TAATUSTI SUOMALAISTA BROILERIA 1

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TAATUSTI SUOMALAISTA BROILERIA 1"

Transkriptio

1 TAATUSTI SUOMALAISTA BROILERIA 1

2 LAATU MAISTUU Kuluttajien tarpeet muuttuvat. Esimerkiksi siipikarjan kysyntä on kasvanut voimakkaasti. Lisäksi jopa 70 % suomalaisista haluaa saada tietoa lihan alkuperästä ennen ostopäätöstään*. Kuluttajat arvostavat vastuullisesti tuotettuja ja alkuperämerkittyjä raaka-aineita. Siksi ruoan alkuperätietoa kannattaa korostaa asiakkaille. Atrialla broilerin hyvinvoinnista olla tarkkoja. Teemme systemaattista laatuseurantaa niin kasvatustilojen, kuljetusten kuin teurastamisenkin kohdalla. Tarvittaessa toimintaan puututaan korjaavilla toimenpiteillä. Jälkiseurantaa keskeisempää on kuitenkin ennaltaehkäisevä terveydenhuoltotyö. Eläinlääkäri varmistaa, että eläimet saavat kaiken tarvitsemansa ja elinympäristö on oikeanlainen. Atrian broilereilla on vapaa ruokinta: ne syövät ja juovat juuri sen verran ja juuri niin usein kuin tarvitsevat. Syötettävä rehu on tasapainotettua ja erityisesti broilereille suunniteltua. Atrian broilerit elävät suurissa ja avarissa kanaloissa, joissa ne voivat kuljeskella vapaana kuivikepehkun päällä. Laadukas ruoka ei synny vahingossa. Pitkäjänteinen, systemaattinen työ maistuu aina myös lautasella asti! * Lihan kulutusta ohjaavat tekijät, TNS Gallup, Elintarviketieto 2009, Liha- ja laatuketjun verkkokysely, MTT ja Kuluttajatutkimuskeskus, maaliskuu 2010, Risc-asennetutkimus 2011/ TNS GALLUP. 2

3 SISÄLLYS TRENDIKÄSTÄ KATURUOKAA 4 Maissipaneroidut broilerin sisäfileet ja paahtopaprikadippi 5 Chicken wings Korean style 6 Chicken Ramen Burger 7 Bourbon Wings 8 Drumsticks Provençale 10 Lime-kananpoikariisirullat (6 annosta pienenä alkupalana) 11 Tex Mex Caesar-salaatti maissipaneroidusta broilerin sisäfileestä 12 Salaatti grillatuista Thai-broilerivartaista ja korianteridippi 13 Alabama Style Fried Chicken (puolikas broileri/annos) HERKKUJA LAUTASELLA 14 Thaimaalaisittain paahdettu jyväbroilerin puolikas 16 Kananpojanrintaa kreikkalaiseen tapaan 17 Tapenadella täytettyä jyväbroilerinrintaa ja ratatouille 18 Valkosipuli-timjamivoissa paistettua jyväbroilerinrintaa ja appelsiini-juurespyreetä 19 Kevyesti savustettua kananpojanrintaa ja kantarelli-chorizorisottoa 20 Parmankinkkuun käärittyä ylikypsää kananpojanpaistia ja sitruuna-salviatagliatelle 22 Pestogratinoitu broilerin perhosleike ja grillattuja vihanneksia 23 Pistaasilla ja parmesaanilla täytetty broilerleike ja sitruunakastiketta HELPOSTI NOUTOPÖYDÄSTÄ 24 Broilerinpaistia chili con carne 25 Sitruuna-currymausteinen broilerin rintaleike ja jeeramuhennettuja juureksia 26 Omenalla ja viherpippurilla ryyditetty broilerin fileehöystö 27 Paimenpiiras broilerinpaistista Chicken shepherd s pie 28 Broilerinpaistisärä ja sipulin kera paistettua ohraa 29 Broileriseljanka, yrttismetanaa 30 Pulled Chicken Ylikypsää broilerinpaistia ja vihannes-riisipilahvi 31 Broileri-vihannesbulgur, kylmää minttukastiketta 32 Broileri-pinaattilasagne 34 Broileri-perunamoussaka 35 Broilerin sisäfileecurry Vindaloo 36 Marokkolainen broileritagine 37 Broilerin rintaleikettä Mole Rub, tuoresalsaa 38 Broilerivalikoima, tuotteet 3

4 TRENDIKÄSTÄ KATURUOKAA Huippusuositut katuruokaherkut syntyvät tuoreista raaka-aineista paikan päällä. Annosmäärä 190 g, 10 annosta, saanto 1922 g MAISSIPANEROIDUT BROILERIN SISÄFILEET JA PAAHTOPAPRIKADIPPI g Atria 5 kg Maissipaneroitu kypsä Broilerin sisäfilee pakaste (5763) n. 400 g Punaista paprikaa (2 kpl) 40 g Valkosipulinkynsiä 20 g Dijonsinappia 300 g Majoneesia 2 g Paprikajauhetta Aseta paprikat uunipellille ja paahda yhdistelmäuunin kiertoilmatoiminnolla 250 asteessa kunnes pinta on tummunut. Jäähdytä hieman ja laita muovipussiin. Paahda myös valkosipulinkynsiä kunnes ovat kullanruskeita, jäähdytä. Kun paprikat ovat jäähtyneet kädenlämpöisiksi poista mustunut nahka, siemenet ja kanta. Jäähdytä. Mittaa kaikki dipin ainekset keskenään ja soseuta sauvasekoittimella. Kuumenna paneroidut sisäfileet ohjeen mukaan uunissa tai rasvakeittimessä. Tarjoa lisäkkeenä dippiä, ranskalaisia perunoita ja salaattia.

5 Annosmäärä 235 g, 10 annosta, saanto 2350 g CHICKEN WINGS KOREAN STYLE 2000 g Jyväbroiler n. 15 kg Naturelli Siipi (0792) 40 g Suolaa 35 g Ruokaöljyä GLASEERAUSKASTIKE: 50 g Seesaminsiemeniä 30 g Paahdettua seesamöljyä 40 g Kuorittua inkivääriä 20 g Kuorittuja valkosipulinkynsiä 20 g Chilitahnaa 100 g Sakea (tai valkoviiniä) 120 g Soijakastiketta 40 g Sitruunamehua 120 g Fariinisokeria 80 g Riisiviinietikkaa 70 g Kevätsipulia Sivele siivet öljyllä, grillaa siipiin reilusti väriä ja lado 1/1 65 GN-vuokaan. Mausta suolalla ja kypsennä yhdistelmäuunin yhdistelmätoiminnolla 150 asteessa 30 minuuttia. Jäähdytä. GLASEERAUSKASTIKE. Paahda seesaminsiemeniä kuivalla pannulla sekoitellen kunnes ovat kullanruskeita. Hienonna inkivääri ja valkosipuli. Mittaa kasariin seesamöljy ja kuullota hetki vihanneksia. Lisää loput ainekset pois lukien kevätsipuli ja seesaminsiemenet. Keitä voimakkaasti kasaan kunnes seos muuttuu hieman siirappimaiseksi. Jäähdytä. Ota tilaukseen tarvittava määrä siipiä. Pyörittele glaseerauskastikkeessa ja aseta voidellulle uunipellille. Kuumenna yhdistelmäuunin kiertoilmatoiminnolla 185 asteessa noin 8 minuuttia. Aseta tarjolle ja ripottele päälle paahdettuja seesaminsiemeniä ja hienonnettua kevätsipulia. Tarjoa lisäkkeenä salaattia ja kimchiä. 5

6 Annosmäärä 440 g, 6 annosta, saanto 2654 g CHICKEN RAMEN BURGER 720 g Atria Perhetilan n. 3 kg Miedosti suolattu Broilerin sisäfilee n g (1319) 400 g Munanuudelia 1500 g Kanalientä 10 g Maissitärkkelystä CURRYMAJONEESI: 20 g Mietoa currytahnaa 20 g Raastettua tuoretta inkivääriä 150 g Majoneesia TÄYTTEEKSI: 70 g Salaattia 30 g Kevätsipulia 100 g Tomaattia 50 g Punasipulia 20 g Tuoretta korianteria 30 g Limettimehua 2 g Sokeria 1 g Suolaa Voitele 2 kpl 1/1 GN-peltiä. Aseta nuudelit pelleille noin 10 cm halkaisijaltaan oleviksi keoiksi. Peitä kelmulla ja aseta toiset pellit päälle (tarkoitus on prässätä nuudelit). Jäähdytä. Paista tilauksesta 2 kpl hyytyneitä nuudelikeriä seesamöljyssä rapeaksi toiselta puolelta. Sekoita currymajoneesin ainekset keskenään. Pese ja kuivaa salaatti, hienonna kevätsipuli ja korianteri, leikkaa tomaatit ja punasipuli viipaleiksi. Kostuta salaatti limettimehulla ja mausta sokerilla sekä suolalla. Grillaa broilerin sisäfileet tilauksesta kypsiksi. Kokoa annos hampurilaisen tapaan niin, että rapeaksi paistetut puolet nuudelikeristä tulevat alimmaiseksi ja päällimmäiseksi. 6 Kiehauta kanaliemi kattilassa, lisää nuudelit. Keitä voimakkaalla lämmöllä ja sekoita niin että nuudelikerät aukeavat. Kun nuudelit ovat kypsiä ja kaikki neste haihtunut, ripottele maissitärkkelys joukkoon ja sekoita hyvin

7 Annosmäärä 310 g, 10 annosta, saanto 3138 g BOURBON WINGS 2000 g Jyväbroiler n. 15 kg Naturelli Siipi (0792) 40 g Maissitärkkelystä 35 g Suolaa 2 g Cayennepippuria 3 g Chilijauhetta 3 g Kurkumaa GLASEERAUS: 100 g Voita 30 g Kuorittuja valkosipulinkynsiä 50 g Ketsuppia 100 g Fariinisokeria 4 g Suolaa 100 g Bourbon viskiä 25 g Tabascoa LISÄKKEEKSI: 300 g Crème fraîchea 150 g Sinihomejuustoa 750 g Varsiselleriä Viipaloi valkosipulinkynnet. Kuumenna kasari ja lisää voi, kuullota sipuleita hetki. Lisää, ketsuppi, sokeri, tabasco, suola ja 3/4 osaa bourbonista. Kiehauta, siivilöi ja jäähdytä. Lisää loput bourbonista. Paahda tarvittava määrä esikypsennettyjä siipiä yhdistelmäuunin kiertoilmatoiminnolla 225 asteessa 10 minuuttia tai rasvakeittimessä 180 asteessa 3 minuuttia. Pyöräytä siivet kuumennetussa glaseerauskastikkeessa juuri ennen annostelua. DIPPI. Sekoita crème fraîche ja sinihomejuusto keskenään. Tarjoa lisäkkeenä varsiselleritankoja. Sekoita maissitärkkelys ja kuivat mausteet keskenään. Pyörittele siivet seoksessa ja lado voidelluille uunipelleille. Kypsennä yhdistelmäuunin kiertoilmatoiminnolla 165 asteessa 30 minuuttia. Jäähdytä. 7

8 Annosmäärä 305 g, 10 annosta, saanto 3075 g DRUMSTICKS PROVENÇALE 2700 g Atria Perhetilan n. 2,7 kg Broilerin koipi naturel (1450) 25 g Suolaa 3 g Rouhittua mustapippuria 1 g Jauhettua cayennepippuria 4 g Kuivattua timjamia 20 g Hunajaa 75 g Oliiviöljyä YRTTIKUORRUTE: 350 g Vaalean leivän sisusta 30 g Kuorittuja valkosipulinkynsiä 50 g Tuoreita basilikanlehtiä 100 g Lehtipersiljaa 100 g Oliiviöljyä YRTTIKUORRUTE. Leikkaa leipä pieniksi kuutioiksi, viipaloi valkosipulinkynnet, hienonna yrtit. Kuumenna kattilassa öljy ja lisää valkosipulit. Kuullota pehmeiksi ja lisää muut ainekset. Kuullota niin, että öljy imeytyy ja yrtit pehmenevät. Levitä seos 1/1 65 GN-pellille ja kuivata yhdistelmäuunin kiertoilmatoiminnolla 115 asteessa, luukku- tai ilmanpoistoventtiili auki noin 1,5 tuntia. Sekoita välillä. Kaikkien ainesten tulee olla täysin rapeita. Rouhi seos kutterissa karkeaksi raasteeksi. PENSLAUSKASTIKE. Sekoita ainekset keskenään tasaiseksi. vinkki Valmista kuorrutetta kerralla reilusti ja säilytä viileässä paikassa ilmatiiviisti. 8 PENSLAUSKASTIKE: 80 g Dijonsinappia 40 g Oliiviöljyä 40 g Sitruunamehua Sekoita keskenään suola, pippurit, hunaja, timjami ja oliiviöljy. Hiero seos koipiin. Aseta koivet 1/1 50 GN-vuokaan ja kypsennä yhdistelmäuunin kiertoilmatoiminnolla 160 asteessa 40 minuuttia. Jäähdytä. VALMISTUS. Ota tarvittava määrä kypsiä koipinuijia ja kuumenna yhdistelmäuunin kiertoilmatoiminnolla 175 asteessa 8 minuuttia. Penslaa sinappikastikkeella kauttaaltaan ja ripottele yrttikuorrutetta päälle. Tarjoa esim. valkosipulidipin ja tomaatti-sipulisalaatin tai ranskalaisten perunoiden kera.

