Hyvä opintoihin hakeutuva

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hyvä opintoihin hakeutuva"

Transkriptio

1 Tiedote 1 (6) Hyvä opintoihin hakeutuva Lohjan Laureassa mahdollisuus suorittaa lukuvuonna Yrittäjyyden ja liiketalouden koulutusohjelmassa Teollisen palveluliiketoimintaosaamisen ylempi ammattikorkeakoulututkinto (Ylempi AMK) Hakuaika koulutusohjelmaan on Lohjan Laurea on saanut toistamiseen mahdollisuuden toteuttaa Teollisen palveluliiketoiminnan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon Yrittäjyyden ja liiketalouden koulutusohjelmassa. Tutkinto on räätälöity palvelemaan mahdollisimman pitkälle Länsi-Uudenmaan teollisten ja osaamisintensiivisten yritysten asiakaslähtöisen liiketoiminnan ja palveluistamisen kehitystarpeita. Koulutus toteutetaan tiiviissä yhteistyössä alueen yritysten ja tukiorganisaatioiden kanssa. Koulutus käynnistyi ensi kertaa syksyllä 2008 Laurea ammattikorkeakoulun Hyvinkään ja Lohjan toimipisteissä. Nyt haettavana oleva seuraava koulutus tapahtuu vain Lohjan paikallisyksikössä ja se käynnistyy lähiopetuksella 13. marraskuuta Haussa on nyt kaikkiaan 25 opiskelupaikkaa. Valintakoe pidetään perjantaina Lohjan Laureassa klo Valintakoe on aineistokoe. Aineisto jaetaan luettavaksi kokeen alussa. Lähiopetus alkaa pe klo Opintojen alussa, la klo on kirjallisuustentti. Kirjallisuuslista annetaan valintakokeen yhteydessä ja lähetään hyväksytyille. Tutkinto suoritetaan työn ohella erilaisina yritysten kehittämistehtävinä. Lähiopetus on ajoitettu ensimmäiseen vuoteen ja lähiopetuspäiviä on noin kerran kuukaudessa. Koulutuksen kestoaika on 1,5 3 vuotta opinnäytetyön kestosta riippuen. Opintojen keskeisenä osana on opinnäytetyönä toteutettava työelämän kehittämiseen tähtäävä t & k työ. Työ useimmiten tehdään opiskelijan taustaorganisaatiolle. Aiheet linkittyvät asiakaslähtöisen liiketoiminnan osa-alueisiin: strategian kehittämiseen, prosessien mallintamiseen, laatujärjestelmän rakentamiseen, asiakkuusjohtamiseen, palvelustrategian kehittämiseen, palvelukonseptien kehittämiseen, markkinoinnin ja myynnin tehostamiseen, henkilöstöjohtamiseen jne. Pohjakoulutusvaatimuksena on tradenomin tutkinto tai muu soveltuva (alempi) korkeakoulututkinto (esim. insinööri AMK, restonomi AMK, kauppatieteiden kandidaatti). Koulutukseen valitulla henkilöllä tulee olla vähintään 30 op liiketaloudellista osaamista tuottavia opintoja joko osana pohjakoulutuksena vaadittavaa korkeakoulututkintoa tai sen jälkeen yliopistossa, korkeakoulussa tai ammattikorkeakoulussa esim. ammattikorkeakoulussa erikoistumisopintoina suoritettuja paikallisjohtajalla hyväksytettäviä opintoja. Liiketaloudellisten opintojen puuttuessa hänen tulee suorittaa ne ensimmäisen opintovuoden aikana. Lisäksi vaaditaan korkeakoulututkinnon jälkeen hankittu kolmen vuoden työkokemus asianomaiselta alalta.

2 Tiedote 2 (6) Koulutusohjelma on lunastanut paikkansa. Lähiopetuspäivinä järjestetään seminaareja: teollisen yrityksen palveluistamisesta, innovatiivisesta palvelujohtamisesta, kansainvälistymisestä, verkostoitumisesta jne. Yritykset hyötyvät parhaiten, kun opiskelija toteuttaa kaikki kehittämistehtävänsä taustaorganisaatiolleen. Opiskelija kehittyy eri asioiden asiantuntijaksi saaden samalla maisteritason tutkinnon. Tätä kautta koulutuksella on aluekehitysvaikutus. Tervehtien Irma Vahvaselkä Irma Vahvaselkä KTT, Liiketalouden yliopettaja, koulutusohjelman vastaava Lisätietoja antaa: KTT Irma Vahvaselkä, Laurea, puh tai irma.vahvaselka@laurea.fi Laurea-ammattikorkeakoulu, Laurea Lohja Nummentie 6, Lohja Alla lisätietoa: 1. Aikataulu 2. Opiskelijan ajatuksia koulutusohjelmasta 3. Virallinen tieto tutkinnosta

3 Tiedote 3 (6) 1. AIKATAULU LAUREA OHJELMA Irma Vahvaselkä OHJELMA Kesto Päivä Kellonaika Valintakoe, aineistokoe, Lohjan Laurea Pe Itsenäinen opiskelu kirjallisuustenttiä varten Aloitusinfo - tunnukset, korkeakoulu- ja kirjastopalvelut, koulutusohjelman info, henkilökohtaisten valmiuksien arviointi 229 Opinnäytetyö, Opinnäytetyö kehittämishankkeena Opinnäytetyön työpajat ilmoitetaan myöhemmin Kirjallisuustentti Pe La La klo klo klo klo TEEMA 2 Yrityksen sisäinen toimintaympäristö Teollisesta yrityksestä teolliseksi palveluyritykseksi Pe klo TEEMA 1 Kehittämispohjaisen oppimisen ja työelämän valmiuksien kehittäminen Luovan ongelmanratkaisun työtavat ja poisoppimisen taito jne Tutkimus- ja kehittämistoiminnan menetelmälliset ratkaisut La klo Pe klo TEEMA 2 Yrityksen sisäinen toimintaympäristö Palvelukonseptin kehittäminen, tuotteistaminen ja kaupallistaminen Pe klo TEEMA 3 Yrityksen ulkoinen toimintaympäristö Verkostomainen liiketoiminta Kansainvälisen liiketoiminnan käynnistäminen ja kehittäminen La klo Pe klo Vapaasti valittavat opinnot

