ETELÄ SAVO. Työllisyyskatsaus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ETELÄ SAVO. Työllisyyskatsaus"

Transkriptio

1 Työllisyyskatsaus

2 Työttömiä ssa 1500 vähemmän kuin vuosi sitten Kangasniemi 10,4 Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Pieksämäki 9,9 Joroinen 10,5 Rantasalmi 12,2 Heinävesi 14,1 Enonkoski 14,4 Miesten työttömyys on edelleen vähentynyt vuodentakaisesta naisia enemmän, 62 % työttömyyden alenemasta on miehiä ja 38 % naisia. ssa oli marraskuun lopussa työtöntä eli vähemmän kuin vuosi sitten. Työttömien määrä kasvoi lokakuusta marraskuuhun hiukan: työttömien miesten määrä lisääntyi noin 150:llä ja naisten väheni noin 50:llä. Pertunmaa 10,0 Hirvensalmi 11,1 Mäntyharju 9,3 Mikkeli 10,7 Juva 9,6 Sulkava 13,8 Puumala 10,7 Savonlinna 13,2 5,0 9,9 (3) 10,0 14,9 (11) Yhdenjaksoisesti yli vuoden työttömänä olleita oli marraskuun lopussa Määrä laski vuodentakaisesta 702:lla eli 24 %. Pitkäaikaistyöttömyys laski ssa Keski Suomen, Pirkanmaan, Uudenmaan ja Etelä Pohjanmaan jälkeen suhteellisesti eniten koko maassa. Koko Suomen työ ja elinkeinotoimistoissa oli marraskuun lopussa työtöntä työnhakijaa eli vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Tiedot ilmenevät työ ja elinkeinoministeriön Työnvälitystilastosta. Trendit: Työttömiä työnhakijoita oli marraskuun lopussa ssa vähemmän kuin vuotta aiemmin. Yli 60 % työttömyyden vähenemisestä on kohdistunut miesvaltaisille aloille: mm. rakentamiseen, metalli ja puunjalostusteollisuuteen sekä kuljetusalalle. Aktivointiasteeseen laskettavissa palveluissa oli marraskuun lopussa henkilöä eli 205 vähemmän kuin vuosi sitten. Työttömien aktivointiaste oli ssa 33,7 % eli maan kolmanneksi korkein. Pitkäaikaistyöttömien määrä on alentunut Etelä Savossa vuodentakaisesta 24 %. Yli vuoden työttömänä olleita oli marraskuun lopussa Marraskuun lopussa ssa oli 933 alle 25 vuotiasta työtöntä työnhakijaa, mikä on 21 % vähemmän kuin vuosi sitten.

3 Työttömät työnhakijat TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT KUUKAUSITTAIN JA TRENDI Henkilöä ssa työttömiä selvästi vähemmän kuin vuosi sitten n työ ja elinkeinotoimistossa oli marraskuun lopussa työtöntä työnhakijaa, mikä on yli vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Lokakuusta marraskuuhun työttömien työnhakijoiden määrä nousi noin sadalla. Työttömistä työnhakijoista oli kokoaikaisesti lomautettuja 439, mikä on 32 % vähemmän kuin vuotta aiemmin , Työnhakijoita laskentapäivänä Trendi Ulkomaiden kansalaisia oli ssa marraskuun lopussa työttömänä 363, mikä on 68 vähemmän kuin vuosi sitten. TE toimiston aktivointipalveluissa oli 607 ulkomaalaista, mikä on 40 henkilöä edellisvuotta enemmän. Ulkomaalaisten työttömyysaste ssa oli lokakuun lopussa 26,6 %. Ulkomaalaisista työttömistä 62,6 % oli TEtoimiston aktivointipalveluissa ja ulkomaalaisten nuorten aktivointiaste oli vielä selvästi korkeampi, 82,8 %. Aktivointipalveluissa olevista ulkomaalaisista lähes 80 % oli joko työvoimakoulutuksessa tai omaehtoisessa koulutuksessa työttömyysetuudella. Henkilöä TYÖTTÖMAT TYÖNHAKIJAT, KUUKAUSIVERTAILU Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu

4 Työttömät työnhakijat seutukunnittain Uusimaa Varsinais Suomi Satakunta Häme Pirkanmaa Kaakkois Suomi Pohjois Savo Pohjois Karjala Keski Suomi Etelä Pohjanmaa Pohjanmaa Pohjois Pohjanmaa Kainuu Lappi Ahvenanmaa TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT ELY keskuksittain Marraskuu 2017 Marraskuu Työttömyys väheni kaikissa TE toimistoissa Edellisvuoden lokakuuhun verrattuna työttömien työnhakijoiden määrä laski maan kaikissa TE toimistoissa. Paras työllisyyskehitys edellisvuoden lokakuusta on ollut Satakunnassa, missä työttömiä on 27,5 % vähemmän ja Pirkanmaalla, missä työttömiä on 25 % vähemmän. ssa työttömien määrä on laskenut 16 %. Heikoin kehitys oli Pohjois Karjalassa. Siellä työttömien määrä aleni 10 %. Työttömien osuus työvoimasta oli ssa lokakuussa 11,1 %. ssa työttömien määrä on viime vuoden lokakuusta laskenut noin henkilöä eli 16 %. Työttömyys on vähentynyt eniten perinteisesti miesvaltaisilla tekniikan ammattialoilla: rakennus, korjausja valmistustyössä sekä prosessi ja kuljetustyössä. Noin 60 % työttömyyden alenemisesta on kohdistunut miehiin. Työttömyys väheni vuodessa Mikkelin seutukunnassa 18 %, Pieksämäen seutukunnassa 19 % ja Savonlinnan seutukunnassa 12 %. Savonlinnan seutukunnassa työttömyysaste on 13,1 % eli 2 prosenttiyksikköä Etelä Savon keskiarvoa korkeampi. Työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat TE toimistossa seutukunnittain Muutos Työttömistä Työttömien Muutos Marras Loka Marras Marras 2017 työn työn Marras Loka Marras Marras Marras 2016 hakijoista hakijoiden Marras 2016 lomautetut osuus työvoimasta Seutukunta Työttömät työnhakijat % % Avoimet työpaikat % Mikkeli , Savonlinna , Pieksämäki , ,

5 Työttömät työnhakijat kunnittain ssa työttömien määrä laski vuodentakaisesta 1 500:lla. Suhteellisesti työttömyys aleni eniten Mäntyharjulla ( 37 %). Lukumääräisesti suurin muutos oli Mikkelissä, jossa työttömien määrä aleni lähes 500:lla sekä Savonlinnassa, jossa työttömien määrä laski 364:llä. Kunnittain työttömien osuus työvoimasta oli pienin marraskuun lopussa Mäntyharjulla (9,3 %) ja korkein Enonkoskella (14,4 %). Työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat TE toimistossa kunnittain Muutos Työttömistä Työttömien Muutos Marras Loka Marras Marras 2017 työn työn Marras Loka Marras Marras Marras 2016 hakijoista hakijoiden Marras 2016 lomautetut osuus työvoimasta Kunta Työttömät työnhakijat % % Avoimet työpaikat % Enonkoski , Heinävesi , Hirvensalmi , Joroinen , Juva , Kangasniemi , Mikkeli , Mäntyharju , Pertunmaa , Pieksämäki , Puumala , Rantasalmi , Savonlinna , Sulkava , ,

