Yhteiskunnallisten yritysten työryhmä: tulokset ja suositukset. Ulla-Maija Laiho, kehitysjohtaja, TEM Oulu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yhteiskunnallisten yritysten työryhmä: tulokset ja suositukset. Ulla-Maija Laiho, kehitysjohtaja, TEM Oulu 12.5.2011"

Transkriptio

1 Yhteiskunnallisten yritysten työryhmä: tulokset ja suositukset Ulla-Maija Laiho, kehitysjohtaja, TEM Oulu

2 SISÄLTÖ Suuri kuva miksi yhteiskunnallisia yrityksiä? Työryhmä, toimeksianto ja työn lähtökohdat Työryhmän arvio ja esitykset Mitä seuraavaksi tapahtuu?

3 Yhteiskunnalliset yritykset - suuri kuva Kasvavaa kiinnostusta Euroopan Unionissa ja sen jäsenmaissa Osa osuus- ja yhteisötaloutta: sekä voittoa tavoittelevia että yleishyödyllisiä, voittoa tavoittelemattomia, juridisilta yritysmuodoiltaan erilaisia yhteisöjä (osakeyhtiöt, osuuskunnat, yhdistykset tai säätiöt) Osuus- ja yhteisötaloudella Euroopassa pitkät historialliset perinteet Suomessa osuuskuntalaki vuonna 1901 suomalaisissa osuuskunnissa 5,4 miljoonaa jäsentä, väkilukuun suhteutettuna suurin maailmassa. Euroopan parlamentin päätöslauselma helmikuussa 2009 Kestävä talous edellyttää yhteiskunnallisten ja taloudellisten tavoitteiden keskinäistä kytkentää; osuus- ja yhteisötalous sisältää runsaasti mahdollisuuksia kestävän työllisyyden luomiseen. Osuus- ja yhteisötalouden osuus kaikista eurooppalaisista yrityksistä on 10 prosenttia eli 2 miljoonaa yritystä ja 6 prosenttia kokonaistyöllisyydestä. Kiinnostava malli hyvinvointipalvelujen tuotannon kehittämiseen Mm. Ison-Britannian yhteiskunnallisen yrityksen liiketoimintamallin määritelmä ja kokemukset erityisesti hoito- ja hoivapalvelujen tuotantotapojen kehittämisen näkökulmasta.

4 Työryhmän toimeksianto Yrittämisen mahdollisuuksien laajentamiseksi työ- ja elinkeinoministeriö asetti työryhmän selvittämään mennessä yhteiskunnallisen yrittäjyyden toimintamallia. Työryhmän tuli laatia ehdotukset yhteiskunnallisen yrityksen toimintamallin kehittämiseksi. Lähtökohtana laaja käsitys arvopohjaisesta, yhteiskunnalliset tavoitteet omaavasta liiketoiminnasta. Tarkastelun kohteena: Yhteiskunnallisen yrittäjyyden edellytykset Julkisen palvelutuotannon uudistaminen Kansalaisjärjestöjen maksullisen palvelutoiminnan organisointi Työmarkkinoille integrointi

5 Työryhmän kokoonpano Työryhmän puheenjohtajana kansliapäällikkö Erkki Virtanen, TEM Työryhmän pääsihteeri: kehitysjohtaja Ulla-Maija Laiho, TEM Työryhmän sihteeristö: TEM, KANE, THL, SITRA Työryhmässä ja sen neljässä valmistelujaostossa edustettuina: TEM, STM, VM, Suomen Kuntaliitto, kuntia, Elinkeinoelämän Keskusliitto, Suomen Yrittäjät, TESO ry, JHL, Tehy, Superliitto, Talentia, Kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunta (KANE), kansalaisjärjestöjä, RAY, SITRA, Syfo ry. Monipuolinen asiantuntijakuuleminen; työryhmän pysyvänä asiantuntijana vuorineuvos Kari Neilimo. Olemassa olevista, yhteiskunnallisen yrityksen määritelmän täyttävistä yrityksistä erikseen kuultavina: Helsingin Diakonissalaitos, Lasten Päivän Säätiö, Cafe Ursula Oy, Invalidiliiton Asumispalvelut Oy, Tiederahoitus Oy ja Hub Helsinki Co-op.

6 Työn tavoitteet ja lähtökohdat Toimintamallin määritelmä Yhteiskunnallinen yritys on arvopohjainen liiketoimintamalli, jonka tavoitteet ovat yhteiskunnallisia ja jonka voitto investoidaan takaisin näiden tavoitteiden saavuttamiseen. Yhteiskunnallinen yritys ei ole yritystoiminnan juridinen muoto, vaan liiketoimintamalli, jonka toiminnan tavoitteet ovat yhteiskunnallisia. Reunaehdot Yhteiskunnalliset yritykset toimivat samoin ehdoin ja edellytyksin kuin muutkin yritykset markkinoilla Kilpailuneutraliteetti Toimijoiden tasapuolinen kohtelu

7 Työryhmän arvio Yhteiskunnallisen yrityksen liiketoimintamallin kehittämiselle on tarvetta ja kiinnostusta yrittäjiksi aikovien, olemassa olevien yritysten ja järjestöjen keskuudessa. Liiketoimintamalli täydentää ja monipuolistaa nykyistä tuotantomallia erityisesti sellaisten palvelujen tuottamisessa, joiden yhteiskunnalliset tavoitteet ja järjestäminen on kansalaisten ja julkisen vallan kannalta lainsäädännössä määritelty. Voittoa tuottaessaan liiketoimintamalli takaa palvelujen kehittämisen rahoituksen.

8 Työryhmän arvio, jatkuu Työryhmä on työssään tunnistanut kolme erilaisista lähtökohdista yhteiskunnalliseen hyvään tähtäävää yrittäjyyden toimintamallia: eettistä arvoperustaa ja kestävää kehitystä voimakkaasti korostavat uuden sukupolven yrittäjät yhteiskunnallisin tavoitteita toteuttavien perus- ja hyvinvointipalvelujen tuottajat yritykset, joiden on toiminta-ajatuksensa mukaan kohdennettava toimintansa tuotto yhteiskunnallisen hyvän edistämiseen ja jotka toimivat eettisesti kestävällä tavalla.

9 Työryhmän ehdotukset Yksimielinen raportti Kaksi täydentävää lausumaa (EK & Suomen yrittäjät JHL ja Tehy)

10 Kehittämistavoite ja -hanke Yrittäjyyden mahdollisuuksien laajentamiseksi ja julkisten palvelujen ja niiden tuotannon muotojen monipuolistamiseksi käynnistetään yhteiskunnallisen yrityksen liiketoimintamallin kehittäminen. Kevään 2011 eduskuntavaalien perusteella muodostettavan hallituksen toimesta käynnistetään kehittämishanke jatkotoimenpiteiden valmistelemiseksi ja toteuttamiseksi.

11 Määritelmä Yhteiskunnallisen yrityksen liiketoimintamallin erottamiseksi yritysten yhteiskuntavastuun määritelmästä tai yleisestä hyväntekeväisyyden harjoittamisesta työryhmä ehdottaa liiketoimintamallin määrittelyä: Yhteiskunnallisen yrityksen yleinen tavoite on yhteiskunnallisen hyvän tuottaminen. Yrityksen toiminnan vaikuttimena on yhteiskunnallisten ongelmien ratkaiseminen ja yhteiskunnallisten tavoitteiden toteuttaminen. Tämän saavuttamiseksi yritys käyttää voitostaan enemmän kuin puolet tavoitteensa ja toiminta-ajatuksensa edistämiseen ja toimintansa kehittämiseen.

