Hyvä käyttäjä! Tekijänoikeudellisista syistä osa kuvista on poistettu. Ystävällisin terveisin. Toimitus

Transkriptio

1 Hyvä käyttäjä! Tämä pdf-tiedosto on ladattu Tieteen Kuvalehti Historia -lehden verkkosivuilta ( Tiedosto on tarkoitettu henkilökohtaiseen käyttöön, eikä sitä saa luovuttaa kolmannelle osapuolelle. Tekijänoikeudellisista syistä osa kuvista on poistettu. Ystävällisin terveisin Toimitus

2 Keskiaika Ruusujen sota päättyi vuonna 1485, kun Henrik Tudor eli tuleva Henrik VII surmasi Rikhard III:n taistelussa. Bridgeman Englanti/1455 Englanti Lontoo Satavuotinen sota Ranskaa vastaan oli ohi, ja Englannin talous oli romahtanut. Lancasterin sukuun kuuluneen kuningas Henrik VI:n menetettyä Englannin maa-alueet Ranskassa Yorkin mahtisuku alkoi juonia vallankaappausta.

3 Taistelu Englannin kruunusta: Ruusujen sota Englannissa puhkesi 1400-luvun puolivälissä verinen valtataistelu, kun kaksi aatelissukua pyrki kaikin keinoin kaappaamaan kruunun itselleen. Lähes 30 vuotta kestänyt juonittelu, salamurhat ja veriset taistelut maksoivat monen sotilaan, aatelisen ja jopa vasta kruunatun kuninkaan hengen. hans henrik fafner Taistelun ensimmäinen uhri kaatui korkeaan heinikkoon vihollisen nuolen lävistettyä hänen ruumiinsa. Oli elokuun 22. päivän aamu vuonna 1485, kun Yorkin sukuun kuuluva Englannin kuningas Rikhard III armeijoineen otti yhteen Lancasterin aatelissuvun päämiehen Henrik Tudorin joukkojen kanssa. Henrik oli muutamaa viikkoa aikaisemmin ylittänyt Englannin kanaalin ja noussut joukkoineen maihin Walesin etelärannikolla. Nyt kilpailevat armeijat kohtasivat toisensa Bosworth Fieldissä Keski-Englannissa. Seurannut taistelu päätti niin sanotun ruusujen sodan, kolmekymmentä vuotta kestäneen katkeran taistelun Englannin kruunusta. Henrik oli nukkunut taistelua edeltäneenä yönä huonosti. Rikhardin armeija oli odotettua suurempi, ja Henrik pelkäsi, että hänen aikeensa riistää kruunu ja valta Yorkin suvulta päättyisi voiton sijasta katkeraan tappioon. Ensimmäisen nuolikuuron jälkeen Rikhard lähetti joukon valiosotureitaan hyökkäämään suoraan päin Henrikin joukkoja. Seurasi kiivas yhteenotto, ja kun Henrikin lipunkantaja sai surmansa vihollisen miekaniskusta, hänen joukkojensa taisteluinto koki kovan kolauksen. Henrikin onneksi hänen joukkonsa koostuivat kokeneista skotlantilaisista ja ranskalaisista veteraaneista, jotka lähtivät oitis vastaiskuun huomat tuaan, että Rikhard oli tehnyt virheen lähettäessään reservijoukkonsa taisteluun aivan liian varhain. Kun Henrikin reservijoukot hyökkäsivät Rikhardin joukkojen sivustaan, tällä ei ollut apujoukkoja jäljellä. Taistelun lopullinen ratkaisu koitti, kun Rikhard ja Henrik kohtasivat kasvokkain taistelukentällä. Lyhyen mittelön päätteeksi kuningas Rikhard III makasi hengettömänä maassa. Alle kolme tuntia kestäneen yhteenoton jälkeen haastaja