Yhtymähallitus Yhtymähallitus JÄRJESTÄMISLUPAPÄÄTÖS 2018

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yhtymähallitus Yhtymähallitus JÄRJESTÄMISLUPAPÄÄTÖS 2018"

Transkriptio

1 Yhtymähallitus Yhtymähallitus JÄRJESTÄMISLUPAPÄÄTÖS 2018 YHALL Opetus- ja kulttuuriministeriö on lähettänyt ammatillisen koulutuksen järjestäjille kirjeen OKM/185/531/2017. Kirjeessä ministeriö käy läpi ammatillisen koulutuksen reformiin liittyvää järjestämislupien uudistamista. Hallituksen esityksessä laiksi ammatillisesta koulutuksesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 39/2017 vp) tutkintojen myöntämis- ja koulutuksen järjestämisoikeudesta ehdotetaan päätettäväksi yhdellä ammatillisen koulutuksen järjestämisluvalla nykyisten erillisten ammatillisen peruskoulutuksen ja lisäkoulutuksen luvan sijaan. Uudessa tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvassa päätettäisiin seuraavista asioista: - tutkinnot, joita koulutuksen järjestäjällä on oikeus myöntää ja joihin se voi järjestää tutkintokoulutusta. - oikeus järjestää valmentavaa koulutusta eli ammatilliseen koulutukseen valmentavaa koulutusta taikka työhön ja itsenäiseen elämään valmentavaa koulutusta. - oikeus järjestää kaupunkiraideliikenteen ja ilmailualan koulutusta - oikeus toimia kuorma- ja linja-autonkuljettajien ammattipätevyydestä annetun lain (273/2007) 10 :ssä tarkoitettuna perustason ammattipätevyys-koulutusta antavana koulutuskeskuksena. - oikeus järjestää tutkintoja ja koulutusta myös työvoimakoulutuksena. Järjestämislupa voitaisiin myös rajata koskemaan vain työvoimakoulutusta. - opetus- ja tutkintokieli - ensisijainen toiminta-alue - opiskelijavuosien vähimmäismäärä - muut tutkintojen ja koulutuksen järjestämiseen liittyvät oikeudet, velvollisuudet, ehdot sekä kehittämis- ja muut tehtävät, kuten: velvollisuus järjestää järjestämisluvassa tarkoitettuja tutkintoja ja valmentavaa koulutusta vaativaan erityiseen tukeen oikeutetuille opiskelijoille sekä velvollisuus huolehtia erityisen tuen kehittämis-, ohjaus- ja tukitehtävistä laajennettu oppisopimuskoulutuksen järjestämistehtävä oikeus järjestää sisäoppilaitosmuotoista koulutusta oikeus järjestää vankilaopetusta muut tehtävät, esim. urheilijakoulutus tai velvollisuus järjestää tiettyä tutkintoa Nykytilasta poiketen ammatillista osaamista syventävän tai

2 täydentävän koulutuksen eli voimassa olevan lainsäädännön mukaisen tutkintoon johtamattoman ammatillisen lisäkoulutuksen järjestämislupaa ei voitaisi enää yksistään myöntää, vaan tämän koulutuksen järjestäjällä tulisi aina olla myös tutkintokoulutuksen järjestämislupa. Järjestämisluvan mukaisiin tutkintoihin liittyvää ammatillista osaamista syventävää tai täydentävää tutkintoon johtamatonta koulutusta voitaisiin järjestää ilman erillistä mainintaa luvassa eli suoraan lain nojalla. Jatkossa oppisopimuskoulutuksen järjestämistä ei enää erikseen säänneltäisi järjestämisluvassa. Koulutuksen järjestäjä voisi järjestää oppisopimuskoulutusta kaikissa järjestämisluvan mukaisissa tutkinnoissa. Poikkeuksen muodostaisi uusi laajennettu oppisopimuskoulutuksen järjestämistehtävä, joka antaisi tehtävän saaneelle koulutuksen järjestäjälle nykytilaa vastaavasti oikeuden järjestää koulutuksen hankinnan kautta oppisopimuskoulutuksena kaikkia tutkintorakenteeseen kuuluvia tutkintoja eli myös muita kuin järjestämisluvassa määrättyjä tutkintoja ja koulutusta. Tutkintotavoitteinen ja osa tutkintoon johtamattomasta työvoimakoulutuksesta tulisi osaksi opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnoimaa ammatillista koulutusta vuoden 2018 alusta. Työvoimakoulutuksen järjestäminen olisi järjestämisluvassa määrättävä oikeus. Lakiesityksen 133 :n mukaisesti voimassa olevan ammatillista peruskoulutusta ja ammatillista aikuiskoulutusta koskevan lainsäädännön nojalla myönnettyjen ammatillisen peruskoulutuksen ja lisäkoulutuksen järjestämislupien sekä tehtyjen näyttötutkintojen järjestämissopimusten voimassaolo päättyisi ammatillisen koulutuksen lain voimaan tullessa Niiden koulutuksen järjestäjien, joilla on voimassa oleva järjestämislupa, ei kuitenkaan tarvitsisi hakea uutta järjestämislupaa. Opetus- ja kulttuuriministeriö muuttaa voimassa olevat luvat uudenmuotoisiksi järjestämisluviksi. Uudet järjestämisluvat myönnetään syyskuun loppuun mennessä 2017, mikäli uusi laki on vahvistettu. Ministeriö laatii koulutuksen järjestäjille ehdotuksen uusista järjestämisluvista kesäkuun alussa. Tässä yhteydessä koulutuksen järjestäjät voivat hakea lupansa sisältöön muutoksia. Järjestäjät voivat hakea myös sellaisia tehtäviä, joista aiemmissa luvissa ei ole määrätty. Lupien tarkemmasta hakemisesta ohjeistetaan tarkemmin kesäkuussa. Koulutuksen järjestäjien tulee toimittaa vastauksensa ministeriön ehdotukseen ja mahdolliset uusia tehtäviä koskevat hakemukset mennessä. Liite: Opetus- ja kulttuuriministeriön kirje OKM/185/531/2017

