KORTTEISEN TEKOJÄRVEN SÄÄNNÖSTELYN LOPETTAMINEN, KALATIEN, POHJAPADON JA SILLAN RAKENTAMINEN, MUUTOSSUUNNITTELUN TIEDOTUSTILAISUUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KORTTEISEN TEKOJÄRVEN SÄÄNNÖSTELYN LOPETTAMINEN, KALATIEN, POHJAPADON JA SILLAN RAKENTAMINEN, MUUTOSSUUNNITTELUN TIEDOTUSTILAISUUS"

Transkriptio

1 KORTTEISEN TEKOJÄRVEN SÄÄNNÖSTELYN LOPETTAMINEN, KALATIEN, POHJAPADON JA SILLAN RAKENTAMINEN, MUUTOSSUUNNITTELUN TIEDOTUSTILAISUUS Hanke: Paikka: Aika: Läsnä: Kortteisen tekojärven säännöstelyn lopettaminen, kalatien, pohjapadon ja sillan rakentaminen, Siikalatvan kunta Siikalatvan kunta, Pulkkilan kunnantalo klo alkaen Osallistujalista liitteenä 1. Kokouksen avaus Veli-Pekka Latvala avasi kokouksen klo ja toivotti osallistujat tervetulleiksi. Latvala kertoi, että tästä tiedotustilaisuudesta on ilmoitettu Siikajokilaaksossa ja erillisiä kutsukirjeitä on lähetetty sidosryhmien edustajille. Toini Hämäläinen kysyi, miksi kutsukirjeitä ei ole lähetetty kaikille jokivarren ja Kortteisen ranta-alueiden maanomistajille. Latvala vastasi, että kutsu on tapahtunut Lamujoen järjestely-yhtiön sääntöjen mukaisesti ja järjestely-yhtiöön kuuluu tuhansia maanomistajia, mistä syystä kaikille ei voitu kutsua laittaa kirjeitse. Latvala kertoi taustoja nyt tehtävälle jatkosuunnittelulle. Kortteisen säännöstelyn lopettamissuunnitelma oli valmis lähetettäväksi AVIn käsittelyyn. Kunta ja ELY-keskus tulivat kuitenkin syksyllä 2012 siihen tulokseen, että ennen AVIn käsittelyä tarkastellaan vielä tilanne kesältä 2012 vesitalouslaskelmien osalta. Vuoden 2012 kesä oli märkä ja elokuussa oli merkittävän suuri kesätulva. Tarkistuslaskennassa ilmeni mm. seuraavaa: Nykyisen ylivirtauskynnyksen ja pohjaluukun purkautumiset on laskettu Kortteisen vedenpinnan korkeushavaintojen ja patoluukun asentotietojen avulla Kesätulvan johdosta ELY keskus teetti vesitaselaskelmia siitä, minkälainen tulva olisi ollut jos pohjapato+silta+kalatie olisi ollut jo rakennettuna Vesitaselaskelmien yhteydessä huomattiin alkuperäisissä virtaamien lähtötiedoissa olevan epäselvyyksiä Kortteisen padon pohjaluukun asento- ja käyttötietoja ei ole ei ole tilastoitu riittävällä tarkkuudella ja tarkistettiin keväällä 2013 ylisyöksykynnyksen ja säännöstelypadon purkautumista virtaamamittauksin Vanhemmat Kortteisen vedenkorkeus- ja virtaamatiedot osoittautuivat epäluotettaviksi Edellä mainituista asioista johtuen aiemmat vesitalouslaskelmat Kortteisen tulo- ja lähtövirtaamien osalta osoittautuivat osittain virheellisiksi Virheellisten lähtötietojen takia nykyistä suunnitelmaa ja/tai sen reunaehtoja joudutaan muuttamaan ainakin vesitaselaskelmien osalta POHJOIS-POHJANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Veteraanikatu 1, PL 86, OULU Kutsunumero Veteraanikatu OULU Viestikatu OULU Valtakatu YLIVIESKA

2 2/7 2. Puheenjohtajan ja sihteerin valinta sekä asialista hyväksyminen Latvala esitti, että puheenjohtajana toimisi Aimo Lehmikangas Siikalatvan kunnasta. Esitystä kannatettiin ja sovittiin, Lehmikangas toimii puheenjohtajana. Latvala esitti että sihteerinä toimisi Ilkka Räihä Maveplan Oy:stä. Esitystä kannatettiin ja sovittiin, Räihä toimii sihteerinä. Asialista hyväksyttiin työjärjestykseksi muutoksetta. 3. Maveplan Oy:n vesitaselaskelmien tulokset / Ilkka Räihä Räihä esitteli Maveplan Oy:n tähän mennessä tekemiä suunnitelmia ja laskelmia. Esityksessä käytiin läpi aikaisemmassa suunnitteluvaiheessa tehdyt suunnitelmat pohjapadosta, kalatiestä, tienalitus rummusta, elementtisillasta ja patotien korottamisesta. Jatkosuunnittelussa on tarkasteltu useita erilaisia vaihtoehtoja padon harjan muodosta sekä nykyisen säännöstelyluukun käytöstä. Esityksessä käytiin läpi kolme erilaisesta vaihtoehtoista ratkaisua (VE1., VE2. ja VE3.) hankeen toteuttamiselle ja niiden positiivisia ja negatiivisia vaikutuksia. VE1. Nykytilan säilyttäminen, Kortteisen säännöstelyä ja kevätkuopan tekoa jatketaan nykyisellään - kevätkuopan aiheuttama veden laadun heikkeneminen säilyisi nykyisellään - pohjaluukun kautta virtaavan veden aiheuttama kiintoaineen ja ravinteiden kulkeutuminen alapuoliselle jokiosuudelle säilyisi nykyisellään - säännöstelyrakenteiden ylläpito ja kunnostukset jatkuvat ylläpito- ja kunnostuskustannukset - säännöstelyn jatkuva hoitaminen jatkuvat hoitokustannukset - kalojen kulun estyminen joen ja järven välillä ± säännöstelyn vaikutus äkillisiin kesätulviin lähes olematon, koska kesäaikainen vedenpinta pidetään säännöstelyn ylärajalla ± Kortteisen säännöstelytilavuus ei riitä harvinaisten tulvien säännöstelyyn Noin kerran sadassa vuodessa ja sitä harvemmin toistuvilla tulvilla säännöstelyllä ei voida pienentää virtaamia + säännöstelyllä voidaan merkittävästi pienentää alapuolisen jokiosuuden virtaamia pienillä ja keskisuurilla kevättulvilla + perustamiskustannuksia ei tule VE2. Suunniteltu pohjapato-/kalatieratkaisu tehdään suunnitelluilla rakenteilla, padon hätäylivedenkorkeus rajaa korotetaan noin 30 cm ja nykyinen säännöstelyrakenne jätetään käyttöön kevätkuopan tekoa varten - kevätkuopan aiheuttama veden laadun heikkeneminen säilyisi nykyisellään - säännöstelyrakenteiden ylläpito ja kunnostukset jatkuvat ylläpito- ja kunnostuskustannukset - säännöstelyn hoitaminen kevättulvien aikana kevättulvien aikaiset hoitokustannukset - merkittävät perustamiskustannukset

3 3/7 ± säännöstelyn vaikutus äkillisiin kesätulviin lähes olematon, koska kesäaikainen vedenpinta pidetään säännöstelyn ylärajalla ± Kortteisen säännöstelytilavuus ei riitä harvinaisten tulvien säännöstelyyn Noin kerran sadassa vuodessa ja sitä harvemmin toistuvilla tulvilla säännöstelyllä ei voida pienentää virtaamia ± pohjaluukun kautta virtaavan veden aiheuttama kiintoaineen ja ravinteiden kulkeutuminen alapuoliselle jokiosuudelle vähenisi merkittävästi nykytilasta ja olisi lyhytaikaista + kalojen kulun mahdollistuminen joen ja järven välillä + säännöstelyllä voidaan merkittävästi pienentää alapuolisen jokiosuuden virtaamia pienillä ja keskisuurilla kevättulvilla + ympärivuotinen säännöstelyn hoitaminen poistuisi VE3. Suunniteltu pohjapato-/kalatieratkaisu tehdään suunnitelluilla rakenteilla ja padon hätäylivedenkorkeus rajaa korotetaan noin 30 cm - Kortteisen säännöstelytilavuus menetetään ja tämän johdosta pienet ja keskisuuret tulvavirtaamat kasvavat merkittävästi alapuolisella jokiosuudella Matalat rantaviljelysalueet jäisivät tulvaveden alle nykyistä useammin - Merkittävät perustamiskustannukset - Mahdollinen jääpatoriski voi kasvaa alapuolisella jokiosuudella (jääpatoriskien selvitys kesken) ± Suunniteltu ratkaisu ei tämän hetken tiedon mukaan lisäisi tulvavesien alle jäävien rakennusten määrää (riskikohteiden mittaukset vielä tekemättä ja harvinaiset tulvat eivät muuttuisi nykyisestä ± Padolla ei voitaisi vaikuttaa äkillisiin kesätulviin (tilanne säilyisi nykyisen kaltaisena) ± Nykytilanteeseen verrattuna harvinaiset tulvat lähes nykyisten kaltaisia noin kerran sadassa vuodessa ja sitä harvemmin toistuvilla tulvilla säännöstelyllä ei voida pienentää virtaamia + Kevätkuopan aiheuttama veden laadun heikkeneminen poistuisi kokonaan + Säännöstelyrakenteiden ylläpito ja kunnostukset poistuisivat + Ympärivuotinen säännöstelyn hoitaminen poistuisi kokonaan + Pohjaluukun kautta virtaavan veden aiheuttama kiintoaineen ja ravinteiden kulkeutuminen alapuoliselle jokiosuudelle loppuu kokonaan + Kalojen kulun mahdollistuminen joen ja järven välillä + Säännöstelyn mahdolliset inhimilliset virheet poistuvat ja virtaamat muuttuvat lähemmäksi luonnontilaista Suunnitellun (VE3) pohjapato-/kalatieratkaisun vaikutukset; virtaamat Nykyinen Uusi laskettu Muutos m 3 /s(hav ) m 3 /s(hav ) m 3 /s NQ (alivirtaama) 0,50 0,39-0,11 MNQ (keskialivirtaama) 0,88 0,68-0,20 MQ (keskivirtaama) 3,12 3,2 ±0 MHQ (keskiylivirtaama) 13, ,4 HQ1/20 (ylivirtaama) 23,8 35,53 +11,7 HQ1/100 (ylivirtaama) 45 45,5 ±0 HQ1/250(ylivirtaama) 51 51,0 ±0 HQ1/500(ylivirtaama) 55 55,0 ±0 HQ1/1000(ylivirtaama) 59 59,0 ±0