4 Tiedote 4 (6) 2. OPISKELIJAN AJATUKSIA KOULUTUSOHJELMASTA: Ajattelin, että kerta vielä kiellon päälle. Sanna Hurme, Teollisen palveluliiketoiminnan opiskelija Logistiikkapäällikkö, Cencorp Oyj, Lohja Opiskelen kolmatta kertaa Laureassa Lohjalla, vaikka en pidäkään itseäni himo-opiskelijana. Valmistuin silloisesta kauppiksesta yo-merkonomiksi vuonna Tradenomiksi valmistuin vuonna 2000 aikuisopiskelijoille suunnatusta koulutusohjelmasta. Toimin logistiikkapäällikkönä ICT-alan globaaliyrityksessä Lohjalla. Nyt kahdeksan vuoden tauon jälkeen olen jälleen opiskelijana Laureassa, vaikkakin olin vannonut itselleni, että enää en opiskelisi, mutta näin sitä mieli muuttuu, enkä ole katunut päätöstäni. Tuntui, että halusin päivittää ammattitaitoani ja kokeilla, onnistunko vielä yhdistämään työn ja opinnot. Lisäksi aiemmat tradenomin opinnot sujuivat kivuttomasti, ja muistot olivat hyviä, joten ajattelin, että kerta vielä kiellon päälle. Ennakkotehtävien perusteella minut valittiin ja aloitin opinnot syksyllä 2008 Lohjalla. Koulutusohjelma on yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma, teollinen palveluliiketoiminta. Koulutus tapahtuu pääasiassa verkko-opintoina, joka sopii minulle hyvin. Opiskelen työn ohella ja ensimmäinen syksy on sujunut yli odotusten. Verkkoympäristössä opiskelu on hyvin erilaista. Se vaatii itseltä kuria olla tarkkana, mitä ohjeita verkon kautta saamme, koska lähiopiskelupäiviä on vain muutamia lukukaudessa. Toisaalta se antaa vapauden opiskella iltaisin, viikonloppuisin ja aina silloin, kun saa järjestettyä itselleen aikaa. Vaikka en tapaakaan opiskelutovereitani niin usein, on yllättävää, miten hyvin sitä voi toisiinsa tutustua verkon välityksellä, kun haastamme toisiamme hyviin suorituksiin tehtäviä suoritettaessa! Osa tehtävistä on yksiötehtäviä ja osa ryhmä- tai paritöitä. Lähipäivinä on kiva tavata muita ja kuulla mielipiteitä suoritetuista tehtävistä. Koulutuksen sisältö painottuu asiakaslähtöiseen palveluliiketoimintaosaamiseen. Tätä tietotaitoa tarvitaan nykypäivän muuttuvassa työelämässä. Omassa työssäni olen paljon suorassa kontaktissa asiakkaisiimme ja huomaan, että yhteiskunta muuttuu, ja yritysten pitää panostaa palveluun pärjätäkseen kilpailussa. Opinnäytetyön osuus 90 opintopisteen kokonaisuudesta on 30 opintopistettä, ja teen sen työnantajalleni. Tämä tulee olemaan suuri kokonaisuus, mutta odotan sen tekemistä ja toteuttamista. Opinnäytetyössä pääsee soveltamaan oppimaansa käytännössä. Uskon, että tutkinnosta on hyötyä pitkäksi aikaa, eikä ole hyvä jumiutua vanhoihin kaavoihin. Uuden oppiminen ja innovatiivisuus antaa lisää intoa työpäivään. Kannustan kaikkia opiskelemaan ja opinnot työn ohella ei ole mikään mahdottomuus. Kannattaa suorittaa kurssit ajallaan ja hakea tukea opiskelu- ja työtovereista sekä ystävistä että kotijoukoilta! Opettajat ovat ammattitaitoisia ja kannustavat meitä hyviin suorituksiin. Laurea on oiva paikka opiskella.

5 Tiedote 5 (6) 3. VIRALLINEN TIETO TUTKINNOSTA: Tutkinto: Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto Teollinen palveluliiketoimintaosaamisen koulutus Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelmassa (laajuus 90 op) johtaa yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon koulutusalalla liiketalouden ylempään ammattikorkeakoulututkintoon. Tutkinnon suorittanut henkilö voi käyttää tutkintonimikettä tradenomi (ylempi AMK), Master of Business Administration. Hakuaika: Hakuaika koulutusohjelmaan on Koulutusohjelma: Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma, Teollinen palveluliiketoiminta Tutkintonimike: Tradenomi (ylempi AMK), Master of Business Administration Tutkinto suoritetaan työn ohella erilaisina kehittämistehtävinä marraskuun alkukirjallisuustenttiä lukuun ottamatta, ja opintojen keskeisenä osana on opinnäytetyönä toteutettava työelämän kehittämiseen tähtäävä t & k työ. Lähiopetus on ajoitettu ensimmäiseen vuoteen ja lähiopetuspäiviä on noin kerran kuukaudessa. Koulutuksen kestoaika on 1,5 3 vuotta opinnäytetyön kestosta riippuen. Pohjakoulutusvaatimus: Tradenomin tutkinto tai muu soveltuva korkeakoulututkinto (esim. insinööri AMK, restonomi AMK, kauppatieteiden kandidaatti). Koulutukseen valitulla henkilöllä tulee olla vähintään 30 op liiketaloudellista osaamista tuottavia opintoja joko osana pohjakoulutuksena vaadittavaa korkeakoulututkintoa tai sen jälkeen yliopistossa, korkeakoulussa tai ammattikorkeakoulussa esim. ammattikorkeakoulussa erikoistumisopintoina suoritettuja koulutusalajohtajalla hyväksytettäviä opintoja. Liiketaloudellisten opintojen puuttuessa hänen tulee suorittaa ne ensimmäisen opintovuoden aikana. Lisäksi vaaditaan korkeakoulututkinnon jälkeen hankittu kolmen vuoden työkokemus asianomaiselta alalta. Teollinen palveluliiketoimintaosaaminen koulutusohjelma palvelee erityisesti teollisen ja tietointensiivisen palveluliiketoimintaosaamisen (Industrial Business Services, Professional Business Services, Knowledge-Intensive Business Services) kehittämisen tarpeita. Tarve pohjautuu erityisesti Helsingin laajan metropolialueen alueellisiin erityispiirteisiin, teknologiateollisuuden klusterin työelämätarpeisiin ja globalisaatiokehityksen tuomiin kehittämishaasteisiin. Koulutusohjelman toteutus perustuu koulutuksen ja soveltavan T&K -toiminnan avulla tapahtuvaan innovatiiviseen kehittämiseen ja laajan metropolialueen aluekehitystoimintaan. Koulutusohjelmasta valmistuu kehityksen käynnistäjiä ja palvelutransformaation aikaansaajia parantamaan yritysten kilpailukykyä ja vaikuttavuutta kotimaisilla ja kansainvälisillä markkinoilla. Koulutusohjelmassa koulutetaan teollisen ja tietointensiivisen palveluliiketoiminnan osaajia vaativiin suunnittelu-, kehittämis- ja johtamistehtäviin yrityksissä ja muissa organisaatioissa sekä toimimaan yrittäjinä. Koulutusohjelma antaa laajan ja syvällisen osaamisen teollisesta palveluliiketoiminnasta strategisen innovaatiotoiminnan johtamisen, verkostoituneen liiketoiminnan ja kansainvälisen toimintaympäristön konteksteissa.

6 Tiedote 6 (6) Teollinen palveluliiketoimintaosaamisen ohjelman sisällä on kaksi etenemisväylää. Koulutusohjelman tehtävänä on tuottaa työelämän tarpeisiin: 1. Teollisten ja tieto-/osaamisintensiivisten yritysten palveluliiketoiminnan (Industrial Business Services/IBS, Knowledge-Intensive-Business Services/KIBS) kehittäjiä, jotka voivat toimia asiakaslähtöisen liiketoiminnan ja palvelutransformaation toteuttajina yritysten suunnittelu-, kehitys-, johto- tai asiantuntijatehtävissä tai 2. Liike-elämän asiantuntijapalveluyrittäjiä (Professional Business Services/PBS), jotka voivat toimia palvelutransformaation toteuttajina ja uuden yritystoiminnan synnyttäjinä.

