Maanpuolustuskiltojen liitto ry. Tiedote
|
|
- Väinö Alanen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 PÄÄTOIMITTAJA: Inga-Katriina Heinonen JAKELU: Kiltojen ja kiltapiirien toimihenkilöt, MPKL:n jäsenrekisterissä olevat sähköpostilliset kiltajäsenet, kiltalehtien toimitukset ja veljesjärjestöjen toiminnanjohtajat NETISSÄ: Liiton jäsentiedotteet löytyvät osoitteesta MUUTTUNUT YHTEYSTIETO: Muistathan ilmoittaa sähköposti- ja toimihenkilömuutokset liiton toimistolle. MPKL Vapaaehtoisen maanpuolustuksen kansalaisjärjestö vuodesta Ikään, sukupuoleen ja sotilasarvoon katsomatta. Rakennamme perinteille Elämme tätä päivää Tähtäämme tulevaisuuteen Maanpuolustuskiltojen liitto ry Tiedote Sisältö Seuraava tiedote ilmestyy viikolla Ritarihuoneella juhlittiin 2. Valtiolliset kunniamerkit Kilta-ansiomitalit Kiltaristit Sotavahinkosäätiö palkitsi kiltatyön 6. Yhteyshenkilöitä PMKiltapäiville 7. Hälvälässä tähdättiin kilpaa 8. Syksyn Maanpuolustaja 9. Toimintalomakkeista 10. Liiton jäsenmaksu 2012 Maanpuolustuskiltojen liitto ry Döbelninkatu 2, Helsinki Heinonen: Siikander: Killat kertovat PV:n pute pirisee Tapahtumia ja tekemistä Ingan tervehdys Toimintakalenteri Liitteet Faksi Maanpuolustuskiltojen liiton pro ili löytyy Facebookista =>
2 Toimisto tiedottaa 1. RITARIHUONEELLA JUHLITTIIN Maanpuolustuskiltojen liitto ja Etelä-Suomen kiltapiiri juhlistivat Puolustusvoimain lippujuhlapäivää perinteiseen tapaan upeissa puitteissa Ritarihuoneella Helsingissä. Juhlavieraita saapui paikalle noin 140. Juhlassa jaettiin osa liiton huomionosoituksista. Lippujuhlapäivän paraatin lippulinnassa MPKL:n lippua kantoi helsinkiläinen Veli Hynninen Jääkäritykistön Killasta. Laajempaa kuvakoostetta Ritarihuoneelta ja paraatista voit käydä katsomassa mpkl. -uutispalstalla päivämäärän kohdalta. Ylärivissä juhlayleisöä ja malja siniristilipulle. Keskirivissä kilta-ansiomitalin Ritarihuoneella saivat vas. kiitospuheen pitänyt Kai Ahotupa, Lars Eklund, Kimmo Hartikainen, Heikki Jouppila, Erkki Launiainen, Jaakko Martikainen, Pertti Ruotsalainen ja Alpo Seppälä. Alarivissä vas. järjestöjen lippulinna Senaatintorilla, Reserviratsastajista Paavo Vaarela ja Reijo Hietamäki Ritarihuoneen kättelyjonossa sekä Pro Traditione Militare -ansiomerkillä palkittu Ilmari Ojala. Ks. tarkemmin mpkl. /uutiset 1. 4.
3 2. VALTIOLLISET KUNNIAMERKIT Tasavallan presidentti on antanut Maanpuolustuskiltojen liiton esityksestä valtiolliset kunniamerkit lippujuhlapäivänä Hollanti Rauno SVR m I kr Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali kultaristein Kangas Juhani SVR m I kr Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali kultaristein Rodén Teuvo SL R Suomen Leijonan Ritarimerkki Saramäki Aarno SL R I Suomen Leijonan I luokan Ritarimerkki 3. MPKL:N KILTA-ANSIOMITALIT Maanpuolustuskiltojen liiton esityksestä myönnetyt kilta-ansiomitalit lippujuhlapäivänä Ahotupa Kai, Helsinki, nro 1246, Ahtola Pekka, Espoo, nro 1247 Eklund Lars, Helsinki, nro 1248, Enqvist Ove, Vantaa, nro 1249 Hartikainen Kimmo, Lahti, nro 1250, Ilolakso Hannu, Seinäjoki, nro 1251 Jouppila Heikki, Kuopio, nro 1252, Karjalainen Urpo, Lahti, nro 1253 Launiainen Erkki, Espoo, nro 1254, Maljanen Jari, Oulu, nro 1255 Martikainen Jaakko, Kouvola, nro 1256, Niinistö Jarmo, Salo, nro 1257 Nummila Kari, Loimaa, nro 1258, Rekola Hans-Peter, Espoo, nro 1259 Remes Teuvo, Hamina, nro 1260, Ruotsalainen Pertti, Helsinki, nro 1261 Salo Raimo, Turku, nro 1262, Seppälä Alpo, Helsinki, nro 1263 Sivunen Eero, Vantaa, nro 1265, Soini Matti, Sastamala, nro 1266 Tarvainen Risto, Hauho, nro 1267, Termala Pekka, Kankaanpää, nro 1268 Virtanen Ilkka, Vaasa, nro 1269, Vuorisalo Risto, Lahti, nro 1270 Yli-Nissilä Seppo, Loimaa, nro 1271, Ylitalo Kimmo, Lappila, nro MPKL:N KILTARISTIT Maanpuolustuskiltojen liiton myöntämät kiltaristit lippujuhlapäivänä Hopeinen kiltaristi Fager Timo, Tampere, Gylling Kai, Tampere, Hammarström Bjarne, Vaasa, Huhtamaa Pauli, Kankaanpää Joutsenlahti Anssi, Kankaanpää, Kahala Jarmo, Vantaa Karvonen Juha, Helsinki, Kivimäki Esa, Loimaa Kulo Jukka, Mynämäki, Lappalainen Harri, Joutseno Paajanen Erkki, Vaasa, Partanen Lauri, Kuopio Pohjanvirta Heikki, Turku, Puhakka Matti O., Turku Ristolainen Matti, Loimaa, Saarialho Antti, Helsinki Sallinen Viljo, Kerimäki, Salonen Paavo, Turku Siivonen Risto, Turku, Suomalainen Eeva, Rovaniemi Tarvainen Riitta, Hauho, Timonen Kauko, Lahti Toikka Jouko, Hyvinkää, Vittaniemi Risto, Oulu
4 Pronssinen kiltaristi Jousi Juha, Oulu, Jurva Risto, Lempäälä Kivilähde Sami, Raisio, Koiranen Esko, Lempäälä Kuusiaho Arto, Tampere, Marttila Jaakko, Kangasala Mäkilä Jorma, Turku, Peltola Erkki, Lempäälä Piikivi Olli, Oulu, Rautiainen Markus, Tampere Santavuori Jukka, Lahti, Säämänen Lauri, Lahti Teppo Marja, Rovaniemi, Vironmäki Matti O., Vaasa 5. SOTAVAHINKOSÄÄTIÖ PALKITSI KILTATYÖSTÄ Sotavahinkosäätiö on myöntänyt tunnustuspalkintoja valtakunnallisten maanpuolustusjärjestöjen esityksestä. Sotavahinkosäätiö palkitsee vuosittain henkilöitä ja yhteisöjä, joiden saavutukset Maanpuolustuskiltojen liitossa, Reserviläisliitossa, Suomen Reserviupseeriliitossa ja Kadettikunnassa tehdystä maanpuolustustyöstä ovat poikkeuksellisen ansiokkaita. MPKL:n, RES:n ja RUL:n tunnustuspalkintojen kunniakirjat luovutetaan syyskuussa pidettävillä Turvallisuus ja Puolustus messuilla Lahdessa lauantaina Maanpuolustuskiltojen liiton palkitut 2012 Suomenlinnan Rannikkotykistökilta ry Kuivasaaren museolinnakkeen ylläpito ja tykkien kunnostus. Ratsumieskilta ry Ratsuväen historiikin julkaisu. Porin Rykmentin - Porin Prikaatin Kilta ry Varusmies-infotilaisuuksien järjestäminen. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta ry Jääkärien perinteiden ylläpitäminen ja Santahaminassa sijaitsevan Perinnetalon (Jääkäritalon) ylläpito ja kunnostus. Laajemmat perustelut saa pyynnöstä toimistolta. Maanpuolustuskiltojen liitto onnittelee kaikkia arvokkaan kiltatyön ansaitusta huomiosta. 6. TULE YHTEYSHENKILÖKSI POHJOISMAISILLE KILTAPÄIVILLE Maanpuolustuskiltojen liitto on isännöintivuorossa ensi kesän pohjoismaisilla kiltapäivillä. Liitto järjestää tapahtuman Karjalan Prikaatissa Vekaranjärvellä. Sotavahinkosäätiö Sotavahinkosäätiön synty liittyy talvisotaan. Suomessa perustettiin sotatuhojen korjausta rahoittamaan kaksi sotavahinkoyhdistystä. Yhdistysten toiminta jatkui jatkosodan ja Lapin sodan aikana. Sotavahinkoyhdistykset korvasivat lakisääteisellä palovakuutuksella vakuutettujen talojen ja irtaimiston vauriot täysimääräisesti. Jäljelle jääneet varat siirrettiin vuonna 1954 perustettuun Sotavahinkosäätiöön. Se on viimeiset vuodet ohjannut valtaosan myöntämistään apurahoista ja avustuksista sotiemme veteraanien tukemiseen. Avustuksia on myönnetty vuosittain noin euroa. Sotavahinkosäätiön puheenjohtaja on vakuutusneuvos Peter Küttner Helsingistä. Liitto kiittää Sotavahinkosäätiötä työmme tukemisesta. Etsimme yhteyshenkilöitä eri maiden delegaatioille. Yhteyshenkilön pitää kyetä kommunikoimaan suomen lisäksi yhdellä osallistujamaan kielellä eli ruotsiksi, norjaksi tai tanskaksi. Yhteyshenkilö toimii vapaaehtoisena ja osallistuu valmistelukokoukseen, joka pidetään Vekaranjärvellä to-pe Kiinnostuneita MPKL:n jäsenkilloista pyydetään ilmoittautumaan viimeistään * sähköpostiin per-elof.bostrom@krs. tai per-elof.bostrom@hotmail.com tai * puhelimitse Per-Elof Boströmiltä saat myös lisätietoja tehtävästä.