3 Kuntayhtymän johtaja: Yhtymähallitus käy keskustelun, jossa järjestämislupien ja muiden tehtävien hakemiseen liittyvät periaatteet käydään läpi. Samalla yhtymähallitus valtuuttaa viranhaltijajohdon vastaamaan Opetus- ja kulttuuriministeriöltä saapuvaanjärjestämislupaehdotukseen ja tekemään tarvittavat hakemukset tutkintojen ja lisätehtävien osalta. Esitys hyväksyttiin. YHALL 87 järjestämisluvaksi Valmistelija: Kari Puumalainen Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä sai Opetus- ja kulttuuriministeriöltä Ehdotuksen ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen alkaen (OKM/99/531/2017). Yhtymähallituksen päätöksen mukaisesti muutoshakemus järjestämislupaehdotukseen on tehty viranhaltijajohdon toimesta ja lähetetty ministeriölle Muutoshakemuksessa kuntayhtymän järjestämiin tutkintoihin tehtiin tarkistuksia sekä kuntayhtymälle haettiin lupaa työvoimakoulutustehtävään, laajennettuun oppisopimuskoulutustehtävään sekä vankilakoulutustehtävään. Samassa yhteydessä vastuutoiminta-alueen sekä koulutusvolyymiin tehtiin uudet esitykset. Opetus- ja kulttuuriministeriö on ilmoittanut, että muutoshakemukset käsitellään syyskuun loppuun mennessä hallituksen Muutoshakemus ja saapunut järjestämislupaesitys jaetaan jäsenille kokousaineiston yhteydessä. Kuntayhtymän johtaja: Yhtymähallitus merkitsee jätetyn muutoshakemuksen tietoonsa ja hyväksyy hakemuksen jättämisen. Esitys hyväksyttiin. Jatkopykälä kokouksen pykälään 87.

4 Valmistelija: Kari Puumalainen p Opetus- ja kulttuuriministeriö on ilmoittanut, että se käsittelee saapuneet järjestämislupia koskevat muutoshakemukset siten, että järjestämislupapäätökset koulutuksenjärjestäjille annetaan Järjestämislupapäätös toimitetaan yhtymähallituksen jäsenille heti kun se on saapunut kuntayhtymään. Mikäli järjestämislupa ei ole saapunut kuntayhtymään yhtymähallituksen kokoukseen mennessä, asian käsittely siirretään seuraavaan hallituksen kokoukseen. Kuntayhtymän johtaja: Yhtymähallitus käy läpi saapuneen järjestämisluvan ja merkitsee sen tietoonsa. Järjestämislupa ei ollut saapunut kokoukseen mennessä. Asian käsittely siirrettiin seuraavaan kokoukseen. YHALL Valmistelija: Kari Puumalainen p Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä on saanut Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupa lukien. Järjestämisluvassa kuntayhtymälle myönnettiin sen hakemat: - työvoimakoulutustehtävä - laajennettu oppisopimuskoulutustehtävä sekä - vankilakoulutustehtävä. Kuntayhtymälle myönnettiin myös sen hakemat tutkintojen järjestämisluvat. Kuntayhtymän esitystä ensisijaisen toiminta-alueen laajentamisesta ei hyväksytty. Ensisijainen toiminta-alue on myös jatkossa Ylä-Savon alue. Kuntayhtymä saa kuitenkin järjestää järjestämisluvassaan olevia koulutusta ja tutkintoja myös muualla Suomessa, ei kuitenkaan Ahvenanmaan alueella. Kuntayhtymän koulutusvolyymin vähimmäismääräksi määrättiin 1320 opiskelijavuotta. Tavoitteellisesta opiskelijavuosien määrästä tehdään vuosittain erillispäätökset. Liite: Järjestämislupapäätös

5 Kuntayhtymän johtaja: Yhtymähallitus merkitsee päätöksen tietoonsa Yhtymähallitus merkitsi päätöksen tiedoksi saaduksi.

Kirje Ammatillisen koulutuksen järjestämislupien uudistamista koskevan valmistelun käynnistäminen

Kirje Ammatillisen koulutuksen järjestämislupien uudistamista koskevan valmistelun käynnistäminen Kirje OKM/185/531/2017 11.05.2017 Jakelussa mainituille Viite Asia Ammatillisen koulutuksen järjestämislupien uudistamista koskevan valmistelun käynnistäminen Taustaa Pääministeri Juha Sipilän strategisen

Lisätiedot

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/29/531/2017

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/29/531/2017 Päätös OKM/29/531/2017 6.10.2017 Tanhuvaaran Säätiö sr MOINSALMENTIE 1042 57230 SAVONLINNA Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/29/531/2017 Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen

Lisätiedot

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/100/531/2017

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/100/531/2017 Päätös OKM/100/531/2017 6.10.2017 Kuopion Konservatorion kannatusyhdistys r.y. KUOPIONLAHDENKATU 23 C 70100 KUOPIO Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/100/531/2017 Asia Ammatillisten

Lisätiedot

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/160/531/2017, ja Rakennusteollisuus RT ry:n vastine 9.8.

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/160/531/2017, ja Rakennusteollisuus RT ry:n vastine 9.8. Päätös OKM/160/531/2017 6.10.2017 Rakennusteollisuus RT ry UNIONINKATU 14 00130 HELSINKI Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/160/531/2017, ja Rakennusteollisuus RT ry:n vastine

Lisätiedot

Päätös OKM/47/531/2017. Karstulan Evankelisen Kansanopiston kannatusyhdistys ry OPINTIE KARSTULA

Päätös OKM/47/531/2017. Karstulan Evankelisen Kansanopiston kannatusyhdistys ry OPINTIE KARSTULA Päätös OKM/47/531/2017 6.10.2017 Karstulan Evankelisen Kansanopiston kannatusyhdistys ry OPINTIE 43500 KARSTULA Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/47/531/2017, ja Karstulan Evankelisen

Lisätiedot

Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä, Asevelikatu 4, neuvotteluhuone Yrittäjä

Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä, Asevelikatu 4, neuvotteluhuone Yrittäjä ESITYSLISTA 9/2017 1 AIKA 07.11.2017 15:00 PAIKKA Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä, Asevelikatu 4, neuvotteluhuone Yrittäjä KÄSITELTÄVÄT ASIAT 111 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 112 PÖYTÄKIRJAN

Lisätiedot

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/63/531/2017, ja Aitoon Emäntäkoulu Oy:n vastine

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/63/531/2017, ja Aitoon Emäntäkoulu Oy:n vastine Päätös OKM/63/531/2017 6.10.2017 Aitoon Emäntäkoulu Oy TULIKALLIONTIE 54 36720 AITOO Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/63/531/2017, ja Aitoon Emäntäkoulu Oy:n vastine 1.8.2017

Lisätiedot

Päätös OKM/176/531/2017. Turun Konservatorion kannatusyhdistys - Garantiföreningen för Åbo Konservatorium. r.y. LINNANKATU ÅBO

Päätös OKM/176/531/2017. Turun Konservatorion kannatusyhdistys - Garantiföreningen för Åbo Konservatorium. r.y. LINNANKATU ÅBO Päätös OKM/176/531/2017 6.10.2017 Turun Konservatorion kannatusyhdistys - Garantiföreningen för Åbo Konservatorium r.y. LINNANKATU 60 20100 ÅBO Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/176/531/2017,

Lisätiedot

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/152/531/2017, ja Kansan Sivistystyön Liitto KSL ry:n vastine 22.6.

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/152/531/2017, ja Kansan Sivistystyön Liitto KSL ry:n vastine 22.6. Päätös OKM/152/531/2017 6.10.2017 Kansan Sivistystyön Liitto KSL ry Lintulahdenkatu 10 00500 HELSINKI Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/152/531/2017, ja Kansan Sivistystyön Liitto

Lisätiedot

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/102/531/2017, ja Pohjois- Savon Kansanopistoseura r.y:n vastine 10.8.

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/102/531/2017, ja Pohjois- Savon Kansanopistoseura r.y:n vastine 10.8. Päätös OKM/102/531/2017 6.10.2017 Pohjois-Savon Kansanopistoseura r.y. KANSANOPISTOTIE 32 70800 KUOPIO Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/102/531/2017, ja Pohjois- Savon Kansanopistoseura

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ PL 29 00023 Valtioneuvosto VASTINE Ministeriön ehdotukseen ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvaksi Koulutuksen järjestäjän nimi: Koulutuksen järjestäjän

Lisätiedot

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/162/531/2017, Rautaruukki Oyj:n vastine

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/162/531/2017, Rautaruukki Oyj:n vastine Päätös OKM/162/531/2017 6.10.2017 Rautaruukki Oyj Panuntie 11 00620 HELSINKI Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/162/531/2017, Rautaruukki Oyj:n vastine Asia Ammatillisten tutkintojen

Lisätiedot

Päätös OKM/112/531/2017. Eurajoen kristillisen opiston kannatusyhdistys r.y. KOULUTIE EURAJOKI

Päätös OKM/112/531/2017. Eurajoen kristillisen opiston kannatusyhdistys r.y. KOULUTIE EURAJOKI Päätös OKM/112/531/2017 6.10.2017 Eurajoen kristillisen opiston kannatusyhdistys r.y. KOULUTIE 4 27100 EURAJOKI Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/112/531/2017, ja Eurajoen kristillisen

Lisätiedot

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/20/531/2017, ja Korpisaaren Säätiö sr:n vastine

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/20/531/2017, ja Korpisaaren Säätiö sr:n vastine Päätös OKM/20/531/2017 6.10.2017 Korpisaaren Säätiö sr Opistontie 111 60800 ILMAJOKI Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/20/531/2017, ja Korpisaaren Säätiö sr:n vastine Asia Ammatillisten

Lisätiedot

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/141/531/2017, ja Pop & Jazz Konservatorion Säätiö sr:n vastine 11.8.

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/141/531/2017, ja Pop & Jazz Konservatorion Säätiö sr:n vastine 11.8. Päätös OKM/141/531/2017 6.10.2017 Pop & Jazz Konservatorion Säätiö sr Arabiankatu 2 00560 HELSINKI Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/141/531/2017, ja Pop & Jazz Konservatorion

Lisätiedot

Päätös Viite Ajoneuvoalan tutkintotoimikunnan myöntämä tutkinnon järjestämissopimus

Päätös Viite Ajoneuvoalan tutkintotoimikunnan myöntämä tutkinnon järjestämissopimus Päätös OKM/165/531/2017 16.2.2018 Toyota Auto Finland Oy Korpivaarantie 1 01450 VANTAA Viite Ajoneuvoalan tutkintotoimikunnan myöntämä tutkinnon järjestämissopimus 25.9.2017 Asia Ammatillisten tutkintojen

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös , OKM/179/531/2017

Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös , OKM/179/531/2017 Päätös 12.12.2017 Meyer Turku Oy PL 666 20101 TURKU Viite Asia Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös 6.10.2017, Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupaa koskevan päätöksen muuttaminen

Lisätiedot

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/82/531/2017

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/82/531/2017 Päätös OKM/82/531/2017 6.10.2017 Lieksan Kristillisen Opiston kannatusyhdistys ry KYLÄNLAHDENTIE 81 81820 KYLÄNLAHTI Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/82/531/2017 Asia Ammatillisten

Lisätiedot

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/97/531/2017, ja Portaanpää ry:n vastine

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/97/531/2017, ja Portaanpää ry:n vastine Päätös OKM/97/531/2017 6.10.2017 Portaanpää ry PORTAANPÄÄNTIE 63 73100 LAPINLAHTI Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/97/531/2017, ja Portaanpää ry:n vastine 9.8.2017 Asia Ammatillisten

Lisätiedot

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/28/531/2017, ja Suomen Nuoriso-Opiston kannatusyhdistys ry:n vastine 10.8.