6 Työttömät työnhakijat sukupuolen ja ikäryhmän mukaan Henkilöä TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT SUKUPUOLEN MUKAAN Miesten työttömyysaste ssa 13 %, naisten 10 % Marraskuun lopussa ssa oli työttömiä miehiä (58 %) ja naisia (42 %). Työttömien miesten osuus työvoimasta on 13 % ja naisten 10 %. Työttömien miesten määrä nousi lokakuusta marraskuuhun 148:lla ja työttömien naisten määrä laski 54:llä. Edellisvuoden marraskuusta työttömien miesten määrä laski 936:lla ja naisten 564:llä. Miesten osuus työttömyyden alenemisesta vuoden aikana on ollut 60 % Marraskuu Tammikuu Maaliskuu Toukokuu Heinäkuu Syyskuu Marrasku 1 Miehet 2 Naiset TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT IKÄRYHMÄN MUKAAN Nuorten työttömyys helpottunut edelleen v v v v v v v v v v. Yli 64 v Marraskuu 2017 Marraskuu ssa työttömien määrä väheni vuodentakaisesta selvästi kaikissa ikäryhmissä. Alle 25 vuotiaiden työttömien määrä laski Etelä Savossa 21 %. Myös yli 55 vuotiaiden työttömien määrä laski 12 %. Alle 25 vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli marraskuun lopussa 933, mikä on 242 vähemmän kuin vuosi sitten. Nuorten työttömien miesten määrä väheni vuodentakaisesta 139:lla ja naisten 105:llä. Alle 25 vuotiaista työttömistä 62 % on miehiä. Alle 25 vuotiaiden työttömien osuus ikäryhmän työvoimasta on Etelä Savossa 16 %. Miehillä osuus on 19 % ja naisilla 12,5 %. Alle 20 vuotiaita oli lokakuun lopussa työttömänä 212. Heistä miehiä oli 129 ja naisia 83.

7 Työttömät työnhakijat koulutusasteen ja ammattiryhmän mukaan Alempi korkeakouluaste Ylempi korkeakouluaste Tutkijakoulutusaste Koulutusaste tuntematon TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT KOULUTUSASTEITTAIN Alempi perusaste Ylempi perusaste Keskiaste Alin korkea aste Tekniikan aloilla työttömyys vähentynyt eniten Työttömien määrä on laskenut edellisvuoden lokakuusta kaikilla koulutusasteilla. Keskiasteen tekniikan alan koulutuksen saaneiden työttömien määrä laski vuodentakaisesta 19 %. Pelkän kansakoulun käyneiden työttömyys laski vuodentakaisesta 29 %, mikä johtuu pääosin ikääntyneimpien työttömien eläköitymisestä. Korkeakoulutettujen työttömien (713 hlöä) osuus kaikista työttömistä on vajaa 10 %. Alemman korkeakouluasteen työttömien määrä aleni vuodentakaisesta 16 % ja ylemmän korkeakouluasteen työttömyys aleni 15 % Marraskuu 2017 Marraskuu TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT AMMATTIRYHMITTÄIN 1 Johtajat 2 Erityisasiantuntijat 3 Asiantuntijat 4 Toimisto ja asiakaspalvelutyöntekijät 5 Palvelu ja myyntityöntekijät 6 Maanviljelijät, metsätyöntekijät ym. 7 Rakennus, korjaus ja valmistustyöntekijät 8 Prosessi ja kuljetustyöntekijät 9 Muut työntekijät 0 Sotilaat X Ammatteihin luokittelemattomat ryhmät Marraskuu 2017 Marraskuu Työttömyys vähentynyt kaikissa ammattiryhmissä Työttömyys väheni ssa vuodentakaisesta kaikissa pääammattiryhmissä, myös ilman ammattia olevilla. Työttömyys väheni vuodentakaisesta selvästi rakennus, korjaus ja valmistustyön eri ammateissa sekä maatalous ja metsätyössä. Myös lähihoitajien ja sairaanhoitajien työttömyys väheni selvästi vuodentakaisesta. ICT alan, biotieteiden ja tekniikan erityisasiantuntijoiden ja tekniikan asiantuntijoiden työttömyys väheni selvästi vuodentakaisesta. Lomautuksia on selvästi vähemmän kuin vuosi sitten, mutta syksyn mittaan lomautettujen määrä on kuitenkin kasvanut. Henkilöä PITKÄAIKAISTYÖTTÖMÄT KUUKAUDEN LOPUSSA Yli vuoden työttömänä Yli kaksi vuotta työttömänä Pitkäaikaistyöttömien määrä laskee ssa oli marraskuun lopussa yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita 2 174, mikä on 24 % ja 702 henkilöä vähemmän kuin vuosi sitten. Pitkäaikaistyöttömiä miehiä oli ja naisia 892. Pitkäaikaistyöttömien miesten määrä laski vuodentakaisesta 443:lla ja naisten 259:llä. Ammattiryhmittäin tarkastellen pitkäaikaistyöttömyys laski ssa vuodentakaisesta selvästi maatalous ja metsätöissä sekä rakennus, korjaus ja valmistustehtävissä. Eniten pitkäaikaistyöttömyys laski yksittäisistä ammateista rakennustyöntekijöillä, siivoojilla ja lähihoitajilla. Ammatteihin luokittelemattomien ryhmässä pitkäaikaistyöttömyys laski vähiten. Koko Suomessa pitkäaikaistyöttömyys laski vuodessa noin henkilöä eli 24,5 %.

8 Avoimet työpaikat 1 Johtajat 2 Erityisasiantuntijat 3 Asiantuntijat 4 Toimisto ja asiakaspalvelutyöntekijät 5 Palvelu ja myyntityöntekijät 6 Maanviljelijät, metsätyöntekijät ym. 7 Rakennus, korjaus ja valmistustyöntekijät 8 Prosessi ja kuljetustyöntekijät 9 Muut työntekijät 0 Sotilaat X Ammatteihin luokittelemattomat ryhmät UUDET AVOIMET TYÖPAIKAT Marraskuu 2017 Marraskuu Työpaikkoja avoinna työnvälityksessä selvästi edellisvuotta vähemmän Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin n TE toimistoon marraskuun aikana 743 eli 13 % vähemmän kuin viime vuoden marraskuussa. Uusien työpaikkojen määrä työnvälityksessä väheni tammimarraskuussa edellisvuoden vastaavasta ajanjaksosta noin 2 700:lla. Eniten vähenivät puhelin ja asiakaspalvelukeskusten myyjän paikat sekä myyntiedustajan paikat, joita molempia oli alkuvuonna avoinna noin 800 vähemmän kuin edellisvuonna. Myyjien paikat vähenivät edellisvuodesta noin 400:lla. Lähihoitajan paikkoja puolestaan on alkuvuonna ilmoitettu n TE toimistoon avoimiksi lähes 300 enemmän kuin edellisvuoden vastaavana aikana. n TE toimistossa oli marraskuun aikana avoinna yhteensä työpaikkaa, mikä on 243 vähemmän kuin vuosi sitten. Marraskuun lopussa n TE toimistossa oli avoinna 668 työpaikkaa eli 21 työpaikkaa vähemmän kuin vuotta aiemmin.

