Perustajajäsenet. Beagleharrastus alkoi Suur-Savon alueella Pieksämäellä 1960-l. lopulla

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Perustajajäsenet. Beagleharrastus alkoi Suur-Savon alueella Pieksämäellä 1960-l. lopulla"

Transkriptio

1 Historiikki

2 Perustajajäsenet Beagleharrastus alkoi Suur-Savon alueella Pieksämäellä 1960-l. lopulla - Raimo Kuikka kutsui alkuvuodesta 1973 koolle Vesa Koikkalaisen, Yrjö Heimosen, Veikko Koikkalaisen ja Pertti Halosen oman beagleyhdistyksen perustamiseksi - Perustava kokous pidettiin Pieksämäellä hotelli Pieksänhovissa. Läsnä 15 henkilöä, puheenjohtajana Raimo Kuikka, sihteerinä Pertti Halonen - Kokoukseen oli kutsuttu Idän lohkon yhdysmies Verner Rossi ja kennelpiirin puheenjohtaja Edvard Hämäläinen

3 Perustava kokous Perustettiin rekisteröity yhdistys Suur-Savon Beagle ry - Liityttiin Suomen Kennelliittoon, Suur-Savon Kennelpiiriin ja Suomen Beaglejärjestöön - Puheenjohtajaksi Raimo Kuikka, varapuheenjohtajaksi Pertti Halonen, sihteeriksi Maila Koikkalainen ja rahastohoitajaksi Vesa Koikalainen, johtokunnan jäseniksi Lauri Kolehmainen ja Yrjö Heimonen - Tilintarkastajiksi Matti Paasi ja Usko Walther, varalle Matti Vilhunen ja Maila Koikkalainen - Liittymismaksuksi 10 mk ja jäsenmaksuksi 5 mk - Mukana myös Ritva Kuikka, Veikko Koikkalainen, Matti Huhtinen, Reino Kärkkäinen, Sulo Ikonen ja Paavo Mattila

4 Kunniajäsen Paavo Mattila

5 Olavi Malmberg, Kunnia jäsen Matti Vilhunen ja Maunu Tarkiainen

6 Tuovi Kotro, Kunniajäsen Vesa Koikkalainen ja Kari Lampinen

7 Olavi Malmberg, Matti Huhtinen, Reino Kärkkäinen ja Sulo Ikonen

8 Puheenjohtajat

9 Raimo Kuikka , 1979 ja yht. 7 v

10 Vesa Koikkalainen 1980 yht. 1 v

11 Reino Kärkkäinen ja yht. 8 v Seppo Vuorento yht. 3 v

12 Seemi Auvinen ja yht. 5 v Kunniapuheenjohtaja

13 Olavi Malmberg Arto Manner 2007 toistaiseksi

14 Yhdistyksen alkuvuosina n. 40 jäsentä

15 Merkittäviä kokouksia, kokeita ja näyttelyitä

16 Suomen Beaglejärjestön vuosikokoukset ja päänäyttelyt Pieksämäellä , päänäyttelyssä 38 beaglea SBJ vuosikokous Savonsolmussa. Päänäyttelyssä 43 beaglea, tuomarina Klaus Hainari SBJ vuosikokous Savonsolmussa, mukana ennätysmäiset 93 rotujärjestön jäsentä, yhteensä 286 ääntä. Päänäyttelyssä Hau Hau hallissa kilpaili 100 beaglea, tuomareina Paavo Mattila ja Matti Hautala

17 Vuosikokous 2013

18 Päänäyttely 2013

19 BMA ottelu Juvalla Kannashovissa Juvalla. Ylituomarina toimi Olavi Malmberg Suomen joukkueessa kilpailivat: Peräpöksän Jeri, om. Aarno Tuovinen, Lady ja Kruunuhovin Aleksi Voittajaksi HEJDETASSENS KOLA Maaottelun voitto Suomelle, Ruotsi toinen ja Norja kolmas

20

21 Ajovoittajaottelut Juvalla, Ajovoittajaksi Erkki Salmelaisen xx Jesse Juvan Ammattikoululla, Ajovoittajaksi Viitakorven Ramona

22 Naisten Ajovoittaja Kokeen ideoijana ja toteuttajana Anne Vornanen

23 Idänlohkon valintakokeet - Ei tietoa 1970 luvun kokeista , 1988 ja 1993 Pieksämäellä ja 2008 Juvalla Sulkavalla Mikkelissä Mäntyniemessä

24 Ystävyysottelut Suur-Savon Beagle ry järjestää vuorovuosin Ystävyysottelun Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja vuodesta 2012 myös Kaakon Beagle ry:n kanssa Rantasalmella 2007 vas. Keijo Roponen ja Joku, Mona Mikkonen ja Rulla sekä Aarno Tuovinen ja Jeri

25 Suur-Savon Beagle on järjestänyt yhdistyksen jäsentenvälisen Mestaruuskokeen v:sta 2014 Kolme palkittavaa luokkaa: - Alokasluokassa ensimmäistä kertaa mukana olevat beaglet - Kilpailuluokassa koiralla aikaisempi koekäynti - Voittajaluokassa koiralla aikaisempi BEAJ1-tulos

26 osallistujaa, 2 alokasluokassa

27

28 2014 Alokasluokka 1. Peräpöksän Pepi, om. Vesa Sallinen, Lohilahti, BEAJ 0 pist. 28,63 Kilpailuluokka 1. Honkaherran Elli, om. Olli Seppänen, Mikkeli, BEAJ 1, pist. 70,42 Voittajaluokka 1. KVA&MVA Kuomionpään Tiltu, om. Annamari & Arto Manner, Ristiina, BEAJ 1, pist. 79,54 MESTARI 2014

29 osallistujaa, 4 alokasluokassa Alokasluokka 1. Rili, Ismo Eklund, Kaitainen BEAJ 0, 22,71 p Kilpailuluokka 1. Peräpöksän Pepi, Vesa Sallinen, Lohilahti BEAJ 3 46,38 p. Voittajaluokka 1. KVA Peräpöksän Pimpula, om. Olavi Malmberg, Juva, BEAJ 1, 83,54 p. MESTARI 2015

30 Rodunmestaruusottelu v:sta 2015 beaglet, dreeverit ja mäyräkoirat

31 Näyttelyt Suur-Savon Beagle ry yhteistyökumppaneita näyttelyiden järjestämisessä: - Luoteis-Juvan Erä - Ristiinan koirakerho - Koivakkalan Erä - Pekkolan Erämiehet - Someen Erä-Ässät - Suur-Savon Pystykorvakerho - Otavan Erämiehet - Lahnaniemen Erä

32 Ryhmänäyttelyt Mikkelissä ja Ristiinassa

33 Match-Show Mikkelissä 2011, 2012, 2014 ja 2015 Ideoijana ja toteuttajana Sirpa Oinonen, Suur- Savon Beaglen näyttelyvastaava

34 Osallistujina myös lelukoirat

35 Jäsentapahtumia

36 Ensimmäiset tapahtumat Pieksämäen Kaupungin hotellissa beagleilta, jossa mukana Suomen Beaglejärjestöstä Wilhelm Schauman ja Juhani Hirvensalo. Edustus myös Pohjois-Karjalasta ja osallistujia 36 henkilöä

37 Ristiinan Brahenlinnassa Beagleilta, jossa rotujärjestön toimintaa selosti Juhani Hirvensalo, Suur- Savon Beagle ry:tä Raimo Kuikka, beaglen ulkomuotoa Paavo Mattila ja jalostusneuvontaa Matti Vilhunen Kesäpäivät Juvan tuottajien tuvalla. Mukana tapahtumassa rotujärjestön puheenjohtaja Matti Lehmussaari

38 Suur-Savon Beaglen jäsenristeily Saimaalla, lähtö Sulkavalta, mukana n. 60 beagleharrastajaa Rantasalmella kesätapahtuma, jossa tutustuttiin Järviluonnon keskukseen ja juotiin kahvit sekä paistettiin makkarat Linnansaaressa. Mukana nelisenkymmentä jäsentä kesäpäivät Sulkavalla sotahistoriallisella Linnavuorella kesätapahtuma Sulkavalla Löppösten mökillä patikkaretki Juvan Huitukan harjulle kesällä myös kesäpäivät Juvan kunnan Araratissa

39 1991 Beagleristeily Sulkavalla 1997 Kesäpäivät Juvan Araratissa

40 1999 Kesäpäivät Pieksämäellä

41 kevättalvella ulkoilimme ja pilkimme Juvalla Pirkko ja Reino Kärkkäisen kotirannalla. Kesäpäivät Savonlinnassa metsä- ja kalainstituutin tiloissa ulkoilu tapahtuma ja pilkkikilpailu Ristiinassa vuonna Mannerien mökillä Kuomio- järven rannassa. Kesäpäivät Lamminmäen metsästysseuran majalla Pieksämäellä ulkoilu- ja pilkkitapahtuma Juvalla Jukajärvellä. Ksäpäivät Savonlinnan Pellossalossa Ulla ja Matti Juutin kesämökillä ulkoiltiin ja pilkittiin Hatsolassa Juvalla. Kesäpäivät toistamiseen Araratilla Juvalla pilkit Juvalla Murtosella, kesätapahtuma Luoteis- Juvan Erän majalla Juvalla keskityttiin 30-vuotisjuhlaan, joka pidettiin Pieksämäellä Poleenissa

