Järvenpää Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (6) Varhaiskasvatusjohtaja Yleinen päätös

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Järvenpää Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (6) Varhaiskasvatusjohtaja Yleinen päätös"

Transkriptio

1 Järvenpää Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (6) JARDno Järvenpään kaupungin esiopetuksen toimintakertomukset lukuvuonna Esiopetus on maksutonta, perusopetuslain mukaista opetusta. Perusopetusasetuksen 9 :n mukaan esiopetuksen järjestäjän tulee laatia toimintavuosittain opetussuunnitelmaan perustuva toimintasuunnitelma ja - kertomus. Toimivallan siirtäminen Lasten ja nuorten palvelualueella alkaen liitteen mukaisesti varhaiskasvatusjohtaja hyväksyy esiopetuksen toimintasuunnitelmat ja -kertomukset. Varhaiskasvatusjohtaja hyväksyi esiopetuksen toimintasuunnitelmat toimintakaudelle Esiopetuksen toimintakertomus sisältää päiväkotien toimintakauden päättyessä laatimien toimintakertomusten tilasto-osat sekä arvioinnit toimintakauden kehittämiskohteiden tavoitteiden toteutumisesta. Toimintasuunnitelmien toteutuminen Esiopetusta antaneet päiväkodit Toimintakaudella esiopetusta annettiin kaupungin yhteisen esiopetuksen opetussuunnitelman ja päiväkotien toimintasuunnitelmien mukaisesti 18 kunnallisessa ja kuudessa (6) yksityisessä päiväkodissa. Esiopetusryhmiä oli toimintakauden alkaessa yhteensä 42 ja keväällä ryhmien yhdistämisestä johtuen 39. Pk Kulman esiopetus siirtyi Pk Keinuun, Yhteiskoulun esiopetusryhmä siirtyi Päiväkoti Polleen ja Kaarnapolun päiväkodin ryhmä siirtyi Anttilan koulun esiopetusryhmään. Kunnallisten päiväkotien esiopetusryhmistä kymmenen (10) sijoittui Anttilan, Haarajoen, Harjulan, Kartanon, Kinnarin, Kyrölän, Oinaskadun, Saunakallion, Vihtakadun koulujen yhteyteen. Esiopetusikäisten lasten määrät Toimintasuunnitelmissa esiopetuksessa olevien lasten määrä ilmoitettiin valtakunnallisen tilastointipäivän, syyskuun 20. päivän, tilanteen mukaisesti. Lapsia oli silloin 478. Toimintakauden päättyessä lasten määrä oli 489, 11 lasta enemmän. Lasten kokonaismäärä edellisenä keväänä oli 519 lasta, 30 lasta enemmän. Kolmiportainen tuki esiopetuksessa Kasvun ja oppimisen tuki toteutettiin opetussuunnitelman kolmiportaisen mallin mukaisesti. Toimintakaudella tehostetun tuen piirissä oli 55 lasta ja erityistä tukea sai 25 lasta. Erityisen tuen päätöksellä esiopetuksen erityisopetukseen otettiin: 1. pidennetyn oppivelvollisuuden piiriin kuuluvat (2010 syntyneet) 19 lasta

2 Järvenpää Ote viranhaltijapäätöksestä 2 (6) 2. pidennettyä oppivelvollisuutta edeltävään esiopetukseen oikeutetut (2011 syntyneet kuusi (6) lasta. 3. koululykkäyksen saaneita (2009 syntyneet) kaksi (2) lasta. Esiopetuksen työ- ja lomat ajat sekä tuntimäärät syyskausi 2016: syysloma on (viikko 42) joululoma on kevätkausi 2017: talviloma on (viikko 8) esiopetuksen vapaapäivä on Perusopetuslain mukaan maksutonta esiopetusta tulee antaa vähintään 700 tuntia vuodessa. Esiopetusta annettiin 184 työpäivänä pääsääntöisesti aamupäivisin neljä (4) tuntia päivässä. Toimintavuoden aikana toteutui 736 tuntia. Esiopetuksen kehittämiskohteet ja yhteiset painopisteet Esiopetuksen yhteiset kehittämiskohteet ja painopisteet nostettiin Järvenpään kaupungin esiopetuksen opetussuunnitelmasta 2016, joilla ohjattiin esiopetuksen toteuttamista uuden opetussuunnitelman mukaisesti. Tavoitteet ja toimenpiteet painopisteille tarkennettiin yksiköiden toimintasuunnitelmiin ja niitä arvioitiin toimintakertomuksissa. Toiminta yksiköissä toteutui pääsääntöisesti toimintasuunnitelmien mukaisesti. Kehittämisen painopisteet toimintakaudella olivat: 1. Monilukutaito Esiopetusryhmissä on otettu monipuolisesti käyttöön erilaisia välineitä ja menetelmiä, jotka tukevat lasten tulevaa monilukutaitoa. Esiopetusryhmät ovat saaneet koulutusta omilta digi-agenteilta, joiden kanssa on tehty erilaisia yhteisiä projekteja. Entiset hyvät käytännöt ovat säilyneet uusien digitaalisten välineiden ja käytäntöjen rinnalla. Edelleen on esimerkiksi vierailtu kirjastossa, luettu ja tehty omia sanomalehtiä ja tutkittu ympäristöä, piirretty ja tutkittu kuvia. TVT-laitteiden avulla on opittu dokumentoimaan toimintaa ja kuvattu elokuvia. Lapset ovat tuoneet kotoa omia kirjoja. Vanhempien kanssa on keskusteltu ruutu- ja peliajasta sekä elokuvien/pelien ikärajoista. Perheillat, vanhempainillat ja Leops -keskustelut ovat ohjanneet esiopetustoimintaa. Lasten osallisuus oman toiminnan suunnittelussa ja toteuttamisessa on koettu tärkeäksi. Tenavanetin kautta lasten toiminta on saatu myös koteihin näkyväksi. 2. Fyysisesti aktivoiva toimintaympäristö Lasten liikkuminen on lisääntynyt ja monipuolistunut kaikissa esiopetusryhmissä. Liikkuminen on opittu näkemään laajemmin muiden taitojen tukijana: Eheyttävää esiopetusta liikunnan keinoin ja lasten tarpeet huomioiden. Lasten omia kiinnostuksen kohteita on hyödynnetty ja lapset sekä vanhemmat on otettu mukaan liikunnan suunnitteluun ja toteutukseen.

