MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/
|
|
- Raimo Juusonen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Sosiaali- ja terveyslautakunta Aika klo 17:00-18:40 Paikka Kunnantalo, kokoushuone 1-2 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 56 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Työjärjestyksen vahvistaminen Pöytäkirjan tarkastajien valinta Kunnan henkilöstölle ostettavan ja kunnan järjestämisvastuulla olevan työterveyshuollon järjestäminen 60 Kuntalaisaloite Pornaisten kunnanhallitukselta Mustijoen sosiaali- ja terveyslautakunnalle pornaislaisten terveyskeskusmaksujen poistamiseksi alkaen Kuljetuspalvelun hankinnan selvitykseen osallistuminen Kuntalaisaloite lasten kotihoidon tuen kuntalisästä Sosiaali- ja terveyslautakunnan kokoukset kevätkaudella 2018 sekä syyskauden 2018 ensimmäinen kokous 64 Sosiaali- ja terveyslautakunnan otto-oikeuden piiriin kuuluvat viranhaltijapäätökset Ilmoitusasiat Päiväkoti Heinähattu Oy:n tilanne Pornaisissa Sotainvalidien lounassetelin arvo 145
2 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Osallistujat Nimi Tehtävä Lisätiedot Läsnä Hägglund Antton puheenjohtaja Ekonen Sinikka jäsen Hoffrén-Pekkarinen Hanna jäsen Kujanpää Tiina jäsen Laaksonen Tapio jäsen Nieminen Tea jäsen Pöykkö Enni jäsen Sillanmäki-Kuokkanen Sari jäsen Valkama Mika jäsen Vierikko Tarja jäsen Muut Talvituuli Tamara varajäsen Leino Satu Mäntsälän kh:n läsnä edustaja Liu Päivi Pornaisten kh:n edustaja Lappalainen Roni Mäntsälän nuorisovaltuuston edustaja Rinne Sanja Pornaisten nuorisovaltuuston edustaja Rintala Eija esittelijä Peltonen Marjut pöytäkirjanpitäjä Laakkonen Ari asiantuntija läsnä Salanterä Samuli asiantuntija läsnä klo Sihlman Erja asiantuntija läsnä 66 Poissa Virpiaro Matti jäsen Virtanen Harri jäsen Skyttä Rita Mäntsälän nuorisovaltuuston edustaja Allekirjoitukset Antton Hägglund puheenjohtaja Marjut Peltonen pöytäkirjanpitäjä Käsitellyt asiat Pöytäkirjan tarkastus Mäntsälä Tiina Kujanpää Tapio Laaksonen
3 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Pöytäkirja yleisesti nähtävillä Kunnantalolla ja yleisessä tietoverkossa
4 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Sosiaali- ja terveyslautakunta Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Sosiaali- ja terveyslautakunta Päätösesitys: Todetaan kokous laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti hyväksyä esityksen.
5 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Sosiaali- ja terveyslautakunta Työjärjestyksen vahvistaminen Sosiaali- ja terveyslautakunta Päätösesitys: Vahvistetaan työjärjestys. Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti hyväksyä esityksen. Lisäksi lautakunta päätti yksimielisesti, että lisälista-asiat otetaan kokouksen käsittelyyn. - Merkittiin, että Mäntsälän kunnanhallituksen edustaja Satu Leino saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana klo
6 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Sosiaali- ja terveyslautakunta Pöytäkirjan tarkastajien valinta Sosiaali- ja terveyslautakunta Päätösesitys: Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi Tiina Kujanpää ja Tapio Laaksonen. Pöytäkirja tarkastetaan Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti hyväksyä esityksen.
7 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Sosiaali- ja terveyslautakunta Kunnan henkilöstölle ostettavan ja kunnan järjestämisvastuulla olevan työterveyshuollon järjestäminen 630/ /2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta Työterveyshuollon tarkoitus on ehkäistä työhön liittyviä sairauksia ja tapaturmia ja edistää työntekijöiden terveyttä ja työ- ja toimintakykyä sekä työyhteisön toimintaa. Terveydenhuoltolain (1326/2010) 18 mukaan kunnan tulee järjestää alueellaan työskenteleville työntekijöille, alueellaan toimiville yrittäjille ja muille omaa työtään tekeville työterveyshuoltolain ja sen nojalla annettujen säädöksien mukaista työterveyshuoltopalveluja (= ennaltaehkäisevä osuus työterveydestä). Sopimuspohjaisesti palveluihin voidaan sisällyttää myös sairaanhoito (14 ). Työterveyshuoltolaki (1383/2001, 12 ) velvoittaa työnantajan järjestämään työntekijöilleen työterveyshuoltopalvelut. Sosiaali- ja terveysministeriön suosituksena (5/2015) on, että hyvän työterveyshuoltokäytännön mukaisesti työterveyshuolto tulisi toteuttaa yhtenä kokonaisuutena niin, että samat työterveyshuollon ammattihenkilöt ja asiantuntijat toteuttavat sekä ehkäisevää työterveyshuoltoa että sairaanhoitoa. Tavoitteena tulee olla laadukkaat ja kustannustehokkaat työterveyshuoltopalvelut, joilla voidaan hallita kokonaisvaltaisesti työkyvyttömyyskustannuksia. Jos työterveyshuoltolain 14 tarkoitettuja sairaanhoitopalveluja tarjotaan kuntakonsernin ulkopuolisille toimijoille, tulee työterveyshuoltopalvelut yhtiöittää (Kuntalain ja kilpailutuslain muutokset 2013). Yhtiöittämisvelvoite astuu voimaan siirtymäsäännösten mukaisesti Toiminnan nykytila Mäntsälän kunta järjestää ja tuottaa työterveyshuollon palvelut omana toimintan. Työterveysyksikkö on sote-toimialan perusterveydenhuollon tulosalueen yksi tulosyksiköistä. Vuoden 2018 alusta lukien työterveysyksikkö irrotetaan omaksi tulosalueekseen sote-toimialan sisällä. Kunnan työterveyspalveluiden asiakkaina on kuntakonsernin lisäksi 388 yritystä, joista 125 on maanviljelystiloja. Henkilöasiakkaita on 2478, joista kunnan työntekijöitä on n Yrityksistä valtaosa on pienyrityksiä (1-10 henkeä) n. 90 %, (10-20 henkeä) 7.3 % ja (20-50 henkeä) 1 %. 59 %:lla asiakkaista on sairaanhoitosopimus. Sairaanhoitopalveluja ostaa kuntakonserni ja suurimmat yritykset. Mäntsälän työterveyshuollon kustannukset v 2016 oli (v. 2017/ ). Yrityslaskutus v 2016 oli (35 % kokonaislaskutuksesta) ja kuntakonsernilaskutus (65 %). Työterveyshuollon henkilöstöön kuuluu 1 oma virkalääkäri ja 1 ostolääkäri (ostosopimus on voimassa toistaiseksi). Muita työntekijöitä ovat 1 vastaava työterveyshoitaja, 3 työterveyshoitajaa, 1 työfysioterapeutti, 1 työterveyspsykologi (ostopalveluna) ja 2 lähihoitajaa. Tausta