12 Merkki Monimuotoistuvassa asiakas- ja yrityskentässä erottautumista sekä toimintamallin tunnettuuden parantamista on perusteltua edistää yhteiskunnalliselle yrityksille myönnettävällä merkillä. Työryhmä ehdottaa, että: Yhteiskunnallisen yrityksen liiketoimintamallia kuvaavan merkin käyttöön otto ja merkin myöntämisprosessiin ja käytön valvontaan liittyvät yksityiskohdat valmistellaan jatkotyössä. Myöntämisperusteiden tulee olla tasapuolisia ja osapuolia syrjimättömiä.

13 Tuki ja palvelut Yhteiskunnallisille yrityksille luotaville uusille tai erillisille tukijärjestelmille ei ole osoitettu tarvetta - kaikki olemassa olevat yritystukijärjestelmät ovat myös yhteiskunnallisten yritysten hyödynnettävissä. Uusia yrityspalveluja yhteiskunnallisille yrityksille ei ole tarpeen luoda, koska yrittämisen peruskysymykset ovat käytännössä samoja myös yhteiskunnallisen yrityksen toimintamallilla toimivilla yrityksillä. Nykyistä julkista yrityspalvelujärjestelmää tulisi kehittää siten, että järjestelmä tunnistaa yhteiskunnallisten yritysten erityispiirteet ja kykenee neuvontaan ja palveluun myös näiltä osin.

14 Hankintamenettelyt Julkiset hankinnat vaikuttavat keskeisesti palvelujen ja palvelumarkkinoiden kehittymiseen ja eri toimijoiden mahdollisuuksiin toimia markkinoilla. Sosiaali- ja terveyspalveluhankinnoissa ei nykyään käytetä riittävästi hyväksi hankintalain antamia mahdollisuuksia sosiaalija terveyspalvelujen perusoikeuksia toteuttavan erityisluonteen huomioon ottamiseksi. Työryhmä ehdottaa, että kuntia kannustetaan kehittämään hankintakriteerejään tukemaan palvelujen pitkäjänteistä kehittämistä, toimivien palvelumarkkinoiden syntymistä, tuottavuuden parantamista ja palvelujen hyvinvointi- ja aluetaloudellisten vaikutusten vahvistamista, sosiaalisten kriteerien käyttöön julkisissa hankinnoissa.

15 Järjestötoiminta Yhteiskunnallisen yrityksen liiketoimintamalli helpottaa järjestöjen toiminnan yhtiöittämistä tarjoamalla arvopohjaisen liiketoiminnan vaihtoehdon tilanteissa, joissa yhtiöittäminen on ajankohtaista. Liiketoimintamallia kehitettäessä varmistetaan, ettei vapaaehtoistoimintaan perustuvaa järjestötoimintaa vaaranneta sekä huolehditaan siitä, että järjestölähtöinen auttaminen on edelleen mahdollista yleishyödyllisenä toimintana.

16 Järjestötoiminta, jatkuu Liiketoimintamallia voi hyödyntää myös laajemman yhteistyön luomiseksi yritysten, järjestöjen ja julkisen sektorin välille. Käynnistettävässä liiketoimintamallin kehittämishankkeessa erityisenä painopisteenä on yhteistyön kehittäminen pienten yritysten ja järjestöjen kesken, jotta ne voisivat verkostoitumistaan lisäämällä nykyistä paremmin vastata kuntien tarpeisiin sekä kumppanuushaasteisiin.

17 Työmarkkinoille integrointi Työvoiman saatavuuden turvaaminen on keskeinen kysymys työmarkkinoiden toimivuuden näkökulmasta. Työurien pidentäminen edellyttää työllisyysasteen nostamista - työvoimareservit on saatava mahdollisimman täysimittaisesti käyttöön. Yhteiskunnalliset yritykset voivat arvopohjansa vuoksi olla keskimääräistä valmiimpia palkkaamaan työmarkkinoilla epäedullisessa asemassa olevia henkilöitä ja ottamaan yhteiskunnalliseksi tehtäväkseen myös työmarkkinoille integroinnin. Tärkeää on, että työehdot yhteiskunnallisissa yrityksissä määräytyvät samalla tavoin kuin muissakin yrityksissä.

18 jatkuu Yhteiskunnallisen yrityksen toimintamalli ei korvaa sosiaalista yritystä, vaan on käsitteenä laajempi kuin sosiaalinen yritys. Yhteiskunnalliselle yritykselle ei ole tarkoituksenmukaista asettaa velvoitetta työllistää epäedullisessa asemassa työmarkkinoilla olevia henkilöitä. yhteiskunnallisen yrityksen toimintamallia kehitettäessä kiinnitetään huomiota yhteiskunnallisten yritysten mahdollisuuksiin osallistua työmarkkinoille integrointiin työllistymistä edistäviä palveluja kehitettäessä otetaan huomioon yhteiskunnallisen yrityksen toimintamalli

19 Mitä seuraavaksi tapahtuu?

20 Jatko TEM esittänyt yhteiskunnallisen yrityksen liiketoimintamallin kehittämistä hallitusohjelmaan. Hallitusohjelmaneuvottelut alkavat 18.5., minkä jälkeen asia tarkentuu koskien valtionhallinnon panosta jatkotyöhön nyt odotetaan. Työryhmän esityksen mukaisesti merkkiä koskevaa selvitystyötä on jatkettu yhteistyökeskusteluin eri toimijoiden kanssa. Suomalaisen Työn Liitto ja PKT säätiö jättäneet TEM:lle ehdotuksensa merkin myöntämisestä ja hallinnoinnista. Alan yrityskentässä järjestäytymistä yhteistyöhön.

21 Kiitos!

Yhteiskunnallisen yrityksen toimintamallin kehittäminen. Erkki Virtanen, työryhmän puheenjohtaja Luovutustilaisuus 18.2.2011

Yhteiskunnallisen yrityksen toimintamallin kehittäminen. Erkki Virtanen, työryhmän puheenjohtaja Luovutustilaisuus 18.2.2011 Yhteiskunnallisen yrityksen toimintamallin kehittäminen Erkki Virtanen, työryhmän puheenjohtaja Luovutustilaisuus 18.2.2011 Yhteiskunnalliset yritykset - suuri kuva Kasvavaa kiinnostusta Euroopan Unionissa

Lisätiedot

Yhteiskunnallisen yrittäjyyden taustaa Suomessa ja Euroopassa

Yhteiskunnallisen yrittäjyyden taustaa Suomessa ja Euroopassa Yhteiskunnallisen yrittäjyyden taustaa Suomessa ja Euroopassa Yhteiskunnallinen yritys yritysneuvonnassa koulutus 24.4.2012 Helsinki Kehittämispäällikkö Ville Grönberg, THL 25.4.2012 Esityksen nimi / Tekijä

Lisätiedot

Yhteiskunnallinen yritys hyvinvointipalveluissa. 13.5.2011 Sinikka Salo Apulaiskaupunginjohtaja

Yhteiskunnallinen yritys hyvinvointipalveluissa. 13.5.2011 Sinikka Salo Apulaiskaupunginjohtaja 1 Yhteiskunnallinen yritys hyvinvointipalveluissa 13.5.2011 Sinikka Salo Apulaiskaupunginjohtaja 2 Hyvinvointipalvelut murroksessa Kansantalouden ja yleisen varallisuuden kasvu ovat keskeisiä hyvinvointipalvelujen

Lisätiedot

Osuustoiminta julkisen palvelun uudistamisessa TEM:n hyvinvointialan kehittämisstrategia

Osuustoiminta julkisen palvelun uudistamisessa TEM:n hyvinvointialan kehittämisstrategia Osuustoiminta julkisen palvelun uudistamisessa TEM:n hyvinvointialan kehittämisstrategia Coop Finland ry, Eduskunta 25.5.2010 Ulla-Maija Laiho, kehitysjohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Hyvinvointialan