9 Palvelut Henkilöä LAAJA TYÖTTÖMYYS Elokuu 2017 Joulukuu Helmikuu Huhtikuu Kesäkuu Lokakuu Työttömät työnhakijat Työllistetty Kokeilussa Työvoimakoulutuksessa Valmennuksessa Muissa palveluissa Työttömien aktivointiaste ssa 33,7 % Aktivointiasteeseen laskettavien palveluiden piirissä oli ssa marraskuun lopussa henkilöä eli 205 vähemmän kuin vuosi sitten. Palveluissa olleista oli miehiä ja naisia Työttömien aktivointiaste oli ssa 33,7 % eli Pohjanmaan ja Etelä Pohjanmaan jälkeen maan kolmanneksi korkein. TE palveluissa oli ssa 5,7 % työvoimasta. Ilman näitä palveluja työttömyysaste olisi 17 %. Laajan työttömyyden eli työttömien työnhakijoiden ja palveluissa olleiden yhteismäärä oli marraskuun lopussa noin , mikä on henkilöä vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Valtiolle työllistetyt Kuntiin työllistetyt Yksityiselle sektorille työllistetyt Työvoimakoulutuksessa Valmennuksessa Työ /koulutuskokeilussa PALVELUISSA Koulutuksessa yhteensä yli henkilöä Palkkatuella työllistettyjä oli marraskuun lopussa 807 eli 76 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työvoimakoulutuksessa oli 512 eli 174 henkilöä vuodentakaista vähemmän. Omaehtoisessa koulutuksessa työttömyysetuudella oli henkilöä eli 24 enemmän kuin edellisvuoden marraskuussa. Koulutuksen rooli työmarkkinavalmiuksien parantamisessa korostuu maahanmuuttajilla, joista neljä viidestä aktivointipalveluissa olevasta on koulutuksessa. Vuorotteluvapaasijaisena Kuntouttavassa työtoiminnassa Omaehtoisessa opiskelussa Marraskuu 2017 Marraskuu

10 Kaikki työnhakijat Henkilöä TYÖNHAKIJAT RYHMITTÄIN Elokuu 2017 Joulukuu Helmikuu Huhtikuu Kesäkuu Lokakuu 00 Työllistetty 01 Työssä yleisillä työmarkk. 02 Työtön 03 Lomautettu 04 Lyhennetyllä työvkolla 05 Työvoiman ulkopuolella 06 Työttömyyseläkkeellä 07 Työllistym. ed. palvelussa 08 Koulutuksessa Tuntematon ssa työnhakijoita vähemmän kuin vuosi sitten n työ ja elinkeinotoimistossa oli marraskuun lopussa työnhakijaa, mikä on vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työnhakijoista on miehiä 51 %. Työnhakijana olevien miesten määrä laski vuodessa 986:lla ja naisten 577:llä. Työssä olevia työnhakijoita oli 4 200, joista yleisillä työmarkkinoilla ja TE toimiston palkkatuella työllistettynä 753. Työvoimaan kuulumattomia työnhakijoita oli 3 700, joista oli työllistymistä edistävässä palvelussa ja koulutuksessa. Työttömiä työnhakijoita oli ssa marraskuun lopussa 7 373, mikä on vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömistä oli kokoaikaisesti lomautettuja 439 henkilöä.

11 Yhteenvetotaulukko TYÖLLISYYSTILANNE 2017 MARRASKUUN LOPUSSA (I) JA TOIMISTOJEN TOIMINTA MARRASKUUN AIKANA (II) ELY KESKUS: ETELÄ SAVO MUUTOS MUUTOS I TILANNE KUUKAUDEN LOPUSSA Marras 17 Marras 16 LKM. % A. TYÖNHAKIJAT 1. Työttömät työnhakijat ,9 joista kokoaikaisesti lomautetut ,0 2. Lyhennetyllä työviikolla ,1 3. Työssä olevat yhteensä ,2 joista yleisillä työmarkkinoilla ,9 joista työllistettynä ,2 4. Työvoiman ulkopuolella ,3 joista työllistymistä edistävässä palvelussa ,7 joista koulutuksessa ,0 1 4 Kaikki työnhakijat yhteensä ,2 B. TYÖVOIMAN KYSYNTÄ 1. Avoimet työpaikat yhteensä ,0 joista yli kuukauden avoinna olleet ,7 joista yli 2 kuukautta avoinna olleet ,8 C. PALVELUISSA 1. Valtiolle työllistetyt ,2 2. Kuntiin työllistetyt ,0 3. Yksityiselle sektorille työllistetyt ,6 1 3 Työllistetyt yhteensä ,6 4. Työvoimakoulutuksessa ,4 5. Valmennuksessa ,3 6. Työ /koulutuskokeilussa ,1 7. Vuorotteluvapaasijaisena ,2 8. Kuntouttavassa työtoiminnassa ,6 9. Omaehtoisessa opiskelussa ,2 1 9 Palveluissa yhteensä ,2 D. TYÖTTÖMYYDEN RAKENNE 1. Työttömät naiset ,4 2. Työttömät miehet ,0 3. Alle 25 vuotiaat työttömät ,6 4. Yli 50 vuotiaat työttömät ,4 5. Pitkäaikaistyöttömät ,4 6. Ulkomaalaiset työttömät ,8 E. TOIMEENTULOTURVA 1. Työttömiä työttömyyskassojen jäseniä ,2 II TOIMINTA KUUKAUDEN AIKANA 1. Työttömät työnhakijat ,4 2. Muut työnhakijat ,9 1 2 Työnhakijat yhteensä ,0 3. Kuukauden kaikki työpaikat ,6 Kuukauden uudet työpaikat ,0 Täyttyneet työpaikat ,6 joista toimiston hakijalla täyttyneet ,2 Työpaikan hakuaika päättynyt tai hakijoita riittävästi ,1 Työpaikka peruutettu tai ei pystytty täyttämään ,2 4. Alkaneet työttömyysjaksot ,5 5. Päättyneet työttömyysjaksot ,9 6. Uudet työllistämiset ,0 7. Aloittanut työvoimakoulutuksen ,7

12 Ulkomaalaisten yhteenvetotaulukko ULKOMAALAISTEN TYÖLLISYYSTILANNE 2017 MARRASKUUN LOPUSSA (I) JA TOIMISTOJEN TOIMINTA MARRASKUUN AIKANA (II) ELY KESKUS: ETELÄ SAVO MUUTOS MUUTOS I TILANNE KUUKAUDEN LOPUSSA Marras 17 Marras 16 LKM. % A. TYÖNHAKIJAT 1. Työttömät työnhakijat ,8 joista kokoaikaisesti lomautetut ,0 2. Lyhennetyllä työviikolla Työssä olevat yhteensä ,1 joista yleisillä työmarkkinoilla ,0 joista työllistettynä ,4 4. Työvoiman ulkopuolella ,4 joista työllistymistä edistävässä palvelussa ,2 joista koulutuksessa ,8 1 4 Kaikki työnhakijat yhteensä ,2 C. PALVELUISSA 1. Valtiolle työllistetyt ,0 2. Kuntiin työllistetyt ,3 3. Yksityiselle sektorille työllistetyt ,5 1 3 Työllistetyt yhteensä ,0 4. Työvoimakoulutuksessa ,3 5. Valmennuksessa Työ /koulutuskokeilussa ,9 7. Vuorotteluvapaasijaisena Kuntouttavassa työtoiminnassa ,6 9. Omaehtoisessa opiskelussa ,5 1 9 Palveluissa yhteensä ,1 D. TYÖTTÖMYYDEN RAKENNE 1. Työttömät naiset ,5 2. Työttömät miehet ,2 3. Alle 25 vuotiaat työttömät ,0 4. Yli 50 vuotiaat työttömät ,0 5. Pitkäaikaistyöttömät ,7 E. TOIMEENTULOTURVA 1. Työttömiä työttömyyskassojen jäseniä ,6 II TOIMINTA KUUKAUDEN AIKANA 1. Työttömät työnhakijat ,6 2. Muut työnhakijat ,7 1 2 Työnhakijat yhteensä ,6 4. Alkaneet työttömyysjaksot ,4 5. Päättyneet työttömyysjaksot ,9 6. Uudet työllistämiset Aloittanut työvoimakoulutuksen ,6