5 7. HÄLVÄLÄSSÄ TÄHDÄTTIIN KILPAA Maanpuolustuskiltojen liiton ensimmäinen perinneaseen mestaruuskilpailu järjestettiin viime lauantaina Hämeen rykmentin ampumaradalla Hollolan Hälvälässä. Lajeina olivat perinnekivääri (sääntö 4.1.A) 300m makuu 30 laukausta ja perinnekivääri (sääntö 4.1.A) 300m 3-asentoinen laukausta. Kultaa tähdänneet 300m makuu 30 laukausta N => Rebecka Vaara, 127, Karjalan Prikaatin Kilta H => Janne Suomalainen, 258, Kaartin Jääkärirykmentin Kilta H50 => Heikki Santajärvi, 244, EK-Res H60 => Matti Penttilä, 231, Kymenlaakson Respiiri Kultaa tähdänneet 300m 3-asento laukausta H => Jyrki Inkinen, 213, EK-Res H50 => Heikki Santajärvi, 207, EK-Res H60 => Lauri Ellilä, 183, Lentosotakoulun Kilta Tarkemman tulos- ja kuvakoosteen löydät mpkl. -uutispalstalta. Kilpailusta on tarkoitus tehdä jokavuotinen perinne samassa paikassa. Tänä vuonna kilpailijoita oli mukana parisenkymmentä. Ensi vuonna toivottavasti moninverroin enemmän.
6 8. MAANPUOLUSTAJAAN KILTOJEN KERTOMAA Kiltojen jäsenlehti Maanpuolustaja on jaossa syyskuussa Lahden messukeskuksessa Turvallisuus- ja Puolustusmessuilla. Lehteen halutaan paljon kiltojen kuvakerrontaa, joten tutkailkaa jo nyt aineistoja ja ottakaa ahkerasti kuvia killan kesätoiminnasta. Aineistot toimitetaan viimeistään sähköpostiin josta voi myös kysyä lisätietoja. Käytä tilaisuus hyväksesi ja jaa tietoa kiltasi toiminnasta. 9. HUOMIO-HUOMIO! TOIMINTALOMAKKEITA PUUTTUU EDELLEEN Alla mainitut killat eivät ole useista pyynnöistä huolimatta palauttaneet toimintalomaketta vuodelta Pikainen selvitys asiasta => tai Kainuun Prikaatin Kilta ry Koeampumakilta ry Lääkintäkilta ry Miinanraivaajakilta ry Pohjois-Suomen Sotilaspoliisikilta ry Pohjois-Suomen Tykkimieskilta ry 10. LIITON JÄSENMAKSU 2012 Muistutamme, että liiton jäsenmaksun eräpäivä on Lisätietoja => tai Killat kertovat Karjalan Poikien Kilta Killalla on ollut yhteystyötä Suomen-poikiin, Viron veteraaneihin, jo 20 vuotta. Avustamisella alkanut yhteistyö on vuosien saatossa kehittynyt lämpimäksi ystävyydeksi. Kilta järjesti XL-jotoksen juhlavuoden ohjelmaan liittyvän nelipäiväisen kiltamatkan Viroon ja lähti tervehtimään JR 200 veteraaneja, Suomenpoikia. Kuva alavasemmalla: Seppeleen laskun jälkeen Suomen-poikien kotimaahan paluun muistokivellä Paldiskissa vas. Viron Reserviupseerien puheenjohtaja Kuno Peek, Suomen-pojat sekä Karjalan Poikien Killan puheenjohtaja Harri Norismaa. Kuvat: Antti Toivola
7 Pohjanlahden Laivastokilta Kilta viettää 30-vuotisjuhlaa Vaasan varuskunta-alueen sotilaskodissa lauantaina klo 13:00. Lisätietoja => Suomenlinnan Rannikkotykistökilta Killan tykkiryhmä ampuu kunnialaukauksia Kuivasaaren järeällä merivoimien vuosipäivänä 9.7. ja killan 50-vuotisjuhlien yhteydessä 1.9. Kiinnostuneilla on mahdollista tutustua kesällä ko. tykkiin ja muuhun Kuivasaareen aiempaa laajemmin. Aikataulut ja lisätietoja: => Suljettu linnake. Ratsumieskilta Kilta viettää yhdessä Hämeen ratsurykmentin veteraanien ja Hämeen ratsujääkäripataljoonan (lippuvartio) kanssa Ilomantsin Hattuvaaran muistopäivää Tapahtumalla kunnioitetaan käydyn Hattuvaaran taistelun muistoa. Ratsumieskillan 50-vuotisjuhla ja Hämeen ratsujääkäripataljoonan vuosipäivän juhlallisuudet järjestetään 6.-8.syyskuuta. Molemmista tapahtumista lisätietoja => tai Tapahtumien alustavat ohjelmat saa pyynnöstä myös toimistolta. Kuvassa oikealla on killan perinteisen ratsumieskilpailun kunniakilpi. Kilpailu on siitä erikoinen, että kukin eskadroona vuorollaan päättää missä lajeissa kisaillaan ja aselajista huolimatta siihen ei osallistuta ratsain. Tämänvuotinen kisa käytiin kolmihenkisin joukkuein Hämeen rykmentin harjoitusalueella Hollolan Hälvälässä. Taitoja mitattiin muun muassa tunnistus- ja tietovisassa, käsikranaattiheitossa sekä rynnäkkökiväärin kasaamisessa ja purkamisessa. Kunniakilven sai Lahden eskadroonan II-joukkue, jossa kisasivat Urpo Karjalainen, Lauri Säämänen ja Jukka Elomaa. Toiseksi tuli Lahden I-joukkue ja kolmanneksi Helsingin eskadroona. Turun Rannikkotykistökilta 30-jäseninen kiltaryhmä kävi Viron itäisellä rannikolla tutustumassa toisen maailmansodan aikaisiin tapahtumiin. Jumindan niemen tapahtumat elokuun 1941 lopulla ovat julkinen salaisuus, josta yksikään osapuoli ei halua tehdä numeroa. Arvioiden mukaan miinoihin ajaneet alukset veivät mukanaan jopa henkilöä, valtaosa siviilejä. Viron vapaussodan museoon tutustuttiin Lagedissa. Se on yhden miehen, Johannes Törsin, aikaansaannos. Kohde on tutustumisen arvoinen ja yksittäisten esineiden määrä on hämmästyttävä. Kuvassa oikealla venäläisten räjäyttämiä rakenteita. Kuva: Arto Heinonen Kuvassa alla kilta kunnioittaa vapaustaistelijoiden muistoa Sinimäessä. Kuva: Sakari Kinnarinen
8 Autojoukkokiltojen Liitto Liitto on saanut pitkän linjan kiltalaiseltaan lahjoituksena komean upseerinmiekan, Bensiinihusaarin miekan, jota liitto käyttää kiertopalkintona ansiokkaasta työstä liiton ja sen kiltojen hyväksi. Ensimmäisenä miekan sai haltuunsa liiton eroava puheenjohtaja Hannu Mäkilä (kuvassa oikealla). Viisivuotisen pj-kautensa aikana Mäkilä on jalkautunut kenttätyöhön ja merkittävällä panoksella nostanut Autojoukkokiltojen Liiton ja kiltatyön arvostusta. Luovuttajana liiton varapuheenjohtaja Tapio Kaakkolammi. Kuva: Arto Wasenius Turvakurssin Kilta Kilta järjesti Tuusulassa TKKK:n kampuksella eli tutulla Taistelukoulun alueella sähkökatkoksiin varautumiseen ja sähköttä selviämiseen liittyvän kurssin. Suomen sähkönjakelusta oli kertomassa Fortumin edustaja ja kaupungin varautumisesta katkoksiin Keravan kaupungin turvallisuuspäällikkö. Käytännössä tutustuttiin miltei kaikkiin mahdollisiin varavoiman lähteisiin. Tälle kansalaisen tietopaketille oli selkeä tarve, siitä kertoi kurssin osallistujamäärä. Kuvassa oikealla harjoitellaan