSISTA VAKUUTTAVIA SAAT BONUSTA Vuonna 1994 yhdistyksemme hankki Kittilästä Levitunturin juurelta lähes 60 m2:n suuruisen kelohonkaisen paritalohuoneiston. Huoneistossa on makuupaikkoja kuudelle henkilölle ja siellä on pesukone, kuivauskaappi ja takka. Levillä on tunnetusti erittäin hyvät mahdollisuudet hiihtoon, lasketteluun, moottorikelkkailuun, patikointiin ja tietysti marjastukseen. Myös iltaelämä on monipuolista. Sinivaaran avainta säilytetään Sirkan kaupassa. Avain luovutetaan maksettua varauskuittia esittämällä. Samalla kaupasta voi ostaa yhdistyksen tilille tarvittavia kulutustavaroita. Sinivaaran vuokraan kuuluu talvikuukausina 2 kpl hissilippuja ja siellä on myös kaksi polkupyörää. Mökkiin ei saa viedä lemmikkieläimiä. Mökin isäntänä toimii Jyrki Mäkikokko. JÄSENETUJA. JA KESKITTÄMÄLLÄ SÄÄSTÄT VIELÄ ENEMMÄN. Tiesithän, että Helsingin Poliisien Yhdistyksen jäsenenä sinulla on vakuutuksia Ifissä. Sen ansiosta olet oikeutettu moniin etuihin lisävakuutuksia hankkiessasi. Kannattaa hyödyntää kaikki edut, säästät selvää rahaa. Saat esimerkiksi Ryhmäsampo Primus -henki- ja tapaturmavakuutuksen koko perheellesi markkinoiden edullisimpaan hintaan. Keskittämällä kaikki vakuutuksesi Ifiin saat myös reilun lisäalennuksen vakuutusmaksuistasi. Tutustu jäsenmaksuusi sisältyviin vakuutuksiin ja muihin jäsenetuihisi osoitteessa if.fi/spjl. Ja vahingon sattuessa saat aina korvauspalvelua, joka sujuu niin kuin pitääkin. if.fi /spjl
7 Sinivaara 1994 Lomakohteiden sijainnit ja hankintavuodet Siniruka 2010 Sinitahko 2005 Sinilahti 2009 Sinirinne 2001 Siniranta 1982 ja Kaukola 1989
Keto-Mökit. www.kouvolanmatkatoimisto.fi. Mökit
Keto-Mökit Mökit KELO - 1,5-kerroksinen kelohirsinen mökki, jonka pinta-ala on 78 m². Mökissä on tilaa 6-8 henkilölle. Alakerrassa olohuone, makuuhuone, keittiö, sähkösauna, wc ja veranta. Tulikivitakka.
JHL Talvipäivät 2012 23.-25.3.2012. Esittelyt / Hinnasto
JHL Talvipäivät 2012 23.-25.3.2012 Esittelyt / Hinnasto Tahkovuori Chalets ***** Kalliolantie 1 B Tasokkaat ja viihtyisät huoneistot v. 2008 valmistuneessa hissitalossa. Kaikki huoneistot ovat täysin sisustettuja
www.rukajarvenkoulu.fi Sijainti
www.rukajarvenkoulu.fi Sijainti 66 7'47.50"N, 29 12'35.63"E Rukajärventie 51, Kuusamo Kitka n. 10 km Kiutaköngäs n. 40 km Karhunkierros n. 25 km Ruokakaupat Rukakeskus RUKA Vuosseli Kuusamon luonto on
LOMAHUONEISTOT Talvi 2015/16 marraskuu 2015 huhtikuu 2016 Ylläskieppi, Äkäslompolo Huttukero, Pyhä Matildanlokki, Mathildedal, Meri-Teijo V 3.10.
LOMAHUONEISTOT Talvi 2015/16 marraskuu 2015 huhtikuu 2016 Ylläskieppi, Äkäslompolo Huttukero, Pyhä Matildanlokki, Mathildedal, Meri-Teijo V 3.10.2015 Ylläskieppi Pyhä, Huttukero 6 Meri-Teijo Ski Yleiset
50 vuotta. LOMAHUONEISTOT Talvi 2014/15 marraskuu 2014 huhtikuu 2015 Ylläskieppi, Äkäslompolo Huttukero, Pyhä Matildanlokki, Mathildedal, Meri-Teijo
50 vuotta LOMAHUONEISTOT Talvi 2014/15 marraskuu 2014 huhtikuu 2015 Ylläskieppi, Äkäslompolo Huttukero, Pyhä Matildanlokki, Mathildedal, Meri-Teijo Ylläskieppi Pyhä, Huttukero 6 Meri-Teijo Ski Yleiset
Tervetuloa Putti Torppaan!