8 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Sosiaali- ja terveyslautakunta Mäntsälän kunnan työterveyshuoltopalveluiden järjestämistapaa on selvitetty lukuisia kertoja ja pääasiallisesti seudun kuntien yhteistyönä. Viimeksi Kuuma-komissio on selvittänyt työterveyshuollon seudullista järjestämistä NHG:n kanssa tehdyn selvityksen loppuraportissa ( ) todetaan, että Kuuma-kuntien yhteistoiminnalla kunnat saisivat parannettua työterveyshuollon tehokkuutta Kuuma-komission selvitystyöryhmä esitti kolme vaihtoehtoista mallia: 1) kuntien työterveyshuoltojen yhteinen kokonaisulkoistus alkaen 2) yhteisen inhouse-yhtiön perustaminen 3) kuntien työterveyshuollon järjestäminen omana toimintana, kunnes sote-alue/itsehallintoalueratkaisun sisältötieto on varmistunut komissio totesi, että tilanteessa, jossa sote-palveluiden järjestäminen siirtyy joka tapauksessa maakunnille ja työterveyshuollon järjestämisvastuu on avoinna, ei liene tarkoituksenmukaista perustaa kuntien omaa työterveyshuoltoyhtiötä. Nurmijärven ja Tuusulan kunnat ovat maakunnallisia muutoksia ennakoiden perustaneet kaksi työterveyshuoltopalveluita tuottavaa osakeyhtiötä: kuntien työntekijöiden työterveyspalveluja tuottavan Keski-Uudenmaan Työterveys Oy:n sekä alueen yrityksille työterveyshuoltoa ja työterveyden sairaanhoitoa tarjoavan Uudenmaan Työterveys Oy:n. Työterveysjohtaja Samuli Salanterän kanssa käytyjen alustavien keskusteluiden perusteella Nurmijärven ja Tuusulan kunnat olisivat halukkaita yhteistyöhön Mäntsälän kunnan kanssa. Salanterä esittelee asiaa kokouksessa. Järvenpään kaupunki on kilpailuttanut työterveyshuollon palvelut ja siirtynyt ulkoistettuun työterveyshuoltoon 2017 aikana, palvelut tuottaa Aava Oy. Hyvinkää ja Sipoo ovat tässä vaiheessa jatkamassa nykyistä työterveyshuollon järjestämistapaansa (kunnan oma tuotanto). Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän järjestämisvastuun ulkopuolelle on rajattu työterveyspalveluiden järjestäminen. Muiden sote-palveluiden järjestämisvastuu siirtyy alkaen Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymälle, mistä johtuen kunnan olisi myös ratkaistava työterveyspalveluiden järjestäminen ja mahdollisena omana toimintana sen sijoittuminen, johtaminen ja päätöksenteko kuntaorganisaatiossa. Edellä olevan johdosta kunnan työterveyshuollon järjestämisvastuun osalta on arvioitu seuraavia vaihtoehtoja: Vaihtoehtoiset järjestämistavat ovat: 1. Jatkaa työterveyshuollon omaa toimintaa nykymuodossaan saakka
9 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Sosiaali- ja terveyslautakunta Potilastietojärjestelmä uusittava, koska CGI on irtisanonut nykyisen ylläpitosopimuksen lähtien. Uuden jär-jestelmän hankintakustannus noin Yhteistoiminta Nurmijärven ja Tuusulan kanssa - Keski-Uudenmaan Työterveys Oy ja Uudenmaan Työterveys Oy - Työterveyshuoltoyksikön kokonaisuus kasvaa, mikä mahdollistaa toiminnan laajentamisen ja kehittämisen. - Nurmijärven, Tuusulan ja Mäntsälän työterveyshuollon yhteistyö todennäköisesti aktivoi seudun muitakin kuntia alueelliseen / seudulliseen yhteistyöhön, jolloin toimintaedellytykset seudullisena yhtiönä paranevat vuonna Mahdollisuus muodostaa elinvoimainen ja kasvupotentiaalinen paikallinen toimija, jossa kuntien omistajaohjaus säilyy. - Nurmijärvellä, Tuusulalla ja Mäntsälällä on erityisosaamista työterveyshuollon järjestämisestä. - Säilytetään paikallistuntemuksen tuomat hyödyt. - Työterveyshuollon potilastietojärjestelmä saadaan uusittua edullisesti, kustannus Mäntsälän kunnalle noin Siirrymme käyttämään Acute-potilastietojärjestelmää, joka on jo alueellisesti (Nurmijärvi, Tuusula) käytössä. - Asiakashintataso pysyy maltillisena ja siten kokonaiskustannukset nykytasolla. - Mäntsälän toimipisteen lisäksi asiakkailla on käytettävissä muita toimipisteitä. - Työterveyshuollon lääkärirekrytointi helpottuu. Palveluja on tuottamassa työterveyshuollon erikoislääkäreitä ja mm. sisäilmaongelmien erityisosaaminen lisääntyy. - Kunnat voivat jatkossa myydä yhtiön ja kerätä siitä tuloja. - Kunnan nykyisen työterveysyksikön henkilöstö kannattaa seudullista yhteistyötä. 3. Oma kilpailutus - Kilpailutusehdot ja aikataulu on itse päätettävä. Mikäli Mäntsälän kunta työnantajana kilpailuttaa työntekijöilleen ostamansa työterveyshuollon palvelun, on tarkoituksenmukaista valmistella palvelun ostaminen ja työterveyshuollon järjestämisvastuu yhtenäisenä kilpailutuskokonaisuutena. Lautakunnan toimivaltaan kuuluu päättäminen työterveyshuollon palvelujen järjestämisestä kunnan alueella. Kunnanhallituksen toimivaltaan kuuluu lakisääteisten työterveyshuollon palvelujen järjestäminen kunnan työntekijöille. Omistajaohjauksesta vastaavana kunnanhallitus päättää toiminnan yhtiöittämisestä ja/tai toiminnan siirtämisestä yhtiöön. Lautakunnan tulee ottaa kantaa siihen, miten kunnan järjestämisvastuulla olevat työterveyshuollon palvelut järjestetään. Kunnan työterveysyksikön henkilöstölle on pidetty info (Valmistelija/lisätietoja: johtava ylilääkäri Ari Laakkonen, puh )
10 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveysjohtajan päätösesitys: Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että kunnan järjestämisvastuun piiriin kuuluvat työterveyspalvelut järjestetään valmistelutekstissä kuvatun vaihtoehdon 2. perusteella. Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti hyväksyä esityksen. - Työterveysjohtaja Samuli Salanterä esitteli asiaa kokouksessa ja poistui ennen asian käsittelyä ja päätöksentekoa.