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/28/531/2017, ja Suomen Nuoriso-Opiston kannatusyhdistys ry:n vastine 10.8. Päätös OKM/28/531/2017 6.10.2017 Suomen Nuoriso-Opiston kannatusyhdistys ry Paukkulantie 22 50170 MIKKELI Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/28/531/2017, ja Suomen Nuoriso-Opiston

Lisätiedot

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/149/531/2017, ja HAUS Kehittämiskeskus Oy:n vastine

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/149/531/2017, ja HAUS Kehittämiskeskus Oy:n vastine Päätös OKM/149/531/2017 6.10.2017 Haus Kehittämiskeskus Oy Hollantilaisentie 11 00330 HELSINKI Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/149/531/2017, ja HAUS Kehittämiskeskus Oy:n vastine

Lisätiedot

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/58/531/2017, ja Rovalan Setlementti ry:n vastine

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/58/531/2017, ja Rovalan Setlementti ry:n vastine Päätös OKM/58/531/2017 6.10.2017 Rovalan Setlementti ry JOKKATIE 26 96100 ROVANIEMI Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/58/531/2017, ja Rovalan Setlementti ry:n vastine 11.8.2017

Lisätiedot

Päätös OKM/111/531/2017. Pohjois-Satakunnan Kansanopiston kannatusyhdistys r.y. PL KANKAANPÄÄ

Päätös OKM/111/531/2017. Pohjois-Satakunnan Kansanopiston kannatusyhdistys r.y. PL KANKAANPÄÄ Päätös OKM/111/531/2017 6.10.2017 Pohjois-Satakunnan Kansanopiston kannatusyhdistys r.y. PL 45 38700 KANKAANPÄÄ Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/111/531/2017, ja Pohjois- Satakunnan

Lisätiedot

Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos

Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos Päätös Erkkiläntie 2 62600 LAPPAJÄRVI Viite n hakemus 2.2.2018 Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos on 2.2.2018 hakenut muutosta ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen

Lisätiedot

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/156/531/2017, ja Management Insitute Finland MIF Oy:n vastine 7.8.

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/156/531/2017, ja Management Insitute Finland MIF Oy:n vastine 7.8. Päätös OKM/156/531/2017 6.10.2017 Management Institute of Finland MIF Oy Tammasaarenkatu 5 00180 HELSINKI Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/156/531/2017, ja Management Insitute

Lisätiedot

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/39/531/2017, ja Suomen ympäristöopisto SYKLI Oy:n vastine 10.8.

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/39/531/2017, ja Suomen ympäristöopisto SYKLI Oy:n vastine 10.8. Päätös OKM/39/531/2017 6.10.2017 Suomen ympäristöopisto SYKLI Oy PL 72 11101 RIIHIMÄKI Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/39/531/2017, ja Suomen ympäristöopisto SYKLI Oy:n vastine

Lisätiedot

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/190/531/2017, ja Air Navigation Services Finland Oy:n vastine 10.8.

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/190/531/2017, ja Air Navigation Services Finland Oy:n vastine 10.8. Päätös OKM/190/531/2017 6.10.2017 Air Navigation Services Finland Oy PL 157 01531 VANTAA Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/190/531/2017, ja Air Navigation Services Finland Oy:n

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ PL 29 00023 Valtioneuvosto VASTINE Ministeriön ehdotukseen ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvaksi Koulutuksen järjestäjän nimi: Tampereen kaupunki Koulutuksen

Lisätiedot

Päätös OKM/88/531/2017. Kalajoen Kristillisen Opiston kannatusyhdistys ry KASARMINTIE KALAJOKI

Päätös OKM/88/531/2017. Kalajoen Kristillisen Opiston kannatusyhdistys ry KASARMINTIE KALAJOKI Päätös OKM/88/531/2017 6.10.2017 Kalajoen Kristillisen Opiston kannatusyhdistys ry KASARMINTIE 2 85100 KALAJOKI Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/88/531/2017, ja Kalajoen Kristillisen

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös , OKM/180/531/2017

Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös , OKM/180/531/2017 Päätös 11.10.2018 Valmet Automotive Oy PL 4 23501 UUSIKAUPUNKI Viite Asia Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös 6.10.2017, Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupaa koskevan päätöksen

Lisätiedot

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/177/531/2017, ja Turun kristillisen opiston säätiö sr:n vastine 9.8.

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/177/531/2017, ja Turun kristillisen opiston säätiö sr:n vastine 9.8. Päätös OKM/177/531/2017 6.10.2017 Turun kristillisen opiston säätiö sr Lustokatu 7 20380 TURKU Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/177/531/2017, ja Turun kristillisen opiston säätiö

Lisätiedot

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/45/531/2017, ja Jyväskylän kristillisen opiston säätiö sr:n vastine

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/45/531/2017, ja Jyväskylän kristillisen opiston säätiö sr:n vastine Päätös OKM/45/531/2017 6.10.2017 Jyväskylän kristillisen opiston säätiö sr SULKULANTIE 28 40520 JYVÄSKYLÄ Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/45/531/2017, ja Jyväskylän kristillisen

Lisätiedot

Ylä-Savon ammattiopisto, Asevelikatu 4, neuvotteluhuone E1008

Ylä-Savon ammattiopisto, Asevelikatu 4, neuvotteluhuone E1008 PÖYTÄKIRJA 5/2017 98 (23) Yhtymähallitus 23.05.2017 AIKA 23.05.2017 klo 12:00-15:00 PAIKKA Ylä-Savon ammattiopisto, Asevelikatu 4, neuvotteluhuone E1008 KÄSITELLYT ASIAT 59 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös , OKM/153/531/2017

Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös , OKM/153/531/2017 Päätös OKM/153/531/2017 12.12.2017 Kiinteistöalan koulutussäätiö sr MALMIN ASEMATIE 6 00700 HELSINKI Viite Asia Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös 6.10.2017, OKM/153/531/2017 Ammatillisten tutkintojen

Lisätiedot

Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos lukien

Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos lukien Päätös PL 3 65101 VAASA Viite Vaasan kaupungin hakemus 11.10.2018 Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos 1.1.2019 lukien on 11.10.2018 hakenut muutosta ammatillisten tutkintojen