42 30-v palkitut

43 Osallistuttiin Riihimäen Erä-messuille Lohkopäivät järjestettiin Juvalla Kesäpäivät Juvalla Idänlohkopäivät järjestettiin Juvalla ja pilkkikisat Rantasalmella v Beagleristeily MS-Jaarlilla Kesäpäivät Mäntyrinteellä Savonlinnassa Syyskauden avajaiset Kangasniemellä Kangasniemen Eräveikkojen majalla. Beaglet omistajineen maastoissa ajokoeharjoittelussa, ruokaa ja seurustelua majalla Syyskauden avajaiset Juvalla Luoteis- Juvan Majalla

44 Beaglepäivät Luoteis-Juvan Majalla Nääringissä

45 35-v Juhlaristeily Mikkelistä Heimariin

46 Vas. Leena ja Martti Kauppinen, Pertti ja Ritva Poikolainen, Juhani ja Riitta Maaranen

47 Vas. Maunu ja Marja Tarkiainen, Matti ja Raija Vilhunen, Arto Manner ja Anne Vornanen

48 Vas. Mona Mikkonen ja Joni Manner, Matti Kokkonen ja Olavi Malmberg

49 Pilkkipäivät Savonlinnassa 1998

50 Pilkkikisat yhdessä Suur-Savon Ajokoiramiesten kanssa 2009 Kangasniemellä

51 Pilkkikisat Kerimäellä ja Kangasniemellä

52 Syyskauden avajaiset Kangasniemellä Kangasniemellä Vas. Maunu Tarkiainen, Matti Boisman, Pertti Poikolainen ja Pertti Laamanen

53 Syyskauden avajaiset Juvalla 2013

54 Syyskauden avajaiset Luoteis-Juvan Majalla Nääringissä

55 Suur-Savon Beagle ry 40 v

56 Kutsumme teidät (avec) Suur-Savon Beagle ry:n 40v Juhlaan & Pikkujouluun Partalan Kuninkaankartanoon Huttulantie Juva OHJELMA Tervetuliaismalja Onnittelujen vastaanotto Ruokailu Musiikkia, Pertti Laamanen & Matti Boisman Historiikki Juhlapuhe, Martti Hahtola Ansiomerkit ja muistamiset Kahvit Karaoke-tanssit Ilmoittautumiset mennessä Annamari Manner p ammanner@surffi.fi Arto Manner p arto_manner@luukku.com

57 Juvan Partalan Kuninkaankartano, juhlavieraita lähes 80. Historiikin laati ja esitti Annamari Manner

58 Puheenjohtaja Arto Manner Laulu- ja runosikermä: Pertti Laamanen ja Matti Boisman, esityksessä mukana Leena Boisman ja Eeva-Liisa Laamanen

59 Suur-Savon Kennelpiirin palkitsemat Anne Vornanen, Mona Mikkonen, Maunu Tarkiainen, Sirpa Oinonen, Annamari Manner ja Olavi Malmberg

60 Suur-Savon Beaglen palkitsemat Jukka Oinonen, Juhani Maaranen, Eila Malmberg, Marita Tarkiainen ja Jouni Liukkonen

61 Karaokea veti Anne Vornanen, laulamassa Jani Pylkkänen

62 KOKOUSKUTSU Suur-Savon Beagle ry:n sääntömääräinen vuosikokous Lauantaina klo 14 Hotel & Spa Resort Järvisydämessä, Porosalmentie 313, Rantasalmi. KAUDEN PÄÄTTÄJÄISET ja VUOSIKOKOUS Suur-Savon Beagle ry tarjoaa jäsenilleen kahvit ja kokouksen jälkeen Sawolaisen makumualiman parraita paloja eli Lähiruokabuffet Keskiaikaravintola Piikatytössä! Ei-jäsenille 21 Käsiteltävät asiat: Sääntöjen määräämät vuosikokousasiat ja palkitsemiset Kahvitarjoilu kokoukseen osallistuville Kokouksen jälkeen beagleaiheista ohjelmaa / tietoa S-S Beaglen toiminnasta Päivällinen Lähiruokabuffet Keskiaikaravintola Piikatyössä klo 18, jäsenille maksuton, ei-jäsenille 21 Mahdollisuus ulkoiluun ja mukavaan yhdessäoloon sekä omakustanteiseen majoittumiseen. Tarkempia tietoja liitteessä tai TERVETULOA MUKAAN Oheisena tilillepanokortti, jolla ystävällisesti suorittanet vuoden 2016 jäsenmaksun 10 varsinaiselta jäseneltä ja samaan talouteen kuuluvilta perhejäseniltä 5 hengeltä. Tilille FI Valtakirja Suomen Beaglejärjestön jäsenille (eli jos sinulle tulee Beagle-lehti) Oheisena SBJ:n vuosikokoukseen valtakirja, jonka pyydämme tuomaan yhdistyksemme vuosikokoukseen allekirjoitettuna. Mikäli et pääse kokoukseen, voit niin halutessasi lähettää valtakirjan osoitteeseen: Arto Manner Pajakaarre RISTIINA TERVETULOA! t. SUUR-SAVON BEAGLE RY JOHTOKUNTA Järvisuomen sydän tarjoaa mahdollisuuksia omakustanteisesti mm. retkiluisteluun ja hiihtoon (välinevuokraus), saunomiseen, illanviettoon Ravintola Piikatytössä sekä yöpymiseen Rinnehuvilassa tai Hotelli Järvisydämessä. Lisätietoja tai ilmoittautuessasi: Annamari Manner, sihteeri, p , annamari.manner@gmail.com Sitovat ilmoittautumiset viimeistään Osoite: Saimaaholiday / Hotel & Spa Järvisydän Porosalmentie 313, Rantasalmi p

63 Vuosikokoukseen ja kauden päättäjäisiin osallistujia oli 40 Vanhin oli Kunniapuheenjohtaja Seemi Auvinen ja nuorin nuorisojäsen Matias Manner

64 Lähiruokabuffet Keskiaikaravintola Piikatytössä

65

66 Menestyneitä beagleja

67 Ajovoittajaan osallistuneet Vuosi Paikka Koira Omistaja Kotipaikka Tulos Pist. Sij 1973 Kuusamo xx Pirre Raimo Kuikka Pieksämäki VOI 2 56, Ii Jekku Reino Kärkkäinen Juva VOI 1 69, Ii xxx Ralle Paavo Mattila Juva VOI 2 48, Kruunupyy Tupu Simo Parkkinen Mikkeli luopui 1979 Juupajoki Tupu Simo Parkkinen Mikkeli VOI 1 65, Hartola Minttu Seemi Auvinen Sulkava VOI 3 44, Nurmo xxx Veskansan Vikke Seemi Auvinen Sulkava VOI 1 87, Laitila xxx Veskansan Vikke Seemi Auvinen Sulkava VOI 1 77, Puolanka Riku Toimi Eronen Sulkava VOI 3 42, Nurmijärvi xxx Veskansan Vikke Seemi Auvinen Sulkava VOI 3 44, Nurmijärvi xx Vilma A&A Manner Ristiina luopui 2000 Luumäki xx Kuomionpään Lila Olavi Malmberg Juva VOI 1 60, Kokemäki xx Myllytuvan Jami Jouni Tarkiainen Juva VOI 2 59,77 4

68 Ajovoittajaan osallistuneet Kokemäki Myllytuvan Linda Matti Kokkonen Savonlinna VOI 2 54, Juva Myllytuvan Jami Jouni Tarkiainen Juva VOI 0 11, Lapua Eräkaveri Saikka Matti Kokkonen Savonlinna VOI 1 61, Lapua Mäki-Haukun Roope Matti Tarkiainen Mikkeli VOI 0 27, Hailuoto Peräpöksän Jalo Jouni Liukkonen Pieksämäki 148, Hailuoto Mäki-Haukun Roope Matti Tarkiainen Mikkeli 83, Uurainen xx Joku Keijo Roponen Haukivuori 144, Uurainen x Kuomionpään Aida Anja ja Eero Väätäinen Pieksämäki 70, Hartola Peräpöksän Jeri Aarno Tuovinen Juva 91, Hartola Peräpöksän Pirre Olavi Malmberg Juva 82, Hämeenlinna Peräpöksän Jeri M11 Aarno Tuovinen Juva 108, Siilinjärvi Peräpöksän Jeri M11 Aarno Tuovinen Juva 137, Kajaani Peräpöksän Pimpula Olavi Malmberg Juva 90, Kokemäki Peräpöksän Pimpula Olavi Malmberg Juva 110,54 3

69

70

71 K&MVA M-94 Veskansan Vikke (s. 1989) om. Seemi Auvinen, Sulkava Ajovoittaja 1994 Ajovoittajassa 1995 toinen ja 1999 yhdeksäs Maaottelussa 1995 toinen Piirinmestari 1995 ja 1999

72 BMA (Maaottelu) osallistujat Vuosi Paikka Koira Omistaja Kotipaikka Tulos 1979 Linköping, Ruotsi xx Tupu Simo Parkkinen Mikkeli kultaa 1995 Karkkila, Suomi xxx Veskansan Vikke Seemi Auvinen Sulkava hopeaa 2001 Selby, Norja xx Kuomionpään Lila Olavi Malmberg Juva hopeaa 2007 Ruotsi xx Eräkaveri Saikka Matti Kokkonen Savonlinna hopeaa 2009 Juva, Suomi xx Peräpöksän Jeri Aarno Tuovinen Juva hopeaa 2012 Hailuoto, Suomi xx Peräpöksän Jeri Aarno Tuovinen Juva pronssia 2015 Nykarleby, Suomi xx Peräpöksän Pimpula Olavi Malmberg Juva hopeaa