11 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Sosiaali- ja terveyslautakunta Kuntalaisaloite Pornaisten kunnanhallitukselta Mustijoen sosiaali- ja terveyslautakunnalle pornaislaisten terveyskeskusmaksujen poistamiseksi alkaen 624/00/2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta Pornaisten kunnanhallitukselta on tullut kuntalaisaloite pornaislaisten terveyskeskusmaksujen poistamiseksi alkaen. Vuoden 2018 terveyskeskusmaksujen määräytymisestä vastaa Keski-Uudenmaan järjestämiskuntayhtymä, ei Mustijoen sosiaali- ja terveyslautakunta. Kuntalaisaloite pornaislaisten terveyskeskusmaksujen poistamisesta on liitteenä 1. (Valmistelija/lisätietoja: johtava ylilääkäri Ari Laakkonen, puh ) Sosiaali- ja terveysjohtajan päätösesitys: Sosiaali- ja terveyslautakunta antaa valmistelutekstissä todetun vastauksen tehtyyn kuntalaisaloitteeseen pornaislaisten terveyskeskusmaksujen poistamisesta vuodelta 2018 ja lähettää sen Pornaisten kunnanhallitukselle. Käsittely: Johtava ylilääkäri Ari Laakkonen esitteli asiaa kokouksessa. Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti hyväksyä esityksen. Liite 1. Pornaisten kunnanhallitus / Kuntalaisaloite pornaislaisten terveyskeskusmaksujen poistamisesta
12 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Sosiaali- ja terveyslautakunta Kuljetuspalvelun hankinnan selvitykseen osallistuminen 553/02.08/2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta Uudenmaan alueella valmistaudutaan mahdolliseen tulevaan maakuntauudistukseen. Osana sosiaali- ja terveyspalvelujen valmistautumista pääkaupunkiseudun kuntien sosiaali- ja terveystoimen johto päätti keväällä 2017, että aloitetaan mahdollisen yhteisen liikennöinnin hankinnan ja kuljetuspalvelujen matkapalvelutoiminnan selvittäminen ja valmistelu vammaispalvelu- ja sosiaalihuoltolain nojalla järjestettävien asiakasmatkojen osalta. Suomen henkilöliikenteessä tapahtuu merkittäviä muutoksia lukien voimaan tulevan liikennepalvelulain myötä. Merkittävimmät muutokset kuntien järjestämien kuljetusten kannalta ovat: määrähinnoittelun, asemapaikkasidonnaisuuden ja lupien määräsääntelyn poisto. Käytännössä tämä tarkoittaa taksiliikenteen vapautumista kilpailulle. Mahdollisen yhteisen liikennöinnin hankinnan ja matkapalvelukeskustoiminnan järjestämisen selvitykseen osallistuvat yhteistyössä Helsinki, Vantaa, Kirkkonummi, Kauniainen, Porvoo, Sipoo, Kerava sekä Keski-Uudenmaan kunnat. Selvitystyössä selvitetään ja valmistellaan esitys mahdollisesti yhteisesti järjestettävästä liikennöinnin hankinnasta ja matkapalvelukeskustoiminnasta usean kunnan kesken huomioiden mahdollisen tulevan maakunnan tarpeet. Matkapalvelukeskuksella tarkoitetaan toimintaa, jossa asiakkaiden matkoja pyritään yhdistelemään kustannusten hallitsemiseksi ja ympäristölle aiheutuvien haittojen vähentämiseksi. Helsingissä on kesäkuusta 2009 lukien toiminut Helsingin Matkapalvelu. Helsingin Matkapalvelu koostuu järjestämisvastuussa olevasta sosiaali- ja terveystoimesta, matkapalvelukeskustoimintaa sosiaali- ja terveystoimen lukuun ja laskuun järjestävästä Palvelukeskus Helsinki -liikelaitoksesta sekä yksityisistä kilpailutetuista liikenteen harjoittajista. Helsingin matkapalvelukeskus on siis kunnan omaa toimintaa eikä siihen näin ollen sovelleta hankintalain määräyksiä. Helsingin sosiaali- ja terveystoimi toimisi järjestämisvastuullisena toimijana, jolla palvelukeskus Helsinki -liikelaitos tuottaa tilausten vastaanottamisen, matkojen välityksen, liikennöinnin ohjauksen ja asiakaspalautteen vastaanottamisen palvelut. Toimintaa koordinoimaan perustettaisiin Helsingin ja muiden kuntien yhteinen työryhmä. Asiakasvastuu säilyisi itsenäisesti kullakin kunnalla, eli mukana olevat kunnat vastaavat itse siitä, että palvelut tuotetaan asiakkaille. Tarkoitus on kehittää yhdessä uudenlainen tehokas ja hyvää asiakaspalvelua tuottava kuljetuspalveluiden toteuttamisen tapa. Tarkoituksena on toteuttaa järjestely siten, että siihen on muiden kuntien halutessaan mahdollisuus liittyä suhteellisen helposti.
13 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Sosiaali- ja terveyslautakunta Selvitys ja mahdollinen valmistelutyö tehdään kaikkien kuntien yhteistyönä. Mahdollisen tulevan yhteisen palvelun säännöt ja ohjeet valmistellaan yhdessä eri kuntien kesken. Asiakasosallisuuden toteuttamiseen on suunniteltu avoimia asiakastilaisuuksia, joissa kuntalaiset voivat tutustua asiaan ja tuoda esiin näkemyksiään huomioonotettaviksi valmistelussa. Vammais- ja vanhusneuvostojen kuulemiset ovat jokaisen kunnan vastuulla. Kaikkien kuntien vammais- ja vanhusneuvostoille on tarkoitus pitää yhteinen työpaja suunnittelusta. Tarkoituksena on pyrkiä huomioimaan mahdollisimman laajasti asiakas- ja muita sidosryhmiä. Ennen liikennöinnin hankinnan asiakirjojen lopullista valmistumista kaikille kiinnostuneille liikennöitsijöille järjestetään tiedotus- ja keskustelutilaisuus. Tarkoitus on huomioida markkinatoimijoiden näkemyksiä. Helsingissä kuljetuspalveluissa järjestämisvastuussa on sosiaali- ja terveystoimi. Kuljetuspalvelujen matkojen välittämistä ja yhdistämistä varten on perustettu matkapalvelukeskus. Helsingin kokemukset matkapalvelukeskuksesta ovat pääsääntöisesti myönteisiä. Asiakaspalautteita annetaan noin kappaletta kuukaudessa. Matkoja matkapalvelukeskuksen kautta tehtiin 2016 vuonna kappaletta. Kuukausittain matkoja tehdään noin kappaletta. Helsingissä tilausten toimitustarkkuus oli vuonna 2016 noin 93,5 %. Suuri joukko Uudenmaan vammaisjärjestöjä on lähestynyt Uudenmaan kuntien sosiaali- ja terveyslautakuntia päivätyllä kannanotollaan koskien vammaisten henkilöiden kuljetuspalvelujen kilpailutusta Uudellamaalla. Siinä tuodaan esille huoli kuljetuspalvelujen kilpailutuksesta ja siihen liittyvistä ongelmista sekä vaaditaan aitoa kuulemista ja yhteistyötä kuljetuspalvelujen hankinnan valmistelussa. Liite 1. Kannanotto koskien vammaisten henkilöiden kuljetuspalvelujen kilpailutusta Uudellamaalla, Uudenmaan vammaisjärjestöt Liite 2. Kannanotto koskien vammaisten henkilöiden kuljetuspalvelujen kilpailutusta Uudellamaalla, Yritystä! -hanke (Valmistelijat/lisätietoja: sosiaalipalvelupäällikkö Arja Tolttila, puh , vanhuspalvelupäällikkö Minna Koivumäki, puh ) Sosiaali- ja terveysjohtajan päätösesitys: Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää - evästää valmisteluun osallistuvia kunnan edustajia ja merkitsee samalla edellä kerrotun selvityksen tiedokseen, - että ennen kilpailutusasiakirjojen julkaisemista Mäntsälän kunta / Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymä tekee lopullisen päätöksen kilpailutukseen osallistumisesta, - merkitsee Uudenmaan vammaisjärjestöjen ja Yritystä! -hankkeen kirjelmät tiedokseen ja huomioitavaksi asian valmistelussa.