4 4/7 vedenkorkeudet Nykyinen Uusi laskettu Muutos N43 N43 (hav ) cm NW (alivesi) +101, , MW (keskivesi) +103, , vettymisraja +106, ,22-98 MHW (keskiylivesi) +104, , HW +104, , Lisäksi esityksessä käytiin läpi nykyisiä Kortteiselta lähteviä tulvavirtaamia vuosien väliseltä ajalta ja niitä verrattiin VE3. toteuttamisen jälkeisiin virtaamiin. Toini Hämäläinen kertoi, että heidän kesäpaikan vierestä padon pohjoispuolella kulkevan patotientien siirtäminen tulisi ottaa mukaan tähän hankkeeseen. Hänen mielestä juuri padon pohjoispuoleinen patotiellä kulkeva liikennemäärä on kasvanut viimeaikoina ja kasvua on mahdollisesti aiheuttanut uusi ampumarata. Marjaana Jarva kertoi että myös heidän tilan kohdalla padon eteläpuolella riittää liikennettä samalla tavalla. Ilmari Ojakoski totesi että Piippolan alueella oleva uusi ampumarata ei ole kyseisellä alueella ja siksi mahdollinen liikenteen kasvu ei ole voinut johtua ko. asiasta. Hänen mielestä syksyn alussa liikenteen kasvu voi osittain johtua metsästäjien liikkumisesta alueella metsästyskauden alkaessa. Antero Haataja kertoi Kortteisen eteläpuoleiselle maa-alueelle on rakennettu kosteikkoalue ja sen rakentamisaikainen liikenne on varmasti näkynyt alueella. Toini Hämäläinen kertoi, että Kortteisella liikkuvista turvalautoista on heille merkittävää haittaa ja tällä hetkellä heidän kesäpaikan rannalla on erittäin suuri lautta, joka vaikeuttaa rannan käyttöä merkittävästi. Latvala totesi, että turvelauttojen poistaminen/ankkurointi ei sisälly tähän hankkeeseen. Latvala totesi, että jos turvelautoista on merkittävää haittaa esim. oman rannan käytölle, siitä voi ilmoittaa ELY-keskuksen Y-vastuualueen rakentamisyksiköön Timo Karjalaiselle tai vesistöyksikköön Jorma Kauppiselle. ELY-keskus voi poistaa turvelauttoja säännöstelyistä aiheutuvien haittoihin myönnettyjen varojen puitteissa. Räihä totesi, että mahdollisesti Kortteisen alueella suunnitellun padon toteuttamisen jälkeisessä tilanteessa liikkuvien turvelauttojen määrä voi alkuvaiheessa lisääntyä, mutta säännöstelyn loppumisen myötä uusien lauttojen irtoaminen todennäköisesti vähenee. Räihä totesi lisäksi, että hankkeella ei sen rakennusaikaa lukuun ottamatta ole varsinaisesti alueen liikennettä merkittävästi kasvattavaa vaikutusta. Alueen virkistyskäyttöarvon paranemisesta voi myös virkistyskäytön määrä lisääntyä ja tätä kautta myös liikenteen määrä. 4. Tulvakartat, ekologiset selvitykset / Latvala ja Tuohino Latvala esitteli tehtyjä alustavia tulvakarttoja eri tulvatoistuvuuksilla. Tulvariskikohteina oli käytettävissä RHR-paikkatietoaineistojen valmiit rakennukset ja myönnetyt rakennusluvat vuodelta 2012.

5 5/7 Alustavien tulvakarttojen perusteella harvinaisilla tulvilla mökkejä sekä talous- ja asuinrakennuksia jäisi tulva-alueelle, mutta niiden kastumisesta ei vielä tässä vaiheessa ole tietoa (rakennuksien rakentamiskorkoja ei ole vielä mitattu ja arvio perustuu karttatarkasteluun). Tulvakartoitus kattaa vajaan 14 km matkan Kortteiselta ala-virtaan. Aimo Lehmikangas kertoi, että tulvakarttoja voidaan jatkossa käyttää maankäytön suunnittelussa ja myönnettäessä rakennuslupia. Jukka Tuohino esitteli aikaisemmassa suunnitteluvaiheessa tehtyjä ekologisia selvityksiä. Kalan-/vesieliöiden kulku sekä Kortteisen kevätkuopan aiheuttama vedenlaadun heikkeneminen ovat merkittävimmät ongelmat nykytilanteessa. Kortteisen kohdalla Lamujoen fosforipitoisuudet kasvavat merkittävästi, vaikka normaalisti järvialue vähentää pitoisuuksia. Kevätkuopan aikana jää ulottuu pohjaan noin 90 % alueella Kortteisen pinta-alasta. Hitaasti liikkuvat eliöt, kuten esimerkiksi rapu, saattavat jäädä jään ja pohjan väliin puristuksiin. Tuohino tiivisti lopuksi että yhteenvetona kalojen-/vesieliöiden kulkumahdollisuudet, veden laatu, kalojen lisääntymisedellytykset ja virkistyskäyttöedellytykset paranevat merkittävästi kaikilla suunnitelluilla vaihtoehdoilla, joissa on kalatie ja kevätkuopan toteuttamisesta luovutaan. Lisäksi hän uskoo, että hankkeen toteuttamisen jälkeisessä tilanteessa liikkuvien turvelauttojen määrä voi alkuvaiheessa lisääntyä, mutta säännöstelyn loppumisen myötä uusien lauttojen irtoaminen todennäköisesti vähenee. Lehmikangas totesi, että hankkeella pyritään parantamaan Lamujoen vedenlaatua sekä Kortteisen tekojärven tilaa. Ilmari Ojakoski totesi, että Kortteisen ongelmat ovaty nyt hyvin kaikilla tiedossa ja ne pitäisi pystyä ratkaisemaan. Hänen mielestä Kortteisella liikkuvat turvelautat ovat suurin ongelma. Latvala kertoi, että Kortteisen tekojärven alkuperäinen tavoite on ollut tulvasuojelu. Nyt tarkastelluilla vaihtoehdoilla sekä tulvavirtaamat että vedenkorkeudet kasvavat ja tulvien toistuvuudet tihenevät. Suunnittelun alkuperäinen tavoite oli Lamujoen vedenlaadun parantaminen. Turvelauttoja on ilmakuvien perusteella ainakin 100 hehtaaria, eikä niiden poistaminen ole kustannussyistä mahdollinen. Ilmari Ojakoski totesi, että esimerkiksi Uljuan tekoaltaalla on nykyään merkittävä virkistyskäyttöarvo ja sitä on parantanut Uljuan rannoilla tehdyt siivoukset ja ruoppaukset. Lehmikangas totesi, että siivouksia ja ruoppauksia on toteutettu, Uljuan vedenpinnan ollessa padon korjauksen takia matalalla alueen asukkaiden ja käyttäjien toimesta. Ilmari Ojakoski totesi, että hänen näkemyksen mukaan myös Kortteisen alueella alueen asukkailla ja käyttäjillä riittäisi varmasti mielenkiintoa rantojen parantamiselle, jos Kortteisen vedenpinta voitaisiin laskea niiden toteuttamisen ajaksi riittävän alas. 5. Puheenvuorot, keskustelu ja jatkosuunnittelu Latvala kertoi jatkosuunnitteluvaiheista. Ennen lopullisia päätöksiä jatkosuunnittelun osalta, kartoitetaan ratkaisuista mahdollisesti tulevia riskitekijöitä. Tulvakartoitusta laajennetaan ulottumaan koko Lamujokivarren alueelle. Lisäksi pitää mitata tulvariskialueella olevien rakennusten korkoja sekä tarkastellaan mahdollista jääpatoriskiä.