Henrik Tudor poimi himoitun Englannin kruunun maasta ja kruunasi itsensä kuninkaaksi nimellä Henrik VII. Kolme vuosikymmentä kestänyt verinen valtataistelu oli päättynyt. Aateli viis veisasi kuninkaasta Ruusujen sota alkoi kyteä 1450-luvulla, jolloin Englanti oli suurissa vaikeuksissa niin taloudellisesti kuin sotilaallisestikin. Vuonna 1453 maalla ei enää ollut varaa jatkaa 116 vuotta kestänyttä niin sanottua satavuotista sotaa Ranskaa vastaan, ja se joutui kutsumaan joukkonsa kotiin. Englanti menetti maa-alueensa Ranskassa ja Normandiassa Calais n varuskuntaa lukuunottamatta. Englannin valtion kassa oli tyhjä, ja Lancasterin sukuun kuuluva kuningas Henrik VI hoippui henkilökohtaisen vararikon partaalla. Ranskan maa-alueiden menetys oli lopullinen isku, joka sai maan vaikutusvaltaisen aateliston nurisemaan. Monen muun Euroopan kuningashuoneen tavoin Englannin kuningashuone oli keskiajalla köyhä ja suhteellisen heikko, Taistelua Englannin kruunusta alettiin myöhemmin kutsua ruusujen sodaksi, sillä Yorkin aatelissuvun tunnus oli valkoinen ja Lancasterien tunnus punainen ruusu. BIridgeman Historia

4 Keskiaika Sankarikuninkaan perilliset sodassa Ruusujen sodan päähenkilöt olivat kaikki kuninkaallista sukua ja siten oikeutettuja kruunuun he olivat soturikuningas Edvard III:n nuorempien poikien jälkeläisiä. Ruusujen sodan voittajan Henrik VII:n suonissa virtasi vähemmän ylhäistä verta: hänen isoisänsä oli ollut kuningattaren kamaripalvelija. Vuosi 1300 Edvard, Musta prinssi Richard II Edmund Langleyläinen, Yorkin herttua Roger Mortimer Philippa Plantagenet Lionel Antwerpeniläinen Elizabeth Mortimer Edvard III Edvardista tuli kuningas 14- vuotiaana. Hän kukisti Ranskan Crécyn ja Poitiersin taisteluissa. Joan Beaufort John Gauntilainen, Lancasterin herttua Vuosi 1454 Richard Conisburghilainen Anne Mortimer Henry Percy Eleanor Neville William Neville Richard Neville Vuosi 1455: Ruusujen sota syttyi Rikhard Plantagenet Henrik Percy Cecily Neville Thomas Neville Richard Neville, Warwickin jaarli John Neville sukupuuta on yksinkertaistettu: Edvard III:lla oli 11 lasta, mutta sukupuussa on esitetty vain ne neljä poikaa, joiden jälkeläiset muodostivat Yorkin ja Lancasterin suvut. George Plantagenet Isabel Neville Anne Neville Rikhard III Rikhard oli Edvard IV:n pikkuveli. Veljensä kuoltua hän riisti kruunun tämän 12-vuotiaalta pojalta. Edvard IV ja Edvard IV oli ensimmäinen Yorkin sukuun kuulunut kuningas. Hän hallitsi Englantia kahteen otteeseen. Vuosi 1485 Edvard V vuotias Edvard V ehti olla kuninkaana vain 78 päivää, ennen kuin hänen setänsä Rikhard telkesi hänet vankilaan. Elizabeth Yorkilainen Vuosi 1500 Tudorit yhdistivät kilpailevien Yorkin ja Lancasterin sukujen tunnukset punavalkoiseksi Tudorien ruusuksi. Rikhard III oli viimeinen York-kuningas. Hän kuoli Bosworth Fieldin taistelussa.