9 9

10 Annosmäärä 95 g, 6 annosta, saanto 595 g LIME-KANANPOIKARIISIRULLAT (6 ANNOSTA PIENENÄ ALKUPALANA) 360 g Atria n. 1,8 kg Hunaja-limemarinoitu Paistileike (0809) 60 g Kevätsipulia 10 g Shiso-lehtiä 60 g Varsiselleriä 60 g Kuorittua porkkanaa 15 g Srirachaa (tms. chilikastiketta) 30 g Limettimehua 140 g Riisipaperiarkkeja 12 kpl Pyyhi marinadi leikkeistä, grillaa tai paista kypsiksi. Jäähdytä ja leikkaa ohuiksi suikaleiksi. Suikaloi vihannekset noin 1 mm paksuiksi suikaleiksi. Sekoita vihannekset, paistileikkeet, limemehu ja chilikastike. Liota riisiarkkeja noin sekuntia haaleassa vedessä. Nosta puhtaan ja kostean keittiöpyyhkeen päälle. Jaa täyte levyille ja rullaa napakoiksi. Tarjoa heti dippikastikkeen kera. KASTIKE. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Koristele lopuksi paahdetuilla seesaminsiemenillä. KASTIKE: 5 g Hienonnettua inkivääriä 5 g Hienonnettua valkosipulia 60 g Soijakastiketta 30 g Riisiviinietikkaa 5 g Kevyesti paahdettuja seesaminsiemeniä 10

11 Annosmäärä 295 g, 10 annosta, saanto 2963 g TEX MEX CAESAR-SALAATTI MAISSIPANEROI- DUSTA BROILERIN SISÄFILEESTÄ 1500 g Atria 5 kg Maissipaneroitu kypsä Broilerin sisäfilee pakaste (5763) 1000 g Romainesalaattia 200 g Nacholastuja 120 g Parmesaanijuustolastuja Kokoa salaatti sekoittamalla kastike ja revitty romaine kevyelti keskenään. Aseta nacholastut ja kuumat sisäfileet viimeiseksi päälle. Tarjoa heti. TEX MEX CAESAR-KASTIKE: 400 g Täysmajoneesia 50 g Sitruunamehua 115 g Kuorittuja valkosipulinkynsiä 60 g Raastettua parmesaanijuustoa 30 g Sardellifileetä 3 g Savupaprikajauhetta (ts. Chipotlejauhe) 8 g Tabascoa VALMISTA ENSIN KASTIKE. Mittaa kaikki ainekset yhteen ja aja tasaiseksi esim. blenderillä tai sauvasekoittimella. Pese ja kuivaa romainesalaatti. Kuumenna sisäfileet ohjeen mukaan uunissa tai rasvakeittimessä. 11

12 Annosmäärä 169 g, 15 annosta, saanto 2539 g SALAATTI GRILLATUISTA THAI-BROILERI- VARTAISTA JA KORIANTERIDIPPI g Atria 3 x 1,8 kg Broilerin jauheliha pakaste (1130) 60 g Kuorittua inkivääriä 60 g Kuorittuja valkosipulinkynsiä 100 g Kuorittua sipulia 20 g Punaista chiliä 150 g Limettiä 3 kpl 6 g Chilijauhetta 25 g Suolaa 60 g Maissitärkkelystä 150 g Sweet chili -kastiketta 20 g Seesaminsiemeniä KORIANTERIDIPPI: 450 g Turkkilaista jogurttia 40 g Hunajaa 5 g Suolaa 40 g Hienonnettua tuoretta korianteria 2 g Jauhettua juustokuminaa VARTAAT. Hienonna inkivääri, chili, sipulit. Pese ja raasta limettien kuori ja purista mehu. Kuullota vihannessilppua hetki seesamiöljyssä. Lisää limettien kuoriraaste, mehu ja chilijauhe. Jäähdytä. Sekoita keskenään tasaiseksi broilerin jauheliha, suola, jäähtynyt seos ja maissitärkkelys. Muotoile noin 75 g painoisia, 10 cm mittaisia pötköjä. Aseta voideltuun GN-vuokaan. Kypsennä yhdistelmäuunin höyrytoiminnolla 100 asteessa 6 minuuttia. Jäähdytä. Työnnä liotetut varrastikut kypsiin pötköihin, voitele öljyllä ja grillaa pinnat. Sivele sweet chili -kastikkeella ja kypsennä kiertoilmauunissa 180 asteessa 5 minuuttia. Ripottele paahdettuja seesaminsiemeniä päälle. Tarjoile salaatin ja korianteridipin kera. KORIANTERIDIPPI. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna makujen tasaantua pari tuntia ennen tarjoilua.

13 Annosmäärä 605 g, 6 annosta, saanto 3633 g ALABAMA STYLE FRIED CHICKEN (PUOLIKAS BROILERI/ANNOS) 3300 g Jyväbroilerin n. 19,6 kg kokonainen Broileri Naturelli 16 x 1100 g (0987) MARINADI: 120 g Punaviinietikkaa 60 g Tomaattipyreetä 100 g Fariinisokeria 20 g Tabascoa 60 g Ketsuppia 20 g Savuaromia (Hickory Liquid Smoke) 20 g Suolaa 80 g Ruokaöljyä 250 g Maissilastuja (nacholastuja) CHILIDIPPI: 200 g Majoneesia 5 g Chilijauhetta 40 g Ketsuppia 30 g Bourbonia marinoi mielellään yön yli. Aseta palat 1/1 65 GN-vuokaan. Kypsennä yhdistelmäuunin yhdistelmätoiminnolla 150 astessa 30 minuuttia. Jäähdytä. Aja nacholastut kutterilla rouheeksi. Ota tilaukseen tarvittava määrä lihapaloja, sivele marinadilla ja ripottele reilusti nachomurskaa päälle. Kuumenna yhdistelmäuunin kiertoilmatoiminnolla 180 asteessa 10 minuuttia. Tarjoile Atria Coleslaw -salaatin (6597), ranskalaisten ja chilidipin kera. CHILIDIPPI. Sekoita kaikki ainekset ja anna makujen tasaantua vähintään tunnin verran. MARINADI. Mittaa kaikki ainekset kattilaan ja keitä noin 5 minuuttia. Jäähdytä. Leikkaa broilerit klassiseen tapaan 8 osaan. Hiero noin puolet marinadista paloihin, peitä kelmulla ja 13

14 HERKKUJA LAUTASELLA Maailman keittiöistä löytyy upeita makuinspiraatioita niin läheltä kuin kaukaa. Annosmäärä 535 g, 12 annosta, saanto 6455 g THAIMAALAISITTAIN PAAHDETTU JYVÄBROILERIN PUOLIKAS g Jyväbroilerin n. 19,6 kg kokonainen Broileri Naturelli 16 x 1100 g (0987) 90 g Suolaa GLASEERAUSKASTIKE: 40 g Sitruunaruohoa 20 g Punaista chiliä 60 g Kuorittuja valkosipulinkynsiä 120 g Kuorittua inkivääriä 100 g Limettimehua 200 g Sweet chili -kastiketta 5 g Limetin lehtiä 100 g Fariinisokeria 200 g Soijakastiketta 20 g Tähtianista 10 g Neilikkaa Hiero suola broilerien pintaan. Voitele 1/1 65 GN-vuoka ja lado linnut rintapuoli alaspäin vuokaan. Kypsennä yhdistelmäuunin yhdistelmätoiminnolla ensin 140 asteessa 25 minuuttia ja alenna lämpö 110 asteeseen ja jatka kypsentämistä 25 minuuttia. Ota kypsennysliemi talteen. Jäähdytä broilerit. GLASEERAUSKASTIKE. Hienonna sitruunaruoho, chili, valkosipulit ja inkivääri. Mittaa kaikki ainekset kattilaan, lisää broilerien kypsennysliemi ja keitä kokoon kunnes seos paksunee siirappimaiseksi. Aja sauvasekoittimella soseeksi ja siivilöi kastikesiivilän lävitse. Jäähdytä. Leikkaa jäähtyneet broilerit rintalastaa mukaillen halki. Esiin laitettaessa sivele reilusti glaseerauskastiketta pintaan ja paahda yhdistelmäuunin kiertoilmatoiminnolla 200 asteessa 14 minuuttia. Sivele paistamisen puolivälissä vielä kertaalleen kastikkeella. Tarjoa lisäkkeenä esim. limettimehulla ja korianterilla maustettua vihannessalaattia.

15 15

16 Annosmäärä 340 g, 5 annosta, saanto 1710 g KANANPOJANRINTAA KREIKKALAISEEN TAPAAN 600 g Atria Perhetilan n. 3 kg Broilerin ohut filee nahalla naturel (1175) Suolaa, oliiviöljyä 200 g Halloumijuustoa KREIKKALAINEN JYVÄPASTA 200 g Kreikkalaista jyväpastaa (kuivapaino) 20 g Oliiviöljyä 75 g Hienonnettua sipulia 20 g Hienonnettua valkosipulia 100 g Paprikaa kuutioina 75 g Munakoisoa noin 5x5 mm kuutioina 75 g Kesäkurpitsaa noin 5x5 cm kuutioina 30 g Tomaattipyreetä 300 g Tomaattimehua 20 g Sitruunamehua 10 g Sokeria 2 g Rouhittua mustapippuria 1 g Jauhettua kanelia 5 g Suolaa 120 g Kalamataoliiveja Grillaa tai paista fileeleikkeet molemmin puolin, varmista että nahkapuoli on erityisen rapea. Mausta suolalla ja lopuksi kypsennä yhdistelmäuunin kiertoilmatoiminnolla. Leikkaa halloumijuusto viideksi viipaleeksi ja paista tai grillaa kaunis pinta. LISÄKE. Keitä pasta kypsäksi suolalla maustetussa ja väljässä vedessä noin 13 minuuttia. Siivilöi ja huuhtele kylmäksi. Kuullota sipuleita, paprika-, kesäkurpitsa- ja munakoisokuutioita kasarissa, lisää tomaattipyree ja kuullota vielä hetki. Lisää tomaattimehu ja mausteet. Anna kiehua hiljaisella lämmöllä noin 5 minuuttia. Lisää pasta ja oliivit. Kuumenna. 16

17 Annoskoko 370 g, 15 annosta, saanto 5590 g TAPENADELLA TÄYTETTYÄ JYVÄ- BROILERINRINTAA JA RATATOUILLE 3000 g Jyväbroiler n. 3 kg Rintafilee Siipiluulla 15 kpl (0817) TAPENADE: 225 g Mustia, kivettömiä oliiveja 60 g Sardellifileetä 75 g Kapriksia 25 g Valkosipulinkynsiä 100 g Oliiviöljyä RATATOUILLE: 100 g Hienonnettua sipulia 30 g Hienonnettuja valkosipulin kynsiä 400 g Kesäkurpitsaa 1x1 cm kuutioina 500 g Punaista paprikaa 1x1 cm kuutioina 400 g Munakoisoa 1x1 cm kuutioina 100 g Oliiviöljyä 40 g Tomaattipyreetä 800 g Tomaattimurskaa 20 g Suolaa 3 g Kuivattua timjamia 1 g Laakerinlehtiä 3 g Rouhittua mustapippuria TAPENADE. Mittaa kaikki ainekset ja aja tasaiseksi massaksi. Pakkaa pursotinpussiin. Raota varovasti fileiden nahka ja pursota tapenadea lihan ja nahan väliin. Painele nahka tasaisesti takaisin paikoilleen. Ruskista fileet reilussa öljyssä molemmin puolin kauniin ruskeiksi, mausta pinnat suolalla. Lopuksi kypsennä yhdistelmäuunin kiertoilmatoiminnolla 185 astetta noin 14 minuuttia. Liha kypsyy siipiluun vierestä hitaasti. RATATOUILLE. Hiero suola munakoisoihin. Anna itkettyä noin tunnin ajan. Purista vesi pois. Kuumenna pata. Lisää öljy ja sipulit. Kuullota hetki ja lisää loput vihannekset. Kuullota. Lisää tomaattipyre ja kuullota vielä. Lisää tomaattimurska ja mausteet. Sekoita ja anna hautua miedolla lämmöllä noin 30 minuuttia. Tarkista maku. 17

18 Annosmäärä 375 g, 5 annosta, saanto 1890 g VALKOSIPULI-TIMJAMIVOISSA PAISTETTUA JYVÄBROILERINRINTAA JA APPELSIINI- JUURESPYREETÄ g Jyväbroiler n. 3 kg Naturelli Rintafilee Siipiluulla 15 kpl (0817) 100 g Voita 15 g Tuoretta timjamia 30 g Valkosipulinkynsiä PYREE: 500 g Atria Säräjuurekset Sous Vide (6879) 200 g Appelsiinia 1 kpl 300 g Kuohukermaa 5 g Suolaa 1 g Jauhettua muskottipähkinää Riivi timjamin lehdet ja viipaloi valkosipulinkynnet noin 2 mm ohuiksi siivuiksi. Kuumenna pannu ja ruskista voi. Paista rintafileitä miedolla lämmöllä pannulla pyörittäen kunnes nahkapuoli on kullanruskea. Käännä ja lisää pannuun valkosipulinkynnet ja timjamin lehdet. Paista vielä noin 1 minuutti ja valele rintafileitä voilla paiston aikana, varo polttamasta voita. Aseta rintafileet uunipellille ja kaada voi päälle. Lopuksi kypsennä yhdistelmäuunin kiertoilmatoiminnolla 185 asteessa noin 12 minuuttia. Tarkista kypsyys. PYREE. Pese appelsiini ja raasta kuoren keltainen osa hienolla terällä. Purista mehu. Mittaa säräjuuresaines, appelsiinimehu ja kerma kattilaan. Keitä sekoittaen kunnes seos on puuromaista. Mausta suolalla, appelsiinin kuoriraasteella ja muskottipähkinällä. Aja kutterilla tasaiseksi. Tarjoa lisäkkeenä esim. paahdettuja perunalohkoja. Tarjoa paistoliemi-voiseos kastikkeena.