3 Järvenpää Ote viranhaltijapäätöksestä 3 (6) Fyysisesti aktivoivaa oppimisympäristöä on rakennettu omiin esiopetusryhmiin ja monipuolisia toimintaympäristöjä on etsitty myös lähiympäristöstä, metsästä ja Järvenpään liikuntapalveluista. Liikkuva lapsuus Järvenpäässä -hanke on myös omalta osaltaan ollut vaikuttamassa esiopetusryhmien toimintakulttuurin muutokseen liikkuvampaan suuntaan. 3. Osallistuminen, vaikuttaminen / mielen hyvinvointi Kasvattajat ovat suunnitelleet toimintaa niin, että se on mahdollistanut lasten osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia. Lasten ryhmään kuuluminen ja ystävyyssuhteiden luominen on ollut tärkeänä painopisteenä. Lapsen mieli -taidekortteja on käytetty yhteisissä keskusteluissa. Myönteinen ilmapiiri ja tunteiden läpikäyminen turvallisessa ja hyväksyvässä ilmapiirissä on vaikuttanut lasten hyvinvoinnin lisääntymiseen. 4. Lapsen itsearviointi Lapset ovat osallistuneet oman esiopetussuunnitelmansa keskusteluun ja arvioineet oppimistaan eri tavoilla. Kasvattaja on ollut aktiivisena kuulijana ja ohjaajana. Lasten kanssa on keskusteltu ja harjoiteltu itsearviointia arjen eri tilanteissa ja lapsen kanssa on iloittu osaamisesta ja oppimisesta. Lapset ovat oppineet iloitsemaan myös toisten lasten oppimisesta. 5. Monikulttuurisuus Esiopetusryhmissä on käsitelty monikulttuurisuutta vaihtelevasti. Ryhmissä, joissa on useita lapsia eri kulttuureista, on keskusteltu paljon eri kulttuurien eroista ja käytännöistä. Lasten kieli- ja kulttuuritausta on huomioitu arjessa lasta tukien. Kuvat ovat olleet käytössä tukemassa toimintaa ja suomenkielen oppimista. Lapsia on rohkaistu olemaan ylpeitä omasta kulttuuritaustastaan. Järvenpääläinen kulttuuriympäristö, suomalaiset tavat ja perinteet sekä Suomi 100 -teema on myös huomioitu toiminnassa. Esiopetuksen tilasto-osa, Päiväkotikohtaiset toimintakertomukset sekä Järvenpään kaupungin esiopetuksen oppilashuollon suunnitelma ja - kertomus lukuvuodelta ovat liitteenä. Liitteet: 1 Tilasto-osa_Esiopetuksen Lasten määrät_ pdf 2 Järvenpään esiopetuksen OHR-arviointi pdf 3 Päiväkotikohtaiset toimintakertomukset pdf Päätöksen peruste Toimivallan siirtäminen Lanu Päätös Päätän hyväksyä lukuvuoden Järvenpään esiopetuksen toimintakertomukset liitteineen. Tiedoksi

4 Järvenpää Ote viranhaltijapäätöksestä 4 (6) Esiopetusyksiköt, varhaiskasvatuspalvelut, Lasten ja nuorten lautakunta, perusopetusjohtaja Allekirjoitus varhaiskasvatusjohtaja, Miia Kemppi Viranhaltijapäätöksen nähtävänäolo Päätös pidetään nähtävillä yleisessä tietoverkossa ( tai kaupungintalon kirjaamossa (Hallintokatu 2) alkaen Tiedoksianto asianosaiselle Lähetetty tiedoksi

5 Järvenpää Ote viranhaltijapäätöksestä 5 (6) Oikaisuvaatimus 1 Oikaisuvaatimusohje OIKAISUVAATIMUSOHJE Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Tiedoksisaanti Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa tai kaupungin kirjaamossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon, ei lueta määräaikaan. Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava - päätös, johon haetaan muutosta - miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi - perusteet, joilla muutosta vaaditaan - muutoksenhakijan nimi ja kotikunta - postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset muutoksenhakijalle voidaan toimittaa. Jos oikaisuvaatimuksen tekijän puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä, kirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Asiamiehen, ellei tämä ole asianajaja tai julkinen oikeusavustaja, on liitettävä oikaisuvaatimuskirjelmään valtakirja. Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset oikaisuvaatimuksen tekijälle voidaan toimittaa. Oikaisuvaatimuksen tekijän, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava oikaisuvaatimuskirjelmä. Sähköistä asiakirjaa ei tarvitse

6 Järvenpää Ote viranhaltijapäätöksestä 6 (6) täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä. Oikaisuvaatimuksen toimittaminen Oikaisuvaatimus on toimitettava Järvenpään kaupungille virka-aikana ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä henkilökohtaisesti tai asiamiehen välityksellä postitse, sähköpostilla tai telefaxilla, käyttäen alla olevia yhteystietoja: Järvenpään kaupunki / kirjaamo Osoite: Hallintokatu 2, PL 41, Järvenpää Kirjaamo on avoinna: ma-ke klo to klo pe klo Sähköposti: kirjaamo@jarvenpaa.fi Puh. vaihde (09) Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös kaupungin asiakaspalvelupisteeseen os. Seutulantie 12. Avoinna ma-ke 9-15, to 9-18 ja pe 8-13.

Järvenpää Pöytäkirja 1/ (7) Lasten ja nuorten lautakunta Yksilöasiainjaoston jäsenten valitseminen vuosiksi

Järvenpää Pöytäkirja 1/ (7) Lasten ja nuorten lautakunta Yksilöasiainjaoston jäsenten valitseminen vuosiksi Järvenpää Pöytäkirja 1/2017 1 (7) Aika 15.08.2017, klo 17:45-18:27 Paikka Primulan Herkkupajan kokoustila/yläkerta Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3

Lisätiedot

Järvenpää Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Varhaiskasvatusjohtaja Yleinen päätös

Järvenpää Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Varhaiskasvatusjohtaja Yleinen päätös Järvenpää Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) JARDno-2017-1585 Järvenpään kaupungin varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelmien hyväksyminen lukuvuosi 2017-2018 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ovat Opetushallituksen

Lisätiedot

Järvenpää Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Perusopetusjohtaja Yleinen päätös

Järvenpää Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Perusopetusjohtaja Yleinen päätös Järvenpää Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) JARDno-2017-1210 Peruskoulujen toimintakertomukset lukuvuodelta 2016-2017 Perusopetusjohtaja on 22.10 277 hyväksynyt toimintasäännön mukaisesti koulujen lukuvuoden

Lisätiedot

Järvenpää Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (7) Perusopetusjohtaja Yleinen päätös

Järvenpää Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (7) Perusopetusjohtaja Yleinen päätös Järvenpää Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (7) JARDno-2017-996 Järvenpään peruskoulujen lukuvuoden 2017-2018 vuosisuunnitelmien hyväksyminen Perusopetusasetuksen 9 :ssä säädetään: Opetuksen järjestäjän tulee

Lisätiedot

Tuusulan kunta Pöytäkirja 5/ ( 7) Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta

Tuusulan kunta Pöytäkirja 5/ ( 7) Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta Tuusulan kunta Pöytäkirja 5/2018 1 ( 7) Aika 18.10.2018, klo 17:00-18:38 Paikka Hvidovre kokoustila kunnantalo Käsitellyt asiat 27 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 28 Pöytäkirjan tarkastus 29 Palveluhinnaston