Lisätiedot

Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä, Asevelikatu 4, neuvotteluhuone Yrittäjä

Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä, Asevelikatu 4, neuvotteluhuone Yrittäjä PÖYTÄKIRJA 9/2017 1 (27) Yhtymähallitus 07.11.2017 AIKA 07.11.2017 klo 15:00-17:45 PAIKKA Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä, Asevelikatu 4, neuvotteluhuone Yrittäjä KÄSITELLYT ASIAT 111 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupaa koskevan päätöksen muuttaminen

Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupaa koskevan päätöksen muuttaminen Päätös Taitajankatu 6 24240 SALO Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös 6.10.2017 Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupaa koskevan päätöksen muuttaminen Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

Päätös OKM/30/531/ Viite Turun Aikuiskoulutussäätiö sr:n hakemus OKM/30/531/

Päätös OKM/30/531/ Viite Turun Aikuiskoulutussäätiö sr:n hakemus OKM/30/531/ ! Päätös KÄRSÄMÄENTIE 11 20360 TURKU Viite :n hakemus 20.8.2018 Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupa 1.1.2019 lukien on hakenut 17.8.2018 ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen

Lisätiedot

Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupaa koskevan päätöksen muuttaminen

Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupaa koskevan päätöksen muuttaminen Päätös Kymenlaaksonkatu 29 48100 KOTKA Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös 6.10.2017 Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupaa koskevan päätöksen muuttaminen Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

OPETUS JA KULTTUURIMINISTERIÖ

OPETUS JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS JA KULTTUURIMINISTERIÖ PL 29 00023 Valtioneuvosto VASTINE Ministeriön ehdotukseen ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvaksi Koulutuksen järjestäjän nimi: Koulutuksen järjestäjän

Lisätiedot

Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos lukien

Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos lukien Päätös PL 87 32801 KOKEMÄKI Viite n hakemus 6.9.2018 Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos 1.1.2019 lukien on 6.9.2018 hakenut muutosta ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen

Lisätiedot

AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET

AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET Ammatillisen tutkinnon suorittamista ja ammatillista koulutusta koskevat yleiset siirtymäsäännökset Vuoden 2018 alusta

Lisätiedot

Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupaa koskevan päätöksen muuttaminen

Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupaa koskevan päätöksen muuttaminen Päätös 12.12.2017 Kiteen Evankelisen Kansanopiston OPISTONTIE 7 82500 KITEE Viite Asia Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös 6.10.2017, Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupaa koskevan

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi ja työvoimakoulutus. Ylijohtaja Mika Tammilehto

Ammatillisen koulutuksen reformi ja työvoimakoulutus. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen reformi ja työvoimakoulutus Ylijohtaja Mika Tammilehto 27.3.2017 Keskeiset uudistukset Yksi laki ammatillisesta koulutuksesta: osaamisperusteisuus, asiakaslähtöisyys ja elinikäinen

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös ja opetus- ja kulttuuriministeriön muutettu päätös , OKM/25/531/2017

Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös ja opetus- ja kulttuuriministeriön muutettu päätös , OKM/25/531/2017 Päätös PL 304 50101 MIKKELI Viite Asia Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös 6.10.2017 ja opetus- ja kulttuuriministeriön muutettu päätös 12.12.2017, OKM/25/531/2017 Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen

Lisätiedot

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/178/531/2017, ja M.S.Foppilaitos

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/178/531/2017, ja M.S.Foppilaitos Päätös OKM/178/531/2017 6.10.2017 M.S.F -oppilaitos Oy Verkatehtaankatu 4 20100 TURKU Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/178/531/2017, ja M.S.Foppilaitos Oy:n vastine 10.8.2017

Lisätiedot

Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos lukien

Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos lukien Päätös PL 87 70101 KUOPIO Viite n hakemus 29.8.2018 Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos 1.1.2019 lukien n on 29.8.2018 hakenut muutosta ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen

Lisätiedot

Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupaa koskevan päätöksen muuttaminen lukien

Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupaa koskevan päätöksen muuttaminen lukien Päätös TULLIPORTINKATU 3 80130 JOENSUU Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös 6.10.2017 Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupaa koskevan päätöksen muuttaminen 1.1.2019 lukien

Lisätiedot

Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos lukien

Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos lukien Päätös Torikatu 18 05801 HYVINKÄÄ Viite :n hakemus 15.10.2018 Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos 1.1.2019 lukien on 15.10.2018 hakenut muutosta ammatillisten tutkintojen

Lisätiedot

Päätös OKM/107/531/2017. Valtakunnallinen valmennus- ja liikuntakeskus Oy PAJULAHDENTIE NASTOLA

Päätös OKM/107/531/2017. Valtakunnallinen valmennus- ja liikuntakeskus Oy PAJULAHDENTIE NASTOLA Päätös OKM/107/531/2017 6.10.2017 Valtakunnallinen valmennus- ja liikuntakeskus Oy PAJULAHDENTIE 167 15560 NASTOLA Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/107/531/2017, ja Valtakunnallinen

Lisätiedot

Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupaa koskevan päätöksen muuttaminen lukien

Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupaa koskevan päätöksen muuttaminen lukien Päätös PL 41 44101 ÄÄNEKOSKI Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös 6.10.2017 Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupaa koskevan päätöksen muuttaminen 1.1.2019 lukien Opetus-

Lisätiedot

Päätös Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos lukien

Päätös Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos lukien Päätös Oulun seudun koulutuskuntayhtymä PL 213 90101 Oulu Viite Oulun seudun koulutuskuntayhtymän hakemus 20.2.2019 Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos 1.5.2019 lukien

Lisätiedot

Ehdotusten periaatteet: ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvat alkaen

Ehdotusten periaatteet: ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvat alkaen Opetus- ja kulttuuriministeriö MUISTIO Ammatillisen koulutuksen osasto 14.6.2017 Ehdotusten periaatteet: ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvat 1.1.2018 alkaen Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos lukien

Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos lukien Päätös 14.12.2018 PL 213 90101 OULU Viite Oulun seudun koulutuskuntayhtymän hakemus 11.10.2018 Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos 1.1.2019 lukien Oulun seudun koulutuskuntayhtymä

Lisätiedot

Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos lukien

Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos lukien Päätös Korvanranta 50 96300 ROVANIEMI Viite n hakemus 15.10.2018 Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos 1.1.2019 lukien on 15.10.2018 hakenut muutosta ammatillisten tutkintojen

Lisätiedot

SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Kokouspäivämäärä Sivu Yhtymähallitus Ali-Ketolan tila, Ketolantie 176, Kokemäki

SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Kokouspäivämäärä Sivu Yhtymähallitus Ali-Ketolan tila, Ketolantie 176, Kokemäki Yhtymähallitus 6.6.2017 1 AIKA Tiistai 6.6.2017 klo 17.00-17.44 PAIKKA Ali-Ketolan tila, Ketolantie 176, Kokemäki PÄÄTÖKSENTEKIJÄT Varsinaiset jäsenet: Varajäsenet: Kalle Virta, puheenjohtaja Ari Harju,

Lisätiedot

KOKOUSAIKA Tiistai klo Ali-Ketolan tila, Ketolantie 176, Kokemäki

KOKOUSAIKA Tiistai klo Ali-Ketolan tila, Ketolantie 176, Kokemäki KOKOUSKUTSU 6 SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Laatimispäivämäärä Sivu Yhtymähallitus 1.6.2017 1 KOKOUSAIKA Tiistai 6.6.2017 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA Ali-Ketolan tila, Ketolantie 176, Kokemäki 34 Ammatillisen

Lisätiedot

Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos lukien

Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos lukien Päätös Sibeliuksenväylä 55 A 04400 JÄRVENPÄÄ Viite n hakemus 7.9.2018 Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos 1.1.2019 lukien on 6.9.2018 hakenut muutosta ammatillisten tutkintojen

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös , OKM/121/531/2017

Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös , OKM/121/531/2017 Päätös PL 151 00381 HELSINKI Viite Asia Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös 6.10.2017, OKM/121/531/2017 Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupaa koskevan päätöksen muuttaminen Opetus-

Lisätiedot

Ohje koulutuksen hankintaan ja yhteistyöhön muiden toimijoiden kanssa

Ohje koulutuksen hankintaan ja yhteistyöhön muiden toimijoiden kanssa Ohje koulutuksen hankintaan ja yhteistyöhön muiden toimijoiden kanssa Ohjeet ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan 1.1.2018 alkaen saaneille koulutuksen järjestäjille Koulutuksen hankinta

Lisätiedot

Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos lukien

Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos lukien Päätös Perämiehentie 6 06100 Porvoo Viite :n hakemus 15.10.2018 Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos 1.1.2019 lukien on 15.10.2018 hakenut muutosta ammatillisten tutkintojen

Lisätiedot

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/31/531/2017, ja Vuokatin säätiö sr:n vastine

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/31/531/2017, ja Vuokatin säätiö sr:n vastine Päätös OKM/31/531/2017 6.10.2017 Vuokatin Säätiö sr VUOKATIN_URHEILUOPISTO 88615 VUOKATIN URHEILUOPISTO Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/31/531/2017, ja Vuokatin säätiö sr:n

Lisätiedot

Päätös Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos lukien

Päätös Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos lukien Päätös Raahen koulutuskuntayhtymä PL 7 92101 RAAHE Viite Raahen koulutuskuntayhtymän hakemus 27.6.2018 Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos 1.1.2019 lukien Raahen koulutuskuntayhtymä

Lisätiedot

Viite Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappian hakemus

Viite Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappian hakemus Päätös Urheilukatu 6 95400 TORNIO Viite n hakemus 26.6.2018 Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos 1.1.2019 lukien on 26.6.2018 hakenut muutosta ammatillisten tutkintojen

Lisätiedot

Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupaa koskevan päätöksen muuttaminen lukien

Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupaa koskevan päätöksen muuttaminen lukien Päätös PL 765 33101 TAMPERE Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös 6.10.2017 Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupaa koskevan päätöksen muuttaminen 1.1.2019 lukien Opetus-

Lisätiedot

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/80/531/2017, ja Itä-Suomen Liikuntaopisto Oy:n vastine 11.8.

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/80/531/2017, ja Itä-Suomen Liikuntaopisto Oy:n vastine 11.8. Päätös OKM/80/531/2017 6.10.2017 Itä-Suomen Liikuntaopisto Oy Länsikatu 15 80110 JOENSUU Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/80/531/2017, ja Itä-Suomen Liikuntaopisto Oy:n vastine

Lisätiedot

Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos lukien

Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos lukien Päätös PL 77700 02070 ESPOON KAUPUNKI Viite n hakemus 31.8.2018 Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos 1.1.2019 lukien on 31.8.2018 hakenut muutosta ammatillisten tutkintojen

Lisätiedot

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/142/531/2017, ja Suomen Diakoniaopisto - SDO Oy:n vastine 10.8.

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/142/531/2017, ja Suomen Diakoniaopisto - SDO Oy:n vastine 10.8. Päätös OKM/142/531/2017 6.10.2017 Suomen Diakoniaopisto - SDO Oy Alppikatu 2 00530 HELSINKI Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/142/531/2017, ja Suomen Diakoniaopisto - SDO Oy:n

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen järjestämisluvat alkaen

Ammatillisen koulutuksen järjestämisluvat alkaen Ammatillisen koulutuksen järjestämisluvat 1.1.2018 alkaen Yh 01.06.2017 102 Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) on kirjeellään 11.5.2017 (OKM/185/531/2017) käynnistänyt uusien koulutuksen järjestämislupien

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 196/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus- ja kulttuuritoimen

Lisätiedot

Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos lukien

Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos lukien Päätös Paasikivenkatu 7 15110 LAHTI Viite n hakemus 11.10.2018 Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos 1.1.2019 lukien on 11.10.2018 hakenut muutosta ammatillisten tutkintojen

Lisätiedot

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/93/531/2017, ja Raahen Porvari- ja Kauppakoulurahaston vastine 9.8.