5 Henrik IV Margareeta Anjoulainen Vahva kuningatar pönkitti heikon aviomiehensä valtaa. Hän johti sotajoukkoja ja jonkin aikaa myös koko valtakuntaa. Yorkit olivat Yorkin herttuan Edmund Langleyläisen jälkeläisiä ja siten oikeutettuja kruunuun. Yorkit olivat kuninkaallisia myös Edmundin veljen Lionelin kautta. Lancasterit olivat Edvard III:n pojan John Gauntilaisen jälkeläisiä. John oli paitsi prinssi, myös Pohjois-Englannissa sijaitsevan Lancasterin herttua. Henrik V Kuningatar Katariina synnytti useita lapsia kamaripalvelijalleen Owen Tudorille, josta tuli hallitsijasuvun kantaisä. Katariina Valois lainen Edmund Tudor John Beaufort Owen Tudor Henrik VI ja Heikko Henrik VI ei pärjännyt raa assa valtataistelussa. Historioitsijat uskovat, että hänet murhattiin vuonna John Beaufort Margaret Beaufort bridgeman kun taas upporikas aateli hallitsi omien armeijoidensa avulla maa-alueitaan kuin pieniä itsenäisiä valtioita. Hallitsija oli täysin riippuvainen aatelin mielisuosiosta, ja heikko ja hermoromahduksiin taipuvainen Henrik VI oli sekä kyvytön että haluton hallitsemaan valtakuntaansa. Aatelisto vaati muutoksia mutta ei päässyt yksimielisyyteen niiden sisällöstä. Pian Englannin ylhäisin aatelisto jakaantui kahteen leiriin, joista toinen kannatti Yorkeja ja toinen Lancastereita. Warwickin 16. jaarli Richard Neville, Calais n varuskunnan komentaja, tuki lancasterilaista Henrik VI:ta. Yorkin suvun nokkamies puolestaan oli vaikutusvaltainen Richard Plantagenet, Yorkin 3. herttua. Ruusujen sodan perimmäinen syy oli Yorkien ja Lancasterien välinen keskinäinen kilpailu, mutta taustalla oli muitakin poliittisia tekijöitä. Loveday ei tuonut rauhaa Alun perin kukaan ei suunnitellut kuninkaan syrjäyttämistä. Henrik VI oli hallinnut keskeytyksettä vuodesta 1422 lähtien, ja aatelin uudistusvaatimukset kohdistuivat ensisijaisesti valtakunnanneuvostoon, jossa kilpailevat suvut pyrkivät hankkimaan valta- aseman heikon Henrikin taus- Edvard Westminsteriläinen Kruununprinssi oli sukunsa suuri toivo. Hän kuoli 17-vuotiaana Tewkesburyn taistelussa. Henrik VII Henrik VII sai aikaan rauhan pitkällisen valtataistelun päätteeksi. Hänen alhainen syntyperänsä kiusasi häntä, ja hän väittikin polveutuvansa tarujen kuningas Arthurista. Henrik Tudor oli äitinsä kautta sukua ylhäisille Lancastereille. Henrik VIII Englannin kuuluisin kuningas Henrik VIII oli sukua sekä Yorkeille että Lancastereille. Historia

6 Keskiaika Petturi pyrki itse valtaistuimelle Warwickin jaarli Richard Neville tunnettiin myös lisänimellä kuninkaantekijä. Hän hyödynsi rikkauksiaan, puhujanlahjojaan ja sotilaallista voimaansa tukeakseen lancasterilaista Henrik VI:ta. Kun hänen yorkilaisesta serkustaan tuli kuningas Edvard IV, jaarli vaihtoi puolta. Lopulta vallanhimo sai yliotteen jaarlista, joka vangitsi kuninkaan ja yritti anastaa kruunun itselleen. Warwickin jaarli kuoli Barnetin taistelussa huhtikuussa tavaikuttajina. Valtataistelu johti lopulta ruusujen sodan ensimmäiseen aseelliseen yhteenottoon, 22. toukokuuta 1455 käytyyn St. Albansin taisteluun, jossa Rikhard Plantagenet kukisti Henrik VI:n armeijan ja kaappasi vallan parlamentissa. Rikhard salli Henrikin pitää nimellisen asemansa hallitsijana kunhan tämä luopuisi majesteettirikossyytteistä. 12 tärkeintä taistelua Ruusujen sotaa käytiin eri puolilla Englantia taisteluissa, joiden seurauksena kruunu vaihtoi omistajaa kuusi kertaa. 1 St. Albansin taistelu: Ruusujen sota syttyi 22. toukokuuta 1455, kun Rikhard Plantagenet kukisti kuningas Henrik VI:n joukot. Rikhard kuitenkin säästi sairaan Hhenrikin hengen. 