1 978 GEOLOGISISTA KENTTATOISTA PYHÄJÄRVEN OL LEHDELLÄ 3321 ERKKI MARTTILA OUTOKUMPU OY MALMINETS INTÄ KOKKOLA

Transkriptio

1 RAPORTTI KESAN GEOLOGISISTA KENTTATOISTA PYHÄJÄRVEN OL LEHDELLÄ 3321 ERKKI MARTTILA OUTOKUMPU OY MALMINETS INTÄ KOKKOLA

2 RAP0RTT;I KESAN 1978 GEOLOGISISTA KENTTATOISTA Kesän 1978 geologiset kenttätyöt Pyhäjärven 01 lehdellä 3321 keskittyivät vuoden 1977 matalalentona suoritettujen sähköisten ja magneettisten anomalioitten selvittämiseen. Tutkimuksen tarkoituksena oli voimakkaimpien häiriöitten kohdalxa tutkia avokallioitten esiintyminen ja kivilajien laatu sekä ni5hin liittyvät mahdolliset malmiutumisen merkit. Tutkimuskäynteja suoritettiin lehden 3321 pohjoispuolisillekin osille lehdeilä 3322 mm. Lohvalla. Tutkimukseen osalllistuivat FT Erkki Marttila ajalla ja malminetsijä Kalle Kainulainen. Maisteri Tauno Huhtala Outokumpu Oy:n Malminetsinnästä otti itse aktiiivisesti osaa kentällä tutkimustyöhön. Seuraavassa häiriöalueitten yksityiskohtaisemmat selvitykset. 1. Lehti Seikko - Salonlampi. Vuoden 1978 maastossa suoritetut geofysikaaliseen mittausten sähköiset häiriöt näyttävät johtuvan kohdassa / sijaitsevasta avomuuntajasta, josta johdbt kulkevat lähes N-S- ja E-W- suuntiin. Mittausten anomaliat paikalliistuvat samoihin paikkoihin. Kivilaji ympäristön avokallioitten perusteella on karkearakeinen porfyyrigraniitti. Hairiöalue ei näytä antavan aihetta lisätutkimuksiin. 2. Lehti Pitkäkankaan häiriöalue: Rautioneva. Hairiöalue sattuu Pitkäkankaan harjun ja sen rinteen kehdalle, jossa kalliopera on paksun harjuaineksen peitossa. Koska lähimmät avokalliot ovat häiriöstä n. 1.5 kilometrin etäisyydellä, ei ni5sta ole apua syyn selvitwmisessä. Sähköinen häiriö täällä ei voi johtua wkulttuuritekij öistä", siltä asutusta eikä mitään sähkö johto ja ei ole alueella. Selitys sahköisiin häiriöihin on todennäköisesti löydettävissä siitä