19 Annosmäärä 345 g, 5 annosta, saanto 1742 g KEVYESTI SAVUSTETTUA KANANPOJANRINTAA JA KANTARELLI-CHORIZORISOTTOA 825 g Atria Perhetilan n. 3 kg Broilerin ohut filee nahalla naturel (1175) Suolaa, savustuspuruja, ruokaöljyä 60 g Chorizoviipaleita 150 g Liemeen säilöttyjä kantarellejä 50 g Oliiviöljyä 20 g Hienonnettua valkosipulia 40 g Hienonnettua salottisipulia 200 g Risottoriisiä (Carnaroli) 100 g Kuivaa valkoviiniä 500 g Kanalientä 30 g Voita 75 g Raastettua parmesaania Mausta fileeleikkeet suolalla, kuumenna savustuspönttö tms. ja pintasavusta noin 4 minuuttia. Jäähdytä. Paista fileeleikkeet vielä öljyn kera molemmin puolin, varmista että nahkapuoli on erityisen rapea. Loppukypsennä yhdistelmäuunin kiertoilmatoiminnolla. Aseta chorizoviipaleet 1/1 GN-pellille kahden leivinpaperin väliin. Aseta toinen pelti päälle. Paista yhdistelmäuunin kiertoilmatoiminnolla 160 asteessa 20 minuuttia. Painele paperipyyhkeillä ylimääräinen rasva pois. Anna kuivahtaa ja hienonna rouheeksi. Valuta kantarellit. Leikkaa karkeiksi paloiksi ja kuullota tilkassa öljyä. Kuumenna kattila, lisää öljy ja sipulit, kuullota. Lisää riisi ja kuullota kunnes riisi on läpikuultavaa. Lisää valkoviini ja anna kiehahtaa. Lisää kuumaa kanalientä ja sekoita. Lisää kanaliemi vähitellen joukkoon. Riisin tulee olla puuromaista. Lisää voi, parmesaani ja freesatut kantarellit. Jaa risotto syville lautasille ja ripottele chorizorouhe päälle. Aseta filee päällimmäiseksi. 19

20 Annosmäärä 340 g, 14 annosta, saanto 4815 g PARMANKINKKUUN KÄÄRITTYÄ YLIKYPSÄÄ KANANPOJANPAISTIA JA SITRUUNA-SALVIA- TAGLIATELLE g Atria n. 3 kg Miedosti suolattu Broilerin reisipala luulla n. 150 g (1359) 200 g Parmankinkkuviipaleita 1400 g Tagliatelle-nauhapastaa (kuivapaino) 200 g Sitruunaa 2 kpl 200 g Voita 300 g Valkoviiniä 50 g Tuoretta salviaa 15 g Suolaa 300 g Raastettua Pecorinojuustoa Ruskista reisipalat ja aseta 1/1 65 GN-vuokaan. Kypsennä yhdistelmäuunin yhdistelmätoiminnolla 125 asteessa 1,5 tuntia (kokeile, että liha irtoaa luusta). Siivilöi haudutusliemi kattilaan. Jäähdytä lihat kädenlämpöiseksi, poista luut ja rustot. Keitä lihoja liemen kanssa kunnes kaikki neste haihtuu ja lihat hieman rikkoontuvat. Vuoraa suorakaiteen muotoiset noin 1 l vetoiset terriinivuoat parmankinkkusiivuilla. Painele lihat tiiviisti vuokiin ja päällystä kinkkuviipaleilla. Kelmuta ja aseta painon alle jäähtymään. Leikkaa annospaloiksi ja paista tai grillaa kinkun puoleiset osat rapeiksi. Lopuksi kuumenna yhdistelmäuunin kiertoilmatoiminnolla 165 asteessa noin 8 minuuttia. Keitä pasta, siivilöi ja huuhtele. Pese ja raasta sitruunankuoret ja purista mehu. Yhdistä kuoriraaste mehun ja valkoviinin kanssa. Suikaloi salvianlehdet. Kuumenna kasarissa valkoviini-sitruunalientä ja lisää voi. Kuumenna seoksessa annokseen tarvittava määrä pastaa, mausta suolalla ja lisää lopuksi salvia. Tarjoa lisäksi raastettua Pecorinoa. Kasvislisäkkeeksi sopii esim. uunissa yrttien kera paahdetut tomaatit.

21 21

22 Annosmäärä 330 g, 10 annosta, saanto 3337 g PESTOGRATINOITU BROILERIN PERHOSLEIKE JA GRILLATTUJA VIHANNEKSIA g Atria Perhetilan Miedosti suolattu Perhosfilee n. 165 g/kpl (0819) PESTOKASTIKE: 75 g Tuoretta basilikaa 80 g Oliiviöljyä 10 g Kuorittuja valkosipulinkynsiä 50 g Parmesaanijuustoa 60 g Pinjansiemeniä 2 g Suolaa VIHANNEKSET: 700 g Paprikaa 600 g Kesäkurpitsaa 600 g Porkkanaa 75 g Oliiviöljyä 25 g Sitruunamehua Suolaa ja rouhittua mustapippuria VALMISTA ENSIN PESTOKASTIKE. Ota basilikan lehdet irti varsista. Mittaa öljy, suola ja valkosipulinkynnet kutteriin. Aja tasaiseksi. Lisää basilikanlehdet ja aja tasaiseksi. Raasta parmesaanijuusto ja lisää kutteriin, lisää myös pinjansiemenet. Aja seos tasaiseksi. Avaa perhosfileet ja sivele kevyesti öljyllä, grillaa kaunis ristikko ja mausta suolalla. Aseta uunipellille. Levitä pestokastiketta tasaisesti leikkeiden päälle. Kypsennä yhdistelmäuunin kiertoilmatoiminnolla 200 asteessa noin 6 minuuttia. VIHANNEKSET. Poista paprikoiden siemenkota ja leikkaa noin 3 cm suikaleiksi. Leikkaa kesäkurpitsa noin 1 cm paksuiksi vinorenkaiksi. Kuori ja leikkaa porkkanat noin 5 mm paksuiksi palkeiksi. Grillaa kasviksiin kauniit pinnat ja lado GN-uunipellille. Yhdistä öljy ja sitruunamehu, sivele seos kasviksiin. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Kypsennä yhdistelmäuunin kiertoilmatoiminnolla 200 asteessa 5 minuuttia.

23 Annosmäärä 285 g, 10 annosta, saanto 2873 g PISTAASILLA JA PARMESAANILLA TÄYTETTY BROILERLEIKE JA SITRUUNAKASTIKETTA 1650 g Atria Perhetilan Miedosti suolattu Perhosfilee n. 165 g/kpl (0819) 100 g Vaaleaa leivän sisusta 130 g Kuohukermaa 75 g Raastettua parmesaania 80 g Kuorittuja pistaasipähkinöitä 5 g Suolaa 65 g Munankeltuaisia SITRUUNAKASTIKE: 400 g Sitruunaa 2 kpl 40 g Sokeria 50 g Valkoviinietikkaa 400 g Atria Punaviinikastike (6511) 30 g Sitruslikööriä (esim. Triple Sec) suolalla. Kypsennä loppuun yhdistelmäuunin kiertoilmatoiminnolla 175 asteessa 16 minuuttia. KASTIKE. Kuori sitruunoiden keltainen kuoriosa ja suikaloi ohuiksi, ryöppää kuoret kahteen kertaan ja purista mehu. Paahda sokeri kasarissa ruskeaksi, lisää etikka ja sitruunamehu. Anna kiehua hetki kokoon ja lisää punaviinikastike ja sitruunoiden kuoret. Keitä miedolla lämmöllä noin 15 minuuttia. Mausta sitrusliköörillä. Tarjoa esim. Atria Kermaperunoiden ja vihannesten kera. Rouhi pistaasit karkeiksi ja kuutioi leipä. Mittaa kulhoon kerma, keltuaiset, parmesaani, suola ja leipäkuutiot. Aja soseeksi ja lisää pistaasit joukkoon. Laita täyte pursotinpussiin. Leivitä leikkeet auki ja pursota tasaisesti sauman päälle. Taita leikkeet kiinni ja ruskista voissa varovasti käännellen. Mausta pinnat 23

24 HELPOSTI NOUTOPÖYDÄSTÄ Nykyaikaisessa buffetissa on tarjolla kiinnostavimmat kansainvälisten keittiöiden herkut. Annosmäärä 235 g, 25 annosta, saanto 5935g BROILERINPAISTIA CHILI CON CARNE g Jyväbroiler Naturel Broilerin Paistisuikale (n. 3 kg pakkaus 0799 tai n. 15 kg pakkaus 0795) 300 g Kuorittua porkkanaa 150 g Kuorittua selleriä 150 g Kuorittua palsternakkaa 300 g Kuorittua sipulia 75 g Kuorittuja valkosipulinkynsiä 50 g Ruokaöljyä 100 g Tomaattipyreetä 1200 g Tomaattimurskaa 700 g Atria Punaviinikastike (6517) 20 g Tuoretta punaista chiliä 2 g Chilijauhetta 6 g Rouhittua mustapippuria 30 g Suolaa 900 g Kidneypapusäilyke, valutettu Ruskista paistisuikaleet pannussa tai yhdistelmäuunin kiertoilmatoiminnolla 225 asteessa 2x10 minuuttia välillä käännellen. Kuutioi juurekset 5x5 mm kuutioiksi ja hienonna sipulit. Kuumenna pata ja kuullota vihanneksia öljyssä, lisää tomaattipyre ja kuullota vielä hetki. Lisää loput ainekset poislukien pavut. Sekoita ja kypsennä miedolla lämmöllä 30 minuuttia. Lisää pavut ja keitä vielä 10 minuuttia. Tarjoile Créme Fraîchen ja pilahviriisin kera.

25 Annosmäärä 375 g, 12 annosta, saanto 4520 g SITRUUNA-CURRYMAUSTEINEN BROILERIN RINTALEIKE JA JEERAMUHENNETTUJA JUUREKSIA 3120 g Atria n. 15 kg Currymarinoitu Broilerin Rintaleike (1166) TÄYTE: 200 g Tuorejuustoa (esim. Philadelphia) 4 g Suolaa 20 g Hunajaa 150 g Sitruunaa 1 kpl JUUREKSET: 20 g Ruokaöljyä 15 g Hienonnettua valkosipulia 5 g Jeeraa (juustokumina) 1200 g Atria 2,5 kg Säräjuuresainekset Sous Vide (5968) 600 g Kuohukermaa (tai ruokakermaa) 4 g Suolaa Pyyhkäise ylimääräinen marinadi pois rintaleikkeiden päältä. Leikkaa pitkittäin noin 5 cm pituinen viilto rintaleikkeen keskelle. Pursota täytettä viiltoihin. Aseta leikkeet 1/1 65 GN-vuokaan. Paista yhdistelmäuunin kiertoilmatoiminnolla 180 asteessa 25 minuuttia. Varmista kypsyys. JUUREKSET. Kuullota valkosipuli ja jeera öljyssä hetki kattilassa, lisää loput ainekset ja keitä kunnes seos sakenee. Tarjoa lisäksi esim. Atria 4 kg Pinaattijuustokroketteja (6898). Valmista ensin täyte. Pese sitruuna, raasta kuori hienoksi ja purista mehu. Sekoita kaikki täytteen ainekset. 25

26 Annosmäärä 180 g, 30 annosta, saanto 5452 g OMENALLA JA VIHERPIPPURIL- LA RYYDITETTY BROILERIN FILEEHÖYSTÖ 3000 g Atria Perhetilan 3 kg Broilerin fileesuikale naturel (1231) 150 g Sokeria 100 g Valkoviinietikkaa 500 g Omenamehua 50 g Voita 300 g Hienonnettua sipulia 400 g Omenakuutioita noin 5x5 mm 1500 g Atria 1 l Kermakastike (6505) 45 g Liemeen säilöttyjä viherpippureita 300 g Kuohukermaa 40 g Suolaa 30 g Maissitärkkelystä jäljellä on noin 3 dl. Lisää kermakastike, kuohukerma ja pippurit. Kuullota kevyesti ruskistetussa voissa sipulit ja omenat. Lisää kastikkeeseen. Lisää myös broilerinsuikaleet ja suola. Suurusta tarpeen mukaan maissitärkkelys-nestesuuruksella (suuruksen määrä riippuu fileesuikaleiden haudutusliemen määrästä). Anna hautua miedolla lämmöllä noin 5 minuuttia. Tarkista maku. Tarjoa lisäkkeenä esim. riisiä ja Atria Maustettuja Punajuurilohkoja (5969). 26 Ruskista broilerinsuikaleet kypsäksi pannulla tai yhdistelmäuunin kiertoilmatoiminnolla voidellussa 1/1 65 GN-vuoassa 210 asteessa 2x8 minuuttia, välillä sekoittaen. Paahda sokeri kattilassa, lisää etikka ja omenamehu, keitä kokoon kunnes

27 Annosmäärä 360 g, 21 annosta, saanto 7631 g PAIMENPIIRAS BROILERINPAISTISTA CHICKEN SHEPHERD S PIE 3000 g Atria n. 3 kg Miedosti suolattu Broilerin paistileike n. 50 g (1327) 600 g Kuorittua sipulia 100 g Selleriä 5x5 mm kuutioina 100 g Porkkanaa 5x5 mm kuutioina 100 g Lanttua 5x5 mm kuutioina 750 g Atria 1 l Punaviinikastike (6517) 125 g Ryytisinappia 3 g Rouhittua mustapippuria 4000 g Atria 4 kg Perunasose (6876) 200 g Juustoraastetta Ruskista broilerin paistileikkeet ja lado tasaisesti 1/1 65 GN-vuoan pohjalle. Leikkaa sipulit noin 5 mm paksuiksi puolirenkaiksi. Paahda sipulit kevyesti voidellulla pannulla kunnes saavat tummanruskean värin. Kuullota juureksia kattilassa, lisää sipulit, punaviinikastike ja sinappi. Keitä noin 10 minuuttia. Jaa muhennos tasaisesti vuokaan broilerin paistileikkeiden päälle. Kypsennä yhdistelmäuunin yhdistelmätoiminnolla 140 asteessa 30 minuuttia. Kuumenna perunamuusia hieman ja sekoita notkeaksi, levitä muusi tasaiseksi kerrokseksi vuokaan päällimmäiseksi kerrokseksi. Ripottele juustoraaste pinnalle ja paista yhdistelmäuunin kiertoilmatoiminnolla 175 asteessa 15 minuuttia tai kunnes pinta on gratinoitunut. Tarjoa lisäkkeenä esim. Atria Kirkasta Punajuurisalaattia (6282). 27