Lisätiedot

Järvenpää Pöytäkirja 2/ ( 8) Keskusvaalilautakunta Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen

Järvenpää Pöytäkirja 2/ ( 8) Keskusvaalilautakunta Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen Järvenpää Pöytäkirja 2/2019 1 ( 8) Aika 21.03.2019, klo 16:30-16:49 Paikka Järvenpää- talo, Aino- kabinetti Käsitellyt asiat 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen 16

Lisätiedot

Järvenpää Pöytäkirja 5/ (12) Sivistys- ja vapaaaikalautakunta Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastus

Järvenpää Pöytäkirja 5/ (12) Sivistys- ja vapaaaikalautakunta Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastus Järvenpää Pöytäkirja 5/2017 1 (12) Aika, klo 17:00-18:53 Paikka Kallio-Kuninkala Käsitellyt asiat 36 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastus 37 Iltakouluasiat 38 Sivistys- ja

Lisätiedot

Aika keskiviikkona klo Hansakallion koulu, opettajahuone

Aika keskiviikkona klo Hansakallion koulu, opettajahuone HANSAKALLION KOULU Johtokunnan kokous Aika keskiviikkona 01.10.2017 klo 18.00 Paikka Läsnä Hansakallion koulu, opettajahuone Esa Riikonen (pj) Heikki Ovaskainen, saapui klo 18.33 Inkeri Tiala Maija Arvonen,

Lisätiedot

Järvenpää Pöytäkirja 5/ (9) Sivistys- ja vapaaaikalautakunta

Järvenpää Pöytäkirja 5/ (9) Sivistys- ja vapaaaikalautakunta Järvenpää Pöytäkirja 5/2018 1 (9) Aika, klo 17:30-19:43 Paikka Järvenpää-talo, Venny-kabinetti Käsitellyt asiat 35 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen 36 Ilmoitusasiat

Lisätiedot

TAAVINKYLÄN KOULUN JOHTOKUNNAN KOKOUS

TAAVINKYLÄN KOULUN JOHTOKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1 (5) TAAVINKYLÄN KOULUN JOHTOKUNNAN KOKOUS Aika klo 18.00 Paikka Taavinkylän koulu, opettajien huone Osallistujat Ilona Piironen puheenjohtaja Tommi Heinonen Markku Hakonen Kati Lahtinen Olli

Lisätiedot

Anttoni Huhtala, Katja Keinänen, Markku Pehkonen, Timo Poutakari, Tiina Repo, Marita Ruoho ja Santosh- Saagar Silwal

Anttoni Huhtala, Katja Keinänen, Markku Pehkonen, Timo Poutakari, Tiina Repo, Marita Ruoho ja Santosh- Saagar Silwal PÖYTÄKIRJA 1 (6) 30.5.2018 PERKKAANPUISTON KOULU Johtokunnan kokous Aika 29.5.2018 klo 18.04 Paikka Läsnä Perkkaanpuiston koulun opettajainhuone Anttoni Huhtala, Katja Keinänen, Markku Pehkonen, Timo Poutakari,

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 23

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 23 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 23 Asiat 37, 38, 39, 40, 41, 46 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kulttuuri- ja liikuntalautakunta

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kulttuuri- ja liikuntalautakunta Kulttuuri- ja liikuntalautakunta 24.4.2013 23 MUUTOKSENHAKUOHJEET Muutoksenhakukielto 34 37, 39-41 Kiellon peruste Kiellon peruste Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91

Lisätiedot

Päätösesitys Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Päätösesitys Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA 1 (8) 12.2.2019 KARAMZININ KOULU Johtokunnan kokous Aika tiistai 12.02.2019 klo 18.30 Paikka Karamzinin parakkikoulu, Auroranmäki 1 Läsnä Minna Lindfors, puheenjohtaja, Jouni Hörkkö, sihteeri

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 3/ (6)

PÖYTÄKIRJA 3/ (6) PÖYTÄKIRJA 3/2018 1 (6) 24.9.2018 SAARNILAAKSON KOULU Johtokunnan kokous Aika maanantai 24.9.2018 klo 17.30 Paikka Läsnä Saarnilaakson koulu, tekstiilityön luokka Antti Kainulainen Päivi Nyman Jennifer

Lisätiedot

ESPOON YHTEISLYSEON KOULU JA LUKIO PÖYTÄKIRJA 3/2017

ESPOON YHTEISLYSEON KOULU JA LUKIO PÖYTÄKIRJA 3/2017 ESPOON YHTEISLYSEON KOULU JA LUKIO PÖYTÄKIRJA 3/2017 JOHTOKUNNAN KOKOUS Aika Keskiviikkona 25.10.2017 klo 18.00-19.45 Paikka Espoon yhteislyseo, luokka 219b Läsnäolijat: Miia Loisa-Turunen (pj), Päivi

Lisätiedot

ESPOON YHTEISLYSEON KOULU JA LUKIO PÖYTÄKIRJA 1/2018

ESPOON YHTEISLYSEON KOULU JA LUKIO PÖYTÄKIRJA 1/2018 ESPOON YHTEISLYSEON KOULU JA LUKIO PÖYTÄKIRJA 1/2018 JOHTOKUNNAN KOKOUS Aika Keskiviikkona 22.1.2018 klo 18.00-19.48 Paikka Espoon yhteislyseo, luokka 219b Läsnäolijat: Miia Loisa-Turunen (pj), Jutta Tikkanen,

Lisätiedot

UUSI JYVÄSKYLÄ MUUTOKSENHAKUKIELTO 26

UUSI JYVÄSKYLÄ MUUTOKSENHAKUKIELTO 26 UUSI JYVÄSKYLÄ MUUTOKSENHAKUKIELTO 26 Asiat 73, 74, 75, 76, 78, 79 ja 81 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 1 (5)

PÖYTÄKIRJA 1 (5) PÖYTÄKIRJA 1 (5) 19.3.2019 LINTUVAARAN KOULU Johtokunnan digikokous Aika Esitys toimitettiin sähköpostitse 18.2. klo 15.17. Johtokunnan et ilmoittivat kantansa sihteerin esitykseen ma 25.2. klo 16.00 mennessä.