trangian eli retkikeitinsarjan käyttöä tihkusateessa. Kouluttajana Heikki Sailas. Killan kuva-arkisto. Lieksan Rajakilta Kilta muistuttaa, että Lieksan Rajaperinnetalo on oiva matkailukohde kotimaan kesäreissaajille. Katso tarkemmin esite tiedotteen liitteenä. Lisätietoja => tai Prikaatin Perinneyhdistys Yhdistyksestä kerrotaan, että kesäkuun alussa Ilomantsissa pidetty talvi- ja jatkosodan operaatioiden johtamiseen liittyvä seminaari oli yleisömenestys. Noin 140 osallistujaa kautta maan saapui kuulemaan muun muassa asiantuntija-arvioita operaatioiden johtajien ominaisuuksista, Möhkön suunnan taisteluista, ryhmä Raappanan johtamisen kehittymisestä sekä molempien sotien taisteluista puna-armeijan kannalta. Rukajärven Suunnan Historiayhdistys Yhdistys järjestää Marski Rukajärvellä seminaarin * lauantaina 1.9. * klo 12:00-16:00 * Runnin Kylpylässä (Kartanohotelli, Wesipehtoori-sali, os. Runnintie 407 A, Runni) Tarkemmat infot saat pyynnöstä toimistolta tai tenho.tikkanen@gmail.com, Pirkanmaan Viestikilta Kilta osallistui kolmen radioaseman voimin valtakunnalliseen Perinneradiopäivään, jossa pääsi tutustumaan vanhojen putkiradioiden ja radioaaltojen mystiseen maailmaan. Kuvassa oikealla Kyynel-kaukopartioradio vuodelta Kuva: Veikko Kuumola Tapahtuman laaja kuvakooste tarinoineen löytyy osoitteesta
9 Osasto Lauri Törni Perinnekilta Killalla kävi vierailija Yhdysvalloista, kun prikaatinkenraali Joseph S. Stringham (kuvassa oikealla) kävi muistelemassa aikaansa kapteeni Lauri Törnin oppilaana. Ennen Vietnamin sotaa suoritetuissa koulutuksissa kenraali Stringham arvosti Lauri Törnissä erityisesti ainutlaatuista karismaa sekä taitoa johtaa joukkojaan, aina itse edessä. Koulutettavat olivat kuulleet Törnin olevan Mannerheimristin ritari, mutta Törni ei koskaan itse puhunut siitä heille, ei myöskään saavutuksistaan sotatantereilla. Kuva: Pauliina Laramée Rakuunakilta Kilta muistuttaa, että Lappeenrannassa näkee runsaasti ratsukoita, kun jokakesäinen perinneratsastus alkaa jälleen. Uudenmaan rakuunoiden perinneratsukot aloittavat partioinnin Lappeenrannassa heinäkuun alussa. Viikottain ratsastetaan tiistaista sunnuntaihin päivittäin 4-5 tuntia kerralla. Ratsastus ajoittuu iltapäivään klo 13:00-17:00. Ratsukot voi nähdä muun muassa sataman, Kirkkopuiston ja Linnoituksen alueella. Ratsastus jatkuu aina elokuun alkupuolelle saakka. Lisätietoja => Kristian Värri, Tykistöprikaatin Kilta Omaisten- ja Kiltapäivä järjestetään tänäkin vuonna perinteiseen tyyliin Niinisalossa. Ajankohta on lauantai alkaen klo 12:00. Tervetuloa tutustumaan prikaatiin, perinneohjelmiin ja kalustoon. Ohjelmassa myös kaikenikäisille sopivia taitorasteja. - Viime vuonna väkeä saapui yli 3.000, kuinkahan tänä vuonna, killan puheenjohtaha Kalle Salonen pohtii. Lisätietoja => kalle.salonen@pori. Porin Rykmentin - Porin Prikaatin Kilta Killan Turun alueosasto järjesti entisen Turun kasarmin Tuomaanpuistossa konsertin, jossa esiintyi Satakunnan sotilassoittokunta musiikkimajuri Riku Huhtasalon johdolla. Porilaiskonserttia suosi loistosää ja paikalle saatiin yleisöä peräti 400. Monet katsojista halusivat varmistaa mukavuuttaan ja saapuivat paikalle varustautuneina huovilla ja istuimilla. Konsertin aluksi yleisölle kerrattiin prikaatin historiaa vuodesta 1626 alkaen. Kuvat: Kari Nummila Varsinais-Suomen kiltapiiri Oikealla kiltapiirin kuvatervehdykset X-Kenraalintie-marssilta, jossa oli tänä vuonna joukkoa yli 60. Marssin suojelija oli kreivitär Karin Birgitte Ehrnrooth ja tulikomennon Arma Aboan perinnetykkiryhmälle antoi puolustusministeri Stefan Wallin.
10 Pv:n pute pirisee * Puolustusvoimat hankkii 25 raskasta panssaroitua RG32M-tyyppistä partioajoneuvoa. Ajoneuvot toimittaa eteläafrikkalainen BAE Systems Land Systems OMC. Viime vuonna käynnistetyn hankkeen arvonlisäverollinen arvo on noin 15,6 miljoonaa euroa. Ajoneuvot toimitetaan ensi vuoden aikana. Ajoneuvoja käytetään vaativissa kansainvälisen sotilaallisen kriisinhallinnan tehtävissä ja kansainvälisten joukkojen koulutustehtävissä kotimaassa. Ajoneuvo täyttää myös kansallisen puolustuksen vaatimukset erilaisissa virka-aputehtävissä. Ajoneuvojen rakenteessa korostuvat ajoneuvohenkilöstön turvallisuus ja suojaus ja niillä parannetaan liikkuvuutta ja toimintakykyä vaikeissa maasto- ja ilmasto-olosuhteissa. * Utin jääkärirykmentin helikopteripataljoona osallistuu Portugalissa järjestettävään monikansalliseen lentoharjoitukseen Hot Blade Harjoitukseen osallistuu yhdeksän Euroopan maata, 25 helikopteria ja noin 700 henkilöä. Harjoituksen pitopaikka on Ovarin lentotukikohta lähellä Porton kaupunkia. Harjoitus on suunniteltu kehittämään eurooppalaisten helikopterimiehistöjen taitoja toimittaessa kuumassa ja vuoristoisessa toimintaympäristössä. Isäntämaa Portugalin ja Suomen lisäksi joukkoja on Belgiasta, Saksasta, Espanjasta, Hollannista ja Itävallasta. Lisäksi mukana on tarkkailijoita Ruotsista ja Englannista. Suomesta osallistuu kolme NH90-helikopteria ja 55 henkilöä. Helikopterimiehistöjä vaihdetaan harjoituksen puolessa välissä mahdollisimman laajan kokemuspohjan saamiseksi. * Suomen joukkue voitti viime viikolla Norjan Bergenissä Ynling-luokan avoimen pohjoismaiden mestaruuden venekohtaisessa kilpailussa. Kilpailu ratkesi vasta viimeisessä lähdössä, jota ennen Suomi ja Norja olivat tasapisteissä. Mestaruuden voittaneessa venekunnassa purjehtivat Janne Ikonen, Mika Malm ja Aleksi Lehtonen. Joukkuekilpailussa Suomi sijoittui kolmanneksi Norjan ja Tanskan jälkeen. Joukkuekilpailussa jokainen maa purjehti kolmella veneellä jokaista maata vastaan kaksi eri lähtöä. Suomen joukkueessa purjehti Urheilukoulun, Merivoimien, Ilmavoimien ja Rajavartiolaitoksen sotilaita. Kilpailut olivat avoimet ja sotilasjoukkueita oli mukana myös Kanadasta ja Saksasta.