28 Annosmäärä 350 g, 20 annosta, saanto 7024 g BROILERINPAISTISÄRÄ JA SIPU- LIN KERA PAISTETTUA OHRAA g Atria n. 3 kg Miedosti suolattu Broilerin reisipala luulla n. 150 g (1359) 400 g Kuorittua lanttua 500 g Kuorittua porkkanaa 400 g Kuorittua palsternakkaa 400 g Kuorittua sipulia 1800 g Kanalientä 6 g Kokonaisia maustepippureita 2 g Laakerinlehtiä 6 g Kokonaisia valkopippureita OHRALISÄKE: 1000 g Kokonaisia ohrasuurimoita Vettä Suolaa 250 g Voita 500 g Hienonnettua sipulia Pilko juurekset noin 3x3 cm kuutioiksi, lohko sipulit. Aseta juurekset ja broilerinpalat voideltuun 1/1 65 GN-vuokaan. Paahda yhdistelmäuunin kiertoilmatoiminnolla 215 asteessa 8 minuuttia. Kääntele ja paahda vielä 5 minuuttia. Painele lihat ja juurekset tiiviiksi, lisää mausteet ja kanaliemi. Hauduta yhdistelmäuunin yhdistelmätoiminnolla 120 asteessa 1,5 tuntia. Tarkista suolan määrä liemessä. LISÄKE. Keitä ohrasuurimoita väljässä, suolalla maustetussa vedessä noin 34 minuuttia. Siivilöi, huuhtele kylmällä vedellä ja anna valua kuivaksi. Ruskista hienonnettu sipuli voissa. Sekoita 1/1 65 GN-vuoassa sipulit ja kypsä ohra. Kuumenna uunissa yhdistelmäuunin yhdistelmätoiminnolla 140 asteessa 10 minuuttia. Sekoita kertaalleen kypsentämisen aikana. vinkki Siivilöi mahdollisesti ylijäänyt haudutusliemi talteen myöhempää käyttöä varten.

29 Annosmäärä 420 g, 35 annosta, saanto g BROILERISELJANKA, YRTTISMETANAA 2400 g Atria 2 x 2,5 kg Kypsä Broilerin fileekuutio pakaste (6809) 600 g Sipulikuutioita 1000 g Porkkanakuutioita 10x10 mm 600 g Palsternakkakuutioita 10x10 mm 400 g Varsiselleriä 5 mm siivuina 80 g Hienonnettua valkosipulia 600 g Tomaattipyreetä 1600 g Tomaattimurskaa 6000 g Kanalientä 4 g Laakerinlehtiä 8 g Rouhittua mustapippuria 600 g Venäläisiä suolakurkkuja 10x10 mm kuutioina 400 g Oliivirenkaita Kuumenna pata, lisää tilkka öljyä, kuullota sipulit, juurekset ja varsiselleri. Lisää tomaattipyre ja kuullota vielä hetki. Lisää tomaattimurska ja kanaliemi sekä mausteet. Anna kiehua noin 5 minuuttia ja lisää broilerikuutiot, suolakurkut ja oliivit. Keitä vielä noin 10 minuuttia ja anna hautua ennen tarjoilua mielellään tunti. Hienonna tuoreet yrtit ja sekoita ne smetanan kera. Tarjoile yrttismetana keiton lisäkkeenä. YRTTISMETANA: 1200 g Smetanaa 80 g Tuoretta persiljaa 60 g Tuoretta rakuunaa 29

30 Annosmäärä 320 g, 15 annosta, saanto 4872 g PULLED CHICKEN YLIKYPSÄÄ BROILERINPAISTIA JA VIHANNES- RIISIPILAHVI g Atria 2 kg Broilerin paistisuikale suolaton Sous Vide (6796) 100 g Punaviinietikkaa 75 g Tomaattipyreetä 100 g Fariinisokeria 4 g Paprikajauhetta 1 g Cayennepippuria 40 g Chiliketsuppia 20 g Suolaa 7 g Savuaromia (Liquid Smoke) 40 g Voita VIHANNES-RIISIPILAHVI: 40 g Ruokaöljyä 50 g Hienonnettua sipulia 750 g Täysjyväriisiä 1300 g Kasvislientä 2 g Kuivattua timjamia 200 g Porkkanakuutioita 100 g Paprikakuutioita 100 g Pakastettuja tai säilöttyjä maissinjyviä 100 g Pakastettuja herneitä Kuumenna paistisuikale sous vide -pussissa yhdistelmäuunin höyrytoiminnolla noin 15 minuuttia. Siivilöi liemi talteen. Laita lihat kattilaan ja survo puukauhalla lihojen rakenne rikki. Mittaa toiseen kattilaan etikka, sokeri, mausteet, ketsuppi ja voi. Keitä voimakkaasti noin 5 minuuttia. Lisää sous vide -pussin liemi. Yhdistä seos lihojen kanssa ja keitä sekoittaen kunnes seos on kostea mutta liemi ei erotu. RIISI. Kuumenna kattila ja lisää öljy, lisää sipulit ja riisi, kuullota hetki. Lisää kasvisliemi ja timjami. Keitä miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia kannen alla. Lisää vihannekset, sekoita ja kuumenna. Anna hautua miedolla lämmöllä vielä 5 minuuttia kannen alla kunnes kaikki neste on haihtunut.

31 Annosmäärä 350 g, 20 annosta, saanto 7068 g BROILERI-VIHANNESBULGUR, KYLMÄÄ MINTTUKASTIKETTA 2200 g Atria 5 kg Paahdettu Broilerin sisäfileepala pakaste (5792) 1000 g Bulgur-suurimoita 2200 g Kanalientä 200 g Oliiviöljyä 200 g Hienonnettua sipulia 40 g Hienonnettua valkosipulia 200 g Kuutioitua punaista paprikaa 200 g Porkkanakuutioita 5x5 mm 200 g Kesäkurpitsakuutioita 5x5 mm 150 g Varsiselleriviipaleita n. 3 mm 60 g Harissaa 10 g Suolaa hautua kannen alla vielä 10 minuuttia kunnes neste on imeytynyt ja suurimot ovat irtonaisia. Kaada suurimot 1/1 65 GN-vuokaan. Kuumenna pata ja kuullota vihanneksia noin 5 minuuttia oliiviöljyssä, lisää suola ja harissa. Sekoita sulatetut broilerin sisäfileepalat, vihannekset ja bulgur keskenään. Kuumenna vielä 5 minuuttia yhdistelmäuunin yhdistelmätoiminnolla 120 asteessa. MINTTUKASTIKE. Sekoita keskenään jogurtti, hienonnettu minttu, hunaja ja suola. KASTIKE: 600 g Turkkilaista jogurttia 80 g Hienonnettua tuoretta minttua 100 g Hunajaa 8 g Suolaa Kuumenna kanaliemi kiehuvaksi padassa, lisää bulgur-suurimot. Keitä voimakkaasti 2 minuuttia ja anna 31

32 Annosmäärä 325 g, 18 annosta, saanto 5850 g BROILERI-PINAATTILASAGNE g Atria 3 x 1,8 kg Broilerin jauheliha pakaste (1130) 100 g Kuorittua selleriä 200 g Kuorittua porkkanaa 100 g Kuorittua palsternakkaa 200 g Kuorittua sipulia 30 g Kuorittuja valkosipulinkynsiä 2000 g Tomaattimurskaa 30 g Suolaa 1 g Laakerinlehtiä 5 kpl 3 g Kuivattua timjamia 4 g Rouhittua mustapippuria BECHAMEL: 120 g Voita 120 g Vehnäjauhoja 1000 g Täysmaitoa 450 g Pakastettua, hienonnettua pinaattia 20 g Suolaa 200 g Juustoraastetta 120 g Kananmunaa (2 kpl) 500 g Lasagnelevyjä Voitele 1/1 65 GN-vuoka ja pilko jauheliha paloiksi vuokaan. Paahda yhdistelmäuunin kiertoilmatoiminnolla 200 asteessa 10 minuuttia. Survo lihat sen jälkeen pieniksi ja paahda vielä 10 minuuttia. Raasta tai aja kutterilla selleri, porkkana, sipuli, palsternakka ja valkosipulit karkeaksi rouheeksi. Kuullota padassa juureksia, lisää tomaattimurska ja mausteet. Kiehauta ja lisää jauheliha, keitä miedolla lämmöllä välillä sekoittaen 30 minuuttia kunnes seos on puuromaista. BECHAMEL. Sulata voi padassa, lisää vehnäjauhot ja kypsennä sekoittaen 2 minuuttia. Lisää maito ja kerma. Sekoita tasaiseksi ja anna kiehahtaa. Lisää suola ja pinaatti, kiehauta ja sekoita munat joukkoon. Voitele 1/1 65 GN-vuoka ja laita noin 1/3 osa bechamelia pohjalle. Aseta lasagnelevyt kastikkeen päälle ja levitä kerros broileribolognaisea sekä hieman bechamelia seuraavaan kerrokseen. Toista kertaalleen ja aseta päällimmäiseksi kerrokseksi loput bechamelistä sekä ripottele juustoraaste päälle. Paista yhdistelmäuunin kiertoilmatoiminnolla 175 asteessa 30 minuuttia.

33 33

34 Annosmäärä 375 g, 25 annosta, saanto 9360 g BROILERI-PERUNAMOUSSAKA 1800 g Atria 3 x 1,8 kg Broilerin jauheliha pakaste (1130) 100 g Selleriä 5x5 mm kuutioina 200 g Porkkanaa 5x5 mm kuutioina 100 g Palsternakkaa kuutioina 200 g Hienonnettua sipulia 30 g Hienonnettuja valkosipulinkynsiä 1000 g Tomaattimurskaa 1000 g Atria 1 l Punaviinikastike (6517) 50 g Sitruunamehua 30 g Suolaa 1 g Laakerinlehtiä 5 kpl 3 g Kuivattua timjamia 4 g Rouhittua mustapippuria 40 g Kanelitankoja 4 kpl 5000 g Atria 2,5 kg Kermaperuna Sous Vide (6870) 300 g Juustoraastetta Voitele 1/1 65 GN-vuoka ja pilko jauheliha paloiksi vuokaan. Paahda yhdistelmäuunin kiertoilmatoiminnolla 200 asteessa 10 minuuttia. Survo lihat sen jälkeen pieniksi ja paahda vielä 10 minuuttia. Kuullota padassa juureksia, lisää tomaattimurska, punaviinikastike, sitruunamehu ja mausteet. Kiehauta ja lisää jauheliha, Keitä miedolla lämmöllä välillä sekoittaen 30 minuuttia kunnes seos on puuromaista. Voitele 1/1 65 GN-vuoka ja painele puolet kermaperunoista pohjalle. Tasaa sitten kastike ja laita päällimmäiseksi loput perunat. Ripottele pinnalle juustoraaste ja paista yhdistelmäuunin kiertoilmatoiminnolla 175 asteessa noin 35 minuuttia. 34

35 Annosmäärä 180 g, 30 annosta, saanto 5431 g BROILERIN SISÄFILEECURRY VINDALOO 3000 g Atria 5 kg Paahdettu Broilerin sisäfileepala pakaste (5792) 300 g Kuorittua sipulia 50 g Kuorittua valkosipulia 300 g Kuorittua omenaa (esim. Golden) 50 g Kuorittua inkivääriä 100 g Kuorittua selleriä 300 g Vindaloo currytahnaa (esim. Rajah) 250 g Mangochutneytä 350 g Appelsiinimehua 1250 g Kookosmaitoa 40 g Maissitärkkelystä 400 g Kuohukermaa/ruokakermaa Aseta broilerin sisäfileepalat 1/1 65 GN-vuokaan. Kuumenna yhdistelmäuunin yhdistelmätoiminnolla 140 asteessa noin 10 minuuttia. Lisää kastike ja sekoita. Tarkista suola. Tarjoa lisäkkeenä basmatiriisiä. Pilko sipulit, omenat ja selleri kuutioiksi, hienonna inkivääri. Kuullota padassa ja lisää currytahna. Kuullota vielä 2 minuuttia, lisää chutney, appelsiinimehu ja kookosmaito. Kiehauta ja keitä miedolla lämmöllä noin 1 tuntia. Sekoita maissitärkkelys vesitilkkaan ja sekoita joukkoon. Lisää kerma ja anna kiehua vielä 5 minuuttia. Soseuta kastike sauvasekoittimella. 35

36 Annosmäärä 374 g, 16 annosta, saanto 5984 g MAROKKOLAINEN BROILERI- TAGINE 4160 g Atria n. 10 kg Miedosti suolattu Broilerin Rintaleike (0683) 60 g Ras el Hanout -mausteseosta 300 g Kuorittua porkkanaa 300 g Kuorittua sipulia 150 g Varsiselleriä 60 g Kuorittuja valkosipulinkynsiä 240 g Kuivattua aprikoosia 8 g Kuivattua anista, kokonaisena 8 g Kuminansiemeniä 90 g Harissaa 1200 g Tomaattimurskaa 300 g Atria 1 l Punaviinikastike (6517) 150 g Mantelia kuorittuna 15 g Suolaa lohko sipulit ja viipaloi varsiselleri sekä valkosipulinkynnet. Kuullota hetki kattilassa, lisää kaikki loput ainekset ja kiehauta. Kaada muhennos tasaisesti broilerien rintapalojen päälle. Peitä tiiviillä kannella tai foliolla. Kypsennä yhdistelmäuunin kiertoilmatoiminnolla 140 asteessa 60 minuuttia. Sekoita kastiketta ja broilerinpaloja varoen, että maut tasaantuvat. Tarjoile. Tarjoa lisäkkeenä couscousia. 36 Leikkaa rintaleikkeet keskeltä puolikkaiksi. Hiero Ras el Hanout -mausteseos pintoihin. Aseta 1/1 100 GN-vuokaan nahkapuoli ylöspäin. Paahda yhdistelmäuunin kiertoilmatoiminnolla 215 asteessa 15 minuuttia. Pilko porkkanat 5 mm renkaiksi,