14 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti hyväksyä esityksen. Liite 1. Kannanotto koskien vammaisten henkilöiden kuljetuspalvelujen kilpailutusta Uudellamaalla, Uudenmaan vammaisjärjestöt Liite 2. Kannanotto koskien vammaisten henkilöiden kuljetuspalvelujen kilpailutusta Uudellamaalla, Yritystä! -hanke
15 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Perusturvalautakunta Sosiaali- ja terveyslautakunta Kuntalaisaloite lasten kotihoidon tuen kuntalisästä 596/ /2016 Perusturvalautakunta Kuntaan on saapunut Kuntalaisaloite.fi kanavan kautta kuntalaisaloite lasten kotihoidon tuen kuntalisän uudelleen käyttöönotosta Mustijoen perusturvan alueella. Aloitteessa viitataan lasten kotihoidon tuen kuntalisäkokeiluun vuosina sekä vuonna 2014 tehtyyn kuntalaisaloitteeseen myöntämisperusteiden tarkistamisesta ja kokeilun muuttamisesta pysyväksi. Lisäksi viitataan kunnanvaltuustolle luovutettuun adressiin kuntalisän palauttamisesta. Aloite ja sen liitteet ovat liitteenä 1. Perusturvalautakunta esitti kunnahallitukselle vuonna 2015 virkamiestyönä toteutetun arvioinnin ja laskelmat kotihoidon tuen kuntalisäkokeilun vaikutuksista. Perusturvajohtajan päätösesitys: Perusturvalautakunta päättää 1. että tilataan ulkopuoliselta toimijalta eri näkökulmista tehtävä selvitys ja arviointi lasten kotihoidon tuen kuntalisästä 2. ja että kuntalaisaloitteeseen vastataan selvityksen valmistuttua. Perusturvalautakunta päätti hyväksyä esityksen. Sosiaali- ja terveyslautakunta Liite 1. Kuntalaisaloite -Kotihoidon tuen kuntalisä takaisin Perusturvalautakunnan päätöksen mukaisesti sosiaali- ja terveyspalveluiden toimiala valmisteli ja kilpailutti kesäkuussa 2017 yhteistyössä kunnan hankintayksikön kanssa kotihoidontuen kuntalisästä tehtävän selvitys- ja arviointityön. Kilpailutuksen ja hankintapäätöksen mukaisesti selvitys- ja arviointityön teki Kuntamaisema Oy. Selvitys- ja arviointityön taustatiedot kerättiin kunnasta syksyn 2017 aikana. Tehty selvitys- ja arviointi on liitteenä 1. Selvityksen esittelytilaisuus on järjestetty erikseen sosiaali- ja terveyslautakunnalle, kasvatus- ja sivistyslautakunnalle ja kunnanhallitukselle. (Valmistelija/lisätietoja: vs. varhaiskasvatuspäällikkö Merja Harmokivi, puh ) Sosiaali- ja terveysjohtajan päätösesitys: Sosiaali- ja terveyslautakunta merkitsee tiedoksi selvityksen (liite 1.) ja toteaa jatkopäätöksenteon asian osalta käynnistyvän kasvatus- ja sivistyslautakunnasta alkuvuonna 2018 varhaiskasvatuksen tulosalueen siirryttyä kuntaorganisaatiossa sosiaali- ja terveystoimialalta kasvatus- ja sivistystoimialalle.
16 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Perusturvalautakunta Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti hyväksyä esityksen. Liite 1. Selvitys- ja arviointityö lasten kotihoidon tuen kuntalisästä Mäntsälän kunnassa
17 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveyslautakunnan kokoukset kevätkaudella 2018 sekä syyskauden 2018 ensimmäinen kokous Sosiaali- ja terveyslautakunta Lautakunta on pääsääntöisesti kokoontunut kerran kuukaudessa. Käytäntö on osoittautunut hyväksi ja toimivaksi mm. asioiden valmistelun kannalta. Sosiaali- ja terveyslautakunnan kokousaikataulu kevätkaudelle 2018 sekä syyskauden 2018 ensimmäinen kokous: Tiistai klo Tiistai klo Tiistai klo Tiistai klo Torstai klo Tiistai klo Tiistai klo Sosiaali- ja terveysjohtajan päätösesitys: Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää pitää kevätkauden 2018 kokoukset sekä syyskauden 2018 ensimmäisen kokouksen edellä esitetyn aikataulun mukaisesti. Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti hyväksyä esityksen.
18 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveyslautakunnan otto-oikeuden piiriin kuuluvat viranhaltijapäätökset Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveyslautakunnan tiedoksi saatetaan seuraavat otto-oikeuden piiriin kuuluvat viranhaltijapäätökset: Sosiaali- ja terveysjohtaja: Nimikemuutos ja siirto/10 perhepäivähoitajan nimikkeen muuttaminen 10 lähihoitajan nimikkeeksi ja ko. toimien siirtäminen varhaiskasvatuksen tulosalueelta hoito- ja hoivapalveluihin Toimistosihteerin työsuhteen vakinaistaminen alkaen Johtava ylilääkäri: Viranhaltijapäätöksen kumoaminen, otto-oikeuden käyttäminen / harkinnanvarainen työvapaa Valinnanvapauskokeilun vastaanottopalveluiden palveluntuottajaksi hyväksyminen Diagnos Terveyspalvelut Oy ajalla Tutkimusluvan myöntäminen Terveysportin tiedonhallintajärjestelmän hankinta lääkäreille / Duodecim Oy Duodecim Oppiportin verkko-oppimisympäristön hankkiminen lääkäreille Duodecim Omahoitopalvelut -kokonaisuuden hankkiminen Suun terveydenhuollon virkatyövajauksen korvaaminen vuokratyösopimuksella Attendo Terveyspalvelu Oy:n kanssa Suun terveydenhuollon kirurgisten hoitojen järjestäminen vuokratyösopimuksella Attendo Terveyspalvelu Oy:n kanssa REFAELLA -järjestelmän hankinta akuuttivuodeosastolle / FCG Konsultointi Oy Vs. vanhuspalvelupäällikkö: Ikäihmisten sosiaaliohjaajan toimen täyttäminen Lähihoitajien valinta kotihoitoon (neljä tointa) Varhaiskasvatuspäällikkö: Lastentarhanopettajan valinta Kaunismäen päiväkotiin (Valmistelija: hallintosihteeri Marjut Peltonen) Sosiaali- ja terveysjohtajan päätösesitys: Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää, ettei se käytä kuntalain 92 :n
19 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Sosiaali- ja terveyslautakunta mukaista otto-oikeutta edellä mainittuihin viranhaltijapäätöksiin. Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti hyväksyä esityksen.
20 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Sosiaali- ja terveyslautakunta Ilmoitusasiat Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveyslautakunnan tiedoksi saatetaan seuraavat asiat: Sote-uudistuksen tilannekatsaus Keskustelutilaisuus Keski-Uudenmaan kuljetuspalveluista, Järvenpää (kutsu tilaisuuteen on lähetetty lautakunnalle sähköpostitse ) Kirjattavia lautakunnan jäsenten esille tuomia asioita ei esitetty. (Valmistelija: hallintosihteeri Marjut Peltonen) Sosiaali- ja terveysjohtajan päätösesitys: Sosiaali- ja terveyslautakunta merkitsee edellä esitetyt asiat tiedoksi. Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti hyväksyä esityksen.