3 lohkareistosta, mikä maajaan kulbettamana on kulkeutunut aina 4-tien varteen Haapamäelle ja Hiidenkylaan menevien tienhaarojen väliin seka &tieltä Hiidenkylän tien varteen. Varsinkin sorakaivannoissa (kp / 37.80) on runsaasti isojakin yli kuution kokoisia ruosteisia hieno- ja keskirakeisia migmatiittisia kiille- ja graniiittigneissejä. Ruosteisuus ni5ssa johtuw grafiitin lisänä olevasta vähäisestä rautakiisupirotteesta. Jatkotoimenpiteistä alueella on vaikea sanoa mitään. Toisaalta -500 ppm:n sähköinen hairiö paksun maapeitteen alta vastaisi melkoista hairieta avokalliona, joten kun viereen sattuu vielä magneettinen häiriö olisi ehkä syytä jatkaa tutkimuksia. Ehkä olisi syytä yrittaa geoseismisin menetelmin mitata harjuaineksen paksuus ja gravimetrisesti yrittää saada selville johtuvatko häiriöt grafiittigneissia raskaamman kivilajin olemassaolosta. Näyttwenottokairaukseen voisi ryhtyä edellisten toimenpiteitten jälkeen, mikäli tulokset antavat siihen aihetta. 3. Lehdet ja 09 Emoniemi ja Katkytniemi Emoniemen kohdalla kesän 1977 lentomittaustuloksissa esiintyy sähköinen ja magneettinen anomaliajakso niemen eteläkärjessä Matoniemen ja Ma- tosaarten valis&. Avokallioita täällä on näkyvissä useassa kohtaa. Kivi- laji on migmatiittista kiilleliuske$ta ja kiillegneissia, joissa on havaittavissa primäarisesta kerroksellisuudesba johtuvaa raitaisuuctta erikoisesti Matolahden etelärannalla. Täa1iitä raidoissa erottuvat tummemmat 5-30 cm paksut hienorakeiset kiilleliuskemaiset peliittikerrokset selvästi vaaleammisth hieman karkeampirakeisista gneissisistä psammiittikerroksista. Kalimaasälpa-kvartsisuonia on kerrosmyötaisesti, minkä lisäksi karkearakeista usein turmaliinipitoista granilttipegmatiiijtia on sekä kerrosmyötaisena että leikkaavana. Kiilleliuskeassa voi siella täällä nähdä myös granaatikiporfyroblasteja. Sähköiset anomaliat johtuvat voimakkaasta grafiittiipitoisuudesta. Run-

4 safcsti grafiitbia sisältäviä kiillegneissztlohkareita on monissa kohdissa rannalla ja saaressa (Hav. 133/LH-64). Kiviin liittyy aivan vahäisiä rautakiisupirotetta ja magnetiittia, mitkä osaltaan selittanevat magneettiset häiriöt. Kiilleliuske ja -gneissi näyttavat olevan yhteydessä Vuohtoniemen länsirannan raitaisiin kiillegneisseihin ja niihin kiilleliuskeisiin, jotka jatkuvat pohjoiseen Emoniemen länsipuolta Emolahden perukkaan. Nämä liuskeet sisältävät täällä monin paikoin granaatti- ja sillimaniittiporfyroblasteja. Turmaiiinipitoiset pegmatiitttijuonet lävistävät ja migmatisoivat yleisesti näitä kiviä. Röytiönrannan sähköiset häiriöt lienevät "kultuusitekijöista" johtuvia, sillä alueella on asutusta ja sahkölinjoja. Kivilajeissa ei näytä olevan mitään sellaista, mikä aiheuttaisi häiriöitä. Sähköiset ja magneettiset anomaliat tällä jaksolla eivät käsittääkseni aiheuta jatkdt oimenpit eita. Sähköinen häiriö (yli 500 ppm) lehdellä ~uohtoniert%sä Kotilahden pohjoispuolella nevamaastossa kohdassa 51.65/49.30 on mielenkiintoinen, silla ne 1 km etelään Lehtikankaankari on emaksista vulkaniittia vahäisine ruostelaikkuineen. HUOM! Mistä aiheutunee yli -500 ppm:n sähköinen anomalia lehdellä Penkkikankaan ja Kirjavanevan välissä kohdassa 64.40/48.78? Vastaavan kohdan magneettisesta anomaliasua en tiedä, koska kartta puuttuu. Tällä kohdalla paljastumat puuttuvat. Kätkytniemen hairiöt Häiriöalue mitattiin maasta käsin 1978 ja hairiöitten selvittamisek&. kalriopera tutkittik voimakkaimpien anomalioittten kohdalta, ja rakenteen selvittämiseksi vähän laajemmalta alalta. Kalliopera on kivilajiltaan vaihteleva. Voimakkaasti migmat%ittinen graniittigneissi, mitä esiintyy Isonevan SW-osassa tien varressa sekä