6 6/7 Tästä johtuen suunnittelun aikataulu venyy alkuperäistä aikataulua pidemmälle. Tulvavaarakartoituksessa tarvittavat Lamujoen poikkileikkausten mittaukset päästään toteuttamaan aikaisintaan kesällä Toini Hämäläinen totesi, että Kortteisen alle jääneiden maa-alueiden korvaukset on tehty 50 vuoden ajalle ja sopimuksien tekemisestä on muutaman vuoden päästä kulunut mainittu 50 vuotta ja kysyi mitä tapahtuu kun sopimusaika on ummessa? Latvala vastasi, että tämä on uusi asia. ELYllä on on ollut käsitys, että sopimukset on tehty toistaiseksi. Latvala sanoi, että sopimusasia pitää selvittää ELY-keskuksen toimesta. Antero Haataja kertoi, että Kortteisen alapuoliselle jokiosuudelle on jokeen kertynyt merkittävästi lietettä ja että Kortteisen alapuolella on suhteellisen pitkä jokiosuus, joka ei nykytilanteessa ole jäätynyt talvisin. Haataja kysyi vaikuttaako hanke joen jääkannen muodostumiseen? Latvala vastasi, että padon jälkeisessä tilanteessa joen virtaamat muuttuisivat lähemmäksi säännöstelemättömän luonnontilaisen joen käyttäytymistä ja jääkannen muodostuminen tällä alueella tulisi todennäköisesti lisääntymään. Jääkannen muodostuminen ehkäisee suppotulvia. Muita puheenvuoroja ei pyydetty ja puheenjohtaja Lehmikangas totesi, että keskustelua on esitysten lomassa käyty vilkkaasti. 6. Luvan haltija ja hakija Aimo Lehmikangas totesi, että Siikalatvan kunta on jatkossakin luvan hakijana ja haltijana, jos jatkosuunnittelu toteutetaan jo aikaisemmin suunnittelun eli vaihtoehdon VE3. mukaisesti. Muissa vaihtoehdoissa asia pitää käsitellä kunnassa uudestaan. 7. Tiedottaminen Sovittiin, että jatkossa hankkeesta tiedotetaan paikallislehdessä ja sen välissä jaettavassa kuntatiedotteessa sekä kunnan Internet-sivuilla. Sovittiin että tämän kokouksen muistio laitetaan esille kunnan Internet-sivuille. Ilmari Ojakoski totesi, että hänen mielestään jatkosuunnittelu pitää aikatauluttaa. Latvala kertoi, että tarkkaa aikataulua ei nyt voi lyödä lukkoon koska ELY-keskuksella ei tällä hetkellä ole varoja tulvakarttoihin tarvittavien lisämittausten tekemiseen, mutta todennäköisesti mittaukset voidaan tehdä kesällä 2014, minkä jälkeen lopullinen suunnitelma voidaan tehdä syksyllä Ilmari Ojakoski toivoi, että Siikalatvan kunnan kehitys- ja tekninen johtaja Aimo Lehmikangas pitää tiivistä yhteyttä ELY-keskukseen hankkeen eteenpäin viemiseksi.

7 7/7 8. Tiedotustilaisuuden päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo Muistion vakuudeksi Oulussa Ilkka Räihä JAKELU Siikalatvan kunnan Internet-sivut ja kutsutut TIEDOKSI ELY-keskus: Timo Yrjänä, Jorma Kauppinen ja Timo Karjalainen

KYYVEDEN POHJAPATO Mikkeli, Kangasniemi

KYYVEDEN POHJAPATO Mikkeli, Kangasniemi KYYVEDEN POHJAPATO Mikkeli, Kangasniemi Yleissuunnitelma Sisällysluettelo 1. Suunnitelman tavoitteet ja taustatiedot... 3 1.1 Sijainti... 3 1.2 Maastotutkimukset... 4 1.3 Hankkeen tausta ja tavoitteet...

Lisätiedot

Salajärven ja Ruuhijärven vedenkorkeuksien muuttamismahdollisuudet Vedenkorkeuksien muutokset erilaisissa vaihtoehdoissa.

Salajärven ja Ruuhijärven vedenkorkeuksien muuttamismahdollisuudet Vedenkorkeuksien muutokset erilaisissa vaihtoehdoissa. 26.6.2018 Salajärven ja Ruuhijärven vedenkorkeuksien muuttamismahdollisuudet Vedenkorkeuksien muutokset erilaisissa vaihtoehdoissa Lahti, Nastola Lahden kaupunki Ympäristötekniikan insinööritoimisto Jami

Lisätiedot

Pohjois-Tammelan järvien tulvavesien ja alimpien vedenkorkeuksien tasaaminen, vesistömallinnus

Pohjois-Tammelan järvien tulvavesien ja alimpien vedenkorkeuksien tasaaminen, vesistömallinnus S U U N N IT T E L U JA T E K N IIK K A TAMMELAN KUNTA Pohjois-Tammelan järvien tulvavesien ja alimpien vedenkorkeuksien tasaaminen, vesistömallinnus Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 659-P17905

Lisätiedot

PIELISEN JUOKSUTUKSEN KEHITTÄMINEN

PIELISEN JUOKSUTUKSEN KEHITTÄMINEN 20.12.2010 PIELISENJUOKSUTUKSENKEHITTÄMINEN Yhteenvetovuosina2007 2010tehdyistäselvityksistä OyVesirakentajaPohjois-Karjalanelinkeino-,liikenne-jaympäristökeskus SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 2. Alueenkuvaus...

Lisätiedot

Kiimingin yksityiskohtaiset tulvavaarakartat

Kiimingin yksityiskohtaiset tulvavaarakartat Tulvavaarakartan laatiminen Dnro: POPELY/1/07.02/2011 Kiimingin yksityiskohtaiset tulvavaarakartat Diar Isid Pohjois-pohjanmaan ELY-keskus Raportti 9.3.2012 POHJOIS-POHJANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA

Lisätiedot

Karvianjoen vesistön alaosan säännöstelyjen kehittäminen

Karvianjoen vesistön alaosan säännöstelyjen kehittäminen Karvianjoen vesistön alaosan säännöstelyjen kehittäminen Liite ELY-keskuksen ja kuntien väliseen puitesopimukseen 1. Johdanto Karvianjoen vesistön säännöstelyjen kehittämistarkastelut toteutettiin pääosin

Lisätiedot

EURAJOEN YLÄOSAN TULVASUOJELU. Varsinais-Suomen ELY-keskus.

EURAJOEN YLÄOSAN TULVASUOJELU. Varsinais-Suomen ELY-keskus. EURAJOEN YLÄOSAN TULVASUOJELU Varsinais-Suomen ELY-keskus. 14.2.2019 Perustiedot Eurajoen yläosasta Eurajoen yläosaksi kutsutaan jokiosuutta Eurakoskelta Kauttualle, osuuden pituus 14 km. Pituuskaltevuus

Lisätiedot

JÄNI- JA HEINIJÄRVEN VEDENKORKEUDEN NOSTO

JÄNI- JA HEINIJÄRVEN VEDENKORKEUDEN NOSTO FCG Finnish Consulting Group Oy Tammelan kunta JÄNI- JA HEINIJÄRVEN VEDENKORKEUDEN NOSTO Esiselvitys 30309-P11912 16.9.2010 FCG Finnish Consulting Group Oy Esiselvitys 1 ( 12 ) SISÄLLYSLUETTELO 1 Johdanto...

Lisätiedot

MUISTIO. Siikajoen tulvariskien hallinnan ja säännöstelyn kehittäminen ja Mankilan tiestöselvitys, tiedotustilaisuus

MUISTIO. Siikajoen tulvariskien hallinnan ja säännöstelyn kehittäminen ja Mankilan tiestöselvitys, tiedotustilaisuus MUISTIO Siikajoen tulvariskien hallinnan ja säännöstelyn kehittäminen ja Mankilan tiestöselvitys, tiedotustilaisuus Aika ja paikka: 16.12.2014 Klo 9.00-, Siikalatvan kunta, Rantsila Gananderin koulu Läsnäolijat:

Lisätiedot

MINIMIVIRTAAMA KALATIEN TOIMINNAN KANNALTA. Esa Laajala Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

MINIMIVIRTAAMA KALATIEN TOIMINNAN KANNALTA. Esa Laajala Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus MINIMIVIRTAAMA KALATIEN TOIMINNAN KANNALTA Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus SISÄLTÖ VIRTAAMA Mikä se on ja miten se lasketaan? Virtaamien vaihteleminen Minimivirtaamat luonnon

Lisätiedot

53 Kalajoen vesistöalue

53 Kalajoen vesistöalue Oy Vesirakentaja Voimaa vedestä 2007 125(196) 53 Kalajoen vesistöalue Vesistöalueen pinta-ala 4 247 km 2 Järvisyys 1,8 % Suojelu (koskiensuojelulaki 35/1987) nro 34, Siiponjoki nro 35, Hamari jokisuu Vesistönro

Lisätiedot

Iso-Lamujärven alustava pohjapatolaskelma

Iso-Lamujärven alustava pohjapatolaskelma Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Iso-Lamujärven alustava pohjapatolaskelma 28.9.2015 Insinööritoimisto Pekka Leiviskä www.leiviska.fi 2 Sisällysluettelo 1 ASETETTU TAVOITE... 3 2 KÄYTETTÄVISSÄ OLEVA AINEISTO...