37 Annosmäärä 295 g, 16 annosta, saanto 4724 g BROILERIN RINTALEIKETTÄ MOLE RUB, TUORESALSAA 4160 g Atria n. 10 kg Miedosti suolattu Broilerin Rintaleike (0683) MOLE: 10 g Pikakahvijauhetta 20 g Kaakaojauhetta (makeuttamaton esim. Van Houten) 12 g Jauhettua Chipotlea (savupaprika) 50 g Fariinisokeria 30 g Sitruunamehua 3 g Jauhettua mustapippuria 15 g Suolaa 40 g Oliiviöljyä 3 g Jauhettua kuminaa Valmista Mole-mausteseos sekoittamalla kaikki ainekset keskenään. Anna levätä noin 1 tunti. Hiero mausteseosta broilerin pintoihin. Aseta leikkeet voideltuun 1/1 GN-vuokaan nahkapuoli ylöspäin. Kypsennä yhdistelmäuunin kiertoilmatoiminnolla 165 asteessa 35 minuuttia. SALSA. Hienonna valkosipuli, pilko tomaatit ja kurkut noin 3x3 mm kuutioiksi. Hienonna korianteri ja sekoita kaikki ainekset keskenään. Tarjoa lisäkkeenä riisiä ja/tai Atria Kasvispapupihviä (6897). TUORESALSA: 15 g Kuorittuja valkosipulinkynsiä 450 g Tuoretta kurkkua 500 g Tomaattia 15 g Tuoretta korianteria 120 g Limettimehua 100 g Oliiviöljyä 15 g Suolaa 37

38 BROILERIVALIKOIMA VALIKOIMA ALKAEN GTIN-koodi Tuotenumero ATRIA PERHETILA-NIMELLÄ TAATTU Atria Perhetilan 4,5 kg Miedosti suolattu Paistisuikale Atria Perhetilan 3 kg Broilerin fileesuikale naturel Atria Perhetilan n. 3 kg Miedosti suolattu Broilerin sisäfilee n g Atria Perhetilan n. 3 kg Broilerin ohut filee nahalla naturel 21 x n. 140 g Atria Perhetilan n. 3 kg naturel Broilerin ohut filee 25 x n. 120 g Atria Perhetilan n. 2,7 kg Broilerin koipi naturel Atria Perhetilan Miedosti suolattu Perhosfilee n. 165 g/kpl ATRIA Atria 3 kg Hunajamarinoitu Broilerin fileesuikale Atria 3 kg Marinoitu broilerin paistisuikale Atria n. 3 kg Miedosti suolattu Broilerin filee 25 x n. 120 g Atria n. 3 kg Miedosti suolattu Broilerin filee 20 x 150 g Atria n. 3 kg Miedosti suolattu Broilerin ohut filee n. 75 g Atria n. 3,8 kg Miedosti suolattu Ohut Filee n. 95 g/kpl Atria n. 3 kg Marinoitu Broilerin ohut filee 25* n. 120 g Atria n. 3 kg Hunajamarinoitu Broilerin ohut filee n. 120 g Atria n. 3 kg Maissipaneroitu Broilerin fileeleike n. 130 g Atria 3 kg Miedosti suolattu Broilerin fileesuikale Atria n. 3 kg Pintamaustettu Broilerin filee Atria 8,5 kg Broilerin reisipala luuton pakaste Atria 3 x 1,8 kg Broilerin jauheliha pakaste Atria n. 1,8 kg Hunaja-limemarinoitu Broilerin Paistileike Atria n. 3 kg Californiamarinoitu Broilerin paistileike n. 50 g Atria n. 3 kg Miedosti suolattu Broilerin paistileike n. 50 g Atria n. 3 kg Miedosti suolattu Broilerin reisipala luulla n. 150 g Atria n. 15 kg Miedosti suolattu broilerin reisipala luulla n. 150 g

39 GTIN-koodi Tuotenumero Atria n. 15 kg Miedosti suolattu Broilerin Reisikoipi Atria n. 15 kg Currymarinoitu Broilerin Rintaleike Atria n. 2,8 kg Marinoitu Broilerin reisikoipi Atria n. 3,0 kg Broilerin Marinoitu Rintaleike Atria n. 10 kg Miedosti suolattu Broilerin Rintaleike UUTUUS KYPSÄT TUOTTEET Atria n. 1,8 kg Pintamaustettu Broilerin filee Sous Vide Atria 2 kg Miedosti suolattu Broilerin paistileike Sous Vide Atria 2 kg Marinoitu Broilerin fileesuikale Sous Vide Atria 2 kg Broilerin paistisuikale suolaton Sous Vide Atria 5 kg Kypsä Miedosti suolattu Broilerin siipi pakaste Atria 5 kg Paahdettu Broilerin sisäfileepala pakaste Atria 2 kg Broilerin Miedosti suolattu fileesuikale Sous Vide Atria 2 x 2,5 kg Kypsä Broilerin fileekuutio pakaste Atria 5 kg Maissipaneroitu kypsä Broilerin sisäfilee pakaste JYVÄBROILER Jyväbroiler n. 19,6 kg kokonainen Broileri Naturelli 16 x 1100 g Jyväbroiler n. 3 kg Naturelli Broilerin Paistisuikale Jyväbroiler n. 3 kg Naturelli Filee n. 160 g/kpl Jyväbroiler n. 3 kg Naturelli Broilerin Rintafilee Siipiluulla 15 kpl Jyväbroiler n. 15 kg Naturelli Broilerin Paistisuikale Jyväbroiler n. 15 kg Naturelli Siipi

40 VALIKOIMA ALKAEN GTIN-koodi Tuotenumero ATRIA PERHETILA-NIMELLÄ TAATTU Atria Perhetilan 4,5 kg Miedosti suolattu Paistisuikale Atria Perhetilan 3 kg Broilerin fileesuikale naturel Atria Perhetilan n. 3 kg Miedosti suolattu Broilerin sisäfilee n g Atria Perhetilan n. 3 kg Broilerin ohut filee nahalla naturel 21 x n. 140 g Atria Perhetilan n. 3 kg naturell Broilerin ohut filee 25 x n. 120 g Atria Perhetilan n. 2,7 kg Broilerin koipi naturel Atria Perhetilan Miedosti suolattu Perhosfilee n. 165 g/kpl ATRIA Atria 3 kg Hunajamarinoitu Broilerin fileesuikale Atria 3 kg Marinoitu broilerin paistisuikale Atria n. 3 kg Miedosti suolattu Broilerin filee 25 x n. 120 g Atria n. 3 kg Miedosti suolattu Broilerin filee 20 x 150 g Atria n. 3 kg Miedosti suolattu Broilerin ohut filee n. 75 g Atria n. 3,8 kg Miedosti suolattu Ohut Filee n. 95 g/kpl Atria n. 3 kg Marinoitu Broilerin ohut filee 25* n. 120 g Atria n. 3 kg Hunajamarinoitu Broilerin ohut filee n. 120 g Atria n. 3 kg Maissipaneroitu Broilerin fileeleike n. 130 g Atria 3 kg Miedosti suolattu Broilerin fileesuikale Atria n. 3 kg Pintamaustettu Broilerin filee Atria 8,5 kg Broilerin reisipala luuton pakaste Atria 3 x 1,8 kg Broilerin jauheliha pakaste Atria n. 1,8 kg Hunaja-limemarinoitu Broilerin Paistileike Atria n. 3 kg Californiamarinoitu Broilerin paistileike n. 50 g Atria n. 3 kg Miedosti suolattu Broilerin paistileike n. 50 g Atria n. 3 kg Miedosti suolattu Broilerin reisipala luulla n. 150 g Atria n. 15 kg Miedosti suolattu broilerin reisipala luulla n. 150 g Atria n. 15 kg Miedosti suolattu Broilerin Reisikoipi

41 GTIN-koodi Tuotenumero Atria n. 15 kg Currymarinoitu Broilerin Rintaleike Atria n. 10 kg Miedosti suolattu Broilerin Rintaleike Atria n. 2,8 kg Marinoitu Broilerin reisikoipi Atria n. 3,0 kg Broilerin Marinoitu Rintaleike Atria n. 3 kg Miedosti suolattu Nahallinen Broilerin Reisipala Luulla UUTUUS KYPSÄT TUOTTEET Atria n. 1,8 kg Pintamaustettu Broilerin filee Sous Vide Atria 2 kg Miedosti suolattu Broilerin paistileike Sous Vide Atria 2 kg Marinoitu Broilerin fileesuikale Sous Vide Atria 2 kg Broilerin paistisuikale suolaton Sous Vide Atria 5 kg Kypsä Miedosti suolattu Broilerin siipi pakaste Atria 5 kg Paahdettu Broilerin sisäfileepala pakaste Atria 2 kg Broilerin Miedosti suolattu fileesuikale Sous Vide Atria 2 x 2,5 kg Kypsä Broilerin fileekuutio pakaste Atria 5 kg Maissipaneroitu kypsä Broilerin sisäfilee pakaste Atria 5 kg Kypsä Maissipaneroitu Broilerin paistipala pakaste UUTUUS JYVÄBROILER Jyväbroiler n. 19,6 kg kokonainen Broileri Naturelli 16 x 1100 g Jyväbroiler n. 3 kg Naturelli Broilerin Paistisuikale Jyväbroiler n. 3 kg Naturelli Filee n. 160 g/kpl Jyväbroiler n. 3 kg Naturelli Broilerin Rintafilee Siipiluulla 15 kpl Jyväbroiler n. 15 kg Naturelli Broilerin Paistisuikale Jyväbroiler n. 15 kg Naturelli Siipi

42 atria_suomi logo_pumu.pdf ATRIA SUOMI OY, PL 900, ATRIA Vaihde puh , fax Food Service -myynti , Kuluttajapalvelu

Kalkkunan sisäfileetä appelsiinirosmariinikastikkeessa,

Kalkkunan sisäfileetä appelsiinirosmariinikastikkeessa, Kalkkunan sisäfileetä appelsiinirosmariinikastikkeessa, vihannespaistos Saanto 7,38 kg Käytetty hävikki 5 % Annosmäärä 20 annosta Annoskoko 0,37 kg 2,600 kg Atria n3kg Kalkkunan sisäfilee 0,030 kg Rypsiöljy

Lisätiedot

BROILERIVALIKOIMA VALIKOIMA 1.5.2015 ALKAEN

BROILERIVALIKOIMA VALIKOIMA 1.5.2015 ALKAEN BROILERIVALIKOIMA VALIKOIMA 1.5.2015 ALKAEN GTIN-koodi ATRIA PERHETILA-NIMELLÄ TAATTU Atria Perhetilan 4,5 kg Miedosti suolattu Paistisuikale 6407800008757 875 Atria Perhetilan 3 kg Broilerin fileesuikale

Lisätiedot

Paahda ruisleipäviipaleita ja laita porkkanapestotahnaa leivän päälle, koristele persiljalla.

Paahda ruisleipäviipaleita ja laita porkkanapestotahnaa leivän päälle, koristele persiljalla. MENU 2 Ruisleipää porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä Ohjeet ovat 4 :lle Ruisleipää porkkanapestolla Paahda ruisleipäviipaleita ja laita

Lisätiedot

Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä

Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä VOITTAJAMENU: Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä Ohjeet ovat 4 :lle Ruisleipää porkkanapestolla,

Lisätiedot

PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE

PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE Katkarapuwrap karibialaiseen tapaan Mehevä BBQ-possunkylki luumuglazen ja raikkaan kaalisalaatin kera Luumuinen lammaspata Päärynävinaigrette ja hedelmäinen juustosalaatti

Lisätiedot

Lihattomat reseptit, viikko 3

Lihattomat reseptit, viikko 3 Lihattomat reseptit, viikko 3 Mausteinen kasvisrisotto...2 Bataattimuusi...3 Soijamuhennos...4 Soijasuikalekastike...5 Kookoksinen tofu kaaliwokki...6 Meksikolainen papukeitto...7 Lämmin lounassalaatti

Lisätiedot

PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE

PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE Omenainen vinaigrette ja juustosalaatti Broilerin rintafileetä mangokastikkeessa Porsaan noisetit omenakermakastikkeessa Aprikoosileivokset Mangojuustokakku Kevyt Melba-jälkiruoka

Lisätiedot

maistuvan KESÄn reseptit

maistuvan KESÄn reseptit maistuvan KESÄn reseptit kevyemmin salaatilla naudanrintasalaatti 10 hlö 450 g Snellman ylikypsä naudanrinta (30902) 800 g erilaisia salaatteja 600 g uusia perunoita 350 g IceCool papu, pitkä (33037) 50

Lisätiedot

Keittiömestari kalalla

Keittiömestari kalalla Keittiömestari kalalla Jukka Kyllösen kalaruokareseptejä Kuha Lehtipinaatilla ja vihanneksilla täytetty kuhakääryle, kevätsipulikastiketta 600 g kuhafileetä n. 150 g kpl 100 g porkkanaa suikaloituna 50

Lisätiedot

Pohjoismainen kouluruokaviikko (viikko 12)

Pohjoismainen kouluruokaviikko (viikko 12) Pohjoismainen kouluruokaviikko (viikko 12) SUOMI Jauhelihakeitto 10 hengelle 800 g jauhelihaa suolaa 2,5 l lihalientä 2 laakerinlehteä 10 maustepippuria 0,2 kg porkkanoita 0,2 kg purjoa 0,2 kg selleriä

Lisätiedot

Väinön reseptit. Kala- ja kasvisruuat. Väinö Niskanen/Amiedu

Väinön reseptit. Kala- ja kasvisruuat. Väinö Niskanen/Amiedu Väinön reseptit Kala- ja kasvisruuat Väinö Niskanen/Amiedu Sisältö Janssonin kiusaus Kirjolohikeitto Lohiperhonen Paprika-purjosipulitäyte uuniperunalle Porkkana- ja lanttulaatikot Savustettu kala Täytetyt