5

6 a) Kalttosperan häiriöt Kalttosperan anomaliat sijoitwvat Suonlaidan talosta n 300 m pohjoiseen sekä Koivumäen ja Kivelan (autiotalo) talojen välimaastoon. Aivan anomaliotten kohdalla ei ole nähtävissä avokallioita. Maaperä Suonlaidan talon N-puolella kumpuilevan nevamaaston alla on hiekkamoreenia. Kerrostuman paksuudesta ei ole tietoa. Avokallioita on laheisy~dessä etelä- ja lounaisosassa. Kivilaji on tääila runsaasti graniittisuonten migmatisoimaa kiillegneissipohjaista paragneissia, jonka koostumus lähentelee granodioriittia (granodioriittigneissi). Kiillegneissi, missä se on sailyneempaa, on hienorakeista, melko kiilleköyhää ja siksi vaaleahkoa. Metamorfoituneehat osueet ovat keskirakeista epahomogeenista granodioriittigneissiä. Nämä paragneissit muistut%avat paljon niitä paragneisseja, jotka tavallaan kuuluvat pohjagneissikompleksiin muodostaen niisd varsinaisen pohjagneissin päälle sen rapautumistuotteista syntyneen vaaleahkon kiillegneissihorisontin, mikä jo saattaa sisältää vulkaanista tuffimateriaalia vaihettuessaan varsinaisiksi vnlkaanisiksi kerrostumiksi. Suonlaidan talon pellolla (40.83/58.43) on n 1 m2:n ala kaluota paljastuneena. Se on hienorakeista, selvästi liuskettunutta sarvivalkeamfiboliittia, jonka liuskeisuus ja kerroksellisuus (~=085/85) suuntautuu anomaliaa kohti. Amfibolii%t i saattaa olla vulkaanista alkuperää ja liiwa vaalean kiillegneissin päällä oleviin vulkaanisiin kiviin. Kivelän autiotalon itäpuolella tienvarressa kivilaji on myös voimakkaasti graniittiutunutta raitaista kiillegneissia, jossa osa raidoista sisaltaa biotiit3i.n ohella sarvivalkett'a. Se on hienorakeinen, melko vaalea ja kokonaisuudessaan vain vähän tummia mineraaleja sisältävä gneissi, jota kvartsi-maasälpasuonet rnigmatisoivat. Kiveen on paikoin kehittynyt 1 A x 2 cm:n kalimaasalpahajarakeita, joista osa on deformoitunut silmamäisiksi. Kivessä on havaittavissa selvä isokliininen poimutus, jonka pienoispoimuakseli on pääasiassa 150/45 kaateen vaihdellessa jonkin verran. Etelämpänä kiven raekoko on met amorf oosin ja graniit t iaineksen myötä kasvanut ja kiviopaanut gra-

7 nodioriittigneissin asun, ellei se sitten ole jo pohjagneissia. Pari intermediaarista vulkaniittilohkaretta, joissa on pirotteena ja pie- ninä ryppaiiaa rautakiisuja, löytyi toinen Suonlaidan talon pellon kivirau- niosta ja toinen karsityyppinen teiden risteyksestä (40.10/59.40). Molem- pia lohkareita oli Kalle Kainulainen jo käsitellyt ja ilmeisesti niistä on merkintä hänen paivakirjassaan. Kalttosperan häiriöt näyttävät johtuvan vulkaniittlikerrostumaan liitty- västä rautakiisuuntumasta, mikä lienee kuitenkin melko vaatimaton päätellen vulkaniitttilohkareiston ja kiisupitoisten lohkareitten vähäisyydestä jään kuljetussuunnassa esim. teiden varsilla ja kiviraunioissa. Koska merkkejä kiisuihin sopivista kivilajeista on, alue olisi ehkä kuitenkin syytä mitata magneettisesti että sähköisesti maasta käsin hakumittauksena ja tutkia maa- peitteen paksuus, että anomalioitten todellinen luonne paremmin selviäisi. b ) Mat arankall io Alue on kart~it~ttu 1974 (Jarmo ~ikander). Tänä kesänä en ole käynyt Ma- t arankall ion alueella. c) Maaselanlahden itäpuoli Maaselanlahden itärannan anomaliavyöhyke on jatkoa Matarankallion jaksol- le. Lahden itärannalla on runsaasti avokallioita, joiden kivilajit kuuluvat vulkaniittisarjaan happamista ja intermediaarisistä aina emaksisiin tuffei- hin ja laavoihin. Lähellä lahden perukkaa kivilajit ovat enimmäkseen happamia, leptiitti- sia vulkaniitteja, joihin liittyy agglomeraatte ja ja lapillituffe ja seka intermediaarisiä plagiokltiasi- ja uraliittiporfyriittejä. Ollinniemessa kivilajit vaihtelevat intermediaarisista tuffisista lius- keista agglomeraatteineen ja plagioklaasi- sekä sarvivalkekiteinean emäksi- siin laavoihin (uraliittiporfyriitti, uraiiitt iplagioklaasiporfyriitti, fragmentaarilaava). Tuffi- ja tuffiittikerrosten välissä on laavapatjoja, jotka myös leikkaavat tuffikerroksia. Hapan vulkaniitti puuttuu tai sitä on