Lisätiedot

Pohjapatojen suunnittelussa huomioitavaa. Varsinais-Suomen ELY- Keskus, Veijo Heikkilä

Pohjapatojen suunnittelussa huomioitavaa. Varsinais-Suomen ELY- Keskus, Veijo Heikkilä Pohjapatojen suunnittelussa huomioitavaa Varsinais-Suomen ELY- Keskus, Veijo Heikkilä 25.11.2013 Vesiasetus 11 Työkohteista sekä rakennelmista ja laitteista laadittavat piirustukset Alueesta, jolle vesitaloushankkeen

Lisätiedot

PEKKA TAHTINEN 17610 AUTTOINEN RAUTJÄRVEN POHJAPATO. Padaslokl, Auttolnen. Yleissuunnitelma

PEKKA TAHTINEN 17610 AUTTOINEN RAUTJÄRVEN POHJAPATO. Padaslokl, Auttolnen. Yleissuunnitelma PEKKA TAHTINEN 17610 AUTTOINEN RAUTJÄRVEN POHJAPATO Padaslokl, Auttolnen Yleissuunnitelma Si sällvsluettelo 1. Suunnitelman tavoitteet ja taustatiedot... '...'..'...'...'.. '..3 1.1 Sijainti......3ja4

Lisätiedot

Pudasjärven yksityiskohtaiset tulvavaarakartat

Pudasjärven yksityiskohtaiset tulvavaarakartat Tulvavaarakartan laatiminen Dnro: POPELY/1/07.02/2011 Pudasjärven yksityiskohtaiset tulvavaarakartat Diar Isid Pohjois-pohjanmaan ELY-keskus Raportti 27.2.2012 POHJOIS-POHJANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE-

Lisätiedot

Loppuuko Loimijoesta vesi. HAMK Tammelan Pyhäjärven Kuivajärven Suojeluyhdistys ry Matti Salo

Loppuuko Loimijoesta vesi. HAMK Tammelan Pyhäjärven Kuivajärven Suojeluyhdistys ry Matti Salo Loppuuko Loimijoesta vesi HAMK 4.5.2019 Tammelan Pyhäjärven Kuivajärven Suojeluyhdistys ry Matti Salo Loppuuko Loimijoesta vesi Ei lopu, mutta Pyhäjärvestä ja Kuivajärvestä loppuu, ellei jotain tehdä!

Lisätiedot

LAN TULVIIN JA SIIKAJOEN BIFURKAATIO MUSTAJOEN KAUTTA TEMMESJOKEEN

LAN TULVIIN JA SIIKAJOEN BIFURKAATIO MUSTAJOEN KAUTTA TEMMESJOKEEN Vastaanottaja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Asiakirjatyyppi Alustava selvitys Päivämäärä 10.10.2014 Viite 1510007427 RUUKINKOSKEN POHJAPADON VAIKUTUS MANKI- LAN TULVIIN JA SIIKAJOEN BIFURKAATIO MUSTAJOEN

Lisätiedot

Kevättömän ja Pöljänjärven alivedenkorkeuden nostaminen -hanke Esiselvitykset ja kunnan päätökset

Kevättömän ja Pöljänjärven alivedenkorkeuden nostaminen -hanke Esiselvitykset ja kunnan päätökset Kevättömän ja Pöljänjärven alivedenkorkeuden nostaminen -hanke Esiselvitykset ja kunnan päätökset Yleisötilaisuus 25.9.2012 Ympäristönsuojelutarkastaja Matti Nousiainen Siilinjärven kunta Taustaa Ranta-asukkaat

Lisätiedot

ULJUAN TEKOJÄRVEEN LIITTYVÄT KESKEISET LUPAPÄÄTÖKSET JA SÄÄNNÖSTELYKÄYTÄNNÖT

ULJUAN TEKOJÄRVEEN LIITTYVÄT KESKEISET LUPAPÄÄTÖKSET JA SÄÄNNÖSTELYKÄYTÄNNÖT Veli Pekka Latvala 2.10.2014 ULJUAN TEKOJÄRVEEN LIITTYVÄT KESKEISET LUPAPÄÄTÖKSET JA SÄÄNNÖSTELYKÄYTÄNNÖT Siikajoen vesistöalueella sijaitsee neljä säännösteltyä järveä. Vesistöalueella käytettävissä oleva

Lisätiedot

Patorakenteiden periaatekuvia

Patorakenteiden periaatekuvia Patorakenteiden periaatekuvia Piirrokset: Jari Kostet, MKJ Kuvat: Mikko Alhainen, Marko Svensberg, Marko Muuttola, Harri Hepo-Oja, Jarkko Nurmi, Reijo Orava, MKJ Patorakenteet Munkin ja tulvauoman sijoittaminen

Lisätiedot

Tuusulan kunnan rantaraitti selvitysvaihe 3

Tuusulan kunnan rantaraitti selvitysvaihe 3 Tuusulan kunnan rantaraitti selvitysvaihe 3 17.12.2016 Ksu Kelluva rantaraitti Selvityskohde sijaitsee Tuusulan kunnan alueella Tuusulanjärven eteläpäässä. Suunniteltu rantaraitti sijaitsee Gustavelundin

Lisätiedot

YHTEENVETORAPORTTI KEVÄTÖN- JA PÖLJÄNJÄRVEN ALIVEDENKORKEUDEN NOSTAMISVAIHTOEHDOISTA

YHTEENVETORAPORTTI KEVÄTÖN- JA PÖLJÄNJÄRVEN ALIVEDENKORKEUDEN NOSTAMISVAIHTOEHDOISTA Päivämäärä 2.11.2012 YHTEENVETORAPORTTI KEVÄTÖN- JA PÖLJÄNJÄRVEN ALIVEDENKORKEUDEN NOSTAMISVAIHTOEHDOISTA SIILINJÄRVI Laatinut Dipl.ins. Hannu Alatalo Maveplan Oy 1. JOHDANTO Kesällä 2012 Maveplan Oy käynnisti

Lisätiedot

Hydrologia. Munakan W-asema Kyrönjoella

Hydrologia. Munakan W-asema Kyrönjoella Hydrologia L11 Altaiden vedenkorkeudet Tilastollista hydrologiaa Munakan W-asema Kyrönjoella 15/01/2013 WETA150 Hydrologia T.Huttula 2 1 Matalan rannan W-mittaus 15/01/2013 WETA150 Hydrologia T.Huttula

Lisätiedot

Puulaan laskevien virtavesien kalataloudellinen kunnostaminen

Puulaan laskevien virtavesien kalataloudellinen kunnostaminen Puulaan laskevien virtavesien kalataloudellinen kunnostaminen Kangasniemi 25.11.2015 Kalastusbiologi Teemu Hentinen puh. 029 502 4037 tai teemu.hentinen@ely-keskus.fi Puulaan laskevien virtavesien kalataloudellinen

Lisätiedot

Tulvariskien hallintaa Satakunnassa oikuttelevassa ilmastossa

Tulvariskien hallintaa Satakunnassa oikuttelevassa ilmastossa Tulvariskien hallintaa Satakunnassa oikuttelevassa ilmastossa Olli-Matti Verta 9.2.2013 11.2.2013 1 Satakunnan tulvariskialueet MMM nimennyt 22.12.2011 Perustuu tulvariskien alustavaan arviointiin (laki

Lisätiedot

Hämeenlinnan Myllyojan Kankaisten ja Siirin uomaosuuksien parannussuunnitelma

Hämeenlinnan Myllyojan Kankaisten ja Siirin uomaosuuksien parannussuunnitelma Hämeenlinnan Myllyojan Kankaisten ja Siirin uomaosuuksien parannussuunnitelma Janne Ruokolainen Raportti nro 6/2015 Sisällys 1 Kohteen yleiskuvaus ja hankkeen tavoitteet... 2 2 Toimenpiteet... 2 2.1 Joutsiniementien

Lisätiedot

Tulvariskien hallinnan suunnittelu

Tulvariskien hallinnan suunnittelu Tulvariskien hallinnan suunnittelu Kemijoen tulvariskien hallinnan monitavoitearvioinnin sidosryhmätyöpaja Rovaniemi 3.12.2013 & Kemijärvi 4.12.2013 Lapin ELY-keskus/Ympäristö ja luonnonvarat/ Vesivarayksikkö

Lisätiedot

Vesistökunnostusteemaryhmän kokouksen muistio. Aika: 9.10.2015 klo 11.30-13.30. Paikka: Someron kaupungintalo, Joensuuntie 20, valtuustosali.