21 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Sosiaali- ja terveyslautakunta Päiväkoti Heinähattu Oy:n tilanne Pornaisissa 651/02.00/2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta Pesänhoitaja, asianajaja Elina Hirvonen on ilmoittanut , että Tuusulan käräjäoikeus on asettanut Päiväkoti Heinähattu Oy:n konkurssiin. Pesänhoitaja Elina Hirvonen on valtuuttanut Jaakko Vähäpassin toimimaan pesähoitajan sijaisena, pesänhoitajan täysin valtuuksin. Päiväkodin toiminta tulee lakkaamaan konkurssipesän hoitamana , jolloin työntekijöiden työsuhteet päättyvät. Varhaiskasvatuksen palveluohjaaja, päiväkodin johtaja Merja Harmokivi on ollut mukana Jaakko Vähäpassin ja henkilökunnan kanssa käydyssä neuvottelussa torstaina sekä sen jälkeen käynyt neuvottelun hänen kanssaan, jossa on mm. sovittu, että päiväkodin lasten ruokailu varmistetaan kunnan toimesta keskuskeittiön kautta ajalla Pornaisten kunta on luvannut hoitaa käyttösähkösopimuksen sekä vesijakelun jatkumisen tuona aikana. Päiväkodissa on vuotiasta lasta. Palveluntuottaja on ilmoittanut toiminnan lopettamisesta vanhemmille perjantaina Päivähoitotoimistosta on vanhempia ohjattu tekemään kunnallinen päivähoitohakemus. Vaihtoehtoisia ratkaisumalleja ovat: 1. Perheille osoitetaan kunnallinen varhaiskasvatuspaikka joko päiväkoti Aurinkolinnasta tai Linnunlaulusta. Tämä saattaa edellyttää nykyisen kerhotoiminnan siirtoa Aurinkolinnan päiväkodista vaikkapa Heinähatulta vapautuvaan tilaan. 2. Perheet hakevat yksityisen varhaiskasvatuspaikan. Kuntaan on saapunut mennessä 19 hakemusta päiväkoti Heinähatun lasten osalta. Yhden lapsen osalta on tieto, että hän siirtyy yksityiselle perhepäivähoitajalle. Määrärahamuutokset toteutetaan käyttösuunnitelmaa laadittaessa tammikuussa, jolloin yksityisen hoidon tuesta siirretään ko. lapsimäärää vastaava euromäärä kunnallisen päiväkotihoitoon. Mahdollinen lisämäärärahatarve esitettään osavuosikatsausten yhteydessä. (Valmistelija/lisätietoja: varhaiskasvatuspäällikkö Erja Sihlman, puh ) Sosiaali-ja terveysjohtajan päätösesitys: Sosiaali-ja terveyslautakunta: 1. päättää, että perheille osoitetaan kunnallinen varhaiskasvatuspaikka joko päiväkoti Aurinkolinnasta tai Linnunlaulusta, mikäli perheet eivät hakeudu yksityisen palvelun piiriin, 2. merkitsee tiedoksi, että varhaiskasvatuksen talousarvion 2017 tämän hetkinen toteumatilanne näyttää mahdollistavan tämän ratkaisun ilman lisämäärärahaa tulosalueelle. Määrärahamuutokset vuoden
22 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Sosiaali- ja terveyslautakunta osalta toteutetaan käyttösuunnitelmaa laadittaessa tammikuussa, jolloin yksityisen hoidon tuesta siirretään ko. lapsimäärää vastaava euromäärä kunnallisen päiväkotihoitoon. Mahdollinen lisämäärärahatarve esitetään osavuosikatsauksen yhteydessä, 3. valtuuttaa varhaiskasvatuksen tulosalueen toteuttamaan käytännön toimenpiteet mm. mahdollisen lisähenkilöstön palkkaamisen sekä kerhotoiminnan tilojen ratkaisemisen. Käsittely: Varhaiskasvatuspäällikkö Erja Sihlman esitteli asiaa kokouksessa. Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti hyväksyä esityksen.
23 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotainvalidien lounassetelin arvo 650/02/2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta Nykyisen käytännön mukaan vähintään 20 %:n sotainvalidien päivittäinen ruokailu on järjestetty joko palveluseteleillä tai kotiin kuljetettuna. Valtiokonttori korvaa kunnille ruokailusta aiheutuneet kustannukset. Sotilasvammalaki muuttui alkaen siten, että Suomen sodissa vuosina vammautuneille sotainvalideille korvataan kunnan järjestämät sosiaali- ja terveydenhuollon avopalvelut, jos heidän invaliditeettiasteensa on 10 prosenttia. Sotainvalidien saamien lounassetelien arvo on tällä hetkellä 9,70. Vuoden 2018 alusta lähtien lounasetelien valikoimasta poistuu 9,70 arvoinen seteli. Edellisen kerran sotainvalidien lounassetelin arvoa on korotettu vuonna Tällä hetkellä 20 %:n sotainvalideja Mustijoen sosiaali- ja terveyspalvelujen alueella on yhteensä 6 henkilöä, näistä 2 Pornaisissa ja 5 Mäntsälässä. Suomen sodissa vuosina vammautuneita vähintään 10% sotainvalideja on Mäntsälässä 1 henkilö. Lounasseteleitä hakee tällä hetkellä 2 sotainvalidia. Lounaspaikkojen hintatason perusteella 0,60 euron korotus lounaan hintaan olisi kohtuullinen. Korotetun 10,30 euron arvoinen lounasseteli tulisi ottaa käyttöön seuraavaa lounassetelierää tilatessa. (Valmistelija/lisätietoja: talouspäällikkö Satu Komulainen, puh ) Sosiaali- ja terveysjohtajan päätösesitys: Lautakunta päättää hyväksyä sotainvalidien lounassetelin arvon korotuksen 0,60 eurolla, jolloin lounassetelin arvo on 10,30. Korotetun 10,30 euron arvoiset lounassetelit otetaan käyttöön seuraavaa lounassetelierää tilattaessa. Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti hyväksyä esityksen.
24 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Mäntsälän sosiaali- ja terveyslautakunta Pöytäkirja on nähtävänä kunnantalolla ja yleisessä tietoverkossa MUUTOKSENHAKU Muutoksenhakukiellot Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa: Pykälät: 56, 57, 58, 59, 60, 61, 62, 63, 64, 65 Hallintolainkäyttölaki 5 :n/ muun lainsäädännön mukaan seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla: Pykälät ja valituskieltojen perusteet: Oikaisuvaatimus Kirjallisen oikaisuvaatimuksen seuraaviin päätöksiin saa tehdä asianosainen ja kunnan jäsen (kuntalaki 137 ). Näihin päätöksiin ei voi hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen (kuntalaki 134 ). Pykälät: 66, 67 Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään: Mäntsälän sosiaali- ja terveyslautakunta, Heikinkuja 4, Mäntsälä puh. (019) (vaihde), faksi (019) sähköposti: palvelupiste@mantsala.fi Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Valitusosoitus hallinto-oikeuteen Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Pykälät: Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (=asianosainen) sekä kunnan jäsen. Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksin vain se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen. Mikäli päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksin myös asianosainen sekä kunnan jäsen. Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on muuten lainvastainen. Hallintovalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa. Valitusaika on 30 päivää ja se alkaa päätöksen tiedoksisaannista. Valitusviranomainen: Helsingin hallinto-oikeus, Radanrakentajantie HELSINKI puh (vaihde), faksi: sähköposti: helsinki.hao@oikeus.fi Valitusosoitus markkinaoikeuteen Seuraaviin hankintaa koskeviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Pykälät: Valitusviranomainen: Markkinaoikeus, Radanrakentajantie 5, Helsinki puhelin: , faksi: sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi Tarjoaja, osallistumishakemuksen tehnyt ehdokas tai muu taho, jota asia koskee, voi saattaa asian markkinaoi keuden käsiteltäväksi tekemällä valituksen. Jollei toisin säädetä, valitus on tehtävä kirjallisesti 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintaa koskevasta päätöksestä valitusosoituksineen. Ohjeita muutoksenhausta Päätöksen tiedoksisaanti Asianosaisen katsotaan saaneen päätök sestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.
25 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Kunnan jäsenen katso taan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi. Valitusaikaa laskettaessa tiedoksisaantipäivää ei oteta lukuun. Kaavan hyväksymistä koskevan päätöksen katsotaan tulleen kaikkien valitukseen oikeutettujen tietoon silloin, kun päätöksen sisältävä pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Oikaisuvaatimuksen / valituksen muoto ja sisältö Oikaisuvaatimus / valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. Oikaisuvaatimuskirjelmässä ja valituskirjelmässä, joka on osoitettu ao.viranomaiselle, on ilmoitettava: päätös, johon haetaan muutosta miltä osin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi perusteet, joilla muutosta vaditaan. valittajan nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos päätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite. (asiamiehen osalta vastaavat tiedot) Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä ei asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä. Valitukseen on liitettävä: päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä, todistus siitä päivästä, josta valitusaika on luettava. asiakirjat, joihin valitaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle. Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviran omaiselle ennen valitusajan päättymistä. Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen valitusajan päätty mistä. Oikeudenkäyntimaksu Tuomioistuinmaksulain ( /1455) nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudessa kulloinkin voimassa oleva oikeudenkäyntimaksu. Pöytäkirja Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mäntsälän kunnan palvelupisteestä. Postiosoite / Käyntiosoite: Heikinkuja 4, Mäntsälä Sähköpostiosoite: palvelupiste@mantsala.fi Puhelinnumero (019) (vaihde) Palvelupisteen aukioloaika maanantai klo 9:00-17:00 tiistai - torstai klo 9:00-15:00 perjantai klo 8:30-14:00
MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/
MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 55 Kuntakehityslautakunta 26.06.2017 Aika 26.06.2017 klo 16:50-17:02 Paikka VSS-tilat, I krs Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/
MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2016 124 Sivistyslautakunta 21.06.2016 Aika 21.06.2016 klo 17:30-18:00 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoustila Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 70 Kokouksen laillisuus
LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA
PÖYTÄKIRJA 4/2019 1 Aika: 03.09.2019 klo 08:30-09:45 Paikka: Kokoushuone 2 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 11 Kokouksen järjestäytyminen 3 12 Työterveyshuollon järjestäminen 4 PÖYTÄKIRJA 4/2019
MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1
MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 21.01.2016 Aika 21.01.2016 klo 18:00-20:45 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain (410/2015) 136 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
TOIMIELIN: TEKNINEN LAUTAKUNTA 23.8.2018 OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELTO Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta,
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
TOIMIELIN: TEKNINEN LAUTAKUNTA 24.1.2019 OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELTO Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta,
OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain (410/2015) 136 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta
Valitusasiakirjojen toimittaminen valitusviranomaiselle
VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus Valitusoikeus ja valitusperusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa
se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen.