8 hyvin vähän. Intermediaaristen plagioklaasi- ja plagioklaasiuraliittiporfyriittien luonne on sellainen, että ne saattavat olla joko laavoja tai kerrosjuonia. Hienorakeinen ofiittinen diabaasi esiinty~ leikkaavana, mutta saattaa kuulua samoihin purkauksiin kuin hienorakeiset emaksiset laavatyypit, jotka ovat tuffi- ja tuffiittilkerrosten välissä. Vulkaniitteja leikkaavat karkearakeiset pegmatiittijuonet useimmiten kerrosmyötaisesti, mutta myös diagonaalisesti. Pegmatiittijuonien mineraaleina on kalimaasalvan ja kvartsin lisäksi tavallisesti muskoviit t ia ja turmaliinia, Kalimaasälpa ja kvartsi muodostavat useissa juonissa kirjorakenteen. Rannikosta sisämaahan avokalliot vähenevät, mutta ilmeista on, että vul- kaniittijakson leveydeksi tulee km, koska Hiidenniemen ja Pullosuon valimaaston paljastumat (hav. 391/~~-63) ovat happamia tuffeja (lepsiitteja), joihin liittyy myös agglomeraatteja. Samoin Hiekkanevan NE-osassa (hav. 398/ EM-63) on hienorakeista hapanta tuffiittista leptiittia, jossa on paikoin plagioklaasihajarakeita ja epidoottipitoisia laikkuja ja kerroksia. Grafiittipitoisuutta on tavattu Ollinlahden ja Raivionlahden valimaaston montutuksista. Tämän alueen vulkaanisiin kiviin, etenkin happamiin leptiittisiin kerros- tumiin liittyy rautakiisuja. Ruosteisuutt'a rautakiisujen johdosta on nahta- vissa Maaselanlahden perukassa (hav. 402:sta etelään) ja Ollinlahden itapuolella olevassa leptiitissa (hav. 391 ). Talla anomaliajaksolla on suoritettu maastossa geofysikaalisia mittauk- sia -60-luvulla ja niiden perusteella on suoritettu montutuksia Ollinlahden ja Raivionlahden välissä seka syvakairaus (Py0-76) Pullosuon ja Hiidennie- men puolivälin anomaliaan. Koska kivilajit erikoisesti suosivat sulfidimal- mien esiintymistä, mitä osoittavat rautakiisuista ruosteiset rantakalliot- kin, olisi jaksolla suoritettava tutkimuksia maapeitteen paksuudesta suoalu- eilla ja ehkä uudistettava geofysikaalisia mittauksia niiden perusteella syvemmällä olevien mahdollisten malmiutumien esille saamiseksi, Maaselän- lahdella anomalioihin vaikuttaa vesipeitteen paksuus, Jbten niiden todelli-