11 Tapahtumia ja tekemistä MILJAZZ JATKUU JÄLLEEN ELOKUUSSA Toissa perjantaina alkaneella MILjazz-kiertueella tarjotaan musiikillisia elämyksiä moneen makuun: 50-luvun jazzista ja suomipopin klassikoista Queeniin ja heavyyn. MILjazz-konsertit järjestetään yhdellätoista paikkakunnalla kesä- ja elokuussa. Kiertue alkoi Lahdesta ja päättyy Uudenmaan prikaatiin Dragsvikiin Uusi kiertuepaikkakunta on Kajaani, jossa konsertti järjestetään Kainuun prikaatin valatilaisuuden jälkimainingeissa lauantaina Jokainen MILjazz-konsertti koostuu kolmesta erityyppisisestä setistä. Lavoilla nähdään vuorovedolla kaikkiaan kymmenen puolustusvoimien soittokunnista. Solisteina ovat Victoria Tolstoy, Emma Salokoski, Saara Aalto, Pepe Willberg ja Teräsbetonin Jarkko Ahola. Kaikissa tapahtumissa esiintyvää Puolustusvoimien Varusmiessoittokunnan Show Bandia tähdittävät kesäkuussa Pete Parkkonen ja elokuussa Jonna Geagea. MILjazz-tapahtuma sai alkunsa Mikkelistä vuonna Viime vuosina se on laajentunut valtakunnalliseksi. Tänä kesänä kiertueella juhlistetaan myös 50 vuotta täyttävää puolustusvoimien uutislehti Ruotuväkeä. Muistathan, että kaikkiin MILjazz-tapahtumiin on vapaa pääsy. Puolustusvoimat järjestää useilla paikkakunnilla myös yhteiskuljetuksia konserttipaikoille. Koko perheen tapahtumalla on vahva piknikperinne, mutta sotilaskodeissa leivotaan konserttiyleisöä varten myös tuhansia munkkeja. MILjazz 2012 Pe Oulu, Ammattiopisto Luovi, Kasarmi, klo La Kajaani, Rantapuisto, klo Pe Kouvola, Rykmentinpuisto, Kasarminmäki, klo La Turku, Forum Marinum, klo Su Raseborg, Nylands Brigad - Uudenmaan Prikaati, Dragsvik, klo Lisätietoja => Kuvat:
12 Se on sitä nyt Inga-niminen moottori Vuosimallia pitäisikö jo harkita museointia Ilmoitus osittaisesta huoltokatkoksesta ajalla * arki, työ, sähköiset viestintävälineet, herätyskello, kännykkä ynnä muut hulda huolettomuutta häiritsevät turhanpäiväiset häirikset => moottori ei edes yskähdä, täysin epäkunnossa * loma, laiskottelu, ylenpalttinen uneliaisuus, kirjapinkka, seljällään makoilu ja varpaiden laskeminen (jos jaksaa), pilvikuvioiden hahmottelu, järvivesissä läträily ja päämäärätön heinikossa haahuilu => moottori hyrisee, suorastaan kehrää, täydessä terässä Hyvää kesää! t. Inga Kuvat: kesähetkiä kauniissa Kanta-Hämeessä
13 Maanpuolustuskiltojen liitto ry Toimintakalenteri Määräpäivä = pitää olla perillä liiton toimistolla Heinäkuu Liiton toimisto on suljettu Elokuu pe Maanpuolustajan aineistojen määräpäivä => toimisto@mpkl. Syyskuu Turvallisuus ja Puolustus erikoismessut Lahdessa /tupu2012 Lokakuu la Kiltatiedottajien koulutuspäivä Marraskuu la su Liittovaltuuston syyskokous Joensuussa MPKL:n valtakunnallinen maanpuolustusjuhla Joensuussa Liiton painopistealueet 2012 * Osaava ja maanpuolustustahtoinen kiltalainen * Sähköisten palvelujen kehittäminen ja niiden käytön tehostaminen killoissa * Talous Tarkemmat selvitykset saat pyynnöstä toimistolta. Liiton tuotehinnasto Kuntomerkki Suurmestari-lk 20,00 Kuntomerkki Mest-lk 15,00 Kuntomerkki 1-lk 15,00 Kiltaristi hopeinen (KRH) 51,00 Kiltaristi pronssinen (KRP) 34,00 Kilta-ansiomitali (KAM) 68,00 MPKL:n standaari 40,00 Kilta-ansiomitalin pienoismerkki 25,00 (kuvassa) MPKL:n silkkisolmio 32,00 MPKL:n pinssi 3,50 Kello liiton tornitunnuksella 50,00 Maanpuolustus yhteinen asiamme -mitali puualustalla 80,00 Liiton tarjoamat työvälineet hyötykäyttöön Killan avainhenkilö, muistathan hyödyntää liiton tarjoamat ilmaiset ohjelmistotyövälineet. Ota yhteyttä toimistolle, kun haluat ottaa käyttöön nettipohjaisen Sebacon-jäsenhallintarekisterin tai aktivoida killan näkyvyyden liiton kotisivujen alla. Saat toimistolta käyttäjämanuaalin sekä tunnukset. Motin talon kokoustilat Maanpuolustusjärjestöjen kokoustilat, joiden sisäänkäynnit ovat osoitteissa Döbelninkatu 2 ja Töölöntorinkatu 2, varataan aina Maanpuolustusyhtiön numerosta (09) Tästä numerosta varataan nykyään myös kuudennen kerroksen kokoustila.
14 Lieksan Rajaperinnetalo Venetie Lieksa Avoinna 2012 Rajaperinnetalo on avoinna sunnuntaisin ja klo 13:00 16:00. Pääsymaksu näinä päivinä 3 /aikuinen, lapset alle 15 vuotiaat ja veteraanit ei pääsymaksua. Vaskiviikon aikana Rajaperinnetalo on avoinna Lieksan kaupungin kulttuuritoimen tuella päivisin klo 12:00 17:00 ja silloin taloon on vapaa pääsy. Muina aikoina sopimuksesta gsm tilaus kaksi viikkoa ennen toivottua esittelyajankohtaa. Näyttelyssä yli 1300 esinettä ja 230 valokuvaa. Erityisnäyttelyssä 2012 esitellään RjP 6:n syntymistä ja historiaa ja mm. kenttävartiojärjestelmää. Rajasotilaskoti on avoinna samaan aikaan ja siellä tarjolla perinteiset munkkikahvit. Lieksan Rajakilta ry
MAANPUOLUSTUSKILTOJEN LIITTO RY
Rakennamme perinteille Elämme tätä päivää Tähtäämme tulevaisuuteen Vapaaehtoisen maanpuolustuksen kansalaisjärjestö vuodesta 1963. Ikään, sukupuoleen ja sotilasarvoon katsomatta. MAANPUOLUSTUSKILTOJEN
LisätiedotTOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001
KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin
LisätiedotTOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003
KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 19.02.2004 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 Kulunut vuosi oli kiltamme 39. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin
LisätiedotMaanpuolustuskiltojen liitto ry. Tiedote 9-2012
PÄÄTOIMITTAJA: Inga-Katriina Heinonen JAKELU: Kiltojen ja kiltapiirien toimihenkilöt, MPKL:n jäsenrekisterissä olevat sähköpostilliset kiltajäsenet, kiltalehtien toimitukset ja veljesjärjestöjen toiminnanjohtajat
LisätiedotMaanpuolustuskiltojen liitto ry
Vapaaehtoisen maanpuolustuksen kansalaisjärjestö vuodesta 1963. Ikään, sukupuoleen ja sotilasarvoon katsomatta. Rakennamme perinteille Elämme tätä päivää Tähtäämme tulevaisuuteen Maanpuolustuskiltojen
LisätiedotSUOMALAISTEN KUNNIAMERKKIEN KANTOJÄRJESTYS
SUOMALAISTEN KUNNIAMERKKIEN KANTOJÄRJESTYS 1. VIRALLISET KUNNIAMERKIT Suomen Valkoisen Ruusun suurristi ketjuineen Vapaudenristin suurristi Suomen Valkoisen Ruusun suurristi Suomen Leijonan suurristi Vapaudenristin
LisätiedotKiltauutiset 3 / 2010
Kiltauutiset 3 / 2010 1 Ilmailumuseo 22.5-2010 Kilta järjesti tutustumiskäynnin Helsinki-Vantaan lentokentän läheisyydessä olevalle ilmailumuseoon. Siellä tutustuttiin asiantuntevan oppaan johdolla niin
Lisätiedot51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento
TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 14. 15.2.1970 LAHDESSA Lahden Kaleva 48 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Mauri Saarivaino Iisalmen Työväen Urheilijat 2. Hannu Miettinen Kuopion Riento 2. Jorma Pikkujämsä
LisätiedotMaanpuolustuskiltojen liitto ry. Tiedote 12-2011
PÄÄTOIMITTAJA: Inga-Katriina Heinonen JAKELU: Kiltojen ja kiltapiirien avainhenkilöt, MPKL:n liittohallitus ja liittovaltuusto, kiltalehtien toimitukset ja veljesjärjestöjen toiminnanjohtajat NETISSÄ:
LisätiedotJÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso
JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Taas on vuosi vaihtunut. Yhdistys piti syyskokouksensa ilman suurempia
LisätiedotMaanpuolustuskiltojen liitto ry
Vapaaehtoisen maanpuolustuksen kansalaisjärjestö vuodesta 1963. Ikään, sukupuoleen ja sotilasarvoon katsomatta. Rakennamme perinteille Elämme tätä päivää Tähtäämme tulevaisuuteen Maanpuolustuskiltojen
LisätiedotLopputulokset Perinnekivääri 300m makuu lks. RESUL:n avoimet "Pystykorva" - perinneaseen SM-kilpailut. Kilpailutoimisto.