Lisätiedot

Sosiaalinen ja yhteiskunnallinen yrittäjyys nyt

Sosiaalinen ja yhteiskunnallinen yrittäjyys nyt Sosiaalinen ja yhteiskunnallinen yrittäjyys nyt Sosiaalisen ja yhteiskunnallisen yrittäjyyden tila ja tulevaisuus -dialogifoorumi Keskiviikko 19.10.2011, Turku Projektipäällikkö Ville Grönberg, Yhteinen

Lisätiedot

Yhteiskunnalliset yritykset maaseudun sosiaali-ja terveyspalvelujen mahdollisuutena Suomessa

Yhteiskunnalliset yritykset maaseudun sosiaali-ja terveyspalvelujen mahdollisuutena Suomessa Yhteiskunnalliset yritykset maaseudun sosiaali-ja terveyspalvelujen mahdollisuutena Suomessa KAMPA seminaarikokkola 5.10.2010 Ritva Pihlaja projektipäällikkö, Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä, kansalaisjärjestöteemaryhmä

Lisätiedot

Koukkuniemi 2020- hanke. Palvelujärjestelmän uudistaminen osana Koukkuniemen vanhainkotialueen ja palveluiden kehittämistä

Koukkuniemi 2020- hanke. Palvelujärjestelmän uudistaminen osana Koukkuniemen vanhainkotialueen ja palveluiden kehittämistä Koukkuniemi 2020- hanke Palvelujärjestelmän uudistaminen osana Koukkuniemen vanhainkotialueen ja palveluiden kehittämistä Hankkeen tavoitteet 1. Yhteiskunnallisen yrityksen perustaminen vanhustenhuollon

Lisätiedot

Yhteiskunnalliset yritykset Suomessa

Yhteiskunnalliset yritykset Suomessa Yhteiskunnalliset yritykset Suomessa 26.8.2014 Kari Neilimo vuorineuvos, Yhteiskunnallinen yritys merkkitoimikunnan puheenjohtaja Yhteiskunnallisten yritysten iltapäivä, Tampere Suomessa on tuhansia yhteiskunnallisia

Lisätiedot

Yhteiskunnallinen yritys -merkki. 24.4.2012 Saila Tykkyläinen

Yhteiskunnallinen yritys -merkki. 24.4.2012 Saila Tykkyläinen Yhteiskunnallinen yritys -merkki 24.4.2012 Saila Tykkyläinen YHTEISKUNNALLINEN YRITYS -MERKKI Yhteiskunnallinen yritys -merkki viestii yrityksistä, jotka kehittävät ratkaisuja yhteiskunnallisiin tai ekologisiin

Lisätiedot

Yhteiskunnallisen yrityksen toimintamallin kehittäminen

Yhteiskunnallisen yrityksen toimintamallin kehittäminen Yhteiskunnallisen yrityksen toimintamallin kehittäminen Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja Konserni 4/2011 yhteiskunnallisen yrityksen toimintamallia valmistellut työryhmä - ytyri Yhteiskunnallisen

Lisätiedot

KKV:n selvitys palveluasumisen markkinoista. Ulla Maija Laiho HYVÄ neuvottelukunta 15.10.2014

KKV:n selvitys palveluasumisen markkinoista. Ulla Maija Laiho HYVÄ neuvottelukunta 15.10.2014 KKV:n selvitys palveluasumisen markkinoista toimenpide ehdotukset id TEM:lle Ulla Maija Laiho HYVÄ neuvottelukunta 15.10.2014 Hoivapalvelualan yritysten liiketoimintaosaamisen i i i khi kehittäminen i

Lisätiedot

Millainen voisi olla yhteiskunnallisen yrityksen brändi?

Millainen voisi olla yhteiskunnallisen yrityksen brändi? Millainen voisi olla yhteiskunnallisen yrityksen brändi? Ajatusakvaario Onko tilaa, onko tilausta? Työmarkkinoille integroivan yhteiskunnallisen yrittäjyyden mahdollisuudet hoivapalveluissa Dialogifoorumi

Lisätiedot

Yhteiskunnallisten Yritysten Superpäivä Oulussa

Yhteiskunnallisten Yritysten Superpäivä Oulussa Yhteiskunnallisten Yritysten Superpäivä Oulussa Hallintojohtaja Ari Heikkinen, Oulun kaupunki konsernipalvelut 17.10.2012 Julkiset palvelut murroksessa Euroopan maiden taloudelliset vaikeudet juontavat

Lisätiedot

HYVÄ -hanke. Lahti 30.9.2010

HYVÄ -hanke. Lahti 30.9.2010 HYVÄ -hanke hyvinvointialan kehittäjänä Lahti 30.9.00 Ulla-Maija Laiho, kehitysjohtaja, TEM Hankkeen perustiedot Työ- ja elinkeinoministeriön strateginen hanke tavoitteenaan sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Yhteiskunnalliset yritykset julkisen sektorin palvelutuotannon uudistajana Jonna Stenman

Yhteiskunnalliset yritykset julkisen sektorin palvelutuotannon uudistajana Jonna Stenman Yhteiskunnalliset yritykset julkisen sektorin palvelutuotannon uudistajana 15.11.2011 Jonna Stenman Tässä on oltava jotain mielenkiintoista kun siihen suhtaudutaan niin intohimoisesti Jonna Stenman 15.11.2011

Lisätiedot

Yhteiskunnallinen yritystoiminta tausta ja määritelmä. Yhteiskunnallisten yritysten superpäivä, Oulu 17.10.

Yhteiskunnallinen yritystoiminta tausta ja määritelmä. Yhteiskunnallisten yritysten superpäivä, Oulu 17.10. Yhteiskunnallinen yritystoiminta tausta ja määritelmä Yhteiskunnallisten yritysten superpäivä, Oulu 17.10. Yhteiskunnalliset yritykset: kehittävät ratkaisuja yhteiskunnallisiin tai ekologisiin ongelmiin

Lisätiedot

Yhteiskunnallinen yritys julkisten palvelujen uudistaja? Open Days 9.11.2012 Projektipäällikkö Outi Teittinen

Yhteiskunnallinen yritys julkisten palvelujen uudistaja? Open Days 9.11.2012 Projektipäällikkö Outi Teittinen Yhteiskunnallinen yritys julkisten palvelujen uudistaja? Open Days 9.11.2012 Projektipäällikkö Outi Teittinen Koukkuniemi 2020 hankkeen tavoitteet Yhteiskunnallisen yrityksen perustaminen henkilöstön kiinnostuksen

Lisätiedot

Miten temppu käytännössä tehdään: case Koukkuniemi

Miten temppu käytännössä tehdään: case Koukkuniemi Miten temppu käytännössä tehdään: case Koukkuniemi Kumppanuudella tuloksiin Hyvinvointialan kehittämispäivät Jyväskylä 20.09.2011 Kehitysjohtaja Kari Hakari Tampereen kaupunki Koukkuniemi 2020 Koukkuniemi

Lisätiedot

Yhteiskunnallinen yritys

Yhteiskunnallinen yritys Yhteiskunnallinen yritys Mahdollistava ohjelmapolitiikka ja innovatiiviset käytännöt - Ison-Britannian kokemukset 13.5.2011 Oulu Anne Bland Social Business International Oy 1 Globaali liike 2 Britannian

Lisätiedot

Yhteiskunnallinen yritys yritysneuvonnassa Joensuu 23.11.2012. Tervetuloa! www.yhteistoiminta.fi

Yhteiskunnallinen yritys yritysneuvonnassa Joensuu 23.11.2012. Tervetuloa! www.yhteistoiminta.fi Yhteiskunnallinen yritys yritysneuvonnassa Joensuu 23.11.2012 Tervetuloa! OHJELMA 9.30-9.40 Tervetuloa koulutukseen Johtaja Risto Ravattinen, Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy 9.40-10.10 Yhteiskunnallisen

Lisätiedot

Yhteiskunnallinen yritystoiminta tausta ja määritelmä. Yhteiskunnallisten yritysten superpäivä, Kemi 27.2.