9 nen luonne matalalentomittauksissakaan ei pääse esiin. d) Suutarinmäen seka e) Jokelaisnevan ja Hautakankaan välinen maasto. Pesolaisrameen (Ison Suutarinmäen W-puolella) ja Hautakankaan anomalia- jaksolla avokallioita on näkyvissä vain Jokelaisnevan NW-osassa (hav. 366 ja 367). Kivilajit ovat paljastuma-alan länsipuolella intermediaarisia ja emäksi- siä tuffiliuskeita ja emaksisia laavoja. Tuffiliusket muodostavat pohjois- osassa vuorottelevia kerroksia, joita lavistaa usein kerrosmyötaisesti sar- vivalkedioriitti lahettaen apofyyseja tuffiliuskeisiln. Eteläosassa esiin- ty~ emaksihia laavoja, joiden koostumus vaihtelee uraliittiporfyriitistä hornblendiittiin. Myöskin laavoja lavistaa sarvivalkedioriitti. Sarvivalke- diori5ttia on paljastuma-alan itäpuolella. Se on keskirakeista (5-6 mm) ja suuntautumatonta. Tummana mineraalina siinä on sarvivalketta ja paikoin li- säksi vähän biotiittia antamassa kivelle vaaleanharmaan värin. Sarvivalke- dioriitti muistuttaa naöltaän Ison Suutarinmäen sarvivälkedioriittia. Seka vulkaniitteja että sarvivalkedioriittia leikkaavat eri levyiset karkeara- keiset pegmatiittijuonet, joiden mineraaleina ovat kalimaasalpa, kvartsi ja muskovi5tti tai biotiit%i. Emäksisissa vulkaniiteissa on pieniä ruosteisia laikkuja, jotka aiheutu- vat vähäisestä rautakiisupirotteesta. Jokin kuparikiisurae löytyi lisäksi lupilla tarkastettaessa. Jakso on jatkoa Waaselaniahdelta tuleville vulkaniiteille. -60-luvulla on myös täällä suoritettu maastossa geofysikaalisia mittauksia ja niiden pe- rusteella on suoritettu syvakairausta (kairanreiät Py lehdellä 10 ja Py lehdellä 11). Myöskin taalla varsinaie8brhairiöt sattuvat paljastumattomalle alueelle, jossa maaperän laatu ja paksuus osaltaan mäaraavat myös anomalioftten todelliset vbimakkuudet ja siten mahdollisten uusien kairausten suorittamisen oikeissa paikoissa. Ison Suutarinmäen kautt!a Ollinniemen suuntaan tehdyn metsäajotien oja-

10 penkoista löytyi rnnsaasti vulkaanista alkuperaa olevia irtokiviä, jotka osoittavat selvästi, että Suutarinmäen länsipuolelta kulkee vulkaanisten kivilajien vyöhyke. Kivissa koostumus vaihtelee leptiiteista tuffi- ja laavaperaisiin plagioklaasi- ja uraliittiporfyriitteihin ja happamiin agglomeraatteihin seka breksioihin ja intermediaarisiin seka emäksisiin vulkaanisiin kiviin. Kivilajiyhteisö näyttää hyvin mielenkiintoiselta malmimuodostuksen kannalta, kun oletetaan että lohkareet ovat lähtöisin mainitusta anomaliajaksosta. Kivilajeiltaan tämä häiriöjakso Matarankalliolta Herttuarameelle näyttää olevan kaikin puolin sopiva Fe-Cu-Zn-sulfidimalmien esiintymiselle. Happamien ja intermediaäristen pyroklastien ja laavojen vyöhyke on melkoisen leveä ja pituutta vyöhykkeellä on useita kilometrejä. Tektoonisten havaintojen perusteella vyöhyke saattaa olla terävästi sivulta taipunut poimu, jon- ka akselitaso kaatuu melko jyrkästi (60-70') itään. Rakennelma tukee län- silaidalla rantakallioissa poh jansuuntahavainnot, jotka osoittavat pohjan olevan länteen. Rakennelma olisi syntynyt siten, että Maaseläniahden SW- puolen porfyyrigraniitti kohotessaan on kalxistanut vulkanii~ttikerrostuman jyrkästi NE- ja E-suuntaan, jolloin kerrostuma on taipunut terävaän poimuun itäpuolen graniitti-granodioriittigneissia vasten, mikä ilmeisesti muodos- taa vulkaniittien kerrostumisalustan. Suutarinmäen dioriitti lienee poimu- tuksessa syntynyttä anatektista magmaa. Vulkaanisia purkauskanavia tässä tektonisoituneessa vyöhykkeessa on todennäköisesti ollut useita, joten kal- liopera on deformoitunut helposti. Toisaalta karkea porfyyrigraniitti, mika ulottuu Herttuarameen pohjoispuolelta Pyhajarven saarien kautta Pyhäsalmelle katkaisee ja haaroittaa vulkaniittijakson, mika suuntautuu Ruotaselle, kaivokselle.