2 Blore Heathin taistelu: 23. syyskuuta 1459 Henrik VI yritti hankkia valtaoikeudet taas itselleen. Yritys epäonnistui. 3 Northamptonin taistelu: 10. heinäkuuta 1460 Henrik VI:n armeija kärsi jälleen tappion ja Yorkin suku pysyi vallassa. 4 Wakefieldin taistelu: 30. joulukuuta 1460 Henrik VI:n puolison Margareeta Anjoulaisen armeija voitti Yorkien joukot, minkä jälkeen kuningatar teloitutti useita Yorkien perillisiä. 5 Mortimer's Crossin taistelu: Ruusujen sodan kenties verisin taistelu käytiin helmikuuta St. Albansin toinen taistelu: Kuningatar Margareeta voitti 17. helmikuuta 1461 käydyn taistelun Yorkien joukkoihin kuuluneen petturin myötävaikutuksella. 7 Towntonin taistelu: Yorkien Edvard IV kruunattiin kuninkaaksi maaliskuun alussa. Hän vahvisti valtaansa voittamalla 29. maaliskuuta 1461 käydyn Towntonin taistelun. 8 Edgecoten taistelu: Warwickin jaarli vangitsi Edvard IV:n 24. heinäkuuta 1469 ja pyrki itse hallitsijaksi. 9 Empinghamin taistelu: Edvard IV oli vapautunut vankeudesta ja kukisti Lancasterien joukot 12. maaliskuuta Barnetin taistelu: 14. huhtikuuta 1471 Edvard IV kukisti taistelussa Warwickin jaarli Richard Nevillen. 11 Tewkesburyn taistelu: Edvard IV voitti Margareetan 4. toukokuuta Kuningattaren puoliso Henrik VI oli kuollut Towerissa ja heidän poikansa Edvard kaatui taistelussa. 12 Bosworth Fieldin taistelu: Henrik Vii päätti ruusujen sodan ottamalla voiton Bosworth Fieldissä 22. elokuuta Lancaster Bridgeman Vallankaappaus kiristi räjähdysherkkää tilannetta ja syvensi hallitsevan luokan kahtiajakoa entisestään. Maaliskuussa 1458 Henrik VI esitti rauhanaloitteen, mutta esitys tuli liian myöhään eikä tyydyttänyt kiistan osapuolia. Kuningas määräsi pidettäväksi lovedayn, joka oli vanha englantilainen tapa sovitella ristiriitoja. Hiljattain hermoromahduksesta toipunut Henrik VI piti Lontoon St. Paulin tuomiokirkossa koskettavan puheen rauhasta ja sovinnosta. Neuvonpito oli hädin tuskin päättynyt, kun Rikhard Plantagenet ja Warwickin jaarli Richard Neville alkoivat jo punoa uusia juonia. Kuningas sen sijaan uskoi vakaasti sovittelun tuoneen kiistaan ratkaisun ja vetäytyi tyytyväisenä St. Albans Abbeyyn pääsiäistä viettämään ja rukoilemaan. Verisiä yhteenottoja Henrik VI onnistui pysyttelemään valtaistuimella vielä muutaman vuoden, ja hallitsi katkon jälkeen vielä vuoden vuosina Kiitos valtaanpaluusta kuului hänen neuvokkaalle puolisolleen Margareeta Anjoulaiselle, joka puolusti armeijan voimin Lancasterin suvun oikeutta kruunuun. Henrik VI päätti päivänsä vallan anastaneen Yorkin sukuun kuuluvan Edvard IV:n vankina. Hänen viralliseksi kuolinsyykseen ilmoitettiin melankolia, mutta historioitsijat uskovat, että hänet murhattiin Edvardin määräyksestä. Henrik VI:n kuolema ei tuonut valtakuntaan rauhaa, vaan Yorkien ja Lancasterien välinen valtataisto kiihtyi entisestään. Kilpailevat suvut ottivat kiivaasti yhteen ainakin kaksitoista kertaa. Konfliktin päähenkilöillä ei ollut juurikaan York 7 4 E n g la n t i Lontoo 9 Taistelu päättyi Yorkien voittoon Taistelu päättyi Lancasterien voittoon Taistelun voitti Warwickin jaarli