Yhteiskunnallinen yritystoiminta tausta ja määritelmä. Yhteiskunnallisten yritysten superpäivä, Kemi 27.2. Yhteiskunnallinen yritystoiminta tausta ja määritelmä Yhteiskunnallisten yritysten superpäivä, Kemi 27.2. Yhteiskunnalliset yritykset: kehittävät ratkaisuja yhteiskunnallisiin tai ekologisiin ongelmiin

Lisätiedot

Yhteiskunnallisen yrityksen merkki ja muut menestymisen edellytykset

Yhteiskunnallisen yrityksen merkki ja muut menestymisen edellytykset Yhteiskunnallisen yrityksen merkki ja muut menestymisen edellytykset Jaana Merenmies, Syfo Oy - yhteiskunnallinen yritys Yhteiskunnallinen yrittäjyys Nyt! 13.5.2011 Oulu, Pohto Yhteiskunnallisten yritysten

Lisätiedot

Palvelustrategioilla vauhtia hyvinvointialan elinkeinopoliittiseen kehittämiseen

Palvelustrategioilla vauhtia hyvinvointialan elinkeinopoliittiseen kehittämiseen Palvelustrategioilla vauhtia hyvinvointialan elinkeinopoliittiseen kehittämiseen Ulla-Maija Laiho Työ- ja elinkeinoministeriö, HYVÄ hanke Helsinki 26.11.2009 Miksi TEM:n linjauksia hyvinvointialalle? Sosiaali-

Lisätiedot

TULEVAISUUDEN KASVUPALVELUT

TULEVAISUUDEN KASVUPALVELUT TULEVAISUUDEN KASVUPALVELUT Kasvun eväät seminaari Joensuu 3.4.2017 Ritva Saarelainen Pohjois-Karjalan ELY-keskus Kasvupalvelujen tarvekategoriat 1. Osaavan työvoiman saatavuuden turvaaminen yrityksille

Lisätiedot

Yhteiskunnalliset yritykset yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvien palveluiden tuottajina maaseudulla

Yhteiskunnalliset yritykset yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvien palveluiden tuottajina maaseudulla Yhteiskunnalliset yritykset yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvien palveluiden tuottajina maaseudulla FinSERN 1. tutkimuskonferenssi Helsinki, 16. -17.11.2011 KTT Eliisa Troberg Helsingin yliopisto,

Lisätiedot

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma (2008) 2012 2015 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Ohjelman tavoitteena on uudistaa sosiaali- ja terveyspalveluita innovaatiotoiminnan

Lisätiedot

Kotkankatu 9 00510 Helsinki 8.3.2012

Kotkankatu 9 00510 Helsinki 8.3.2012 Eduskunnan talousvaliokunnalle Asia: U 10/2012 vp ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi eurooppalaisista sosiaaliseen yrittäjyyteen erikoistuneista rahastoista on sosiaali- ja terveyspoliittinen

Lisätiedot

Yhteiskunnallinen yritys: yksi työkalu. Marja-Leena Pellikka Case Manna ry 14.10.2015

Yhteiskunnallinen yritys: yksi työkalu. Marja-Leena Pellikka Case Manna ry 14.10.2015 Yhteiskunnallinen yritys: yksi työkalu Minkälainen olisi suomalainen yhteiskunnallisen yrittäjyyden toimintamalli? Marja-Leena Pellikka Case Manna ry 14.10.2015 Manna ry 1995-2015 => 2016 MannaPalvelut

Lisätiedot

Kasvupalvelujen valmistelutilanne. Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut Työryhmien yhteiskokoontuminen

Kasvupalvelujen valmistelutilanne. Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut Työryhmien yhteiskokoontuminen Kasvupalvelujen valmistelutilanne Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut 24.1.2018 Työryhmien yhteiskokoontuminen Aluekehitys- ja kasvupalvelulain luonnos 3.10.2017 Lain viimeistely on alkanut,

Lisätiedot

Kolmas sektori ja maaseutukuntien palvelut

Kolmas sektori ja maaseutukuntien palvelut Kolmas sektori ja maaseutukuntien palvelut Mikkelin Tiedepäivä 7.4.2011 Ritva Pihlaja projektipäällikkö Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä, kansalaisjärjestöteemaryhmä tutkija Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti

Lisätiedot

LUOVUUDESTA KASVUA JA UUDISTUMISTA

LUOVUUDESTA KASVUA JA UUDISTUMISTA LUOVUUDESTA KASVUA JA UUDISTUMISTA - Luovaa taloutta edistävät julkiset toimet ja kehittämislinjaukset Rysä goes Luova Suomi, Mikkeli, 16.-17.10.2012 Tn Sakari Immonen TEM/Elinkeino- ja innovaatio-osasto

Lisätiedot

Yhteiskunnalliset yritykset alueiden kehittämisessä

Yhteiskunnalliset yritykset alueiden kehittämisessä Yhteiskunnalliset yritykset alueiden kehittämisessä Satu Rinkinen, Tuija Oikarinen & Helinä Melkas LUT Lahti School of Innovation 11.11.2014 Lahden tiedepäivä Alue- ja innovaatiopolitiikan haasteet - Europe

Lisätiedot

Yhteiskunnallinen yritys yritysneuvonnassa 17.10.2012 OULU Tervetuloa!

Yhteiskunnallinen yritys yritysneuvonnassa 17.10.2012 OULU Tervetuloa! Yhteiskunnallinen yritys yritysneuvonnassa 17.10.2012 OULU Tervetuloa! Ohjelma 9.30-9.40 Tervetuloa koulutukseen Hallintojohtaja Ari Heikkinen, Oulun kaupunki 9.40-10.10 Yhteiskunnallisen yrittäjyyden

Lisätiedot

KIIHTELYSVAARAN PITÄJÄ

KIIHTELYSVAARAN PITÄJÄ KIIHTELYSVAARAN PITÄJÄ J o e n s u u Kyläyhdistysten pitäjäjulistus ja yhteiskunnallinen yrittäminen MATTI VÄISTÖ Osuuskunta Viesimon puheenjohtaja KIIHTELYSVAARAN PITÄJÄ entinen kunta Kunta perustettu

Lisätiedot

POLKUJA TYÖELÄMÄÄN. Sosiaalinen yritystoiminta Vihdin välityömarkkinoita täydentämään Kotona metsässä -hankesuunnitelma

POLKUJA TYÖELÄMÄÄN. Sosiaalinen yritystoiminta Vihdin välityömarkkinoita täydentämään Kotona metsässä -hankesuunnitelma POLKUJA TYÖELÄMÄÄN Sosiaalinen yritystoiminta Vihdin välityömarkkinoita täydentämään Kotona metsässä -hankesuunnitelma SOSIAALINEN YRITYS Yritys, jonka tavoitteena on kannattavan liiketoiminnan ohella

Lisätiedot

Kolmas sektori hyvinvointipalvelujen tuottajana: haasteet ja uudet mahdollisuudet

Kolmas sektori hyvinvointipalvelujen tuottajana: haasteet ja uudet mahdollisuudet Kolmas sektori hyvinvointipalvelujen tuottajana: haasteet ja uudet mahdollisuudet Kolmas sektori: palveluita vai muita? Ylijohtaja Raimo Ikonen 12.4.2010 Julkisten ja yksityisten palveluntuottajien osuudet