MUUTOKSENHAKUOHJEET HENKILÖSTÖJAOSTO Muutoksenhakukielto Päätöstä koskeva muutoksenhakukielto liitetään oikaisuvaatimusta varten pyydettyyn pöytäkirjanotteeseen. Seuraaviin päätöksiin, jotka koskevat vain
Nimi/Namn Klo/Kl. Tehtä vä/uppg
9/2018 1 Suomenkielinen koulutusjaosto Aika/Tid 04.12.2018, Klo/Kl. 17:30-19:50 Paikka/Plats Osallistujat/Deltagare Villa Sibbe, Joensuun raitti 58, 01150 Söderkulla Nimi/Namn Klo/Kl. Tehtä vä/uppg Läsnä/Närv.
LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA
PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 Aika: 30.03.2017 klo 18:00-21:17 Paikka: Kaupungintalo, kokoushuone 3 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 20 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 21 Edellisen kokouksen
Järvenpää Pöytäkirja 3/ ( 7) Lupajaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen
Järvenpää Pöytäkirja 3/2018 1 ( 7) Aika 09.11.2018, klo 08:30-08:35 Paikka Seutulantalo, kokoushuone Aino Käsitellyt asiat 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen 8 Oikeuden
MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 11
MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 11 11.02.2015 Aika 11.02.2015 klo 18:00-19:45 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla ( Muutoksenhakukielto ( , )
MUUTOKSENHAKUOHJEET Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla (www.hsl.fi) 11.9.2018. Muutoksenhakukielto ( 102-103, 105-111) Päätöksiin, jotka koskevat vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei
MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1
MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Tietoimikunta 01.11.2017 Aika 01.11.2017 klo 17:00-17:45 Paikka Kunnantalo, kokoushuone 4, 3. krs Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 23/
MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 23/2017 671 Kunnanhallitus 04.12.2017 Aika 04.12.2017 klo 16:50-19:28 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 317 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Muutoksenhakuohje
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (1) Liite K / / Kuntalain mukainen valitusosoitus (33 36 ) Valitusoikeus ja valitusperusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Kauniaisten kaupungin kirjaamosta (katso yhteystiedot oikaisuvaatimusohjeen alla).
MUUTOKSENHAKUOHJEET Pöytäkirja Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Kauniaisten kaupungin kirjaamosta (katso yhteystiedot oikaisuvaatimusohjeen alla). Muutoksenhakukiellot ja kieltojen
VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus. Valitusoikeus ja valitusperusteet
VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus Valitusoikeus ja valitusperusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa
Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 17.4.2018 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa
MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/
MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2016 151 Perusturvalautakunta 24.08.2016 Aika 24.08.2016 klo 17:00-21:15 Paikka Kunnantalo, kokoushuone 1-2 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 74 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 64
MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 64 19.08.2015 Aika 19.08.2015 klo 18:00-20:00 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 41 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Vaalilain ( /714) :ien päätöksestä ei voi tehdä oikaisuvaatimusta.
MUUTOKSENHAKUOHJE 67,68, 69, 70, 71 MUUTOKSENHAKUKIELTO Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee kuntalain 136 :n mukaan valmistelua tai täytäntöönpanoa;
NURMIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/ Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
NURMIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2017 1 Hyvinvointilautakunta AIKA 10.10.2017 klo 17:00 PAIKKA Ateriakeidas (Nurmijärven kunnanvirasto) Käsiteltävät asiat Asia 18 19 20 21 Todetaan kokouksen laillisuus
JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 12/ Tarkastuslautakunnan kokoushuone, Torikatu 17, 3. kerros, Joensuu
JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 12/2015 1 Tarkastuslautakunta 2013-2016 Aika 16.06.2015 klo 16:00-19:20 Paikka Tarkastuslautakunnan kokoushuone, Torikatu 17, 3. kerros, Joensuu Käsitellyt asiat Sivu 50 Kokouksen
Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10, 1. krs)
Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 4/2017 1 (9) Tarkastuslautakunta Kokoustiedot Aika tiistai klo 10:00-15:45 Paikka Läsnä Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10, 1.
Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 19.6.2018 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa
MUUTOKSENHAKUOHJE. Muutoksenhakukielto :t 46, 47, 49-56, 59, Muutoksenhakukielto MUUTOKSENHAKUKIELTO
MUUTOKSENHAKUOHJE Muutoksenhakukielto :t 46, 47, 49-56, 59, 61-63 Muutoksenhakukielto MUUTOKSENHAKUKIELTO Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee kuntalain
Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus Liite MUUTOKSENH
Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 7.5.2019 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa
MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1
MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 30.01.2014 Aika 30.01.2014 klo 18:00-20:30 Paikka Kunnantalo, kokoushuone 3, 3. krs Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjapitäjän
Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla.