7 sotilaskokemusta, ja sama päti rivimiehiin vuotiaiden miesten oli palveltava kotiseutuaan hallitsevaa aatelismiestä, jos tämä halusi koota armeijan ja lähteä taisteluun. Talon pojat ja maatyöläiset olivat kuitenkin itse vastuussa sotilaskoulutuksestaan, mikä tarkoitti usein sitä, etteivät he saaneet minkäänlaista koulutusta. Heidän oli myös itse hankittava omat aseensa. Englannin ainoa varsinainen armeija piti majaa Calais n varuskunnassa. Taistelutaktiikka perustui yleensä nopeuteen ja vihollisen yllättämiseen. Sotapäälliköt eivät juurikaan tutkineet maastoa tai laatineet hyökkäysstrategioita. Kun toinen osapuoli tajusi olevansa häviöllä, se lähti pakoon, ja taistelut päättyivätkin yleensä toisen osapuolen täydelliseen tappioon. Taistelujen lopputuloksen ratkaisi usein petturuus. Esimerkiksi vuonna 1460 käydyssä Northamptonin taistelussa siihen asti lancasterilaista Henrik VI:tä tukenut Warwickin jaarli vaihtoi puolta ja hyökkäsi kuninkaan joukkojen kimppuun. Kuningatar oli hieman aikaisemmin lähettänyt laivaston Calais hen pidättelemään jaarlia, mutta merimiehet olivat nousseet kapinaan maksamattomien palkkojen vuoksi. Myös kuninkaan joukkojen oikean sivustan komentaja siirtyi jaarlin puolelle, minkä jälkeen taistelu ratkesi nopeasti, tosin vasta noin kolmensadan kuninkaan sotilaan kaaduttua. Lancasterin suvun uusi päämies Henrik Tudor syntyi 28. tammikuuta 1457 keskelle kiivainta valtataistelua. Hänen 26-vuotias isänsä oli kuollut ruttoon muutamaa kuukautta aikai semmin, ja isän velipuoli Jasper Tudor otti vastuulleen Henrikin ja tämän 13-vuotiaan leskiäidin Margaret Beaufortin. Henrik oli vain kaukaista sukua Lancastereille, ja niinpä hän säästyi hengissä Yorkien kannattajien yllätyshyökkäyksestä hänen setäpuolensa linnaan vuonna Vuonna 1471 suurin osa Lancasterin suvun nokkamiehistä kuoli Tewkesburyn taistelussa, ja 14-vuotias Henrik oli yllättäen suvussa seuraavana kruununperimysjärjestyksessä. Uusi hallitsijasuku sai alkunsa Vuonna 1485 Englantia hallitsi yorkilainen Rikhard III, jonka tuhlaavaisuus oli kääntänyt kansan häntä vastaan. Henrik Tudor käytti yleistä tyytymättömyyttä hyväkseen ja kokosi elokuussa 1485 oman armeijansa. Ennen Bosworth Fieldiä muuan lordi Stanley tuli tapaamaan Henrik Tudoria ja tarjosi joukkojaan tämän käyttöön. Henrik epäili Stanleyn luotettavuutta, kunnes kävi ilmi, että Rikhard III oli määrännyt Stanleyn pojan mestattavaksi maanpetturuudesta, minkä vuoksi Stanley oli päättänyt pettää Rikhard III:n. Voitettuaan Boswrth Fieldsin taistelun Henrik Tudor päätti tehdä lopun petturuudesta: hän kruunautti itsensä kuninkaaksi jo taistelukentällä taannehtivasti siten, että hänen kuninkuutensa alkoi jo taistelua edeltävästä päivästä. Siten hän saattoi tuomita kaikki häntä vastaan taistelleet kuolemaan maanpettureina. Vähän myöhemmin hän otti vaimokseen Yorkin sukuun kuuluvan Elizabethin, joka oli Rikhard III:n veljentytär. Parista sai alkunsa mahtava Tudorin hallitsijasuku. Lue lisää Alison Weir: Lancaster and York. The Wars of the Roses, Vintage Books, 2009 M. Hicks: The Wars of the Roses, Osprey Publishing, 2003 J. R. Lander: The Wars of the Roses, Sutton Publishing, Prinssien kurja kohtalo Vihollinen saattoi piileksiä myös lähipiirissä. Sen joutui kokemaan 12- vuotias kruununprinssi Edvard, kun hänen isänsä Edvard IV kuoli huhtikuussa Kuningas oli pyytänyt veljeään Rikhardia toimimaan sijaishallitsijana, kunnes nuori Edvard olisi kyllin vanha hallitsemaan. Kuninkaaksi haluava Rikhard ilmoitti kuitenkin parlamentille, että nuori Edvard ja tämän pikkuveli olivat salasuhteesta syntyneitä äpäriä eivätkä siten oikeutettuja kruunuun. Sitten hän telkesi prinssit Toweriin, mistä nämä myöhemmin katosivat. Monet tutkijat uskovat Rikhard III:n murhauttaneen veljenpoikansa. Vuonna 1674 rakennusmiehet löysivät Towerista kahden lapsen kätketyt luurangot. akg-images Rikhard III:n väitetään murhauttaneen veljenpoikansa kesällä Historia