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 13 Jyväskylän Seudun Työterveys Liikelaitoksen johtokunta 11.5.2010

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 13 Jyväskylän Seudun Työterveys Liikelaitoksen johtokunta 11.5.2010 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 13 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Perusturvalautakunnan terveydenhuollon jaosto

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Perusturvalautakunnan terveydenhuollon jaosto Perusturvalautakunnan terveydenhuollon jaosto 9.3.2011 7 MUUTOKSENHAKUOHJEET Muutoksenhakukielto Asiat 16-19 Kiellon peruste Asiat Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 1 (8) Päätösesitys Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PÖYTÄKIRJA 1 (8) Päätösesitys Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA 1 (8) 24.4.2019 NUUKSION KOULU Johtokunnan kokous Aika 13.2.2019 klo 17.30 Paikka Läsnä Nuuksion koulu, Heinästie 19 02820 Espoo Kaija Malk, puheenjohtaja Eeva Seppälä, jäsen Anne Paananen,

Lisätiedot

Järvenpää Pöytäkirja 1/ (12) Järvenpään Veden johtokunta Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen

Järvenpää Pöytäkirja 1/ (12) Järvenpään Veden johtokunta Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen Järvenpää Pöytäkirja 1/2018 1 (12) Aika 13.03.2018, klo 08:30-09:20 Paikka Seutulan talo, kokoushuone Eero Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen 2 Järvenpään

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (5) Ympärivuorokautiset palvelut

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (5) Ympärivuorokautiset palvelut Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (5) KIRDno-2017-644 Lähihoitajan toimen täyttäminen, vakanssi 5000992103 Lähihoitajan toimen, vakanssinumero 5000992103 on ollut julkisesti haussa 10.08.2017-31.08.2017.

Lisätiedot

Järvenpää Ote pöytäkirjasta 6/ (6) Kaupunginvaltuusto

Järvenpää Ote pöytäkirjasta 6/ (6) Kaupunginvaltuusto Järvenpää Ote pöytäkirjasta 6/2017 1 (6) 83 Lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle hallituksen esitysluonnoksesta laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta. JARDno-2017-1802 Valmistelija / lisätiedot: Kristiina

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Opetusvirasto 4/2014 Perusopetuslinja Salassa pidettävä Linjanjohtaja JulkL 24 1 mom 25 k.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Opetusvirasto 4/2014 Perusopetuslinja Salassa pidettävä Linjanjohtaja JulkL 24 1 mom 25 k. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 05.03.2014 Salassa pidettävä Linjanjohtaja JulkL 24 1 mom 25 k. 7 Salassa pidettävä (JulkL 24 1 mom 25 k.) Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2 (6) 05.03.2014 Salassa pidettävä

Lisätiedot

Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Valittiin pöytäkirjan tarkastajiksi Annika Pellonpää ja Timo Frangén.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Valittiin pöytäkirjan tarkastajiksi Annika Pellonpää ja Timo Frangén. PÖYTÄKIRJA 1 (5) 31.5.2017 TAAVINKYLÄN KOULU Johtokunnan kokous Aika keskiviikko 31.5.2017 kello 8.00 Paikka Taavinkylän koulu, Taavilantie 19, 02180 Espoo Läsnä Ilona Piiroinen puheenjohtaja Markku Hakonen

Lisätiedot

Järvenpää Ote viranhaltijapäätöksestä 1 ( 6) Perusopetusjohtaja kunnallisasia

Järvenpää Ote viranhaltijapäätöksestä 1 ( 6) Perusopetusjohtaja kunnallisasia Järvenpää Ote viranhaltijapäätöksestä 1 ( 6) JARDno-2018-2827 Peruskoulujen lukuvuoden 2018-2019 vuosisuunnitelmien hyväksyminen Perusopetusasetuksen 9 :ssä säädetään: Opetuksen järjestäjän tulee laatia

Lisätiedot

Ira Toppinen Päätöspvm Pykälä Sivistysjohtaja

Ira Toppinen Päätöspvm Pykälä Sivistysjohtaja KÄRSÄMÄEN KUNTA VIRANHALTIJAPÄÄTÖ S Sivistyspalvelut Hankintapäätös Ira Toppinen Päätöspvm Pykälä Sivistysjohtaja 5.6.2019 Asia Koulupsykologipalvelut lukuvuonna 2019-2020 Asianosaiset Tarjouksen tehneet

Lisätiedot

ESPOON YHTEISLYSEON KOULU JA LUKIO PÖYTÄKIRJA 3/2018

ESPOON YHTEISLYSEON KOULU JA LUKIO PÖYTÄKIRJA 3/2018 ESPOON YHTEISLYSEON KOULU JA LUKIO PÖYTÄKIRJA 3/2018 JOHTOKUNNAN PÖYTÄKIRJA Aika Tiistaina 25.9.2018 klo 18.00-20.19 Paikka Espoon yhteislyseo, luokka 219b Läsnäolijat: Miia Loisa-Turunen (pj), Päivi Törmälä-Rantala,

Lisätiedot

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. TOIMIELIN: TEKNINEN LAUTAKUNTA 24.1.2019 OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELTO Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta,

Lisätiedot

Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisuvaatimusoikeus Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 1 (7) Johtokunta päätti todeta kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi.

PÖYTÄKIRJA 1 (7) Johtokunta päätti todeta kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi. PÖYTÄKIRJA 1 (7) KIRKKOJÄRVEN KOULU Johtokunnan kokous Aika maanantai 13.5.2019 klo 18.00 Paikka Kirkkojärven koulun opettajainhuone Kotikyläntie 6, 02770 Espoo Läsnä Korhonen Henri, puheenjohtaja Kajander

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 2/ (6)

PÖYTÄKIRJA 2/ (6) PÖYTÄKIRJA 2/2018 1 (6) 7.6.2018 SAARNILAAKSON KOULU Johtokunnan kokous Aika torstai 7.6.2018 klo 18.00 Paikka Läsnä Saarnilaakson koulu, tekstiilityön luokka Antti Kainulainen Päivi Nyman Tanu Heikkinen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 1 (7) Päätösesitys Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PÖYTÄKIRJA 1 (7) Päätösesitys Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA 1 (7) 11.10.2017 NUUKSION KOULU Johtokunnan kokous Aika keskiviikko 5.10.2017 klo 17.30 Paikka Läsnä Poissa Nuuksion koulu, Heinästie 19 02820 Espoo Kaija Malk, puheenjohtaja Eeva Seppälä, jäsen

Lisätiedot

Niipperin koulun opettajainhuone, Niipperintie 29, ESPOO

Niipperin koulun opettajainhuone, Niipperintie 29, ESPOO PÖYTÄKIRJA 18.9.2018 PAKANKYLÄN KOULU Johtokunnan kokous Aika tiistai 18.9.2018 klo 18.30 Paikka Läsnä Niipperin koulun opettajainhuone, Niipperintie 29, 02740 ESPOO Patrik Sohlberg vpj. Esa Sutinen Outi

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 1 (9)

PÖYTÄKIRJA 1 (9) PÖYTÄKIRJA 1 (9) 26.9.2017 Tapiolan lukio Johtokunnan kokous Aika 19.09.2017 klo18.00 Paikka Tapiolan lukio, luokka C2. Tiedoksi Johtimo Nina pj. Malkamäki Mika, vpj. Grann Mirva, jäsen Kari Hannu, jäsen