Lisätiedot

Brändää yhteiskunnallinen yrityksesi. 31.10.2013 Saila Tykkyläinen

Brändää yhteiskunnallinen yrityksesi. 31.10.2013 Saila Tykkyläinen Brändää yhteiskunnallinen yrityksesi 31.10.2013 Saila Tykkyläinen ESITYKSEN SISÄLTÖ Mitä on yhteiskunnallinen yritystoiminta? Miksi yhteiskunnallisesta yritystoiminnasta kannattaa innostua? Yhteiskunnallinen

Lisätiedot

Palveluntuottajien eettinen näkökulma

Palveluntuottajien eettinen näkökulma Palveluntuottajien eettinen näkökulma Pirkanmaan sote-uudistuksen eettiset ulottuvuudet, Tampere 15.3.2017 Hyvinvointialan liitto lyhyesti Hyvinvointialan liitto edistää yksityisten sosiaali- ja terveysalan

Lisätiedot

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma (2008) 2012 2015 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Ohjelman tavoitteena on uudistaa sosiaali- ja terveyspalveluita innovaatiotoiminnan

Lisätiedot

Torstai Mikkeli

Torstai Mikkeli Torstai 14.2.2013 Mikkeli OSUVA (2012 2014) - Osallistuva innovaatiotoiminta ja sen johtamista edistävät tekijät sosiaali- ja terveydenhuollossa. hanke tutkii minkälaisilla innovaatiojohtamisen toimintatavoilla

Lisätiedot

Kasvupalvelut ja Uudenmaan erillisratkaisu. Valtuustoseminaari Tuula Antola

Kasvupalvelut ja Uudenmaan erillisratkaisu. Valtuustoseminaari Tuula Antola Kasvupalvelut ja Uudenmaan erillisratkaisu Valtuustoseminaari 26.4.2018 Tuula Antola Kasvupalvelu-uudistus ja sen tavoitteet Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY) sekä työvoima- ja elinkeinotoimistojen

Lisätiedot

Valinnanvapauspilotit. Anne Kumpula

Valinnanvapauspilotit. Anne Kumpula Valinnanvapauspilotit Anne Kumpula 13.10.2017 1 Valinnanvapauspilottien aikataulusta Valinnanvapauspilotit toteutetaan laajamittaisesti uuden valinnanvapausmallin mukaan ajalla 1.7.2018 31.12.2019. Hakuaika

Lisätiedot

Palveluasumisen linjaukset, sisältö ja järjestämistavat

Palveluasumisen linjaukset, sisältö ja järjestämistavat Palveluasumisen linjaukset, sisältö ja järjestämistavat Kuntamarkkinat 14.9.2011 Palveluasumisen järjestäminen kunnissa va. sosiaali- ja terveysyksikön johtaja Sami Uotinen Asumispalvelujen järjestäminen

Lisätiedot

HANKINTASTRATEGIA. Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

HANKINTASTRATEGIA. Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto HANKINTASTRATEGIA Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 JULKISET HANKINNAT... 3 Syrjimättömyys... 3 Yhdenvertaisuus... 3 Avoimuus... 3 Suhteellisuus... 3 HANKINTATOIMINNAN TAVOITTEET...

Lisätiedot

Kuntaesimerkkinä Oulu

Kuntaesimerkkinä Oulu Kuntaesimerkkinä Oulu 20.3.2012 Yritysyhteistyön koordinaattori, Tekijäpuu palvelu / Tuvilta Työelämään hanke / Konsernipalvelut Satu Kaattari-Manninen Sosiaaliset näkökulmat julkisissa hankinnoissa Vaikka

Lisätiedot

Valtionavustukset järjestöille - huhuja vai faktaa?

Valtionavustukset järjestöille - huhuja vai faktaa? Valtionavustukset järjestöille - huhuja vai faktaa? Tuomas Koskela johtaja, Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) etunimi.sukunimi@stm.fi @tuomas_koskela Sosiaali- ja terveysjärjestöjen

Lisätiedot

HYVÄÄ YRITTÄJYYDESTÄ Hyvinvointialan kehittäminen. Ulla-Maija Laiho kehitysjohtaja, TEM Lohja 18.10.2012

HYVÄÄ YRITTÄJYYDESTÄ Hyvinvointialan kehittäminen. Ulla-Maija Laiho kehitysjohtaja, TEM Lohja 18.10.2012 HYVÄÄ YRITTÄJYYDESTÄ Hyvinvointialan kehittäminen Ulla-Maija Laiho kehitysjohtaja, TEM Lohja 18.10.2012 Hoito- ja hoiva-alan yrittäjät luovat hyvinvointia Sosiaali- ja terveyspalvelujen arvo kansantaloudessa

Lisätiedot

Yhteiskunnallinen yrittäjyys Oulun seudulla

Yhteiskunnallinen yrittäjyys Oulun seudulla Yhteiskunnallinen yrittäjyys Oulun seudulla Yhteiskunnallinen yrittäjyys Oulun seudulla -projekti Suomalaisen Työn Liiton Yhteiskunnallinen yritys -merkki Diakin Yhteiskunnallinen yrittäjyys Oulun seudulla

Lisätiedot

Jyväskylän palvelusetelitoiminta

Jyväskylän palvelusetelitoiminta Jyväskylän palvelusetelitoiminta 31.3.2011 Riitta Pylvänen Projektipäällikkö Asiakas-tuottajamalli hanke (ASTU) Käynnistettiin lokakuussa 2009, päättyy 31.12.2011 Jykesin hallinnoima Jyväskylän kaupungin

Lisätiedot

TEKNOLOGIAYRITTÄJYYSPÄIVÄT 2006-2009. Säännöllisesti Yrittäjiltä opiskelijoille Yrittäjiltä tutkijoille Yrittäjiltä yrittäjille Yhdistysten avulla

TEKNOLOGIAYRITTÄJYYSPÄIVÄT 2006-2009. Säännöllisesti Yrittäjiltä opiskelijoille Yrittäjiltä tutkijoille Yrittäjiltä yrittäjille Yhdistysten avulla TEKNOLOGIAYRITTÄJYYSPÄIVÄT 2006-2009 Säännöllisesti Yrittäjiltä opiskelijoille Yrittäjiltä tutkijoille Yrittäjiltä yrittäjille Yhdistysten avulla Lähtökohta (2005) Teknologiayritysten toimintaympäristö

Lisätiedot

Järjestöt sote- ja maakuntauudistuksessa

Järjestöt sote- ja maakuntauudistuksessa Järjestöt sote- ja maakuntauudistuksessa Kansalaistoiminta ja kumppanuus maakuntauudistuksen tukena tilaisuus, 19.4.2017 Mikkeli Erityisasiantuntija Jaana Joutsiluoma Esityksessä: 1. Dynaaminen ja uudistuva

Lisätiedot

EktakompusOy asukastupatoimijoiden muodostama yhteiskunnallinen yritys. Oulu 31.10.2013 Sirkka-Liisa Mikkonen

EktakompusOy asukastupatoimijoiden muodostama yhteiskunnallinen yritys. Oulu 31.10.2013 Sirkka-Liisa Mikkonen EktakompusOy asukastupatoimijoiden muodostama yhteiskunnallinen yritys Oulu 31.10.2013 Sirkka-Liisa Mikkonen Yhteiskunnallinen yritys Yhteiskunnallinen yritysyhdistää yksityissektorin liiketoimintataidot

Lisätiedot

HOITO- JA HOIVAPALVELUT MUUTOKSESSA - missä ollaan - mitä tulossa - HYVÄ 2011-2015. Ulla-Maija Laiho, kehitysjohtaja, TEM Mustasaari 4.9.