Vesistökunnostusteemaryhmän kokouksen muistio. Aika: 9.10.2015 klo 11.30-13.30. Paikka: Someron kaupungintalo, Joensuuntie 20, valtuustosali. Vesistökunnostusteemaryhmän kokouksen muistio Aika: 9.10.2015 klo 11.30-13.30 Paikka: Someron kaupungintalo, Joensuuntie 20, valtuustosali Paikalla Seppo Oksanen, Someron vesiensuojeluyhdistys Olli Ylönen,

Lisätiedot

Kevättömän ja Pöljänjärven säännöstely tavoitteena alivedenkorkeuden nostaminen

Kevättömän ja Pöljänjärven säännöstely tavoitteena alivedenkorkeuden nostaminen Kevättömän ja Pöljänjärven säännöstely tavoitteena alivedenkorkeuden nostaminen Yleisötilaisuus 21.3.2013 Siilinjärven kunnantalo Taustaa Järvet on laskettu vuonna1909 Perustuu kuvernöörin päätökseen 30.11.1909

Lisätiedot

Tulvariskien hahmottaminen

Tulvariskien hahmottaminen Tulvariskien hahmottaminen VHVSY:n ja Vantaan kaupungin hulevesiseminaari 25.11.2014 Ulla-Maija Rimpiläinen Mitä tarkoittaa? Todennäköisyys on 22% sille, että seuraavan 50 vuoden aikana sattuu ainakin

Lisätiedot

Panumajärven ja -ojan kunnostushanke Panumajärvi ry

Panumajärven ja -ojan kunnostushanke Panumajärvi ry Panumajärven ja -ojan kunnostushanke Panumajärvi ry Aili Jussila Panumajärvi ry 5.4.2016 Kuvat Toivo Miettinen ja Aili Jussila Panumajärvi Pudasjärven neljänneksi suurin järvi Pinta-ala 527 ha Keskisyvyys

Lisätiedot

1) Tulvavahinkojen väheneminen Vaikutus merkittävillä tulvariskialueilla

1) Tulvavahinkojen väheneminen Vaikutus merkittävillä tulvariskialueilla KYRÖNJOEN TULVATYÖPAJA III 31.1.2014, KYSELYLOMAKE 1) Tulvavahinkojen väheneminen Vaikutus merkittävillä tulvariskialueilla VE1 Pengerrysalueiden muutos 1/50 1/100 1/250 hyvä hyvä/ koht huono Muut alueet

Lisätiedot

Kevätön ja Pöljänjäreven alivedenkorkeuden nostaminen

Kevätön ja Pöljänjäreven alivedenkorkeuden nostaminen Kevätön ja Pöljänjäreven alivedenkorkeuden nostaminen Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet Pohjois-Savon ELY-keksus, Tuulikki Miettinen 10.7.2012 1 Aiemmat hankkeet Järvet laskettu vuonna1909 laskun

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Matti Lackman kertoi lukujen tulvista ja niistä kertovista lehtikirjoituksista.

PÖYTÄKIRJA. Matti Lackman kertoi lukujen tulvista ja niistä kertovista lehtikirjoituksista. PÖYTÄKIRJA Kalajoen vesistöalueen tulvaryhmän kokous Aika: 22.5.2012 klo 8:30 Paikka: Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Veteraanikatu 1, Oulu Läsnäolijat: Aronsuu Kimmo, Haikola Mauri, Huumo Harri, Isid Diar

Lisätiedot

Pielisen säännöstelyselvitykset. Yhteenveto keskeisimmistä tuloksista Neuvottelu

Pielisen säännöstelyselvitykset. Yhteenveto keskeisimmistä tuloksista Neuvottelu Pielisen säännöstelyselvitykset Yhteenveto keskeisimmistä tuloksista Neuvottelu 16.6.2014 Pielinen ympäristöineen SYKE ja Maanmittauslaitos 7/MML/10 Pielisen säännöstelyselvitykset Aloitteentekijöinä selvitystyölle

Lisätiedot

42 Kyrönjoen vesistöalue

42 Kyrönjoen vesistöalue Oy Vesirakentaja Voimaa vedestä 2007 104(196) 42 Kyrönjoen vesistöalue Vesistöalueen pinta-ala 4 923 km 2 Järvisyys 1,2 % Vesistönro Vesistö + laitos Rakennetut MW GWh/a 42 Kyrönjoen vesistöalue 17,5 50,8

Lisätiedot

Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston yleissuunnitteluosaston selvityksiä 2010:1. Helsingin kaupungin tulvastrategia

Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston yleissuunnitteluosaston selvityksiä 2010:1. Helsingin kaupungin tulvastrategia Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston yleissuunnitteluosaston selvityksiä 200: Helsingin kaupungin tulvastrategia Tulviin varautuminen Helsingin kaupungissa Joulukuu 2008 Viite: 8220495 Pvm: 9.2.2008

Lisätiedot

Tulvat. Pelastustoimea kuormittavat vaaralliset säätilanteet koulutus 6.2.2013. Vesistöinsinööri Varpu Rajala, Etelä-Savon ELY-keskus

Tulvat. Pelastustoimea kuormittavat vaaralliset säätilanteet koulutus 6.2.2013. Vesistöinsinööri Varpu Rajala, Etelä-Savon ELY-keskus Tulvat Pelastustoimea kuormittavat vaaralliset säätilanteet koulutus 6.2.2013 Esityksen sisältö Yleisesti ELY-keskuksien tulvatehtävistä Tulvien luokittelu ja syyt Tulvien esiintyminen Itä-Suomessa Tulvariskit

Lisätiedot

57 Siikajoen vesistöalue

57 Siikajoen vesistöalue Oy Vesirakentaja Voimaa vedestä 2007 133(196) 57 Siikajoen vesistöalue Vesistöalueen pinta-ala 4 318 km 2 Järvisyys 2,2 % Vesistönro Vesistö + hanke Rakennetut MW GWh/a 57 Siikajoen vesistöalue 4,7 15,7

Lisätiedot

PAROONINMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS TULVARISKISELVITYS

PAROONINMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS TULVARISKISELVITYS Vastaanottaja Riihimäen kaupunki Asiakirjatyyppi Tulvariskiselvitys Päivämäärä 5.2.2016, päivitetty 9.10.2017 Viite 1510016776 PAROONINMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS TULVARISKISELVITYS RIIHIMÄEN

Lisätiedot

Vesistöjen kunnostus Jermi Tertsunen POPELY. Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Vesistöjen kunnostus Jermi Tertsunen POPELY. Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Vesistöjen kunnostus Jermi Tertsunen POPELY Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 16.4.2013 1 Erilaisia tavoitteita 1. Virkistyskäyttö - Haittaava kasvillisuus, liettyminen, kalastus-

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Jussi Rämet avasi kokouksen klo 9:05. Läsnäolijat esittäytyivät.

PÖYTÄKIRJA. Jussi Rämet avasi kokouksen klo 9:05. Läsnäolijat esittäytyivät. PÖYTÄKIRJA Kalajoen vesistöalueen tulvaryhmän kokous Aika: 16.10.2012 klo 9:00 Paikka: Ylivieskan kaupungintalo, Kyöstintie 4 Läsnäolijat: Aronsuu Kimmo, Haapakoski Hannu, Haikola Mauri, Huumo Harri, Isid

Lisätiedot

KAAVOITTAJAN VASTINEET RANTAYLEISKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA SAARISJÄRVELLÄ ANNETTUIHIN LAUSUNTOIHIN

KAAVOITTAJAN VASTINEET RANTAYLEISKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA SAARISJÄRVELLÄ ANNETTUIHIN LAUSUNTOIHIN KAAVOITTAJAN VASTINEET RANTAYLEISKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA SAARISJÄRVELLÄ ANNETTUIHIN LAUSUNTOIHIN Kaakkois-Suomen Ely-keskus Haettu kaavamuutos on ristiriidassa rantojen säästämistä koskevan tavoitteen

Lisätiedot

44 Lapuanjoen vesistöalue

44 Lapuanjoen vesistöalue Oy Vesirakentaja Voimaa vedestä 2007 109(196) 44 Lapuanjoen vesistöalue Vesistöalueen pinta-ala 4 122 km 2 Järvisyys 2,9 % Yleistä Lapuanjoki alkaa Alavudenjärvestä ja virtaa Alavuden, Kuortaneen, Lapuan,

Lisätiedot

Pidisjärven tulvavaarakartat HW1/20 HW1/1000

Pidisjärven tulvavaarakartat HW1/20 HW1/1000 POHJOIS-POHJANMAAN YMPÄRISTÖKESKUS Pidisjärven tulvavaarakartat HW1/20 HW1/1000 30.04.2007 Insinööritoimisto Pekka Leiviskä Vauhtipyörä 4, 91800 Tyrnävä www.leiviska.fi 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ...3

Lisätiedot

TURUN KAUPPATORI TARKASTELU TORISEUDUN VESIHUOLLOSTA SUUNNITELMASELOSTUS. Turun kaupunki Ympäristö- ja kaavoitusvirasto Suunnittelutoimisto 26.1.