Putti Torppa Tervetuloa Putti Torppaan! Olet lämpimästi tervetullut lomailemaan YTYn Putti Torppaan Jämsän Himokselle. Perustiedot Putti Torpasta Osoite: Kivistönkatu 5, 42100 Jämsä Tyyppi: hirsirakenteinen
Tilat kuudelle Kaksi Yamaha Venture 4-tahti-moottorikelkkaa Huippuvarusteltu keittiö Tunturi-maastopyöriä Taulu-tv & DVD/VHS Kaapeli-tv
Tilat kuudelle Kaksi Yamaha Venture 4-tahti-moottorikelkkaa Huippuvarusteltu keittiö Tunturi-maastopyöriä Taulu-tv & DVD/VHS Kaapeli-tv Koillisrinteet 900 m Kolme makuuhuonetta Monitoimilautapeli Tilava
Essalo Oy Lomaosakeosuus
Essalo Oy Lomaosakeosuus Fuengirola Sallatunturi 20.2.2016 Pekka.Komulainen@clarinet.fi Osakkeen lomaviikot Essalo Oy:n osake oikeuttaa joka vuosi yhteensä kahdeksan viikkoa Essalon kahdessa lomakohteessa
Tervetuloa Villa Hillaan!
Villa Hilla Tervetuloa Villa Hillaan! Olet lämpimästi tervetullut lomailemaan YTYn Villa Hillaan Kittilän Leville. Tutustuthan ohjeisiin huolella ja muista ilmoittaa tuloaikasi avainpalveluumme. Perustiedot
Leppoisaa lomaa Luistokkaassa
Leppoisaa lomaa Luistokkaassa Jämin loistomaisemissa KEVÄÄLLÄ KESÄLLÄ SYKSYLLÄ TALVELLA Me haluamme Sinun hymyilevän, rentoutuvan ja nauttivan. Jo muutama päivä täällä lataa Sinuun valoa ja virtaa. Siksi
Tehtyään varauksen asiakas saa laskun joko sähköpostiin tai kotiosoitteeseen.
Rovanperän kelomökkien varausehdot Tehtyään varauksen asiakas saa laskun joko sähköpostiin tai kotiosoitteeseen. Varaus on sitova, kun ennakkovaraus, 20% varauksen hinnasta, on maksettu vahvistuskuitissa
Rautuki-Säätiö Mikonkatu 8 A 8. krs 00100 Helsinki
1 Rautuki-Säätiö Mikonkatu 8 A 8. krs 00100 Helsinki Hyvä Ylläsraudun lomailija, Kiitämme varauksestasi Ylläsraudun lomakohteeseen. Ylläsraudun loma-asunnoissa voi majoittua vain asiakkaan ilmoittama henkilömäärä.
Henkilökuntayhdistys r.y. Kiurun henkilökuntayhdistyksen MÖKKIESITE
Henkilökuntayhdistys r.y. Kiurun henkilökuntayhdistyksen MÖKKIESITE Kalajoki Vuokatti Ylläs Levi Ruka - 2 - Sisällysluettelo Henkilökuntayhdistyksen lomamökit... 4 Lapin mökkien varaaminen ja hinta...4
PIENTÄ LUKSUSTA VUOKATTI SUITES - HUONEISTOSSA
PIENTÄ LUKSUSTA VUOKATTI SUITES - HUONEISTOSSA Julkaistu: 29.3.2016, http://www.lumipallo.fi/rinnepesue/2016/03/29/pienta-luksusta-vuokatti-suites-huoneistossa/ Vuoden 2015 Skiexpossa voitimme neljän vuorokauden
Valtion tutkimusalojen tekniset toimihenkilöt VATE ry. Jäsentensä edunvalvoja
Valtion tutkimusalojen tekniset toimihenkilöt VATE ry Jäsentensä edunvalvoja Toiminta Valtion tutkimusalojen tekniset toimihenkilöt VATE ry on paikallisesti työpaikkatasolla toimiva, useiden eri ammattiryhmien
HUHMARI -KESÄRETKI LA 9.6 SU 10.6.2012 1
HUHMARI -KESÄRETKI LA 9.6 SU 10.6.2012 1 Tänä vuonna autismikirjon aikuisten kesäretki suuntautuu luonnonläheiseen Lomakeskus Huhmariin (Huhmarisentie 43, 83700 Polvijärvi). Lomakeskus Huhmari sijaitsee
LOMAHUONEISTOT Kesä 2015 toukokuu 2015 lokakuu 2015 Ylläskieppi, Äkäslompolo Huttukero, Pyhä Matildanlokki, Mathildedal, Meri-Teijo V1 29.4.