11 Kivilajihavaintoja Pyhäjärven 01 lehdellä 3321 Lehti Leptiittijakso Valkeislammelle menevän $ien varrella on kartoitettu jo 1966 (Päiväkirja Erkki Marttila 1966). Suoritin kesällä 1978 tarkistuksia erikoisesti leptiitin ja granodioriitin kontaktikohdissa. Murtomäessä hav. 2/EM-66 paljastuman W-reunalla on kontakti leptiitin ja granodioriitin valilla. Kontakti on jyrkkä ja näyttää selvästi, et ta leptiitti on tullut granodioriitin päälle. Kontakti on särmikas ja tuffiaines on asettunut konformisti granodioriitin päälle. Granodioriitissa on n cm tiiviimpi muuttumisreunus, jossa on hieman porfyyrisyytta. Granodioriitista ei pistä apofyyseja leptiittiin, eika granodioriitti näytä myöskään kauempana kontaktista leikkaavan leptiittiä. Murtonevalla hav. 49/E~-66 paljastuma-alueen W- laidalla on nähtävissä myös leptiitin ja granodioriitin välinen kontakti. Kontakti on terävä eika mitään reaktiosaumaa ole havaittavissa. Leptiitin aines on erittäin hienorakeinen, tiivis ja massamainen. Ilmeista on, että vulkaaninen tuffimateriaali on tullut rapautumistuotteista puhtaan granodioriitin päälle kuivalla maalla. Leptiitissa on paikoin pieniä plagioklaasiporfyriittisia alaja kuten on havaittavissa hav. 4/EM-66 kohdassa. Paljastumassa oli lupilla havaittavissa magnetiittipirotetta, minkä proxan ilmaisi. Leptiitti vyöhykkeessä on vaaleapintaista sisältä tummaa kvatsimaaaälpaa. Hav. 56/EM-66:n eteläpaljastumassa on intermediaaristä tuffiittiliuskebta, jossa on emäksisia tuffiraitoja. Lehti Rättavuoren paljastuma-alalla kivilaji on kokonaisuudessaan vaaleaa hienorakeista leptiittia, jossa on tuffimateriaalia sedimentin yhteydessä. Leptiittia lävistävät länsilaidalla keskirakeiset hornblendiittijuonet viistosti liuskeisuuteen ja sen suuntaan seka pieninä pahkuina työntäen apofyyseja leptiittiin. Seka leptiittia että hornblendiittia leikkaavat apliitti- ja