TURUN KAUPPATORI TARKASTELU TORISEUDUN VESIHUOLLOSTA SUUNNITELMASELOSTUS. Turun kaupunki Ympäristö- ja kaavoitusvirasto Suunnittelutoimisto 26.1. Turun kaupunki Ympäristö- ja kaavoitusvirasto Suunnittelutoimisto TURUN KAUPPATORI TARKASTELU TORISEUDUN VESIHUOLLOSTA SUUNNITELMASELOSTUS 26.1.2012 Ramboll Finland Oy, Kotipaikka Espoo, Y-tunnus 0101197-5,

Lisätiedot

ISO-LAMUJÄRVEN KEHITTÄMISTARPEET

ISO-LAMUJÄRVEN KEHITTÄMISTARPEET Vastaanottaja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Asiakirjatyyppi Alustava selvitys Päivämäärä 11.9.2014 Viite 1510007427 ISO-LAMUJÄRVEN KEHITTÄMISTARPEET 1 Tarkastus 16.6.2014 Päivämäärä 11.9.2014 Laatija Tarkastaja

Lisätiedot

Hydrologiset tarkastelut Satakunnassa

Hydrologiset tarkastelut Satakunnassa Hydrologiset tarkastelut Satakunnassa Tiia Vento, Markus Huttunen Vesikeskus/vesistömalliryhmä Suomen ympäristökeskus 27.01.2015 Sisällys 1 VEMALA-malli... 1 2 Lapinjoki 33... 3 3 Pyhäjoki 34.06... 6 1

Lisätiedot

Porin JOKIKESKUS 1(6) Vesistö

Porin JOKIKESKUS 1(6) Vesistö Porin JOKIKESKUS 1(6) 1. VESISTÖ Kokemäenjoen vesistön valuma-alueen pinta-ala on noin 27.000 km 2 ja järvisyysprosentti noin 11. on Suomen neljänneksi suurin. 2. TILASTO- JA HISTORIATIETOA Porin läpi

Lisätiedot

Vesistöjen säännöstelyn haasteet

Vesistöjen säännöstelyn haasteet Vesistöjen säännöstelyn haasteet Olli-Matti Verta, 30.3.2010 Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 1.4.2010 1 Esityksen sisältö Ilmastonmuutoksen ennustetut vaikutukset vesistöjen vedenkorkeuksiin

Lisätiedot

Läsnä: Pauli Vaittinen Polvijärven kunta, kunnanjohtaja. Markku Mutanen Pro Polvijärvi ry/puheenjohtaja

Läsnä: Pauli Vaittinen Polvijärven kunta, kunnanjohtaja. Markku Mutanen Pro Polvijärvi ry/puheenjohtaja 1 Polvijärven kunnostuksen ohjausryhmä Aika: 05.09.2008 klo 9.00 11.00 Paikka: Polvijärven kunnantalo Läsnä: Pauli Vaittinen Polvijärven kunta, kunnanjohtaja Helena Kaasinen Polvijärven kunta, hallintojohtaja

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Jussi Rämet avasi kokouksen klo 9:05. Läsnäolijat esittäytyivät.

PÖYTÄKIRJA. Jussi Rämet avasi kokouksen klo 9:05. Läsnäolijat esittäytyivät. PÖYTÄKIRJA Iijoen vesistöalueen tulvaryhmän kokous Aika: 19.10.2012 klo 9:00 Paikka: Pudasjärven uimahalli (Tuulimyllyntie 4) Läsnäolijat: Aronsuu Kimmo, Horsma Aaro, Isid Diar (siht.), Kuosmanen Kari,

Lisätiedot

EPV TUULIVOIMA OY ILMAJOEN-KURIKAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE HANKEKUVAUS

EPV TUULIVOIMA OY ILMAJOEN-KURIKAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE HANKEKUVAUS EPV TUULIVOIMA OY ILMAJOEN-KURIKAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE HANKEKUVAUS 15.3.2010 HANKKEEN YLEISKUVAUS Hankkeena on tuulipuiston rakentaminen Ilmajoen kunnan ja Kurikan kaupungin rajalle, Santavuoren- Meskaisvuoren

Lisätiedot

Juha Laasonen 26.8.2013

Juha Laasonen 26.8.2013 1 (6) LOHIJÄRVEN MAAPADON MÄÄRÄAIKAISTARKASTUS V.. PTL 19.2 MUKAINEN YHTEENVETO EDELLISEN MÄÄRÄAIKAISTARKASTUKSEN JÄLKEEN TEHDYISTÄ TÖISTÄ, TARKASTUKSISTA JA MITTAUKSISTA SEKÄ ALUSTAVA ARVIO PADON KUNNOSTA

Lisätiedot

TIIROSTA TERVOON, VAIHE II

TIIROSTA TERVOON, VAIHE II TIIROSTA TERVOON, VAIHE II Pyhäjoen suiston tulvasuojelu ja virkistyskäytön rakenteet Tulvasuojelu Pyhäjoki 1.12.2011 Lähtökohdat Suunnitteluvaiheessa valittiin merkittävimmät ja vaikuttavimmat toimenpiteet

Lisätiedot

Projekti Siikajoen tulvariskien hallinnan ja säännöstelyn kehittämissuunnitelman laatiminen, suunnittelupalaveri

Projekti Siikajoen tulvariskien hallinnan ja säännöstelyn kehittämissuunnitelman laatiminen, suunnittelupalaveri MUISTIO Projekti Siikajoen tulvariskien hallinnan ja säännöstelyn kehittämissuunnitelman laatiminen, suunnittelupalaveri Paikka Ramboll Finland Oy, Kiviharjuntie 11 Päivämäärä 7.5.2014 (klo 9-12) Läsnäolijat

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 58/2011/2 Dnro ISAVI/30/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 25.10.2011

PÄÄTÖS Nro 58/2011/2 Dnro ISAVI/30/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 25.10.2011 Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue PÄÄTÖS Nro 58/2011/2 Dnro ISAVI/30/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 25.10.2011 HAKIJA Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ASIA Virtausaukon tekeminen

Lisätiedot

PYHÄJOKI, OULAISTEN ALUEEN TULVAKARTAT HW1/20 HW1/1000

PYHÄJOKI, OULAISTEN ALUEEN TULVAKARTAT HW1/20 HW1/1000 POHJOIS-POHJANMAAN YMPÄRISTÖKESKUS PYHÄJOKI, OULAISTEN ALUEEN TULVAKARTAT HW1/20 HW1/1000 17.10.2008 Insinööritoimisto Pekka Leiviskä Vauhtipyörä 4, 91800 Tyrnävä www.leiviska.fi 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ...3

Lisätiedot

Kiinteän padon rakentaminen Kirkkokanavaan Isorimpin lintuveden kunnostamistarkoituksessa ja töidenaloittamislupa, Keuruu

Kiinteän padon rakentaminen Kirkkokanavaan Isorimpin lintuveden kunnostamistarkoituksessa ja töidenaloittamislupa, Keuruu PÄÄTÖS Nro 20/06/1 Dnro ISY-2005-Y-186 Annettu julkipanon jälkeen 1.2.2006 HAKIJA Keski-Suomen ympäristökeskus ASIA Kiinteän padon rakentaminen Kirkkokanavaan Isorimpin lintuveden kunnostamistarkoituksessa

Lisätiedot

Merkittävän tulvariskin arviointi ja kriteerit

Merkittävän tulvariskin arviointi ja kriteerit Merkittävän tulvariskin arviointi ja kriteerit vesistö- ja meritulvat Mikko Sane Suomen ympäristökeskus SYKE Vesistö- ja meritulvariskien alustava arviointi 5.10.2017 Miten merkittävä tulvariski arvioidaan

Lisätiedot

Prokollaja.wordpress.com

Prokollaja.wordpress.com Prokollaja.wordpress.com 1. Altaaseen kerätään vain tulvavedet. Ei pidä paikkaansa: vain viidesosa tulvavesistä mahtuisi altaaseen. Täysi allas tyhjenisi noin kuukaudessa. Suurin osa Iijoen virtaamasta

Lisätiedot

Pohjapatohankkeet Vehkajoella ja Vaalimaanjoella. Vesistökunnostuspäivät , Tampere Vesa Vanninen, Varsinais-Suomen ELY-keskus

Pohjapatohankkeet Vehkajoella ja Vaalimaanjoella. Vesistökunnostuspäivät , Tampere Vesa Vanninen, Varsinais-Suomen ELY-keskus Pohjapatohankkeet Vehkajoella ja Vaalimaanjoella Vesistökunnostuspäivät 13.-14.6.2017, Tampere Vesa Vanninen, Varsinais-Suomen ELY-keskus 1 Valuma-alue 380 km 2 Pituus n. 40 km Laskee Suomenlahteen Haminassa

Lisätiedot

YLEISÖTILAISUUDEN MUISTIINPANOT

YLEISÖTILAISUUDEN MUISTIINPANOT YLEISÖTILAISUUDEN MUISTIINPANOT Aika 21.5.2013 Muistio Valtatien 7 (E18) rakentaminen moottoritieksi 28.6.2013 1 (5) Paikka Osallistujat Virojoki, Rajasali 64 yksityishenkilöä sekä ELYn, Virolahden kunnan,

Lisätiedot

Pudasjärven tulvakartta

Pudasjärven tulvakartta TULVAKARTOITUKSEN METATIETOLOMAKE tulvapaikan nimi: sijainti Pudasjärven tulvakartta 12.04.2013 ID: 61 ELY-keskus: Pohjois- Pohjanmaan ELY vesienhoitoalue: Oulujoen- Iijoen vesienhoitoalue (VHA4) kunta:

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-

Lisätiedot

Tulvariskien alustava arviointi Jänisjoen vesistöalueella

Tulvariskien alustava arviointi Jänisjoen vesistöalueella Tulvariskien alustava arviointi Jänisjoen vesistöalueella 2011 Pohjois-Karjalan ELY-keskus Sisällysluettelo 1. TAUSTAA... 3 2. VESISTÖN KUVAUS... 4 2.1. Hydrologia... 6 2.2. Maankäyttö... 9 2.3. Kulttuuriperintö