Lisätiedot

Paula Turkkila, Tuomas Timonen, Anna Myllymäki, Tiina Kupila, Vesa Vuopala ja Eeva Hänninen

Paula Turkkila, Tuomas Timonen, Anna Myllymäki, Tiina Kupila, Vesa Vuopala ja Eeva Hänninen PÖYTÄKIRJA 1 (8) 20.9.2017 LINTUVAARAN KOULU Johtokunnan kokous Aika 20.9.2017 klo 18.00 Paikka Läsnä Lintuvaaran koulun opettajanhuone Paula Turkkila, Tuomas Timonen, Anna Myllymäki, Tiina Kupila, Vesa

Lisätiedot

Oulunkylän ala-asteen koulu, Teinintie 12, rehtorin huone

Oulunkylän ala-asteen koulu, Teinintie 12, rehtorin huone HELSINGIN KAUPUNKI Pöytäkirja OULUNKYLÄN ALA-ASTEEN KOULU JOHTOKUNTA 27.05.2019 Kokousaika 27.5.2019 klo 18.00 19.00 Kokouspaikka Oulunkylän ala-asteen koulu, Teinintie 12, rehtorin huone Jäsenet Heikkinen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 1 (7) Päätösesitys Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PÖYTÄKIRJA 1 (7) Päätösesitys Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA 1 (7) 5.10.2017 KARHUSUON KOULU Johtokunnan kokous Aika tiistai 26.9.2017 klo 18.00 Paikka Läsnä Karhusuon koulun alatalo Vesa Vuopala (pj.) Marjaana Siivola Anssi Ikonen Rosa Puhakainen-Mattila

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 16 Keski-Suomen pelastuslautakunta

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 16 Keski-Suomen pelastuslautakunta JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 16 Asiat 32,33,34,35,36,43 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös

Lisätiedot

Olen tarkastanut pöytäkirjan ja todennut sen kokouksen kulun ja tehtyjen päätösten mukaan laadituksi...201_

Olen tarkastanut pöytäkirjan ja todennut sen kokouksen kulun ja tehtyjen päätösten mukaan laadituksi...201_ Martinkallion koulun johtokunnan kokous tiistaina 26.9.2017 klo 17.30. koulun henkilökunnan taukohuoneessa Pöytäkirja 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 17.31. Uuden johtokunnan jäsenet

Lisätiedot

Päätösesitys Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi (Espoon kaupungin hallintosääntö I osa 4 luku 4 ja II osa 3 ).

Päätösesitys Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi (Espoon kaupungin hallintosääntö I osa 4 luku 4 ja II osa 3 ). PÖYTÄKIRJA 1 (8) Hansakallion koulun johtokunnan kokous Aika maanantai 27.05.2019 klo 16.15 17.30 Paikka Hansakallion koulu, Hansakallio 4 Läsnä Esa Riikonen (pj) Heikki Ovaskainen Inkeri Tiala Maija Arvonen

Lisätiedot

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat: OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Koulutuslautakunnan päätöksiin 64 tyytymätön voi tehdä kir jallisen oikaisuvaa ti muk sen. Pää tök seen ei saa ha kea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI OIKAISUVAATIMUSOHJE 16

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI OIKAISUVAATIMUSOHJE 16 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI OIKAISUVAATIMUSOHJE 16 Asiat Oikaisuvaatimusviranomainen ja oikaisuvaatimusoikeus Oikaisuvaatimuksen maksu Oikaisuvaatimus-aika 67 Päätökseen voi hakea muutosta oikaisuvaatimuksena

Lisätiedot

Sähköisten rakennuslupadokumenttien siirto Lupapiste-arkistoon

Sähköisten rakennuslupadokumenttien siirto Lupapiste-arkistoon Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (6) Hankinta- ym. sopimukset 1 / 2018 Sähköisten rakennuslupadokumenttien siirto Lupapiste-arkistoon Selostus ja perustelu Kuopion kaupungilla on skannattuja rakennuslupadokumentteja

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 75

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 75 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 75 Asiat Kiellon peruste 19, 24, 33, 34, 35, 36, 37 Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 1 (6) Päätösesitys Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PÖYTÄKIRJA 1 (6) Päätösesitys Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA 1 (6) 16.1.2018 MERITORIN KOULU Johtokunnan kokous Aika tiistai 16.1.2018 klo 18.00 Paikka Läsnä Meritorin koulun opettajainhuone Laura Kuivalainen pj. Marjo Mäntykivi Tiina Hero (poistui klo

Lisätiedot

Munkkiniemen ala-asteen koulu Johtokunta PÖYTÄKIRJA. Aika: Keskiviikkona klo Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.

Munkkiniemen ala-asteen koulu Johtokunta PÖYTÄKIRJA. Aika: Keskiviikkona klo Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18. HELSINGIN KAUPUNKI 1 / 7 Munkkiniemen ala-asteen koulu 22.5.2019 Johtokunta PÖYTÄKIRJA Johtokunnan kokous Aika: Keskiviikkona 22.5.2019 klo 18.00 Paikka: Munkkiniemen ala-asteen koulun opettajainhuone,

Lisätiedot

Järvenpää Pöytäkirja 3/ (13) Nuorisovaltuusto

Järvenpää Pöytäkirja 3/ (13) Nuorisovaltuusto Järvenpää Pöytäkirja 3/2017 1 (13) Aika 09.10.2017, klo 17:04-18:12 Paikka Seutulantalo Käsitellyt asiat 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 16 Pöytäkirjan tarkastus 17 Kuulumiset ja raportit kaupunginvaltuuston,

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 ( 5) Talonrakentamisen kunnossapitopäällikkö

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 ( 5) Talonrakentamisen kunnossapitopäällikkö Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 ( 5) KIRDno-2017-1244 Neljän rakennuksen kuntotutkimus osoitteessa Dragetintie 108, kuntotutkimuksen suoritajan valinta. Hankintapäätös neljän rakennuksen kuntotutkimuksesta.

Lisätiedot

Pakankylän koulun opettajainhuone, Snettansintie 9, ESPOO

Pakankylän koulun opettajainhuone, Snettansintie 9, ESPOO PÖYTÄKIRJA 27.9.2017 PAKANKYLÄN KOULU Johtokunnan kokous Aika keskiviikko 27.9.2017 klo 18.30 Paikka Läsnä Pakankylän koulun opettajainhuone, Snettansintie 9, 02740 ESPOO Lotta Ulvelin pj. Patrik Sohlberg

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (5) Hoitotyön johtaja Henkilöstöpäätös

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (5) Hoitotyön johtaja Henkilöstöpäätös Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (5) KIRDno-2017-990 Kotihoidon alue-esimiehen viran täyttäminen, vakanssinumero 1000200158 Kotihoidon alue-esimiehen virka (vakanssinumero 1000200158) on ollut julkisesti

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 1 (7) Päätösesitys Esityslista hyväksyttäneen kokouksen työjärjestykseksi.