73 KVA Kuomionpään Lila (s. 1997) om. Olavi Malmberg, Juva Ajovoittaja 2000 kakkonen Paras Ajuri 2001 Suur-Savon Kennelpiirin Vuoden Eräkoira 2001 Maaottelussa 2002, Norjan Käyttövalio

74 KVA Eräkaverin Saikka (s. 1997) om. Matti Kokkonen, Savonlinna

75 KVA M-11 Peräpöksän Jeri (s. 2005) om. Aarno Tuovinen, Juva Ajovoittaja 2011 Ajovoittajassa 2008 ja 2012 Maaottelussa 2009 toinen ja 2012 viides Piirinmestari 2008 ja 2011

76 KVA Peräpöksän Pimpula (s. 2009) om. Olavi Malmberg, Juva Ajovoittajassa 2013 ja 2014 (3. sija) Maaottelussa 2015 toinen Piirinmestari 2014 ja 2015

77 Suomen Beaglejärjestön Paras Ajuri -palkitut Vuosi Saaja Beagle 2001 Olavi Malmberg Kuomionpään Lila 2003 Jouni Tarkiainen Myllytuvan Jami 2012 Matti Tarkiainen Mäki-Haukun Roope

78 KVA Myllytuvan Jami (s. 1996) Om. Jouni Tarkiainen, Juva Ajovoittajassa 2002 ja 2004 Paras Ajuri 2003 Piirinmestari 2002 ja 2004

79 KVA Mäki-Haukun Roope (s. 2004) Ajovoittajassa 2009 Piirinmestari 2007, 2008, 2012 ja 2013 Paras Ajuri 2012

80 Käyttö- ja muotovaliot koira rek n:o omistaja osoite Ralle 13732/69 Paavo Mattila Juva Jekku /73 Reino Kärkkäinen Juva Minttu /80 Seemi Auvinen Sulkava Time 21636T/83 Tuovi Kotro Puumala Veskansan Vikke 17988/89 Seemi Auvinen Sulkava Kosoahon Dino 36422/93 Heikki Savolainen Punkaharju Kuomionpään Riitu 17924/99 Arto Manner Ristiina Marmasan Batman 30270/98 Mari ja Matti Hämäläinen Ristiina Erin 38324/01 Seemi Auvinen Sulkava Kuomionpään Tiltu 30778/02 Annamari ja Arto Manner Ristiina Huuhkajan Viivi 33646/05 Olavi Malmberg Juva Kuomionpään Toope 22163/06 Veli-Matti Hannikainen Ristiina

81 K&MVA Kuomionpään Riitu (s. 1999) ja K&MVA Kuomionpään Tiltu (s. 2002) om. Annamari ja Arto Manner, Ristiina

82 K&MVA Marmasan Batman (s. 1998) om. Mari ja Matti Hämäläinen, Ristiina K&MVA Huuhkajan Viivi (s. 2005) om. Olavi Malmberg, Juva

83 K&MVA Kuomionpään Toope (s. 2005) Om. Veli-Matti Hannikainen, Ristiina

84

85 Käyttövaliot Tupu 10159C/74 Simo Parkkinen Mikkeli Kuntojahti Pimu 30596/91 Osmo Tulilahti Sulkava Vilma 06448/91 Arto ja Annamari Manner Ristiina Jesse 05988/92 Pentti Rasanen Punkaharju Myllytuvan Jami 22107/96 Jouni Tarkiainen Juva Eräkaveri Saikka 22336/97 Matti Kokkonen Savonlinna Kuomionpään Lila 25316/97 Olavi Malmberg Juva Myllytuvan Linda 25253/97 Marko Kokkonen Savonlinna Peräpöksän Pirre 24992/02 Olavi Malmberg Juva Peräpöksän Jalo 24897/02 Jouni Liukkonen Pieksämäki Joku 29883/04 Keijo Roponen Haukivuori Mäki-Haukun Roope 20069/04 Matti Tarkiainen Mikkeli Peräpöksän Jeri 28160/05 Aarno Tuovinen Juva Akku 24399/05 Pertti Laamanen Juva Peräpöksän Pimpula 28832/09 Olavi Malmberg Juva

86

87 KVA Peräpöksän Pirre (s. 2002) om. Olavi Malmberg, Juva KVA Peräpöksän Jalo (s. 2002) om. Jouni Liukkonen, Pieksämäki

88

89 KVA Joku (s. 2004) Om. Keijo Roponen Haukivuori KVA Akku (s.2005) Om. Pertti Laamanen, Juva

90 Muotovaliot Pirre 6116/68 Raimo Kuikka Pieksämäki Nasser /77 Heimo Putkonen Juva Pinja 81642/79 Matti Vilhunen Pieksämäki Retu /81 Kalevi Mehtonen Kallislahti Jeri 51247/83 Mikko Kankkunen Pieksämäki Nasja 6089/87 Matti Vilhunen Pieksämäki Kuokkalankorven Jesse 16513D/88 Timo Tanta Naarajärvi Tervastulen Jejju 26140/89 Riku-Pekka Kankkunen Pieksämäki Ripalan Sissi 16970/93 Seemi Auvinen Sulkava Konttikuusen Jeri 25242/90 Maarit Kankkunen Varkaus Kuomionpään Aida 30779/02 Anja ja Eero Väätäinen Pieksämäki Eräsoinnun Sonja 23501/10 Anja ja Eero Väätäinen Pieksämäki

91

92 Muotovaliot Kuomionpään Aida (s. 2002) ja Eräsoinnun Sonja (s. 2010) om. Anja ja Eero Väätäinen, Pieksämäki

93 Ruotsin käyttövalio Tupu 10159C/74 Simo Parkkinen Mikkeli Norjan käyttövalio Kuomionpään Lila 25316/97 Olavi Malmberg Juva

94 Piirinmestarit Piri, om. Vesa Koikkalainen, Pieksämäki 1983 Tomi, om. J. Rimpiläinen 1984 Pinja, om. Matti Vilhunen, Pieksämäki 1985 Jeppe, om. Seppo Vuorento, Pieksämäki 1986 Jere, om. Reino Kärkkäinen, Juva, p 1987 Retu, om. Kalevi Mehtonen, Rantasalmi, p 1988 Retu, om. Kalevi Mehtonen, Rantasalmi, p 1989 Minttu, om. Seemi Auvinen, Sulkava, p 1990 Jeri, om. Mikko Kankkunen, Pieksämäki 1991 Time, om. Tuovi Kotro, Puumala, p 1992 Tervastulen Jekku, om. Riku-Pekka Kankkunen, Pieksämäki, p 1993 Veskansan Vikke, om. Seemi Auvinen, Sulkava 1994 Tervastulen Jekku, om. Riku-Pekka Kankkunen, Pieksämäki, p 1995 Tervastulen Jekku, om. Riku-Pekka Kankkunen, Pieksämäki, p 1996 Veskansan Vikke om. Seemi Auvinen, Sulkava, p 1997 Riku, om. Tommi Eronen, Sulkava, p 1998 Vilma, om. Arto Manner, Ristiina, p 1999 Veskansan Vikke, om. Seemi Auvinen, Sulkava, p

95 Piirinmestarit v:sta Kosonahon Dino, om. Heikki Savolainen, Punkaharju, p 2001 Kosonahon Dino, om. Heikki Savolainen, Punkaharju, p 2002 Myllytuvan Jami, om Jouni Tarkiainen, Juva, p 2003 Eräkaveri Saikka, om. Matti Kokkonen Savonlinna, p 2004 Myllytuvan Jami, om. Jouni Tarkiainen, Juva, p 2005 Leevi, om. Veli-Matti Hannikainen, Ristiina, p 2006 Kuomionpään Riitu, om. Arto Manner, Ristiina, p 2007 Mäki-Haukun Roope, om. Matti Tarkiainen, Mikkeli, p 2008 Mäki-Haukun Roope, om. Matti Tarkiainen, Mikkeli, p 2009 Akku, om. Pertti Laamanen, Juva, p 2010 Kuomionpään Aida, om. Eero Väätäinen, Pieksämäki, p 2011 Peräpöksän Jeri, om. Aarno Tuovinen, Juva, p 2012 Mäki-Haukun Roope, om. Matti Tarkiainen, Mikkeli, p 2013 Mäki-Haukun Roope, om. Matti Tarkiainen, Mikkeli, p 2014 Peräpöksän Pimpula, om. Olavi Malmberg, Juva, p 2015 Peräpöksän Pimpula, om. Olavi Malmberg, Juva, p

96 Suomen Beaglejärjestön palkitsemia kasvattajia SUOMEN BEAGLE JÄRJESTÖN KASVATTAJAPALKINTO Vuosi Saaja Kennel 2003 Annamari ja Arto Manner Kuomionpään Pronssinen 2006 Annamari ja Arto Maner Kuomionpään Hopeinen 2008 Olavi Malmberg Peräpöksän Pronssinen 2010 Olavi Malmberg Peräpöksän Hopeinen WILHELM SCHAUMAN -palkinto 2009 Vilma Pronssinen 2009 Kuomionpään Lila Pronssinen 2011 Kuomionpään Lila Hopeinen