Lisätiedot

MARINADEJA SALAATEILLE

MARINADEJA SALAATEILLE MARINADEJA SALAATEILLE 1. Perusmarinadi 3,5 dl sokeria 3,5 dl omenaviinietikkaa 3 dl öljyä - keitä marinadin aineksia muutama minuutti. Kaada kuuma liemi salaatin päälle. Anna maustua n. 1 vrk - voit myös

Lisätiedot

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA LOS MONTEROS Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA Tumma gazpacho 500 g Kumato-tomaatteja 1 valkosipulin kynsi 1 rkl valkoviinietikkaa 1 dl maalaispatongin pehmeää sisusta 1 tl suolaa 1 tl sokeria Koristeiksi

Lisätiedot

FINGER FOOD eli sampivartaat

FINGER FOOD eli sampivartaat Kalaryssäys reseptit 2008 Sampiruokien kanssa sopivia viinejä ovat mm. ranskalainen Clos des Amandiers Pinot Gris 2004, saksalainen Kendermanns Pinot Noir sekä italialainen Chardonnay dei Sassi Cavi. FINGER

Lisätiedot

espanjalainen kikherne -chorizokeitto

espanjalainen kikherne -chorizokeitto espanjalainen kikherne -chorizokeitto aineet 40 ml oliiviöljyä 150 g chorizomakkaraa, hienonnettuna 175 g sipulia, hienonnettuna 50 g lehtiselleriä, hienonnettuna 100 g tuoretta pinaattia, pestynä ja hienonnettuna

Lisätiedot

Helppo Härkis pastakastike 4 annosta

Helppo Härkis pastakastike 4 annosta Helppo Härkis pastakastike 1 pkt (250 g) HÄRKIS härkäpapuvalmistetta 2 tl öljyä 1 prk (400 g) tomaattimurskaa 2 dl vettä 2 rkl tomaattisosetta 2 tl kuivattua yrttiseosta 1/2 tl suolaa ja sokeria ripaus

Lisätiedot

Ruisleipää porkkanarakuunatäytteellä

Ruisleipää porkkanarakuunatäytteellä Ruisleipää porkkanarakuunatäytteellä 2 Fazer Puikula -ruisleipää 500 g kypsää porkkanaa, soseena (5 dl) 1 dl creme bonjour -tuorejuustoa, valkosipulilla maustettua tuoretta rakuunaa suolaa ja mustapippuria

Lisätiedot

Tomaattinen kasviskeitto ja paahdetut ruislastut *** Härkispihvit sipulirenkailla ja bataattiranskalaiset *** Kuningatarsmoothie

Tomaattinen kasviskeitto ja paahdetut ruislastut *** Härkispihvit sipulirenkailla ja bataattiranskalaiset *** Kuningatarsmoothie Maailman suurin kynttiläillallinen 2019 finalistimenut saivat molemmat ylistystä tuomareilta, mutta tiukan kisan voitti menu: Tomaattinen kasviskeitto ja paahdetut ruislastut Härkispihvit sipulirenkailla

Lisätiedot

Eli leivät paahdetaan tilkan oliiviöljyn kanssa ja päälle tuoretta tomaattia sekä punasipulia.

Eli leivät paahdetaan tilkan oliiviöljyn kanssa ja päälle tuoretta tomaattia sekä punasipulia. RESEPTIKIRJA AAMIAISET KREIKKALAISET LEIVÄT Täysjyväleipää Oliiviöljyä Tomaattia Punasipulia ohuina viipaleina Eli leivät paahdetaan tilkan oliiviöljyn kanssa ja päälle tuoretta tomaattia sekä punasipulia.

Lisätiedot

ESPANJALAISIA TAPAKSIA

ESPANJALAISIA TAPAKSIA ESPANJALAISIA TAPAKSIA Malmin Martat 17.10.2016 TOMAATTILEIPÄ PERUNAMUNAKAS FRITEERATUT MUSTEKALARENKAAT MELONIA ILMAKUIVATUN KINKUN KERA MARINOIDUT OLIIVIT MANTELIKEKSIT KAHVI / TEE --------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Korvaa riisi kotimaisella viljalla!

Korvaa riisi kotimaisella viljalla! Korvaa riisi kotimaisella viljalla! UUTUUS! NOPEASTI JA HELPOSTI HERKULLISTA Kahdeksan hyvää reseptiä SUOMALAINEN VILJA ON EKOLOGINEN VALINTA Suomalaiset viljat ovat oikeaa, ekologista lähiruokaa. Riisin

Lisätiedot

Huevos rancheros 2 annosta. 1 prk (285/170g eli noin 2 dl) keitettyjä mustapapuja 1 pieni sipuli 1 pieni valkosipulinkynsi tilkka öljyä suolaa

Huevos rancheros 2 annosta. 1 prk (285/170g eli noin 2 dl) keitettyjä mustapapuja 1 pieni sipuli 1 pieni valkosipulinkynsi tilkka öljyä suolaa Huevos rancheros 2 annosta 1 prk (285/170g eli noin 2 dl) keitettyjä mustapapuja 1 pieni sipuli 1 pieni valkosipulinkynsi tilkka öljyä suolaa 1 avokado hieman limetin mehua suolaa 2 tuoretta kananmunaa

Lisätiedot

LINSEED VALO 24 H. Kastike: 1 dl Rypsiöljyä 1 rkl Vaaleaa balsamicoetikkaa 0,5 dl 24h tyrni-pellavarouhe

LINSEED VALO 24 H. Kastike: 1 dl Rypsiöljyä 1 rkl Vaaleaa balsamicoetikkaa 0,5 dl 24h tyrni-pellavarouhe LINSEED VALO 24 H Salaatti grillatusta halloumijuustosta ja paahdettua tyrni pellavaa 200 g Halloumijuustoa 2 Avomaankurkkua valkosipulinkynsi rypsiöljyä persiljaa ½ cantaloupe meloni Sydänsalaattia tai

Lisätiedot

Reseptejä. Kalaruokahetkiin... Reseptit Michael Björklund ja Markku Luola. www.prokala.fi

Reseptejä. Kalaruokahetkiin... Reseptit Michael Björklund ja Markku Luola. www.prokala.fi Reseptejä Kalaruokahetkiin... Reseptit Michael Björklund ja Markku Luola www.prokala.fi Valkoinen on punaista Resepti: Michael Björklund Oliivi-tuorejuustogratinoitua lipeäkalaa Tomaatti-äyriäiskastiketta

Lisätiedot

Juustoinen katkarapusalaatti. Kastike 1/2 prk (à 400 g) Valio turkkilaista jogurttia 2 1/2 rkl makeaa chilikastiketta

Juustoinen katkarapusalaatti. Kastike 1/2 prk (à 400 g) Valio turkkilaista jogurttia 2 1/2 rkl makeaa chilikastiketta Juustoinen katkarapusalaatti 5-6 annosta 150 g katkarapuja 1/2 pak (à 350 g) Valio Polar täyteläinen juustoa 400 g makeaa melonia 1/2 pak kevätsipulia tai n. 1 dl ruohosipulia 1 ruukku jääsalaattia Kastike

Lisätiedot

Parempia valintoja keittiössä herkullisilla Sydänmerkki-resepteillä!

Parempia valintoja keittiössä herkullisilla Sydänmerkki-resepteillä! h Parempia valintoja keittiössä herkullisilla Sydänmerkki-resepteillä! Mikä Sydänmerkki-ateria? Sydänmerkki-ateria on terveellisen ruoan merkintäjärjestelmä. Se helpottaa ruokailijaa terveellisen aterian

Lisätiedot

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA LOS MONTEROS Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA Tumma gazpacho 500 g Kumato-tomaatteja 1 valkosipulin kynsi 1 rkl valkoviinietikkaa 1 dl maalaispatongin pehmeää sisusta 1 tl suolaa 1 tl sokeria Koristeiksi

Lisätiedot

Mifu-pinaattikiusaus. Valio Oy

Mifu-pinaattikiusaus. Valio Oy Mifu-pinaattikiusaus 2,500 kg Valio perunasuikaleita sulatettuna 1,000 kg Valio MiFU suikaleita Original 0,300 kg Valio AURA murua 0,250 kg Food Service sipulikuutioita Liemi: 1,000 kg Valio Hyvä suomalainen

Lisätiedot

Kalaryssäys reseptit 2007

Kalaryssäys reseptit 2007 Kalaryssäys reseptit 2007 Kuharuokien kanssa sopivia viinejä ovat mm. itävaltalainen Gobelsburger Riesling, uusiseelantilainen Sileni Cellar Selection Pinot Gris ja ranskalainen La Sancive Muscadet Se`vre

Lisätiedot

Hyvän maun parhaat. Lounasideat

Hyvän maun parhaat. Lounasideat Hyvän maun parhaat Lounasideat Sisältö Broilerinfileetä Napolin tapaan... 4 Sitruuna- basilikabroileria ja ohra- sipulipaistos... 5 Kananpojanpaistia pekoni-herkkusienikastikkeessa... 6 Viljaisa broilerinpaistivuoka

Lisätiedot

Metsä Tissue Reseptejä Talvi 2009-2010

Metsä Tissue Reseptejä Talvi 2009-2010 Metsä Tissue Reseptejä Talvi 2009-2010 1. Ruoanlaittopaperissa kypsennetty ratatouillesalaatti ja valkosipuli-mantelidippi 2. Ruoanlaittopaperilla haudutettu perunagulassi ruisleipälastujen kera 2 punaista

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 33-40 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 18 FITNESS AAMIAISSMOOTHIE Ainesosat - 2 dl pakastevadelmia - Puolikas banaani - Vaniljan makuinen juotava jogurtti - Vähän hedelmätuoremehua - 3-5 rkl FITNESS-muroja

Lisätiedot

Keitetty Quinoa / Kvinoa

Keitetty Quinoa / Kvinoa Keitetty Quinoa / Kvinoa 1. Huuhtele ja valuta quinoa huolella. 2. Laita quinoa kattilaan ja lisää vettä suhteessa 1 osa quinoaa ja 2 osaa vettä. 3. Kuumenna kiehuvaksi, lisää ripaus suolaa ja anna kypsyä

Lisätiedot

KYLMÄT A LKUPALAT 18 19

KYLMÄT A LKUPALAT 18 19 KYLMÄT ALKUPALAT 18 19 Okroška eli kotikaljakeitto Kuudelle Salaatti 4 suurta keitettyä perunaa 1 avomaankurkku 6 suurta retiisiä 200 g keitettyä kieltä tai keittokinkkua 4 keitettyä munaa nippu tilliä

Lisätiedot

Sadonkorjuu HK LIHANTAITAJIEN TAPAAN

Sadonkorjuu HK LIHANTAITAJIEN TAPAAN Sadonkorjuu HK LIHANTAITAJIEN TAPAAN broilerikurpitsacurry Annosmäärä: 20 2 kg Kariniemen Kananpojan Kypsä miedosti suolattu paistileike (7636) 0,1 l rypsiöljy 0,75 kg sipulikuutio 0,05 kg valkosipuli,

Lisätiedot

Reseptit Likkojen lenkki 2015

Reseptit Likkojen lenkki 2015 Grillattua Hk:n rypsipossua 600 g HK:n rypsiporsaan sisäfilettä 2 tl korianterin siemeniä 1 tl kuminaa 1 tl fenkolinsiemeniä 1 dl hunajaa 1. Puhdista filee kalvoista. 2. Sekoita loput ainekset keskenään

Lisätiedot

Maukasta luomunaudasta! Mikko Härkönen

Maukasta luomunaudasta! Mikko Härkönen Maukasta luomunaudasta! Mikko Härkönen Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maatalousalueisiin Maukasta luomunaudasta Keittiömestari Mikko Härkönen Olen 45-vuotias keittiömestari

Lisätiedot

Punajuurikeitto. (tämä ohje on 4:lle hengelle)

Punajuurikeitto. (tämä ohje on 4:lle hengelle) Punajuurikeitto (tämä ohje on 4:lle hengelle) 1 l kasvislientä runsas 1/2 l punajuuria (runsas 1/2 l perunoita) 1 palsternakka 1 sipuli (suolaa) 1 tl timjamia Kuori ja paloittele punajuuret, (perunat)

Lisätiedot

MONITOIMIKEITIN RESEPTEJÄ. Lisää resepti-inspiraatioita: www.kitchenaid.eu

MONITOIMIKEITIN RESEPTEJÄ. Lisää resepti-inspiraatioita: www.kitchenaid.eu MONITOIMIKEITIN RESEPTEJÄ Lisää resepti-inspiraatioita: www.kitchenaid.eu RANSKALAINEN KANAVUOKA 4 pekoniviipaletta, karkeasti pilkottuna 2 broilerimakkaraa 1 rkl oliiviöljyä 35 g karkeita vehnäjauhoja

Lisätiedot

Menu. Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat. Valkosuklaa-karpalo pannacotta

Menu. Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat. Valkosuklaa-karpalo pannacotta Menu Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat Valkosuklaa-karpalo pannacotta 8 Savuporopiirakka Pohja: 150 g pehmeää margariinia 1½ dl kaurahiutaleita 2½ dl vehnäjauhoja 1 dl juustoraastetta

Lisätiedot

Grillikesän parhaat marinadit, kastikkeet ja dipit

Grillikesän parhaat marinadit, kastikkeet ja dipit (Etusivu) Marinoi maistuvaksi! Marinadi mureuttaa grillattavan lihan sekä antaa täyteläisen maun ja värin myös kanalle, kalalle ja kasviksille. Touch of Taste - fondiperheen avulla loihdit helposti esimerkiksi

Lisätiedot

Saaristolaisleipä ja jääkellarin lohi

Saaristolaisleipä ja jääkellarin lohi Saaristolaisleipä ja jääkellarin lohi Jääkellarin lohi n. 500 g lohifile 1 litra vettä 1 dl merisuolaa 1 rkl sokeria Kiehauta vesi. Lisää suola ja sokeri, sekoita kunnes ne ovat täysin liuenneet. Jäähdytä

Lisätiedot

TOFU BOWL 2 ANNOSTA. VINKKI! Saat porkkanasta ohuita siivuja kuorimaveitsellä.