13 Alueellinen taulukko TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT JA AVOIMET TYÖPAIKAT KUNNITTAIN 2017 MARRASKUUN LOPUSSA ELY KESKUS: ETELÄ SAVO Kunta Työvoima Työttömät työnhakijat Vamm. ja Avoimet Osuus % Yhteensä Miehet Naiset Alle 20 Alle 25 Yli 50 Pitkäaik. pitkäaik. työtyövoimasta vuotiaat vuotiaat vuotiaat työttömät sairaat paikat Enonkoski , Heinävesi , Hirvensalmi , Joroinen , Juva , Kangasniemi , Mikkeli , Mäntyharju , Pertunmaa , Pieksämäki , Puumala , Rantasalmi , Savonlinna , Sulkava , Yhteensä ,

14 Tietoa sivustosta Tällä sivustolla esitetään n ELY keskuksen uusimman Työllisyyskatsauksen sisältö tilastointikohteiden mukaisesti jaoteltuna. Tämän Työllisyyskatsauksen pdf versio sekä aikaisempien kuukausien katsaukset löytyvät oikealla olevan linkin kautta. Työllisyyskatsaus perustuu TEM:n Työnvälitystilaston tietoihin. Työnvälitystilasto kerää tietoja Työ ja elinkeinotoimistoihin (TE toimistoihin) ilmoittautuneista työnhakijoista kuten työttömistä työnhakijoista, hallinnon palveluista sekä TEtoimistoihin ilmoitetuista avoimista työpaikoista. Tiedot kerätään TE toimistojen asiakaspalvelurekisteristä (URA). Siten Työnvälitystilaston tiedot ovat täysin rekisteripohjaisia. Tilasto kattaa kaikki edellä mainittuihin ryhmiin kuuluvat henkilöt, palvelut ja avoimet työpaikat, jotka ovat rekisteröitynä tilastointikaudella kyseisessä rekisterissä erikseen määriteltyjen luokittelijoiden ja muuttujien mukaisesti. Työllisyyskatsauksen tekstissä on kausivaihtelun vuoksi vertailu edellisen vuoden vastaavaan kuukauteen. Katsauksen kuviot sisältävät tiedot myös taulukkomuodossa. Kunkin kuukauden Työllisyyskatsaus julkistetaan seuraavan kuukauden loppupuolella etukäteen vahvistettujen julkistamispäivien mukaisesti. Merkkien selitykset:. tieto on epälooginen esitettäväksi.. tietoa ei ole saatu, se on liian epävarma esitettäväksi tai se on salassapitosäännön alainen Lisätietoja: Työnvälitystilasto Internetissä: jatyonvalitystilasto Työnvälitystilaston kuvaus ja laatuseloste: kuvaus ja laatuseloste Työnvälitystilaston keskeisimmät tiedot löytyvät TEM:n ToimialaOnline tilastopalvelusta: polkua: Tilastokanta Työmarkkinat Työnvälitystilasto. Työnvälitystilaston tietoja on myös Työpoliittisen aikakauskirjan tilastoosuudessa: aikakauskirja TEM:n ja Tilastokeskuksen kuukausittainen yhteisjulkistus: TEM:n Työnvälitystilaston ja Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen lukujen eroista löytyy lisätietoja osoitteesta: _men_001.html Viittausohje: Suomen virallinen tilasto (SVT): Työ ja elinkeinoministeriö, Työnvälitystilasto. 201V:KK, n Työllisyyskatsaus, XXXXXkuu 201V. Mikkeli: Elinkeino, liikenne ja ympäristökeskus (viitattu pvm). Saantitapa: savo.aspx

15 Yhteystiedot n elinkeino, liikenne ja ympäristökeskus Ennakointiasiantuntija Merja Toijonen, S posti: etunimi.sukunimi(at)ely keskus.fi n työ ja elinkeinotoimisto TE toimistonjohtaja Sirkka Rytkönen, Asiantuntija Mervi Huuskonen, S posti: etunimi.sukunimi(at)te toimisto.fi savo.aspx

ETELÄ SAVO. Työllisyyskatsaus

ETELÄ SAVO. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Kausitöiden päättyminen toi miehiä työttömiksi lokakuussa Kangasniemi 9,9 Pertunmaa 10,2 Hirvensalmi 11,3 Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Mäntyharju 9,9 Pieksämäki

Lisätiedot

ETELÄ SAVO. Työllisyyskatsaus

ETELÄ SAVO. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työttömiä ssa 1 700 vähemmän kuin vuosi sitten Kangasniemi 10,4 Pertunmaa 11,6 Hirvensalmi 10,7 Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Mäntyharju 10,3 Pieksämäki 10,3

Lisätiedot

ETELÄ SAVO. Työllisyyskatsaus

ETELÄ SAVO. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työttömiä ssa tammikuun lopussa alle 8 000 Kangasniemi 11,5 Pertunmaa 11,2 Hirvensalmi 13,5 Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Mäntyharju 10,8 Pieksämäki 10,7 Mikkeli

Lisätiedot

ETELÄ SAVO. Työllisyyskatsaus

ETELÄ SAVO. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työttömien määrä ssa 9 % vuodentakaista pienempi Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Heinävesi 14,6 ssa oli huhtikuun lopussa työttömänä 8 568 henkilöä eli 854 vähemmän

Lisätiedot

ETELÄ SAVO. Työllisyyskatsaus

ETELÄ SAVO. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus ssa pitkäaikaistyöttömiä selvästi vuodentakaista vähemmän Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Heinävesi 16,2 ssa oli tammikuun lopussa työttömänä 9 519 henkilöä eli

Lisätiedot

ETELÄ SAVO. Työllisyyskatsaus

ETELÄ SAVO. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Kausivaihtelu helpottaa miesten työllisyyttä Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Heinävesi 14,3 ssa oli toukokuun lopussa työttömänä 7 787 henkilöä eli 955 vähemmän

Lisätiedot

ETELÄ SAVO. Työllisyyskatsaus

ETELÄ SAVO. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Pitkäaikaistyöttömien määrä laski ssa 15 % vuodentakaisesta Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Heinävesi 16,3 ssa oli maaliskuun lopussa työttömänä 8 996 henkilöä

Lisätiedot

ETELÄ SAVO. Työllisyyskatsaus

ETELÄ SAVO. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus ssa työttömiä lähes 800 vähemmän kuin vuosi sitten Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Heinävesi 16,4 ssa oli helmikuun lopussa työttömänä 9 364 henkilöä eli lähes

Lisätiedot

ETELÄ SAVO. Työllisyyskatsaus

ETELÄ SAVO. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus ssa työttömyys vähentynyt lähes 800:lla vuodentakaisesta Kangasniemi 13,4 Pertunmaa 12,0 Hirvensalmi 13,8 Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Mäntyharju 14,3 Pieksämäki

Lisätiedot

ETELÄ SAVO. Työllisyyskatsaus

ETELÄ SAVO. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus ssa työttömyys vähentynyt 700:lla vuodentakaisesta Kangasniemi 12,9 Pertunmaa 12,9 Hirvensalmi 13,4 Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Mäntyharju 14,7 Pieksämäki 11,5