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain 91 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee
JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Sivu 17 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4
JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 Henkilöstö- ja työllisyysjaosto Aika 12.04.2017 klo 18:00-19:25 Paikka Henkilöstöjohtajan työhuone, Rantakatu 20, Joensuu Käsitellyt asiat Sivu 17 Kokouksen laillisuus
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 13 Jyväskylän Seudun Työterveys Liikelaitoksen johtokunta 11.5.2010
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 13 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua
MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 13/
MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 13/2015 157 Sivistyslautakunta 30.09.2015 Aika 30.09.2015 klo 17:00-18:20 Paikka Kunnantalo, kokoustila 1-2 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 88 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla ( Muutoksenhakukielto ( 92, 93, ) Muutoksenhakukielto hankinta-asiassa ( 96)
MUUTOKSENHAKUOHJEET Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla (www.hsl.fi) 23.8.2018. Muutoksenhakukielto ( 92, 93, 98-101) Päätöksiin, jotka koskevat vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei
MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2015 181
MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2015 181 Sivistyslautakunta 24.11.2015 Aika 24.11.2015 klo 17:30-19:25 Paikka Kunnantalo, kokoustila 1-2 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 101 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 75
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 75 Asiat Kiellon peruste 19, 24, 33, 34, 35, 36, 37 Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain
MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/
MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 79 Kasvatus- ja sivistyslautakunta 24.10.2017 Aika 24.10.2017 klo 17:00-19:39 Paikka Neuvotteluhuone 1-2, kunnantalo, 2 krs Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 45 Kokouksen
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kaupunginvaltuusto
Kaupunginvaltuusto 1.9.2014 34 MUUTOKSENHAKUOHJEET Muutoksenhakukielto Asiat 65, 66, 67, 72, 74, 75 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 16 Keski-Suomen pelastuslautakunta
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 16 Asiat 32,33,34,35,36,43 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 23
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 23 Asiat 37, 38, 39, 40, 41, 46 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska
Järvenpää Ote pöytäkirjasta 6/ (6) Kaupunginvaltuusto
Järvenpää Ote pöytäkirjasta 6/2017 1 (6) 83 Lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle hallituksen esitysluonnoksesta laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta. JARDno-2017-1802 Valmistelija / lisätiedot: Kristiina
Kirkkonummen kunta Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Perusturvan hallintopäällikkö Yleinen päätös
Kirkkonummen kunta Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) KIRDno-2017-35 SOL Palvelut Oy:n siivouspalveluiden hyväksyminen kunnan perusturvalautakunnan valvottavaksi yksityiseksi sosiaalipalveluksi Kun kunnan
JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Sivu 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 8 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4
JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Henkilöstö- ja työllisyysjaosto Aika 28.02.2017 klo 17:30-18:40 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, Rantakatu 20, Joensuu Käsitellyt asiat Sivu 7 Kokouksen laillisuus
MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 13/2014 119
MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 13/2014 119 10.12.2014 Aika 10.12.2014 klo 18:00-20:00 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 79 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA TARKALTK 1/2019. Tarkastuslautakunta Julkinen. Aika klo 17:00-17:30
Julkinen Aika 15.1.2019 klo 17:00-17:30 Paikka Kaupungintalo, Vallinkoski (h. 138) Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajat 4 3 Tiedoksiannot
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Perusturvalautakunnan terveydenhuollon jaosto
Perusturvalautakunnan terveydenhuollon jaosto 9.3.2011 7 MUUTOKSENHAKUOHJEET Muutoksenhakukielto Asiat 16-19 Kiellon peruste Asiat Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91
Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus. Porvoon kaupunki. Hallitus / lautakunta Kaupunginhallitus
Kunta Porvoon kaupunki Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus Hallitus / lautakunta Kaupunginhallitus 12.8.2019 Muutoksenhakukiellot Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain
OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain (410/2015) 136 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta
LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA
PÖYTÄKIRJA 8/2016 1 Aika: 09.11.2016 klo 17:30-21:05 Paikka: Kaupungintalo, kokoushuone 3 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 40 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 41 Edellisen kokouksen
OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/ Sivu. 33 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajat 4
OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 11.05.2016 klo16:30-19:43 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Sivu 33 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 34
Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä pykälät 39-54
Muutoksenhakuohjeet Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä 13.4.2016 pykälät 39-54 Muutoksenhakukiellot Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI OIKAISUVAATIMUSOHJE 16
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI OIKAISUVAATIMUSOHJE 16 Asiat Oikaisuvaatimusviranomainen ja oikaisuvaatimusoikeus Oikaisuvaatimuksen maksu Oikaisuvaatimus-aika 67 Päätökseen voi hakea muutosta oikaisuvaatimuksena
PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1
PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Tarkastuslautakunta 15.01.2018 AIKA 15.01.2018 klo 12:00-15:00 PAIKKA Sodankyläntie 1 A KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo sekä antoi kirkkolain mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen.
98 Valitusosoitus ja kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 19.40 sekä antoi kirkkolain mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen. Loppurukouksen piti Minna Latvala. OIKAISUVAATIMUSOHJEET
Työterveyshuolto Aurinkoristeys, Raision toimipisteen kokoustila. Janne Mäki-Imppula, puheenjohtaja Niina Puoskari Tuula Suomi Anja Svärd Markku Leivo
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (9) Kokoustiedot Aika 12.03.2019 tiistai klo 17:00-17:45 Paikka Työterveyshuolto Aurinkoristeys, Raision toimipisteen kokoustila Saapuvilla olleet jäsenet Janne Mäki-Imppula,
LUOTTAMUKSELLINEN
LUOTTAMUKSELLINEN Lempäälän seurakunta OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kirkkoneuvosto 20.8.2019 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevat muutoksenhakukiellot
Malminkartanon ala-asteen koulu, Puustellintie 6, opettajienhuone
HELSINGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 3/2018 MALMINKARTANON ALA-ASTEEN KOULU JOHTOKUNTA 4.10.2018 Kokousaika 4.10.2018 klo 18.05 18.46 Kokouspaikka Malminkartanon ala-asteen koulu, Puustellintie 6, opettajienhuone
PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 13/2013 166
PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 13/2013 166 Tarkastuslautakunta 12.11.2013 AIKA 12.11.2013 klo 16:30-19:42 PAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone Kotka KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 100 Kokouksen laillisuus
12 Kotiniemen omarantaisten omakotitonttien myyntihinnan tarkistaminen sekä tontista jätetyn tarjouksen käsittely
Puumala Ote pöytäkirjasta 2/2016 1 (5) Kunnanhallitus, 24, 15.02.2016 Valtuusto, 12, 29.02.2016 12 Kotiniemen omarantaisten omakotitonttien myyntihinnan tarkistaminen sekä tontista jätetyn tarjouksen käsittely
OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain (410/2015) 136 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta
7/ Pöytäkirja Protokoll. Suomenkielinen koulutusjaosto. Aika/Tid , Klo/Kl. 17:30-19:00. Osallistujat/Deltagare
7/2018 1 Suomenkielinen koulutusjaosto Aika/Tid 17.09.2018, Klo/Kl. 17:30-19:00 Paikka/Plats Osallistujat/Deltagare Kuntala kh-kokoushuone Nimi/Namn Klo/Kl. Tehtä vä/uppg Läsnä/Närv. Alaterä Mandi 17:30-19:00
Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 )
MUUTOKSENHAKUOHJE Oikaisuvaatimusoikeus Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon
UUSI JYVÄSKYLÄ MUUTOKSENHAKUKIELTO 26
UUSI JYVÄSKYLÄ MUUTOKSENHAKUKIELTO 26 Asiat 73, 74, 75, 76, 78, 79 ja 81 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Perusturvalautakunnan päätöksiin 65 tyytymätön voi tehdä kir jallisen oikaisuvaa ti muk sen. Pää tök seen ei saa ha kea muutosta valittamalla
Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.
OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisuvaatimusoikeus Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai
ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ (8)
ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 1 (8) Tarkastuslautakunta 21.05.2018 AIKA 21.05.2018 klo 15:00-18:00 PAIKKA Alavieskan kunnantalo, valtuustosali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 14 Laillisuus ja päätösvaltaisuus
Valitusosoitus. Muutoksenhakukielto
Valitusosoitus Muutoksenhakukielto Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa: : 21-22,
Seuraaviin päätöksiin, jotka koskevat vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 91 :n mukaan hakea muutosta.
Muutoksenhakuohjeet Kunnanhallituksen päätöksiin Muutoksenhakukielto Seuraaviin päätöksiin, jotka koskevat vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 91 :n mukaan hakea muutosta. Oikaisuvaatimus
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kulttuuri- ja liikuntalautakunta
Kulttuuri- ja liikuntalautakunta 24.4.2013 23 MUUTOKSENHAKUOHJEET Muutoksenhakukielto 34 37, 39-41 Kiellon peruste Kiellon peruste Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91
Oulunkylän ala-asteen koulu, Teinintie 12, rehtorin huone
HELSINGIN KAUPUNKI Pöytäkirja OULUNKYLÄN ALA-ASTEEN KOULU JOHTOKUNTA 27.05.2019 Kokousaika 27.5.2019 klo 18.00 19.00 Kokouspaikka Oulunkylän ala-asteen koulu, Teinintie 12, rehtorin huone Jäsenet Heikkinen
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä asianosainen ja / tai kunnan jäsen.