D t 1 76 Salovaara Pilvi Pir 85 108 193 2 54 kers Lauri Teija P-Poh 79 73 152 Osallistujia: 2 Sivu 1 / 4 H t 1 47 alik Kuikka Petrus E-Kar 129 127 256 2 72 alik Rautio Jouko P-Poh 123 130 253 3 62 alik
Lisätiedot25m Pienoispistooli 60 ls sarja H. 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H50. 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H60
25m Pienoispistooli 60 ls sarja H 1. ylil Meinander, Ari Kym 95 95 96 97 96 99 578 vänr Alanko, Ville- 2. Veikko E-Häm 94 95 96 91 97 96 569 49 3. ylil Talvitie, Marko E-Poh 93 94 90 97 99 96 569 45 4.
LisätiedotERÄ I. 1 Korp. Haukkala Markku H Et-Poh. 5 Alik. Iso-Oja Antti H60 Et-Pohj. 6 Maj. Raitila Jarmo H60 Et-Pohj.
ERÄ I 1 Korp. Haukkala Markku H Et-Poh. 2 Yliltn. Konttinen Heimo H50 Poh-Savo 3 Kapt. Pajala Heikki H50 Et-Pohj 4 Alik. Lindroos Reijo H60 Et-Pohj 5 Alik. Iso-Oja Antti H60 Et-Pohj. 6 Maj. Raitila Jarmo
LisätiedotKITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008
KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo
LisätiedotHenkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50
Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja 50 Osanottajia yhteensä 49 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Thure Seppo Suur-Savon SB 50 191 94 97 2 9 9 2 Riihiluoma Tapio
LisätiedotHenkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y
Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 36 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT Y 187 94 93 3 6 9 2 Palo Timo Porvoon
LisätiedotMAANPUOLUSTUSKILTOJEN LIITTO RY
Rakennamme perinteille Elämme tätä päivää Tähtäämme tulevaisuuteen Vapaaehtoisen maanpuolustuksen kansalaisjärjestö vuodesta 1963. Ikään, sukupuoleen ja solasarvoon katsomaa. MAANPUOLUSTUSKILTOJEN LIITTO
LisätiedotTUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät
TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät 51 kg 67 kg 1. Antti Juntumaa Oulun Tarmo 1. Rainer Tapio Rovaniemen Reipas 2. Jukka Arola Otanmäen Työv.Urh. 2. Kalevi
LisätiedotPoliisien sm-hiihdot sprintti
Page 1 / 5 Poliisien sm-hiihdot sprintti T U L O K S E T Oulun Hiihtoseura M60; M55; M50; M45; M40; M35; NYL; MYL; M60_F1; M55_F1; M50_F1; M45_F1; M40_F1; M35_F1; NYL_F1; MYL_F1; M60 Miehet 60 vuotta 1.1
LisätiedotSarja. Sija Arvo Nimi Piiri Yhteensä Sarja1 Sarja2
H H 1 Kapt Pajala Heikki Et-Poh 257 120 137 2 Alik Nylund Jussi Et-Häme 250 122 128 3 Korp Maijala Simo Po-Poh Res 250 127 123 4 Jääk Kääriäinen Pekka Po-Poh 249 125 124 5 Psjääk Korhonen Markku Et-Karjala
LisätiedotETTÄ KILLAN TOIMIHENKILÖIDEN YHTEYSTIEDOT OVAT AJANTASALLA!!
Maanpuolustuskiltojen liitto ry tiedottaa KILTATIEDOTE 02-2016 Tiedote ilmestyy sähköisenä eikä sitä postiteta kirjepostina. Kiltapiirien ja kiltojen puheenjohtajia, sihteereitä ja taloudenhoitajia tiedotetaan
LisätiedotIitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2017
IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2017 VER 20.3.2017 Hallituksen jäsenet Juha Virtanen Ville Rintala Ylärivi: Pekka Mertakorpi, Tapani Peltola, Sami Ahola, Jarkko Niittymaa Alarivi: Juha Taimisto,
LisätiedotSijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10
Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT 10 10 10 10 10 9 9 9 8 8 10 10 10 10 10 9 9 9 9 9 188 5 2 Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 10 10 9 9 9 9 9 9 8 10 10 10 10 10 10 9 9 9 9 188 2 2
LisätiedotMaanpuolustuskiltojen liitto ry. Tiedote 5-2012
PÄÄTOIMITTAJA: Inga-Katriina Heinonen JAKELU: Kiltojen ja kiltapiirien toimihenkilöt, MPKL:n jäsenrekisterissä olevat sähköpostilliset kiltajäsenet, kiltalehtien toimitukset ja veljesjärjestöjen toiminnanjohtajat
LisätiedotPYSTYKORVAN SM 2014 ERÄ I
ERÄ I 1 Alik. Laitinen Kari H K-S Res.piirit 2 Ylik. Hänninen Vesa H50 K-S Res.piirit 3 Kers. Piippanen Hannu H50 K-S Res.piirit 4 Korp. Yli-Ketola Jukka H Et-Pohj 5 Ylik. Keskinen Veli-Matti H50 Et-Pohj
LisätiedotPalo- ja pelastushenkilöstön SM-pilkkikilpailut 2017 Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa
Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa Mukana myös: Pilk Kings, Vaasa Vaasa, 14.3.2017 Osallistujat: 83 kilpailijaa / 16 joukkuetta Yleinen miessarja 38 kilpailijaa 1. Petri Luoma-Keturi
LisätiedotJÄSENTIEDOTE 2/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso
JÄSENTIEDOTE 2/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Liiton uusi strategia 2016-2020 hyväksytään 17.10. liittokokouksessa Raumalla.
LisätiedotIitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R
IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 5 V E R 1 0. 3 Hallitus 2014 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-085 9670 Jouni Laurikainen,
LisätiedotMaanpuolustuskiltojen liitto ry. Tiedote 12-2012
PÄÄTOIMITTAJA: Inga-Katriina Maaniittu JAKELU: Kiltojen ja kiltapiirien toimihenkilöt, MPKL:n jäsenrekisterissä olevat sähköpostilliset kiltajäsenet, kiltalehtien toimitukset ja veljesjärjestöjen toiminnanjohtajat
LisätiedotTampereen Keilailuliitto Ry 29.09.2012 Kaupin Keilahalli Sivu 1 LUOKKA M-D. SMKJ Naiset, 6 sarjaa eu (29.09.2012) Valvoja:
SMKJ Naiset, 6 sarjaa eu (29.09.2012) Valvoja: LUOKKA M-D Nimi Seura Liitto Tulos (tas) (x) (viim.s.) 1. Karhu Tuula Mättäjät Joensuu 1302 (150) 2. Heinonen Marja Pmma Tampere 1262 (186) 3. Saukkonen Eeva
LisätiedotVeteraani CUP 25-29 v. 2010
Veteraani CUP 25-29 v. 2010 1 Toni Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 240 1 2 3 2 Jori Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 210 2 4 2 3 Tuomas Karavirta Kouvolan Hiihtoseura 200 1 1 4 Antti Joutjärvi Kouvolan Hiihtoseura
LisätiedotToimisto tiedottaa 1. TURVALLISUUS JA PUOLUSTUS ESITTÄYTYY TULETHAN SINÄKIN SYYSKUUSSA LAHTEEN
PÄÄTOIMITTAJA: Inga-Katriina Heinonen JAKELU: Kiltojen ja kiltapiirien toimihenkilöt, MPKL:n jäsenrekisterissä olevat sähköpostilliset kiltajäsenet, kiltalehtien toimitukset ja veljesjärjestöjen toiminnanjohtajat
LisätiedotTULOKSET 14:40 Palohenkilöstön 52. SM-kilpailut Mäntsälä
HIRVI TULOKSET 14:40 44 etunimi sukunimi seura se. ju. ak. lk. lopputulos ratko1 ratko2 Kilpa 17 1 Aki Nyyssönen Pohjois-Savo 40 56 96 92 188 0 0 2 Arto Mäkelä Etelä-Karjala 39 57 96 88 184 0 0 3 Harri
LisätiedotM PELTOLA Olli Puolustusvoimien logistiikkala 15:11,2 +0,0. M TUHKALAINEN Janne Kainuun prikaati 15:13,3 +2,1
Hiihdon sotilaiden SM-kilpailut Sodankylässä TULOKSET Maastohiihto 22.3.2017 Miehet 45v M45 1. 7 PELTOLA Olli Puolustusvoimien logistiikkala 15:11,2 +0,0 M45 2. 4 TUHKALAINEN Janne Kainuun prikaati 15:13,3
LisätiedotIitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013
Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Hallitus Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola,
LisätiedotMaanpuolustuskiltojen liitto ry Tiedote 6-2013 14.6.2013
Sisältö MPKL * Vapaaehtoisen maanpuolustuksen kansalaisjärjestö vuodesta 1963. * Ikään, sukupuoleen ja sotilasarvoon katsomatta. * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * Rakennamme perinteille Elämme
LisätiedotEläkkeensaajien Keskusliitto EKL:n 20. liittokokous
Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL:n 20. liittokokous Liittokokous pidettiin Lappeenrannassa 14. 15. kesäkuuta 2017 Holiday Club Saimaalla. Kuvakooste osa-5 ; 1 (9) Kokouksen neuvottelutauko. Kuvassa kokousvirkailijat
LisätiedotSM Pystykorva H Sarja Tulokset
Sarja H SM Pystykorva H Sarja Tulokset 5.9.2009 1 Alik. Nylund Jussi E-Häm Res.p. 261 2 Thm Hakomäki Jaakko E-Pohj Res.p. 250 3 Korp. Maijala Simo P-Pohj Res.p. 250 4 Jääk. Kääriäinen Pekka P-Pohj Res.p.
LisätiedotNaiset. B 1 Leinonen Pekka Oulu 72 B
Naiset 1 Karhu Tuula Joensuu 120 C 20 1011 1131 2 Kunnasluoto Taina Kouvola 210 D 35 853 1063 3 Pelkonen Rita Oulu 120 C 20 933 1053 4 Lehikoinen Jaana Joensuu 210 D 35 817 1027 Veteraanit 1 Salonen Tom
LisätiedotAalborgiin ei ole Helsingistä suoria lentoja. Konetta vaihdetaan Kööpenhaminassa. Esimerkkejä lentohinnoista 31.1.2015 (www.supersaver.
MAANPUOLUSTUSKILTOJEN LIITTO RY Döbelninkatu 2, 00260 HELSINKI puh 040 554 8862 toiminnanjohtaja@mpkl.fi POHJOISMAISET KILTAPÄIVÄT 2015 2.2.2015 35. Pohjoismaiset Kiltapäivät järjestetään v. 2015 Tanskassa
Lisätiedot25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================
25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Ltn, Tomi Mustonen H V-S 3. Vänr, Yrjö Munukka H Hel 4. Ylil, Antti Leinonen
LisätiedotMaanpuolustuskiltojen liitto ry
Vapaaehtoisen maanpuolustuksen kansalaisjärjestö vuodesta 1963. Ikään, sukupuoleen ja sotilasarvoon katsomatta. Rakennamme perinteille Elämme tätä päivää Tähtäämme tulevaisuuteen Kiltatiedote 03-2018 8.6.2018
LisätiedotISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä,
ISM-hirvenhiihto Nilsiä, 25.02.2017 Yksilökilpailut Hiihtely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Honkanen Leo 134 PK 520 (+4m/-4m/+11m/+21m)
LisätiedotHenkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y
Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 39 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Suominen Hannu Kankaanpään Seudun RT Y 192 94 98 6 6 8 2 Meurasalo
LisätiedotTIKKAKISA Henkilökohtainen miehet AKT Kesäpäivät 2013, Kajaani
TIKKAKISA Henkilökohtainen miehet AKT Kesäpäivät 2013, Kajaani Sijoitus Etunimi Sukunimi Joukkue Tulos 1 Seppo Lehtonen Jokilaakso 104 / 2 40 2 Kai Rimpineva Imatra 002 39 3 Matti Syvälä Tampere 005 36
LisätiedotSALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008
SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli ry:n 17.toimintavuosi. Yhdistyksen jäsenmäärä vuoden lopussa oli 107 + 2 kannattajajäsentä. 21.9. järjestettiin
LisätiedotTulostettu. Aika. ResUL:n Pvm Perinneasemestaruuskilpailut Kenttäammunta
Alik Rautio Jouko H P-PO 97 86 183 0 Alik Keski-Hannula Raimo H E-PO 96 83 179 0 Korp Saarela Mika H PIR 89 85 174 1 Alik Vanhatalo Miika H P-PO 90 84 174 0 Ins Ylil Ahokas Ilkka H PIR 86 86 172 0 Ylil
LisätiedotTulostettu. Aika. ResUL:n Pvm Perinneasemestaruuskilpailut Pistooli kuvio 30ls
1 Ylik Nieminen Jari H V-SU 131 139 270 1 2 Ylik Koivu Pasi H PIR 135 132 267 3 4x10 3 Ylik Lähdesmäki Juha H E-PO 133 134 267 3 3x10 4 Ylil Kuonanoja Matti H P-PO 132 125 257 1 5 Alik Nylund Jussi H E-HÄ
LisätiedotS E U R A E N N Ä T Y K S E T
S E U R A E N N Ä T Y K S E T Pojat 9 40m 6.20 se, pe Elmer Vauhkonen 2015 30.8. Lapinlahti 60m 8.86 pe Elmer Vauhkonen 2015 12.8. Iisalmi 100m 14.58 pe Elmer Vauhkonen 2015 30.8. Lapinlahti 150m 21.76
LisätiedotMaanpuolustuskiltojen liitto ry. Tiedote 11-2012
PÄÄTOIMITTAJA: Inga-Katriina Heinonen JAKELU: Kiltojen ja kiltapiirien toimihenkilöt, MPKL:n jäsenrekisterissä olevat sähköpostilliset kiltajäsenet, kiltalehtien toimitukset ja veljesjärjestöjen toiminnanjohtajat
LisätiedotMaanpuolustuskiltojen liitto ry Tiedote 8-2013 13.9.2013
Sisältö MPKL * Vapaaehtoisen maanpuolustuksen kansalaisjärjestö vuodesta 1963. * Ikään, sukupuoleen ja sotilasarvoon katsomatta. * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * Rakennamme perinteille Elämme
LisätiedotResUL Palvelusaseiden mestaruuskilpailut Satakunnan lennosto, Pirkkala. PA1 Henkilökohtaiset tulokset
ResUL Palvelusaseiden mestaruuskilpailut 23.7.2011 Satakunnan lennosto, Pirkkala PA1 Henkilökohtaiset tulokset Sij. Ampuja Piiri S1 S2 Tulos Vertailuarvo 1 Nieminen Markku HRESP 86 100 100 0100-02-08-00-00-00-00-00-00-00-00-00-00--0086-01-01-02-06-00-00-00-00-00-00-00-00
LisätiedotJäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari
Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716
LisätiedotRUL:n ampumamestaruuskilpailut
Mikkeli, Kyrönpellon rata 17. - 18.08.2013 11:41:53 25m Isopistooli, sarja H 1. Ari Meinander KYM 97 96 96 289 97 95 94 286 575 2. Marko Talvitie E-PO 92 92 92 276 99 97 99 295 571 3. Juha Virtanen KYM
Lisätiedot25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================
25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Tomi Mustonen H V-S 3. Yrjö Munukka H Hel 4. Antti Leinonen H Kai 5. Jussi
LisätiedotIitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015
IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 VER29.3 Hallitus 2015 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-0859670 Jouni Laurikainen, liik. ups. 040-8451070
LisätiedotTKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet Summa / Nro
TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet 4.9.2018 Summa / Nro Nimi Yhteensä Mantila Jyrki 37 Kortet Hannu 31 Leinonen Asko 24 Sepponen Pekka 21 Sinisalo Tauno 21 Saarenheimo Kauko 19 Virta Asko 19
LisätiedotA-mestaruus. B-mestaruus
Porin Keilailuliitto Porin Keilahalli RKL:n keilailumestaruus henkilökohtaiset mestaruudet, miehet ja naiset, 6 sarjaa eu 12.04.2010-02.05.2010 Valvoja:RKM Pori (Porin Rakennusmestariyhdistys ry) A-mestaruus
Lisätiedot72 osallistujaa, yhteissaalis g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y.