Lisätiedot

ETELÄ SAVO. Työllisyyskatsaus

ETELÄ SAVO. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus ssa helmikuun lopussa edelleen yli 10 000 työtöntä Kangasniemi 15,5 Pertunmaa 13,2 Hirvensalmi 14,6 Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Pieksämäki 13,0 Mikkeli 14,6

Lisätiedot

ETELÄ SAVO. Työllisyyskatsaus

ETELÄ SAVO. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus ssa elokuussa yli 300 työtöntä vähemmän kuin vuosi sitten Kangasniemi 13,8 Pertunmaa 11,4 Hirvensalmi 13,3 Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Mäntyharju 14,9 Pieksämäki

Lisätiedot

ETELÄ SAVO. Työllisyyskatsaus

ETELÄ SAVO. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Koulujen loppuminen näkyy naisten työttömyyden kasvuna Kangasniemi 13,0 Pertunmaa 12,5 Hirvensalmi 14,7 Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Mäntyharju 14,0 Pieksämäki

Lisätiedot

ETELÄ SAVO. Työllisyyskatsaus

ETELÄ SAVO. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus n työttömyys helpottanut miesvaltaisissa ammateissa Kangasniemi 13,5 Pertunmaa 11,7 Hirvensalmi 13,1 Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Mäntyharju 12,9 Pieksämäki

Lisätiedot

ETELÄ SAVO. Työllisyyskatsaus

ETELÄ SAVO. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus ssa työttömyys aleni vuodentakaisesta lähes 10 % Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Heinävesi 16,4 ssa oli joulukuun lopussa työttömänä 9 823 henkilöä eli yli tuhat

Lisätiedot

ETELÄ SAVO. Työllisyyskatsaus

ETELÄ SAVO. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus ssa työttömyyden kasvu näyttää taittuvan Kangasniemi 13,4 Pertunmaa 12,5 Hirvensalmi 15,0 Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Pieksämäki 13,9 Mikkeli 14,8 Joroinen

Lisätiedot

KAINUU. Työllisyyskatsaus

KAINUU. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Positiivinen työllisyyden kehitys jatkuu ssa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Suomussalmi 16,7 n TE toimistossa oli marraskuun lopussa 4 565 työtöntä työnhakijaa.

Lisätiedot

KAINUU. Työllisyyskatsaus

KAINUU. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työvoiman kysyntä pysynyt vilkkaana Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Suomussalmi 16,1 Työttömyys kääntyi hienoiseen nousuun kesäkuussa. n TE toimistossa oli kesäkuun

Lisätiedot

Marraskuussa työtöntä työnhakijaa

Marraskuussa työtöntä työnhakijaa Marraskuussa 229 400 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (10) 10,0 14,9 (5) Lappi 10,4 Pohjois Pohjanmaa 9,6 Kainuu 10,1 Työ ja elinkeinotoimistoissa

Lisätiedot

POHJOIS KARJALA. Työllisyyskatsaus

POHJOIS KARJALA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus ssa 13 250 työtöntä työnhakijaa määrä on pienempi kuin vuosi sitten Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Valtimo 16,3 Nurmes 18,2 n ELY keskuksen alueella oli joulukuun

Lisätiedot

Marraskuussa työtöntä työnhakijaa

Marraskuussa työtöntä työnhakijaa Marraskuussa 271 300 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain Lappi 12,3 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (4) 10,0 14,9 (11) Pohjois Pohjanmaa 11,7 Kainuu 12,2 Työ ja elinkeinotoimistoissa

Lisätiedot

POHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus

POHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Tammikuussa 15 220 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kiuruvesi 14,7 Pielavesi 11,3 Keitele 11,6 Vesanto 14,4 Tervo 13,5 Vieremä 11,0 Iisalmi

Lisätiedot

Lokakuussa työtöntä työnhakijaa

Lokakuussa työtöntä työnhakijaa Lokakuussa 230 100 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (11) 10,0 14,9 (4) Lappi 11,0 Pohjois Pohjanmaa 9,6 Kainuu 9,9 Työ ja elinkeinotoimistoissa

Lisätiedot

KAINUU. Työllisyyskatsaus

KAINUU. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Joulukuussa lähes tuhat työtöntä vähemmän kuin vuosi sitten Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Puolanka 18,5 Paltamo 17,4 Ristijärvi 14,0 Suomussalmi 19,0 Hyrynsalmi

Lisätiedot

Lokakuussa työtöntä työnhakijaa

Lokakuussa työtöntä työnhakijaa Lokakuussa 272 500 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain Lappi 12,8 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (3) 10,0 14,9 (12) Pohjois Pohjanmaa 11,6 Kainuu 11,7 Työ ja elinkeinotoimistoissa

Lisätiedot

KAINUU. Työllisyyskatsaus

KAINUU. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Kasvava työvoiman kysyntä laski työttömyyttä tammikuussa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain ssa oli vuoden alussa tarjolla työtä selvästi enemmän kuin vuosi sitten.

Lisätiedot

Heinäkuussa työtöntä työnhakijaa

Heinäkuussa työtöntä työnhakijaa Heinäkuussa 284 100 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (3) 10,0 14,9 (11) 15,0 20,0 (1) Lappi 13,0 Pohjois Pohjanmaa 12,0 Kainuu 11,5

Lisätiedot

Työllisyyskatsaus Helmikuu 2015

Työllisyyskatsaus Helmikuu 2015 Työllisyyskatsaus Helmikuu 215 Helmikuussa 355 4 työtöntä työnhakijaa 5 45 4 35 3 25 2 15 1 5 LAAJA TYÖTTÖMYYS eli työttömät työnhakijat ja palveluissa olevat Työ ja elinkeinotoimistoissa oli helmikuun

Lisätiedot

KAINUU. Työllisyyskatsaus

KAINUU. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työttömyys laskee ja alueelliset erot pienenevät Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Puolanka 14,5 Suomussalmi 16,2 Nopeasti laskenut työttömyys ja parantunut työllisyys

Lisätiedot

POHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus

POHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työttömyys väheni ssa 9 % edelliseen vuoteen verrattuna Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kiuruvesi 15,4 Pielavesi 11,3 Keitele 10,9 Vesanto 13,5 Tervo 12,8 Vieremä

Lisätiedot

POHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus

POHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Toukokuussa 12 785 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kiuruvesi 12,9 Pielavesi 9,9 Keitele 9,4 Vesanto 10,2 Tervo 11,1 Vieremä 9,3 Iisalmi 11,9

Lisätiedot

POHJOIS KARJALA. Työllisyyskatsaus

POHJOIS KARJALA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus ssa 11 115 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Valtimo 12,5 Nurmes 13,9 Juuka 14,8 Outokumpu 17,6 Polvijärvi 14,2 Liperi 10,6 Kontiolahti 11,4

Lisätiedot

Helmikuussa työtöntä työnhakijaa

Helmikuussa työtöntä työnhakijaa Helmikuussa 245 800 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (6) 10,0 14,9 (9) Lappi 11,1 Pohjois Pohjanmaa 10,3 Kainuu 11,2 Työ ja elinkeinotoimistoissa

Lisätiedot

Työllisyyskatsaus Marraskuu 2015

Työllisyyskatsaus Marraskuu 2015 Työllisyyskatsaus Marraskuu 215 Marraskuussa 342 1 työtöntä työnhakijaa 5 45 4 35 3 25 2 15 1 5 LAAJA TYÖTTÖMYYS eli työttömät työnhakijat ja palveluissa olevat Työ ja elinkeinotoimistoissa oli marraskuun

Lisätiedot

POHJOIS KARJALA. Työllisyyskatsaus

POHJOIS KARJALA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus ssa 12 900 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Valtimo 17,2 Nurmes 17,9 n ELY keskuksen alueella oli tammikuun lopussa 12 901 työtöntä työnhakijaa;

Lisätiedot

Palkkatuella työllistettyjen määrä lähes puolittunut Etelä-Savossa vuodentakaisesta. Työllisyyskatsaus, marraskuu klo 9.