HOITO- JA HOIVAPALVELUT MUUTOKSESSA - missä ollaan - mitä tulossa - HYVÄ 2011-2015. Ulla-Maija Laiho, kehitysjohtaja, TEM Mustasaari 4.9. HOITO- JA HOIVAPALVELUT MUUTOKSESSA - missä ollaan - mitä tulossa - HYVÄ 2011-2015 Ulla-Maija Laiho, kehitysjohtaja, TEM Mustasaari 4.9.2012 Missä ollaan? 65 vuotta täyttäneiden henkilöiden määrä ylitti

Lisätiedot

Määrätietoisesti kehittäen, aktiivisesti ja yhdessä

Määrätietoisesti kehittäen, aktiivisesti ja yhdessä Määrätietoisesti kehittäen, aktiivisesti ja yhdessä 18.9.2014 Kuntoutuksen toimialayhdistys Mika Pekkonen Hallituksen puheenjohtaja 1 Kuntoutuksen toimialayhdistys o Perustettu maaliskuussa 2011 o o o

Lisätiedot

Sosiaalisesti kestävän kehityksen mukaisten hankintojen hyödyntäminen

Sosiaalisesti kestävän kehityksen mukaisten hankintojen hyödyntäminen Sosiaalisesti kestävän kehityksen mukaisten hankintojen hyödyntäminen Maahanmuuttoasioiden päällikkö Teemu Haapalehto How Fair Is Finland -seminaari 29.11.2011 Työllisyyspolitiikan uudistaminen Espoon

Lisätiedot

Terveys- ja Sosiaalialan Yrittäjät TESO ry. Marjo Rönkä toiminnanjohtaja

Terveys- ja Sosiaalialan Yrittäjät TESO ry. Marjo Rönkä toiminnanjohtaja Terveys- ja Sosiaalialan Yrittäjät TESO ry Marjo Rönkä toiminnanjohtaja Yleistä Sosiaalialan Yrityksiä noin 3 300 kpl 1 282 kpl vuonna 1999 2 186 kpl vuonna 2004 o Terveyspalveluyrityksiä noin 14 100 kpl

Lisätiedot

Yhteiskunnallinen yrittäjyys. Kuntien, yritysten ja kolmannen sektorin yhteistyö palveluiden tuottamisessa -seminaari Katja Rinne-Koski

Yhteiskunnallinen yrittäjyys. Kuntien, yritysten ja kolmannen sektorin yhteistyö palveluiden tuottamisessa -seminaari Katja Rinne-Koski Yhteiskunnallinen yrittäjyys Kuntien, yritysten ja kolmannen sektorin yhteistyö palveluiden tuottamisessa -seminaari 7.2.2017 Katja Rinne-Koski Ruralia-instituutti 29.5.2017 1 Kaiken takana on kehittämishanke

Lisätiedot

Uusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan

Uusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan Uusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan Vantaan Liikuntayhdistys ry juhlaseminaari 21.10.2014 ylitarkastaja Sari Virta Lähtökohdat Yhteiskunnan muutos: kansalaisten vähentynyt päivittäinen

Lisätiedot

Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä

Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä Kuusikkokuntien kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen seminaari Oulu 6.10.2011 Erja Lindberg erityisasiantuntija TYP-toimintamalli Työ- ja elinkeinotoimistojen,

Lisätiedot

YHTEISÖT BRÄNDI. Käyttäjälähtöinen kehitysympäristö Yhteiskunnallisten yritysten Living Lab malli

YHTEISÖT BRÄNDI. Käyttäjälähtöinen kehitysympäristö Yhteiskunnallisten yritysten Living Lab malli Käyttäjälähtöinen kehitysympäristö Yhteiskunnallisten yritysten Living Lab malli Tutkimusyhteisö Jakaminen, ideointi Rahoitus Yhteiskunnallisten yritysten rahasto/pääomasijoitusyhtiö Yrittäjäyhteisöt Mm.

Lisätiedot

Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana

Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana Helsingin Yrittäjien seminaari 1.3.2011 Kumppanuus Yritysmyönteistä yhteistyötä mikko.martikainen@tem.fi Mikko Martikainen

Lisätiedot

Merkillisiä hyväntekijöitä. 7.10.2014 Kimmo Nekkula

Merkillisiä hyväntekijöitä. 7.10.2014 Kimmo Nekkula Merkillisiä hyväntekijöitä 7.10.2014 Kimmo Nekkula Suomalaisen Työn Liitto 102 vuotta suomalaisen työn puolesta Suomalaisen työn arvostuksen ja menestyksen puheenjohtaja ja Suomessa tehdyn työn aktiivinen

Lisätiedot

HANKINTASTRATEGIA Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

HANKINTASTRATEGIA Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto HANKINTASTRATEGIA Kaupunginhallitus 23.1.2017 Kaupunginvaltuusto 30.1.2017 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 STRATEGISET ARVOT... 3 Avoimuus... 3 Kestävä kasvu... 3 Kuntalaislähtöisyys... 3 Uudistumisvalmius... 3

Lisätiedot

Tavoitteena uusia työpaikkoja - yritysten kasvun ja menestyksen kautta

Tavoitteena uusia työpaikkoja - yritysten kasvun ja menestyksen kautta Tavoitteena uusia työpaikkoja - yritysten kasvun ja menestyksen kautta 12.05.2011 Juha Ala-Mursula, BusinessOulu Juha Ala-Mursula Tästä aion puhua Business Oulu Burning platform: työttömyys Kuntien sosilaalimenojen

Lisätiedot

Yhteisötalous ja yhteiskuntavastuullinen yrittäjyys keinoja työllisyydenhoitoon

Yhteisötalous ja yhteiskuntavastuullinen yrittäjyys keinoja työllisyydenhoitoon Yhteisötalous ja yhteiskuntavastuullinen yrittäjyys keinoja työllisyydenhoitoon 1 Esiselvitys: Oulun kaupungin yhteisötoiminnan palvelukonseptin kehittäminen ja sosiaalinen yrittäjyys - PALKE -hanke 1.6.2009-31.12.2009

Lisätiedot

Tietoa, neuvontaa ja ohjausta työelämään 26.1.2011 Oulu

Tietoa, neuvontaa ja ohjausta työelämään 26.1.2011 Oulu Tietoa, neuvontaa ja ohjausta työelämään 26.1.2011 Oulu Kai Koivumäki 1 Osaamistalkoot Valtioneuvoston tulevaisuuskatsaukset pohjana seuraavalle hallitusohjelmalle: TEM Haasteista mahdollisuuksia > työllisyysaste

Lisätiedot

JÄRJESTÄJÄN JA TUOTTAJAN EROTTAMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISSA MITÄ, MIKSI, MITEN?

JÄRJESTÄJÄN JA TUOTTAJAN EROTTAMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISSA MITÄ, MIKSI, MITEN? JÄRJESTÄJÄN JA TUOTTAJAN EROTTAMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISSA MITÄ, MIKSI, MITEN? Kuntamarkkinat tietoisku 14.9.2016 SOTE-UUDISTUKSEN TAVOITTEET JA NIIDEN SAAVUTTAMINEN Sote-uudistuksen tavoitteet,

Lisätiedot

Työllisyys- ja elinkeinopoliittiset linjaukset uudessa hallitusohjelmassa. Työmarkkinaneuvos Kimmo Ruth TEM/Työllisyys- ja yrittäjyysosasto 22.9.