PÖYTÄKIRJA 1 (7) Päätösesitys Esityslista hyväksyttäneen kokouksen työjärjestykseksi. PÖYTÄKIRJA 1 (7) SEPON KOULU Johtokunnan kokous Aika maanantai 11.3. 2019 klo 18.00 18.50 Paikka Sepon koulu, opettajien huone 1/1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Läsnä: Ilkka Kivisaari puheenjohtaja

Lisätiedot

Lokerokaappien hankinta liikuntapaikka -yksikköön

Lokerokaappien hankinta liikuntapaikka -yksikköön Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) BLC Turva Oy Leväsentie 7 70700 Kuopio Lokerokaappien hankinta liikuntapaikka -yksikköön Hankinta- ym. sopimukset 18 / 2017 Selostus ja perustelu Kuopion kaupungin

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kaupunginvaltuusto

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 1.9.2014 34 MUUTOKSENHAKUOHJEET Muutoksenhakukielto Asiat 65, 66, 67, 72, 74, 75 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska

Lisätiedot

Atk-laitteiden hankinta Karttulaan/Karttulan nuorten ja ikäihmisten hyvinvoinnin ja kansalaistaitojen (ATK) kehittämishanke

Atk-laitteiden hankinta Karttulaan/Karttulan nuorten ja ikäihmisten hyvinvoinnin ja kansalaistaitojen (ATK) kehittämishanke Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Hankinta- ym. sopimukset 11 / 2018 Atk-laitteiden hankinta Karttulaan/Karttulan nuorten ja ikäihmisten hyvinvoinnin ja kansalaistaitojen (ATK) kehittämishanke Selostus

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (5) Henkilöstöpäällikkö Yleinen päätös

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (5) Henkilöstöpäällikkö Yleinen päätös Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (5) KIRDno-2017-674 Kesätyöllistämistuen myöntäminen vuonna 2017, yritys Outi Mäenpää Oy Kirkkonummelaiset 1998-2002 syntyneet nuoret ovat voineet hakea kesäsetelin

Lisätiedot

Oulunkylän ala-asteen koulu, Teinintie 12, rehtorin huone

Oulunkylän ala-asteen koulu, Teinintie 12, rehtorin huone HELSINGIN KAUPUNKI pöytäkirja OULUNKYLÄN ALA-ASTEEN KOULU JOHTOKUNTA 04.10.2018 Kokousaika 4.10.2018 klo 18:00 19:15 Kokouspaikka Oulunkylän ala-asteen koulu, Teinintie 12, rehtorin huone Jäsenet Heikkinen

Lisätiedot

Merisaappaan koulu, Merisaapas 6, Espoo. Miia Loisa-Turunen Mari Silvennoinen. Mikael Oresmaa Antti Helin

Merisaappaan koulu, Merisaapas 6, Espoo. Miia Loisa-Turunen Mari Silvennoinen. Mikael Oresmaa Antti Helin PÖYTÄKIRJA 1 (6) 24.5.2018 Merisaappaan koulu Johtokunnan kokous Aika tiistai 22.5.2018 klo 12.00 13.38 Paikka Merisaappaan koulu, Merisaapas 6, 02320 Espoo Läsnä Katja Halonen pj. Topi Puttonen Sari Hakola

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (5) Johtava hammaslääkäri Yleinen päätös

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (5) Johtava hammaslääkäri Yleinen päätös Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (5) KIRDno-2017-917 Tutkimusluvan myöntäminen-terveydenhoitajien näkemykset kummikätilötoiminnasta Turun yliopisto, lääketieteellinen tiedekunta, hoitotieteen laitos,

Lisätiedot

Vaalilain ( /714) :ien päätöksestä ei voi tehdä oikaisuvaatimusta.

Vaalilain ( /714) :ien päätöksestä ei voi tehdä oikaisuvaatimusta. MUUTOKSENHAKUOHJE 67,68, 69, 70, 71 MUUTOKSENHAKUKIELTO Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee kuntalain 136 :n mukaan valmistelua tai täytäntöönpanoa;

Lisätiedot

MUUTOKSENHAKUOHJE. Muutoksenhakukielto :t 46, 47, 49-56, 59, Muutoksenhakukielto MUUTOKSENHAKUKIELTO

MUUTOKSENHAKUOHJE. Muutoksenhakukielto :t 46, 47, 49-56, 59, Muutoksenhakukielto MUUTOKSENHAKUKIELTO MUUTOKSENHAKUOHJE Muutoksenhakukielto :t 46, 47, 49-56, 59, 61-63 Muutoksenhakukielto MUUTOKSENHAKUKIELTO Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee kuntalain

Lisätiedot

Jynkän koulun telinevoimistelun permannon välineet

Jynkän koulun telinevoimistelun permannon välineet Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Jynkän koulun telinevoimistelun permannon välineet Hankinta- ym. sopimukset 18 / 2017 Selostus ja perustelu Jynkän 3-sarjainen uusi alakoulu valmistui kesällä 2017.

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain (410/2015) 136 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

Paikka Kilonpuiston koulu, Kilonpuisto 5, PL

Paikka Kilonpuiston koulu, Kilonpuisto 5, PL PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 (7) 27.10.2017 Kilonpuiston koulu Johtokunnan kokous Aika Maanantai 25.9.2017 klo 18.00 Paikka Kilonpuiston koulu, Kilonpuisto 5, PL 31 3129 Läsnä Hahl Kaisa varapuheenjohtaja Crosby

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Tehtävä Tietohallinto Asianro 7556/2017 Tietohallintojohtaja

Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Tehtävä Tietohallinto Asianro 7556/2017 Tietohallintojohtaja Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Hankinta- ym. sopimukset 9 / 2017 Tietomallipohjaisen toimintamallin koulutuksen ja konsultoinnin hankinta Selostus ja perustelu Kaupunkiympäristö palvelualueen

Lisätiedot

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat: OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Ympäristölautakunnan päätöksiin 54-60 tyytymätön voi tehdä kir jallisen oikaisu vaa ti muk sen. Pää tök seen ei saa ha kea muutosta valittamalla

Lisätiedot

Miikka Ijäs, Katja Mölkänen, Eeva Oksanen, Santtu Sevón, Noora Vuorikallas Arja Pyykkö, siht.