LOMAHUONEISTOT Kesä 2015 toukokuu 2015 lokakuu 2015 Ylläskieppi, Äkäslompolo Huttukero, Pyhä Matildanlokki, Mathildedal, Meri-Teijo V1 29.4.2015 Ylläskieppi Pyhä, Huttukero 6 Matildanlokki Yleiset vuokrausehdot
Varausehdot: Lomarengas Ukkohalla-Paljakka
Varausehdot: Lomarengas Ukkohalla-Paljakka Lomarengas Ukkohalla-Paljakka noudattaa lomakohteen vuokrauksessa näitä sopimusehtoja. Nämä ehdot sitovat kumpaakin osapuolta sen jälkeen, kun asiakas on maksanut
SMKJ Lomahuoneistot LEVI - RUKA - YLLÄS - TAHKO - MERI-TEIJO
SMKJ Lomahuoneistot LEVI - RUKA - YLLÄS - TAHKO - MERI-TEIJO LEVI SMKJ:n pohjoisimpaan lomakohteeseen Leville on helppo tulla. Kittilän lentokentältä on Levitunturille vain 20 kilometriä. Junalla saapuvan
Jyty. Vakuuttavat jäsenedut
Jyty Vakuuttavat jäsenedut Vakuutusedut jäsenistölle - liittovakuutus VAKUUTETUT Vakuutettuina ovat liiton kaikki alle 68-vuotiaat työvoimajäsenet ja toimihenkilöt, jotka asuvat vakinaisesti kalenterivuosittain
ONLINE-MYYNTISIVUTON VARAUSEHDOT
ONLINE-MYYNTISIVUTON VARAUSEHDOT Myyntisivustolta varattavien kohteiden osalta noudatetaan Rukan Salonki Varausehdot osiota seuraavissa kohteissa: Ruka Noro, Rukan Salonki 1, Rukan Salonki 2, Rukan Salonki
BIARRITZ - Loma-asuntoja kaupungin keskustassa Kevät, kesä ja syksy 2015
BIARRITZ - Loma-asuntoja kaupungin keskustassa Kevät, kesä ja syksy 2015 Uudet vuonna 2012 valmistuneet huoneistot sijaitsevat Biarritzin keskustassa 400 m päässä rannasta. Lyhyt matka kaikkiin keskustan
MAJA- KANSIO. Ohjeita Pyhäjärven reserviupseerien majan vieraille
MAJA- KANSIO Ohjeita Pyhäjärven reserviupseerien majan vieraille SIJAINTI Linkki Google Maps palveluun: https://goo.gl/maps/gvyk9nvxuqm2 Linkki Kansalaisen karttapaikkapalveluun: http://bit.ly/2cjallm
BISCARROSSE Uudet 4-kerroksiset loma-asunnot Atlantin rannalla Kevät, kesä ja syksy 2016
BISCARROSSE Uudet 4-kerroksiset loma-asunnot Atlantin rannalla Kevät, kesä ja syksy 2016 Biscarrossen hiekkarannalle on asunnoista ainoastaan 150 metriä. Mukavat asunnot sellaiselle, joka haluaa lähteä
Lisätietoa majoituksesta
Lisätietoa majoituksesta Huoneet Kartanon päärakennuksessa Huoneita on yhteensä 11, joista yksi on neljän hengen huone (hinta 95 per vrk), kaksi kolmen hengen (75 vrk), kuusi kahden hengen (60 vrk) ja
KULHO 10, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.
KULHO 10, TURKU MYYNTIESITE TURKU, MÖKKI TAI HUVILA 2 tupakeittiö+alk+makuutila+wc+vh, saunarakennus, 0 m, 150 000 Vastaava välittäjä Karoliina Siikarla KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄ LKV, KiAT, PARTNER 040 571
Loma-asunnot. Sinua varten tehty
Loma-asunnot Tehdään yhdessä unelmiesi loma-asunto Oletko suunnittelemassa unelmiesi loma-asunnon hankkimista? Valintaasi helpottamaan olemme koonneet uuteen kuvastoomme loma-asuntojemme suosikkimalleja,
106,0 m², Vapaa-ajan h...,
Kohteen ilmoittaja Nimi: Kenneth Katter Puh: +358 (0)45 864 8062 Snellman Sotheby's International Realty Kasarmikatu 34 00130 Helsinki Puh: 010 315 6900 Tästä vapaa-ajan asunnossa avautuva näköala on huikea
Jos et pysty lukemaan tätä viestiä, klikkaa tästä. Kotisivulle Lähetä kaverille Muokkaa jäsentietoja Tradenomi 10/2017 1. AJANKOHTAISTA: Walk for Jobs - rekrytointitapahtuma kokosi runsaasti osanottajia
Asuinpinta-ala 170 m2 (200 m2). Alakerran tilat n. 100 m2, yläkerrassa asuintilaa n. 70 m2. Lisäksi pesutilat, tekninen tila ja lasitettu terassi.
1 (8) LIIKE- / ASUINTILA 170 m2 Sääksniemi, Sydänmaantie 1147, 61170 Sääksniemi, Alavus Yläkerta keittiö, olohuone / makuuhuone Alakerta oleskelutila, keittiö, pesuhuone, wc, aula Rakennusvuosi aloitettu
KALVITSA 2 491-467-16-65. Mikkeli, Vehmaskylä
Metsätilat.fi Hintapyyntö 340 000 Tarjoa viimeistään 29.6.2016 Tulostettu 16.06.2016 KALVITSA 2 491-467-16-65 Mikkeli, Vehmaskylä 99,28 ha Kohdenumero 300912 Narilantien/Roitontien varrella metsäkiinteistö.
Tehtaanjohtajan asuintalo KANTOLA
Tehtaanjohtajan asuintalo KANTOLA Kantokatu 5, Alvar Aallon Sunila, 48900 Kotka Sijainti kartalla Arkkitehti Alvar Aallon suunnittelema, vuonna 1937 valmistunut tehtaanjohtajan talo Kantola meren rannalla
BIARRITZ Loma-asuntoja kaupungin keskustassa 2017
BIARRITZ Loma-asuntoja kaupungin keskustassa 2017 Uudet vuonna 2012 valmistuneet huoneistot sijaitsevat Biarritzin keskustassa 400 m päässä rannasta. Lyhyt matka kaikkiin keskustan palveluihin ja kaupungin
KAARELANTIE 6A, HELSINKI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.