72 osallistujaa, yhteissaalis 150355 g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y. 2 Eino Karppinen 6465 Puuliitto Kuhmon os. 752 ry 3 Mikko Kuusimaa
LisätiedotAJOTAITOKISA Kuorma-auto Kesäpäivät 2013, Kajaani
AJOTAITOKISA Kuorma-auto Kesäpäivät 2013, Kajaani 1 Tapani Kalliomäki Pori 060 390 2 Sami Leppänen Parikkala 035 700 3 Jarmo Kauppinen Mänttä 064 765 4 Pentti Ignatius Joensuu 039 965 5 Risto Ruuth Kouvola
LisätiedotLopputulokset. HÄTILÄ 13 Hätilä SRA Etelä-Häme Luokka: Joukkuekilpailu. Tulostettu: lauantai 6.7.2013 17:18:18
Luokka: Joukkuekilpailu Tulostettu: lauantai 6.7.2013 17:18:18 Sijoitus JoukkueID JoukkueNimi Yhteispisteet Kilpailu % Jäsenet Pisteet 1 3 VAU 1324,7205 100,0000 Heino Kari 686,1939 Lee Kenny 638,5266
LisätiedotMaanpuolustuskiltojen liitto ry
Vapaaehtoisen maanpuolustuksen kansalaisjärjestö vuodesta 1963. Ikään, sukupuoleen ja sotilasarvoon katsomatta. Rakennamme perinteille Elämme tätä päivää Tähtäämme tulevaisuuteen Maanpuolustuskiltojen
LisätiedotReserviupseeriliiton ampumamestaruuskilpailut. Tuusula, Hyvinkää
Pienoiskivääri 60 ls makuu, sarja H 1. Ltn Jarmo Järvelä P-H 99 100 96 98 97 98 588 2. Vänr Antti Puhakka Kym 98 95 97 98 100 98 586 3. Ltn Kalle Hasu Kym 95 100 95 99 97 96 582 4. Vänr Olli Kontu Var
LisätiedotSAKU TALVIKISAT 15.3.2013, SASTAMALA YKSILÖMATKAT
SAKU TALVIKISAT 15.3.2013, SASTAMALA YKSILÖMATKAT 1 Nyl 3km P 1 Kaisu Salminen Keski-Pohjanmaan koulutu 11.00.00 2 Nina Pajari Ammattiopisto Lappia 11.00.30 3 Terhi Lehtola Haapaveden ammattiopisto 11.01.00
LisätiedotTulokset SRTL 2013 VEKARANJÄRVI Lopputulokset Yleinensarja RK Ammunta 2 x 10 laukausta
Tulokset SRTL 2013 VEKARANJÄRVI Lopputulokset Yleinensarja RK Ammunta 2 x 10 laukausta Nimi Yhdistys Tulos 10:t napa 9:t 1. Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT 191 12 2 7 2. Pöllänen Janne Sastamalan RT 188
LisätiedotJÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso
JÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hei, Yhdistystämme vaivaa sama ongelma kuin muitakin yhdistyksiä. Toimintamme kuihtuu entisestään.
LisätiedotA M P U M AT U L O K S E T
MERIRESERVILÄISET ry SJÖRESERVISTER rf NAVAL RESERVISTS Assc 2008 A M P U M AT U L O K S E T RESERVILÄISURHEILULIITON PERINNEASEMESTARUUSKILPAILUT Mikkeli 10.5.2008 Perinnekivääri 300m 30 ls/makuu 3. sotmest
LisätiedotMaanpuolustuskiltojen liitto ry
Vapaaehtoisen maanpuolustuksen kansalaisjärjestö vuodesta 1963. Ikään, sukupuoleen ja sotilasarvoon katsomatta. Rakennamme perinteille Elämme tätä päivää Tähtäämme tulevaisuuteen Maanpuolustuskiltojen
LisätiedotKansalliset Seniorit Joukkuekilpailu
Kansalliset Seniorit 2016 Joukkuekilpailu yht. 1 Hämeelinna 1 Hellemaa Reino, Laiho Ilpo, Ohristo Antti, Sivonen Aaro 4334 2 Turku Viitanen Heikki, Nummi Jukka, Raatikainen Jarmo, Kari Raimo 4309 3 Hyvinkää
LisätiedotHenkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33
Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Meurasalo Antti Pohjois-Savon RT Y 193 98 95 4 10 5 2 Tiihonen Tommi
LisätiedotRES SM KIVÄÄRILAJIT RESERVILÄISTEN AMPUMAMESTARUUSKILPAILUT ROVANIEMI, KIVÄÄRILAJIEN TULOKSET
RESERVILÄISTEN AMPUMAMESTARUUSKILPAILUT ROVANIEMI, KIVÄÄRILAJIEN TULOKSET PIENOISKIVÄÄRI 60 LS KENTTÄAMMUNTA RYNNÄKKÖKIVÄÄRIAMMUNTA (RA 7) PIENOISKIVÄÄRI 3x 20 LS HIRVIAMMUNTA PIENOISKIVÄÄRI 60 LS, lauantai
LisätiedotSija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.
OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion
LisätiedotReserviupseeriliiton ampumamestaruus
Lennoston rata, Pirkkala 22. - Isopistooli, sarja H 1. ylil Ari Meinander P-H 97 96 94 287 91 97 94 282 569 2. ltn Marko Talvitie E-P 92 96 90 278 96 94 99 289 567 3. kapt Juha Virtanen Kym 90 94 95 279
LisätiedotItä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen
http://kesa.sporttisaitti.com Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen 28.06.2014 Päivitetty Lopputulokset 28.6.2014 20:46 Sarja M 1 54 MARKO HOLOPAINEN M PK 19 22 41 0 2 61 JUHA HEIKKILÄ M PK 20 18 38 1
LisätiedotTYRNÄVÄN RESERVILÄISET RY. 1. Oulun res 291 pistettå JÅÅskelÅinen Matti Oulun res 99 HeikkilÅ Petri Oulun res 96 Molander Tapio Oulun res 96
TYRNÄVÄN RESERVILÄISET RY ESKON MALJA KILPAILUT 9.5. 2009 TYRNÄVÄN AMPUMA- RADALLA ReservilÅiskivÅÅri 10 laukausta makuulta, matka 100 m joukkuekilpailu 3 parasta kustakin yhdistyksestå. JOUKKUEKILPAILUN
LisätiedotJ. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,?
TamRU:n hallitukset Kuvia hallituksista vuodesta 1959 vuoteen 2014. Tietoja lisätään, kun saadaan. Hallitus 1959 J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?,
LisätiedotMaanpuolustuskiltojen liitto ry Tiedote 5-2013 8.5.2013
Sisältö MPKL * Vapaaehtoisen maanpuolustuksen kansalaisjärjestö vuodesta 1963. * Ikään, sukupuoleen ja sotilasarvoon katsomatta. * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * Rakennamme perinteille Elämme
LisätiedotMaanpuolustuskiltojen liitto ry. Tiedote 10-2012
PÄÄTOIMITTAJA: Inga-Katriina Heinonen JAKELU: Kiltojen ja kiltapiirien toimihenkilöt, MPKL:n jäsenrekisterissä olevat sähköpostilliset kiltajäsenet, kiltalehtien toimitukset ja veljesjärjestöjen toiminnanjohtajat
LisätiedotArvoisat kiltasisaret ja- veljet!