Sosiaali- ja terveyslautakunta MUUTOKSENHAKU 1. OIKAISUVAATIMUS Muutosta :ssä tehtyihin päätöksiin voi hakea Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveyslautakunnalta kirjallisella oikaisuvaatimuksella. Oikaisuvaatimus
Muutoksenhakuohjeet. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisu- Pykälät ,
Muutoksenhakuohjeet MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain perusteet valmistelua
PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/
PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2017 93 Tarkastuslautakunta 17.05.2017 AIKA 17.05.2017 klo 14:00-17:42 PAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone Kotka KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 48 Kokouksen laillisuus ja
Oulunkylän ala-asteen koulu, Teinintie 12, rehtorin huone
HELSINGIN KAUPUNKI pöytäkirja OULUNKYLÄN ALA-ASTEEN KOULU JOHTOKUNTA 04.10.2018 Kokousaika 4.10.2018 klo 18:00 19:15 Kokouspaikka Oulunkylän ala-asteen koulu, Teinintie 12, rehtorin huone Jäsenet Heikkinen
LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1
LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Tarkastuslautakunta 24.01.2018 AIKA 24.01.2018 klo 17:00-19:50 PAIKKA Otsonmäen päiväkoti KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3
MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/
MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 164 Sivistyslautakunta 27.09.2016 Aika 27.09.2016 klo 17:30-20:09 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoustila Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 92 Kokouksen laillisuus
Toivakan kunta Pöytäkirja 4/ / 9. Tarkastuslautakunta Aika klo 16:30-19:50. Toivakan kirjasto, kirjaston sali
Toivakan kunta Pöytäkirja 4/2015 1 / 9 Tarkastuslautakunta 16.04.2015 Aika 16.04.2015 klo 16:30-19:50 Paikka Toivakan kirjasto, kirjaston sali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Keskusvaalilautakunnan kokous pidettiin kunnanviraston hallinto-osastolla tiistaina kello
Keskusvaalilautakunta 21.5.2019 60 Keskusvaalilautakunnan kokous pidettiin kunnanviraston hallinto-osastolla tiistaina 21.5.2019 kello 18.00 19.00 Kokouksessa käsiteltiin seuraavat asiat: 35 Kokouksen
LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2018 1
LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2018 1 Tarkastuslautakunta 11.04.2018 AIKA 11.04.2018 klo 17:06-21:00 PAIKKA Hallinnon kokoushuone, 2 krs KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 21 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 )
VALITUSOSOITUS Valitusoikeus Kunnanvaltuuston päätökseen voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen
3 Adressi Mäntyharjun kunnalle koskien Toivolan koulun keittiötä Laskujen asiatarkastajat ja hyväksyjät 2017 / tukipalvelulautakunta
Mäntyharju Pöytäkirja 1/2017 1 (11) Aika 18.01.2017, klo 17:00-17:48 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Lahna Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Adressi Mäntyharjun
LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1
LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 Henkilöstöjaosto 16.05.2017 AIKA 16.05.2017 klo 12:00-13:42 PAIKKA Villa Hakkari KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 32 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 33 PÖYTÄKIRJAN
Tuusulan kunta Pöytäkirja 5/ ( 7) Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta
Tuusulan kunta Pöytäkirja 5/2018 1 ( 7) Aika 18.10.2018, klo 17:00-18:38 Paikka Hvidovre kokoustila kunnantalo Käsitellyt asiat 27 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 28 Pöytäkirjan tarkastus 29 Palveluhinnaston
LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 1
LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 Tarkastuslautakunta 28.04.2015 AIKA 28.04.2015 klo 15:15-18:50 PAIKKA Sosiaali- ja terveystoimen kokoushuone Pinsetti KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 23 KOKOUKSEN LAILLISUUS
LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1
LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 Tarkastuslautakunta 03.05.2017 AIKA 03.05.2017 klo 18:00-20:12 PAIKKA Yleishallinnon kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 45 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Tapio Suokas ja Jarkko Hirvikallio. Sivu 39 KM Anssi Salosen virkavapaushakemus 84
LUUMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 82 Koululautakunta Aika 05.08.2015 klo 17:55-18:24 Paikka Taavetin koulukeskus, hallintorakennus Käsitellyt asiat Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin
Lahdessa / Reija Launiemi, hallintosihteeri
Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymä Pöytäkirja 11/2017 1 Tarkastuslautakunta 20.12.2017 Aika 20.12.2017 klo 09:03-10:57 Paikka Koulutuskeskus Salpaus, Paasikivenkatu 7, 15110 Lahti, neuvottelutila Isoneuvos
MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1
MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Elinvoima- ja konsernijaosto 11.09.2017 Aika 11.09.2017 klo 12:30-13:54 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus
1. Päätös on lähetetty asianosaiselle kirjeitse ja annettu postin kuljetettavaksi
VALITUSOSOITUS Kunnanvaltuuston pöytäkirjan pykälien 99, 100, 102, 103, 105, 106, 107 kohdalla tehdyistä päätöksistä saa tehdä kirjallisen kunnallisvalituksen sillä perusteella, että päätös on syntynyt
Lahdessa / Reija Launiemi, hallintosihteerii
Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymä Pöytäkirja 3/2018 1 Tarkastuslautakunta 13.03.2018 Aika 13.03.2018 klo 09:00-12:17 Paikka Koulutuskeskus Salpaus, Paasikivenkatu 7, 15110 Lahti, neuvottelutila Isoneuvos
Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 7/2017 1
Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 7/2017 1 Tarkastuslautakunta 10.04.2017 AIKA 10.04.2017 klo 16:00 PAIKKA Kunnanvirasto, Luotosali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 58 Kokouksen avaus 3 59 Kokouksen järjestäytyminen
1. Päätös on lähetetty asianosaiselle kirjeitse ja annettu postin kuljetettavaksi
VALITUSOSOITUS Kunnanvaltuuston pöytäkirjan pykälien 83, 85-92 kohdalla tehdyistä päätöksistä saa tehdä kirjallisen kunnallisvalituksen sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjes
LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2017 1
LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2017 1 Tarkastuslautakunta 27.04.2017 AIKA 27.04.2017 klo 18:30-21:05 PAIKKA Yleishallinnon kahvihuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 40 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Opetusvirasto 4/2014 Perusopetuslinja Salassa pidettävä Linjanjohtaja JulkL 24 1 mom 25 k.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 05.03.2014 Salassa pidettävä Linjanjohtaja JulkL 24 1 mom 25 k. 7 Salassa pidettävä (JulkL 24 1 mom 25 k.) Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2 (6) 05.03.2014 Salassa pidettävä
AIKA klo 20:00-23:00 PAIKKA Kaupungintalo, neuvotteluhuone Mahonki, Villimiehenkatu 1, Lappeenranta
Lappeenrannan kaupunki Pöytäkirja 3/2019 1 AIKA 14.4.2019 klo 20:00-23:00 PAIKKA Kaupungintalo, neuvotteluhuone Mahonki, Villimiehenkatu 1, Lappeenranta Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Huhtiranta
Mänttä-Vilppulan kaupunki Tarkastuslautakunta 10.9.2018 Pöytäkirja 5/2018 OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS PÖYTÄKIRJAAN OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisuviranomainen Tarkastuslautakunnan päätöksiin,
Paikka: Munkkiniemen ala-asteen koulun opettajainhuone, Tietokuja 1
Johtokunnan kokous Aika: Maanantaina 26.3.2018 klo 18.03 Paikka: n opettajainhuone, Tietokuja 1 Paikalla: Pesonen, Kajosaari, Raitala, Paavola, Martelius, Joki, Salminen, Hirsto, Nieminen, Oppilasedustaja
Koulutuskeskus Salpaus, Paasikivenkatu 7, Lahti, kokoustila Mestari
Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymä Pöytäkirja 10/2018 1 Tarkastuslautakunta 18.12.2018 Aika 18.12.2018 klo 09:00-11:06 Paikka Koulutuskeskus Salpaus, Paasikivenkatu 7, 15110 Lahti, kokoustila Mestari