KAARELANTIE 6A, HELSINKI MYYNTIESITE HELSINKI, RIVITALO 2 5h+k+2 kph+s+wc, 131 m, 447 000 Vastaava välittäjä Nina Lampinen Kiinteistönvälittäjä, LKV, Partner 0400 943258 nina@bolkv.fi Tässä asunnossa on
Helsingin Poliisien Yhdistys R.Y.
Helsingin Poliisien Yhdistys R.Y. 85-vuotis juhlajulkaisu ja toimintakertomus vuodelta 2008 www.helsinginpoliisienyhdistys.net 2 www.helsinginpoliisienyhdistys.net PUHEENJOHTAJAN KATSAUS Ensimmäinen työntäytteinen
BISCARROSSE Uudet 4-kerroksiset loma-asunnot Atlantin rannalla Kevät, kesä ja syksy 2017
BISCARROSSE Uudet 4-kerroksiset loma-asunnot Atlantin rannalla Kevät, kesä ja syksy 2017 Biscarrossen hiekkarannalle on asunnoista ainoastaan 150 metriä. Mukavat asunnot sellaiselle, joka haluaa lähteä
BIARRITZ Loma-asuntoja kaupungin keskustassa 2019
BIARRITZ Loma-asuntoja kaupungin keskustassa 2019 Uudet vuonna 2012 valmistuneet huoneistot sijaitsevat Biarritzin keskustassa 400 m päässä rannasta. Lyhyt matka kaikkiin keskustan palveluihin ja kaupungin
LOMA-ASUNNOT, OLLUKKA, ISO-SYÖTE
LOMA-ASUNNOT, OLLUKKA, ISO-SYÖTE Tupasluikantie 10 Uusia loma-asuntoja valmistuu Iso-Syötteen tunturin juurelle. Loma- asunnossa on korkea varustelutaso ja laadukkaat sisustusmateriaalit. Energiatehokas
BISCARROSSE Uudet 4-kerroksiset loma-asunnot Atlantin rannalla Kevät, kesä ja syksy 2018
BISCARROSSE Uudet 4-kerroksiset loma-asunnot Atlantin rannalla Kevät, kesä ja syksy 2018 Biscarrossen hiekkarannalle on asunnoista ainoastaan 150 metriä. Mukavat asunnot sellaiselle, joka haluaa lähteä
Örö yleiskatsaus
Örö yleiskatsaus 17.12.2018 Örön vierasvenesatama-alue Kolme vierasvenelaituria, 1910-luvulla valmistunut myymälä ja kahviorakennus, sekä käymälä- ja tiskausrakennus. Satamaalue on kivetty terassiksi.
MÖKILLE SAMMALNIEMEEN
MÖKILLE SAMMALNIEMEEN Lähde kaupungin kiireestä Sammalniemen luontoon viettämään unohtumaton loma! Raision Seudun Lasten Tuen mökki on avoinna ympärivuoden, mökki sijaitsee Juupajoella Sammalniemen leirikeskuksen
MMA Lomahuoneistot. Levi Ylläs Ruka Tahko Meri-Teijo
MMA Lomahuoneistot Levi Ylläs Ruka Tahko Meri-Teijo Majoitu kotoisasti! 2 1 3 MMA tarjoaa runsaasti lomavietto- 1 Levi, Kittilä mahdollisuuksia ympärivuotiseen käyttöön eri puolilla Suomea. Lomanviettopaikat
JUUAN KUNTA 1 KANNAKSEN LEIRIKESKUS KÄYTTÄJÄN OPAS
JUUAN KUNTA 1 KANNAKSEN LEIRIKESKUS KÄYTTÄJÄN OPAS JUUAN KUNTA 2 Sisällysluettelo Käyttötarkoitus ja yleiset ohjeet... 4 Leirikeskuksen käytön varaaminen... 4 Vahingon sattuessa... 4 Varauksen vahvistaminen/peruutus...
Ruokolahti Vuosalmi Kesoniementie 104, Äitsaari Imatralta n. 40 km ja Lappeenrannasta n. 80 km.
ETELÄ-KARJALAN MYYNTIESITE ULOSOTTOVIRASTO PL 40, Pormestarinkatu 1 A, 2. krs 53101 LAPPEENRANTA 31.03.2015 Puhelin 029 562 4440, Telekopio 029 562 4460 Sähköposti etela-karjala.uo@oikeus.fi VAPAA-AJAN
TERVETULOA ERKKUSEN KÄMPÄLLE VIIHTYISÄÄ MÖKKILOMAA!
TERVETULOA ERKKUSEN KÄMPÄLLE VIIHTYISÄÄ MÖKKILOMAA! Yhteydenotot: Ma-Pe klo 08.00-16.00 puh. 040-6875508 (toimisto) Muina aikoina puh. 0400-395056 (toiminnanjohtaja) HÄTÄNUMERO: 112 Sisältö Ajo-ohjeet...