Lisätiedot

Niittykummun koirapuisto

Niittykummun koirapuisto Niittykummun koirapuisto Uudet hulevesien hallinnan Smart & Clean ratkaisut Hankkeen loppuseminaari 6.3.2019 Emilia Lehikoinen, Espoon kaupunki, Ramboll Finland 1 Niittykumpu Emilia Lehikoinen 2 Gräsanoja

Lisätiedot

SUUNNITTELUKESKUS OY SELVITYS 1(6) Helsinki/M Vähäkäkelä 2.2.2005 4899-C5527

SUUNNITTELUKESKUS OY SELVITYS 1(6) Helsinki/M Vähäkäkelä 2.2.2005 4899-C5527 SELVITYS 1(6) Satamatekninen ENNAKKOKOPIO Helsinki/M Vähäkäkelä 2.2.2005 4899-C5527 ISOJÄRVEN VESIENSUOJELUYHDISTYS R.Y. TEKNINEN SELVITYS ISOJÄRVEN VEDENKORKEUDEN NOSTOMAHDOLLISUUKSISTA 1 JOHDANTO Isojärven

Lisätiedot

Siikajoki Ruukin alueen yksityiskohtaiset tulvavaarakartat HW1/20 HW1/1000

Siikajoki Ruukin alueen yksityiskohtaiset tulvavaarakartat HW1/20 HW1/1000 SIIKAJOEN KUNTA Siikajoki Ruukin alueen yksityiskohtaiset tulvavaarakartat HW1/20 HW1/1000 6.9.2011 Insinööritoimisto Pekka Leiviskä Vauhtipyörä 4, 91800 Tyrnävä www.leiviska.fi SISÄLLYSLUETTELO 2 SISÄLLYSLUETTELO...2

Lisätiedot

Selvitys Kotijoen purkautumiskykyä heikentävistä tekijöistä (Kotijoen mittaus, HEC-RAS mallinnus ja arviot toimenpiteistä)

Selvitys Kotijoen purkautumiskykyä heikentävistä tekijöistä (Kotijoen mittaus, HEC-RAS mallinnus ja arviot toimenpiteistä) Sivu 1 / 4 Selvitys Kotijoen purkautumiskykyä heikentävistä tekijöistä (Kotijoen mittaus, HEC-RAS mallinnus ja arviot toimenpiteistä) 1. Yleistä Kiljanrannan kyläyhdistys ry on tilannut Maveplan Oy:ltä

Lisätiedot

Luukosken myllypadon korvaaminen pohjapadolla, Kouvola

Luukosken myllypadon korvaaminen pohjapadolla, Kouvola Etelä-Suomi Päätös Nro 194/2011/4 Dnro ESAVI/321/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 23.9.2011 ASIA HAKIJA Luukosken myllypadon korvaaminen pohjapadolla, Kouvola Metsähallitus HAKEMUS Metsähallitus on

Lisätiedot

LIDL:N ASEMAKAAVAN MUUTOS TULVARISKISELVITYS

LIDL:N ASEMAKAAVAN MUUTOS TULVARISKISELVITYS Vastaanottaja Lidl Asiakirjatyyppi Tulvariskiselvitys Päivämäärä 28.5.2018 Viite 1510038898 LIDL:N ASEMAKAAVAN MUUTOS LIDL, LIDL:N ASEMAKAAVAN MUUTOS Päivämäärä 28.5.2018 Laatija Hyväksyjä Kuvaus Anni

Lisätiedot

Kysely Kollajan kiinteistönomistajille. Liite 2 Alueittaiset tarkastelut. Joonas Hokkanen Anne Vehmas Seela Sinisalo

Kysely Kollajan kiinteistönomistajille. Liite 2 Alueittaiset tarkastelut. Joonas Hokkanen Anne Vehmas Seela Sinisalo Kysely Kollajan kiinteistönomistajille Liite Alueittaiset tarkastelut Joonas Hokkanen Anne Vehmas Seela Sinisalo % Tulvahaitat kiinteistöllä, N= Ei 1 Kyllä, katkonut kulkuyhteyksiä 1 Kyllä, vahingoittanut

Lisätiedot

Renkajoki ja padot toiveissa esteettömyys

Renkajoki ja padot toiveissa esteettömyys Renkajoki ja padot toiveissa esteettömyys Suvi Mäkelä Vesistöasiantuntija Suvi Mäkelä Vesistöasiantuntija Renkajärven suojeluyhdistyksen kokous 24.5.2014 Esityksen sisältö: - Renkajoen ja sen valuma-alueen

Lisätiedot

Paikka: Pellon kunnantalo. Aika: klo 12:00. 1 Kokouksen avaus. 2 Läsnäolijoiden toteaminen. 3 Esityslistan hyväksyminen

Paikka: Pellon kunnantalo. Aika: klo 12:00. 1 Kokouksen avaus. 2 Läsnäolijoiden toteaminen. 3 Esityslistan hyväksyminen Paikka: Pellon kunnantalo Aika: 19.4.2013 klo 12:00 Tornionjoen tulvaryhmän 4. 1 Kokouksen avaus 2 Läsnäolijoiden toteaminen 3 Esityslistan hyväksyminen 4 Edellisen n hyväksyminen 5 Tornionjoen tulvaselvitys

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 1/06/2 Dnro Psy-2005-y-123 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 1/06/2 Dnro Psy-2005-y-123 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 1/06/2 Dnro Psy-2005-y-123 Annettu julkipanon jälkeen 2.1.2006 1 ASIA LUVAN HAKIJA Kalajoen vesistön vedenjuoksun säännöstelyä koskevan vesioikeuden päätöksen nro 44/74/I lupamääräyksen

Lisätiedot

Valtakunnallisen vesistökunnostusverkoston avajaisseminaari Helsinki Timo Yrjänä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Valtakunnallisen vesistökunnostusverkoston avajaisseminaari Helsinki Timo Yrjänä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Virtavesien kunnostus Valtakunnallisen vesistökunnostusverkoston avajaisseminaari 26.1.2012 Helsinki Timo Yrjänä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Nykytilaa Suomessa tehty paljon entiset uittoväylät pääkohde

Lisätiedot

Pyhäjärven ja Näsijärven säännöstelylupien sopeuttaminen ilmastonmuutokseen

Pyhäjärven ja Näsijärven säännöstelylupien sopeuttaminen ilmastonmuutokseen Pyhäjärven ja Näsijärven säännöstelylupien sopeuttaminen ilmastonmuutokseen Vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous 1.2.2017 1.2.2017 Näsijärvi Pinta-ala 257 km 2 MW NN+ 95,02 m MQ 75 m 3 /s LSVeO 1978 (KHO

Lisätiedot

Eriävät mielipiteet ehdotuksesta Kemijoen tulvariskien hallintasuunnitelmaksi vuosille

Eriävät mielipiteet ehdotuksesta Kemijoen tulvariskien hallintasuunnitelmaksi vuosille 1 LIITE 11 Eriävät mielipiteet ehdotuksesta Kemijoen tulvariskien hallintasuunnitelmaksi vuosille 2016 2021 Lain tulvariskien hallinnasta 16 :n mukaan tulvaryhmä hyväksyy ehdotuksen suunnitelmaksi ja siihen

Lisätiedot

Siikajoen tulvariskien hallinnan ja säännöstelyn kehittämisselvitys. Yleisötilaisuus 26.2.2014

Siikajoen tulvariskien hallinnan ja säännöstelyn kehittämisselvitys. Yleisötilaisuus 26.2.2014 Siikajoen tulvariskien hallinnan ja säännöstelyn kehittämisselvitys Yleisötilaisuus 26.2.2014 Tavoite Pyritään varautumaan äkillisiin ja voimakkaisiin tulvatilanteisiin sekä pitkäaikaisiin virtaamien muutoksiin

Lisätiedot

Hulevesien suunnittelu ja rakentaminen Kakessa, kohteena Gräsanoja

Hulevesien suunnittelu ja rakentaminen Kakessa, kohteena Gräsanoja Hulevesien suunnittelu ja rakentaminen Kakessa, kohteena Gräsanoja Kake -> Kaupunkitekniikan keskus Kake Infrapalvelut Investoinnit Kaupunkimittaus ja Geotekniikka Hallinto 20.11.2017 2 Kake & Hulevedet

Lisätiedot

SATAKUNNAN PINTAVESIEN TOIMENPIDEOHJELMAEHDOTUKSESTA Vesistökohtaiset kehittämistarpeet

SATAKUNNAN PINTAVESIEN TOIMENPIDEOHJELMAEHDOTUKSESTA Vesistökohtaiset kehittämistarpeet Yhdistyksen nimi: Lounais-Suomen vapaa-ajankalastajapiiri ry Yhdistyksen kotikunta: Raisio Puheenjohtaja: Veikko Meskanen Osoite: Vehaksentie 220 23310 Taivassalo Sähköposti: tavemesk@taivassalo.fi Puhelin:

Lisätiedot

Turun kaupunki Paimionjoen säännöstelijänä Irina Nordman/Liisa Piirtola 15.6.2011/27.5.2013