Yrittäjyys ja liiketoimintaosaaminen Tradenomi (Ylempi AMK) Master of Business Administration

Yrittäjyys ja liiketoimintaosaaminen Tradenomi (Ylempi AMK) Master of Business Administration Tradenomi (Ylempi AMK) Master of Business Administration Koulutusohjelman tuottama tutkinto Tradenomi (Ylempi AMK) on ylempi korkeakoulututkinto, joka tuottaa saman pätevyyden julkisen sektorin virkaan

Lisätiedot

Tutkinto: Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto Tutkintonimike: Tradenomi (ylempi AMK), Master of Business Administration

Tutkinto: Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto Tutkintonimike: Tradenomi (ylempi AMK), Master of Business Administration 1 of 5 8.6.2010 12:39 Tutkinto: Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto Tutkintonimike: Tradenomi (ylempi AMK), Master of Business Administration Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma

Lisätiedot

Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma

Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma Tutkinto: Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto Tutkintonimike: Tradenomi (ylempi AMK), Master of Business Administration Yrittäjyyden ja

Lisätiedot

Master-tutkinnot Turun AMK:ssa

Master-tutkinnot Turun AMK:ssa Master-tutkinnot Turun AMK:ssa Nimi ja pvm Suomen korkeakoulujärjestelmä perustuu duaalimalliin Yliopistot Tohtori Lisensiaatti Ylemmät korkeakoulututkinnot Maisteri 120 op Ammattikorkeakoulut Ylemmät

Lisätiedot

Sinustako Master-tason osaaja? Opiskele ylempi AMK-tutkinto!

Sinustako Master-tason osaaja? Opiskele ylempi AMK-tutkinto! Sinustako Master-tason osaaja? Opiskele ylempi AMK-tutkinto! 15 ylempään AMK-tutkintoon johtavaa koulutusta Insinööri (ylempi AMK) Kemiantekniikka Projektijohtaminen Tekniikka (sis. Marine Technology,

Lisätiedot

Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma, Helsinki Pasila, ylempi AMK-tutkinto

Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma, Helsinki Pasila, ylempi AMK-tutkinto Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma, Helsinki Pasila, ylempi AMK-tutkinto Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma pähkinänkuoressa Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen

Lisätiedot

TURVALLISUUSKOULUTUKSEN ja TUTKIMUKSEN KEHITTÄMINEN

TURVALLISUUSKOULUTUKSEN ja TUTKIMUKSEN KEHITTÄMINEN TURVALLISUUSKOULUTUKSEN ja TUTKIMUKSEN KEHITTÄMINEN Harri Koskenranta yliopettaja 1 Esityksen sisältö Laureasta Turvallisuusalan korkeakoulututkinnot Laureassa Turvan koulutuksen kehittäminen T&K&I 2 Laureasta

Lisätiedot

Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma, Helsinki Pasila, ylempi AMK-tutkinto

Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma, Helsinki Pasila, ylempi AMK-tutkinto Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma, Helsinki Pasila, ylempi AMK-tutkinto Opetussuunnitelma Koulutusohjelman rakenne, sisältö ja laajuus >> Opintojaksoluettelo >> Opintojen suoritusjärjestys

Lisätiedot

Tietoa Laureasta. Finnsecurity ry:n turvallisuusalan kouluttajien ajankohtaispäivä 12.3.2014. Reijo Lähde 3/11/2014

Tietoa Laureasta. Finnsecurity ry:n turvallisuusalan kouluttajien ajankohtaispäivä 12.3.2014. Reijo Lähde 3/11/2014 Tietoa Laureasta Finnsecurity ry:n turvallisuusalan kouluttajien ajankohtaispäivä 12.3.2014 Reijo Lähde 3/11/2014 3/11/2014 Laurea-ammattikorkeakoulu 2 Laurean koulutusalat Fysioterapia Hoitotyö Hotelli-

Lisätiedot

Tradenomit työmarkkinoilla

Tradenomit työmarkkinoilla Tradenomit työmarkkinoilla Uudistu ja uudista 2011 Johanna Tuovinen asiamies, koulutus-, työvoima- ja elinkeinopolitiikka Tradenomiliitto TRAL ry Minkälaista osaamista tarvitaan? Yleinen osaaminen korostuu

Lisätiedot

Karelia on Osaava maailma. Osaavia ammattilaisia työelämään! Kareliassa on osaamista ja asiantuntijoita, joiden kädenjälki näkyy työelämässä.

Karelia on Osaava maailma. Osaavia ammattilaisia työelämään! Kareliassa on osaamista ja asiantuntijoita, joiden kädenjälki näkyy työelämässä. Karelia on Osaava maailma Osaavia ammattilaisia työelämään! Kareliassa on osaamista ja asiantuntijoita, joiden kädenjälki näkyy työelämässä. Opiskelu Kareliassa - Teoria Käytäntö - Kansainvälisty huoletta!

Lisätiedot

MATKAILUALAN KOULUTUS

MATKAILUALAN KOULUTUS Master s Degree Programme in Tourism MATKAILUALAN KOULUTUS 90 op OPINTOSUUNNITELMA 2014 2016 Opintojen lähtökohdat Työelämän toimintaympäristön nopeat muutokset, toimintojen kansainvälistyminen sekä taloutemme

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK-tutkinto, sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja johtaminen

Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK-tutkinto, sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja johtaminen Turun Ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK-tutkinto, sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja johtaminen Koulutusohjelma Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus Koulutustyyppi

Lisätiedot

Opinnot antavat sinulle valmiuksia toimia erilaisissa yritysten, julkishallinnon tai kolmannen sektorin asiantuntija- ja esimiestehtävissä.

Opinnot antavat sinulle valmiuksia toimia erilaisissa yritysten, julkishallinnon tai kolmannen sektorin asiantuntija- ja esimiestehtävissä. OPETUSSUUNNITELMA, johtaminen ja liiketoimintaosaaminen Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto antaa sinulle vankan kehittämisosaamisen. Syvennät johtamisen ja liiketoiminnan eri osa-alueiden

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMAN TAUSTAA JA TUTKINTORAKENNE AMK- TUTKINTOON JOHTAVASSA KOULUTUKSESSA

OPETUSSUUNNITELMAN TAUSTAA JA TUTKINTORAKENNE AMK- TUTKINTOON JOHTAVASSA KOULUTUKSESSA OPETUSSUUNNITELMAN TAUSTAA JA TUTKINTORAKENNE AMK- TUTKINTOON JOHTAVASSA KOULUTUKSESSA LAUREAN TOIMINTA-AJATUS Laurea-ammattikorkeakoulun tahtotila on olla "Metropolialueen hyvinvoinnin ja kilpailukyvyn

Lisätiedot

HAKIJAN OPAS ylempi amk

HAKIJAN OPAS ylempi amk 1 HAKIJAN OPAS ylempi amk kevät 2012 Ylempään AMK-tutkintoon johtava koulutus Hakuaika 5.3. 3.4.2012 Lisätietoja koulutuksista löydät nettisivuiltamme osoitteesta www.mamk.fi/koulutus/ylemmat_amk-tutkinnot

Lisätiedot

Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus

Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus Turun Ammattikorkeakoulu Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus Ajankohta 05.09.2019-25.09.2020 Päivämäärät ovat alustavia Missä Joukahaisenkatu 3, Turku. Hinta 1500 (alv 0%),

Lisätiedot

Insinööri. Sairaanhoitaja. TAMKista oikeaan ammattiin. Tradenomi. Fysioterapeutti Sosionomi Röntgenhoitaja Musiikkipedagogi Muusikko

Insinööri. Sairaanhoitaja. TAMKista oikeaan ammattiin. Tradenomi. Fysioterapeutti Sosionomi Röntgenhoitaja Musiikkipedagogi Muusikko TAMKista oikeaan ammattiin Insinööri Bioanalyytikko Fysioterapeutti Sosionomi Röntgenhoitaja Musiikkipedagogi Muusikko Kätilö Rakennusarkkitehti Medianomi Rakennusmestari Restonomi Sairaanhoitaja Ensihoitaja