BIARRITZ Loma-asuntoja kaupungin keskustassa 2016
BIARRITZ Loma-asuntoja kaupungin keskustassa 2016 Uudet vuonna 2012 valmistuneet huoneistot sijaitsevat Biarritzin keskustassa 400 m päässä rannasta. Lyhyt matka kaikkiin keskustan palveluihin ja kaupungin
Jämsä, Himos Kohdenumero Tupakeittiö+2mh+khh+wc+psh+s+kuisti, 66,0 m²/66,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh.
Vapaa-ajan asunto Jämsä, Himos Kohdenumero 605640 Tupakeittiö+2mh+khh+wc+psh+s+kuisti, 66,0 m²/66,0 m² Kov. 2007 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 126 800,00 Honkarinne 4. Yhdessä tasossa oleva oleva vapaa-ajanasunto
12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA
12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,
Tervetuloa Villa Hillaan!
Villa Hilla Tervetuloa Villa Hillaan! Olet lämpimästi tervetullut lomailemaan YTYn Villa Hillaan Kittilän Leville. Tutustuthan ohjeisiin huolella ja muista ilmoittaa tuloaikasi avainpalveluumme. Perustiedot
VUOKRAVÄLITTÄJÄKOE 20.11.2010
KESKUSKAUPPAKAMARI 1 (5) VUOKRAVÄLITTÄJÄKOE 20.11.2010 Lue nämä ohjeet ennen kokeen alkua Kysymysten 1-4 vastaukset on kirjoitettava eri paperiarkeille. Jokaiseen vastauspaperiin tulee merkitä selvästi
Kevät, kesä ja syksy 2019
Loma-asunnot Atlantin rannalla BISCARROSSE Kevät, kesä ja syksy 2019 Biscarrossen hiekkarannalle on asunnoista ainoastaan 150 metriä. Mukavat asunnot sellaiselle, joka haluaa lähteä rantalomalle, surffaamaan
Sotkamo, Vuokatti Kohdenumero h+k+s+parvi, 52,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00
Lomaosake Sotkamo, Vuokatti Kohdenumero 586000 2h+k+s+parvi, 52,0 m² Kov. 1989 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 6 000,00 Vh. 6 000,00 Katinkullantie Katinkultaniemi. Vuokatissa, Holiday Club Katinkullassa,
Vaivatonta mökin vuokrausta.
Vaivatonta mökin vuokrausta. Tule mukaan Lomarenkaan iloisten omistajien joukkoon! Tarjoamme kattavan palvelukokonaisuuden, johon sisältyy kohteen: välitykseenottotarkastus ja luokittelu valokuvaus ja
LIITE 5 VIKARHOLMENIN ASEMAKAAVAN LAAJENNUKSEN VANHAN HUVILARAKENNUSKANNAN RAKENNUSINVENTOINTI
LIITE 5 VIKARHOLMENIN ASEMAKAAVAN LAAJENNUKSEN VANHAN HUVILARAKENNUSKANNAN RAKENNUSINVENTOINTI RANTATIE 68 (RNr 7:116) Hirsirunkoinen kesämökki on rakennettu 1930-luvun lopulla, todennäköisesti vuonna
153,0 m², 6H+K+S,
Kohteen ilmoittaja Nimi: Mikko Mäkelä Puh: 040 5444399 Huom! Kiinteistönvälitys Oy, Espoo Keilaranta 19 D 02150 Espoo Puh: 0207802270 (8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min) Valoisa ja hyväkuntoinen omakotitalo
70,0 m², Tupakeittiö+o...,
Kohteen ilmoittaja OP Koti Jämsä Oy LKV Keskuskatu 11 42100 Jämsä Puh: 010 256 2005 Punainen pirtti ja 6,3 ha tila, josta peltoa noin 3,5 ha. Hirsipirtti on siirretty nykyiselle paikalleen noin 1950-luvulla.
Lomaosake Kuusamo, Rukatunturi Kohdenumero Rukankyläntie 6.
Lomaosake Kuusamo, Rukatunturi Kohdenumero 579352 tupakeittiö,2mh,ph,sa,2wc,2parveketta, 61,0 m² Kov. 2009 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 119 883,00 Vh. 182 000,00 Rukankyläntie 6. Aivan Rukan ydinkeskustassa
YLEINEN OHJE. Mökin lisääminen Lomaovi.fi palveluun. Kwantic 1
YLEINEN OHJE Mökin lisääminen Lomaovi.fi palveluun Kwantic 1 OHJEITA MÖKKIEN LISÄÄMISEKSI LOMAOVI PALVELUUN Hakukone näkyvyydellä voi olla suuri merkitys siihen kuinka monta tiedustelua tai kauppaa internetin
VANTONTIE 166, RAISIO MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.