97 Mannerien Kuomionpään Tiltun pentue vuodelta 2006 ja Olavi Malmbergin beaglet lenkillä 2011

98 Muita kenneleitä Helisalon kennel / Paavo Mattila, Juva Veskansan kennel / Seemi Auvinen, Savonlinna Marmasan kennel / Mari Hämäläinen, Ristiina Myllytuvan kennel / Osmo Tulilahti, Sulkava Viinamäen kennel / Sirpa Oinonen, Mikkeli Papinniemen kennel / Anne Vornanen, Mikkeli Eräsoinnun kennel / Eero Väätäinen, Pieksämäki Kahaltajan kennel / Pia Atri, Juva

99 Suomen Beaglejärjestön ansiomerkit Reino Kärkkäinen hopeinen Matti Huhtinen pronssinen 1994 Vesa Koikalainen kultainen Matti Vilhunen hopeinen 1994 Olavi Malmberg hopeinen 1994 Kalevi Mehtonen hopeinen 1995 Seemi Auvinen hopeinen 1997 Tiina Montonen hopeinen 1997 Pentti Savolainen hopeinen Hilkka Hall hopeinen 1998 Seppo Vuorento hopeinen 2001 Arto Manner hopeinen 2001 Osmo Tulilahti hopeinen 2003 Martti Kauppinen hopeinen 2006 Kari Eronen hopeinen 2007 Matti Kokkonen hopeinen 2008 Unto Valjus hopeinen 2010 Matti Tarkiainen hopeinen 2010 Olavi Malmberg kultainen 2010 Pentti Savolainen hopeinen 2011 Anne Vornanen hopeinen 2011 Mona Mikkonen hopeinen 2012 Sirpa Oinonen hopeinen 2013 Arto Manner kultainen 2014 Jouni Liukkonen hopeinen

Perustajajäsenet. Beagleharrastus alkoi Suur-Savon alueella Pieksämäellä 1960-l. lopulla

Perustajajäsenet. Beagleharrastus alkoi Suur-Savon alueella Pieksämäellä 1960-l. lopulla Historiikki 40v Perustajajäsenet Beagleharrastus alkoi Suur-Savon alueella Pieksämäellä 1960-l. lopulla - Raimo Kuikka kutsui alkuvuodesta 1973 koolle Vesa Koikkalaisen, Yrjö Heimosen, Veikko Koikkalaisen

Lisätiedot

EL:n PILKKIMESTARUUSKILPAILUT Anttola. TULOS Etelä-Savo

EL:n PILKKIMESTARUUSKILPAILUT Anttola. TULOS Etelä-Savo 1 MIEHET ALLE 70 VUOTTA 1 1786 Neuvonen Mikko Juvan yhd. 2 1154 Kuitunen Heimo Hirvensalmen yhd. 3 1129 Luhanko Mauri Haukivuoren yhd. 4 1120 Liukkonen Aarre Hirvensalmen yhd. 5 1118 Simonen Matti Pieksämäen

Lisätiedot

Piirin rantaonki Rantasalmi

Piirin rantaonki Rantasalmi Piirin rantaonki 7.6.2018 Rantasalmi EKL:n Mikkelin Piirin rantaonkikilpailut pidettiin tänä vuonna Rantasalmella 7.6. torstaina. NAISET YLI 80 1. LAUTANEN TAIMI JOROISTEN ELÄKKKEENSAAJAT 0,288 LAAKKONEN

Lisätiedot

EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA

EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA 5.3.2019 NAISET Y 80 1. HALINEN HANNA OTAVAN SEUDUN ELÄKKEENS 0,198 2. LAUTANEN TAIMI JOROISTEN ELÄKKEENSAAJAT 0,152 3. VENÄLÄINEN EEDIT HAUKIVUOREN ELÄKKEENSAAJAT

Lisätiedot

PERÄPÖKSÄN KENNEL JA BEAGLET 1980 2013

PERÄPÖKSÄN KENNEL JA BEAGLET 1980 2013 PERÄPÖKSÄN KENNEL JA BEAGLET 1980 2013 Hely, 038977/80, ( Ensimmäinen Beagleni ) Hilu, 25483A/ 76& MVA Tommi, 18685/78 Miten se tapahtui Tasapurentainen, tiukka, innokas ja liian hyvä vei etusormen Kolmet

Lisätiedot

AJOKOKEEN KOIRAKOHTAINEN PÖYTÄKIRJA

AJOKOKEEN KOIRAKOHTAINEN PÖYTÄKIRJA Koira Huuhkajan Niilo Rek. numero Sukupuoli Uros ROKOTUS: OK TUNNISTUS: OK 11. Paljas maa (X) X x Koiran isä Konttikuusen Jeppe Rek. numero 23370/04 12. Lumikeli (cm) Koiran emä Huuhkajan Venla Rek. numero

Lisätiedot

EKL MIKKELIN PIIRIN MESTARUUSPILKKI RANTASALMELLA

EKL MIKKELIN PIIRIN MESTARUUSPILKKI RANTASALMELLA EKL MIKKELIN PIIRIN MESTARUUSPILKKI 7.3.2017 RANTASALMELLA NAISET ALLE 70 V Sija Nimi Seura Kaloja 1. Sirpa Repo Rantasalmen Eläkeensaajat ry 1,588 2. Tullinen Sinikka Mikkelin Eläkkeensaajat 1,52 3. Raita

Lisätiedot

AJOKOKEEN KOIRAKOHTAINEN PÖYTÄKIRJA

AJOKOKEEN KOIRAKOHTAINEN PÖYTÄKIRJA Koekunta Kajaani Aika KOE-T 1 2 Koira Huuhkajan Niilo Rek. numero Koiran isä Konttikuusen Jeppe Rek. numero 23370/04 12. Lumikeli (cm) Koiran emä Huuhkajan Venla Rek. numero 33642/05 13. Koht/kova tuuli(x)

Lisätiedot

Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET

Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET Rantaonginta Savonlinna 1.8.2017 Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET 1 1,746 ANDERSIN ANNI 0,898 TYNKKYNEN KAIJA 0,432 VAJANTO AILA 0,416 2 MIKKELIN 1,586 MESIÄINEN SATU 0,888 AHONEN PIRKKO 0,216 HÄKKINEN

Lisätiedot

Piirinmestaruus hiihdot Joroinen L Ä H T Ö L I S T A 23.1.2008 Joroisten Urheilijat ------------------- 21:12. Lähtö Sarja Nro Lis.

Piirinmestaruus hiihdot Joroinen L Ä H T Ö L I S T A 23.1.2008 Joroisten Urheilijat ------------------- 21:12. Lähtö Sarja Nro Lis. Miehet 12 vuotta 3 km V 11.01.30 4 29769352 Arttu Pajunen Kangasniemen Kalske 11.01.30 16 xxx Aaro Puttonen Ristiinan Urheilijat 11.01.30 32 24202842 Sami Roos Mikkelin Hiihtäjät 11.01.30 33 30134124 Juho

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS

ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS Karhulan liikuntahallilla lauantaina 6.2.2016 KANSAINVÄLINEN ISTUMALENTOPALLOTURNAUS VUODESTA 1983 Kuva: KSI/Juha Parkko 34. Kotka-turnauksen voittajat - KSI Kotka T

Lisätiedot

RHY:n hirvenhiihtokisa

RHY:n hirvenhiihtokisa RHY:n hirvenhiihtokisa Juuka, 05.03.2016 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura 2. Hirvonen Jarkko 101

Lisätiedot

Keski-Suomen vapaa-ajan kalastajapiirin pilkkimestaruus kilpailut Äänekoski, Mämmen SEO-asema 24.3.2013 Kaloja sarjassa yhteensä 272,72 kg

Keski-Suomen vapaa-ajan kalastajapiirin pilkkimestaruus kilpailut Äänekoski, Mämmen SEO-asema 24.3.2013 Kaloja sarjassa yhteensä 272,72 kg Kaloja sarjassa yhteensä 272,72 kg 1. Marko Pollari YKK Miehet yleinen YKK yleinen 2. 10723 2. Esko Naukkarinen IPK Miehet yleinen IPK yleinen 1. 10089 3. Pekka Korhonen YKK Miehet yleinen YKK yleinen

Lisätiedot

AJOKOKEEN KOIRAKOHTAINEN PÖYTÄKIRJA

AJOKOKEEN KOIRAKOHTAINEN PÖYTÄKIRJA KOKEEN KOIRAKOHTAINEN PÖYTÄKIRJA Koira Harringan Serenade Rek. numero Sukupuoli narttu ROKOTUS: OK TUNNISTUS: OK 11. Paljas maa (X) x x Koiran isä Huuhkajan Nero Rek. numero 20/08 12. Lumikeli (cm) Koiran

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015

ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015 ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015 Homenokka-turnauksessa Istumalentopallon Suomen Cupia on pelattu vuodesta 1985 TULOKSET ry 31. SUOMEN CUP Jyväskylässä 26.-27.9.2015 L O P P U T U L O K S E T NAISTEN