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus (YAKJAI15A3)

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus (YAKJAI15A3) Hämeen Ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus (YAKJAI15A3) code name 1 2 3 sum YAKJA15APROFILOIVA-1000 PROFILOIVA 90 YAKJA15AYKJ01-1000 Toimintaympäristön muutos

Lisätiedot

Ylempi korkeakoulututkinto projektijohtamisesta! Osmo Eerola, yliopettaja Koulutusvastaava, ins. (YAMK) koulutukset

Ylempi korkeakoulututkinto projektijohtamisesta! Osmo Eerola, yliopettaja Koulutusvastaava, ins. (YAMK) koulutukset Ylempi korkeakoulututkinto projektijohtamisesta! Osmo Eerola, yliopettaja Koulutusvastaava, ins. (YAMK) koulutukset Projektipäivät 2015 Onko projektijohtaminen oma professionsa? Kyllä! Turun AMK:n toimintaympäristö

Lisätiedot

Koulutusohjelma koostuu

Koulutusohjelma koostuu Koulutusohjelman rakenne, sisältö jaa laajuus Palveluliiketoiminnan koulutusohjelma on suunniteltu suoritettavaksi 1,5-2,5 vuodenn aikana. Koulutusohjelma koostuu kaikille yhteisistä opinnoista 300 op

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus Hämeen Ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Ylempi ammattikorkeakoulututkinto on suunniteltu henkilöstön osaamisen nostamiseen ja työelämän

Lisätiedot

Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus

Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus Turun Ammattikorkeakoulu Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus Ajankohta 05.09.2019-25.09.2020 Päivämäärät ovat alustavia Missä Joukahaisenkatu 3, Turku. Hinta 1500 (alv 0%),

Lisätiedot

Koulutustarjonta ja valintaperusteet

Koulutustarjonta ja valintaperusteet Koulutustarjonta ja valintaperusteet Saimaan ammattikorkeakoulu kevään 2016 yhteishaku Yhteishakuinfo 21.10.2015 Ammattikorkeakoulujen valintaperusteet Kolme valintatapaa Ammattikorkeakoulu määrittelee

Lisätiedot

YLEMPÄÄN AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSEN HAKULOMAKKEEN TÄYTTÖOHJE 2009

YLEMPÄÄN AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSEN HAKULOMAKKEEN TÄYTTÖOHJE 2009 YLEMPÄÄN AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSEN HAKULOMAKKEEN TÄYTTÖOHJE 2009 Täytä hakulomake kuulakärkikynällä TEKSTATEN ISOILLA kirjaimilla. Tee jokainen numero ja kirjain niin selvästi,

Lisätiedot

YLERMI Yksilöllisten opintopolkujen kehittäminen

YLERMI Yksilöllisten opintopolkujen kehittäminen 1 YLERMI Yksilöllisten opintopolkujen kehittäminen YAMK opinnoista AOKK opintoihin AOKK opinnoista YAMK opintoihin Mahdollisuus suorittaa joustavasti ja samanaikaisesti sekä pedagoginen pätevyys tai erityisopettajan

Lisätiedot

Opiskeluvaihtoehtoja Pohjois-Karjalassa

Opiskeluvaihtoehtoja Pohjois-Karjalassa Opiskeluvaihtoehtoja Pohjois-Karjalassa Pohjois-Karjalan aikuisopisto, Karelia-amk ja Itä-Suomen yliopisto/avoin yliopisto Aducate www.aikuiskoulutuksenvoima.fi www.facebook.com/aikuiskoulutuksenvoima

Lisätiedot

Elinikäinen oppiminen AIKAISEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNUSTAMINEN

Elinikäinen oppiminen AIKAISEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNUSTAMINEN Elinikäinen oppiminen AIKAISEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNUSTAMINEN Mitä? Osaamisen tunnistamisella on tarkoitus tehdä opiskelusta mielekkäämpää. Niitä asioita, joita opiskelija jo osaa, ei tarvitse enää

Lisätiedot

YRKK18A Agrologi (ylempi AMK), Ruokaketjun kehittäminen, Ylempi AMK-tutkinto

YRKK18A Agrologi (ylempi AMK), Ruokaketjun kehittäminen, Ylempi AMK-tutkinto Seinäjoen Ammattikorkeakoulu Oy YRKK18A Agrologi (ylempi AMK), Ruokaketjun kehittäminen, Ylempi AMK-tutkinto Ruokaketjun kehittämisen koulutuksen opinnot on tarkoitettu asiantuntijoille, jotka tarvitsevat

Lisätiedot

Jatko-opiskelu. Kolme pääasiallista jatko-opiskelusuuntaa lukion jälkeen ovat. yliopisto ammattikorkeakoulu ammatillinen koulutus

Jatko-opiskelu. Kolme pääasiallista jatko-opiskelusuuntaa lukion jälkeen ovat. yliopisto ammattikorkeakoulu ammatillinen koulutus Jatko-opiskelu Jatko-opiskelu Kolme pääasiallista jatko-opiskelusuuntaa lukion jälkeen ovat yliopisto ammattikorkeakoulu ammatillinen koulutus 18.4.2017 Rauman Lyseon lukio 2 Yliopistot suoritetaan ensin

Lisätiedot

OPINTO-OPAS (YLEINEN OSA) 2011 2013

OPINTO-OPAS (YLEINEN OSA) 2011 2013 OPINTO-OPAS (YLEINEN OSA) 2011 2013 Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma (90 op) Tradenomi (ylempi AMK) 2.3.2011 Liiketalous Kuopio 2 Koulutuksen lähtökohdat Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen

Lisätiedot

Centria-ammattikorkeakoulu

Centria-ammattikorkeakoulu Yhteishaku 2017 Opiskelukaupungit Kokkola, Pietarsaari ja Ylivieska 16 koulutusta päivätoteutuksena 10 koulutusta monimuotototeutuksena Ammattikorkeakoulussa opiskelet teoriaa ja käytäntöä sopivassa suhteessa.

Lisätiedot

JOUSTAVUUS JA OPINTOPOLUT

JOUSTAVUUS JA OPINTOPOLUT JOUSTAVUUS JA OPINTOPOLUT Tekstiili- ja vaatetusalan koulutuksen kehittämispäivä 16.2.2011 Erja Parviainen 10/2/11 Helsinki Metropolia University of Applied Sciences 1 Esityksen sisältö: Metropolia Ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Valintaperusteet: Liiketalouden koulutusohjelma 210 op, Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto, Tradenomi

Valintaperusteet: Liiketalouden koulutusohjelma 210 op, Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto, Tradenomi Valintaperusteet: Liiketalouden koulutusohjelma 210 op, Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto, Tradenomi Valintakokeisiin kutsutaan kaikki hakukelpoiset hakijat. Lopulliseen opiskelijavalintaan vaikuttavat

Lisätiedot

Avoin a mmattikorkeakoulu ammattikorkeakoulu

Avoin a mmattikorkeakoulu ammattikorkeakoulu 3.9.2010 / sh Avoin ammattikorkeakoulu Lähellä Sinua Avoin ammattikorkeakoulu k k Sinulle, joka suunnittelet hakeutuvasi ammattikorkeakouluopintoihin haluat jouduttaa opintojasi ja suorittaa opintoja etukäteen

Lisätiedot

HOTELLI- JA RAVINTOLA-ALAN koulutusohjelma MATKAILUN koulutusohjelma

HOTELLI- JA RAVINTOLA-ALAN koulutusohjelma MATKAILUN koulutusohjelma AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO PÄIVÄOPISKELU HOTELLI- JA RAVINTOLA-ALAN MATKAILUN 210 op / Restonomi (AMK) / Bachelor of Hospitality Management / 2012 2015 HOTELLI- JA RAVINTOLA-ALAN MATKAILUN 210 op / Restonomi

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMAN TAUSTAA JA TUTKINTORAKENNE AMK- TUTKINTOON JOHTAVASSA KOULUTUKSESSA

OPETUSSUUNNITELMAN TAUSTAA JA TUTKINTORAKENNE AMK- TUTKINTOON JOHTAVASSA KOULUTUKSESSA OPETUSSUUNNITELMAN TAUSTAA JA TUTKINTORAKENNE AMK- TUTKINTOON JOHTAVASSA KOULUTUKSESSA LAUREAN TOIMINTA-AJATUS 21.8.2019 Laurea on opiskelijakeskeinen, kansainvälinen ja uutta kehittävä ammattikorkeakoulu.