Turun kaupunki Paimionjoen säännöstelijänä Irina Nordman/Liisa Piirtola 15.6.2011/27.5.2013 Turun kaupunki Paimionjoen säännöstelijänä Irina Nordman/Liisa Piirtola 15.6.2011/27.5.2013 Lupatilanne Säännöstely perustuu Länsi-Suomen vesioikeuden 26.3.1964 antamaan päätökseen (Nro S-81/706), jonka

Lisätiedot

Teuvanjoen pohjapatojen rakentaminen

Teuvanjoen pohjapatojen rakentaminen 1 Teuvan kunta Etelä-Pohjanmaan Euroopan yhteisö Liitto Rakennerahastot Teuvanjoen pohjapatojen rakentaminen 2 Hankkeen tausta Teuvanjoki saa alkunsa Teuvan kunnan pohjoisosasta ja laskee Karijoen kunnan

Lisätiedot

ISTO väliseminaari 5.3.2008, Lammi. Noora Veijalainen, Tanja Dubrovin, Bertel Vehviläinen ja Mika Marttunen

ISTO väliseminaari 5.3.2008, Lammi. Noora Veijalainen, Tanja Dubrovin, Bertel Vehviläinen ja Mika Marttunen ISTO väliseminaari 5.3.2008, Lammi Noora Veijalainen, Tanja Dubrovin, Bertel Vehviläinen ja Mika Marttunen Suomen ympäristökeskuksen Hydrologian ja Vesivara yksikköjen projekti Arvioidaan ilmastonmuutoksen

Lisätiedot

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIINTEISTÖ JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 SIVU 01/2015. LÄSNÄ AAKULA Kari kirkkoneuvoston varapj.

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIINTEISTÖ JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 SIVU 01/2015. LÄSNÄ AAKULA Kari kirkkoneuvoston varapj. KIINTEISTÖ JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 SIVU 01/2015 AIKA Torstaina 4. kesäkuuta 2015 klo 10-11 PAIKKA Eräjärven seurakuntatalo, Eräjärventie 1553 LÄSNÄ AAKULA Kari kirkkoneuvoston varapj. KOPPANEN Elina

Lisätiedot

Kauvatsanreitin vesitaloudellinen kehittäminen

Kauvatsanreitin vesitaloudellinen kehittäminen Kauvatsanreitin vesitaloudellinen kehittäminen Kiikoisjärven ja Mouhijärven säännöstelyjen kehittäminen Asukastilaisuus 30.10.2018 ELY:n toimesta vireillä olevia hankkeita ja suunnitelmia Kauvatsanjoen

Lisätiedot

Ylikylässä PÖYTÄKIRJA 3/2016

Ylikylässä PÖYTÄKIRJA 3/2016 Ylikylässä 20.8.2016 PÖYTÄKIRJA 3/2016 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja,, avasi kokouksen klo 18.25 ja toivotti kaikki tervetulleeksi Haavikon

Lisätiedot

Tulvalain toimeenpano Lapissa ja Tulvariskien alustava arviointi Tornionjoen-Muonionjoen vesistöalueella

Tulvalain toimeenpano Lapissa ja Tulvariskien alustava arviointi Tornionjoen-Muonionjoen vesistöalueella Tulvalain toimeenpano Lapissa ja Tulvariskien alustava arviointi Tornionjoen-Muonionjoen vesistöalueella Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Vesivara ja ympäristöpalvelut ryhmän esimies Timo

Lisätiedot

Lahden kaupunki Hämeen ELY-keskus

Lahden kaupunki Hämeen ELY-keskus 11.12.2017 Esiselvitys Ruuhijärven, Salajärven ja Kukkasjärvien vedenkorkeusvaihtelun muuttamismahdollisuuksista Lahti, Nastola Lahden kaupunki Hämeen ELY-keskus 1 Sisällys 1 Tausta... 4 2 Lähtötiedot...

Lisätiedot

LUOSTARINKYLÄN ERITASOLIITTYMÄ, RAUMA. TIESUUNNITELMA. YLEISÖTILAISUUS 24.2.2014 24.2.2014 YLEISÖTILAISUUS, LUOSTARINKYLÄ

LUOSTARINKYLÄN ERITASOLIITTYMÄ, RAUMA. TIESUUNNITELMA. YLEISÖTILAISUUS 24.2.2014 24.2.2014 YLEISÖTILAISUUS, LUOSTARINKYLÄ LUOSTARINKYLÄN ERITASOLIITTYMÄ, RAUMA. TIESUUNNITELMA. YLEISÖTILAISUUS TIESUUNNITELMAN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET Tiesuunnitelma liittyy osana Lakarin teollisuus- ja logistiikkaalueen kehittämiseen. Uusi

Lisätiedot

Saaristotoimikunta 29.04.2014 PÖYTÄKIRJA 2/2014

Saaristotoimikunta 29.04.2014 PÖYTÄKIRJA 2/2014 Saaristotoimikunta 29.04.2014 PÖYTÄKIRJA 2/2014 13 Kokouksen avaus 14 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 15 16 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen 17 Kemiönsaaren ajankohtaiset asiat 18 Saaristoliikenteen

Lisätiedot

VATJUSJÄRVIEN TILAN PARANTAMISEN SUUNNITTELU. Kyläilta Vatjusjärven koululla 9.12.2009 klo 18.30

VATJUSJÄRVIEN TILAN PARANTAMISEN SUUNNITTELU. Kyläilta Vatjusjärven koululla 9.12.2009 klo 18.30 VATJUSJÄRVIEN TILAN PARANTAMISEN SUUNNITTELU Kyläilta Vatjusjärven koululla 9.12.2009 klo 18.30 Kyläilta 9.12.2009 Suunnittelutyön tarkoitus Suunnittelutilanne Tehdyt maastotyöt Järvien nykytila Laaditut

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 5/07/1 Dnro ISY-2006-Y-171 Annettu julkipanon jälkeen Keski-Suomen tiepiiri

PÄÄTÖS Nro 5/07/1 Dnro ISY-2006-Y-171 Annettu julkipanon jälkeen Keski-Suomen tiepiiri PÄÄTÖS Nro 5/07/1 Dnro ISY-2006-Y-171 Annettu julkipanon jälkeen 3.1.2007 HAKIJA Keski-Suomen tiepiiri ASIA Lapiojoen sillan rakentaminen ja Lapiojoessa olevan säännöstelypadon korvaaminen pohjapadolla

Lisätiedot

Mistä tulvariskien hallinnan suunnittelussa on kysymys?

Mistä tulvariskien hallinnan suunnittelussa on kysymys? Mistä tulvariskien hallinnan suunnittelussa on kysymys? Keskustelutilaisuus Kemijoen vesistöalueen tulvariskien hallinnan suunnittelusta Rovaniemi 31.1.2013 Kai Kaatra, MMM 2000-luvun tulvat Meriveden

Lisätiedot

VANHAT TULVASUOJELUSUUNNITELMAT

VANHAT TULVASUOJELUSUUNNITELMAT Vastaanottaja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Asiakirjatyyppi Alustava selvitys Päivämäärä 11.6.2014 Viite 1510007427 VANHAT TULVASUOJELUSUUNNITELMAT 1 Päivämäärä 11.6.2014 Laatija Tarkastus Piia Sassi-Päkkilä

Lisätiedot

sihteeri, hallintojohtaja Kontiolahti Markku Kauppinen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Joensuu

sihteeri, hallintojohtaja Kontiolahti Markku Kauppinen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Joensuu KOKOUSMUISTIO 2 / 2016 1 (5) Seuturyhmän kokousmuistio Aika: ke 24.8.2016 klo 13:00 16:15 Paikka: Ilomantsin kunnanvirasto, Kalevalasali Läsnä: Pekka Kukkonen seututyöryhmän puheenjohtaja, poistui kokouksesta

Lisätiedot

KAICELL FIBERS OY Paltamon biojalostamo

KAICELL FIBERS OY Paltamon biojalostamo LUPAHAKEMUKSEN TÄYDENNYS, LIITE 5 1111188-2 16.3.217 Draft 2. KAICELL FIBERS OY Paltamon biojalostamo Lupahakemuksen täydennys, kohta 48 Täydennys mallinnusraporttiin 1 Korkeimmat pitoisuudet 216 kesällä

Lisätiedot

Tervetuloa retkelle! Kunnostettujen purojen ja rumpujen valtakuntaan Iijoen vesistöalueelle

Tervetuloa retkelle! Kunnostettujen purojen ja rumpujen valtakuntaan Iijoen vesistöalueelle Tervetuloa retkelle! Kunnostettujen purojen ja rumpujen valtakuntaan Iijoen vesistöalueelle Pirkko-Liisa Luhta p.+358400 293023 pirkko-liisa.luhta@metsa.fi Eero Moilanen p.+35840 5314969 eero.t.moilanen@metsa.fi

Lisätiedot

1) Tulvavahinkojen väheneminen

1) Tulvavahinkojen väheneminen LAPUANJOEN TULVATYÖPAJA III 14.4.214, TAUSTA-AINEISTO JA KYSELYLOMAKE 1) Tulvavahinkojen väheneminen ja erityiskohteiden suojaus penkereillä VE 3 Lapuan taajama 1/5 1/1 1/25 Muut alueet hyvä hyvä koht

Lisätiedot