Lisätiedot

Kuopion Keilailuliitto 06.07.2016 Rauhalahti Bowling

Kuopion Keilailuliitto 06.07.2016 Rauhalahti Bowling Sivu 1 1. Sami Päiväniemi Veljmiehet 742 (3) + 732 (3) 1474 (6) 2. Samuli Haverinen Veljmiehet 750 (54) + 681 (54) 1431 (108) 3. Joonas Jehkinen Mainarit 719 (0) + 702 (0) 1421 (0) 4. Tomas Käyhkö Mainarit

Lisätiedot

Tulokset / El Pilkit Kuusamo N Alle 70 V

Tulokset / El Pilkit Kuusamo N Alle 70 V Tulokset / El Pilkit Kuusamo 08.04.2016 N Alle 70 V 1. Heiskanen Aila Pohj Pohjanmaa 4164 G 2. Nuora Maila Pohj Pohjanmaa 4060 G 3. Aalto Eila Pirkanmaa 3608 G 4. Kurvinen Vuokko Pohj Pohjanmaa 3214 G

Lisätiedot

Porin Keilailuliitto Pori Open turbo sarjat 3-4

Porin Keilailuliitto Pori Open turbo sarjat 3-4 1 Vettenranta Jari B 192,32 13 221 266 513 2 Ilkka Nenonen M 213,97 0 262 245 507 3 Nurmilo Panu M 218,81 0 277 221 498 4 Jere-Petteri Lehtinen B 185,4 18 204 257 497 5 Pasi Paalosalo M 206,98 2 242 224

Lisätiedot

El. Etelä-Savon piirin piirihallitus v jäseniä yhteensä

El. Etelä-Savon piirin piirihallitus v jäseniä yhteensä El. Etelä-Savon piirin piirihallitus v. 2018 jäseniä yhteensä 5003 30.9.2018 puheenjohtaja Levänen Arvo Ruuhilammintie 102 A 77570 Jäppilä arvo@multalansora.fi vpj Luukkonen Eeva-Liisa Koivulantie 29 52200

Lisätiedot

IX Kalevi Hämäläisen muistohiihdot Juva

IX Kalevi Hämäläisen muistohiihdot Juva IX Kalevi Hämäläisen muistohiihdot 7.1.2017 Juva MIEHET 10 V 2 KM V 1 1 Veikka Huuskonen Rantasalmen Urh 140654 08:11,6 2 2 Nuutti Seppänen Sulkavan Urh-41 345398 08:55,9 0:44,3 3 4 Johannes Kääriö Sulkavan

Lisätiedot

Pohjois-Savon pm-hirvenjuoksu

Pohjois-Savon pm-hirvenjuoksu Pohjois-Savon pm-hirvenjuoksu Nilsiä, 23.07.2016 Yksilökilpailut M 1. Lemmetty Timo 2 Haapamäen hs 281 (18:07) 260 (-9m/-11m) 576 (96) 1117 2. Ruuskanen Ari 1 NUMA 273 (19:22) 276 (+5m/+7m) 564 (94) 1113

Lisätiedot

VUOSIKOKOUS 28.2.2015. Hannuksen piilopirtti, Tyrnävä

VUOSIKOKOUS 28.2.2015. Hannuksen piilopirtti, Tyrnävä VUOSIKOKOUS 28.2.2015 Hannuksen piilopirtti, Tyrnävä - 2 - Uudet valiokoirat o FI KVA FI MVA Aino, FIN22899/06 (42/2), om. Anu Ollila & Reijo Myllynen o FI KVA Erälän Nico, FI30213/13 (42/1), om. Markku

Lisätiedot

Pöytäkirja. 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti jäsenet tervetulleeksi.

Pöytäkirja. 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti jäsenet tervetulleeksi. Pöytäkirja Jalasjärven Alapään Eränkävijät Ry Vuosikokous 22.02.2009 Aika 13.00 14.20 Paikka Seuran Maja Läsnä 39 jäsentä 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti

Lisätiedot

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716

Lisätiedot

SAVO-KARJALA CUP 2013

SAVO-KARJALA CUP 2013 4 Partanen Joona Parikkala 35 24 29 5 35 128 1 3 Muhonen Tuomo Kirjavala 31 27 5 15 44 122 2 5 Timonen Osmo Uukuniemi 23 23 25 5 41 117 3 10 Seppänen Raimo Savonlinna 15 5 31 29 33,5 113,5 4 24 Bäck Kari

Lisätiedot

Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo

Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo Nilsiä, 22.07.2017 Yksilökilpailut Kävely Hirvikävely (sarjassa on 4 arviota, ei aikapisteitä) Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 112 Haapamäen hs

Lisätiedot

EL:n PILKKIMESTARUUSKILPAILUT Anttola TULOS. MIEHET ALLE 70 VUOTTA 30 Parasta

EL:n PILKKIMESTARUUSKILPAILUT Anttola TULOS. MIEHET ALLE 70 VUOTTA 30 Parasta 1 MIEHET ALLE 70 VUOTTA 30 Parasta 1 1948 Heiskanen Veijo Pohjois-Pohjanmaan piiri alle 70 2 1881 Lindberg Kari Keski-Suomen piiri alle 70 3 1786 Neuvonen Mikko Etelä-Savon piiri alle 70 4 1374 Myyry Pertti

Lisätiedot

1. Hokkanen Jaana URMAS Savolainen Päivi KAMS Niskanen Eeva K-SMAS

1. Hokkanen Jaana URMAS Savolainen Päivi KAMS Niskanen Eeva K-SMAS Suomen Metsästäjäliitto Pohjois-Savon piiri Hirvenjuoksun PM-kilpailut IISALMI 21.7.2013 Sarja M Paras aika 21.00 1. Väätäinen Kari URMAS 287 254 594 1135 2. Lemmetty Timo Haapamäen HS 300 272 534 1106

Lisätiedot

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Koko maa Lähetetty: 85578 Äänestys%: 31,0 Hyväksytty: 26323 Hyväksytty%: 99,1 Hylätty: 228 Hylätty%: 0,9 Valitaan: 222 Hyväksytty: 4152 Hyväksytty%: 99,2 Hylätty:

Lisätiedot

Piirinmestaruuskilpailut/piiricup IV Juuan Suurin tulos KKP:n Otto Huovisella 3892 g. Osallistujia 139.

Piirinmestaruuskilpailut/piiricup IV Juuan Suurin tulos KKP:n Otto Huovisella 3892 g. Osallistujia 139. Piirinmestaruuskilpailut/piiricup IV Juuan 24.3.2013. Suurin tulos KKP:n Otto Huovisella 3892 g. Osallistujia 139. NU12 NU15 NU18 1. Issakainen Iida PKUK 656 g 2. Lintunen Riku PP 246 g 1. Väistö Jalmari

Lisätiedot

Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen Sorsakoski 22, Kangaslampi 2 Eemi Saukkonen Heinävesi 22, Kangaslampi 3 Seppo Julkunen

Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen Sorsakoski 22, Kangaslampi 2 Eemi Saukkonen Heinävesi 22, Kangaslampi 3 Seppo Julkunen Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen Sorsakoski 22,89 17.7.2010 Kangaslampi 2 Eemi Saukkonen Heinävesi 22,36 17.7.2010 Kangaslampi 3 Seppo Julkunen Leppävirta 22,28 17.7.2010 Kangaslampi 4 Matti Saukkonen

Lisätiedot

1. Martti Silvennoinen Kiteen Eläkkeensaajat ry 2. Juhani Merjanen Haminanseudun Oloneuvokset ry 3. Voitto Voutilainen Polvijärven Eläkkeensaajat ry

1. Martti Silvennoinen Kiteen Eläkkeensaajat ry 2. Juhani Merjanen Haminanseudun Oloneuvokset ry 3. Voitto Voutilainen Polvijärven Eläkkeensaajat ry Sija Nimi Seura 1. Martti Silvennoinen Kiteen Eläkkeensaajat ry 2. Juhani Merjanen Haminanseudun Oloneuvokset ry 3. Voitto Voutilainen Polvijärven Eläkkeensaajat ry 4. Vesa Puotanen Suur-Lappeenrannan

Lisätiedot

Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen LepU 22, Eemi Saukkonen LepU 22, Seppo Julkunen LepU 22,

Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen LepU 22, Eemi Saukkonen LepU 22, Seppo Julkunen LepU 22, Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen LepU 22,89 17.7.2010 2 Eemi Saukkonen LepU 22,36 17.7.2010 3 Seppo Julkunen LepU 22,28 17.7.2010 4 Matti Saukkonen LepU 22,26 17.7.2010 5 Ville Piisilä Vantaa 20,40

Lisätiedot

Tulokset XVI Viljo Vellosen hiihdot

Tulokset XVI Viljo Vellosen hiihdot Tulokset XVI Viljo Vellosen hiihdot 12.2.12 T U L O K S E T Savonlinnan Hiihtoseura Naiset 8 vuotta 1 km p Sija Nimi Seura Loppuaika Ero 1. Elina Sainio Imatran Urhei 7.12,7 2. Iida-Emilia Kaiponen Savonlinnan

Lisätiedot

ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä,

ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä, ISM-hirvenhiihto Nilsiä, 25.02.2017 Yksilökilpailut Hiihtely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Honkanen Leo 134 PK 520 (+4m/-4m/+11m/+21m)