Miikka Ijäs, Katja Mölkänen, Eeva Oksanen, Santtu Sevón, Noora Vuorikallas Arja Pyykkö, siht. PÖYTÄKIRJA 1 (8) KANTOKASKEN KOULU Johtokunnan kokous Aika maanantai 04.06.2018 klo 17.30 Paikka Läsnä Kantokasken koulu Jan Melén, pj. Miikka Ijäs, Katja Mölkänen, Eeva Oksanen, Santtu Sevón, Noora Vuorikallas

Lisätiedot

Kuopion kansalaisopiston Puistokartanon Picco-tuolien uudelleen verhoilu

Kuopion kansalaisopiston Puistokartanon Picco-tuolien uudelleen verhoilu Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Hankinta- ym. sopimukset 3 / 2017 Kuopion kansalaisopiston Puistokartanon Picco-tuolien uudelleen verhoilu Selostus ja perustelu Kuopion kansalaisopiston Puistokartanon

Lisätiedot

Digitaalinen väritulostuslaitteisto, käyttöoikeuden jatkaminen

Digitaalinen väritulostuslaitteisto, käyttöoikeuden jatkaminen Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) OfficePRO X-Partner Kuopio Oy Tehdaskatu 37 70620 KUOPIO Hankinta- ym. sopimukset 1 / 2017 Digitaalinen väritulostuslaitteisto, käyttöoikeuden jatkaminen Selostus

Lisätiedot

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. TOIMIELIN: TEKNINEN LAUTAKUNTA 23.8.2018 OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELTO Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta,

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (6) Rakennuttamispäällikkö Hankintapäätös

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (6) Rakennuttamispäällikkö Hankintapäätös Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (6) KIRDno-2017-670 Veikkolan koulu ja päiväkoti, rakennushankkeen P1-asiantuntijapalvelur Hankinnan kohde Veikkolan koulun ja päiväkodin rakennushankkeen suunnittelutyöt

Lisätiedot

Minna Lindfors, puheenjohtaja, Jouni Hörkkö, sihteeri, Tiia Lampola, Samuli Hyyryläinen, Minna Myllylä, Jyrki Noponen ja Vesa-Pekka Takalo.

Minna Lindfors, puheenjohtaja, Jouni Hörkkö, sihteeri, Tiia Lampola, Samuli Hyyryläinen, Minna Myllylä, Jyrki Noponen ja Vesa-Pekka Takalo. PÖYTÄKIRJA 1 (7) 18.9.2018 KARAMZININ KOULU Johtokunnan kokous Aika tiistai 18.09.2018 klo 18.30 Paikka Karamzinin parakkikoulu, Auroranmäki 1 Läsnä Minna Lindfors, puheenjohtaja, Jouni Hörkkö, sihteeri,

Lisätiedot

Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla ( Muutoksenhakukielto ( , )

Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla ( Muutoksenhakukielto ( , ) MUUTOKSENHAKUOHJEET Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla (www.hsl.fi) 11.9.2018. Muutoksenhakukielto ( 102-103, 105-111) Päätöksiin, jotka koskevat vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 1 (7)

PÖYTÄKIRJA 1 (7) PÖYTÄKIRJA 1 (7) 23.11.2018 KARAMZININ KOULU Johtokunnan kokous Aika perjantaina 23.11.2018 klo 08:55 Paikka Karamzinin parakkikoulu, Auroranmäki 1 Läsnä Minna Lindfors, puheenjohtaja, Jouni Hörkkö, sihteeri,

Lisätiedot

Paikka Lähderannan koulu, Lähdesuoni 4, PL 72305, ESPOON KAUPUNKI

Paikka Lähderannan koulu, Lähdesuoni 4, PL 72305, ESPOON KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 (8) 14.9.2018 LÄHDERANNAN KOULU Johtokunnan kokous Aika Tiistai 11.9.2018 klo 17.30 Paikka Lähderannan koulu, Lähdesuoni 4, PL 72305, 02070 ESPOON KAUPUNKI Läsnä Poissa Patrick Willamo,

Lisätiedot

Jan Melén, pj., Miikka Ijäs, Katja Mölkänen, Eeva Oksanen, Santtu Sevón, Noora Vuorikallas, Arja Pyykkö, siht.

Jan Melén, pj., Miikka Ijäs, Katja Mölkänen, Eeva Oksanen, Santtu Sevón, Noora Vuorikallas, Arja Pyykkö, siht. PÖYTÄKIRJA 1 (6) 3.10.2018 KANTOKASKEN KOULU Johtokunnan kokous Aika Maanantai 1.10.2018 klo 17.30 Paikka Läsnä: Kantokasken koulu, opettajainhuone Jan Melén, pj., Miikka Ijäs, Katja Mölkänen, Eeva Oksanen,

Lisätiedot

Vanhusten hoivapalvelujen yhden (1) palveluesimiehen viran ja yhden (1) palveluesimiehen tehtävän täyttäminen

Vanhusten hoivapalvelujen yhden (1) palveluesimiehen viran ja yhden (1) palveluesimiehen tehtävän täyttäminen Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Palveluesimiehen virkaa ja tehtävää hakeneet Henkilöstöasiat 1 / 2018 Vanhusten hoivapalvelujen yhden (1) palveluesimiehen viran ja yhden (1) palveluesimiehen tehtävän

Lisätiedot

ESPOON YHTEISLYSEON KOULU JA LUKIO PÖYTÄKIRJA 2/2017

ESPOON YHTEISLYSEON KOULU JA LUKIO PÖYTÄKIRJA 2/2017 ESPOON YHTEISLYSEON KOULU JA LUKIO PÖYTÄKIRJA 2/2017 JOHTOKUNNAN KOKOUS Aika Tiistaina 19.9.2019 klo 18.00-20.12 Paikka Espoon yhteislyseo, neuvotteluhuone Läsnäolijat: Miia Loisa-Turunen (pj), Päivi Törmälä-Rantala,

Lisätiedot

Malminkartanon ala-asteen koulu, Puustellintie 6, opettajienhuone

Malminkartanon ala-asteen koulu, Puustellintie 6, opettajienhuone HELSINGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 3/2018 MALMINKARTANON ALA-ASTEEN KOULU JOHTOKUNTA 4.10.2018 Kokousaika 4.10.2018 klo 18.05 18.46 Kokouspaikka Malminkartanon ala-asteen koulu, Puustellintie 6, opettajienhuone

Lisätiedot

järjestettävän Stand up -tapahtuman suunnittelu- ja toteutustyön

järjestettävän Stand up -tapahtuman suunnittelu- ja toteutustyön Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Fantasia Works Oy Siikaranta 13 70620 KUOPIO Hankinta- ym. sopimukset 3 / 2018 13.9.2018 järjestettävän Stand up -tapahtuman suunnittelu- ja toteutustyön hankinta

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 1 (6) Päätös Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PÖYTÄKIRJA 1 (6) Päätös Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA 1 (6) 28.2.2018 SAUNALAHDEN KOULUN Johtokunnan kokous Aika Tiistai 13.2.2018 klo 18.00 Paikka Läsnä Saunalahden koulu, Olohuone 3.krs Sakari Suonio, pj. Kaisa Bauer, vpj. Samuli Paakki Tuuli