VANTONTIE 166, RAISIO MYYNTIESITE RAISIO, MAATILA 2 4h+tupak+kph/khh+s+ph+talli+pihatto+ratsastuskenttä, 136 m, 498 000 Vastaava välittäjä Johanna Willberg MYYNTIPÄÄLLIKKÖ, LKV, PARTNER, KAUPANVAHVISTAJA
Kelotähti. Saariselkä
Kelotähti Saariselkä Kelotähti - Saariselän uusi keskipiste. Kelotähti on rakennettu Saariselän keskustaan paikalle, jossa kunnioitettavaan ikään ehtinyt kelovanhus aiemmin kurotti kohti revontulia. Nyt
AS OY LEMPÄÄLÄN KARTANONPUISTO KUOKKALANTIE 3, LEMPÄÄLÄ
AS OY LEMPÄÄLÄN KARTANONPUISTO KUOKKALANTIE 3, 37550 LEMPÄÄLÄ AS OY LEMPÄÄLÄN KARTANONPUISTO KUOKKALANTIE 3, 37550 LEMPÄÄLÄ TERVETULOA LEMPÄÄLÄN HAKKARIIN! Lempäälän Hakkariin aivan Hakkarinkartanon viereen
Hartola, Putkijärvi Kohdenumero kaksi kertaa: tupa,2 mh,s,psh,pkh,wc, 112,0 m²/122,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh.
Vapaa-ajan asunto Hartola, Putkijärvi Kohdenumero 641099 kaksi kertaa: tupa,2 mh,s,psh,pkh,wc, 112,0 m²/122,0 m² Kov. 2000-2001 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 170 000,00 Madevedentie 21. Kaksi paritalomuotoon
95,0 m², 3 mh, oloh, k...,
Kohteen ilmoittaja Huom! Heinola, Kiinteistötoimisto Kekkonen & Surakka LKV Oy Torikatu 3 18100 Heinola Puh: 0456920460 Hieno kodin ja vapaa-ajan asumisen yhdistelmä vain n. 20 km Heinolan keskusta! Kokonaisuus
Monden nuoriso ja järjestötalo
Monden nuoriso ja järjestötalo Sali + kahvio (koko alakerta) Monden salin ja kahvion vuokraaja voi käyttää varaamansa ajan salia, kahviotilaa ja WC tiloja. Monden muiden tilojen, kuten yläkerran käyttö
Vuokrattavia savusaunoja
Sivu 1/5 Vuokrattavia savusaunoja HANGASLAHDEN SAUNA/Tampereen Saunasäätiö Pirkankatu 10-12, 33230 Tampere Internet: www.saunasaatio.fi Varaukset Hotelli Victoria Itsenäisyydenkatu 1, 33100 Tampere puh.
MESTARIT. Toukokuun kuukausikokous. Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00. Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA. Tervetuloa!
MESTARIT Hämeenlinnan Rakennusmestarit ja insinöörit AMK Jäsenlehti n:o 4-2015 Toukokuun kuukausikokous Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00 Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA Tervetuloa!
Rantakylän terassiasuntoja lähellä Marseillen kaupunkia. Nauti rennosta rantaelämästä ja Provencen rannoista sekä nähtävyyksistä.
Rantakylän terassiasuntoja lähellä Marseillen kaupunkia. Nauti rennosta rantaelämästä ja Provencen rannoista sekä nähtävyyksistä. Lomailijoille tarkoitettuja terassiasuntoja Välimeren ranta-alueella Six
Toiminnanjohtajan terveiset
Toiminnanjohtajan terveiset Hei, Kesäkausi on pyörähtänyt käyntiin ja nyt katsotaan, mitä kaikkea talvella on saatu aikaan. Peli-iloa ja mahtavia kokemuksia on epäilemättä luvassa. Kuukausitiedotteen tarkoitus
TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ
05.06.17 1 TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ Osoite: Kaupunki/Kunta: Kaupungin/Kunnanosa: Talotyyppi: Huoneet: Muut tilat: Pinta-ala: Suksirinne 3, 90900 Kiiminki Oulu Kokonaisala: 236 m² Rakennusoikeus: Kerroksia:
Sotkamo, Vuokatti Kohdenumero h,k,s, 52,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00
Lomaosake Sotkamo, Vuokatti Kohdenumero 585651 2h,k,s, 52,0 m² Kov. 1989 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 6 000,00 Vh. 6 000,00 Katinkullantie Katinkultaniemi 13C3. Vuokatissa, Holiday Club Katinkullassa, Kiinteistö
Turkin pitkät lomat talvella 2015-2016
Turkin pitkät lomat talvella 2015-2016 Turkin etelärannikon leuto talvi sopii hyvin talvehtimiseen! Kaikki pitkät lomat räätälöidään aina yksilöllisesti matkustajan toiveiden mukaan. Matkan keston, matka-ajankohdan,
132,0 m², 5h, k, th, k...,
Kohteen ilmoittaja Nimi: Janne Suoniemi Puh: 0400 766 507 Bo LKV Tampere Kelloportinkatu 1 B 33100 Tampere Puh: 0408086045 Harvinaista herkkua tarjolla! Nimittäin nyt on vapautumassa rivitalokoti suurelle
Porrastetut. Kuvassa Törmäpääsky 120. Törmäpääsky
Porrastetut Kuvassa Törmäpääsky 120 Törmäpääsky 20 Suunnittelimme sinulle selkeän ja toimivan kodin. Törmäpääsky on tulvillaan valoa aamusta iltaan. Sen olohuone, ruokailutila ja keittiö muodostavat viihtyisän
UNELMIESI KOTI PICKALAAN
UNELMIESI KOTI PICKALAAN Parasta aikaa kotona ja vapaalla Pickalan asuntoalue sijaitsee luonnon keskellä meren rannassa, pääkaupunkiseudun tuntumassa vain reilun puolen tunnin ajomatkan päässä Helsingistä.