Palkkatuella työllistettyjen määrä lähes puolittunut Etelä-Savossa vuodentakaisesta. Työllisyyskatsaus, marraskuu klo 9. NÄKYMIÄ JOULUKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Palkkatuella työllistettyjen määrä lähes puolittunut Etelä-Savossa vuodentakaisesta Työllisyyskatsaus, marraskuu 2015 22.12.2015 klo 9.00 Työttömät työnhakijat

Lisätiedot

Tammikuussa työtöntä työnhakijaa

Tammikuussa työtöntä työnhakijaa Tammikuussa 342 900 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (1) 10,0 14,9 (10) 15,0 20,0 (4) Lappi 15,5 Pohjois Pohjanmaa 14,7 Kainuu 14,6

Lisätiedot

Tammikuussa työtöntä työnhakijaa

Tammikuussa työtöntä työnhakijaa Tammikuussa 285 800 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (3) 10,0 14,9 (11) 15,0 20,0 (1) Lappi 13,1 Pohjois Pohjanmaa 12,4 Kainuu 13,3

Lisätiedot

Toukokuussa työtöntä työnhakijaa

Toukokuussa työtöntä työnhakijaa Toukokuussa 291 500 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (3) 10,0 14,9 (11) 15,0 20,0 (1) Lappi 14,5 Pohjois Pohjanmaa 12,8 Kainuu 12,7

Lisätiedot

Toukokuussa työtöntä työnhakijaa

Toukokuussa työtöntä työnhakijaa Toukokuussa 241 600 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (8) 10,0 14,9 (7) Lappi 12,0 Pohjois Pohjanmaa 10,0 Kainuu 10,6 Työ ja elinkeinotoimistoissa

Lisätiedot

Maaliskuussa työtöntä työnhakijaa

Maaliskuussa työtöntä työnhakijaa Maaliskuussa 264 100 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain Lappi 11,9 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (4) 10,0 14,9 (11) Pohjois Pohjanmaa 11,2 Kainuu 12,6 Työ ja elinkeinotoimistoissa

Lisätiedot

Helmikuussa työtöntä työnhakijaa

Helmikuussa työtöntä työnhakijaa Helmikuussa 332 200 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (1) 10,0 14,9 (10) 15,0 20,0 (4) Lappi 15,0 Pohjois Pohjanmaa 14,4 Kainuu 14,2

Lisätiedot

Elokuussa työtöntä työnhakijaa

Elokuussa työtöntä työnhakijaa Elokuussa 288 700 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (3) 10,0 14,9 (11) 15,0 20,0 (1) Lappi 13,3 Pohjois Pohjanmaa 12,2 Kainuu 11,8 Työ

Lisätiedot

POHJOIS KARJALA. Työllisyyskatsaus

POHJOIS KARJALA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus ssa 12 000 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Valtimo 14,9 Nurmes 16,2 Juuka 17,3 Outokumpu 18,4 Polvijärvi 16,6 Liperi 12,4 Kontiolahti 11,5

Lisätiedot

Työllisyyskatsaus Maaliskuu 2015

Työllisyyskatsaus Maaliskuu 2015 Työllisyyskatsaus Maaliskuu 215 Maaliskuussa 347 työtöntä työnhakijaa 5 45 4 35 3 25 2 15 1 5 LAAJA TYÖTTÖMYYS eli työttömät työnhakijat ja palveluissa olevat Työ ja elinkeinotoimistoissa oli maaliskuun

Lisätiedot

Syyskuussa työtöntä työnhakijaa

Syyskuussa työtöntä työnhakijaa Syyskuussa 232 100 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (11) 10,0 14,9 (4) Lappi 10,7 Pohjois Pohjanmaa 9,5 Kainuu 9,7 Työ ja elinkeinotoimistoissa

Lisätiedot

LAPPI. Työllisyyskatsaus

LAPPI. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Kesäkuussa 14 600 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Enontekiö 16,1 Muonio 21,2 Kolari 20,7 Pello 16,1 Ylitornio 16,7 Kemi 20,2 Kittilä 17,1 Tervola

Lisätiedot

Helmikuussa työtöntä työnhakijaa

Helmikuussa työtöntä työnhakijaa Helmikuussa 276 200 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (4) 10,0 14,9 (10) 15,0 20,0 (1) Lappi 12,5 Pohjois Pohjanmaa 11,8 Kainuu 13,0

Lisätiedot

Työllisyyskatsaus Lokakuu 2014

Työllisyyskatsaus Lokakuu 2014 Työllisyyskatsaus Lokakuu 214 Lokakuussa 319 9 työtöntä työnhakijaa 5 45 4 35 3 25 2 15 1 5 LAAJA TYÖTTÖMYYS eli työttömät työnhakijat ja palveluissa olevat Työ ja elinkeinotoimistoissa oli lokakuun lopussa

Lisätiedot

Marraskuussa työtöntä työnhakijaa

Marraskuussa työtöntä työnhakijaa Marraskuussa 328 500 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (2) 10,0 14,9 (10) 15,0 20,0 (3) Lappi 14,4 Pohjois Pohjanmaa 13,8 Kainuu 13,5

Lisätiedot

Elokuussa työtöntä työnhakijaa

Elokuussa työtöntä työnhakijaa Elokuussa 243 300 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (9) 10,0 14,9 (6) Lappi 11,1 Pohjois Pohjanmaa 9,9 Kainuu 10,1 Työ ja elinkeinotoimistoissa

Lisätiedot

Huhtikuussa työtöntä työnhakijaa

Huhtikuussa työtöntä työnhakijaa Huhtikuussa 304 300 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (3) 10,0 14,9 (11) 15,0 20,0 (1) Lappi 14,5 Pohjois Pohjanmaa 13,5 Kainuu 13,7

Lisätiedot

Etelä-Savossa TE-toimiston aktivointipalveluissa 350 henkilöä edellisvuoden lokakuuta vähemmän. Työllisyyskatsaus, lokakuu klo 9.

Etelä-Savossa TE-toimiston aktivointipalveluissa 350 henkilöä edellisvuoden lokakuuta vähemmän. Työllisyyskatsaus, lokakuu klo 9. NÄKYMIÄ MARRASKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa TE-toimiston aktivointipalveluissa 350 henkilöä edellisvuoden lokakuuta vähemmän Työllisyyskatsaus, lokakuu 2015 24.11.2015 klo 9.00 Työttömät

Lisätiedot

Heinäkuussa työtöntä työnhakijaa

Heinäkuussa työtöntä työnhakijaa Heinäkuussa 329 000 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (2) 10,0 14,9 (11) 15,0 20,0 (2) Lappi 15,3 Pohjois Pohjanmaa 14,5 Kainuu 13,4

Lisätiedot

Syyskuussa työtöntä työnhakijaa

Syyskuussa työtöntä työnhakijaa Syyskuussa 275 600 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain Lappi 12,7 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (3) 10,0 14,9 (12) Pohjois Pohjanmaa 11,6 Kainuu 11,3 Työ ja elinkeinotoimistoissa