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSALAN YLEMPI AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO. Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutusohjelma.

SOSIAALI- JA TERVEYSALAN YLEMPI AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO. Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutusohjelma. SOSIAALI- JA TERVEYSALAN YLEMPI AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutusohjelma 90 op Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutusohjelma

Lisätiedot

Hakuopas: Kulttuurialan ylempi AMK-tutkinto KULTTUURITUOTTAMINEN JA LUOVA TALOUS 60 op, aloitus 2018

Hakuopas: Kulttuurialan ylempi AMK-tutkinto KULTTUURITUOTTAMINEN JA LUOVA TALOUS 60 op, aloitus 2018 Hakuopas: Kulttuurialan ylempi AMK-tutkinto KULTTUURITUOTTAMINEN JA LUOVA TALOUS 60 op, aloitus 2018 1 Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. HAKUOHJEET... 3 2. YLEISTÄ HAKUKOHTEESTA... 4 3. HAKUKELPOISUUS...

Lisätiedot

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2013-2016 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2013-2016 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO Opetussuunnitelma 1 (6) YLEISTIEDOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2013-2016 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO Palveluliiketoiminnan koulutusohjelma Opintojen laajuus on 90 opintopistettä, ja ohjeaika

Lisätiedot

YRITTÄJYYDEN JA LIIKETOIMINTAOSAAMISEN KOULUTUS

YRITTÄJYYDEN JA LIIKETOIMINTAOSAAMISEN KOULUTUS Master s Degree Programme in Entrepreneurial and Business Competence YRITTÄJYYDEN JA LIIKETOIMINTAOSAAMISEN KOULUTUS 90 op OPS 2014 2016 Tradenomi (ylempi amk) Koulutuksesta valmistuu tradenomi (ylempi

Lisätiedot

1 Hyväksytty kauppatieteen akateemisen komitean kokouksessa 31.5.2013

1 Hyväksytty kauppatieteen akateemisen komitean kokouksessa 31.5.2013 1 SIIRTYMÄSÄÄNNÖT AALTO-YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULUN KTK- JA KTM-TUTKINTOJA SUORITTAVILLE Nämä siirtymäsäännöt sisältävät periaatteet, joita sovelletaan, kun ennen 1.8.2013 opintooikeuden saanut opiskelija

Lisätiedot

AIKUISTEN AMK-TUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSEN VALINNAN YLEISPERIAATTEET 2013

AIKUISTEN AMK-TUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSEN VALINNAN YLEISPERIAATTEET 2013 AIKUISTEN AMK-TUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSEN VALINNAN YLEISPERIAATTEET 2013 Ammattikorkeakoulujen aikuiskoulutuksena järjestettävään AMK-tutkintoon johtavaan koulutukseen haetaan valtakunnallisessa yhteishaussa.

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisen koulutusohjelma, 60 op

Maaseudun kehittämisen koulutusohjelma, 60 op YLEMPI AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO Maaseudun kehittämisen koulutusohjelma, 60 op TKUVA OPPIMINEN MUUTOKSEN JOHTAMINEN MAASEUTU YRITTÄMINEN KESTÄVÄ KEHITYS Tavoitteena henkilökohtainen kehittyminen Ylemmän

Lisätiedot

Diplomi-insinööriksi Porissa. Let science be your playground

Diplomi-insinööriksi Porissa. Let science be your playground Diplomi-insinööriksi Porissa Let science be your playground your Haaveissa urakehitys? Opiskele diplomi-insinööriksi Porissa! 2 Voit suorittaa johtamisen ja tietotekniikan diplomi-insinööritutkinnon työn

Lisätiedot

AMK-tutkinto. 210 opintopistettä

AMK-tutkinto. 210 opintopistettä Liiketalouden koulut tusohjelma, Porvoo, aikuiset Liiketalouden koulutusohjelma pähkinänkuoressa Liiketalouden koulutusohjelman profiili Koulutuksen tavoitteet Ammatillinenn kasvu Opetussuunnitelma Liiketalouden

Lisätiedot

Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus

Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus Turun Ammattikorkeakoulu Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus Ajankohta 05.09.2019-25.09.2020 Päivämäärät ovat alustavia Missä Joukahaisenkatu 3, Turku. Hinta 1500 (alv 0%),

Lisätiedot

LIIKETALOUDEN OPINTOJAKSOT, yht. 5 op

LIIKETALOUDEN OPINTOJAKSOT, yht. 5 op 1/ 5 LIIKETALOUDEN OPINTOJAKSOT, yht. 5 op Ideasta yrittäjyyteen 2,5 op Liiketoimintaprosessit 2,5 op Liiketalouden opintojaksot toteuttaa Lapin AMK ( Rovaniemi) 2/ 5 Opintojakson nimi ja laajuus Opetuskieli

Lisätiedot

Insinööri (AMK) / Rakennusmestari (AMK), älykäs rakentaminen -muuntokoulutus

Insinööri (AMK) / Rakennusmestari (AMK), älykäs rakentaminen -muuntokoulutus Turun Ammattikorkeakoulu Insinööri (AMK) / Rakennusmestari (AMK), älykäs rakentaminen -muuntokoulutus Koulutusohjelma Älykkään rakentamisen muuntokoulutus Koulutustyyppi Päivätoteutus Hakijat/aloituspaikat

Lisätiedot

Löydämme tiet huomiseen

Löydämme tiet huomiseen Löydämme tiet huomiseen Opiskelua, tutkimusta ja työtä loistoporukassa Lappeenrannassa ja Imatralla 3100 opiskelijaa ja 300 asiantuntijaa muodostavat innovatiivisen ja avoimen korkeakouluyhteisön laadukas

Lisätiedot

Koulutustarjonta ja hakeminen KEVÄÄN 2020 YHTEISHAKU

Koulutustarjonta ja hakeminen KEVÄÄN 2020 YHTEISHAKU Koulutustarjonta ja hakeminen KEVÄÄN 2020 YHTEISHAKU Oulun ammattikorkeakoulu (Oamk) 9 000 opiskelijaa 600 päätoimista työntekijää 25 amk-tutkintoon johtavaa tutkinto-ohjelmaa 17 yamk-tutkintoon johtavaa

Lisätiedot

31.10.2011. KAMK:n osaamisalueet

31.10.2011. KAMK:n osaamisalueet KAMK:n osaamisalueet Tietojärjestelmät Aktiviteettimatkailu = matkailu & liikunta Liiketoiminta ja innovaatiot Kone- ja kaivostekniikka Sairaan- ja terveydenhoito M i k k o K e r ä n e n 1 AKTIVITEETTIMATKAILU