TOFU BOWL 2 ANNOSTA. VINKKI! Saat porkkanasta ohuita siivuja kuorimaveitsellä. RESEPTIT & VINKIT TOFU BOWL 2 ANNOSTA 100 g leveää riisinuudelia ½ rkl seesamiöljyä tilkka soijakastiketta 1 pkt SoFine Tofu Luomu Tomaatti-Basilika (250 g) 3/4 dl vehnäjauhoa tai (gluteenitonta) korppujauhoa

Lisätiedot

MAINIOT MARINOINTI- VINKIT

MAINIOT MARINOINTI- VINKIT MAINIOT MARINOINTI- VINKIT OBH Nordica Food Sealer Säilyttää elintarvikkeet tuoreina jopa viisi kertaa pidempään Tyhjiöpakkaamisessa elintarvikkeet säilötään ilmattomaan tilaan eli vakuumiin. Käytännössä

Lisätiedot

1. Erottele keltuaiset kulhoon, sekoita joukkoon sinappi, sitruunamehu, suola ja pippuri 2. Kaada öljy joukkoon ohuena nauhan, samalla sekoittaen.

1. Erottele keltuaiset kulhoon, sekoita joukkoon sinappi, sitruunamehu, suola ja pippuri 2. Kaada öljy joukkoon ohuena nauhan, samalla sekoittaen. Hirvi tartar: - Hirven jauhelihaa - Oliiviöljyä - Suolaa ja mustapippuria 1. Sekoita lihaan öljyä, mausta suolalla ja pippurilla Pikkelöintiliemi: - 1 dl etikka - 2 dl sokeria - 3 dl vettä - Punasipulia

Lisätiedot

TIKISreseptit. Varoitus! Saattaa sisältää herkullisia reseptejä

TIKISreseptit. Varoitus! Saattaa sisältää herkullisia reseptejä TIKISreseptit Varoitus! Saattaa sisältää herkullisia reseptejä 1 2 KATKARAPUNUUDELI-WOK neljä annosta 4 kerää täysjyvänuudeleita 200 g pakastekatkarapuja 500 g wok-kasviksia (pakaste sopii myös) 2 rkl

Lisätiedot

Sikahyvää ruokaa villisiasta!

Sikahyvää ruokaa villisiasta! à la Tapio Kangas Laatutyö pohjoiskarjalaisessa elintarvikeketjussa -hanke Elintarvikealan koordinointihanke Pohjois-Karjalassa 2010 2012 Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi

Lisätiedot

MEIRA. mausteet. Katso herkulliset ruokaohjeet

MEIRA. mausteet. Katso herkulliset ruokaohjeet MEIRA mausteet Katso herkulliset ruokaohjeet Chili sin carnella täytetyt suippopaprikat Pustan lammaspata, kasvisruoka 1,000 kg (10 kpl) makeita suippopaprikoita Täyte 0,200 kg sipulia 0,020 kg valkosipulia

Lisätiedot

MAANANTAI. auhelihakeitto 4 annosta

MAANANTAI. auhelihakeitto 4 annosta ti su ma Kotikeittiön lihaviikko la pe ke LIHA ON MONIPUOLINEN ATERIAN PERUSTA to MAANANTAI SELEENIÄ, SINKKIÄ JA FOSFORIA LIHASTA J auhelihakeitto 250 g jauhelihaa pss pakastesipulia 2 l kasviksia, esim.

Lisätiedot

Eläköön lahna! Reseptejä 25.5.2011

Eläköön lahna! Reseptejä 25.5.2011 Eläköön lahna! Reseptejä 25.5.2011 Lahnaviettelys Raaka-aineet: 400 g kylmäsavustettua tai lämminsavustettua lahna 2 kovaksi keitettyä kananmunaa 1 keltasipuli 1 dl majoneesia 2 rkl Crème fraîchea 2 rkl

Lisätiedot

Kasvis-juustopiirakka ( 1 uunipellillinen) Pohja 150-200g margariinia 7 dl vehnäjauhoja 2 ½ dl vettä 40 g hiivaa 1 tl suolaa

Kasvis-juustopiirakka ( 1 uunipellillinen) Pohja 150-200g margariinia 7 dl vehnäjauhoja 2 ½ dl vettä 40 g hiivaa 1 tl suolaa Kasvis-juustopiirakka ( 1 uunipellillinen) Pohja 150-200g margariinia 7 dl vehnäjauhoja 2 ½ dl vettä 40 g hiivaa 1 sipuli 1 valkosipulin kynsi 3 porkkanaa 200 g vihreää papua (pakaste) 2 rkl margariinia

Lisätiedot

Karismaattinen karitsa

Karismaattinen karitsa Karitsan Kyljykset Rosmariini Mie De Pain ja Maustekurkkurahka Karismaattinen karitsa Koostaan huolimatta karitsa valloittaa keittiössä, ruokalistalla ja lautasella. Se on kuin kotonaan etnisten keittiöiden

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 104-110 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 CHILI SIN CARNE 4 annosta Ainesosat 1 paketti Hälsans Kök Soijarouhetta 1 purkki murskattuja tomaatteja 1 pilkottu sipuli 2 pilkottua paprikaa 1 purkki kidneypapuja

Lisätiedot

www.prokala.fi Lounaaksi kalaa kalaruokaohjeita suurtalouksille

www.prokala.fi Lounaaksi kalaa kalaruokaohjeita suurtalouksille www.prokala.fi Lounaaksi kalaa kalaruokaohjeita suurtalouksille Haavissa KEITTOPÄIVÄÄN TAI PÄÄRUUAKSI Kalamurekevuoka Persikka-porkkanakastike 2,0 kg Seiti-lohikuutio, pakaste 0,9 kg Perunasoseaines, pakaste

Lisätiedot

syö hyvin, voi hyvin! vinkkejä maistuvaan salaattipöytään

syö hyvin, voi hyvin! vinkkejä maistuvaan salaattipöytään syö hyvin, voi hyvin! vinkkejä maistuvaan salaattipöytään S NE LLMA N KOSKAAN EI VOI SYÖDÄ LIIKAA VIHANNEKSIA Monipuolisella IceCool vihannes- ja hedelmävalikoimalla lisäät kustannustehokkaasti terveellisempiä

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 17-24 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 UUNIPASTA SOIJAROUHEEN, KURPITSAN JA VUOHENJUUSTON KERA Ainesosat Neljälle 750 g kuutioitua kurpitsaa oliiviöljyä suolaa, pippuria 300 g rigatoni- tai pennepastaa

Lisätiedot

Crepes Vonassiennes (Vonnasin perunaletut)

Crepes Vonassiennes (Vonnasin perunaletut) Ranskankermaiset ravunpyrstöt ( 8 annosta ) 1. Valuta 100 g kirjolohen mätiä jääkaapissa yli yön 2. Valuta 2 lasipurkillista ravunpyrstöjä (á noin 200 g) 3. Leikkaa 1 iso tai 2 keskikokoista punasipulia

Lisätiedot

Pinnalle: persiljaa tai korianteria

Pinnalle: persiljaa tai korianteria Nepalilaisten ateria daalbhat koostuu keitetystä riisistä, linssikastikkeesta ja joko kasvi- tai lihacurrysta. Lisukkeena tarjotaan usein tomaattipikkelsiä (atsaria). Ateriaa voi täydentää kurkkuraidalla.

Lisätiedot

syö hyvin, voi hyvin!

syö hyvin, voi hyvin! syö hyvin, voi hyvin! vinkkejä maistuvaan salaattipöytään SNELLMAN KOSKAAN EI VOI SYÖDÄ LIIKAA VIHANNEKSIA Monipuolisella IceCool vihannes- ja hedelmävalikoimalla lisäät kustannustehokkaasti terveellisempiä

Lisätiedot

MATKA VENÄJÄLLE - 12 KLASSIKKO RESEPTIÄ -

MATKA VENÄJÄLLE - 12 KLASSIKKO RESEPTIÄ - MATKA VENÄJÄLLE - 12 KLASSIKKO RESEPTIÄ - 2018 Munakoisokaviaari Munakoiso on mahtavan makuinen kasvis, kunhan sen valmistaa huolella. Tämä munakoisokaviaari sopii mainiosti alkuruokapöytään, mutta myös

Lisätiedot

Salviapossu (3 ann.) 20-30 min

Salviapossu (3 ann.) 20-30 min Salviapossu (3 ann.) 20-30 min 1 ps Findus Uuni- ja grillikasvikset Toscana n. 500 g maustamatonta porsaan sisäfileetä voita tai margariinia paistamiseen (tuoretta salviaa) Marinadi: ¾ dl rypsiöljyä 1

Lisätiedot

Jarlsberg. kun haluat jotain ainutlaatuista

Jarlsberg. kun haluat jotain ainutlaatuista Jarlsberg kun haluat jotain ainutlaatuista Miksi Jarlsberg juuston täyteläinen maku on niin ainutlaatuinen? Miten juustoon syntyy sille tyypillinen rakenne? Jarlsberg juustoa on valmistettu salaisen ja

Lisätiedot

Väinön reseptit. Liharuuat. Väinö Niskanen/Amiedu

Väinön reseptit. Liharuuat. Väinö Niskanen/Amiedu Väinön reseptit Liharuuat Väinö Niskanen/Amiedu Sisältö Burgundin lihapata Grillipihvit Hirven tai naudan paisti Jauhelihakeitto Kalkkuna Kanakasvis-wok Wieninleike Burgundin lihapata Väinö Niskanen/Amiedu

Lisätiedot

moneen makuun k i r j o l o h i s i i k a s a i m a a n n i e r i ä s a m p i

moneen makuun k i r j o l o h i s i i k a s a i m a a n n i e r i ä s a m p i Kalaherkkuja moneen makuun k i r j o l o h i s i i k a s a i m a a n n i e r i ä s a m p i kirjolohi kirjolohi-lehikäinen 6 kirjolohiviipaletta (yht. 350 g) 200 g voitaikinaa 100 g piparjuurituorejuustoa

Lisätiedot

KREIKKALAISEN RUOAN KURSSI 2.10.2010 / RESEPTIT

KREIKKALAISEN RUOAN KURSSI 2.10.2010 / RESEPTIT 26.9.2010 KREIKKALAISEN RUOAN KURSSI 2.10.2010 / RESEPTIT MOUSSAKA 800 g munakoisoja 700 g lammas-nautajauhelihaa 2 valkosipulinkynttä 1 tomaatti 1 1/2 dl punaviiniä 1 rkl tomaattipyreetä 0.5 dl Heinzin

Lisätiedot

Esimerkkiateriat. Aamiainen

Esimerkkiateriat. Aamiainen Esimerkkiateriat Aamiainen 1) Muroaamiainen All Bran murot (1dl) + marjoja, rasvaton maito 2dl muroihin + ruisleipä, jonka päälle keittokinkkua (3 siivua), tomaattia ja lehtisalaattia 365kcal, kuituja

Lisätiedot

Maukkaat kesäherkut grillistä

Maukkaat kesäherkut grillistä Maukkaat kesäherkut grillistä Herkulliset reseptit syntyvät sesongin raakaaineilla ja sydäntä hellivillä Keiju-öljyillä! Lisää MAKUA ÖLJYILLÄ Uudista suosikkiruokasi Keiju Makuöljyillä ja Yrttiöljyillä!

Lisätiedot

Suomalainen kestosuosikki. sai uusia makuja UUDET JAUHELIHATUOTTEET. Katso myös maukkaat kastikeohjeet. Hyvä ruoka, parempi mieli.

Suomalainen kestosuosikki. sai uusia makuja UUDET JAUHELIHATUOTTEET. Katso myös maukkaat kastikeohjeet. Hyvä ruoka, parempi mieli. Suomalainen kestosuosikki sai uusia makuja UUDET JAUHELIHATUOTTEET Katso myös maukkaat kastikeohjeet Hyvä ruoka, parempi mieli. NIIN HYVIÄ, ETTÄ NE PITI KEKSIÄ UUDELLEEN TAAS Jauheliha on meille suomalaisille

Lisätiedot

laitetaan lusikat kunnon soppaan!

laitetaan lusikat kunnon soppaan! laitetaan lusikat kunnon soppaan! keittovinkkejä lounaspöytään S NE LLMA N kurpitsakeitto, yrttiöljy ja karamellisoidut kurpitsansiemenet LÄMMITTÄVIÄ, RUOKAISIA JA MAISTUVIA keittoja Keitot sopivat jokaiseen

Lisätiedot

Tee ruokaa Millen kanssa

Tee ruokaa Millen kanssa Suklaan- ja maissinmakuiset muffinssit (n. 9-6 muffinssia) 75 g voita 75 g sokeria 2 kananmunaa 1 dl jogurttia esim. kreikkalaista jogurttia Käsittelemättömän appelsiinin raastettu kuori 180 g vehnäjauhoja

Lisätiedot

Butter chicken. Tikka masala. Jalfrezi. korma. 4 uu tta M AU ST ETAHNA A. ufs.com

Butter chicken. Tikka masala. Jalfrezi. korma. 4 uu tta M AU ST ETAHNA A. ufs.com Butter chicken Tikka masala 4 uu tta Jalfrezi korma M AU ST ETAHNA A ufs.com LAMMASLIHAPULLAT KORMA Korma on mausteinen Pohjois-Intiasta peräisin oleva currysekoitus, jota käytetään tässä kastikkeessa.

Lisätiedot

KEKRILAUTA. Kekrilaudan isäntä ohukainen

KEKRILAUTA. Kekrilaudan isäntä ohukainen KEKRILAUTA Kekrilaudan ajatuksena on yhteinen pöytä ja jakaminen. Laudalle tai pöydälle katetaan tarjoilukulhoissa laudan vieraat. Isäntänä toimii ohukainen, jonka päälle kekrilaudan antimia laitetaan.