Tervetuloa Putti Torppaan!
Putti Torppa Tervetuloa Putti Torppaan! Olet lämpimästi tervetullut lomailemaan YTYn Putti Torppaan Jämsän Himokselle. Perustiedot Putti Torpasta Osoite: Liuskekuja 5 A (ent. Kivistönkatu 5), 42100 Jämsä
150,0 m², 4h, avok, kp...,
Kohteen ilmoittaja Nimi: Timo Lindström Puh: 040 170 2011 Solid House Oy LKV Helsinki Erottajankatu 1-3 00130 Helsinki Puh: 044 282 0038 Vuonna 2013 vanha, 40-luvulla rakennettu talo Aulangolla, Vanajaveden
TERVETULOA KUUSI-RUKA 6:n VIERAAKSI
TERVETULOA KUUSI-RUKA 6:n VIERAAKSI Tähän mökkikansioon on kerätty hyödyllistä tietoa ja toimintaohjeita, jotta lomasi sujuisi turvallisesti ja parhaissa mahdollisissa tunnelmissa. Toivomme, että viihdytte
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI MYY VOHDENSAAREN KOULUKIINTEISTÖN
sivu 1 / 7 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI MYY VOHDENSAAREN KOULUKIINTEISTÖN Osoite: Vohdensaarentie 90 Kiinteistötunnus: 895 472 5 6 895 472 5 9 895 472 5 162 (määräala) Tontin pinta-ala: yhteensä n. 1.2 ha Rakennukset:
Körpäkkäsanomat 2/2007
Körpäkkäsanomat 2/2007 Taustaa Puuveneiden perinneseura Körpäkkä on vuonna 2003 rekisteröity yhdistys, jonka toimintatarkoituksena on puuveneiden perinteiden vaaliminen. Alun perin yhdistyksen perustana
Kuusamo, Ruka Kohdenumero tupak,mh,2 kpl alkovi,ph,sa,wc, 55,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh.
Kerrostalo Kuusamo, Ruka Kohdenumero 604121 tupak,mh,2 kpl alkovi,ph,sa,wc, 55,0 m² Kov. 2006 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 154 060,00 Vh. 196 000,00 Rukatunturintie 9. Rukankylän ydin Keskustassa sijaitseva
Nello Oy. Rakenteilla oleva paritalo Hämevaarassa. Vesuritie 5, Vantaa, asunto A2 63 m2/72 m2 huoneistoala/kerrosala
Nello Oy Rakenteilla oleva paritalo Hämevaarassa Vesuritie 5, Vantaa, asunto A2 63 m2/72 m2 huoneistoala/kerrosala 268.380 Nello Oy, Linnaistentie 24 86600 HAAPAVESI. Y-tunnus 2872100-2 PARITALO Tilat
KIVIJÄRVEN VAPAA-AIKAKESKUKSEN JA VANHAN SAUNARAKENNUKSEN/UIMARANNAN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT (taksamuutos siv.ltk 3.11.2010 87)
KIVIJÄRVEN VAPAA-AIKAKESKUKSEN JA VANHAN SAUNARAKENNUKSEN/UIMARANNAN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT (taksamuutos siv.ltk 3.11.2010 87) 1 Vapaa-aikakeskusalue on sivistyslautakunnan / liikuntatoimen hallinnassa. Sen
Laajin valikoima majoituskohteita. Syötteen keskusvaraamo
A B C D E F G H A B C D E F G H A B C D E F G H A B C D E F G H 2014-2015 Syötteen keskusvaraamo Laajin valikoima majoituskohteita Syötteen keskusvaraamo tarjoaa Syötteen alueen laajimman valikoiman mökkejä,
MERIKATU 13, HELSINKI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.
MERIKATU 13, HELSINKI MYYNTIESITE HELSINKI, KERROSTALO 2 4h+k+kph+wc+las.p+2at., 193 m, 2 360 000 Vastaava välittäjä Matias Von Schantz Myyntineuvottelija, Partner 0500 870872 matias@bolkv.fi Harvinaisuus!
OMAKOTITALOT HIRSITYÖT. Ra-Re-Si. Rantasalmentie 430 57710 SAVONLINNA PUH./FAX 015-278 248, 0500-867 680
OMAKOTITALOT HIRSITYÖT Ra-Re-Si Rantasalmentie 430 57710 SAVONLINNA PUH./FAX 015-78 48, 0500-867 680 TUOHINIEMI 87,5 m 8,0 m Pienen perheen toimiva koti, jossa keittiö ja olohuone muodostavat yhtenäisen
136,0 m², 5h, k, kph,...,
Kohteen ilmoittaja Nimi: Mikko Reunanen Puh: 041 506 7404 Solid House Oy LKV, Salo Turuntie 1 24100 Salo Puh: 044 282 0038 LOISTOSIJAINNILLA OMAKOTITALO KESKUSTAN LÄHEISYYDESSÄ! Arvostetulla Enolan asuinalueella
19TH HOLE. LUXURY FACILITIES FOR BUSINESS AND RELAXATION.