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/93/531/2017, ja Raahen Porvari- ja Kauppakoulurahaston vastine 9.8. Päätös OKM/93/531/2017 6.10.2017 Raahen Porvari- ja Kauppakoulurahasto sr PL 40 92101 RAAHE Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/93/531/2017, ja Raahen Porvari- ja Kauppakoulurahaston

Lisätiedot

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/38/531/2017, ja Palloilu Säätiö sr:n vastine

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/38/531/2017, ja Palloilu Säätiö sr:n vastine Päätös OKM/38/531/2017 6.10.2017 Palloilu Säätiö sr Urheiluopistontie 138 31370 EERIKKILÄN URHEILUOPISTO Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/38/531/2017, ja Palloilu Säätiö sr:n

Lisätiedot

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/95/531/2017, ja Raudaskylän Kristillinen Opisto r.y:n vastine 9.8.

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/95/531/2017, ja Raudaskylän Kristillinen Opisto r.y:n vastine 9.8. Päätös OKM/95/531/2017 6.10.2017 Raudaskylän Kristillinen Opisto r.y. OPISTONTIE 4-6 84880 YLIVIESKA Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/95/531/2017, ja Raudaskylän Kristillinen

Lisätiedot

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/87/531/2017, ja Haapaveden Opiston kannatusyhdistys ry:n vastine 10.8.

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/87/531/2017, ja Haapaveden Opiston kannatusyhdistys ry:n vastine 10.8. Päätös OKM/87/531/2017 6.10.2017 Haapaveden Opiston kannatusyhdistys ry PL 62 86601 HAAPAVESI Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/87/531/2017, ja Haapaveden Opiston kannatusyhdistys

Lisätiedot

Päätös Hakija on em. tehtäviin verrattuna hakenut sisäoppilaitosmuotoisen koulutuksen enimmäisvuosimäärän lisäystä.

Päätös Hakija on em. tehtäviin verrattuna hakenut sisäoppilaitosmuotoisen koulutuksen enimmäisvuosimäärän lisäystä. Päätös KAUPUNGINTALO 87100 KAJAANI Viite Kajaanin kaupungin hakemus 13.4.2018 Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupa 1.1.2019 lukien on hakenut 13.4.2018 ammatillisten tutkintojen

Lisätiedot

Päätös OKM/78/531/2017

Päätös OKM/78/531/2017 Päätös OKM/78/531/2017 6.10.2017 Joensuun kaupunki PL 59 80101 JOENSUU Viite Opetus-ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/78/531/2017, ja Joensuun kaupungin vastine 8.8.2017 Asia Ammatillisten

Lisätiedot

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/133/531/2017, ja Kauppiaitten Kauppaoppilaitos Oy:n vastine 10.8.

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/133/531/2017, ja Kauppiaitten Kauppaoppilaitos Oy:n vastine 10.8. Päätös OKM/133/531/2017 6.10.2017 Kauppiaitten Kauppaoppilaitos Oy MARTINLAAKSONTIE 36 01620 VANTAA Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/133/531/2017, ja Kauppiaitten Kauppaoppilaitos

Lisätiedot

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/147/531/2017, ja Avainstituutin kannatusyhdistys ry:n vastine 11.8.

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/147/531/2017, ja Avainstituutin kannatusyhdistys ry:n vastine 11.8. Päätös OKM/147/531/2017 6.10.2017 Ava-Instituutin kannatusyhdistys ry KARSTULANTIE 6 00550 HELSINKI Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/147/531/2017, ja Avainstituutin kannatusyhdistys

Lisätiedot

Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä, Asevelikatu 4, kokoustila Yrittäjä

Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä, Asevelikatu 4, kokoustila Yrittäjä PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 (29) Yhtymähallitus 04.10.2017 AIKA 04.10.2017 klo 15:00-18:45 PAIKKA Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä, Asevelikatu 4, kokoustila Yrittäjä KÄSITELLYT ASIAT 95 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/21/531/2017, ja Kuortaneen Urheiluopistosäätiön vastine 8.8.

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/21/531/2017, ja Kuortaneen Urheiluopistosäätiön vastine 8.8. Päätös OKM/21/531/2017 6.10.2017 Kuortaneen Urheiluopistosäätiö sr PL 49 63101 KUORTANE Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/21/531/2017, ja Kuortaneen Urheiluopistosäätiön vastine

Lisätiedot

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/90/531/2017, ja Marttayhdistysten liitto ry:n vastine

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/90/531/2017, ja Marttayhdistysten liitto ry:n vastine Päätös OKM/90/531/2017 6.10.2017 Marttayhdistysten liitto ry Teuvo Pakkalankatu 15 90130 OULU Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/90/531/2017, ja Marttayhdistysten liitto ry:n vastine

Lisätiedot

Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos lukien

Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos lukien Päätös PL 22 38211 SASTAMALA Viite n hakemus 5.2.2018 Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos 1.1.2019 lukien on 5.2.2018 hakenut muutosta ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen

Lisätiedot

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/127/531/2017, ja Helsinki Business College Oy:n vastine 10.8.

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/127/531/2017, ja Helsinki Business College Oy:n vastine 10.8. Päätös OKM/127/531/2017 6.10.2017 Helsinki Business College Oy Rautatieläisenkatu 5 00520 HELSINKI Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/127/531/2017, ja Helsinki Business College

Lisätiedot

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/106/531/2017, ja Suomen Urheiluopiston Kannatusosakeyhtiön vastine 10.8.