VIESTIKILTOJEN LIITTO R.Y. Hallitus KUTSU Riihimäki 21.10.2018 Arvoisat kiltasisaret ja- veljet! Viestikiltojen Liiton sääntömääräinen syyskokous järjestetään lauantaina 17.11.2018 klo 13.00 alkaen Kouvolan
Lisätiedot50m Kivääri 60 ls, makuu sarja Y
Kiväärilajit 50m Kivääri 60 ls, makuu sarja Y 1. alik Tomi Huuhka V-S 99 98 98 99 98 97 589 2. alik Marko Tanskanen P-K 98 97 97 98 99 98 587 3. alik Heikki Ranne V-S 96 98 98 97 98 97 584 25x 4. alik
LisätiedotM Yleinen 3-ottelu Pisteet yhteensä M Yleinen KÄVELY
M Yleinen 3-ottelu Pisteet yhteensä Pisteet lajeista 1 Koponen Ville Vantaan Asumispalvelut 1139 391 364 385 2 Ollila Esa Yhdessä ry 1045 446 267 331 3 Luukkonen Pekka Pohjois-Kymen mty Pohjatuuli ry 1000
LisätiedotRHY:n hirvenhiihtokisa
RHY:n hirvenhiihtokisa Juuka, 05.03.2016 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura 2. Hirvonen Jarkko 101
LisätiedotHenkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y
Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 36 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT Y 187 94 93 3 6 9 2 Palo Timo Porvoon
LisätiedotMaanpuolustuskiltojen liitto ry
Vapaaehtoisen maanpuolustuksen kansalaisjärjestö vuodesta 1963. Ikään, sukupuoleen ja sotilasarvoon katsomatta. Rakennamme perinteille Elämme tätä päivää Tähtäämme tulevaisuuteen Maanpuolustuskiltojen
LisätiedotMaastokilpailu. Poliisien SM kilpailut ######
Poliisien SM kilpailut Maastokilpailu 21.08.2012 ###### M Maasto Suunnist Yht.aika Ammunta 1 Ammunta 2 Kartanl Tulos 1 LILJESTRÖM Nils Kymeenlaakson pl 00:27:50 00:46:23 01:14:13 1 + 2 1 + 2 2 01:22:13
LisätiedotMaanpuolustuskiltojen liitto ry. Tiedote 3-2012
PÄÄTOIMITTAJA: Inga-Katriina Heinonen JAKELU: Kiltojen ja kiltapiirien toimihenkilöt, MPKL:n jäsenrekisterissä olevat sähköpostilliset kiltajäsenet, kiltalehtien toimitukset ja veljesjärjestöjen toiminnanjohtajat
LisätiedotKevätretki Tykistöprikaatiin
Pirkan Viesti Kesäkuu 3/2009 Teksti : Ilkka Mäntyvaara Kuvat: Jorma Hautala Tykkiä 155K98 laitetaan ampumakuntoon. Kevätretki Tykistöprikaatiin Pirkanmaan Maanpuolustusyhdistys ja Tampereen Reserviupseerien
LisätiedotITÄ-HELSINGIN RESERVIUPSEERIT R.Y.
ITÄ-HELSINGIN RESERVIUPSEERIT R.Y. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 1. YHDISTYKSEN HALLITUS JA TOIMINNANTARKASTAJAT VUONNA 2014 Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Perinnetoimikunta Perinnetoimikunta
LisätiedotSM-JAKKARANHEITTOKISAT SARJA:MIEHET YLEINEN+kilpa NRO NIMI 0,00 HEITTOKERRAT KILPA PAIKKAKUNTA PARAS
SM-JAKKARANHEITTOKISAT 1.7.2017 SARJA:MIEHET YLEINEN+kilpa NRO NIMI 6 PARASTA, 3 LISÄHEITTOA HEITTOKERRAT KILPA PAIKKAKUNTA 1 2 3 4 5 6 PARAS Timo Nissinen Jämsänkoski 30,35 30,35 1 Jukka Vesterinen Leppävirta
Lisätiedot14.Divisioonan Perinneyhdistyksen Nuoriso- ja Perinnepäivät
14.Divisioonan Perinneyhdistyksen Nuoriso- ja Perinnepäivät Lieksa 1.9.- 3.9.2017 Nuorisotapahtumat TEEMA: 100- vuotisen itsenäisyyden kokemuksella yhdessä valoisaan tulevaisuuteen 1.3-30.4 Kirjoitelmat
LisätiedotURHEILUTOIMITTAJAT GOLFMESTARUUSTULOKSET Sivu 1 (15)
URHEILUTOIMITTAJAT GOLFMESTARUUSTULOKSET Sivu 1 (15) 1991 Siilinjärvi/Tarinaharju Hcp, 36 reikää 1. Seppo Jolkkonen Porvoo 2. Mikko Juntunen Kuopio 3. Arto Teronen Helsinki 1992 Nokia River Golf 1. Mikko
LisätiedotMaanpuolustuskiltojen liitto ry
Vapaaehtoisen maanpuolustuksen kansalaisjärjestö vuodesta 1963. Ikään, sukupuoleen ja sotilasarvoon katsomatta. Rakennamme perinteille Elämme tätä päivää Tähtäämme tulevaisuuteen Maanpuolustuskiltojen
LisätiedotArvoisat kiltasisaret ja -veljet!
VIESTIKILTOJEN LIITTO R.Y. Hallitus KUTSU Riihimäki 30.9.2015 Arvoisat kiltasisaret ja -veljet! Viestikiltojen Liiton sääntömääräinen syyskokous järjestetään lauantaina 21.11.2015 klo 13:00 alkaen Rannikkoprikaatissa,
LisätiedotKaartin jääkärirykmentti Uudenmaan aluetoimisto HELSINKI. Käsky 1 (5) M
Käsky 1 (5) 8.1.2018 1. PEVIESTINTÄOS AJ2511/11.2.2013: PUOLUSTUSVOIMAUUDISTUKSEN VAIKUTUS SOITIOTOIMINTAAN JA SOITTOTILAUSTEN KOKOAMINEN 2. PVOHJE VIESTINTÄ 010- PEVIESTINTÄOS HK33/15.1.2014: SOTILASMUSIIKKI
LisätiedotNaiset turvallisuuden eturivissä
Naiset turvallisuuden eturivissä Naisten Valmiusliitto ry Döbelninkatu 2 00260 Helsinki Naisten Valmiusliitto ry Valtakunnallinen yhteistyöjärjestö perustettu vuonna 1997 yhdistää 10 naisten maanpuolustustyötä
LisätiedotTOIMINTASUUNNITELMA 2014
TOIMINTASUUNNITELMA 2014 SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Tiedotustoiminta... 3 3 Oma toiminta... 4 3.1 Yhdistystoiminta... 4 3.2 Aatteellinen toiminta... 4 3.3 Kenttäkelpoisuus... 4 3.4 Urheilutoiminta... 4
LisätiedotKESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY PIIRIKIRJE 2/2011 Gummeruksenkatu 7 40100 Jyväskylä reserviupseeripiiri@ksrespiirit.fi www.ksrespiirit.
www.ksrespiirit.fi 1 (5) 1.11.2011 KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI TIEDOTTAA Arvoisat reserviupseerit Syksy on käynnistynyt erikoisissa merkeissä. Koskaan ei valtakunnassamme ole käyty näin lyhyessä ajassa
LisätiedotTYKISTÖPRIKAATIN KILTA RY
TYKISTÖPRIKAATIN KILTA RY TOIMINTAKERTOMUS 2008 1 Yleistä Vuosi 2008 oli Tykistöprikaatin Kilta ry:n 45. toimintavuosi. Satakunnan Kenttätykistökilta ry perustettiin Niinisalossa lokakuun 27. päivänä 1963.
LisätiedotMaanpuolustuskiltojen liitto ry. Tiedote 8-2012
PÄÄTOIMITTAJA: Inga-Katriina Heinonen JAKELU: Kiltojen ja kiltapiirien toimihenkilöt, MPKL:n jäsenrekisterissä olevat sähköpostilliset kiltajäsenet, kiltalehtien toimitukset ja veljesjärjestöjen toiminnanjohtajat
Lisätiedot