19TH HOLE. LUXURY FACILITIES FOR BUSINESS AND RELAXATION. ELÄMYKSIÄ MUKAVUUKSILLA. LOISTAVAT PUITTEET TYÖHÖN JA RENTOUTUMISEEN Golden Resort Tahkolla lupaa kokousjärjestäjille, -vieraille ja vaativille
Heinola, Paaso Kohdenumero k,oh, 3mh,thk, kph,khh,psh,wc,2vh,parvi, 88,2 m²/105,4 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh.
Vapaa-ajan asunto Heinola, Paaso Kohdenumero 590588 k,oh, 3mh,thk, kph,khh,psh,wc,2vh,parvi, 88,2 m²/105,4 m² Kov. 2002 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 469 000,00 Tontuntie 176 c. Hyväkuntoinen ja tasokkaasti
TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ
05.07.16 1 TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ Osoite: Kaupunki/Kunta: Kaupungin/Kunnanosa: Talotyyppi: Huoneet: Muut tilat: Johdekuja 4, 90540 Oulu Oulu Ritaharju Omakotitalo Pinta-ala: 153 m² Kerrosala: 193 m² Rakennusoikeus:
Tietoja kiinteistöstä
14.03.16 1 Tietoja kiinteistöstä Osoite: Kaupunki: Kaupungin osa: Keihäänkärjentie 11, 90410 Oulu Oulu Kaakkurinkangas Kiinteistötunnus: 564-27-33-4 Talotyyppi: Huoneet: Muut tilat: Pinta-ala: Omakotitalo
Yli-Kaitalan Lomamökit ja tilausravintola Ketunleipä
Yli-Kaitalan Lomamökit ja tilausravintola Ketunleipä Kaitalantie 323, 47490 Iitti 270 (ravintolassa) 270 100 Tasalattia - Seisten Istuen Tilan tyyppi Pinta-ala Max hlö Kahden saunan paketti ja pikkujouluruokailu
Kilpailukutsu nuorisonyrkkeilypäiville 20.-21.4.2013 Porvooseen
Porvoon nyrkkeilyseura ry. Meritullinkatu 3-7, 06100 Porvoo yhteyshenkilö: Karre Anttonen e-mail: karre@pons.fi puh: 050 46 44 587 Kilpailukutsu nuorisonyrkkeilypäiville 20.-21.4.2013 Porvooseen Kutsumme
104,0 m², 3h, k,
Kohteen ilmoittaja Nimi: Teppo Tuijula Puh: 0500 530 942 Solid House Oy LKV, Turku Eerikinkatu 13, 3 krs. 20100 Turku Puh: 044 282 0038 MAASEUDUN RAUHAA JA VÄLJÄÄ ASUMISTA Tässä paikassa voit yhdistää
Lapponia Saunamökit. Paras paikka kesäihmisille
Lapponia Saunamökit Paras paikka kesäihmisille 1 Maailman paras paikka! Oma kesäpaikka: vapaa-ajanasunto, huvila tai saunamökki on suomalaisille suvantopaikka arjen keskellä. Piilopirtti metsän keskellä
JHL:N VIRKISTYS- JA ULKOILUTAPAHTUMA 28.-29.8.2010 KALAJOELLA
JHL:N VIRKISTYS- JA ULKOILUTAPAHTUMA 28.-29.8.2010 KALAJOELLA JHL:n Kajaanin ja Oulun toimiston alueen jäsenille ja heidän perheilleen. Virkistys- ja ulkoilutapahtuma on kaksipäiväinen. Ohjelman pääpaino
Vapaa-ajan asunto. Taipalsaari, Kohdenumero h,k,rt,khh,s+parvi, 66,0 m²/73,5 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh.
Vapaa-ajan asunto Taipalsaari, Kohdenumero 586733 2h,k,rt,khh,s+parvi, 66,0 m²/73,5 m² Kov. 2007 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 495 000,00 Juntula. Tasokas kolmen rakennuksen kokonaisuus Taipalsaarella, joko
Poolhouse Piccolo Uno
POOLHOUSE MALLISTO - KUN HALUAT JOTAIN MUUTA Uusi Poolhouse mallisto vastaa ihmisten erilaisiin tarpeisiin pelkistetyllä ja toimivalla designilla joka erottuu joukosta tyylikkäästi edukseen. Mallistosta
TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ
29.06.17 1 TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ Osoite: Kaupunki: Kaupungin osa: Talotyyppi: Huoneet: Muut tilat: Ranta-Kastellin polku 4, 90230 Oulu Oulu Pinta-ala: 148,5 m² Kokonaisala: 173,5 m² Rakennusoikeus: Kerroksia:
Laadukasta majoitusta jokaiseen makuun
Suomen Keskusvaraamo Oy: Syötteen kesku Laadukasta majoitusta jokaiseen makuun Suomen Keskusvaraamon alaisuudessa toimivat Syötteen keskusvaraamo sekä Iso-Syötteen Matkailu Oy tarjoavat nyt yhdessä entistä
Rivitalo Kuopio, Savolanniemi Kohdenumero Kotirannankuja 7.
Rivitalo Kuopio, Savolanniemi Kohdenumero 603769 4h, k, s/kh, terassi (4h+k+s yhtiöj.mukaan), 116,0 m² Kov. 2003 Energialuokka C 2007 Mh. 237 779,18 Vh. 239 000,00 Kotirannankuja 7. Persoonallinen, avara