Lisätiedot

Jari Lappalainen, Elisa Eljendy, Katariina Pesonen, Maarie Kettunen, Tommi Keränen, Aada Ilvonen, Oskari Repo ja Heikki Pihkala

Jari Lappalainen, Elisa Eljendy, Katariina Pesonen, Maarie Kettunen, Tommi Keränen, Aada Ilvonen, Oskari Repo ja Heikki Pihkala PÖYTÄKIRJA 1 (7) TAPIOLAN KOULUN Johtokunnan kokous Aika 25.09.2018 klo 17.30 Paikka Läsnä Tapiolan koulu, Opintie1 Jari Lappalainen, Elisa Eljendy, Katariina Pesonen, Maarie Kettunen, Tommi Keränen, Aada

Lisätiedot

Paula Turkkila, Kaisa Alaviiri, Pirjo Ajeti, Petri Hokkanen, Elli Perklén, Petteri Tuomi, Tiina Kupila, Ilkka Niini

Paula Turkkila, Kaisa Alaviiri, Pirjo Ajeti, Petri Hokkanen, Elli Perklén, Petteri Tuomi, Tiina Kupila, Ilkka Niini PÖYTÄKIRJA 1 (7) 3.6.2017 LINTUVAARAN KOULU Johtokunnan kokous Aika 1.6.2016 klo 18.00 Paikka Läsnä Lintuvaaran koulun opettajanhuone Paula Turkkila, Kaisa Alaviiri, Pirjo Ajeti, Petri Hokkanen, Elli Perklén,

Lisätiedot

Hankintapäätös / Sosiaalisen kuntoutuksen palvelut työikäisille asiakkaille

Hankintapäätös / Sosiaalisen kuntoutuksen palvelut työikäisille asiakkaille Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Tukeva-työvalmennussäätiö Hannu Miettinen Teollisuuskatu 1 70620 KUOPIO Hankinta- ym. sopimukset 2 / 2017 Hankintapäätös / Sosiaalisen kuntoutuksen palvelut työikäisille

Lisätiedot

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 Aika: 30.03.2017 klo 18:00-21:17 Paikka: Kaupungintalo, kokoushuone 3 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 20 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 21 Edellisen kokouksen

Lisätiedot

Hankintapäätös / Sosiaalisen kuntoutuksen palvelut työikäisille asia k- kaille

Hankintapäätös / Sosiaalisen kuntoutuksen palvelut työikäisille asia k- kaille Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Tukeva-työvalmennussäätiö Hankinta- ym. sopimukset 2 / 2018 Hankintapäätös / Sosiaalisen kuntoutuksen palvelut työikäisille asia k- kaille Selostus ja perustelu

Lisätiedot

Valitusasiakirjojen toimittaminen valitusviranomaiselle

Valitusasiakirjojen toimittaminen valitusviranomaiselle VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus Valitusoikeus ja valitusperusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa

Lisätiedot

Päätösesitys Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi (Espoon kaupungin hallintosääntö I osa 4 luku 4 ja II osa 3 ).

Päätösesitys Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi (Espoon kaupungin hallintosääntö I osa 4 luku 4 ja II osa 3 ). PÖYTÄKIRJA 1 (9) AURORAN KOULU Johtokunnan kokous Aika keskiviikko 30.01.2019 klo 18.00 Paikka Läsnä Auroran koulu, Tupa Susanna Korpijaakko-Öhman pj. Mirja Lehti Tony Öhman Olli-Pekka Pärssinen Laura

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunta Sivu 1 / 11. Marjut Lindroos, puheenjohtaja René Blomster Heikki Leivonen Jouko Pirttimäki Markus Soronen

Keskusvaalilautakunta Sivu 1 / 11. Marjut Lindroos, puheenjohtaja René Blomster Heikki Leivonen Jouko Pirttimäki Markus Soronen Keskusvaalilautakunta 16.02.2016 Sivu 1 / 11 Kokoustiedot Aika 16.02.2016 tiistai klo 16:00-16:30 Paikka Kokoushuone Vermo, Asemakuja 2 C 4 kerros Saapuvilla olleet jäsenet Marjut Lindroos, puheenjohtaja

Lisätiedot

Päätösesitys Kokous todettaneen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Päätösesitys Kokous todettaneen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA 2/18 1 (8) TOPPELUNDIN KOULUN JOHTOKUNNAN KOKOUS Aika: Keskiviikko 7.2.2018 klo 18.00 Paikka: Toppelundin koulu, opettajainhuone Läsnä: Anna Forssen (pj.), Nora Lehtinen, Risto Schiray, Mikko

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain (410/2015) 136 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Perusturvan hallintopäällikkö Yleinen päätös

Kirkkonummen kunta Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Perusturvan hallintopäällikkö Yleinen päätös Kirkkonummen kunta Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) KIRDno-2017-35 SOL Palvelut Oy:n siivouspalveluiden hyväksyminen kunnan perusturvalautakunnan valvottavaksi yksityiseksi sosiaalipalveluksi Kun kunnan

Lisätiedot

Pakankylän koulun opettajainhuone, Snettansintie 9, ESPOO. Päätösesitys Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Pakankylän koulun opettajainhuone, Snettansintie 9, ESPOO. Päätösesitys Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA 16.1.2018 PAKANKYLÄN KOULU Johtokunnan kokous Aika keskiviikko 16.01.2018 klo 18.30 Paikka Läsnä Pakankylän koulun opettajainhuone, Snettansintie 9, 02740 ESPOO Lotta Ulvelin pj. Patrik Sohlberg

Lisätiedot

Paikka Karamzinin parakkikoulu, Auroranmäki 1

Paikka Karamzinin parakkikoulu, Auroranmäki 1 PÖYTÄKIRJA 1 (9) 26.9.2017 Karamzinin koulu Johtokunnan kokous Aika Tiistai 26.9.2017 klo 18:30 Paikka Karamzinin parakkikoulu, Auroranmäki 1 Läsnä Minna Lindfors, puheenjohtaja, Jouni Hörkkö, sihteeri,

Lisätiedot

Neulamäen koulun ja Särkiniemen koulun hallinnollinen yhdistäminen alkaen

Neulamäen koulun ja Särkiniemen koulun hallinnollinen yhdistäminen alkaen Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Muut asiat 8 / 2018 Neulamäen koulun ja Särkiniemen koulun hallinnollinen yhdistäminen 1.8.2018 alkaen Selostus ja perustelu Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan

Lisätiedot

Juankosken ruukkialueenkiinteistö-, toimitila- ja tapahtumaympäristöjen kehittäminen

Juankosken ruukkialueenkiinteistö-, toimitila- ja tapahtumaympäristöjen kehittäminen Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Elinkeinoasiat 11 / 2017 Juankosken ruukkialueenkiinteistö-, toimitila- ja tapahtumaympäristöjen kehittäminen Selostus ja perustelu Juankosken Ruukki ry on esittänyt

Lisätiedot