Lisätiedot

Hj-katsastus, Pohjois-Savo

Hj-katsastus, Pohjois-Savo Hj-katsastus, Pohjois-Savo Heinjoki, Kuopio, 11.06.2017 Yksilökilpailut Hirvikävely Hirvikävely (sarjassa on 4 arviota, ei aikapisteitä) Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Teemu 80 Haapamäen

Lisätiedot

RHY:n hirvenhiihtokisa

RHY:n hirvenhiihtokisa RHY:n hirvenhiihtokisa Juuka, 05.03.2016 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura 2. Hirvonen Jarkko 101 Vaikkojoen Erä 3. Räisänen Heikki (epäv.) 103 Piiri

Lisätiedot

Kuopion Keilailuliitto Rauhalahti Bowling

Kuopion Keilailuliitto Rauhalahti Bowling Sivu 1 1. Tomas Käyhkö Mainarit 824 (0) + 752 (0) 1576 (0) 2. Kari Hurri Ysisata 734 (0) + 723 (0) 1457 (0) 3. Tommi Oinonen St. Michel Bowlers752 (42) + 696 (42) 1448 (84) 4. Risto Sankilampi Ysisata

Lisätiedot

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70 100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Vapaa-ajankalastajapiiri Onkicup 2011

Pohjois-Karjalan Vapaa-ajankalastajapiiri Onkicup 2011 sijoitus Miehet Tulos Tulos Tulos Tulos Tulos osakisat tulos g osakilpailun sijoitus 1. Heikki Matikainen PKUK 9 2900 8 1710 4 325 2,5 565 9 3014 32,5 8514 30 1. 2. Juuso Piiroinen PKUK 7 2820 10 2262

Lisätiedot

SKAL:n & Taksiliiton hiihtomestaruuskilpailut Tulostettu klo Sivu 1 STL 6v 1km Lähti : 3 Keskeytti : 0 Hylätty : 0

SKAL:n & Taksiliiton hiihtomestaruuskilpailut Tulostettu klo Sivu 1 STL 6v 1km Lähti : 3 Keskeytti : 0 Hylätty : 0 Tulostettu 12.03.16 klo 13.30.05 Sivu 1 STL 6v 1km 1 503 Savolainen Anni Kuopion Taksiautoilijat ry 17.35,9 0,0 2 504 Vepsäläinen Julianna Suonenjoen Taksiautoilijat r 20.29,5 +2.53,6 3 502 Juvani Iiris

Lisätiedot

24.8.2011. Jurvan Rotaryklubi. Säläishallilla

24.8.2011. Jurvan Rotaryklubi. Säläishallilla 24.8.2011 Jurvan Rotaryklubi Säläishallilla YHTEIS Klubin sija Klubin tulos 1 Jurva 32,00 2 Kurikka 25,00 3 Jalasjärvi 23,00 4 Kauhajoki 17,00 5 Ilmajoki 16,00 6 Aro 13,00 sija nimi Saapas Tikka Rengas

Lisätiedot

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä,

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä, ISM 2014 Nilsiä, 09.02.2014 Single Competitor Competitions M Nimi Nro Piiri Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Savolainen Esa 14 PS 300 (23:29) 256 (-9m/+13m) 558 (93) 1114 2. Tuovinen Janne 5 PS 261

Lisätiedot

Linkopallo Naiset 1 Anne Karvinen Heinävesi 18, Heinävesi 2 Marja-Leena Ukkonen LepU 17, Leväniemi 3 Paula Kaivoselkä Varkaus

Linkopallo Naiset 1 Anne Karvinen Heinävesi 18, Heinävesi 2 Marja-Leena Ukkonen LepU 17, Leväniemi 3 Paula Kaivoselkä Varkaus Linkopallo Naiset 1 Anne Karvinen Heinävesi 18,89 15.5.2013 Heinävesi 2 Marja-Leena Ukkonen LepU 17,15 24.5.2013 Leväniemi 3 Paula Kaivoselkä Varkaus 16,90 7.5.2013 Varkaus 4 Pirjo Venäläinen Varkaus 16,32

Lisätiedot

Bussiin nousulista ==============

Bussiin nousulista ============== 1/6 Bussiin nousulista ============== Grp. Metallin ao. 148 r.y. Päivitetty lista 28.1.2009 Virkistysviikonloppumatka Kuusamoon 31.1. - 1.2.2009 (la-su/2 pv) "Holiday Club Kuusamon tropiikki" Bussi nro

Lisätiedot

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA ISM 1.7.2017 Juuka LUODIKKO M uusinta 1 Pauli Markkanen PS M 49 42 91 85 176 186 2 Pertti Miettinen PS M 48 41 89 87 176 184 3 Marko Sikanen PS M 47 40 87 86 173 4 Aki Hännikäinen SS M 45 40 85 79 164

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

Teht. Pist. Ikä Hyv.

Teht. Pist. Ikä Hyv. Kilpailu: Puumieskesätaitokilpailu 2013 Järjestäjä: Mikkelin Seudun Puumiehet ry Päivämäärä: 21.9.2013, Anttolanhovi, Mikkeli Miesten kilpasarja Ikä Hyv. Pisteet 1 Pekka Repo P-Savo 88 17 72 177 29:10

Lisätiedot

Liitosaapas Naiset. Liitosaapas Miehet

Liitosaapas Naiset. Liitosaapas Miehet Liitosaapas Naiset pvm 1 Tuija Salonen Speul 40,33 29.3.2013 Kuopio 2 Meri-Tuulia Kouhia LepU 34,40 29.3.2013 Kuopio 3 Heidi Korkalainen Savon Saapas 34,37 5.5.2013 Leppävirta 4 Piia Aaltokoski LepU 31,93

Lisätiedot

(Lähti: 1 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 1 1. Hulkkonen Mikko Pihkan 41.00

(Lähti: 1 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 1 1. Hulkkonen Mikko Pihkan 41.00 H6 (Lähti: 6 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 6. Sorsa Aleksi Pihkan 23.2 2. Hakuli Tommi KeU 24.02 +50 3. Pietiläinen Aleksi Pihkan 26.54 +3.42 4. Koikkalainen Severi Pihkan 2.46 +4.34 5. Koivisto Antton KeU

Lisätiedot

Juhannusjuoksu perjantai 21. kesäkuuta (GMT+3) - Viralliset tulokset

Juhannusjuoksu perjantai 21. kesäkuuta (GMT+3) - Viralliset tulokset Juhannusjuoksu perjantai 21. kesäkuuta 2019 11.03 (GMT+3) - Viralliset tulokset Kilpailu info Laji: Juoksu Sijainti:, Suomi Lähtötapa: Ryhmä-lähtö manuaalisesti Ryhmät: Määritelty Kilpailijoita: 83 Ajanottolaite:

Lisätiedot

Hirvenjuoksu/hirvikävely

Hirvenjuoksu/hirvikävely Hirvenjuoksu/hirvikävely Kuopio, 10.06.2018 Yksilökilpailut Hirvikävely Hirvikävely (sarjassa on 4 arviota, ei aikapisteitä) Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Pitkänen Seppo 54 Varpaisjärvi 516

Lisätiedot

Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero

Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29 Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Kirkkovene miehet 10 km Joukkue ================================== 1. Kuopion Soutajat

Lisätiedot

Pm-Hirvenjuoksut. Yksilökilpailut. Kävely. Nilsiä,

Pm-Hirvenjuoksut. Yksilökilpailut. Kävely. Nilsiä, Pm-Hirvenjuoksut Nilsiä, 19.07.2014 Yksilökilpailut Kävely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Teemu 94 Haapamäen hs 582 (-1m/+3m/+1m/-4m)

Lisätiedot

RHY:n hirvenhiihto - Tuloskooste

RHY:n hirvenhiihto - Tuloskooste RHY:n hirvenhiihto Juuka, 28.03.2015 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura (23:23) 290 (+3m/+2m) 588

Lisätiedot

RHY:n hirvenhiihto - Tuloskooste

RHY:n hirvenhiihto - Tuloskooste RHY:n hirvenhiihto Juuka, 28.03.2015 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura (23:23) 290 (+3m/+2m) 588 (98) 1178 2. Hirvonen Jarkko 103 Vaikkojoen Erä

Lisätiedot

Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen

Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen http://kesa.sporttisaitti.com Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen 28.06.2014 Päivitetty Lopputulokset 28.6.2014 20:46 Sarja M 1 54 MARKO HOLOPAINEN M PK 19 22 41 0 2 61 JUHA HEIKKILÄ M PK 20 18 38 1

Lisätiedot

Pm-Hirvenjuoksut. Single Competitor Competitions. Kävely. Nilsiä,

Pm-Hirvenjuoksut. Single Competitor Competitions. Kävely. Nilsiä, Pm-Hirvenjuoksut Nilsiä, 19.07.2014 Single Competitor Competitions Kävely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Teemu 94 Haapamäen

Lisätiedot

Nuoret 28.4.2012 29.4.2012 1.5.2012 Kokonaistulos Ville Lappi Pielavesi 9665 Janne Lappi Pielavesi 8830 Mikko Juurikka Pudasjärvi 5892

Nuoret 28.4.2012 29.4.2012 1.5.2012 Kokonaistulos Ville Lappi Pielavesi 9665 Janne Lappi Pielavesi 8830 Mikko Juurikka Pudasjärvi 5892 32617 16751 49368 Nuoret 1 Ville Lappi Pielavesi 9665 4858 14523 2 Janne Lappi Pielavesi 8830 3843 12673 3 Mikko Juurikka Pudasjärvi 5892 4050 9942 4 Elina Luokkanen Taivalkoski 4424 2402 6826 5 Tuomas