Työllisyys- ja elinkeinopoliittiset linjaukset uudessa hallitusohjelmassa. Työmarkkinaneuvos Kimmo Ruth TEM/Työllisyys- ja yrittäjyysosasto 22.9. Työllisyys- ja elinkeinopoliittiset linjaukset uudessa hallitusohjelmassa Työmarkkinaneuvos Kimmo Ruth TEM/Työllisyys- ja yrittäjyysosasto 22.9.2011 TEM:n konsernistrategia Syvenevä globalisaatio Edistämme

Lisätiedot

Vastuulliset hankinnat työllisyyttä ja kestävää kehitystä edistämässä -projekti. Projektipäällikkö Antti Honkarinta

Vastuulliset hankinnat työllisyyttä ja kestävää kehitystä edistämässä -projekti. Projektipäällikkö Antti Honkarinta Vastuulliset hankinnat työllisyyttä ja kestävää kehitystä edistämässä -projekti Projektipäällikkö Antti Honkarinta 31.10.2013 Projektin toteuttajaorganisaatio on Oulun kaupunki. Projekti sijoittuu konsernipalvelujen

Lisätiedot

Kumppanuudet ovat mahdollisuuksien palapeli

Kumppanuudet ovat mahdollisuuksien palapeli 19.10.2016 kello 9.30-15.30 Kumppanuuden käsikirjasto maaseutupolitiikka.fi/ kumppanuus Kuntaorganisaatio henkilöstö ja poliitikot keskushallinto ja sektorit, yli sektorirajojen kunnalla tärkeä koordinoiva

Lisätiedot

SOTE alan kehittäminen yhteistyössä ja kumppanuudessa

SOTE alan kehittäminen yhteistyössä ja kumppanuudessa Oulu, 3.2.2015 Pohjois Pohjanmaan ELY keskus, Kymmenen virran Sali, Veteraanikatu 1 alan kehittämiseen liittyvät muut alueelliset kehittäjäorganisaatiot. 10.00 Hyvinvointipalvelut mahdollisuus yrittäjyydelle

Lisätiedot

Hallituksen yrittäjyyshanke

Hallituksen yrittäjyyshanke Hallituksen yrittäjyyshanke Valtion ja kuntien rooli elinkeinopolitiikassa / Kuntamarkkinat 14.9.2016 Teollisuusneuvos Ulla Hiekkanen-Mäkelä Yritys- ja alueosasto Yritysrakenne Suomessa Suomessa on 283

Lisätiedot

Valinnanvapauspilotit. Anne Kumpula Hallitusneuvos Sosiaali- ja terveysministeriö

Valinnanvapauspilotit. Anne Kumpula Hallitusneuvos Sosiaali- ja terveysministeriö Valinnanvapauspilotit Anne Kumpula Hallitusneuvos Sosiaali ja terveysministeriö 5.2.2018 1 Valinnanvapauspilottien aikataulusta Valinnanvapauspilotit toteutetaan laajamittaisesti uuden valinnanvapausmallin

Lisätiedot

Yhteiskunnallinen yritys yritysneuvonnassa 24.4.2012 Tervetuloa!

Yhteiskunnallinen yritys yritysneuvonnassa 24.4.2012 Tervetuloa! Yhteiskunnallinen yritys yritysneuvonnassa 24.4.2012 Tervetuloa! Ohjelma 9.00-9.10 Tervetuloa koulutukseen Markkinointipäällikkö Jussi Peltonen, Työeläkeyhtiö Varma 9.10-9.30 Yhteiskunnallisen yrittäjyyden

Lisätiedot

Yritystoiminnan kehittämisedellytykset EU-ohjelmakaudella 2007-2013

Yritystoiminnan kehittämisedellytykset EU-ohjelmakaudella 2007-2013 Yritystoiminnan kehittämisedellytykset EU-ohjelmakaudella 2007-2013 Hallitusohjelma Rakennerahasatokausi 2007-2013 Pirkanmaan TE-keskuksen tulossuunnitelma 2008 Pirkanmaan ennakointipalvelu Tutkimuspäällikkö,

Lisätiedot

KOHTI UUTTA KUMPPANUUTTA KIIHTELYSVAARAN PITÄJÄSSÄ

KOHTI UUTTA KUMPPANUUTTA KIIHTELYSVAARAN PITÄJÄSSÄ KOHTI UUTTA KUMPPANUUTTA KIIHTELYSVAARAN PITÄJÄSSÄ PED-kumppanuusverkoston aloitusseminaari Kuntaliitto 10.3.2016 Projektisuunnittelija Marja Tiittanen Osuuskunta Viesimo Joensuun kaupungin kasvu kuntaliitosten

Lisätiedot

Järjestöjen rooli hyvinvoinnin toimijoina

Järjestöjen rooli hyvinvoinnin toimijoina Järjestöjen rooli hyvinvoinnin toimijoina Lauri Korkeaoja Hallituksen puheenjohtaja Teemat 1) Järjestöt Suomessa 2) Sosiaali ja terveyssektorin erityispiirteitä suomalaisessa yhteiskunnassa 3) Sote järjestöt

Lisätiedot

Leader ja maakuntauudistus. Uusia mahdollisuuksiako? Elinkeinojohtaja Marko Mäki-Hakola

Leader ja maakuntauudistus. Uusia mahdollisuuksiako? Elinkeinojohtaja Marko Mäki-Hakola Leader ja maakuntauudistus Uusia mahdollisuuksiako? 17.1.2017 Elinkeinojohtaja Marko Mäki-Hakola Maakuntauudistuksella uusia markkinoita SOTE-markkinoista on puhuttu paljon Maaseudun palvelujen rakentaminen

Lisätiedot

Toimivat työmarkkinat - Osaajia ja työpaikkoja Keski- Suomeen

Toimivat työmarkkinat - Osaajia ja työpaikkoja Keski- Suomeen Toimivat työmarkkinat - Osaajia ja työpaikkoja Keski- Suomeen Maakunnallinen yhteistyö Juha S. Niemelä 27.11.2008 Yhteistyön lähtökohdat Yhdessä tekemisen kulttuuri Työllisyystilastot nousukaudenkin aikana

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018

Toimintasuunnitelma 2018 Toimintasuunnitelma 2018 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

Aktiivisen työvoimapolitiikan meneillään olevat askeleet työvoimapolitiikan maakunnallistaminen/kunnallistaminen

Aktiivisen työvoimapolitiikan meneillään olevat askeleet työvoimapolitiikan maakunnallistaminen/kunnallistaminen Aktiivisen työvoimapolitiikan meneillään olevat askeleet työvoimapolitiikan maakunnallistaminen/kunnallistaminen 14.2.2017 Paasitorni Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Lähde: KEHA-keskus 2 14.2.2017 Kuntien

Lisätiedot

Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen. Keskustelutilaisuus maakuntien liitoille ja ELY-keskuksille TEM

Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen. Keskustelutilaisuus maakuntien liitoille ja ELY-keskuksille TEM Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen Keskustelutilaisuus maakuntien liitoille ja ELY-keskuksille 22.9. 2016 TEM Ohjelma 12:30 12:40 Tilaisuuden avaus Aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä 12:40 13:00

Lisätiedot

Yhteiskunnallisen yrityksen valmistelu Oulun malliin

Yhteiskunnallisen yrityksen valmistelu Oulun malliin Yhteiskunnallisen yrityksen valmistelu Oulun malliin 12.5.2011 Projektipäällikkö Satu Kaattari Manninen Projektiasiantuntija Sirkka Liisa Mikkonen Oulun kaupunki, keskushallinto, yhteisötoiminta Yhteisöyritys-perustamisselvitys

Lisätiedot

Aluekehitys- ja kasvupalvelulakiluonnos

Aluekehitys- ja kasvupalvelulakiluonnos M A A K U N TA U U D I S T U S Aluekehitys- ja kasvupalvelulakiluonnos lausunnon valmistelu Työvaliokunta 31.3.2017 Tuija Puumala 13.4.2017 Maakunnallinen näkökulma 1 Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA VAMMAISPALVELUISTA Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki Jaana Huhta, hallitusneuvos, STM