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/106/531/2017, ja Suomen Urheiluopiston Kannatusosakeyhtiön vastine 10.8. Päätös OKM/106/531/2017 6.10.2017 Suomen Urheiluopiston Kannatusosakeyhtiö KASKELANTIE 10 19120 VIERUMÄKI Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/106/531/2017, ja Suomen Urheiluopiston

Lisätiedot

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/89/531/2017, ja KSAK Oy:n vastine

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/89/531/2017, ja KSAK Oy:n vastine Päätös OKM/89/531/2017 6.10.2017 KSAK Oy ULKUTIE 3 93600 KUUSAMO Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/89/531/2017, ja KSAK Oy:n vastine 10.8.2017 Asia Ammatillisten tutkintojen ja

Lisätiedot

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/17/531/2017, ja Järviseudun Koulutuskuntayhtymän vastine

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/17/531/2017, ja Järviseudun Koulutuskuntayhtymän vastine Päätös OKM/17/531/2017 6.10.2017 Järviseudun Koulutuskuntayhtymä Erkkiläntie 2 62600 LAPPAJÄRVI Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/17/531/2017, ja Järviseudun Koulutuskuntayhtymän

Lisätiedot

Koulutusvienti ja ammatillisen koulutuksen reformi

Koulutusvienti ja ammatillisen koulutuksen reformi Koulutusvienti ja ammatillisen koulutuksen reformi 10.1.2018 Ammatillisen koulutuksen reformi mahdollistaa koulutusviennin Ammatillisesta peruskoulutuksesta annettu laki tai ammatillisesta aikuiskoulutuksesta

Lisätiedot

Päätös OKM/138/531/2017. Markkinointi-instituutin Kannatusyhdistys ry Revontulentie ESPOO

Päätös OKM/138/531/2017. Markkinointi-instituutin Kannatusyhdistys ry Revontulentie ESPOO Päätös OKM/138/531/2017 6.10.2017 Markkinointi-instituutin Kannatusyhdistys ry Revontulentie 7 02100 ESPOO Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/138/531/2017, ja Markkinointiinstituutin

Lisätiedot

Päätös Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupaa koskevan päätöksen korjaus lukien

Päätös Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupaa koskevan päätöksen korjaus lukien Päätös PL 75 60101 SEINÄJOKI Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös 14.12.2018 Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupaa koskevan päätöksen korjaus 1.1.2019 lukien Korjattu päätös

Lisätiedot

SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Kokouspäivämäärä Sivu Yhtymähallitus 22.1.2015 1. Sataedu Kokemäki, Suoratie 1, aulaluokka

SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Kokouspäivämäärä Sivu Yhtymähallitus 22.1.2015 1. Sataedu Kokemäki, Suoratie 1, aulaluokka Yhtymähallitus 22.1.2015 1 AIKA Torstai 22.1.2015 klo 17.00-18.10 PAIKKA Sataedu Kokemäki, Suoratie 1, aulaluokka PÄÄTÖKSENTEKIJÄT Varsinaiset jäsenet: Varajäsenet: Kalle Virta, puheenjohtaja Ari Harju,

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista

Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista Media-alan koulutuksen kehittämispäivä 22.11.2016 Anne Liimatainen anne.liimatainen@oph.fi Esitys pohjautuu OKM:n materiaaleihin, www.minedu.fi Ammatillinen

Lisätiedot

Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupaa koskevan päätöksen muuttaminen

Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupaa koskevan päätöksen muuttaminen Päätös OKM/62/531/2017 12.12.2017 Ahlmanin koulun Säätiö sr Ahlmanin koulu Hallilantie 24 33820 TAMPERE Viite Asia Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös 6.10.2017, OKM/62/531/2017 Ammatillisten tutkintojen

Lisätiedot

Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupaa koskevan päätöksen muuttaminen

Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupaa koskevan päätöksen muuttaminen Päätös OKM/22/531/2017 12.12.2017 Suomen yrittäjäopiston kannatus Oy PL 11 62201 KAUHAVA Viite Asia Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös 6.10.2017, OKM/22/531/2017 Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös ja opetus- ja kulttuuriministeriön muutettu päätös , OKM/49/531/2017

Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös ja opetus- ja kulttuuriministeriön muutettu päätös , OKM/49/531/2017 Päätös 11.10.2018 Kotkan-Haminan seudun koulutuskuntayhtymä Kymenlaaksonkatu 29 48100 KOTKA Viite Asia Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös 6.10.2017 ja opetus- ja kulttuuriministeriön muutettu päätös

Lisätiedot

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/36/531/2017, ja Hämeen ammatti-instituutti Oy:n vastine 3.8.

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/36/531/2017, ja Hämeen ammatti-instituutti Oy:n vastine 3.8. Päätös OKM/36/531/2017 6.10.2017 Hämeen ammatti-instituutti Oy PL 1010 13101 HÄMEENLINNA Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/36/531/2017, ja Hämeen ammatti-instituutti Oy:n vastine

Lisätiedot

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/140/531/2017, ja Perho Liiketalousopisto Oy:n vastine 11.8.

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/140/531/2017, ja Perho Liiketalousopisto Oy:n vastine 11.8. Päätös OKM/140/531/2017 6.10.2017 Perho Liiketalousopisto Oy Perhonkatu 11 00100 HELSINKI Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/140/531/2017, ja Perho Liiketalousopisto Oy:n vastine

Lisätiedot

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/172/531/2017, ja Salon Seudun Koulutuskuntayhtymän vastine 7.7.

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/172/531/2017, ja Salon Seudun Koulutuskuntayhtymän vastine 7.7. Päätös OKM/172/531/2017 6.10.2017 Salon Seudun Koulutuskuntayhtymä Taitajankatu 6 24240 SALO Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/172/531/2017, ja Salon Seudun Koulutuskuntayhtymän

Lisätiedot

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/161/531/2017, ja Rastor Oy:n vastine

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/161/531/2017, ja Rastor Oy:n vastine Päätös OKM/161/531/2017 6.10.2017 Rastor Oy Revontulentie 7 02100 ESPOO Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/161/531/2017, ja Rastor Oy:n vastine 11.8.2017 Asia Ammatillisten tutkintojen

Lisätiedot

Sataedu Kokemäki, Suoratie 1, aulaluokka

Sataedu Kokemäki, Suoratie 1, aulaluokka KOKOUSKUTSU 1 SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Laatimispäivämäärä Sivu Yhtymähallitus 16.1.2015 1 KOKOUSAIKA Torstai 22.1.2015 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA Sataedu Kokemäki, Suoratie 1, aulaluokka 1 Ammatillisen

Lisätiedot