Lisätiedot

TULOSPALVELU. Lions SM-pilkki 27.3.2011

TULOSPALVELU. Lions SM-pilkki 27.3.2011 TULOSPALVELU Lions SM-pilkki 27.3.2011 Järjestäjä: LC Parikkala/Siikalahti. Paikka: Parikkala Simpelejärvi Kilpailijoita yhteensä: 143 Kilpailukala: Ahven Yhteiskalamäärä: 95.8 kg Sarjat: M60 (Miehet alle

Lisätiedot

Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo

Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo Nilsiä, 16.06.2018 Yksilökilpailut Kävely alle 65 Hirvikävely (sarjassa on 4 arviota pistein -2p/1m, ei aikapisteitä) Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Pekkarinen

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN TULOKSET..009 19:09 SARJA M Kainulainen Olavi PS 95 9 191 1 45 51 Mankinen Mika PS 89 95 184 5 Seppä Timo SS 91 90 181 Eskelinen 4 1 Jukka PS 95 81 17 5 59 Hassinen Ari PK 89 81 170 Kirjavainen 4 Mikko

Lisätiedot

07/07/2014 08:54:02 Turnaus aloitettu. 07/07/2014 08:54:05 Kierros 1 paritettu.

07/07/2014 08:54:02 Turnaus aloitettu. 07/07/2014 08:54:05 Kierros 1 paritettu. 07/07/2014 08:54:02 Turnaus aloitettu. 07/07/2014 08:54:05 Kierros 1 paritettu. Harry Ulvi* - Seppo Järvisalo Stig Svens - Vesa Ala-Kulju* Erkki Saarinen - Lasse Wallin Teuvo Lahti - Kalevi Lehtinen Jussi

Lisätiedot

Yleinen laituripilkki Halkosaari 31.10.2009

Yleinen laituripilkki Halkosaari 31.10.2009 Yleinen laituripilkki Halkosaari 31.10.2009 Naiset Miehet 60 1. Mirja Huotilainen 146 1. Kyösti Härkönen 238 2. Marketta Mustonen 96 2. Ari Myller 207 3. Varpu Korhonen 26 3. Esko Huhtaniemi 189 4. Tuija

Lisätiedot

RUL:n ampumamestaruuskilpailut

RUL:n ampumamestaruuskilpailut Mikkeli, Kyrönpellon rata 17. - 18.08.2013 11:41:53 25m Isopistooli, sarja H 1. Ari Meinander KYM 97 96 96 289 97 95 94 286 575 2. Marko Talvitie E-PO 92 92 92 276 99 97 99 295 571 3. Juha Virtanen KYM

Lisätiedot

RHY:n hirvenhiihtokisa

RHY:n hirvenhiihtokisa RHY:n hirvenhiihtokisa Juuka, 05.03.2016 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura 2. Hirvonen Jarkko 101

Lisätiedot

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ============================================================== 25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Tomi Mustonen H V-S 3. Yrjö Munukka H Hel 4. Antti Leinonen H Kai 5. Jussi

Lisätiedot

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 Miehet Yleinen: 1. 55 Jouni Kokkonen Merilapin urheilukalastajat 3361 2. 51 Mika Jaako Merilapin urheilukalastajat 2935 3. 76 Mika Nampajärvi Koillisen kilpakalastajat 2914 4.

Lisätiedot

Maakuntaviesti Pieksämäki

Maakuntaviesti Pieksämäki Maakuntaviesti 6.1.2018 Pieksämäki 1 Savonlinna 1:39:21.4 1 Harri Jylhä 10:48.1 2 Jari Turtiainen 19:10.7 3 Maija Tiainen 10:19.0 4 Arttu Turtiainen 9:25.8 5 Iida-Emilia Kaiponen 11:14.6 6 Waltteri Huuskonen

Lisätiedot

Liitosaapas Naiset. Liitosaapas Miehet. pvm

Liitosaapas Naiset. Liitosaapas Miehet. pvm Liitosaapas Naiset pvm 1 Tuija Salonen Speul 40,33 29.3.2013 Kuopio 2 Meri-Tuulia Kouhia LepU 34,40 29.3.2013 Kuopio 3 Heidi Korkalainen Savon Saapas 33,71 29.3.2013 Kuopio 4 Piia Aaltokoski LepU 31,93

Lisätiedot

Liitosaapas Halli Naiset Liitosaapas Naiset

Liitosaapas Halli Naiset Liitosaapas Naiset Liitosaapas Halli Naiset Liitosaapas Naiset pvm 1 Tuija Salonen Ronttoset 42,97 22.4.2011 Kuopio 2 Pirjo Saukkonen LepU 41,50 22.4.2011 Kuopio 3 Sari Kieloaho RautIsku 41,50 22.4.2011 Kuopio 4 Lotta Kirvesmies

Lisätiedot

Miesten Mestaruussarja (28 pelaajaa)

Miesten Mestaruussarja (28 pelaajaa) Miesten Mestaruussarja (28 pelaajaa) 1 Ehoniemi Veli-Pekka Ruoveden Karj. 50 13 13 11 13 2 Peiponen Marko Nurmeksen Ks 36 15 1 0 5 15 3 Sorvali Miika Tammer-Kyykkä 26 11 3 0 7 5 3 Tanninen Jukka Imatran

Lisätiedot

SUOMEN BEAGLEJÄRJESTÖ RY HAASTELISTA

SUOMEN BEAGLEJÄRJESTÖ RY HAASTELISTA SUOMEN BEAGLEJÄRJESTÖ RY HAASTELISTA Beaglein terveystutkimusten rahoittamiseksi on käynnistetty haastekeräys. Haastekeräykseen osallistuvat julkaistaan Beagle-lehdessä sekä internetsivuillamme. Keräykseen

Lisätiedot

Poliisien sm-hiihdot sprintti

Poliisien sm-hiihdot sprintti Page 1 / 5 Poliisien sm-hiihdot sprintti T U L O K S E T Oulun Hiihtoseura M60; M55; M50; M45; M40; M35; NYL; MYL; M60_F1; M55_F1; M50_F1; M45_F1; M40_F1; M35_F1; NYL_F1; MYL_F1; M60 Miehet 60 vuotta 1.1

Lisätiedot

Suomen Metsästäjäliitto Pohjois-Savon piiri. Kilpailukauden päättäjäiset Hotelli Iso-Valkeinen Matti Räsänen

Suomen Metsästäjäliitto Pohjois-Savon piiri. Kilpailukauden päättäjäiset Hotelli Iso-Valkeinen Matti Räsänen Suomen Metsästäjäliitto Pohjois-Savon piiri Kilpailukauden päättäjäiset 04.10.2017 Hotelli Iso-Valkeinen Matti Räsänen Kilpailutoimikunta Matti Räsänen puh, joht. Harri Hyvönen vpj, metsästysammunta, luotilajit

Lisätiedot

1) Iiris Finne MyA 195, 2) Lili Kemppi MyA 192, 3) Ursula Finne MyA 184, 4) Mikko Laitinen KuusA 177, 5) Emilia Virola KuusA 169.

1) Iiris Finne MyA 195, 2) Lili Kemppi MyA 192, 3) Ursula Finne MyA 184, 4) Mikko Laitinen KuusA 177, 5) Emilia Virola KuusA 169. Kaakkoissuomen aluemestaruuskisat Kotkassa 11.-12.2.2017 10m Ilmakivääri 20 ls sarja 10IT: 1) Silja Petäjäsaari MyA 179. 10m Ilmakivääri 20 ls sarja 12HT: 1) Iiris Finne MyA 195, 2) Lili Kemppi MyA 192,

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

VUOSIKOKOUS Oulaisten yritystalo

VUOSIKOKOUS Oulaisten yritystalo VUOSIKOKOUS 20.2.2016 Oulaisten yritystalo - 2 - VUOSIKOKOUS 20.2.2016, Oulaisten yritystalo (Revonkatu 1, 86300 Oulainen), klo 14.00 (valtakirjojen tarkastus alkaa klo 13.00) ASIALISTA 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset:

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 1. Pekka Pärssinen 88 1. Antti Torniainen 89 2. Hannu Haimi 84 2. Paavo Westman 88 3. Oskari Valtonen 79 3. Juha Kähkönen 86 3. Sirpa Jokisalo 79 4. Johanna Virola

Lisätiedot

Pm-hirvenjuoksu. Yksilökilpailut. Kävely. Nilsiä,

Pm-hirvenjuoksu. Yksilökilpailut. Kävely. Nilsiä, Pm-hirvenjuoksu Nilsiä, 18.07.2015 Yksilökilpailut Kävely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 80 Haapamäen Hs 558 (-1m/+12m/-6m/-2m)

Lisätiedot

SM-JAKKARANHEITTOKISAT SARJA:MIEHET YLEINEN+kilpa NRO NIMI 0,00 HEITTOKERRAT KILPA PAIKKAKUNTA PARAS

SM-JAKKARANHEITTOKISAT SARJA:MIEHET YLEINEN+kilpa NRO NIMI 0,00 HEITTOKERRAT KILPA PAIKKAKUNTA PARAS SM-JAKKARANHEITTOKISAT 1.7.2017 SARJA:MIEHET YLEINEN+kilpa NRO NIMI 6 PARASTA, 3 LISÄHEITTOA HEITTOKERRAT KILPA PAIKKAKUNTA 1 2 3 4 5 6 PARAS Timo Nissinen Jämsänkoski 30,35 30,35 1 Jukka Vesterinen Leppävirta