12 graniittisuonet ja -juonet. Epidooktipitoisia pesakkeita on siellä taal1a. Rattävuoren lounaisosassa kivi on punertavaa ja keskirakeista silmämäista 5-5 mm raekooltaan olevaa kaligraniittia muistuttavaa. Ilmeisesti voimakas kalimetasomatoosi on muut'tanut kiven graniittisemmaksi. Liuskeisuus on sailynyt samana kuin leptiitissa. Kolmiomittaustornista n 50 m etelään kivi on harmaata ja tuhkamateriaalia enemmän sisältävää. Valikerroksina on lisaksi kapeina raitoina sarvivalkeamfiboliittia. Riitavuoren itä- ja koillisosassa on hienorakeista pinnalta vaaleaa ja sisältä harmaata leptiittia. Sitä breksioi hienorakeinen vaaleanpunainen apliitti pieniksi sarmikkaiksi palasiksi. Breksiavyöhyke on n 10 m leveältä nakyvissa. Apliitti muodostaakin paljastua-alan paakiven. Varsinkin koillisosassa on runsaasti kapeita cm leveitä ja vähän leveampia m uraliitttiporfyriittisuikaleita, joita apliitti leikkaa terävin kontaktein. Osa uraliittiporfyriitistä on hiertynyt ja muuttunut kloriittiliuskemaiseksi. Riitavuoren luoteisosassa on nakyvissa melko tasarakeista, keskirakeista ja harmaata sarvivalkekvartsidioriittia. Pilsteistä keskirakeista ja harmaata sarvivalkekvartsidioriittia (tai -granodioriittia) on taasen lounaisosassa. Luoteisosassa on lisäksi n 4 m pitkä ja 60 cm leveä hienorakeinen kiilleliuskesulkeua apliitissa. Näyttää silta, että sarvivalkekvartsidioriitti muodostaisi pohjan vulkaniittikerrokselle, mutta mikä on sitten kiilleliuskeen asema, kuuluuko se vulkaniitin ala- vaiko yläpuolelle. Kokkokankaan kivilaji on keskirakeista, vaaleanharmaata heikosti suuntautunutta tai pilsteista sarvivalkebiotiittigranodioriittia. Kivessä on hornblendiittisia suikaleita kuten Riitavuoressa ja Rattavuoressa. Samoin graniitti- ja apliittijuonet leikkaavat granodioriittia. Granodioriitti on taal- 1a alueen todennäköistä pohjaa.

13 E&s vähäisempi mielenkiintoinen jakso lehdellä Hav. 83-E~/64: N-osassa maantienojassa paljastuma on pilsteistynyt kes- kirakeinen sarvivalkegranodioriitti, jossa rautakiisuista (Fek, Sk) joh- tuvaa ruosteisuutta. Hieman etelään kivi muuttuu hienompirakeiseksi sar- vivalkegneissiksi, jota migmatisoivat sarvivalkedioriitti ja apliitti- graniitti. Apliitissa oh havaittavissa leptiittisia suikaleita, jotka ovat sulautuneet reunoiltaan apliittiin ja plastisoituneina vaantyilleet. S-osassa kivi on heikosti suuntautunutta sarvivalkedioriittia, jota leik- kaavat apliittiosuect. W-puolella (hav. 84-EM/64) kivi on suuntautunutta sarvivalke$ranodioriittia, jossa on sarvivalkegneissi-suikaleita. Hav. 86-EM/64, kohdassa 57.64/58.34, maantien etelapuolen ojaa_/ 62evmmm~ paljastumassa on W-puolella harmaa raekooltaan n. 2 mm oleva sarvivalke- biotiittigneissi, jota leikkaa granii5tiii-pegmatiitfti. E-puolella on har- maata hienorakeista leptiittia, jossa on pintaruosteisuutta. Ruosteisuus johtuu rakopinnoilla ja hienona pirottecna olevasta rautakiisusta (~k). Hav. 134-E~/64 on monttu Nurkkalan talosta n 170 m SSE. Kivi on kvartsiu- tunut grafiittipitoinen biotiittigneissi, jossa on runsaasti Fek-pirotetta. Hav. 133-EM/64 on monttu Heikkilän talosta n 120 m SE. Kivilaji on taalla grafiittigneissi ja serisiitt.iliuske. Hav. 132-EM/64 on mont-tini Karvosenmaes&i. Kivilaji on grafiittigneissi ja mustaliuske, jossa on hieman kiisuainesta. Jakson kulku on edelleen pohjoiseen Rättavuorelle (hav. 122-~~/64), missä on hapanta tuffiliusketta, leptiittia. Turussa Erkki Marttila

14

15

16

17

18

19