Lisätiedot

VOIT PYÖRITELLÄ OHJEITA MIELESI MUKAAN JA MUUTELLA ATERIOIDEN JÄRJESTYSTÄ, PÄÄASIA ON ETTÄ VALMISTAT RUOAT ILMAN MAITOTUOTTEITA SEKÄ VILJOJA.

VOIT PYÖRITELLÄ OHJEITA MIELESI MUKAAN JA MUUTELLA ATERIOIDEN JÄRJESTYSTÄ, PÄÄASIA ON ETTÄ VALMISTAT RUOAT ILMAN MAITOTUOTTEITA SEKÄ VILJOJA. MAIDOTON JA VILJATON RUOKAVIIKKO 4 Muutama yleisohje suositus ruoanlaittoon (eli ei ole pakollista mikään): Pyri suosimaan luomulaatuisia, kotimaisia ruoka-aineita tai ainakin lähellä tuotettua lähiruokaa,

Lisätiedot

Marttailua - toukokuussa perunaa

Marttailua - toukokuussa perunaa Sivu 1 / 5 Marttailua - toukokuussa perunaa Täytettyjä uuniperunoita Juusto-munatäytteellä 8 isoa perunaa (esimerkiksi Rosamunda),oliiviöljy 100 g voita 2 sipulia hakattuna, ruskistettuna suolaa, pippuria,cayennepippuria

Lisätiedot

LIHANSYÖJÄN KASVISRUOKAKURSSI 17.3.2016 Joensuu

LIHANSYÖJÄN KASVISRUOKAKURSSI 17.3.2016 Joensuu LIHANSYÖJÄN KASVISRUOKAKURSSI 17.3.2016 Joensuu Mausteinen bataatti-kikhernevuoka (noin 4-6 annosta) Tehdään tuplana! Bataattisose: 800 g bataattia 1-2 rkl margariinia kookosmaitoa suolaa Kikherneseos:

Lisätiedot

UUNILAHNA (suutari/säynävä) SUUTARIPIHVIT

UUNILAHNA (suutari/säynävä) SUUTARIPIHVIT UUNILAHNA (suutari/säynävä) Kalaa noin 1,5-2,5kg voita suolaa n. 4 tl valkopippuria 2dl kermaa perunaa porkkanaa sipulia tai purjoa tilliä Perkaa ja suomusta kala tai osta jo käsiteltynä. Laita uuni lämpenemään

Lisätiedot

TARJOA VAIHTOEHTOJA SEKÄ KOTOISAA LEMPEYTTÄ ETTÄ MAUSTEISTA LÄMPÖÄ HAKEVILLE RUOKAILIJOILLE.

TARJOA VAIHTOEHTOJA SEKÄ KOTOISAA LEMPEYTTÄ ETTÄ MAUSTEISTA LÄMPÖÄ HAKEVILLE RUOKAILIJOILLE. TALVILOMAKAUDEN BUFFET TARJOA VAIHTOEHTOJA SEKÄ KOTOISAA LEMPEYTTÄ ETTÄ MAUSTEISTA LÄMPÖÄ HAKEVILLE RUOKAILIJOILLE. HOUKUTTELEVAT KIUSAUKSET, PADAT, KASTIKKEET, PAISTIT JA PIHVIT MAISTUVAT KAIKILLE. TUMMA

Lisätiedot

Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat reseptit JOULU. Ota mukaan, Ole hyvä!

Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat reseptit JOULU. Ota mukaan, Ole hyvä! Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat reseptit JOULU Ota mukaan, Ole hyvä! Jouluruoka maistuu parhaalta suoraan omasta uunista. PERINTEISET JOULUPÖYDÄN HERKUT JA MUUTAMA UUSI TUTTAVUUS: LANTTULAATIKKO

Lisätiedot

Täysjyväpasta-juustosalaatti

Täysjyväpasta-juustosalaatti Täysjyväpasta-juustosalaatti Myllärin Luomu Täysjyväkierrepasta Herbamare Kasvisliemitiiviste 0,400kg 0,015kg Biotta Rypälemehu Sokeri Balsamico valkoinen Punasipuli Porkkana Päärynä Viinirypäle tumma

Lisätiedot

PASTAKOULUN. Keittokirjanen

PASTAKOULUN. Keittokirjanen PASTAKOULUN Keittokirjanen PENNE BOLOGNESE 3-4 rkl öljyä 1-2 kpl hienonnettua sipulia 2-3 kpl valkosipulia kuorittuna ja murskattuna 1 dl selleriä hienoksi leikattuna 1-2 kpl porkkanaa kuorittuna ja hienoksi

Lisätiedot

Tässä vuoden 2016 Kynttiläillallis-finaalimenut Hyvää ruokahalua!

Tässä vuoden 2016 Kynttiläillallis-finaalimenut Hyvää ruokahalua! Tässä vuoden 2016 Kynttiläillallis-finaalimenut Hyvää ruokahalua! VOITTAJAMENU: Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, munavoi ja tilliöljy Rukiiset paistetut muikut, pottuvoi ja marinoidut porkkananauhat

Lisätiedot

Silliä turkin alla (Aleksander)

Silliä turkin alla (Aleksander) Silliä turkin alla (Aleksander) Ainekset: 2 perunaa 2 punajuurta 2 porkkanaa 1 silli 2 omenaa 2 keitettyä munaa 1 purkki majoneesia 1 sipuli nippu tilliä 1. Keitä perunat, porkkanat ja punajuuret kypsiksi

Lisätiedot

Eksootisia makuja Broilerista. Maukas maalaismenu. Kevään aurinkoinen menu. Äideista parhain. Hyvää pääsiäista. Pähkinäista possua

Eksootisia makuja Broilerista. Maukas maalaismenu. Kevään aurinkoinen menu. Äideista parhain. Hyvää pääsiäista. Pähkinäista possua Hyvä hyvän ruuan ystävä! Atrialla on ilo olla mukana kevään aikana Nelosella nähtävässä uudessa ruokaohjelmassa Food Club, jossa ajatuksena on tarjota kotikokeille ideoita ja virikkeitä viikonlopun kiireettömiin

Lisätiedot

Ja sitten grillataan!

Ja sitten grillataan! Toukokuu 2015 Ja sitten grillataan! Miten syntyy täydellinen grillauskastike Coca-Cola-siirapista? Sen paljastaa Sinebrychoffin Beer Ambassador Anikó Lehtinen. Kokeile myös muita Anikón reseptejä. Grilliruoan

Lisätiedot

Lihakeitto. 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 1 tl suolaa 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa

Lihakeitto. 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 1 tl suolaa 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa Lihakeitto 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa Pane liha veteen kiehumaan. Kuori pintaan muodostuva vaahto ja lisää

Lisätiedot

2. Laita suppilovahverot astiaan ja kaada päälle lientä, niin että peittyvät. 4. Mausta molemmat tuotteet pippurilla ja salvianlehdillä

2. Laita suppilovahverot astiaan ja kaada päälle lientä, niin että peittyvät. 4. Mausta molemmat tuotteet pippurilla ja salvianlehdillä RIISTARUOKAKURSSI 2016 RAUMALLA RESEPTIT: Peura tartar: - Hirven jauhelihaa - Oliiviöljyä - Suolaa ja mustapippuria 1. Sekoita lihaan öljyä, mausta suolalla ja pippurilla Pikkelöintiliemi: - 1 dl etikka

Lisätiedot

Kirkkopyhien leivosten reseptit

Kirkkopyhien leivosten reseptit Kirkkopyhien leivosten reseptit Adventin leivos: mantelihyydyke Mantelihyydyke maustekakkupohjalla (pax 100) Maustekakkupohja Voi Kg 0,600 Vehnäjauho Kg 1,800 Sokeri Kg 0,675 Sooda Kg 0,012 Inkivääri Kg

Lisätiedot

Takuuvarma resepti jokaiselle päivälle! Max 12 v.

Takuuvarma resepti jokaiselle päivälle! Max 12 v. Nappaa mukaan! Helposti makua teidänkin perheen lempiruokiin. Takuuvarma resepti jokaiselle päivälle! Max 12 v. MAANANTAI Nam! Perunasoseen kanssa tosi hyvää. Tällä lähtee viikko hyvin käyntiin! Pehmeä

Lisätiedot

Pieniä ihmeitä keittiössä

Pieniä ihmeitä keittiössä Pieniä ihmeitä keittiössä SAGAn & Vappu Pimiän reseptivinkit MARINOIDUT MUNAKOISOT SAGAN & VAPPU PIMIÄN reseptivinkit KUHAA KAPRIS-SITRUUNAVOISSA Leikkaa munakoiso reiluiksi viipaleiksi (paksuus noin ½

Lisätiedot

MARJAISIA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE

MARJAISIA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE MARJAISIA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE MARJAKASTIKKEET korkea marjapitoisuus valmistettu Suomessa aidoista marjoista ruoanlaittoon, jälkiruokiin ja leivonnaisiin OUT OF HOME -MYYNTI Myyntipäällikkö Mika Lund

Lisätiedot

fondi IIVISTE SIMPUKKAFONDI

fondi IIVISTE SIMPUKKAFONDI fondi IIVISTE SIMPUKKAFONDI iiviste IMPUKK ONDI Autenttista simpukan makua OSCAR Simpukkafondin maku on mieto, makea ja autenttinen kuin klassinen moules marinières. Helpompaa ja taloudellisempaa Fondia

Lisätiedot

ATW Menu folder FI.qxd 09/03/06 12:37 Side 1. Heinz International Recipe Collection...Herkullisia ja nopeita reseptejä kaikkialta maailmasta

ATW Menu folder FI.qxd 09/03/06 12:37 Side 1. Heinz International Recipe Collection...Herkullisia ja nopeita reseptejä kaikkialta maailmasta ATW Menu folder FI.qxd 09/03/06 12:37 Side 1 Heinz International Recipe Collection...Herkullisia ja nopeita reseptejä kaikkialta maailmasta ATW Menu folder FI.qxd 09/03/06 12:37 Side 2 TASTE THE WORLD...

Lisätiedot

Välimeren dippipelti. Tarjoiluun: esim. hummusta, tsatsikia, tomaattisalsaa. 4-6 annosta

Välimeren dippipelti. Tarjoiluun: esim. hummusta, tsatsikia, tomaattisalsaa. 4-6 annosta Välimeren dippipelti 4-6 annosta Dippipelti on ruokaisaa dipattavaa ja syntyy kätevästi uunissa yhdellä pellillä. Vihanneksia voi vaihdella kauden mukaan. 1 kg perunoita 2 paprikaa, eri värisiä 150 g broccolinia

Lisätiedot

SOPPASUNNUNTAI. Soppasunnuntain RESEPTIT. KASVISKEITTORESEPTEJÄ [Sivupalkeilla voit korostaa tärkeitä kohtia tekstissäsi

SOPPASUNNUNTAI. Soppasunnuntain RESEPTIT. KASVISKEITTORESEPTEJÄ [Sivupalkeilla voit korostaa tärkeitä kohtia tekstissäsi Soppasunnuntain RESEPTIT Tuomasyhteisö ja HelsinkiMissio 2014 KASVISKEITTORESEPTEJÄ [Sivupalkeilla voit korostaa tärkeitä kohtia tekstissäsi SOPPASUNNUNTAI 1 2 Taitto ja kuvat: Mikko Paloniitty sisällys

Lisätiedot

Bataattisosekeitto, yrttiöljy ja chiliä *** Chili con Härkistortillat *** Hedelmäsalaatti ja chilisuklaa

Bataattisosekeitto, yrttiöljy ja chiliä *** Chili con Härkistortillat *** Hedelmäsalaatti ja chilisuklaa Maailman suurin kynttiläillallinen 2018 finalistimenut saivat molemmat ylistystä tuomareilta, mutta tiukan kisan voitti menu: Bataattisosekeitto, yrttiöljy ja chiliä Chili con Härkistortillat Hedelmäsalaatti

Lisätiedot

1800 kcal ruokavalio

1800 kcal ruokavalio 1800 kcal ruokavalio Ruokavaliosuositukset: Energiasisältö: 1800 kcal Proteiinipitoisuus: n. 20 % päivittäisestä energiansaannista, eli 81 90 g Rasvapitoisuus: n. 30 % päivittäisestä energiansaannista,

Lisätiedot

~ eksote Kotitalous- ja ravitsemusneuvonta

~ eksote Kotitalous- ja ravitsemusneuvonta Syksyn sate lautaselle 1(5) ~(\J]@~illJ!k c~ I11l@) l11lnq ~o~m 1Jil m@@ n -e ";I ~ lehtikaali-palsternakka eitto Syksyn sato lautaselle 2(5) 1-2 (n. 150 g) 350 g Y2 1 rki 11 150 g ltl Y2 tl 1 rkl ~ tl

Lisätiedot

Vahvasti. maussa mukana

Vahvasti. maussa mukana Vahvasti maussa mukana TUNNE MAKU Luotetut Bong-tuotteet pohjautuvat ammattikeittiöiden vaalimiin laadukkaisiin raaka-aineisiin. Bong Luomu Kasvisliemi sekä Bong Touch of Taste Luomu Kasvis- ja Lihafondi

Lisätiedot

Maukkaita reseptejä iloksesi

Maukkaita reseptejä iloksesi Maukkaita reseptejä iloksesi SpelttiSubs kalkkunan ja mangon kera Tee leivästä ateria, välipala tai juhlava vierastarjottava - meiltä parhaat reseptit! Joko olet löytänyt oman suosikkisi Pågenin monipuolisesta

Lisätiedot

1800 kcal ruokavalio

1800 kcal ruokavalio 1800 kcal ruokavalio Ruokavaliosuositukset: Energiasisältö: 1800 kcal Proteiinipitoisuus: n. 20 % päivittäisestä energiansaannista, eli 81 90 g Rasvapitoisuus: n. 30 % päivittäisestä energiansaannista,

Lisätiedot