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus Maanpuolustuskorkeakoulusta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2008 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty puolustusministeriön esittelystä, säädetään Maanpuolustuskorkeakoulusta

Lisätiedot

Kansallisen tutkintojen viitekehyksen osaamiskuvaukset korkeakouluille. Kansallinen Bologna-seurantaseminaari 25.05.2009 Timo Luopajärvi

Kansallisen tutkintojen viitekehyksen osaamiskuvaukset korkeakouluille. Kansallinen Bologna-seurantaseminaari 25.05.2009 Timo Luopajärvi Kansallisen tutkintojen viitekehyksen osaamiskuvaukset korkeakouluille Kansallinen Bologna-seurantaseminaari 25.05.2009 Timo Luopajärvi Korkeakoulututkintojen sijoittaminen kansalliseen viitekehykseen

Lisätiedot

Turun ammattikorkeakoulu

Turun ammattikorkeakoulu Turun ammattikorkeakoulu Turun AMK on monialainen 9500 opiskelijaa, joista 3100 liiketalouden ja hallinnon alalla 3000 sosiaali- ja terveysalalla 2700 tekniikan ja liikenteen alalla 700 kulttuurialalla

Lisätiedot

Insinööri (AMK) / Rakennusmestari (AMK), älykäs rakentaminen -muuntokoulutus

Insinööri (AMK) / Rakennusmestari (AMK), älykäs rakentaminen -muuntokoulutus Turun Ammattikorkeakoulu Insinööri (AMK) / Rakennusmestari (AMK), älykäs rakentaminen -muuntokoulutus Koulutusohjelma Älykkään rakentamisen muuntokoulutus Koulutustyyppi Päivätoteutus Hakijat/aloituspaikat

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMA

OPETUSSUUNNITELMA Yhteisöpedagogi ylempi koulutus OPETUSSUUNNITELMA 2018 2024 HUMANISTINEN AMMATTIKORKEAKOULU Yhteisöpedagogi ylempi (AMK) 90 opintopistettä / 2 vuotta 2 Sisällys 1. KOULUTUSLUPAUS... 3 2. TUTKINNON OSAAMISTAVOITTEET...

Lisätiedot

AMKOTA tiedonkeruu ja siirtotiedostojen lataussovellus KOTA-AMKOTA seminaari Helsinki 6. 7.11.2007

AMKOTA tiedonkeruu ja siirtotiedostojen lataussovellus KOTA-AMKOTA seminaari Helsinki 6. 7.11.2007 AMKOTA tiedonkeruu ja siirtotiedostojen lataussovellus KOTA-AMKOTA seminaari Helsinki 6. 7.11.2007 Kari Korhonen Opetusministeriö OPETUSMINISTERIÖ/Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto/ammattikorkeakouluyksikkö/tarmo

Lisätiedot

OSALLISUUDEN EDISTÄMINEN JA SOSIAALINEN KUNTOUTUS

OSALLISUUDEN EDISTÄMINEN JA SOSIAALINEN KUNTOUTUS 1 YLEMPI AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO OSALLISUUDEN EDISTÄMINEN JA SOSIAALINEN KUNTOUTUS SOSIAALIALAN KOULUTUSOHJELMA 90 OP (SOSIAALIALA) SOSIONOMI (Ylempi AMK), SAIRAANHOITAJA (Ylempi AMK), TERVEYDENHOITAJA

Lisätiedot

AIKUISTEN AMK-TUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSET VALINNAN YLEISPERIAATTEET

AIKUISTEN AMK-TUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSET VALINNAN YLEISPERIAATTEET AIKUISTEN AMK-TUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSET VALINNAN YLEISPERIAATTEET Ammattikorkeakoulujen aikuiskoulutuksena järjestettävään AMK-tutkintoon johtavaan koulutukseen haetaan valtakunnallisessa yhteishaussa.

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 4 päivänä huhtikuuta 2014. 282/2014 Valtioneuvoston asetus. Poliisiammattikorkeakoulusta

Julkaistu Helsingissä 4 päivänä huhtikuuta 2014. 282/2014 Valtioneuvoston asetus. Poliisiammattikorkeakoulusta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 4 päivänä huhtikuuta 2014 282/2014 Valtioneuvoston asetus Poliisiammattikorkeakoulusta Annettu Helsingissä 3 päivänä huhtikuuta 2014 Valtioneuvoston päätöksen

Lisätiedot

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Aalto-yliopiston akateemisten asiain komitea 30.8.2011 Alkaneen lukuvuoden aikana suunnitellaan yliopiston perustutkintojen opetussuunnitelmat ja tutkintovaatimukset

Lisätiedot

12 LIIKETALOUDEN AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO

12 LIIKETALOUDEN AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO 12 LIIKETALOUDEN AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO Liiketalouden ammattikorkeakoulututkintoon liittyvään koulutusvastuuseen kuuluvat seuraavat kuusi koulutusalaa, joita tämä suositus koskee: 1. Liiketalous 2.

Lisätiedot

nuoret Tradenomi Tutkintonimike: Tutkintotaso: 3,5 vuottaa Opiskelumuoto: Arviointi: profiili oppimiseen.

nuoret Tradenomi Tutkintonimike: Tutkintotaso: 3,5 vuottaa Opiskelumuoto: Arviointi: profiili oppimiseen. Liiketalouden koulut tusohjelma, Porvoo, nuoret Liiketalouden koulutusohjelma pähkinänkuoressa Liiketalouden koulutusohjelman profiili Koulutuksen tavoitteet Ammatillinen kasvu Opetussuunnitelma Liiketalouden

Lisätiedot

AHOT-käytännöt. Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa

AHOT-käytännöt. Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa AHOT-käytännöt Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa 2 Sisältö Reunaehtoja Aiempien tutkintojen hyväksilukeminen Aiempien / muualla suoritettujen opintojen hyväksilukeminen Muun osaamisen tunnustaminen

Lisätiedot

YHTEISKUNTATIETEIDEN, LIIKETALOUDEN JA HALLINNON ALAN VALINTAPERUSTEET KEVÄT 2014

YHTEISKUNTATIETEIDEN, LIIKETALOUDEN JA HALLINNON ALAN VALINTAPERUSTEET KEVÄT 2014 YHTEISKUNTATIETEIDEN, LIIKETALOUDEN JA HALLINNON ALAN VALINTAPERUSTEET KEVÄT 2014 Liiketalouden alaan kuuluvat seuraavat koulutuksen osa-alueet.: 1. Liiketalous 2. Johdon assistenttityö ja kielet 3. Tietojenkäsittely

Lisätiedot

AMK-TUTKINTOON JOHTAVAN AIKUISKOULUTUKSEN JA YLEMPÄÄN AMK-TUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSEN VALINTAPERUSTEET KEVÄÄLLÄ 2014

AMK-TUTKINTOON JOHTAVAN AIKUISKOULUTUKSEN JA YLEMPÄÄN AMK-TUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSEN VALINTAPERUSTEET KEVÄÄLLÄ 2014 AMK-TUTKINTOON JOHTAVAN AIKUISKOULUTUKSEN JA YLEMPÄÄN AMK-TUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSEN VALINTAPERUSTEET KEVÄÄLLÄ 2014 1. Valinnan yleisperiaatteet Ammattikorkeakoulujen aikuiskoulutuksena järjestettävään

Lisätiedot

Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma 90 op. Hakijan opas. Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto

Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma 90 op. Hakijan opas. Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma 90 op Hakijan opas Tradenomi (ylempi AMK) Master of Business Administration Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen

Lisätiedot

Suoritettava tutkinto

Suoritettava tutkinto OPETUSSUUNNITELMA Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, ikäosaaminen Suoritettava tutkinto Suomalaisen väestön ikääntyminen näkyy sekä eliniän pidentymisenä että ikääntyneiden väestöosuuden kasvuna. Ikääntyvä

Lisätiedot

Suoritettava tutkinto. Valmistuvan työtehtäviä. Opintojen toteutus OPETUSSUUNNITELMA

Suoritettava tutkinto. Valmistuvan työtehtäviä. Opintojen toteutus OPETUSSUUNNITELMA OPETUSSUUNNITELMA SOSIAALI- JA TERVEYSALAN KEHITTÄMISEN JA JOHTAMISEN KOULUTUS Sosiaali- ja terveysalan keskus Suoritettava tutkinto Tutkintonimike Fysioterapeutti (ylempi AMK) Sairaanhoitaja (ylempi AMK)

Lisätiedot

OPINTO-OPAS 2009 2010. Lahden ammattikorkeakoulu Liiketalous. Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma 90 op

OPINTO-OPAS 2009 2010. Lahden ammattikorkeakoulu Liiketalous. Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma 90 op OPINTO-OPAS 2009 2010 Lahden ammattikorkeakoulu Liiketalous Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma 90 op 2 (8) Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma 90 op Tutkinto Koulutusohjelma

Lisätiedot

AIKUISTEN AMK-TUTKINTOON JOHTAVA JA YLEMPÄÄN AMK- TUTKINTOON JOHTAVA KOULUTUS VUONNA 2010

AIKUISTEN AMK-TUTKINTOON JOHTAVA JA YLEMPÄÄN AMK- TUTKINTOON JOHTAVA KOULUTUS VUONNA 2010 28.9.2009 AIKUISTEN AMK-TUTKINTOON JOHTAVA JA YLEMPÄÄN AMK- TUTKINTOON JOHTAVA KOULUTUS VUONNA 2010 1. Valinnan yleisperiaatteet Ammattikorkeakoulujen aikuiskoulutuksena järjestettävään AMK-tutkintoon

Lisätiedot

POLIISI (AMK) -MUUNTOKOULUTUS (45 op) OPETUSSUUNNITELMA. Lukuvuosi

POLIISI (AMK) -MUUNTOKOULUTUS (45 op) OPETUSSUUNNITELMA. Lukuvuosi 1 POLIISI (AMK) -MUUNTOKOULUTUS (45 op) OPETUSSUUNNITELMA Lukuvuosi 2015 2016 Opetussuunnitelma on käsitelty koulutustoiminnan ohjausryhmässä 5.5.2015. Poliisiammattikorkeakoulun hallitus on hyväksynyt

Lisätiedot

HAKU AVOIMEN YLIOPISTON DI-VÄYLÄOPINTOIHIN 2016. Hakuohjeet Avoimen yliopiston DI-väylälle. Haku tutkinto-opiskelijaksi DI-väylältä

HAKU AVOIMEN YLIOPISTON DI-VÄYLÄOPINTOIHIN 2016. Hakuohjeet Avoimen yliopiston DI-väylälle. Haku tutkinto-opiskelijaksi DI-väylältä HAKU AVOIMEN YLIOPISTON DI-VÄYLÄOPINTOIHIN 2016 Opiskelu avoimen yliopiston väylällä Opiskelu avoimen yliopiston väylällä on pääosin päiväsaikaan tapahtuvaa opiskelua, joitain opintojaksoja saattaa olla

Lisätiedot

Hämeen. ammattikorkeakoulu HAMK

Hämeen. ammattikorkeakoulu HAMK Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK 8.2.2019 HAMK lukuina 7 Kampusta 7363 Opiskelijaa 20 AMK-koulutusta 7 Englanninkielistä koulutusta 9 Ylempää AMKkoulutusta 158 Vaihtokorkeakoulua 12 276 Hakijaa 5651 Ensisijaista

Lisätiedot

Laurea-ammattikorkeakoulu vuonna 2020

Laurea-ammattikorkeakoulu vuonna 2020 LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULU V I S I O 2 0 2 0 Metropolialueen hyvinvoinnin ja kilpailukyvyn kansainvälinen kehittäjä 30.1.2014 Jouni Koski www.laurea.fi Laurea-ammattikorkeakoulu vuonna 2020 Metropolialueen

Lisätiedot

YHTEISKUNTATIETEIDEN, LIIKETALOUDEN JA HALLINNON ALA

YHTEISKUNTATIETEIDEN, LIIKETALOUDEN JA HALLINNON ALA YHTEISKUNTATIETEIDEN, LIIKETALOUDEN JA HALLINNON ALA YHTEISKUNTATIETEIDEN, LIIKETALOUDEN JA HALLINNON ALAN YLEISET VALINTAPERUSTEET KEVÄÄLLÄ 2014 OPISKELIJAVALINTA Opiskelijavalintaan vaikuttavat koulumenestys,

Lisätiedot

Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus

Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus Turun Ammattikorkeakoulu Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus Ajankohta 16.01.2018-09.01.2019 Päivämäärät ovat alustavia Missä Ruiskatu 8, Turku. Hinta 1000 (alv 0%), Opetus-

Lisätiedot

Graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa (TaM) vaadittavat opinnot / Tutkintovaatimukset 2013-2014

Graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa (TaM) vaadittavat opinnot / Tutkintovaatimukset 2013-2014 1 (5) Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Median laitos Graafisen suunnittelun koulutusohjelma (TaM) Henkilökohtainen opintosuunnitelma (HOPS) Graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa

Lisätiedot

Koulutusohjelman rakenne, sisältö ja laajuus

Koulutusohjelman rakenne, sisältö ja laajuus Page 1 of 5 Matkailun liikkeenjohdon koulutusohjelma Matkailun liikkeenjohdon koulutusohjelman laajuus on 210 opintopistettä ja sen tavoitteellinen suoritusaika on 3,5 vuotta. Aikuiskoulutuksena suoritettava

Lisätiedot

Mikkelin ammattikorkeakoululla on toimipisteet Mikkelissä, Savonlinnassa ja Pieksämäellä.

Mikkelin ammattikorkeakoululla on toimipisteet Mikkelissä, Savonlinnassa ja Pieksämäellä. Ohjeen nimi MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUN TUTKINTOSÄÄNTÖ Vastuuhenkilö Opetusjohtaja Tuija Vänttinen Voimaantulo 1.8.2011 Päätös Koulutustiimi 17.5.2011 76 Johtoryhmä 24.5.2011 74 AMK-hallitus 14.6.2011

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun

Lisätiedot

Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto KEVÄT 2019

Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto KEVÄT 2019 Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto KEVÄT 2019 AMK-tutkintoon johtava koulutus Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto medianomi (AMK) musiikkipedagogi (AMK) tanssinopettaja (AMK) Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto

Lisätiedot

Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kulttuuriala hakukohteena

Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kulttuuriala hakukohteena Metropolia Ammattikorkeakoulu Kulttuuriala hakukohteena Kulttuuriala Tutkinto-ohjelma AMK-tutkinnot Elokuva ja televisio Medianomi (AMK) Esitys- ja teatteritekniikka Medianomi (AMK) Esittävä taide* Teatteri-ilmaisun

Lisätiedot

Jorma Niemitalo yliopettaja Kirjasto- ja tietopalvelun koulutusohjelmavastaava Oulun seudun ammattikorkeakoulu