Lisätiedot

Suur-Savon maakuntaviesti Mikkeli, tulokset

Suur-Savon maakuntaviesti Mikkeli, tulokset Suur-Savon maakuntaviesti 22.3.2009 Mikkeli, tulokset 1 Mikkeli I 2:21:34.5 1 Antti Lampinen 24:35.5 2 Esko Hänninen 14:22.1 3 Teemu Pöntinen 8:50.7 4 Netta Tuhkanen 9:30.1 5 Milla Harsia 8:09.7 6 Virpi

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 627 647 641 646 (512) 13262 (1593) (609) 781 633 (605) 655 629 715 677 653 643 666 655 663 723 685 652 (614) 643 628 (621) (597) (585) (605) (581) (574) 2. Härkönen Heikki

Lisätiedot

SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, HIRVI, M

SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, HIRVI, M SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, HIRVI, M 1 Vesa Saviahde M PH 96 98 194 2 Sami Heikkilä M PH 95 98 193 3 Mikko Autio M Po 92 96 188 4 Tomi-Pekka Heikkilä M PH 91 96 187 5 Kari Koskinen M PH 95 90

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 781 633 605 655 629 13146 (1653) 715 677 653 643 666 655 663 723 685 652 614 643 628 621 (597) (585) 605 (581) (574) 2. Härkönen Heikki PoRa 769 684 627 630 (580) 13117 (1623)

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Härkönen Heikki PoRa 641 769 684 627 630 13151 (1626) (580) 658 647 649 644 633 687 679 713 685 628 (578) (578) 682 645 629 (607) 614 607 (549) 2. Jäntti Raimo Atrium 609 781 633 605 655 13150

Lisätiedot

Taikinan kylän asukkaat

Taikinan kylän asukkaat Taikinan kylän asukkaat 197 Turtiainen Eino ja Liisa (kanttiini) 198 Turtiainen Mikko ja Väinö (veljekset, poikamiehiä) 199 (Vanha tupa) Turtiainen Salomon (Sakkeus) ja Ulla, Juho, Anton, Onni, jatoivo

Lisätiedot

SM-KIISKIPILKKI 2017, OULUNJÄRVI MIEHET NIMI SEURA TULOS

SM-KIISKIPILKKI 2017, OULUNJÄRVI MIEHET NIMI SEURA TULOS MIEHET NIMI SEURA TULOS 1 Jani Orava Rautaruukin Urheilukalastajat 2799 2 Raine Kortet Pohjois-Karjalan Urheilukalastajat 2569 3 Ismo Karhunen Rautaruukin Urheilukalastajat 92 4 Tomi Etelä-Aho Lapuan Seudun

Lisätiedot

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 70 Tomi Halmesmäki Lapua Avoin 65,80 67,5 1,70 20

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 70 Tomi Halmesmäki Lapua Avoin 65,80 67,5 1,70 20 5.3.2016 Lapua 1 70 Tomi Halmesmäki Lapua 5.3.2016 1976 Avoin 65,80 67,5 1,70 20 1 80 Tero Keisala Lapua 5.3.2016 1985 Avoin 71,30 72,5 1,20 43 2 80 Atte Ojala Lapua 5.3.2016 1991 Avoin 71,40 72,5 1,10

Lisätiedot

EKL:n rannaltaonginnan mestaruuskilpailut torstaina Joukkuetulokset / Miehet

EKL:n rannaltaonginnan mestaruuskilpailut torstaina Joukkuetulokset / Miehet EKL:n rannaltaonginnan mestaruuskilpailut torstaina 6.8.2015 Joukkuetulokset / Miehet Miehet alle 70 v Sija Nimi Kaloja 1 Mikkelin Eläkkeensaajat ry1 4,510 Heikki Kiljunen 0,514 Pentti Tarkiainen 0,834

Lisätiedot

NAISET RANKING Netta Miettinen 1995 Avoin 81,85 55,0 26,85 17 Lahti

NAISET RANKING Netta Miettinen 1995 Avoin 81,85 55,0 26,85 17 Lahti NAISET RANKING 2016 Naisilla voittaa pienempi erotus Miehillä suurempi erotus 60 Hanna Rantala 1982 Avoin 52,10 35,0 17,10 52 Tampere 20.8.2016 60 Hanna Rantala 1982 Avoin 52,00 35,0 17,00 51 Lahti 9.10.2016

Lisätiedot

Imatran Keilailuliitto ry veteraanisarja 2009

Imatran Keilailuliitto ry veteraanisarja 2009 Sivu 1 Joukkue Liitto Yhteensä O V T H KA Paras Ero Tilanne 1 6. 8164 15 7 1 7 544.27 610 2 12. 8151 15 11 0 4 543.40 658-13 3 1. 8151 15 10 1 4 543.40 623-13 4 4. 8091 15 7 1 7 539.40 629-73 5 3. 8087

Lisätiedot

Renkaanheitto ranking 2012 Autonrengas Naiset 5kg Autonrengas Miehet 6kg

Renkaanheitto ranking 2012 Autonrengas Naiset 5kg Autonrengas Miehet 6kg Renkaanheitto ranking 2012 Autonrengas Naiset 5kg 1 Ulvi Jurikivi KU-58 14,49 22.9.2012 Leppävirta 2 Piia Aaltokoski LepU 12,88 30.9.2012 Leppävirta 3 Asta Kankaala LepU 12,68 18.8.2012 Leppävirta 4 Anastasia

Lisätiedot

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Nuoret alle 12 v 1. Pasi Autio Saarijärven Kaira 4 495 g Nuoret alle 15 v 1. Erik Pirtala Laukaan Ahvenpojat 5 310 g 2. Tiia Piekäinen Tikkakosken Kalamiehet

Lisätiedot

Hassen 12/12 Tervasaari-hölkkämaratoonin ja Paras kolmesta ja kymmenestä kilpailun tulokset 2018 ( ) Maraton

Hassen 12/12 Tervasaari-hölkkämaratoonin ja Paras kolmesta ja kymmenestä kilpailun tulokset 2018 ( ) Maraton Maraton Hassen 12/12 Tervasaari-hölkkämaratoonin ja Paras kolmesta ja kymmenestä kilpailun tulokset 2018 (20.11.2018) 1.Tolksdorf Jonathan 3.21.10 (M 40/1) 2.Laitinen Seppo 3.27.50 (M 65/1) 3.Mäenpää Seppo

Lisätiedot

Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 47, Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 43, Leppävirta 3 Meri-Tuulia Kouhia

Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 47, Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 43, Leppävirta 3 Meri-Tuulia Kouhia Linkopallo Naiset 1 Pirjo Saukkonen LepU 47,83 10.7.2010 Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 43,35 10.7.2010 Leppävirta 3 Meri-Tuulia Kouhia LepU 42,34 28.6.2010 Leppävirta 4 Ulvi Jurikivi KU-58 35,96

Lisätiedot

Nu Homin Joonas OKY 890 g. Nu Kärkkäinen Jussi-Pekka NKM 450 g 2. Tertsunen Aki NKM 8 g. Nu18

Nu Homin Joonas OKY 890 g. Nu Kärkkäinen Jussi-Pekka NKM 450 g 2. Tertsunen Aki NKM 8 g. Nu18 1 Bomba-pilkki, joka oli samalla piirinmestaruuskilpailu, pilkittiin aurinkoisessa säässä 6.3.2011. Suurimman saaliin kiertopalkinto meni PKUK:n Matti Jyrkiselle. Osallistujia 141 kilpailijaa. Nu12 Nu15

Lisätiedot

EL Pm 2017 ei rekisteröidyt

EL Pm 2017 ei rekisteröidyt EL Pm 2017 ei rekisteröidyt Naiset kilpailija yhdistys tulos Kaadot viim.srj 1. Helena Saarimaa Lapua 676 2. Eila A Rajamäki Kauhava 668 3. Kaarina Tuuri Lapua 642 4. Pirkko Rissa Lapua 617 5. Sirkka Kangas

Lisätiedot

Liitosaapas 2014 Halli Naiset. Liitosaapas Halli Miehet. pvm

Liitosaapas 2014 Halli Naiset. Liitosaapas Halli Miehet. pvm Liitosaapas 2014 Halli Naiset pvm 1 Pirjo Saukkonen LepU 39,30 18.4.2014 Kuopio 2 Tuija Salonen Speul 37,36 18.4.2014 Kuopio 3 Ulvi Jurikivi KU-58 34,75 18.4.2014 Kuopio 4 Heidi Korkalainen Savon Saapas

Lisätiedot

SML L-S läänin mestaruuskilpailut

SML L-S läänin mestaruuskilpailut Turku Ilmahirvi, sarja M 1. Marko Laine VS 89 90 179 2. Tommi Juvander VS 89 88 177 3. Mika Laarimo SA 91 84 175 U 20 4. Jari Laaksonen VS 90 85 175 U 18 5. Mattias Rönn SÖ 89 84 173 6. Ari Lindstedt PH

Lisätiedot