Lisätiedot

Maaliskuussa työtöntä työnhakijaa

Maaliskuussa työtöntä työnhakijaa Maaliskuussa 317 300 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (2) 10,0 14,9 (11) 15,0 20,0 (2) Lappi 14,5 Pohjois Pohjanmaa 13,9 Kainuu 13,7

Lisätiedot

Työllisyyskatsaus Helmikuu 2016

Työllisyyskatsaus Helmikuu 2016 Työllisyyskatsaus Helmikuu 2016 Helmikuussa 361 000 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (1) 10,0 14,9 (6) 15,0 20,0 (8) Lappi 16,5 Pohjois

Lisätiedot

Työllisyyskatsaus Maaliskuu 2016

Työllisyyskatsaus Maaliskuu 2016 Työllisyyskatsaus Maaliskuu 2016 Maaliskuussa 351 000 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (1) 10,0 14,9 (8) 15,0 20,0 (6) Lappi 16,0 Pohjois

Lisätiedot

Lokakuussa työtöntä työnhakijaa

Lokakuussa työtöntä työnhakijaa Lokakuussa 328 900 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (2) 10,0 14,9 (10) 15,0 20,0 (3) Lappi 14,9 Pohjois Pohjanmaa 13,8 Kainuu 13,1

Lisätiedot

Työllisyyskatsaus Tammikuu 2016

Työllisyyskatsaus Tammikuu 2016 Työllisyyskatsaus Tammikuu 2016 Tammikuussa 368 100 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (0) 10,0 14,9 (7) 15,0 20,0 (8) Lappi 17,2 Pohjois

Lisätiedot

Työllisyyskatsaus Huhtikuu 2016

Työllisyyskatsaus Huhtikuu 2016 Työllisyyskatsaus Huhtikuu 2016 Huhtikuussa 340 900 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (1) 10,0 14,9 (8) 15,0 20,0 (6) Lappi 16,4 Pohjois

Lisätiedot

Työllisyyskatsaus Heinäkuu 2015

Työllisyyskatsaus Heinäkuu 2015 Työllisyyskatsaus Heinäkuu 215 Heinäkuussa 381 6 työtöntä työnhakijaa 5 45 4 35 3 25 2 15 1 5 LAAJA TYÖTTÖMYYS eli työttömät työnhakijat ja palveluissa olevat Työ ja elinkeinotoimistoissa oli heinäkuun

Lisätiedot

KAINUU. Työllisyyskatsaus

KAINUU. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Pitkäaikaistyöttömyys laskee kokonaistyöttömyyttäkin nopeammin Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Puolanka 17,7 Suomussalmi 18,3 Maaliskuun työllisyystilanne on ssa

Lisätiedot

POHJANMAA. Työllisyyskatsaus

POHJANMAA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Elokuussa 11 269 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Maalahti 9,3 Korsnäs 7,2 Kaskinen 10,7 Mustasaari 7,2 Vaasa 12,0 Närpiö 4,4 Laihia 9,7 Isokyrö

Lisätiedot

Joulukuussa työtöntä työnhakijaa

Joulukuussa työtöntä työnhakijaa Joulukuussa 295 500 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain Satakunta 11,3 13,8 Pirkanmaa 11,7 Varsinais Suomi 11,0 Ahvenanmaa 3,9 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (3) 10,0

Lisätiedot

KAINUU. Työllisyyskatsaus

KAINUU. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työttömyys laskee vauhdilla Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kajaani 11,2 Puolanka 14,7 Paltamo 15,3 Ristijärvi 10,8 Hyrynsalmi 15,6 Sotkamo 9,1 Suomussalmi 16,2

Lisätiedot

Työttömyys kasvoi Etelä-Savossa heinäkuussa. Työllisyyskatsaus, heinäkuu klo 9.00

Työttömyys kasvoi Etelä-Savossa heinäkuussa. Työllisyyskatsaus, heinäkuu klo 9.00 NÄKYMIÄ ELOKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Työttömyys kasvoi Etelä-Savossa heinäkuussa Työllisyyskatsaus, heinäkuu 2015 25.8.2015 klo 9.00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli heinäkuun lopussa työttömänä

Lisätiedot

KAAKKOIS SUOMI. Työllisyyskatsaus

KAAKKOIS SUOMI. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Lokakuussa 18 229 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Parikkala 11,6 Kaakkois Suomen työ ja elinkeinotoimistossa oli lokakuun lopussa yhteensä

Lisätiedot

POHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus

POHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Kesäkuussa 14 094 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kiuruvesi 14,0 Pielavesi 10,9 Keitele 11,0 Vesanto 11,4 Tervo 11,1 Vieremä 9,9 Iisalmi 13,1

Lisätiedot

POHJANMAA. Työllisyyskatsaus

POHJANMAA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus n ELY keskusalueen työttömyysaste 5,8 % on manner Suomen alhaisin Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Maalahti 4,2 Korsnäs 3,8 Kaskinen 6,0 Mustasaari 3,7 Vaasa 7,6

Lisätiedot

POHJANMAA. Työllisyyskatsaus

POHJANMAA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Helmikuussa 8 731 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Maalahti 6,1 Korsnäs 7,4 Kaskinen 7,2 Mustasaari 5,6 Vaasa 9,5 Närpiö 3,3 Kristiinankaupunki

Lisätiedot

SATAKUNTA. Työllisyyskatsaus

SATAKUNTA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Elokuussa 13 530 työtöntä työnhakijaa Satakunnassa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Merikarvia 15,3 Luvia 10,3 Eurajoki 9,3 Rauma 12,4 Siikainen 15,2 Nakkila 12,9

Lisätiedot

POHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus

POHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus ssa työttömyys väheni selvästi koko maan keskiarvoa enemmän Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kiuruvesi 13,6 Pielavesi 10,7 Keitele 10,7 Vesanto 12,1 Tervo 10,4 Vieremä

Lisätiedot

POHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus

POHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Huhtikuussa 13 972 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kiuruvesi 13,8 Pielavesi 11,1 Keitele 10,5 Vesanto 13,1 Tervo 13,5 Vieremä 10,2 Iisalmi

Lisätiedot

POHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus

POHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Heinäkuun lopussa 16 000 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kiuruvesi 15,9 Pielavesi 12,4 Keitele 11,2 Vesanto 13,3 Tervo 11,0 Vieremä 11,9 Iisalmi

Lisätiedot

Syyskuussa työtöntä työnhakijaa

Syyskuussa työtöntä työnhakijaa Syyskuussa 329 500 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (2) 10,0 14,9 (11) 15,0 20,0 (2) Lappi 14,9 Pohjois Pohjanmaa 13,8 Kainuu 13,0

Lisätiedot

Työllisyyskatsaus Toukokuu 2016

Työllisyyskatsaus Toukokuu 2016 Työllisyyskatsaus Toukokuu 2016 Toukokuussa 332 100 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (2) 10,0 14,9 (10) 15,0 20,0 (3) Lappi 15,8 Pohjois

Lisätiedot

POHJANMAA. Työllisyyskatsaus

POHJANMAA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Maaliskuussa 10 941 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Maalahti 7,3 Korsnäs 5,6 Kaskinen 10,4 Mustasaari 6,8 Vaasa 11,5 Närpiö 4,4 Kristiinankaupunki

Lisätiedot

POHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus

POHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Elokuussa 12 590 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kiuruvesi 12,6 Pielavesi 10,0 Keitele 8,1 Vesanto 10,6 Tervo 10,8 Vieremä 9,6 Iisalmi 11,7