Jorma Niemitalo yliopettaja Kirjasto- ja tietopalvelun koulutusohjelmavastaava Oulun seudun ammattikorkeakoulu Olli Oamkilainen 1 Jorma Niemitalo yliopettaja Kirjasto- ja tietopalvelun koulutusohjelmavastaava Oulun seudun ammattikorkeakoulu Hyvä kirjasto elävä alue, seminaari pienten kuntien kirjastoille Mikkeli

Lisätiedot

Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Jyväskylän ammattikorkeakoulu Jyväskylän ammattikorkeakoulu Miten tutkinto-opiskelijaksi Yhteishaku syksyllä ja keväällä www.opintopolku.fi JAMKin avoimen AMKin väylä avoimessa AMKissa opiskelleille https://www.jamk.fi/fi/koulutus/hakeminen-jamkiin/avoimenammattikorkeakoulun-vayla/

Lisätiedot

Metropolia Ammattikorkeakoulun lausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle hallituksen varhaiskasvatuslakiesityksestä (HE 40/2018)

Metropolia Ammattikorkeakoulun lausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle hallituksen varhaiskasvatuslakiesityksestä (HE 40/2018) LAUSUNTO Eduskunta Sivistysvaliokunta Päiväys Asia Metropolia Ammattikorkeakoulun lausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle hallituksen varhaiskasvatuslakiesityksestä (HE 40/2018) Metropolia Ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

JATKO-OPINTOJA MATEMATIIKASTA KIINNOSTUNEILLE

JATKO-OPINTOJA MATEMATIIKASTA KIINNOSTUNEILLE JATKO-OPINTOJA MATEMATIIKASTA KIINNOSTUNEILLE Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v. opinnot) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5v. opinnot) Yliopistossa keskitytään enemmän teoriaan, amk:ssa käytäntöön

Lisätiedot

10/10/2016. Monta tapaa parantaa maailmaa

10/10/2016. Monta tapaa parantaa maailmaa 10/10/2016 Monta tapaa parantaa maailmaa Diak on valtakunnallinen ammattikorkeakoulu Diakin toimipisteet ja opiskelijamäärät: Helsinki (1570) Oulu (315) Pieksämäki (402) Oulu Pori (307) Turku (170) Pieksämäki

Lisätiedot

Terveydenhoitaja (AMK), pohjakoulutusvaatimuksena: ensihoitaja (AMK), kätilö (AMK) tai sairaanhoitaja (AMK)

Terveydenhoitaja (AMK), pohjakoulutusvaatimuksena: ensihoitaja (AMK), kätilö (AMK) tai sairaanhoitaja (AMK) Turun Ammattikorkeakoulu Terveydenhoitaja (AMK), pohjakoulutusvaatimuksena: ensihoitaja (AMK), kätilö (AMK) tai sairaanhoitaja (AMK) Koulutusohjelma Terveydenhoitajakoulutus Koulutustyyppi Monimuotototeutus

Lisätiedot

Uuden varhaiskasvatuslain vaikutukset ja lastenhoitajien opintopolut

Uuden varhaiskasvatuslain vaikutukset ja lastenhoitajien opintopolut Uuden varhaiskasvatuslain vaikutukset ja lastenhoitajien opintopolut Varhaiskasvatuksen ilta: JHL, Super, TEHY, JYTY Tampere, 24.10.2018 janne.hernesniemi@jhl.fi Koulutuspoliittinen asiantuntija ry Uuden

Lisätiedot

Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK. Pääväri - sininen. HAMK pähkinänkuoressa

Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK. Pääväri - sininen. HAMK pähkinänkuoressa Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK Pääväri - sininen HAMK pähkinänkuoressa 8.8.2016 Organisaatio Korkeakoulujohtaminen Yhtiökokous Hallitus Rehtori, Toimitusjohtaja Omistajat Hallinto Vararehtori Toimitusjohtajan

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULU, MAISTERITASON ERILLISVALINTA

OULUN YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULU, MAISTERITASON ERILLISVALINTA OULUN YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULU, MAISTERITASON ERILLISVALINTA VALINTAPERUSTEET 2017 KOULUTUKSEN KUVAUS Tutkinto: Kauppatieteiden maisteri (KTM), pääaine laskentatoimi Opintojen laajuus: 120 opintopistettä

Lisätiedot

HAAGA-HELIA:. Yrittäjyydestä Yrittäjyydellä Yrittäjille. Tarja Römer-Paakkanen, MMT dos. Yrittäjyyden yliopettaja

HAAGA-HELIA:. Yrittäjyydestä Yrittäjyydellä Yrittäjille. Tarja Römer-Paakkanen, MMT dos. Yrittäjyyden yliopettaja HAAGA-HELIA:. Yrittäjyydestä Yrittäjyydellä Yrittäjille Tarja Römer-Paakkanen, MMT dos. Yrittäjyyden yliopettaja Oma yritys Wanha Satama 19.-20.3.2013 HAAGA-HELIA kouluttaa liike-elämän ja palveluelinkeinojen

Lisätiedot

Rakennus- ja kiinteistöala

Rakennus- ja kiinteistöala Rakennus- ja kiinteistöala Olli Jalonen 1 Rakennus- ja kiinteistöala osana Mertopoliaa KULTTUURI JA LUOVA ALA 14 % LIIKETOIMINTA OSAAMINEN 9 % TIETO- JA VIESTINTÄTEKNOLOGI A 19 % TERVEYS- JA HOITOALA 16

Lisätiedot

HOPS ja opintojen suunnittelu

HOPS ja opintojen suunnittelu HOPS ja opintojen suunnittelu Hanna-Mari Kivinen, 8.12.2010 Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta, Fysiikan laitos Mikä ihmeen HOPS? HOPS eli Henkilökohtainen OPintoSuunnitelma HOPS kuuluu 1.8.2005

Lisätiedot

Koulutusohjelma teollisille pk-yrityksille Kohti digitaalista palveluliiketoimintaa

Koulutusohjelma teollisille pk-yrityksille Kohti digitaalista palveluliiketoimintaa Koulutusohjelma teollisille pk-yrityksille Kohti digitaalista palveluliiketoimintaa Tietoa ja työkaluja digitaalisen palveluliiketoiminnan kasvattamiseen Digitaalisuus ja palveluliiketoiminnan kasvu ovat

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus Hämeen Ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus code name 1 2 3 sum YAKJA16XPROFILOIVA-1000 PROFILOIVA 45 YAKJA16XYKJ05-1000 Toimintaympäristön muutoksiin varautuminen

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulun toimiala määrätään ammattikorkeakoulun koulutustehtävässä käyttämällä seuraavia koulutusaloja:

Ammattikorkeakoulun toimiala määrätään ammattikorkeakoulun koulutustehtävässä käyttämällä seuraavia koulutusaloja: 1 of 11 2011-04-27 10:37 Finlex» Lainsäädäntö» Ajantasainen lainsäädäntö» 2003» 15.5.2003/352 15.5.2003/352 Seurattu SDK 323/2011 saakka. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Valtioneuvoston

Lisätiedot

Liiketalouden koulutusohjelma, Porvoo, aikuiset

Liiketalouden koulutusohjelma, Porvoo, aikuiset Liiketalouden koulutusohjelma, Porvoo, aikuiset Koulutusohjelma pähkinänkuoressa Koulutusohjelman profiili Koulutuksen tavoitteet Ammatillinen kasvu Lukukausiteemat Opetussuunnitelma Liiketalouden koulutusohjelma

Lisätiedot