AJANKOHTAISTA VAMMAISPALVELUISTA Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki Jaana Huhta, hallitusneuvos, STM AJANKOHTAISTA VAMMAISPALVELUISTA Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki 4.6.2019 Jaana Huhta, hallitusneuvos, STM HALLITUSOHJELMA OSALLISTAVA JA OSAAVA SUOMI 3.6.2019 Toimeentulon turva, toimivat

Lisätiedot

edellä kuntakokeilussa

edellä kuntakokeilussa edellä kuntakokeilussa Jyväskylässä 25.11.2013 Työllisyyden Kuntakokeilu www.jyvaskyla.fi/tyo/kuntakokeilu www.toihinpalvelu.fi www.facebook.com/tyo/kuntakokeilu Euroja ja ihmisiä 2000 M 2100 150 M 8,8

Lisätiedot

Ektakompus asukasyhdistysten ja Oulun kaupungin yhteinen yritys tuottaa apua kodin askareisiin. Kemi 27.2.2013 Sirkka-Liisa Mikkonen

Ektakompus asukasyhdistysten ja Oulun kaupungin yhteinen yritys tuottaa apua kodin askareisiin. Kemi 27.2.2013 Sirkka-Liisa Mikkonen Ektakompus asukasyhdistysten ja Oulun kaupungin yhteinen yritys tuottaa apua kodin askareisiin Kemi 27.2.2013 Sirkka-Liisa Mikkonen Ektakompus Oy Yhteiskunnallisen yrityksen toimikunnan perustelu: Ektakompus

Lisätiedot

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Julkiset hankinnat uudistamisen välineeksi Haluamme edistää uutta toimintakulttuuria, jossa palveluhankinnoissa

Lisätiedot

Alueyhteistyön kehittäminen määrällisten koulutustarpeiden ennakoinnissa

Alueyhteistyön kehittäminen määrällisten koulutustarpeiden ennakoinnissa Alueyhteistyön kehittäminen määrällisten koulutustarpeiden ennakoinnissa Ennakointiyksikkö Samuli Leveälahti 15.12.2004 Osaamisen ja sivistyksen asialla Ennakoinnin ESR hanke Opetushallituksessa 1.1.2004

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus laajenee alkaen

Asiakkaan valinnanvapaus laajenee alkaen Asiakkaan valinnanvapaus laajenee 1.1.2019 alkaen Uudet maakunnat alkavat vastata sosiaali ja terveyspalvelujen järjestämisestä alueensa asukkaille 1.1.2019. Asiakas voi valita palvelun julkisen, yksityisen

Lisätiedot

Kriteerit vastuullisesti tuotetuille elintarvikkeille Elina Ovaskainen, Motiva Oy Motiva 1

Kriteerit vastuullisesti tuotetuille elintarvikkeille Elina Ovaskainen, Motiva Oy Motiva 1 Kriteerit vastuullisesti tuotetuille elintarvikkeille Elina Ovaskainen, Motiva Oy 22.3.2017 Motiva 1 Mitä Motiva tekee? Valtionyhtiö Yhteiskunnallisesti vaikuttavat resurssitehokkuushankkeet julkishallinnolle,

Lisätiedot

Paras sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisessa Pentti Kananen

Paras sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisessa Pentti Kananen Paras sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisessa 1 17.11.2009 Pentti Kananen Valtioneuvoston selonteko 12.11.2009 Hallinnollisten rakenteiden kehittämisen ohella keskeistä on palvelurakenteiden ja palvelujen

Lisätiedot

Miten maakuntauudistus muuttaa työhakijoiden ja yritysten palveluja?

Miten maakuntauudistus muuttaa työhakijoiden ja yritysten palveluja? Miten maakuntauudistus muuttaa työhakijoiden ja yritysten palveluja? Tiedotustilaisuus Elinkeinoministeri Mika Lintilä Työministeri Jari Lindström 5.4.2018 Yritys- ja työllisyyspalveluista kasvupalveluja

Lisätiedot

Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus. Jenni Kuja-Aro 19.11.2014

Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus. Jenni Kuja-Aro 19.11.2014 Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus Jenni Kuja-Aro 19.11.2014 Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus Suomi, jonka haluamme 2050. Kansallinen kestävän kehityksen strategia uudistettu 2013 Perinteisen

Lisätiedot

Valinnanvapauden välineet: sote-keskus, asiakasseteli ja henkilökohtainen budjetti

Valinnanvapauden välineet: sote-keskus, asiakasseteli ja henkilökohtainen budjetti Valinnanvapauden välineet: sote-keskus, asiakasseteli ja henkilökohtainen budjetti 30.5.2017, Palveluntuottajajärjestöjen keinot hyödyntää valinnanvapautta Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Minkälaisia keinoja

Lisätiedot

KOHTI SOSIAALISESTI KESTÄVÄÄ HYVINVOINTIA Näkökulmia Pohjanmaalta. Pirkko Vartiainen & Maritta Vuorenmaa

KOHTI SOSIAALISESTI KESTÄVÄÄ HYVINVOINTIA Näkökulmia Pohjanmaalta. Pirkko Vartiainen & Maritta Vuorenmaa KOHTI SOSIAALISESTI KESTÄVÄÄ HYVINVOINTIA Näkökulmia Pohjanmaalta Pirkko Vartiainen & Maritta Vuorenmaa SOSIAALI- JA TERVEYS- HALLINTOTIEDE Yhdistää opetuksessa (kaikilla tasoilla) molemmat hyvinvoinnin

Lisätiedot

Lapin sosiaali- ja terveysturvan päivät STEA Hilppa Tervonen

Lapin sosiaali- ja terveysturvan päivät STEA Hilppa Tervonen Lapin sosiaali- ja terveysturvan päivät 7.-8.9.2017 STEA Hilppa Tervonen STEA STEA on sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä toimiva itsenäinen valtionapuviranomainen, joka hallinnoi Veikkaus Oy:n

Lisätiedot

HYVÄ 2011 2015. Työ- ja elinkeinoministeriön tavoitteena on hoito- ja hoivapalvelujen työ- ja elinkeinopoliittinen kehittäminen

HYVÄ 2011 2015. Työ- ja elinkeinoministeriön tavoitteena on hoito- ja hoivapalvelujen työ- ja elinkeinopoliittinen kehittäminen HYVÄ 2011 2015 Työ- ja elinkeinoministeriön tavoitteena on hoito- ja hoivapalvelujen työ- ja elinkeinopoliittinen kehittäminen Hyvinvointiohjelma HYVÄ on yksi työ- ja elinkeinoministeriön neljästä hallitusohjelmaa

Lisätiedot

S o s i a a l i s e n y r i t t ä j y y d e n k a n s a l l i n e n t e e m a t y ö

S o s i a a l i s e n y r i t t ä j y y d e n k a n s a l l i n e n t e e m a t y ö S o s i a a l i s e n y r i t t ä j y y d e n k a n s a l l i n e n t e e m a t y ö Liiketoiminta & ansaintalogiikka Koulutus & oppiminen Ohjaus & neuvonta Sosiaalisten vaikutusten mittaaminen & hyödyntäminen

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja palvelumarkkinoiden kehitysnäkymät. Ulla-Maija Laiho kehitysjohtaja, HYVÄ ohjelma, TEM Tampere 30.11.2011

Hyvinvoinnin ja palvelumarkkinoiden kehitysnäkymät. Ulla-Maija Laiho kehitysjohtaja, HYVÄ ohjelma, TEM Tampere 30.11.2011 Hyvinvoinnin ja palvelumarkkinoiden kehitysnäkymät Ulla-Maija Laiho kehitysjohtaja, HYVÄ ohjelma, TEM Tampere 30.11.2011 Esityksen sisältö Palvelujen kehityskuva Tarpeet kasvavat Mistä tekijät Toimialan

Lisätiedot