Lisätiedot

KAAKKOIS SUOMI. Työllisyyskatsaus

KAAKKOIS SUOMI. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Kesäkuussa 20 471 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Parikkala 12,2 Kaakkois Suomen työ ja elinkeinotoimistossa oli kesäkuun lopussa yhteensä

Lisätiedot

KAAKKOIS SUOMI. Työllisyyskatsaus

KAAKKOIS SUOMI. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Huhtikuussa 20 041 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Parikkala 15,0 Kaakkois Suomen työ ja elinkeinotoimistossa oli huhtikuun lopussa yhteensä

Lisätiedot

POHJANMAA. Työllisyyskatsaus

POHJANMAA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Syyskuussa 10 580 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Maalahti 9,1 Korsnäs 7,7 Kaskinen 11,6 Mustasaari 6,9 Vaasa 11,0 Närpiö 4,2 Laihia 8,7 Isokyrö

Lisätiedot

KAAKKOIS SUOMI. Työllisyyskatsaus

KAAKKOIS SUOMI. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Elokuussa 18 262 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Parikkala 11,0 Kaakkois Suomen työ ja elinkeinotoimistossa oli elokuun lopussa yhteensä 18

Lisätiedot

POHJOIS KARJALA. Työllisyyskatsaus

POHJOIS KARJALA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus ssa 10 400 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Valtimo 14,2 Nurmes 14,8 Juuka 15,7 Outokumpu 16,4 Polvijärvi 15,1 Liperi 10,3 Kontiolahti 9,5 Rääkkylä

Lisätiedot

Työllisyyskatsaus Syyskuu 2015

Työllisyyskatsaus Syyskuu 2015 Työllisyyskatsaus Syyskuu 215 Syyskuussa 337 4 työtöntä työnhakijaa 5 45 4 35 3 25 2 15 1 5 LAAJA TYÖTTÖMYYS eli työttömät työnhakijat ja palveluissa olevat Työ ja elinkeinotoimistoissa oli syyskuun lopussa

Lisätiedot

Etelä-Savossa työttömien määrä lisääntynyt vuodentakaisesta eniten rakennus- ja kuljetustyössä. Työllisyyskatsaus, heinäkuu

Etelä-Savossa työttömien määrä lisääntynyt vuodentakaisesta eniten rakennus- ja kuljetustyössä. Työllisyyskatsaus, heinäkuu NÄKYMIÄ ELOKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työttömien määrä lisääntynyt vuodentakaisesta eniten rakennus- ja kuljetustyössä Työllisyyskatsaus, heinäkuu 2014 26.8.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat

Lisätiedot

Kesäkuussa työtöntä työnhakijaa

Kesäkuussa työtöntä työnhakijaa Kesäkuussa 272 700 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (4) 10,0 14,9 (10) 15,0 20,0 (1) Lappi 13,0 Pohjois Pohjanmaa 11,6 Kainuu 11,3

Lisätiedot

Yli työtöntä Etelä-Savossa kesäkuun lopussa. Työllisyyskatsaus, kesäkuu klo 9:00

Yli työtöntä Etelä-Savossa kesäkuun lopussa. Työllisyyskatsaus, kesäkuu klo 9:00 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Yli 9 000 työtöntä Etelä-Savossa kesäkuun lopussa Työllisyyskatsaus, kesäkuu 2014 22.7.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli kesäkuun lopussa

Lisätiedot

Etelä-Savossa työttömiä yhtä paljon viimeksi tammi-helmikuussa Työllisyyskatsaus, joulukuu klo 9:00

Etelä-Savossa työttömiä yhtä paljon viimeksi tammi-helmikuussa Työllisyyskatsaus, joulukuu klo 9:00 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työttömiä yhtä paljon viimeksi tammi-helmikuussa 2006 Työllisyyskatsaus, joulukuu 2013 21.1.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa

Lisätiedot

POHJANMAA. Työllisyyskatsaus

POHJANMAA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Toukokuussa 9 189 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Maalahti 7,2 Korsnäs 4,9 Kaskinen 10,1 Mustasaari 5,7 Vaasa 10,2 Närpiö 3,8 Laihia 7,3 Isokyrö

Lisätiedot

POHJANMAA. Työllisyyskatsaus

POHJANMAA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Lokakuussa 10 534 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Maalahti 8,7 Korsnäs 7,3 Kaskinen 12,8 Mustasaari 6,8 Vaasa 10,8 Närpiö 4,1 Laihia 8,7 Isokyrö

Lisätiedot

Miesten työttömyysaste marraskuussa Etelä-Savossa lähes 5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin naisten

Miesten työttömyysaste marraskuussa Etelä-Savossa lähes 5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin naisten NÄKYMIÄ JOULUKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Miesten työttömyysaste marraskuussa Etelä-Savossa lähes 5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin naisten Työllisyyskatsaus, marraskuu 2013 20.12.2013 klo 9:00 Työttömät

Lisätiedot

UUSIMAA. Työllisyyskatsaus

UUSIMAA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Avoimia paikkoja huomattavasti enemmän kuin vuotta aiemmin Hanko 12,6 Raasepori 10,8 Lohja 11,6 Inkoo 7,5 Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Karkkila 11,5 Siuntio

Lisätiedot

TE-toimiston aktivointipalvelut alensivat maaliskuussa työttömyysastetta Etelä-Savossa yli 6 prosenttiyksikköä

TE-toimiston aktivointipalvelut alensivat maaliskuussa työttömyysastetta Etelä-Savossa yli 6 prosenttiyksikköä NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS TE-toimiston aktivointipalvelut alensivat maaliskuussa työttömyysastetta Etelä-Savossa yli 6 prosenttiyksikköä Työllisyyskatsaus, maaliskuu 2014 24.4.2014 klo

Lisätiedot

Joulukuussa työtöntä työnhakijaa

Joulukuussa työtöntä työnhakijaa Joulukuussa 358 100 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain Etelä Pohjanmaa 11,3 Keski Suomi 17,0 Pirkanmaa 15,6 Satakunta 14,9 Varsinais Suomi 13,6 Ahvenanmaa

Lisätiedot

ETELÄ POHJANMAA. Työllisyyskatsaus

ETELÄ POHJANMAA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Helmikuun lopussa 9 021 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kauhava 8,3 Evijärvi 7,8 Lappajärvi 9,9 Vimpeli 9,3 n työ ja elinkeinotoimistossa oli

Lisätiedot

KAINUU. Työllisyyskatsaus

KAINUU. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työttömyys laski huolimatta työvoiman kysynnän notkahduksesta Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Puolanka 17,8 Suomussalmi 19,9 Pieni notkahduskaan työvoiman kysynnässä

Lisätiedot

POHJOIS KARJALA. Työllisyyskatsaus

POHJOIS KARJALA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus ssa 12 000 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Valtimo 15,1 Nurmes 15,7 Juuka 16,1 Outokumpu 16,4 Polvijärvi 16,7 Liperi 12,4 Kontiolahti 11,5

Lisätiedot

KAINUU. Työllisyyskatsaus

KAINUU. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työvoiman kysyntä vilkasta ssa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Suomussalmi 18,3 Vuosi alkoi työvoiman kysynnän suhteen vilkkaana ssa. Tammikuun lopussa n TE toimistossa

Lisätiedot

SATAKUNTA. Työllisyyskatsaus

SATAKUNTA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Maaliskuussa 14 430 työtöntä työnhakijaa Satakunnassa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Merikarvia 15,9 Luvia 12,2 Eurajoki 9,3 Rauma 13,6 Siikainen 18,9 Nakkila

Lisätiedot